Tavallisesti lumisessa Pohjois-Karjalassa on merkittyjä moottorikelkkareittejä vähän yli 2 000 kilometriä. Siitä kolmasosa on jääuria.

Kelkkaurien kunnossapito rahoitetaan kelkkailijoilta perittäviltä uramaksuilla. Normaalisti tähän aikaan vuodesta urat olisivat jo ahkerassa käytössä. Leudot talvet kuitenkin ovat lykänneet kautta aina vain myöhemmäksi.

– Aikaisemmin yleensä päästiin kelkkailemaan jopa joulukuun alussa poikkeustalvia lukuun ottamatta.

– Viimeisen kuuden, seitsemän vuoden aikana on päästy ajelemaan pidempiä matkoja vasta tammikuun puolella, muistelee Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyhdistyksen puheenjohtaja Tenho Nissinen.

Tenho Nissisen mukaan viimevuosina ongelmia on tuottanut myös se, että järviosuuksia kelkkareiteillä on noin 500 kilometriä. Mitä leudompi talvi, sitä myöhemmin jää kantaa kelkkailijaa.

Kelkkareiteille mahtuu kymmeniä järviä. Pisimmillään kelkoilla kuljetaan Höytitäisellä. Pitkiä siirtymiä on myös Pielisellä.

Nyt jäille ei ole asiaa, vaan menneisiin vuosiin verrattuna joutuu odottelemaan pitkäänkin.

– Talven tulo on lyhentynyt kuukauden, jopa puolitoistakin. Lyhennystä on tapahtunut varsinkin talven alkupäästä, kertoo Nissinen.

Tänäkin vuonna kaikkein innokkaimmat kuljettavat kelkkansa Lappiin, jossa lunta riittää.

Sopimuksia maanomistajien kanssa uusitaan

Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyhdistys ry on 12 kunnan ja kymmenien eri matkailupalveluyrityksien sekä kelkkailukerhojen muodostama maakunnallinen yhteenliittymä, joka hallinnoi kelkkaurastoa ja huolehtii niiden kunnosta. Se on Tenho Nissisen mukaan kattavuuden puolesta yksi Suomen suurimpia toimijoita.

Yhdistys huolehtii kelkkaurien kunnosta, joten yhteydet maanomistajiin ovat kattavat.

Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyhdistys perustettiin vuonna 1999 ja silloin myös tehtiin maanomistajien kanssa suurin osa sopimuksista. Sopimukset tehtiin 15 vuodeksi, joten parhaillaan maanomistajille postitetaan kirjeitä sopimusten uusimiseksi. Pisimmällä ollaan Keski-Karjalassa, jossa sopimuksia on lähetetty jo yli kuudelle sadalle maanomistajalle.

Leudoksi jäänyt talvi on saanut hyönteiset liikkeelle Suomessa.

– Jos olosuhteet ovat kohdallaan, niin kyllä sieltä aina joku uskalias lähtee liikenteeseen. Me havainnoimme luontoa aika pieneltä osin ja vain pieni osa hyönteisistä päätyy meidän silmien eteen.  Liikkujia on varmasti enemmänkin kuin mistä me saamme tietoa, Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen kertoo.

Hyönteisten rytmiä sääntelee eniten valo, mutta myös lämpö saattaa herättää vaihtolämpöisiä hyönteisiä liian aikaisin.

Moni hyönteisistä palaa nopeasti takaisin horrostamaan huomattuaan virheensä. Mitä enemmän häiriöitä osuu horroskauteen, sitä varmemmin hyönteinen kuolee.

– Tässä vaiheessa liikkeelle lähteminen on melkoinen riski. Mitä enemmän näitä häiriöitä osuu horroskauteen, sitä varmemmin perhoselle tai hyönteiselle käy kalpaten. Liikkeelle lähteminen hukkaa kerättyjä energiarippeitä, mitä tarvitaan pitkän talven varalle.

Ilmastonmuutos vaikuttaa hyönteisiin

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Saarisesta myös Suomessa ja niillä on vaikutuksensa hyönteiskantaan. Ilmastonmuutos tuo hyönteislajistoon kymmeniä, ellei satoja uusia lajeja.

Syksyjen pidentyminen näkyy hyönteislajiston runsastumisena ja esimerkiksi tuholaisten lisääntymisenä.

– Pitkä talvi on ollut hyvä suoja eteläisempiä metsätuholaisia ja ongelmallisempia vieraslajeja vastaan. Jos talvet käyvät leudommaksi, niin se tasoittaa matkaa tulokkaille, joita ei toivota tänne. Tästä hyvänä esimerkkinä käy koloradonkuoriainen. Niitä on nähty joka vuosi ja tulevina vuosikymmeninä joudumme tappelemaan yhä enemmän niitä vastaan.

Pihtiputaalla Hytösten pihapiirissä on ruokittu poikkeuksellista vierasta. Pihaan ilmestynyt kattohaikara Joppe on luultavasti tullut ja jäänyt Suomeen syksyllä vahingossa.

Suurin osa kattohaikaroista viettää talvensa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Joppea on yritetty saada sisätiloihin tyhjään navettaan, mutta toistaiseksi tuloksetta. Ensi yölle pakkasen on luvattu kiristyvän. Nyt pohditaan jo haikaran nukuttamista, jotta se saadaan suojaan.

Lintu on jo tottunut ruokkijoihinsa, mutta ei päästä niin lähelle, että kiinni saataisiin.

– Hirven jauhelihaa on syötetty, ja silakoita. Niistä se pitää, ja muikusta varsinkin. Ei ole ronkeli, kertoo Jopen ruokintaringissä mukana oleva Reino Rasi.

Ilmanlaatu on heikentynyt pakkasen takia monella paikkakunnalla. Erittäin pahalta tilanne näyttää muun muassa Raumalla, jossa ilmanlaatua kuvaava asteikko ei enää riitä kuvaamaan tilannetta.

– Ilma on silminnähden sakeaa pienhiukkasista. Kun katsoo ikkunasta ulos, ilma on harmaata, Rauman ympäristönsuojelupäällikkö Juha Hyvärinen sanoo.

Huonon ilmanlaadun mittauspiste on Rauman Hallikadulla, jossa on paljon liikennettä. Hyvärisen mukaan liikenne ei kuitenkaan sinällään selitä ilmanlaadun heikkenemistä, koska joulun välipäivinä esimerkiksi työmatkaliikenne on vähäisempää kuin normaalisti.

Lännen ja etelän ongelma

Turun keskustassa ilmanlaatu on erittäin huono. Myös muualla läntisessä ja eteläisessä Suomessa ilmanlaatu on heikko, mutta Raumalla tilanne on pahin. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa ilmanlaatu on mittauspisteissä hyvä tai tyydyttävä.

– Tästä tulee pitkä pölykevät, jos tämä tällaisena jatkuu. Lumi sitoisi hiukkasia, mutta nyt sitä ei ole, Hyvärinen sanoo.

Vastaavanlainen tilanne Raumalla oli myös maaliskuussa. Tuolloinkaan ilmanlaadun mittausasteikko ei riittänyt kuvaamaan huonoa tilannetta.

Pihtiputaan kattohaikara Joppe on poikkeusyksilö. Suurin osa sen lajitovereista on jo Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tai Lähi-idässä, missä lajin tyypilliset talvehtimisalueet sijaitsevat.

Mutta miksi Joppe on Pihtiputaalla? Linnut ovat mainioita suunnistajia. Kattohaikarankin muuttomatka kattaa tuhansia kilometrejä. Silloin tällöin kuitenkin tavataan lintuja, jotka ovat keskellä talvea aivan väärässä paikassa.

– Usein kyse on siitä, että lintu ei ole muuttokunnossa. Linnulle voi käydä myös niin, että kompassi heittää 180 astetta, eli se lentää täysin päinvastaiseen suuntaan kuin pitäisi, sanoo Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Helle.

Lintu katsoo kalenteria

Jos lintu viettää enemmän aikaa liian kaukana normaaleilta talvehtimisalueiltaan, myös normaali muuttoaika menee ohi.

– Muuttovire menee ohi. Lintu ikään kuin katsoo kalenterista, että talvehtimisalueellahan tässä ollaan, sanoo Helle.

Helle arvioi, että Jopen muuton osalta muuttopeli on menetetty.

– Pihtiputaan ja talvehtimisalueiden välissä on niin monta tuhatta kilometriä talvea, että ei Joppe tuosta omin siivin muuttomatkalle lähde. Nyt on pärjättävä Pihtiputaan pakkasessa. Vaikka todennäköisesti Joppe käydään korjaamassa jossain vaiheessa sisätiloihin talvehtimaan, sanoo Helle.

Joppe saattaisi myös oppia käyttämään Hytösen tilan puolilämmintä navettaa suojanaan.

– Se olisi paras ratkaisu. Kiinni Joppea ryhdytään ottamaan vain jos se on aivan välttämätöntä, toteaa Helle.

Syö ruumiinpainonsa verran päivässä

Siihen nähden, että kattohaikara talvehtii Afrikassa, se sietää kylmää hyvin.

– Linnut ovat tyypillisesti kylmää kestäviä. Kattohaikaran kipurajaa pakkasen suhteen on vaikea sanoa, mutta arvelisin että kymmenen asteen kylmemmällä puolella pitäisi Jopenkin olla vuorokauden ympäri ruokapöydän ääressä, sanoo Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Helle.

Ruokapuoli Jopella on kohdallaan. Se oleilee Hytösen tilan pihapiirissä, missä sitä ruokitaan kalalla ja lihalla. Silakkaa menee tällä hetkellä kolmisen kiloa päivässä.

– Se vastaa linnun ruumiinpainoa, eli se syö oman painonsa verran päivässä. Suuri osa tästä menee lämpimänä pysymiseen, Helle sanoo.

Suomen talven yö on pitkä ja päivä lyhyt. Kattohaikara on päivälintu, mutta se aloittaa ruokailunsa jo kuuden aikaan aamulla.

– Jos se joutuu paljon pimeässä liikkumaan, saaliiksi joutumisen riski kasvaa. Hämärällä liikkuvat pedot voisivat olla hyvinkin kiinnostuneita kattohaikaran kokoisesta eväästä, Helle sanoo.

Heikki Hellettä haastatteli Esko Pulliainen.

Kova tuuli on puhaltanut ulien järvien rannoille pakkaspäivinä näyttävää jäätaidetta. Jää on vuorannut sisäänsä niin rantojen kivet, puut kuin muutkin kasvit.

Lahtelainen Päivi Leinonen on kiertänyt Vesijärven rannoilla kuvaamassa jäätaidetta moneen otteeseen joulun jälkeen.

– Tiesin, että myrskyn jälkeen tulee tällainen ilmiö, jos pakastaa. Enkä ollut väärässä, hän sanoo ja naurahtaa.

Leinonen on kuvannut jääpeitteen saanutta rantakasvillisuutta, vaikka olosuhteet olivat pakkasessa ja viimassa koleat.

– Tuuli oli hirveä. Sormet ja reidet olivat aivan kohmeessa, mutta oli pakko kuvata kaunista näkyä.

Leinosen mukaan Vesijärven aallot löivät esimerkiksi joulun pyhinä suurimmillaan yli metrisiä aaltoja, jotka iskivät satamassa aallonmurtajien yli. Tyrskyt olivat omiaan kerryttämään jäisiä kuvioita rantaan.

Järjestelmäkameran muistikortille on tallentunut pari sataa kuvaa jäätaiteesta.

Rantojen jäämuodostelmia hän on nähnyt aiemmin tänä talvena kerran. Hän muistelee, että vuonna 2006 hän näki elämänsä hienointa jäätaidetta Lahden rantavesissä.

– Silloin puut olivat alhaalta ylös asti jäässä. Sellaista en ole nähnyt toista kertaa.

Meloja tallensi jääveistokset saaressa

Myös melontaharrastaja Jorma Honkala on kuvannut viime päivinä upeita jäämuodostelmia rantojen kasvillisuudessa Vesijärvellä. Hän kertoo kierrelleensä kanootilla saaria, kun pohjoistuuli painoi laineita rantaan.

– Joskus on ollut todella upeita näkymiä, kun laineet ovat lyöneet oikein korkealle ja on pakastanut.

Honkala tietää, mistä puhuu, sillä hän on käynyt vielä joulukuussakin kolmesti viikossa melomassa – kun kerran vedet ovat monin paikoin sulat.

– Vesillä on hiljaista. Muita melojia ei näy.

Harrastajakuvaaja: "Olen oikein odotellut pakkasta ja tuulta"

Satoja tykkäyksiä Facebookin ryhmissä ovat keränneet myös lahtelaisen Kalevi Elmalan jääkuvat. Hän on valokuvannut päivittäin Vesijärven rantoja ja niille ilmestyneitä jääveistoksia.

Hän sanoo yllättyneensä itsekin siitä, miten upeita jään muodot ovat.

– Eivät ne kameran näytöllä näytä ihmeellisiltä, mutta tietokoneella värit ja terävyys tulevat esille. Olen oikein odotellut, että tulee pakkasta ja tuulta, joka roiskuttaa aaltoja rannoille. On niin kaunista!

Elmala uskoo, että lähipäivinä jääveistokset sen kun paranevat.

– Jääveistoksiin kerääntyy koko ajan lisää vettä. Ne kasvavat ja kasvavat.

Ainutlaatuista luonnon taidetta

Suuri osa Etelä-Suomen järvistä on vielä sulia. Pienet järvet jäätyvät pakkasella nopeasti, kun taas isojen järvien kuten Päijänteen jäätyminen voi viedä jopa viikkoja.

Sulana tyrskyävien järvien rantojen jäämuodostelmat kiehtovat monia ulkoilijoita ja valokuvaajia.

Päivi Leinonen sanoo, että jäät kiehtovat ihmisiä.

– Jäät tekevät hienoa luonnon taidetta, jota ei voi muulloin nähdä. Ne sulavat monesti nopeasti pois, joten taide on ainutlaatuista.

Leinosen vinkit jäiden kuvaamiseen ovat yksinkertaiset. Hänestä paras kuvaussää on auringonpaiste. Valo muotoilee jäätä ja luo sen pintaan kuvioita. Jäätä kannattaa kokeilla kuvata myös vastavaloon.

– Tosin jos ei osaa oikein käyttää kameraa, kuvasta voi tulla kaunis siluetti. Jos osaa kuvata, vastavalosta saa paljon irti.

Pohjolan kaivosbuumin tappiot uhkaavat aiheuttaa menoja valtiolle Suomen lisäksi myös Ruotsissa. Kysymys on esimerkiksi siitä kykenevätkö konkurssin tehneet Talvivaaran kaivos Kainuussa ja Pajalan kaivos Norrbottenissa maksamaan mahdolliset kustannukset ympäristön pilaantumisesta.

Talvivaaran konkurssiin mennyt kaivosyhtiön Talvivaara-Sotkamo Oy velvoitettiin äskettäin puhdistamaan kaksi saastuttamaansa järveä. Jos Kainuun Ely-keskuksen asettama puhdistusvelvoite saa joskus lainvoiman, niin puhdistuskustannukset maksaa lopulta valtio ellei konkurssipesältä löydy rahaa.

Ruotsissa teollisuushistorian suurimmassa konkurssissa kaatunut Northlandin rautakaivos Pajalassa on herättänyt valtiontalouden tarkastajat arvioimaan kaivosjätteiden muodostamaan kustannusriskiä veronmaksajille. Asiasta julkaistiin äsken Ruotsissa ”Gruvavfall – Ekonomiska risker för staten” eli ”Kaivosjätteet – valtion taloudellinen riski” – niminen raportti.

Kaivosalan pitkän ajan jäterahasto

Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston Riksrevisionin johtopäätös on, että vakuuksien asettaminen, valvonta ja määrä eivät vastaa kasvavan kaivostoiminnan kasvavien jätemäärien aiheuttamaa kustannusriskiä yhteiskunnalle. Raportin mukaan jäteriskiä ja riittävää vakuusmitoitusta arvioidaan kaivoshankkeissa aivan liian myöhään eli vasta kaivostoiminnan alettua.

Ruotsin lain mukaan kaivosyhtiöille olisi mahdollista asettaa tiukemmat vakuudet ja pidempi vastuuaika. Riksrevisionin mielestä kaivosyhtiöiden esityksestä lupakäytännön linjaksi muodostunut 30 vuotta kaivoksen sulkemisen jälkeen on liian lyhyt, koska monilla ympäristövaikutuksilla ei ole aikarajaa.

Lakkautettujen kaivosten hamaan tulevaisuuteen jatkuvan jätehallinnan yhdeksi ratkaisuksi Riksrevisionen ehdottaa pitkän tähtäimen rahoitusta esimerkiksi kaivosalan rahaston avulla.    

Talvivaaralla ei vakuuksia pilaantuneiden järvien putsaamiseen

Entä miten asia on hoidettu meillä Suomessa? Kainuun Ely-keskuksen mukaan Talvivaaran kaivosyhtiöltä ei ole tarvinnut Suomen lain mukaan vaatia vakuuksia vesistöjen pilaamisen varalta ja vahinkovakuutukset ovat pienet.

Talvivaaran kaivosyhtiöltä vaadittiin aikanaan lain mukaiset jätevakuudet jätealueiden maisemointiin kun kaivos joskus suljetaan. Siis jos Talvivaaran konkurssipesältä ei löydy rahaa, kuten usein käy, niin järvien puhdistamisen maksavat veronmaksajat.

Pohdiskelua veronmaksajien kaivosjäteriskin kannalta Suomessa riittää. Parhaillaan viranomaiset selvittävät vasta lyhyen aikaa toimineen Kittilän kultakaivoksen jätealtaan vuodon herättäminä, pitäisikö kaivosten jätealtaiden rakenteista säätää Suomessa vihdoin jotakin.

Kaivosteollisuus puolestaan on niin Suomessa kuin Ruotsissa, lobannut ankarasti päättäjiä ja mediaa sääntelyn purkuun. Kaivoyhtiöiden väite on ollut, että liian tiukka ympäristölainsäädäntö estää kaivosten ripeää avaamista ja pilaa taloudellisen kasvun.

Pihtiputaalaisten maatilojen pihoissa kuljeksii todennäköisesti koko talven kattohaikara. Sen lajitoverit ovat jo tuhansien kilometrien päässä etelässä, mutta Jopeksi ristitty ja urokseksi arveltu lintu jää odottamaan seuraavaa syysmuuttoa.

– Joppe syö kuin porsas ja lihoo kuin virtahepo. Se saa kolme-neljä kertaa päivässä ruokaa. Kenenkään ei kannata olla Jopesta huolissaan, kyllä me sen kanssa pärjäämme, elämäjärveläinen maanviljelijä Pentti Hytönen vakuuttaa.

Joppe tarvitsee kylmässä useita kiloja ruokaa päivässä, mutta ylensyöntiin lintu ei Hytösen mukaan sorru: jos ruokaa on liikaa, se jättää syömättä.

Luontaista ruokavaliota sille olisivat myyrät ja sammakot, mutta niiden puuttuessa Joppe saa silakoita, muikkuja, sika-nautajauhelihaa, hirvenlihaa ja kananmunia.

– Emäntä pyöritteli sille illalliseksi jauhelihasta ja kananmunasta lihapullia, Hytönen kertoo maanantai-iltana.

Taktiikkana kesyttäminen

Hytösen mukaan Joppe selvästi jo tunnistaa hänet sekä toisen lintua aktiivisesti hoitavan tilallisen, Reino Rasin.

– Meidät se päästää metrin päähän, mutta jos paikalle tulee joku muu, se väistyy heti kauemmas.

Kesyttäminen kuuluukin miesten suunnitelmaan, sillä kun pakkanen kipuaa viiteentoista, Joppe on tarkoitus viedä navettaan lämmittelemään.

Suosäällä se sitten pääsisi taas ulos ja vahvistamaan siipiä lentämällä.

– Joppe on saatava luottamaan meihin, mutta aikaa se vie, ennen kuin tuo kaveri kiinni antaa.

Ruoka ei lopu

Hytönen kertoo, että Joppe on marraskuussa majaillut Ähtärin seudulla: lintu on tunnistettu luontokuvista. Siellä se arvioitiin 2-3 -vuotiaaksi urokseksi.

Hytösen mukaan Joppe on hyvässä kunnossa, eikä sillä ole vammoja.

– Se on luonteikas eläin, silmissä on virkeä katse.

Suomen talvessa Jopen henkeä uhkaa eniten kylmä: kyläläiset aikovat pitää huolen, että ruokaa riittää. Toinen uhka on petoeläimet. Aivan viime päivinäkin on Pihtiputaalla Hytösen mukaan liikkunut talojen läheisyydessä susia.

– Joppe onneksi nukkuu yönsä korkealla, yhdellä jalalla, mutta kyllä meidän lintu pitää lämpöiseen saada, kun pakkanen kiristyy.

Joppe kuljeskelee tällä hetkellä Pihtiputaan Elämäjärvellä viiden tilan pihassa.

Tumman ruskea syöksyy putkesta Paroisten puhdistamolla Hämeenlinnassa.

Pääteasema on esikäsittelylaitos, jossa poistetaan suuremmat kappaleet ja hiekka. Sen jälkeen on vuorossa biologinen puhdistus.

– Ahkerat työläiset, bakteerimme, tekevät hyvää työtä hajottaessaan jätteitä vedestä, hymähtää Paroisten jätevedenpuhdistamon käyttöpäällikkö Tapani Sulin.

Häneen ääneensä  tulee kuitenkin huolta, kun mies miettii kotitalouksien ja teollisuuden uusien aineiden jatkuvasti laajentuvaa kirjoa. Sama ongelma on tuttu kaikissa Suomen jätevesien puhdistamoissa.

– Ihmiset käyttävät kotonaan mitä merkillisimpiä aineita. Samoin laitoksista tulee uusia aineita, jotka pitäisi pystyä puhdistamaan. Pääosin olemme vielä onnistuneet, Sulin arvelee.

Takavuosina joulun ajan suurin ongelma oli kinkunrasva, joka jämähti putkistoihin. Oppi on onneksi mennyt perille ja rasvaa tulee puhdistamoon enää harvoin.

Jätevesi ei puhdistu kokonaan 

Biologisen puhdistuksen jälkeen jätevesi kohtaa pyörreflotaatioaltaan.

Siinä paineellisen ilma-vesiseoksen avulla saadaan kiintoaine pintaan ja puhdistettu vesi jää puolestaan pohjalle.

Siten vesi johdetaan ulos luontoon Vanajaveteen. Puhdistettu vesi ei ole luonnonveden veroista.

– Meiltä lähtevä vesi on noin neljä kertaa likaisempaa kuin Vanajaveden järvivesi. Ongelmina ovat lähinnä fosfori ja typpi, jota ei saada pois tarpeeksi tehokkaasti.

Molemmat aineet rehevöittävät vesistöjä.

Jätevedenpuhdistamoiden jatkuva kamppailun aihe on toisaalta saavuttaa yhä tiukemmaksi käyvät viranomaismääräykset, toisaalta puhdistaa jätevesien mukana tulevat uudet aineet.

Käyttöpäällikkö Tapani Sulinin äänessä kuuluu pitkän linjan miehen realismi.

– Tuskin me täydelliseen puhdistustulokseen pääsemme ainakaan lähivuosina, hän myöntää.

Pelastuslaitos on saanut jälleen lukuisia ilmoituksia jäätyneistä joutsenista. Varsinais-Suomessa jokainen ilmoitus on ollut aiheeton.

– Ne yleensä liikkuvat sen verran, että vesi pysyy sulana, sanoo päivystävä palomestari Olli Suominen.

– Sitten ne lähtevät lentoon, kun palomies pääsee esimerkiksi pelastuslautalla tarpeeksi lähelle, hän kertoo.

Täysin mahdotonta joutsenen jäätyminen veteen ei ole, mutta silloin kyseessä on todennäköisesti sairas tai loukkaantunut yksilö.

Pelastuslaitos pyytää varmistamaan joutsenen tilanteen mahdollisimman tarkasti. Jokainen ilmoitus käydään tarkastamassa.

Suurten järvenselkien jäätyminen voi viedä pitkäänkin, vaikka ilman lämpötila olisi jo painunut pakkaselle. Esimerkiksi Päijänteen Päijätsalossa veden lämpötila on 29.12. reilut kaksi plusastetta.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) hydrologi Heidi Sjöblom arvioi, että Etelä- ja Keski-Suomessa isojen järvien jäätyminen voi viedä vielä aikaa.

– Esimerkiksi Päijänne ei jäädy heti vaan jäätyminen voi viedä viikkoja. Pienissä järvissä jäätyminen on alkanut etelässäkin.

Ensin jäätyvät pienet, suojaisat lahdet, joissa vesi liikkuu vähän. Esimerkiksi Lahdessa Vesijärven suojaisat poukamat saivat jääpeitteen jo muutaman pakkaspäivän jälkeen 29.12.

Viimeisenä jääpeitteen saavat suuret järvenselät.

Jäätymistä hidastavat kovat tuulet tai jos jo muodostuneen jään pinnalle sataa eristävää lunta.

– Tyynellä säällä ja kovalla pakkasella järvet jäätyvät nopeasti.

Jäänpaksuus tarkistetaan ennen vuodenvaihdetta

Suomen ympäristökeskus mittaa jäänpaksuutta 50 järvellä eri puolilla Suomea. Viimeisimmät mittaustulokset ovat joulukuun 20. päivältä. Tuolloin jääpeite oli lähinnä pohjoisen Suomen järvissä, ja niissäkin tavanomaista ohuempana.

Hydrologin mukaan jää on ollut alkutalvesta laadultaan poikkeuksellisen heikkoa: vaikka jäänpaksuudeksi olisi mitattu 20 senttiä, se on voinut olla haurasta kohvajäätä.

Syke mittaa jäänpaksuutta vielä ennen vuodenvaihdetta, 30.12.

– Ihmiset käyvät kairan ja mittakepin kanssa mittaamassa jäänpaksuuden. Jos jäätä ei ole, he jättävät menemättä.

Sjöblom huomauttaa, että vaikka omaan lähijärveen olisi jo muodostunut jääpeite, kannattaa olla varovainen.

– Jäät ovat heikot. Lapissakin kannattaa varoa, koska jään laatu on monella järvellä hyvin heikkoa. Erityisen varovainen kannattaa olla virtapaikoissa ja ojansuissa, jos jäälle meinaa mennä.

Seitsenhenkinen joutsenperhe herätti tiistaina ulkoilijoiden huolen Lahdessa. Joutsenet näyttivät jäätyneen kiinni edellisenä yönä jääpeitteen ainakin rannoilleen saaneeseen Vesijärveen.

Lintujen joukossa oli viisi poikasta ja kaksi aikuista.

Koiraansa Myllysaaressa ulkoiluttanut Sanna Laakkonen oli ensimmäisiä joutsenten tilanteen havainneita. Joutsenet olivat jäällä muutamankymmenen metrin päässä saaresta.

– Ihmettelin, mikseivät joutsenet liiku. Ajattelin jo, ovatko ne kuolleet. Sitten koirani alkoi haukkua joutsenille, ja ne alkoivat huutaa ja yrittivät räpistellä irti, mutteivät päässeet. Alkoivat sentään onneksi liikkua.

Laakkonen soitti hätänumeroon.

– Siellä sanottiin, että joutsenet eivät voi jäätyä kiinni, hän kertaa.

Laakkosen mielestä joutsenet olivat sellaisessa kiipelissä, etteivät välttämättä pääsisi omin avuin liikkeelle. Niinpä hän soitti vielä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle, josta lähetettiin paikalle palomiehiä.

Joutsenia oli tähän mennessä kerääntynyt ihmettelemään Laakkosen mukaan useampia ulkoilijoita ja ranta-asukkaita. Monella muullakin oli huolta lintujen pärjäämisestä jäisessä vedessä.

Pelastuslaitos: Ilmoituksia jäätyneistä joutsenista tulee usein

Ruiskumestari Timo Kokko Niemen pelastusasemalta kertoo, ettei joutsenperheellä vaikuttanut rannalta katsottuna olevan hätää.

– Ne lepäilivät siellä, yksi oli etäämmällä väijyssä.

Kokko lupaa, että pelastuslaitoksen väki käy myöhemmin tiistaina tarkistamassa joutsenten kunnon ja että ne ovat päässeet liikkeelle. Hänen mukaansa paikalle mennään veneelle, vaikka järvi onkin jo paikoin jäässä.

Kokon mukaan pelastuslaitokselle tulee talviaikaan melko tiuhaan ilmoituksia mahdollisesti järviin jäätyneistä joutsenista. 35-vuotisen uransa aikana ruiskumestari ei ole joutunut vielä irrottelemaan lintuja jäistä.

– Ihmiset ovat huolissaan. Linnut kuitenkin pääsevät yleensä omatoimisesti irti.

Tulvakeskuksen mukaan pakkasista huolimatta hyyde ei ole vielä juuri nostanut vedenpintoja kiristyneestä pakkasesta huolimatta. Hyydeongelmat ovat kuitenkin pakkassäiden jatkuessa lähipäivinä mahdollisia, sillä Oulun eteläpuolella sijaitsevien jokien koskiosuuksissa ei monin paikoin ole vielä jääkantta.

Virtaamat ovat joissa suuria sateisen ja leudon syksyn jälkeen, mikä hankaloittaa jääkansien muodostumista. Myös monen järven pinta on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen varsin korkealla. Esimerkiksi Pyhäjärvi on lähellä ennätystasoa.

Jääkansi ehkäisee hyyteen muodostumista

Jääkansien muodostumista voidaan edistää säännösteltyjen järvien juoksutuksia tilapäisesti pienentämällä. Näin on tehty juuri muun muassa Oulujärvellä. Oulujokeen jääkantta tehtiin kaksi viikkoa sitten estämään suppojään muodostumista.

Tulvakeskuksen mukaan useimpien Pohjois-Pohjanmaan järvien vedenpinnan ennustetaan kääntyvän laskuun ensi viikolla.

Tulvakeskus on Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyöverkosto, joka seuraa tulvatilannetta.

Pohjois-Karjalassa järvien jäät alkoivat luoda jääpeitettä heti joulunpyhien jälkeen. Esimerkiksi Pyhäselällä jään muodostus oli nopeaa, ja pian rantavedet olivat kauniin, mutta vielä ohuen jään peitossa.

– Kun jäätä muodostuu nyt sulaan veteen, eikä juuri tuule, muodostuu järveen teräsjäätä.

– Jos vain ei sada lunta, niin jää on laadultaan hyvää. Lumen lisäksi tuuli voi huonontaa jään laatua, kertoo johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskus SYKEstä.

Jäiden paksuus oli SYKEn mittausten mukaan joulun pyhien jälkeen kautta koko Suomen selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Liperin Roukalahdessa, ei ollut vielä lainkaan jäätä.  Vuosien 1992-2014 välisenä aikana jäätä on tähän aikaan vuodesta ollut keskimäärin 18 senttiä.

Myöskään Kuhmon Lammasjärvi ei ollut vielä joitakin päiviä sitten saanut täydellistä jääpeitettä, joten sielläkin jäätiin keskiarvosta (1961-2014) peräti 23 senttiä. Ainoastaan Utsjoen Kevojärvellä on jään paksuus keskiarvolukemissa (1962-2014). Siellä jäätä on ainakin 34 cm.

Jää voi olla kaunista, mutta pettävää

Vaikka jääpeite vahvistuukin hyvää vauhtia, niin jään kantavuudelle on tiettyjä ehtoja.

– Nyrkkisääntö on, että pitäisi olla minimissään viisi senttiä teräsjäätä, jotta jää kantaisi ihmisen painoin. Mieluiten kymmenenkin senttiä, valistaa palomestari Jani Kareinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Palomestari Jani Kareisen mukaan on tärkeää erottaa se, onko kyseessä teräsjäätä vai kohvajäätä.

– Teräsjään erottaa kohvajäästä siitä, että teräsjää on tasalaatuista ja läpikuultavaa. Kohvajää puolestaan muodostuu siten, että jään päälle sataa lunta ja lumen painosta jäähään alkaa tulla halkeamia, jotka päästävät jäälle ja lumelle vettä.

Kohvajään lujuus on palomestari Kareisen mukaan noin puolet teräsjäähän verrattuna.

Pohjoisella Saimaalla on kevyt jääpeite ja muun muassa retkiluistelijat odottavat jo malttamattomina järven jäätymistä.

Etelä-Karjalassa Saimaan jäälle saattaa päästä jo ensi viikonloppuna, mikäli pakkanen pysyy kovana. Esimerkiksi kymmenen pakkasasteen lämpötila tekee kävelijän painon kestävän jään suurin piirtein kolmessa päivässä.

– Vahvaa teräsjäätä tarvitaan viisi senttiä, että se kantaa ihmisen. Minusta jäätä on hyvä olla se kymmenen senttiä, sillä jää ei ole aina kaikkialla saman paksuista. Naskalit pitää jäälle ottaa joka tapauksessa mukaan, kertoo Ilmatieteenlaitoksen jääasiantuntia Jouni Vainio.

Petotiedot Luonnonvarakeskuksen Tassu -tietokantaan tulevat pääosin metsästäjiltä.

Metsästäjät saivat vasta jälkikäteen tiedon siitä, että Luonnonvarakeskus eli Luke oli jakanut tietoja Tassusta esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöille. Metsästäjät suuttuivat Lukelle siitä, että he eivät saaneet tietoa siitä, että näin tehdään.

Osa Hämeenlinnan seudun metsästäjistä ryhtyi jopa lakkoon. Petotiedot kyllä kerätään, mutta luovutetaan Tassuun vasta viiveellä.

Luonnonvarakeskus myöntää virheensä

Johtaja Vesa Ruusila Luonnonvarakeskuksesta on pahoillaan tiedon kulun tökkimisestä.

– Kyllä meidän olisi pitänyt tiedottaa asiasta aiemmin ja laajemmin. On valitettavaa, että näin pääsi käymään, pahoittelee Vesa Ruusila Ylelle.

– Toivottavasti saamme keskustellen asian kuntoon. Metsästäjät ja heidän tietonsa ovat meille erittäin tärkeitä.

Luonnonsuojelijat täynnä ihmetystä

– Asiasta noussut haloo on aika absurdi, toteaa puolestaan Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Kanta-Häme Uusimaa ry:n puheenjohtaja Reija Laurila.

 – Kyse on kuitenkin vain eläintä koskevista havainnoista eikä mistään valtiosalaisuuksista.

– Koska Luonnonvarakeskus on linjannut tiedot julkisiksi ja ne ovat lupapäätöksen yhtenä osana, niin on luonnollista, että niihin voi tutustua tahot, joilla on esimerkiksi lupapäätökseen valitusoikeus. Tämä turvaa perusoikeuksia esimerkiksi hallinto-oikeusprosesseissa, puuskahtaa Reija Laurila.

Tietojen väärinkäyttöön Laurilalla on myös selvä kanta.

– Jos tiedot on merkitty Tassuun oikein, niin miten niitä voidaan käyttää väärin, ihmettelee Reija Laurila.

Kalastuslaissa kielletään onkiminen ja pilkkiminen vaelluskalavesistöjen koski- ja virtapaikoissa. Uusi kalastuslaki-ja asetus astuvat voimaan vuoden 2016 alusta. 

– Vanhassa laissa onkiminen ja pilkkiminen voitiin näissä paikoissa sallia vesialueen omistajan luvalla. Uudessa laissa tätä mahdollisuutta ei ole, eli lupien myyminen loppuu, selittää kalatalousasiantuntija Kalle Torvinen Lapin Ely-keskuksesta.

Samansisältöinen laki on ollut voimassa ennenkin. Ongelmana on, että virtapaikkojen määrittäminen on hankalaa.

– Laissa sanotaan, että virtapaikoissa vesi virtaa silminhavaittavasti alavirtaan päin, ja ylävesi on alavettä ylempänä, eli kaltevuutta on nähtävillä. Tulkinta on hankalaa, Torvinen kertoo.

Laki koskee koko vaelluskalavesistöä

Vaelluskalavesistöjä on koko Suomessa. Vaelluskaloilla tarkoitetaan lohta, järvilohta, ankeriasta, nahkiaista, toutainta, taimenta sekä nieriän, harjuksen ja siian vaelluskantoja. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa vaikutus on laaja.

– Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kaikki isot virtaavat joet Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ovat vaelluskalavesistöjä. Esimerkiksi Oulujoen vesistöstä puhuttaessa se tarkoittaa koko jokea, aina Suomussalmen Hossaan ja Kuhmon itärajalle asti. Ja Iijoen kohdalla mereltä Kuusamoon, kertoo Torvinen.

Ely-keskuksilla olisi mahdollisuus listata tarkat koski-ja virtapaikat, mutta Torvisen mukaan täydellisen kartan tekeminen olisi lähes mahdotonta.

– Esimerkiksi Oulujoki on säännöstelty vesistö, jossa voimalaitosten patojen läpi juoksutetaan vettä vaihtelevasti, jolloin virtaukset voivat välillä olla hyvinkin voimakkaita ja välillä hyvinkin heikkoja. Koska olosuhteet muuttuvat, tulkinta siitä, mitkä ovat koski-ja virta-alueita, on hyvinkin vaikeaa, Torvinen sanoo.

Suvantopaikoissa voi edelleen onkia ja pilkkiä

Äkkiä kuulostaa siltä, että onkiminen ja pilkkiminen on jatkossa mahdotonta. Esimerkiksi Oulujoessa virtaukset ovat toisinaan kovia. Torvinen kehottaa lähestymään asiaa käytännöllisesti.

– Siellä, missä joessa on poukama tai suvantopaikka eli vesi ei virtaa, saa edelleen pilkkiä ja kalastaa. Ja sillä on iso merkitys, mitä kaloja saa saaliiksi. Jos suvantopaikasta saa ahvenia ja särkiä, voi onkia hyvällä omallatunnolla. Eli ei mennä onkimaan koskipaikkoihin alamittaisia lohikaloja.

Vastuu siitä, onko kalastuspaikka virtapaikka vai suvanto, jää kalastajan itsensä päätettäväksi. Torvinen antaa pari vinkkiä arvioinnin työkaluiksi.

– Jos pilkillä mormuska tai pilkki lasketaan kairan reikään, niin katsotaan pysyykö se reiän kohdalla vai meneekö sivuun. Jos se liikkuu kovasti sivuun, kyseessä on virtapaikka eikä siinä saisi pilkkiä.

Kesäkalastaja voi arvioida virtausta tuijottamalla kohoa.

– Jos ongenkoho ei lähde liikkumaan alavirtaan, niin siinä on semmoinen paikka, jossa saa onkia.

Kalastuksenvalvojia on ohjeistettu alkuvaiheessa neuvomaan ja ohjaamaan kalastajia oikeille paikoille sakottamisen sijaan.

Oulussa haetaan poikkeuslupaa

Torvisen mielestä laki ei juuri muuta nykyistä tilannetta.

– Itse näen, että muutos vanhaan ei ole kovin iso, koska aika harvoin ongitaan ja pilkitään virtavesissä. Pääsääntöisesti sitä tehdään lammilla, järvillä ja merellä. Virtaaviin vesiin mennään yleensä viehe- tai perhokalastamaan ja se on mahdollista edelleen.

Torvinen korostaa, että uudella lailla halutaan suojella vaelluskaloja ja erityisesti niiden poikasia, eikä lakia säädettäessä ole voitu ottaa huomioon paikallisia tapoja.

– Käytännössä harjuksen ja siian pilkintään tämä laki vaikuttaa eniten, sillä niitä pyydetään perinteisesti virtapaikoista.

Oulussa kielto lopettaisi tai ainakin huomattavasti vaikeuttaisi monen kalastusharrastusta. Kieltoon halutaankin lievennystä, ja kaupunki hakee poikkeamislupaa Ely-keskukselta. Kaupungin vesialueilla onkimis-ja pilkkimiskielto koskee Oulujoen suiston Hartaanselkää, Oulujoen ja Sanginjoen koski-ja virtapaikkoja. Hartaanselkä on erityisesti siianpilkkijöiden suosiossa.

– Poikkeuslupa on mahdollista myöntää, sillä Oulun kaupunki hoitaa siikakantoja istuksin, Torvinen sanoo.

Karhukaiset tiedetään kummallisiksi olioiksi: Mikroskooppisen pienet eläimet selviävät minuutteja 272 miinusasteessa ja kuumuudessa, joka nousee 151 asteeseen. Myöskään voimakas säteily tai paine eivät tuota niille ongelmia.

Eräs tämän mikroskooppisen pienen eläimen omituisimmista piirteistä liittyy kuivumiseen. Karhukainen sietää nimittäin senkin, että se menettää lähes kaiken nesteensä.

Tuolloin karhukainen muuttuu eräänlaiseksi biolasiksi, jolloin se kykenee säilyttämään elintärkeät proteiinit ja molekyylit kasassa aina siihen asti, kunnes kosteus saa ne taas heräämään henkiin, kertoo Science alert -nettisivusto.

Chicagon yliopiston tutkijat kertoivat syyskussa löytäneensä tämän uudentyyppisen lasin, jota muodostuu ainoastaan karhukaisen kuivumisen yhteydessä.

– Kuivuessaan ne päällystävät itsensä nopeasti suurella määrällä lasinkaltaisia molekyylejä, kertoo päätutkija Juan de Pablo.

Tutkijat arvelevat nyt olevansa askeleen lähempänä karhukaisen biolasin arvoituksen selvittämistä. North Carolinan yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä geenit, jotka ohjaavat lasinmuodostuksesta vastaavia IDP-proteiineja.

Tutkijat havaitsivat myös, että karhukaiset, joilla oli muita vähemmän kuivumiselta suojaavia IDP-proteiineja, kestivät esimerkiksi äärimmäistä kylmyyttä yhtä hyvin kuin muutkin lajitoverinsa.

Tämän tulkittiin tarkoittavan, että IDP-proteiinien geeneillä ei ole tekemistä sen kanssa, miten eläin selviää muista stressitekijöistä. On siis mahdollista, että karhukaisella on erilliset keinot selvitä esimerkiksi voimakkaasta säteilystä tai paineesta. 

Löytöä voidaan hyödyntää monin tavoin 

Seuraavaksi tutkijat testasivat muun muassa hiivaa, jolle oli siirretty karhukaisen kuivuusproteiinia. Havainto oli, että hiiva sieti tavallista enemmän kuivumista. Tämän huomion toivotaan johtavan nykyistä paremmin kuivuutta kestävien viljalajikkeiden kehittämiseen.

Thomas Boothby Pohjois-Carolinan yliopistosta arvelee, että IDP:tä voidaan hyödyntää myös muun muassa lääketeollisuudessa. Lääkkeiden varastoinnin kustannukset laskevat selvästi, jos niiden kuivuminen voidaan estää.

– Kehitysmaissa noin 80 prosenttia rokotusohjelmien kustannuksista johtuu tarpeesta säilyttää rokotteet kylmässä, sanoo Boothby.

Lisää aiheesta englanniksi täällä.

Pakkasten tultua Etelä-Suomeen Heinolan lintutarhan puhelimet ovat soineet tauotta. Lintutarhan hoitaja Olli Vuori kertoo vastanneensa kymmeniin puheluihin, joissa soittaja kertoo huolensa järven jäihin jäätyneestä joutsenesta.

Vuori on hyvillään siitä, että ihmiset huolehtivat luonnonvaraisten eläinten hyvinvoinnista, mutta sanoo, että harva joutsen tarvitsee ihmisen apua.

– 99-prosenttisesti joutsenet eivät ole kiipelissä. Ulkoilijat näkevät, kun ne makaavat jäällä pää siiven alla, ja pelkäävät niiden jäätyvän. Mutta siitä ei ole kyse.

Vuori kertoo, että joutsen pysyy pakkasilla mahdollisimman liikkumattomana säästääkseen energiaa.

– Ne huilaavat eikä niillä ole hätää.

Lintutarhan hoitajalla on yksinkertainen vinkki, jolla joutsenten voinnista huolestuneet voivat tarkistaa linnun kunnon. Jos joutsen on kunnossa, se reagoi meteliin.

– Rannalla voi vaikka taputtaa käsiä, puukalikoita tai kävelysauvoja yhteen. Todennäköisesti joutsen nostaa päänsä ja vilkaisee metelinlähdettä, kunnes taas painaa päänsä takaisin siiven alle. Näin ihminen varmistuu siitä, että lintu on elossa eikä menehtynyt.

Siipensä loukanneelle voi käydä köpelösti

Lahdessa pelastuslaitos kävi tiistaina varmistamassa Vesijärvellä majailleen joutsenperheen kunnon. Jäähän jumiin jääneistä joutsenista oli soitettu hätäkeskukseen. Joutsenten kohtalo herätti huolta myös sosiaalisessa mediassa.

Myös Turussa pelastuslaitos on saanut lukuisia ilmoituksia jäätyneistä joutsenista.

Vuori haluaakin muistuttaa, että joutsen ei ole kylmänarka lintu.

– Ainoa, milloin joutsen voi jäätyä, on jos sillä on siipirikko. Jos lintu ui kylmässä vedessä siiven roikkuessa vedessä ja käy nukkumaan, muttei saa loukkaantunutta siipeä nostettua selkään normaalisti, silloin siipi voi jäätyä yöllä pakkasella.

Vuori kertoo, että jopa tällaisissa tapauksissa joutsen pitää usein huolta itsestään.

– Se hakkaa siipiään niin, että sulat saattavat jopa jäädä kiinni jäähän. Muuten joutsen ei jäädy, koska höyhenpallo eristää lämmön. Joutsenhan vetää jalatkin höyhenten sisään.

Ei kylmyys vaan lumi

Lintutarhan hoitaja ei muista 20-vuotisen uransa ajalta yhtäkään kertaa, jolloin hän olisi ollut pelastamassa joutsenta jäistä. Muita lintuja kuten kuikkia on kyllä pelastettu.

Osa joutsenista on jo lähtenyt muuttomatkoilleen talvimyräköiden vauhdittamina. Joutsenille kylmyyttä suurempi ongelma on usein lumi: jos hanki peittää pellot, ruoansaanti vaikeutuu.

– Silloin joutsenet lähtevät.