Ainakin Nelostietä Oulun ja Kemin välillä ajava saattoi maanantaiaamuna nähdä puissa harvinaisen valkoiset kärjet.
Ilmiön on aiheuttanut pilvien roikkuminen poikkeuksellisen matalalla, uskoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila.
– Latvat ovat olleet pilven peitossa. Pilvipisarat ovat jäätyneet.
Kyse on siis huurteesta.
– Sitä voi esiintyä etenkin tällaisena kylmänä vuodenaikana, varsinkin Pohjois-Suomessa.
Metsojen siirtoistutuksissa on kyse EU-life-hankkeesta, jonka puolalaiset ovat käynnistäneet oman metsokantansa vahvistamiseksi. Riistanhoitoväkeä harmittaa vientihanke, sillä maakunnan metsokanta on kahden huonon lisääntymisvuoden jälkeen kehno.
– Kyllä siinä yöunet rapisi silmistä muutamaksi päiväksi. Kuulostaa tosi kummalliselta metsokannoilla puuhailulta. Meillä on järjestöjä puolenkymmentä ja niiden kautta henkilöitä tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia, kertoo valittajien nokkamies, uuraislainen Jarkko Lehtovirta.
Riistakeskuksen myöntämistä kiinniottoluvista on Lehtovirran mukaan tekeillä valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Toni Hirvonen Finnhunting Oy:stä kertoo yllättyneensä millä laajuudella ja voimakkuudella metsojen Puolaan vientiin on reagoitu sosiaalisessa mediassa. Hirvonen korostaa, että Finnhunting ei siirrä metsoja vaan EU-life-projekti.
– Me ollaan vaan yksi osatoteuttaja metsojen kiinniottamisessa ja on itse leikattu lupamäärä maksimissaan kahteenkymmeneen lintuun, koska alueet ovat pienentyneet alkuperäisestä hakemuksesta. Tullaan käyttämään vain UPM:n omistamia maa-alueita Keuruun ja Multian seutukunnilla, sanoo ammattiriistanhoitaja Hirvonen.
Metsotilanteen kuumennuttua Hirvonen ei paljasta, milloin parikymmentä metsoa napataan kiinni. Luvassa pyydystämiselle on annettu aikaa huhtikuun alusta toukokuun loppuun.
– Tämä on yksi keino saada metson ääni kuuluviin EU:ssa. Sopiva naksutus kun kuuluu Keski-Euroopassa, niin se voi avata kukkaron nyörejä meillekin, arvioi Toni Hirvonen.
Keski-Suomen Metsoparlamentin jäsen Vilho Pollari kritisoi asian huonoa tiedottamista.
– Metsojen vieminen Puolaan tuli kuin puskista. Luultiin ensin, että tämä on aprillijuttu, vaikkei vielä aprillipäivä olekaan. Helposti tulee seudulla ajatus, että täältä viedään viimeisetkin siemenperunat. Nyt ei ole paras mahdollinen aika viedä, sillä tässä on ollut kaksi taantumavuotta ja metsokannat ovat erittäin heikot Keski-Suomessa.
Ympäristövaliokunnan keskustalaiset kansanedustajat Petri Honkonen ja Mikko Kärnä ovat vaatineet metsojen vientipäätöksen kumoamista. Saarijärveläinen Honkonen ymmärtää paikallista riistaväkeä, jotka ovat pöyristyneet maakuntalinnun siirroista.
– Täällä on tehty paljon vapaaehtoistyötä, jossa on etsitty metsojen pesimäpaikkoja, merkitty niitä ja tiedotettu maanomistajille. Vapaaehtoisesti on myös rauhoitettu metson, etenkin koppeloiden metsästystä, joten ymmärrän kyllä hyvin pöyristymisen tässä.
Mikko Kärnä pitää käsittämättömänä riistakeskuksen myöntämiä kiinniottolupia soidinaikana alueelle, jolla metsokannat ovat muutenkin alhaiset.
– Metso oli viime syksynä kokonaan rauhoitettu Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren kunnissa ja muuallakin Keski-Suomessa sen metsästysaikaa oli rajoitettu, toteaa Kärnä.
Honkonen ja Kärnä korostavat, että on hyvä saada Puolan metsokanta elpymään, mutta metsoja tulisi ottaa kiinni ainoastaan alueilta, joissa kanta on erittäin vahva ja elinvoimainen.
Vilho Pollari ei ole vakuuttunut, että siirroilla saadaan Puolan metsiin metsoja.
– Vanha sanonta on, että kannettu vesi kaivossa ei kaivossa pysy. Puolassa on nyt herätty vähän myöhään. Siellä on ollut metsokantaa, mutta niitä on metsästetty liikaa ja päästetty pienpedot lisääntymään, arvioi Pollari Metsoparlamentista.
Riistakeskuksen mukaan metsojen siirtoistutukset Keski-Suomesta Puolan metsiin eivät vaaranna keskisuomalaista metsokantaa. Siirtoistutuksiin luvan myöntänyt julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen sanoo, että yksittäisiä metsoja voidaan ottaa kiinni siirtoja varten vain hyvin rajatuilla alueilla.
– Tietysti asia ja hakemus on tutkittu ja peilattu metsokannan tilaa ja tiheysarvoja näillä alueilla. Kyseessä on hyvin rajatut alueet ja sen lisäksi olemme rajanneet tiettyjä alueita pois. Yksittäisten lintujen mahdollisilla kiinniotoilla ja viennillä Puolaan ei millään muotoa vaaranneta keskisuomalaista metsokantaa, vakuuttaa Härkönen.
Talvi on ollut arktisilla alueilla tänä vuonna ennätyksellisen lämmin. Jääpeite näyttäisi jäävän pienemmäksi kuin koskaan aikaisemmin, kertoo Maailman luonnonsäätiö WWF. Jääkarhujen elinpiiri näin ollen joka vuosi pienenee. Jääpeite oli myös viime vuonna ennätyspieni.
Arktinen merijää kutistuu kesän aikana ja on pienimmillään yleensä syyskuussa. Kylmän ja pimeän talven aikana jääpeite kasvaa, ja maksiminsa se saavuttaa maaliskuun tienoilla. Maksimitaso saavutettiin maaliskuun alussa toisena päivänä, jolloin jää peitti noin 15 000 miljoonan neliökilometrin kokoisen alueen. Jos jääpeite ei tämän vuoden aikana enää laajene, on maksimi kaikkien aikojen alhaisin.
Erityisen huolestuttava tilanne on Huippuvuorilla, jossa WWF rahoittaa Norjan Polaari-instituutin tekemää jääkarhututkimusta. Polaari-instituutin tutkijoiden mukaan tilanne on "kaikkien aikojen pahin"
– Jääpeitteen alhaisella maksimitasolla on suoria vaikutuksia arktiseen luontoon. Kun talven aikana synnyttäneet jääkarhuemot ilmestyvät pesistään pitkän paaston jälkeen, ne tarvitsevat nopeasti ravintoa päästäkseen voimiinsa. Silloin laaja jääpeite on äärimmäisen tärkeässä asemassa, sillä jääkarhut saalistavat jäältä käsin", sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen.
Heikot jääolosuhteet vaikuttavat jääkarhujen elämään myös välillisesti, sillä niiden tärkein ravinnonlähde, norppa, tarvitsee jäätä lisääntyäkseen menestyksekkäästi.
Pariisin ilmastosopimuksen seuraava askel otetaan New Yorkissa 22. huhtikuuta, jolloin valtioiden päämiehet allekirjoittavat sopimuksen.
Korjattu 22.3. kello 10.09. jäätikön neliömäärä, WWF:n aiempi tieto oli virheellinen.
Kaakkois-Suomen alueellinen riistaneuvosto haluaa edelleen pienentää villisikakantaa afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi.
Villisikakanta ei pienentynyt, vaikka vuoden 2015 aikana villisikoja metsästettiin Kaakkois-Suomen alueelta noin 250 yksilöä.
Vuoden 2014 marraskuussa villisikoja arvioitiin olevan Kaakkois-Suomessa 400. Vuoden 2015 marraskuussa arviolaskelmien mukaan villisikakanta nousi 700 yksilöön.
– Ne ovat niin tehokkaita lisääntyjiä ja kun on otolliset olosuhteet, niin kanta kasvaa. Niitä voi tulla lisää myös itärajan takaa, sanoo Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas.
Kannan nousu nopeasti johtuu myös emakkojen suuresta määrästä. Villisian rauhoitus purettiin 1. maaliskuuta. Kuitenkin emakko on aina rauhoitettu, jos sitä seuraa alle vuoden ikäinen jälkeläinen.
– Jos vuosi vuodelta tulee lisää emakoita, jotka rauhoitettu, niin porsastuotanto myös kasvaa, sanoo Kiukas.
Villisikojen metsästys tapahtuu pääsääntöisesti metsästystä varten tehdyiltä houkutteluruokintapaikoilta. Metsästyslainsäädäntöön odotetaan kuitenkin muutoksia vielä tämän vuoden aikana.
– Valon käyttö on metsästyslainsäädännössä kielletty. Meneillään on nyt lakimuutos, että villisian kohdalle saadaan poikkeama yleisestä valon käytöstä. Myös isompia loukkupyydyksiä on suunnitteilla, kertoo Kiukas.
Villisikoja on tavattu kaikissa Kaakkois-Suomen rajakunnissa.
Oulun kaupunki hakee yhteistyökumppania, joka aloittasi noin 120 hehtaarin Varjakan saaren alueen kehittämisen matkailukohteeksi. Koko saari ei ole kehittämiskohteena, vaan osa Varjakanniemestä, saaren itäosa sekä näiden välinen vesialue.
Alueelle halutaan loma-asutusta ja veneilijöitä.
Oulun kaupungin projektipäällikkö Tapio Takala-Eskola luottaa alueen kiinnostavuuteen.
– Nyt haetaan toteuttajaksi vakavaraista rakennusliikettä tai muuta vastaavaa tahoa. Alue on kooltaan 120 hehtaaria, josta 40 hehtaaria on vesialuetta. Tämän luulisi kiinnostavan toteuttajaa, Takala-Eskola sanoo.
Suunnitelman perusteella alueelle laadittaisiin yhteistyössä asemakaava. Alustava kustannus on noin viisi miljoonaa euroa.
Oulun kaupunki lähtee ajatuksesta, että valittava yhteistyökumppani kunnostaa vanhoja suojeltuja rakennuksia, rakentaa uusia loma-asuntoja ja vastaa kunnallistekniikasta. Kaupungille ei pitäisi muodostua kustannuksia.
– Tavoitteena on lähivirkistysalue, jossa huomioidaan muun muassa veneily, Takalo-Eskola sanoo.
Oulunsalossa Kempeleenlahdella sijaitseva saari on uinunut kaikessa rauhassa viime vuosikymmenet. Alue on harvinainen saarisahayhdyskunta Museoviraston RKY2009-inventoinnissa.
Varjakan saari on arvokasta kulttuuriympäristöä. Saaressa oli 1800-luvulta asti sahaustoimintaa, joka päättyi 1930-luvulla.
Osa saaren rakennuskannasta on vanhaa. Oulunsalon kunta osti saaren olennaiset osat vuonna 1987. Kuntaliitoksen myötä saari päätyi Ouluun vuonna 2013.
Metsähallitus myy ensi syksystä alkaen kausilupia kanalintujen metsästykseen myös metsästyslain 8. pykälän alueelle. Kanalintuja saisi metsästää sellaisten kuntien alueilla, missä kuntalaisilla on vapaa metsästysoikeus kunnassa sijaitsevilla valtion mailla.
– Asiasta on kuultu paikallisia riistanhoitoyhdistyksiä. Lupamyynti tapahtuu edelleen kestävällä pohjalla. Lupavuorokausien määrää ei ole lisätty, kertoo ylitarkastaja Ahti Putaala Metsähallituksen Eräpalveluista Oulusta.
Jo aikaisemmin pienriistan kausilupia on myyty eteläisen Suomen lupa-alueille ja Pohjois-Suomessa vapaan metsästysoikeusalueen eteläpuolelle, esimerkiksi Muhokselle ja Yli-iihin, mutta nyt kausimyyntiä kokeillaan alueilla, joilla kuntalaiset ovat saaneet metsästää korvauksetta valtion mailla 1930-luvulta saakka.
Mikään bisnes tämä ei Metsähallitukselle ole, Putaala sanoo.
– Tämän toiminnan tulot kattavat menot. Tällä ei edelleenkään tehdä bisnestä. Tulokertymään tällä ei ole minkäänlaista vaikutusta.
Myöskään metsästyspaine ei kasva. Metsästysvuorokausien määrä suunnitellaan kunakin vuonna lintukantojen mukaan. Kausiluville tulevat metsästysvuorokaudet vähennetään lyhytaikaisista lupavuorokausista.
– Kausiluvat ovat olleet käytössä jo pitkään Etelä-Suomen lupa-alueilla. Nyt kun Pohjois-Suomen maaseudulta väki vähenee ja paikallisten metsästyspaine pienenee, näiden kausilupien kautta saamme paremmin jaettua metsästyslupia lain edellyttämällä tavalla muuta metsästysmahdollisuutta vailla oleville, Putaala sanoo.
Kausilupia haetaan etukäteen ja niiden myöntämisessä tarkastellaan nimenomaan sitä, onko hakijalla muuta metsästysmahdollisuutta.
Pohjois-Pohjanmaalla kanalinnun pyyntiin aletaan myydä rajoitetusti kausilupia Länsi- ja Etelä-Pudasjärvelle sekä Vaalaan.
Kainuussa kausilupia myydään Hyrynsalmelle, Kuhmoon, Puolangalle, Sotkamoon ja Suomussalmelle.
Alueet ovat valikoituneet sillä perusteella, että sinne on säännönmukaisesti jäänyt myymättä lyhytaikaisia lupia.
Paikallisia riistanhoitoyhdistyksiä on kuultu. Palaute on ollut pääsääntöisesti ymmärtäväistä ja esitettyjä lupamääriä on pidetty kohtuullisina.
Lapissa kokeiluun ei ole suhtauduttu kovinkaan myötämielisesti. Niinpä sinne ei vielä tässä vaiheessa oteta kanalintukausilupia käyttöön.
– Lapissa metsästysasiat ovat herkkiä. Ehkä on väärin ymmärretty, että nyt oltaisiin lisäämässä metsästyslupavuorokausia. Siitähän ei todellakaan ole kysymys, Putaala sanoo.
Lapin kohdalla käytäntöä tarkastellaan uudestaan, kun nyt pilotoitavilta vapaan metsästysoikeuden alueilta saadaan käyttökokemuksia. Aikaisintaan Lapin lupa-alueille voi hakea kausilupia kanalintujen metsästykseen vuonna 2017.
Kausiluvat on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille metsästäjille, joilla ei ole muita kohtuullisia pienriistan metsästysmahdollisuuksia. Kausilupia valtion maille hakee vuosittain yli 2 000 metsästäjää.
Metsähallituksen kanalintukausiluvat ovat haettavissa huhtikuussa. Muun pienriistan kausilupia voi ensi metsästyskaudelle ostaa suoraan Eräluvat -verkkokaupasta tai puhelinmyynnistä.
Kanalintukausilupien hakuaika päättyy tänä vuonna maanantaina 2. toukokuuta. Lyhytaikaisten kanalintulupien myynti alkaa lupa-alueittain porrastettuna tänä vuonna 6. kesäkuuta.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on tehty muutoksia myös kanalintulupien hinnoitteluun. Portaittaisesta hinnoittelumallista on siirrytty kiinteään päiväkohtaiseen hinnoitteluun Ruotsin nykyisen käytännön tapaan.
Vuoden vaihteessa voimaan tullut asetus on voimassa kaksi vuotta.
Jatkossa kanalintulupa maksaa 15 euroa jokaiselta vuorokaudelta. Entisessä hinnoittelussa ensimmäinen lupavuorokausi maksoi 22 euroa ja lisävuorokausien hinnat alenivat luvan pituuden myötä.
Vesilintu- ja jänislupa maksaa nyt kahdeksan euroa vuorokaudelta. Aikaisemmin sen hinta ennen oli ensimmäiseltä vuorokaudelta 11 euroa ja halventuen samaan tapaan lisävuorokausien myötä.
Metsähallituksen metsästysluvissa luovuttiin vuodenvaihteessa myös monimutkaiseksi koetusta luvan keston mukaisista saalispistekiintiöistä, jotka perustuivat saaliseläimille annettuun pistearvoon. Ennen metsästäjien tuli laskea minkä verran lupaan kuuluvia saalispisteitä mikin saalis kulutti.
Metsästäjät olivatkin toivoneet kiintiöiden yksinkertaistamista.
– Siirryimme selkeämpään yksilömääräiseen kiintiöintiin. Yhden vuorokauden kanalintuluvalla on nyt mahdollista ampua esimerkiksi metso, kun se aikaisemmin ei ollut mahdollista, toteaa Putaala.
Nyt yhden vuorokauden kanalintuluvalla voi metsästää neljä pienriistan saaliseläintä, joista enintään kaksi voi olla metsäkanalintuja ja enintään yksi metso.
Yhden metsästyskauden aikana lupametsästäjä saa metsästää Metsähallituksen lupa-alueilta enintään kaksi metsoa, osti hän kuinka monta lupaa hyvänsä. Metsästys ei tutkimusten eikä myöskään saalispalautteen valossa uhkaa kanalintukantoja.
– Me saamme toistakymmentätuhatta saalispalautetta lupametsästäjiltä vuosittain. Keskimäärin metsästäjä käyttää kolme metsästysvuorokautta yhtä kanalintua kohti. Hyvin harvan kohdalla saaliskiintiön maksimi toteutuu, toteaa Putaala.
Lupamyynti tapahtuu jatkossakin kaksiportaisesti ja kesän kolmiolaskentojen perusteella tehdään päätökset lopullisista lupavuorokausien määrästä.
– Myymme alkukesästä lupia varovasti, jotta metsästäjät voivat suunnitella syksyn lomia. Vasta kun lintukannat selviävät, tehdään lopullinen mitoitus, linjaa Putaala.
Tarkemmin kiintiöistä kerrotaan Eräluvat.fi -sivustolla.
Suomen vanhin luonnonsuojelualue Mallan luonnonpuisto Enontekiöllä täyttää 100 vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi Malla saa tunnuksen, jossa luonnonpuiston erityislaatuista pohjoista luontoa edustavat harvinainen tunturisiilikäs ja rauhoitettu jääleinikki.
Kilpisjärven rannasta nousevat pyöreälakiset Mallatunturit vartioivat yhtä maamme runsaslajisimmista ja erityisimmistä luonnonsuojelualueista. Mallatunturit rauhoitettiin jo Venäjän vallan aikana sata vuotta sitten. Alue perustettiin luonnonpuistoksi 1938.
Mallan tunnukseen valituilla jääleinikillä ja tunturisiilikkäällä kunnioitetaan luonnonpuiston eliölajiston erityislaatuisuutta ja harvinaisuutta. Retkeilijä ei näe kertakäynnillä kaikkea, koska alueen erityislajisto on harvinaista ja vähälukuista. Tunturisiilikkään voi hyvällä onnella nähdä lentelevän Mallalla kesä-heinäkuussa. Jääleinikki taas viihtyy Mallatuntureiden korkeimpien paikkojen lumenviipymillä. Sen alussa valkeat, myöhemmin vaaleanpunaisiksi muuttuvat kukat avautuvat keskikesällä.
Mallan luonnonpuisto Suomen, Ruotsin ja Norjan yhtymäkohdassa on luonnonsuojelulle ja tutkimukselle tärkeä poikkeuksellisen rikkaan kasvi- ja hyönteislajistonsa vuoksi. Mallan runsaslajisuuden ja kasvillisuuden rehevyyden mahdollistaa kallioperä kalkkipitoisuus, Jäämereltä huokuva kosteus ja Suomen oloissa huikeat korkeuserot.
Luonnon lisäksi Mallalle houkuttelee myös historia. Luonnonpuiston länsikulman 1897 pystytetty kolmen valtakunnan rajapyykki on suosittu retkeilykohde. Mallan reitin varrella on toisen maailmasodan jäljiltä useita korsuja, poteroita ja ampumapesäkkeitä.
Kolmen valtakunnan rajapyykille johtava polku on osa yhteispohjoismaista Kalottireittiä. Kesäisin Koltalahteen kulkee päivittäin Malla-laiva. Kesällä retkeilijöiden kulku on sallittu vain retkeilyreitillä, jotta luonnonpuiston herkkä luonto ei vahingoitu. Talvella alueella saa hiihtää vapaasti. Vuosittain alueella käy noin 13 000 retkeilijää.
Mallan luonnonpuiston tunnuksen on suunnitellut Tytti Muurinen ja viimeistellyt Timo Karinen. Tunnus tulee myös myyntiin hihamerkkeinä. Mallan ystävät voivat osallistua satavuotisjuhlintaan juhlintaan jakamalla mukavimmat Malla-muistonsa ja parhaimmat valokuvansa osoitteessa https://www.facebook.com/events/264369110561994/. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Malla-hihamerkkejä.
Mallalle valmisteltu uusi hoito- ja käyttösuunnitelma on lähetetty ympäristöministeriöön hyväksyttäväksi. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa ohjataan luonnonpuiston käyttöä tulevina vuosina.
Lintulaudoilla pitäisi tähän aikaan vuodesta käydä vilske. Hanget ovat Lapissa vielä korkeat eikä luonto juurikaan tarjoa pikkulinnuille ravintoa.
Normaalitalvina tintit pomppivat lintulaudoilla sapuskasta tapellen, mutta nyt ruokintapaikoilla on ollut tavallista hiljaisempaa koko talven.
– Ruokintapaikat on ollut melkein tyhjiä ja osittain kokonaankin tyhjiä, lintujen määrät on olleet pieniä. Tiaiset puutuu paikoitellen kokonaan ja punatulkkuja on vähän, oikeastaan kaikkia on vähän, Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Ismo Kreivi sanoo.
Lintujen selviämisen kannalta hyvinkin ratkaisevaa on alkukesän sää.
Jos kylmät kelit kestävät pitkään jo hautominenkin epäonnistuu herkemmin. Ja jos poikaset kuorituvatkin, voi ravinnon löytäminen olla emolinnulle työn ja tuskan takana.
Viime kesä oli juuri sellainen.
– Kylmä ja sateinen, sehän riittää. Varsinkin hyönteissyöjillä ruokaa on vähän ja emolinnut joutuu käyttämään aikaa ruuan löytämiseen niin paljon, että poikaset kärsii siitä, Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Ismo Kreivi sanoo.
– Viime kesä oli varsinkin tiaisten osalta pesinnöiltään tosi huono eikä nuoria lintuja lähtenyt pesistä kovin paljon lentoon. Se näkyy nyt sitten meidän talvilinnustossa.
– Sama on monella muullakin lajilla. Ainakin täällä Lapissa säät oli niin kehnot, että kyllä se monenkin lajin pesintää haittasi, Ismo Kreivi sanoo.
Norjalainen maanmittari Bjørn Geirr Harsson kävi Suomen ja Norjan rajalla olevalla Haltilla kartoittamassa tuntureita vuonna 1972. Harsson totesi paikalla Suomen korkeimman tunturin huipun olevan Norjan puolella. Asia jäi askarruttamaan. Eläkkeellä oleva Harsson teki viime kesänä Norjan ulkoministeriölle esityksen huipun lahjoittamisesta Suomelle.
Kun ministeriöstä ei kuulunut vastausta, Harssonin lahjaidea pantiin Facebookiin viime syksynä. Norjan yleisradio NRK teki aiheesta uutisen. Uutinen levisi pohjoismaissa ja maailmalle BBC:tä ja Washington Postia ja Australiaa myöten. Idea maapalan lahjoittamisesta valtiolta toiselle kiinnostaa aluekiistojen repimässä sotaisassa maailmassa.
Syntyneen julkisen keskustelun johdosta Norjan ulkoministeriö vastasi Harssonille viime tammikuussa. Ulkoministeriön virkamiesten mukaan Norja alue on perustuslain nojalla jakamaton eli alueluovutus olisi perustuslain vastainen. Virkamiesten mukaan maalahjojen antaminen ei myöskään kuulu pohjoismaiden väliseen juhlaperinteeseen.
Kåfjordin kunnanneuvos Svein Oddvar Leiros kertoo Yle Lapille puhelimessa, että kunnassa luultiin Haltin huipun kuuluvan Suomelle. Maanmittari Harssonin esitys paljasti yllättäen, että huippu onkin Norjan puolella.
– Päädyimme siihen, että on loistoajatus lahjoittaa huippu veljeskansallemme Suomeen, sanoo Kåfjordin kunnanneuvos Svein Oddvar Leiros.
Kåfjordin kunta perustelee lahjoitusta useilla seikoilla. Kunnan mukaan Suomi on ehkä ainoa maa, jonka korkein kohta ei ole tunturin tai vuoren huippu vaan sijaitsee rinteellä. Norjan puolella oleva huippu on 1 331 metriä meren yläpuolella. Suomen korkein kohta on Haltin rinteessä 1 324 metrin korkeudessa Suomen ja Norjan rajapyykillä 303B.
Lahjoituksella Norja, Nobelin rauhanpalkinnon kotimaana, voisi kunnan kirjelmän mukaan näyttää esimerkkiä alueista sotivassa maailmassa. Kåfjordin kunnan kirjeessä pääministeri Solbergille todetaan myös, että alueeseen perehtyneen geologin mukaan luovutettavalla alueella ei ole arvokkaita mineraaleja.
Luovutettava maa-alue olisi 0,01 neliökilometriä. Kåfjordin kunnan mukaan aluemenetys olisi merkityksetön Norjan pinta-alan kannalta. Kunnan mielestä kyse olisi rajantarkistuksesta. Niitä on pohjoismaiden kesken tehty aikojen kuluessa eri syistä.
Facebookissa lahjoitussivulle ”Halti som jubileumsgave” – on kertynyt 12 580 tykkääjää. Viimeiset päivitykset ovat viime vuoden joulukuulta. Sen jälkeen keskustelu näyttää hiipuneen. Kåfjordin runsaan viikon takaisesta aloitteesta Norjan hallitukselle kertoi Yleisradion veljesyhtiö NRK viime viikolla.
Runsaan 2 000 asukkaan Kåfjordin kunnan pääelinkeinoja ovat maatalous ja merikalastus.
Lapin saukkokanta on jälleen elinvoimainen. Vielä se ei ole kuitenkaan yhtä vahva kuin ennen kannan rauhoittamista 70-luvulla, selviää Luonnonvarakeskuksen lumijälkilaskennoista.
Vesielämään sopeutunut näätäeläin oli rauhoitettu vuoteen 2015 saakka.
Myös kemiläinen lintuharrastaja Pentti Rauhala on havainnut saukon yleistyneen.
Talvella sitä tapaa sulapaikoissa, tai ainakin sen jäljistä voi tehdä havaintoja.
– Kyllä kanta on aivan selvästi vahvistunut. Kemissä jopa teollisuuslaitoksen sulassa se on tuttu näky.
Saukko rauhoitettiin vuonna 1974, kun se uhattiin metsästää sukupuuttoon turkkinsa vuoksi. Nykyisin eläkkeellä oleva Rauhala muistaa, että saukko oli harvinaisempi vastaantulija silloin, kun hän alkoi kulkea luontoretkillään.
– Kun muistelee niitä alkuaikoja, niin eipä silloin saukkoja juuri nähnyt, nyt niitä näkee silloin tällöin.
Suomessa saukkoa esiintyy runsaimmin Järvi-Suomessa ja Etelä-Lapissa. Moni ei näe arkaa ja enimmäkseen yöaikaan liikkuvaa saukkoa koskaan, mutta esimerkiksi Kemin Rytikarin ja Veitsiluodon tehdasalueen liepeillä asustelee saukko tai pari, ja niiden elämää on päässyt seuraamaan moni luonnossa liikkuja.
Saukon on moni onnistunut näkemään jopa kerrostalon tai tehtaan ikkunasta.
– Sen on pakko löytää talvella sulavesi, ja tässä tehtaan ympärillä on paljon näitä, kun sieltä vesiä lasketaan. Saukko suosii puhtaita vesiä, että varmasti nämä tehtaan ympäristön vedet ovat puhdistuneet, kun se viihtyy tässä, kuvailee luontoharrastaja Risto Iltanen.
Saukolla on laaja reviiri – se voi kuljeskella useiden pesäaukkojensa ja ravinnon perässä jopa 30 kilometrin alueella.
– Helposti sekoitetaan, että jollain alueella voi olla paljonkin saukkoja, mutta välttämättä ei ole kuin yksi tai kaksi, Iltanen selvittää.
Saukko on yksineläjä, jonka yhyttää lajitoverinsa seurasta lähinnä vain paritteluaikaan.
Intiassa kärsitään eniten maailmassa puhtaan veden puutteesta, kertoo kansainvälisen avustusjärjestön Water Aidin tuore raportti.
Selvityksen mukaan viisi prosenttia intialaisista joutuu ostamaan vettä kalliilla hinnalla tai käyttämään jätteiden ja kemikaalien saastuttamaa vettä.
Melkein 76 miljoonaa intialaista maan 1,25 miljardin väestöstä on ilman puhdasta vettä.
Myös Kiinassa 63 miljoonaa ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta.
Koko maailmassa elämän eliksiiri puuttuu 650 miljoonalta ihmiseltä. Tilanne on kuitenkin parantunut roimasti 26 vuodessa.
Vuoden 1990 jälkeen 2,6 milljardia ihmistä on saanut käyttöönsä puhdasta vettä.
Ympäristöjärjestö Greenpeace syyttää erityisesti hiillen käyttöä ehtyvien vesivarantojen tuhlaamisesta.
Greenpeacen kansainvälisenä vesipäivänä julkaiseman raportin mukaan hiilivoimaloiden käyttämä vesi riittäisi jopa miljardin ihmisen vesihuoltoon.
Ympäristöjärjestö tutki ensimmäistä kertaa maailman hiilivoimaloiden vedenkulutusta. Selvityksessä oli mukana oli lähes 8 400 käytössä olevaa hiilivoimalaa ja 2 600 suunnitteilla olevaa voimalaitosta eri puolilta maailmaa.
Järjestön mukaan hiilenkäyttö rasittaa pahoin vesistöjä ja on tätä kautta uhka ihmisille ja ympäristölle.
Hiilivoimalat käyttävät vettä lähes joka vaiheessa tuotantoprosessia. Vettä tarvitaan kaivoksissa, kivihiilen pesussa ja palamisjäätteen käsittelyssä, raportissa todetaan.
Ei liene sattumaa, että vedenpuuttesta kärsivät Kiina ja Intia käyttävät sähköntuotannossaan pääosin saastuttavaa hiiltä.
Greenpeace kehottaakin erityisesti Aasian valtioita vähentämään riippuvuuttaan hiilestä.
Herttoniemenrannassa pilkkijät kokeilevat onneaan meren jäällä. Kalaonnen lisäksi tarvitaan onnea, ettei jää petä jalkojen alta. Ylipalomies Markku Jansson Helsingin pelastuslaitokselta muistuttaa, että vaara on todellinen.
– Ei missään tapauksessa saa mennä jäälle. Pilkkijöitä on tietysti paljon jäällä, mutta ne menevät kokemuksen mukaan. Heillä on paljon apuvälineitä – on pelastautumispukua, naskaleita ja heittoliinoja.
Haastavaa onkin saada lapset ymmärtämään, että jäälle meno on kielletty.
– Lapset katsovat rannalta, että kun sedätkin on tuolla jäällä, niin kyllä mekin voidaan mennä kokeilemaan. Näistä tulee ongelmatilanteita.
Myös pilkkijöiden kanssa tulee ongelmia, kun jää heikkenee nopeasti. Pilkkipaikat ovat virtauksista riippuen hyvin erilaisia, eikä kukaan tiedä varmasti missä jää kestää.
– Olemme tammikuusta asti pelastaneet ihmisiä. Välillä on lauhaa, välilllä pakkasta, niin ei voi tietää koska se pettää, ylipalomies Jansson sanoo.
Suomen ympäristökeskus mittaa Uudenmaan järvien jäänpaksuutta kolmella havaintopisteellä. Tuusulanjärvessä, Espoon Pitkäjärvessä ja Nummelan Hiidenvedellä jäätä oli vielä maaliskuun 20. päivä 26 sentistä 35 senttiin.
Hydrologi Johanna Korhonen Sykestä kuitenkin muistuttaa, että kevätjäillä senttimäärä ei kerro jään kantavuudesta.
– Kun ei ole enää lunta, auringon säteily haurastuttaa jään rakennetta. Se voi niin sanotusti puikkoontua ja humpsahtaa alta, vaikka sitä olisi kolmekymmentä senttiäkin, Korhonen sanoo.
Jääpeitteet olivat ohenneet pari senttiä edellisestä mittauksesta maaliskuun 10. päivä. Pitkän ajan keskiarvoon nähden jäätä on Uudellamaalla jopa parikymmentä senttiä tavallista vähemmän.
– Erityisesti jos yöpakkaset loppuvat, pääsiäisen aikaan kannattaa olla varovainen. En oikeastaan enää suosittelisi Uudellamaalla jäille menemistä.
Helsingin edustalla merellä jäätä tuskin edes on. Seurasaarenselkä on jo lähes sulanut, Espoon Keilalahti on osittain avoinna ja Haukilahden rannassa avovesi liplattaa rantakiviin.
Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio arvioi, että merijäällä voi liikkua Vaasan saaristosta pohjoiseen ulottuvalla alueella.
– Niin Selkämeren, Saaristomeren kuin Suomenlahdenkin rannoilla jää on hyvin vaihtelevaa: aivan varmasti se jossain kantaa, mutta aivan yhtä varmasti jossakin se ei kanna.
– Jos ei tiedä mitä tekee ja mihin menee, niin on viisainta olla menemättä, Vainio sanoo.
Otanmäen lintuvesiallas on lintuharrastajien mielestä yksi Pohjois-Suomen tärkeimmistä lintujen levähdyspaikoista ja yksi parhaimmista tarkkailla lintuja muuttomatkoillaan.
Lintuvesiallas on Otanmäessä vuosina 1949–1985 toimineen rautamalmikaivoksen jätevesiallas, johon ennen siirtoviemäriputken valmistumista johdettiin myös Otanmäen jätevedenpuhdistamon vesiä. Kajaanin Vesi suorittaa altaalla edelleen ympäristöntarkkailua, minkä vuoksi maa-alueiden omistaja Kajaanin kaupunki ei altaalle omia työntekijöitään lähetä.
Jo pari vuotta sitten lintuharrastajat olivat sitä mieltä, että lintuvesialtaan ympäristö kaipaa raivausta ja sen rakenteet kunnostamista. Kaupunki ei ole kunnostuksia tehnyt, eikä aio tehdäkään.
Lintuvesialtaan myymisestä on tehty vuoden 2017 loppuun asti ulottuva aiesopimus malmikaivosta uudelleen avaamista suunnittelevan Otanmäki Mine Oy:n kanssa. Ennen kuin kauppojen kohtalo ratkeaa, ei altaalle ole suunnitteilla korjauksia.
– Lintuvesiallas on Kajaanin kaupungin omistuksessa ja ympäristöteknisen toimialan piikissä. Käytännössä hallintavastuu siirtyy Kajaanin Vedeltä kaupungille vasta Veden ympäristöntarkkailuvelvoitteen päätyttyä. Lintuihmiset saavat tehdä altaalla mitä haluavat, kunhan sopivat asiasta kaupungin kanssa, sanoo Kajaanin maankäytöstä vastaava kaupungingeodeetti Timo Soininen.
Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Vesa Hyyryläinen on ilahtunut Soinisen viestistä. Hän kertoo, että yhdistys on kiinnostunut yhteistyöstä ja talkoista lintuvesialtaan ympäristön kunnostamiseksi.
Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Marko Kovalainen kertoo, että lintuvesiallas on altaan omistajan, Kajaanin kaupungin hallinnassa, ja että ympäristötarkkailun hoitaa Vedelle ulkopuolinen laboratorio. Poikkeamia raja-arvoissa ei ole veden laadunmittauksissa ilmennyt jätevedenpuhdistamon aikoihin eikä sen jälkeenkään.
Jälkitarkkailu Otanmäen jätevedenpuhdistamon jäljiltä jatkuu niin pitkään, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antaa luvan tarkkailun lopettamiseen. Asia on ollut AVIssa vireillä toista vuotta, ja siirtoviemäri otettiin käyttöön kesäkuussa 2014 – sen jälkeen Kajaanin Vesi ei ole ajanut altaaseen jätevesiä.
– Allas on mäkien ympäröimä, ja sinne tulevat alueen kaikki valumavedet. Niiden määrä oli aikoinaan paljon suurempi kuin meidän sinne ajamat jätevedet, käyttöpäällikkö Marko Kovalainen kertoo.
Jos Otanmäen entinen malmikaivos ajetaan uudelleen toimintaan, käytetään lintuvesiallasta kaivoksen veden välivarastona ennen kuin vesi lasketaan Oulujärveen. Odotettavissa on, että jos malmikaivokselle löydetään rahoitus ja se avataan uudelleen, vetää lintuvesiallas entistä enemmän lintuja puoleensa altaan veden lisääntyessä ja pysyessä sulana läpi talven.
– Ajattelen, että linnut alkavat viihtyä altaalla, ja voivat jäädä jopa talvehtimaan. Aikanaanhan altaassa kasvatettiin siikaa. Luulen, että se on myös ollut yksi syy siihen, että linnut alkoivat siellä viihtyä, Otanmäki Mine Oy:n toimitusjohtaja Jouko Jylänki kertoo.
Hän suunnittelee, että jatkossakin altaassa kasvatettaisiin siikaa tai jotain muuta järvikalaa. Luvanvaraiseen kalankasvatukseen ja siirtoistutuksiin hän ei kuitenkaan usko. Sen sijaan usko rahoituksen löytämiseen ja kaivoksen uudelleen avaamiseen on kova.
– Rahoitus on edelleen täysin auki, mutta neuvottelut eri tahojen kanssa ovat käynnissä. Ei tämä toivotonta ole, mutta vie aikaa. Jokin ratkaisu saadaan ensi vuoden loppuun mennessä, kun aieopimus altaan kaupoista Kajaanin kaupungin kanssa on voimassa, Jylänki kertoo.
Tenon kalastusmatkailu on paljon suositumpaa Suomessa kuin Norjassa. Suomen puolen kalastusmatkailijat ostivat yhteensä 33 400 kalastusvuorokautta Suomen ja Norjan väliselle rajajokiosuudelle Teno-Inarijoessa. Norjassa myytiin vain 770 kalastusvuorokautta yhteiselle rajajokialueelle.
Norjassa tosin Tenon vesistöalueen matkailijoiden kalastus painottui Norjan sivujokiin (1 200 vrk) ja Norjan puoleiselle Ala-Tenolle (1 050 vrk), selviää Luonnonvarakeskusken tilastoista.
Suomen puolella matkailijat saivat lohisaaliista puolet ja paikalliset puolet. Norjan puolella paikkakuntalaiset saivat 90 prosenttia saaliista ja matkailijat vain kymmenesosan.
Tenolta saatiin lohta viime vuonna yhteensä noin 78 tonnia - Suomen puolelta 43 tonnia ja Norjan puolelta 35 tonnia. Kokonaissaalis väheni molemmissa maissa edellisvuodesta. Saalis oli noin 40 prosenttia pienempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis.
Norjan puolella tilastoitiin lisäksi vapautetuksi 320 lohta, yhteispainoltaan noin 1 000 kiloa.
Tenojoen lohisaaliista 44 prosenttia saatiin perinteisillä verkkopyyntitavoilla. Tenojoen vesistöalueen lohisaaliista 35 tonnia saatiin eri verkkopyyntitavoilla (kulkutusverkoilla, seisovilla verkoilla ja lohipadoilla). Lohisaaliista 43 tonnia saatiin vapasaaliina, joka jakautui lähes tasan paikkakuntalaisten ja kalastusmatkailijoiden kesken.
Suomessa lunastettiin 390 verkkopyyntilupaa ja Norjassa 230. Lohen vapakalastuslupia paikkakuntalaiset lunastivat Norjassa kolme kertaa enemmän kuin Suomessa: Norjassa 1 200 ja Suomessa 370 lupaa. Paikallisten lunastamien lupien määrä ei kerro eri kalastustapojen todellisesta käytöstä. Norjan puolella on arvioitu, että noin 170 verkkoluvan lunastanutta käytti jotain verkkopyyntitapaa. Samoin Suomessa verkkoluvan ostaneista vain noin puolet kalasti jollain verkkopyyntitavalla.
Tenojoen lohisaaliiden ja lohenkalastuksen seuranta on osa Suomen ja Norjan välistä kalastussopimusta. Suomessa saaliiden ilmoittaminen on toistaiseksi vapaaehtoista, ja saalistilastot perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemiin kalastustiedusteluihin. Suomessa 60-85 prosenttia eri kalastajaryhmiin kuuluvista kalastajista ilmoitti saalistietonsa vuonna 2015.
Norjassa sekä paikkakuntalaisilla että kalastusmatkailijoilla on velvollisuus ilmoittaa lohisaaliinsa sähköiseen saalisseurantajärjestelmään. Saalisilmoitusvelvoitteeseen tultaneen siirtymään myös Suomen puolella Tenon uuden kalastussopimuksen myötä.
Saimaan Puruvedellä kokeiltiin viime vuonna luvatta Saimaannorpan vedenalaista äänikarkotinta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Luonto.
Etelä-Savon ELY-keskus sai tiedon tapahtuneesta maaliskuun alussa. Asiasta päätettiin olla tekemättä tutkintapyyntöä poliisille, sillä kyse oli yksittäistapauksesta ja tekijöiden ei katsottu ymmärtäneen, että kokeiluun tarvitaan lupa.
– Luonnonsuojelulakihan lähtee siitä, että pitää osoittaa tahallisuus, jotta teko olisi lainvastainen. Hehän ovat nyt sitten hakeneet poikkeuslupaa, kun ymmärsivät asian itsekin. Hakemus tuli viime vuoden loppupuolella ELY-keskukseen, biologi Arto Ustinov kertoo.
Kokeen yhteydessä karkottimen lähellä oli yksi norppa, joka poistui paikalta heti, kun laite laitettiin päälle. Kokeen vaikutusta kyseisen norpan kuuloon on Ustinovin mukaan mahdotonta selvittää.
– Voi olla, että se on kokenut äänen niin tuskaisena, että se on lähtenyt karkuun, eikä kummempaa ole tapahtunut. Sitten on mahdollisuus, että jonkinlaista vauriota on tullut. Tutkintapyynnön jättämättä tekeminen johtuu siitä, että kyseessä oli yksittäistapaus, joka näkemyksemme mukaan ei ollut tahallinen.
Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri harkitsee tutkintapyynnön jättämistä asiasta pääsiäisen jälkeen. Etelä-Savon piirissä teon tahattomuus kyseenalaistetaan.
– Sattuuhan sitä tahattomasti kaikkea muutakin, mistä joutuu leivättömän pöydän ääreen. Tuo oli kuitenkin harkittu teko, ei sitä tahattomaksi voi sanoa. Tietämättömyydestähän siinä on ehkä ollut kysymys pikemmin, piirin toiminnanjohtaja Timo Luostarinen toteaa.
Suunnitelma äänikarkottimien testaamisesta liittyy EU-rahoitteiseen saimaannorpan suojeluprojektiin. Karkottimia suunnitellaan käytettäväksi norppien häätämiseen rysien läheltä. Karkotinprojektia koordinoi Saimaan Safarit Oy, joka on hakenut Etelä-Savon ELY-keskukselta poikkeuslupaa karkottimien testaamiseen keskisellä Saimaalla ensi kesänä. Kokeilussa olisi mukana muutama kalastaja ja pari karkotinta.
– Tässä käsitellään luonnonsujelulain mukaista häirintää, ja siihen annetaan tai ollaan antamatta lupa, Ustinov sanoo.
Lupa-asia lepää tällä hetkellä Ustinovin pöydällä.
– Viimeisimmän lausunnon sain vasta viime viikolla. Nyt pitäisi huhtikuun aikana päätös tehdä, koska hakemus koskee jaksoa, joka alkaa jo toukokuussa.
Äänikarkottimien on pelätty aiheuttavan kuulovaurioita norpille. Ustinovin mukaan aiheesta ei ole saatavilla juuri tutkimustietoa.
– Lähtökohtana on oletus, että ihmisillä ja norpilla on samanlainen äänialue. Jos norpat tulevat liian lähelle laitetta, niin kyllähän se kuulovaurio ilmeinen on. Pääasia poikkeuslupahakemuksen pohdinnassa on, että kannattaako sellaista riskiä ottaa kalastamisen kehittämisen takia. Tämä on hyvin hankala asia, riskien pohtiminen on vaikeaa. Kun uhanalaisten lajien suojeluasioita käsitellään, käytössä on varovaisuusperiaate.
Ustinovin mukaan on myös pohdittava, mitä tapahtuisi sen jälkeen, jos laitteiden testaus sallittaisiin ja niiden todettaisiin toimivan norppien häätämisessä rysien luota.
– Jos laitteet tulisivat kokeiden jälkeen laajemmin käyttöön, niin riskithän tietysti kasvavat, mitä enemmän laitteita on.
Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin kanta äänikarkottimen testaamiseen Saimaalla on toimminanjohtaja Luostarisen mukaan ehdottoman kielteinen.
– Kyllähän se selvästi ylittää kuulolle haitallisen tason ja esimerkiksi ihmisellekin saattaa olla haitallinen. Aika pitkälle olemme valmiita menemään, jotta saadaan se estettyä.
Saimaan Safarit Oy:tä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa.
Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.
Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkistanut uuden ennusteen ilmastomuutoksen etenemisestä. Ennuste antaa ilmaston muuttumisesta yhä uhkaavamman kuvan. Tutkijat pitävät rajua muutosta todennäköisenä myös hyvin nopeammassa aikataulussa kuin esimerkiksi YK:n alainen kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on ennustanut.
Tutkijaryhmää on johtanut Nasan ilmastoryhmää vuosikymmenet johtanut James E. Hansen, jota pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista ilmastotutkijoista.
Tutkijaryhmä kiinnittää erityisesti huomiota Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiltä valuvaan sulamisveteen. Sen uskotaan aiheuttavan veden kerrostumisilmiön, jota ei aiemmin ole osattu ottaa huomioon.
Ilmaston lämmetessä suurilta jäälakeuksilta valuu meriin yhä enemmän sulamisvettä. Se jää kellumaan meren pintakerroksiin ja voi jättää lämpimämmän vesikerroksen jumiin alapuolelleen.
Osoitus tästä on ehkä jo nyt nähtävissä. Merentutkijat ovat viime vuodesta lähtien ihmetelleet, mistä johtuu Pohjois-Atlantilla, Grönlannin eteläpuolella jo kuukausia ollut kylmä "läikkä". Maapallon pintalämpötilat ovat olleet lähes kaikkialla poikkeuksellisen korkeat, mutta tällä alueella ilma on tavallista kylmempää. Selityksenä voi olla Grönlannista valuva sulamisvesi, joka viilentää merenpintaa.
Pinnanalaisissa kerroksissa oleva lämmin vesi voi sulattaa merijäätä altapäin, millä voi olla dramaattiset vaikutukset maapalloon. Ilmiö voi nostaa merenpintaa seuraavan 50 vuoden aikana jopa metreillä, mikä hävittäisi asutuksen nykyisiltä merenrannoilta. Sulaminen altapäin voi myös hajottaa nopeasti napajäätiköitä.
Jäätiköiltä valuva kylmä, makea vesi myös heikentäisi tai jopa pysäyttäisi valtamerten kiertoliikkeen, kuten esimerkiksi Golfvirran. Seurauksena olisi, että Pohjois-Euroopan ilmasto viilenisi, mutta samaan aikaan tropiikin ja napa-alueiden välinen lämpötilaero kasvaisi, mistä seurauksena voi olla ennennäkemättömiä myrskyjä.
Hansenin tutkijaryhmä vertaa tilannetta noin 120 000 sitten vallinneeseen Eem-ilmastokauteen. Tuolloin ilmakehä oli vain hiukan nykyistä lämpimämpi. Maapallolla koettiin valtavia myrskyjä ja merenpinta oli 7–10 metriä nykyistä korkeammalla.
Tutkimus on julkaistu eurooppalaisessa tiedejulkaisussa Atmospheric Chemistry and Physics ja siitä uutisoivat sanomalehdet The Washington Post ja The New York Times.
Tutkimus laadittiin hieman tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Siitä laadittiin aluksi "keskustelupaperi", johon muut asiantuntijat saattoivat tehdä vertaisarviontia.
Tutkimuksen tulokset eivät ole saaneet jakamatonta hyväksyntää tiedepiireissä. Hansenin maine luotettavana tutkijana kuitenkin edesauttaa hyväksyntää.
Nasassa työskentelynsä jälkeen Hansen on johtanut omaa tutkimusyksikköään Columbia-yliopistossa. Hän on myös ollut niin huolissaan ilmastonmuutoksesta, että on myös osallistunut poliittiseen toimintaan, jossa on vaadittu Yhdysvaltain hallitukselta voimakkaampia toimia lämpenemisen estämiseksi.
Korjattu 24.3. klo 21.15: Grönlannista valuva sulamisvesi viilentää, ei lämmitä merenpintaa, kuten jutussa alun perin luki
Maija-kotka löytyi lokakuussa Puolangalta haavoittuneena ja lentokyvyttömänä. Vajaan vuoden ikäinen kotka kuljetettiin tuolloin Heinolan lintutarhalle hoidettavaksi.
Kotkan vasemmasta siivestä löytyi neljä haulia. Niiden poistaminen osoittautui hankalaksi operaatioksi, joten eläinlääkäri päätti jättää haulit paikoilleen.
Kotka olisi pitänyt nukuttaa, ja linnun hengissä pitäminen läpi leikkauksen olisi ollut arvioiden mukaan vaikeaa.
– Toivon mukaan haulit ovat koteloituneet niin hyvin, että siipi kantaa luonnossa. On petolinnulle ehdoton edellytys, että osaa lentää hyvin. Muuten saalistaminen ei onnistu. Tarhalla lintu on onneksi lentänyt ihan hyvin, lintutarhan isäntä Olli Vuori summaa.
Nuoren maakotkan vapautus onnistui, vaikka lintu ei samantien lennähtänytkään metsän suojaan. Kotka jäi järven jäälle tarkkailemaan ympäristöään.
Olli Vuoren mukaan siipien lihaskunto on kuukausien tarhaelämän myötä heikentynyt niin paljon, että lintu ei saman tien jaksa lentää pitkiä matkoja.
– Se sai loukkaantuneen siipensä hyvin auki ja se lensi tasapainoisesti. Olen luottavainen, että se lähtee kunnolla lentoon. Siipilihakset eivät vielä ole niin hyvät kuin niiden pitäisi olla. Päivä päivältä siivet vahvistuvat.
Jos linnun siipi ei olisi kantanut kunnolla, se olisi pitänyt juosta kiinni. Järven jäällä linnun kiinniottaminen olisi saattanut Vuoren mukaan onnistua.
Maijaksi nimetyn kotkan siivet kuitenkin kantoivat.
– Se on syönyt niin hyvin, että melkein pari kiloa on tullut painoa lisää. Se painoi tullessaan 3,9 kiloa. Nyt se painaa 5,6 kiloa. Sillä on reppu täynnä ruokaa, joten se pärjää hyvin ainakin viikon. Siitä eteenpäin elämän jatko on sen omissa kynsissä, Vuori kertoo.
Lintutarhan isäntä Olli Vuori toivoo, että kotka oppisi saalistamaan. Kotka on vielä niin nuori, ettei sillä vielä ole välttämättä lainkaan saalistuskokemuksia.
– Se on ollut todennäköisesti emonsa ruokittavana ennen ampumista, joten linnulla on nyt erityisen paljon opittavaa. Sen pitää oppia uudestaan lentämään ja saalistamaan.
Vuori toivoo myös, että Maijan tarina ei saa yhtä onnetonta loppua kuin vuosia sitten liintutarhalta vapautetun Tiina-kotkan.
– Muutama vuosi sitten oli vastaava tapaus. Vapautimme kotkan, joka sitten löytyi puolitoista vuotta sen jälkeen ammuttuna. Maijakin on nyt rengastettu, joten jos se löytyy kuolleena, saamme varmaankin siitä tiedon.
Pyhinä pidettyjä lähteitä, puita, kiviä, kallioita, metsiä ja puroja. Hiisiä, vanhaan suomalaiseen luonnonuskoon liittyviä paikkoja, löytyy ympäri Suomea. Museotyöntekijöiden lisäksi niitä haluavat nykyisin suojella myös entisajan uskomuksista kiinnostuneet kansalaiset.
Suomalaista kansanperinnettä vaaliva Taivaannaula ry on kerännyt tietoa Suomen hiisistä vuodesta 2013 alkaen. Hiisi-hanke on innostanut mukaan joukon vapaaehtoisia.
– Sivut kaatuivat kävijämäärän alle, kun ilmoitimme hankkeen alkamisesta. Ihmisiä on hirveästi kiinnostunut tämä asia, Taivaannaulan ja Hiisi-hankkeen tiedottaja Anssi Alhonen kertoo.
Alhonen uskoo hiisien herättävän kiinnostusta, sillä ne ovat oleellinen osa suomalaista kulttuuri- ja luonnonperintöä.
– Ne yhdistävät meidät Suomen luontoon ja aikaisempiin sukupolviin. Voi ajatella, miten huima asia se on, että on jokin paikka, missä vaikkapa omatkin esi-isät ja esiäidit ovat satojen vuosien ajan käyneet.
Laajemmin hiisi-innostuksessa on kyse tiedonhalun kasvamisesta suomalaiseen kansanperinteeseen. Alhosen mukaan kiinnostus on lisääntynyt erityisesti parin viime vuoden aikana.
– Muutos on ollut valtava. Meille tulee yhteydenottoja koko ajan kiinnostuneilta ihmisiltä. Omien juurien arvostuksen paluu on iso pohjavire tällä hetkellä yhteiskunnassa.
Kiinnostuksesta kertoo sekin, että Taivaannaulan Facebookissa ylläpitämällä kansanperinnetietoutta jakavalla Suomenusko-sivustolla on yli 22 000 seuraajaa.
Alhonen kuvailee hiisien olleen kylien, sukujen, yksittäisten talojen tai kokonaisten pitäjien erityisiä paikkoja, joita on pidetty muusta luonnosta eroavina. Hiisien uskottiin voivan vaikuttaa ihmisten elämään, minkä vuoksi ne piti huomioida sadonkorjuun ja muun vuodenkierron yhteydessä.
– Hiidet ovat olleet elintärkeitä, mistä kertoo sekin, että hiisiperinteet ovat eläneet osin 1900-luvulle asti. Kun on metsästetty tai saatu satoa, on koettu, että osa on annettava näille paikoille, jotta vilja- tai metsästysonni säilyisi. Lisäksi hiidet ovat olleet myös kansanparannuspaikkoja.
Monille tulee hiisistä ensimmäisenä mieleen kuvitteellinen taruolento, mutta sanan alkuperäinen merkitys on juuri pyhässä luonnonpaikassa.
– Kristinuskon myötä perinteet alkoivat näyttäytyä negatiivisina ja sana alkoi tarkoittaa jotain pahaa paikkaa kristillisessä mielessä. Siitä se on sitten yleistynyt peikoksi tai louhikossa eläväksi pahaksi hiideksi.
Hiisiä on ollut joka puolella Suomea, mutta syrjäisimmillä seuduilla perinteet säilyivät pisimpään.
– Tietynlaiset hiisipaikat vaihtelevat maantieteellisesti. Esimerkiksi Itä-Suomessa niin sanotut kuppikivet ovat olleet pidempään uhripaikkoja. Niihin liittyy suullista perimätietoa vielä 1800–1900-luvuilta. Savossa tiedetään myös olleen pyhiä uhrilehtoja vielä 1700-luvulla. Länsi-Suomessa hiidet ovat muuttuneet jo varhaisemmin arkeologisiksi kohteiksi.
Hiidet säilyivät Alhosen mukaan Suomessa melko hyvin aina 1600–1700-luvuille asti.
– Oikeastaan vasta luterilaisen kirkon puhdasoppisuuskampanjan myötä niitä alettiin tuhota enemmän.
Kirkkoa enemmän hiisiä on Alhosen mukaan tuhonnut kaupungistuminen ja nykyaikainen rakentaminen. Nykyisin yleisessä tiedossa olevat hiidet on suojeltu muinaismuistolailla. Alhosen mukaan ongelmana kuitenkin on, etteivät kaikki hiidet ole tiedossa.
– Jos esimerkiksi kylässä on Hiisimäki, josta on perimätietoa, että siellä on pidetty uhrimenoja kekrinä, niin kun aluetta aletaan kaavoittaa, asia ei välttämättä ole edes Museoviraston tiedossa, ja näin ollen se ei vaikuta päätöksiin.
Asian tilaa korjatakseen Taivaannaula alkoi kerätä tietoa hiisistä ja edistää niiden suojelua. Hiisi-hankkeen päämäärä on koota tietoa, jota voidaan käyttää, kun tehdään esimerkiksi maankäyttösuunnitelmia. Samalla yhdistys pyrkii levittämään tietoa hiisistä ja niihin liittyvistä perinteistä.
Esimerkkiä hiisien suojeluun haettiin Suomenlahden eteläpuolelta.
– Virossa on jo neuvostoaikojen lopulta tehty omien pyhien luonnonpaikkojen tutkimusta ja suojelua, Alhonen sanoo.
Käytännössä tietoa etsitään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista ja paikallishistoriikeista.
– Meillä on tutkijoita, joista osa on folkloristitaustaisia. Tietoja kootaan yhtenäiseen tietokantaan, Alhonen kertoo.
Kerättyjen tietojen pohjalta hiisistä kiinnostuneet vapaaehtoiset käyvät etsimässä ja kuvaamassa kohteita maastosta. Samalla tehdään raportteja hiisien nykytilasta.
Tällä hetkellä Hiisi-hankkeen vetäjillä on tietoa noin 350 hiidestä eri puolilla Suomea. Erityisen paljon pyhinä pidettyjä luonnonpaikkoja on Savon ja Karjalan alueella.
– Kaikkiin paikkoihin liittyy jollain tapaa perimätietoa. Näistä on Hiisi-hankkeen puitteissa kuvattu ja kartoitettu kuutisenkymmentä kohdetta. Maastokäyntejä jatketaan jälleen ensi kesänä, ja tavoitteena on saada vähintään se toiset 60 kartoitettua, Alhonen kertoo.
Hankkeen pyörittäjät ovat etsineet myös yhteistyökumppaneita.
– Olemme aloittamassa yhteistyötä hiisien suojelun edistämiseksi erään varsin tunnetun suomalaisen toimijan kanssa. Tästä tiedotetaan tarkemmin lähiaikoina, Alhonen sanoo.
Museoviraston kanssa yhdistys ei ole tehnyt yhteistyötä eikä virastossa pikaisen soittokierroksen perusteella ole juuri tietoakaan Hiisi-hankkeesta. Vapaaehtoiseen suojelutyöhön kuitenkin suhtaudutaan myötämielisesti.
– Mikäli tutkimukset tuovat esiin sellaista tietoa, mitä aikaisemmin ei ole ollut yleisesti saatavilla, tai jos osataan yhdistää uusia asioita, käyttää uusia menetelmiä tai uusia aineistoja, niin se on aina tervetullutta. Kiinnostuneen oikeudella voi asioita selvitellä ja mikäli ne saadaan yleiseen tietoon, niin sen parempi, Museoviraston Itä- ja Pohjois-Suomen kulttuuriympäristöpalvelujen yli-intendentti Petri Halinen sanoo.
Halinen kuitenkin korostaa, ettei tutkimuksissa saa kajota kohteisiin ilman Museoviraston lupaa.
– Mikäli tehdään kajoamatonta tutkimusta, se on lähinnä maanomistajien ja tutkijoiden välinen asia. Jos tiedot tulevat yleisesti julki netissä siten, että kaikki, jotka ovat kiinnostuneita, voivat käydä paikalla, kannattaa myös kiinnittää huomiota maanomistajan oikeuksiin niin, että pihapiirin läheisyydessä ei vierailla, Halinen toteaa.
Hiisi-hankkeen aloittamisen yhteydessä Taivaannaula lanseerasi Hiisien päivän, jota vietetään joka vuosi 28. maaliskuuta. Päivämäärä ei valikoitunut sattumalta.
– 28. päivä maaliskuuta 1748 on lähetetty eräälle paikkakunnalle esivallan toimesta kirje, jossa hyvin huolestuneesti puhutaan siitä, että vielä löytyy paljon pyhiä luonnonpaikkoja ja kansa niitä kunnioittaa – että nyt on viimeinen hetki tuhota ne, jotta huonot perinteet saadaan kitkettyä pois. Me tietysti halusimme ottaa tämän päivän, kääntää sen merkityksen päälaelleen ja tehdä siitä perinteiden tuhoamisen sijaan perinteiden juhlistamisen päivän, Alhonen kertoo.
Yhdistys järjestää Hiisien päivänä retkiä eri puolille Suomea. Tänä vuonna retket suuntautuvat hiisille Liedossa ja Pirkkalassa.
Alhonen itse on vieraillut 60–70 hiidellä. Hiidet eivät ole hänelle vain muinaismuistoja, vaan tarjoavat mahdollisuuden kokea yhteyttä niin luontoon kuin menneisiin sukupolviin.
– Hiiden luona syntyy jonkinlainen kunnioitus sitä paikkaa kohtaan ja myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka siellä ovat useamman sukupolven ajan käyneet.
