Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri harkitsi pääsiäisen yli tutkintapyynnön jättämistä Saimaalla tapahtuneesta norpan äänikarkottimen luvattomasta kokeilusta. Tutkintapyyntö päätettiin lopulta jättää tekemättä.

– Asiaa vatuloitiin pitkään, mutta tulimme siihen tulokseen, että keskitytään nyt vastustamaan vain sitä uutta lupaa. Annetaan vanhojen olla eikä suotta kärjistetä tilannetta. Ajattelimme, että haitat ovat todennäköisesti suuremmat kuin hyödyt, jos tätä lähdetään viemään eteenpäin, piirin toiminnanjohtaja Timo Luostarinen sanoo.

Etelä-Savon ELY-keskus päätti aiemmin tänä vuonna, ettei se tee tutkintapyyntöä tapahtuneesta.

ELY-keskuksessa päätetään lähiaikoina siitä, annetaanko rysien yhteyteen sijoitettavien äänikarkottimien testaamiselle lupa keskiselle Saimaalle ensi kesäksi.

Kovaäänisellä karkottimella pyritään häätämään saimaannorppia pois rysien luota. Äänikarkottimien testaus on herättänyt vastustusta, sillä laitteiden pelätään aiheuttavan kuulovaurioita uhanalaisille saimaannorpille.

Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri vetoaa ELY-keskukseen, jotta lupaa ei myönnettäisi.

– Jos lupa myönnetään, siitä sitten valtamme ihan välittömästi, Luostarinen toteaa.

Marja Komppa ja Ari Seppälä ehtivät purkittaa hunajaa kolmekymmentä vuotta Komppa-Seppälän luomutilalla Korpilahdella. Viime vuonna toimelias pariskunta päätti hyödyntää aliarvostettua särkeä järkevästi.

– Olemme kalastaneet pitkään kotitarpeiksi ja osaamme tehdä hyviä kalaruokia. Osaamme käyttää myös särkeä ja pikkuhiljaa, kun tehtiin tuotteita ja annettiin niitä kavereille, niin ne alkoivat mankua lisää. Sitä kautta päädyttiin jalostamaan särkiä, kertoo yrittäjä Ari Seppälä.

Luomutilalla on ehditty valmistaa tomaattiyrttisiä ja valkosipulisavuisia särkisäilykkeitä vasta muutama kuukausi ja suosio on jo nyt vankka. Maaliskuussa K-Kaupat ottivat säilykkeet valikoimiinsa ja nyt tuote kisaa vuoden suomalaisen elintarvikkeen tittelistä.

Tunnustus järvikalalle ja pientuottajille

Ari Seppälä näkee finaalipaikan tunnustuksena kotimaiselle järvikalalle, mutta myöskin pientuottajille.

– Ollaan samalla tasolla kuin atriat, saarioiset  ja muut vähän isommat firmat. Mutta nyt kilpailevatkin tuotteet – ei siis se kuka on suurin ja kaunein vaan kenellä on paras uusi tuote. Meidän mielestä se on meillä, vakuuttaa Ari Seppälä.

Purkitettavat särjet pyydystetään Komppa-Seppälöiden lähijärvestä, Päijänteestä. Yrittäjillä on apuna yhteistyökalastajia, mutta yrittäjät kalastavat myös itse - koska se on hauskin osa elintarvikeyrittämisessä.

– Särjet pitää kalastaa kylmästä vedestä. Käytännössä kalastamme paljon talvella jään alta katiskoista. Toinen vaihtoehto on keväällä heti jäiden lähdön jälkeen rysäkalastus, jolla tulee suurimmat kilomäärät, kertoo Ari Seppälä.

Ei enää kaatopaikoille

Särkeä on nostettu aiemmin järvien hoitokalastuksena valtavia määriä suoraan kaatopaikoille. Marja Komppa arvioi, että he ovat oikeaan aikaan liikkeellä, sillä ihmisten tietoisuus ruoan alkuperästä on kasvanut.

– Esimerkiksi tonnikalan kalastamiseen liittyy paljon ympäristöongelmia ja särjellä ei niitä ole. Toisaalta on ihan hulluutta, että hyvät raaka-aineet jää hyödyntämättä, huokaa Marja Komppa ja lisää, että särkeä täällä järvistä löytyy runsaasti.

Säilykkeiden maustereseptit on kehitetty luomutilan kotikeittiössä. Ari Seppälä korostaa, että särjen arvostus nousee, kun tuntee sen ominaisuudet.

– Vieläkin kuulee, että voiko särkeä syödä. Särki on oikeaan aikaan kalastettuna ja oikein valmistettuna erittäin hyvä kala. Sillä on vielä erittäin suuri imago-ongelma, ja sen takia olemmekin päättäneet stailata syrjittyn särjen salonkikelpoiseksi, julistaa Are Seppälä.

Rupilisko on erittäin harvinainen laji Suomessa. Sitä esiintyy vain Ahvenanmaalla sekä paikoin Itä-Suomessa.

Itä-Suomen yliopistolla tarkistetussa väitöksessä on tutkittu keinoja tämän uhanalaisen sammakkoeläimen parempaan suojeluun. Yksi keino olisi rajoittaa avohakkuita sellaisissa metsissä, jotka ympäröivät rupiliskojen asuinlampia.

– Rupilisko ei siedä auringonpaahdetta ja kuivia olosuhteita. Sen iho vaatii kosteutta koko ajan ja sen takia se välttelee aukkopaikkoja. Aukot sitten muodostavat leviämisesteitä lampien välille, rupiliskoista väitöstutkimuksen tehnyt Ville Vuorio sanoo.

Jos rupiliskojen asuinlampien vieressä tehdään hakkuita, on mahdollista, että lammen vesi lämpenee ja haihtuu nopeammin. Tästä voi olla lajille merkittävää haittaa.

– Silloin munat voivat kuivua jo keväällä tai sitten lampi voi kuivua rupiliskon toukkavaiheessa ja näin ollen lammen sen vuotinen lisääntymismenestys nollautuu, joensuulainen Vuorio pohtii.

Viekö ilmastonmuutos rupiliskot mukanaan?

Väitöksessään Vuorio ehdottaa uusien lisääntymislampien kaivamista kivennäis- ja turvemaiden rajoille. Näissä lammissa vedenpinta voisi pysyä tasolla, joka parantaa rupiliskon kuoriutumismenestystä.

Lisäksi Vuorio on huolissaan ilmastonmuutoksesta.

– On ennustettu, että ilmastonmuutoksen myötä talvet muuttuvat ja lumipeite vähenee. Keväisin lampien vedenpinnat ovat täysin riiippuvaisia sulamisvesistä. Tutkimusajalle sattui yksi vähäluminen talvi ja silloin sellaisetkin lammet kuivuivat, jotka eivät koskaan ennen olleet kuivuneet, 12 vuotta rupiliskolampia kiertänyt Ville Vuorio kertoo.

Vaikka omaa pihaa ei olisikaan, pääsee yhteisöpuutarhoissa toteuttamaan puutarhaminäänsä.

Erilaisia yhteisöllisiä puutarhoja on eripuolilla Suomea ja esimerkiksi Oulun Ainolanpuistossa kokeiltiin viime kesänä yhteisöviljelyä, kun Ympäristöjärjestö Dodon Oulun toimijat raivasivat vanhan rapumajan ympäristöä ja istuttivat sinne kasveja kaikkien hyödynnettäväksi.

– Nämä ovat kaikille yhteiset viljelmät. Jokainen voi käydä niitä hoitamassa ja kastelemassa ja näitä saa myös syödä vapaasti, kertoo Minttu Sakki Oulun Dodosta.

Vaikka yhteisöpuutarhojen antimet ovat kaikkien saatavilla, ohikulkijat ovat usein arkailleet niiden hyödyntämisessä.

– Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat hyödyntää näiden puutarhojen antimia, Sakki sanoo.

Tulevana kesänä Oulussa kaupunkiviljely laajenee taidemuseon taakse perustettavalle lavaviljelmälle.

Mallialueelta ideoita omaan pihaan

Kaupunkiviljelyyn liittyy usein myös kokeilunhalua. Kasvihuoneen voi ideoida vaikkapa käytöstä poistetusta marketin kärrykatoksesta ja betoniseinää koristamaan voi tehdä vihertävän sammalgraffitin. Perunoiden kerrostalossa mukulat kasvavat autonrenkaiden sisällä ja rengaspinon korkeutta kasvatetaan kesän mittaan.

Kestävän kehityksen keskus on tehnyt esimerkkipuutarhan auttamaan kaupunkiviljelyn ideoinnissa.

– Tällä paikalla ei ollut mitään ja tehtävänämme oli kehittää kaupunkiviljelyä Ouluun. Halusimme luoda mallialueen, josta voi hakea mallia vaikkapa omalle pihalleen, kertoo projektipäällikkö Satu Mörsäri Kestävän kehityksen keskuksesta.

Pohjoisen puutarhoissa kiertää V-vyöhykkeellä

Pohjoisen puutarhoissa –sarjassa tavataan kevään aikana mainioita puutarhapersoonia ja jaetaan vinkkejä sekä ideoita vaikkapa omalla pihalla hyödynnettäväksi.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa vierailtiin Ylikiimingissä sijaitsevassa maalaisidyllissä.

Tulevissa jaksoissa ovat esillä esimerkiksi permakulttuuri ja hedelmäpuiden kasvattaminen pohjoisessa. Uudet jaksot ilmestyvät Yle Areenaan sunnuntaisin ja jaksot löytyvät myös Yle Oulun nettisivuilta ja facebookista.

Jäihin putoaa useimmin iäkäs, kaloja narraamaan lähtenyt mies. Näin kertoo palomestari Pekka Kaartinen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta. Heikoista jäistä varoitetaan usein, mutta Kaartisen mukaan osa pitkän linjan pilkkijöistä arvioi jäiden kunnon ennemminkin kalenteria kuin säätiedotusta katsoen.

– Syksyllä uppoavat useimmiten verkkokalastajat ja näin keväiseen aikaan pilkkijät. Joillakin pilkkijöillä on väärä asenne keväisillä jäillä liikkumisen suhteen ja siinä leikitään jo hengellä, Kaartinen ihmettelee.

Kaartisen mukaan valistustyötä on tehty paljon, mutta sekään ei kaikille pilkkijöille ole mennyt läpi. Pilke silmäkulmassa Kaartinen sanoo, että täysin turvassa pilkkijät ovat vain, jos eivät mene jäille ollenkaan ja käyvät kalassa kaupan palvelutiskillä.

Vaikka jalan liikkeellä olevat pilkkijät putoavat jäihin useammin, vaarallisempi tilanne Kaartisen mukaan on jäihin meno sukset jalassa. Suksia ei saa välttämättä pois jaloista ja jäälle kiipeäminen on vaikeampaa.

Vaaran näkee väristä

55 vuotta pilkkineen, itsekin pelastustöitä tehneen kuopiolaisen Juha Saarelaisen mielestä kokenut kalastaja ei mene heikoille jäille. Hän kuitenkin myöntää, että jäillä liikkuu myös niitä ihmisiä, jotka "lähtevät seikkailemaan".

Kokeneena pilkkijänä Saarelainen sanoo näkevänsä jään vahvuuden väristä. Hänen mukaansa tummuva tai musta jää on vaarallista. Jään puikkoontumista kannattaa myös pitää silmällä.

– Kevätjäätä voi olla vaikka 50 senttiä, mutta kun jää puikkoontuu, niin se ei vain kanna, Saarelainen toteaa.

Pilkkimies vinkkaa, että testireikien poraaminen kairalla auttaa jään paksuuden mittaamisessa. Nyrkkisääntö on, että yksi kairan kierros vastaa yhtä senttiä.

Halpoja henkivakuutuksia on montaa sorttia

Sekä palomestari Kaartinen että Juha Saarelainen vannovat turvavälineiden nimeen.

– Kaikilla pilkkijöillä pitäisi olla vähintäänkin jäänaskalit, ja ne eivät saa olla repun pohjalla vaan kaulalla tai muuten käden ulottuvilla, paksuihin kumisaappaisiin ja lämpimään haalariin pilkkireissullaan sonnustautunut Saarelainen opastaa.

Myös puukko voi ajaa naskaleiden aseman. Saarelaisen pilkkirepussa kulkee mukana myös viiden metrin pituinen naru, jossa on paino mukana. Sen voi heittää tarvittaessa pelastettavalle. Kellunta- tai paukkuliivit ovat Saarelaisen suosituslistalla myös.

Kaartinen painottaa turvavälineiden tärkeyttä, koska niillä voi paitsi pelastautua, myös pelata aikaa. Pelastuspartion saapumiseen pelastettavan luo voi mennä puolikin tuntia matkoista johtuen. Myös heikolla jäällä operointi syö pelastajien aikaa.

– Naskalit ja kelluntapuku ovat halpoja henkivakuutuksia. Mitä paremmin on itse varustautunut, sitä paremmat ovat selviytymisen mahdollisuudet, Kaartinen muistuttaa.

Saimaannorpan pesälaskennat ovat olleet käynnissä jo viikon verran. Kuutteja on löydetty muun muassa Haukivedeltä ja Lietevedeltä.

Etsinnät jatkuvat niin pitkään kuin jäät kestävät. Metsähallituksen lisäksi etsinnöissä on paljon vapaaehtoisia.

– Hienoa, että löytyy vapaaehtoisia, jotka tarkistavat omat nurkkansa. Näin tarkkaan laskentoja ei pystyttäisi hoitamaan virkatyönä, Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä sanoo.

Viime vuonna kuutteja löydettiin 64, ja arvio syntyneistä oli 70. Sipilä toivoo, että tänä keväänä päästään samoihin lukuihin.

– Viime talvi oli syntyvyyden osalta hyvä, niin voi olla, että nyt on naaraita, jotka viettävät välivuotta syntyvyydestä, Sipilä pohtii.

Maaliskuun lumisateet mahdollistivat myös lepopesät

Sipilän mukaan mennyt talvi oli saimaannorpan kannalta kaksijakoinen. Pesintäkauden alkaessa lunta oli vähän, minkä vuoksi tarvittiin keinokinoksia. Ilman niitä suuri osa kuuteista olisi Sipilän mukaan syntynyt avojäälle.

– Kun synnytyskausi oli menossa jo, alkoi tulla lunta todella paljon. Nythän siellä on sellainen normaali huhtikuun alun kinostilanne.

Maaliskuun lumisateet toivat muassaan luonnonkinokset, minkä vuoksi kaikki norpat saivat tehtyä lepopesät itselleen. Tämä tarkoittaa Sipilän mukaan sitä, että tänä keväänä saadaan tehtyä kattavimmat norpan kantalaskelmat sitten kevään 2011.

– Kanta-arviomme perustuu siihen, paljonko löydämme lepopesiä. Tarkkaan arvioon tarvitaan kunnon talvi, jolloin kaikilla norpilla on pesä. Nyt olemme satsanneet niin, että pyrimme joka nurkan kiertämään – kun vaan jäät kestäisivät.

Kevätleikkausta suositellaan maalis-huhtikuussa, maan osasta riippuen, kun pakkaset ovat hellittäneet mutta puun silmut ovat vielä selvästi lepotilassa.

Puutarhuri Saana Karlsson täydentää videon perusohjeita parilla tarkennuksella.

– Oksia katkaistessa leikkaajan tulee jättää jäljelle tyvessä kohoava oksan kaulus. Mikäli oksan poistaa aivan rungonmyötäisesti, leikkauspinta voi jäädä parantumatta ja kuori sen päälle kasvamatta.

– Oksa, joka on hyvin kukkanupuilla, kannattaa jättää rauhaan. Nupuista on tulossa kukkia ja siis lopulta hedelmiä, Karlsson muistuttaa.

Merenkurkun maailmanperintökohde täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Merenkurkku on Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohde.

Yle juhlistaa tätä muuttamalla viikoksi maailmanperintökohteen ytimeen, meren rannalle Mustasaaren Svedjehamniin. Radio Suomen ja Radio Vegan studiot rakennetaan Salteriet-kahvilaan ja Merenkurkku on näkyvästi esillä Ylen ohjelmissa niin radiossa, televisiossa kuin netissäkin 13.–19.6.2016.

Viikko on osa Ylen Luontovuotta, ja toteutetaan yhteistyössä Metsähallituksen, Merenkurkun maailmanperintö ry:n sekä Visit Vaasan kanssa. Viikko Merenkurkussa valottaa monipuolisesti maailmanperintökohteen asukkaiden elämää, ja käsittelemme muun muassa alueen ainutlaatuista luontoa, geologiaa sekä turismia. Vaikka matkailun eteen on tehty paljon, maailmanperintökohde on edelleen melko huonosti tunnettu.

Radio Vega Österbotten tekee maanantaista perjantaihin aamu- ja aamupäivälähetystä kello 6:30–11. Radio Suomi tekee aamulähetystä 6:30–10 ja iltapäivälähetystä 15–18 (paitsi keskiviikkona 15–17). Lähetykset juonnetaan kokonaisuudessaan Svedjehamissa ja tämän lisäksi reportterit kiertävät laajasti maailmanperintöalueen muissa kohteissa.

– Jalkaudumme viikon aikana koko alueelle tapaamaan ihmisiä, ja ihan konkreettisesti katsomaan mitä esimerkiksi maankohoaminen tarkoittaa ja miten se vaikuttaa elämään alueella. Tämä on myös poikkeuksellisen laaja yhteistyö Ylen suomen- ja ruotsinkielisten toimitusten kesken, kertoo Yle Pohjanmaan vastaava tuottaja Minna Salomäenpää.

Metsäradio ja asiantuntijapaneeli

Radiolähetysten lisäksi tehdään sisältöjä myös suomen- ja ruotsinkielisiin uutisiin ja TV1:n aamutelevisioon. Radio Suomen keskiviikon 15.6. Metsäradio lähetetään kokonaisuudessaan Merenkurkusta.

Perjantaina 17.6. järjestetään asiantuntijapaneeli, joka striimataan Yle Areenassa. Paneeliin osallistuvat Turun yliopiston geologian professori Matti Räsänen, Maanmittauslaitoksen osastonjohtaja Markku Poutanen, GTK:n tutkimusjohtaja Keijo Nenonen sekä Merenkurkun maailmanperintökoordinaattori Susanna Lindeman.

Yleisö on tervetullut paikan päälle kuuntelemaan ja seuraamaan radiolähetyksiä sekä asiantuntijapaneelia. Myös ennakkoon voi lähettää kysymyksiä ja toiveita tai vaikkapa tarjoutua haastateltavaksi sähköpostilla radiovega.osterbotten@yle.fi sekä pohjanmaa@yle.fi. Sosiaalisessa mediassa sisältöjämme voi seurata tunnisteilla #ylemerenkurkussa ja #ylekvarkenvecka.

Minun maailmanperintöni -kirjoituskilpailu

Maailmanperinnön 10-vuotisjuhlat käynnistää jo tänään kirjoituskilpailu. Minun maailmanperintöni –kilpailu kerää juhlavuoden kunniaksi tarinoita Merenkurkusta ja Korkealta rannikolta. Kisa alkaa 4.4.2016 ja siihen voi osallistua 1.8.2016 saakka. Kilpailu on kaikille avoin ja siihen saa osallistua kaikilla kielillä.

Kilpailuun odotetaan alueen asukkaiden, siellä vierailleiden tai vierailusta haaveilevien muistoja, kertomuksia ja tarinoita. Merenkurkku on ollut tarinoiden kehto jo vuosisatoja: Rannikolla ja saaristossa on asustanut salakuljettajia, merenkävijöitä, kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Elämä Merenkurkussa on monelle ollut karua, merenkulku vaarallista.

”Myös mielikuvitus on sallittu”, päätuomari Antti Tuuri rohkaisee.

Erikoisretkillä maailmanperintökohde tutuksi

Juhlavuoden kunniaksi Metsähallitus on räätälöinyt myös kaksi erikoisretkeä. Merenkurkun maailmanperintöretki Valassaarille järjestetään lauantaina 28. toukokuuta. Tarjolla on asiantuntijoiden opastusta historiasta ja luonnosta, ja retkellä voi suorittaa öljyntorjunnan kurssin Vaasan meriosaston veneellä.

Syyskuun kolmantena päivänä järjestetään toinen teemaretki, jolla voi tutustua esimerkiksi luonnonyrtteihin ja kiviin. Koko perheen tapahtuma suunnataan Sommarön linnakealueelle, ja paikalle pääsee niin meritse kuin bussilla.

Erikoisretkille pääsee mukaan 170 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Varsinainen 10-vuotisjuhlavuoden pääjuhla järjestetään syyskuussa. Silloin julkistetaan myös kirjoituskilpailun voittaja.

Kööpenhaminan yliopiston tutkijat ovat löytäneet menetelmän, joka voi tulevaisuudessa muuttaa täysin biopolttoaineiden ja kemikaalien valmistuksen.

Tutkijat kutsuvat menetelmää nimellä "käänteinen yhteytys".

Kasvit käyttävät auringonvaloa fotosynteesiin eli yhteyttämiseen, jossa viherhiukkaset muodostavat sokeria auringon säteilyenergian, veden ja hiilidioksidin avulla. Käänteisessä fotosynteeissä auringonvalo yhdessä tiettyjen entsyymien kanssa hajottaa kasvimateriaa, jolloin voidaan tuottaa biopolttoainetta, kemikaaleja ja muita tuotteita.

Tanskalaistutkijat havaitsivat, että auringonvaloa hyödyntämällä monet prosessit saadaan nopeutumaan huomattavasti. Eräät prosessit, jotka nykymenetelmillä vievät 24 tuntia, voidaan auringonvalon avulla nopeuttaa kymmeneen minuuttiin.

Auringonsäteiden hyödyntäminen vähentää saasteiden ja käytetyn energian määrää ja halventaa tuotantoa. Auringonvalon hyödyntäminen on tietysti täysin luonnonmukaista.

– Hippien hurjin unelma oli elää auringosta. Nyt näyttää siltä, että luonto on kehittänyt virtaviivaisen koneen, joka hyödyntää auringonvaloa ja tekee työtä meille, sanoi Kööpenhaminan yliopiston professori Claus Felby Tanskan radion haastattelussa.

Tutkijat eivät ole kovin hyvin selvillä, kuinka laajasti kasvit ja muut eliöt hyödyntävät käänteistä fotosynteesiä. Monien sienten ja bakteerien tiedetään käyttävän sitä voidakseen hyödyntää kasvien sokeria ja ravinteita.

Käänteisen fotosynteesin avulla voidaan lisäksi rikkoa hiilen ja typen välisiä molekyylisidoksia. Tämä merkitsee, että sitä voitaneen aikanaan hyödyntää biokaasulaitoksissa, joissa metaani muutetaan metanoliksi, joka puolestaan voi toimia nestemäisenä polttoaineena.

– Mahdollisuudet ovat valtavat. Sen sijaan, että tehtaissamme on valtavat tupruttavat savupiiput, meillä on tehtaissa viherkatot, tehtaat toimivat auringonvalolla ja ne ovat käytännössä saasteettomia, Felby hehkutti.

5.4. klo 15.15 Uutista täsmennetty fotosynteesin osalta.

Harmaahylkeiden ja itämerennorppien kasvavat kannat huolestuttavat kalastajia. Kalatalouden Keskusliiton puheenjohtajan Eeva-Maria Maijalan mukaan eläimet aiheuttavat kalataloudelle jo suuria vahinkoja.

– Kun ammattikalastajat pyytävät siikaa noin 760 tonnia vuodessa koko merialueella, on arvioitu, että hylkeet syövät siikaa pelkästään Pohjanlahdella 600-1000 tonnia vuodessa. Hylkeet vievät siikaa siis enemmän kuin kalastajat, Maijala sanoo.

Kiintiöistä saatu käytetyksi vain murto-osa

Maijalan mukaan paras keino ongelman ratkaisemiseksi on metsästys. 

– Sitä pitäisi helpottaa. Lisäksi itämerennorpalle tulisi saada sama pyyntiaika kuin harmaahylkeelle, koska ne aiheuttavat tällä alueella eniten vahinkoja. 

Harmaahylkeenmetsästykseen viime vuosina myönnetyistä kiintiöistä ei ole saatu käytettyä Perämeren alueella kuin murto-osa.

Riistapäällikkö Keijo Kapiaisen mukaan pyydettyjen hylkeiden määrä on Perämeren-Merenkurkun alueella vain muutamia kymmeniä prosentteja kannanhoitoalueen kiintiöstä, 683 hallista eli harmaahylkeestä.

Kuluvana kautena alueella saa lisäksi pyytää ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin itämerennorppaa. Pyyntiluvilla saa metsästää yhteensä enintään sata eläintä.

Metsästäjien puute vaikeuttaa hylkeenpyyntiä

Eeva-Maria Maijalan mielestä kiintiömäärät eivät ole ongelma, vaan hylkeenmetsästäjien puute.

– Metsästäjiä ei ole tarpeeksi. Monet kalastajat korostavat, että he ovat kalastajia, eivät metsästäjiä. Kyse on ammattikalastajista, joiden pitäisi saada kalaa suurempia ja suurempia määriä eivätkä he ehdi metsästämään samanaikaisesti.

Tällä hetkellä aktiivisia hylkeenmetsästäjiä on Perämeren ja Merenkurkun kannanhoitoalueella parisen sataa. Vähäistä määrää selittää myös hylkeenpyynnin vaikeus ja se, ettei saatua saalista saa lain mukaan hyödyntää millään tavalla.

– Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ainoa konsti tähän on, että saisimme jotakin ulkopuolista apua. Esimerkiksi Ruotsin puolella on ahmojen metsästyksessä käytetty ammattimetsästäjiä. Tosin ministeriö ei ole meillä lämmennyt asiaan, Maijala sanoo.

Ruotsin korkein tunturi Kebnekaise on siitä velmu, että sen korkeus vaihtelee vuodesta ja vuodenajoista toiseen. Syynä on tunturin korkeimman kohdan Sydtoppenin eli eteläisen huipun rakenne. Ylin osa huipusta on 40 metriä paksu ikijäätikkö ja sen päälle talvisin satava ja kesäisin sulava parin metrin lumivaippa.

Vuosikymmenten takaisesta tasosta jäätikköhuippu on madaltunut viitisentoista metriä. 1980-luvun lopulla korkeus oli 2114m. Nyt 2010-luvulla korkeus on 2100m. Talvella kertyvän lumen lisäksi myös ikijäätä on sulanut.  Korkeus on sahannut joitakin metrejä, mutta suunta on tällä vuosituhannella ollut madaltuminen.

Jäätiköiden muutoksia seurataan Tarfalan tutkimusasemalla Kebnekaisen tunturien ja jäätiköiden kainalossa. Asema on Tukholman yliopiston. Siellä tehdyt 1940- luvulla aloitetut ja yhä jatkuvat Storglaciären – jäätikön mittausten aikasarjat ovat pisimmät yhtäjaksoiset jäätikkötutkimuksen alalla maailmassa.

Ruotsin huippu madaltunut viisitoista metriä

Tarfalan tutkimusasema tekee myös Kebnekaisen lakijäätikön korkeuden vertailumittailun vuosittain elokuussa. Silloin kesä on sulattanut talvella huipulle sataneen uuden lumen ja mahdollisesti myös itse jäätikköosuutta vuotuislumen alta.

Vuodesta 1985 Kebnekaisen alueella jäätiköitä tutkinut Tukholman yliopiston professori Peter Jansson pitää todennäköisenä, että lähivuosikymmenien aikana Kebnekaisen etelähuipun jäätikkö madaltuu niin, että se menettää Ruotsin korkeimman kohdan aseman viereiselle Nordtoppenille, joka on kiveä.

– On aika todennäköistä, että parin, kolmenkymmenen vuoden kuluessa Sydtoppen muuttuu pysyvästi matalammaksi kuin Nordtoppen, vaikka tällä hetkellä korkeimman osa huippujen välillä vaihtelee sesonkien mukaan, sanoo Peter Jansson. 

Jäätä hävinnyt massiiviset määrät

Jäätiköt ovat laajoja eikä vierailija huomaa niiden koon muutosta ei silmämääräisesti kovin helposti, sanoo professori Jansson. Vuodesta toiseen jatkuvissa tutkimuksissa suurten jäämäärien katoaminen kuitenkin havaitaan.   

– Kyse ei ole vain jäätiköiden pinta-alan pienenemisestä, vaan niiden jäämäärän pienenemisestä, niistä sulaa suuria määriä vettä.

Kebnekaisen alueella oleva Rabot’n jäätikkö on lyhentynyt 300 metriä ja siitä on hävinnyt 30 miljoonaa kuutiometriä jäätä vuosien 1980- ja 2010 välisenä aikana selviää Tukholman yliopiston ilmastotutkimuksen Bolin Centerin verkkosivuilta. Sivujen mukaan kadonneesta jäämäärästä voitaisiin rakentaa 12 Kheopsin pyramidia.

Karttavertailu tieteellisesti hyödyllistä

Ruotsin yleisradion SVT:n verkkosivuilla kerrottiin äskettäin, että Kebnekaisen jäätiköiden muutosten vuoksi ruotsalainen kartankustantaja Calazo on valmistamassa uutta karttaa tuntureiden alueesta. Professori Peter Janssonin uusi kartoitus perustuu Ruotsin alueen topografiasta valmistuneeseen lasermittaukseen. Maanmittauslaitoksen mukaan Suomen alueena topografian lasermittausten on määrä valmistua vuonna 2019.

– Uusien karttojen tekeminen mahdollistaa vertailun ja se on myös tieteellisesti mielekästä. turismin kannalta ne helpottavat suunnistamista jäätiköillä ja lisäävät turvallisuutta, arvioi jäätikkötutkija Peter Jansson Yleisradiolle puhelimessa Tarfalan tutkimusasemalta.

Kotkasta löydetyt kaksi uutta lukkilajia ovat saaneet suomenkieliset nimet. Okalukiksi (Lacinius dentiger) nimetty lukkilaji löytyi Hallasta kesällä 2013 ja keijulukin (Opilio dinaricus) nimen saanut laji vuotta myöhemmin.

Okalukista on yksittäinen havainto viime vuodelta myös Imatralta, mutta keijulukkia ei ole tavattu missään muulla Suomessa. Lukit ovat todennäköisesti tulleet Venäjältä Suomeen puutavaralastien mukana.

Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Annika Uddströmin mukaan lukeista näki heti, että ne eivät ole Suomessa aiemmin tunnettuja. Okalukista tutkijat saivat ensin luontokartoittaja Petri Parkolta valokuvan. Uddström kertoo Parkon lähettäneen kuvan, koska lukki ei muistuttanut ulkonäöltään mitään yleistä lajia.

– Oliivinvihreä väri oli erikoinen. Myös piikikkyys poikkesi aiemmin Suomessa tavatuista lukkilajeista. Okalukilla on piikkejä sekä sen jaloissa että ruumiissa. Ne ovat melko vahvoja lyhyitä piikkejä, eli okia.

Uuden lajin löytäminen sykähdyttää tutkijaa

Uddström kertoo, että myös myöhemmin löytyneestä keijulukista näki heti, että lajia ei ole ennen tavattu. Uuden lajin löytäminen on Uddströmille sykähdyttävä hetki.

– Keijulukki on hyvin pitkäjalkainen ja siro. Kun se hiippaili puunrungolla auringon paistaessa sitä vastaan, se näytti ihan pieneltä keijukaiselta.

Tiistaina julkaistaan Suomen ympäristökeskuksen ja Turun yliopiston eläinmuseon yhteistyönä syntynyt määritysopas Suomen lukit ja valeskorpionit. Opas esittelee kaikkiaan kuusitoista lukkilajia ja kahdeksantoista valeskorpionilajia.

Näistä viisi lukkilajia ja yksi valeskorpionilaji ovat tulleet tutkijoiden tietoon nelivuotisen kirjaprojektin aikana.

Suomenkieliset nimet auttavat erottamaan ötökät toisistaan

Kirjaa varten uusille tulokkaille piti löytää suomenkieliset nimet. Uddström kertoo, että mahdollisimman kuvaavia nimiä mietittäessä on tutkailtu lajien elintapoja ja ominaisuuksia. Esimerkiksi uuden valeskorpionin (Microbisium suecicum) suomenkieliseksi nimeksi tuli kivikkovaleskorpioni. Laji löytyi Ahvenanmaalta.

Uddsröm kertoo, että Suomenkieliset nimet tekevät lajeista helpommin lähestyttäviä. Harrastajien on myös helpompi muistaa suomenkieliset nimet. Kuvailevat nimet auttavat myös erottamaan lajeja toisistaan.

Määritysopas on osa ympäristöministeriön rahoittamaa puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien PUTTE-tutkimusohjelmaa.

Hallinto-oikeuden mielestä Loukkusaarennevan turvetuotanto yhdessä alueen muun kuormituksen kanssa voi aiheuttaa merkittävää vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Päätös sýntyi äänestyksen jälkeen. Yksi kolmesta tuomarista olisi palauttanut asian aluehallintovirastolle uuteen käsittelyn.

Avi perusteli kielteistä kantaansa huhtikuussa 2014 muun muassa sillä, että  ojittamattoman alueen hyödyntäminen heikentäisi alapuolisen vesistön vedenlaatua ja muun muassa haittaisi elpymässä olevaa kala- ja rapukantaa. Nevan alapuolella sijaitsee Patanan tekojärvi.

Maailmassa kalakannat voivat huonosti, mutta Suomessa on tapahtunut käänne parempaan.

Maailmanlaajuisesti kalakannat kärsivät ylikalastuksesta, joka on valitettavan yleistä, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

– Noin kolmasosa kalakannoista on ylikalastettuja ja ainoastaan noin kymmenen prosenttia kalakannoista on sellaisessa tilassa, että kalastusta voitaisiin lisätä.

Maailman kalakannat ovat 40 vuodessa pienentyneet noin puolella. Tämä johtuu Ovaskan mukaan muun muassa siitä, että kalastusmenetelmät ovat tehostuneet niin, että ne myös tuhoavat kalakantojen elinalueita ja pienentävät kalakantojen elinalueita.

Tärkeiden kaupallisten hyötykalojen kuten tonnikalan, sen sukulaisen boniitin ja makrillin osalta pieneneminen on ollut vielä dramaattisempaa.

– Niiiden osalta kannat ovat pienentyneet yli 70 prosenttia viimeisen 40 vuoden aikana. Suurin yksittäinen syy on liikakalastus, sanoo Ovaska. 

Osaltaan elinympäristöjen muutokset ja ilmastonmuutos vaikuttavat myös hyötykalojen vähenemiseen.

Tonnikalojen ja norjalaisen kasvatetun lohen kanssa parannettavaa 

– Kuluttajan kannattaisi olla tarkkaavainen tonnikalojen suhteen kun menee kauppaan, kehottaa Ovaska.

Kalavalikoimien tila Suomessa on ylipäätään hyvä ja kalakaupat toimivat vastuullisesti, mutta tonnikalojen osalta on vielä parannettavaa. Toinen laji, johon Ovaskan mukaan kuluttajan pitäisi kiinnittää huomiota, on kasvatettu norjalainen lohi.

– Se on suuren mittakaavan toimintaa, millä on haitallisia vaikutuksia esimerkiksi paikallisiin kalakantoihin, sieltä leviää tauteja kuten lohiloisia. Kalakasvattamoilta karkaavat lohet sekottuvat myös luonnonkalojen kanssa joissa. Sinne tarvitaan vielä tiukempia kestävyyskriteerejä.

Ovaska kuitenkin painottaa, että suomalainen kalakauppa on vastuullista ja vastuullisuudesta on tullut arkipäivää. Positiivista on, että se ulottuu koko tuotantoketjun läpi; alkutuotannosta loppukäyttäjään.

Suomessa on 12 uhanalaista kalalajia, joista suurin osa on vaelluskaloja, kuten lohi, taimen, ankerias ja vaellussiika.  

– Vaelluskalojen ongelma on, että lisääntymisjoet on padottu. Erityisesti 1960- ja -70-luvuilla suurimmat joet on valjastettu vesivoiman tuotantoon, eikä edelleenkään ole pidetty huolta vaelluskalojen lisääntymisestä niiden lisäntymisalueilla jokien latvoilla.

Ovaska kiittelee hallitusta, sillä vaelluskalakantojen elpyminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Rahaakin elpymiseen on myönnetty tälle hallituskaudelle.  

– Kyse on nyt siitä, miten viranomaiset pääsevät sopimukseen voimayhtiöiden kanssa vaelluskalakantojen elvyttämisestä, sanoo Ovaska. 

Hän kehuu myös yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

Aiemmin tutkijat ja luontojärjestöt ovat olleet enemmän napit vastakkain ministeriön kanssa. Esimerkiksi uhanalaisten kalojen suojelussa ja lohenkalastuksessa tilanne oli suorastaan "konfliktinen", kertoo Ovaska. Nykytilannetta hän kuvaa sanalla kumppanuus. 

Verkkojen käyttöä pitää miettiä

Suomi on vastuullinen lohen kalastuksen suhteen, ja Suomi ja Ruotsi ovat vaikuttaneet muihin Itämeren valtioihin, jotta lohenpyyntikiintiö saatiin viime syksynä kestävälle tasolle.

– Se tarkoittaa sitä, että meidän lohikannat jatkavat elpymistään. Itämeren lohi on vielä punaisella kalanosto-oppaassa, mutta luokitusta pystytään parantamaan positiiviseen suuntaan.

Suomalaiset ovat ahkeria vapaa-ajankalastajia ja moni kalastelee mökillään esimerkiksi ruokakalaa omiin tarpeisiin.

Suojeluasiantuntija Ovaska kehottaa vapaa-ajankalastajia keskittymään elinvoimaiisiin kalalajeihin, kuten ahveniin ja muikkuihin. 

– Ahvenet ei lopu Suomen järvistä ja muikkukannat ovat vahvat. Ne ovat myös erinomaisia ruokakaloja. Kannattaa miettiä verkkojen käyttöä, jos kalastaa vesistöissä joissa on uhanalaisia kalakantoja kuten järvitaimenia. Taimenia saattaa jäädä sivusaaliiksi. Nyt olisi tärkeää, että jokainen luonnonvarainen taimen tai järvilohi pääsee lisääntymään.

Ovaskan mukaan poliittiset päättäjät eivät ole pystyneet sopimaan kestävistä kalakannoista. Tässä asiassa kuluttajilla ja kaupalla on suuri merkitys.

Luontoharrastaja Jaakko Laakkio asuu 300 metrin päässä Kosken kuuluisasta haikaranpesästä. Juuri siitä, jossa syntyivät viime kesänä Suomen ensimmäiset kattohaikaranpoikaset.

Laakkio sanoo, että koko Koski odottaa innokkaana koska haikarat saapuvat paikkakunnalle.

– Kyllä me ihan täysin rinnoin odottelemme, että kevät näyttää nyt aika hyvältä.

Vappuna juhlittiin

Viime vuonna haikarat saapuivat Koskelle vapunpäivänä. Nyt koskelaiset toivovat, että haikarat tulisivat jo aiemmin. Samppanjat ovat ainakin kuvainnollisesti jo jäissä.

– Kyllä täällä sitten kilistellään, kun haikarat tulevat, Jaakko Laakkio sanoo.

Vielä haikaroista ei ole havaintoja, mutta keskiviikkoiltapäivänä alkaa vanhan haikaranpesän kunnostus.

– Vanhaan pesään laitetaan ainakin vahvemmat tuet. Se on jo kuusi vuotta siinä ollut, joten siinä rupeaa ruuvit heltymään.

Laakkio kertoo, että haikaran pesän viereen pystytetään myös tolppa, jonne laitetaan haikarakamera. Sillä on tarkoitus seurata haikarapariskunnan elämää.

Kolme pesää Kosken keskustaan

Kosken keskustaajaman läheistyyteen on tarkoitus pystyttää yhteensä kolme haikaranpesää. Vanhan pesän lisäksi viime vuonna tehtiin yksi uusi pesä, ja tänä keväänä on tarkoitus rakentaa vielä kolmas.

– Sitä ruvetaan rakentamaan heti kun löydetään sopiva paikka. Tarvikkeet ovat jo valmiina, mutta kun maa on jäässä, ei ole saatu vielä porattua reikää maahan, Jaakko Laakkio kertoo.

Missä Kontti luuraa?

Viime vuonna Kosken haikarapariskunta teki yhteensä kolme poikasta. Yksi kuoli pesään ja Kinttu-nimen saanut kuoli lennettyään sähköjohtoihin. Kontti-niminen poikanen sen sijaan lähti syksyllä onnistuneesti muuttomatkalle.

Muuton jälkeen Kontista ei ole kuulunut mitään. Jaakko Laakkio arvelee, että lintu tuskin tulee vielä tänä keväänä takaisin Koskelle.

– Se on sukukypsä vasta neljän-viiden vuoden kuluttua. Lähinnä odotamme nyt niitä pesineitä haikaroita tänne takaisin.

Jaakko Laakkio sanoo, että Kosken haikaroilla on yksi murhe vähemmän tänä kesänä.

– Siihen sähkölinjaan, johon Kinttu lensi, on tehty sellaiset pallot, joiden on tarkoitus ehkäistä lintujen lentämistä jatkossa päin sähköjohtoja, Laakkio sanoo.

Virolahden Huosiossuo voidaan ottaa turvetuotantoon.

Korkein hallinto-oikeus on pitänyt voimassa Kotkan Energialle myönnetyn ympäristöluvan, eikä päätöksestä enää voi valittaa.

KHO hieman kiristi lupaehtoja. Turvetuotannon Huosiossuolla aloittavan Kotkan Energian on muun muassa selvitettävä pohjamaan happamoitumisriski. Turveaumojen pölyämissuojaksi täytyy Vaahterikon teollisuusalueen suuntaan jättää suojapuustoa 6 hehtaarin alueelle. Sen sijaan lähteen tarkkailuvelvoitteesta luovutaan, koska lähteellä ei ole yhteyttä Huosiossuohon.

Kotkan Energia voi ympäristöluvan mukaisesti aloittaa turvetuotannon Huosiossuolla noin 70 hehtaarin alalla. Yhtiön mukaan tuotanto voi alkaa aikaisintaan vuonna 2018.

– Tämä ympäristölupaprosessi on kestänyt 8 vuotta. Joudumme nyt ensiksi päivittämään aiemmat suunnitelmat. Siinä menee varmasti tämä kevät. Ensi talvena ehkä päästään korjaamaan puustoa pois, ja seuraavana kesänä voidaan alkaa valmistella turvetuotantoa. Aikaisimmillaan tuotanto päässee alkamaan vuonna 2018, tuotantojohtaja Sami Markkanen Kotkan Energialta kertoo.

Huosiossuon ympäristöluvasta valittivat sekä loma-asukkaat että luonnonsuojelijat, koska heidän mielestään tuotantoalueelta tulee päästöjä Suomenlahteen.

Metsähallitus ja Muddusjärven paliskunta Inarissa ovat päässeet sopimukseen hakkuista paliskunnan alueella.

Metsähallitus on aloittamassa metsähakkuita Muddusjärven paliskunnan alueella Jäävaarassa Pohjois-Inarissa. Paliskunta on tähän asti vastustanut hakkuusuunnitelmia, mutta myöntynyt nyt pienempiin hakkuisiin.

Paliskunta osoittanut hakkuille neljä palstaa – "Noudatamme tätä"

Muddusjärven paliskunta on ilmaissut Metsähallitukselle oman kantansa Jäävaaran hakkuista ja osoittanut neljä metsäpalstaa, joilla se hyväksyy hakkuut.

Metsähallituksen Ylä-Lapin metsätalouspäällikkö Pertti Heikkuri kertoo, että Metsähallitus aikoo noudattaa tätä ehdotusta. Hakkuut aloitetaan viikon sisällä ja ne vievät muutaman päivän.

– Me olemme päättäneet, että näin me tämän homman hoidamme, ehdotetut hakkuut tehdään.

– Palstat on hakattu aikaisemmin 80-luvun alkupuolella. Niihin on silloin jätetty siemenpuusto ja nyt ne ovat taimittuneet. Nyt vähennetään näitä 80-luvulla jätettyjä siemenpuita, Pertti Heikkuri kertoo.

Metsähallitus neuvottelee vielä paliskunnan kanssa aikaisemmin hakattujen alueiden siemenpuiden ja ylispuiden hakkuista.

Poroisäntä: Tämä oli kompromissi

Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi ei ollut tiistai-iltapäivään mennessä kuullut Metsähallituksen päätöksestä.

Seurujärvi ihmettelee tiedonjakoa, mutta pitää päätöstä hyväksyttävänä kompromissina.

– Minä en ole kuullutkaan mitään Metsähallitukselta, että mitä ne ovat päättäneet. Mutta tämä ehdotus oli kompromissi, pakko oli antaa jotain hakata, Seurujärvi sanoo.

Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi kritisoi maaliskuussa Metsähallitusta siitä, että se hakkaa paliskuntien ja Metsähallituksen sopimuksen ulkopuolella olevia alueita liian kovalla kädellä, eikä tiedota hakkuista paliskunnalle tarpeeksi hyvissä ajoin.

Metsäsopimusta koskevia alueita ei hakata

Metsähallitus painottaa, että he eivät riko paliskuntien kanssa tehtyä sopimusta.

Inarin metsäpaliskunnat ja Metsähallitus tekivät vuonna 2010 sopimukset, joiden perusteella kunkin paliskunnan määrittelemät tärkeimmät laidunalueet metsätalousalueella siirrettiin 20 vuodeksi metsätalouskäytön ulkopuolelle.

Näihin alueisiin Metsähallitus ei aio koskea.

– Näille kohteille Metsähallitus ei ole suunnitellut eikä suunnittele hakkuita. Metsähallitus toteaa, että kaikkia alueen paliskuntia tulee kohdella tasapuolisesti ja sopimusten mukaan, Metsähallitus kertoo lausunnossaan.

Graafikko Erik Bruun täyttää torstaina 90 vuotta. Ikä ei ole este työnteolle. Suomenlinnan työhuoneessa valmistuu parhaillaan muun muassa postimerkkisarja arktisista linnuista.

Yksi postimerkkiin päätynyt siivekäs on valkoposkihanhi. Lintu on kotiutunut pääkaupunkiseudulle niin hyvin, että siitä on joidenkin mielestä tullut oikea maanvaiva.

Vielä parikymmentä vuotta sitten valkoposkihanhia ei Helsingissä ollut. Erik Bruun muistaa, kuinka ensimmäiset untuvikot rantautuivat hänen kotisaarelleen Suomenlinnaan. Oma roolinsa valkoposkihanhien invaasiossa on myös naapurissa sijaitsevalla Korkeasaarella.

Erik Bruun kertoo videolla, miten valkoposkihanhista tuli Helsingin kirous.

Tutkimus alkaa hyvissä ajoin ennen tehtaan valmistumista, jotta muutoksista saadaan tietoa mahdollisimman kattavasti.

Metsä-Fibren ympäristölupa velvoittaa yhtiön maksamaan vuosittain noin 50 000 euroa kalatalousmaksua. Ne on tarkoitettu käytettäväksi jätevesistä kalataloudelle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseen. Järvitaimenen merkintätutkimukseen maksusta käytetään kolmen lähivuoden aikana 23 000 euroa.

T-ankkurimerkillä merkityt taimenet istutetaan Naarakoskeen tehtaan yläpuolella sekä Kuhnamoon ja Kapeenkoskeen tehtaan alapuolisessa vesistössä.

– Tarkoituksena on selvittää vaikuttaako uusi biotuotetehdas kalojen liikkeisiin. Äänekoskellahan on kalaportaita, joissa kalat pääsevät nousemaan Keiteleen puolelle ja nyt kun kaloja merkitään ennen tehtaan käynnistymistä, nähdään miten ne liikkuvat ja kasvavat, kertoo kalatalousasiantuntija Veli-Matti Paananen ELY-keskuksesta.

Tehdas käynnistyy 2017

Vuonna 2017 käynnistyvä biotuotetehdas tuo väistämättä muutoksia vesistöön. Odotettavissa on ehkä pientä veden lämpenemistä, joka saattaa vaikuttaa kalojen liikkumiseen.

– Lupaehdot ovat  tietysti aika hyvät eli tehtaan pitää nyt seurata näiden merkittyjen kalojen lisäksi myös telemetriaseurannalla ensi kesänä kalojen liikkumista alueella. Ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin, jos osoittautuu, että kalat eivät nouse kalaportaisiin, korostaa Paananen.

Rauno Oksanen Äänekosken kalastuskunnasta pitää seurantaa tärkeänä.

– On hyvä että tiedetään eteenpäinkin miten kalat edistyy ja kasvaa. Tehtaan vaikutus on vielä arvoitus. Sitähän sitä toivotaan, että siitä ei olisi haittaa kovin paljon ainakaan.

Istutettavat kalat merkittiin Laukaan kalanviljelylaitoksella T-ankkurimerkillä, josta löytyy merkin palautustiedot Luonnonvarakeskukseen. Tutkimuksen kannalta on tärkeää, että kalastajat palauttavat merkit tai ainakin niiden tiedot tutkijoille.

Ilmoittaminen helpointa netissä

Jos kalastaja löytää merkityn kalan, niin siitä voi ilmoittaa helposti internetilomakkeella . Ilmoituksessa kerrotaan kalan pituus ja paino sekä pyyntiaika ja –paikka ja vielä pyydys millä kala on saatu. Ilmoituksesta saa viiden euron palkkion.

– Nykyäänhän järvitaimenen rasvaeväleikattu alamitta on 50 senttiä ja luonnontaimen on kokonaan rauhoitettu Keski-Suomessa. Näistä ja alamittaisista kaloista pitäisi tietysti myös ilmoittaa kaikki tiedot Luonnonvarakeskukseen, opastaa Veli-Matti Paananen.

Kalastajat ovat olleet aikaisemmissa tutkimuksissa aika laiskoja palauttamaan merkkejä.

– Kyllä niitä on jonkun verran palautettu, mutta aika huonosti, vaikka ne kuitenkin pitäisi palauttaa, kertoo Rauno Oksanen.

Nyt istutettuja taimenia seurataan niin kauan kun merkkikalastuksia tulee eli maksimissaan viitisen vuotta.

Aikaisempien tutkimuksien mukaan Keski-Suomessa esimerkiksi kaksivuotiaiden järvitaimenien istutukset ovat epäonnistuneet ja syytä ei tiedetä. Nyt istutetaan kolmivuotiaita taimia.

– Tällaisella kookkaammalla kalalla tulokset ovat tietysti aina parempia. Ne oppivat paremmin syömään luonnonravintoa, pienempi istukas on aina heikompi  luonnossa. Näistä suurimmat painoivat jo melkein kilon ja ovat jo yli 40 senttisiä, tietää Veli-Matti Paananen.

Suomessa on arviolta 650 000 koiraa. Jätöksiä koirista ulostuu 195 tonnia vuorokaudessa.

Katujen varsille jätetyt ulosteet maatuvat hitaasti. Vasta kuukauden, parin jälkeen ne ovat kadonneet tuuleen – siis hajonneet katupölyksi.

Oulun Jätehuollosta tähdennetään, että koirankakkoja ei pidä jättää katujen varsille ja puistoihin lojumaan.

– Ei missään nimessä, me haluamme pitää yhteiset alueet siistinä, tiedottaja Anne-Maria Vesa sanoo.   

Koirankakoista sähköä ja lämpöä

Koirankakkojen erilliskeruusta tulevat kakkapussit eivät kelpaa Oulun jätekeskuksen biokaasulaitoksen raaka-aineeksi. Oulun Jätehuolto Oy:n käyttöpäällikkö Markku Heikkisen mukaan ne päätyvät nykyisin Laanilan ekovoimalaitoksen uuniin.

Tiedottaja Anne-Maria Vesa kertoo, että periaatteessa biotehdas voisi ottaa vastaan ihmis- ja eläinperäisiä lietteitä, mutta käytännössä koirankakoille tarkoitetut roskikset pursuavat muita jätteitä.

– Valtaosa on sekajätettä: pikaruokapakkauksia, kaljatölkkejä, virvokepulloja. Sekajätettä on aivan liikaa, koirankakkapusseja on ihan vain muutamia, Vesa selostaa.

Kun koirankakoille tarkoitettuja jäteastioita ei enää juuri ole jäljellä, koirankakat pitää laittaa puistoroskikseen tai oman kiinteistön polttokelpoisiin jätteisiin. Sieltä ne ohjautuvat jätteenpolttolaitokseen ja hyödynnetään lopulta sähkönä ja kaukolämpönä.