–Lupaneuvontapuhelimesta on kyselty paljon, että mitä papereita pitää olla mukana. Perustelulomake tulostetaan poliisin nettisivuilta ja samalla asiakkaan kannattaa itse varata palveluaika hakemuksen jättämiseen. Listan tarvittavista liitteistä voi lukaista poliisin nettisivuilta, Korhonen neuvoo.

– Tällä hetkellä palveluajan saa noin kahden viikon päähän Jämsän, Keuruun ja Jyväskylän poliisiasemille. Pohjoisemmissa toimipisteissä onkin sitten selkeästi pidemmät jonot, kertoo Korhonen.

Aselupa-asioissa täytyy asioida oman kotipaikan poliisilaitoksella. Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella voi valita minkä tahansa lupapalvelun toimipisteen.

Hakemus perusteltava kirjallisesti

Aselupahakemus tulee perustella kirjallisesti. Perustelulomake täytetään ja tulostetaan poliisin verkkosivuilta etukäteen. Poliisin virkailija kysyy asetyypin, toimintatavan sekä kaliiperin suullisesti. Varsinainen hakemus täytetään poliisin virkailijan toimesta, mutta hakijalla tulee olla liiteasiakirjat mukana.

Soveltuvuustesti vaaditaan kaikilta hakijoilta. Soveltuvuustestiä ei tarvitse suorittaa, jos luvanhakijan henkilökohtainen sopivuus on tullut selvitetyksi lääkärin tai psykologin antamalla todistuksella, joka ei ole kuutta kuukautta vanhempi tai hakija on suorittanut soveltuvuustestin viimeisen kolmen vuoden aikana.

Ensikertalainen haastatellaan

Jos hakijalla ei ole aiempia aselupia, hänet kutsutaan haastatteluun. Haastattelussa selvitetään mm. aseen käyttötarkoitusta, aseiden säilyttämistä sekä hakijan henkilökohtaista sopivuutta.

– Yleensä metsästysharrastajat ovat fiksuja, luonnonläheisiä ihmisiä, mutta ampuma-aselaki edellyttää, että aseen hallussapitolupaa hakevan henkilökohtainen sopivuus on selvitettävä huolellisesti, selventää Korhonen.

Aseen hankkimisen jälkeen ase pitää esittää poliisille. Myönteisen lupapäätöksen yhteydessä asiakkaalle annetaan kirjallinen ohje, jossa kerrotaan että ase pitää esittää viimeistään 30 vuorokauden kuluttua aseen hankkimisesta.

– Nyt tuntuu olevan paljon niitä, jotka tulevat ihan viime tipassa näyttämään hankittua asetta, toteaa asetarkastaja Ossi Kujanpää.

– Palveluaika aseen esittämiseen pitää varata poliisin nettisivujen kautta samalla kun hieroo kauppoja, että saa varmasti palveluajan itselle mieluisimpaan toimipisteeseen ja ajankohtaan, Kujanpää vinkkaa.

Pohjois-Savon Marttojen erikoisneuvoja Heta Nykänen kannustaa kaikkia lähtemään nyt sienimetsälle.

Hänen mukaansa sienet ovat paikoin kärsineet kuivuudesta, mutta sateet muuttavat tilanteen nopeasti metsissä. Siksi hän ei lähde ennustamaan sienisadon runsautta.

Tällä hetkellä sienimetsästä löytyy muun muassa runsaasti lampaankääpää, haaparouskuja, yksittäisiä kanttarelleja ja isohaperoa.

– Sienet aina tuppaavat yllättämään meidät. Vaikka tilanne on paikoin aika huono, niin nyt kun sataa, niin siellä on ehkä nousemassa jotakin. Se on varma, ettei metsältä tyhjin korein tarvitse palata, vaan aina löytää särvintä leivälle, Nykänen lupaa.

Näillä Nykäsen antamilla aloittelijoiden sienivinkeillä pääsee jo pitkälle, joten eikun metsälle.

1. Ota mukaan sienet hyvin tunteva kaverisi

Jos sellaista ei ystäväpiiriin kuulu, niin ota mukaan pieni sieniopas tai tunnista sieni netin avulla. Aloita niin sanotuista helposti tunnistettavista, turvallisista lajeista, kuten kanttarelleista ja tateista.

– Aina pitää olla turvallinen olo sienten kanssa, Nykänen painottaa.

2. Maasto on hyvä tuntea

Mänty- kuusi- ja koivumetsissä kasvavat kullekin alueelle tyypilliset sienilajinsa. Kun kerran on löytänyt hyvän sieniapajan, sinne kannattaa suunnata toisenkin kerran, sienet ovat nimittäin paikkauskollisia.

– Sienimetsälle kannattaa lähteä kuivalla kelillä, Nykänen huomauttaa.

3. Mukaan otetaan sieniveitsi ja kori, ei muovipussia

– Minä en ollenkaan tykkää muovipusseista, sienistä tulee sylttyä ja ne roskaantuvat, Nykänen kommentoi.

Korin pohjalle laitetaan paperi tai pahvi.

On hyvä ottaa mukaan myös pieni rasia, jos haluaa kotona tarkistaa lajin, jonka tunnistus on jäänyt epävarmaksi. Sienet poimitaan kokonaisina tunnistusta varten.

Sienet puhdistetaan jo metsässä eli huonot kohdat ja roskat poistetaan. Saman lajin sienet laitetaan koriin vierekkäin. Kori suojataan, etteivät sienet roskaannu.

4. Sienet käyvät aivan kaikkeen

Onnistuneen sieniretken jälkeen on herkkuhetken aika. Sienet maistuvat vaikkapa paistettuina esimerkiksi voin, suolan ja sipulin kera, niitä voi lisätä salaattiin, niistä voi tehdä keittoa, niitä voi käyttää leivonnassa ja ne voidaan tarjota kalan, lihan tai kasvisten kera.

– Vain mielikuvitus on rajana, Nykänen hehkuttaa.

Harjoittelun sienimetsälle lähtöä varten voi aloittaa tunnistamalla marttojen keräämiä sieniä Yle Savon Facebook-sivuilla.

Moni mielii metsään ja haaveissaan näkee itsensä rinkka selässä seikkailemassa luonnon armoilla. Jos partio ei kuitenkaan lapsena kiinnostanut, voi vaellusretkelle lähteminen hirvittää: Entä jos eksyy? Jaksaako kävellä? Osaako tehdä tulet ja mitä siellä edes voi syödä? Onko puukko pakko ottaa mukaan?

– Jos ei ole kauheasti luonnossa liikkunut niin kannattaa aloittaa päivän mittaisesta retkestä, jolla ei jäädä yöksi luontoon, palvelupisteen hoitaja Tiina Linsén Metsähallituksesta sanoo.

– Jos hirvittää lähteä yksin, voi pyytää kokeneemman kaverin mukaan tai lähteä opastetulle retkelle. Mutta jos kohteessa on merkityt polut ja taskussa on kartta alueesta, niin kovin kummoisia taitoja ei tarvita. Tärkeintä on lähteä avoimella mielellä ja luottaa itseensä ja omaan tekemiseensä, Linsén toteaa.

Huomioi sää, varusteet ja ruoka

Vaikka hyvällä itseluottamuksella pärjää päivän retkellä pitkälle, on joitakin perusasioita, joita metsään mennessä on syytä muistaa.

– Ensimmäisenä kannattaa selvittää säätila. Täytyy tiedostaa keli ja varata varusteet sen mukaisesti. Samoin kuin syömiset ja juomiset täytyy huomioida sään mukaan. Esimerkiksi hellepäivänä on syytä ottaa reilusti vettä mukaan etenkin jos retkikohteessa ei ole vesipisteitä. Reitti kannattaa myös suunnitella niin, ettei vettä tarvitse kantaa mukana monta kymmentä kilometriä, Linsén sanoo.

– Hyvät kengät ovat retkeilyssä a ja o. Edellisenä päivänä ostettuja kenkiä ei kannata laittaa jalkaan vaan niiden pitää olla sisäänajetut. Sillä ei ole väliä onko retkeilyasu maksanut tuhat euroa vai viisikymppiä vaan tärkeintä on käytännöllisyys.

Varusteiden käytännöllisyydessä on hyvä muistaa, että niiden täytyy kestää läpi retken. Parin euron pieneen pussukkaan mahtuva sadeviitta voi toimia festareilla, mutta repeää helposti kun selässä on rinkka ja matka taittuu metsässä. Päiväretkelle ei välttämättä tarvitse edes ottaa sadevarusteita, mutta pidemmällä retkellä kaikki mahdollinen on syytä pakata vedenpitävästi muovipusseihin. Etenkin tulitikut.

– Reppuun syytä pakata puukko, pätkä narua, tulitikut sekä ensiapupakkaus, jossa on sidetarpeet sekä kyypakkaus. Ilmastointiteippi on myös kätevä joka paikan apu, Linsén kertoo.

Osaatko vuolla ja tehdä nuotion?

Perinteinen ruoka etenkin päiväretkellä on makkara. Jo kahden päivän reissulla ruuan säilyvyys on kuitenkin otettava huomioon, eikä tolkuttoman painavaa ruokasäkkiä jaksa kantaa kilometrikaupalla.

– Trangian kun ottaa mukaan, niin voi valmistaa pataruokatyyppistä ruokaa, makaroonia, mitä tahansa. Aloittelijalle sekin on jo retki, että on pari tuntia luonnon helmassa valmistamassa ruokaa, Linsén sanoo.

Retkeily vaatii joitakin erityistaitoja, mutta ei mitään, mitä jokamies tai -nainen ei oppisi.

- On hyvä olla ymmärrys siitä miten karttaa luetaan ja kompassia luetaan. Puukkoa pitäisi osata käyttää ja tietää, että jos joutuukin turvautumaan pintavesiin, niin ne täytyy keittää. Tulentekotaidot pitäisi myös olla. Pitää olla ilmavasti ladottuna pieniä, kuivia puita.

On täysin sallittua ottaa mukaan esimerkiksi sytytyspaloja helpottamaan tulentekoa. Ja jos ruuat valmistaa trangialla, ei nuotiota ole pakko tehdä lainkaan.

– Jokamiehen oikeudet on hyvä tietää, sillä luonnossakaan ei saa olla kuin pellossa, Linsén muistuttaa.

Pitempää retkeä ensi kertaa suunnitteleva saa apua luontoon.fi-sivuston Retkeilijän ABC:stä. Linsén kannustaa lähtemään rohkeasti metsään.

– Se on kivaa ja mukavaa, ja luonnossa on useinkin hyvällä tuulella. Tai jos ei sinne mennessä ole jo hyvällä tuulella niin ja tulee hyvälle tuulelle. Luontoliikunnan merkitys kasvaa koko ajan ja luonnon parantavat ominaisuudet on tunnustettu moneen kertaan.

Suomen riistakeskuksen karhusaalisseurannan mukaan torstaina kaatui naaraskarhu Inarin Riukuselän maastossa. Kuusamossa kaatui samana päivänä uroskarhu.

Perjantaina kaadettiin vielä Suomussalmella uroskarhu.

Karhuja on nyt kaadettu poronhoitoalueen kiintiömetsästyksessä yhteensä 13. Niistä viisi on metsästetty Suomussalmella ja viisi Lapissa, sekä loput kaksi Kuusamossa ja yksi Puolangalla.

Karhukiintiötä on jäljellä koko poronhoitoalueella 39 karhua. Metsästys alkoi viime viikolla ja päättyy lokakuun lopussa, tai kun kiintiö on täynnä.

Keski-Pohjanmaan alueelle on myönnetty kolme karhun kaatolupaa, joista vasta yksi on käytetty. Metsästäjät ovat käyneet useaan otteeseen esimerkiksi Halsualla, mutta heikoin tuloksin. Karhusta oli tehty havainto, ja kun koira saatiin paikalle, metsän kuningas oli jälleen tipotiessään. Tilanteita on muutenkin ollut paljon.

– Karhun metsästys on varmasti vaikeaa. Sen jäljittäminenkin on jo todella vaikeaa. Karhun metsästykseen tarkoitetut hyvät vainukoirat ovat harvassa. Tilanteita on ollut paljon, mutta se on haastava eläin, kertoo Keski-Pohjanmaan yhteislupa-alueen ylijohtaja Jani Anttila.

Esimerkiksi hirvien suhteen tilanne on aivan toinen.

– Hirvi ei pysty samalla tavalla harhauttamaan koiria ja metsästäjiä. Karhulle on myös ominaista se, että se saattaa päästää ihmisen päivällä ihmisen melko lähelle ja liikkuu lähinnä yöaikaan. Lämpimällä se ei oikeastaan liiku, ja muutenkin liikkuminen tapahtuu oikeastaan vain yöaikaan.

Kaatolupia harkitusti

Keski-Pohjanmaalla arvioidaan karhuja olevan yli 40. Kaatoluvat myönnetään lähinnä pentuhavaintojen perusteella, mutta myös aikuisista yksilöistä pitää olla havaintoja. Karhujen on nähty hiljattain liikkuvan neljän porukassakin. Karhut aiheuttavat ihmisissä pelkoakin.

– Kyllä ne tuhoakin saavat aikaan. Kaustisella ne ovat repineet esimerkiksi pyöräpaalia. Tälläiset tilanteet aiheuttavat pelkoa, ja myönnetyillä kaatoluvilla halutaan pitää karhu ihmisarkana.

Lupien ehtoja on myös hieman tiukennettu.

– Myöntämistä on tiukennettu siten, että koiralla pitää olla varmasti haukku päällä, koska yleensä sillä on haussa hirvi. Karhu on niin ovela, että se vie koiran hirven luokse. Hirvet eivät karhua pelkää, ne tulevat toimeen keskenään, sanoo Jani Anttila.

ANTTI KETTUMÄKI

Koski Tl on ollut kuluvan kesän aikana kotimaisten lintuharrastajien kiinnostuksen kohteena, kun kuntaan rakennetussa kattohaikaran pesässä syntyivät tiettävästi ensimmäiset Suomessa syntyneet kattohaikaran poikaset. Sunnuntaina pesältä tuli murheellinen uutinen: kolmesta poikasesta on jäljellä enää yksi.

– Kinttu-nimen saanut lintu eli FI1 löytyi aamulla läheiseltä pellolta menehtyneenä. Se oli lentänyt voimalinjaa päin, kertoo paikallinen lintuharrastaja Jaakko Laakkio.

Kattohaikarat ovat jo jonkin aikaa tehneet lähtöä ulkomaille, ja poikaset Kinttu ja Kontti ovat harjoitelleet lentämistä viime päivät ahkerasti. Ensimmäinen poikasista menehtyi heinäkuun alussa pudottuaan pesästä.

– Linnut ovat tallessa kylmässä, jos esimerkiksi jokin museo tarvitsee näitä, Laakkio sanoo lintujen jatkokohtalosta.

Riekonnaurua kuulee nyt tunturissa. Poikueet ovat menestyneet hyvin Ylä-Lapissa. Lintukantoja on laskettu kanakoirien avustuksella elokuussa. Samoin on tehty Ruotsissa ja Norjassa. Norjassa puhutaan jo riekkobuumista. Finnmarkin riekkotiheys on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Suomen Luonnonvarakeskuksen Luken erikoistutkijan Pekka Helteen mukaan Suomen lopullisia lukuja vielä lasketaan, mutta suunta on sama kuin naapurimaiden tuntureilla.

– Hyvältä näyttää. Tämä on nyt kahdeksas vuosi peräkkäin kun siellä Ylä-Lapissa tehdään näitä koira-avusteisia laskentoja ja kyllä tämä selvästi tämän jakson paras riekkovuosi on, sanoo erikoistutkija Helle.  

Helteen mukaan alustavat tiedot Norjan ja Ruotsin laskennoista kertovat riekkokantojen vahvistuneen Pohjoiskalotin tuntureilla. Poikasten määrä on ollut laskennoissa suuri. Tutkijan mukaan syitä on monia säistä lähtien. Merkittäväksi tekijänä Helle pitää runsaita myyräkantoja, jolloin ketut ja muut pedot syövät niitä riekonpoikasten sijaan. 

Etelästä riekko häviämässä, tuntureilla laji kestää

Viiden, kymmenen vuoden jaksoissa jyrkät vaihtelut riekkokannoissa ovat tyypillisiä. Helteen mukaan riekkokannat ovat taantuneet etelässä. Keski-Suomessa riekosta on vain rippeet jäljellä, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa laji on myös kovasti taantunut jo vuosikymmeniä.

Syynä riekon häviämiseen kohti pohjoista pidetään metsätaloutta, joka on kuivattanut riekon suosimia suometsiä ja jänkiä. Suomessa riekko on ollut punaisella listalla ”silmällä pidettävänä” lajina vuodesta 2010.

Uhanalaisuuden syynä ovat juuri metsäojitukset, turvetuotanto ja ilmaston muutos. Myös monet muut soita soista elävät lintulajit kuten kahlaajat ovat vähentyneet metsätalousalueilta.

Tunturialueilla riekko on sen sijaan pärjännyt hyvin. Kannat ovat vaihdelleet rajusti, mutta mitään pitkää suuntausta ylös tai alas ei erikoistutkija Pekka Helteen mukaan ole havaittu.

Metsästyksen vaikutuksia riekkoon on Suomessa tutkittu vähän. Norjassa ja Ruotsissa asiaa on tutkittu ja sen perusteella voi Helteen mukaan sanoa, että silloin kun riekkokanta on runsas se kestää hyvin verotusta. Huonoina riekkovuosina tässä on syytä pidättäytyä metsästyksestä ja odotella parempia vuosia. 

Kiirunalla tukalaa ilmastonmuutoksessa

Riekon pikkuserkkua kiirunaa ei laskennoissa arvioida. Kiiruna elää tuntureiden karuimmissa yläosissa, aivan paljakassa ja louhikossa. Helteen mukaan linnusta ei paljon tiedetä. Tiedot kiirunoiden määrästä ovat hataria, jotakin tiedetään lajin suosimista tunturialueista.

– Ainakin näissä ilmastoskenaarioissa kiirunalla on huono tilanne.  Kun puu- ja metsäraja ylöspäin siirtyvät, niin kyllä paljakka kohta loppuun kun tulee Jäämeri vastaan eli koko tunturiluontoahan tämä sitten jos meno tällaisen jatkuu niin sitten kohtaa, pohtii Luken erikoistutkija Pekka Helle.

Jostakin syystä kiirunaa ei ole otettu Suomen uhanalaisten lajien punaiselle listalle, kun lista julkaistiin vuonna 2010. Uusi punainen lista julkaistaan vuonna 2020.

Finnmarkissa riekkobuumi

Norjan Finnmarkissa riekkojen määrä on valtion maat ja vedet omistavan hallintoelimen FeFo:n (Finnmarkseiendommen) mukaan hyvä, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Tiheys on kanakoiralaskentojen mukaan nyt 18 riekkoa ja viime vuonna 10 riekkoa neliökilometrillä.  FeFo:n mukaan tiheys on korkein sitten vuoden 2005.

NRK:n tietojen mukaan riekko saattaa silti päätyä Norjan uhanalaisten lajien punaisella listalle ”silmällä pidettävänä” lajina marraskuussa. Status tarkoittaa lähes uhattua.

Suomen Lukea vastaavan Nina (Norsk institutt for naturforskning) oli viime helmikuussa huolissaan riekkokantojen heikkenemisestä. Tuolloin Ninan tutkija arvioi riekkojen määrän laskun jatkuneen 15 vuoden ajan ja kantojen puolittuneen viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana. 

Norjassa tutkijat ovat pitäneet kantojen heikkenemisen syinä ilmastonmuutosta ja metsästystä. NRK:n haastatteleman Norjan metsästäjä- ja kalastajajärjestön edustajan mukaan vaihtelut kuuluvat kuluvat luonnon kiertokulkuun ja hänen mukaansa myös Ninan tutkimukset osoittavat kantojen laskun koskevan tunturialueiden kaikkia lintulajeja.

– Me pidämme kesäkuussa 2014 vahvistettua ahmakannan hoitosuunnitelmaa hyvin valmisteltuna ja tarpeellisena. Kuitenkin ahmakannan hoitosuunnitelman vaikuttavuuden lisäämiseksi tulisi maa- ja metsätalousministeriön kiirehtiä ahmojen vahinkoperusteisien poikkeuslupien asetusta niin, että se mahdollistaisi vahinkoperusteiset poistot jo talven 2016 aikana, Lapin kansanedustajien puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) sanoo Lapin kansanedustajien yhteisessä tiedotteessa.

Ahmakannan hoitosuunnitelmassa sallitaan rajoitetusti ahman rauhoitusajasta poikkeaminen vahinkoperusteisin poikkeusluvin pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen pahimmilla vahinkoalueilla. Poikkeuslupa edellyttää maa-ja metsätalousministeriön asetusta, jossa asetettaisiin mahdollinen suurin sallittu saalismäärä.

Lapin edustajien mukaan vahinkoa aiheuttavien ahmojen nopea poistaminen on keskeinen keino saada edelleen suurina jatkuneet ahman aiheuttamat petovahingot kuriin. Kaikista viime vuoden suurpetovahingoista 90 prosenttia oli porovahinkoja. Poroelinkeinolle koitui noin 7,1 miljoonan euron vahingot joista yksistään ahman aiheuttamia oli lähes 60 prosenttia.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Markus Lohi (kesk.), Eeva-Maria Maijala (kesk.), Mikko Kärnä (kesk.), Katri Kulmuni (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.). Hanna Mäntylä (ps.) ei ole allekirjoittanut kannanottoa.

1960-luvulla kaakosta Suomeen levinnyt hirvikärpänen on levinnyt laajalle Etelä- ja Keski-Suomeen ja siitä on tullut varsinainen loppukesän ja alkusyksyn riesa. Moni jättää sienimetsään menemättä hirvikärpästen takia. Ötökän pelko on suurempi kuin herkkutatin houkutus.

Elintarvikevirasto Eviran sivuilla kerrotaan, että hirvikärpänen valitsee isäntänsä pääasiassa näköaistin avulla. Iso, liikkuva kohde saa hirvikärpäsen liikkeelle. Osa hirvikärpäsistä erehtyy, lentää hirven sijasta ihmiseen ja iskee imukärsänsä kohteeseen.

Pelkäätkö sinä hirvikärpäsiä? Miten olet onnistunut torjumaan niitä? Onko vaatetuksella merkitystä? Auttaako kaulukseen tai lippikseen viritetty ilmastointiteippi? Karkottaisiko joku haju hirvikärpäsen? Kerro vinkkisi muillekin. Minkälaisia havaintoja olet tehnyt hirvikärpäsistä? Missä ja milloin niitä on erityisen paljon? Minkälaisia paikkoja metsässä kannattaa välttää?

Voit myös lähettää kuvia omista torjuntavinkeistäsi sähköpostiin pohjanmaa@yle.fi.

Kiusaako kuivuus, pihlajanmarjakoi tai perunarutto? Tarvitsetko asiantuntijan neuvoja kotipuutarhasi hoitoon? Onko sinulla jokin vinkki, jonka haluat jakaa muillekin?

Puutarhuri, yrittäjä Sven Barkholt ja Pirkanmaan Marttojen puutarhaneuvoja Heidi Ovaska vastaavat verkkokeskustelussa kotipuutarhaan ja syksyn satoon liittyviin kysymyksiin torstaina 3.9.2015 kello 10-11.30 Yle Tampereen verkkosivuilla.

Keskustelu jatkuu chatin jälkeen Tampereen Radiossa, mutta kysymykset pitää esittää jo verkkokeskustelun aikana.

Tarvittaessa voit lähettää kysymyksiä asiantuntijoille sähköpostilla jo etukäteen osoitteeseen tampere@yle.fi otsikolla "Kysymys puutarhasta". Asiantuntijoiden vastaukset jäävät näkyviin verkkosivuille.

Nyt kannattaa kotitarvekalastajan suunnata järville, mikäli mielii saada ahventa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa kalastelijat ovat nostaneet kohtuukokoisia körmyniskoja oikein urakalla.

– Liperin Kuorinka-järvestä on joka reissulla saanut kahdesta kolmeensataan grammaan painavia ahvenia. Saaliit ovat nousseet 6 – 12 metrin syvyydestä.

– Määrät ja kalojen koko on ollut sitä luokkaa, että voi puhua jopa ennätyssaaliista, kertoo vapaa-ajan kalastaja Jorma Piironen, joka myös työskentelee erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksessa Joensuussa.

Piirosen mukaan nyt on hyvä aikaa lähteä kalaan mato-ongella tai pohjaongella. Myös pilkillä saa saalista. Tämä aika vuodesta on nimittäin normaalistikin hyvää ahvenaikaa.

Myös joensuulainen Raimo kertoo ahventa nousseen poikkeuksellisen mukavaan tahtiin.

– Alkukesästä kalaa ei oikein saanut millään ja nyt puolestaan tulee niin paljon, että sitä riittää fileerattavaksi ja savustettavaksi, kertoo Raimo, joka on liikkunut varsinkin Liperin Telmonselällä.

Ahven valmistautuu kevään kutuun

Jorma Piironen kertoo, että ahvenen hyvään syöntiin juuri nyt on useampiakin syitä. Normaalistikin ahven tankkaa nyt ruokaa, jotta energiaa riittäisi suvun jatkamiseen.

– Se, että saalista tulee juuri nyt runsaasti voi johtua siitäkin, että alkukesä oli kylmä, eikä ahven ollut syönnillään. Nyt elokuun lämmin sääjakso sai ahvenen ruokahalun heräämään.

Lisäksi ahven liikkuu nyt myös parvissa, joten saalista voi olla pienellä alueellakin poikkeuksellisen paljon.

Ahventa kannattaa narrata varsinkin luotojen ja vedenalaisten töyräiden tuntumasta.

Itäisellä Suomenlahdella pesii rutkasti aiempaa enemmän merimetsoja.

Alueelta on löydetty yhteensä yli 2 300 merimetson pesää, mikä on noin viidennes aiempaa enemmän. Yli puolet näistä löytyi Virolahdelta.

– Yhdyskunnan tuhat lintuparia asuu Suomen puolella ja muut Venäjällä, kertoo Etelä-Suomen merikalastajainliiton toiminnanjohtaja Teemu Tast.

Virolahden kalanviljelylaitosten omistajat ovat valittaneet merimetsojen aiheuttamista vahingoista. Ne syövät kalaa pyydyksistä ja kalanviljelyaltaista.

– Linnut nokkivat kaloja, vaikkeivät syö niitä. Nokitut kalat pilaantuvat pian ja jos kassissa elävää kalaa nokitaan, se sairastuu helposti. Tästä aiheutuu suuria vahinkoja, Teemu Tast sanoo.

Tutkijat kiistelevät vahingoista

Luonnonvarakeskuksen kalatutkijat kiistelevät edelleen siitä, vähentävätkö merimetsot ammatti- ja virkistyskalastajien saaliita. Joidenkin mielestä näin tapahtuu ja toisen koulukunnan mukaan kalakantojen kokoon vaikuttavat sää ja kalojen lisääntymisen isot vuosiluokat.

Suomen ympäristökeskuksesta arvioidaan, että Suomessa kalanviljelylaitosten altaat merellä on yleensä suojattu hyvin. Merimetsot ovat tosin aiheuttaneet yksittäistä vahinkoa verkon läpi altaissa oleville kaloille.

– Vahinkoja on ilmoitettu vähän, joten merimetsot eivät ole ilmeisesti aiheuttaneet suurta haittaa pyydyksissä olleille kaloille, päättelee vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos.

Merimetso syö helposti saatavia kaloja 

Tutkijat ovat analysoineet merimetsojen oksennuspallojen jäänteitä. Merimetson ruokavalio riippuu yhdyskunnan asuinpaikasta ja siitä, mitä kalaa siellä on eniten saatavana.

– Kun särkiä on paljon, merimetso syö niitä. Sille maistuvat myös ihmisen arvostamat ahven ja kuha, toteaa vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos.

Kymenlaaksossa merimetsolle maistuivat tutkimusaikana ahvenet.

– Jos merimetsot nokkivat verkkoihin jääneiden kuhien mahoja auki, mutta jättävät kalat paikalleen, niistä ei jää ruotoja todisteeksi. Ulkomaisten tietojen mukaan merimetsot syöttävät poikasilleen pikkukaloja vauvanruoaksi mutta syövät pesimäkauden ulkopuolella isoja kaloja, toteaa Etelä-Suomen merikalastajain liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast. 

Merimetso on rauhoitettu

Rauhoitetun merimetson pesintää saa häiritä vain poikkeusluvalla. Se ei ole EU:n lintudirektiiveissä riistalaji, joten sitä ei saa metsästää.

– Merimetso ei kuulu enää EU:n lintudirektiivien suojeltuihin ykköslajeihin, joille pitää perustaa Natura-alueita. Mutta se ei ole kakkosliitteessäkään, johon kuuluvien lintujen metsästyksestä jokainen valtio saa itse päättää. Ruotsissa ja Tanskassakin pitää hakea lääninhallitukselta poikkeuslupa merimetsojen häätämiseen, kertoo Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos.

Kymenlaaksossa virolahtelaiskalastajat ovat saaneet  Ely-keskuksen myöntämällä poikkeusluvalla häätää lintuja pois kalanviljelyaltailtaan.

– Muutamissa samoja EU:n  lintudirektiivejä noudattavissa naapurimaissa on myönnetty Suomea auliimmin lupia merimetsojen ampumiseen, mutta meillä on valittu lintuja suojeleva linja, toteaa Tast.

Häätäminen sopii

Mikkola-Roos hyväksyy rauhoitettujen merimetsojen häätämisen, jos niistä on osoitettu olevan vakavaa haittaa kalastukselle.  Poikkeuslupaa pitää hakea oman alueen Ely-keskuksesta.

– Häirintälupa on myönnetty esimerkiksi Airisto-Velkuan kalastusalueelle, jossa kuhat ja ahvenet kutevat. Häirityt merimetsot siirtyvät pesimään muualle, jolloin haittakin siirtyy muualle.

Syke myöntää poikkeuslupia perustelluista syistä.

– Kaikille mökkisaarille se on myöntänyt häätöluvat merimetsojen aiheuttamien isojen hajuhaittojen vuoksi. Merimetso on arka lintu ja sitä on vaikea pyydystää. Ammunta tehoaa hyvin nopeasti ja linnut alkavat karttaa sellaista aluetta, toteaa Mikkola-Roos.

Merikotkat syövät merimetsoja

Merikotkat ovat lisääntyneet voimakkaasti merialueillamme.

– Vuosittain Suomessa syntyy melkein 400 merikotkaa ja niiden asuttujen reviirien määrä lähestyy samaa lukumäärää. Merikotkat tarvitsevat uusia ravintokohteita. Merikotka on pystynyt  häiritsemään ja autioittamaan Saaristomerellä isoja tuhansien merimetsojen kolonioita. Esiaikuiset merikotkat asettuvat asumaan merimetsoyhdyskuntaan, jossa ne odottavat munien kuoriutumista. Ne syövät siellä pieniä poikasia koko kesän ajan, kertoo vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos.

Merikotkien takia merimetsot asettuvat asumaan ihmisten lähelle. Ne ovat muuttaneet Hankoniemen eteläpuolelta pesimään sisäsaaristoon.

– Merikotkat eivät pysty kuitenkaan pienentämään merimetsokantaa merkittävästi, vaikka ne rajoittavat sitä paikallisesti, sanoo Mikkola-Roos.

Béla Pavelka saapui Unkarista Jyväskylään vuonna 1999 suorittamaan iikuntahallinnon maisteritutkintoa. Ennen kuin tutkinto valmistui yliopistolta tiedusteltiin, että kiinnostaisiko jatko-opinnot.

– Koska viihdyin täällä luonnossa ja muutenkin aihe kiinnosti, mietin vain kymmenesosa sekunnin ja vastasin myönteisesti, tunnustaa Pavelka.

Kahden vuoden opiskelu venähtikin kahteentoista vuoteen. Vuonna 2011 Pavelka väitteli tohtoriksi ja väitöskirjaprosessin oheistuotteena syntyi melontaseura ja melontaharrastuksen laajempi edistäminen.

Avovesiliikkuminen nousussa

Vaikka kesä- ja heinäkuu olivatkin viileitä, Pavelka arvioi, että pitkällä trendillä  ihmiset ovat enemmän ja enemmän kiinnostuneita ja avoimia avovesillä liikkumiseen.

– Sesonki on yhä pidempi, ensimmäiset yhteydenotot tulevat yhä aikaisemmin ja viimeiset yhä myöhemmin. Heti kun aurinko alkaa paistaa tai sää vähänkin paranee niin ihmiset lähtevät liikkeelle. Tietenkin hellepäivä ja aurinko on aina plussaa ja silloin meillä on erittäin paljon kysyntää, jopa ylikysyntääkin, iloitsee Pavelka.

Pavelka on päässyt jopa Markku Ropposen dekkariin. Ropponen kirjoitti kanoottimiehestä ja tämän keltaisesta kanoottivajasta.

– Kyllä tietenkin se ilahduttaa, muistaakseni romaani ilmestyi 2011-2012. Tavinsulan entisen omistajan kanssa keskusteltiinkin, että oliko se Seppo vai oliko se minä. Joka tapauksessa meidän toiminta on tullut kulttuurihistorian osaksi, iloitsee Pavelka.

Suppailu tervetullut uusi laji

Uusia trendilajeja tulee, tänä kesänä muun muassa suppailu SUP-laudalla, jonka päällä voi meloa tai jopa joogata ja meditoida. Stand Up Paddling on Hawaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto. SUP-lauta muistuttaa surflautaa, jota melotaan seisten, pitkällä melalla.

Pavelka ei koe uusia lajeja kajakkien ja kanoottien kilpailijoiksi.

– Minä kilpailin aikoinaan riittävästi. Vaikka syntyisi kuinka paljon yrityksiä ja muita toimijoita, niin avovesiliikunnassa on tilaa ja mahdollisuuksia hyvin paljon. Kaikki ovat tervetulleita. Suppailu on vain yksi melonnan lisämuoto, trendikäs ja helposti lähestyttävä, joka rohkaisee ihmisiä vesille ja toivottavasti ohjaa myöhemmin myös kanoottien ja kajakkien pariin, perustelee Pavelka suvaitsevaisuuttaan.

Tullessaan Suomeen opiskelemaan entisenä huippumelojana Pavelka yllättyi järvien hiljaisuudesta.

– Milloin tahansa menin järven rannalle siellä oli tyhjä vesi. Tämä oli yksi lähtökohta väitöstutkimukselleni: minkälaisia tottumuksia ja minkälaisia ennakkoluuloja ihmisillä on vesistöön liittyen ja kuinka niitä voisi muuttaa positiiviseksi ja rohkaista ihmisiä liikkeelle.

Vesipelko suurin peikko

MM-tason kisaajana Pavelka vie kanoottipoolon ilosanomaa eteenpäin 2004 perustetun Meloiloa –yhdistyksen avulla. Tuomiojärven rannan tukikohdassa aloittelijatkin ovat tervetulleita kokeilemaan kajakkipooloa ilmaiseksi.

Pavelkan mukaan käytännössä kaikki, jotka osaavat uida eivätkä pelkää vettä, ovat tervetulleita.

– Vesipelko on yleensä suurempi este, mutta me toimimme hyvin pienellä alueella ja huolehdimme turvallisuudesta tarkasti.

Kanoottipoolon luonteeseen kuuluu, että siinä kastuu läpimäräksi.

– Opetamme ensiksi miten pidetään melasta kiinni ja mitä kanattaa pelissä huomioida – harjoitus kyllä tekee mestarin, lupaa Pavelka.

Kanoottipoolossa pelikenttä on 23 kertaa 35 metrinen. Pooloa pelataan vesipallosta tutulla pallolla ja molemmilla puolilla on viisi pelaajaa. Puolitoista kertaa yksi metrisen maalin alarima on aika korkealla kahden metrin korkeudessa. Maalivahti puolustaa maalia omaa melaa nostelemalla.

Kanoottipoolo on hyvä kuntoilumuoto

Peliaika on kaksi kertaa kymmenen minuuttia ja se riittää hyvinkin kuntoiluun.

– Pelissä pitää paljon pysähtyä ja kääntyä, lähteä nopeasti uudelleen liikkeelle ja taas pysähtyä, ohjata kajakkia pallon perään, katsoa peliä sillä silmällä, että osaa mennä paikkaan missä voisi saada hyvän syötön ja heittää maalin, luettelee Pavelka.

Kanoottipoolo on fyysisesti haastavaa, mutta jokainen voi määritellä siinä oman haastetasonsa.

– Ensikertalainen voi tulla vain nauttimaan vedessä kellumisesta keskikentällä edestakaisin meloen ja pelin kulkua seuraten. Hänkin on pelissä hyödyllinen pelaaja, kun pallo osuu kohdalle.

Eskimokäännöstä ei tarvitse osata

Eskimokäännöstä ei Pavelkan mukaan tarvitse osata. Se kun edustaa melonnan akateemista  tasoa.

Eskimokäännös tarkoittaa kaatuneen kajakin kääntämistä takaisin oikeinpäin siten, että pysytään kokoajan kajakissa sisällä. Ideana on, että kajakki käännetään lantiolla oikein päin.

– Eskimokäännös on kuin airbag autossa, sitä meloja ei oikeasti tarvitse ikinä, autoissakin airbag laukeaa vain erittäin harvoissa onnettomuustilanteissa, perustelee Pavelka.

Talvellakin Pavelka sanoo melovansa, mutta ehtii liikkua muutenkin.

– Hiihdän, lumikenkäilen, suunnistan, juoksen, pyöräilen, pidän luentoja ja kursseja yliopistolla ja kehitän avovesireittejä yhteistyössä kaupungin, metsähallituksen ja muiden toimijoiden kanssa, luettelee Pavelka ja lisää, että talviohjelmaan kuuluu myös järjestää hiihtoretkiä ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille.

Pavelka on selvästi tullut Suomeen jäädäkseen.

Béla Pavelkaa haastatteli radio Keski-Suomessa Mikko Maasola.

Tutkijat ennustavat, että vuoteen 2050 mennessä 99 prosenttia kaikista maailman merilinnuista on niellyt muovia.

Maanantaina julkaistun australialaistutkimuksen mukaan on todennäköistä, että jo tällä hetkellä 90 prosenttia merilinnuista on saanut elimistöönsä maailman vesistöissä kelluvaa muovijätettä.

Merilinnut, kuten albatrossit, pingviinit ja lokit, voivat erehtyä luulemaan kirkkaanvärisiä muoviroskia ruoaksi. Jos ne nielevät liikaa muovia, ne voivat sairastua ja jopa kuolla.

Tutkijat kävivät läpi 135 lintulajista vuosina 1962–2012 tehtyjä tutkimuksia, ja tekivät sitten ennusteita, jotka perustuvat muovijätteen tämänhetkiseen määrään valtamerissä. 1960-luvun alun tutkimusten mukaan vain viidellä prosentilla merilinnuista oli muovia elimistössään.

Muovin tuotanto on kaksinkertaistunut 11 vuoden välein sitten 1950-luvun, jolloin se aloitettiin kaupallisessa mittakaavassa, tutkimuksen taustoittavassa osuudessa kerrotaan.

Tutkimus on julkaistu Yhdysvaltain tiedeakatemian PNAS-lehdessä.

Rovaniemen yhteisöviljelijät keräävät näinä päivinä runsasta satoa yhteisöviljelypalstaltaan. Kaupungin keskustassa joen rannassa sijaitsevalla tontilla on kesän aikana viljelty noin 20 eri ruoka- tai maustekasvia.

– Olemme onnistuneet yli odotusten. Satoa on tullut runsaasti ja tulossa on vielä, esimerkiksi pavut keräämme vähän myöhemmin, iloitsee yhteisöviljelijä Jukka Ylikörkkö.

Lajeja ovat muun muassa peruna, porkkana, nauris, sipuli, palsternakka, retiisi, herne, ruusupapu, härkäpapu, pinaatti, mangoldi, raparperi, salaatteja, persilja, tilli, korianteri, kumina, minttu, basilika jne. Kehäkukat ja samettikukat kukkivat nyt, mutta auringonkukat eivät ehtine kukkia.

Erikoisempia lajeja ovat väinönputki ja tunturissa kasvava hapro, joiden taimet viljelijät saivat Lapin ammattiopistolta.

– Kaikki viljely on luomua. Olemme käyttäneet vain nokkosvettä lannoitukseen. Tuholaistorjuntaa emme ole harrastaneet. Myyriä olemme kyllä ansoilla jonkin verran saaneet.

Viljelijät jättivät kuminan, pinaatin ja retiisin kukkimaan, jotta siemenet saadan omasta takaa.

Joutomaat hyötykäyttöön

Yhteisöviljelyä on Suomessa harrastettu kymmenkunta vuotta, lähinnä puistoissa ja erilaisilla joutomailla. Oulussa on viljelmiä, mutta Rovaniemen viljelmä on tiettävästi Lapin ainoa. Helsingissä on noin kymmenen eri yhteisöviljelmää. Ylikörkön mukaan ideaa kannattaa toteuttaa missä vaan innostusta löytyy.

– Joutomaita on joka kunnassa, kustannukset ovat hyvin vaatimattomat ja hyöty on valtava. Yhdessä tekeminen on paljon hauskempaa kuin yksin puuhaaminen, innostaa Ylikörkkö.

Yhteisöviljelyhankkeita on toteutettu niin, että jokin järjestö auttaa alussa saamaan luvat viranomaisilta ja hankkii taimet ja siemenet. Järjestö vetäytyy kun toimintaan sitoutunut asukasryhmä on löytynyt.

Esimerkiksi Yhdysvaltain köyhtyneissä teollisuuskaupungeissa yhteisöviljelmiltä saatavat kasvikset ovat arvokas lisä työttömyyden vaivaamien perheiden ruokavalioon.

Kaupunki antoi tontin käyttöön

Rovaniemen kaupunki antoi viime vuonna Inapolun päässä sijiatsevan tontin reunamat viljelijöiden käyttöön.

– Sovimme vuosittain kaupungin kanssa tontin käytöstä. Jos kaupunki haluaa jotain muuta toimintaa tähän niin siirrymme muualle. Moni kuvittelee, että kaupungissa ei voi viljellä, mutta pienessäkin tilassa voi viljellä, esimerkiksi laatikoissa.

Lavakauluksista voi tehdä saranallisia laatikoita, joita voi sitten tarvittaessa purkaa jos on kyseessä väliaikainen viljely. Kuormalavoja voi ostaa ja joskus marketeista niitä saa Ylikörkön mukaan ilmaiseksikin.

Yhteisöviljelijöitä Rovaniemellä on noin 20. Suurin osa on nuoria, mutta joukossa on pari eläkeläistäkin. Kaikki työ on vapaaehtoista.

Suomeksi on julkaistu muutama kaupunkiviljelyn opaskirja ja kursseja pidetään suurimmissa kaupungeissa. Facebookissa toimii Rovaniemen kaupunkiviljelijät -sivu.

Marraskuun viimeisenä päivänä 1969 Outokumpu Oy:n Kokkolan metallurgisten tehtaiden korjaamo muutti ja sen yhteydessä trukki kaatoi vahingossa konttorikaapin. Kaapista levisi satoja henkilökaavakkeita, joihin oli merkitty työntekijöiden poliittisia kantoja.

Kun sana löydöstä levisi julkisuuteen, selvisi, että kommunisteja oli syrjitty tehtaan työhönotossa. Kun Yleisradio kertoi iltauutisissaan aiheesta tammikuussa, vuosikymmeniä vellonut huhu niin sanotusta miespörssistä eli puoluepoliittisin perustein tehdystä rekrytoinnista nousi julkisuuteen mustien listojen skandaalina.

Näistä tapahtumista ja elämästä Kokkolassa kertoo Riikka Tannerin teos Kokkola 1970 – tehtaat ja kaupunki. Kirjan mukaan kokkolalaisia, varsinkin poliittisesti aktiivisia ykspihlajalaisia, syrjittiin työhönotossa samalla kun järjestäytymättömiä maalaisia ympäristökunnista suosittiin.

– Syrjinnästä on todisteita, mutta toisaalta tämä on niin paradoksaalinen juttu, koska alusta lähtien työnantaja karsi kommunisteja, mutta samalla heitä oli ollut tehtaalla töissä sen perustamisesta asti ja aina ammattiosastojen toiminnassa ja pääluottamusmiehinä kommunistit olivat vallankahvassa. Ehkä harava oli huono tai kommunistit olivat sisällä hyviä agitoimaan, Riikka Tanner naurahtaa.

”Outokumpu oli oman aikansa Talvivaara”

Riikka Tanner on helsinkiläinen kirjailija, joka asui kouluikäisenä Kokkolassa, koska hänen isänsä Heikki Tanner oli Outokumpu Oy:n Kokkolan tehtaan johtaja 1960- ja 70-luvuilla.

Tanner ei omien sanojensa mukaan halua puhdistaa isänsä mainetta, vaan teos Kokkola 1970 – tehtaat ja kaupunki kertoo kaunistelematta kuvaamansa ajankohdan ihmisoikeus- ja ympäristörikoksista Kokkolan suurteollisuusalueella, varsinkin Outokummulla. Kirjailija itse vertaa sen aikaista Outokumpua nykyajan Talvivaaraan.

–Hehtaareja puustoa kuoli tehtaiden ympärillä melkein pystyyn. Havupuut olivat vain harmaita rankoja ja lehtipuut menettivät lehtensä, vaikka pärjäsivätkin paremmin. Kilometrikaupalla oli kuollutta kauhunäkyä. Myös merivesi oli saastunutta ja kalakuolemia oli paljon, kirjailija Riikka Tanner kertoo.

Vielä vuonna 1970 kaikki Kokkolan jätevedet päästettiin puhdistamattomina veteen, mutta se oli maan tapa, Riikka Tanner muistuttaa.

– Ei Kokkola ollut poikkeus. Niin tehtiin joka puolella.

Tehtaiden päästöt vaikuttivat myös laajemmin kokkolalaisten elämään. Kirjan mukaan ykspihlajalainen Heimo Mäenpää sanoi K.H. Renlundin museon yhteydessä toimivan erikoistietotoimiston kokouksessa keväällä 2012, että hänen omien havaintojensa mukaan kaikki Ykspihlajan tietyn kadun asukkaat ovat kuolleet syöpään.

Kohu-uutisointi jätti jäljet

Riikka Tanner kertoo kirjassaan, että mustien listojen skandaali oli esillä mediassa usean viikon ajan, aluksi päivittäin. Kirjailijan mukaan kohu vaikutti voimakkaasti myös hänen isäänsä Heikki Tanneriin.

– Se oli isälle ehkä hänen elämänsä kovin paikka. Se lannisti häntä. Riepottelu oli raskas kokemus, joka jätti jäljet, Riikka Tanner muistelee.

Miksi hän sitten halusi halusi kirjoittaa entisen kotikaupunkinsa ja oman perheensä synkemmistä vaiheista?

–  Alkuperäinen yllyke oli henkilökohtainen, juuri sen takia oli itse asunut koulutyttönä Kokkolassa. Niiltä ajoilta mieleeni oli jäänyt muistikuva musta lista -skandaalista. Isän kuoleman jälkeen minulla tuntui olevan asiasta melkein kuin trauma, minun oli otettava selvää mitä tapahtui. En silti kirjoittanut pelkästään henkilökohtaisista syistä, vaan halusin selvittää, millaisessa ilmapiirissä silloin elettiin, kirjailija Riikka Tanner kertoo.

Teoksensa esipuheessa Riikka Tanner tunnustaa, että pelkän Kokkola-sanan kuuleminen oli aiheuttanut hänelle aina epämääräisiä, hyvin voimakkaita häpeän tunteita.

– Perin juurin oman häpeänsä ytimeen ei voi kirjoittaa, mutta kyllä se helpotti, kirjailija huokaa.

Kyrönjoki on pituudeltaan pari sataa kilometriä. Sen varrella on viljelylakeutta, metsää ja asutusta – joenvarret ovat pohjalaisten sielunmaisemaa ja elämän lähde.

Tulvien aikaan joen paisuntaa on menty porukalla katsomaan, kesällä sen rauhallista juoksua ihasteltu laiturilla istuskellen.

Kyrönjoki kuvina

Millainen on sinun Kyrönjokesi? Onko se aktiivista elämää vai rauhallinen maisema? Tulvia vai tulvasuojelua? Koulumatka, uimaranta vai kalapaikkoja?

Lähetä meille kuva Kyrönjoesta tässä ja nyt – tänään työmatkalla tai kotipihassa. Sellaisena kuin sinä sen näet. Tai lähetä kuva ja muisto joesta silloin, kun se on mielestäsi ollut hurjimmillaan tai kauneimmillaan.

Osallistu oheisen linkin kautta tai sähköpostitse: pohjanmaa@yle.fi

Ylen kuvajoukkoistusten pelisäännöt  

Luontokuvaaja Benjam Pöntinen nimeää Kyrönjoen mielikohtansa ilman sen suurempaa miettimistä. Pöntiselle Kyrönjoen jokivarrenmaisemat ovat tuttuja.

– Katikan Kanjonin maisemat Kauhajoella ovat mahtavat ja samoin Kauhanevan alue. Ne ovat Etelä-Pohjanmaan maisemiksi niin poikkeuksellisia maisemia, että suosittelen kaikille, jotka haluavat maakuntamatkailla, Pöntinen sanoo.

– Vassorinlahti (Mustasaaressa) on sitten toisenlainen. Siellä on joella jo leveyttäkin.

Jokirannat muuttuneet

Kyrönjoen neuvottelukunnan 20-vuotista yhteistyötä juhlistetaan tänään tiistaina Ilmajoella. Saman verran vuosia on kulunut myös Benjam Pöntisen Kyrönjoki -kuvateoksen julkaisemisesta.

Kyrönjokivarret eivät ole Pöntisen mukaan enää samanlaisia kuin olivat vuonna 1995.

– Varsinkin rannat pusikoituvat jo muutamassa vuodessa. Silloin joskus ennen vanhaan jokivarret oli paljaita, kun lehmät söivät taimet pois. Nyt ihmisten pitäisi avata silloin tälläin joitain maisemapaikkoja, Pöntinen miettii.

Eikä ole vesikään entisensä. Sen tilanne on parantunut, Benjam Pöntinen arvelee.

– Vesistöjen eteen on tehty yleensäkin melko lailla hyvää. On ajateltu, mitä sinne päästetään ja mitä ei. Vedet ovat puhdistuneet. Seuraava vaihe on se, että pyritään saamaan lohikalojakin nousemaan jokeen, Pöntinen miettii.

– Kun Hourunkoskella Lapualla uiskenneltiin poikasena, niin patoon jäi porsaanraato kiinni. Tuskin enää heitellään raatoja jokeen.

Kuhmolainen Lentua-Seura haki Kainuun ELY-keskukselta kieltoa vesiskootteriliikenteelle Lammasjärven eteläosaan, Lentuanjärven luonnonsuojelualueelle, Jonkerinjärvelle ja muutamille koskivesille.

ELY-keskuksen mukaan kiellolle ei löydy perusteita. Myöskään Kuhmon kaupunki, Metsähallitus ja muut vesialueen haltijat eivät puoltaneet rajoituksen asettamista.

Lentua-Seuran sihteeri Ville Nyman myöntää pettymyksen, mutta hän on tyytyväinen, että tapaus herätti keskustelua.

– Ainakin Lammasjärven eteläosassa koskialueella on vesiskootteri, itsekin olen nähnyt. Se on hurjan näköistä, kun Pajakkakoskea ajetaan skootterilla ylösalas. Se voi olla enemmänkin mielipide, että luontoystävien mielestä vesiskootteri ei sovi luontoympäristöön, sanoo Nyman.

Lentua-Seura esitti vesiskootterikieltoa, koska he arvelevat vesiskootterien vaikeuttavan lintujen pesintään. Luontoyhdistys oli huolissaan myös vesiskootterien aihettamasta melusta.

ELY-keskuksen mukaan vesiliikennelain mukaisen kiellon antamiselle pitää olla vahvat perusteet, ja niitä ei Kuhmon tapauksessa löytynyt.

– Meidän mielipidettämme tai vetoomustamme luonnonrauhasta ei pidetty tarpeeksi raskaana. Päätöksessä on hyvää se, että siinä muistutetaan, että vesiliikenteessä on otettava huomioon muut ihmiset. Tyydymme tähän päätökseen, sanoo Ville Nyman.

Monet pohjoiset sammalet ovat riippuvaisia lumenviipymistä ja niistä sulavista vesistä. Lumenviipymä on vuoristossa tai tundralla oleva alue, jossa lumi sulaa vasta myöhään kesällä.

Ryhmä suomalaisia sammalasiantuntijoita retkeili Utsjoella elokuun lopulla ja kartoitti muun muassa tunturien lumenviipymien sammallajistoa.

– Lumenviipymillä kasvava uhanalainen tunturikehräsammal (Moerckia blyttii) löytyi ensimmäistä kertaa Inarin Lapista. Tulevaisuus näyttää, kauanko se pystyy säilymään kasvupaikalla. Vaarassa ovat myös ahmansammalet (Kiaeria), tällä hetkellä vielä yleiset kuurasammalet (Anthelia) ja monet muut lumenviipymille tyypilliset kasvit, projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo tiedotteessa.

Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo ja Turun Kasvimuseo ovat selvittäneet Inarin Lapin kasvilajistoa jo 1950-luvulta lähtien.

– Lumenviipymien kasvillisuusmuutosten tarkempi analysointi ja seuranta kaipaavat kiireellisesti tieteellistä tutkimusta. Inarin Lapin retkeilyllä karttuneet tiedot tallennetaan kasvimuseoiden kokoelmiin ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmiin, ja tietoja käytetään esimerkiksi lajien uhanalaisuusarviointeja tehtäessä, Turun yliopiston kasvimuseon amanuenssi Sanna Huttunen sanoo.

Lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavat Suomessa vapaaehtoisvoimin toimivat eliötyöryhmät. Ne ovat yhteistyöverkostoja, joissa on mukana lajien parissa työtä tekeviä ja eläkkeellä olevia tutkijoita sekä asiantuntijoita. Sammaltyöryhmässä on jäseniä muun muassa yliopistoista, luonnontieteellisistä museoista, Suomen ympäristökeskuksesta ja Metsähallituksesta. Uhanalaisuuden arvioinnissa tarvitaan jatkuvasti myös uutta tietoa, jota asiantuntijat ja harrastajat kokoavat vapaaehtoisesti maastoretkeilyillä.