Oululainen Pirjo Muotkajärvi vei ylivoimaisesti naisten kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuden. Seuraavat sijat menivät Italiaan ja Norjaan. Miesten mestaruuden otti Saksa.

Suomen joukkue voitti 11 vuoden tauon jälkeen myös kansallisen joukkuekilpailun ennen Slovakiaa ja Saksaa. Voitokkaassa joukkueessa huuhtoivat Pirjo Muotkajärven lisäksi torniolaiset Pia Turunen ja Veikko Keränen sekä Antti Seppälä Loviisasta ja Jukka Ojanpää Kauhajoelta.

Antti Seppälä ja Veikko Keränen kruunasivat suomalaismenestykseksen ottamalla veteraanisarjassa kaksoisvoiton. Nelli Turunen Torniosta vaskasi voittoon alle 7-vuotiaiden sarjassa, hän on maailmanmestari jo kolmannessa polvessa.

MM-kisoissa oli lähes 500 osallistujaa 20 maasta.

Ensi vuonna kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuksista kisataan Kaliforniassa, vuonna 2017 Skotlannissa ja vuonna 2018 Slovakiassa. Asiasta päätettiin kisojen aikana pidetyssä Maailman kullanhuuhdontaliiton vuosikokouksessa.

Kyyhkyjahti avaa metsästyskauden tänään maanantaina. Saalis voi kuitenkin jäädä viimevuotista vähäisemmäksi kolean ja sateisen kesän vuoksi.

– Marjasato on toista viikkoa myöhässä, ja vielä enemmän vaikuttanee viljan myöhäisyys. Kun viljat eivät ole kypsiä, niin ravintoa on vähemmän ja osa on lähtenyt etelää kohti, sanoo Etelä-Hämeen riistanhoitopiirin riistasuunnittelija Marko Muuttola.

Tilanne lienee sama koko Suomessa, sanoo Muuttola.

– Etelä-Suomeen on ennustettu keskimääräistä parempaa mustikkavuotta, ja kun mustikkaa on hyvin, niin linnut ovat metsässä. Siten ne ovat huonommin metsästettävissä.

Yleensä kyyhkysiä pyydetään viljapeltojen laidalla. Myös herneet houkuttavat lintuja paikalle.

– Viljoja ei ole vielä puitu, joten pelloille ei pääse. Myöskään herneet eivät ole vielä kypsiä, joten pitää odotella. Meidän seuralta ei kukaan ole ilmoittanut lähtevänsä maanantaina kyyhkysjahtiin: ei ole oikein hyviä paikkoja, sanoo Lahden seudun Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Lasse Perttola.

Pysy poissa puimattomalta pellolta

Suomessa metsästyksen pääpaino on ollut perinteisesti vesilinnuissa ja kanalinnuissa. Kyyhky on laji, jota soisi ehkä metsästettävän enemmänkin, sanoo Muuttola.

– Kyyhkykannat ovat runsastuneet jatkuvasti, ja niissä on varaa metsästää.

– Viljelyksille ei ole mitään asiaa ilman maanomistajan lupaa, sen voisi nostaa muistisääntöjen kärkikastiin, sanoo Muuttola.

Riistasuunnittelija Muuttola suosittaa myös noutavaa koiraa, jotta saalis tulee kerättyä talteen – ja pannulle.

– Itse valmistan rintafileet paistinpannulla suolan ja pippurin kera, kenties sipulia joukkoon. Kantarellihan on ihan ykkönen siihen mukaan.

Kanta-Häme on julistautunut Suomen rapumaakunnaksi, siksi maakunnasta löytyy myös oma rapukuninkaallinen. Titteli myönnetään henkilölle, joka on edistänyt rapukulttuuria.

Tänä vuonna rapukuninkaaksi kruunattiin johtava kalatalousasiantuntija Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskuksesta. Hän haluaa puhua nimenomaan vastuullisen ravustuksen puolesta.

– Yhtäältä se tarkoittaa sitä, että täplärapuja ei siirrellä omin päin ilman viranomaisen lupaa järvestä toiseen. Ja kun ravustetaan, rapupyydyksiä ei myöskään siirretä järvestä toiseen. Jos ne on pakko siirtää, ne pitää asianmukaisesti desinfioida.

Muhosen mukaan edellä mainituissa asioissa tapahtuu edelleen hieman huolimattomuutta.

– Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että rapuruttotapaukset ovat viime vuosina jonkin verran vähentyneet. Ehkä on kuitenkin niin, että uuden rapustrategian myötä valistus on mennyt perille, Jukka Muhonen kiittelee.

Jokiravulla on toivoa

Tuore rapukuningas arvioi Kanta-Hämetta vain osittain hyväksi rapumaakunnaksi.

– Meillä on suurissa reittivesissä pääosin hyvät pyydettävät rapukannat, mutta jokiravun kohtalo on aika hankala, kun se on joutunut väistymään täpläravun tieltä. Jokirapuja on enää joissakin pienissä latvavesistöissä.

– Nyt täytyy vain toivoa, että suojelu ja elvytystoimet johtavat siihen, että jokirapu säilyy alkuperäisellä levinneisyysalueella Etelä-Suomessa, Jukka Muhonen sanoo.

Muhonen luottaa kuitenkin siihen, että jokiravulla on Suomessa edelleen tulevaisuus.

– Suomessa on vielä niin paljon lampia, järviä, puroja ja jokia, jotka soveltuvat hyvin jokiravun ympäristöksi. Kun tehokkaasti elvytetään ja hoidetaan kantoja, niin uskon kyllä, että jokirapu Suomessa säilyy.

Valtaosa rapusaaliista on kuitenkin täpläravun varassa. Jukka Muhonen luottaa siihen, että rapusaalis tulee kaikkiaan kasvamaan lähivuosina. Hänen mukaansa ei ole ollenkaan mahdotonta, että vielä päästäisiin raputalouden kultakauden saalismääriin.

Kultakautta Suomessa elettiin rapujen osalta noin sata vuotta sitten.

Yksi rapustrategian räätäleistä

Jukka Muhonen on itse ollut koko ikänsä intohimoinen ravustaja ja rapujen syöjä.

Työssään Hämeen ELY-keskuksen johtavana kalatalousasiantuntijana hän on tehnyt merkittävää yhteistyötä kalatalousalueiden, neuvontajärjestöjen ja tutkimuslaitosten kanssa jo parikymmentä vuotta.

Jukka Muhosen suureksi ansioksi rapukuningasta valittaessa katsottiin se, että hän on toiminut ministeriön asettaman kansallisen rapustrategiatyöryhmän puheenjohtajana. Hän on päässyt aitiopaikalta kehittämään suomalaista ja hämäläistä rapukulttuuria.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti Muhosen johdolla laaditun rapustrategian vuosi sitten.

Aiemmat rapukuninkaalliset ovat Raimo Honkavuori, Leena Haavisto, Petri Mäkinen, Jari Koskinen ja Kari Viitamäki.

Saimaan rannoilla lojuu paljon roskaa. Asian nosti esiin vuosikymmeniä Saimaalla veneillyt Anssi Puruskainen Facebookin Lappeenranta-ryhmässä. Puruskaisen vetoomus veneilijöille keräsi paljon kommentteja kanssaihmisiltä, jotka ovat havainneet saman ilmiön. Roskia kertyy erityisesti luonnontilassa oleville rannoille, joilla ei ole ylläpitoa.

– Retkisatamat ovat siistejä, mutta luonnonrannoilla ei tarvitse montaa metriä kävellä, kun törmää pulloihin, kanistereihin ja styroksiin. Siellä on tölkkejä ja muuta kelluvaa roskaa. Osa tulee varmasti kauempaa, mutta osa tulee siitä, että ihmiset heittävät niitä veneestä, Puruskainen kommentoi.

Puruskainen on kiinnittänyt huomiota siihen, että myös mökkien läheisyydessä on siistiä. Sen sijaan esimerkiksi Joutsenon edustalla roskaa riittää saarien rannoilla. Puruskainen vetoaakin kanssaveneilijöihin, ettei paatin kannelta heitettäisi jätteitä suoraan järveen.

– Roskaamalla on helppo aikaansaada pitkäaikaisia ympäristövaikutuksia. Toiveeni on, että kaikki roskat mitä järvelle viedään tuotaisiin myös pois. Ei se ole mikään kaatopaikka, Puruskainen toteaa.

Siisti ranta myös pysyy siistinä

Sotkuinen ympäristö lisää tutkitusti luonnossa roskaamista ja välinpitämätöntä käytöstä.

– Selvityksissä on todettu, että jos roskaa on jätetty laavuille tai johonkin, niin ne pitäisi mahdollisimman nopeasti saada siivottua ennen kuin asia ryöstäytyy käsistä. Ihmiset ovat siistimpiä kun on jo valmiiksi siistiä, kertoo Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toiminnanjohtaja Hanna Ollikainen.

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ylläpitämissä retkeilysatamissa roskaongelmia ei ole. Yhdeksässä retkeilysatamassa roskat löytävät hyvin lajitteluastioihin, eikä pakkauksia ja muuta roskaa jätetä juurikaan rannalle lojumaan. Myös turistit kierrättävät kuuliaisesti.

– Ulkomaalasten veneilijöiden määrä on lisääntynyt muutamien vuosien aikana, mutta ohjeistuksia on samalla lisätty myös venäjän kielellä. Ne kommentit joita olen saanut muilta veneilijöiltä kertovat, että hyvin on opittu tavoille ja myös turistit osaavat noudattaa ohjeita ja hoitaa jäteasiat oikein, Ollikainen kommentoi.

Ollikainen muistuttaa, että retkeilysatamissa kierrätykseen on annettu selkeät ohjeet ja esimerkiksi tiskivedet kannattaa kaataa maalle eikä suoraan järveen.

Rajoituksiin on ryhdytty, koska metson, teeren ja pyyn esiintymistiheydet ovat noin 15–20 prosenttia viime vuotta alhaisemmat.

Osassa maata riekon kanta on edelleen heikko. Ministeriö esittääkin, että riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

Kantojen lasku johtuu suurelta osin kesän kylmistä säistä, jotka ovat vaikeuttaneet lintujen pesimistä. Ministeriön esitys perustuu Suomen riistakeskuksen riistakolmiolaskentojen tuloksiin. Riistakolmiolaskennat tehtiin 25.7.–5.8. välisenä aikana.

Rajoitusesitykset on lähetetty lausuntokierrokselle riistanhoitoyhdistyksille. Lopulliset asetukset on tarkoitus antaa ministeriön mukaan viimeistään 26. elokuuta.

Metso

Metson metsästys kiellettäisiin kokonaan Keski-Suomeen kuuluvissa Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren kunnissa. Muissa maakunnan kunnissa metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.9.–15.10.

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa metson metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.9.–15.10. lukuun ottamatta kuntia Isojoki, Jalasjärvi, Karijoki ja Kauhajoki.

Metson metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.–30. syyskuuta Lapin maakuntaan kuuluvissa Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion kunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Nivalan, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan kunnissa. Metsästysaikaa lyhennettäisiin myös Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Metson metsästys kiellettäisiin myös Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Outokummussa ja Polvijärvellä sekä Varsinais-Suomessa. Pohjois-Savon maakunnissa metsästys kiellettäisiin lukuun ottamatta kuntia Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä ja samoin Uudenmaan maakunnassa lukuun ottamatta kuntia Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä ja Pukkila.

Teeri

Teeren metsästysaika lyhennettäisiin välille 10.–30. syyskuuta Keski-Suomen maakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Nivalan, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan kunnissa.

Metsästysaikaa lyhennettäisiin aikavälille 10.9.–15.10. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan maakunnista metsästysajan lyhentäminen ei koskisi Isojoen, Jalasjärven, Karijoen ja Kauhajoen kuntia. Satakunnan Honkajoen, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Merikarvian, Pomarkun, Porin ja Siikaisten kuntia lyhentäminen ei myöskään koskisi. Pirkanmaan maakunnasta metsästysaikaa ei lyhennettäisi välille 10.9.–15.10. Kihniön ja Parkanon kunnissa eikä Pohjois-Savon kuntia Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Teeren metsästyskausi lyhenisi Etelä-Savon kunnissa Hirvensalmi, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala sekä Päijät-Hämeen kunnissa Hartola, Heinola ja Sysmä.

Urosteeren metsästystä ei sallittaisi lainkaan tammikuussa 2016.

Pyy

Pyyn metsästyskausi lyhennettäisiin aikavälille 10.–30. syyskuuta Keski-Suomen maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Alavieska, Haapajärvi, Kalajoki, Nivala, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi ja Ylivieska.

Metsästyskautta lyhennettäisiin aikavälille 10.9.–15.10. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan maakunnissa metsästyskautta lyhennettäisiin lukuun ottamatta Isojoen, Jalasjärven, Karijoen ja Kauhavan kuntia sekä Pohjois-Savon maakunnassa lukuun ottamatta Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän kuntia.

Riekko

Riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

Metsästys kiellettäisiin Kainuun maakunnassa lukuun ottamatta Suomussalmen kuntaa. Lapin maakunnassa metsästys kiellettäisiin Kemin, Kemijärven, Keminmaan, Pelkosenniemen, Ranuan, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Simon, Tervolan, Tornion ja Ylitornion kunnissa.

Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa kielto ei koskisi Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken kuntia, joissa metsästysaikaa lyhennettäisiin koskemaan 10.–20. syyskuuta välistä aikaa. Riekon metsästysaikaa lyhennettäisiin samoihin mittoihin myös Posion kunnassa ja Suomussalmen kunnassa.

Riekon metsästysaika lyhenisi myös Lapin maakuntaan kuuluvissa Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja Sodankylässä. Ylä-Lapissa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa riekon metsästystä ei rajoitettaisi ollenkaan.

Kuun alussa ELY-keskus kielsi kaiken kalastamisen Kuurnan voimalaitoksen alapuolisella Pielisjoella mato-onkimista lukuun ottamatta. Jokasyksyisen kalastuskiellon tarkoituksena on antaa kuturauha järvilohelle ja -taimenelle.

Kalastuskieltoa on rikottu ensimmäisen reilun viikon aikana yhteensä yhdeksän kertaa.

– Meillä on ollut neljä valvontapäivää ja jokaisena päivänä on kirjoitettu vähintään yksi rikkomus. Alueella on virvelöity rannasta sekä veneistä. Rikkomuksista on määrätty 8-12 päiväsakkoa sekä kalastusvälineiden takavarikointi, Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskuksen kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi kertoo.

Kalatalousneuvoja ei niele kalastajien selityksiä, koska rajoituksista on tiedotettu kattavasti.

– Olemme pystyttäneet 24 kiellosta kertovaa kylttiä aina Linnunlahden venesatamasta Paiholan kesäkahvilalle asti. Lisäksi ELY-keskus on tehnyt nettisivuilleen kattavan selvityksen kalastuskieltoalueista.

– "En mä tiennyt, että täällä on kielto" ei kelpaa selitykseksi. Kyllä kalastajan pitää tietää, missä saa kalastaa, Kurenniemi linjaa.

Vielä nyt Tyrinselkä on kyläteiden päässä kuin mikä tahansa rakentamaton ja syrjäinen metsätalousalue Suomessa. Siellä piipahtaa jokunen sienestäjä ja marjastaja, kärpäset surisevat helteessä, horsma kasvaa.

Jo muutaman viikon sisällä Tyrinselällä alkaa näyttää aivan toiselta.

Ensimmäisenä tulee moto raivaamaan puustoa tuuliturbiinien paikoilta ja metsäteiden varsilta, jotta teitä pystytään leventämään. Pian sen perässä tulevat kuorma-autot ja muu kalusto, jota tarvitaan, kun maapohja täytyy saada riittävän kantavaksi raskaille autoille ja nostureille. Työmiehiä Tyrinselälle tulee joitakin kymmeniä.

Jokioinen vuorossa ensimmäisenä

Tuulivoimayhtiö Megatuuli ryhtyy rakentamaan Tyrinselälle yhteensä kahdeksan turbiinin tuulivoima-aluetta.

Ensi vaiheessa tehdään tuulipuisto Jokioisten kunnan puolelle, sen jälkeen Ypäjän puolelle. Kumpaankin kuntaan nousee neljä myllyä.

– Kaikki ne alueet kunnostetaan, joissa vaaditaan kantavuutta autoille ja nostureille. Perustustöitä tehdään syksyllä, talvella on hiljaisempaa. Keväällä paikalle tuodaan sitten itse tuuliturbiinit, sanoo Megatuuli Oy:n projektipäällikkö Markku Kortteisto.

– Uusia teitä ei tarvitse kovin paljoa rakentaa, täällä on todella hyvät metsäautotiet. Koko alue ja voimalan paikat on suunniteltu aika pitkälle niin, että tuulipuisto tarvitsee mahdollisimman vähän ihan puhdasta metsämaata.

Tuulta riittävästi

Markku Kortteisto vie toimittajan Tyrinselällä Megatuulen mittausmaston juurelle. Masto on pystytetty paikkaan, joka on 155 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on mitannut Tyrinselän tuulia puolitoista vuotta. Tuloksien avulla tuulivoimayhtiö pystyy arvioimaan tulevan tuotannon.

– Alue on nimensä veroinen, Tyrinselkä on korkea paikka. Tuulta kyllä Tyrinselällä varmaan riittää, mutta oleellisempaa on, kuinka paljon keskituuli on vuodessa. Meidän tulosten perusteella se on riittävä.

Megatuuli Oy hankkii myllyt Saksasta. Nordex on suuri voimalavalmistaja, ja Megatuuli on jo tehnyt tilauksen. Turbiinien napakorkeus on 144 metriä ja roottorin halkaisija on 131 metriä.

Kun yksi lapa on huipussaan, turbiinin kokonaiskorkeus on noin 210 metriä. Yksi mylly tuottaa sähköä kolme megawattia.

– Täytyy toivoa, että ne tuottaisivat mahdollisimman paljon, eli täydestä tehosta 35–40 prosenttia ympäri vuoden. 

Ypäjällä vielä kaavoitetaan

Jokioisten naapurissa, Ypäjällä on vielä meneillään tuulivoima-alueen kaavatyö.  

– Heti tästä muutama sata metriä etelään päin on Ypäjän raja. Meidän tarkoituksemme on saada sinne neljä voimalaa, jotka yhdistyisivät yhteen ja samaan puistoon. Kokonaisuudessaan Tyrinselkä olisi kahdeksan voimalan puisto. Näille alueille ei ole muita suunnitelmia, sanoo Markku Kortteisto.

Projektipäällikkö Markku Kortteisto sanoo, että todennäköisesti tuulipuiston rakennustyömaan aikana työmaakoneiden ohessa alueelle pyrkii myös uteliaita.

Työn aikana metsäteillä ovat kuitenkin porttivahdit. Tarkoitus on, että kukaan ei pääse vahingossa eksymään alueelle, eikä syntyisi vaaratilanteita.

Yhdysvalloissa viime keskiviikkona tapahtunut saastepäästö on osoittautunut luultua suuremmaksi, kertovat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet.

Entiseltä kultakaivokselta pääsi läheiseen Animasjokeen noin 12 miljoonaa litraa raskasmetallien saastuttamaa jätevettä, kertoo Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA. Aiempi arvio päästömäärästä oli vain kolmasosa tästä.

Viranomaiset eivät vielä tiedä päästön todellista vaikutusta jokien eliöstöön. Vaikutukset selviävät vasta, kun saaste on poistunut jokivedestä.

Päästön seurauksena vesistöt värjäytyivät sinapinkeltaisiksi. Saasteen tiedetään sisältävän vaarallisia määriä mm. lyijyä, arseenia, elohopeaa, berylliumia ja kadmiumia.

Saaste pääsi vesistöihin, joiden varsilla on paljon matkailutoimintaa. Matkailuyrittäjät, samoin uin alueen asukkaat pelkäävät nyt jokiluonnon pilaantuvan pitkäksi aikaa. He vaativatkin korvausta ympäristövirastolta, jonka työntekijöiden virhe aiheutti onnettomuuden.

Tutkijat olivat selvittämässä keinoja, miten kaivoksessa oleva, ja sieltä myös vähitellen ulos valuva jätevesiallas saataisiin puhdistettua, kun allasta ympäröivä seinämä petti ja vesi tulvi ulos.

Saaste lähestyy Coloradojokea pitkin Yhdysvaltain kuuluisimpiin matkailunähtävyyksiin kuuluvaa Grand Canyonia.

Coloradon osavaltion kuvernööri John Hickenlooper on julistanut alueelle hätätilan, mikä mahdollistaa osavaltion varojen käytön onnettomuuden seurausten hoitamiseen.

Metson metsästysaika on lyhenemässä ajalle 10.-30. syyskuuta Kemissä, Keminmaassa, Simossa, Tervolassa ja Torniossa.

Urosteeren talvimetsästys aiotaan kieltää kokonaan ensi tammikuussa.

Riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan 12 Lapin kunnassa: Kemissä, Kemijärvellä, Keminmaassa, Pelkosenniemellä, Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa, Savukoskella, Simossa, Tervolassa, Torniossa ja Ylitorniolla.

Riekonpyynti lyhenisi ajalle 10.-20. syyskuuta Posiolla. Riekonmetsästys olisi sallittua 10.-30. syyskuuta Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja Sodankylässä.

Ylä-Lapissa Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarissa riekon metsästykseen ei ole tulossa rajoituksia.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää rajoituksia, koska metsäkanalintuja on viime vuotta vähemmän. Tiedot perustuvat tuoreimpiin riistakolmiolaskentoihin. Esitys on lähetetty lausuntokierrokselle riistanhoitoyhdistyksille. Metsästysrajoituksista aiotaan päättää lopullisesti viimeistään 26. elokuuta.

Kesäpäivinä näkee paljon lammaskatraita teitten varsilla. Joskus silmään osuu valkoisten lampaiden joukossa myös mustia lampaita. Musta lammas ei ole kuitenkaan mikään harvinaisuus.

– Itse asiassa se ei ole älyttömän harvinainen. Suurin osa on valkoisia, mutta suomenlampaaseen kuuluu luontaisesti monipuolinen värikirjo, vahvistaa professori Juha Kantanen Luonnonvarakeskuksesta.

Suurin osa on suomenlampaista on valkoisia. Arvion mukaan Suomessa on lammastarkkailutiloilla yli 15 000 lammasta. Näistä noin 3 000 on mustia ja 1 500 ruskeita.

Villan väriin vaikuttavat useat geenit

Lampaan värivaihtelut ovat luonnollisia eikä kyse ole mistään geenivirheistä.

– Lampaan villan väriä muokkaa ainakin seitsemän eri geeniä. Ne vaikuttavat toinen toisiinsa ja aiheuttavat erilaisia muunnoksia, Juha Kantanen kertoo.

Käytännössä on ihan normaalia, että esimerkiksi valkoinen lammas voi synnyttää myös mustia jälkeläisiä. Väriin vaikuttaa silloin vanhemmilta saatu piilevä alleeli tai geenimuoto.

Suomenlampaan värivaihtelut on professori Kantasen mukaan myös myyntivaltti.

– Tähän on kaksi näkökulmaa. Suomenlampaan villa on hyvälaatuista ja ilman värjäämisiä saadaan erilaisia värejä: valkoista, mustaa ja myös ruskeaa. Toisaalta valkoista villaa voi tietysti värjätä millaiseksi haluaa.

Musta väri ei muuta käytöstä

Musta lammas on tuttu monista sanonnoista, mutta väri ei kuitenkaan vaikuta lampaan käyttäytymiseen. Musta lammas ei erotu eläinperheessä pahiksena.

– Eipä juuri, en ole aiheesta tehnyt tutkimuksia mutta yhtä mukavia mustat lampaat ovat kuin valkoiset ja ruskeat, naurahtaa professori Kantanen.

Professori Juha Kantanen myöntää kuulleensa tarinoita, jotka liittyvät lampaiden väreihin.

– Kun samaan poikueeseen on syntynyt erivärisiä lampaita, jotkut ovat saattaneet reagoida mustaan hieman sitä hyljeksien.

Lieko tämmöisestä lähtöisin sanonta mustasta lampaasta?

– Sitä en osaa kyllä arvioida.

Australian kaakkoisrannikolla Queenslandin osavaltion edustalla nähtiin maanantaina albiinoryhävalas. Useat valaankatseluretkellä olleet veneet ja sadat ihmiset seurasivat valasta sen uidessa aivan pinnan tuntumassa.

Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, onko nähty valas kaikkein kuuluisin valkoinen valas nimeltään Migaloo.

Migaloo on kuuluisa erityisesti Australian itärannikolla, jonka se on ohittanut muuttomatkallaan jo 23 vuoden ajan. Se houkuttelee valaiden muuttoaikaan paikalle runsaasti turisteja, jotka toivovat näkevänsä edes vilauksen harvinaisesta merinisäkkäästä.

Havaittu eläin liian pieni julkkisvalaaksi?

Merieläinpuisto Sea Worldin asiantuntija Trevor Long sanoo, että kyse ei ole Migaloosta.

– Se on pienempi kahdesta valkoisesta valaasta, jotka uivat Australian itärannikolla. Se on valas, joka nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja joka on nimetty Migaloon pojaksi. Migaloo on aikuinen valas ja tämä on ainakin viisi metriä pienempi, Long sanoi.

Southern Cross -yliopiston tutkija Wally Franklin sanoi kuitenkin olevansa varma, että valas on Migaloo. Hänen mukaansa vuonna 1992 ensimmäisen kerran nähdyllä Migaloolla on tunnistettavat muhkurat selkärangassaan ja Franklin sanoi nähneensä ne videon valaalla.

– Meillä ei ole kuvia, joista voisimme tehdä varman tunnistuksen, mutta minä olen nähnyt Migaloon ja toisen valkoisen valaan ennenkin ja pelkästään koon perusteella tämä ei ole Migaloo, Long puolestaan totesi.

Myös Uuden-Seelannin vesillä on nähty valkoinen valas heinäkuussa, mutta ei ole tietoa, onko se Migaloo vai jokin toinen eläin. Alueella viihtyy useampikin kokonaan tai osittain valkoinen valas, joten erehtymisen vaara on olemassa.

Havainnot Migaloosta voivat käydä harvinaisemmiksi

Longin mukaan havainnot Migaloosta voivat käydä harvinaisemmiksi nyt kun se on vanhempi.

– Vanhempana se saattaa uida kauempana merellä. Toisaalta valaat voivat uida rannikon ohitse myös pimeällä tai myrskyisessä säässä, kun ihmiset eivät voi purjehtia merellä, joten se saattaa aivan hyvin ohittaa rannikon tietämättämme.

Tuhannet ryhävalaat uivat huhtikuun ja elokuun välillä Australian itärannikkoa pitkin pohjoiseen lämpimämpiin vesiin niiden ruokailualueelta Antarktiksen rannikolta ja takaisin. Migaloo kuuluu Australian itärannikon ryhävalaspopulaatioon, jonka koon uskotaan olevan jotain 15 000 ja 17 000 yksilön välillä. 1960-luvulla kanta vajosi jopa vain reiluun sataan yksilöön valaanpyynnin vuoksi. Ryhävalaat nostettiin Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Punaisella listalla vähiten vaarassa olevien lajien kategoriaan jo muutama vuosi sitten.

Kansanliike haluaa saada Paimionjoen virtaamaan vapaasti.

Paimionjoki vapaaksi! -kansanliike vaatii nettiadressissaan, että Paimionjoen Askalankosken vesilupa olisi päivitettävä ja joen virtaaman säännöstely olisi muutettava luonnonsuojelulain, EU:n vesipuitedirektiivin ja luontodirektiivien vaatimusten mukaiseksi.

Kesäkuun puolivälissä avattu adressi on tuottanut kahdessa kuukaudessa kokoon noin 650 nimeä.

– Askalalla on kalatievelvoite. Jos jokin taho vaatii kalatien rakentamista, voimalayhtiön on rakennettava se. Voimalayhtiön kannalta halvin vaihtoehto olisi todennäköisesti purkaa pato, jolloin tästä tulisi taas merkittävä lohijoki, sanoo Markus J. Rantala Paimionjoki vapaaksi! -kansanliikkeestä.

Kansanliike on esittänyt ELY-keskukselle, että kalatie pitäisi rakentaa. Liike on myös ilmoittanut, että jos kalatietä ei lähdetä toteuttamaan, he tekevät asiasta poliisitutkinnan. Rantalan mukaan nykyinen joen virtaaman säännöstely rikkoo luonnonsuojelulakia.

– Paimionjoessa elää vuollejokisimpukka, jonka elinympäristöä EU-lainsäädäntö turvaa. Lisäksi Paimionlahdessa elää uhanalainen meriuposkuoriainen. Säännöstely pilaa veden laadun ja heikentää meriuposkuoriaisen elinolosuhteita. Viranomaisten pitäisi ajaa sekä yhteiskunnan että luonnon etua voimakkaammin kuin mitä he ovat tällä hetkellä ajaneet, Rantala sanoo.

Joki voisi olla houkutteleva kalastuskohde

Valonian projektisuunnittelija, iktyonomi Janne Tolonen uskoo, että Paimiolla olisi varmasti virkistyskalapotentiaalia.

– Pelkästään Askalan padon alapuolella on kaksi hehtaaria koskipinta-alaa, ja koskialue jatkuu ylävirran suuntaan. Tämä houkuttelisi kalastajia, melojia ja kaikenlaisia luonnossa liikkujia. Maisemallisestikin paikka olisi toisenlainen kuin nykytilanteessa, jossa jokiuoma on täysin kuiva, Tolonen sanoo.

Lohien palauttamista Paimionjokeen Tolonen pitää täysin mahdollisena.

– Tässä on jonkin verran sellaista aluetta, jossa lohi pystyisi nykytilassakin lisääntymään. Lisääntymisalueita olisi kuitenkin hyvä rakentaa lisää, Tolonen sanoo.

Markus J. Rantala muistuttaa, että jokeen olisi mahdollista saada paljon muitakin kaloja kuin vain lohia; esimerkiksi meritaimenia, toutaimia, vaellussiikoja, ankeriaita ja ehkä nahkiaisiakin.

– Ankeriaita löytyy nykyisinkin silpoutuneina turbiineista, Rantala huomauttaa.

– Nämä lajit antaisivat hyvän kalastuspotentiaalin. Paikasta tulisi houkutteleva kalastuskohde, kun se ei olisi vain yhden lajin varassa.

Metsähallituksen tutkimustiimi on kolunnut Selkämeren pohjaa koko kesän. Vastaan on tullut myös yllätyksiä.

– Siellä on lajeja, joiden on kuviteltu olevan hirveän harvinaisia. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, ettei kyseisiä lajeja kukaan ole merellä aiemmin edes tutkinut, kertoo suojelubiologi Heidi Arponen Metsähallituksesta.

Varsinkin harvinaiseksi luokiteltuja makeanveden lajeja viihtyy mainiosti Selkämeren saarien rantavesissä. Esimerkiksi harvinaisena pidettyä ruusulevälajia löytyy Selkämereltä varsin yleisesti loppukesällä.

Punalevien ja putkilokasvien valtakunta

Loppumetreillä olevan 10-vuotisen Velmu-tutkimusprojektin tarkoituksena on selvittää, mitä Suomen merenpohjissa oikein kasvaa ja mistä pohja on muodostunut. Porin edustalla kattaus on sukeltajan mielestä monipuolinen.

– Vastaan on tullu todella paljon punaleviä ja rihmaleviä. Sinisimpukoita löytyy paljon ja tietysti putkilokasveja, luontokartoittaja Roosa Mikola luettelee.

Valtava määrä tietoa ei jää suinkaan vain tutkijoiden arkistoihin, vaan siitä hyötyvät niin mökkiläiset kuin kuntien päättäjätkin.

– Tarkoitus on saada lajien levinneisyys- ja yleisyyskartat yleisön nähtäville nettiin. Jos täällä rakennetaan väyliä, tehdään ruoppauksia tai mitä tahansa, niin näiden tutkimustulosten avulla pystytään suojelemaan tarvittavia alueita, suojelubiologi Heidi Arponen toteaa.

Nuorttijoki virtaa Savukosken kunnassa, Urho Kekkosen kansallispuistossa kohti Venäjää ja Jäämerta. Ennen lohi nousi jokeen kutemaan Jäämerestä. Venäjän vesivoimalat lopettivat lohennousun 1950-luvulla.

Luonnonvarainen taimen- ja harjuskanta Nuorttijoessa on säilynyt. Kalastusretkellä Nuortilla oleva Ilkka Kauppinen Rovaniemeltä sanoo pieniä taimenia tulleen ja pari mitan täyttävää. Taimenen alamitta kansallispuiston alueella on peräti 50 ja harjuksen 35 senttiä.

Kalastajia pelottaa joen valuma-alueelle suunnitteilla oleva Soklin kaivos.

– Kalastajasta sekä lappilaisesta ja luontoihmisestä tuntuu tosi pahalta, että vaikka kuinka sanotaan, että tällä kertaa on hyvä yritys sitä tekemässä ja tällä kertaa kaikki onnistuu, niin ei se niin mene, sanoo Kauppinen.

Viime viikonvaihteessa kävimme Nuorttijoella kuvaaja Esko Puikon kanssa. Lähes kaikki kohtaamamme kalastajat olivat ensikertalaisia eikä heillä ollut juuri tietoja Soklin kaivoshankkeesta. Moni pohti epäillen kaivoksen riskejä Talvivaara tuoreessa muistissa. Ainuttakaan kaivoksen kannattajaa emme tavanneet.

Ravinnekuormitus Kemijoessa kasvaa

Soklista on määrä louhia ja rikastaa fosfaattia, jota käytetään maatalouden lannoitteena. Suurten jätevesimäärien hallinta erämaajoen rannalla on vähintään haasteellista.

Kaivos jätealtaineen vähentäisi Nuorttijokeen laskevaa vesimäärää ja Nuorttiin johdettaisiin vain kaivosalueen puhtaiksi aluevesiksi kutsuttuja vesiä. Käsitellyt jätevedet johdetaan putkea pitkin vedenjakajan yli Kemijoen latvoille Lauttunan kohdalle. 

Kemijoen yläosien kalastusosakaskunnat vastustavat kaivosta. Niiden mielestä päästöt vaarantavat Nuorttijoen luonnonkantaisen taimenen ja harjuksen. Kemijoessa fosforikuormitus kasvaa ja aiheuttaa rehevöitymistä.

Kemijoen yläosassa on meneillään Perämerestä autolla tuotavien merilohien siirtoistutuskokeilu. Kaivos heikentäisi osakaskuntien mielestä lohen palautusyrityksiä. 

Kaivosyhtiö: luonto muuttuu mutta ei pilaannu

Kaivosyhtiö Yaran lupahakemuksessa myönnetään merkittävät muutokset, mutta vakuutellaan, etteivät vedet pilaannu.

Lapissa olevista valtion viranomaisista kuten ELY-keskus ja Metsähallitus, yksikään ei ole kyseenalaistanut kaivosta. Viranomaiset uskovat, että vesien ja maaston pilaantuminen on hallittavissa tarpeeksi hyvällä tekniikalla.

Matkailuyrittäjä: Kalastajat hylkäisivät alueen

Nuorttijoen vesistö ja Urho Kekkosen kansallispuisto ovat kalastajien ja retkeilijöiden suosikkikohteita. Kaukana asutuksesta, melusta ja liikenteestä.  Kaivos muuttaisi perusteellisesti myös Suomen ehkä erämaisimman matkailuyrityksen Tulppion majojen elämää, sanoo yrittäjä Seija Niemeier.

– No ihan varmasti turistit jäisivät pois, kalastusasiakkaat, ei kukaan haluaisi tulla tänne, minulla on paljon tänä kesänä käynyt asiakkaita, ovat tehneet varauksen ensi kesäksi mutta sillä varauksella, että kaivosta ei tule, sanoo Seija Niemeier.

Kaivosyhtiö, norjalainen Yara on lupaillut tänä vuonna kertoa perustaako se kaivoksen Sokliin vai Kanadaan. Kaivosyhtiön ympäristö- ja vesitalouslupahakemus on parhaillaan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston käsittelyssä. Ympäristölupien oikeuskäsittely muutoksenhakuineen vie vielä vuosia.

Kun Kajaanin Maaston vanha kaatopaikka oli vielä käytössä vuosikymmeniä sitten, lainsäädäntö ei jätteiden vientiä rajoittanut. Kaatopaikalle vietiin 1950-luvulta 1980-luvulle asti monenlaista jätettä.

– Aikoinaan tähän on tuotu ihan kaikkea: öljyjä, liuottimia, akkuhappoja, listaa Kainuun ELY-keskuksen suunnittelija Janita Peltonen.

Kainuun ELY-keskus tutkiikin nyt vanhojen kaatopaikkojen vaikutusta pohjaveden ja maaperän tilaan. Tutkimuksia tehdään loppukesän ja syksyn aikana kairakoneella muun muassa Maaston kaatopaikalla Kajaanissa.

– Lainsäädäntö edellyttää, että pilaantumisen ja puhdistustarpeen arviointi tehdään pilaantuneiksi epäillyille alueille, varsinkin tällaisissa lähellä asutusta tai pohjavesialueilla oleville kohteille, Peltonen kertoo.

Kaatopaikan ja läheisen Lohtajan asuinalueen maaperästä otetaan kairakoneilla näytteitä ja sinne asennetaan pohjavesiputkia.

– Todennäköistä on, että viitteitä haitta-aineista tulee löytymään. Sitä me selvitetämme, onko niitä määrällisesti niin paljon ja ovatko ne sen laatuisia, että ne aiheuttavat riskiä, Peltonen toteaa.

– Tässä on ollut asutusta ollut jo usean kymmentä vuotta, joten varmaan jotain olisi jo selvinnyt, jos kovin suurta haittaa olisi, hän lisää.

Tietoa parissa kuukaudessa

Mikäli öljyjä, metalleja tai liuotinyhdisteitä löytyy haitallisia määriä, pohjavesiä voidaan pyrkiä puhdistamaan tai muuttaa niiden suuntaa.

– Joissakin paikoissa kaatopaikka on myös siirretty toiseen paikkaan, mutta se on aika epätodennäköinen vaihtoehto.

Kainuussa on yhdyskuntajätteen kaatopaikkoja noin 60, joista osa on vielä käytössä, mutta suurin osa suljettu.

Tutkimuksia tehdään myös Salmijärven sairaalan kaatopaikalla, Kuhmon Kalevalan liikuntakeskuksen ampumaradalla ja Hyrynsalmen sodanaikaisten öljyvarastojen ympäristössä. Tutkimus valmistuu syksyn aikana.

– Kaikki tutkimukset tehdään kaupungin alueella, ei tulla kenenkään tontille. Pyrimme siihen, ettei Lohtajan asuinalueen asukkaille aiheutuisi häiriöitä.

Vuonna 1982 rakennetun Hossan värikallion katselulavan turvallisuutta ei enää voida taata, ja lava on nyt jouduttu sulkemaan.

Värikallio kalliomaalauksineen Hossan retkeilyalueella Suomussalmella on suosittu käyntikohde ja arvokas näyte historiaa ja kulttuuria. Somerjärvestä nousevaa kalliota on vuodesta 1982 saakka päässyt katsomaan 80 metriä pitkää katselulavaa pitkin. Katselulava on nyt kuitenkin jouduttu sulkemaan, koska kävijöiden turvallisuutta ei enää voida taata lavan huonon kunnon vuoksi.

Puurakenteinen, ponttonien varassa kelluva rakennelma on palvellut aikansa hyvin. Vuosikymmenet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, ja vaikka lavaa on säännöllisesti korjattu, kuluneen kesän runsasvetisyys on lopullisesti vienyt lavan sellaiseen kuntoon, ettei kävijöiden turvallisuutta voida enää taata.

Asiakaspalvelupisteisiin, nettiin, someen ja maastoon reitin varrelle on toimitettu tieto asiasta.

Metsähallituksen luontopalvelut hakee parhaillaan rahoitusta Värikallion katselulavan uusimiseksi, samoin kuin muiden arvokkaiden ja suosittujen luontokohteiden rakenteiden korjauksiin ja ylläpitoon.

Värikallioiden katselulava pysyy suljettuna siihen saakka, että se voidaan korvata nykyaikaisella ja kävijöiden turvallisuuden takaavalla rakennelmalla. Kävijöiden toivotaan kunnioittavan "pääsy kielletty" – merkkejä oman turvallisuuden vuoksi.

Lappiin on saatu lähes 5500 pyyntilupaa syksyn hirvijahtiin. Lupamäärä on kasvanut vajaalla 10 prosentilla edellisvuodesta, jolloin lupia tuli noin 5050.

Suomen Riistakeskuksen mukaan pyyntilupamäärä perustuu hirvikannan tiheystavoiteisiin, jotka Lapin aluellinen riistaneuvosto asetti viime keväänä.

Hirvikanta vaihtelee alueittain

Käytännössä hirvikantaa voidaan verottaa eniten Itä-, Etelä- ja Lounais-Lapissa, jossa kanta on arvioiden mukaan tavoitteiden ylärajan tuntumassa.

Sen sijaan Ylä-Lapissa hirviä on vähiten.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Lapin hirvikanta on ollut melko vakaa vuodesta 2011 alkaen. Vuosittaisen vasovan kannan kooksi on arvioitu 14 000 - 15 000 yksilöä.

Riistakeskuksen mukaan myönnetyllä lupamäärällä saadaan pidettyä hirvien aiheuttamat vahingot kohtuullisella tasolla, mutta samaan aikaan pitämään hirvikanta elinvoimaisena ja metsästettävänä.

Hirvenmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina muualla paitsi Ylä-Lapissa, jossa pyynti alkaa jo syyskuun 1. päivänä.

Mikko ja Mila Auvomaa hurahtivat geokätköilyyn kahdeksan vuotta sitten. Silloin Suomesta oli listattuna kätköjä 4 000 kappaletta. Kätköjen määrä on yli kymmenkertaistunut, tänä päivänä löydettäviä on yli 50 000 kappaletta.

– Etsimme kätköjä retkillä ja kaupunkilomien yhteydessä. Geokätköily on mukava koko perheen harrastus. Samalla näkee uusia paikkoja ja se motivoi lapsia liikkumaan, Mikko Auvomaa kertoo.

Geokätköilemään houkuttaa Auvomaiden mukaan lapsenomainen löytämisenilo ja uusien paikkojen näkeminen. Tutuistakin paikoista löytää uusia puolia kätköjen etsimisen yhteydessä.

Naamioitu muurahaispesä piilotti kätkön

Osa kätköistä on helposti löydettävissä, osan käsiinsä saamiseksi joutuu tekemään töitä ja raapimaan päätään. Lasten kanssa etsitään helppoja kätköjä.

– Tyypillinen kätkö on pakasterasia. Voi olla pieniä kätköjä, jotka ovat vanhan ajan filmipurkeissa. Helpoimmat piilot ovat kiven kolossa, mutta toiset voivat olla todella hyvin naamioituja, kertoo Mila Auvomaa.

Mila Auvomaa kertoo kätköstä, jonka perhe huomasi vasta tajuttuaan, että yksi metsän muurahaispesistä ei olekaan aivan tavallisen pesän näköinen. Pesä oli rakennettu rakennusmassasta ja sisään oli koverrettu piilo kätkölle.

– Kätköistä löytyy lapsen aarteita: yllätysmunien rihkamaa ja pientä tavaraa. Mitään arvokasta kätköihin ei saa laittaa.

Geokätköilemään vaikka keskellä yötä

Ensimmäistä luokkaa käyvälle Selja Auvomaalle geokätköily on jännittävää.

– Löytyykö kätkö vai ei? Joskus on käynyt niinkin, ettei kätköä löydykään. Joskus kätkö oli niin korkealla puussa, ettei sitä haettu ollenkaan, Selja kertoo.

Seljan pikkusiskon Pihlan mielestä paras löytynyt aarre on simpukka. Geokätköilyretkille lähtee mukaan myös perheen nuorimmainen, alle vuoden ikäinen Kielo.

Kätköilijät piilottavat itse kätköjä ja löydettyjen kätköjen tilalle jätetään uusi aarre seuraavalle löytäjälle. Auvomaat ovat itse piilottaneet puolisen tusinaa kätköä. Osa kätköilijöistä on aktiiveja, jotka etsivät pari tuhatta kätköä vuodessa. Auvomaille sen sijaan riittää, että kätkön löytää joskus.

– Jos aivan hurahtaa geokätköilyyn, voi puhelimen laittaa sanomaan "bing!" kun uusi kätkö on piilotettu alueelle. Hurahtaneimmat saattavat lähteä vaikka yöllä hakemaan kätköä. Monet haluavat saada first to find -merkintöjä itselleen, Mila Auvomaa kertoo.

Auvomaan perheen tapasi toimittaja Titta Puurunen.

Ilkka ja Tuija Kauppisen sekä Katja Misikankaan viime vuonna perustama yritys on jo nyt näyttänyt kyntensä. Sadoista jälleenmyyjistä löytyy Helsinkiläinen hienostohotelli ja luontaistuotealan ketjuja. Lisäksi Hongkongissa toimiva verkkofirma jakelee tuotteita ympäri maailmaa.

Toimitusjohtaja Ilkka Kauppinen sanookin, että nyt oli tarkoitus nostaa lappilainen luontaistuote puuhailusta varteenotettavaksi bisnekseksi.

– Halusimme paketoida lappilaiset huipputerveelliset yrtit kaupunkilaisille sopivaan urbaaniin muotoon. Tähän asti tämä luontaistuoteala on ollut semmoista paperipussibisnestä missä myydään todella kalliita raaka-aineita huonosti brändättynä paperipussissa. Me teemme toisin.

Lappilainen yrtti on taistelija

Muun muassa väinönputkea ja ruusunjuurta sisältävät tuotteet on kehittänyt Katja Misikangas, joka on jo pitkään vaikuttanut Lapin kasvien hyödyntämisessä. Hän vertaa yrttejä taistelijoihin.

– Ne ovat alkuperäisiä lappilaisia kasveja ja ne keräävät lapin voiman itseensä. Kasveihin muodostuu valtava voima lyhyessä kasvuajajassa ja ankarissa oloissa. Ne ovat taistelijoita, niinkuin me ihmisetkin jotka täällä selviämme.

Ajatuksesta syntyi kolme tarinallista tuotetta: Puolustaja, taistelija ja Energia.

Katja uskoo, että Lappi voisi olla johtajava luontaistuotelan vaikuttaja.

– Meillä on keräysalueet luomussa. Iso osa maailman luomualueista sijaitsee täällä. Lapilla täydellinen potentiaali olla johtava tekijä luontaistuotealalla.

Ilkka kertoo omasta ideologiastaan.

– Kyllähän tässä on taustalla ajatus pitää Lappi asuttuna ja elävänä. Teemme yhteistyötä viljelijöiden ja kerääjien kanssa. Miksi tuoda maailmalta macaa, kun omat kasvit maassa makaa.