Epäilyksen alla on yksittäisissä lohissa tavattu ihotauti UDN. Lapin liitto on nyt lähettänyt kymmeniä lohia testattavaksi Eviraan Kemi- ja Ounasjoelta, ylisiirtojen yhteydessä. Tulokset voisivat antaa viitteitä Tornionjoen ongelmista.

Lapin liiton lohityöryhmä odottaa nyt tuloksia Eviraan lähettämistään Itämeren lohista. Ne on toimitettu tutkittavaksi Eviraan samassa yhteydessä, kun lohia on siirretty ylemmäksi Kemi- ja Ounasjokiin.

Toisella Itämerestä lähtevällä suomalaisella lohijoella on nimittäin jo kahtena kesänä ollut ongelmia. Tornionjoella epäillään, että tuhansien lohien kuoleman olisi aiheuttanut ihotauti UDN.

– Noin 1200–1300 lohta on siirrretty Kemi- ja Ounasjoelle ja niistä muistaakseni 72 kappaletta on lähetetty tautitutkimusta varten. Nyt syksymmällä selviää ainakin näiden kalojen osalta, löytyykö UDN:ää, Lapin liiton lohityöryhmän puheenjohtaja Risto Similä kertoo.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ei ole vielä vastannut Lapin liiton lohityöryhmän kannanottoon, jossa pyydetään selvittämään perusteellisesti kalakuolemien aiheuttaja. Todistetut lohen ihotautihavainnot Tornionojoelta ovat vielä yksittäisiä.

Risto Similä ja koko lohityöryhmä peräävät joka tapauksessa laajempia tutkimuksia Eviralta.

Evira on kuitenkin jo aiemmin ilmoittanut aloittavansa Tornionjoen lohen testaukset kalastajien avulla ensi kesänä. Myös viime vuonna Lapin liitto tutkitutti Kemi- ja Ounasjokeen ylisiirrettyjä lohia, mutta niissä UDN ei jäänyt ainakaan kiinni.

Suomessa sattuu nykyisin keskimäärin neljä hirvikolaria joka päivä. Hirvikolareiden määrä on kuitenkin puolittunut 15 vuodessa, samaa tahtia kuin hirvikanta on pienentynyt.

Hirvikolari johtaa yleensä vain hirven kuolemaan. Vuonna 2014 hirvikolareissa kuoli kaksi ihmistä, 2013 kolme, ja 2012 ei yhtään.

Aineelliset vahingot voivat kuitenkin olla mittavia, hirvi kun saattaa painaa 700 kiloa.

"Mitään ei ehtinyt tehdä"

Ari Tuominen ajoi hirvikolarin viime toukokuussa pakettiautolla.

– Ajoin Uuraisille päin. Salamannopeasti pamahti, sitten mentiin vähän että, mihin osui. Konepelti oli pystyssä ja hirvi makasi tiellä. Auto meni lunastukseen, itselle ei onneksi käynyt kuinkaan, hän kertoo.

Tuomisen lastina oli 13 kuorma-auton rengasta vanteineen. Ne painavat noin 150 kiloa kappale.

– Raskaasta lastista saattoi olla sillä lailla hyötyä, että se jyräsi hirven yli vaikka vauhtia ei kauheasti ollutkaan, Tuominen sanoo.

Kolari on mietityttänyt Tuomista jälkeenpäinkin.

– Että miten se tilanne voi olla niin nopea, miten se tulee niin yhtäkkiä. Kaikki hirvikolarin kokeneet sanovat, että se tapaus on nopea, mutta ei sitä usko ennen kuin itse kokee. Mitään ei ehtinyt tehdä - pamauksen jälkeen jarrut pohjaan ja toivoo, että pysyy tiellä, hän sanoo.

Kolarin jälkeen Tuominen on syynännyt tienvarsia aiempaa tarkemmin.

– Etenkin jos on huonosti niitetty tai puskat otettu pois, niin siellä on valppaampana, hän sanoo.

Pientareita ja penkkoja toteaa tarkkailevansa erityisella valppaudella myös läheltäpiti-tilanteen kokenut Yle Keski-Suomen kuuntelija.

– Onneksi yksikään hirvi ei ole peltiin tai tuulilasiin tullut, mutta sellainen pysäyttää, kun hirven iso pää menee auton yli. Muuta et voi miettiä, kun että silmät kiinni ja nyt se tulee sisälle. Ja kun huomaa, ettei tullutkaan törmäystä, niin siinä on mentävä parkkipaikalle vähäksi aikaa miettimään. Jos 500 kiloa tulee tuulilasista sisään, niin kyllä siinä on peli selvä, kuvailee mies. 

Kolarin muistaa pitkään

Hanna Kivimäki Jämsästä ajoi hirvikolarin 2000-luvun alussa kun hirvikolareiden määrä oli suurimmillaan. Hän sanoo, että tapaus on jäänyt hyvin terävästi mieleen.

– Olin tulossa töistä, oli iltahämärä ja satoi vähän vettä. Hirvi tuli niin suoraan auton keulaan, että muistan miten yhtäkkiä hirven pää oli tuulilasissa. Turvatyynyt olivat lauenneet ja silmälasit hukassa, auto piiputti ja savutti. Se oli hyvin nopeasti ohi.

Kivimäki ajoi pakettiautoa, ja selvisi kolarista mustelmilla. Hirvi kuoli. Hirvimäki lähti saman tien uudelleen rattiin.

– Tuntui, että oli vähän pakko, että ei tule kammoa. Kun asuu syrjäkylillä, oma auto on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Edelleen kun näen hirvivaaran merkin, nostan jalkaa kaasulta, hän sanoo.

Hirvivaaran merkki ei ole paikallaan sattumalta

Hirvikolarit keskittyvät tiettyihin paikkoihin. Näitä paikkoja merkitään hirvivaarasta kertovalla liikennemerkillä.

– Eläimillä on omat kulkureitit, joita ne oppivat käyttämään ja käyttävät elämänsä loppuun asti, jos paikat eivät muutu. Yleensä hirvi ylittää tien sellaisesta paikasta, jossa on suojaisa lähestymisreitti tielle, joten esimerkiksi avohakkuu saattaa muuttaa reittiä, kertoo Riistakeskus Keski-Suomen riistapäällikkö Olli Kursula.

Vaikka hirvi osaa pelätä ihmistä, autoa se ei osaa.

– Auto on niin vieras uhka, että eivät ne osaa sitä pelätä. Hirvellä ei ole luonnossa vihollisia, jotka liikkuisivat sata kilometriä tunnissa, niin hirvi ei myöskään ymmärrä kuinka nopeasti auto tulee kohdalle, toteaa Kursula.

Tästä kertovat myös kolarissa olleiden kokemukset.

– Olin porokolarissa Laukaassa talvella 30 vuotta sitten. Poro juoksi sivulta päin autoa, ja törmäsi autoon takasivulasin kohdalle. Auto lähti heittelehtimään, ja päätyi ojaan katolleen nokka menosuuntaan. Se oli jonkun perheen lemmikkiporo, ja kuoli kolarin seurauksiin, kertoo Pirjo.

– Nyt seuraan paljon tarkemmin tienpieliä, varsinkin siellä missä on hirvivaaran merkki, hän jatkaa.

Suurin osa hirvionnettomuuksista sattuu 80 km/h-100 km/h rajoitusalueella.

Eniten hirvet liikkuvat hämärän aikaan, eniten onnettomuuksia sattuu neljän tunnin aikaikkunassa auringonlaskun kahta puolta. Tunti auringonlaskun jälkeen hirvikolarin riski on kymmenkertainen verrattuna aikaan kolme tuntia ennen auringonlaskua.

Vuodenajoista syksyllä hirvikolareita sattuu eniten. Samaan aikaan sattuvat hirvien kiima, metsästys ja talvilaitumille siirtyminen.

Vt. riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksesta uskoo, että metsästäjät suhtautuvat vastuullisesti riistakeskuksen neuvoon maltillisesta metsästämisestä.

– Siitä lähdetään, että lakia noudatetaan ja valvontaakin on erityisesti valtion alueella. Metsähallituksella on oma valvontajärjestelmä, kertoo Hermansson.

Vt. riistapäällikkö muistuttaa kuitenkin, että metsälintujen ampuminen on tärkeää suomalaisille.

– Teeri ja metso ovat mustia lintuja ja ne ovat suomalaisen metsästäjän tavaramerkki. Tästä ilmenee vanha historia. Olemme kiinnostuneita metsän lintujen metsästämisestä. Mustan linnun metsästäminen on iso asia ja se on Suomessa erityisen suosittua, kertoo Hermansson.

Poikaset värjöttelivät emon siipien alla – kanta alamaissa

Huoli metsäkanalintujen kannasta liittyy siihen, että kolea alkukesä oli huono juttu metsäkanalinnuille.

– Pienet poikaset ovat herkkiä. Jos on kylmää ja märkää, ne kuolevat kylmyyteen. Ne joutuvat viettämään aikaa emonsa siipien alla ja siksi ei jää aikaa ruokailuun, kertoo Hermansson.

Vt. riistapäällikön mukaan Varsinais-Suomessa ollaan aallonpohjassa kannanvaihtelussa. Metsärakennekin on sellainen, että täällä on vähän kanalintuja.

Teeri ei kuitenkaan ole kuolemassa sukupuuttoon

Varsinais-Suomessa metsäkanalintujen metsästys koskee teeriä ja pyitä. Metso on ollut rauhoitettu jo pitkään alueellamme. Riekkoja ei käytännössä ole. Jotkut metsästysseurat ovat päättäneet olla ampumatta esimerkiksi teeriä. Hermansson painottaa, että nämä säännöt koskevat vain aina kyseisiä metsästysseuroja ja alueita.

– Lintujen määrää arvioidaan riistakolmiolaskentojen perusteella. Luonnollista vaihtelua on aina, mutta kyseiset linnut eivät ole kuolemassa sukupuuttoon. Kun metsästetään vähemmän, kannan nousu alkaa nopeammin, kertoo Hermansson.

Sauvolainen metsästäjä seuraa lintujen määrää

Sauvolainen metsästäjä Marko Perkkiö aikoo lähteä metsälle, vaikka kannat ovat alhaiset. Toisaalta hän myöntää, että jahtireissu voi olla pelkkää katselua. Hän on tavannut teeriä jopa kotipiirissä.

– Aamulla kun ennen auringonnousua menin ulos, teerien syyssoidinkujerrusta kuului siinä, kertoo Perkkiö.

Riistakeskuksen vetoomus maltillisesta metsästämisestä on Perkkiön mielestä aiheellinen.

– Uskon, että monet jättävät kanalinturetken tekemättä ja lupiakaan valtion maille ei ole samaan malliin saatavana. Täällä on muutakin metsästettävää riistaa, pohtii Perkkiö.

Metsästyksen parhaat kokemukset liittyvät muuhun kuin pelkkiin jahteihin. Perkkiö on käynyt metsästysreissuilla paljon myös Pohjois-Suomessa.

– Kun on ruskaa, kuulaita säitä ja maasto on erilaista, se on iso osa metsästyksen viehätystä, pohtii Perkkiö.

Äänekosken tuleva biotuotehtehdas sai ennätysnopeasti valmistuneen ympäristölupansa viime tammikuussa.

Osalle tehtaan päästöistä asetettiin ympäristöluvassa rajat, mutta esimerkiksi jäteveden natrium-, sulfaatti- ja lämpöpäästöille rajaa ei asetettu. Sen sijaan viranomainen velvoitti Metsä Fibren selvittämään jätevesi- ja lämpöpäästöjensä yhteisvaikutuksen tehtaan alapuolisissa vesistöissä. Selvityksen perusteella ympäristölupaa voidaan jälkikäteen muuttaa.

Vesistöpäästöjen jälkikäteinen valvonta herättää kysymyksen, voiko tehtaan kupeessa oleva Kuhnamo kärsiä merkittäviä vahinkoja ennen kuin selvitys päästöjen vaikutuksista viiden vuoden päästä valmistuu.

– Me seuraamme vesistöjen tilannetta koko ajan, sanoo Metsä Fibren ympäristölupa- ja YVA-vastaava Johanna Harjula.

Harjulan mukaan yhtiö kerää selvityksen taustatiedoksi vesinäytteitä kuudesta näytepisteestä koko viisivuotiskauden ajan. Näytteistä seurataan mm. vesistöjen natrium-, sulfaatti- ja lämpökuormaa ja niistä raportoidaan vuosittain Ely-keskukseen.

– Pystymme tarvittaessa tekemään korjaavia toimenpiteitä jo ennen kuin selvitys valmistuu, Harjula lupaa.

Tavoitteena päästöjen pysyminen ennallaan

Kuhnamo-järven rannalla on ollut teollisuutta jo yli 100 vuotta, ja pienen järven kunto on ollut välillä melko surkea.

Nykyinen Metsä Fibren tehdas on keittänyt sellua järven rannalla 30 vuotta, jona aikana Kuhnamo on palautunut suhteellisen hyvään kuntoon. Mutta mitä tapahtuu, kun uusi, melkein kolme kertaa nykyistä isompi biotuotetehdas, jyrähtää käyntiin parin vuoden kuluttua?

– Meidän suunnittelumme lähtökohta on ollut se, että uuden tehtaan tulee päästä tämän nykyisen tehtaan [päästöjä koskeviin] lupaehtoihin. Se on ollut yksi peruskivi, jolle tämä projekti on rakennettu, sanoo Metsä Fibren projektijohtaja Timo Merikallio.

Kun uusi tehdas aikanaan käynnistyy, päästöt voivat aluksi kasvaa nykytilanteeseen verrattuna.

–  Kaikki prosessit vaativat viritystä. Luonnollisesti me tulemme pääsemään alle meille annettujen lupaehtojen, mutta kuinka paljon alle, siinä tulemme koko ajan parantamaan suorituskykyämme. Meillä on tavoite, että myös tämä tuleva tehdas tulee pääsemään selvästi alle lupaehtojen, sanoo Merikallio.

Osaa päästöistä rajoitetaan, osaa valvotaan jälkikäteen

Ympäristöluvan mukaisesti tehdas saa päästää Kuhnamoon muun muassa orgaanisia yhdisteitä, typpeä, fosforia sekä happea kuluttavia aineita.

Lämpöpäästöjen ja natriumin osalta lupaviranomainen eli Aluehallintovirasto (AVI) päätyi antamaan tehtaalle rajojen asemesta seuraus- ja selvitysvelvollisuuden. Ratkaisua AVI perusteli sillä, että tällä hetkellä ei ole käytettävissä tarpeeksi tarkkaa tietoa päästöjen vaikutuksesta, ja vaaditun selvityksen myötä kaivattua lisätietoa saadaan.

Olennaista on, että AVI voi selvitysten perusteella tarvittaessa muuttaa tai täsmentää lupamääräyksiä.

Mikä tehtaan päästöissä sitten on epäselvää, kun lupa-viranomaiset eivät osaa antaa niille selkeitä rajoja?

– Ei niissä mitään epäselvää ole, mutta luonnollisesti kun meillä on hyvin erilainen prosessi kuin missään tehtaassa maailmassa tähän mennessä, on viisasta katsoa ensin, miten tämä prosessi siltä osin toimii. Nämä luvut [päästöjen määrästä], mitkä me on julkisuuteen annettu, varmasti tulevat toteutumaan semmoisinaan. Mutta mikä niiden vaikutus [vesistöön] tulee olemaan, ei pystytä aina arvioimaan, Timo Merikallio selittää.

Kuhnamo nielee päästöjä enemmän kuin moni muu järvi

Biotuotetehdas päästää Kuhnamoon puhdistettua jätevettä, joka saa ympäristöluvan mukaisesti sisältää orgaanisia yhdisteitä enintään 30 000 kg, typpeä 500 kg, fosforia 35 kg ja happea kuluttavia aineita 500 kg vuorokaudessa. Miten tällaiset valtavat päästömäärät vaikuttavat järvessä?

– Natrium ja yleensä jätevesipäästöt keräytyvät alusveteen ja se on aiheuttanut Kuhnamossakin jonkin verran happivajetta. Kun happivaje on päällä, pohjasta pääsee liukenemaan veteen esimerkiksi fosforia, joka rehevöittää vettä, selittää Hannele Yli-Kauppila Keski-Suomen Ely-keskuksesta.

Myös maatalous- ja metsätieteen tohtori Helvi Heinonen-Tanski pitää järven rehevöitymistä suurimpana ympäristöhaittana.

– Päästöjen tärkein tekijä on fosfori, joka aiheuttaa rehevöitymistä ja rehevöityminen taas kalakantojen muutosta, Heinonen-Tanski sanoo.

Tehtaan päästöt pitää suhteuttaa vastaanottavan vesistön ominaisuuksiin ja sietokykyyn.

– En tutkisi suoraan näitä päästöjen määriä, vaan keskittyisin siihen, miten nämä määrät vaikuttavat vesistöihin. Kuhnamo on jokimainen vesistö, jonka teoreettinen viipymä on kahdesta kolmeen vuorokautta, eli jätevedet sekoittuvat nopeasti, Hannele Yli-Kauppila sanoo.

Veden sekoittuminen vähentää erityisesti natriumin ja sulfaatin vaikutuksia, kun ne eivät voimakkaiden virtausten takia pääse aiheuttamaan veden kerrostumista.

Biotuotetehtaalla Talvivaaran kokoiset sulfaattipäästöt

Biotuotetehtaan natrium- ja sulfaattipäästöt – eli ne, joita ympäristölupa ei rajoita – syntyvät biotuoteehtaan prosesseissa, joiden vaikuttavia kemikaaleja natrium ja rikki ovat.

– Meillä on tehtaassa suljettu vesikierto. Eli otamme paljon vesiä talteen, jonka takia sieltä täytyy poistaa prosessin kannalta haitallisia aineita, ja siinä samassa yhteydessä poistuu myös pieni määrä natriumia ja rikkiä, projektinjohtaja Timo Merikallio selittää.

Biotuotetehtaan sulfaattipäästöt ovat samaa suuruusluokkaa kuin Talvivaaran kaivoksen sulfaattipäästöt, joiden purkamisesta Nuasjärveen nousi Sotkamossa kiihkeä riita.

 Helsingin Sanomat uutisoi viime helmikuussa, että biotuotetehtaan sulfaattipäästöt ovat Talvivaaran vertaiset. Helvi Heinonen-Tanski ja Hannele Yli-kauppila eivät lämpene vertailulle.

– Eivät ne oikein vertailtavissa ole. Vastaanottavat vesistöt ovat niin erilaisia. Äänekoskella on aiemminkin ollut sellutehdas, eikä vesistössä ole havaittu kovin selvää sulfaatin nousua, eli ongelmaa ei ole ilmennyt. Mutta Talvivaaran kohdalla taas järvien syvänteisiin on kerääntynyt erittäin suuria sulfaattipitoisuuksia, Heinonen-Tanski selittää.

Tulevan tehtaan sulfaattipäästöt tulevat olemaan pienemmät kuin nykyisen tehtaan, 12 000 tonnia vuodessa. Natrium-päästöt taas nousevat enintään 17 000 tonniin vuodessa.

– Natrium toki nousee, mutta sen pitoisuus vedessä on aika maltillinen. En olisi kovin huolissaan siitä, Yli-Kauppila sanoo.

Miten natrium ja sulfaatit sitten vaikuttavat vedessä?

– Sulfaatti ja suolaantuminen voivat aiheuttaa hyvin monenlaisia ongelmia liittyen vesistöjen hydrologiaan, ravinteiden ja muiden haitallisten aineiden kiertoon ja tietenkin riittävän korkeina pitoisuuksina olla haitallista tai myrkyllistä eliöstölle ja siten myös aiheuttaa lajistomuutoksia, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkija Anna Karjalainen.

– Vastaanottavan vesistön ominaisuudet ja pitkän aikavälin kokonaiskuorma ratkaisevat mahdolliset vaikutukset vesistössä, Karjalainen lisää.

Sulfaattien vaikutusta vesistöihin ja niiden elämään tiedetään suhteellisen vähän, eikä sitä pidetä ihmiselle vaarallisena aineena. Sulfaateille ei esimerkiksi juomaveteen ole asetettu enimmäispitoisuusarvoja. Sulfaattipäästöt haittaavatkin lähinnä pohjaeliöitä ja kaloja. Heinonen-Tanskin mukaan Talvivaaraa lähimpänä sijaitsevien järvien pohjaeliöt ovat sulfaatin takia osittain jo tuhoutuneet. Lisäksi kyseisistä järvistä mitatut pitoisuudet ovat sellaisia, joissa kalojen lisääntyminen häiriintyy.

– Tällä hetkellä esimerkiksi sulfaattipäästöjen vaikutuksista ei ole tarpeeksi käytössä olevaa tietoa, ja tämän [biotuotetehtaan] selvityksen myötä saadaan lisää tietoa aiheesta. Luvittaja on juuri tästä syystä asettanut [tehtaan] ympäristölupaan samankaltaisesti vaikuttavan natriumin selvitysvelvoitteen, toteaa Hannele Yli-Kauppila Ely-keskuksesta.

Vesien lämpeneminen vaikuttaa kaloihin

Tulevan biotuotetehtaan lämpökuorma tulee olemaan paljon suurempi kuin nykyisen tehtaan.

– Mallinnoksen perusteella on laskettu, että lämpövaikutus tulee ulottumaan muutaman kilometrin tehtaan alapuolelle, kertoo projektijohtaja Timo Merikallio.

Yhtiön selvitysvelvollisuus siitä, mikä on jätevesien ja lämpökuorman yhteisvaikutus vesistöille, koskee myös kalataloutta.

– Se tapahtuu taimenten istuttamisella ja niiden seuraamisella sekä kalaportaaseen asennettavalla VAKI-kalalaskurilla, kertoo ympäristölupa- ja YVA-vastaava Johanna Harjula.

Vesistöselvitys on osa Äänekoski-Vaajakoski -reitin vesistötarkkailusuunnitelmaa. Suunnitelma on elokuussa toimitettu hyväksyttäväksi valvovalle viranomaiselle Keski-Suomen Ely-keskukselle.

Metsä Fibre järjestää keskiviikkona 16.9. klo 17.30-19.30 Äänekosken kaupungintalolla avoimen keskustelutilaisuuden, jossa yhtiön edustajat, eri järjestöt, ympäristö-asiantuntijat ja yleisö pohtivat tulevan tehtaan ympäristövaikutuksia.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen kertoo kylmän kesän ja puutaudit pitkälti tuhonneen tämän syksyn ruskan Rovaniemellä, ja laajemminkin.

– Tämä kesä on menetetty. Kylmä kesä ja useat taudit ovat vieneet puilta kaiken energian, Jalkanen sanoo.

Kesällä kuusia kiusanneen suopursuruosteen lisäksi muun muassa männynversoruoste jätti männyt rauhaan mutta iski voimallisesti haapoihin. Koivuja taas on piinannut koivuruosteen lisäksi myös muut taudit, jotka ovat täplittäneet koivujen lehdet ruskeiksi.

– Ainoa puu, joka voi vielä tuoda väriä syksyyn, on pihlaja.

Sieniä ei tule edes sateella

Kylmä kesä ja taudit ovat vieneet puilta energiaa niin paljon, että edes sieniä ei tahdo löytyä metsistä. Sienit ovat pitkälti riippuvaisia puista.

– Itku meinaa tulla kun ihmisiä kehotetaan sienimetsään. Ei niitä pahemmin ole. Puilla ei ole energiaa jaettavaksi sienille, Jalkanen kertoo.

Onkiminen ja pilkkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin eikä lupapolitiikasta tarvitse tuolloin murehtia. Sitten, kun kalastaja ottaa käyttöönsä verkot tai vieheen, tarvitaan kalastamiseen erinäisiä lupia.

– Jos olet 18-64 -vuotias kalastaja, pitää kalastusmenetelmästä riippuen hankkia lähtökohtaisesti valtion kalastuksenhoitomaksu. Jos kalastetaan vieheillä, tarvitaan lisäksi läänikohtainen viehekalastuslupa, ja kun taas verkoilla, tarvitaan vesialueen omistajan lupa, muistuttaa Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemi.

Monille valtion keräämä kalastuksenhoitomaksu on Paloniemen mukaan vieras käsite.

– Moni luontaa, että se on yhtä kuin kalastuslupa, vaikka sillä pelkästään ei pääse vielä kalaan minnekään.

Kalastuslaki muuttuu kuitenkin 1.1.2016 niin, että kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset viehekalastusluvat yhdistyvät yhdeksi kalastonhoitomaksuksi, kertoo Paloniemi.

– Tämän maksun lunastamalla saa kalastaa koko valtakunnan alueella yhtä vapaa ja viehettä käyttäen, mutta jos kalastat verkoilla tai muuta kiinteää pyydystä käyttäen, tai ravustat, pitää edelleen hankkia myös vesialueen omistajan lupa.

Rikesakko nousee

Kalastuslupamaksun jättää edelleen maksamatta noin puolet kalastajista, huomauttaa Marko Paloniemi. Hän arvelee syynä olevan joko tietämättömyys tai välinpitämättömyys.

– Lupasysteemi ei ole välttämättä yksinkertainen ja selvä semmoisille, jotka kalastavat harvemmin. Toinen asia on välinpitämättömyys - todetaan, että riski jäädä kiinni luvattomasta kalastuksesta on pieni, ja jätetään luvat maksamatta.

Rikesakko luvattomasta kalastuksesta on ollut aiemmin 50 euroa, mutta sakon määrä nousi sataan euroon jo syyskuun alussa. Uusi kalastuslaki astuu voimaan 1.1.2016 ja samalla rikesakon määrä kipuaa 150 euroon.

Paloniemi haluaa muistuttaa kalastajia lupamaksujen merkityksestä kalataloudelle.

– Maksut palautuvat kalastajan hyväksi viime kädessä – varoja käytetään muun muassa kalaistutuksiin ja vesistöjen kunnostuksiin sekä kalastusaluetoimintaan ja kalastuksenvalvontaan.

Hämeessä kurjet yöpyvät Vanajaveden rannoilla ja suuntaavat aamulla ruokailemaan tänne Suontaan pelloille Hattulaan, kertoo hämeenlinnalainen lintuharrastaja Petri Hirva.

– Kun muutto etelään alkaa lähestyä, ne kokoontuvat isompiin parviin ruokailemaan. Täällä on näitä puintijätteitä, mitä linnut syövät ja tankkaavat pitkää muuttomatkaa varten.

Petri Hirvan kaukoputken eteen sattuu neljän linnun ryhmä. Hän tulkitsee linnut perheeksi, jossa on kaksi aikuista ja kaksi nuorta lintua.

– Tämän kesän poikasilla on ruskeat päät. Aikuisilla pää on musta-valkoinen-punainen. Poikaset alkavat kyllä olla jo aikuisten kokoisia, joten koosta sitä ei voi enää päätellä.

Syksy on lintuharrastajalle hienoa aikaa, sillä muuttavia lintuja on nyt paljon liikkeellä.

– Ainakaan vielä ei ole haikea olo siitä, että linnut ovat lähdössä.

Yöllä rannoilla, päivällä pelloilla

Hirvalla on kesämökki lähistöllä Tenholan kylällä. Kurjet ovat alkaneet kokoontua Tenholan kartanon rannalle viettämään öitään.

– Se on aika uusi ilmiö. Ne ovat oppineet sen muutaman viime vuoden aikana. Auringonlaskun aikoihin sieltä kuuluu aikamoinen kailotus, mutta yöksi ne hiljenevät. Aamun valjetessa mekkala taas yltyy, ennen kuin linnut lähtevät liikkeelle.

Kurkien muutto on tällä hetkellä kutakuinkin normaalissa aikataulussa.

– Se tapahtuu yleensä tässä puolenkuun jälkeen. Se vaatii aika lämmintä keliä ja pohjoistuulta eli myötätuulta, silloin linnut lähtevät menemään.

– Lintuna kurki on komea, siipivälikin on yli kaksi metriä. Sillä on hyvät liito-ominaisuudet. Kurjen lento ei tapahdu suoraviivaisesti, vaan auringon lämmön synnyttämissä nosteissa lintu lähtee kaartelemaan, ottaa korkeutta ja lähtee taas liitelemään seuraavaan nosteeseen, Petri Hirva kuvailee kurkien matkantekoa.

Parin viikon päästä samoille pelloille odotetaan hanhiparvia. Hattulassakin on nähty monina vuosina ruokailemassa jopa tuhansia hanhia ennen kuin ne lähtevät omalle muuttomatkalleen.

Selkärankaisten merieläinten eli kalojen, merinisäkkäiden, merilintujen ja meressä elävien matelijoiden määrä on puolittunut 40 vuodessa, kertoo ympäristöjärjestö WWF tuoreessa raportissaan.

Suurin syy tähän on WWF:n mukaan liikakalastus. Suosittujen ruokakalojen, muun muassa tonnikalojen ja makrillien, kannat ovat pienentyneet jopa 74 prosenttia.

Eniten merielämä on köyhtynyt trooppisissa vesissä.

Koralliriutat ja meriruohoniityt vähenevät

Liikakalastuksen lisäksi merieläimiä koettelee elinympäristöjen tuhoutuminen. Muun muassa koralliriutat, mangrovemetsät ja meriruohokasvustot ovat vähentyneet tuntuvasti.

Trooppisissa vesissä on kadonnut 30 viime vuoden aikana yli puolet riuttoja rakentavista koralleista.

Raportissa todetaan, että tutkimusten mukaan koralliriutat voivat hävitä maapallolta kokonaan vuoteen 2050 mennessä.

Itämeressä pienenee meriruohoniittyjen pinta-ala ja niillä elävien kalalajien kannat ovat kutistuneet 70 prosenttia vuosina 1970–2012, WWF kertoo.

Suomessa esimerkki elinympäristöjen tuhoutumisesta on myös jokien patoaminen, mikä estää lohia ja muita vaelluskaloja nousemasta kutemaan, WWF:n Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen sanoo. Lohijoista on  tuhottu patoamalla yli 90 prosenttia, hän toteaa.

Liikakalastuksen ja elinympäristöjen heikkenemisen sekä saastumisen kielteisiä vaikutuksia on kiihdyttämässä ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpötilojen nousu sekä merten happamoituminen, raportissa todetaan.

Tuhot vielä korjattavissa

WWF:n mukaan tuhot ovat vielä korjattavissa muun muassa kalastusta vähentämällä.

WWF patistaa myös kasvattamaan mertensuojelualueita. Luonnon monimuotoisuutta koskevien kansainvälisten sopimusten tavoitteena on, että merten pinta-alasta olisi suojeltu kymmenen prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

WWF Suomen pääsihteerin Liisa Rohwederin mukaan tavoitteeseen ei olla tähän mennessä pääsemässä. WWF lisäksi pitää tavoitetta liian alhaisena. Järjestön mielestä merten pinta-alasta pitäisi suojella 30 prosenttia.

WWF huomauttaa, että meriluonnon elvyttämisestä hyötyisi luonnon lisäksi myös talous. Järjestö arvioi muun muassa, että ylikalastettujen kalakantojen elvyttäminen kasvattaisi jatkossa saaliita jopa yli 16 miljoonalla tonnilla, mikä vastaa lähes miljardin ihmisen vuotuista kalankulutusta.

WWF selvitti raportissaan 1 234 lajin 5 829 populaation tilaa.

Tsunamin runtelemasta japanilaisesta Fukushiman ydinvoimalasta on tällä viikolla alettu ensi kertaa laskea mereen puhdistettuja pohjavesiä. Vedet olivat saastuneet maaperän radioaktiivisuudesta, mutta Tepco-yhtiön mukaan ne on nyt suodatettu turvallisiksi.

Fukushima kärsi pahoin maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista keväällä 2011.  Voimalasta ympäristöön päässeen säteilyn vuoksi asukkaita evakuoitiin ja viljely kiellettiin laajalla alueella. Merellä kiellettiin kalastus, minkä vuoksi monet kalastajat pelkäsivät elinkeinonsa pysyvää tuhoutumista.

Pohjavesiä on puhdistettu, mutta reaktorien jäähdyttämiseen neljä vuotta sitten käytetty vesi on yhä erittäin radioakatiivista. Vettä säilytetään tankeissa, jotka ovat täpötäynnä.

Mitä pitempään säilytys jatkuu, sitä todennäköisemmin vettä pääsee karkuun esimerkiksi putkimurtuman vuoksi, varoittaa Dale Klein. Hän johtaa komiteaa, jonka tehtävänä on varmistaa, ettei Fukushiman kaltainen turma toistu.

Maanantai oli Tepcolle merkkipäivä, kun Fukushimasta saatiin laskea mereen ensimmäiset 850 tonnia vettä, jossa yhtiön mukaan ei enää ole vaarallisia määriä strontiumia ja cesiumia. Kalastajia se ei ole vakuuttanut. Heidän mukaansa alueen kalansaaliiden maine vain vaarantuu entisestään. He yrittivät estää yhtiön päätöksen, mutta eivät onnistuneet.

Myrskystä takapakkia

Tässä kuussa Japania huuhdelleet rankkasateet herättivät huolta saasteiden uudesta leviämisestä. Tulva tempaisi mukaansa kolmisen sataa jätesäkillistä kasveja ja maata, jotka oli koottu saastuneelta alueelta.

Syyskuun alussa Fukushiman evakkoalueella avattiin ensimmäinen kokonainen kaupunki asukkaille. Viranomaiset katsoivat, että Naharan pikkukaupunki on jälleen asuinkelpoinen, mutta asukkaista vain kymmenesosa on palaamassa. Jotkut ovat ehtineet juurtua muualle, mutta useimmille painavin peruste on ydinsäteilyn pelko.

Uusi jätelaki velvoittaa pakkausten tuottajat järjestämään muovipakkausten keräämisen ensi tammikuun alusta lähtien. Keräysverkoston ei tarvitse olla yhtä kattava kuin esimerkiksi lasi- tai metallijätteen, joten käytännössä keräyspisteitä tulee vain isoimmille paikkakunnille.

Pohjalaiskunnissa jätehuoltoa järjestävä Ekorosk-yhtiö saa alueelleen neljä muovipakkausten keräyspistettä.

Suomen Pakkauskierrätys RINGIN aluepäällikkö Harri Patana toteaa, että käytännössä pisteet tulevat Kokkolaan ja Pietarsaareen. Keräysverkoston kokoaminen on vielä kesken, mutta ennakkotiedon mukaan keräyspaikat tulevat hypermarkettien yhteyteen.

Erilliskeräyksellä halutaan vähentää jätteen määrää ja lisätä muovin uudelleenkäyttöä. Nyt muovipakkaukset menevät sekajätteen sekaan.

Suomen Uusiomuovi Oy ja Ekokem Oy Ab ovat tehneet aiesopimuksen kuluttajamuovipakkausten vastaanottamisesta. Aiesopimuksen mukaan Ekokem kierrättäisi Suomen Uusiomuovin toimittamia kuluttajamuovipakkauksia vuoden 2016 alusta alkaen. Jätteestä valmistetaan jatkossa muun muassa uusioraaka-ainetta.

Muovipakkausten keräyspisteisiin saa laittaa tyhjiä, puhtaita muovipakkauksia eli muun muassa jugurttipurkkeja, voi-, leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkauksia, muovikasseja ja -kääreitä sekä muovipulloja.

Suomen riistakeskus myönsi syyskuun alussa poikkeusluvan kolmen maatilan ja niiden lähiympäristön alueelle Kalajoelle ja Sieviin, koska sudet ovat käyttäytyneet poikkeuksellisen pelottomasti. Eläimet ovat tulleet toistuvasti tilojen liepeille vaanimaan saalikseen karjaa ja lampaita.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa tehdään tällä hetkellä harvinaisen paljon susihavaintoja. Kärsämäen ja Haapaveden rajalla on voimassa yhden suden poikkeuslupa vielä kaksi viikkoa. Susilauma on myös siellä tappanut karjaa ja lampaita usealla tilalla asutuksen läheltä

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton metsäasiantuntija Heikki Rahko sanoo, ettei metsäpalstan arvon mittaustulos ole sataprosenttinen, mutta "tällä tavalla tilakaupat tehdään".

– Toki saatavilla on kaukokartoitustietoa, joka on hieman tarkempaa puuston määrien suhteen. Ja ainahan puut voi mitata pystyyn, jolloin saadaan luotettava tulos, Rahko sanoo.

Silmävaraisessa mittauksessa heittoa tulee. Arvioita tekevät metsäalan koulutuksen saaneet henkilöt ja myös metsänomistaja itse voi tehdä arvion.

– Tilakaupan pohjana on metsäalan ammattilaisen tekemä arvio, joka perustuu puuston määrään.

Metsäpalstan arvioinnissa puhutaan kuviosta, joka on kooltaan 1,5 hehtaaria.

– Esimerkkinä voidaan käyttää sadan hehtaarin palstaa, jossa on noin 50 kasvupohjaltaan ja puustoltaam samantyyppinen kuviota. Palsta muodostuu kymmenistä metsikkökuvioista, muotoilee Heikki Rahko.

"Kuviokohtaisesti virhemarginaali on plus miinus 20"

Relaskooppiarviossa katsotaan ensin pohjapinta-ala, jonka jälkeen arvioidaan puuston keskipituus.

– Sitä kautta päästään puumäärään ja sitten tehdään arviointi, minkälaisia puutavaralajeja arvioitavassa metsikössä on. Eli minkä verran siellä on tukkipuuta, jonka arvo on kolminkertainen kuitupuuhun verrattuna. Arviointi vaatii ammattitaitoa, sanoo Rahko.

Metsäpalstaa arvioitaessa käytetään relaskoopin lisäksi silmiä.

– Monta kertaa saatetaan ihmetellä, että kuvion mukainen puumäärä ei toteutunut. Mutta kuviokohtaiset puumäärät tasaavat toisiaan, jos toinen arvioidaan liian suureksi ja toinen jää liian pieneksi. Isoa palstaa arvioidessa voi sattua virheitä ja rahallisesti heitto voi olla isokin.

– Kyllä se on täysin mahdollista, senpä takia metsänomistajat itsekin katsastavat palstansa. Kuviokohtaisesti virhemarginaali on plus miinus 20, arvioi MTK:n metsäasiantuntija Heikki Rahko

Korkeat elohopeapitoisuudet ovat tuoneet rajoituksia pohjoiskarjalaisten kalojen käyttöön. Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys tutki kaksi vuotta sitten maakunnan kalojen elohopeapitoisuuksia 19 järvessä ja yhdessä joessa. Tutkimuksia tehtiin Joensuun Kiihtelysvaarassa, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa, sekä Rääkkylän ja Tohmajärven alueilla.

Tutkittavina kalalajeina olivat ahven, hauki ja kuha. Näytteet saatiin alueen kalastajilta ja muilta harrastajakalastajilta.

Elohopean enimmäismäärät ylittyivät Jänisjoen vesistöalueeseen kuuluvissa Eimisjärvi-Lauttalammit-, Melakko-Loitimo-, Korpijärvi sekä Jänisjoki –vesissä.

Tutkimusten pohjalta esittää Joensuun kaupungin Ympäristöterveydenhuollon jaosto, että Joensuun Tuupovaaran Eimisjärvi-Lauttalammit -vesistä pyydettyä yli 1 kg:n kuhaa ei saa myydä, ellei erikseen kyetä osoittamaan, että elohopeapitoisuus ei ylitä säädettyjä raja-arvoja.

Rajoitukset koskevat myös Korpijärveä, jossa kielto koskee yli 1,5 kg:n kuhaa ja yli 1 kg:n haukea.

Näitä kaloja, jotka on pyydetty edellä mainituista vesistä, ei suositella käytettäväksi myöskään kotitalouksissa.

Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven alueille ei aseteta rajoituksia.

Porojen kiima-aika eli rykimä alkaa syyskuun loppupuolella, ja se kestää loka-marraskuulle saakka. Pohjoisen luonnossa kulkijan on viisainta kiertää silloin porot rauhallisesti mahdollisimman kaukaa.

Poroja kohti käveleminen on syysaikaan unohdettava. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle. Valokuvaaminen ja muu porojen syksyinen ihastelu on siis syytä hoitaa turvallisen etäisyyden päästä.

Ilmoita vihaisesta hirvaasta

Mikäli joutuu hirvaan hyökkäyksen kohteeksi, kannattaa ottaa jalat alle. Jos tämä ei onnistu, suojaa voi hakea puista tai muista rakenteista.

Hyökkäilevästä hirvaasta kannattaa ilmoittaa paikalliselle paliskunnalle tai Paliskuntain yhdistykseen, jotta tilanteeseen voidaan tarpeen mukaan puuttua.

Suomessa on rengastettu ensimmäistä kertaa harvinainen kimolepakko.

Kimolepakko, aikuinen naaras, löydettiin Helsingin Vuosaaresta polttoainetankin päältä. Lepakon epäiltiin loukkaantuneen, sillä löytöpaikka oli erikoinen. Korkeasaaren villieläinsairaalassa kävi kuitenkin ilmi, että eläin on hyväkuntoinen ja se rengastettiin ennen vapaaksi päästämistä. Villieläinsairaalassa lepakko ehti nauttia hyvällä ruokahalulla jauhomatoja.

Korkeasaaren eläintarhan tiedotteen mukaan aiemmin Suomessa kimolepakosta on tehty lähinnä detektorihavaintoja ja niitäkin on ollut vain vähäisesti. Lepakkodetektori muuntaa lepakoiden kaikuluotausäänet sellaisiksi, että ne voi kuulla ihmiskorvin.

Kimolepakon (Vespertilio murinus) nimi juontaa juurensa hopeanharmaasta väristä. Sen elinalue ulottuu Keski-Euroopasta läpi Aasian. Kyseessä on muuttava laji, ja se on Suomessa harvinainen ilmestys. Virossa kimolepakkoja on jo enemmän.

Suomessa on tavattu kaikkiaan 13 lepakkolajia ja rengastuksia on tehty kymmenen vuoden ajan.

YK kartoittaa kolmen vuoden aikana maailman monimuotoisuuskriisiä. Työssä punnistaan lajistollista monimuotoisuutta ja ihmiskunnalle välttämättömiä ekosysteemipalveluja. Ekosysteemipalvelut tarkoittavat yksinkertaistettuna asioita, joita luonto tarjoaa. Tällaisia ovat esimerkiksi vesi, rakennusaineet, yhteyttäminen ja ilmaston sääntely.

Työn on määrä pohjautua parhaaseen olemassa olevaan tutkimustietoon. Arviointiryhmässä on mukana biologeja, ympäristötieteilijöitä ja eri alojen yhteiskuntatieteilijöitä.

Yhdeksi pääkirjoittajista YK on kutsunut Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiahon.

– Paljon tätä merkittävämpää kansainvälistä yhteiskunnallista tehtävää tutkija ei voi saada. Työ tulee olemaan erittäin vaativa ja rimakin on asetettu sopivan korkealle: vuonna 2007 biodiversiteettipaneelia vastaavalle ilmastopaneelille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto ilmastonmuutosta koskevan tiedon lisäämisestä, Kotiaho toteaa.

Porin Yyterissä järjestetään lauantaina levänpoistotalkoot. Tavoitteena on poistaa rannoille levittäytyvää vesikasvillisuutta.

Levän määrä on lisääntynyt viime vuosina Yyterissä. Porin kaupunki järjestää tapahtumaan ilmaisen kyydin Ympäristöviraston edestä.

Lähtö on kello 11 ja paluu kello 14. Kaupunki tarjoaa talkoolaisille kahvit ja välineet. Ilmoittautumisia bussikyytiin pyydetään etukäteen numeroon 02-6211212.

Samaan aikaan järjestetään talkoot myös useissa muissa Itämeren rantojen kaupungissa.

Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajoilla sijaitsevien kansallispuistojen Lauhanvuoren ja Kauhaneva-Pohjankankaan, sekä samaan kokonaisuuteen kuuluvien Hämeenkankaan ja Haapakeitaan soidensuojelualueen voimakas kehittäminen on alkanut pari vuotta sitten. Aluetta tietysti kehitetään muutenkin, mutta nyt tähtäimessä on erityisesti kansainvälinen geopuisto-status.

Alueen geologinen historia muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden ja ulottuu ainakin edellisen jääkauden päättymiseen. Sen jäljet ovat ihan paljain silmin nähtävissä edelleen.

– Täällä on erittäin runsas valikoima jääkauden jälkeisiä ja aikaisia merkkejä. Toisaalta noin 11 000 vuoden takaa ja toisaalta jopa parin miljardin vuoden takaa peräisin oleva kiteinen kallioperä, selittää geologi Ari Brozinski. 

Mikä on Geopark?

Geopark on kansainvälinen puistoverkosto, joka toimii Unescon suojeluksessa. Siihen haetaan ja voidaan hyväksyä alueita, joilla on ainutlaatuinen geologinen perintö. Geologian lisäksi tärkeänä pidetään muun muassa paikallisten ihmisten sitoutumista ja vaaditaan alueen monipuolista kehittämistä. Suomessa on vain yksi geopuisto, Rokua, Pohjois-Pohjanmaalla. Maailmalla geopuistoja on 117, Europassa 70.

Projektipäällikkö Terttu Konttinen Metsähallituksesta kertoo, että geopuiston kriteerit ovat tiukat ja prosessi pitkä.

– Se vaatii tosi paljon työtä kaikilla sektoreilla. Ensin geologian ja luonnon inventointi, sitten siihen liittyy matkailu ja infra, ympäristökasvatus ja näkyvyys sekä hankkeen hyvä hallinnointi. Puhutaan varmaan noin neljän vuoden kehittämisprojektista. Itse nämä verkoston jäsenet vertaavat tätä Geopark-statusta oscarin voittamiseen, sanoo Konttinen.

Alueen pääteemaksi on kaavailtu suota. Sitä löytyy etenkin Kauhanevalta, jossa on monipuolisia ja eri kehitysvaiheessa olevia suoalueita.

Geologi toivoo lisää tutkimusta

Metsähallituksen geologi Ari Brozinski on vakuuttunut alueen kiinnostavuudesta. Lauhanvuori ja laajat suoalueet muodostavat monipuolisen kokonaisuuden, joka on geologisesti ainutlaatuinen. Hän uskoo, että geopuistona alueen tutkimustakin voitaisiin lisätä.

– Yleinen ongelma on, että vaikka kuinka paljon olisi tietoa, sitä tarvitaan valtavasti lisää. Toki on tutkittukin, mutta sitä kautta tarkentuisivat selitykset, miksi täällä näyttää siltä kuin nyt näyttää. Esimerkiksi Lauhanvuorella on Suomen mittakaavassa harvinaista hiekkakiveä, jonka ikää ei ole tarkasti määritelty ikinä.

– Geopark voisi kannustaa alueen tutkimiseen, näkyvyys paranee ja tieto alueesta kasvaa, sitä kautta herää kiinnostusta tarkemmin tutkimukseen, sanoo Brozinski.

Näkyvyyttä ja toimeentuloa

Suomessa on 39 kansallispuistoa, joiden kävijämäärät ovat kasvussa. Tuorein tilasto kertoo, että tänä vuonna kansallispuistoihin on tehty 1,9 miljoonaa käyntiä, kun viime vuonna luku oli 1,7 miljoonaa. Viime vuosina on perustettu uusiakin kansallispuistoja ja mahdollisesti lisää on perusteilla vielä tälläkin hallituskaudella. Luontomatkailu on kaikkiaan nousussa.

Silti kävijöitä voisi olla enemmän, jotta puistosta tulisi paikallistalouteen entistä enemmän tuloja. Geopuisto-status voisi tuoda esimerkiksi palveluille lisätarvetta. 

– Suomessa on vasta yksi geopark, mutta useita valmistelussa, mikä osoittaa tämän kiinnostusta. Se toisi kansainvälisen ulottuvuuden, monia mahdollisuuksia yritystoimintaan ja kunnille. Siinä on kehittämisen mahdollisuus ja piristysruiske, listaa puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta.

Kauhajokelainen luontopalveluyrittäjä Ismo Nousiainen allekirjoittaa Peltosen sanat ja pitäisi Geopark-verkostoon pääsemistä näkyvyyden kannalta tärkeänä.

– Uskon, että se nostaisi alueen näkyvyyttä vähän samaan tapaan kuin Merenkurkussa maailmanperintöalue, sanoo Nousiainen.

Vastaavanlaisia sateita saadaan vain kerran vuosikymmenessä syyskuun aikana, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ida-Reetta Jokela.

– Pohjanmaalla laajoilla alueilla on tullut vettä keskimääräistä enemmän eli yli 40 milliä. Esimerkiksi Kauhavalla on satanut 57 milliä, Seinäjoella 45 ja Kokkolassakin 44 milliä, luettelee Jokela.

Nivalassa sade kasteli terveyskeskuksen kellarin

Runsaat sateet ovat työllistäneet pelastuslaitoksia. Ainakin Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella tehtäviä on ollut Nivalassa, Haapajärvellä ja Sievissä. Nivalassa rankkasade kasteli terveyskeskuksen kellarikerroksen tilat. Vahingot nousevat arviolta 10 000 euroon.

– Lattioita joudutaan aukaisemaan ja mattoja uusimaan. Vauriot koskevat pääosin välinehuollon tiloja eli niille toiminnoille joudutaan miettimään väliaikaisesti poikkeusjärjestelyitä, kertoo Nivalan kiinteistöpäällikkö Jari Jyrkkä.

Silti terveyskeskus voi jatkaa toimintaansa normaalisti.

Runsaimpien sateiden pitäisi olla jo ohi perjantain iltapäivään mennessä, mutta pieniä kuuroja on vielä luvassa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan. Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.