Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Kanta-Häme Uusimaa ry:n puheenjohtaja Reija Laurila omistaa itsekin koiria.

– Kun annan niiden juosta vapaana metsässä, otan samalla riskin siitä, että jotain voi tapahtua. Myös metsästyskoirilla on paljon erilaisia uhkia. Ne voivat jäädä auton alle tai loukkaantua jostain syystä – tai joutua suden suuhun, sanoo Laurila.

– Se täytyy vain hyväksyä, että metsässä on erilaisia vaaroja ja että siellä on susia, jotka sinne kuuluvat. Kun koiran laskee luontoon, voi käydä huonosti, ja tämä tulee ottaa huomioon metsästysharrastuksessa, paukauttaa Reija Laurila.

Laurila tietää hyvin, että metsästäjiltä tuollainen lausunto saa tuomion.

Susipelkoa liioitellaan, osin tarkoituksella

Reija Laurila ymmärtää myös heitä, jotka pelkäävät susia.

– Uusille alueille levitessään susi tietenkin aiheuttaa vieraana asiana pelkoa, ja se on ymmärrettävää sekä inhimillistä. Toisaalta pelkoa lietsoo se, että tietoisesti tai tahattomasti suden käytöksestä levitetään valheellistakin tietoa, murehtii Reija Laurila.

Metsässä itsekin viihtyvä luontoaktiivi ei itse sutta pelkää.

– Minulla on lapsi ja toinen tulossa sekä koiria, mutta en pelkää sutta. Minä näen asian niin, että kun menemme metsään, olemme siellä luonnon eläinten reviireillä, naurahtaa Reija Laurila.

Joutsenista on löytynyt tämän syksyn ja talven aikana ensimmäistä kertaa Suomessa bakteeritautia, joka aiheuttaa lopulta linnun kuoleman. Bakteeri (Riemerella anatipestifer) aiheuttaa nuorille linnuille yleisinfektion, joka leviää koko elimistöön, ja vanhemmille linnuille se kehittää puolestaan aivotulehduksen, joka vaikuttaa käyttäytymiseen.

– Se on bakteeritauti, joka aiheuttaa muun muassa tasapainoaistin häiriöitä sekä lentämis- sekä liikkumisvaikeutta. Joutsenissa tätä bakteeria ei ole aikaisemmin todettu, kertoo riistapatologi Marja Isomursu Evirasta.

Oirehtivan joutsenen voi tunnistaa oudosta uimisesta tai lentämisestä, kaulan vääntämisestä taaksepäin, kyljelleen kaatumisesta tai pään tärinästä.

– Siinä vaiheessa kun oireet ovat selvät, ei ole enää paljon tehtävissä. Se voi olla villilinnulle armeliaampaa, jos sen pystyy silloin lopettamaan. Näistä voi myös ilmoittaa meille ja lähettää näytteitä, Isomursu toteaa.

Bakteeri on Eviralle entuudestaan tuttu ja sitä on löydetty esimerkiksi tarhatuista ankoista ja fasaaneista. Taudinkulku on edelleen avoin, eli bakteerin leviämisestä muihin lajeihin ei vielä tiedetä.

Havaintoja ympäri Suomea

Bakteeri ei aiheuta Marja Isomursun mukaan joukkokuolemia, vaan tapaukset ovat olleet yksittäisiä lintuja ympäri Suomea. Varmistettuja tapauksia on löytynyt mm. Oulun seudulta, Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Karjalasta sekä Päijät-Hämeestä.

Havaintoja sairaista joutsenista on tehty myös Pohjanmaan rannikolla.

– Meille on tuotu joutsenia, jotka eivät ole pystyneet kävelemään eli niiden jalat eivät ole kantaneet, tai ne ovat paiskoneet päätään puolelta toiselle pakkoliikkeinä. Joutsenet ovat lopulta menehtyneet, kertoo Mustasaaressa sijaitsevan Villieläinhoitolan omistaja Markku Harju.

Harju on kuullut havaintoja tehtäneen myös Vaasassa, Kalajoella ja Kokkolassa.

– Tieto on levinnyt onneksi hyvin vilkkaasti alan toimijoiden piirissä. Toivoisin, että näitä sairastuneita pystyttäisiin myös jotenkin pelastamaan, Harju toteaa.

Ilmastonmuutos on tosiasia, mutta pohjoissuomalaisen metsän vetisyys joulukuussa 2015 johtuu enemmänkin ilmastonvaihtelusta kuin ilmastonmuutoksesta.

– Se aiheutuu siitä, miten tuulet liikkuvat ilmakehässä. Nyt on ollut tänne pohjoiseen lämpimämpi ilmavirtaus, joka on tuonut mukanaan myös kosteutta, kertoo professori Björn Klöve Oulun yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan laboratoriosta.

Vesimetsä kertoo tulevaisuudesta

Ilmastonmuutos vaikuttaa samaan suuntaan kuin ilmastonvaihtelukin juuri nyt. Tavallaan joulukuinen vesimetsä kertoo tulevaisuudesta, keskivertotalvesta sitten, kun ilmastonmuutos on edennyt.

– Lyhyen aikavälin vaihteluissa on vuosia kestäviä lämpimämpiä ja kylmempiä kausia, sanoo Klöve.

Tunnetuin vaihtelu on El Niño

Vaihtelua on erilaista ja näistä tunnetuin on Tyynenmeren El Niño Eteläinen oskillaatio (El Niño Southern Oscillation, ENSO), jota pystytään ennustamaan jo varsin pitkälle. Toinen merkittävä vaihtelu tunnetaan nimellä Pohjois-Atlantin oskillaatio (North Atlantic Oscillation, NAO). Sen ennustaminen ei ole yhtä helppoa.

– Se on kuitenkin selkein pohjoisella vaikuttavista indekseistä. Lisäksi on monta muuta oskillaatiota. On esimerkiksi Arktinen oskillaatio ja Skandinaavinen oskillaatio.

Pohjois-Atlantin oskillaatio kuvaa Azoreiden korkeapaineen ja Islannin matalapaineen välistä suhdetta. Kun Islannin matalapaine on syvä, NAO-indeksi on vahvasti positiivinen. Silloin voimakas lounainen ilmavirtaus tuo Atlantilta matalapaineita sekä lauhaa ja kosteaa ilmaa Suomeen. Jos paine-ero Azorien ja Islannin välillä on pienempi, Suomeen virtaakin kylmää ilmaan pohjoisesta.

– Kun lounainen ilmavirta heikkenee, on kuin aukaistaisiin jääkaapin tai pakastimen ovi. Kylmä ilmamassa napa-alueelta pääsee tällöin etelään päin kohti Suomea.

Arktinen oskillaatio (AO) taas kertoo napa-alueen ja keskileveyspiirien ilmanpaine-erosta. Kun napa-alueella vallitsee alempia leveyspiirejä matalampi ilmanpaine, myrskyt kulkeutuvat pidemmälle pohjoiseen ja Suomeen tulee sateita.

Pitkän aikavälin muutoskin voi olla vain vaihtelua

Ainakin 1980-luvulta saakka Suomessa on ollut meneillään lämpimien talvien ajanjakso. Tämä on selvästi havaittavissa muun muassa Hailuodon ja Oulunsalon välisistä jäämittauksista sekä Hailuodon jäätien käytettävyydestä.

Silti on vaikea sanoa, kuinka iso osa tästä on ilmastonmuutosta ja kuinka iso osa esimerkiksi Pohjois-Atlantin oskillaatiota.

– Peruslämpeneminen on hidasta, mutta voi olla, että tämä lyhyemmän aikavälin vaihtelu on lisääntynyt, pohtii Klöve.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen Tampereen keskuspaloaseman palomiehet kokoontuivat kahvihuoneeseen vuoden päätteeksi muistelemaan mielenpainuneita eläinpelastustehtäviä. Tehtäviä on viikottain. Usein eläin on saatu pelastettua, mutta joskus luonto oli pelastajia vahvempi.

Tähän aikaan vuodesta suurin osa tehtävistä koskee heikkoihin jäihin pudonneita eläimiä. Myös oletetut lintujen jäätymiset järviin saavat puhelimet pirisemään. Näissä tapauksissa lintu pyrähtää useimmiten pelastajaa karkuun ja todellista hätää linnulla ei ole ollutkaan.

Maastopalo terraariossa

Viime syksyltä palomiehet muistavat tapauksen, jossa lähdettiin hälytykselle huoneistossa piipanneen palovaroittimen vuoksi. Asunnon omistaja ei ollut paikalla, mutta savua huoneistossa oli. Savu nousi terraariosta, jonka sisällä oli kilpikonna. Terraarion pohjalla hakkeen alla olleet lämpövalot olivat saaneet oikosulun ja aiheuttaneet kilpikonnan kotiin maastopalon.

Ennen sammutusta pelastajat nostivat turvaan kovia kokeneen kilpikonnan, joka tokeni ja viileni vesihanan alla nopeasti. Maastopalo saatiin helposti sammutettua.

Jänis pelastettiin kaivosta

Tikkutehtaan alueella Tampereella palomiehet pelastivat muutama viikko sitten kaivoon pudonneen jäniksen. Mies oli ihmetellyt varastonsa vierestä kuuluvaa ihmeellistä yninää. Mies oli kurkannut lähistöllä olevaan kaivoon ja huomannut siellä elävän jäniksen.

Pelastusyksikkö nosti pitkäkorvan haavilla turvaan, ja pian se säntäsi vauhdilla takaisin luontoon.

Jos eläin olisi ollut vahingoittunut, se olisi muiden vahingoittuneiden eläinten tapaan toimitettu eläinlääkärin hoitoon.

Koira puri sukeltajan puvun piloille

Joskus pelastaja joutuu itsekin vaaraan lähestyessään pelastettavaa. Tamperelaiset palomiehet muistavat tapauksen, jolloin Schäfer-rotuinen koira oli joutunut avantoon. Sukeltaja hyppäsi samaan avantoon auttaakseen koiran takaisin kestävälle jäälle, mutta hätääntynyt koira ei ollutkaan riemuissaan pelastajan saapumisesta.

Terävillä hampaillaan koira tarrasi välittömästi kiinni sukelluspukuun. Koira saatiin pelastettua kiipelistä, mutta pelastajan sukelluspuku oli saanut koiran hampaista sellaiset uudet tikkaukset, ettei sitä voinut enää käyttää.

Vain muutama askel ennen kuolemaa

Joka vuosi eteen tulee myös suurempien eläimien pelastustehtäviä. Vesilahdelta pelastajat muistavat  tyypillisen tehtävän, jossa heikoille jäille sännännyt kauris saatiin kuivalle maalle.

Lempäälässä taas pelastettiin taannoin jäihin pudonnutta hirveä. Palomiehet raivasivat avannossa polskineelle hirvelle avantopolun rantaan, mutta kylmässä vedessä pitkään pulikoinut eläin jaksoi ottaa kuivalla maalla enää muutaman askeleen ennen menehtymistään.

Aina kova työkään ei siis tuota toivottua tulosta. Kahvihuoneen palomiehet muistavat senkin tapauksen, jossa Tampereen Raholassa asukkaat pitivät pienen lammen avantoa sulana. Pelastuslaitokselle tuli samoilta tienoilta ilmoitus kadonneesta koirasta.

Rannalla pelastusmiehistö näki koiran jälkien johtavan suoraan avantoon. Sukeltajat riensivät hätiin avantoon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Iso bernhardinkoira oli painunut jään alle, ja sukeltajien tehtäväksi jäi nostaa autuaimmille luunpurentamaille siirtynyt uros rannalle.

Saarijärvi on mukana laajassa EU:n ympäristöhankkeessa. 20 miljoonan euron FRESHABIT -hankkeen Saarijärven osassa Saarijärven reitti avataan jälleen vaelluskaloille.

Saarijärven reitin pääkosket on kunnostettu jo aiemmin, ja nyt Vattenfall rakentaa kalatiet Hietaman ja Leuhun voimalaitosten yhteyteen.

Saarijärven reitti on ollut kaloille kulkemattomissa vuosikymmeniä. Se on maakunnan merkittävimpiä järvitaimenen reittejä.

– Reitillä on ainakin neljässä eri kohdassa luonnonvaraista luontaisesti uudistuvaa taimenpopulaatiota. Eli reitillä on luontainen kanta edelleen, ne ovat sopeutuneet näihin tummiin vesiin, sanoo Saarijärven ympäristösihteeri Kalle Laitinen.

Keski-Suomen hankealueeseen kuuluvat myös Etelä-Konnevesi ja Päijänne. Niissä pääpaino on vesiluonnon monimuotoisuuden kartoituksessa ja mallinnuksen kehittämisessä.

Tavoitteena on kerätä sisävesien osalta kattavasti aineistoa muun muassa pohjasedimenteistä, vesikasveista, veden virtauksista ja kalojen lisääntymisalueista.

Aineistosta on tarkoitus löytää monimuotoisuuden ja elinympäristöjen tilan kannalta tärkeitä alueita ja myöhemmin laajentaa samaa tarkastelutapaa muillekin järville.

Naturen jouluviikon kaunis kansikuva tiivistää hyvin lohen kokoa koskevan tutkimuksen tuloksen. Kuvassa kaksi lohta makoilee kutuaikana Norjan Alta-joen pohjassa. Toinen on isompi toista.

– Oikealla puolella on kolme vuotta meressä ollut metrinen kymmenkiloinen naaraslohi ja sen vieressä vasemmalla kyttäilee tilaisuutta selvästi pienempi, noin 70-senttinen kaksi vuotta meressä ollut koiraslohi. Molemmat näyttävät tuon kuvan perusteella ilmeisen tyytyväiseltä tilanteeseen eli tässäkin tapauksessa koiraalta on ollut ihan järkevä päätös tulla vuotta naarasta aiemmin kutemaan, muotoilee tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskuksen, Luken Oulun toimipisteestä.

Mullistava geeni

Turun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja useiden norjalaisten tutkimuslaitosten yhteistutkimushanke paljasti lohen perimästä yksittäisen geenin, joka vaikuttaa erittäin voimakkaasti sukukypsyysikään ja täten myös lohen koon vaihteluun. Geeni määrää lohen koon sen palatessa mereltä kotijokeensa kutemaan.

– On biologisesti merkittävää, että voi olla yksi erittäin voimakkaasti vaikuttava geeni, joka määrää lohen sukukypsyyden, jokeen paluun ja lohen koon. Toinen merkittävä asia on se, että tämä geeni vaikuttaa sukupuolten välillä asiaan eri tavalla, kiteyttää Erkinaro.

Jo Natureen pääsy on iso juttu

Vuonna 1869 perustettu Nature on vanhimpia ja arvostetuimpia kaikkia tieteenaloja käsitteleviä lehtiä. Siinä esitellään vuosittain monen luonnontieteen alan tärkeimmät saavutukset. Jo Natureen pääsy sinänsä on merkittävä asia, kanteen päätymisestä puhumattakaan.

– On hienoa että meidän tutkimuksemme on päässyt näin näkyvälle paikalle, korkeimmalle mahdolliselle kansainväliselle foorumille ja saa maailmanlaajuisen huomion. Tuohon lehteen on vaikea saada julkaisuja läpi. Tämäntyyppistä ekologian ja genetiikan yhdistäviä biologian alan tutkimusta ei pysty tämän korkeammalla tasolla julkaisemaan, toteaa Erkinaro.

Sukupuolten kesken erilaista yhden geenin säätelyä ei ole aiemmin havaittu luonnossa

Jos lohi saa molemmilta vanhemmiltaan kyseessä olevan geenin myöhäisen paluun muodon, se tulee kotijokeensa myöhemmin eli suurempana. Jos se taas saa molemmilta vanhemmiltaan geenin aikaisen paluun muodon, se tulee aikaisemmin.

– Se jännittävä asia on se, että jos yksilö saakin toiselta vanhemmaltaan myöhäisen ja toiselta aikaisen paluun geenin, se vaikuttaa sukupuoliin eri tavalla. Tässä tapauksessa koiraat tuppaavat tulemaan aikaisemmin ja naaraat myöhemmin. Tällaisen sukupuolten välisen konfliktin selvä konkreettinen ilmentymä on biologisesti uusi asia, sanoo Erkinaro.

Jokeen nousevan sukukypsän lohen koko riippuu merellä vietettyjen vuosien määrästä. Lohen merivaelluksen pituuden geneettistä taustaa ei ole aiemmin tunnettu, ja sen ottaminen huomioon lohikantojen hoidossa on ollut vaikeaa.

Kun naaras on iso, se tuottaa enemmän mätimunia ja enemmän poikasia seuraavaan sukupolveen. Kun koiras on iso, se pystyy hallitsemaan ja vallitsemaan kutualueita, ja saa naaraitten huomion. Koko on periaatteessa hyvin suoraviivaisesti menestymistekijä lisääntymisessä. Mutta koiraalla asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Geeni säätelee sukukypsyysikää eri tavoin koirailla ja naarailla

Sekä koiras- että naaraslohien koko ja menestys lisääntymisessä kasvavat, mitä pidempään ne viipyvät meressä ennen sukukypsyyden saavuttamista. Samalla kuitenkin kasvaa riski menehtyä ennen lisääntymismahdollisuutta.

– Merellä vietettyjen vuosien määrä lisää myös kuolemanriskiä. Mitä pidempään lohen merivaellus kestää, sitä suurempi riski sillä on menehtyä ja mahdollisuus kutea edes yhden kerran pienenee, pohtii Erkinaro.

Koiraalla lisääntymisdynamiikka toimii kuitenkin monipuolisemmin kuin naaraalla. Koiraslohen on tavallaan valittava joko mahdollisimman pitkä merivaellus jolloin kasvetaan mahdollisimman suureksi tai optimoitava mahdollisuus päästä hengissä lisääntymään edes sen yhden kerran. 

– Myös pienemmät koiraat saattavat olosuhteista, tilanteesta ja lohikannan rakenteesta riippuen olla jopa ihan yhtä menestyksekkäitä kuin suuremmatkin. Koiraille tämä geeni antaa mahdollisuuden valita erilaisia strategioita, koska tässä on tekijä joka sukupuolilla toimii hieman eri tavalla, selittää Erkinaro. 

Geenin löytäminen auttaa lohikantojen hoidossa

Koska eri sukupuolet hyötyvät saman geenin eri muodoista, luonnonvalinta suosii molempia muotoja ja ne säilyvät lohikannoissa.

– Tämän seurauksena sukukypsyysiän vaihtelu säilyy populaatiossa, mikä lisää lohikantojen vakautta ja sopeutumiskykyä. Tutkimuksen tulokset vaikuttavat oleellisesti lohikantojen sukukypsyysiän ja -koon vaihtelun säilyttämismahdollisuuksiin, lisää Erkinaro.

Monilla lohikannoilla sukukypsyyden saavuttamisen ikä, eli merivuosien määrä, on alentunut. Siihen tiedetään monia syitä kuten kokoon perustuva valikoiva merikalastus. Kalanviljelylaitoksissa "luonnonvalinnan" prosessit ovat hyvin erilaisia kuin luonnossa ja siellä saattaa olla pikku hiljaa syntymässä taipumusta aikaisempaa sukukypsyysikään. Etenkin kun siihen lisätään luonnoton kasvuympäristö ja poikasvaiheen nopeampi kasvu.

– Ilmiötä voidaan hyödyntää lohikantojen hoidossa ja suojelussa. Erityisesti sukukypsyyden aikaistumista on havaittu kalanviljelylaitoksissa ja ihmisen voimakkaan manipuloinnin kohteena olevissa lohikannoissa. Tämä tutkimuksen perusteella voidaan ajatella, että valinnalla voitaisiin kalanviljelylaitoksissa siirtää selkeästi pienentyneiden tai muuttuneiden lohikantojen sukukypsyysikää kohti kannan alkuperäistä meri-ikäjakaumaa, selittää Erkinaro.   

Merkitystä myös ihmisen murrosiän tutkimukseen

Yllättäen sama geeni säätelee myös ihmisen murrosiän alkamista. Tutkimuksen soveltaminen voi edistää jopa murrosiän terveysvaikutusten tutkimista.

– Me tutkimme vain lohia, mutta sattumoisin huomattiin, että ihan sama geeni säätelee myös rasva-aineenvaihduntaa ja sitä kautta murrosiän alkamista myös ihmisellä.

Esimerkiksi poikkeuksellisen varhaiseen tai poikkeuksellisen myöhäiseen murrosiän tulemiseen liittyvien terveysvaikutusten tutkimukseen tällä havainnolla voi olla merkitystä.

– Löytämämme VGLL3 -geeni säätelee rasvojen kertymistä kehoon, mikä on tärkeä muuttuja sukukypsyysiän määräytymisessä. Yllättäen tämä sama geeni on mukana säätelemässä ihmisen murrosiän alkamista. Tulos voi edistää tutkimusta, joka liittyy ihmisen murrosiän ajankohdan määräytymiseen ja myöhäisen tai aikaisen murrosiän terveysvaikutuksiin, toteaa tutkimusta johtanut akatemiaprofessori Craig Primmer Turun yliopistosta.

Auringossa maanantaina tapahtuneen purkauksen hiukkaset voivat tuottaa Maahan ehdittyään keskiviikkoiltana ja yönä näyttäviä revontulia, jos vain pilvisyys sallii niiden näkymisen.

Ilmatieteen laitos kuvaa purkausta pitkäkestoiseksi, vaikkakin voimakkuudeltaan vaatimattomaksi. Pilvien rakoillessa saattaa sittenkin näkyviin osua loistelias värinäytelmä.

– On mahdollista, että nyt tulee näkyviin voimakkaimpia x-luokan purkauksia, jotka saattavat olla erityisen näyttäviä, kertoo planetaarion näyttäjä Santeri Manninen Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:stä.

Pilviä revontulten näkymisen esteenä

Revontulet näkyvät parhaiten pilvettöminä öinä. Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan sää on nyt hankala revontulten ihailemisen kannalta.

– Lounaasta on virtaamassa lauhaa ilmaa, ja sen myötä pilvisyys on lisääntymässä suuressa osassa maata, pahoittelee Huutonen.

– Parhaat mahdollisuudet ovat lounaissaaristossa, Ahvenanmaalla ja Pohjanmaan maakunnissa. Myös aivan Pohjois-Lapissa voi pilvipeite repeillä.

Tutkijoiden mukaan auringonpilkkuryhmä on edelleen epävakaa ja voi purkautua vielä uudelleen.

Revontulista kiinnostuneet voivat tarkkailla myös eri puolilla Suomea sijaitsevia revontulikameroita ja revontuliennusteita Ilmatieteen laitoksen AurorasNow-palvelussa . Revontulihavaintoja kuvineen löytyy myös Ursan Taivaanvahdissa.

Suuntaa katse pimeälle pohjoistaivaalle

Yleensä revontulet näkyvät pohjoisella taivaalla. Se johtuu siitä että varsinaisesti revontulet näkyvät pohjoisnavalla, ja sieltä ne leviävät etelään päin. Kun tulee suurempia revontulia, niitä voi toki näkyä joka puolella taivasta.

– Varsinkin Etelä-Suomessa kannattaa tähyillä pohjoistaivaalle. Pohjoisessa revontulet eivät ole niin vahvasti keskittyneet ja valokuviot saattavat näkyä laajemmin. Toki jos joutuu valitsemaan, kannattaa pohjoisessakin mieluiten katsella pohjoiselle taivaalle, neuvoo Santeri Manninen Ursasta.

Ylipäätään kannattaa etsiä pimeä alue, josta samalla pääsee näkemään taivasta mahdollisimman laaja-alaisesti.

Revontulten kannalta paikan löytäminen on etelässä hankalaa, sillä valo haittaa näkyvyyttä varsinkin juuri pohjoisen taivaan suunnassa. Etelätaivaalla valosaastetta olisi vähemmän meren ansiosta.

Värikkäitä törmäyksiä korkeuksissa

Revontulivalo syntyy tyypillisesti noin 100–200 kilometrin korkeudessa, kun elektronit törmäävät ilmamolekyyleihin lähinnä Maan napa-alueilla, jonne Maan magneettikenttä ohjaa Auringosta peräisin olevat hiukkaset.

Yleensä revontulet ovat vihertäviä. Vihertävä ja punainen revontulivalo johtuu törmäyksistä ilmakehän happiatomeihin, sininen ja violetti puolestaan syntyy, kun hiukkaset törmäävät typpimolekyyleihin.

Kuvaa revontulia muidenkin ihailtavaksi!

Revontulien valokuvaaminen onnistuu helpoiten, jos kamerassa on jalusta ja aikavalotusmahdollisuus. Ursan verkkosivuilla kerrotaan yksityiskohtaisia vinkkejä revontulten kuvaamiseen.

Seuraavassa tiiviit ohjeet pähkinänkuoressa:

• Kuvaajan on syytä ennalta tutustua kameraansa ja sen hämäräkuvausominaisuuksiin. Lataa myös akut täyteen.
• Aseta kamera jalustalle tai muuten tukevasti paikoilleen.
• Käytä ensisijaisesti hidasta herkkyysasetusta. Silloin kohina on vähiten häiritsevää.
• Käytä aina käsitarkennusta, jos sellainen kamerassa on. Tarkenna mahdollisimman kauas.
• Aseta valkotasapaino päivänvalolle, jos kameran asetukset sen sallivat.
• Älä käytä suodattimia.
• Oikea valotus riippuu mm. kameran optiikasta, revontulien kirkkaudesta ja liiketilasta. Valota kameran mahdollisuuksien mukaan 4 - 15 sekuntia.

Voit lähettää meille kuvasi revontulista allaolevalla lomakkeella tai sähköpostilla yle.uutiset@yle.fi. Keräämme myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #ylerevontulet jaettuja kuvia. Lukijoiden kuvia julkaistaan koosteena torstaina.

Lähettämällä kuvan suoraan Ylelle annat oikeuden käyttää, jakaa ja tarvittaessa muokata kuvaa kaikissa Ylen palveluissa joukkoistuksen yhteydessä. Lähetäthän vain itse ottamiasi kuvia. Yksityistilanteissa kysy lupa kuvassa näkyviltä ihmisiltä. Emme maksa julkaistuista kuvista palkkiota. Lue tarkemmat kuvajoukkoistusten pelisäännöt.

Thomas Kast tuli 90-luvun lopulla työharjoitteluun Oulun Nokialle. Työporukan reissulla Lappiin saksalaismies näki ensimmäistä kertaa taivaalla revontulet.

– Se oli ihmeellinen tapahtuma, kun ei yhtään tiennyt mitä taivaalla oikein on. Se oli kaunista ja vangitsevaa.

Sen jälkeen revontulet ja Suomen luonto ovat tulleet miehelle tutuksi. Haastattelupäivänä hän oli kuvaamaassa kuutamoa aamuviiteen saakka. Ja seuraavaksi yöksi ennustetut revontulet saavat hänet jälleen lähtemään öiseen luontoon kameran kanssa.

Muihin harrastajiin törmää öisessä maisemassa aiempaa useammin

Talvella revontulikuvaajan arki on usein öiseen aikaan odottelua. Pohjoisen sää voi olla myös hyvin kylmä, mutta kun näytös alkaa, siirtyy huomio täysin kuvaamiseen, oululaistunut Thomas Kast kertoo.

– Jos taivaalle ilmaantuu revontulia, sitten ei enää mieti, onko kylmä vai ei.

Kiinnostus revontuliin ja niiden kuvaamiseen kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, Kast kertoo.

– Seuraavana päivänä, kun kuvia ladataan nettiin, ymmärtää, kuinka paljon väkeä on yöllä ollut liikkeellä. Tänä vuonna olen myös törmännyt toisiin kuvaajiin paljon useammin kuin pari – kolme vuotta sitten. Kuvausharrastus on selvästi lisääntynyt.

Täydellinen kuva?

Revontulten ja luonnon kuvaaminen on muuttanut myös Thomas Kastin arkea. Hän opastaa kiinnostuneita kuvaamisen saloihin. Kastin oppeja kuulemaan saapuu ihmisiä ympäri maailmaa. Revontulten näkeminen saa aikaan usein isojakin reaktioita.

- On mahtava nähdä miten ihmiset reagoivat. Jotkut hiljentyvät täysin, toiset huutavat ja joku on jopa itkenyt onnesta, kun on vihdoin nähdyt revontulet taivaalla, Thomas Kast kertoo.

Revontulten näkemiseen liittyy myös jännitystä. Turisteille ei voi antaa revontulitakuuta.

- Ei voi taata, että revontulia näkee. Se ei ole niin kuin auringonlasku, joka on joka päivä.

Entä se täydellinen otos? Onko se tullut jo otettua?

- Olen aika usein luullut ottaneeni sellaisen, mutta ei sellaista ole löytynyt. Ja toivon, ettei löydykään, koska jos sen ottaisin, minun ei tarvitsisi enää kuvata. Se olisi aika harmillista.

– Etsin täydellistä kuvaa, mutta en halua koskaan löytää sitä.

Lue Kastin vinkit revontulikuvien ottamiseen tästä.

Revontulikuvaaja Thomas Kast muistuttaa, että kamera tarvitsee revontulikuvaukseen ennen kaikkea tukevan alustan.

– Loppujen lopuksi et tarvitse enempää kuin kameran ja jalustan, hän kertoo.

Hänkin aloitti vaatimattomasti pienellä pokkarilla ja vaappuvalla jalustalla.

– Kyllä silläkin sai kuvia.

Revontulia kuvattaessa kameran automatiikan saa unohtaa. Kuvattaessa pimeällä pitää säätää kolmea asiaa: aukkoa, valotusaikaa ja herkkyyttä. Valotusaika ja aukko on kokeiltava. Jostain kannattaa aloittaa.

– Kymmenen sekunnin valotusaika ja mahdollisimman iso aukko. Tällöin aukon f-arvo on pieni. Herkkyys voisi olla ISO 1600, arvioi Kast.

Jos kuva on liian tumma tai vaalea, säädetään arvoja ja kokeillaan uudelleen. Jos kuu on näkyvissä, on valoa enemmän. Jos kuuta ei näy, valotusaikaakin täytyy venyttää noin puoleen minuuttiin.

Täysikuusta on kulunut nyt vajaa viikko, joten keskiviikkoiltana voisi Kastin mukaan kokeilla valotusajaksi kymmenen – viitisentoista sekuntia.

Muista muistikortti ja vara-akut

Pakkasella kuvaaminen kysyy myös paljon virtaa.

– On hyvä ladata akut täyteen ja ottaa vara-akkuja mukaan. Muistakaa myös muistikortti kameraan. Muutama päivä sitten unohdin sen kotiin, ensimmäisen kerran, nauraa Thomas Kast.

Torstai-illalle odotetaan komeita revontulia. Parhaat kuvat syntyvät siellä, missä ei ole valosaastetta.

– Meren tai järven rannassa tai pellolla, missä on laaja näkymä. Pimeys on valttia, sanoo Kast.

Pihtiputaalla Hytösten pihapiirissä majaileva lintu syö päivässä kolmisen kiloa lihaa ja kalaa. Kattohaikaralle on ollut tarjolla myös lämmittelypaikkoja, mutta toistaiseksi Joppe on viettänyt kylmät yötkin omilla teillään.

– On sitä tuvan puolellekin toivotettu tervetulleeksi, mutta se on aina perääntynyt eteisestä takaisin ulos, kertoo Pentti Hytönen.

Ruokkijoihinsa lintu on jo varsin tottunut, mutta lähettyville pyrkivä vieraampi väki saa haikaran varuilleen.

– Se ottaa heti kymmeniä metrejä etäisyyttä ja varsinkin jos lapsia kirmaa korkeine äänineen pihalla, niin lintu lähtee lentoon. Se tekee pienen kiepin ilmassa. Meidän kissan kanssa se tuntuu kuitenkin pärjäävän ihan hyvin, kuvailee Hytönen linnun käyttäytymistä.

Evästä tarjolla aamusta alkaen

Tähän mennessä haikara on ilmestynyt pihaan, keittiön ikkunan alle jo aamuvarhaisella, mutta ihan viime päivinä linnun aikataulu on muuttunut. Kun Joppea ei tuttuun aikaan aamulla pihassa näkynyt, tuli Hytösellekin jo pieni huoli.

– Kyllä se on aina ilmestynyt pelipaikalle. Aikaisemmin se tuli seitsemän aikaan tuijottelemaan pihaan, mutta nyt aikataulu on myöhästynyt ja vasta puoli kymmenen aikaan se on tullut kurkkimaan, että nyt olisi syytä evästä saada.

Pentti vitsailee, että ehkä naapurin Reinolla on ollut aikaisin aamusta paremmat tarjoilut.

Pihtiputaalla on totuteltu ajatukseen, että lintu ei enää tänä talvena muuttomatkalle lähde, vaan jää kylmäksi ajaksi ihmisten huolenpidon varaan.

– Meillä on ruokintaverkostoa luotu, eikä kalasta tule varmaan puutetta, vaikka Kolimajärvi jäässä onkin. Linnusta on päätetty pitää huolta.

Harvinaiselle vieraalle tarjoillaan harvinaisia herkkuja. Parhaiten Jopelle näyttää maistuvan kala.

– Saatiiin pakasteesta mätimuikkuja eli rasvaisemmalla ruualla nyt on yritetty ruokkia, että lintu saisi lihaa höyhenpeitteen alle. Jauhelihaa kanamunalla höystettynä ja hirvenlihaakin on annettu, kertoo Pentti Hytönen haikaran ruokalistasta.

Lintu on pihtiputaalaisten mukaan pärjännyt pakkassäästä huolimatta hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin virkeältä.

– Se pomppaa ja tekee ilmassa komeita kaaria. Ei ole ainakaan vielä mitään ongelmia ilmennyt. Lintu lienee parivuotias ja varmaan viriili kaveri kunhan kevääseen päästään, sanoo Hytönen.

Talvi taittunee Suomessa

Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Helle arvioi Yle Keski-Suomelle alkuviikosta, että lintu kestää jonkin verran kylmää. Suurin osa kattohaikaroista viettää talvensa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

– Kattohaikaran kipurajaa pakkasen suhteen on vaikea sanoa, mutta arvelisin että kymmenen asteen kylmemmällä puolella pitäisi Jopenkin olla vuorokauden ympäri ruokapöydän ääressä.

Helteen mukaan haikara syö oman painonsa verran päivässä ja suurin osa murkinasta kuluu nyt lämpimänä pysymiseen. Hellekin arveli, että Jopen muuton osalta peli on menetetty.

– Pihtiputaan ja talvehtimisalueiden välissä on niin monta tuhatta kilometriä talvea, että ei Joppe tuosta omin siivin muuttomatkalle lähde. Nyt on pärjättävä Pihtiputaan pakkasessa. Todennäköisesti Joppe käydään korjaamassa jossain vaiheessa sisätiloihin talvehtimaan, pohti lintuasiantuntija Suomeen eksyneen haikaran lähitulevaisuutta.

Pentti Hytöstä, Reino Rasia ja Joppe-haikaraa kävivät Pihtiputaalla tapaamassa toimittaja Jaana Polamo ja kuvaaja Matti Myller

Linnut eivät pidä uudenvuoden paukkeesta ja rakettien räiskeestä, tietää Heinolan lintutarhan hoitaja Olli Vuori. Siksi tarhalla tehdään erityisjärjestelyjä.

Uusien tarhojen sälekaihtimet suljetaan visusti, vanhoissa rakennuksissa teipataan jätesäkit ikkunoihin. Tarkoitus on estää lintuja näkemästä rakettien välkehdintää.

Vuoren mukaan ilotulitteiden ampuminen aiheuttaa linnuille stressiä ja pelkoa.

– Varsinkaan papukaijat, ja muutkaan linnut, eivät tykkää paukuttelusta.

Tarhassa pidetään valot päällä läpi uudenvuoden yön. Myös radio on auki ja soittaa klassista musiikkia.

– Tavallisilta kanavilta voi tulla rakettipauketta, joten pitää miettiä tarkasti, minkä kanavan valitsee.

Vuori on useana vuotena seurannut lintujen reaktioita ja vointia läpi vuodenvaihteen hulinoiden. Hän kertoo, että rakettimelu saa esimerkiksi papukaijat huutamaan, nostamaan töyhtön pystyyn ja tepastelemaan orsillaan.

– Ne reagoivat kaikkeen normaalista poikkeavaan. Jos läheisellä junaradalla peruutetaan vaunuja yhteen, mikä aiheuttaa teräviä kimahduksia, papukaijat ovat silloinkin heti töyhtöt pystyssä. Oudot äänet laukaisevat stressin.

Vuohet juoksivat pitkin Korkeasaaren kallioita

Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä eläimet ovat tottuneet ison kaupungin ääniin. Siksi uusivuosi aiheuttaa tarhalla melko pieniä erityisjärjestelyitä.

– Eläimet ovat kaupungin menoon tottuneita, eivätkä pienestä hätkähdä, eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti sanoo.

Tärkeintä on, että jokaisella eläimellä on mahdollisuus vetäytyä paukkeilta piiloon. Vetäytymispaikkoja on tarjolla normaalistikin. Eläimiä ei esimerkiksi rauhoiteta ilotulitusten vuoksi.

Korkeasaaressa asuu hyönteiset, kalat ja sammakkoeläimet sekä linnut ja isot nisäkkäät mukaan laskien pari tuhatta eläintä. Joukkoon mahtuu sekä ääniin herkemmin reagoivia että kylmähermoisempia yksilöitä.

– Kerran lähellä Korkeasaaren rantaa oli iso ilotulitus, josta markhorvuohet hermostuivat tosissaan. Ne juoksivat pitkin kallioita.

Trontti arvioi, että ainakaan yhtä tarhan asukkaista ilotulitukset tuskin hetkauttavat.

– Laiskiainen on taitava ottamaan asiat lungisti. Se on aina hyvin rauhallinen.

Trontti huomauttaa, että onneksi ilotulitukset ajoittuvat talveen eivätkä kesään, jolloin eläimillä on poikasia. Tällöin meteliin puututaan nopeasti, etteivät poikaset ja emot häiriinny.

Luonnonvaraisten eläinten hoitolassa vuosi vaihtuu hiljaisuudessa

Luonnonvaraisten eläinten hoitolassa Orimattilassa vuodenvaihteen juhlinta ei vaikuta elämänmenoon lainkaan. Hoitolan lähimpään naapuriin on matkaa kilometri ja kaupungin keskustaan kymmenen.

Eläintenhoitaja Sari Valtanen kertoo, että vuosi vaihtuu metsän keskellä hiljaisuudessa. Hoitolassa majailee tällä hetkellä siilejä, jotka eivät olleet syksyllä tarpeeksi painavia horrostaakseen, ja lintuja sekä muutamia pienpetoja.

– Toki meilläkin tehtäisiin paljon järjestelyjä, ellei täällä olisi hirvittävän hiljaista.

Valtanen on monena vuonna ottanut hoiviinsa tuttavien paukkuarkoja koiria. Niille Orimattilan maaseutu on rauhaisa paikka viettää vuodenvaihdetta.

Linnut palautuvat stressistä nopeasti

Sari Valtanen arvioi, että myös kaupunkimetsien eläimet kärsivät ilotulitusten aiheuttamasta stressistä, koska äänet ovat niille vieraita.

– Siksi minäkin kaihdan ilotulitteiden käyttöä. Emme koskaan ammu raketteja.

Heinolassa lintutarhan Olli Vuori kertoo käyvänsä vuoden vaihtumisen aikaan tarkistamassa, että tarhan parilla sadalla linnulla on kaikki hyvin. Hänenkään uudenvuodenviettoonsa eivät raketit kuulu.

Vaikka melu aiheuttaa tarhalla sulkien pörhistelyä ja levottomuutta, rakettiammunnan loputtua elämä normalisoituu nopeasti.

– Aamulla linnut huomaavat, että arki jatkuu normaalisti.

Kulunut vuosi oli Ilmatieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan mittaushistorian lämpimin Suomessa. Kyseessä on siis lämpimin vuosi ainakin sitten 1800-luvun puolivälin.

Maakunnista ainoastaan Lapissa vuosi ei noussut ensimmäiselle sijalle.

Vuoden keskilämpötila oli 4,2 astetta, mikä on noin 1,9 astetta pitkän ajan keskiarvoa eli jaksoa 1981–2010 lämpimämpi.

Hellepäiviä mitattiin vuonna 2015 ainoastaan 19 – noin puolet tavanomaista vähemmän. Kesä- ja heinäkuu olivatkin ainoat kuukaudet vuonna 2015, jotka olivat keskimääräistä kylmempiä.

Tämän vuoden jälkeen seuraavaksi lämpimintä on ollut vuosina 1938, 2014, 1989 ja 2011.

Myös sade- ja kuukausiennätyksiä

Sekä marras- että joulukuussa mitattiin uudet kuukauden lämpöennätykset. Marraskuussa lämpömittari kipusi korkeimmillaan 14,3 asteeseen Kemiönsaaressa ja joulukuussa 11,3 asteeseen Porissa ja Kokemäellä.

Näin leuto joulukuu toistuukin Ilmatieteen laitoksen mukaan vain noin kerran 10–30 vuodessa.

Uusi vuosisade-ennätys mitattiin Puolangalla, jossa Paljakan sääasemalla sadetta saatiin vuoden aikana 1 242 millimetriä. Edellinen ennätys, 1 109 millimetriä, mitattiin vuonna 1981. Sadetta riitti muuallakin maassa, ja runsassateisimmilla alueilla maan keskivaiheilla sademäärä oli noin 1,6-kertainen tavanomaiseen verrattuna.

Keskiviikon ja torstain väliselle yölle odotetut revontulet jäivät ennakoitua vaisummiksi. Myös laajalti Suomea peittänyt pilvipeite haittasi näkyvyyttä.

Pilvipeitteen puolesta mahdollisuuksia revontulien näkemiseen oli lähinnä Satakunnassa ja Pirkanmaan länsiosissa, länsirannikolla ja Lapin itäosissa. Revontulien esiintymisen todennäköisyys jäi kuitenkin yöllä melko vähäiseksi lähes koko maassa.

Näyttäviä revontulia odotettiin keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi auringossa maanantaina tapahtuneen purkauksen vuoksi. Revontulia voi olla mahdollista nähdä vielä uudenvuodenyönä.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta toppuuttelee jäälle mieliviä.

Turvalliseen liikkumiseen jäällä tarvitaan vähintään 10 senttiä teräsjäätä. Sellaisia pakkasia etelässä ei vielä ole ollut, että moista jääkerrosta olisi ehtinyt muodostua, vaikka monella lammella ja järvellä saattaakin jo jääkansi olla.

Vaikka jäätyminen lauhan syksyn myötä on etelässä alkanut vasta joulukuun lopussa, on kunnon jääkerrokseen vielä mahdollisuuksia.

Tosin tietyt reunaehdot on täytyttävä.

– Jos kunnon pakkasia tulee, niin jäät ehtivät hyvinkin kasvaa. Teräsjäähän edellyttää sitä, että olisi kunnon pakkasia ja vesi pääsisi jäätymään rauhassa, Jouni Vainio sanoo.

– Hyvä olisi, jos lumisateita ei tulisi. Lumi vastajäätyneen jään päällä painaa helposti jäätä alaspäin niin, että vettä nousee jäälle ja siihen muodostuu sohjoa, joka jäätyessään muodostuu kohvajääksi. Silloin teräsjää jää haaveeksi.

Siis jos lumisateita ei saada, silloin säilyvät mahdollisuudet kunnon jääkerrokseen myös Etelä-Suomessa.

Jos lumi ei muodostaisikaan kohvajäätä, lumikerros on kuitenkin niin hyvä eriste, että jään paksuuskasvu hidastuu.

Etelässä meren ei kuulukaan olla vielä jäässä

Järvissä voisi jäätä olla almanakan mukaan jo hyvinkin, mutta meren osalta ollaan Vainion mukaan siinä mielessä aikataulussa, että Etelä-Suomessa ei merellä jäätä edes pitäisi ollakaan.

– Tosin merivedet ovat vielä olleet pari astetta keskimääräisiä lämpimämpiä. Toki sen veden pitää ennen jäähtyä ennen kuin se voi jäätyä.

Vainio arveleekin, että merien osalta jäätyminen voi vielä kestää, vaikka pakkasta onkin nyt ilmassa.

– Sellainen vanha nyrkkisääntöhän merillä on ollut, että aste ja viikko on se jäähtyminen. Mutta jos pakkasia jatkuu, hyvinkin voidaan saada ihan keskivertotalvi. Sen nyt sitten näkee, miten talvi tuosta kehittyy.

Suomen ympäristökeskus Syke on päässyt mittaamaan jäiden paksuutta maan etelä- ja keskiosassa vasta vuoden 2015 viimeisellä viikolla. Mittauksia tosin onnistuttiin tekemään vain osalla havaintopaikoista.

Sykkeen mukaan mitatuilla paikoilla jään kokonaispaksuuden todettiin olevan rannan läheisyydessä viidestä kymmeneen senttiä.

Lapin ja Koillismaan järvihavaintopaikoilla tilanne on ihan toinen. Pohjoisessa jään paksuus on vuoden päättyessä pääosin 25–35 senttiä.

Pilkkijöillä on kovat poltteet jäälle

Pilkkijöitä ja muita uskaliaita jäälläliikkujia on jo havaittu etelässäkin järvien ja lampien vielä heikoilla jäillä.

Hämeenlinnalaisen kalastusseuran Kuhaveljien puheenjohtaja, ensi vuonna varapuheenjohtajaksi siirtyvä Arimo Matinmäki myöntää, että kaikki pilkkijät eivät enää malta odottaa jäiden tukevoitumista.

Ensimmäiset Kuhaveljien järjestämät pilkkikilpailut on tarkoitus järjestää tammikuun 16. päivä. Matinmäki uskoo, että kisat pystytään järjestämään.

Pilkkijöiden saalistoiveissa ainakin Hämeenlinnan seudulla ovat isot ahvenet.

– Syksy oli ahvenen kannalta tosi hyvä. Tuli isoa ahventa, joten toivotaan, että talvellakin niitä tulisi. Kesä oli hyvin tuulinen ja sateinen, niin nyt vasta syksystä alkoi iso ahven syömään. Ahventa tuli ihan hyvin, ja toivotaan, että sitä tulisi jääkannen altakin, Arimo Matinmäki esittää toivomuksen.

Tammikuun alussa voimaan tuleva vieraslajilaki panee pisteen haisunäätien pitämiselle lemmikkieläiminä Suomessa. Haisunäädät kuuluvat Carnivora-lahkon petoeläimiin, joiden maahantuonti, kasvattaminen ja myynti on kissoja, koiria ja frettejä lukuunottamatta kielletty.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan tarkoitus on estää vieraslajeista aiheutuvia vahinkoja alkuperäisille eläin- ja kasvilajeille. Haisunäätien maahantuonti on ollut tähänkin asti luvanvaraista.

Suomessa on arviolta joitain kymmeniä lemmikkihaisunäätiä. Eläinten ympärille perustettiin tänä vuonna oma yhdistys, Suomen lemmikkihaisunäädät ry, kun kiinnostus lajia kohtaan alkoi kasvaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Hoffren pitää lakia harmillisena.

– Vaikutukset ovat dramaattiset: nykyiset yksilöt jäävät viimeisiksi haisunäädiksi Suomessa. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että lemmikki vietäisiin kotoa. Nykyiset yksilöt saavat elää omistajiensa luona elämänsä loppuun asti, Hoffren sanoo.

Hänen mukaansa haisunäätäharrastus on ollut kasvussa. Moni harrastaja oli suunnitellut ensi vuodelle haisunäätiensä pennuttamista tai ensimmäisen oman lemmikin hankintaa.

– Pentusuunnitelmat menevät nyt jäihin, sillä pentuja ei enää saa teettää. Tiedän monia, jotka olivat haaveilleet pennuista vuosia. He olisivat ensi vuonna viimein saaneet oman lemmikin, joten heidän puolestaan tuntuu pahalta.

Haisunäätä lenkkeilee kuin koira ja tekee aktivointitehtäviä

Suomen haisunäätäyhdistys yritti vedota Maa- ja metsätalousministeriöön aiemmin joulukuussa. Yhdistyksen mukaan haisunäätä ei muodosta Suomessa todellista vieraslajiuhkaa, sillä useimmat harrastajat leikkauttavat, siruttavat ja rokottavat lemmikkinsä.

Yhdistyksen mukaan haisunäädät ovat lisäksi kotona pidettäviä lemmikkejä, jotka eivät pärjäisi luonnossa karkuun päästessään. Ne ovat kömpelöitä ja hitaita eläimiä, eivätkä viihdy esimerkiksi kylmässä, kannanotossa perusteltiin.

Susanna Hoffren huomauttaa, että haisunäädät ovat älykkäitä, sosiaalisia ja omistajiinsa kiintyviä eläimiä, joita on pidetty maailmalla lemmikkeinä pitkään. Ulkoilu tapahtuu aina valvotusti.

Esimerkiksi omaa Mihail-haisunäätäänsä Hoffren ulkoiluttaa kuin koiraa, hihnassa, ja lähinnä lämpimään vuodenaikaan.

– Sillä on hyvä hajuaisti ja se tykkää tehdä etsintätehtäviä sekä koirien aktivointipelejä. Mihail on halinalle, joka nukkuu peiton alla kainalossa ja änkeää syliin.

Hoffren kertoo lajin vieneen ainakin hänen sydämensä.

– Ymmärrän huolen Suomen luonnon suojelemisesta, mutta kun kyseessä on oma laji, kieltolistalle joutuminen kirpaisee.

Onko eettistä pitää luonnonvaraista eläintä lemmikkinä?

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen sanoo, ettei vieraslajilaki käytännössä ole kovinkaan suuri muutos nykykäytäntöön.

Tähän asti voimassa ollut metsästyslain säännös on pitänyt vierasperäisten nisäkkäiden maahantuonnin luvanvaraisena, ja lupia esimerkiksi haisunäädille on hänen mukaansa myönnetty vain eläintarhakäyttöön.

– Tarkoitus on, ettei lajia tuotaisi Suomeen jatkossakaan muuhun kuin eläintarhakäyttöön, koska siellä eläinten säilyttäminen on eläinsuojelulain mukaan säädeltyä ja valvottua.

Kemppaisen mukaan vieraslajilistalle päätyneissä eläinryhmissä, esimerkiksi petoeläimissä, kyse on siitä, että luontoon päästessään ne voisivat aiheuttaa vähintään paikallisesti merkittävää vahinkoa. Haisunäätä on peto, jota ei haluta Suomen luontoon, hän toteaa.

Kemppainen huomauttaa, että eläinsuojelulain uudistuessa aiotaan ottaa kantaa myös siihen, millaisia luonnonvaraisia lajeja on eettistä pitää lemmikkeinä.

Haisunäätäyhdistys: Kissa haisunäätää suurempi uhka

Haisunäätien ystävien ei auta kuin sopeutua lakiin. Haisunäätäyhdistyksen Hoffren toivoo eläinten omistajien noudattavan lakia ja jättävän suunnitellut pennutukset väliin.

Hän tosin kummastelee sitä, miksi haisunäädän kohdalla ei voitaisi tehdä samanlaista poikkeusta kuin vaikka kissojen ja frettien kohdalla.

– Lemmikkinä haisunäätä on niiden veroinen eikä niitä suurempi uhka. Kissa on todellinen uhka, koska se lisääntyy ja liikkuu ulkona vapaasti. Haisunäädät taas ovat kylmänarkoja eivätkä halua esimerkiksi talvella lainkaan ulos. Ja kissoja on tuhansittain. Eikö haisunäätä ole pisara meressä, hän kysyy.

Haisunäädät pysyvät kieltolistasta huolimatta osana Hoffrenin elämää todennäköisesti vielä pitkään. Jos parivuotias Mihail pysyy terveenä, se voi elää vielä kymmenisenkin vuotta.

– Mutta jos laki pysyy, jatkossa haisunäätiä näkee korkeintaan eläintarhassa. Lemmikkinä ne katoavat kokonaan.

Pois ovat lähteneet järvillä ja joissa elelevät linnut kuten lokit, koskelot ja sorsat. Esimerkiksi Hattulassa Vanajaveden kapeikossa on viipyillyt useampiakin joutsenia, jotka nekin lähtivät pois vasta joulun jälkeisten pakkasten alkaessa.

Vesistöjen jäätyessä niille ei jää elintilaa ja ne siirtyvät etelään päin.

Parhaiten lintuja tapaakin nyt ruokinnoilta, joilla voi nähdä myös ennätysmäisesti vaeltaneen valkoselkätikan, kertoo Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Markku Hyvärinen.

– Linnut ovat keskittyneet ruokintapaikoille. Erikoisuutena on valkoselkätikkojen määrä. Suomessa on ollut käsittämättömän kova valkoselkätikkavaellus. Niitä löytyy täältäkin useampia. Myös valkoselkätikan näkee varmimmin lintujen ruokintapaikalla.

Pinnaralli starttaa lintuvuoden

Uudenvuodenpäivänä Kanta-Hämeen lintuharrastajat ovat liikkeellä perinteisen Uudenvuoden pinnarallin merkeissä.

Hyvärinen ennakoi, että tällä kertaa pinnarallissa lajimäärät jäävät melko pieniksi.

Oman yllätyksensä voivat toki tuoda pohjoisemmasta talvea pakenevat linnut.

– Se on se mielenkiintoinen seikka, mitä lajeja ja millaisia määriä sieltä valuu tänne etelämmäksi ja meidän ihasteltavaksi. Jo nyt rastaita on tullut enemmän. Niitä ei leutoina aikoina ole nähty juuri ollenkaan.

Markku Hyvärinen pitää uudenvuoden pinnarallia himoharrastajalle merkittävänä lintuvuoden starttina.

– Jokainen halua nähdä vuoden ensimmäiset linnut. Se on kipinä koko harrastukselle.

Ihan uusia tuttavuuksia sudenkorennot eivät kälviäläiselle Mansikkamäelle ole.

– Sorsapassissa ne peijakkaat säikyttelivät ja siellä niitä tuli ihailluksi.

Lopullisesti vanhan harrastuksen uudelleen herääminen, valokuvaus, johdatti sudenkorentojen jäljille.

– Kyllä se siitä lähti, kameran hankinnasta. Ensimmäinen kuvani on viime heinäkuulta ja jo heti se valkeni. Näitä sudenkorentoja minun täytyy kuvata.

Kesäisessä luonnossa liihottelevat keijukaiset ovat saaneet herkkiä lajinimiä. Muun muassa välkekorento, sirokeijunkorento, tummasyyskorento ja punasyyskorento päätyivät marraskuiseen näyttelyyn.

Kaikkiaan Suomessa on tavattu 64 korentolajia, Jukka Mansikkamäki sanoo nähneensä kymmenkunta erilaista. Hän on vanginnut niitä kuviin Kälviän, Lohtajan ja ylipäätään Kokkolan alueen rantaniityiltä.

Korennot ovat nähneet dinosaurukset

Fossiililöytöjen perusteella sudenkorennot ovat eläneet maan päällä 325 miljoonaa vuotta. Nämä mystisyydellään lumoavat pienet pedot ovat nähneet dinosauruksetkin.

Sudenkorentoja pidetään erheellisesti lyhytikäisinä. Suurimman osan elämästään ne elävät toukkana vedessä. Kuoriuduttuaan korennot lähtevät lentoon. Lentoaika on suhteellisen lyhyt aika koko elämään nähden.

Kuvaaja Mansikkamäki moitiskelee kohteitaan hitusen hankaliksi ja yhteistyöhaluttomiksi.

– Hankalia kuvattavia. Vaihtolämpöisenä ne tarvitsevat lennolleen kunnon auringonpaisteen. Osaa pörrääjistä ei tapaa muuta kuin lennossa ja toisaalta esimerkiksi ukonkorennot saattavat istuskella kuusen latvassa.

Pari kertaa aamusta saakka rannalla kohdettaan etsiskellyt kuvaaja on saanut palata kotiin tyhjin käsin.

Korentokesältä käsiin jäi valokuvien lisäksi muutakin. Mansikkamäki teki maamme pohjoisimman havainnon merisinikorennosta. Aiemmin korennon esiintyminen pisteytettiin Pietarsaari–Öja-akselille, mutta Mansikkamäen kameraan tallentui muutama lajin edustaja Lohtajalta saakka.

Sudenkorennot vievät kuvaajaa edelleen.

– Kyllä. Jatkan kuvaamista ensi kesänä, lupailee hän. 

Pyhäselän Nivassa 1930-luvun alussa sattunut tapaus tuntuu tänä päivänä vähintäänkin erikoiselta. Ottihan tuolloin paikallinen asukas, Abel Martikainen (Ukko Aapeli) kotiinsa kevätjäiltä kiinnisaadun norpan poikasen, kuutin. Kuutti vietiin kotiin ja siitä tuli pariksi viikoksi talon lemmikkieläin, kertoo Ukko Aapelin pojanpoika Erkki Martikainen.

– Norppa kuljetettiin säkissä kotipihaan. Ihmisiin kiintynyt eläin oli lemmikkinä parisen viikkoa. Se ei halunnut olla eristettynä jonnekin tuvan eteiseen, vaan se vietti yönsä kammarissa ihmisten seurassa.

– Eteisessä oli norppaa varten puinen vesikorvo, jossa lemmikkiä välillä uitettiin. Norppa osasi itse laskeutua ulos rappuja pitkin. Sitä kuulemma käytettiin kevättulvaisissa pelto-ojissakin leikittämässä, kertoo Martikainen.

Ruuakseen kuutti sai kaloja, joita tuohon aikaan saatiin runsaasti viereisestä Pyhäselästä.

Lemmikkinorpasta kuitenkin luovuttiin parin viikon jälkeen ja se myytiin eläintarhaan Helsinkiin. Kuutin veivät pääkaupunkiin Erkki Martikaisen isovanhemmat, mutta vain isoisä, Ukko Aapeli ikuistettiin norpan kanssa valokuvaan Hammaslahden rautatieasemalla.

– Kuvaa katsellessa näyttää siltä, että Ukolla on siinä vähän haikea ilme, kun hän on luopumassa lemmikistä, kuvailee Erkki.

Norpan elämä ei ehkä päättynyt Helsingissäkään, sillä tarinan mukaan se on saattanut viettää loppuelämänsä saksalaisessa eläintarhassa.

– Opettaja Saukkonen asui Suhmuran puolella Päivärinnan tilalla ja oli kolmekymmentäluvulla käynyt Berliinissä. Siellä oli ollut eläintarhassa kyltti, jossa oli kerrottu eläintarhan hylkeen olleen pyydetty Pyhäselästä.

Erkki Martikaisen mukaan voisi olla hyvin todennäköistä, että kyse on samasta norpasta, joka oli hänen tuolloin noin kymmenvuotiaan isänsä kodissa lemmikkinä.

Suomessa metsästetään laillisesti vuosittain tuhatmäärin kettuja, näätiä ja minkkejä. Luonnossa elänyt villi kettu tai näätä voi menettää henkensä myös auton alle jäädessään. Eläimistä saadut turkikset olivat erityisen arvokkaita sotavuosien jälkeen, mutta nykyisin moni jättää ne hyödyntämättä.

– Minulla tämä harrastus lähti siitä, kun ihmiset nakkasivat menemään ketut ja muut metsästämänsä elukat. Minua harmitti tämä, kun olen aina ollut säästäväinen. Ajattelin, että eihän niitä kannata hukkaan panna, hyviä lämpimiä turkiksia, tuumaa suomussalmelainen Sulevi Moilanen irrottaessaan nahkaa ketun takajalasta. Repo roikkuu pirtin katosta toisesta takajalastaan, kun puukko leikkaa karvaan terävän aloitusviillon.

Moilasen pirtistä turkit jatkavat matkaansa turkisostajalle, joka käy paikkakunnalla pari kertaa vuoden aikana. Turkiksista saatu hinta tuntuu pieneltä korvaukselta siihen nähden, kuinka hidasta työ on. Moilasen kokemuksella repo pääsee nahastaan tunnissa, näädät ja minkit hieman nopeammin. Kuivatuksineen yhden ketun käsittelyyn menee kuitenkin kolme päivää.

– Jokaisessa elukassa on omat niksinsä. Englantilaiset ja tanskalaiset esimerkiksi haluavat, että näädännahassa ovat kynnet tallella. Niiden tassujen näprääminen on hidasta, mutta sivuleikkureilla homma helpottuu, Moilanen selostaa.

– Tämä talvi on ollut erinomainen ketunmetsästyksen kannalta ja se näkyy minullakin siinä, että nyljettäviä on ollut jonoksi asti, kertoo harrastuksekseen nylkytöitä tekevä Moilanen.

Mehupurkin pahvit ja nauloja apuna

Nylkijän välineinä toimivat terävä puukko, rautalanka, nastat ja kuivatusta varten tarvittavat taanat, joita Sulevi Moilasella on eri koossa eri otuksille. Kun kettu on nyljetty, se pannaan taanaan ensin nurinpäin, karvapuoli taanaa vasten. Vuorokauden jälkeen kettu käännetään oikein päin, jonka jälkeen se on taanassa vielä pari päivää.

– Ketun häntäruoto on vaikein kohta. Silloin, kun harjoittelin hommaa, se katkesi usein. Ketun hännän kiinnitän taanaan nauloilla, koska karva on tuuhea. Ne pitää paremmin kuin nastat, Moilanen selittää pingottaessaan kettua taanaan.

Muitakin niksejä hän on keksinyt vuosien saatossa homman helpottamiseksi, esimerkiksi mehupurkeista saa leikattua vahvat pahvit taanan ja nahan väliin.

Sopiva kuivauslämpötila luonnonturkiksille on viileä huoneenlämpö. Liiallinen lämpö ei ole hyväksi, koska se käpristää nahan liian nopeasti. Jos kettu on päässyt liian kuivaksi, Moilanen pitää sitä vuorokauden ajan ulkona, jolloin sitä on taas helpompi käsitellä.

– Jos kettu on ollut taanassa nurin päin liian kauan, sitä ei tahdo saada millään käännettyä, Moilanen kertoo.

Laadukkain turkki on puhdas

Ketun turkki on parhaimmillaan juuri nyt, kun se on tarpeeksi puhdas.  

– Sen näkee nahan sisäpuolelta, kun se on tumma takajalastakin, niin se ei ole vielä parhaimmillaan, Sulevi Moilanen havainnollistaa.

Sitten hän ryhtyy irrottamaan edellispäivänä taanaamaansa kettua. Kiinnitykseen on tarvittu kymmeniä nastoja ja nauloja, jotta nahka pysyy tarpeeksi tiukasti ja tasaisesti joka kohdasta taanalla. Nahkapuolelta kettu on kirkas ja karva tuuhea, eli kyseinen yksilö on parasta laatua turkiskauppaan.

Moni paikallinen metsästäjä tuo Moilaselle pyytämänsä ketut ja näädät, koska hän on niitä harvoja, joka vielä nykypäivänä käyttävät aikaansa nylkemiseen. Joillekin Moilanen toimittaa nylkemänsä eläimen takaisin, loput menevät ostajalle. Suurin osa myös suomussalmelaispirtissä nyljetyistä ja kuivatuista nahkoista päätyy ennen pitkää Kaukoitään, jossa ne käytetään vaateteollisuuden somisteina.

– Olen ihan pikkupojasta asti nylkyhommia harrastanut, ammattilaisilla on tietysti ihan ammattivälineetkin tähän. Mutta mukavaa hommaahan tämä on, vaikka kyllä tässä aikaa tärvääntyy, Moilanen myhäilee pistellessään nastoja seuraavaan repolaiseen.

Hän sanoo, että touhun oppii tekemällä, jos haluja löytyy. Taanat voi ostaa valmiina tai tehdä itse, tarkat mitat niihin löytyvät internetistä.

Parempi palkka kuin kuukauden savotassa

Sotavuosien jälkeen 1940-luvun lopulla näädän nahkoilla sai hevosen tai lehmän, nykyisinkin näätä on arvokkain luonnonturkiksista, vaikka hinta on laskenut vuosikymmenien saatossa melkoisesti. Nykyisin ketunturkista maksetaan 10 euroa ja näädästä 20 euroa, oikein hyvälaatuisesta turkista jopa 40 euroa. Sulevi Moilanen nylki ensimmäisen näätänsä 1956. Silloin siitä maksettiin 70 markkaa.

Näädän korkeaan hintaan vaikuttaa se, että sen turkis on laadullisesti hyvin lähellä arvokasta pohjoisaasialaista turkiseläintä, soopelia, eli nokinäätää. Soopeliturkis on ollut perinteisesti rikkaiden materiaali ja siksi niitä pyydetään nykyäänkin Siperiassa.

Ennen vanhaan moni pienpetoja pyytänyt mies jätti savotan kesken kun ketunpyynti alkoi, koska yhdellä ketun nahalla saattoi saada jopa paremman hinnan kuin mitä kuukauden palkka oli savotassa.

Nykyisin villiturkiksista valmistetaan enää harvemmin kokoturkkeja, koska ihmiset taittavat matkat lämpimissä autoissa hevoskyydin sijaan. Tämä vaikuttaa turkiksien hintaan, samoin kuin suomalaisen luonnonturkiksen kysynnän vaihtelu.

Suomalaisia luonnonturkiksia käytetään vaateteollisuudessa yksityiskohtina ja koristeina. Se onkin järkevää, koska pientuottajilta ostetaan kerrallaan niin pieniä eriä turkkeja, että ne on syytä käyttää mahdollisimman tarkasti.