Koillis-Australian rannikolla sijaitseva Iso valliriutta on kärsinyt pahoja vaurioita. Tutkijat varoittivat korallien laajoista vaalenemisista jo maaliskuussa, ja niitä on tutkittu siitä lähtien.

Tutkijoiden mukaan ainakin 35 prosenttia riutan pohjois- ja keskiosien koralleista on kuollut tai kuolemassa. Tutkijat selvittivät 84 valliriutan kuntoa ilmakuvilla ja vedenalaisin tutkimuksin kuukausien ajan.

Tuhoutumista aiheuttaa korallien vaalenemiseksi kutsuttu ilmiö. Kun ympäröivä vesi on liian lämmintä, korallit kalkkeutuvat ja muuttuvat valkoisiksi.

Ilmastonmuutoksen lisäksi riuttaa uhkaavat muun muassa maanviljelyn juoksutukset ja korallia syövä meritähtilaji piikkikruunu.

Vaaleneminen on tuhonnut etenkin riutan pohjois- ja keskiosien koralleita, sillä etelässä veden lämpötila on lähellä normaalia kesälämpötilaa. Tutkijoiden mukaan vaaleneminen vaikuttaa kuitenkin vähitellen myös riutan eteläosaan ja hidastaa korallien kasvamista.

Maailman suurin koralliriutta

Korallimeressä Queenslandin rannikolla sijaitseva Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta ja Unescon maailmanperintökohde. Se on noin 2 300 kilometriä pitkä ja peittää alleen yli 340 000 neliökilometrin alueen. Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan valliriutalla elää muun muassa yli 400 koralli-, 1 500 kala- ja 30 merinisäkäslajia. 

Australian hallitus on vakuuttanut tekevänsä töitä riutan suojelemiseksi.

Viime viikolla kävi kuitenkin ilmi, että ympäristöministeriö on painostanut YK:ta poistamaan ilmastoraportista kaikki viittaukset, jotka koskevat Australiaa ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista maailmanperintökohteisiin. Australian mukaan viittaukset haittaavat turismia ja antavat kimmokkeita aktivistien ilkivaltaan.

Suomussalmen Hossan Värikalliossa olevat kalliomaalaukset on tehty noin 2 500–5 000 vuotta sitten, mutta ne ovat edelleen melko hyvässä kunnossa. Osa maalauksista on kärsinyt tuhansien vuosien saatossa, mutta kalliosta on yhä erotettavissa kuvia.

– Kalliomaalaukset säilyvät, kun kalliosta irtoaa mineraaleja, jotka valuvat veden mukana kallion pintaa pitkin alas. Näin muodostuu piioksidikerros, mikä säilyttää värin kalliossa, kertoo Metsähallituksen tiedottaja Hanna Kelola-Mäkeläinen.

Kerrostuma suojaa maalauksia, mutta ei kestä kulutusta tai jos joku tekee pinnalle jotain, mikä tuhoaa maalauksen.

Hanna Kelola-Mäkeläinen on ammatiltaan arkeologi ja toimi vielä viime vuoden puolella erikoissuunnittelijana kulttuuriperintöinventoinnissa Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.

Muinaisjäännösrekisterissä on listattu noin 150 kalliomaalausta eri puolilta Suomea. Kaikki ne on maalattu samalla aineella, punamullalla, johon sidosaineena on voitu käyttää verta, rasvaa tai munankeltuaista.

Ratkaisiko akustiikka maalausten paikan?

Hossan Värikallion maalaukset on tehty joko veneestä käsin tai talvella jään päältä. Suomessa kalliomaalaukset on tehty melko samankaltaisiin paikkoihin eli pystysuoriin kallioihin, jotka ovat vesireittien varrella tai muuten tärkeitä solmukohtia.

Helsingin yliopiston arkeoakustinen tutkimus yrittää selvittää, onko paikan akustiikalla ollut merkitystä maalausten paikan valitsemiseen, sillä kaikkiin pystysuoriin kallioihin ei ole maalauksia tehty.

– Värikalliolla tutkimusta tehtiin vuonna 2013, ja käsittääkseni hyvin kaikui, Kelola-Mäkeläinen naurahtaa.

Kelola-Mäkeläinen ei ole ollut itse tekemässä tutkimusta, mutta hän tietää, että tutkimusta tehdään kokeilemalla kaikua erilaisilla äänillä. Tutkimuksessa mitataan eri pisteistä kuinka ääni kaikuu ja minne se kantaa.

Tutkimusta on tekemässä myös Oulun yliopiston tutkijoita. Tutkimuksen oletuksena on, että mitä parempi paikan akustiikka on, sitä todennäköisemmin sinne on maalattu kuvia.

– Maalausten tekemiseen olisi siis liittynyt myös ääntä, vaikkapa rummutusta tai laulua. Arkeologinen aineisto ei tätä kerro, koska äänimaailma on täysin sen ulkopuolella. Tutkimuksessa siis pohditaan äänen merkitystä maalauksissa ja uskomuksissa.

Veneiden sijaan kolmiopäinen ihminen

Hossan Värikallio on yksi Suomen suurimmista kalliomaalauksista ja toiseksi pohjoisin. Maantieteellinen sijainti onkin yksi Värikallion erikoisuuksista.

– Suurin osa kalliomaalauksista on etelämpänä, ja Suomen pohjoisin kalliomaalaus, Julma-Ölkyn kalliomaalaus, löytyy vain 3,5 kilometrin päästä Värikalliosta, Kelola-Mäkeläinen mainitsee.

Myös itse maalauksessa on erikoisia piirteitä. Värikallioon on maalattu ihmishahmo, jolla on kolmion muotoinen pää. Sellaista ei muualta Suomesta löydy.

– Sitten siellä on saukon tai sisiliskon kuva sekä karhun kuva, joka on aiheena hyvin harvinainen. Se on myös erikoista, ettei siellä ole veneitä, mikä on aika yleinen aihe muualla. Eniten kuvissa on ihmishahmoja ja toiseksi eniten hirvieläimiä.

Värikalliossa on 40–60 kuvaa, joiden koko vaihtelee 15–20 senttimetriin. Mukana on myös kohtia, joissa useampi kuva kuuluu yhteen. Niiden koko on noin 30–50 senttiä. Kaikkiaan maalaukset sijaitsevat 10,5 metriä kertaa 2,5 metriä kokoisella alueella.

Tietokirjailja Risto Isomäki kurmuttaa Ylen aamu-tv:ssä nykyistä lihantuotantoa. Uudessa kirjassaan; Meat, milk and climate tietokirjailija käsittelee lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen.

FAO:n mukaan nautakarjan ja muut maatilojen eläimet aiheuttavat 18 prosentta kasvihuonepäästöistä. Worldwatch-instituutin mielestä jopa 50 prosenttia kasvihuonepäästöistä on ihmisen toiminnan aiheuttamaa.

Isomäki selvittää uudessa kirjassa mistä iso eri johtuu?

Isomäen mukaan FAO on jättänyt huomioimatta kasvihuonekaasujen päästökohteita. Niitä ovat muun muassa metaania tuottavat kosteikot, jotka luokitellaan luonnollisiksi, vaikka ovat Isomäen mukaan selvästi karjan aiheuttamia.

Toinen tutkimaton kasvihuonekaasujen lisääjä Isomäen mielestä on karjatilojen lietealtaat, jotka ovat saaneet lillua tutkijoilta rauhassa.

– Mikä voisi olla vähemmän innostava tutkimuskohde kuin valtavat lantajärvet. Kuka haluaisi elämänuraksi valita tällaisen lantajärven tutkimisen, Isomäki sanoo.

Erityisen huolissaan Isomäki on siitä, että monissa maissa suunnitellaan jopa lihantuotannon tuplaamista.

– Nykyään ollaan Yhdysvaltojen mallin mukaan siirtymässsä yhä voimakkaammin teolliseen lihantuotantoon. Syntyy valtavia lantajärviä, jotka eivät pidä maaseutua elävänä, vaan tappaa maaseuduun. Niiden [maaseudun] rooliiksi jää kärsiä vesien pilaantumisesta ja massiivisista hajuhaitoista, Isomäki sanoo.

Isomäen mukaan ennen vanhaan tilat olivat pieniä, mutta myös asiat olivat maatalouden osalta paremmalla tolalla.

– Lanta ei ollut kovinkaan iso ongelma, se pystyttiin käyttämään lannoitteena.

Isomäen mukaan toivo elää kuitenkin elintaroviketeollisuuden kehittämissä keinolihoissa, kuten hittituotteeksi nousseessa nyhtökaurassa.

– Siinä hiilijalanjälki on jopa 98 prosenttia pienempi kuin lihalla, Isomäki korostaa. 

Suomi 100-vuotta -juhlavuonna avataan Suomussalmen Hossaan uusi kansallispuisto. Avajaiset ovat ensi vuonna, mutta koko kansallispuiston alueella tehdään jo kovalla tohinalla uudistuksia. Muun muassa kaikki reitit käydään läpi. Koska puiston on tarkoitettu kaikille, sinne halutaan myös mahdollisimman esteettömiä retkeilyreittejä.

Muikkupuron ja Lihapyörteen reiteillä on sopivat maastot, joihin saadaan riittävän leveät ja siedettävän pienillä korkeuseroilla olevat esteettömät reitit. Reitin suunnittelussa mukana oleva Piia Jolla Suomen CP-liitosta pitää pieniä asioita ratkaisevan tärkeinä esteettömyyden toteutumiselle.

– Esimerkiksi nuotiopaikalla on usein niin, että istuimet on usein valmiiksi laitettu, puut kiertävät nuotiopaikan ympäri. Ei siinä ole tilaa, että apuvälineellä pääsisi nuotion äärelle. Samoin sateensuojaan pitää päästä.

Pienet asiat estävät

Jolla työskentelee liitossa aluetyön suunnittelijana. Hän on kiertänyt monissa luontokohteissa, mutta monissa hyvää tarkoittavassa kohteissa on juuri näitä pieniä puutteita. On tehty melkein hyvää.

– Voisin jopa väittää, ettei ole sellaista täysin esteetöntä tehtykään vielä. Mutta silloin kun rakennetaan, niin rakennetaan alusta asti hyvin ja otetaan ne suunnittelijat ja asiantuntijat mukaan jo suunnitteluvaiheessa, niin silloin päästään jo pitkälle, sanoo Jolla.

Jolla kertoo esimerkkejä luontokohteesta, jossa on hyvät invapaikat, mutta itse opastuskeskukseen ei pääse sisälle. Tai invavessoista, jossa käsisuihku on niin kaukana, ettei siihen ylety wc-istuimelta. Tai peileistä, jotka ovat niin korkealla, että niistä ei näe itseään.

– Pienellä suunnittelulla ja sillä, että rakentajalla on mielessään, kenelle hän tekee tilaa, on merkitystä.

Telakuljetin ei päässyt perille

Metsähallituksen suunnittelupäivän aikana tulevilla reiteillä tehtiin havaintoja korjausta vaativista asioista. Kämppiin tehdään pieniä muutoksia, esimerkiksi luiskista tehdään matalampia, lasketaan naulakoita alemmas, tuunataan vessat sopiviksi. Maastossa reittien rakentamisen lisäksi muutetaan taukopaikoilla nuotio- ja pöytärakenteista siten, että lähelle pääsee apuvälineellä. Myös puuceet muutetaan esteettömiksi.

Suunnittelija Erkka Pitkänen vastaa tulevan kansallispuiston kaikista reiteistä ja niihin liittyvistä rakenteista. Hän pitää esteettömien reittien suunnittelussa asiantuntija-apua hyvin tärkeänä.

– Kaikista reiteistä ei ole tarkoitus tehdä esteettömiä, vaan sellaiset, joissa maasto antaa myöten, niin että ne saadaan rakennettua suhteellisen helposti. Meillä on pitkään käynyt erilaisia apuvälineitä käyttäviä ryhmiä, mutta nyt on tilaisuus päivittää ja katsoa, mitä puutteita ja kehitettävää on, sanoo Pitkänen.

Suunnittelupäivän aikana maastossa kokeiltiin sähkökäyttöistä pyörätuolikuljetinta, joka kuitenkin osoittautui liian hankalaksi ilman jatkokehittelyä. Ensin laite melkein kaatui taaksepäin törmättyään kantoon. Lopulta laitteesta irtosi tela kesken kaiken ja matka tyssäsi siihen.

– Kyllä siinä vielä haasteita on, sillä tuossa vei luonto voiton 6–0. Mutta kokonaisuutena positiivinen kokemus, vaikka laite jäikin matkan varrelle.

Pitkänen perustelee positiivisuutta hankalasta kokemuksesta tiedon saannilla ennen rakentamista.

– Meille on tärkeää, että se kokemus tulee käyttäjien kautta. Pystytään jo suunnitteluvaiheessa ottamaan kokemukset huomioon ja saadaan mahdollisemman toimivia ratkaisuja aikaiseksi.

Aina tarvitaan avustaja

Laitetta testannut Piia Jolla huomauttaa, että oltiinpa liikkeellä vaikka millaisella apulaitteella, ilman avustajaa ei luonnossa pärjää.

– Jo pelkästään turvallisuuden takia. Voimalla ei aina mennä, vaikka olisi millainen voimankimppu.

Luontoon pääsemistä Jolla pitää erittäin tärkeänä kenelle tahansa. Hän korostaa, ettei esteettömyys ole keneltäkään pois, vaan se antaa mahdollisuuden kaikille.

– Kyllä se on erittäin tärkeää, koska luonnossa sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Ja ajatukset siirtyvät muualle, ei tarvitse miettiä mitään työasioita tai ongelmia.

Hossan esteettömien reittien ansiosta luonnon sielua hoitavasta vaikutuksesta pääsevät nauttimaan myös hankalammin liikkuvat – esimerkiksi rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa kulkevat.

Esteettömyys ja saavutettavuus on jokaiselle eri asia. Esimerkiksi jotkut liikkuvat helpommin kantoisella polulla kuin tasaisella. Esimerkiksi Hossan kansallispuiston reitit tullaan kuvaamaan eri symboleilla ja runsain valokuvin, jotta retkeilijät voivat tunnistaa itselleen sopivimman reitin.

– Luontokuvaajaksi miellettiin ennen 50 - 70-vuotias pitkillä objektiiveilla kuvaava mies, jonka aiheita ovat ahma, karhu, susi ja merikotka. Nyt on toisin, sillä luonto ja kuvaaminen kiinnostavat aivan kaikenikäisiä, sekä miehiä että naisia, luontokuvaaja Paavo Hamunen kertoo.

Hamunen on pitänyt erilaisia luontokuvauskursseja vuosikausia, ympäri Suomen. Luontokuvaaminen kiinnostaa nyt yhä useampia. Kurssilaisista löytyy kaikenikäisiä ja kaikenlaisten ammattikuntien edustajia.

Myös aiheet ovat monipuolistuneet. Etenkin luonnon lähikuvien ottajalla on ympärillään suoranainen aiheiden meri.

– Ei tarvise mennä juuri kotiovea kauemmas, kun luontokuva-aiheita löytyy hurjasti. Etenkin lähikuviin aiheita on hurja määrä. Kamera on siinä mielessä erilainen, saadaan erilainen näkymä kuin ihmissilmällä, voidaan poimia pieniä ja tiettyjä yksityiskohtia joita silmä ei näe.

"Kaikessa kuvauksessa kuvataan sopivalla tasolla - kukkia kukkien tasolta"

Hamunen pitää erilaisia luontokuvakursseja Kuusamosta Espoon Nuuksioon ja Etelä-Savoon. Viikonloppuna oli menossa lähikuvauksen luontokuvakurssi Mikkelissä. Kurssilaiset matkasivat Otavan opiston kartanomaisemista Urpolan luonnonsuojelualueelle.

– Minulla on tässä kameran tähtäimessä tällainen 30 - 40 cm korkea sudenmarja. Normaalisti tämä kukkii pikkuisen myöhemmin, mutta nyt jo toukokuun lopussa, kertoo luontopolun varrelle kyykistynyt Hamunen.

– Kaikessa kuvauksessa kuvataan sopivalla tasolla. Samalta tasolta nähdään erilainen näkymä, eli katsotaan kasveja samalta tasolta missä ne kasvit kasvaa.

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ottaa kuvaa

Luontokuvaus ei vaadi kännykkäkameraa järeämpää kalustoa, eikä kuvattavaa tarvitse hakea kotipihaa kymmentä metriä kauempaa.

Hamusen mukaan luontokuvaus, erityisesti lähikuvaus, on meditatiivista toimintaa. Eräskin hänen kurssilaisistaan oli keskittynyt suolla kuvaamiseen niin, ettei huomannut saappaiden olevan täynnä vettä.

– Siinä puhdistuivat samalla mieli ja varpaanvälit, Hamunen nauraa.

Yhtä oikeaa kuvaustapaa ei ole.

– Nyt tänä päivänä kuvatulva valtava, jos haluaa lähteä sitä omaa tyyliä hakemaan, ei kannata tuijottaa sääntöjä. Sen sijaan kannattaa kokeilla mitä kameralla saa aikaan.  Kaikilla on oma tapa aiheita kuvata, nähdä se asia.

Miksi mennä kuvaamaan luontoon?

Hamusesen isä ja isoisää harrastivat molemmat valokuvausta. Heidän kameroillaan kuvasi myös Hamunen ennen kuin ensimmäisellä opintolainallaan osti oman kameran. Kuvaamisesta tuli lopulta ammatti ja luonnossa liikkuvasta Hamusesta luontokuvaaja.

– Kun on luonnon keskellä koko ajan, oivaltaa sen, mitä meillä täällä luonnossa on ja että mitä meidän kannattaa säilyttää. Sen pyrin kuvien kautta välittämään ihmisille, Hamunen kertoo.

Hän haluaa kuvillaan tuoda iloa myös niille kaupunkien asukeille, jotka eivät välttämättä luontoon pääse.

– Ihmisten elämä hektistä, ja varsinkin nyt kun on tämä lama-aika, moni keskittyy siihen, että oma talous ja terveys pysyvät kunnossa. Se, että pystyisi myös nauttimaan siitä, mitä meillä on ympärillä. Nimenomaan luonnosta. Kyllä sieltä saa jotakin semmoista mitä meillä ei kaupunkiympäristöstä saa.

Hamunen on itse lähes jatkuvasti luonnon keskellä.

– Ihan sen takia olen aika rauhallinen ja hyvällä mielellä. Se on semmoinen rauhoittava paikka, jossa stressi häviää. Asiat, jotka mieltä painaa, on ainakin hetken aikaa poissa.

Hossan Värikalliossa on tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia. Ne on maalattu suojaisaan kalliopintaan punamullalla, eikä niiden tarkka tarkoitus ole selvillä. Metsähallituksen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Päivi Tervosen mukaan Värikallioiden merkitys Hossan tulevalle kansallispuistolle on suuri.

– Tämä on tulevan kansallispuiston yksi hienoimmista kohteista, Kainuun arvokkaimpia arkeologisia kohteita, Hossan mysteeri.

Runsaat eläin- ja ihmishahmot kertovat paikan olleen hyvin tärkeä selkosilla asuneille ihmisille. Paikan valinnassa myös akustiikalla voi olla iso merkitys – tehtiinhän ne silloisen valtaväylän varteen, vesireitin kupeeseen, sanoo Tervonen.

– Vesi oli keskeinen liikkumisen muoto. Jokainen aikakausi tekee tietysti Värikalliosta oman tulkintansa, mutta varmasti ihmisen elämä on yritetty kuvata sen ajan näkemyksestä käsin. Ehkä tänne kokoonnuttiin illanviettoon tai yritettiin jäsentää miksi talvella on kylmä ja miksi kesällä paistaa ja miksi hirvi käyttäytyy niin ja mitä tämä kaikki ihan oikeasti merkitsee.

Kysymykset ovat perustaltaan samoja, joita nykyihminen tekee itselleen miettiessään itseään ja olevaisuuttaan, sanoo Tervonen.

– Jotenkin se oma maailmankuva täytyi selittää. Nykyisin käydään kirkossa ja tehdään muita asioita. Retkeilijälle tämä on paikka, jossa hän jäsentää omaa historiasuhdettaan ja miettii, mitä nämä hahmot hänelle kertovat ja mikä on tämä olevaisuuden merkitys, kuvaa Tervonen Värikallion vaikutuksia.

Edes kristinuskon levitessä sen tuhovimma pakanallisia kohteita vastaan ei ole päässyt Värikalliota tuhoamaan. Kalliossa on 40–60 maalausta, osa hyvin vaikeasti tulkittavia. 

– Itse asiassa kristinusko tuli hyvin hitaasti Suomeen, että varmasti tänäkin päivänä on sellaisia merkkejä kristinuskon rinnalla, jotka liittyvät pakanakauteen ja luonnonuskoon. Ja tämä Värikallio on niitä alkukoteja sen (luonnonuskontojen) tarinaperinteen alkamiselle.

Mysteeriä ei hötkyilemällä pääse katsomaan

Värikallioille tehtiin ensimmäinen katselulava jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nyt puisesta lavasta ei ole paljoa jäljellä. Kaiderakenteet purettiin jo viime talvena ja loput puut uitetaan jokea pitkin pois kesäkuussa.

Heinäkuussa paikalla on jo uusi, entistä leveämpi lava, johon pääsee myös kanootista helposti. Myös läheinen kota laajennetaan ottamaan vastaan entistä suurempia ryhmiä.

Helposti ei Värikallioille silti pääse. Kävelymatkaa kertyy kolmisen kilometriä lähimmän autotien päästä. Matka ei kuitenkaan ole ylivoimainen, sanoo puistomestari Sauli Parviainen.

– Nämä maastot ovat vaativia. Mutta kyllä tuon matkan pystyy sanotaanko koulukas jo hoitamaan. Sylivauvat pitää tulevaisuudessakin kantaa tänne, sanoo Parviainen.

Katselulavan teko ei jätä jälkiä luontoon

Uusi katselulava on teräsrakenteinen. Haastetta rakentamiseen tuo tuleva kansallispuiston status – maastoon ei saa jättää jälkiä.

– Kyllä se haastetta on asettanut suunnittelijoille ja rakentajillekin. Uusi lava tulee paikalle helikopterikuljetuksena, osina ja se kootaan paikan päällä.

Kopteri tuo paikalle myös uuden kodan rakenteet ja vie vanhan pois. Valmiina uusoi lava on jo heinäkuussa, parahiksi kesälomakaudelle.

Parviainen uskoo uusien rakenteiden jopa tuplaavan Värikalliolla kävijöiden määrän. Nyt retkeilyalueella vierailee noin 55 000 ihmistä vuodessa ja heistä Värikalliolla reilu 4000.

– Epäilemättä tämän paikan kunnostaminen auttaa siihen, mutta kun Hossasta päätettiin tehdä kansallispuisto, niin varmasti se näkyy kävijämäärissä. Kiinnostus on sen verran kovaa, sanoo Parviainen.

Loppusijoituspaikkaa etelälappilaisten jätteille etsittiin pitkään, kunnes uusi kaatopaikka päätettiin perustaa Kuusiselän vaaralle Rovaniemeltä Ranualle kulkevan tien varrelle. Kaatopaikan jätevedenpuhdistamolta lähtevästä vedestä, alueen pintavesistä ja pohjavesistä on otettu näytteet neljästi vuodessa. Ympäristöluvan noudattamista valvovan Lapin ELY-keskuksen ylitarkastaja Jukka Alatervo selailee mittaustuloksia monen vuoden ajalta ja toteaa, että ympäristöluvan kaikkiin raja-arvoihin ei ole koskaan päästy.

– Kyllä tämä täysin poikkeuksellista on, tässä on tällaista patistelumeininkiä ollut koko ajan, Alatervo sanoo. Hän puhuu Napapiirin Residuum Oy:n toimintakulttuurista, joka näkyy myös siiinä, miten vapaasti tuuli on saanut levitellä muovijätettä kaatopaikan ympärille.

– Se on aika lailla rivonkin näköinen ja siitä on toistuvasti huomautettu, mutta tilanne ei ole näyttänyt muuttuvan.

Ympäristöluvan raja-arvot on ylitetty toistuvasti kokonaistypen ja biologisen hapenkulutuksen osalta. Esimerkiksi viime vuoden lopussa kokonaistypen määrä puhdistetussa jätevedessä oli 28 milligrammaa litrassa, kun ympäristöluvan raja oli 15 mg/l.  Toisaalta ympäristöluvan raja-arvot on Alatervon mukaan asetettu Kuusiselässä tiukemmalle kuin samanlaisella kaatopaikalla Torniossa.

Rankkasateilla tasausaltaat vuotavat yli

Kaatopaikka-alueen pohjavedestä otetut näytteet kertovat satunnaisesti kohonneesta sähkönjohtavuudesta sekä kloridipitoisuudesta. Viime vuonna kloridipitoisuus kävi 150 milligrammassa.

– Se ei ole kauhean korkea luku, kun talousveden suositus on 100 milligrammaa, Alatervo vertaa.

Ylitarkastaja Alatervon mukaan haitta-aineiden luvattoman korkealla määrällä ei ole kuitenkaan ollut suuria ympäristövaikutuksia, eikä esimerkiksi pohjaveden pilaantumisesta voida puhua. Lapin ELY-keskus vaatii joka tapauksessa Napapiirin Residuum Oy: ltä elokuun loppuun mennessä perinpohjaista selvitystä luparajojen toistuvista ylityksistä ja siitäkin, miksi rikkiyhdisteiden puhdistusjärjestelmä ei ole vieläkään käytössä, vaikka takaraja oli viime syksynä.

Kuusiselän kaatopaikan omistavan Napapiirin Residuum Oy:n toimitusjohtaja Juha Torvinen myöntää, että ympäristöluvan rajoihin ei ole aina päästy. Kaatopaikan tasausaltaista on lisäksi valunut rankkasateiden aikaan puhdistamatonta suotovettä  maastoon. Torvinen korostaa, että parannuksia on tehty ja tehdään edelleen.

– Talvella jätevedenpuhdistamoon asennettiin uusi suotoveden käsittelykontti ja ilmastussäiliöt. Kesällä myös suljetaan puolet kaatopaikasta, jolloin sateesta aiheutuvaa puhdistettavaa vettä tulee puolet vähemmän.

Kaatopaikkajätteen määrä pudonnut kymmenykseen

Neljän hehtaarin kaatopaikasta suljetaan reuna-alueet ja putkiston rakentaminen jätekasoissa muhivan metaanin talteenottamiseksi aloitettiin viime viikolla. Kaatopaikka kävi lähes tarpeettomaksi, koska orgaanisten jätteiden eli ruoantähteiden, vaatteiden, paperin ja pahvin vienti kaatopaikalle kiellettin vuoden vaihteessa. Ennen kaatopaikalle meni 70 prosenttia etelälappilaisten jätteistä, nyt 10 prosenttia. Nyt se mitä ei kierrätetä, viedään Oulun Laanilan polttolaitokselle, jossa se muuttuu sähköksi ja lämmöksi. Torvinen kertoo, että kaatopaikalle menee noin kymmenesosa jätteistä, esimerkiksi eläintenruhot ja asbestilevyt.

– Kyllä me voimme vielä parantaa juoksua eli tehostaa lajittelua ja vähentää kaatopaikalle menevän jätteen osuutta lopulta alle 5 prosenttiin, Torvinen lupaa. Rovaniemellä alkaakin kesällä pakkausmuovien keräys kolmessa paikassa.

Tavoitteena on sulkea Kuusiselän kaatopaikka viiden vuoden sisällä ja nyt rakennuksille ja teille etsitään uutta käyttäjää. Yksi ehdokas on tuulivoimayritys Tuulialfa Oy, joka on jo aloittanut tuulimittaukset vaaran laella. Torvinen toivoo, että vuokranmaksaja löytyy.

– Yhteistyöhön pyritään kustannussyistä.

Napapiirin Residuum Oy ei pääse Kuusiselästä eroon sulkemisen myötä, vaan jälkihoitovelvollisuus kestää kolmekymmentä vuotta.  Rovaniemen entinen kaatopaikka Mäntyvaarassa tuottaa metaania edelleen.

Lähteestä "epämääräistä töhnää"

Kuusiselän kaatopaikkaa vastusti alun alkaen Juha Lohela, joka perustamisen aikoihin asui kahden kilometrin päässä. Lohela esittelee kahta kaatopaikan aidan sisäpuolella olevaa lähdettä, ja  on vakuuttunut, että kaatopaikka ehti pilaamaan pohjaveden. Toinen lähteistä on ruosteenruskeaa mössöä, toinen sameaa vettä.

– Tässä oli ennen täysin kirkasvetinen lähde, alla vaalea hiekkapohja. Monessa kohtaa pohjavesi kiehui tähän lähteeseen, nyt näistä kiehumispisteistä tulee epämääräistä töhnää, Lohela kertoo.

Lohela ei usko, että lähteet olisivat muuttuneet kaatopaikalta maata pitkin valuneiden jätevesien tai jätevuorista lentäneiden roskien vaikutuksesta. Hän on vakuuttunut, että kaatopaikan pohja vuotaa kallioperän ruhjeisiin, jossa pohjavesi hänen arvionsa mukaan kulkee.

– Tässä vesi vaihtuu niin taajaan, että vesi olisi kyllä puhdistunut ellei pilaantunut vesi tulisi pohjasta.

Ylitarkastaja Alatervo taas sanoo, että mittaukset eivät osoita lähteiden pahasti saastuneen.

Suuret jokikalastuskohteet avautuvat kalastajille. Ne löytyvät kartalta uudella kohdehaulla Metsähallituksen Eräluvat.fi-sivustolta. Kalastus on Suomessa suosittua; pelkästään Metsähallituksen kalastuskohteille suuntaa vuosittain 70 000 kalastajaa.

Heti kesäkuun alussa avataan 11 merkittäväksi luokiteltua kalastusjokea Pohjois-Suomessa. Kalastajat pääsevät lohikalojen pyyntiin muun muassa Lätäsenolle, Könkämäenolle, Näätämöjoelle, Oulankajoelle ja Iijoen keskiosaan ensimmäinen kesäkuuta alkaen.

Myös harjuksen kalastus jatkuu kesäkuussa. Kesäkuun ensimmäinen päivä päättyy harjuksen rauhoitus, mikä uuden kalastuslain myötä astui voimaa 67. leveyspiirin eteläpuolella ajalle  1.4.–31.5. Leveyspiiri kulkee noin Pelkosenniemen eteläpuolella.

Metsähallituksella on eri puolilla Suomea 62 ainoastaan vapakalastajille tarkoitettua kohdetta, joihin tarvitaan erillinen lupa eli niissä ei voi kalastaan pelkästään suorittamalla kalastonhoitomaksun. Näissä erillisen luvan vaativissa erityiskohteissa voi pyytää muun muassa arvokkaita lohikaloja.

Metsähallitus on uusinut Eräluvat.fi-sivustoaan. Nyt kalastajat voivat hakea kohteita tai kuntaa, jossa haluavat kalastaa, ja palvelu ehdottaa sopivia kalapaikkoja suoraan kartalla ja luettelona.

1. kesäkuuta avattavat vapakalastuskohteet:

Lätäseno, Könkämäeno, Näätämöjoki, Tornionjoki-Muonionjoki-Könkämäeno (lohenkalastus), Livojoki, Korvatunturin kohteen loput vesialueet, Vasaköngäs, Kemihaara, Oulankajoki, Iijoen keskiosa, Korvua-Näljänkäjoki.

Myöhemmin avattavat kohteet:

UK-puiston Lutto-, Kolmos- ja Suomujoki (16.6.), Ivalojoki (26.6.), Juutuanjoki (1.7.).

Toukokuun aikana jo avattuja kohteita:

Kylmäluoma (28.5.), Maasydänjärvi ja Ahvenlampi, Laahtanen, Manamansalo, Ruunaan kosket

Lasten 11.6. pidettävää Vapapäivää varten rauhoitetaan muutamia kohteita viikoksi etukäteen eli 6.6.–11.6. klo 18: mm. Peurajärvi, Änäkäinen ja Mikkelin Valkea.

Kalastajat ovat maksaneet uutta kalastonhoitomaksua innokkaammin kuin entistä kalastusmaksua viime vuotta. Uuden kalastonhoitomaksun on suorittanut yli 117 000 kalastajaa, mikä on yli 20 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Metsähallituksen mukaan parhaimpina päivinä kalastusmaksun suorittaa nyt 2000 kalastajaa. Vuosimaksu on 39 euroa. Viime vuonna koko vuoden kalastusmaksuja maksoi 207 000 kalastajaa. Tänä vuonna kalastusmaksun suorittajien määrä näyttää nousevan selvästi viime vuoden luvusta.

Kalastus tuo jopa miljoonia euroja alueille

Kalastus tuo merkittäviä tuloja alueelle. Esimerkiksi Kuusamon Oulankajoen vesistön kalastusmatkailu tuo Kuusamolle yhdestä kahteen miljoonan euroa suoraa tuloa vuosittain. Verotuloja Kuusamo saa Kitka-, Kuusinki- ja Oulankajoen kalastusmatkailijoilta 30 - 50 000 euroa.

Thule-instituutin tutkimusraportin mukaan kuusamolaiset saavat jokikalastuksesta palkkatuloja 200 - 400 000 euroa vuodessa.

Tutkimukseen osallistui vuonna 2014 yli 800 jokialueilla kalastanutta ja joukko kuusamolaisia yrityksiä.

Saimaannorpan uroskuutti on löytynyt kuolleena Suur-Saimaalta Taipalsaarelta. Metsähallitus sai ilmoituksen kuolleesta kuutista maanantaina päivällä.

Munaluodonselältä löytynyt kuutti menehtyi todennäköisesti törmättyään veneen kanssa. Tänä keväänä syntyneen kuutin etuevien välissä oli viiltohaava. Todennäköisesti veneen moottorin lava oli osunut kuuttiin.

Asiasta uutisoi ensin Etelä-Saimaa.

Vedessä oleva norppa ei osaa väistää venettä

Saimaannorpan kuolemaan johtaneet yhteentörmäykset veneiden kanssa ovat hyvin harvinaisia. Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä muistelee, että maanantaina löytynyt norppa on seuranta-aikana kolmas, joka on kuollut törmättyään veneeseen.

– Ensimmäinen saimaannorppa oli vanha ja sillä oli selkärangassa vamma, joten se ei pystynyt sukeltamaan. Törmäys tapahtui pimeässä yöllä, Sipilä kertoo.

Toisessa tapauksessa kyseessä oli saman vuoden kuutti, joka löytyi laivaväylältä.

– Kuutit eivät ehkä osaa väistää venettä, Sipilä tuumaa.

Syynä on se, että vedessä olevat aikuiset norpat eivät pelkää veneitä. Näin ollen kuutit eivät opi varomaan lähestyvää venettä.

– Rannalta norppa pakenee veteen, jossa se kokee olevansa turvassa.

Kuolleet norpat kertovat kannan tilasta paljon

Maanantaina löytynyt kuutti kuljetetaan tiistain aikana Metsähallitukselle Savonlinnaan.

– Katsomme sen päällisin puolin läpi. Jos näyttää siltä, että kuutissa on jotain outoa, niin toimitamme sen Eviraan mahdollisimman nopeasti. Muuten panemme sen pakkaseen odottamaan, Sipilä kertoo.

Metsähallitus toimittaa saimaannorppien ruhoja Eviraan kerran tai kaksi vuodessa. Evirassa eläinlääkäri tekee eläimen kuolinsyylausunnon. Lisäksi norpista tarkistetaan jälkikäteen, onko eläimissä tauteja tai muita löydöksiä.

– Esimerkiksi aikuisilla norpilla on havaittu mahahaavaa tai arpi sydämessä eli norpalla on ollut sydänkohtaus.

Lisäksi saimaannorpista seurataan, aiheuttaako geeniperimän kaventuminen muutoksia eläimissä. Toistaiseksi esimerkiksi epämuodostumia ei Sipilän mukaan ole havaittu.

– Olemme saaneet kokonaiskuvan, että Saimaalla elää suhteellisen terve hyljekanta, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan saimaannorppien kuolleisuuden seuraaminen on yhtä tärkeää kuin syntyvyyden seuraaminen.

– Saamme tietoomme norppia kohtaavat uhat kuolemien kautta.

Norppaa uhkaavat muun muassa verkkokalastus ja vähälumiset talvet.

Ilmoitus kuolleesta norpasta viranomaisille

Vesiliikenne Saimaalla alkaa taas vilkastua tälle kesälle. Sipilällä onkin vesillä liikkuville toive.

– Ilmoittakaa havainnot kuolleista norpista viranomaisille. Ruho pitää saada tutkittavaksi. Se on arvokasta kannan seurantaa ja tutkimusmateriaalia.

Ensisijainen ilmoitusosoite on Metsähallitus, mutta tieto kulkee myös poliisin ja hätäkeskuksen kautta.

Huonokuntoinen ravintolalaiva otti keväällä pohjakosketuksen ja siitä on valunut öljyä sekä veteen että rantaan. Pelastuslaitos puomitti laivan toukokuun alussa. Puomeja on myös jouduttu vaihtamaan, ettei edelleen vedessä oleva öljy pääse leviämään.

Pelastuslaitos arvioi, että Vanajaveteen päässeen öljyn määrä on maksimissaan noin sadan litran tienoilla. Öljyvahingon siivoukseen päästään vasta, kun alus on saatu pois paikaltaan.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan pelkästään öljyntorjunnan toimenpiteistä ja rannan puhdistamisesta on tulossa jo noin 10 000 euron lasku eikä aluksen siirtäminenkään ole halpaa puuhaa.

Ravintolalaivat Teemu ja sen vieressä oleva Tyyne ovat Seagullsit Oy -nimisen yrityksen omistuksessa. Hämeenlinnan kaupungilla ei ole voimassa olevaa vuokrasopimusta yrityksen kanssa, ja kaupungilla on saatavia yritykseltä kahden vuoden ajalta.

Lasku lähtee perään

Hämeenlinna on kehottanut omistajaa siirtämään ravintolaivat Teemun sekä Tyynen pois jo aiemmin keväällä. Kaupunki antoi lisäksi ympäristönsuojelulain tarkoittaman väliaikaisen määräyksen siirtää huonokuntoinen Teemu 27. toukokuuta mennessä.

Omistaja on määräajan umpeutumisen jälkeen puolestaan antanut vastineen asiasta kaupungille, jossa kiistetään ympäristönsuojelulain mukaiset rikkomukset ja laiminlyönnit. Samalla omistaja on ilmoittanut siirtävänsä laivan tämän viikon loppuun mennessä.

Jos näin ei tapahdu, aikoo Hämeenlinnan kaupunki siirtää laivan omalla kustannuksellaan pois lisävahinkojen välttämiseksi. Omistajalle siirrosta ja muista kuluista lähtee lasku täysimääräisenä.  

Kaupunki on tehnyt asiasta myös ympäristönsuojelulain mukaisen tutkintapyynnön poliisille.

Särkkä oli ajamasssa rivitalopihansa nurmikkoa, kun kova mekkala kiinnitti miehen huomion. Syy selvisi pian.

Linnunpöntön reikään jumittunut liito-orava sähisi ja yritti epätoivon vimmalla päästä pois. Pihan pikkulinnut pitivät ympärillä kovaa ääntä. Sinitiaisen poikaset popsineen liito-oravan vatsan ympärys oli kuitenkin kasvanut sen verran, että reikä kävi ahtaaksi.

– Kolme tai neljä kertaa se meni takaisin pönttöön ja yritti uudelleen. Meni siinä varmaan kolmisen tuntia. Ehdin hyvin käydä kameran sisältä ja ottaa kuvia.

Tapahtumasarja otti niin kovasti liito-oravan voimille, että tämä joutui lepäilemään pitkän tovin ennen matkan jatkumista.

Teuvo Särkkä on lintuharrastaja, joka käy kahdesti vuodessa pidemmillä bongausmatkoilla. Muuten harrastus keskittyy lähiluontoon Mikkelin seudulla.

– Pöntössä asuvat sinitiaiset ehtivät tehdä vielä toiset poikaset, joten tuskin siinä korvaamatonta vahinkoa syntyi, Särkkä arvelee.

Lähellä ehkä poikaset

Liito-oravia tutkinut Sanna Mäkeläinen pitää äärimmäisen harvinaisena tapausta, jossa liito-orava on mennyt linnunpönttöön.

– Seurasin useita vuosia radiolähettimien avulla liito-oravan elämää, mutta koskaan tällaista ei tullut vastaan, liito-oravasta maaliskuussa väitellyt Sanna Mäkeläinen sanoo.

Mäkeläinen pitää mahdollisena, että yksikö on naaras, jolla on poikasia lähistöllä.

– On saattanut olla tilanne, että on pitänyt saada paljon ravintoa nopeasti. Yleensä ne syövät puiden lehtiä.

Liito-orava on öiden asukki, jota harva näkee päivänvalolla. Poikkeuksen tekevät juuri nopeaa ravintoa tarvitseva, imettävä naaras tai kiimassa oleva koiras.

Tapahtumasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo-lehti.

Keski-Suomen viljoja uhkaavat tänä vuonna ennätykselliset tuomikirvatuhot, ellei torjuntatoimiin käydä ajoissa. Luonnonvarakeskus kehottaakin viljelijöitä aloittamaan kirvojen tarkkailun heti, kun vilja nousee oraalle.

Tuomikirva uhkaa kevätviljoja kauraa ja ohraa, mutta myös vehnää.

Ennuste tehdään keräämällä kirvan talvimunia.

– Laukaasta otetuista näytteistä on löytynyt runsaasti talvikirvan talvimunia, mikä viittaa siihen, että kotimainen kanta on korkea. Valtakunnallisestikin ennuste näyttää suurempaa tuhoriskiä kuin moneen viime vuoteen, vanhempi tutkija Erja Huusela-Veistola Lukesta sanoo.

Tutkijan mukaan myös kevään sääolot ovat olleen suotuisat tuomikirvojen lisääntymiselle.

Huusela-Veistola kehottaa viljelijöitä tarkkailemaan, näkyykö pellolla siivellisiä kirvoja tai pieniä, vihertäviä poikasia kasveissa. Myös määriä olisi hyvä laskea.

– Kannattaa ottaa näytekohtia ja laskea monessako kasvissa kymmenestä kirvoja näkyy. Jos joka viidennestä kasvista löytyy kirvoja oras- ja versomisvaiheessa, pitää ryhtyä harkitsemaan torjuntaa.

Kirvojen torjunta pelloilla alkamassa

Jyväskyläläinen siemenviljan viljelijä Tuomas Mäkinen virittelee kalustoa valmiiksi kesän ensimmäisiä ruiskutuksia varten. Mäkinen aikoo huomenna aloittaa kirvaruiskutukset muutamille kaurapelloille.

Viljelijä on viime päivinä kulkenut ahkerasti pelloilla tutkimassa oraita, ja etsinyt kirjoista torjuntaohjeita. Koska tuomikirva voi pahimmillaan aiheuttaa 20-30 prosentin sadonmenetyksen, Mäkinen pitää torjuntatoimien aloittamista tarpeellisena.

– Kirvojen torjuntaa ei ole joka vuosi, ehkä kolmen–neljän vuoden välein.

Kirva ei ole ainoa tuholainen, jota vastaan taistelua Puuppolan pelloilla käydään. Esimerkiksi rikkakasveja vastaan ruiskutuksia tarvitaan joka vuosi.

– Sitten on kasvitauteja. Joskus kova ukkoskuuro on se pahin tuholainen.

Mäkinen on laskenut, että torjunta-aine maksaa keskimäärin seitsemän euroa peltohehtaaria kohden. Sen päälle pitää laskea koneiden käyttökustannukset ja oman työn osuus.

Erja Huusela-Veistolaa haastatteli Marja Hyttinen ja Tuomas Mäkistä Riikka Pennanen.

Kirjanpainajien määrä voi tänä vuonna jopa kaksinkertaistua viime vuodesta Kaakkois-Suomessa. Kirjanpainajat ovat parveilleet tänä keväänä ennätyksellisen aikaisin, joten tuholaisesta saatetaan nähdä kaksi sukupolvea. Kuiva ja lämmin kevät antoi kirjanpainajille tavallista enemmän lisääntymisaikaa.

– Jos sää on suotuisa myös heinäkuussa, saattaa talvehtinut sukupolvi lisääntyä, sanoo metsänhoidon ja metsätuhojen asiantuntija Pekka Kuitunen Suomen metsäkeskuksen Kaakkoiselta palvelualueelta.

Kirjanpainajatuhot tappavat kuusikkoja ja aiheuttavat tappioita metsänomistajille. Kirjanpainajakanta on vahva Kaakkois-Suomessa jo ennestään.

– Alueella on ollut esimerkiksi myrskytuhoja, joissa kuolleet puut antavat kirjanpainajalle lisääntymisalustaa. Lopulta ne siirtyvät kuolleista puista terveisiin, Kuitunen kertoo.

Kuitusen mukaan viimeisen 2–3 vuoden aikana pahimmat kirjanpainajatuhot ovat keskittyneet Kaakkois-Suomessa Etelä-Karjalan puolelle.

– Näyttäisi siltä, että näin on edelleen.

Metsäkeskuksen Kaakkoinen palvelualue teki kevään ensimmäiset tutkimuksensa kirjanpainajista Virolahdella, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Savitaipaleella, Ruokolahdella ja Rautjärvellä. Ruokolahdella ja Rautjärvellä pyydyksiin tarttunut määrä kirjanpainajia oli hälyttävällä tasolla.

Kalastuslaki on muuttunut ja muutoksessa ei ole Metsähallituksen olettamaa siirtymäaikaa. Myös paikallisten on tänä vuonna ostettava kalastuslupa lohen ja taimenen nousualueille muun muassa Tenon ja Näätämöjoen vesistöissä.

Virheellisiä lupia ehdittiin jakaa noin sadalle paikalliselle asukkaalle, eikä niitä aleta perumaan.

Paikallisten kolmevuotiset kalastusluvat ovat myös voimassa määräajan loppuun saakka. Kolmevuotisia lupia ei kuitenkaan ole myönnetty Inarin Näätämöjoelle ja Utsjoella Tenon sivuvesille.

Metsähallitus päätti tiistaina, että paikalliset kalastajat voivat alkaa ostaa kalastuslupia Näätämölle 13. kesäkuuta. Lupia saa verkkokaupasta, lupamyyntinumerosta, Siidasta ja Metsähallituksen Ivalon palvelupisteestä. Lupa maksaa 20 euroa vuorokaudelta.

Lupia ei ehkä riitä kaikille

Lisäksi Näätämöjoen lupa-aluetta muutetaan siten, että se vastaa laajuudeltaan aikaisempaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kuntalaisille myönnettyä Näätämöjoen vapalupaa. Näin virheellisesti ilmaiseksi luvan saaneet ja luvan nyt ostavat paikalliset pääsevät samoille vesille kalastamaan.

Näätämöjoen lupaehtoja muutetaan myös siten, että siellä saa kalastaa kaikilla vapavälineiillä. Ongelmana paikallisten kannalta on kuitenkin se, että lupia on rajattu määrä, eikä niitä riitä välttämättä kaikille halukkaille.

Tenon sivujokiin ilmasluvan saaneet paikalliset saivat harvinaisen edun. Sivujoille Utsjokeen ja Vetsijokeen ei myönnetä virheen huomaamisen jälkeen lupia tälle vuodelle.

Viime päivien lämpöaalto on saanut järvien pintavedet lämpiämään nopeasti. Monissa järvissä vedet ovat nyt reippaasti lämpimämpiä kuin normaalisti tähän aikaan vuodessa.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla olevassa Säkylän Pyhäjärvessä mitattiin tiistai-iltana kello 18:00 pintaveden lämpötilaksi 18.4 astetta. Vesi on neljä ja puoli astetta lämpimämpää kuin yleensä tähän aikaan vuodessa.

Monin paikoin monta astetta lämpimämpää

Samankaltainen on tilanne monissa muissa järvissä ympäri Suomea. Kaikkein suurin poikkeama keskiarvosta löytyy Enontekiön Ounasjärvestä. Siellä lämpötilaksi mitattiin 15.1 astetta. Vesi on peräti 7.4 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Suomen Ympäristökeskuksen mittauspisteistä kaikkein lämpimintä vettä löytyi Tuusulanjärvestä. Siellä pintaveden lämpötilaksi mitattiin tiistai-iltana 19.1 astetta. Veden lämpötila on 3.7 astetta korkeampi kuin normaalisti tähän aikaan vuodessa.

Suomen Ympäristökeskus mittaa järvivesien lämpötiloja eri puolilla Suomea. Pintaveden lämpötila mitataan 20 cm pinnasta alaspäin.

Tuuli heiluttaa paksujen mäntyjen latvoja kuin tervehdykseksi kulkijoille Mikkelin Porrassalmella. Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Porrassalmen taistelun muistomerkki kertoo siitä, että nyt ollaan historiallisella sotanäyttämöllä. Porrassalmen taistelu käytiin harjumaisemassa 13. kesäkuuta 1789, ja se oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä Kustaan sotaa. Kauniissa luonnonmaisemassa suomalaisjoukot voittivat määrältään ylivoimaiset venäläisjoukot, ja taistelun muistoksi alueelle on pystytetty muistokivi 1923.

Muistomerkkialueen viereisellä luonnonsuojelualueella pusikoituneen lehtometsän takaa pilkottaa hyvin pieni kaistale peltoa ja sinistä järvenselkää. Harjumaisema on kasvamassa umpeen.

– Tämä on hienointa maisemaa, mitä näillä alueilla on nähtävissä kun se hoidetaan, muistuttaa Mikkelin kaupungin metsätalousinsinööri Annamari Huttunen kädessään tuore luonnonsuojelualueen ja muistomerkkialueen maisemanhoitosuunnitelma. 

– Silloinen maanomistaja Vapaussodan Invalidien Liitto haki Porrassalmea luonnonsuojelualueeksi maisemallisista syistä 1947. Suojelun tarkoituksena on ollut, että metsiä hoidetaan maisemanhoidollisten näkökohtien mukaan. Edellinen hoitosuunnitelma on vuodelta 1999, mutta onneksi kaupunki on tullut tuntoihinsa ja päättänyt laittaa alueita suojelunmukaiseen kuntoon.

Ensi vuonna tulee 70 suojeluvuotta täyteen

Viime kesänä harjualueella juhlistettiin 225­ vuotta sitten käytyä Porrassalmen taistelua suurella taistelunäytöksellä. Silloin maastoa raivattiin ja siistittiin muistomerkin ympäriltä. Nyt on tarkoituksena avata järvi­- ja peltomaisemaa ja varmistaa uhanalaisten lajien suojelua naapurialueella. 

­ – Noin seitsemän hehtaarin luonnonsuojelualue täyttää ensi vuonna 70 vuotta, joten olisi hyvä, että alue olisi maisemallisesti kunnossa juhlavuonnaan. Kaupungin omistama suojelualue on ollut kaiken muun käytön ulkopuolella ja alue on pusikoitunut ja sinne on hiipinyt myös vieraslajeja. Esimerkiksi jättipalsamia on tavattu runsaasti alueen reunoilla, samoin tuomipihlaja ja terttuselja on kirjattu hoitosuunnitelmaan poistettavien listalle.

"Kaadetaan maapuuksi rinteen suuntaisesti"

Museotiellä riittää polkupyöräilijöitä, moottoripyöriä, autoja ja jalkapelillä liikkuvia maalaismaiseman ihastelijoita. Jotta tiheän lehtipuuvesakon takaa peltoaukea, Saimaan ranta ja Iso­-Surnu erottuisivat, luonnonmaisemaa on raivattava. Metsähallitus ja Etelä­-Savon luontopalvelut on hoitosuunnitelmassa ohjeistanut tarkkaan, mistä maisemaa avataan ja mihin ei saa koskea. Jopa isojen kaadettavin puiden kaatoasuunnat on mainittu.

– Tavoitteena on, että ei voimakkaasti muuteta metsätyyppien normaalia kehitystä. Ryteiköitymistä yritetään estää, mutta kaadetut puut jäävät maapuiksi maisemaan katkoittuina, kertoo Annamari Huttunen.

Sota jättipalsamia vastaan on julistettu

Luonnonsuojelualueen maisemanhoitosuunnitelman osalta hyväksyy vielä ELY­-keskus ja muistomerkkialueen osalta Museovirasto.

– Työt aloitetaan kun lintujen pesintä on päättynyt, ja isot puut harjualuella kaadetaan talvella. Ennen vesakonraivausta on hävitettävä jättipalsamin kasvustot, sillä yleensä valon lisääntyessä raivauksen jälkeen myös jättipalsami leviää räjähdysmäisesti.

– Maisemanhoitotyöt ovat tarpeen, ja ensi kesänä Porrassalmen harjulta avautuu taas kulttuurimaisemaa pidemmälle kuin tien penkkaan, uskoo Mikkelin kaupungin metsätalousinsinööri Annamari Huttunen.

Suomen ilmatilassa on tällä hetkellä satojen miljardien hyönteisten hyönteismatto, joka ulottuu maan pinnasta parin kilometrin korkeuteen. Paljain silmin sitä ei taivaalle tiiraileva näe, mutta esimerkiksi koivun oksaa heilauttaessa, saattaa ilmoille pöllähtää kirvaryöppy.

Kauniin sään myötä hyönteismatto on viipynyt Suomen päällä jo useamman päivän.

Tiistaina säätilanne oli sellainen, että matto oli selvästi havaittavissa Ilmatieteen laitoksen tutkakuvassa esimerkiksi Kokkolan kohdalla. Tänään keskiviikkona hyönteisiä on nähtävissä erityisesti Pohjanmaan rannikolta Poriin päin.

– Eilen niitä oli suhteellisen tasaisesti koko Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta perustuuli oli kaakosta tai idästä ja työnsi niitä Perämerelle. Sieltä puhalsi vastaan viileä merituuli, jolloin ne eivät päässeet etenemään ja kasaantuivat siihen, kuvailee tiistaista hyönteismaton liikkumista meteorologi Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitokselta.

"Ne menevät tuulen mukana"

Jarmo Koistinen sanoo, että hyönteismaton olemassaolo ei ole yllätys.

– Isoja hyönteisvaelluksia on varsinkin kirvoilla ja kaalikoilla, mitä tässä on mukana. Joka vuosi, jos sattuu lämmin ja kuiva sääjakso touko-kesäkuun tienoille, niitä liikkuu, Koistinen toteaa.

Hyönteisten ensimmäinen ryöppy tulee Baltiasta. Kaunis sää ja sopiva tuuli saa ne helposti liikkeelle.

– Ne ovat huonoja lentäjiä, joten kulkevat kuin pölyhiukkaset tuulen mukana. Ne eivät pysty menemään mihinkään tiettyyn suuntaan eikä niillä ole mitään tähtäimessä. Ne menevät tuulen mukana ja toivovat, että löytyisi hyviä lisääntymispaikkoja.

Koivukirvoja, kaalikoita ja tuomikirvoja – ainakin

Tässä Suomen yllä olevassa hyönteismatossa on Jarmo Koistisen mukaan sekä ulkomailta tullutta että kesän ensimmäistä Suomessa kasvanutta kantaa. Joukossa on ainakin koivukirvoja, kaalikoita ja tuomikirvoja.

– Tuomikirva voi olla huono viljan oraille. Se saattaa viljapellolla äityä pahaksi. Sitten joukossa on havaittu kaalikoita, joka munii kaalinlehdille ja saattaa tuhota ison osan sadosta. Pari viikkoa sitten oli koivukirvoja, jotka eivät aiheuta ehkä mitään nääntymisilmiötä koivussa, vaikka niitä ilmoille oksalta voi pölähtääkin, Koistinen miettii.

Koistinen toteaa myös, että yksi kirvoihin liittyvä riski on se, että ne pystyvät kuljettamaan esimerkiksi perunantuhoviruksia mukanaan.

– Perjantaina odotettava kylmän ilman purkaus ja sitä seuraava viileä jakso tarkoittanevat hyönteismaton hajoamista, sillä nämä otukset ovat kuivan ja lämpimän sään seuralaisia, Koistinen sanoo.

Kalateiden tulo Hiitolanjoen Suomen puoleisille voimalaitoksille on ottanut takapakkia. Hiitolanjoen Voima Oy on valittanut saamastaan kalatiepäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen.

Energiayhtiö omistaa Ritakosken ja Kangaskosken voimalaitokset. Aluehallintovirasto myönsi luvat kalateiden rakentamiseksi molemmille voimalaitoksille huhtikuussa.

Kalateiden rakentaminen yhtiöstä kohtuutonta

Hiitolanjoen Voima haluaa ensisijaisesti, että hallinto-oikeus kumoaa aluehallintoviraston päätöksen kalateiden rakentamisvelvoitteesta. Vesilakiin viittavaa yhtiö pitää velvoitetta kalateiden rakentamisesta kohtuuttomana hyötyihin nähden.

Yhtiön näkemyksen mukaan kalateiden rakentaminen ei paranna alueen kalataloudellista tulosta oleellisesti verrattuna yhtiölle aiheutuvaan haittaan.

Tällä hetkellä yhtiö on velvoitettu maksamaan Hiitolanjoella kalatalousmaksua, joka on suuruudeltaan noin 365 euroa voimalaa kohden. Kalatien suunnittelu ja rakentaminen nostaisivat yhtiön velvoitetta euromääräisesti.

Kalateiden rakentamisen sijaan yhtiö haluaakin säilyttää kalatalousmaksun.

Vettä pitäisi juoksuttaa vähemmän

Toissijaisesti Hiitolanjoen Voima haluaa muun muassa, että kalateihin juoksutettaisiin vähemmän ja lyhyemmän aikaa vettä kuin aluehallintoviraston päätöksessä velvoitetaan. Yhtiö pitää lisäksi aluehallintoviraston määrittelemää rakennusaikaa liian lyhyenä.

Aluehallintovirasto määräsi, että rakentamistyöt olisi aloitettava vuoden kuluessa ja tehtävä olennaisilta osin loppuun kahden vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Yhtiön mielestä rakentamista ei voi tehdä turvallisesti mainitussa ajassa.

Yhtiön mielestä rakennustyöt voisi aloittaa neljän vuoden kuluessa ja tehtävä olennaisilta osin loppuun kuuden vuoden kuluessa siitälukien, kun kalateiden toteuttamiseen tarvittavat luvat ovat lainvoimaisia.

Kustannukset valtiolle

Hiitolanjoen Voima huomauttaa myös, että yhtiön hakemus kalateiden rakentamisesta ei ole yhtiön oma päätös. Itä-Suomen ympäristövirasto velvoitti vuonna 2009 antamallaan päätöksellä selvittämään kalateiden vaihtoehdot, tekemään suunnitelmat kalateistä sekä tekemään kalateiden rakentamista koskevan hakemuksen.

Yhtiö valitti päätöksestä, mutta lopulta korkein hallinto-oikeus piti ympäristöviraston päätöksen voimassa.

Hiitolanjoen Voima toteaa myös, että mikäli kalateiden rakentamista pidetään tarpeellisena, pitäisi ely-keskuksen laittaa hakemus vireille. Vaihtoehtoisesti kalatien rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset olisi yhtiön mielestä suoraan määrättävä joko ely-keskuksen tai valtion korvattavaksi.

Vantaan Energia tyytyi päätökseen

Ritakosken ja Kangaskosken voimalaitosten välissä sijaitsee Vantaan Energian omistama Lahnasenkosken voimalaitos, jolle aluehallintovirasto on myös myöntänyt luvan kalatien rakentamiseksi. Vantaan Energia ei ole päätöksestä valittanut. Yhtiö kertoi huhtikuussa Ylelle rakentavansa voimalaitoksen ohittavan kalatien suunnitelman mukaisesti.

Hiitolanjoki sijaitsee Suomen puolella Rautjärvellä. Kalateillä voidaan mahdollistaa äärimmäisen uhanalaisen Laatokan lohen nousu lisääntymisalueilleen. Nyt Venäjältä tulevien kalojen nousu tyssää Suomen puolella ensimmäisenä vastassa olevalle Kangaskosken voimalaitokselle.

Kalateiden rakentamisesta on väännetty kättä useita vuosia. Energiayhtiöt ovat olleet haluttomia rakentamaan kaloille kulkuväyliä, kunnes korkein hallinto-oikeus velvoitti yhtiöt suunnittelemaan kalatiet.

Alustavien selvitysten mukaan Lahden urheilukeskuksen kiistellyistä MM-hiihtojen latutöistä ei ole koitunut korvaamatonta vahinkoa luonnolle.

Kohu syntyi, kun talvella ilmeni, että latu-urien levennystöiden alle on jäänyt historiallisesti ainutlaatuisia Suomen sisällissodan aikaisia juoksuhautoja.

Alueella alkuviikolla käyneen ympäristösihteeri Tiina Karu-Hanskin mukaan toistaiseksi tiedossa ei ole, että latu-urien levennykset olisivat tuhonneet suojelualueita tai -kohteita.

– Luontoharvinaisuuksia ei näytä tuhoutuneen. Ei ole tiedossa, että uhanalaisten kasvien tai eläinten kasvupaikkoja olisi jäänyt latutöiden alle.

Esimerkiksi Häränsilmän suojelukohdetta työt eivät ole sivunneet. 

– Kauneus on kuitenkin aina katsojan silmissä, ja tavallisen liikkujan maisema on varmasti muuttunut. Tuhot eivät ole totaalisia, mutta ne harmittavat, hän jatkaa.

Suppia tuhottu ennenkin rakentamisella

Luontokohteet katsotaan vielä tarkemmin läpi myöhemmin, kun vaaditut maisematyöluvat jo tehdyistä ja vielä tekemättömistä latutöistä valmistuvat.

Ympäristösihteerin mukaan ainakin yhdessä kohdassa latu-uraa on levennetty supan reunassa, mikä tarkoittaa käytännössä supan täyttämistä ja maa-ainesten valumista supan pohjalle.

– Meillä on suppia Salpausselän maastoissa, mutta niitä on jo tuhottu rakentamisella. Toivon, että niin ei kävisi enää.

Latutyöt jyräävät vielä lisää puustoa

Tekemättömätkin latutyöt askarruttavat ympäristöviranomaista. Jos kaupungin ja kisajärjestäjien suunnitelmat totetuvat selaisenaan, levennysten alla voi vielä jäädä kymmeniä isoja puita.

Ympäristösihteeri kertoo, että levennyskohteita on käyty ympäristöpuolen kanssa läpi.

– Isojen puiden kaatamista pitää vielä harkita. Joitain puita on jo merkitty ja nyt mietitään voidaanko niitä vielä säätää. Otetaan vaikka jostain toisesta kohdasta pienempiä puita pois, pohdiskelee ympäristösihteeri Tiina Karu-Hanski.

Museoviraston selvitys latu-urien levennyksistä on tällä hetkellä lausunolla Lahden kaupungilla. Juhannukseen mennessä selviää, mitä seuraamuksia Lahdelle luvattomista latutöistä koituu.

Vaihtoehtoja on kaksi – museovirasto voi näpäyttää Lahtea huomautuksella, jos kaupungin vastine katsotaan riittävän hyväksi. Raskaampana keinona on tutkintapyynnön jättäminen poliisille.

Pyhäjoella Fennovoiman ydinvoimalan työmaalta ei kuukauden etsinnöistä huolimatta onnistuttu löytämään kahta viitasammakkoa paikasta, josta ne olisi pitänyt siirtää siirtosuunnitelman mukaisesti uuteen elinympäristöön Hanhikiven niemen alueelle.

– Etsintä on ollut konkreettisesti sitä, että iltahämärissä asiantuntijaryhmä on ollut kuuntelemassa, kuuluisiko niiden kutuaikainen, tunnistettava ääntely. Toukokuussa sammakoille oli hyvät olosuhteet, joten nämä kaksi yksilöä olisivat siellä varmasti olleet äänessä, jos ne siellä vielä majailisivat, kertoo Fennovoiman ympäristökoordinaattori Johanna Mehtälä.

Etsityistä viitasammakoista on tehty varmuudella havainto kaksi vuotta sitten. Mihin ne ovat entiseltä elinpaikaltaan menneet, on arvoitus. Viitasammakoiden perusbiologiasta tiedetään suhteellisen vähän, mutta viitasammakot voivat kutemisen jälkeen vaihtaa paikkaa ja liikkua kilometrin verran. Sammakot elävät yleensä 8–9-vuotiaiksi, ja saattavat joutua esimerkiksi ohilentävän linnun saaliiksi. 

Kyseinen viitasammakkoesiintymä eli yksi tai kaksi yksilöä olisi tavattaessa pitänyt siirtää uuteen lajityypilliseen elinympäristöön. Näin velvoittaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus vuonna 2011 antamassaan poikkeusluvassa.

Seuranta jatkuu edelleen

Edellinen virallinen viitasammakkotarkastus tehtiin vuonna 2014, mutta epävirallisempi seuranta on jatkuvaa, varsinkin kun varsinaisen rakennustyömaan ulkopuolella sijaitsee arvokkaita luontokohteita.

– Tämän siirrettävän populaation osalta raportoimme ely-keskukselle ja toimimme sen mukaisesti. Seuranta jatkuu edelleen 2–5 vuoden välein, Mehtälä kertoo.

Siirrettävät yksilöt ovat eläneet paikassa, johon tulee ydinvoimalan satamarakenteita ja jonka työmaa-aita osittain halkoo.

– Emme ole voineet taata, että viitasammakon elinpiiri tulisi säilymään paikassa kokonaisuudessaan, Mehtälä valottaa siirrettävän esiintymän taustoja.

Hän kertoo, että satama-alueella tehty sammakkotarkastus ei ole viivästyttänyt rakennustöitä, sillä tarkastukseen on osattu varautua ennakkoon eikä siellä ollut käynnissä töitä, joita olisi pitänyt keskeyttää. Nyt kun tarkatus on tehty, alueella voi jatkaa töitä normaalisti.

Laji on säilynyt elinvoimaisena

Vaikka sammakoita ei etsinnöistä huolimatta löydetty, olennaista Mehtälän mukaan on se, että laji säilyy alueella elinvoimaisena.

– Se ei ole näistä kahdesta yksilöstä kiinni  vaan ydinvoimalan rakentamisalueen aidan ulkopuolella on kolme esiintymää, jotka ovat täysin säilyneitä ja tulevat säilymään rakentamistöistä huolimatta.

Viitasammakoiden yksilömäärä Mehtälä ei halua arvioida, mutta hän kertoo, että erittäin vahva esiintymä sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä ydinvoimala-alueelta, Natura-alueella Parhanlahti-Syölätinlahdella ja Heinikarinlammella.

– Esiintyminen todentaa, että alue on viitasammakoille sopiva kuten usein murtovesirannikko on.

Keltakurjenmiekkaa on siirretty

Tarkkailukierroksia ydinvoimala-alueen läheisillä suojelualueilla tehdään tietyin väliajoin, ja silloin tarkkaillaan muitakin suojeltuja lajeja.

– Yksittäisenä lajina olemme ely-keskuksen päätöksellä siirtäneet keltakurjenmiekkaa. Siirto on seurannan perusteella onnistunut todella hyvin. Laji kestää hyvin siirtämisen ja juurtuu vahvan maajuurensa avulla helposti uuteen paikkaan.

Entisen Lapin ja Oulun läänin alueilla keltakurjenmiekka on rauhoitettu laji.

– Ehdoton edellytys rakentamiselle on, että emme aiheuta muutoksia suojeltujen lajien elämään, Mehtälä korostaa.