Valokuva oravaemoa suukottavasta poikasesta hurmasi suomalaiset torstaina. Eläintieteilijä Jussi Viitala, onko kyseessä poikasen antama poskisuudelma, vai jotain muuta?

– Luultavasti siinä on kyse ihan muusta. Poikanen haistelee, mitä äiti on syönyt.

Eläintieteilijä ja tietokirjailija Jussi Viitala on tehnyt pitkän uran tutkien eläinten sosiaalista käyttäytymistä. Jyväskylän yliopistolla dosenttina työskennelleen Viitalan mukaan ruokavalion opiskelu ei sulje pois hellyyttä eläinperheen kesken.

– Kaikilla eläimillä on hellyydenosoituksen tapoja, koska tunteellahan nämä asiat hoidetaan. Sen vuoksi oppimistilanne ei sulje pois helliä tunteita, korostaa Viitala.

Ruokavalio kulkee traditiona sukupolvelta toiselle

Eläintieteilijä Jussi Viitala kertoo, että jyrsijöiden poikaset oppivat kaikki suositellun ruokavalion samalla tavalla, haistelemalla emänsä suupieliä.

– Jyrsijöillä on tällainen systeemi, jonka vuoksi ruokavalio kulkee traditiona sukupolvelta toiselle, Viitala kertoo.

Samalla tavalla poikaset oppivat myös, mitkä ruoat ovat myrkyllisiä ja mitä ruokia kannattaa vältellä.

– Jos rotta selviää myrkkysyötin syömisestä, niin se ei syö sitä enää uudelleen. Samalla tieto myrkystä leviää sen poikasille.

Kuha on suomalaisten suosikkikala, jolla kysyntää riittää. Markkinoilla kuhalle on kysyntää jopa enemmän kuin tarjontaa, ja siksi myös hinta kipuaa. Lestijärveläinen ammattikalastaja Eemeli Koivisto harmittelee, etteivät suomalaiset käytä enemmän lajeja, joita järvissä riittää.

Koiviston mielestä esimerkiksi särkeä pitäisi pyytää enemmän, koska sitä on kaikissa järvissä paljon.

– Särki on vähän vaivalloinen käsitellä, koska se on ruotoinen kala. Sen vuoksi sitä ei viitsitä ruveta laittamaan ja jauhamaan massaksi. Aikoinaan se sai roskakalan maineen, ja sitä se on edelleen. Nyt näyttää kuitenkin vähän paremmalta. Mekin lähdimme mielenkiinnolla kokeilemaan, kun särkikaupat saatiin.

Särjen pyynti aloitettiin Lestijärvellä tänä vuonna, kun asiakas tilasi sitä erikseen purkkikalaksi ja elintarvikekäyttöön. Nyt särjet päätyvät asiakkaille Keski-Suomeen.

– Me vain lajitellaan ja pakataan, ja asiakas hoitaa perkaamisen sekä muun jatkojalostuksen. Kevät on särjen menekin kannalta parasta aikaa, koska kutuaika on ollut ja vesi on vielä kylmää. Mahdollisesti jatkamme lajin pyytämistä jälleen syysparveutumisen aikaan, Koivisto kertoo.

Valmistusvinkkejä ulkomailta

Kalastaja Eemeli Koivisto kannustaa suomalaisia kokeilemaan rohkeasti muitakin lajeja kuin tunnettua kuhaa.

– Esimerkiksi särki on erittän hyvä raaka-aine. Vaikka se on ruotoista, niin sen voi jauhaa lihamyllyn läpi massaksi tai hauduttaa padassa pitkään patakukon tyyliseksi. Sekaan voi laittaa pekonia, kerros perattuja kaloja, sipulia ja mausteita. Pitkään hauduttamalla ruodot häviävät. Siihen se purkituskin perustuu.

Luovuutta siis valmistamiseen. Oppia voi ottaa vaikkapa ulkomailta.

– Esimerkiksi thaimaalaisilta pitäisi ottaa mallia, miten kaloja käytetään. He käyttävät lahnaa, särkeä, ahventa ja oikeastaan kaikkia lajeja, ja saavat aikaiseksi hyviä ruokia. Ollaan joskus vitsailtukin, että pitäisi saada kansalaisopistoon kurssi, jossa muiden kulttuurien kalankäsittelytaitoja hyödynnettäisiin niin, että saataisiin hyötykäyttöön kaikki, mitä järvestä voi saada, naurahtaa Eemeli Koivisto.

Hannu Kokkala nostaa kotirannassaan vedestä katiskan, jonka sisällä räpiköi paljon kalaa. Isoja, pulskia ahvenia, yli puolimetrinen hauki ja lisäksi pienempiä kaloja. Runsas kalasaalis on Hulkkianjärvellä tuttu näky.

– Aikamoisia vonkaleita. Suurin tänä keväänä katiskasta saatu ahven on painanut 625 grammaa, ja muidenkin paino on ollut samaa luokkaa tai puolen kilon tienoilla. Sellaisia on kiva laittaa savu-uuniin, Kokkala tuumaa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kookas järviahven painaa normaalisti 200-350 grammaa.

Kymmenen vuotta sitten kaikki oli toisin. Rajan pinnassa Salo-Miehikkälän kylässä sijaitseva Hulkkianjärvi teki kuolemaa. Se oli kasvamassa umpeen ja rantoja kiersi 30 sentin paksuinen sammal- ja kasviriutta. Uimaan ei ollut päässyt moneen vuoteen, koska veden laatu oli kehno.

Järveä kansoittivat kitukasvuiset kalansintit. Kaikki isot kalat olivat kuolleet, koska pikkusintit veivät niiltä hapen. Osmankäämi kasvoi valtoimenaan ympäriinsä.

– Järvi oli hurjannäköinen. Vettä näkyi aina vain vähemmän. Poikani Marko päätti, että jotain piti tehdä ettei järvi menisi pilalle, Kokkala muistaa.

Pieni ja matala

Nuori mies otti yhteyttä Helsingin yliopistoon, josta hänet ohjattiin Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen vesistöasiantuntijan Markus Tapanisen juttusille Kouvolaan. Tapaniselle tuli reissu Miehikkälään.

– Muistan hyvin, kun olimme täällä kalliolla. Järvien kuivatukset oli juuri aloitettu Suomessa, niitä oli tehty muutamia. Ajattelin, että miksei täälläkin, Tapaninen kertoo.

Kaikkiin järviin kuivatus ei sovi, mutta Hulkkianjärvi oli pieni ja matala. Sen koko oli 22 hehtaaria ja syvyys vain 80 senttiä. Haasteita toi se, että järven kuivatus on teknisesti todella vaikeaa.

– Yleensä se epäonnistuu. Niitä on nyt tehty Suomessa aika paljon, eikä niissä ole päästy haluttuun tulokseen.

Hellekesä oli onnenpotku

Päätettiin yrittää. Ensin oli saatava kaikki maanomistajat mukaan hankkeeseen. Se ei ollut vaikeaa.

– Jos joku olisi sanonut, ettei halua viedä projektia läpi, se olisi tyssännyt siihen. Onneksi kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja lupa järven kuivatukseen saatiin varsin nopeasti.

Kuivatus tapahtui kesällä 2009. Se kesä oli hellekesä, kuiva ja lämmin. Onni sekin.

– Sattui kuivatuksen kannalta ihan mahdoton tuuri. Osmankäämistäkin oli hyötyä. Vaikka sen poisto oli haitta kunnostuksen kannalta, se myös haihdutti vettä eli kuivatti järveä.

Lisäksi painava vesi saatiin pudotettua alapuoliseen jokeen, jolloin vettä ei tarvinnut pumpata ollenkaan. Hannu Kokkalan mukaan järven kuivatuksessa oli mukana koko kylä.

– Talkootyötä oli ihan hirveän paljon. Osmankäämin raivaukseen meni kuukausi. Mutta pääasia oli, että työ tuli tehtyä, Kokkala toteaa.

Järvi parani – ja syveni

Järvi oli kuivana kaksi talvea ja yhden kesän. Täyttö alkoi seuraavana syksynä. Laskuojaan tehtiin pohjapato, jonka ansiosta järvi pääsi täyttymään uudelleen.

Lopputulos oli loistava.

– Kaikki on mennyt paremmin kuin odotimme. Linnusto on parantunut ja monipuolistunut. Iso yllätys meille oli, että kalakanta on huomattavasti parempi kuin aikaisemmin, Tapaninen kertoo.

Kala nousi järveen Onkamaanjoesta. Uudella kalalla on ollut huomattavasti enemmän ravintoa käytössään, koska kalojen määrä ei ollut läheskään niin iso kuin ennen kuivatusta.

– Niistä on kasvanut isoja petokaloja: ahvenia ja haukia, jotka taas syövät pienempiä kaloja ja pitävät kalakantaa normaalina. Näin tehdään hoitokalastuksessakin. Tämä vain oli totaalinen hoitokalastus.

Kuivatuskesän helle aiheutti myös sen, että järven pohja painui 40 senttiä alaspäin. Nyt järven syvyys on 120 senttiä.

Lahja jälkipolville

Hulkkianjärvi toimii nyt esimerkkinä hyvin hoidetusta järvestä. Eikä pelastusoperaatio tullut edes kalliiksi.

– Valtion rahaa meni 50 000 euroa, ja se on tosi pieni summa työhön ja tuloksiin nähden. Puolet tuli asukkailta talkoina ja kunnostustoimenpiteinä, Tapaninen sanoo.

Asukkaat ovat erittäin tyytyväisiä. Järvestä pidetään nyt hyvää huolta.

– Joka kesä meillä on niittokone, jolla ajamme hiusheinää ja lummetta pois. Osmankäämi ei ole ainakaan vielä tullut tänne kuivatusojien yli, kertoo Hannu Kokkala.

Järven tulevaisuus riippuu siitä, miten paljon sinne kertyy ravinteita.

– Kyllä tämä jälkipolville kestää.

Jyväskylän Korpilahdella on aloitettu karhujahti heti, kun Suomen Riistakeskus myönsi kaatoa varten poikkeusluvan tällä viikolla. Kyse on häirikkökarhusta, jollaisia alueella on ainakin kolme. Karhut ovat vierailleet useilla mehiläistarhoilla.

Lupa on yhden karhun tappamiseen.

– Joku yksilö on erittäin tehokas panemaan sähköaidankin matalaksi. Tähän mennessä meiltä on mennyt noin kaksikymmentä mehiläispesää, ihan viiden kilometrin säteeltä Korpilahden kirkonkylältä, kertoo Komppa-Seppälän tilan isäntä Ari Seppälä, jonka nimissä poikkeuslupa on haettu.

Poikkeusluvan oikeuttamaa metsästystä tehdään Seppälän mukaan ainoastaan niiltä paikoilta, joilla karhuja on käynyt, siis mehiläistarhoilla.

– Metsästäjällä pitää olla suurmetsästysoikeus ja luvat kunnossa. Porukassa on vapaaehtoisia, jotka ilta-aikaan tulevat tarhalle ja ovat siellä yöhön-aamuun asti odottamassa, josko karhu sattuisi sinne sopivasti. Metsästys kohdistetaan nimenomaan niihin yksilöihin, jotka aiheuttavat vahinkoja, Seppälä sanoo.

Tuhot kielivät karhukannan kasvusta

Karhun kaataminen tarhalta ei ole helppoa. Seppälällä poikkeuslupa on ollut kahdesti aiemmin, kaadossa on onnistuttu vain kerran.

– Esimerkiksi toissayönä pyssymies oli passissa eräällä tarhalla ja lähti pois puoli kahden jälkeen yöllä. Kymmenen yli kaksi kamera otti kuvan, kun karhu hajotti tarhan. Se oli varmaan ollut paikalla jo pitkän aikaa ja odotteli yksityisyyttä aterialleen, Seppälä luonnehtii.

Tarhurin mukaan mehiläispesätuhot kertovat siitä, että karhutilanne on Keski-Suomessa muuttunut.

– Meillä on tällainen tiivis karhupopulaatio, joka on tottunut elämään ihmisten seassa. Mehiläispesät ovat yksi ensimmäisistä, joista aletaan nähdä, miten taajassa karhuja on – ne eivät houkuttele karhuja puoleensa, eivätkä karhut niillä elä. Pesä on karhulle herkkupala, jonka se käy nappaamassa muun ruuan ohessa, Seppälä toteaa.

Ari Seppälää haastatteli Marja Hyttinen.

Tuulivoimayhtiöt wpd Finland Oy ja Scandinavian Wind Energy SWE Oy suunnittelevat 57–74 voimalan suuruisen tuulivoimapuiston rakentamista Toholammin ja Lestijärven kuntien alueelle seututien 775 ja Lestijoen itäpuolelle.

Nyt valmistuneen ympäristönvaikutusten arviointiselostuksen perusteella laajemmalla vaihtoehdolla useita kielteisiä ympäristövaikutuksia, joita ei tule, jos suunnitelmat toteutuvat suppeamman vaihtoehdon mukaan.

YVA-selostus arvioi, että vaikutukset alueella pesiviin lintuihin ovat suuremmassa puistossa merkittäviä. Huomattavimmat vaikutukset kohdistuisivat maakotkaan, mehiläishaukkaan ja sinisuohaukkaan. Pienemmässä puistossa maakotkaan kohdistuvat vaikutukset ovat selvästi lievempiä.

YVA-selostus arvioi, tuulivoimalle herkimmistä lajeista petolintujen, kurjen, joutsenen, kahlaajien ja kanalintujen reviirejä saattaa autioitua ja kanta paikallisesti harveta.

Myös metsäpeura kärsisi puiston rakentamis- ja purkuvaiheesta, metsäpeurankin kohdalla vaikutukset ovat lievempiä pienemmässä puistossa.

Kasvillisuuteen ja luontotyyppeihin laajempi vaihtoehto voisi tuoda merkittäviä vaikutuksia eteläisimmän voimalan kohdalla sen sijoittuessa luonnonsuojelullisesti arvokkaalle metsäalueelle.

Tuulipuistot muuttavat avaraa viljelysmaisemaa

Toholampi-Lestijärven tuulivoimapuisto muuttaa maisemaa eniten 3-10 kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Vaihtoehdosta riippumatta merkittävimmät ja selkeimmät maisemavaikutukset kohdistuvat Lestijoen länsipuolelle valtakunnallisesti arvokkaalle Lestijoen kulttuurimaisema-alueelle Oravalaan ja maakunnallisesti arvokkaalle Lestijoen kulttuurimaisema-alueelle Määttälään, Purontakaseen ja Sykäräisen Anttilan alueille. Näiltä alueilta avautuu suoria esteettömiä näkymiä tuulivoimapuiston suuntaan pitkien avoimien viljelysalueiden yli.

Tuulivoimalat levittäytyvät jokilaakson maisemassa yli 10 kilometrin mittaiseksi etelä-pohjoissuuntaiseksi nauhaksi. Maisemavaikutusta korostaa yhteisvaikutukset etenkin Länsi-Toholammin tuulivoimapuiston kanssa. Länsi-Toholammin tuulipuistoon tulee valtuuston juuri hyväksymän kaavaehdotuksen mukaan enintään 25 voimalaa.

Suurimmat vaikutukset loma-asunnoille

Melumallinnuksen mukaan kummassakaan hankevaihtoehdossa tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvot eivät ylity yhdenkään asuinrakennuksen kohdalla.  Voimaloiden välkevaikutuksia pidetään vähäisenä.

Sen sijaan laajemmassa vaihtoehdossa seitsemässä loma-asunnossa ja suppeammassa neljässä tuulivoimaloiden ulkomelutason 40 dB:n raja ylittyy. Ylitykset kohdistuvat Iso-Pisin lammen ja Nuorasen rannoille.

Melua joudutaankin rajoittamaan YVA:n mukaan esimerkiksi voimalapaikkojen siirtämisellä ja turbiinien käyttöasetusten muuttamisella.

Tuulivoimapuiston pohjoisosasta on etäisyyttä Toholammin keskustastaan noin 8 km ja eteläosasta Lestijärven kirkonkylään noin 7 kilometriä. Hankealue on kokonaisuudessaan Toholammin yhteismetsän omistuksessa.

Puiston toteuttaminen voi estää rakentamisen Kivilammen ja Nuorasen rannoille.

Rakentaminen tuo töitä

Tuulivoimapuiston rakentamisen arvioidaan työllistävän 205–266 henkilötyövuotta.

Toholampi-Lestijärven tuulipuiston yhteenlaskettu teho on 171–222 MW ja arvioitu vuosituotanto noin 445–577 GWh valitusta hankevaihtoehdosta riippuen.  Tuotantomäärä vastaa yli kymmenkertaisesti Toholammin kunnan vuosikulutusta (40 GWh v.2014).

Tuulivoimaloiden yksikköteho on noin 3 MW ja tornin korkeus on noin 150–160. Voimalan kokonaiskorkeus on enintään 230 metriä.

Tuulipuistoon rakennetaan kaksi omaa, puiston sisäistä sähköasemaa, joihin tuulivoimaloiden tuottama sähkö siirretään maakaapeleilla.

Alustavan suunnitelman mukaan Lestijärven kunnan alueella sijaitsevien voimaloiden sähkönsiirto hoidettaisiin tuulipuiston sisäiseltä sähköasemalta uudella 110 kV ilmajohtolinjalla etelään Lestijärven tuulivoimahankkeen uuteen sähköasemaan.

Toholammin puoli puistosta liitettäisiin joko Fingridin Uusnivalan400 kV -sähköasemalle tai Länsi-Toholammin tuulipuiston kautta.

Jormaskylä–Korholanmäen osakaskunnan puheenjohtaja Petri Komulainen on puntaroinut hetken aikaa hallituksen keskiviikkona tekemää päätöstä entisen Talvivaaran kaivoksen jatkosta.

Hallitus päätti valmistautua kaivoksen hallittuun sulkemiseen, mikäli kaivoksen nykyinen toimija valtion omistama Terrafame ei saa riittävästi yksityistä rahoitusta toiminnan jatkamiseen. Aikaa on vuoden loppuun asti.

Petri Komulaisen mukaan päätös ei käytännössä muuta vesiin liittyen mitään, vaan keskeisintä olisi ollut saada kaivokselle toimiva vedenpuhdistuslaitos.

Komulainen korostaa, että osakaskunnassa ei vastusteta teollisuutta eikä olla lopettamassa tehdasta, vaan halutaan edetä lakien ja asetusten mukaisesti. Teollisuuden pitäisi kuitenkin toimia 2010-luvulla niin, että vedet pidettäisiin puhtaana ja kunnossa.

– Nyt ja ennen päätöstäkin keskusteluissa tuli esille, että jos tehdas ajetaan alas, niin siinä yhteydessä sinne joudutaan mahdollisesti tekemään vedenpuhdistuslaitos. Se tuntuu eriskummalliselta, koska nähdäkseni se tarvittaisiin kaikissa vaihtoehdoissa, niin alasajovaihtoehdossa kuin erityisesti toiminnan jatkamisessa.

– Nyt Terrafame saa lisää rahoitusta, joten olisin nähnyt sen niin, että näillä päätöksillä olisi myös pyritty siihen, että sinne saataisiin toimiva vedenpuhdistusjärjestelmä, joka luo myös työpaikkoja, Komulainen jatkaa.

Terrafame aloitti Nuasjärveen kulkevan purkuputken käytön marraskuussa 2015. Vaasan hallinto-oikeus päätti huhtikuussa, että Terrafamella on lupa laskea purkuputken kautta puhdistettua vettä niin, että sulfaattikuormitus on vuodessa korkeintaan 15 000 tonnia. Hallinto-oikeus asetti myös kuukausikohtaisen rajan: 2 000 tonnia sulfaattia kuukaudessa sulan veden aikana ja 1 000 tonnia sulfaattia kuukaudessa jääpeitteisten kuukausien aikana.

Terrafamen mukaan purkuputken käyttöehdot eivät auta yhtiötä pääsemään eroon ylimääräisistä vesistään. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) arvosteli hallituksen tiedostustilaisuudessa Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä.

Komulainen ihmettelee keskustelua Vaasan hallinto-oikeuden tekemästä purkuputkipäätöksestä ja sen tuomista vaikeuksista Terrafamelle.

– Itse näen sen niin, että kysymys ei ole Vaasan oikeudellisen päätöksen vaikutuksista vaan siitä, että jätevesiasiat eivät ole kunnossa, sanoo Komulainen.

Kalatutkimus selkeyttäisi tilanteen

Jormaskylä–Korholanmäen osakaskunnan suurimmat järvialueet ovat Nuasjärven eteläpuoli ja Jormasjärvi. Osakaskunnan puheenjohtaja Petri Komulainen sanoo, että vesialueista saatuja tutkimustuloksia seurataan tarkasti.

Komulaisen mukaan osakaskunnassa toivotaan, että Elintarviketurvalisuusvirasto Evira saisi osakaskunnan esittämän määrärahan kalatutkimuksen tekemiseen Nuasjärvellä ja Jormasjärvellä. Komulaisen mukaan osa ranta-asukkaista ei aio kalastaa tulevana kesänä. Hyvä ja puolueeton tutkimus selkeyttäisi tilannetta, Komulainen perustelee.

– Tulisi selkeys siihen, että onko syytä rajoittaa kalojen syömistä. Tässä on epätietoisuutta ja se on haasteellista myös ammattikalastajille. Esimerkiksi viemäriputken lähialueelta kalastajat ovat kadonneet ja veden käyttöä pyritään välttämään.

Tällä hetkellä osakaskunta saa pyytämällä käyttöönsä tietoa Kainuun ELY-keskuksen suorittamista tutkimuksista. Lisäksi nikkelikaivoksella on velvoitetarkkailu, josta vastaava yhtiö lähettää tutkimustulokset osakaskunnalle tiedoksi. Osakaskunta on tehnyt myös jonkin verran itse vesiin liittyvää omaa tutkimusta.

– Koen haasteellisena sen, että kun tulee tutkimustuloksia, niin niissä on analysoitu eri asioita. Ne menevät laajalla jakelulla kunnan ympäristöihmisille, tehtaalle, ELY-keskukselle ja myös meille. Mitkä ovat haitalliset rajat ja kuka reagoi tuloksiin, jos vettä ei saisi käyttää esimerkiksi talousvetenä, Komulainen kysyy.

– Olen itsekin kysellyt esimerkiksi rikin raja-arvoja, koska ne luvut ovat aika isoja. Se vaatisi vielä laajempaa kemian tuntemusta, että tiedettäisiin, mitä ne ja niiden yhdisteet todellisuudessa tarkoittavat. Paljon on tutkimustietoa, mutta kuka analysoi niitä ja mitkä ovat niiden vaikutukset? Meillä on tarkkailusuunnitelma, mutta meillä ei ole käskytetty vastuita, eikä raja-arvoja laatumuutoksiin liittyen, Komulainen lisää.

"Siellä on made", kävi Vaito Isomöttösen mielessä, kun hän maanantaina Uuraisten Kyynämöinen-järvessä nosti viimeisen kahdeksasta katiskasta vedestä.

Hän tyhjensi katiskan saaviin, mutta sieltä lähti heti jotain luikertelemaan yli laidan.

– Vaimo säikähti, kun hän ensi luuli sitä käärmeeksi. Taisi yrittää potkaistakin, mutta aika nopeasti tajusimme, että sehän on ankerias.

Kalastaja googletti kännykällä heti veneessä, ja huomasi ankeriaan uhanalaiseksi. Vaikka erityisesti savustettu ankerias on suuri ja kalllis herkku, päätös päästää kala takaisin veteen oli helppo ja nopea tehdä.

Peräisin 1960–70 -lukujen istutuksista

Ennen saaliin vapauttamista Anna-Liisa ja Vaito Isomöttönen valokuvasivat ja mittasivat ankeriaan. Mutta ihan helppoa se ei ollut.

– Se oli hyvin liukasliikkeinen. Olen lukenut, että ankerias voi vaeltaa jonkin matkaa kuivallakin maalla, enkä sitä yhtään epäile. Oli se kyllä niin vaikea saada veneen pohjalta kiinni, Vaito Isomöttönen kertoo.

Tarvittiin rukkaset, lasten vanha kylpyamme ja muovipussi, ennen kuin homma onnistui.

– Kyllä jännitti koskea siihen, kun sen ulkonäkö on niin käärmemäinen.

Ankerias painoi 1,6 kiloa, pituutta oli 105 senttimetriä ja ympärysmittaa 19 senttimetriä.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Jouni Tulosen mukaan kala on pituutensa puolesta suuri, mutta ei painoltaan. Tänä keväänä Vesijärvestä on pyydetty noin 200 ankeriasta, ja niiden keskipaino on ollut 1,5 kilon tietämillä.

Tulosen mukaan Suomen suurin ankerias on painanut 4,6 kiloa.

– Kyseessä on todennäköisesti junnaaja, hitaasti kasvava yksikö, joka kasvaa muutaman millilmetrin pituutta ja muutaman kymmenen grammaa  painoa vuodessa. Kala on helposti ainakin 30–40-vuotias, sillä se on todennäköisesti peräisin 1960- ja -70 -lukujen laajoista istutuksista.

Tulosen mukaan nopeasti kasvavat yksilöt saavuttavat 10-15 vuodessa metrin pituuden ja 1,5 kilon painon. Sen jälkeen ne lähtevät vaeltamaan kohti Sargassomerta.

Kutumatka kulkee voimalaitosten läpi

Ankerias ei kude Suomen järvissä. Vaisto ajaa sitä vaeltamaan eurooppalaisista makeista vesistäkin oikealle kutupaikalleen Sargassomereen, tuhansien kilometrien päähän Pohjois-Atlantille, Karibian meren pohjoispuolelle.

Kaikki Suomen vesissä elävät ankeriaat ovat istutettuja. Valtavan vaellusviettinsä vuoksi sitä voi löytyä myös vesistöistä, joihin sitä ei ole istutettu.

Luonnonvarakeskuksella on Lahden Vesijärvellä käynnissä ankeria-tutkimus. Kaloja pyydetään Vääksyssä ja kuljetetaan autolla mereen, josta ne voivat jatkaa turvallisesti kutuvaellustaan Sargassomerta kohti.

– Tutkimuksissa on on selvinnyt, että 20-30 prosenttia kaloista selviää hengissä mereen, jos vaellusmatkalla on puolenkymmentä voimalaitosta, tutkija Tulonen kertoo.

Kyynämöisten ankeriaan ainoa mahdollisuus päästä mereen on uida Kymijoen kautta – ja kulkea neljän voimalaitoksen kautta.

Uhanalainen, mutta pyydettävä

Luonnonvarakeskus Luken mukaan ankerias on vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa yksi Suomen 12:sta uhanalaisesta kalalajista tai alalajista.

Jouni Tulosen mukaan pyyntiä ei ole Suomessa rajoitettu, koska sitä istutetaan melko paljon.

– Istutuksista on kannalle hyötyä. Koska ne tehdään kalastuskuntien rahoilla, istutukset loppuisivat tai ainakin vähenisivät reilusti, jos niitä ei saisikaan hyödyntää.  Ankerias on sitkeähenkinen ja sen luontainen kuolevuus on pieni, joten vähäisestä pyynnistä huolimatta iso osa istukkaista saavuttaa sukukypsyyden ja aloittaa kutuvaelluksen.

"Mahtava kokemus"

Kun aika tuli päästää ankerias takaisin järveen, kovin monta sekuntia sen menoa ei uuraislaisten kalastajien tarvinnut ihastella, kun se hävisi Kyynämöisen aaltoihin.

Kalastus on Isomöttösen pariskunnalle tärkeä harrastus. Vaito Isomöttönen arvelee kalastaneensa ainakin 40 vuotta, Kyynämöisissäkin jo yli 20 vuotta.

– Pari kertaa on tänä keväänä mennyt rapu katiskaan ja täysimittainen kuha. Talvella saatiin verkoilla yli 11-kiloinen hauki, mutta kyllä ankerias on kaikkein erikoisin saalis, mitä on saatu. Vaikka ankeriasta on istutettukin Suomessa, niin kyllä se näillä latvavesillä on harvinainen.

Kun Isomöttöset olivat taas torstaina kokemassa katiskoja, kokeneita kalastajia jännitti: montakohan ankeriasta pyydyksistä tällä kertaa löytyisi.

Vakavissaan Vaito Isomöttönen ei enää usko ankeriaita katiskasta veneeseen nostavansa.

– On se sen verran harvinaista. Eiköhän minun ankeriassaaliini nyt ollut tässä. Mahtava kokemus.

Sekään ei harmittanut, että maanantain ahvensaalis mahtui yhdelle paistinpannulle.

Valtoimenaan kukkivien omenapuiden kukinta alkaa kohta olla lopuillaan. Samoin kirsikkapuun. Pihlaja ja syreeni ovat jo täysin kukassa. Samoin kielot, voikukat, ahomansikat ja metsätähdet. Kaikki kukkivat samaan aikaan. Yleensä tällaisen kukkaloiston keskellä ollaan juhannuksen alla.

– Tämä ei ole mitään tavallista. Tämä aivan poikkeuksellinen, vapun tienoilla alkanut lämpöaalto, on räväyttänyt kevään niin, että se on keskimäärin kolme viikkoa etuajassa. Monet kevätkasvit, joiden pitäisi nyt kukkia, ovat jo lakastuneet. Esimerkiksi leskenlehdet, joiden pitäisi kukkia toukokuun puolivälissä kukkia, ovat nyt selvästi jo kukkineet. Niistä voi enää puhallella höytyjä tuonne taivaalle, biologi Martti Hahtola aloittaa.

Taustalla vaikuttaa Hahtolan mukaan kiistatta ilmaston lämpeneminen. Tulevaisuudessa aikainen kukinta voikin muuttua normaaliksi ajankohdaksi ja Hahtolan mukaan on mahdollista, että Suomessakin on eteläisen Euroopan tavoin useampia kasvukausia.

Ehtivätkö pölyttäjät kukille?

Tässä vaiheessa katse kääntyy pölyttäjiin. Ehtivätkö ne kukkien varhaisen kasvupyrähdyksen tahtiin?

– Minä olen nyt monena vuotena seurannut, että tuleeko kiitäjiä syreeneihin. Nyt kun se on se syreenin kukinta aikaistunut, niin näyttää olevan niin, että kiitäjän kierto ei olekaan. Että ne kiitäjät eivät enää ehdi syreeninautinnoille. Tänä vuonna pelkään, että tämä ero on vieläkin selvempi, Hahtola miettii.

Luonnonpölyttäjiä näkyy muutenkin yhä vähemmän. Sen on Hahtola huomannut.

– Oleellisesti ovat vähentyneet. Sen takiahan mehiläisiä hoidetaan ja jopa pesiä tuodaan hotellien katoille, jotta olisi noita pölyttäjiä. Semmoinen yleinen saastumisen aste vaikuttaa hyönteisiin.

Mansikat ovat jo kukassa. Hahtolan mukaan mansikanviljelijöiden ainoa vaihtoehto tulee olemaan tarhamehiläisten pesien tilaaminen mehiläishoitajilta.

– Kun ne harsojen kanssa ovat kasvattaneet ja ne kukkii normaalia aikaisemmin, niiden täytyy tilata pesiä alueille ja toivoa, että mehiläiset hoitaa sen homman.

Pieniä määriä ihminen voi myös pölyttää itse, mutta runsaana kukkivien omenapuiden pölyttäminen on jo liikaa. Kokonaisten puutarhojen ja viljelmien pölyttämisestä puhumattakaan.

Tässä vaiheessa satonäkymät ovat hyvät

Tässä vaiheessa hän uskaltaa jo ennustaa satoja. Viime vuosi oli huono omenavuosi, mutta tämä vuosi näyttää paremmalta.

– Koska on ollut tuuletonta, ne maahan varisseet omenapuun kukkien terälehdet kertovat onnistuneesta pölytyksestä. Kyllä luvassa pitäisi olla myös hyvä sato, Hahtola ennustaa.

Mahdollinen kylmempi kausikaan ei enää ehdi pilaamaan omenasatoa.

– Kun ne ovat pölyttyneet, ei kylmempikään kausi enää vaikuta niin, että ei tulisi satoa.

Sama tilanne kirsikoiden kanssa. Ja mustikoiden, sillä niiden hallalle herkin vaihe on jo takana. Mustikkakin on kukkinut runsaasti, joten satoennuste näyttää hyvältä.

Toukokuun lopulla Pahtavaaran kultakaivoksen kahdella jätealtaalla on vilskettä. Ylemmällä altaalla uiskentelee kymmeniä vesilintuja. Alemmalla altaalla on suokukkoja ja tyllejä parhaissa kevätpuvuissaan. Ryhmä poroja laiduntaa entisen jängän ja nykyisen alemman altaan reunaheinikossa ja makoilee rikastushiekalla.

Kolmannen konkurssin jälkeen kaivos on seisonut pari vuotta. Kaikkiaan kolme Ruotsi-taustaista kaivosyhtiötä on tehnyt konkurssin Pahtavaarassa. Terra Mining Oy (1996–2000), ScanMining Oy (2003–2007) ja viimeksi Lappland Goldminers Oy (2008–2014). Nyt viimeksi mainitun yhtiön konkurssipesän pestaamat seitsemän työntekijää vartioi aluetta ja tekee tarpeelliset huoltotyöt.

Lapin ja Kainuu Ely-keskukset tekivät kaivoksella ympäristötarkastuksen viime keskiviikkona.  Yle Lapin uutiset sai tietää tarkastuksesta ja luvan seurata tarkastusta konkurssikaivoksen pesänhoitajalta, asianajaja Mikko Tiilikalta Helsingistä.

Ely pihtaa tietoa

Valvovan viranomaisen eli Lapin Ely:n tietoa panttaava menettely ansaitsee tulla kerrotuksi uutisjutussamme.

Rovaniemellä Lapin Ely-keskus vaikeni tarkastuksesta, vaikka olimme tarkastusta edeltävänä maanantaina pyytäneet kattavia ajankohtaisia tietoja kaivoksen ympäristöpäästöistä. Maanantaina ylitarkastaja Tiina Kämäräinen ilmoitti tietojen antamisen kuuluvan tiistaina töihin tulevalle ylitarkastaja Sakari Murtoniemelle.

Tiistai- iltana ylitarkastaja Murtoniemi ilmoitti sähköpostissa olevansa työmatkalla keskiviikkona mainitsematta että kyse oli juuri Pahtavaaran ympäristötarkastuksesta. Samalla hän lähetti sähköpostilla Ahma ympäristö Oy:n Pahtavaaran vuoden 2015 tarkkailuraportin.

Konsultti: Päästöt vähäisiä

Vesi Pahtavaaran kahdessa jätealtaassa on harmaanvihertävää huolimatta siitä, että tuotanto on seisonut konkurssin takia kaksi vuotta. Alemmasta selkeytysaltaaksi nimetystä altaasta purkuputkea pitkin juoksee vettä alajuoksun suuntaan Koserusojaan, joka laskee Ala-Postojokeen ja edelleen Kitiseen.  Purkuvesi ei ole sekään kirkasta.

Pahtavaaran kaivoksen ympäristötarkkailusta on vastannut vuodesta 1996 konsulttiyhtiö Lapin Vesitutkimus Oy, jonka nimi muutettiin Ahma ympäristö Oy:ksi vuonna 2003. Lapin vesitutkimus teki aikanaan Talvivaaran kaivoksen ympäristönvaikutusten arviointeja.

Ahman vuoden 2015 tarkkailuraportin mukaan nyt kaksi vuotta seisseen Pahtavaaran kaivoksen jätevesien vaikutukset alapuolisiin vesistöihin ovat vähäisiä tai olemattomia. Koska tuotantoa ei ole, uutta rikastusjätettä altaisiin ei tule. Päästöt syntyvät vuosien 1996–2014 välisen ajan yhteensä noin 14 vuoden tuotannosta.  

Tarkastuskäynnillä ylitarkastaja Murtoniemi totesi, että mitään erityistä sanottavaa Pahtavaaran päästöistä ei tällä hetkellä ole.

– Lähinnä typpipitoisuudet ja jonkun verran menee tuosta rikastushiekasta siinä olevia aineita, että tietysti siinä on jonkun verran näitä rikastuskemikaaleja, vastasi patopenkalla Lapin Elyn Murtoniemi kysymykseen, mitä haitta-aineita jätealtaista kulkeutuu alapuoliseen vesistön.

Patoturvallisuutta tarkastanut Kainuun Elyn patoylitarkastaja Timo Regina katsoi jätepatojen olevan kunnossa. Hän arvioi, että patoja voidaan joutua korottamaan, jos kaivosoikeudet ostanut kanadataustainen yhtiö Rupert Resources aloittaa tuotannon Pahtavaarassa joskus tulevaisuudessa.

Kaivoksen pato petti vuonna 2012 ja aiheutti jätevesipäästön ympäristöön. Sen jälkeen patoja on vahvennettu, viimeksi konkurssipesän voimin.    

Asbestista vaaraa työntekijöille

Lapin Elyn antamien tietojen jälkeen paljastuu paikallisten ihmisten kertomusten perusteella, että jokin Pahtavaaraa koskeva prosessi on meneillään jossakin viranomaisessa. Kysyttäessä Lapin Ely ilmoittaa, että korkeimman hallinto-oikeuden KHO:n puitavana ovat kaivoksen asbestipäästöt. Paljastuu, että Murtoniemi on kirjoittanut asiasta lausuntoa KHO:lle samana päivänä kun Yle kysyi häneltä kattavia tietoja kaivospäästöjen nykyvaiheista.

Murtomäen nyt lähettämästä Vaasan hallinto-oikeuden viime maaliskuussa (2016) antamasta ratkaisusta paljastuu, että Pahtavaaran malmin asbesti kulkeutuu jätevesiin. Malmissa on peräti 12–20 prosenttia asbestimineraali tremoliittia.

Konkurssipesä ja lupaviranomaiset ovat eri mieltä asbestiongelman hallinnasta Pahtavaarassa. Kaivosyhtiö ja nyttemmin konkurssipesä haluaa ongelmaan halvemman hallintakeinon kuin lupaviranomaiset. Siksi asia on KHO:n puitavana.

Yhtiön vaatimusta jatkava konkurssipesä vaatii että lupaviranomaisten kaivostuotannon ajaksi velvoittama jätevesien kierrätys lopetetaan. Jätevedet voitaisiin laskea pintavalutuskentän läpi alapuoliseen vesistöön. Konkurssipesän mukaan asbestia sisältävän jätevesien kierrätyksestä aiheutuu altistumisvaara tuotantotiloissa kaivoksen työntekijöille.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Vaasan hallinto-oikeuden mielestä jätevesiä tulee kierrättää pienempien ympäristöpäästöjen saavuttamiseksi ja työntekijät suojata asbestilta. Yhtiön/konkurssipesän mielestä tämä tulee kohtuuttoman kalliiksi saavutettuun hyötyyn nähden. Nyt asia on siis KHO:n punnittavana. Asialla on merkitystä Pahtavaaran kaivoksen mahdollisen tulevan tuotannon kustannusten kannalta.  

Hallinto-oikeuden aiemmassa (2015) ratkaisussa viitataan THL:n lausuntoon, jonka mukaan asbestista ei ole ollut terveyshaittaa kaivosalueen ulkopuolella, mutta tarkkailua on määrätty tehostettavaksi.     

Porot ja linnut laiduntavat asbestialtailla

Oikeuden ratkaisuista käy ilmi, että asbestia on rikastunut jätealtaille ja että sitä on vedessä. Tämän uutisjutun kuvausten aikana kaivosalueella oli runsaasti poroja. Ryhmä poroja laidunsi myös alemmalla jätealtaalla, jonka yläosassa kasvaa heinikkoa. Osa porosta makoili rikastushiekalla. 

Epäselväksi jää kuinka perusteellisesti asbestin kulkeutumista ympäristöön ja esimerkiksi poroihin on tutkittu.

Kaivos on Sattasniemen paliskunnan porolaitumien keskellä. Poromies Jukka Kaaretkosken mukaan huonosti aidattu kaivosalue on vaarallinen poroille. Hänen mukaansa tiedetään, että vuosien kuluessa jätealtaisiin on menehtynyt ainakin kolme poroa joista kaksi hirvasta ja yksi härkä. Ne ovat juuttuneet sitkaaseen saviseen rikastushiekkaan ja lopulta kuolleet.

Kaivoksen konkurssipesän ja viranomaisten mukaan heillä ei ole tietoa porokuolemista. Paliskunta vaatii kaivosalueen kunnollista aitaamista, koska vaarana ovat altaiden lisäksi jyrkät louhokset niin poroille kuin ihmisille. 

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Vantaalla kisataan lauantaina ja sunnuntaina SM-tasolla hieman erikoisemmassa lajissa: puukiipeilyssä. Suomen Puunhoidon Yhdistys järjestää seitsemännet puukiipeilyn Suomen mestaruuskilpailut Håkansbölen kartanopuistossa Vantaalla.

Arboristit eli puunhoitajat ja alalle opiskelevat mittelevät viidessä eri tehtävässä. Niiden avulla mitataan kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja -nopeutta. Yhtenä tehtävärastina on pelastustehtävä. Siinä jäljitellään tilannetta, jossa puusta pitää hakea alas puuhoitotöissä loukkaantunut työntekijä. Kisoissa alas haetaan iso nukke.

Kilpailutehtävät jäljittelevät puunhoitajien oikeita työtehtäviä.

Kilpailuihin on ilmoittautunut 25 henkilöä. Suomen lisäksi kilpailijoita on tulossa Virosta, Ruotsista ja Britanniasta.

Unohda huojuvat tikkaat

Kisoissa korostetaan työtapojen turvallisuutta.

– Ensinnäkin täytyy olla kypärä ja suojalasit sekä kunnolliset valjaat, jos kiivetään ilman piikkejä. Köyden pitää olla kunnossa ja lisäksi täytyy olla ylimääräinen köysi, jolla varmistetaan itsensä silloin kun sahataan. Kahdella aina kiinni silloin kun sahataan, sanoo arboristi Mika Vainionpää, joka on mukana järjestämässä tämänvuotisia kisoja.

Paremmuudesta mittely ei ole puukiipeilyn SM-kisojen ainoa tavoite: toinen pyrkimys on ammattitaidon levittäminen.

– Kisoissa huomaa, jos tulee uusia ja hyviksi havaittuja tekniikoita, kertoo Vainionpää.

Jos oman kodin tai mökin pihassa on hoitoa kaipaava puu, Vainionpää ei suosittele suoraan runkoa pitkin kiipeämistä.

– Kunnon välineet tarvitaan eli kypärä, köydet, valjaat, eikä mielellään kiipeä suoraan puunrunkoa ylöspäin – ainakaan kovin korkealle. Ja muistaa nojata köyteen.

– Jos haluaa välttämättä käyttää tikkaita, muistaa ainakin kiinnittää ne siellä ylhäällä.

Maalla hieman kömpelön näköisesti etenevä hirvi on varsin taitava uimari. Hirvet uivat pääasiassa siirtyessään paikasta toiseen, esimerkiksi talvilaitumilta mantereelta saaristossa sijaitseville kesälaitumilleen. Myös tähän aikaan vuodesta emostaan erkaantuvat ylivuotiset vasat saattavat uusia elinpiirejä etsiessään edetä välillä vesistöjä pitkin.

Luonnonvarakeskuksen hirvieläintutkija Jyrki Puseniuksen mukaan hirvien taittamat matkat voivat olla todella pitkiä.

– Kyllä ne ihan kilometrikaupalla pystyvät uimaan. Hirvi voi hyvin ylittää jopa parinkymmenen kilometrin levyisiä selkiä, Pusenius tietää. 

Osa kannasta elää olosuhteissa, joissa vettä on paljon. Tällaisia ympäristöjä on Puseniuksen mukaan jonkin verran esimerkiksi Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Pielisen saaristossa.

– Jos mökkisaaressaan tällaiseen törmää, niin kyllä hirvi yleensä väistää ensin. Riippuu tietysti aina saaren koosta, Pusenius jatkaa.

Vesikasvit houkuttelevat sukellukselle

Monelle voi olla yllätys, että hirvet pystyvät myös sukeltamaan. Tällaista tapahtuu Puseniuksen mukaan melko paljonkin. Hirvet käyttävät ravinnokseen järvien pohjissa kasvavia vesikasveja, joista ne saavat elimistölleen tärkeää natriumia.

– Ihmisten ravinnossa natriumia on usein liikaa, mutta sellaisilla kasvinsyöjillä kuin hirvillä sitä on usein ravinnossa liian vähän. Vesikasveissa kivennäisen määrä on paljon maakasveja suurempi, Pusenius perustelee.

Pusenius kertoo kuulleensa havainnoista, joissa hirvi olisi sukeltanut jopa viiden metrin syvyyteen. Tätä hän ei ole itse päässyt vahvistamaan, mutta tietää, että sukellus ainakin muutamiin metreihin on yleistä.

Viilennys ja kutina ajavat myös veteen

Pääasiassa hirvien ei voi sanoa uivan huvin vuoksi. Jossain määrin ne kuitenkin pulahtelevat ajoittain veteen muun muassa viilentääkseen itseään tai esimerkiksi hyönteisten puremilta suojautuakseen.

Hirvien elimistö on sopeutunut pääosin maaelämään. Uimista helpottavia ominaisuuksia hirvilläkin kuitenkin on. Karvapeite on ilmatäytteinen, mikä auttaa eläintä pysymään pinnalla. Hirven karvat ovat onttoja, ja lisäksi karvojen välissä on myös uimisessa avuksi olevaa ilmaa.

Uiva hirvi on ollut takavuosina myös helppo saalis metsästäjälle. Nykyisin tällainen pyyntitapa on Puseniuksen mukaan kiellettyä ja muutenkin epäeettistä.

– Erikseen on olemassa niin kutsuttua saarimetsästystä, jossa hirvi ajetaan saaresta mantereelle ja mantereella passissa oleva metsästäjä ampuu sen. Mutta uivassa hirvessä osuma-alue on niin pieni, että tällainen ei käy.

Hirvien lisäksi myös monet muut hirvieläimet ovat hyviä uimaan. Esimerkiksi Kainuussa yleiset metsäpeurat viihtyvät ja vasovat usein saarissa, joissa petokanta on usein harvempi. Talvilaitumille suurin osa pyrkii kuitenkin mantereelle, jossa ravinnonsaanti on talviaikaan varmempaa.

Mato-onkiminen rannalta on kielletty Pielisjoessa. Joensuun kaupungin läpi virtaava joki on perinteinen onkipaikka. Esimerkiksi joen keskellä oleva tunnettu Ilosaari on monen lapsiperheen kalapaikka.

Vuoden alusta voimaan tullut uusi kalastuslaki rajoittaa onkimista vaelluskalavesistöissä, tämän vuoksi Pielisjoen koskialueella ei saa onkia, kalastusseura Lesnan naputtajien puheenjohtaja Matti Pasanen muistuttaa.

Matti Kettunen Joensuun kalastuskunnasta kertoo tilanteen olevan hieman epäselvä.

– Periaatteessa uuden kalastuslain mukaan mato-onkinen on kielletty myös koskialueiden ulkopuolella.

Joessa ja sen koskissa saa kuitenkin esimerkiksi virvelöidä ja perhokalastaa.

Vielä viime kesänä Pielisjoessa sai onkia rannalta käsin. Kettunen kertoo, että ely-keskus käsittelee asiaa ja päättää viikon sisällä sallitaanko onkiminen Pielisjoessa tänäkin kesänä.

– Toivoisimme, että Pielisjoessa saisi onkia tänäkin kesänä, Kettunen toteaa.

Pielisjoen kalastusalueella sijaitsee äärimmäisen uhanalaisen järvilohen ainoat lisääntymisalueet.

Lahdessa kuudetta kertaa järjestetty Levon taimitori on kasvattanut pikku hiljaa suosiotaan.

Taimikirppikselle voi  tulla kuka tahansa myymään ylimääräisiä kasveja omasta puutarhastaan. Aina ei tarvita rahaakaan, kun taimien vaihtotorilla oman kasvin vastineeksi voi ottaa jonkun muun tuoman. 

Vaatimuksena on, että myyntiin ja vaihdokkaiksi tuotavat taimet ovat puhtaita ja terveitä.

– Vanhanajan perennat ovat suosittuja, ne ovat kestäviä ja helppohoitoisiakin. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa luomuyrttien kasvattaja ja yksi myyjä Virostakin, kertoo Timo Ruohonen Lahden Puutarhaseurasta. 

Lahden Puutarhaseuran ohella järjestelyistä vastaa Hyötykasviyhdistys.

Villähteeltä asuvalla Minna Lehtisellä on kaksi kassia täynnä kukkia ja hyötykasveja.

– Olen käynyt täällä joka vuosi. Perennat ja muut kiinnostavat ja täältä löytää sellaista, mitä muualta ei välttämättä saa, kertoo liuskalehtisen töyhtöangervon perhosten houkuttajaksi puutarhaansa hankkinut Minna Lehtinen.

Kasvi, jonka avulla pyramidit rakennettiin

Yhdessä nurkkauksessa käy koko ajan kuhina. Myllyojan mieheksi itsensä esittelevän vanhemman herran kulmauksessa on mittava määrä erikoisuuksia.

Mies kertoo olevansa kasvien keräilijä. Harrastus tulee ”puutarhurivanhemmilta geeneissä”.

– Puutarhakasvien keräily on paljon mukavampi harrastus kuin joku postimerkkeily, koska tässä on kauneutta. Ja se kehittää muuten värisilmää  - olen saanut värikokeissa hyvät pisteet.

Imikköjä miehen puutarhassa kasvaa monenkirjavina, kukissa erikoisuuksina ovat mustakukkaiset.

– Esimerkiksi tummassa kurjenpolvessa on tummanruskea kukka, joka näyttää illalla ihan mustalta. Mustakukalliset ovat aika meneviä sellaisille, joilla on jo kaikkea. He ovat yleensä minunlaisiani keräilijöitä. 

Hyötykasveista kauppansa taimitorilla teki mm. valkokukkainen ja lehdiltään valkosipulin makuinen karhunlaukka. Myllyojan mies kehuu egyptiläistä ilmasipulia. 

– Minun lapsuudessani ilmasipulia pätkittiin suoraan leivän päälle. Sen avulla on pyramiditkin rakennettu.

Kasvien keräilijän haaveena on löytää yhdestä suosikkikasveistaan talvea kestävä muoto.

– Paras perhoskasvi puddleja eli syyssyrikä pitää viedä kellariin talvehtimaan. Toivon, että siitä jalostettaisiin Suomen talvessa ulkona menestyvä. Se on harmi että kaikkein hienoimmat kasvit eivät meillä talvea kestä. 

Etelä-Suomen kotipuutarhurit ovat joutuneet pohtimaan, mistä talven aikana kadonneiden perennoiden tilalle uusia taimia.

Varsinkin Facebookin puutarhapalstat ovat kasvukauden edistyessä olleet yhä täynnä hämmentyneitä kommentteja, mihin ovat kadonneet pihojen perinteiset isoäidin kasvit ja mistä niitä saa lisää. 

– Nyt kysytään minne katosivat akileijat, minne katosivat malvat, malvikit sellaiset isoäidin perennat? Ja todennäköisin syy hukkaan on tässä tapauksessa se, että viime talvi oli hankala. Ei ollut pitkää pakkasjaksoa vaan lyhyt ja tiukka eli pakkanen iski lumettomaan maahan ja se on nyt ollut aika kohtalokas muun muassa havukasveille, jaloruusuille ja mikä on itsenikin yllättänyt, juuri näille ikiaikaisille perennoille. Pihani 400 lajista, 50 on kadonnut, kertoo puutarhuri Timo Koskinen, jonka Facebookin puutarhapalstalla on 3000 seuraajaa.

Jos mummon perenna ei lähde kasvamaan, tuomio on tyly sanoo Timo Koskinen.

– Kuollut se on. Ainoastaan varpumaiset ikivihreät voivat selvitä.

Taimien kasvattajat kuitenkin lohduttavat.

Lammilaisen Puisto ja Puutarha yrityksen omistajan Anniina Rikalan mielestä osa on huolestunut mummon perennoista liian nopeasti.

– Sateiden jälkeen monet kasvit heräsivät uuteen taistoon ja maanpinnalta saattaa nousta uutta elämää. Malvat ja malvikit monesti siementävät ympäristöön ja sieltä kannattaa siirtää vahvoja taimia penkkeihin.

Viime kesänä istutetut mummon vanhojen bellisten jälkeläiset ovat kadonneet. Tulin sylttytehtaalle etsimään uusia istutettavia, mutta en löytänyt yhtään

Jos perenna on ollut rakas muisto isoäidistä, voi vanhalta pihalta käydä katsomassa, josko olisi vielä jotain jäljellä. Myös useat isoäidin kasveihin erikoistuneet taimitarhat voivat paikata murhetta.

Tarkista perennojen alkuperä

Taimitarhoilta ostettaessa kannattaa perinnekasvien kohdalla kysellä kasvattajasta ja kasvatusmaasta. Perinnekasvit ovat kotimaisia. Ja maatiaiskasvit vanhaa kantaa olevia kotimaisia kasveja. .

– Suosittelen, että historiallisten kasvien kanta on tiedettävä ainakin 50 vuotta taaksepäin. Ulkomailta voidaan tuoda samannimisiä kasveja. Toki nekin voivat kestää, mutta toisinkin saattaa käydä, sanoo Anniina Rikala.

Hän kehottaa paikkaamaan perennakasvien aukot suomalaisilta taimitarhoilta, taimien vaihtopäiviltä, ja eri puutarhayhdistyksiltä. Myös kesäisissä avoimet ovet -tapahtumissa myydään usein taimia.

On mennyttä monta maatiasperennaa, 10v vanhat neidonruusut, koiranruusu ja loistokärhöt. muunmuassa, eikä kaikkea osaa edes kaipailla vielä. Toisaalta monta aremmaksi kuviteltua lajia voi hyvin . Vaan tuleehan pihaan nyt tilaa uusille kasveille, ja muutenkin tämä on puutarhurille varsin opettavainen kokemus.

Nämä siteeraukset on poimittu Facebookin keskusteluista.

Ruusujen kova kohtalo

Timo Koskisen mukaan talvi oli todella harvinainen, sillä hänen yli 40 vuoden pituisen puutarhurin uran aikana, niin on käynyt vain pari kertaa.

Esimerkiksi neilikkaruusut ovat kokeneet kovan kohtalon. Pensasruusuista vain juhannusruusut ja kurtturuusut ovat selvinneet, Koskinen luettelee. Myös kärhöissä ja mansikoissa sekä syysleimuissa, ajuruohoissa on kärvähtämisen jäljet: kukkapenkissä paistaa tyhjä kolo.

Kova pakkanen tuli lokakuussa ja monella puuvartisella jäi talveentumisvaihe kesken. Keväällä tuhoja havupuissa ovat lisänneet ahavatuulet. Esimerkiksi angervoissa on paljon talven iskuja.

Tänään löysin jälleen yhden menehtyneen, syreenihortensia Little limelight ei ole työntänyt oksistaan yhtään vihreää lehteä.

Se oli ensimmäinen kerta, kun lahtelainen Juha Nikula näki kokonaisen kettupesueen poikasineen luonnossa. Kauempaa mökkinsä läheisen ladon tapahtumia seuraillut mies kummasteli, mitä karvaiset, liikkuvat mytyt oikein olivat.

Vilkaisu kameran etsimen läpi vahvisti havainnoin: ketunpoikasia. Ja niitä oli monta. Yhdeksästä kymmeneen.

Silmät olivat auenneet, mutta poikaset eivät olleet vielä kovin vanhoja. Ne paistattelivat päivää Loimaan maaseudulla, peltomaiseman kupeessa vanhan ladon seinustalla.

– Oli sykähdyttävää nähdä poikaset todella pieninä. Epäilin, että saattaisin saada muutamia hienoja kuviakin.

Epäilys osoittautui oikeaksi. Nikula seurasi poikasten elämää etäältä useamman viikon ajan. Hän näki, miten haparoivat, kompastelevat tassuttelut muuttuivat vakaiksi askeliksi.

Harjoitellessaan liikkumista pesäänsä ladon uumenissa ja sen ulkopuolella poikaset kolhivat välillä itseään. Kun voimat karttuivat, ketut alkoivat painia ja kisailla keskenään.

– Aluksi ne olivat ihan pihalla maailmanmenosta, Nikula kertoo ja naurahtaa.

"Hetki oli täydellinen"

Hän kävi pesän lähettyvillä varovasti ja vain lyhyitä hetkiä kerrallaan, koska ei halunnut säikäyttää poikasia tai emoa. Kuvat hän otti kettujen korkeudelta – tämä edellytti istumista tai makaamista hetteikössä.

Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä, ja somessa valtavaan suosioon nousseista kuvista, oli se, kun ketunpojat loikoilivat päivälevolla tiiviissä mytyssä. Kuvaajan havaittuaan ne valpastuivat ja jäivät sekunniksi muodostelmaan, joka muistutti pyramidia.

– Hetki oli täydellinen. Tajusin, että tällaista en toista kertaa näe.

Vaikka Nikula seuraili elämää pesällä useamman viikon ajan, hän ei halunnut kettujen tottuvan liiaksi ihmiseen.

Ketunpojat itsenäistyvät syksyllä

Maalla ketun on hyväkin olla varovainen, koska kaikki eivät välttämättä suhtaudu petoon suopeasti, jos se eksyy liian lähelle ihmisiä tai asutusta.

Tässä vaiheessa kevättä ketunpoikaset pysyvät vielä melko tiiviisti pesällä. Ne tekevät tutkimusmatkojaan korkeintaan parinkymmenen metrin säteelle.

Emo totuttaa poikasia metsästämiseen ja elävään ruokaan tuomalla pesälle pientä saalistettavaa, esimerkiksi myyriä. Syksyn tullen poikaset alkavat itsenäistyä ja lähtevät omille teilleen.

Kettu on yksi Suomen yleisimmistä keskikokoisista petoeläimistä. Lajia esiintyy koko maassa.

Järkevä kuvaaja ei houkuttele eläimiä ruoalla

Kettuihin ihastunut Juha Nikula palasi toukokuun kuvausrupeaman jälkeen mökkimaisemistaan Loimaalta kotikonnuilleen Lahteen.

Hän toivoo, että kaikki luontoon eläinten poikasia nähdäkseen lähtevät seuraisivat niiden touhuja riittävän etäisyyden päästä ja antaisivat pesille rauhan.

Nikula sanoo, että ei koskaan pelottaisi poikasia karkuun tai ruokkisi pentuja saadakseen täydellisen valokuvan.

– Muuten ne eivät opi selviytymään. Kunnioita luontoa, pidä välimatkaa, älä pöljäile ja käyttäydy rauhallisesti. Jos löydät pesän, pidä se salaisuutena.

Mies aikoo vielä myöhemmin kesällä palata Loimaalle ja käydä katsomassa, mitä maalaisketun pesueelle kuuluu.

– Saa nähdä, ovatko ketut silloin vielä pesällään vai ovatko ne jo lähteneet maailmalle.

Kuva oravaemon ja poikasen hellyydenosoituksesta levisi netissä hirmuvauhdilla. Somen valokuvausryhmässä otos linnunpesältä kerää tuhansia tykkäyksiä. Ketunpoikasten muodostama pyramidi vasta hellyyttävä näky onkin.

Suomen luonnon toimituspäällikkö, biologi Antti Halkka pitää myönteisenä ilmiönä innostusta seurata ja kuvata luontoa. Hän allekirjoittaa havainnon siitä, että poikaset kiinnostavat kuvaajia.

Toisaalta ilmiöllä on kääntöpuoli: liian lähelle pesää menevä kuvaaja voi tulla häirinneeksi pesintää ja saa pahimmillaan emon hylkäämään poikaset. Pesäpaikan paljastaminen julkisesti taas saattaa tuoda paikalle niin paljon hmisiä, että eläimet häiriintyvät.

Juuri tästä syystä suomalaisessa luontokuvassa on Halkan mukaan perinteisesti kartettu pesäkuvien julkaisemista. Suuria massoja ei ole haluttu innostaa pesien äärelle.

Some on muuttanut pelisäännöt, kun kuka tahansa voi julkaista luontokuvia. Halkka neuvoo, miten kuvata eläinpoikasia häiritsemättä niiden elämää.

1. Pysyttele riittävän etäällä pesästä

Kun kuvausvälineet ovat kehittyneet, hyviä kuvia voi ottaa entistä pidemmän matkan päästä. Tällöin eläinkään ei luultavimmin häiriinny kuvaamisesta.

Tarkkaile eläintä. Kokenut luonnossaliikkuja tunnistaa stressin merkit. Jos eläin jähmettyy paikalleen, hälytyskellojen pitäisi soida, sanoo Halkka.

– Näen usein kuvia, joissa on kirjosieppo suu täynnä ruokaa. Kuva on ehkä saatu, koska lintu ei halua osoittaa pesänsä sijaintia. Jos lintu ei mene ruokkimaan poikasiaan ja on jäykkänä paikallaan, olet liian lähellä.

Miten pitkä matka pesään on sitten pidettävä? Se vaihtelee lajin ja sen mukaan, miten tottunut eläin on ihmisiin. Jos eläin säikkyy tai pakenee, siirry kauemmaksi.

Kännykkäkuvaaja on usein liian lähellä, koska laitteissa on harvoin hyvää zoomia.

2. Älä päivystä pesällä

Eläimet voivat stressaantua, jos pesällä päivystää jatkuvasti ihmisiä.

Jos yksi ihminen käy kuvaamassa pesää hetken, häiriö on todennäköisesti pienempi kuin jos paikalla vaihtuvat kuvaajat katkeamattomana virtana.

– Jos ihmiset ovat samalla pesällä koko päivän kuvaamassa, se stressaa eläintä varmasti.

3. Pidä paikka omana tietonasi

Esimerkiksi Helsingissä sijaitsevasta ketunpesästä on tullut jonkinlainen yleisökohde, jossa kaikki haluavat nähdä vilauksen ja saada kuvan ketunpoikasista.

Antti Halkan mukaan hyviin luontokuvaustapoihin kuuluu, että pesäpaikan tarkkaa sijaintia ei kerrota.

– Kun paikalla käy suuri joukko ihmisiä, sinne eksyy heitäkin, jotka eivät noudata hyviä käyttäytymissääntöjä. Esimerkiksi Suomen luonto ei paljasta tarkkoja kuvauspaikkoja, koska pesimärauhaa pitää kunnioittaa.

Kiinan luoteisosassa sijaitsevassa Xianjiangin maakunnassa on viime aikoina nähty uhanalaisten lumileopardien liikkuvan harvinaisissa laumoissa.

Havainnot ovat 30 vapaaehtoisen tutkijan ansiota. Ryhmä on asentanut sata infrapunakameraa Tienšanin vuoriston itäosaan vuodesta 2014 lähtien. Kameroita on sijoitettu yli sadan neliökilometrin alueelle.

– Huhtikuun loppuun mennessä kerättyjen tietojen mukaan olemme kuvanneet yli 20 lumileopardiyksilöä, sanoo vapaaehtoisryhmän johtaja Xing Rui.

Xingin mukaan hänen ryhmänsä haluaa muun muassa tunnistaa leopardiyksilöt ja niiden elinympäristöt sekä selvittää, miten lumileopardit käyttäytyvät luonnossa.

Uhanalaisia lumileopardeja on pitkään pidetty yksinäisinä ja seuraa karttavina eläiminä, jotka elävät korkeilla vuorilla yleensä lumirajan yläpuolella.

Tutkijat ovat arvioineet, että maailmassa on noin 5 000 villiä lumileopardia. Ne elävät Tienšanin, Himalajan sekä Pamirin vuoristoissa Aasiassa.

Nykyisin lumileopardihavainnot ovat lisääntyneet niiden elinympäristöjen suojelun ansiosta.

1. Eväskääreet. Muovipussit, kertakäyttöiset kahvimukit ja tupakka-askit, ovat saaneet kilpailijan proteiinia tankkaavan kansan rahkapurkeista. Rahkapurkkeja kerätään pientareilta runsaita määriä.

2. Puhelimet. Pientareelle nakataan yleensä rikkinäisiä puhelimia, mutta toisinaan myös toimivia luureja.

3. Lompakot. Taskuvarkaiden jäljiltä löydetään tyhjennettyjä lompakoita. Mikäli kortit ovat tallella, lompakko toimitetaan poliisille.

4. Huonekalut. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi sohvaryhmiä, kaapistoja ja keittiön pöytiä on kerätty maastosta ainakin yhden kaksion sisustustarpeisiin.

5. Autonosat. Kolaripaikkojen läheltä kerätään usein muun muassa renkaita, lokasuojien kappaleita, sivupeilejä ja pölykapseleita.

Listaus perustuu YIT Infran tiedotteeseen. Koko maassa kerätään vuodessa jätteitä kadunvarsilta lähes 5 000 tonnia, josta YIT:n keräämä osuus on noin neljännes..