Rauhoitettujen merimetsojen määrä on kasvanut Suomessa parissa vuosikymmenessä nollasta yli 20 000 pesivään pariin. Samaan aikaan vääntö mustan pelikaanilinnun ympärillä on kiihtynyt vuosi vuodelta. Merimetsot ovat aiheuttaneet vastakkainasettelua ainakin mökkiläisten, kalastajien ja luonnonsuojelijoiden välillä, erityisesti Suomen länsi- ja etelärannikolla.

Mökkiläiset ovat häiriintyneet isoista, luodot valtaavista lintuyhdyskunnista. Kalastajien mukaan merimetsot vievät kalastajien kalat. Luonnonsuojelijoiden mukaan lajiin on suhtauduttu huonosti virheellisten tietojen takia.

Merikarvialla Porin yläpuolella on yhdet Suomen suurimmista merimetsoyhdyskunnista. Kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopan mukaan lintujen kerääntyminen tietyille luodoille ja saarille aiheuttaa ongelmia. Myös kesämökkirantojen läheisyydessä olevista lintuyhdyskunnista on koettu olevan ongelmia.

– Merikarvialla on 4 000 pesää varsin pienellä alueella. Linnut aiheuttavat varsin voimakkaita hajuhaittoja, miljöö muuttuu, linnuista on haitallisia vaikutuksia veden laatuun, varsinkin sisälahdissa, Ala-Luopa luettelee.

Paikalliset neuvottelukunnat liennyttämään konflikteja

Ympäristöministeriön viime vuoden lopulla asettaman työryhmän tehtävänä oli kartoittaa keinoja ja tehdä ehdotuksia ongelmien vähentämiseksi.

Työryhmä esittää alueellisten yhteistoimintaryhmien perustamista parantamaan vuorovaikutusta ja tietojen vaihtoa haittaa kokevien tahojen, kuten mökkiläisten ja kalastajien sekä viranomaisten, järjestöjen ja tutkijoiden välillä.

Esimerkiksi merimetsojen kalataloudelle aiheuttamat vahingot ovat tutkimusten mukaan paikallisia, eivät kansallisella tasolla merkittäviä.

– Juuri sen takia perustetaan alueelliset yhteistoimintaryhmät alueittain. Niissä ovat edustettuina sekä haittaa kokevat että kalastajat että järjestöjen, kuntien edustajat ja viranomaiset, sanoo työryhmän puheenjohtajana toiminut, RKP:n kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtajan Teemu Lehtiniemen mukaan on hyvä, että merimetsoihin liittyviä konflikteja lähdetään liennyttämään paikallistasolla.

– Toivottavasti työryhmissä saadaan jaettua tutkimustietoa ja nähtyä minkälaisissa tapauksissa merimetsoesiintymiä on perusteltua jollain tavalla hallita. Merimetson esiintyminen tietyllä alueella ei ole ongelma, vaan kun syntyy kohtuullisuuden rajan yli meneviä haittoja, Lehtiniemi sanoo.

Myös Suomen luonnonsuojeluliittoo uskoo maakunnallisiin neuvottelukuntiin.

– Paikallistoimintakonsepti on hyväksi havaittu myös suden puolella. Helsingissä etujärjestömaailmassa nämä on usein periaatteellisia etujärjestökysymyksiä, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.

Poikkeuslupia helpommalla

Työryhmän mukaan poikkeuslupakäytäntöjä merimetsojen hävittämiseksi tulisi tehdä joustavammiksi ja viranomaisten ohjeistusta uudistaa välittömästi niin, että kalavesille koituvien vakavien vahinkojen osoittamisessa tukeuduttaisiin entistä enemmän yleiseen tutkimustietoon merimetsojen ravintokäyttäytymisestä.

Työryhmän mukaan myös haitat loma-asutukselle ja yleiselle terveydelle sekä uhanalaisten kalakantojen suojelutarpeet tulisi hyväksyä poikkeusten perusteiksi.

Henrikssonin mukaan vahinkojen ehkäisyyn tarvittavien poikkeuslupien saamisessa on koettu ongelmia.

– On tärkeää, että löydämme keinoja, joissa kaikki osapuolet voivat olla osallisia. Siksi yhteistoimintaryhmiä tarvitaan luomaan paikallisiin oloihin toimivia ratkaisuja viranomaisten ja eri osapuolten aktiivisella yhteistyöllä, Henriksson sanoo.

Vuosien 2001-2014 aikana haetuista 68 poikkeuslupahakemuksesta kaksi kolmasosaa johti myöntävään päätökseen. Useimmat luvat myönnettiin tutkimustarkoituksiin ja neljännes kalavesien vahinkojen estämiseksi.

Merimetso on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla, ja lajin tappaminen tai pyydystäminen, pesien hävittäminen tai muu häiritseminen on kiellettyä. Kiellosta voidaan poiketa ELY-keskuksen luvalla tietyillä perusteilla.

Ympäristöministeriössä päätetään seuraavaksi mitä työryhmän esityksistä lähdetään toteuttamaan.

– Ministeriössä perehdytään huolella kaikkiin työryhmän esityksiin. Yhteistyöryhmien perustaminen ja poikkeuslupakäytäntöjen ohjeistukset otetaan välittömästi työn alle, sanoo ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Korjattu 6.4. klo13.14 Merimetsojen määrä on yli 20 000 pesivää paria, ei  yli 20 000 lintua.

Hallitusohjelmaan upotettu lause: ”Selvitetään siirtyminen kaavoitusasioissa kunnallisvalituksesta hallintovalitukseen” jää uppeluksiin.

Asiantuntijoiden mukaan jopa demokratiaa uhkaava kirjaus olisi tarkoittanut sitä, että kaavavalitusoikeus ei olisi enää ollut jokaisen kuntalaisen oikeus kaavaratkaisujen laillisuuden tarkistamiseksi. Valittaa olisivat saaneet käytännössä vain asianomaiset – kaavapläntin omistajat ja rajanaapurit.

Yleisen kaavavalitusoikeuden rajoittamista ovat ajaneet voimakkaasti monet poliitikot ja päättäjät sekä muun muassa. rakennusteollisuus. On haluttu panna niin sanotut turhat valittajat ruotuun työpaikkojen tieltä.

Vaasan yliopiston julkisoikeuden professori Eija Mäkinen sanoi selvityksessään, että siirtyminen kunnallisvalituksesta hallintovalitukseen ei poistaisi väitettyä ongelmaa eli hankkeiden venymistä. Professorin mukaan yleinen kaavavalitus on jopa ketterämpi kuin hallintovalitus.

Asiantuntijat ovat pitäneet myös lukuja kaavavalittajien suuresta määrästä pelkkänä puppuna.

"Selvitys on tehty ja lopputulos selvä"

Nyt ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoo, että hallitus on jättänyt hankkeen silleen.

– Tavoite tässä oli, että vireille pantavat hankkeet etenisivät ripeästi. Professori Mäkisen selvitys osoittaa, että  hallitusohjelmaan kirjattu, selvitettäväksi haluttu hanke ei tilannetta parantaisi. Siinä on monia ongelmia. Ei sitä ole syytä viedä eteenpäin. Selvitys on tehty ja lopputulos on selvä.

Professori Eijä Mäkisen lisäksi kaavavalitusoikeuden muuttamisaikeita ehtivät suomia kovin sanoin myös muun muassa Korkeimman hallinto-oikeuden eläköitynyt presidentti Pekka Hallberg, KHO:n tuomari, hallintoneuvos Kari Kuusiniemi ja Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä.

Kevään ensimmäiset kosiomenot ovat käynnissä. Ensimmäisinä saapuneet vesilinnut, kuten telkät ja eteläiseen Suomen ennättäneet silkkiuikut nakkelevat jo niskojaan hurmaamistarkoituksessa. Myös varpuslintujen kosiomenot saattaa kuulla – ellei aivan vielä, niin pian ainakin.

Osa kevään kosijoista hurmaantuu eliniäksi, osa vain pieneksi hetkeksi.

Varpuslintupoikueissa monen isän jälkeläisiä

BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved tietää, että pienikokoisista linnuista löytyy eniten syrjähyppyjä harrastavia. Pienimpien lintujen elinikä ei ole kovin pitkä ja poikasista suuri osa menehtyy. Kuitenkin kesässä olisi pyrittävä saattamaan täysikasvuisiksi mahdollisimman monta jälkeläistä.

Varpuslintujen pesimäbiologiaa tutkittaessa on huomattu, että monissa pesissä kaikki poikaset eivät ole saman isän.

– Naaras käy pariutumassa useamman koiraan kanssa, niin varmasti löytyy parempikuntoisia. Hyvässä tapauksessa naaras saattaa saada useamman koiraan ruokkimaan poikasia, Södersved sanoo.

Södersvedin mukaan pikkulinnuista esimerkiksi koiras- ja naarasrautianen tekevät syrjähyppyjä sen minkä ehtivät. Myös kirjosiepon poikueessa kaikki ovat harvoin samojen vanhempien jälkeläisiä.

Uskollinen joutsen ei ole vain myytti

Joutsenta pidetään uskollisena sekä pesimäpaikan että -kumppanin osalta. Jan Södersved ei tyrmää oletusta.

– Jos toinen puolisoista kuolee eli toinen jää leskeksi, se saattaa pariutua uudelleen, mutta jos molemmat ovat elossa, joutsen ei hae uutta puolisoa.

On mahdollista, että uskollisuuden taustalla on esimerkiksi linnun suuri koko.

– Monet isokokoiset lajit ovat pariuskollisempia, sillä niiden kannattaa satsata parisuhteeseen enemmän ja huolehtia omista poikasistaan, koska ne tuottavat sen verran vähemmän kuin pienet lajit.

Joutsen saattaa elää parikymmenvuotiaaksi, jolloin se saa todennäköisesti pesiä puolisonsa kanssa pitkälti toistakymmentä kertaa.

– Se on sen verran suurikokoinen, ettei vielä toisena kesänään pariudu ja pesi. Menee muutama vuosi ja sen jälkeenkin saattaa olla, että puolison kanssa kyttäillään muutama vuosi sopivaa pesäpaikkaa ennen kuin pesintä alkaa.

Satelliittiseurannassa oleva hyrynsalmelainen sääksi on aloittanut kevätmuuttonsa. Jaakko-Olavi eli tuttavallisemmin Jaska lähti Afrikasta Gabonin jokisuistosta sunnuntaina 3.4., kertovat satelliittitiedot, joita voi tarkastella Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta.

Satelliittireppua selässään kantava lintu oli ennen lähtöä viikon verran levoton, kun tavallisesti se istuu puunoksalla ja käy kerran päivässä nappaamassa joelta kalan.

– Vähän yli viikko sitten se alkoi käydä kalastamassa sivujoella, aivan toisessa suunnassa kuin tavallista. Muuttomatkan ensimmäinen etappi suuntautui 220 kilometriä koilliseen. Nyt alkoi rundi, ja jännitän, onnistuuko ukko tulemaan taas takaisin, sanoo Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja, biologi Vesa Hyyryläinen.

Jaskalla on matkaa Hyrynsalmen pesälle ja kalastusmailleen noin 7 300 kilometriä. Olosuhteista riippuen matka kestää 30–40 päivää.

– Jos kaikki menee kohdalleen, ja tuulet ovat suotuisat, voisi kotiutuminen tapahtua toukokuun ensimmäisellä viikolla, arvelee Hyyryläinen.

Viime keväänä Jaska lähti muuttomatkalle melkein samaan aikaan. Tuolloin matka Kainuuseen kesti noin 40 päivää. Matkalla oli dramatiikkaa, kun hiekkamyrsky meinasi käydä linnun kohtaloksi.

– Sisukkaasti se vain tuli. Aika vahva lintu sen täytyy olla, kun tulee pari tuhatta kilometriä ylimääräistä ja vain huitelee pesille, kertoo ylpeänä viisi vuotta sitten Jaskan rengastanut Hyyryläinen.

Luonnonpesä vai tekoalusta

Viime kesänä Jaakko-Olavi valitsi pesäkseen luonnonpesän. Tarjolla olisi ollut muitakin vaihtoehtoja, sillä tuulivoimakonsultointia varten Hyyryläinen on valmistanut alueelle useita tekopesiä. Jaskan viimekesäinen pesintä keskeytyi, jonka jälkeen lintu lenteli alueella ja kävi testaamassa kahta uutta tekoalustaa.

– Nyt on erittäin jännittävä nähdä minkä pesäpaikan se valitsee. Luonnonpesästä on puolet pudonnut alas ja se saattaa korjata sen. Mutta aivan yhtä suurella todennäköisyydellä se voi mennä jompaan kumpaan tekopesään, koska se on merkannut ne, arvelee Hyyryläinen.

Pohjanmaan museon kokoelmiin Vaasaan on hankittu erittäin harvinainen pyyteeri. Suomessa pyyn ja teeren risteymää (Tetrastes bonasia × Lyrurus tetrix) on tavattu varmuudella ainoastaan yksi kappale.

Nyt museoon päätynyt lintu on tähän saakka ollut yksityisessä omistuksessa Henrik Sténin luona Mustasaaressa.

Lintu löytyi vuonna 1967 Pohjanmaan rannikolta, silloisesta Koivulahden kunnasta.

– Paikka oli Köklot ja Norrskatin kylä. Teereksi luultu lintu istui Sigfrid Padan aidalla ja siihen aikaan oli itsestään selvää, että se joutuu pataan ja syötäväksi, kertoo Henrik Stén.

Pataan lintu ei kuitenkaan päätynyt, koska pian huomattiin, että se ei ollutkaan teeri eikä itse asiassa mikään muukaan tunnettu lintu.

– Sillä oli musta pyrstö, harmaa selkä ja se muistutti koiraspyytä. Se painoi 870 grammaa ja oli koiras, kertoo Henrik Stén, jonka isä Gunnar Stén vei linnun täytettäväksi Esko Luoman luo Laihialle. Linnun todettiin olevan harvinainen pyyteeri.

Yleisön nähtäväksi

Henrik Stén päätti luopua aarteestaan ja otti yhteyttä Pohjanmaan museoon.

–  Halusin, että lintu saa ansaitsemansa huomion ja että yleisöllä on mahdollisuus nähdä tämä Pohjanmaalta kotoisin oleva harvinainen lintu.

Pohjanmaan museon intendentti Sonja Österholm-Granqvist on innoissaan siitä, että pyyteeri päätyi Pohjanmaan museon kokoelmiin.

– Suomessa pyyteeriä on tavattu ainoastaan yksi, kuten myös Ruotsissa. Norjassa pyyteeriä on ollut neljä, joista kolme löytyy Oslon luonnonhistoriallisesta museosta. Ne on kaikki ammuttu vuosina 1903-1907 ja tulevat Norjan pohjoisosista. Tukholman luonnonhistoriallisen kansallismuseon kokoelmista pyyteertä ei löydy, kertoo Österholm-Granqvist.

Etelä-Karjalan liitto pitää Saimaan vuoden 2016 alusta voimaan tulleita kalastusrajoituksia kohtuuttomina. Liitto ihmettelee lausunnossaan rajoitusten lisäämistä, vaikka norppakanta on jo selvästi kasvussa.

Norppakanta on kasvanut vuodesta 2010 noin 50 norpalla.  Suojelustrategia tavoittelee 3‒4 prosentin kasvua norppakantaan vuosittain. Etelä-Karjalan liiton mukaan tavoitevauhdissa on pysytty mukana, sillä nykyisten suojelutoimenpiteiden aikana kasvuvauhti on ollut 3,5 prosenttia vuodessa.

Omistusoikeus on perusoikeus

Apukinosten rakentaminen on vähentänyt kuuttien pesäkuolemia jo kahtena edellisenä talvena. Etelä-Karjalan liiton mukaan on täydet perusteet, että apukinosten rakentaminen lisää norppakantaa tänäkin vuonna.

Etelä-Karjalan liitto ihmettelee myös valtioneuvoston päätöstä antaa ely-keskusten määrätä kalastuksen järjestämisestä osakaskunnissa. Liiton mukaan omistusoikeus on perusoikeus, jota myös valtiovallan tulisi kunnioittaa.

Kyseenalaista on Etelä-Karjalan liiton mukaan myös se, miten viranomaiset ovat asiaa hoitaneet. Helmikuussa ely-keskus pyysi osakaskuntia tekemään lainvoimaiset päätökset uusista rajoituksista. Liiton mukaan kirjeissä ei ollut kuitenkaan karttaa alueista, joille rajoitukset tulisi asettaa.

Myöskään perusteluja siitä, miksi entisiä rajoituksia tulee useiden osakaskuntien kohdalla laajentaa tai miksi kokonaan uusia osakaskuntia haluttiin kieltojen piiriin, ei oltu annettu.

Koski Tl:n kunnanjohtaja Jari Kesäniemi toivoo, että kattohaikarat toisivat kuntaan lisää matkailua. Koskella on tällä viikolla kunnostettu haikaranpesiä valmiiksi siltä varalta, että kattohaikarat palaisivat paikkakunnalle pesimään.

Koskella syntyivät viime kesänä Suomen ensimmäiset kattohaikaranpoikaset. Samalla kunta sai koko maan lintuharrastajien huomion.

– Kirjoitin juuri viime vuoden positiiviseen tilinpäätökseen, että kattohaikarat tekivät vuoden markkinointiteon. Nyt Suomessa osataan sijoittaa Koski Varsinais-Suomeen. Se on äärimmäisen tärkeää pienelle maalaiskunnalle, Kesäniemi sanoo.

Haikarat tuovat hyvää virettä

Kunnanjohtaja on tyytyväinen siihen, että kunta on esillä myös positiivisella tavalla. Se tuo paikkakunnalle hyvää virettä.

– Haikarat ovat arjessa mukana ja tuovat siihen mukavan säväyksen, Jari Kesäniemi sanoo.

Mietinnässä on myös, mitä tapahtumaa haikaroiden ympärille voisi tänä vuonna järjestää. Viime kesä huipentui haikarafestivaaliin, ja Jari Kesäniemellä on nyt mietintämyssy päässä ja haikaravillasukat jalassa uusia ideoita varten.

– Toivotaan nyt ensin, että haikarat tulevat. On katastrofi, jos ne menevät Marttilaan eli tuohon naapurikuntaan, Kesäniemi vinoilee.

Yrittäjät puhuvat haikaraturismista

Jari Kesäniemi kertoo, että hän on saanut henkilökohtaisesti muutamia kyselyitä, milloin haikarat saapuvat.

– Yksi äiti ihan tosissaan yritti penätä tarkkaa aikaa, koska haikara tulee, että pääsevät katsomaan. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että ilmoitamme sitten kun ne tulevat.

Koska liikenne haikaroiden pesälle oli viime kesänä vilkasta, on liikennejärjestelyihin tulossa täksi vuodeksi hieman muutoksia. Pesä sijaitsee keskellä teollisuusaluetta, ja ihmisvirrat trukki- ja rekkaliikenteen keskellä voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Jokainen haikaroiden takia kuntaan tuleva ihminen on silti tervetullut.

– Yrittäjät puhuvat jo haikaraturismista. Kaikki toivotamme tervetulleeksi. Ja on täällä muutakin kuin nämä haikarat!

Vaikka kaikki muuttolinnut eivät ole vielä saapuneet Suomeen, on osa linnuista aloittanut jo pesimäpuuhat. Etelä-Suomessa pesintä on joillakin lajeilla jo käynnissä ja myös pohjoisempana sitä varmasti jo suunnitellaan, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

– Esimerkiksi Kainuussa ensimmäisiä lajeja on jo pesimässä. Käpylinnut ovat ensimmäisten pesijöiden joukossa. Ne aloittavat pesinnän talvella helmi-maaliskuussa, mutta toki suurin osa on vasta aloittelemassa. Lintujen lauluhan kertoo sen, että virittäydytään kovasti pesimäkauteen.

Södersvedin mukaan Suomessa lähes kaikki linnut ovat ympäri vuoden luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Ainoastaan kuusi lintulajia on Suomessa rauhoittamattomia, mutta nekin nauttivat pesintäaikana samaa suojaa kuin muut linnut, Södersved sanoo.

– Nämä lajit ovat harmaa- ja merilokki, kesykyyhky, räkättirastas, varis ja harakka. Pesimäaikana ne ovat ihan samalla tavalla rauhoitettuja kuin kaikki muutkin, eli niiden pesintää ei saa häiritä. Se on tarkoilla päivämäärillä eri puolille maata osoitettu, milloin pesimisaikainen rauhoitus on voimassa.

– Kainuun korkeudella harakka on rauhoitettu 10. huhtikuuta alkaen eli muutaman päivän päästä. Muut rauhoittamattomat lajit ovat rauhoitettuja vapusta alkaen heinäkuun loppuun saakka pesivät ne tai eivät. Ja vaikka ne pesisivät tämän ajan ulkopuolella, niin pesintöjä ei saa häiritä, Södersved lisää.

Törkeimmistä tapauksista ilmoitetaan herkästi

Vaikka pesintöjä häiritään tänä päivänä kaiken kaikkiaan aika vähän, niin pesimärauhaa ei välttämättä tunneta hirveän hyvin, arvioi BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

– Varsinkin rauhoittamattomat lajit varmasti kokevat häiriöitä paikoitellen joka vuosi.

Esimerkiksi Kainuun ELY-keskukseen tulee harvoin yhteydenottoja pesimärauhaan liittyen. Ilmoituksia tehdään yksi tai kaksi vuodessa. Silloin ELY-keskus voi käydä arvioimassa tilanteen ja tehdä tarvittaessa tutkintapyynnön poliisille.

– Jos tällaisen luonnonsuojelurikkomuksen havaitsee, niin siitä voi tehdä ilmoituksen kuka vain. Varmasti vähintään kaikkein törkeimmistä tapauksista aika herkästi myös ilmoitetaan, sanoo Jan Södersved BirdLife Suomesta.

Södersvedin mukaan törkeimmät tapaukset ovat koskeneet yhdyskuntalintuja eli esimerkiksi laajoja lokkituhoja.

– Silloin puhutaan rauhoittamattomien lajien lisäksi rauhoitetuista lajeista. Tapauksia ei tule jatkuvasti vastaan eli ne ovat varmasti vähenemässä, onneksi, Södersved toteaa.

Rautjärven Hiitolanjoessa on merkittävä järvilohi- ja taimenkanta. Joessa sijaitsevat voimalaitokset kuitenkin estävät kalojen nousun Rautjärven Kivijärveen sekä Simpelejärveen.

Sekä järvilohi että taimen ovat rauhoitettuja. Koska on ollut vaikea valvoa, mitä kalaa joesta kalastetaan, on Varsinais-Suomen ely-keskus päättänyt sallia vapakalastuksen joessa 1.5.–31.8. välisenä aikana. Mikäli joesta nousee järvilohta ja taimenta, on kalat kuitenkin laskettava vahingoittumattomina takaisin veteen. Muut kalat, kuten esimerkiksi ahvenet ja hauet, saa pitää.

Kalastaa saa alueella, joka alkaa sata metriä Kangaskosken voimalaitokselta jä päättyy valtakunnan rajaan saakka. Toinen sallittu alue on Ritakosken voimalaitokselta Metsäboardin rautatiesillalle saakka.

Kalastuksen saa käyttää vain enintään kolmihaaraista väkäsetöntä viehettä. Lisäksi kalastaa saa korkeintaan kolme kalastajaa kerrallaan. Samoin kalastus on kielletty, jos veden lämpötila ylittää 20 astetta.

Vuoden alussa voimaan tullut kalastuslaki rauhoitti järvilohen ja järvitaimenen Hiitolanjoella. Ely-keskus haluaa tuoreella päätöksellään turvata Hiitolanjoen kalatalouden kehittämisen sekä lisätä joen virkistysarvoa ja kalatalouskäyttöä.

Kireillä lupaehdoilla on puolestaan tarkoitus varmistaa lohikalakantojen säilyminen.   

Onkia Hiitolanjoella ei käytännössä saa ollenkaan. Onkiminen ja pilkkiminen on sallittu vain virtaamattomissa suvantopaikoissa, joita Hiitolanjoessa on hyvin vähän.

Artikkelia korjattu 7.4.2016 kello 14:31: Vapakalastuksen sallimisesta päätti Varsinais-Suomen, ei Kaakkois-Suomen ely-keskus.

Hevosenlannan maine lannoitteena on hyvä. Se on ollut hyvin perinteinen kotipuutarhurin lannoite, mutta käyttäjät ovat saattaneet yllättyä sen voimasta. Liikaa käytettynä se on voinut vioittaa kasvien juuria. ProAgrian kasvintuotannon asiantuntija Asko Laapas suosittelee hevosenlannan kompostoimista.

– On parempi, jos kotitarveperunamaalle laitettava hevosenlanta ensin kompostoidaan. Se on vuoden kaksi kompostissa ja sen jälkeen se levitetään kasvimaalle, sanoo Laapas.

Siistimpää käsitellä ja miedomman hajuista

Maanparannusaineena hevosen lanta on hyvää etenkin, jos sen seassa kuivikkeena on käytetty turvetta. Monilla hevostalleilla kuivikkeena käytetään kuitenkin usein sahanpurua.

Hevosenlanta on siistimpää käsitellä, jos sitä vertaa esimerkiksi nautaeläinten lantaan.

– Sen haju ei ole niin vahva ja sen käsiteltävyys on vähän helpompaa. Se on ehkä osa hevosenlannan hyvää mainetta, Laapas sanoo.

Tutkimuksessa hevosenlanta päihitti karjanlannan

Hevostietokeskus on pitkään selvittänyt hevosen kuivike- ja lantahuoltoa. Runsas kymmenen vuotta sitten Hevostietokeskus ja Kuopion yliopisto tekivät tutkimuksen hevosenlannan käytöstä pienimuotoisessa viljelyssä. Koekasveina oli muun muassa perunaa, porkkanaa ja mansikkaa.

Tulokset olivat hyviä. Muun muassa hevosenlannalla tuotetut sadot olivat erinomaisia muihin lannoituksiin verrattuna ja nitraattipitoisuudet alhaisia.

Kivesjärven rannalla Paltamossa käyskentelee tyytyväinen mies, joka kuuntelee tarkkana tiaista ja osoittaa kädellään ohi lentävää joutsenpariskuntaa kertoen samalla, ettei linnunpönttö välttämättä olekaan se, miksi pönttö yleensä mielletään. Ja uskottavahan se on, sillä Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Vesa Hyyryläisellä on tontillaan yli sata erilaista pönttöä ja vajassa syntyy koko ajan lisää.

– Oleellista pöntön teossa on ymmärtää, että pönttömalleja on paljon. Esimerkiksi räystäspääskylle käy ihan tavallinen lauta poikittain kiinnitettynä räystään alle. Se on ihan riittävä pesäalusta, toteaa Hyyryläinen ja viittaa katsomaan talonsa räystään alla olevaa esimerkkipesää.

Talon seinillä on useampikin erilainen pönttö, mutta varsinainen pönttömetsä on tontin puissa.

– Periaatteessa jokaiselle linnulle voi rakentaa pesän. Pitää tietysti tietää millaisessa puustossa lintu elää, jotta määrämitoin tehty pesä löytäisi myös asukkaansa. Kaikkia lintuja voi auttaa pesänteossa, sillä haitallisia lintulajeja ei ole.

Entäs se sisustus?

Hyyryläisen tontilla asustaa tiaisten ja pöllöjen ohella muun muassa lepakkoja. Lintumies korostaa, että sisäänkäynti on linnun kodissa ratkaiseva tekijä.

– Esimerkiksi puukiipijällä oviaukko on pöntön sivussa puuta vasten. Osalle pöllöistä sopii leveä ovi, osa tyytyy tavalliseen reikään. Kulkuaukon koko ratkaisee asukin. Talitiainen tarvitsee halkaisijaltaan 30 millimetrin kokoisen kulkuaukon, sinitiainen taas mahtuu 28 millisestä reiästä.

Pesän ottaa omakseen yleensä se isoin ovesta mahtuva, valottaa Hyyryläinen luonnon omaa lakia. Samalla hän korostaa sitä, että pelkkä reikä ei riitä tekemään pöntöstä hyvää kotia.

– Pohja täytyy rakentaa seinien sisään, jotta sadevesi ei jää pesän pohjalle. Samoin taakse täytyy asentaa tukirimat, jotta seinä pysyy irti puunrungosta ja pysyy siten kuivana.

Entä pitävätkö linnut muuttovalmiista vai haluavatko itse tehdä sisustuksen?

– Tässäkin linnut ovat erilaisia. Esimerkiksi tiaiset haluavat sisustaa pönttönsä itse, pöllöt puolestaan eivät osaa. Niille pitää laittaa pöntön pohjalle karkeaa purua, jonne pöllöemo voi munansa sitten laskea.

Vaikka osa lintulajeista kaihtaa ihmistä, ovat monet lajit jo sopeutuneet ihmisen läheisyyteen. Se näkyykin mitä erikoisempiin paikkoihin ilmestyvistä linnunpesistä. Tietyt lajit eivät todellakaan kranttuile pesäpaikan suhteen.

Kainuun lintuseuran puheenjohtaja, biologi Vesa Hyyryläinen on uransa aikana bongannut lukuisia ihmisen mielestä erikoisia pesäratkaisuja. Yksi kummallisimmista tapauksista oli veneen avokannen kulmaan lattialle pesinyt västäräkki. Vene kävi vesillä tutkimuslaitoksen kesäkurssilla joka toinen päivä.

– Kun vene oli käytössä, odotti emo laiturissa sen ajan kun pienet poikaset olivat mukana seilaamassa opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. Emo tietenkin hätääntyi, mutta sopeutui sitten. Poikaset kasvoivat lentokykyisiksi, Hyyryläinen kertoo.

Biologin mukaan juuri västäräkki onkin erikoistunut erikoispaikkoihin. Samassa hämeenlinnalaisessa tutkimuslaitoksessa sattui tapaus, että västäräkki oli pesinyt traktorin kuskin penkin alle. Traktoria käytettiin muutaman kerran linnun pesinnän ajan.

– Tietysti oli niin että henkilöt tiesivät tästä, eikä traktori ollut koskaan pitkää aikaa pois parkista. Tässäkin tapauksessa pesintä onnistui.

Muita tyypillisesti rakennuksiin pesiviä lajeja ovat ainakin harmaasieppo, rastaat, telkkä ja savupiipuissa viihtyvä isokoskelo. Myös lukijoiltamme tulvi tarinoita ja kuvia erikoisissa paikoissa pesivistä siivekkäistä.

Pesivän linnun kotiin ei saa kajota

Punakylkirastas pesii usein maahan tai matalalle näkyvään paikkaan. Biologi Vesa Hyyryläinen huomasi vuosia sitten Espoossa punakylkirastaan pesän, joka oli melkein keskellä pyörätietä. Ohikulkijat mutkittelivat pesän ohi, jossa emo hautoi munia.

Hyyryläinen päätti siirtää pesän pikkuhiljaa metsikön puolelle ja kävikin viikon ajan siirtämässä pesää noin 30 senttiä kerrallaan. Lopulta  pesä oli reilusti metsän puolella ja emo jatkoi pesimispuuhia suojaisemmassa paikassa.

Juuri näin kannattaisikin toimia, jos pesä on hankalassa paikassa. Lintu saattaa pesiä vaikkapa talvitelolla olleen polkupyörän koriin. Silloin koko korin voi siirtää varovaisesti ja emon nähden sivummalle. Ihmisen hajun levittämisestä ei tarvitse olla huolissaan – se on Hyyryläisen mukaan pitkälti urbaanilegendaa.

– Puhutaan että lintu automaattisesti hylkää pesän, kun sinne menee. Näin ei kuitenkaan ole, sillä 95% lajeista on niin rohkeita, ettei välitä jos pesällä käväsee. Jotkin lajit ovat kuitenkin herkkiä hylkäämään munapesänsä, esimerkiksi huuhkaja.

Ongelmatilanteessa Hyyryläinen kehottaa ottamaan aivan ensimmäisenä yhteyttä oman alueen lintuihmisiin – he osaavat neuvoa ja auttaa monissa tilanteissa. Hyyryläinen sai puhelun viime kesänä Ristijärveltä, kun talven jälkeen kesämökilleen tulleen mökin isäntä sai ruhjeen otsaansa viirupöllön kynsistä.

– Kävi niin, että viirupöllöllä oli saunarakennuksessa pesä ja kaksi poikasta ja kun pariskunta saapui mökille talven jälkeen, olivat poikaset jo niin isoja että ne lähtivät kävelemään mökin pihapiiriin.

– Viirupöllöemo käyttäytyi luontaisen puolustuksensa mukaisesti, huolehti poikasistaan ja hyökkäili lähellä olevia uhkaavia ihmisiä vastaan.

Viirupöllöä sietää varoa, sillä iso lintu tähtää hyökätessään silmiin ja vahingoittaa pahasti. Ristijärvellä Hyyryläinen siirsi poikaset emon nähden 800 metriä pihasta – visiirillä varustettu kypärä päässä.

Laki kieltää linnunpesän tuhoamisen, koska luonnonsuojelulain mukaan minkään lajin pesimärauhaa ei saa häiritä.  Jos linnunpesä on täysin mahdottomassa paikassa ja siitä on pakko päästä eroon, voi Suomen riistakeskukselta anoa virallisen hävittämisluvan.

Monet lintulajit ovat sopeutuneet ihmisen läheisyyteen ja ne saattavat rakentaa pesän erikoisiin paikkoihin.

Linnut voivat pesiä erikoisiin paikkoihin. Ihmisten vinkkelistä kummallisiin pesäratkaisuihin päätyvät usein erityisesti västäräkki ja viirupöllö. Muita tyypillisesti rakennuksiin pesiviä lajeja ovat ainakin harmaasieppo, rastaat, telkkä ja savupiipuissa viihtyvä isokoskelo.

Myös lukijamme ovat tehneet monia havaintoja  erikoisissa paikoissa pesivistä siivekkäistä. Pekka Sipilän yllätti keväällä kesämökin kuistin vallannut kirjosieppoperhe:

Kirjosieppo teki joka kesä pesänsä kesämökin avokuistilla olleeseen vanhan voirasian kanteen. Kun se yhtenä keväänä oli jostakin syystä poissa, vanha silitysrautakin kelpasi. Emo aina lensi pois, kun ovi avattiin, ja varoitteli kauheasti poikasiaan. Ihan syyttä: yhden opetin jopa lentämään, kun oli päässyt vain kuistin lattialle. Nostin poikasen kämmenelle; se päästi siihen hätäkakat ja lennähti lähimmälle puunoksalle.

Ylöjärveläisen Arvi Toivosen erikoisin bongaus sattui vuosia sitten Tampereella, missä västäräkki oli tehnyt pesän kuorma-auton moottorin päälle. Moottori oli jo käynnissä kun pesä huomattiin ja se siirrettiin turvaan muutaman metrin päähän.

Lieksalainen Kimmo Kärkkäinen taas huomasi linnunpesän navetassa lypsyputkien päällä. Myös eräs västäräkki käytti hyväksi ihmisten rakennelmia pykäämällä pesän talon välikaton villoihin. Poikasia tuli, kommentoi Heidi Toivonen Facebookissa.

Päivi Myllykangas-Rasimus törmäsi lintuperheeseen, joka oli rakentanut pesän siivousmopin päälle parvekkeelle.  Ylöjärveläinen Sauli Majaniemi taas huomasi erikoisen talitiaisen pesän:

Viime kesänä 2015 oli mönkijän sylinterin ja kaasarin välisessä montussa talitiainen tehnyt pesän mielestäni outoon paikkaan. Harmaasieppo oli tehnyt kodin varaston seinälle jääneen haravan varren päähän, aikas avoin paikka. Eli onneks ei joutunut haravoimaan ja pöristeleen mönkijällä.

Hauska oli myös Markku Kauniston bongaama lintujen kimppakämppäratkaisu Sastamalassa:

Oli huvittava paikka kun pikkuvarpunen pesi pöntössä ja rastas teki pöntön katolle pesän. Rastas hautoi ja urosvarpunen lauleli siinä katolla samalla kun naaras varpunen hautoi pöntössä.

Vappu Veneranta-Kotkan oli pakko siirtää laulurastaan pesä autotallin ulkopuollela olevalle ikkunalaudalle. Valitettavasti lintu hylkäsi pesän tämän jälkeen. Olin todella surullinen Veneranta-Kotka kertoo.

Myös tällaisiin paikkoihin linnut ovat keksineet munia:

Kokkolan kaupungin ympäristösihteeri Juhani Hannilan mukaan Kokkolan kaupungille tulee vuosittain muutamia ilmoituksia rotista. Määrä on vähentynyt sen jälkeen, kun Storkohmon kaatopaikalta lopetettiin biojätteen vastaanotto. Rottien hävitys on kiinteistönomistajan vastuulla.

– Sen voi tehdä itse tai pyytää apuun tuholaistentorjuntafirman. Tässäkin tapauksessa suosittelen, että kiinteistönomistaja laittaisi sinne joitakin loukkuja tai asianmukaisesti suojattuja myrkkysyöttejä. Asia kannattaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen kuin nuoret rotat ehtivät lisääntymään. Silloin niitä on huomattavasti enemmän. Nyt niistä on aika helppo päästä eroon, Hannila neuvoo.

Metsähallituksen ja Muddusjärven paliskunnan erimielisyydet jatkuvat Inarissa.

Metsähallitus ja Inarin metsäpaliskunnat tekivät vuonna 2010 sopimukset, joiden perusteella kunkin paliskunnan määrittelemät tärkeimmät laidunalueet siirrettiin 20 vuodeksi metsätalouskäytön ulkopuolelle.

Metsähallituksen hakkuut Muddusjärven paliskunnan mailla Inarin pohjoisosissa ovat kuitenkin viime aikoina olleet usein esillä mediassa, kun paliskunta on syyttänyt Metsähallitusta muun muassa sopimusrikkomuksesta ja vaatinut sitä pidättäytymään kaikista hakkuista paliskunnan alueella, kunnes mahdolliset rikkomukset on selvitetty. Metsähallitus on puolustautunut kritiikkiin painottamalla, että sopimusta ei ole rikottu.

Tiistaina osapuolet kertoivat päässeensä sopuun Muddusjärven Jäävaarassa tapahtuvista hakkuista. Tänään torstaina Muddusjärvi esitti kuitenkin jälleen tyytymättömyytensä Metsähallituksen toimiin.

"Sopimusalueen ulkopuolella ei voi hakata mielinmäärin"

Muddusjärven paliskunnan poroisännän Osmo Seurujärven mielestä Metsähallitus tulkitsee vuonna 2010 tehtyä sopimusta puutteellisesti.

Seurujärvi huomauttaa tiedotteessaan torstaina, että Metsähallituksen kanssa tehdyn sopimuksen yhteydessä sovittiin menettelytavoista myös rauhoitusalueiden ulkopuolisissa metsissä. Siellä leikataan liian kovalla kädellä, hän sanoo.

– Näilläkin alueilla on noudatettava lainsäädäntöä ja yhteistyömenettelyjä. Tiettyjen metsien rajaaminen määräajaksi hakkuiden ulkopuolelle ei tarkoita sitä, että muualla Metsähallitus voi suorittaa hakkuita vapaasti ilman porotalouden huomioon ottamista, Seurujärvi arvostelee Metsähallituksen toimintaa.

Metsähallituksen Ylä-Lapin metsätalouspäällikkö Pertti Heikkuri kertoo heidän ihmetellään väitteitä liian kovista hakkuista.

Heikkuri lupaa, että asia selvitetään paliskunnan kanssa.

– Me olemme vähän ihmetelleet niitä väitteitä, mutta näitä asioita käydään kohta kohdalta läpi paliskunnan ja meidän välisissä neuvotteluissa tulevaisuudessa, Heikkuri kertoo.

"Hakkuut vaarantavat perinteisen saamelaisen poronhoidon"

Poroisännän Osmo Seurujärven mukaan Metsähallituksen hakkuut ovat heikentäneet paliskunnan laidunmaita ja sekoittaneet porojen laidunkierron.

Hän pelkää tilanteen johtavan lopulta poronhoidon muuttumiseen seudulla.

– Hakkuut ovat heikentäneet porojen laiduntilannetta merkittävästi. Laidunnuspaine on lisääntynyt hakkuilta säästyneillä alueilla, mikä on johtanut laidunten kulumiseen koko paliskunnan alueella. Hakkuut ovat myös sekoittaneet porojen laidunkiertoa paliskunnan sisällä, mikä on vaikeuttanut porojen paimennusta tokkakunnittain.

– Mikäli tämä kehityssuunta jatkuu edelleen, paliskunnan poronhoitajat voivat olla pakotettuja siirtymään yhä enemmän lisäruokintaan ja porojen tarhaamiseen. Tämä vaarantaisi Muddusjärven paliskunnassa perinteisen saamelaisen poronhoidon, katkaisisi saamelaiskulttuurin jatkuvuuden ja heikentäisi ympäristön tilaa merkittävästi, Muddusjärven paliskunnan poroisäntä Osmo Seurujärvi moittii.

Myös ympäristöjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa asiasta. Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen tutustui Muddusjärven paliskunnan tilanteeseen alkuviikolla Inarissa.

Hannonen kertoo ymmärtävänsä poromiesten huolen.

– Se on poronhoidollisesti oleellista aluetta ja ymmärrämme paliskunnan huolen asiasta. Metsän uusiutuminen ja kasvu on niin valtavan hidasta tällä alueella, että tehometsätaloudelle on vaikea löytää perusteita, Hannonen kommentoi näkemäänsä.

"Paliskunnalla ei ole ollut tosiasiallista vaikutusmahdollisuutta"

Muddusjärven paliskunnan mielestä Metsähallitus on myös tiedottanut hakkuista liian lyhyellä varoitusajalla ja ilman todellista yhteistyötä poromiesten kanssa.

– Olemme tyytymättömiä Metsähallituksen menettelytapoihin hakkuiden suunnittelussa ja toteuttamistavoissa. Paliskunnalla ei ole ollut tosiasiallista vaikuttamismahdollisuutta – ja toiminta ei siten ole ollut niin kutsutun paliskuntasopimuksen hengen mukaista.

– Paliskunta on myös pitkään vaatinut Metsähallitusta toimittamaan tiedot suunnitelluista hakkuista vähintään viiden vuoden aikajänteellä ja kokonaisuutena. Metsähallitus ei ole suostunut tähän, vaan toimittaa tietoja hakkuukohde kerrallaan, pahimmillaan kahden viikon varoitusajalla sellaisistakin hakkuukohteista, jotka ovat olleet valmiina jo vuosi aikaisemmin, Seurujärvi ihmettelee.

Vaatii edelleen vahingollisista hakkuista pidättäytymistä

Muddusjärven paliskunta esittää Metsähallitukselle edelleen vaateen pidättäytyä vahinkoa aiheuttavista hakkuista kunnes sopimisrikkomukset ja hakkuiden vaikutukset poronhoitoon on selvitetty.

– Vaadimme myös, että jatkossa neuvotteluissa käsitellään kokonaisvaltaisemmin hakkuiden vaikutuksia poronhoitoon ja että hakkuiden suunnittelussa otetaan paremmin huomioon porotalouden intressit, poroisäntä Osmo Seurujärvi vaatii.

Norjan valtion viime vuonna avaama 23. etsintälupien hakukierros öljy- ja kaasuyhtiöille on parhaillaan menossa. Siinä on tarjolla öljyfirmojen vuosia kieli pitkällä odottamia etsintäpalstoja Barentsinmerelle. Kymmenet öljyalan yritykset ovat hakeneet lupia ja Norjan valtion päätöksiä odotetaan ennen kesää.

Shell löi hanskat tiskiin tältä kertaa kesken prosessin. Nyt Barentsinmeri ja puolisen vuotta sitten Jäämeren Alaskan rannikko arvioitiin yhtiössä liian kalliiksi etsintäkohteiksi nykyhinnoilla. Tulevaisuudessa Shell vakuuttaa olevansa mukana pohjoisen öljyhankkeissa ja myös Barentsinmerellä, kunhan ajat muuttuvat.

Shellin vetäytymisestä ovat kertoneet norjalaiset tiedotusvälineet mm. yleisradioyhtiö NRK. Vetäytymisestä ovat riemuinneet arktisten alueiden öljybisnestä vastustavat ympäristöjärjestöt kuten norjalainen Bellona. Norjan öljy- ja energiaministeri Tord Lien vakuuttaa uutistoimisto Reutersin mukaan, että Shellin lähdöstä huolimatta lupaavia etsintäalueita tavoittelee joukko kyvykkäitä alan yrityksiä.

Öljyn hinnan alamäki on hyydyttänyt myös aiemmin luvan saaneita hankkeita. Norjan valtiollinen öljy-yhtiö Statoil on mukana 23. lupakierroksella, mutta sen etsintäporaukset aiemmin lisensoiduilla etsintäpalstoilla Barentsinmerellä on pysäytetty odottamaan parempia aikoja.

Barentsinmeren öljyn kannattavuusmittari on Goljat

Hiilivetyesiintymien etsintä saati tuotanto ovat kallista puuhaa arktisilla vesillä. Näin on myös ympäri vuoden sulalla, mutta silti jäätävällä, myrskyisällä ja talvikuukaudet lähes koko vuorokauden pimeällä Barentsinmerellä. Muutaman kymmenen dollarin tynnyrihinnalla investoinnit saavat odottaa.

Arktisen öljybisneksen suurimman jännityksen kohde on italialaisen öljy-yhtiön Enin kelluva tuotantolautta Goljat.  Lautta kelluu aavalla merellä 85 kilometrin päässä Hammerfestista Norjan rannikolta.

Goljat aloitti maaliskuussa Barentsinmeren historian ensimmäisen öljyntuotannon. Kaasuntuotannon Barentsinmerellä avasi ensimmäisenä kymmenkunta vuotta sitten Statoil. Statoilin ja Eni ovat toistaiseksi ainoat hiilivetyvarantojen hyödyntäjät Barentsinmerellä. Kaasun ja öljyn etsintää ovat vuosien saatossa harjoittaneet muutkin yhtiöt.

Etelä-Koreassa rakennettu Goljat lautta viivästyi tuotannon aloituksessa pari vuotta. Projektin sanotaan maksaneet lähes viisi miljardia euroa eli runsaan miljardin enemmän kuin alun perin arvioitiin.

Norjan tiedotusvälineissä on esitetty monenlaisia madonlukuja Goljatin kannattavuudesta. Joidenkin mukaan alle sadan dollarin tynnyrihinnalla Goljat on kannattamaton. Pitkät ajat hinta on matanut muutamassa kymmenessä taalassa. Halvan öljyn ei kuitenkaan uskota olevan ikuista.

Ympäristöjärjestö WWF on julkaissut laajan raportin Unescon maailmaperintökohteiden tilasta. Järjestön arvion mukaan jopa puolet kohteista on erilaisen rakennus- ja teollisuustoiminnan takia uhanalaisia.

YK:n kulttuurijärjestö Unesco on nimennyt kaikkiaan 229 maailmanperintökohdetta, joita on 96 eri maassa. WWF:n mukaan 114 kohdetta on vaarassa tuhoutua. Viidesosassa kohteista uhkatekijöitä on enemmän kuin yksi.

Useimmiten kohteita uhkaavat öljyn tai kaasun etsintä, kaivostoiminta, metsien laiton hakkaaminen sekä teiden, rautateiden ja sähkölinjojen rakentaminen. Vesistöalueilla uhkana on usein ryöstökalastus.

WWF:n mukaan pahin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä 42:sta kohteesta 30, eli 71 prosenttia, on uhanalaisia. Euroopan ja Keski-Aasiassa olevista 54:stä kohteesta 16 eli 30 prosenttia on vaarassa.

Raportin mukaan Suomen maailmanperintökohteet eivät ole uhattuina. Ruotsin Lapin kohde mainitaan uhanalaisten joukossa.

Maailmanperintökohteet on valittu niiden poikkeuksellisen suuren kulttuuriarvon vuoksi. Usein kohteiden luontoarvot ovat myös suuret. WWF muistuttaa, että 11 miljoonaa ihmistä saa elantonsa maailmanperintökohteista.

Suomen Mehiläishoitajien liitossa viime vuosina tasaisesti kasvanutta jäsenmäärä silmäillään tyytyväisenä. Myös tänä vuonna mehiläisiä kohtaan lisääntyneen kiinnostuksen kasvu näkyy: mehiläishoidon kursseille on tunkua koko maassa.

Liiton tiedottaja Tuula Lehtosen mukaan taustalla on lähiruokainnostus, mutta vielä suurempi on ihmisten huoli pölyttäjistä.

– Pölyttäjien määrän vähenemisestä on ollut runsaasti juttuja mediassa, ja ne ovat saaneet tavalliset ihmiset kiinnostumaan mehiläisten hoidosta. Maailmanlaajuisesti kahvin, kaakaon, hedelmien ja marjojen sadot vähenisivät merkittävästi, jos pölyttäjiä ei olisi.

Lehtosen mukaan tieto pölyttäjien tilanteesta on saanut maanviljelijöitä ryhtymään mehiläistarhaajiksi. Uusien tarhaajien joukossa on myös entistä enemmän kaupunkilaisia.

Lähiruokaharrastuksellakin vaikutusta

Keski-Suomessa on tänä keväänä osallistunut kymmeniä ihmisiä mehiläishoidon kursseille. Keski-Suomen Mehiläishoitajien puheenjohtaja Matti Pylvänäisen mukaan taustalta on paljastanut, että  harrastajat ymmärtävät mehiläisten merkityksen.

– Se innostaa, että saadaan hunajaa omasta lähipiiristä. Moni on myös oivaltanut pölyttäjien tärkeyden omissa puutarhoissa ja metsissä.

Pylvänäisen mukaan mehiläisten talvi on sujunut hyvin. Syksyln pitkä, lämmin jakso verotti  mehiläisten ruokavarastoja, joten tarhaajien on pitänyt antaa niille lisäravintoa.

– Yleisimmin lisäruoaksi annetaan sokeriliuosta, mutta voi sitä valmiina kaupastakin – tai tehdä vaikka siitepölykakkuja.

Ravinnon riittävyys on syytä tarkastaa pesän kevätsiivouksessa, joka Pylvänäisen mukaan kannattaa ajoittaa aurinkoiseen päivään.

Toukkien kasvatus käynnissä

Lämmennyt keli on jo mahdollistanut mehiläisten keväiset puhdistuslennot.

– Pesissä on siivoushommat ja toukkien kasvatus täydessä käynnissä. Missä vain paju tai leppää kukkii, niin sieltä haetaan siitepölyä, joka vain entisestään kiihottaa pesänrakentamista.

Pylvänäinen uskoo, että toukkien kasvatus sujuu hyvin, jos vain säät jatkuvat kohtalaisen lämpiminä. Kesällä mehiläisten menestymiselle olisi tärkeää poutapäivät ja parinkymmenen asteen lämpötila.

– Viime kesä oli mehiläisille onneton: kylmät sateiset kaudet olivat juuri silloin, kun kukinta oli parhaimmillaan, joten mehiläiset eivät pystyneet keräämään mettä.

Matti Pylvänäistä haastatteli Marja Hyttinen.

Vielä viisi vuotta sitten Tampereella oli reilut 4000 varpusta, mutta nykyään niitä on enää noin 3000. Tämän on pannut merkille Pirkanmaalla parinkymmenen vuoden ajan varpusia laskenut biologian lehtori Jouko Sipari. Hänen mukaansa määrän väheneminen voi johtua monesta syystä.

– Sitä sukupolvea, joka aikoinaan ruokki lintuja innokkaasti kaupungissa, ei oikein enää ole.

– Pientaloalueilta ja vanhoilta keskustapihoilta taas on hävinnyt orapihlaja, jossa ne viihtyvät erittäin hyvin. Se on suojaisa ja lämmin paikka. Jos ruoka ja suojapaikka lähtevät, lähtee varpunenkin.

Varpuskanta on kutistunut myös muualla Euroopassa. Eri paikoissa on erilaisia käsityksiä siitä, miksi määrä on huvennut.

– Esimerkiksi Pohjois-Euroopassa maaseudulla syy on selvästi viljan väheneminen karjatiloilla. Varpunen suosii kuivaa jyvää, ihan kaikki ei sille kelpaa, Sipari kertoo.

Joissakin tapauksissa lintuja on karsinut epidemia.

– Sitäkin on ollut, että virus on tappanut järjestäen kaikki yhdyskunnasta.

Pikkuvarpuset leviävät laajalti

Vaikka varpusten määrä on vähentynyt, pikkuvarpuset ovat yleistyneet. Joidenkin lintulajien leviämistä vauhdittaa ilmaston lämpeneminen, mutta pikkuvarpusia on havaittu jo aiemmin.

– Muistan, kun nuorena poikana kävin Parikkalan rautatieasemalla katsomassa sellaista harvinaisuutta kuin pikkuvarpunen, Sipari sanoo.

– Sen jälkeen niiden määrä on kiihtyvästi kasvanut, tosin viime vuosina sekin on hieman hidastunut.

Myös pikkuvarpusten leviämissyy on epäselvä.

Varpunen viihtyy katseilta suojassa

Kun Sipari aloitti varpusten laskemisen, kävelykilometrejä kertyi pian toistatuhatta. Mies liikkuu jalan, koska autolla tai pyörällä kulkiessa lintuja on vaikea havaita.

– Ensimmäisellä kerralla kävin läpi joka paikan, etsin joka ainoan yhdyskunnan. Varpuset viihtyvät aina samoilla paikoilla, varsinkin talvisin.

Laskeminen vaatii kärsivällisyyttä, sillä linnut piilottelevat mielellään orapihlajan suojissa.

– Kävelen pensasaidan viertä ja lasken näkyvissä olevat. Käännyn pensasaidan toisessa päässä takaisin, kävelen vähän hitaammin ja lasken ne uudestaan. Tässä vaiheessa ne alkavat jo hermostua siitä, että kuka tuossa kulkee edestakaisin, Sipari kuvailee.

– Sitten käännyn vielä kerran. Paikallaan olleet linnutkin alkavat nykiä harteitaan ja heiluttaa pyrstöään, ja silloin saan yleensä ne kaikki.

Auringon lämpö on saanut kyyt etsiytymään maan pinnalle lämpimiin paikkoihin. Kotkalaisen käärmetutkijan Urpo Koposen mukaan kyyhavaintoja on tullut Etelä-Suomen lisäksi Oulun ja Kuopion korkeudelta asti.

Kyyt ovat levinneet myös tunturi-Lappiin, josta Koponen uskoo ensimmäisten havaintojen tulevan lähipäivinä.

– Pallakselta tai Ylläkseltä tulee joka vuosi käärmehavaintoja jo huhtikuussa, jolloin siellä on vielä laskettelijoita. Kyyt eivät tarvitse kuin kuivan kivenhuipun tai auringonpuoleisen lumettoman puunoksan.

Ensimmäisenä esille nousevat koiraskyyt, jotka hautovat siittiöitään sukukypsiksi auringon lämmössä. Naaraat tulevat esille usein hieman myöhemmin huhtikuussa.

– Kyyt nousevat jopa lumen keskelle. Siittiöt pitää saada kahdessa viikossa lisääntymiskuntoon, mikä ajaa käärmeet auringon lapsiksi.

Käärmetutkija Koposen mukaan ensimmäiset käärmeet tulivat esille maaliskuun lopussa. Hän kertoo nähneensä tyypillisillä bongauspaikoillaan kyitä huomattavasti tavallista enemmän.

– Talvi on ollut käärmeille helppo, muuten tällaisia yksilömääriä ei olisi havaittavissa. Usein käärmeitä menehtyy horroksen aikana paljon, mutta tämä talvi on ollut horrostamisen kannalta ihanteellinen.

Käärmeitä on Koposen mukaan enemmän kuin vuosiin.

– Poikkeuksellista on niiden valtava määrä. 2000-luvulla en ole nähnyt vastaavaa. Varsinkin etelärannikolla talvet ovat usein olleet sahaavia, mikä on käärmeelle myrkkyä.

Kyy hakeutuu lämpimään paikkaan

Pajulahden takametsissä aurinko paistaa metsäautotien reunaan. Tien vieressä on kumpare, jonka uumenissa kyykäärmeitä usein talvehtii, tietää Mikko Turunen.

Turusen vainu osuu oikeaan. Vain hetkeä myöhemmin varvikossa luikertaa parikymmensenttinen kyy. Hän nappaa käärmeen lähempään tarkasteluun tottuneesti, mutta varovasti.

Turusen mukaan käärmeet ovat heränneet tänä keväänä ajoissa.

– Tuossa talvipesässä käärmeitä on ehkä viidestä pariinkymmeneen, hän arvioi.

Turunen on siitä erikoinen mies, että hän pelastaa kyitä ihmisten pihoilta ja paikoista, joihin niitä ei haluta. Viime kesänä hän siirsi parikymmentä käärmettä rauhallisemmille alueille pelkästään Pajulahden liikuntakeskuksen alueelta.

Tutkija muistuttaa käärmekammoisia: "Kyy ei vaani ihmistä vaan sammakoita ja myyriä"

Käärmetutkija Urpo Koposen mukaan Suomessa tuskin on montaa ihmistä, jotka viitsivät ja haluavat Mikko Turusen ja hänen itsensä tavoin siirrellä käärmeitä mökkien pihoilta ja asuinalueilta.

Koponen kertoo siirtäneensä satoja kyitä rauhallisemmille paikoille. Hänen mukaansa kyy on väärinymmärretty otus, joka kärsii ihmisten ennakkoluuloista ja tiedonpuutteesta.

– Kyy ei vaani ihmisiä vaan sammakoita ja myyriä.

Hän vinkkaa käärmekammosta kärsiville, ettei kyyhyn kannata suhtautua niin ehdottomasti, vaikka varovainen kannattaakin olla.

– Nuorena minäkin pelkäsin käärmettä. Olen sittemmin ottanut kuvausreissuilleni kymmeniä ihmisiä mukaan, ja he ovat katselleet turvallisen etäisyyden päästä, kun makaan käärmeiden seassa kuvaamassa niitä.

Koponen huomauttaa, että jos käärmeen näkee luonnossa, ei kannata ehkä heti säpsähtää kiljuen karkuun.

– Käärmeen nähdessään voi jäädä seurailemaan sen touhuja parin metrin päästä. Se on ihan turvallista.