Keittiömestari Ville Penttillä viiltää hirven kielestä lähes läpikuultavan ohuita siivuja. Sienien, sipulin ja karpaloiden kanssa riistanliha muuntuu jouluisaksi voileiväksi.

Riistaa voi hyvällä syyllä pitää perinteisimpänä suomalaisena juhlaruokana. Hirveä, metsäkanalintuja ja muuta "metsän viljaa" on katettu talven juhlapöytiin jo kauan ennen kuin varsinaista joulua on vietetty.

– Suomessa on aina laitettu juhlapöytään parasta, mitä on tarjolla. Ja historiassa se on hyvin usein ollut riistaa, sanoo keittiömestari Penttilä, jolle villiruoka on sydämen asia.

Juhlakattauksessa kaikkea hirvipaistista makkaraan

Riista on mainittu juhlaruokana niin kauan, kuin maastamme löytyy kirjoitettuja perinnereseptejä. Hirvi on ollut tärkein riistaeläimemme aina. Sen perässä muinaiset metsästäjät ovat myös tänne tulleet. Aikain saatossa hirvi on myös ollut sillä juhlapöydän kunniapaikalla, jolla sian kinkku on nykyisin. Riistaa on maassamme hyödynnetty todella kirjavasti, kunkin maamme kolkan omien tapojen mukaan.

– Esimerkiksi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla joulupöytään on läpi historian kuulunut hirvimakkara, tietää riistaruoka-asiantuntija Taina Vuorimies.

Muoti ja perinne lyövät kättä

Riista, marjat ja sienet, eli niin kutsuttu villiruoka on noussut ruokamaailmassa valtavaksi buumiksi. Sosiaalinen media täytyy syksyisin sienestäjien saaliskuvista, villiyrttejä kerätään ahkerasti ja riistanlihan kysyntä on kasvanut jatkuvasti.

Viiliruuan ja riistan asemaa on myös edistetty muutamien viime vuosien aikana. Esimerkiksi Suomen Metsästäjäliitto toteutti vuonna 2014 erityisen hankkeen, jonka tarkoituksena oli korostaa arvokkaan ja terveellisen riistaruuan asemaa kotimaisessa ruokakulttuurissa.

Samaan aikaan julkisuuteen nousi useita kohuja, joissa elintarviketeollisuuden maine ryvettyi. Otsikoissa vilahteli hevosenlihaskandaaleita ja tuotantoeläinten kaltoinkohtelua. Eettisyydellä markkinoidun riistan kysyntä alkoi kasvaa.

– Nykyisin moni kuluttaja valmistaa ruuaksi riistaa, vaikka ei muuta lihaa söisikään, sanoo Metsästäjäliiton riistaruokahankkeen vetäjänä toiminut Taina Vuorimies.

– Ja vaikka riista ja muu villiruoka on nyt äärimmäisen trendikästä, on moni trenditietoinen riistaruuan ystävä samalla erittäin perinnetietoinen, hän muistuttaa.

Riistaa kannattaa kysyä ja ennen kaikkea valmistaa

Lahtelaisravintolan keittiömestarina toimiva Penttilä valmistaisi riistaa enemmänkin, mutta sen saatavuus varsinkin ammattikeittiöön on niin vaatimatonta, että riista joudutaan korvamaan naudalla. Penttilä kuitenkin vakuuttaa että yksityishenkilön on aivan mahdollista saada riistaa pöytäänsä tutuilta tai sukulaisilta. Ja riistan valmistamista ei pitäisi pelätä.

– Hyvä esimerkki on hirvenvasan maksa. Naudan maksa on meillä hyvinkin arkipäiväinen ruoka, mutta hirven maksasta saa yhtä helposti hyvää ja juhlavaa ruokaa, Penttilä rohkaisee.

Uhanalaisten liito-oravien määrä on kasvanut Espoossa nopeasti, ja niin kasvaa myös Espoon kaupunki. Sekä ihmiset että liito-oravat tarvitsevat toimivan elinympäristön liikenneyhteyksineen, mutta kaupunkisuunnittelu voi tyssätä metsästä löytyneeseen liito-oravan papanaan.

Ihmisen ja liito-oravan etujen ei enää välttämättä tarvitse olla ristiriidassa, sillä Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen maisema-arkkitehdit keksivät keinon, jonka avulla molemmat nisäkkäät saavat reviirinsä.

Aiemmin kaavoitukseen haluttuja metsiä on samoiltu jalan, kun niistä on etsitty liito-oravien papanoita. Nyt sama homma käy kätevästi toimistosta käsin uuden lasertekniikan ansiosta.

– Tietokoneen ja teknisen sovelluksen kautta on pystytty tekemään näkyväksi sitä, mitä ihmissilmä ei helposti havaitse, eikä kaikkiin paikkoihin päästä kulkemaankaan, kertoo maisema-arkkitehti Mikla Koivunen.

Liito-oravien liikkeet noudattavat matemaattista mallia

Liito-oravat liitävät puusta toiseen yli kymmenen metrin korkeudessa. Liidettävän matkan pituus voi olla korkeintaan kolme kertaa lähtö- ja laskeutumispisteiden korkeusero.

– Liito-oravien liikkeet noudattavat tiettyä matemaattista mallia, jota pystytään tutkimaan algoritmisellä analyysillä, Koivunen sanoo.

Tiiviissä kaupunkiympäristössä sekä liito-oravien reittien että pesäpuiden säilyminen on tärkeää. Kun liito-oraville pystytään laskemaan vaihtoehtoisia yhteyksiä liikkumiseen, lajin selviytymismhahdollisuudet paranevat, ja kaupungile tärkeät kaavoitushankkeet voivat edetä.

– Meillä on liito-oravia melkein kaikkialla espoossa, joten tämä liittyy kaikkiin meidän kaavoitushankkeisiin ja nopeuttaa niitä.

Analyysityökalun Espoolle kehitti Gispo Oy.

Malminetsintäyhtiö Mawson on aloittanut tämän talven kairaukset Ylitornion Palokkaan kultaesiintymällä. Kairausten perusteella yhtiö laskee, miten paljon tutkimusalueella on kultaa ja olisiko sen hyödyntäminen taloudellisesti kannattavaa.

Tänä talvena Mawsonin tarkoituksena on kairata kallioperää 4000 metrin verran. Se tarkoittaa käytännössä useita kymmeniä kairausjälkiä maastoon, sillä yksittäiset kairanreiät ulottuvat pisimmillään 250 metrin syvyyteen.

Suojelualueellakin kairataan talven mittaan

Malminetsintäyhtiö kairaa tänä talvena sekä Natura-suojelualueella että sen ulkopuolella. Tällä hetkellä työt ovat käynnissä suojelualueen ulkopuolella, mutta myöhemmin talven edetessä mennään suojelualueelle.

Käytännössä Natura-suojelualueelle mennään vasta siinä vaiheessa, kun luontoa suojaa paksu lumipeite.

– Natura-alueella kairataan kevyellä kannettavalla laitteistolla, sillä meillä ei ole lupa käyttää syväkairauslaitteistoa suojelualueella, luonnehtii Mawsonin ympäristöpäällikkö Noora Raasakka.

Yhtiön malminetsintäluvasta tehty valitus on parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Tällä hetkellä Mawsonilla ei ole lainvoimaista etsintälupaa Palokkaan alueelle vaan se tekee töitä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin antamalla täytäntöönpanomääräyksellä.

– Mustiaapa-Kaattisjärven Natura-alueen koko on yli 6 000 hehtaaria, josta kairaamme noin 30–50 hehtaarin suuruisella alueella, kertoo Raasakka.

Palokkaan kultaesiintymällä työskennellään kahden kuukauden ajan. Urakka on jatkoa viime talvena alkaneille kairauksille.

Lapin tunturilinnut kuten kiiruna ja tunturikihu siirtyvät ilmastonmuutoksen vuoksi luoteeseen ja aina Ruotsin ja Norjan Lappiin asti. Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisessä tutkimuksessa selvitettiin lintupopulaatioiden siirtymistä 70-luvulta lähtien.

Tunturilinnut ovat vähentyneet eniten eteläisen Lapin tuntureilla kuten Pyhätunturilla ja Sallatunturilla ja kannan painopiste on siirtynyt Pallakselle, Ylläkselle ja etenkin Käsivarren Lappiin. Johtava tutkija Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että tunturilintuja siirtyy lämpenevän ilmaston vuoksi koko ajan Ruotsin ja Norjan tuntureille. Tunturilinnut vetäytyvät myös ylöspäin kohti tunturinlakea. Virkkala arvioi, että tämän vuosisadan aikana keräkurmitsa ja tunturikihu saattavat hävitä Suomesta kokonaan, koska eivät enää löydä sopivaa elinympäristöä.

Toisaalta Pohjois-Lappiin on ilmestynyt viime vuosikymmeninä talviruokinnan ansiosta aivan uusia lajeja, kuten viherpeippo ja sinitiainen. Sinitiaista ei Lapissa nähty 70-luvulla lainkaan ja viherpeippoakin vain Etelä-Lapissa.

Lintupopulaatiot matkaavat puolitoista kilometriä vuodessa

Tutkijat yllättyivät Virkkalan mukaan kuitenkin siitä, miten hitaasti ja moneen suuntaan lintupopulaatiot levittäytyvät. Lintujen odotettiin siirtyvän Etelä- ja Keski-Suomesta viilenevän ilmaston perässä koilliseen, mutta maatalousympäristössä viihtyvät linnut siirtyivätkin länttä kohti.

Lajien populaatiot ovat siirtyneet keskimäärin 37 kilometriä koillista kohden 30 viimeisen vuoden aikana, kun suotuisat ilmasto-olot ovat siirtyneet samassa ajassa peräti 186 kilometriä.

Tutkimuksessa selvitettiin 128 lintulajin pesimäaikaista tiheyttä 70-luvulta lähtien ja se perustuu lintuharrastajien keräämään linjalaskenta-aineistoon, joka koostuu lähes 800 000 lintuhavainnosta.

Korjattu 23.12 klo 9.50 kehäkurmitsa keräkurmitsaksi sekä oikaistu väite kannan kasvamisesta Pallaksella ja Ylläksellä, jossa tosiasiassa määrät ovat vähentyneet vähemmän kuin Etelä-Lapin tuntureilla, mutta eivät lisääntyneet.

Pirkanmaan ely-keskus ei lopeta Oriveden kultakaivoksen toimintaa luonnonsuojelijoiden tekemän vireillepanon perusteella. Pirkanmaan luonnosuojelupiiri ja Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys olivat pyytäneet ely-keskusta keskeyttämään Oriveden kultakaivoksen toiminnan välittömästi ympäristövahinkojen estämiseksi.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi joulukuun alkupuolella kaivosyhtiö Dragon Mining Oy:n ympäristölupahakemuksen ja määräsi Oriveden kultakaivoksen lopetettavaksi. Kaivoksen toiminta voi kuitenkin jatkua vielä vuosienkin ajan, koska kaivosyhtiö on ilmoittanut valittavansa päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusten käsitteleminen vienee noin vuoden per oikeusaste.

Ely-keskus toteaa tiistaina tekemässään päätöksessä, ettei se voi keskeyttää kultakaivoksen toimintaa ympäristönsuojelulain perusteella, koska kaivoksen ei katsota aiheuttavan välittömiä ja huomattavia haittavaikutuksia ympäristölle tai ihmisten terveydelle.

Pirkanmaan luonnosuojelupiiri ja Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys harkitsevat ely-keskuksen päätöksestä valittamista.

Oriveden kultakaivoksen ympäristöluvan hylkäämisen perusteena oli ennen kaikkea kaivoksen haitallinen vaikutus vesistöihin. Dragon Mining Oy on laskenut koko toimintansa ajan kaivoksen kuivatusvedet Ala-Jalkajärveen. Järven kala- ja rapukannat ovat tuhoutuneet.

Kun talvipäivänseisaus on koittanut, ei päivä pitene vähään aikaan. Sanotaan, että "päivä on pesässä", tai että on "pesäpäivät". Vanhan sanonnan mukaan tapaninpäivänä päivä on hieman pidempi, eli "kukon askeleen" pidempi.

Ihminen seuraa arjessaan aikaa karkealla asteikolla ja siksipä tähtitieteilijän näkökulmasta "pesäpäiviä" ei oikeastaan ole.

– Almanakassa ilmoitetaan auringon nousu- ja laskuajat vain minuutin tarkkuudella. Jos siellä olisi mukana myös sekunnit, niin silloin näkyisi, että kyllä ajat hiukan vaihtelevat.

– Talvipäivänseisauksen aikaan maan pyörimisakselin pohjoisnapa osoittaa mahdollisimman kauas poispäin auringosta. Se suunnanmuutos siinä muutama päivä seisauksen molemmin puolin on hyvin pientä, niin että sitä ei juuri huomaa, kertoo pääsuunnittelija Hannu Karttunen Turun yliopiston Tuorlan observatoriosta.

Maapallo siis kiertää hieman kallellaan aurinkoa, joten kevättä kohden mennessä aurinko on päivä päivältä Suomesta katsoen yhä korkeammalla.

Mikäli katsoo kalenteria tai luetteloa, jossa päivännousut ja -laskut ovat näkyvissä pidemmältä ajanjaksolta kuin yksi päivä, niin huomaa myös, että aamusta päivä ei pitene useisiin päiviin, mutta iltapäivästä pitenee.

Selitys tälle löytyy ajan mittaamisestamme ja auringon liikkeestä taivaalla.

– Auringon nousu- ja laskuajat ilmoitetaan tasaisesti etenevän virallisen ajan mukaan, mutta auringon näennäinen liike taivaalla ei ole yhtä tasaista.

– Aurinkoaika ja virallinen aika eivät aivan pysy samassa tahdissa aina, vaan siinä on pientä huojuntaa. Välillä näyttää niin kuin auringon liike edistäisi ja välillä jätättäisi. Siksi päivä pitenee ensin illasta, selvittää Karttunen.

Hannu Karttusen mukaan talvipäivän seisauksen sijoittuminen eri päiville eri vuosina puolestaan johtuu siitä, että vuoden pituus ei ole aivan tasamäärä vuorokausia ja siksi talvipäivänseisauksen hetki siirtyy aina vuodesta toiseen hiukan eri ajankohtaan.

Karkausvuonna seisauksen ajankohta palautuu kutakuinkin takaisin alkuperäiselle paikalleen.

Päivä on "pesässä" myös juhannuksen aikaan, jolloin on kesäpäivänseisaus. Tuolloin puolestaan päivän pituus ei vaikuta lyhenevän useaan päivään. Tosiasiassa muutosta on siis koko ajan.

Kielot ovat alkaneet taas nostaa päätään joulukukkina. Kielo yleistyi joulukukkana 1800-luvun lopussa, mutta sen suosio hiipui lähes kokonaan 1980-luvulla.

Ylipuutarhuri Simo Laine Turun kasvitieteellisestä puutarhasta pitää joulukieloa hyvänä valintana joulukukaksi.

– Toivottavasti ihmiset löytäisivät kielon, sillä sitä voi pitää myös lähikukkana. Tuoksu on erinomainen, ja kielo tuo pimeään aikaan keväistä olotilaa, Laine sanoo.

Nyt kieloja myyvät muutamat kukkakauppiaat. Esimerkiksi Turun kauppatorilla joulukieloja oli tiistaina myynnissä vain yhdellä kukkakauppiaalla.

Kasvattaminen onnistuu myös itse

Joulukielon kasvattaminen on mahdollista myös itse, mutta se vaatii vaivannäköä. Työt pitää tehdä jo syksyllä, jotta kielon saa kukkaan jouluksi. Kielon juurakkoa nostetaan maasta talteen, pidetään viileässä ja nostetaan kasvamaan lämpimämpään sopivasti ennen joulua.

Simo Laine ennustaa, että joulukielosta voi tulla samanlainen hittikasvi kuin jouluruususta.

– Joulukukka saisi olla sellainen, että sen saisi istutettua ulos. Sellaisesta saa moninkertaisesti iloa.

Vuoden kalamieheksi Pohjois-Karjalassa valittu joensuulainen Juha Lehikoinen on Pielisen miehiä. Hän oppi kalastamaan synnyinkodissaan Larinsaaressa, Juuan maisemissa. Nyt on takana harrastusta jo yli 50 vuotta.

– Meillä oli kotona pieniä luokkirysiä. Ne ovat matalia, noin 50–60 senttiä korkeita rysiä ja vain viisimetrinen aita. Sillä pyydetään haukea toukokuulla.

Vaikka Lehikoinen asuu Joensuussa, hänen kalastusreissunsa suuntautuvat edelleen Suomen neljänneksi suurimman järven apajille. Kalamies alkoi tehdä pyydyksensä itse 1980-luvun alkupuolella. Kipinä ja into syttyivät vapaaopiston kurssilla.

– Opistossa oli kaksivuotinen pyydysten valmistajan kurssi. Sitä piti kalastusmestari Raimo Riikonen. Ensimmäisenä vuonna pauloitettiin ja riimutettiin verkkoja. Toisena vuonna tehtiin sitten puolentoista metrin rysä. Siitä minä kimmokkeen sain, Juha Lehikoinen muistelee.

Vuosien aikana Lehikoinen on tehnyt kymmeniä verkkoja ja rysiä. Verstaan virkaa hoitaa kaupungissa autotalli.

"Aikuisten miesten touhua"

Vuoden kalamiehen mielestä rysä on oiva pyydys. Vannerysällä, jonka vanteiden halkaisija on noin 90 senttimetriä, Lehikoinen on saanut kutuaikana parhaimmillaan 50 kiloa haukea vuorokaudessa.

– Tämä rysä oli yhdellä kaverilla lainassa. Tällä on 12,5 kilon hauki saatu, todistetusti, Juha Lehikoinen kertoo.

Lehikoinen on suruissaan siitä, että nuoria ei kiinnosta pyydyksillä pyynti. Verkko-, katiska- ja rysäpyynti ovat hänen mukaansa aikuisten miesten touhua.

– Tämä on tämmöisten aikuisten miesten touhua. En ole nuorempia tavannut näillä markkinoilla.

– Sitä on kyllä kalamiespiireissä pohdittu pitkään, mutta ei ole ratkaisua löytynyt. Pitäis varmaan lapsesta asti kouluttaa, ottaa lapsia mukaan kalastusretkille.

Pyydyspyynnissä on paljon hyviä puolia. Saalisvarmuus on yksi.

– Rysästä voi lisäksi päästää liiat kalat pois. Tämä pyytää myös isoja kaloja. Ja kokemisväli voi olla harva, Lehikoinen mainostaa.

Suku ruokitaan neljällä verkolla

Vuoden kalamies tietää, että isoja kaloja kannattaa pyytää 70-millisillä tai sitä harvemmilla verkoilla.

– Muutama viikko sitten minulla oli tuo 70-millinen verkko järvessä. Seitsemänkiloisia haukia tuli kaksi.

Lehikoinen odottaa monien innokkaiden kalastajien lailla järvien jäätymistä. Kun Pielinen on saanut jääkannen, uittaa hän jään alle "vain" neljä 60-metristä verkkoa.

– Suku tulee ruokittua sillä. Pielisessä on niin hyvät kuhakannat. Enempää ei tarvii. Liiankin kansa tulee niillä. 

Voissa paistettua ahvenfilettä

Vuoden kalamies on kaikkiruokainen, mutta suosikkikalat löytyvät, kun oikein osaa pyytää.

 – Kaikki kalat hyvältä maistuu. Mutta jos sai valita tässä, niin semmonen iso fileoitu ahven oikein leivitettynä ja voissa paistettuna, sen minä ensimmäisenä söisin.

Entäs kehuttu kuha?

– No, toinen hyvä on jään alta, kylmästä vedestä, saatu noin 2–3 kilon haukifile paistettuna. Minusta siinä on paljon enemmän kalan makua. Kuha on loppujen lopuksi aika mauton kala. Se on helppo syödä, kun siinä ei ole ruotoja.  Mutta melkeinpä ennen sellaisen hauen ottaisin kuin kuhan, Lehikoinen maistelee.

Mikä kala kuuluu perinteisesti vuoden kalamiehen perheen joulupöytään?

– Graavilohta löytyy. Varattu on. Pakkasessa on filettä, Juha Lehikoinen kertoo.     

Joulun aika on perinteisesti ollut vilkasta maaseutumatkailuaikaa. Ruuhkaisesta etelästä suunnataan enemmän tai vähemmän pohjoiseen – ellei lennetä ulkomaille tai jäädä kotiin. Monille tiloille tulee jouluvieraita ja monet tulevat samoihin kohteisiin uudestaan vuodesta toiseen. Vetonaulana on pääasiassa lumi.

Tänä vuonna joulun lumiraja kulkee reilusti Keski-Suomen yläpuolella. Keski-Suomen liiton matkailukoordinaattori Leena Pajalan mukaan yrittäjät raapivat päätään, kun kuusenhaku lumihangessa, rekiajelu ja pulkkamäki eivät onnistukaan.

– Useammat tulevat  joulun viettoon koko perheen voimalla tavoitteena viettää yhteistä aikaa. Perinteistä jouluohjelmaakin halutaan: kuusenhaku, mäenlaskua, ulkoilua, lepoa ja hyvää ruokaa. Monet hakee valkoista joulua ja nyt näyttää, että sitä ei ole tarjolla Keski-Suomessa, mikä on hirmu huono juttu, arvioi Pajala.

Ja kun mäenlasku ilman lunta ei onnistu, on keskittävä uusia konsteja.

– Lehdissäkin oli juttuja, että metsästä löytyy vielä suppilovahveroita. Voi vaikka lähteä sienimetsään, vinkkaa Pajala ja vakavoituu samalla pohtimaan tätä joulua pidemmälle. Jos lumiraja siirtyy pysyvästi pohjoisemmaksi niin se saattaa merkitä uhkatekijää talvimatkailulle Keski-Suomessa.

– Jos haluaa valkoista joulua, niin pitää lähteä vielä kauemmas. Keski-Suomi ei enää riitä. Tietysti alueen kylpylöillä on varmaan ihan hyvä joulu, mutta valkoista maaseutujoulua kun hakee, niin on ajettava autolla vähän pitemmälle.

Venäläisten talvimatkailu hyytynyt

Kotimaisten matkailijoiden ohella venäläiset ovat viime vuosina löytäneet Suomen talven vuodenvaihteen matkailukohteena. Nyt venäläisten matkailijoiden osuus on koko maassa laskenut reilusti. Keski-Suomessa laskua on Pajalan mukaan 40 prosenttia.

– Kyllähän se tuntuu, kun joulu, uusi vuosi ja loppiainen on ollut sitä parasta venäläisseonkia. Taustalla on asioita, joihin ei voi vaikuttaa, kuten venäläisten matkustuskiellot ja ruplan huono kurssi.

Maaseutumatkailun tarkkoja talouslukuja ei ole tiedossa, sillä niitä ei erikseen tilastoida. Suuntaa antavia määriä saa selville mökkivarauksista, jotka ovat välittäjillä välitettävänä.

Maaseutumatkailu on terminä pikkuhiljaa korvannut maatilamatkailun.

– Menneinä vuosina puhuttiin maatilamatkailusta, jolloin joulu saatettiin viettää isäntäväen talon peräkammarissa. Nykyään matkailu maaseudulla tarkoittaa sitä, että majoitutaan omaan erilliseen mökkiin ja käytetään yrityksen ruoka- ja muita palveluja, kertoo matkailukoordinaattori Leena Pajala.

Luonnonvarakeskus, Luke, saa tarvitsemansa petohavainnot, siis myös susihavainnot metsästäjiltä. Luke kertoi viime viikolla, että se luovuttaa havainnot lähes korvauksetta kaikille halukkaille.

Samalla Luke unohti kertoa metsästäjille, että se aikoo tehdä näin. Viimeisimmän susikiistan ydinalueella Hämeenlinnan Rengossa metsästäjät hermostuivat Luken toimintaan.

– Olisi ollut vähintäänkin kohteliasta Lukelta kertoa, että näin tehdään, sanoo Suomen Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen Piirin toiminnanjohtaja Pekka Ojala. Siksi me teemme nyt niin, että keräämme havainnot, mutta pidämme ne itsellämme ja laitamme ne sitten myöhemmin kerralla Tassuun, kertoo Pekka Ojala.

Piirin puheenjohtaja Jorma Hacklin ymmärtää metsästäjien suuttumuksensa.

– Liitto on metsästäjien takana tässäkin asiassa, mutta liitto ei ole lähdössä mukaan mielenilmaukseen. Uskon myös, että havaintoasiakin tulee Rengossa hoidetuksi, vaikka viiveellä, sanoo Jorma Hacklin.

Tappelu susista: Luonnonsuojelijat vastaan metsästäjät

Vaikka kumpikaan metsästäjien edustajista ei suostu suoraan sanomaan järjestöjä, jotka heidän mukaansa käyttävät aineistoja väärin, on helppo arvata, että kysymyksessä ovat luonnonsuojelijat tai ainakin osa heistä.

Esimerkiksi Luonnonsuojeluliitto Tapiola on kärkkäästi susien tappamista vastaan. Suomen luonnonsuojeluliitto asettaa sanansa varovaisemmin.

Metsästäjät katsovat, että susien levittäytyminen, etenkin tiheään asutuille alueille aiheuttaa vaaraa ihmisille. Monet asukkaat ovat samaa mieltä.

– Kyllä metsästäjien mielenilmaisussa on kysymys myös siitä, että he pelkäävät minkälaisen vaaran susien lisääntyminen Rengon seudulla aiheuttaa vaikka lapsille, arvioi Jorma Hacklin.

– Alueelta on löytynyt susien jäljiltä niin paljon eläinten raatoja, että se saa metsästäjät miettimään myös ihmisten turvallisuutta.

Jorma Hacklin haluaisi Tassu -tiedot vain asiantuntijoiden ja päättäjien käyttöön.

– Tässä on pelko siitä, että kun tietoja myydään kaikille, niin niitä tietoja käytetään tietojen kerääjiä ja metsästäjiä vastaan. On olemassa yhdistyksiä, jotka ovat automaattivalittajia kaikissa suden metsästystä koskevissa asioissa, puuskahtaa Jorma Hacklin.

Yle ei saanut Luonnonvarakeskuksen susivastaavia vastaamaan metsästäjien moitteisiin.

Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Jarmo Lautamäki ounastelee, että löytöeläinkoti tulee saamaan tänä syksynä useita puhelinsoittoja siileistä, joiden talvehtiminen on häiriintynyt. Hän vastaa leläinsuojeluyhdistyksessä uonnonvaraisten eläinten hoidosta.

– Hoidan näitä siilejä ja horrospesässä on yksi siili on herännyt kesken horroksen. Yleensä, kun lämpöaalto tulee, siilit lähtevät hortoilemaan pesässä.

Etenkin nuorten siilien tilanne huolettaa häntä. Herääminen vaatii horrokseen vaipuneilta siileiltä paljon energiaa ja siili saattaa kulkea pitkänkin matkan ravinnon perässä. Jos siili joutuu lähtemään monta kertaa liikenteeseen, se laihtuu. Vaarana on myös, että siili saattaa eksyä kauas pesästään ja hyönteisravintoa on heikommin tarjolla talvella.

– Vanhemmilla siileillä herääminen ei aiheuta ongelmia, mutta loppukeväästä syntyneillä tulee haasteita. Nuori siili rakentaa jonnekin ojan perälle ensimmäistä kertaa pesän ja kuvittelee pystyvänsä viettämään talven siellä. Kun siili herää horroksestaan, niin se lähtee etsimään ravintoa. Pelkään, että jos tulee yhtäkkiä kymmenen astetta pakkasta, niin pesästään lähteneillä nuorilla siileillä on erittäin huonot oltavat, Lautamäki ounastelee.

Vanhemmat siilit pärjäävät

Se, että siili herää horroksestaan kesken talven, ei ole harvinaista. Siilejä tutkinut Anni Rautio kertoo, että siilin talvihorros ei ole jatkuva tila, johon vaivutaan syksyllä ja josta herätään keväällä. Etelässä siilien horrostila on jaksottaista ja siili saattaa liikkua myös lumen tultua pesästään monta kertaa.

Siilin horros on luonteeltaan sellaista, että siilin elintoiminnot vilkastuvat ajoittain. Heräämisen aikana siili hävittää elimistöön kertyneitä kuona-aineita. Tyypillistä myös on, että siili on rakentanut useamman pesän syksyllä ja saattaa vaihtaa pesästä toiseen kesken talven.

Rautio korostaa, että siiliä pitää auttaa, jos se on huonovointisen näköinen. Muuten liikkeellä olevista siileistä ei tarvitse huolestua.

– Ei se ole katastrofi, että siili poistuu pesästään. Tärkeintä on, että se löytää takaisin. Tietysti voi olla ikävää siilin kannalta, jos on paljon lunta ja kaikki sulaa ja vettä menee pesään.

Ilmastonmuutoksen vaikutusta siileihin ei tunneta

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta siilien kantoihin ja elämään ei ole paljon tutkimustietoa. Yhden erikoisen talven perusteella ei voida vielä arvioida kuinka leudommat talvet vaikuttavat siilin käyttäytymiseen ja talvehtimiseen.

– Isossa-Britanniassa siilit ovat vähentyneet. Siellä siili on ollut kaupunkien lisäksi myös maaseutujen laji ja pienipiirteinen peltoympäristö on vähentynyt. Suomessa siili on erityisesti ihmisten seuralaislaji ja viihtyy ihmisten läheisyydessä. Voi olla, että kanta leviää yhä pohjoisemmaksi, mutta tästä asiasta tiedetään hyvin vähän.

Rautio muistuttaa, että se, että lunta ei ole, voi olla myös siilille etu. Siili pystyy rakentamaan tarpeen tullen uuden pesän talvehtimista varten vielä myöhään talvella, kun lunta ei ole haittana.

Siilien ruokinnassa kannattaa muistaa hygienia

Lautamäki suosittelee, että jos näkee talvella ulkona siilejä ja jos on mahdollisuus ruokkia niitä, niin tarjolle voi asettaa esimerkiksi veteen liuotettuja kissanraksuja tai kissan purkkiruokaa. Kuivaruokaa ei saa tarjota, koska se voi turvota siilin vatsassa.

Rautio puolestaan toteaa, että siilejä voi ruokkia, mutta kohtuus on hyvä muistaa.

– Siili on yksineläjä. Se viettää toisten siilien kanssa aikaa keväällä kiiman aikaan. Emo toki ruokkii myös poikasiaan. Muuten siilit viettävät itsekseen aikaa. Kun on keinotekoisesti ruokaa tarjolla, ruokapisteille kerääntyy nopeasti kymmeniä siilejä. Tästä on siilille haittaa, koska silloin siilit tartuttavat toisiinsa helposti tauteja ja loisia.

– Hyvä hygienia siis kannattaa muistaa siilejä ruokkiessa. Jos siilejä ja siilin ulosteita käsittelee paljain käsin, saattaa saada taudin. Kannattaa pitää siis hanskoja käsissä ja siivota ruokintapaikkoja useasti.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo kotisivuillaan, että täysikuu loistaa yöllä 25.–26.12. Kuu kohoaa Etelä-Suomessa 47 asteen korkeudelle, ja sen pitäisi näkyä läpi yön.

Edellisen kerran täysikuu oli joulupäivänä mahdollista nähdä vuosikymmeniä sitten, vuonna 1977.

Seuraavaa joulupäivän täysikuuta joutuu odottamaan vuoteen 2034.

Lukijat innostuivat tänäkin vuonna ottamaan toinen toistaan kauniimpia kuvia luonnosta. Vuoden mittaan Yle Turun nettisivuilla ja Lounais-Suomen uutisissa on julkaistu yleisön lähettämiä sääkuvia.

Viime vuonna toimituksemme valitsi sääkuvista kymmenen parasta lintukuvaa. Tänä vuonna valitsimme kauneimmat taivaskuvat.

Lisää kuvia voi lähettää osoitteeseen turku@yle.fi. Sääkuvia esitellään nettigalleriassamme, Facebook-sivullamme ja Lounais-Suomen Yle Uutisten lähetyksessä.

Järvien ja jokien vedenpinnat ovat länsirannikolla monin paikoin erittäin korkealla, toteaa Tulvakeskus. Syynä ovat leuto sää ja vesisateet, keskus kirjoittaa tämänpäiväisessä katsauksessaan.

Tulvakeskus kertoo, että esimerkiksi Pyhäjoen vesistöalueella Pyhäjärvi on vain muutaman sentin päässä toistaiseksi korkeimmasta vedenpinnan tasostaan. Havaintojakso tasoista alkaa vuodesta 1961. Suuremmilta tulvavahingoilta on toistaiseksi kuitenkin vältytty.

Vedenpinnat voivat nousta tänään entisestäänkin: Ylen meteorologi Anne Borgström arvioi eilen torstaina, että merivesi voi nousta Oulussa yli puolitoista metriä ja Vaasan pohjoispuolella yli metrin. Läntisillä merialueilla tuulet saattavat voimistua myrskylukemiinkin, hän arveli.

Tänään aamupäivästä merivesi oli noussut Oulun alueella jonkin verran, Vaasan alueella ei ollenkaan, pelastuslaitoksilta kerrottiin Ylelle.

– Vedenpinta on selvästi jonkin verran koholla mutta ei hälyttävissä lukemissa. Puolentoista metrin nousun kanssa pärjättäisiin kyllä, sanoi palomestari Kimmo Virkkala Oulun ja Koillismaan pelastuslaitokselta.

– [Vedenpinta] on ollut reilusti plussan puolella mutta ei ole noussut hälyttävästi. Seuraamme sen nousua, totesi puolestaan palomestari Dan Gref Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

"Pikkuisen on puhallellut reippaammin"

Täksi päiväksi ennakoidut myrskytuulet puhaltavat aluksi eteläisillä ja läntisillä merialueilla, kertoo päivystävä meteorologi Juha Tuomala Ilmatieteen laitokselta. Maa-alueilla painopiste on Pohjanmaalla. Siellä puuskat voivat paikoitellen olla 15 metriä sekunnissa, hän sanoo.

– Painopiste on päivällä Pohjanmaan alueella, yöllä Koillismaalla.

Vielä perjantaina aamupäivällä tuulenpuuskat eivät olleet rantautuneet Pohjanmaalle, palomestari Dan Gref kertoi.

– Tilanne on ollut aika rauhallinen. Myrskypuuskia voi olla tiedossa illaksi ja yöksi.

– Ainakaan vielä emme ole nostaneet valmiutta. Seuraamme tilannetta, tilannekeskus pystytetään mahdollisesti jossain vaiheessa, Gref sanoi.

Myöskään Pohjois-Pohjanmaalla myrskystä ei ollut tietoakaan kello yhdentoista maissa.

– Pikkuisen on puhallellut reippaammin. Tällä hetkellä [myrsky] ei työllistä meitä millään lailla, Kimmo Virkkala totesi.

Sää kylmenee huomenna

Kovimmat tuulet ovatkin uusimpien ennusteiden mukaan luvassa vasta huomenna lauantaina, sanoo meteorologi Juha Tuomala.

– Tuuli voimistuu yötä kohti. Varsinkin huomisen puolella puuskaista tuulta on laajoillakin alueilla. Niiden painopiste on lounaassa. Kauempanakin sisämaassa saattaa olla 15–20 metrin puuskia, Lappia myöten.

Kovimmin tuulet puhaltavat Kanta- ja Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla, meteorologi luettelee. Sää on myös kylmenemässä: sateet väistyvät itään, ja luoteesta alkaa virrata kylmempää ilmaa.

– Eteläinen rantaviiva saattaa olla nollan vaiheilla, muuten pakkasta on yhdestä kahdeksaan astetta. Kylmintä on Käsivarressa.

Viikonloppuna alkava pakkasjakso voi kestää ainakin vuodenvaihteeseen asti, Tuomala toteaa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan sään pakastuminen saattaa aiheuttaa sisämaan vesistöissä hyydeongelmia.

Hämeenlinnalainen opettaja ja luontoasiantuntija Panu Villanen sanoo, että eliöille muuttuva ilmasto sisältää riskejä.

– Kaikki eliöt ovat näillä leveysasteilla sopeutuneet pitkän ajan kuluessa kylmiin talviin. Ne ovat sopeutuneet sekä oman fysiologiansa että käyttäytymisensä suhteen siihen, että on lunta ja kylmää. Tottakai se luo riskin, ettei osatakaan käyttäytyä muuttuneissa olosuhteissa.

Villanen ottaa esimerkiksi kanalinnut, jotka ovat tottuneet hakemaan suojaa lumikiepeistä. Jos lunta ei ole, se käy mahdottomaksi.

Oravalle pohdittavaa

Oravat vaihtavat turkkinsa talven tullen punertavasta harmaaksi ja paksummaksi. Ne tekevät sen juuri niin kuin ovat tottuneet tekemään evoluution muokkaamana.

– Onhan luonnossa nyt vähän harmaampaa, mutta talviturkki on aika lämmin. Sellainen semi-turkki olisi näissä oloissa parempi.

Villanen ei lähde ennustamaan, montako oravasukupolvea tarvitaan, että laji sopeutuu leutoihin talviin. Se vie kuitenkin aikansa.

– Se tapahtuu niin, että ne eläinyksilöt karsiutuvat pois, jotka eivät sopeudu uusiin olosuhteisiin. Eläinten täytyy siis sopeutua muuttuneisiin olosuhteisiin, muuttaa pois tai yksinkertaisesti ne kuolevat sukupuuttoon.

– Luonto ei missään nimessä ole menossa parempaan suuntaan, jos eläimet eivät osaa siihen sopeutua. Ihminen lienee haavoittuvin eliö, sillä me olemme ravintoketjun huipulla ja ilmastonmuutos osuu meidän omaan nilkkaamme.

Panu Villanen on tyytyväinen, että Pariisin ilmastokokous osoitti isojen maiden johtajien tajunneen ongelman suuruuden ja että sille on tehtävä jotain.

– Kaikkien meidän on tehtävä voitavamme ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

Eläimet eivät politikoi

Panu Villanen muistuttaa, että sää ja ilmasto ovat kaksi eri asiaa. Sää kertoo lyhytaikaisesta, sen hetkisestä säästä. Ilmastoa puolestaan tarkastellaan pidemmällä aikavälillä.

Villanen itse muistaa 60- ja 70-luvun lumiset talvet, jotka olivat tyystin toisenlaisia kuin 2000-luvun talvet.

– Kyllä tämä on ilmastonmuutosta. Ihmiset tekevät oman etunsa nimissä kaikenlaista seurantaa ja politikoivat, mutta linnut, hyönteiset ja nisäkkäät eivät politikoi. Niitä seuraamalla voimme huomata suuria muutoksia luonnossa.

Lepakot, karhut ja muurahaiset ovat kaikki Suomessa talvehtivia lajeja, jotka vaipuvat joko horrokseen tai talviunille, kun lämpötila alkaa laskea lähemmäs nollaa.

Voisi siis hyvin kuvitella, että 10 asteen lämpötila joulukuussa johtaisi siihen, että horrokseen vaipuminen vaikeutuu huomattavasti. Esimerkiksi hereillä olevista lepakoista on havaintoja Etelä-Suomessa.

Lepakkotutkija Nina Hagner-Wahlsten kuitenkin rauhoittelee, ettei lauha sää sekoita kaikkia eläimien luontaisia rytmejä. Lepakot vaipuvat talvihorrokseen normaaliin tapaan, kuten joka vuosi.

Vain muutamat yksilöt havahtuvat kesken horroksen ja lähtevät etsimään ruokaa tai uutta ja parempaa horrostuspaikkaa.

– Ruoan etsiminen on sinänsä hankalaa, ettei joulukuussa ole juurikaan hyönteisiä tarjolla ja kuitenkin ruoan etsiminen kuluttaa paljon energiaa. Uskoisin, että lentämään lähteneet lepakot ovat vain etsimässä uutta luolaa tai vinttiä, johon ne voivat käydä horrostamaan. Paikan vaihtaminen talven aikana on ihan tavallista, Hagner-Wahlsten kertoo.

Kontio kavahtaa vettä

Karhujen vointi ja liikkeet kiinnostavat niin ikään suomalaisia. Lämmin joulukuu ei kuitenkaan saa kontioita liikkeelle, sillä karhun talvipesässä lämpötila pysyy samoissa lämpimissä lukemissa ulkolämpötilasta huolimatta.

Lumeton ja vetinen sää saattaa kuitenkin ajaa mesikämmenen pesästä.

– Jos pesään tulee vettä, niin sitten karhu saattaa lähteä pesästä. Yleensä karhu kyllä osaa katsoa sellaisen paikan, ettei sinne pääse vettä, toteaa Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas.

Karhut tekevät pesänsä mielellään esimerkiksi vanhaan muurahaispesään. Pesän pohjimmaisisssa onkaloissa saattaa talvehtia karhun lisäksi myös muurahaisia.

– Muurahaiset menevät horrokseen lämpötilasta huolimatta, eivätkä ne edes havahtuesssaan häiritse karhua, joka on tottunut etsimään hunajaa kiukkuisista mehiläisparvista välittämättä. Enemmän tämä poikkeuksellisen leuto ilma tuntuu vaikuttavan meihin ihmisiin, kuin eläimiin, huomauttaa Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Riistapäällikkö Kiukas muistuttaa, että on silti muutamia lajeja, joihin lumeton talvi vaikuttaa hyvinkin paljon.

– Metsäjäniksen turkki on vaihtunut valkoiseksi ja saalistajien on nyt todella helppo havaita se, Kiukas kertoo.

Myrkkykäärmeharrastaja Toni Beckman on ihmeissään ja myös huolissaan. Meneillään on joulukuun loppu ja päivälämpötilat ovat käyneet jopa kymmenessä plusasteessa. Lämpö on saanut nyt kyyt heräilemään kesken horroksen. Sama tapahtui Beckmanin mukaan jo viime vuonna.

– Juuri eilen näin yhden naaraskyyn liikkeellä. Tässä on nyt kyllä mennyt ainakin kaikki omat ennätykset rikki. Moni ei meinaa uskoakaan, kun kerron nähneeni kyyn joulukuussa, Beckman sanoo.

Herääminen kesken horroksen on monelle kyylle kohtalokasta.

– Käärme alkaa herätessään kuluttaa kaikkea sitä rasvaa, jonka turvin sen tulisi talvehtia kevääseen saakka. Se etsii ulkoa aina vain lämpimämpää paikkaa.

Ruokaakin voisi olla, mutta se ei auta

Käärmeen lämpötila ei heräämisen jälkeen nouse tarpeeksi ja meno on kankeaa.

– Parhaimmillaan ne pääsevät juuri ja juuri kymmenenasteiseksi. Se ei riitä oikein mihinkään. Eläin ei lähde saalistamaan eikä pystyisi niin alhaisessa lämpötilassa edes sulattamaan saalistaan, kertoo infrapunamittarilla käärmeiden lämpötiloja mittaava Beckman.

Hän uskoo, että luonnossa liikkuu nyt paljon myös muita poikkeukselliseen aikaan hereillä olevia eläimiä.

– Voi olla muita käärmeitä, sisiliskoja, ja sammakkoja. Ja onhan tämä tämmöinen lämpö varmaan ongelmallista myös monelle hyönteisellekin.

Horros on edellytys elämälle

Kyy ei yksinkertaisesti pärjää ilman talvehtimista.

– Niillä ei lähde esimerkiksi lisääntymiskyky käyntiin keväällä, jos horros häiriintyy liikaa. Sitä voisi verrata esimerkiksi kasviin, jonka siemen vaatii kylmäkäsittelyn. Tilanne on vähän sama kyyllä, Beckman vertaa.

Lämmin talvi vaikuttaa kantaan siis monella tavalla. Käärme voi itse kuolla talveen tai jos se selviää, niin vähintään sen lisääntymiskyky on mennyttä seuraavan vuoden osalta.

– Käärmeiden määrä tulee hyvin todennäköisesti putoamaan tällaisten talvien jälkeen, Beckman sanoo.

Käärmeet hiirien perässä ihmisasumuksiin?

Hiiret etsiytyvät erityisesti lumettomina talvina ihmisten asuntoihin hakemaan suojaa. Beckman sanoo, että Turun yliopistolle on tullut joitain ilmoituksia myös talon rakenteissa talvehtivista käärmeistä. Näillä kahdella asialla voi olla yhteys.

– Lämpiminä talvina kesken horroksen heräävät käärmeet voivat saada lisälämpöä esimerkiksi rakennusten hukkalämmöstä. Silloin on myös mahdollista, että ne etsiytyisivät rakennusten ympärillä majailevien hiirten lähelle. Kyllähän käärmeitä eksyy joskus kesäisinkin sisään rakennuksiin pienjyrsijöiden perässä, Beckman sanoo.

Ihmisten kannattaa varautua lämpimien talvien metsälenkeillä siihen, että vastaan tulee kyy.

– Hitaitahan ne ovat eivätkä mitään aktiivisia päällekarkaajia. Toisaalta ne luottavat suojaväriinsä, joten ihminen voi ihan vahingossa tarttua käärmeeseen tai astua sen päälle. Silloin tulee niitä klikkejä. Pelkopurijoitahan ne ovat ihan sataprosenttisesti, Beckman sanoo.

Jos nyt suuntaa sienimetsään, takaisin ei tarvitse tulla tyhjin käsin. Ainakin osassa Suomea sienestäjä voi löytää suppilovahveroita.

Suojeluasiantuntija Tea von Bonsdorff Luonnontieteellisestä museosta sanoo, että muitakin syötäväksi kelpaavia sieniä saattaa löytyä, kuten kantarelleja ja vaaleaorakkaita.

Marttaliiton varatoiminnanjohtaja Asta Kuosmanen kävi omilla sieniapajillaan Sipoossa joulua edeltäneellä viikolla.

– Sienet olivat pieniä ja hieman kalpeita, mutta kyllä niitä ainakin yhden kastikkeen verran löytää. Viime vuonna olin sienimetsässä uudenvuodenaattona, Kuosmanen kertoo.

Päättymäisillään oleva vuosi on ollut sienestämisen näkökulmasta paikoin eriskummallinen.

– Suppilovahveroita ei ollut syksyllä silloin kun niitä olisi pitänyt olla. Mutta nyt niitä on, sanoo asiantuntija Pertti Salo Luonnontieteellisestä museosta.

Luonnonvarakeskuksen mukaan viime kesänä heinäkuusta tuli hyvä sienikuukausi, sillä helteitä ja kuivaa kautta ei tullutkaan.

Sen sijaan elokuun puolivälissä lämpötilat nousivat ja metsässä humuskerros kuivui. Kuivuuden takia elokuun loppupuolelta lähtien monien ruokasienten itiöemät pääsivät kuivumaan.

Loppuvuoden sienimetsässä yksi huono puoli

Luonnonvarakeskuksen katsauksen mukaan syyskuun alussa vettä satoi, mutta sienirihmastot eivät silti aktivoituneet tuottamaan itiöemiä.

Myöhäissyksyn sieniin kuuluvia suppilovahveroita löytyi pieniä määriä elokuussa.

Loppuvuotta kohti mennessä olosuhteet muuttuivat sienille suopeammiksi. Tea von Bonsdorff sanoo, että sienet tekevät nyt myös ihan uusia itiöitä.

Mutta kuten aina sienimetsällä, loppuvuodenkin sienestäjän kannattaa luottaa omiin aisteihinsa.

– Sienet voivat olla yhä metsässä pystyssä, mutta ne ovat silti alkaneet pilaantua. Sienen pitää olla kimmoisa, ei lötkö, von Bonsdorff kuvailee.

Loppuvuoden sienestämisessä on yksi huono puoli.

– Illat pimenevät aikaisin, joten sieniä ei näe poimia, toteaa Marttaliiton Kuosmanen.

Pihtiputaalla Hytösten pihapiirissä talvehtiva, Jopeksi nimetty, kattohaikara on todennäköisesti erehtynyt jäämään Suomeen vahingossa.

– Lintu on luultavasti tullut tälle alueelle syksyllä joutsenparven mukana. Naapurin isännän kaivaessa kaivurilla ojia ja se on jäänyt seuraamaan hommaa, koska on saanut samalla ravinnokseen liikkeelle lähteneitä myyriä, kertoo eläkkeellä oleva Pentti Hytönen.

Hytöset ja naapurusto ovat ruokkineet kattohaikaraa maan jäädyttyä.

– Ajateltiin, että sillä on vähän eväät tiukalla ja nyt se sitten on tykästynyt tähän muutaman maalaistalon pihapiiriin. Se on saanut silakoita, muikkuja, jauhelihaa ja pakastimeen jääneitä viime vuoden hirvenlihoja. Makkara ja sämpylät sille eivät esimerkiksi kelpaa, eikä suolaista saa toki antaakaan, Hytönen kuvailee.

– Meillä on sellainen ajatus, että kun se saataisiin kesytettyä ja otettua kiinni, niin toimittaisimme sen sisätiloihin pahimpien pakkasten ajaksi.

Kattohaikara on toistaiseksi päästänyt Hytösen parin metrin etäisyydelle.

– Olen jutellut sille ja se on pää kallellaan katsellut minua. Koitan rakentaa luottamusta niin, että se saataisiin esimerkiksi houkuteltua meillä tyhjillään olevaan navettaan, jonka lämpötila saisi nostettua sopivasti noin +10 asteeseen ja se ei olisi vankina siellä, vaan saisi olla vapaasti, Hytönen suunnittelee.

Hytönen uskoo, että 10 asteen pakkaseen saakka kattohaikara pärjää vielä ulkosalla ja niin pitkään kun talon ohi kulkeva joki pysyy sulana. Hytönen kertoo, että Joppe on kova poika syömään.

– Se huitelee kolmisen kiloa lihaa ja kalaa päivässä. Aamusella se on vonkaamassa aamupalaa keittiön ikkunan alla ja tänäänkin illalla se varmaan tulee taas tuohon hakemaan sapuskaa, Hytönen sanoo.

Lintuharrastajat auttavat ruokintakuluissa

Turkulainen lintuharrastaja Paavo Harri ajoi tapaninpäivän aamuna viitisenstaa kilometriä salolaisen bongarituttavansa kanssa katsomassa erikoista talviasukkia Pihtiputaalle.

– Lähdimme ajamaan aamuyöllä ja veimme kattohaikaralle tuliaisiksi turkulaisia silakoita ja jauhelihaa. Hytöset taas tarjosivat meille siianmätiä ja karjalanpiirakoita ja siinä me katselimme ikkunan läpi toistemme herkuttelua, Harri naurahtaa.

Lintuharrastajat ovat päättäneet avustaa Hytösiä linnun talviruokinnassa.

– Luonnossahan se syö lintuja, myyriä, käärmeitä ja matoja ja kalastaakin, mutta eihän tuo talvella onnistu. Olemme päättäneet järjestää lintuharrastajien keskuudessa pienimuotoisen rahankeräyksen linnun ruokintakuluissa avustamiseksi, Harri kertoo.

Yleensä kattohaikarat muodostavat joutsenten tapaan kihlapareja ensimmäisenä kesänään. Suomessa alkukesäisin nähdyt sadat kattohaikarat todennäköisesti käyvät Harrin mukaan Baltiasta käsin katsomassa maisemia siinä mielessä, olisiko niillä levittäytymismahdollisuuksia, mutta ovat sen ikäisiä, etteivät vielä onnistu pesinnässä.

– Viime kesänä Koskella pesinyt pari oli todennäköisesti käynyt kurkkaamassa paikat jo edelliskesänä ja sillehän oli sinne rakennettu pesintää varten valmiiksi, Harri sanoo.

Nyt Pihtiputaalla suunnitellaan samankaltaista lavanrakennuspuuhaa ensi kesäksi.

84-vuotiaan Aino Niemisen taloa ja tonttia ympäröi lähes kauttaaltaan metsä ja jonkin verran peltoa. Nieminen on eläinten ystävä. Hän on vuosikymmenien ajan ruokkinut lintuja kotikuusensa alla ja elää sulassa sovussa metsän nisäkkäiden kanssa.

– Eläimet tuntevat minut. Olen pitkän ikäni käyskennellyt tällä markilla enkä ole ikinä tehnyt niille mitään pahaa tai edes karhannut pois. Eläimet varmaan tuumaavat, että täällä asuu kunnon ihminen, jota ei tarvitse pelätä, naurahtaa Nieminen.

Lehmät olivatkin hirviä

Aino Nieminen on tehnyt tuttavuutta hirvien ja karhujen kanssa. Susikin on jolkotellut lähistöllä. Ketut ja jänikset vierailevat Ainon luona usein.

– Kerran keväällä heräsin aamuvarhaisella ja avasin ulko-oven. Siinä oli karhu rappujen lähellä, muistelee Aino Nieminen ja vakuuttaa, että kertaakaan hänen ei ole tarvinnut pelätä, vaikka tontilla on vieraillut isojakin eläimiä.

– Minulla on oma eläintarha täällä.

Kerrankin hirvet tulivat isommalla joukolla. Nieminen katsoi ensin kauempaa, että jonkun lehmät ovat lähteneet karkuretkelle, mutta hirviähän ne sitten olivatkin.

– Viisi hirveä jäi aterioimaan pellolle. Hirviä täällä liikkuu paljon.

Aino ja linnut tarkkailevat toisiaan

Läheisin suhde Aino Niemisellä on kuitenkin lintuihin. Niitä hän on ruokkinut lapsesta lähtien.

– Se alkoi koulusta. Koulun rannassa oli ruokintakatos linnuille, ja opettaja sanoi, että jos jollakin on kotona kauroja, niitä voi tuoda linnuille.

Tuohon aikaan lintujen ruokkiminen ei  tainnut olla aivan tavallista lapualaistaloissa, koska monille asia oli uusi ja ihmeellinen.

– Aikaisemmin, kun kaura leikattiin sirpillä ja tehtiin lyhteiksi, jätettiin niitä talveksi ja annettiin lintujen syötäväksi. Nykyisin joudun ostamaan kauraa ja muuta ruokaa linnuille, kertoo Nieminen.

Aino seuraa lintujen elämää, mutta myös linnut tarkkailevat ruokkijansa liikkeitä ja ovat heti valmiina aterialle, kun Aino tulee paikalle.

Lintuja on paljon ja ruoka katoaa nopeasti.  Myös jänikset käyvät usein kuusen alla ja Aino tietää ketunkin joskus piipahtavan lintujen ruokintapaikalla.