Norjassa Mannen-vuoren lähistön asukkaita on evakuoitu, sillä vuoren pelätään sortuvan, kertoo muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK. Länsi-Norjassa Rauman kunnassa sijaitsevan lähes 1 300 metriä korkean vuoren lähistöltä on evakuoitu yhdeksän ihmistä. Viranomaiset nostivat riskitason perjantai-iltana korkeimmilleen.

Viimeksi seudun asukkaiden oli lähdettävä kodeistaan samasta syystä viime lokakuussa. Nyt maa-aineksen liikehdintä on koventunut jälleen suurien sademäärien vuoksi. Asiantuntijoiden mukaan liikettä tapahtuu viisi senttiä vuorokaudessa. 

Romahdusvaarassa olevassa vuoren osassa on maa-ainesta jopa 180 000 kuutiota.

Etelä-Suomessa asuva Rauno Soulio on jo kymmenen vuotta ruokkinut karhuja loma-asunnollaan metsän sydämessä Halsuan Pirttikankaalla Keski-Pohjanmaalla.

– Kuivaan karhuille leipää ja pullaa pannuhuoneessa. Ruokin myös kauralla, joka on niiden herkkua. Riistapellosta syövät rehukaalta, Soulio luettelee.

Riistakamera paljastaa, että karvaiset kaverit käyvät ruokailemassa sekä yöllä että päivällä. Selkeitä ruoka-aikoja ei karhuilla näytä olevan.

Susi puuttuu

60 hehtaarin metsäpalalla on kämppä, sauna, kaksi itse raivattua riistapeltoa ja neljä riistakameraa kuvausvalmiudessa. Tuorein karhukuva on syyskuun alusta. Karvaiset naapurinsa Soulio on nähnyt vain kuvista, ei koskaan livenä maastossa. Jälkiä ja jätöksiä kylläkin.

–  En ole nähnyt, vaikka paskakasatkin ovat olleet vielä lämpöisiä, kun olen tullut, Soulio ihmettelee.

Läjiä on ollut useampiakin. Ennätys on 64 yhdessä riistapellossa.

Pirttijärven eräkämpän lomailijoita karhut eivät pelota. Marjat uskalletaan poimia, eikä alueella liikkuminen hirvitä.

– Riistakamerasta näkee, että kun tulen kämpälle, ne pysyvät poissa ja palaavat takaisin, kun lähdöstäni on kulunut vuorokausi, Soulio kertoo.

Vuosien varrelta eräkämpän alueelta on kuvia karhujen lisäksi hirvistä, peuroista, jäniksistä, supikoirista, mäyristä, ahmasta ja ilveksestäkin. Yhtä Soulio vielä odottaa:

– Susi puuttuu.

Turun biologisessa museossa on heinäkuusta alkaen asunut harvinainen hämähäkki. Erittäin pitkäraajainen vaaksiaishämähäkkinaaras tuotiin museolle turkulaisesta kukkakaupasta. Otus majailee museon lippukassan takana olevassa rulokaapissa, läpinäkyvässä muovilaatikossa. Erikoisempaa majoitusta se ei kaipaa.

– Tämä on aika vaatimaton, kuten muutkin hämähäkit. Niille riittää yleensä koko eliniäksi joku pieni kolo, jossa ne lymyilevät, kertoo tutkija Pekka Käär.

Naaras saapui museolle kantaen nyyttiä hampaissaan.

– Arvattiin tietysti heti, että se oli jälkikasvua, jota se kantoi mukanaan sellaiseen pussiin paketoituna.

Syntymän ihme koettiin museossa 10 päivää sitten. Nyt muovilaatikossa vipeltää emon lisäksi kolmisenkymmentä vaaksiaishämähäkkipoikasta.

Laiheliinista tullut tuhti emäntä

Maallikon silmissä museon vaaksiaishämähäkkinaaras näyttää laihalta, mutta totuus on toinen.

– Kyllä tämä on nyt paljon paremmassa lihassa kuin tullessaan! Pekka Käär nauraa.

Naarasta on ruokittu kaikenlaisilla pienillä ötököillä. Vaaksiaishämähäkille maistuvat erityisen hyvin muut hämähäkit, mutta turhan kronkeli se ei ole. Museohämähäkin omien poikastenkin täytyy näinä päivinä alkaa olla varuillaan, ettei emo tule ja popsi niitä suihinsa. Jos ravintotilanne on heikko, vaaksiaishämähäkki voi syödä myös lajitovereitaan, eikä sukulaisuuskaan estä joutumista ruuaksi. Suljetussa muovilaatikossa on kuitenkin vaikea päästä nälkäistä emoa pakoon.

– Kohta poikasille varmaan täytyy kehittää omat laatikot. On selvää, että aika pian niiden täytyy päästä omilleen, Käär sanoo.

Tulokaslaji, joka pysyy hengissä myös Suomessa

Vaaksiaishämähäkkihavaintoja on tehty Suomessa parikymmentä kertaa. Alun perin trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta kotoisin oleva eläin on saapunut pohjolaan ihmisen avulla.

– Tämä on tulokaslaji, joka viihtyy Suomessa sisätiloissa. Se voi elää varastoissa tai vaikkapa kasvihuoneissa. Kymmenen viime vuoden aikana laji on meillä yleistynyt, eli aika paljon näitä on ruvennut löytymään, sanoo Käär.

Ihmiselle laji ei ole vaaraksi. Kodeissa vain sen aikaansaama höttöinen verkko voi häiritä joitain. Mutta vaaksiaishämähäkki voisi olla kotona ihan hyödyllinenkin, kun se hävittää muita hyönteisiä ympäristöstä. Käärin arvion mukaan esimerkiksi monen kodin syksyinen vitsaus eli banaanikärpäset saattaisivat olla herkkua vaaksiaishämähäkin mielestä.

– Ihan varmasti banaanikärpäset kelpaisivat sille, kun ne sotkeutuisivat tuohon verkkoon, hän naurahtaa.

Vaaksiaishämähäkin voi helposti sekoittaa pitkäjalkaiseen lukkiin. Yksi tuntomerkki on vaaksiaishämähäkin omalaatuinen tapa väristä, jos sitä häiritsee.

– Se tekee sellaista jännää, aika koomisen näköistä, tanssivaa liikettä. Tarkoitus on häiritä havaituksi tulemista eli se on puolustautumiskeino. Tavoitteena on siis sumentaa oma hahmo saalistajan silmissä, Käär sanoo.

Vaaksiaishämähäkkiä pääsee tarkastelemaan Turun biologisessa museossa. Turun Päivänä 20.9. museoon on vapaa pääsy.

– Kalliosinisiipiä näki ennen Suomessa Salpausselältä Hankoniemeen asti, mutta  laji alkoi kadota Kaakkois-Suomesta nelisenkymmentä vuotta sitten. Ilmastonmuutoksen myötä perhosia voi mahdollisesti  löytää itäisen Suomenlahden kallioisilta saarilta, joilla kasvaa isomaksaruohoa, arvelee kymenlaaksolainen perhosharrastaja ja Suomen perhostutkijain seuran jäsen Markku Suoknuuti.

Perhonen elää kallioilla ja rinteillä

– Kalliosinisiipi on päiväperhonen, jonka siipien kärkiväli on noin 2,5 senttimetriä. Aikuinen kalliosinisiipi lentelee toukokuun lopulta kesäkuun loppuun kuivilla kalliokedoilla ja rinteillä, joilla kasvaa isomaksaruohoa. Lounais-Suomessa  perhosten toukat käyttävät ravintokasveinaan  myös valkomaksaruohoa ja muutamia muita maksaruoholajeja,  kertoo  Markku Suoknuuti.

Kalliosinisiipi on uhanlainen laji

Perhonen kuuluu Suomen kansainvälisten vastuulajien joukkoon. Kalliosinisiiven elinympäristöjä ei saa tuhota, jotta  sen kanta säilyisi myös Pohjois-Euroopassa. Yksittäisen perhosen korvaushinta on 420 euroa.

–  Kymenlaaksossa kalliosinisiipiä  näki pitkään vain maakunnan pohjoisosassa, mutta  Virolahdella on nähty uusi esiintymä, selvittää Markku Suoknuuti.

– Kalliosinisiipiä on havaittu Suomessa viimeisten 25 vuoden aikana  1537 yksilöä eli vain joitakin kymmeniä perhosia joka kesä. Suomessa niitä on nähty vain  24:ssä kohteessa, toteaa Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen. Hän on vastannut pitkään Suomen valtakunnallisesta päiväperhosseurannasta.

Suomessa kalliosinisiipiä elää kolmella pääalueella

– Kalliosinisiipien eteläinen  esiintymisalue kurottaa idästä etelä-Eurooppaan Espanjan pohjoisosiin asti  ja  pohjoinen haara ulottuu eteläisen Suomen läpi Ruotsiin ja Norjaan. Perhonen on hyvin paikallinen laji, sillä sen elinympäristöksi sopivia kallioalueita on sirpaleina  siellä täällä, kertoo  Kimmo Saarinen. 

Kalliosinisiipien vahvin paikallispopulaatioiden verkosto on  eteläisellä rannikkoalueella  Lohjan ympäristössä.

– Perhosia on nähty myös  Saimaan etelä- ja pohjoisosien kallioisissa saarissa. Niitä on tavattu myös pieninä erillisinä esiintyminä, joista tuorein löytyi kymmenisen vuotta sitten Huittisista Satakunnasta, Saarinen toteaa.

Kallioiden vieressä olevien metsien umpeenkasvaminen uhkaa kalliosinisiiven eliympäristöjä.

– Kalliosinisiipien toukkien ravintokasvit  iso- ja keltamaksaruoho  lakkaavat kasvamasta suurten puiden varjostamissa ja rehevöittämissä kasvustoissa. Kun kasvit vähenevät, lähtevät muurahaiset ja niiden myötä katoavat myös perhoset, sanoo Saarinen.

Muurahaiset lypsävät kalliosinisiiven toukkia

Kalliosinisiipi elää monimuotoista yhteiselämää joidenkin muurahaislajien kanssa  ja tarvitsee toukkana muurahaisten apua, kuten monet muutkin sinisiipiset perhoset.

– Pisimmälle muurahaisten ja toukkien välisen suhteen on vienyt muurahaissinisiipi, jonka toukka ei   selviydy hengissä ilman muurahaisia. Ne kuljettavat sen pesäänsä, jossa se syö muurahaisen toukkia. Kalliosinisiiven toukat sen sijaan elävät maksaruohojen lehdillä, joilla muurahaiset käyvät lypsämässä niistä sokeripitoista nestettä. Vastineeksi muurahaiset puolustavat toukkia kärpäsiltä ja loispistiäisiltä, selostaa Kimmo Saarinen.

ja vartioivat perhosen munia

– Sen jälkeen kun kalliosinisiipinaaras  on muninut maksaruoholle, muurahaiset vartioivat munia ja pitävät niistä huolta. Mitä monimuotoisempaa eri lajien yhteistyö on,  sitä uhanalaisempia ovat esimerkiksi lajin perhoset. Isomaksaruoho ja muut maksaruoholajit kasvavat Suomessa yleisesti, mutta kalliosinisiiven mutkikkaat yhteiskuntasuhteet muihin ötököihin rajoittavat sen yleistymistä. Siksi kaikki kallioalueet eivät kelpaa kalliosinisiivelle, toteaa Kimmo Saarinen. 

– Kalliosinisiipi ei välttämättä kaipaa elinympäristökseen kalliota. Sille riittää, että on isomaksaruohoa ja muurahaiskavereita. Näitä saattaa löytyä esimerkiksi  vanhalta ratapenkalta tai  linnoituksen valleilta, kertoo Saarinen.

Aikuinen perhonen elää vain pari viikkoa

Kalliosinisiipi on kotelotalvehtija eli  toukasta tulee kotelo, joka talvehtii syksystä toukokuun lopulle, joilloin aikuinen perhonen kuoriutuu sieltä ulos.

– Sen  päälentoaika on toukokuun lopusta kesäkuun loppuun, mutta yksittäinen aikuinen perhonen elää vain kaksi viikkoa. Tuona aikana naaras kohtaa koiraan, hedelmöityy ja munii munat toukan ravintokasville maksaruohoille, kertoo perhosharrastaja Markku Suoknuuti.

Viileä ja sateinen alkukesä  koetteli päiväperhosia.  Suoknuuti pelkää huonojen säiden vaikuttavan seuraavien kesien päiväperhoskantoihin.

Vapaaehtoiset osallistuvat suojelutalkoisiin

Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri on järjestänyt jo viitenä vuonna kalliosinisiiven elinympäristön raivaustalkoot Voikkaalla. Vapaaehtoiset raivaavat perhoselle muutamien metrien levyisen lentokäytävän Ratahallintokeskuksen alueelle, jotta se pääsee lentämään paahteisen vanhan ratapenkan päällä kalliolta toiselle.

–  Rauhoitettu kalliosinisiipi on EU:ssa yksi Suomen vastuulajeista ja haluamme helpottaa sen lisääntymismahdoliisuuksia täällä. Vapaaehtoiset poistavat heinät,  vesakkoa ja puita perhosen lentoväylältä.  Koska perhosen toukka elää maksaruohojen lehdillä, talkoolaiset tarkastavat kallioiden päällä kasvavat maksaruohokasvustot ja kitkevät niitä varjostavat kasvilt. Jos väkeä ja resursseja riittäisi, voisimme raivata tätä radanpohjaa kilometritolkulla, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin toiminnanjohtaja Riku Rinnekangas.

Viranomaiset järjestävät ja talkooväki tekee

– Haiittakasvien poistotalkoita ovat organisoineet vuorotellen Kouvolan kaupunki ja  Ely- keskus.  Mutta usein vapaaehtoiset tekevät varsinaisen raivaustyön. Palkatulla henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta tehdä tuntikausia töitä esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristön parantamiseen.  Näyttää siltä, että ympäristönhoito ja ympäristötiedon tuottaminen jäävät  tulevaiisuudessa yhä enemmän vapaaehtoisten varaan, pohtii Riku Rinnekangas. Hän  toivottaa vapaaehtoiset tervetulleiksi  luonnonsuojelupiirin järjestämiin talkoisiin, joissa saa hyvää liikuntaa ja mukavaa seuraa. 

– Jos ihmiset lahjoittavat vuodessa muutaman tunnin aikaansa luonnonsuojelulle, pystymme yhdessä parantamaan merkittävästi  uhanalaisten lajien säilymistä. Näin liitymme  luonnon monimuotoisuutta säilyttävään ketjuun, mikä on melkein tärkeimpiä asioita, mitä yksilö voi elämänsä aikana tehdä, toteaa Rinnekangas.

Moni muistaa tarkastaa ihon punkkien varalta kesällä, mutta syksyllä syyni usein unohtuu.

– Punkkikausi jatkuu vielä ainakin syyskuun ja etelässä varmasti vielä lokakuunkin, yliopistonlehtori Tero Klemola Turun yliopistosta muistuttaa.

Klemolan mukaan punkkien aktiivisuus alkaa hiipua vasta lämpötilan laskiessa nollan ja viiden plusasteen välille.

– Olemme joissakin pyynneissä saaneet vuoden suurimmat saaliit syyskuussa.

Klemola on mukana Turun yliopiston tutkimusryhmässä, joka on tänä vuonna pyytänyt punkkinäytteitä suomalaisilta. Tutkijoille on lähetetty jopa parikymmentätuhatta ötökkää. Runsauteen voi vaikuttaa suomalaisten tietoisuus punkkitaudeista, mutta tutkijan mukaan myös punkkien määrä näyttää lisääntyneen ja niitä on uusilla alueilla.

– Paljon ovat ihmiset ottaneet yhteyttä ja kertoneet, että punkkeja on ollut hyvin runsaasti, Tero Klemola kertoo.

– Tietysti tieteellistä vertailua on hankalaa tehdä, koska vertailuaineistoja ei ole kovin paljon.

Punkkitaudit tarttuvat syksylläkin

Niin pitkään kuin puutiaiset liikkuvat luonnossa, myös punkkitaudit tarttuvat. Siitäkin huolimatta, että vaatetta on enemmän kuin kesällä.

Arviolta joka viides puutiainen kantaa borreliabakteeria, joka voi aiheuttaa borrelioosin. Puutiaisaivokuumetta puolestaan esiintyy vain tietyillä alueilla. Näillä alueilla virusta kantaa arviolta yksi punkki sadasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n epidemiologi Jussi Sane neuvoo tarkastamaan ihoa vielä syksylläkin borrelioosin torjumiseksi. Puutiaisaivokuumetta vastaan on puolestaan rokote.

– Jos tekee punkkisyynin, borrelioosin tarttumiseen on mahdollisuus vaikuttaa. Saattaa kestää pitkäänkin, ennen kuin se siirtyy punkista ihmiseen. Puutiaisaivotulehduksessa punkkisyyni ei auta.

Ilmaston lämpeneminen voi pidentää punkkikautta

THL:n mukaan punkkien levittämää puutiaisaivotulehdusta on tänä vuonna todettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Yhdeksi syyksi arvioidaan puutiaisten runsasta määrää.

Pitkällä tähtäimellä punkkitaudit saattavat THL:n epidemiologi Jussi Sanen mukaan lisääntyä edelleen ilmaston lämpenemisen myötä. Syksyistäkin saattaa tulla punkeille yhä suotuisampia.

– Pidemmällä aikavälillä on viitteitä siitä, että ilmaston lämpeneminen johtaa puutiaisten kauden pitenemiseen kummastakin päästä. Keväällä ne ovat aikaisemmin liikkeellä, ja niitä löytyy luonnosta pitkälle syksyyn. Puutiaisia on siten enemmän, ja sitä kautta tartuntojakin saattaa tulla enemmän.

Liukaspintainen vaate vaikeuttaa punkin tarttumista

Punkkeja tutkiva Tero Klemola Turun yliopistosta ohjeistaa syksyiseen metsään lähtijöitä laittamaan jalkaan kumisaappaat ja pukemaan vaatetta peittävästi. Liukaspintaiset vaatteetkin saattavat vaikeuttaa punkkien pääsyä iholle, sillä punkki ei saa niistä hyvin otetta. Ihon punkkitarkastus kannattaa tehdä pian luonnossa liikkumisen jälkeen.

– Jos tulee metsästä, niin varmasti myös metsävaatteet kannattaa riisua ja ravistella jo ulkona, ettei kanna otuksia sisälle.

Ossi Paloneva sanoo, että hänestä tuli kokki ja villiyrttiasiantuntija vähän vahingossa. Paloneva on opiskellut oikeustieteitä ja luovaa kirjoittamista, kirjoittanut romaanin ja saanut kunniamaininnan J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Runous veti puoleensa, mutta niin myös ruoka. Ruuanlaitosta hän on ollut kiinnostunut lapsesta lähtien.

– Minulla on huomattavan suuri kiinnostus sitä kohtaan, mitä kaikkea luonnosta voi syödä. Kokkaan mitä haluan, ja toivon, että muut arvostavat sitä, toteaa Paloneva.

Villiruoka kiinnostaa myös ravintolassa

Vaasalaissyntyinen Paloneva on ollut kokkina helsinkiläisissä ravintoloissa. Tänä syksynä hän avasi Vaasassa villiruokaan erikoistuneen Pop up - ravintolan. Pääraaka-aineet ravintolaan kerätään luonnosta.

– Kauhea homma on, että saa tarpeeksi tavaraa lautaselle, Ossi Paloneva naurahtaa. Paloneva on kuitenkin ilokseen voinut huomata, että urakoiminen kannattaa. Pop up -ravintolassa on riittänyt asiakkaita. Villiruoka kiinnostaa.

Monella on väärä mielikuva villiruuasta.

– Ihmiset mieltävät helposti, että villiyrttien käyttäminen tarkoittaa voikukan lehtien rouskuttamista, mutta omasta mielestäni juuri voikukka ei ole mitenkään erityisen hyvää.

Pitää tietää mitä etsii

Helposti myös ajatellaan, että ruuan ja yrttien kerääminen luonnosta on vaivalloista ja työlästä. Ossi Paloneva todistaa toista. Hän on kerännyt pöydän täyteen kasveja vaasalaisen omakotitalon pihalta.

– Kaikki nämä keräsin aamulla kotoa lähtiessäni äidin omakotitalon pihasta. Vuohenputkea, vesiheinää, pihasauniota, maahumalaa ja siankärsämöä... Ei vaadi kymmenen kilometrin samoamista, että löytää tälllaisia aarteita. Pitää ainoastaan tietää, mitä etsii.

Monet Palonevan esittelemät kasvit ovat hyvin yleisiä suomalaisissa pihoissa ja useimmat tunnistavat ne, vaikka eivät välttämättä niiden nimiä tiedäkään. Esimerkiksi vesiheinä on jokaiselle kotipuutarhurille liiankin tuttu kukkapenkkien ja kasvimaiden rikkaruoho, joka kasvattaa vauhdilla versoa pitkin kesää. Ossi Palonevan mukaan vesiheinä on erinomainen salaattivihannes, "todella freesi".

– Vesiheinää eli pihatähtimöä tulee kasvimaahan ensimmäisten joukossa. Kasvi on erittäin hyvänmakuinen, hernemäinen.

Vuohenputki maistuu vihreältä

Vuohenputken versoja Paloneva suosittelee käyttämään sellaisenaan salaatissa ihan jo niiden kauniin ulkonäönkin vuoksi. Nuoria versoja löytyy pitkin kesää ja vielä syksymmälläkin esimerkiksi niiteltyiltä alueilta. Vuohenputken makua Paloneva luonnehtii  "aika vihreäksi ja hauskalla tavalla kirpeäksi".

– Hyvin tyypillinen vihreä maku. Kun vuohenputken kuivaa ja jauhaa viherjauheeksi, voi  sitä käyttää monipuolisesti.

Parkkipaikkojen reunuskasvia pihasauniota Ossi Paloneva kehuu erityisen aromikkaaksi.

– Lehdetkin ovat syötäviä, mutta parasta pihasauniossa on nuppu, se puolen pikkurillin kokoinen pallukka. Kun pihasauniota syö, alussa on jotain pientä terävyyttä, mutta sen jälkeen vain pelkkiä hyviä makuja, vähän eukalyptusta.

Maahumala ja siankärsämö puolestaan ovat enemmän maustekasveja ja sellaisenaan aika ärhäköitä.

– Mausteena tällaiset voimakkaammat yrtit ovat loistavia. Laitoin pikkusärkeä lasipurkkiin, lisäsin vähän suolaa ja öljyä ja sitten tätä maahumalaa, umpioin yön yli ja tarjoilin ravintolassa viime viikolla alkuruuassa. Maahumala antoi siihen todella hienon pikantin maun.

Krassin siemen - mieletön makupommi

Syksyn varsinainen makupommi on Ossi Palonevan mukaan kuitenkin pensaskrassin siemen. Pensaskrassi ei kasva villinä luonnossa, mutta sitä on helppo kasvattaa, se on perinteinen ja yleinen yksivuotinen suomalaisten kotipihojen koristekasvi, jonka värikkäät kukatkin ovat syötäviä.

– Tämä siemen on minulle ihan uusi tuttavuus ja aivan sairaan hyvä, mieletön makupommi, pippurinen, melkein wasabinen. Jos sushia laittaa, niin näitä voisi pyöräyttää blenderissä siihen kylkeen ja hyvin toimii, lupaa Paloneva.

Toinen kotipihojen yleinen, ei luonnonvarainen kasvi, jonka Paloneva on ottanut hyötykäyttöön, on vuorenkilpi. Siitä hän taikoo herkullista juomaa. Paloneva käyttää teehensä vuorenkilven edellisvuotisia tummia lehtiä, jotka ovat fermentoituneet vihreiden lehtien alla.

– Ne olen pessyt ja niistä hauduttanut teen. Viilennän juoman ja lisään siihen vähän maitoa. Tuloksena on tosi aromaattinen juoma, jonka maku on juureva, jostain kahvin ja teen välistä, kuvailee Paloneva.

Tunnistamiseen löytyy työkaluja

Ossi Paloneva suosittelee matkaa villiyrttien makujen maailmaan. Luonto on ehtymätön lähde eikä siellä tarvitse tyytyä pelkkiin voikukkiin. Tärkeää on kuitenkin oppia tuntemaan kasvit ja tietää, mitä luonnosta maistelee ja syö. Kasvien tunnistamisessa netti on korvaamaton apuväline.

– Tietoa on saatavilla vaikka kuinka paljon ja esimerkiksi verkosta löytyvä Luontoportin tunnistamistyökalu on aivan loistava apuväline, vinkkaa Ossi Paloneva.

Kun auto törmää hirveen, on leikki kaukana. Jos törmäyksen kohteena ollut eläin jatkaa matkaansa metsään, sen kunnosta on otettava selvää. Siihen tarvitaan metsästäjää ja hänen jälkikoiraansa.

Hirvikolaripaikalle hälytetään aina niin kutsuttu suurriistavirka-apuryhmä. Se koostuu vapaaehtoisista metsästäjistä, jotka ovat lupautuneet auttamaan poliisia niin hirvikolaritilanteiden selvittelyssä kuin taajamiin eksyneiden suurpetojen karkottamisessakin.

Eläinsuojelulaki velvoittaa lopettamaan eläimen kärsimykset mahdollisimman nopeasti. Loukkaantunutta eläintä voi kuitenkin joskus joutua jäljittämään pitkään, jopa päiviä.

Hirvi on piiloutumisen ja pakoilun mestari, eikä sitä ole helppo saada satimeen loukkaantuneenakaan. Tiheä tieverkosto ja tekniset apuvälineet, kuten koiratutkat, ovat helpottaneet jäljestämistä ja eläimen löytymistä.

Koiran sijainnin perusteella metsästäjät osaavat mennä hirveä vastaan sen pakoreitille.

– Aina kun hirvikolari sattuu, eläin jäljitetään ja varmistetaan sen kunto, painottaa riistasuunnittelija Marko Muuttola Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen aluetoimistolta.

Koira on korvaamaton apulainen

Pimeästä metsästä eläimen löytäminen on miltei mahdotonta ilman koiraa. Jokaisessa Suomen kolkassa toimivassa suurriistavirka-apuryhmässä on mukana vähintään yksi koira.

Koira voi joko vain jäljittää, tai jos kolariin joutunut hirvi liikkuu lähes normaalisti, voidaan käyttää "tavallista" hirvikoiraa, joka pysäyttää hirven.

– Kun käytetään pysäyttävää koiraa, päästään hirven kunto tarkistamaan läheltä, kun koira haukkuu paikallaan olevaa hirveä. Silloin voidaan varmistaa hyvin, näkyykö hirvessä loukkaantumisen merkkejä. Peurojen kohdalla tämä on vaikeampaa, sillä ne eivät yleensä pysähdy koiran haukuttavaksi, riistasuunnittelija Muuttola selittää.

Jälkikoiraharrastajan ei tarvitse olla metsästäjä

Jälkikoiratoiminnan voi aloittaa, vaikka ei metsästystä harrastaisikaan. Esimerkiksi mäyräkoiraharrastajien keskuudessa jäljestys on suostittu harrastusmuoto.

Salpausselän kennelpiirin jälkikoiratoiminnasta vastaava Olli Kaikkonen harrastaa jäljestystoimintaa kolmivuotiaan pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoiransa kanssa.

– Koetoiminta jäljestyksessa on erittäin suosittua, välillä kokeisiin on tulossa enemmän väkeä kuin mukaan mahtuu. Tositilanteisiin kolaripaikoille lähteviä ei niin paljon ole, mutta riittävästi kuitenkin, Kaikkonen tietää.

Vaatimuksena tarkka nenä ja hyvä kunto

Koiran työskentely jäljityksessä perustuu pitkälti vietteihin. Jälkityötä voi kuitenkin myös opettaa koiralle.

Silloin metsään tehdään jälkivana vaikka naudanvereen kostutettua pesusientä vetäen. Narun päässä kulkeva koira saa haistella jälkeä ihmisen häirtsemättä.

Tositilanteessa koiranohjaajan mukana kulkee metsästäjä aseineen. Vaikka tavoitteena on löytää loukkaantunut metsäneläin nopeasti, jäljestys ei ole hätäisen ihmisen hommaa.

– Kolarin jälkeen pitäisi odottaa ainakin tunti, jotta loukkaantunut eläin rauhoittuisi. Haavakuumeen noustessa se hakeutuu makuulle ja on helpompi löytää. Ja jälkeä seurattaessa pitää myös edetä rauhassa, ettei eläin säikähdä ja ei satu vahinkoa metsästäjän aseen kanssa, Kaikkonen muistuttaa.

Jälkikoiraksi soveltuu periaatteessa mikä tahansa koira. Yleisimpiä ovat mäyräkoirat ja spanielit, joille jäljen seuranta on rodulle luontaista.

Pohjois-Karjalassa on jälleen päästy seuraamaan hanhien perinteistä syysmuuttoa kohden etelää. Hanhet matkaavat erikokoisissa auramuodostelmissa lähes kaikkialla maakunnassa. Erityisen runsaasti lintuja on havaittu Keski-Karjalassa ja itärajan tuntumassa, jossa myös kulkee hanhien päämuuttoreitti.

– Alkuviikolla odotetaan lisää hanhia saapuvan Vienanmeren suunnasta, sillä tuulten on ennustettu käyvän hetken hanhimyötäisen puolella. Mahdollisella sateella parvet laskeutuvat hanakasti pelloille entisten hanhijoukkojen jatkeeksi, kertoo rääkkyläläinen lintuharrastaja Markku Halonen.

Halosen mukaan valkoposkihanhien muutto alkoi tänä syksynä parisen viikkoa totuttua aikaisemmin, joten myös muuton päävaihe saattaa olla jo aivan lähipäivinä. Lämmin sää voi kuitenkin hidastaa muuttoa, mutta toisaalta se voi synnyttää myös hienoja hanhien lepäilijäkerääntymiä.

Lähiviikkoina Kiteellä seurataan hanhien ja muidenkin muuttolintujen liikkeitä perinteisellä Keski-Karjalan Luonto-yhdistyksen järjestämällä Hatunvaaran hanhiviikoilla.

Aivan rajan pinnassa sijaitsevalla Hatunvaaralla olevassa hanhileirissä voi vierailla vapaasti kuukauden ajan. Hanhiviikoilla ei ole jatkuvaa päivystystä vaan hanhia kannattaa varautua tiirailemaan omatoimisesti.

Kiteen seudulla lepäileviä hanhia näkyy esimerkiksi Kiteenlahden ja Puhoksen Koivikon pelloilla.

Syyskuun neuvottelujen jälkeen ollaan taas lähempänä yhteisymmärrystä Tenon kalastussopimuksen uudistamisessa, kertoo Suomen neuvotteluvaltuuskunnan puheenjohtaja, osastopäällikkö Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriöstä.

– Kyllä neuvottelut Rovaniemellä etenivät hyvässä ilmapiirissa ja eteenpäin päästiin. Toki työtä on vielä tehtävänä, mutta varmaan aika lähellä ollaan yhteisynmmärrystä. Neuvottelua voi pitää kaiken kaikkiaan oikein hyvänä.

Sopimukseen yritetään päästä vielä tämän vuoden aikana

Tavoitteena on edelleen päästä sopuun tämän vuoden aikana, kuten Norjan puolelta on vaadittu.

– Jos neuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen, niin sitten meillä on uusi kalastussopimus vuodesta 2017 alkaen ja jos ei päästä niin sitten ollaan kansallisessa kalastuksen säätelyssä. Joka tapauksessa tilanne on se että kalastuskaudella 2016 on voimassa nykyinen, vanhan sopimuksen mukainen kalastussääntö, kertoo Lähteenoja.

Suomen neuvotteluvalltuuskunnan puheenjohtaja Pentti Lähteenoja ei neuvottelujen tässä vaiheessa kerro tarkemmin, mistä Suomen ja Norjan valtuuskunnat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen.

– En valitettavasti voi yksityiskohtia kommentoida. Neuvottelut ovat vielä käynnissä. Varmaan aika lähellä ollaan jo sitä aikaa, että nähdään lopputulos ja voidaan käydä yksityiskohtia läpi.

Neuvotteluissa tukeudutaan tutkijaryhmän selvityksiin lohikantojen tilasta

Kalastusrajoitusten tarpeesta neuvottelukunnissa ollaan yksimielisiä, kertoo Lähteeoja. 

– Kyllä se on selvä asetelma. Suomalais-norjalainen tutkijaryhmä on tehnyt hyvää työtä vuodesta 2010. Kyllä se tieteellinen näyttö on kiistaton, että kun laajassa Tenojoen vesistössä on lähes 30 erilaista lohikantaa niin siellä on useita lohikantoja joiden tila ei ole ollenkaan hyvällä tolalla ja selvää on että nykyistä voimakkaampia kalastuksen rajoituksia tulee joka tapauksessa.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan mukaan uusi Tenojoen kalastussopimus on neuvotelijoiden ensisijainen tavoite. Kansalliseen kalastuksen säätelyyn ei haluta ajautua.

– Syyskuun neuvottelujen jälkeen ollaan lähempänä sitä tavoitetta ja henki neuvotteluissa oli oikein hyvä, kertoo Pentti Lähteenoja.

Rajoitusten kohdistamisesta ollaan edelleen vaitonaisia

Yritän kuitenkin kysyä rajoituksista, kun niistä puhutaan. On ollut puhetta verkkokalastuksen ja matkailukalastuksen rajoituksista. Onko päästy yhteisymmärrykseen painotuksesta?  

– Ne ovat keskeisiä osia sopimusta ja kyllä niistä lähemmäs yhteistä näkemystä päästiin ilman muuta kummassakin. Siinä suhteessa olen edelleen optimistinen. Voimme saada uuden sopimuksen voimaan vuonna 2017, toteaa Pentti Lähteenoja.

Seuraavista Suomen ja Norjan valtuuskuntien täysistuntoneuvotteluista Rovaniemellä ei sovittu. 

– Nämä ovat jo teknisesti ja kustannuksiltaan niin isoja neuvotteluja, että näitä ei kovin usein ole. Se sovittiin että pienemmissä kokoonpanoissa ja videoneuvotteluissa, sähköpostien vaihdolla jatketaan valtuuskuntien vetäjien kesken. Nyt on se loppusuora näissä neuvotteluissa. Teemme voitavamme että tästä uusi sopimus saadaan aikaan.

Suomessa on meneillään Saamelasikäräjävaalit. Kysymykseen Suomen ja Norjan Saamelaiskäräjien roolista Tenojoen sopimusneuvotteluissa vastaa Pentti Lähteenoja, että kummankin edustajat ovat maiden valtuuskunnissa mukana ja olivat Rovaniemen neuvotteluissakin aktiivisesti mukana. Heillä on keskeinen rooli tässä asiassa.   

Puolukkaa löytyy tänä vuonna metsistä paljon. Sitä on helppo poimia, se säilyy hyvin ja marjojen puhdistaminen käy moneen muuhun marjaan verrattuna kätevästi.

Puolukka onkin Maaseutuviraston Marsi-selvityksen mukaan kaupallisesti tärkein luonnonmarja Suomessa. Sitä myös poimitaan eniten.

Puolukan arvostus on kuitenkin takamatkalla terveysvaikutuksistaan ylistettyihin superfoodeihin kuten mustikkaan tai karpaloon verrattuna. Hitaammin kerättävän hillan arvostuksesta kertoo puolestaan vaikkapa moninkertainen litrahinta.

Puolukan terveysvaikutuksistakin tiedetään vielä varsin vähän.

Muut metsämarjat ovat rynnineet puolukan edelle. Onko syynä maku, käytettävyys, terveellisyys vai onko puolukka yksinkertaisesti liian helppo – marjojen itsestäänselvä tylsimys?

Rasvasieppari puolukka?

Puolukka on pohjoinen marja ja maailmalla on oltu kiinnostuneempia esimerkiksi mustikan ja karpalon terveysvaikutuksista. Ne ovat tärkeitä Pohjois-Amerikan marjateollisuudelle ja niiden tutkimusta on rahoitettu voimakkaasti.

Vaikka puolukan terveysvaikutuksia tunnetaan vielä huonommin kuin monien muiden marjojen, kannattaa sitä syödä ilman pitkälle vietyä tutkimustakin. Puolukassa on Itä-Suomen yliopiston dosentti Riitta Törrösen mukaan runsaasti kuituja ja e-vitamiinia. Se sisältää myös antosyaaneja ja flavonoideja. Niitä ei ole kuitenkaan yhtä paljon kuin mustikassa. Energiaa, rasvaa ja hiilihydraatteja on puolukassa niukasti.

Koe-eläimillä tehdyt tutkimukset ovat myös osoittaneet mielenkiintoisia tuloksia. Niillä puolukka on ollut eräänlainen rasvasieppari. Törrösen mukaan puolukka on hiirikokeissa vähentänyt lihomista ja rasvan kertymistä maksaan. Se on myös alentanut verensokeria sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia.

Riitta Törrönen kertoo, että lisäksi  rotilla, joilla on luonnostaan korkea verenpaine, puolukkamehu paransi verisuonen toimintaa ja alensi verenpainetta. Hänen mukaansa puolukassa on myös punaviinissä esiintyvää resveratrolia, jonka on arveltu suojaavan syövältä, sydän- ja verisuonisairauksilta, diabetekselta ja lihavuudelta. Puolukassa sisältää lisäksi samoja virtsatietulehduksilta suojaavia polyfenoleja kuin karpalossa.

Suomessa olisi kiinnostusta jatkaa tutkimuksia myös kliinisillä, ihmisillä tehtävillä kokeilla, sillä eläinkokeiden tuloksista ei voi vetää suoria johtopäätöksiä ihmisiin. Törrösen mukaan rahoituksen saaminen on kuitenkin ongelma.

Puolukka on perinteisten ruokien lisuke

Puolukka on jäänyt takariviin myös marjajalosteiden saralla. Puolukkatuotteita ei ole markkinoilla yhtä laajalti kuin muilla metsämarjoilla, toteaa Oulun maa- ja kotitalousnaisten elintarvike- ja yritysasiantuntija Soila Hiltunen.

– Se on vähän arkipäiväinen marja. Sitä on syöty ja käytetty kauan, mutta tuotekehitys on jäänyt vähän taka-alalle.

Hiltunen muistuttaa myös, että ruoan lisukkeenakaan puolukka ei kulje trendiruokien kelkassa.

– Sitä on käytetty pääasiassa kaali-, maksa ja veriruokien kanssa ja niitä ei enää niin paljon ole listalla. Ja luonnollisesti poronlihan kanssa se on edelleen suosittu.

Molemmat asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että marjojen syöminen on hyvästä. Terveysvaikutusten lisäksi puolukka on lähiruokaa, värikäs punaposki ja parhaimmillaan juuri nyt.

Kemijoen vesistöalueen tulvaryhmä on saanut valmiiksi esityksensä Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi. Esitys menee seuraavaksi maa- ja metsätalousministeriölle.

Ryhmä esittää ensisijaiseksi tulvasuojelukeinoksi riittävän suuren eli noin 800 miljoonan m³:n altaan rakentamista Kemijoen valuma-alueen pohjoisosaan. Ryhmän mukaan allas torjuisi kaikki alapuolisen jokiosuuden tulvavahingot sellaiseen tulvaan asti, joka on odotettavissa vain kerran 250 vuodessa.

Tulvaryhmä ei ota kantaa tulvasuojelualtaan tarkempaan sijaintiin, koska sitä selvitetään parhaillaan tekeillä olevassa maakuntakaavassa. Aikaisemmin vastaavankaltaista allasta on suunniteltu Kemihaaraan, tosin tulva-altaan sijaan nimikkeellä "monikäyttöallas".

Suunnitelmaan jättivät eriävän mielipiteen Lapin ely-keskus ja Savukosken kunta. Ely-keskuksen ehdotus oli, että suunnitelmassa varauduttaisiin asuinrakennusten osalta kerran 150 vuodessa tapahtuvaan tulvaan.

Ely-keskus ehdotti myös, että suunnitelmaan sisällytettäisiin Kemijärven patojen korotus. Tulvaryhmän enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että mittavien vesimäärien patoaminen asutuksen tuntumaan on huonompi ratkaisu kuin veden varastoiminen asumattomalle alueelle.

Alun perin sudet havaitsi lenkkeilijä, joka kertoi näkemästään parille ratsastajalle. Nainen oli juostessaan havainnut kolmen eläimen lauman. Eläimet olivat suurempia kuin ketut ja niillä oli pitkä häntä. Naisen mukaan eläimet näyttivät koirilta, mutta hän uskoi niiden olleen susia.  Lenkkeilijä ei kokenut tilannetta uhkaavaksi eikä hätääntynyt, sillä sudet juoksivat lujaa poispäin.

Kvikantissa hevostilaa pitävä Kenneth Puskala kävi myöhemmin soramontulla katsomassa jälkiä.

– Suorassa viivassa näkyy jälkiä, joissa käpälän koko on 12 cm pitkä ja ehkä vähän kapeampi. Niistä näkee, että siinä on juostu kahteen suuntaan. Siellä ovat myös hirven jäljet. Ilmeisesti hirvi on juossut monttuun ja uinut montun yli. Näyttäisi siltä, että hirvi tullut Vaasantien puolelta ja sudet ovat ajaneet sitä takaa. Pidän epätodennäköisenä, että juuri tällä alueella joku olisi päästänyt koiran irti, Puskala miettii.

Hevostilallinen otti jäljistä kuvia ja lähetti ne suurriistavirka-avun yhteyshenkilölle Markus Sundellille. Tämän mukaan jäljet näyttävät sudelta, mutta varmuuden saamiseksi heidän pitäisi nähdä ne paikan päällä.

Myös petoyhdyshenkilö Anders Ljungberg sanoo olevansa 100 prosenttisesti vakuuttunut siitä,  että sunnuntaina Kvikantissa nähdyt eläimet olivat todella susia. Ljunberg pelkää alueen hevosten ja metsästyskoirien puolesta ja on erityisen huolestunut siitä, että Kokkolan seudulla sudet ovat alkaneet liikkua laumana.

Kenneth Puskalakin myöntää olevansa välillä huolissaan.

–  Päiväsaikaan ei ole hirvittänyt, mutta varhain aamulla ja myöhään illalla, kun tietää, että pedot lähtevät liikkeelle. Kaksi vuotta sitten ratsastin vaimon ja tyttären kanssa. Kvikantin vieressä karhu möyri ja piti ääntä. Siihen aikaan alueella oli ollut karhuhavaintoja, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen susihavainnosta täällä.

Ylä-Savossa on tehty kesän aikana havaintoja suolla elävistä harvinaisista päiväperhosista.

Ammatikseen luontokartoituksia tekevä kuopiolainen Eerikki Rundgren löysi Rautavaaralla sijaitsevilta Ala-Tiilikan soilta neljä ainoastaan suolla esiintyvää päiväperhoslajia: suokirjosiiven, muurain- ja rahkahopeatäplät sekä suonokiperhosen.

Vieremän Talaskankaan Valkeisen soilta löytyi muurain- ja rahkahopeatäpliä. Havaituista lajeista suokirjosiipi ja muurainhopeatäplä on arvioitu uusimmassa Suomen lajien uhanalaisarviossa silmällä pidettäviksi lajeiksi.

Alueilla ei ole aiemmin tehty päiväperhoskartoituksia eikä nyt havaittuja lajeja ole myöskään todistetusti tavattu aiemmin Rautavaaralla tai Vieremällä.  Tämä johtuu kartoittajan mukaan pitkälti siitä, että kartoituksia on tehty ylipäätään Pohjois-Savossa harvakseltaan.

Kesällä tehdyt havainnot kertovat Rundgrenin mukaan hyvin soiden luonnontilaisuudesta, sillä havaitut lajit häviävät nopeasti ojitetuilta soilta. Kartoitetut suoalueet sijaitsevat luonnonsuojelualueiden läheisyydessä. Kaikki havaitut lajit ovat Suomessa voimakkaasti taantuneita.

– Selvityksessä löytyneet perhoset sekä tavoite suojella mahdollisimman laajoja aloja puoltavat sitä, että kartoitetut alueet liitettäisiin läheisiin luonnonsuojelualueisiin, Rundgren sanoo.

Perhosia kannattaisi etsiä enemmänkin, sanoo kartoittaja

Pohjois-Savossa tavataan Rundgrenin mukaan vielä kaikkia kymmentä soilla esiintyvää päiväperhosta, mutta niiden olemassaoloa uhkaa elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen.

Rundgren korostaa, että nyt kartoitetut alueet ovat hyvin pieni osa koko Pohjois-Savon perhosten osalta kartoittamatonta suoluontoa. Perhostutkija kannustaa etsimään päiväperhosia myös muilta soilta.

– Esimerkiksi Pohjois-Savossa on tiedossa yksi suoruuhikkaan esiintymispaikka Sonkajärven Tahkosuolta. Paikkoja saattaisi löytyä enemmänkin, jos niitä etsittäisiin järjestelmällisesti.

Suoruuhikas on arvioitu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Rundgren teki Ala-Tiilikan ja Valkeisen soiden kartoituksen Vuokon luonnonsuojelusäätiön rahoituksella.

Kainuussa on ollut loppukesällä liikkeellä tavanomaista enemmän metsäsopuleita. Niitä on nähty Paltamo–Ristijärvi–Kuhmo-akselilla ainakin kymmeniä, kenties jopa sata kappaletta.

– Yleensä metsäsopuleita ei näe, laji on hyvin vähälukuinen. Itse olen tavannut yksittäisiä kuolleita metsäsopuleita pöllöjen pesissä, minne lintu on ne saalisylijäämäksi jättänyt, kainuulainen luontovalokuvaaja Pekka Helo kertoo.

Syytä sille, miksi metsäsopuleita on tänä vuonna tavallista enemmän, Helo ei osaa sanoa.

– Se voi riippua monista syistä, kuten esimerkiksi ravinnosta ja talvehtimisesta. Tunturisopulinkin, joka on metsäsopulille löyhästi sukua, määrä vaihtelee. Vuosikausien ajan niitä ei ole juuri laisinkaan ja sitten muutamassa vuodessa niiden määrä kasvaa huimasti.

Helo kertoo, että ilmeisesti 1960-luvulta tähän kesään saakka metsäsopuleita on ollut Kainuussa vain vähän.

– 1970- ja -80-luvuilla pöllöjen pesistä löysin niitä hiukan enemmän, mutta vain silloinkin kaikkiaan noin 10 kappaletta.

Metsäsopuli on noin 10 senttimetriä pitkä myyrä, jolla on lyhin häntä kaikista myyristä. Sen turkki on siniharmaa, ja eläimen takaosassa on ruosteenvärinen laikku, mistä se on helppo tunnistaa.

Kivijärvellä sudet ovat raatelivat kuoliaaksi 17 lammasta. Tapaus ei ole poikkeuksellinen, lammasvahinkoja on tullut ainakin Oulun ja Pohjois-Hämeen alueeilla.

– Sellainen on tuntuma, että on tapahtunut koko maassa lammasvahinkoja enemmän kuin koskaan, sanoo vs riistapäällikkö Keski-Suomen Riistakeskuksesta.

Vahinkoa tuottavien susien kaatamiseen voi saada poikkeusluvan. Se on kuitenkin pitkissä kantimissa.

– Marssijärjestys on se, että ensin haetaan tapahtuneesta vahingosta korvaus. Sen jälkeen pitäisi pyrkiä estämään lisävahingot, se tarkoittaa esimerkiksi petoaitaa. Aidat ovat toimineet vahinkojen estämisessä varsin hyvin Kursula sanoo.

– Edellytys poikkeusluvan myöntämiselle onkin se, että aitaa on käytetty, hän jatkaa.

Petoaidan saaminen kestää kuitenkin kuukausia, esimerkiksi Kivijärven tapauksessa aita saataisiin ensi kevään. Aita hankitaan Suomen Riistakeskuksen kautta.

Kursulaa haastatteli Tenho Tornberg.

Karhunmetsästyskiintiö alkaa täyttyä itäisellä poronhoitoalueella. Viime päivinä siellä on ammuttu neljä karhua. Kaikki olivat uroksia.

Karhunmetsästyskiintiötä on jäljellä 10 karhun verran läntisellä poronhoitoalueella ja neljä itäisellä poronhoitoalueella.

Miten Messukeskukselta pääsee nopeimmin Iso Roobertinkadulle alkuiltapäivällä? Tämä kysymys ratkaistaan autottomana päivänä, kun tunnetut henkilöt kulkevat välin kahdeksalla eri kulkuneuvolla. Leikkimielisen kisan lähtö tapahtuu 14:30 jälkeen ja kilpailijoita odotetaan maaliin Iso Roobertinkadulle kello 15:n aikoihin.

Voit tutustua kilpailijoiden menopeleihin ja seurata kilpailun etenemistä kartalla Ylen verkkosivuilla.

Maalipaikalla on HSY:n Ilmastoinfon järjestämä sähköisen liikkumisen ilmaistapahtuma. Iso Roobertin ilmastokadulla voi esimerkiksi testata monenlaisia sähköisiä kulkuneuvoja ja huoltaa pyöränsä.

Menopelikisan osallistujat

• Alankomaiden suurlähettiläs Cees Bansema puupolkupyörällä
• HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen sähköpyörällä
• Helsingin ympäristökeskuksen johtaja Esa Nikunen sähköautolla
• Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola läskipyörällä
• Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki joukkoliikenteellä
• Potkulautailija Alpo Kuusisto sähköistetyllä Kickbikella
• Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä sähköpyörätuolilla
• Radio Helsingin toimittaja Aleksi Pahkala polkupyörällä

Sudenmetsästykseen annetuista poikkeusluvista tehdyt valitukset on jätetty tutkimatta. Valitukset koskivat poikkeuslupia, jotka annettiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan susikannan harventamiseen.

Hallinto-oikeus toteaa, että luvista valituksen tehnyt yhdistys toimii niin kaukana susien elinalueesta, että sillä ei ole oikeutta valittaa luvista. Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan kotipaikka on Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa.

Metsästys estyi

Käytännössä yhdistys kuitenkin onnistui estämään sudenmetsästyksen, sillä hallinto-oikeus kielsi metsästyksen valituksen tutkimisen ajaksi. Luvat olivat määräaikaisia ja nyt ne ovat umpeutuneet.

Suomen riistakeskus myönsi talvella poikkeusluvan yhden suden pyydystämiseksi tai tappamiseksi Köyliön, Huittisten, Loimaan ja Punkalaitumen kunnissa 23.2.–15.3. ja kolmen suden pyydystämiseksi tai tappamiseksi 24.2.–16.3.2015 Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän ja Oripään kunnissa.

Hallinto-oikeus kielsi päätösten toimeenpanon 18.2. Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan hakemuksesta. Kieltopäätös oli suuri pettymys metsästäjille.

Suomen riistakeskus myönsi koko Suomeen susijahtiin 24 poikkeuslupaa. Kaikista niistä valitettiin, mutta vain osassa oikeusistuimet estivät metsästyksen valituksen käsittelyn ajaksi. Susijahti poikkeusluvalla estettiin vain Varsinais-Suomessa, Pohjois-Hämeessä ja Satakunnassa.

Tuoreimpana esimerkkinä ovat hajustekuuset, joita maitotilalliset keksivät ripustaa lehmälaitumen liepeille Pohjois-Karjalassa. Karhut ovat pysyneet poissa.

Kukaan ei myöskään estä kokeilemasta omia hajuvesiä tai vaikka saippuapaloja, mutta yhtään toimivaa ääni- tai hajukarkoitinta ei ole ainakaan Riistakeskuksen tiedossa.

– Maailman sivu niitä on kokeltu, mutta eläimet tottuvat hyvin nopeasti, eivät ne tyhmiä ole, toteaa vs. riistapäällikkö Olli Kursula Keski-Suomen Riistakeskuksesta.

Toivottu karkotusvaikutus petoihin on Kursulan mielestä vain aitauksella.

– Aita on pysyvä ja ainoa varma keino. Valtio maksaa tarvikekulut, mutta pystytys on tehtävä itse. Tavara on asiakkaan pihalla yleensä muutamassa viikossa, Kursula rohkaisee.

Mikä on sinun konstisi? Osallistu keskusteluun!

Tämän syksyn osalta Suomen Riistakeskus on toteuttanut hirvilupien myöntämisessä uutta tapaa. Lupia on käsitelty ensisijaisesti hirvitalousalueittain.

- Meillä Lapissa on tosiaan tälle kaudelle asetettu uudet hirvitalousalueet. Yhdeksän aluetta joille alueellinen riistaneuvosto on asettanut tavoitekannat ja niiden mukaisesti on lähdetty hirvikantaa hoitamaan, kertoo Lapin riistapäällikkö Sami Tossavainen lupien jakamisesta Lapissa.

- Lupien osalta mennään tietysti kokonaisvaltaisesti talousalueajattelulla ja sitten katsotaan tarkempaa tilannetta yhdistyskohtaisesti, lisää riistapäällikkö Sami Tossavainen.

Ylä-Lapin ja Sodankylän sekä Rovaniemen riistanhoitoyhdistykset muodostavat kukin oman hirvitalousalueensa. Koillis-Lappi, Länsi-Lappi ja Lounais-Lappi muodostavat alueittain kolme hirvitalousaluetta sekä Ranua ja Posio yhdessä yhden hirvitalousalueen.

Yhdistyksillä suuri vastuu verotuksesta

Riistanhoitoyhdistyksille on annettu mahdollisuus määrittää tavoitetiheydet hirvitalousalueittain. Nämä laskelmat ovat osaltaan vaikuttaneet lupien määriin.

Yhdistysten esitykset perustuvat metsästäjien havaintoihin ja mahdollisiin omiin laskentoihin. Tämän lisäksi kannanhoitoon ja lupamääriin vaikuttaa mahdolliset Luonnonvarakeskuksen laskennat ja arviot kunkin alueen hirvikannasta.

Koillis-Lapin ja Ranua-Posion hirvitalousalueilla lupamäärä on huimasti lisääntynyt tälle syksylle. Edellisvuoteen verrattuna pyyntilupia on noin 760 enemmän.

- Kanta on näillä alueilla tavoitetason ylälaidalla niin nyt sitten pyritään menemään kannassa alaspäin, selittää riistapäällikkö Sami Tossavainen kahden talousalueen reilusti kasvanutta hirvilupien määrää.

Myös Keminmaa ja Ylitornio ovat lisänneet lupia reilusti. Vastaavasti reilusti viime vuotta vähemmän lupia on myönnetty Kolariin, Simoon, Kittilään, Sodankylään ja Rovaniemelle. Rovaniemellä määrä on lähes puolittunut edellisvuoden noin 670 hirviluvasta vajaaseen 350 hirvilupaan.

- En sanoisi välttämättä, että Rovaniemellä on kriittinen tilanne, mutta kuitenkin. Viime talvena Luonnonvarakeskus on lentolaskennat suorittanut ja arvioiden mukaisesti kanta on alhainen. Tämän mukaisesti nyt annetaan mahdollisuus, että kanta voi myös pikkuisen nousta, perustelee Lapin riistapäällikkö Sami Tossavainen Rovaniemen alhaista lupamäärää.

Lapissa voi kaatua noin 5900 hirveä

Lappiin on myönnetty yhteensä 5472 hirvilupaa. Aikuisia tästä määrästä voi olla enintään 4366. Vasoja on mahdollisuus kaataa noin 1100 kappaletta.

Mikäli lupia käytetään aiempien vuosien tapaan, hirviä kaadetaan noin 5900 kappaletta. Tämä on mahdollista koska, yhdellä aikuisen luvalla voi ampua kaksi vasaa.

Koillis-Lapin riistanhoitoyhdistyksille, Salla, Kemijärvi, Pelkosenniemi ja Savukoski sekä Ranuan ja Posion riistanhoitoyhdistyksille on myönnetty yli 2200 hirven pyyntilupaa. Aikuisia hirviä saa tästä määrästä saa kaataa noin 1700.

Lupien määrä on lisääntynyt merkittävästi myös Ylitornion, Keminmaan, Pellon ja Utsjoen riistanhoitoyhdistysten alueilla. Muissa riistanhoitoyhdistyksissä pyyntilupien määrä on kuta kuikin pysynyt viime vuoden tasolla.

Hirvenpyynti alkaa koko maassa lauantaina 26. syyskuuta pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Aikaistetun hirvenpyynnin ensimmäinen jakso alkoi Ylä-Lapissa jo 1. syyskuuta ja päättyi 20. syyskuuta. Pyynti jatkuu Ylä-lapissa jälleen 11. lokakuuta ja päättyy 30. marraskuuta. Muualla maassa hirvenpyynti loppuu 31. joulukuuta.