Pentti Impiö luki viestikyyhkyharrastuksesta reilu kymmenen vuotta sitten. Hän kiinnostui lukemastaan ja tutki asiaa lisää. Kun vaimokin näytti vihreää valoa ja naapureilta tuli lupa, kaikki oli valmista uudelle harrastukselle.

Impiö lähti etsimään itselleen lintuja ja hankkikin sellaisia. Alun alkaen hän hankki kyyhkyt myös koirien koulutusta varten. 

– Kanakoiria ehdollistetaan siihen, etteivät ne aja lintuja takaa. Kyyhkyillä oli helppoa kouluttaa koiria.Tosin aika äkkiä se meni siihen, että aloin pitää niitä lemmikkeinäni, muistelee Impiö. Kyyhkyt ovatkin jääneet Impiön kodin pihaan omaan rakennukseensa.

Muistikortti kirjeenä kyyhkyn matkaan

Treenauseläimistä lemmikeiksi muuttuneet kyyhkyt saavat lentää vapaana silloin, kun niille sopii. Linnut pääsevät itse ulos avonaisesta häkistään. Ne käyvät lentämässä lenkkinsä ja palaavat sitten kotilakkaan, yhteiseen lepo- ja suojapaikkaan.

– En halunnut lähteä inhimillistämään kaikkia lintuja antamalla niille nimiä. Siihen pitää tottua, että lintuja saattaa hävitäkin. Se on kylmä tosiasia, kun nämä saavat vapaana lentää.

Linnut lentävät päivittäin pihapiirissä, jotta ne oppivat oman alueensa. Sen jälkeen kyyhkyt viedään vähän kauemmaksi ja kauemmaksi, että ne oppivat eri ilmansuunnista ja välimatkojen päästä palaamaan takaisin. Petolinnut ovat riskitekijöitä lennättämiselle, joiden riskit kasvattaja tiedostaa.

Lennättäminen on ollut hyödyllinen treeni linnuille, sillä Impiö vuokraa kyyhkyjään häätilaisuuksiin. Silloin lintujen täytyy osata takaisin kotilakkaan. Kirjeitä hän ei ole lähettänyt, koska kyyhkyjen kautta kirjoittelu olisi vain yksisuuntaista.

– Näillä saa vain vastaanotettua viestejä, eikä lähetettyä takaisin. Täytyisi olla vastapuolen kyyhkyjä, jotta vastaus olisi mahdollista. Vähän haasteellista, mutta kyllä monet harrastajat edelleen pistävät kirjekoteloita kyyhkyjen jalkaan.

Impiön mukaan nykypäivänä kirjekyyhkyt kuljettavat Euroopassa esimerkiksi muistikortteja sellaisissa tilanteissa, joissa ongelmaksi tulevat haasteelliset liikenneyhteydet. Myös mahdollisten haasteiden varalle osataan varustautua.

– Petolintujen varalle lähetyksen yhteydessä lähettäjät päästävät muutaman kyyhkyn viestinviejän mukana, jotta mahdollinen muistikortin katoaminen petolinnun mukaan pienenee.

Kyyhkyjen kasvatus on Impiön perheessä pääosin isän harrastus, johon pojat välistä osallistuvat loma-aikaan laittamalla ruokaa ja katsomalla lintujen perään.

– Toki vaimokin suhtautuu positiivisesti tähän harrastukseen. Se on mitä tarvitaan aina näissä miesten harrastuksissa, Impiö veistelee.

Suomessa kyyhkyharrastajia on Impiön mukaan muutamia kymmeniä.

Suomalaisen luonnon monimuotoisuuden tutkijat ovat yhdistäneet voimansa viime aikoina selvittääkseen vähiten tunnettuja ja tuntemattomia lajeja sekä niiden elintapoja ja uhanalaisuutta – samalla on selvinnyt kuitenkin myös aiemmin tuntematonta lajistoa

Työssä tarvitaan erikoistuneiden tutkijoiden yhteistyötä. Yksi tutkimusrahoitusta saaneista tahoista on Jyväskylän yliopistossa toimiva tutkimusryhmä, jossa luonnonsuojelubiologit tekevät tiivistä yhteistyötä Luomuksen, Turun yliopiston kasvimuseon ja Suomen ympäristökeskuksen lajiasiantuntijoiden eli taksonomien kanssa.

– Taksonomien avulla saamme selville myös lajistoa, jota kukaan ei ole osannut edes etsiä. Mukana on lajeja, joita ei ole kuvattu tieteellisesti tai ainakaan havaittu koskaan lähialueilta, toteaa tutkimusta johtava Panu Halme Jyväskylän yliopistosta Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Pienen pienten sienien joukossa yksi isompi

Tähän mennessä vastaan tulleista tuntemattomista lajeista suurin osa on pieniä kotelosieniä ja muita lähes paljaalle silmälle näkymättömiä lajeja. Myös muutama isokokoinen sienilaji on tullut vastaan ja yksi niistä on jauhekaarnahiippo.

Isokokoista hiippolajiin kuuluvaa jauhekaarnahiippoa löydettiin Suomesta nyt ensimmäistä kertaa. Jauhekaarnahiippoa on löydetty aiemmin harvinaisena Norjasta ja Ruotsista.

Lahopuiden kaarnalla kasvava sientä, jonka jalka on valkoisen jauheen peitossa, löytyi Isojärven kansallispuistosta sekä Jämsän Hallinmäen suojelualueelta. Tutkijoille on selvää, että laji on myös Suomessa harvinainen ja hyvin todennäköisesti uhanalainen.

Lapin liiton lohityöryhmä vaatii Eviraa toimimaan nopeasti Tornionjoen kalakuolemien selvittämiseksi.

Lohityöryhmä on erittäin huolestunut lohikuolemista ja erityisesti Ruotsin puolelta tulleista uutisista, joiden mukaan Tornionjoelta olisi löydetty lohikalojen ihokuolioon johtavaa UDN-tautia.

Työryhmän puheenjohtaja Risto Similä sanoo, että Tornionjoki on Itämeren alueen tärkein lohijoki ja suurin poikastuotantoalue.

– Tästä syystä me pidämme tärkeänä, että Evira osoittaa pikaisesti riittävät määrärahat ja resurssit kattavan tutkimuksen aloittamiseksi. Kalakuolemien syyt tulee selvittää ja niiden lähteet eliminoida, sanoo ryhmän puheenjohtaja ja Ounasjoen kalastusalueen isännöitsijä Risto Similä.

Työryhmä toimii Lapin liiton lohi- ja kalastusasioiden neuvoa-antavana asiantuntijaryhmänä.

Karstulan Kilpisuo on varsin erikoinen tapaus koko Suomen soidensuojelun historiassa. Möttösen veljekset Markku, Olli ja Sakari päättivät hakea omistamansa 160 hehtaarin alueen luonnonsuojelualueeksi vapaaehtoisella sopimuksella.

– Meillä ei ollut mitään akuuttia tarvetta hakea tätä rauhoitukseen, mutta sitten tässä alettiin käydä keskustelua, sopisiko tämä myös turvetuotantoon. Ja joitain yhteydenottoja jo tuli. Silloin ajattelimme, että on varmempaa, että tehdään jonkinlainen päätös siitä että tämä säilyy koskemattomana, kertaa suon historiaa maanomistaja Sakari Möttönen.

WWF mahdollisti suojelun 1980

Valtiolla ei ollut 1980-luvun alussa korvausjärjestelmää, mutta vasta Suomeen rantautunut Maailman Luonnonsäätiö WWF tuli apuun ja maksoi maanomistajille korvauksen suojelusta.

– Silloin maksettiin muutamia kymmeniä tuhansia markkoja ja se ei tietysti vastannut sitä arvoa mikä tällä suolla olisi ollut ojituksen kautta rahallisesti, kertoo ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen WWF:stä.

– Ei WWF ole historiansa aikana kovin montaa kertaa maksanut yksityiselle maanomistajille korvauksia. Hienoa, että tässä on tämmöinen esimerkki ja koko suo on myöhemmin saatu täydennettyä suojelun piiriin, iloitsee Tolvanen.

Kilpisuon muutkin maanomistajat lähtivät mukaan suojeluun ja koko suojelualueen laajuus nousi 260 hehtaariin. Nyt kokonainen Kilpisuo on alueen ainoa luonnontilainen laaja suo.

Suojeluarvot vaan parantuneet

Keskiviikkona Kilpisuolla tehtiin maastotarkastelu, jossa todettiin alueen luontoarvot.

– Tarkastelun merkitys on ollut todeta, että suo on edelleen luonnontilainen ja todeta myöskin se, että suojeluarvot  ovat vain parantuneet tässä 35 vuoden matkan aikana, kertoo luonnonsuojelupäällikkö Päivi Halinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

– Kilpisuo on todellinen helmi tällä alueella ja koko Keski-Suomessa juuri siksi, että maanomistajien valistuneisuus on näyttänyt tietä. Ydinmaanomistajien esimerkki on tuonut mukaan muita maanomistajia ja on saatu suojeltua todella hieno ja täysin luonnontilaisena säilynyt suokokonaisuus, arvioi Halinen.

Lintutorni ja pitkospuut löytyvät, laavu toiveena

Kilpisuolle rakennettiin jo 90-luvun loppupuolella ensimmäinen aika pitkä pitkospuureitti. Se uusittiin pari vuotta sitten. Lintutorni suolle valmistui viime vuonna.

– Suota pyritään maanomistajien positiivisen asenteen vuoksi kehittämään retkeilykohteena. Myös tarkkaillaan ja seurataan miten alueen ympäristössä tilanteet muuttuvat, jotta suon luonnontilaisuus ja erityisesti vesitalouden säilyminen pysyvät edelleen hyvinä, perustelee Halinen.

Maanomistajia Kilpisuon suojelu Karstula Kimingin kylällä ei ole kaduttanut.

– Ei hetkeäkään, oikeastaan sen arvo alkaa vasta nyt tulla esille, kun niin paljon keskustellaan luonnon säilymisestä. Nyt tiedetään, että kun suota on kaivettu ja käytetty hyväksi, niin sillä on ollut muuhunkin luotoon haitallisia vaikutuksia, kertoo yksityinen luonnonsuojelija Sakari Möttönen

– Kyllä se tuntuu hyvältä, kun täällä ihmiset käyvät. Tänäänkin on nähty retkeläisiä tuolla pitkospuilla. Mä ehdotan tänne vielä laavua ja levähdyspaikkaa, jotta perheet voisivat paistaa makkaraa ja syödä eväitä, vinkkaa Möttönen.

Sakari Möttöstä, Petteri Tolvasta ja Päivi Halista Kilpisuolla haastatteli Tenho Tornberg.

Keski-Suomen pelloilla puintityöt ovat vauhdissa. Sadosta ohra kärsi kylmyydestä ja kosteudesta eniten. Ruis sen sijaan on hyötynyt alkukesän viileydestä ja sateista.

– Puinti on hyvässä vauhdissa ja tällä viikolla työ on edistynyt hyvin. Jos syyskuun aikana poudat jatkuvat, saadaan viljat pääosin puitua, kertoo ProAgria Keski-Suomen johtaja Vesa Laitinen.

Puimurin rattiin

Jämsän Koskenpäällä viikonloppua vasten aloitellaan rukiinpuintia. Rehuohrat on saatu jo puitua. Takana on poikkeuksellinen kesä.

– Kasvustot olivat hyviä, mutta laatu ja määrä eivät oikein miellytä. Jotain opiskeltavaa tästä kesästä jäi. Kylmyys oli se päätekijä, joka heikensi ohran pääsatoa. Vielä pystyssä olevien viljojen suhteen ollaan toivokkaampia, jos sieltä jotain satoa saisi, toteaa viljelijä Kalle Hankamäki.

Siitä, saadaanko pelloilta leipää suomalaisiin pöytään, ei Hankamäki ole huolissaan. Hankamäen tilalta tuotokset matkaavat etupäässä mallastamoon ja myllyyn Lahdessa. Osan sadosta Hankamäki myy suoraan rehuksi karjatiloille.

– Tämä on yksi vuoden parhaista hetkistä. Kesän työ korjataan talteen ja valmistaudutaan talveen, Hankamäki miettii tulevia töitä.

Puhdas kaura kiinnostaa maailmalla

Hankamäki kuvailee Suomea saarivaltioksi maailman viljamarkkinoiden suhteen. Kaikki vilja, joka lähtee Suomesta maailmalle, kuljetetaan laivalla pois. Se lisää kustannuksia ennen kuin suurempiin markkinoihin päästään kiinni. Suomessa kasvanutta viljaa osataan arvostaa maailmalla: Suomessa käytetään maltillisesti kasvinsuojeluaineita ja lämpökuivaus tekee viljasta erityisen puhdasta.

– Kauraa menee etupäässä elintarviketuotantoon. Kauralla on terveysvaikutuksia, jotka ovat nyt hyvässä nosteessa. Suomalainen ja skandinaavinen kaura on siihen parasta.

Maanviljelijät osoittivat yhdessä mieltä Brysselissä alkuviikolla. Mielenosoitukseen osallistui tuhansia maanviljelijöitä ympäri Eurooppaa. Vaikka työ ei välillä kannattaisikaan tiloilla, jokainen ei voi vain lopettaa.

– Ne lopettavat jotka pystyvät, mutta Suomessa on paljon tiloja, joiden on pakko vain jatkaa. Kassavarat eivät riitä maksamaan velkoja takaisin.

Jämsäläisen viljelijän syystyöt jatkuvat vielä lokakuulle saakka. Hankamäki epäilee, että mallasohrat ja kaura puidaan viimeistään lokakuussa.

Kalle Hankamäen tapasi toimittaja Terhi Pirilä-Porvali. ProAgrian Keski-Suomen johtajan Vesa Laitisen tavoitti toimittaja Matleena Ylikoski.

Suomen metsissä muhii ja odottaa ottajaansa yksi parhaista puolukkasadoista miesmuistiin. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että puolukkaa on metsissä 30 kiloa hehtaarilla.

Luken arvion mukaan puolukkaa on yhteensä 350 miljoonaa kiloa. Mustikkasesonki alkaa olla ohi, mutta sitäkin kypsyi 280 miljoonaa kiloa.

Huippusadot on huomattu myös marjaa ostavissa ja jalostavissa yrityksissä.

– Heinäkuun puolivälistä lähtien marjaa on tullut sisään alle tai yli 2 000 kiloa päivässä seitsemänä päivänä viikossa, hirvensalmelaisen Marja-aitan yrittäjä Atte Valkiainen kertoo.

– Se on kaksi kertaa enemmän kuin kertaakaan aiemmin yrityksemme parinkymmenen vuoden historiassa.

Marja-aitta on joutunut turvautumaan viime viikkoina poikkeusjärjestelyihin. Normivuonna marjat jalostetaan mehuiksi.

– Osa marjoista on jouduttu myymään suoraan eteenpäin. Pakastetila on loppunut kesken ja marjojen sisäänostoon on tarvittu rahaa, Atte Valkiainen kertoo.

Perinteinen varreton poimuri valttia

Osa runsaasta marjamäärästä selittyy lähistöllä vaikuttavilla thaipoimijoiden yhteisöllä, mutta myös vakiopoimijat ovat kiikuttaneet marjaa pihaan ahkerasti.

– Kertatoimitukset ovat kauttaaltaan isompia.

Kepeäjalkainen poimija kerää tänä syksynä huimia päiväsaaliita. Valkiaiselle marjoja toimittava vakiopoimija kertoi juuri 150 kilon päiväsaaliista.

– Veikkaan, että huippupoimija voi tänä syksynä kerätä jopa 200 kiloa päivässä.  Se vaatii poimijalta kestävyyttä, taitoa kerätä ja tiettyä intohimoa. Jos maistuu tympeältä, ei onnistu, Valkiainen tuumii.

– On mielenkiintoista nähdä, millaisiin tuloksiin parhaat kerääjät pääsevät, kun ensi viikon huippusesonki on kohdillaan. Sangollinen voi löytyä kymmenen neliön alueelta. Sangollisen voi kerätä reilussa kymmenessä minuutissa.

Valkiaisen mukaan puolukan poiminnassa paras ja riittävän tehokas on perinteinen poimuri ilman vartta.

– Se käsitys minulla on, että suomalainen poimii perinteisesti ja herkällä kädellä, jolloin marjat ja maaperä jäävät murjomatta.

"Harava monta kertaa nopeampi"

Yle Etelä-Savo tavoitti myös Valkiaisen mainitseman kerääjän, joka on yltänyt jo 150 kilon päiväsaaliisiin. Hän on juvalainen Erkki Matiskainen.

– Tarkkaan ottaen 152 kiloa. Toisena päivänä keräsin 93 kiloa, mutta silloin piti käydä kolmessa paikassa ja aikaa meni ajamiseen.

Matiskainen kertoo keräävänsä varrellisella haravalla, jollaisen saa kaupasta noin 150 eurolla.

– Harava on monta kertaa poimuria nopeampi. Eikä roskaakaan tule oikealla tekniikalla poimuria enempää, Matiskainen kertoo.

– Marjaa on paljon, mutta osa on vielä raakaa, Matiskainen kertoo.

Harvinaisen tasalaatuista

Puolukka vaatii tänä vuonna kypsyäkseen normaalia pidemmän ajan. Luonnonvarakeskuksen mukaan kukinnasta kypsymiseen vierähti ilmeisesti kylmän ja sateisen alkukesän takia 88 vuorokautta. Tuusulan korkeudella keskimääräiseksi kypsymisajaksi on 2000-luvulla laskettu 74 päivää.

Viikonlopun sääennusteet lupaavat kelpo marjastuskeliä, mutta aivan paras keräysaika sijoittunee ensi viikon puolelle.

– Paikoittain marja on vielä raakaa, mutta ensi viikolla pääsee keräämään laidastaan. Marja on paitsi sadoltaan runsas myös erittäin hyvä- ja tasalaatuinen. Usein laatu vaihtelee keruupaikasta riippuen, mutta nyt tulee laatumarjaa joka puolelta.

Puolukasta maksettava hinta on jäämässä puhdistettuna alle kahden euron.

Maskun lepakoiden kuntoa selvitettiin syyskuun alussa rengastusten yhteydessä. Biologi Ville Vasko, gradua lepakoista tekevä opiskelija Anna Blomberg ja lepakkoharrastaja Risto Lindstedt saapuivat syyskuisena iltana Maskun Louhisaaren kartanon maille.

Alueella on ollut jo vuosia lepakoiden pesäpönttöjä ja Lindstedt kertoo käyvänsä kuuntelemassa lepakoiden lentoa detektorin avulla. Hän kertoo myös osaavansa katsoa oikealla tavalla liitelyä ja näkee lepakoita usein. 

Rengastukseen tarvittavia lepakoita etsittiin pesäpöntöistä ja niitä yritettiin saada kiinni myös verkkojen ja erillisen lepakoiden pyydystämiseen tarkoitetun niin sanotun harpun avulla. Lähes 30 lepakkoa löytyi pesäpöntöistä, joten rengastaminen saatiin alkuun.

Rengastuksessa lepakoista saadaan yksilöityä tietoa

Rengastuksessa lepakot punnitaan, niitä mitataan ja niiden kuntoa tarkastellaan. Tällä kertaa joukossa oli pari aiemmin samalla paikalla rengastettua yksilöä.

– Niistä voidaan selvittää, mikä on yksilön kunto. Paino suhteessa siiven pituuteen kertoo aika paljon siitä, ovatko ravintovarastot hyvät ja miten se on valmistautunut esimerkiksi pian alkavaan talvihorrokseen, kertoo Ville Vasko.

Biologi Vasko toivoo lisää tutkimusta varsinkin harvinaisista lajeista.

– Nämä vesisiipat, joita kaikki tämän illan yksilöt ovat, eivät enää jaksa kovasti innostaa. Ne ovat jo tuttuja. Toivoin, että tämän illan aikana olisimme nähneet myös harvinaisempia lajeja, pohtii Vasko.

Turun yliopistossa ei ole parhaillaan käynnissä mitään isoa lepakkoprojektia. Suomessa ei tiedetä edes lepakoiden lukumäärää. 

– Meillä on esimerkiksi täällä Lounais-Suomessa sellainen harvinainen laji kuin ripsisiippa. Sitä ei tavata juurikaan muualla Suomessa. Olisi todella mielenkiintoista tutkia, mistä kaikkialta sitä löytyy, kuinka yleinen se on ja mikä sen kannan suuruus Suomessa on, pohtii Vasko.

Maskun lepakoista puolet poikasia

Lepakkoharrastajat tähyilivät taivaalle huolestuneina alkukesällä. Loppukesästä siivekkäitä on taas näkynyt. Noin puolet rengastuskerran lepakoista oli tämän vuoden poikasia.

– Alkukesästä niitä ei näkynyt tai kuulunut missään. Loppukesästä niitä alkoi löytyä vanhoilta, hyviltä paikoilta. Tänään käsiteltiin melkein 30 lepakkoa. Ne vaikuttivat ihan hyväkuntoisilta ja olivat saaneet jälkeläisiäkin. Se on ihan hyvä merkki, pohtii Vasko.

Harrastajat tekevät tärkeää työtä tiedonhankkijoina ja tuntuvat myös olevan todellisia lepakkojen ystäviä.

– Lepakoissa on jotain sellaista salaperäistä ja kiehtovaa. Niissä riittää tutkittavaa paljon ja onhan ne söpöjä eläimiä, naurahtaa Vasko.

Kohta alkaa olla kiire havaita lepakoita, sillä kohta ne siirtyvät talvihorrospaikoilleen.

Biologi Vesa Hyyryläinen oli tulossa Paltamon kirkonkylältä, kun noin kello 14 aikoihin iltapäivällä hän havaitsi ison tumman petolinnun. Oulujärven suunnasta lännestä tullut lintu oli kiljukotka, joka on äärimmäisen harvinainen.

– Se on ehkä yksi maailman uhanalaisimmista petolintulajeista, kokonaiskannaksi arvioidaan noin 5 000 paria. Kainuussa siitä on havaintoja vain 3–4 kappaletta.

– Kiljukotkaa ei ole helppo tunnistaa, se vaatii kokemusta, jotta sitä voi verrata muihin lähilajeihin. Kiljukotka on hyvin tumma, vähän roikkosiipinen ja pitkäsiipinen sekä erittäin kookas, mutta kuitenkin pienempi kuin maa- tai merikotka, Hyyryläinen jatkaa.

Kiljukotka on itäinen laji, joka pesii pääsääntöisesti Aasiasta Itä-Eurooppaan. Suomessa tavataan vuosittain joitakin yksilöitä, Pohjanmaalla on 2000-luvulla pesinyt yksi pari.

Ilmatieteen laitos ennustaa, että revontulien näkymisen todennäköisyys Lappia eteläisemmässä Suomessa on merkittävä tänään ja ensi yönä. Päivystävän meteorologin mukaan geomagneettinen aktiivisuus päivällä on ollut niin voimakasta, että jos taso pysyy yllä, voi revontulia hyvinkin todennäköisesti näkyä Etelä-Suomea myöten.

Revontulia aiheuttaa avaruussäässä parhaillaan käynnissä oleva geomagneettinen myrsky, jonka taustalla on nopeamman aurinkotuulen vyöhyke, joka on nyt osunut Maapalloon.

Tähtitieteellisessä yhdistyksessä Ursassa ollaan myös varovaisen optimistisia revontulien näkymisen suhteen.

– Kun katsoo tilannetta, niin tällä hetkellä Etelä-Suomessa on poikkeuksellisen korkea aktiivisuustaso, Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo.

– Tällaisesta tilanteesta ei ole kuitenkaan aina seurannut revontulia illaksi, hän kuitenkin lisää.

Revontulien ennustaminen varmuudella onkin hankalaa.

– On aina todella vaikea sanoa, missä revontulia nähdään. Viime yönä revontulia on kuitenkin nähty aivan koko Suomessa Käsivarresta Helsinkiin, ja pilvitilanne näyttää siltä, että on aika selkeää, Liljeström toteaa.

Todennäköisyys suurempi syyspäiväntasauksen tienoilla

Revontulihavaintoja on tehty viime päivinä runsaasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole Anne Liljeströmin mukaan poikkeuksellinen ilmiö.

– Ollaan menossa kohti syyspäiväntasausta, ja silloin tilastollisesti näkyy enemmän revontulia.

Syynä on Maapallon asento radallaan: syyspäiväntasauksen aikaan pohjoisnapa on enemmän kääntynyt auringon suuntaan kuin talvella. Kesällä puolestaan on liian valoisaa revontulien havaitsemiselle. Syyspäiväntasaus on tänä vuonna 23.9.

Vaikka revontulia näkyisi ensi yönä etelässäkin, on esimerkiksi Helsingissä omat haasteensa revontulien havaitsemiselle.

– Helsingissä on niin paljon hajavaloa, että vaikka olisikin revontulia, niin ne todennäköisesti jäävät aika himmeiksi, Liljeström huomauttaa.

Eläimet on ammuttu Halsuan lisäksi Perhossa ja Lestijärvellä.

Myös Himangan, Kannuksen ja Toholammin lupa-alueella on jahdattu perjantaina karhua. Jahti alkoi jo aamulla Himangan Pernusta. Lupaa jatkettiin vielä myöhemmin päivällä. Tämänpäiväinen jahti on tämän vuoden neljäs.

Perhon laajalle yhteisalueelle saatiin tänä vuonna kolme kannanhoidollista poikkeuslupaa. Alueeseen kuuluvat Lestijärven, Vetelin, Kaustisen ja Halsuan kunnat.  Lisäksi yksi lupa irtosi Himanka-Kannus-Toholampi -akselille eli Keski-Pohjanmaalle lupia myönnettiin yhteensä neljä.

Karhunmetsästys  jatkuu lokakuun loppuun.

Karhu kuuluu Suomessa silmälläpidettäviin lajeihin. Vuonna 2014 Suomessa oli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan 1 405–1 535 karhua (Wikipedia).

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan. Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Sumu liittyy vuodenaikojen muuttumiseen, toteaa meteorologi Matti Huutonen.

– Aurinko alkaa painua mailleen entistä aikaisemmin ja yöt ovat pidempiä. Auringosta Suomeen tuleva energiamäärä pienenee. Kun sumu pääsee pitkän yön aikana kehittymään, ei auringon säteily riitä haihduttamaan sumua pois, Huutonen sanoo.

Aamujen hienot sumut ovat saaneet valokuvaajat liikkeelle. Sumukuvia kärkkyvä joutuu kuitenkin seuraamaan sääennusteita, eikä sumun ennustaminen välttämättä silloinkaan aina onnistu.

Tuulen suunta voi antaa sumun kehittymisestä jonkinlaista osviittaa.

– Jos puhaltelee esimerkiksi luoteistuuli, joka tuo kuivaa ilmaa Kölivuoriston yli Suomeen, ei sumua välttämättä muodostu. Jos taas vastaavassa lämpötilassa tuuli käykin lounaan puolelta, Itämeren yli ja Keski-Euroopan suunnalta, niin ilmamassassa on yleensä enemmän kosteutta mukana ja sumuakin todennäköisesti muodostuu, Huutonen kertoo.

Valokuvaajille on tiedossa sumuisia säitä myös jatkossa, ennustavat meteorologit.

– Öisin ja aamuisin esiintyy paikoin sumua, aamupäivän aikana sumu hälvenee ja sää selkenee, kerrotaan viikonlopun sääennusteessa.

Lisää sumukuvia sekä muita sää- ja luontokuvia voi lähettää osoitteeseen turku@yle.fi.

Riistaa, marjoja, kalaa. Aivan tavallista pohjoissuomalaista ruokaa.

Mutta kun tavalliselle ruoalle kehittelee tarinan ja tarjoilee tarinan höystämänä keski-eurooppalaiselle tai etelä-suomalaiselle matkailijalle, tavallisesta kypsyy houkutteleva erikoisuus.

– Ruoka pitää henkilöidä. Sen alkuperä pitää kertoa asiakkaalle, sanoo kuusamolainen Ruka Salongin matkailuyrittäjä Marjo Määttä.

Määttä on innolla mukana koillismaalla käynnissä olevassa Villiruoka-projektissa, jonka tavoitteena on räätälöidä alueellinen ruoka matkailutuotteeksi.

– Eihän esimerkiksi Keski-Euroopassa voi mennä noin vain metsään poimimaan marjoja. Eihän siellä voi syödä edes kalastamiaan kaloja.

– Täällä heille on suuri elämys, kun pääsevät pilkille, verkoille tai nuotalle. Ja kun ruoka laitetaan vaikkapa avotulella luonnossa, muuttuu meidän arkinen villiruoka matkailijan silmissä gourmeksi, Marjo Määttä sanoo.

Ei piiperrystä, vaan bisnestä

Villiruokaprojektissa Koillismaalla on mukana 43 yritystä kaupan, matkailun, alkutuotannon ja elintarviketuotannon aloilta.

Projektia vetävä Elisa Kangasaho kuvailee hanketta ruokamatkailuprojektiksi.

– Kun aloitimme tämän hankkeen, monet arvelivat sitä viherpiipertäjien puuhasteluksi. Kyllä tätä projektia tehdään ihan bisnesmielessä, ei tässä ole kyse aatteellisesta höpötyksestä, Kangasaho sanoo.

Kangasaho muistuttaa, että jos esimerkiksi Kuusamon 5 000 taloutta ostaisi 10 eurolla viikossa paikallista ruokaa, se tietäisi vuodessa lähes 2,5 miljoonan euron  lisäyksen alan toimijoiden liikevaihtoon.

–   Laskelmien mukaan yksi työpaikka vaatii yrityksessä sadantuhannen euron liikevaihdon kasvun. Kymmenellä eurolla saisimme 24 uutta työpaikkaa.

Jotta villiruoka saadaan luonnosta kannattavaksi tuotteeksi, pitää Koillismaalle saada Kangasahon mukaan lisää elintarviketuottajia.

– Tarjontaa ei voida lisätä, jos tuottajia ei ole.

Paikallaista kalaa pitsaan

Ravintola Rukan Kuksaa emännöivä Ruka Salongin Marjo Määttä sanoo, ettei heidän ruokalistalta löydy pitsaa.

– Kyllä pitsaakin voi tehdä paikallisesti. Raaka-aineet pitää laittaa vain uuteen muotoon. Miksi pitsassa pitää olla tonnikalaa, kun meillä on parempaa paikallista kalaa tarjolla, Määttä kysyy.

Kuusamossa järjestetään viikonvaihteessa Villiruokaan keskittyvä tapahtuma. Muun muassa Kuusamon torilla järjestetään lauantaina 12. syyskuuta Villiruokamarkkinat.

1. Hirvikärpänen munii ihmiseen

Tarua. Hirvikärpänen ei ensinnäkään muni lainkaan. Toisekseen ihminen ei kelpaa sille isännäksi, jossa kasvattaa poikasia. Hirvikärpäsnaaras ryhtyy kasvattamaan sisällään poikasta vain, jos se pääsee hirven tai tarpeeksi sopivan hirvieläimen iholle imemään verta. Veren avulla se kasvattaa yhden poikasen kerrallaan valmiiksi, ja pudottaa sen maahan koteloitumaan. Syksyn aikana hirven iholla elävä naaras voi tuottaa muutaman jälkeläisen.

2. Hirvikärpänen voi pesiä ihmisen niskaan tai korvaan

Tarua. Hirvikärpänen ei huoli ihmisverta ravinnokseen, joten se ei pesi ihmisessä. Pudottauduttuaan ihmisen iholle hirvikärpäsen toiveissa on jatkaa matkaa hirveen. Kuitenkin hirvikärpäsen ollessa siinä uskossa, että isäntäeläin on löytynyt, se voi purra siipensä poikki, eikä näin olleen pääse omin avuin pois ihmisen kuontalosta.

3. Hirvikärpänen ei tee ihmiselle mitään

Tarua. Vaikka hirvikärpänen ei voi käyttää ihmisverta ravinnokseen, se voi maistaa ihmistä imukärsällään eli pistää ihmistä jättäen jälkeensä kutisevan paukaman. Jostakin syystä hirvikärpänen ei pistä kaikkia ihmisiä, mutta toisia toistuvasti.

4. Hirvikärpäsen pisto voi kutista kuukausia

Totta. Hirvikärpäsen pistosta kohoaa usein pieni punainen näppylä, joka voi kutista vielä talvipakkasillakin. Joidenkin kokemusten mukaan kutina voi rauhoittua talvella, mutta kun hirvikärpänen seuraavana syksynä pistää uudelleen, alkavat vanhatkin pistokohdat kutista uudelleen. Näin ei kuitenkaan käy aina, eikä pistojälki välttämättä kutise kuukausia.

5. Hirvikärpänen ei kuole saunassa tai pesukoneessa

Totta. Hirvikärpänen kestää helposti niin kuumuuden kuin pesukonekäsittelynkin. Ei siis auta mitään, jos laittaa hirvikärpäsiä vilisevän metsästystakkinsa pesuun. Hirvikärpänen kuolee parhaiten puristamalla se napakasti kynsien väliin. Myös kova pakkanen tappaa hirvikärpäsen ja kova talvi voi jopa vähentää koko seuraavan syksyn hirvikärpäskantaa tappamalla koteloissaan olevia poikasia. Tavallisesti hirvikärpänen kuitenkin kestää sään kuin sään.

6. Ihminen voi joutua hirvikärpäspilven hyökkäyksen kohteeksi

Totta. Hirvikärpäsiä on siellä missä on hirviäkin. Ne esiintyvät pistemäisesti pienillä alueilla ja niinpä ihminen voi löytää itsensä paikasta, jossa kymmenet ja kymmenet hirvikärpäset surahtelevat yhtä aikaa iholle.

7. Yhdessä hirvessä voi olla jopa 10 000 hirvikärpästä

Totta. Hirvikärpäset voivat aiheuttaa hirvelle stressiä parveillessaan pilvinä hirven ympärillä.

8. Hirvikärpänen on tarpeeton luontokappale

Tarua. Hirvikärpäset ovat ainakin tiaisten ja päästäisten ravintoa.

9. Tehokasta keinoa hirvikärpästen karkottamiseen ei ole

Mene ja tiedä. Jotkut vannovat välttyvänsä hirvikärpäsiltä laittamalla metsään mennessään runsaasti hajuvettä. On mahdollista, että hirvikärpäset karttavat voimakkaasti ei-hirveltä tuoksuvaa olentoa. Toiset luottavat vaaleaan pukeutumiseen metsässä, jopa neonväreihin. Ainakin hirvikärpäsen erottaa silloin vaatteesta helposti. Monet tyytyvät siihen, ettei hirvikärpäsiä voi karkottaa, mutta niiden pääsyn iholle voi estää laittamalla takin kaula-aukkoon ja hihansuihin kaksipuolista teippiä, jolloin hirvikärpänen jää siihen kiinni.

Testipaikkana oli Jyväskylän Kitukangas Mustankorkean jätteenkäsittelylaitoksen takana. Se ei ole suinkaan pahimpia hirvikärpäsalueita Jyväskylän seudulla, mutta kyllä niitä sielläkin tavataan.

Hirvikärpäsen torjuntaan tarvittavat välineet eivät välttämättä maksa paljoa. Kävimme hakemassa rakennustarvikeliikkeestä alle viisi euroa maksavan valkoisen kertakäyttöhaalarin. Koko vartalon saa helposti suojattua ”maalarinhaalarilla”. 

Hirvikärpänen iskee mieluusti niskaan, joten pään seutu kannattaa suojata hyvin. Muun muassa pyöräilijöiden suosima putkimainen huivi suojaa sekä niskan että tarvittaessa myös kaulan. Metsästäjien ja kalastajien käyttämä sääskiverkkohattu on myös toimiva ratkaisu.

Irralliset suojalasit osoittautuivat sikäli hankaliksi, että ne huurtuvat helposti. Sitten vielä kertakäyttöhanskat käsiin ja ylimääräisten saumojen tilkitseminen roudarin teipillä. Hirvikärpäsen torjuntapaketti alkaa olla koekäyttöä vaille valmis.

Dosentti Jari Haimi Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteidenlaitokselta arvioi, että toimittajan varustus näyttää aika lailla täydelliseltä.

– Olisin aika epätoivoinen jos olisin hirvikärpänen ja koettaisin ihollesi päästä. Pikkusen ehkä liioittelun makua, mutta varmasti pätevä, sanoo Haimi.

Suojavarustus on tehtävä itse

Hirvikärpäsiltä suojautumiseen ei ole olemassa varten vasten suunniteltuja varusteita, mutta Haimin mukaan monet käyttävät suojautumisessa mehiläisenhoitajan suojavarusteita.

– Monet käyttävät erilaisia viritelmiä. Yleensä siihen riittää kun on tiukka vaatetus ja sellainen verkkohuppu, joka pitää pään, niskan ja kaulan alueen suojattuna.

Hirvikärpänen voi olla painajainen

Hirvikärpäset eivät hyökkää kaikkien metsässä liikkuvien ihmisten kimppuun, sanoo Haimi.

– Tiedän, että osaa ihmisistä nämä pistävät eli koettavat imeä verta, mutta ilmeisesti hylkäävät siinä vaiheessa kun huomaavat, että tämä veri ei kelpaa niille ravinnoksi.

Monelle metsässä liikkuvalle hirvikärpänen on epämiellyttävä kokemus varsinkin puolukka- ja sieniaikana.

– Voin sanoa kokemuksesta itsekin joskus paenneeni hirvikärpäsiä. Painajaiseksi se on marjareissun tehnyt, kun niitä kovin paljon on. Minua ne eivät henkilökohtaisesti pistä koskaan, mutta silti kun niitä joka paikassa silmiä ja korvia myöten kymmenittäin, niin eihän se mukavaa ole, muistelee Haimi omia kokemuksiaan hirvikärpäsistä.

Hirvikärpäsen pistos voi aiheuttaa voimakkaan allergisen reaktion.

–  Ne ruvet saattavat olla hyvin märkivinä jopa useita viikkoja joillakin, sanoo Haimi.

Toisia ihmisiä ne taas eivät pistä ollenkaan.

– Ilmeisesti siinä on jonkinlainen kemiallinen vinkki, että toisia kokeillaan ja toisia ei, tietää dosentti Haimi.

Kylmä sää pelasti testaajan

Testiryhmämme taisi pelastaa pahimmilta hirvikärpäslaumojen hyökkäyksiltä se, että testi tehtiin aamulla aika lailla kylmän ja kostean yön jälkeen.

Hirvikärpäset ovat huonoja lentäjiä eivätkä ne pääse lentoon kolealla säällä.

– Hirvikärpänen tarvitsee lämpöä lähemmäs kymmenen astetta, että se pääsee lentoon. Tällainen kasteinen aamu on hankala koska siipiin tiivistyy vettä pisaroiksi. Iltapäivällä siellä olisi ollut varmaan ihan toisenlainen kuhina, arvelee Haimi.

Puolukkametsään kannattaakin mennä varhain aamulla tai viileällä kelillä.

–  Kyllähän metsästäjätkin tekevät metsästyssuunnitelmia sen mukaan, milloin hirvikärpäsiä on vähän liikkeellä.

Ruotsissa jätteenpoltto on suurta liiketoimintaa, eikä maan omat jätteet enää riitä kattamaan kaikkien jätteenpolttolaitosten kapasiteettia. Ruotsiin tuodaankin jatkuvasti valtavia määriä yhdyskuntajätettä poltettavaksi.

Jätteestä on tullut arvokas hyödyke, josta polttolaitokset kilpailevat.

Naapurimaassa Norjassa on myös polttolaitoksia, mutta Norjassa jätteestä maksetaan Ruotsia huonommin, joten joka päivä kymmenet rekat kuljettavat norjalaisjätteitä Ruotsiin poltettavaksi.

Toiminta on saanut epäterveitä piirteitä, kertoo uutistoimisto AFP:n selvitys. Esimerkiksi Länsi-Norjassa sijaitsevasta Vossin kaupungista ei viedä jätteitä sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Bergenin polttolaitokseen, vaan 800 kilometrin päähän Jönköpingiin Ruotsissa.

Koska suuri osa Norjan jätteistä päätyy Ruotsiin, Norjan polttolaitoksille on laivattava jätettä Britanniasta.

Ruotsalaisten hinnoittelupolitiikka ja suurten jäteyhtiöiden toiminta estävät myös ympäristöystävällisten alueellisten lämpökeskusten kehittymisen, norjalaiset nurisevat.

Onko kannattavaa - millä tavalla?

Jätteen rahtaamisella pitkin Pohjolaa on hintansa, joka on laskettavissa ympäristöarvoinakin. Svensk Avfall -yhtiön toimitusjohtaja Weine Wiqvist puolustaa jätteiden kuljetuksia.

– Tästä on paljon laskelmia ja tutkimusta. On todettu, että kuljetuksen merkitys on mitätön, hän sanoo AFP:lle.

– [Ympäristölle koituva] hinta on hyvin pieni, kun verrataan siihen säästöön, joka tulee, kun jätteet viedään pois maasta - missä muulloin jäte jouduttaisiin hautaamaan kaatopaikoille. Ja jäte käytetään polttoaineena, jolloin se korvaa kivihiiltä ja maakaasua..

Kolme tonnia yhdyskuntajätettä vastaa energiasisällöltään yhtä tonnia polttoöljyä tai kahta tonnia hiiltä, kertoo Svensk Avfall.

Maahan läjitetty yhdyskuntajäte aiheuttaa myös ilmastonmuutosta nopeuttavua metaanipäästöjä. Norjassa tosin jätteen läjittäminen kiellettiin jo vuonna 2009.

Miten käy kierrätyksen?

Ruotsalaisten into saada norjalainen jäte itselleen on johtanut kierrätyksen vähenemiseen, kertoo norjalaisen Returkraft-polttolaitoksen johtaja Odd Terje Dövik.

Norjassa uudelleenkäytetään, toisin sanoen kierrätetään, kompostoidaan tai hyödynnetään biokaasuna nyt 37 prosenttia jätteistä. Kuusi vuotta sitten osuus oli 44 prosenttia.

– Ympäristö hyötyisi eniten, jos ruotsalaiset polttolaitokset hakisivat poltettavaa Itä-Euroopasta, missä jäte oikeasti menee kaatopaikoille, kuin Norjasta, Dövik sanoo.

Suomesta vietiin viime vuonna ulkomaille noin 70 000 tonnia yhdyskuntajätettä. Tärkeimmät vientimaat olivat Ruotsi, Saksa ja Viro.

Yle Tampere haastatteli helmikuussa Jani Henttosta, joka oli lähdössä pitkälle vaellusretkelle. Matka Appalakeille käynnistyi maaliskuussa ja päättyi elokuun lopulla.

Pituutta vaellukselle kertyi 3 500 kilometriä. Reitti kulki pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa metsissä ja erämaissa poiketen välillä pelloille, maanteille ja pieniin kaupunkeihin.

– Sitä vaan kävelee päivästä toiseen, jolloin patikoinnista tulee oma elämäntapansa, Jani Henttonen kuvailee kokemustaan.

Matkalla ihminen muuttuu

Muutama vuosi sitten Henttonen kiersi Aasiaa ja päätyi Nepaliin. Hän tutustui kahteen tanskalaiseen, joiden kanssa mies kulki viikkokausia Everestin seutuja.

Erämaassa kävelystä tuli kertaheitolla Jani Henttosen intohimo. Hän ihastui vaeltamiseen, koska hiljaisessa metsässä on hyvin vähän häiriötekijöitä.

– Hiljaisuus tarttuu myös ihmiseen siinä kävellessä, sitä rauhoittuu. Toisaalta patikointi on myös rankkaa eikä aina niin siistiäkään, Henttonen muistuttaa.

Jani Henttosen mukaan vaeltaminen ei ole vain ihanaa metsäkuvaelmaa, jossa kuljetaan peuroja silitellen sumumetsässä. Välillä sataa vettä ja ukkonen myrskyää tai on valtavan kuuma.

– Virginiaan saavuttuani paahdetta kesti kolme kuukautta. Se oli fyysisesti raskasta, mutta kun ei enää jaksa ajatella, se hiljaisuus löytyy, Henttonen kuvailee.

Rajojen kokeilua

Appalakkien vaellusreitti oli kolmas pitkä patikointi Jani Henttoselle. Tällä kertaa hän halusi koetella myös omia rajojaan.

Henttosen mukaan matka kuulosti aluksi niin älyttömältä, että hän kiinnostui siitä välittömästi. Matkalla Georgiasta Maineen joutuu kulkemaan kolme Suomea peräkkäin.

– Halusin kokeilla, onko minusta siihen. Olin aika varma, että selviän jos vain pysyn kunnossa, vaeltaja sanoo.

Matkan päättyminen oli Henttoselle ristiriitainen kokemus. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä, jota vaeltaja juhlisti pullollisella keskiolutta.

– Perille pääsy oli osaksi surullista, vaeltamisen ei  olisi halunnut loppuvan. Toisaalta se oli helpottavaa monella tavalla, Jani Henttonen kertoo.

Auttin kalaveden osakaskunta sai luvan kalatien rakentamiseen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta viime vuonna. Työt jouduttiin keskeyttämään Lapin ely-keskuksen vaatimuksesta, kun osakaskunta alkoi rakentaa portaita eri paikkaan kuin luvassa määrättiin.

Rakennuspaikalla on ehditty jo tehdä maansiirtotöitä viime syksynä.

Osakaskunta aikoo nyt rakentaa kalaportaat Auttissa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eli siihen paikkaan, mihin ely-keskuskin sen haluaa.

Yli 150 metrin mittainen kalatie aiottiin rakentaa vanhaan Kemijoen uomaan tehdyn kauneuspadon yhteyteen. Sen tarkoituksena on elvyttää vaelluskalakantoja.

Kapinakokous kutsuttu koolle

Ryhmä osakaskunnan osakkaita aikoo kuitenkin saada osakaskunnan päätöksen puretuksi. Osakkaat ovat kutsuneet koolle ylimääräisen kokouksen 27. syyskuuta.

Kokouksen asialistalla on ainoastaan kalaportaiden rakennuspäätöksen purkaminen.

Korj. klo 12.30: Muutettu aikamuoto "aiottiin rakentaa".

Jos menneen kesän viileä ja sateinen sää lannisti monen suomalaisen, ei tilanne ollut yhtään parempi hyönteismaailmassakaan. Etelä-Karjalan Allergia ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen kertoo, että vielä keväällä esimerkiksi perhosten suhteen näytti tavattoman hyvältä.

– Oli lämmintä, monet lajit lähtivät aikaisin liikenteeseen ja niitä oli paljon. Sitten tuli pieni monttu, joka kesti koko kesä-heinäkuun. Vasta elokuussa lämpimät ilmat toivat taas vähän enemmän eloa hyönteismaailmaan.

Virta loppui kesken

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituuttiin on Saarisen mukaan tullut paljon kyselyjä muun muassa heinäsirkoista, perhosista mutta myös ampiaisista, jotka näin syksyllä ovat tavallisesti varsin ärhäköitä.

– Moni on ihmetellyt puuvarastossaan tai ullakolla, että vanhat tutut ampiaispesäpaikat ovat olleet aika hiljaisia. Omalta ullakoltani löytyi yksi pieni, keskentekoinen pesä.

Hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä ja liikkeellä sitä aktiivisemmin, mitä lämpimämpää on. Jos lämpötilat ovat tosi matalia, hyönteiset eivät pääse liikenteeseen ja ravinnon hakuun. Tämä johtaa Saarisen mukaan siihen, että monelta loppuu virta kesken kaiken.

– Esimerkiksi ampiaiskuningattarella ei ole energiaa lisääntymiseen eli pesän kasvattamiseen vaan voimat kuluvat elossa pysymiseen. Loppukesällä ampiaisyhteiskunnat ovat yleensä kaikkein suurimmillaan. Nyt kehittyneetkin yhteiskunnat ovat aika pieniä.

Ensi kesä on taas uusi kesä

Kimmo Saarinen muistuttaa, että hyönteisillä on hyvin merkittävä rooli siinä, miten asiat luonnossa toimivat. Hyönteisillä on suuri merkitys esimerkiksi kasvien pölyttäjinä. Osasyy esimerkiksi paikoin pieniin omensatoihin löytyy kesän vähäisestä hyönteismäärästä.

– Pölyttäjiä, mesipistiäisiä, mehiläisiä ja kimalaisia on ollut tavallista vähemmän. Kun pölytys menee vähän heikommin, lopputulos näkyy sadossa, joka myös jää heikommaksi.

Mennyt kesä ei kuitenkaan ollut hyönteisrintamalla katastrofi, vaikka se jäikin keskimääräistä heikommaksi. Hyönteisistä ei siis ole syytä olla huolissaan, sillä ensi kesä voi olla taas hyvä hyönteiskesä. Tässä vaiheessa syksyä aikuiset hyönteiset ovat Saarisen mukaan hakeutuneet talvikoloihinsa tai niiden jälkikasvu on hakeutumassa talvipiiloihin.

– Lämpimät, hyvät kelit ovat edesauttaneet jälkikasvua ja luoneet hyvää pohjaa ensi kesää varten. Nyt vain toivotaan sellainen runsasluminen, perinteinen hyvä talvi tähän väliin, niin seuraavaan hyönteiskesään on hyvät lähtökohdat.

Merikarvialla Riispyyssä sijaitsee varsin idyllinen kyläyhteisö, jolla on jo vuosikymmenet ollut yhteinen ranta venelaitureineen. Riispyyn rannalla lähes koko ikänsä asunut Jouko Sillanpää muistaa rantamaiseman täysin erilaisena mitä se nyt on.

– 60 vuotta sitten tässä oli vettä pari metriä ja tämä lahti on ollut auki. Soiden ojitukset ovat tuoneet vuosien saatossa jätteet lahteen ja nyt se on kasvanut lähes umpeen, Sillanpää surkuttelee.

Riispyyn ranta on yksi ranta kuuden rannan joukossa, jonka Maa- ja kotitalousnaiset aikovat laittaa yhdessä kyläläisten kanssa kuntoon. Järjestön naiset ovat syvästi huolissaan rantojemme repsahtaneesta kunnosta. Rehevöityneet ja hoitamattomat rannat halutaan entiseen loistoonsa.

– Halukkuutta rantojen parantamiseen on nyt tosi paljon. Olemme erikoistuneet kylämaisemiin ja nyt on selvästi noussut esiin vesistöjen kunto ja rantojen umpeenkasvamiskysymykset, sanoo kehityspäällikkö Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

"Järviä ei enää näy"

Maa- ja kotitalousnaisten mukaan vesistöjen rehevöityminen ei ole rantojen ainoa ongelma. Hannele Partasen mukaan kasvillisuus on pilannut maisemia myös vesirajan rannan puolella. Kauniit järvimaisemat halutaan takaisin näkyviin.

– Me elämme kymmenien tuhansien järvien maassa ja niitä järviä ei näy. Ei tieltä, eikä kylästä eikä aina mökkiläisillekään, Hannele Partanen toteaa.

Riispyystä Maa- ja kotitalousnaiset haluavat luoda yhden pilottikohteen, jonka esimerkillä muut kylät voivat laittaa rantansa kuntoon. Parantamistoimenpiteitä mietitään yhdessä kyläläisten kanssa ja rahoitus kunnostamiseen mietitään erikseen.

– Suunnitteluun ja hankehakemuksiin saamme ympäristöministeriöltä rahoitusta. Toteuttamiseen haetaan erikseen alueellisia kehittämisrahoja. Myös talkoisiin riittää töitä, Partanen lupaa.