Tornionjoen lohikuolemille ei ole löytynyt yhtä selittävää tekijää. Viime vuonna helteet ja poikkeuksellisen lämmin jokivesi vauhdittivat kalojen kuolemia, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija Perttu Koski.

– Viime kesänä jokiveden lämpötilat olivat aivan lohen sietokyvyn äärirajoilla, mikä lisäsi etenkin sairaiden yksilöiden kuolemia.

Tänä vuonna helteitä ei ole, ja kuolleita lohia on ollut selvästi vähemmän mutta todennäköisesti kymmeniä kuitenkin.

Evira ei usko suuren kannan aiheuttavan kuolemia

Lohikuolemia selvitetään Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Oulun yksikössä, jonka erikoistutkija Perttu Koski kertoo, että tänä ja viime kesänä tutkituissa kaloissa on samoja piirteitä.

– Yhteinen tekijä näyttäisi olevan kalojen mekaaniset vauriot. Esimerkiksi pyydyksen tai jonkin muun osuman aiheuttama haava, johon sitten eri taudit pääsevät iskemään.

Viime kesän joukkokuolemissakaan ei havaittu mitään tunnettua kalatautia, joka olisi yksistään selittänyt lohikuolemia.

Helteitä ja suurta lohikantaa on epäilty viime vuoden kuolemien osasyiksi. Tänäkin vuonna lohi liikkuu Tornionjoelle poikkeuksellisen hyvin, mutta Eviran erikoistutkija ei lähde selittämään lohikuolemia kalakannan suuruudella.

– Silloin kaloista kyllä pitäisi löytyä joku selittävä tartuntatauti, joka ylitiheässä kannassa liikkuisi lohesta toiseen. Nyt tällaista ei kuitenkaan ole havaittu.

Kalastajia pyydetään toimittamaan saalista tutkijoille

Tänä vuonna Tornionjoelta on saatu tutkittavaksi vasta yksi lohi, mutta kalastajien mukaan joella on havaittu kymmeniä kuolleita kaloja.

Erikoistutkija Perttu Koski toivookin, että kuolleet tai huonokuntoiset mutta vielä elävät kalat toimitettaisiin tutkittaviksi.

Paras saalis tutkijankin kannalta olisi mahdollisimman tuore lohi.

– Tärkeintä tutkimusten kannalta olisi, että kala säilytettäisiin muutaman asteen lämpötilassa. Tuoreesta kalasta on helpompi selvittää kuoleman aiheuttaneita tekijöitä, toteaa erikoistutkija Koski.

Sairaista tai kuolleista kaloista voi ottaa yhteyttä esimerkiksi Lapin ely-keskukseen tai Eviran Oulun yksikköön.

Tundralla tapahtuvia kasvillisuuden muutoksia ja niiden yhteyttä ilmaston lämpenemiseen on tutkinut Edinburghin yliopiston johtama tutkimusryhmä. Ryhmässä on ollut mukana myös Lapin yliopiston Arktinen keskus.

Tutkijoiden mukaan tundran pusikot kasvavat entistä nopeammin ilmaston lämmetessä. Kun pusikot kasvavat korkeammiksi, ne estävät lunta heijastamasta auringon lämpöä takaisin avaruuteen. Tämä johtaa maapallon pinnan lämpenemiseen. Pusikoituminen voi myös vaikuttaa maaperän lämpötiloihin ja sitä kautta ikiroudan sulamiseen.

Lisäksi pusikoituminen voi muuttaa maaperän ravinteiden ja hiilen kiertoa, millä on vaikutuksia maatumiseen ja ilmakehään pääsevän hiilen määrään. Kaikki nämä tekijät yhdessä voivat vahvistaa ilmaston lämpenemistä sekä arktisilla alueilla että globaalisti.

Tutkimuksen mukaan herkimpiä ilmaston lämpenemiselle ovat arktisen alueen keskivaiheilla kosteilla seuduilla kasvavat pusikot. Nämä alueet ovat muutosten kannalta merkityksellisiä, sillä jäätyneeseen maaperään on varastoituna paljon hiiltä, joka voi lämpenemisen ja ikiroudan sulamisen myötä päätyä ilmakehään.

Tutkimus kattoi 9 maata ja 60 vuotta

Kansainvälinen tutkimusryhmä otti näytteitä 37 paikassa yhdeksän valtion alueella. Tutkimus selvitti pusikoiden kasvua 60 vuoden ajalta analysoimalla vuosirenkaita ja selvittämällä näin ilmaston ja kasvillisuuden muutosten välisiä yhteyksiä.

Nature Climate Change -lehdessä julkaistun tutkimuksen rahoitti kansainvälinen arktinen tiedekomitea, International Arctic Science Committee. Löydöt auttavat kehittämään uusia malleja tundran ekosysteemissä tapahtuvien muutosten ymmärtämiseen ja siihen, millaisia vaikutuksia niillä on globaaliin ilmaston muuttumiseen.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes tuotti suurimman osan tutkimuksen Siperiaa koskevasta aineistosta.

– Tundran biologiassa arktisen alueen eri puolilla on paljon vaihtelua. Maapalloa koskevat järjestelmämallit tarvitsevat entistä yksityiskohtaisempaa dataa, jotta voisimme paremmin hahmottaa, kuinka arktisen alueen eri kolkat vaikuttavat lämpenemiseen pohjoisilla leveysasteilla, Forbes sanoo Arktisen keskuksen tiedotteessa.

Piirileiri Loimu kokoaa 400 partiolaista ympäri Lappia Rovaniemen Norvajärvelle Metsähallituksen mottimetsään.

Uusia partion harrastajia tulee Lapissa joka vuosi useita kymmeniä. Nuoria sudenpentuja tulee partioon niin paljon, ettei kaikille riitä paikkoja.

– Varsinkin kaupungeissa omaa paikkaa partioon voi joutua jonottamaan. Tulijoita on enemmän kuin meillä on johtajaresursseja. Pienissä lippukunnissa voi olla, ettei tulijoita ole joka vuosi, Loimu-leirin johtaja Timo Helaniva sanoo.

Ylästeikäiset ovat myös aktiivisia partiolaisia. Helanivan mukaan teinit pyritään pitämään toiminnassa mukana. Heille esimerkiksi tarjotaan johtajan koulutusta, jotta he itse voivat ohjata omaa ryhmää.

– Aina vanhoja johtajia tarvitaan, sillä heillä on kokemusta ja näkemystä. Vanhojen johtajien lisäksi kuitenki tarvitaan nuoria. Meillä ryhmän johtaja voi olla vähän omaa ryhmäänsä vanhempi, Helaniva kertoo.

Korvesta ei ehkä löydy nopeaa nettiä

Partio on vanha harrastus, mutta Loimu-leirillä tuodaan partio nykyaikaan.

– Partion perusajatus ei ole  muuttunut. Täällä tutustutaan uusiin ihmisiin, tehdään yhdessä ja opitaan uusia asioita. Täällä Loimu-leirillä partiota on nykyaikaistettu. Täällä on mahdollisuus ladata puhelinta ja päivittää Instagramia ja Facebookia. Emme halua, että olisimme kokonaan irti älylaitteista, sillä niistä voi olla leirillä hyötyä.

Sosiaalista mediaa on hyödynnetty partioleirillä. #Loimu2015 -tunnisteella voi päivittää kuvia leiristä kuvapalvelu Instagramiin. Leirillä on myös kuvakisa, jossa palkitaan leirin parhaat kuvat.

– Kännykän käyttö leirillä jakaa mielipiteitä. Me kuitenkin halutaan kieltämisen sijaan hyödyntää somea leirillä. Instagramin kautta voimme näyttää muulle maailmalle, kuinka hauskaa meidän leirillä on, viestintäpäällikkö Annakaisa Tikkinen sanoo.

Somen käyttö vaatii tietenkin nettiyhteyden, joka ei Metsähallituksen mottimetsässä ole 4G:n tasolla.

– Kyllä täältä aina joku nyppylä löytyy, josta saa kuvan lähetettyä, Tikkinen vakuuttaa.

Helsingin rakennusvirastolla on huollettavia puistokohteita yhteensä 1776. Suurin osa kohteista on kylläkin pieniä ruohoplänttejä tai muutaman kasvin minikokonaisuuksia. Varsinaisia puistoja, määritelmästä riippuen, on muutama sata.

Kaikkien Helsingin rakennusviraston huollettavana olevien puistokohteiden yhteispinta-ala on noin 900 hehtaaria. Se on enemmän kuin minkään muun Pohjoismaan pääkaupungin puistoala.

Eri puu-, pensas- ja kasvilajeja on huollon piirissä yhteensä tuhansia. Voi kuulostaa paljolta, mutta asiantuntijan mukaan lajikirjo on liian suppea.

– Meidän tavoite on ehdottomasti monipuolistaa puistojen lajivalikoimaa tulevaisuudessa. Se on tällä hetkellä liian suppea, sanoo rakennusviraston kasviasiantuntija Satu Tegel. 

Kasvivalikoima oli laajimmillaan 1900-luvun alussa

Laajimmillaan kasvivalikoima oli Helsingin puistoissa 1900-luvun alussa. Silloin muutenkin kasviharrastus kukoisti ja taimistoissa oli valtavasti erilaisia lajeja, joista valita. Esimerkiksi syreenejä oli tuotannossa kymmeniä erilaisia. Sitten 1970- ja 1980-luvulla niin lajien tarjonta kuin puistojen lajikirjokin väheni.

– Nyt puistojen lajikirjon harventaminen on todettu virheeksi. Jo ilmastonmuutoksen kohtaaminen edellyttää, että meillä on puistoissa mahdollisimman monenlaisia ja näköisiä kasveja, toteaa Tegel. 

Kaikki lajit eivät kelpaa puistoihin

Ihan mitä tahansa kasveja puistoihin ei kuitenkaan haluta, ja joistain siellä nyt olevista kasveista halutaan jopa kokonaan eroon.

Helsinkiin on valmistunut tänä vuonna puistojen vieraslajilinjaus, johon on listattu suuri määrä kasveja, jotka ovat joko erittäin haitallisia, haitallisia tai paikallisesti haitallisia.

– Tämän linjauksen mukaan puistoistutuksissa jatkossa kokonaan kiellettyjä ovat esimerkiksi luonnonvarainen kurtturuusu sekä jättiputket. Haitallisten joukossa tarkkailtavina ovat muun muassa paljon istutettu isotuomipihlaja sekä pilvikirsikka, joka oli aiemmin suosittu puisto- ja katupuu. Näitä seurataan kehittyykö niistä haitallisia lajeja, jotka on syytä poistaa, kertoo kasviasiantuntija Satu Tegel.   

Puuvalikoimaa muutetaan

– Vähemmän lehmuksia, joka on nyt Helsingin yleisin puulaji. Enemmän muita puulajeja, etenkin kukkivia puita, linjaa kasviasiantuntija Tegel Helsingin puistojen tulevaa puuvalikoimaa.

Puiden kohdalla halutaan karsia tautiherkkiä lajeja, kuten esimerkiksi jalavia. Jalavaa uhkaa tappava jalavatauti, joka on levinnyt jo kaikkiin naapurimaihimme ja on vain ajan kysymys, koska tauti leviää tänne. Riskilajeja puutautien osalta ovat myös saarni ja hevoskastanja.

Suuret puut tuodaan Saksasta

Helsingin puistoihin istutetaan vuosittain noin 50 000 tainta. Suurin osa niistä tulee kotimaan taimitarhoista, mutta jonkin verran joudutaan hankkimaan, etenkin erityislajistoa, myös ulkomailta. Suuria puita ei saa Suomesta, joten niitä hankitaan Saksasta, kertoo kasviasiantuntija Satu Tegel.

Taimien istutusmääriä on jouduttu Helsingissä vähentämään viime vuosikymmeneen verrattuna, koska istutuksiin osoitettuja määrärahoja on supistettu.

– Tämä vaikeuttaa lajiston lisäämistä ja etenkin puiden uusimista, tuskailee Satu Tegel.

Keskikesä on puistoaikaa

Helsingin puistot ovat keskikesällä vilkkaimmassa käytössä, ja se teettää puutarhureille ylimääräistä työtä.

– Eniten ylimääräistä työtä koituu roskaamisesta ja töhrimisestä. Näiden korjaamiseen menee ihan hirveästi aikaa, valittaa puutarhuri Airi Hirvonen.

Roskien korjaamiseen ja töhryjen puhdistamiseen menevä aika on sitten poissa puiden ja kasvien hoidosta.

Tulevaisuuden puistot ovat haasteita

Tulevaisuudessa Helsingin puistoalueita uhkaa supistuminen rakentamisen tieltä. Tämä johtaa jäljelle jäävien puistoalueiden kulutuksen moninkertaistumiseen käytön lisääntyessä.

– Tulee olemaan kova tehtävä saada tulevaisuuden puistoista paitsi kestäviä myös kauniita ja istutuksiltaan monipuolisia. Varsinkin, jos määrärahojen puolella jaetaan edelleen niukkuutta, toteaa Helsingin rakennusviraston kasviasiantuntija Satu Tegel.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Kannuksen Hietajärven kupeessa järjestettävällä leririllä on mukana nuoria Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta. Vaikka ulkomaisia vahvistuksia ei tälle leirille osallistu, juhlistetaan maailma-teemaa valmistamalla muun muassa  toteemeja, unisieppareita ja bumerangeja.

– Täällä opetellaan nyt meille vieraita tapoja ja maistellaan vieraita makuja perinteisten sijaan, kertoo Moomma-leirinjohtaja Sanna Kero.

Ruokalistalta löytyykin perinteisten leiriruokien sijasta sushia. Leiriläiset pääsevät myös tutustumaan maailman musiikkiin.

Leirin nuorimmaiset, 7–9-vuotiaat sudenpennut ovat mukana vain viikonlopun, jotta koti-ikävältä vältyttäisiin.

– Kyllähän välillä saattaa tulla hetkellistä koti-ikävää. Onneksi meillä on siihen salvaa, pillereitä ja kainaloa jos tulee sellaisia hetkiä, Kero kertaa.

Maailmaa ristiin rastiin

Loppuviikon aikana kierretään maailmaa ristiin rastiin: Eurooppa, Afrikka, Australia, Kiina, Japani, Nepal ja Mexiko.

Myös Afrikan tähteä päästään pelaamaan, mutta maastoversiona. Siinä ohjaajat levittäytyvät metsään ja heidän edessään on kolme kuppia. Kohdalle tultaessa kupin saa kääntää maksua vastaan. Kupin alta saattaa paljastua joko tyhjä kuppi taikka arvotimantti. Aivan kuten aidossakin pelissä.

Liungilan eränkävijöiden lippukunnan Jarkko Rahjalla kokemusta kansainvälisestä partiotoiminnasta jo onkin keväällä järjestetystä Tuisku-leiristä Taivalkoskella. Mukana oli 600 partiolaisen lisäksi roppakaupalla ulkomaalaisia.

– Viime pääsiäisinä oltiin leirillä, jossa oli ainakin Italiasta ja Englannista porukkaa. Ne näyttivät samalta, mutta puhuivat englantia. Ne myös käyttivät solmuja ja naruja vähän enemmän kun me, muistelee Rahja.

7 vuotta partiolaistoiminnassa mukana ollut Jarkko pitää tärkeimpänä opittuna taitona kykyä käsitellä puukkoa. Pärjäisikö Jarkko sitten yksin Afrikan metsissä?

– Kyllä ainakin muutaman päivän kunnes etsintäpartio tulisi hakemaan.

Lippukunnnan kutsuhuuto ulkomaille

Kansainvälinen toiminta on suuressa osassa partiotoiminnassa Vierailijoita muista maista tulee etenkin piirileireille, sekä joka kuudes vuosi järjestettävään Finnjamboree-tapahtumaan. Lippukunnat voivat joko itse pyytää ulkomasia vahvistuksia leirilleen tai hakea itse toisaalle. Edellisvuonna Kannuksen Korvenkävijät vierailivat Skotlannissa.

Leirijohtaja Sanna Kero pitää suomalaisten partiolaisten ehdottomana vahvuutena luonnontuntemusta ja kädentaitoja. Vaikka kulttuurieroja eri maiden partiolaisten väliltä löytyy, on muutama asia yhteinen kaikille.

– Partiolainen on aina valmis auttamaan ja pitämään huolta ympäristöstä, Moomma-leirinjohtaja Sanna Kero summaa.

Seuraavan kerran kansainvälisissä merkeissä kokoonnutaan vuoden 2016 Roihu-Finnjamboree-tapahtumaan Evolle, Kanta-Hämeeseen. Tapahtumaan osallistuu partiolaisia ympäri maailmaa.

Lepakot herättävät ihmisissä pelonsekaisia tunteita, sillä kansanperinteessä otukset on usein yhdistetty paholaisiin, vampyyreihin ja veren imemiseen. Todellisuudessa suurin osa lepakoista on hyönteissyöjiä.

Lepakoihin liittyy monia vääriä käsityksiä: lepakko esimerkiksi ei tarkoituksella lennä vaaleisiin hiuksiin tai lakanaan. Sen sijaan hyönteisiä vaalea pinta houkuttelee valon tavoin. Lepakko saattaa seurata perässä ravinnon toivossa.

Lepakoista tiedetään aika vähän

Lepakoista tiedetään yhä kovin vähän, vaikka ne ovatkin jyrsijöiden jälkeen toiseksi suurin nisäkäslahko. Ongelmana ovat muun muassa lepakoiden elintavat. Ne vetäytyvät talvisin horrokseen paikkoihin, joita ei tarkkaan tiedetä. Lepakot piilottelevat mielellään myös kesällä päiväsaikaan. Ravintoa ne etsivät lähinnä öisin.

Lepakkokannan suuruudesta ja vaihteluistakin on Suomessa vain vähän tietoa. Lepakoiden havainnointi on melko vaikeaa, sillä etenkin lennossa eri lajeja on lähes mahdoton erottaa toisistaan ulkonäön perusteella. Varmimmin lajit voi määrittää äänten perusteella, mutta myös kuvissa etenkin pään ja korvien muoto paljastavat lepakkolajin.

– Suomessa tehdään lepakkotutkimusta ainakin Turun ja Helsingin yliopistoissa. Tutkittavana ovat muun muassa metsätalouden vaikutukset lepakoihin sekä pikkulepakoiden muuttotavat, kuvailee Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen suojeluvastaava Ville Vasko.

Lepakot kärsivät asuntopulasta

Lepakoiden mieluisat asuinpaikat alkavat olla kortilla. Tehometsätalous on vähentänyt erityisesti uroslepakoiden kesäisiä päiväpiiloja. Entistä tiiviimmät asuinrakennukset puolestaan haittaavat naaraiden pesintää.

– Kesällä naaraat parveilevat mielellään muun muassa asuintalojen välikatoissa. Jos talo on tiivistetty tehokkaasti, lepakko ei pääse kulkemaan mielipaikalleen. Toisaalta metsistä on siivottu pois kuolleet puut, joiden kaarnan alle uroslepakot hakeutuvat kesäpäiviksi, Ville Vasko luonnehtii.

Ihminen voi auttaa lepakkoa

Lepakoita voi auttaa niiden asuntopulassa. Uusia päiväpiiloja voi tarjota vaikkapa viemällä maastoon pönttöjä. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys tarjoaa neuvoja pöntöntekijöille. Pitkäaikaisia sahanjauho-betoniseoksesta tehtyjä lepakkopönttöjä saa myös valmiina kaupasta.

Pönttö kannattaa ripustaa avoimelle ja lämpimälle paikalle.

Bongaus tuotti viime vuonna 400 ilmoitusta

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää jo viidennen lepakkobongauksen. 24–26. heinäkuuta on tarkoitus havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan. Havainnointipaikka voi olla esimerkiksi kesämökillä, puistossa tai järven rannassa.

Lepakoita voi havainnoida silmämääräisesti ja rajata mahdollisia lajeja esimerkiksi lentopaikan perusteella. Lepakoita voi seurata myös erityisellä lepakkodetektorilla, joka muuntaa lepakoiden lähettämät ultraäänet ihmiskorvin kuultaviksi.

Viime vuonna lepakkobongaus keräsi ennätysmäärän havaintoja, noin 400 ilmoitusta.

Bongaustulokset ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuille tulevalla lomakkeella. Tänä vuonna bongauksen tuloksista on tarkoitus koota laaja yhteenveto.

Viitasaaren Savivuorella keskellä kukkaketoa maiseman tuoksu on huumaavan hunajainen. Parfymöörin tarkka nenä pystyy erottelemaan tuoksukokonaisuudesta sen ytimen, rungon ja latvan.

– Tässä tuoksuu tosi vahvasti etyylifenyyliasetaatti ja fenyylietanoli eli kaikessa yksinkertaisuudessaan apila. Lisäksi mukana on vihreitä vivahteita, jotka tekevät tuoksusta kauniin ja raikkaan, kertoo Max Perttula.

Kauniita ja raikkaita ovat myös Perttulan kehittelemät parfyymit, joihin esteetikko on halunnut tallentaa kotiseutunsa tuoksumaisemat.

Ilma täynnä insipiraatiota

Parfymöörin lempivuodenaika on loppukesä. Etenkin heinäkuun helteiset päivät saavat kukkien eteeriset öljyt haihtumaan tehokkaammin ja täyttämään ilman tuoksuyhdisteillä.

– Minullehan tämä on täyttä inspiraation aikaa, koska Suomen luonto on niin rikas näistä erilaisista tuoksuista. Parin viikon lomalta tarttuu varmasti ideoita uusiin hajuvesiin.

Perttulan mukaan toinen mainio aika tuoksuille on kevät, jolloin tuomet ja narsissit puhkeavat kukkaan.

Heinäkuun huumaavimmat tuoksut syntyvät niittämisestä. Kun heinät ja kukat lakoontuvat, alkaa fermentaatioprosessi. Fermentaatio tuo muun muassa heinään tietyn kumariinivivahteen, joka antaa siihen pehmeän, balsamimaisen ja makean tuoksun, kertoo Perttula.

Kun ammattilainen tuntee sieraimissaan fermentaation, tavallinen nenä haistaa niityn.

Eri paikkakunnilla on omat ominaistuoksunsa

Helsinkiläistyneen viitasaarelaispojan nenään pääkaupunki tuntuu keinotekoiselta. Helsingin tuoksu koostuu ihmisistä, myymälöistä ja esineistä, kun taas Keski-Suomesta löytyy aitoja maisematuoksuja. Viitasaaren tuoksu kumpuaa luonnonkukista, metsistä ja järvistä.

Meren rannalla taas on aivan omat vivahteensa, jotka syntyvät suolasta, merilevästä ja rantamännyistä. Rikkain tuoksumaisema parfymöörille löytyy kuitenkin Keski-Suomesta.

Perttulan oma lempituoksu lapsuudesta on yhdistelmä koivua, järveä sekä saunan savua ja tervaa.

Tuoksujen tarinat kuviksi

Tänä kesänä Viitasaaren maisemissa kuvataan Max Perttulan luomille parfyymeille videot, jotka ovat samalla ylistys Suomen ainutlaatuiselle luonnolle.

– Haluan näytää ihmisille ne tarinat ja paikat täällä Viitasaarella, joissa eri tuoksut ovat saaneet alkunsa.

Tavoitteena on tehdä ensi syksyksi kaikkia aisteja kutitteleva netti-tv -ohjelma, jossa tuoksutellaan niin viinejä kuin parfyymejakin.

Parikkalassa, lähellä Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan rajaa on ilmeisesti jo vuosien ajan kuljetettu teurasjätettä lähimetsään. Teurasjäte luineen, pääkalloineen, nahkoineen ja lihankappaleineen on kipattu ojaan, josta villieläimet, kuten karhut, ovat niitä levitelleet lähiympäristöön.

Haju paikalla oli karmaiseva. Puissa huusivat korpit, ja miljoonat kärpäset nauttivat antimista. Teurasjätettä ei ole peitetty, vaan se mätänee paljaana ojan reunustalla.

Kun asia oli tullut julkisuuteen ja viranomainen oli ollut epäiltyihin tekijöihin yhteydessä, oli tapahtumapaikka nopeasti siivottu.

Videolla näkymää teuraskaatopaikalta 22.7.2015, kun jätteet olivat vielä paikallaan, ja 23.7.2015, kun asia oli tullut julkisuuteen.

Kolin kansallispuistossa, aivan Kolin huippujen tuntumassa parveilee kansaa. Kallioiden päällä otetaan matkamuistoksi valokuvia. Samaan aikaan hiihtohissit kuljettavat väkeä vaaramaisemissa.

Kansallispuiston keskuksessa sijaitsevalta hotellilta kerrotaan, että hotelli on täynnä muutamia yksittäisiä huoneita lukuun ottamatta lähes koko kesän ajan.

Kolea kesä ei selvästikään ole tuntunut Lieksan kuuluisimmassa matkakohteessa.

– Meille tulee nyt paljon retkeilijöitä. Metsäretkille tuonne luontopoluille lähdetään rinkka selässä mieluummin tässä säässä kuin hirveällä helteellä, Kolin matkailuyhdistyksen matkailuneuvoja Anne Kasurinen kertoo.

Kansainvälisesti kiinnostava matkailukohde

Kolin kansallispuistossa käy vuosittain noin 140 000 vierasta. Kaiken kaikkiaan Lieksassa käy matkailijoita Kasurisen arvion mukaan vuodessa noin 200 000.

Alueen 2 300 majoituspaikasta nauttii hyvin kansainvälinen joukko, ei pelkästään läheisen itärajan toiselta puolelta tulevat venäläiset.

– Venäläisten osuus on tosi merkittävä, mutta meillä käy ihmisiä myös muualta Euroopasta. Kesäaikaan keskieurooppalaisten kävijöiden osuus on paljon merkittävämpi. Sieltä tulee nyt paljon väkeä, erityisesti sveitsiläisiä on nyt näkynyt paljon.

– Venäläiset tulevat pääasiassa uudenvuoden aikaan. Viime talvenakin heitä oli todella mukavasti. Itse asiassa yllättävän paljon tilanteeseen nähden, Kasurinen viittaa ruplan kurssin romahtamiseen.

Rauhaa ja raikasta ilmaa

Kansallismaisema aktiviteetteineen kiinnostaa myös suomalaisia. Tarjolla on muun muassa erilaisia luontoretkiä ja vastikään ovensa avannut kauan odotettu kylpylä.

Ruuhkasuomalaisille Koli tarjoaa vaihtelua arkeen.

– Lähdin perheen kanssa tänne viettämään vapaa-aikaa, nauttimaan tällä tavalla vapaasta ja luonnosta. Ehkä käydään tuolla uudessa kylpylässäkin. Pääasia on se, että täällä pääsee rauhoittumaan. Ei ole kauppoja ja sen sellaisia, helsinkiläinen Marko Räsänen hymyilee.

Ystäviensä luokse Enoon mökkeilemään saapunut espoolainen Ulla Saranen on ensimmäistä kertaa Kolilla.

– Kuulin huhuja, että täällä on pakko käydä, sillä täällä on kuulemma hienot maisemat ja muutenkin upea paikka. Aikamoinen kiipeäminen tuonne huipulle oli, mutta oli se sen arvoista, ei tällaisia maisemia ole Espoossa. Tuntuu, että ilmakin on paljon raikkaampaa täällä, Saranen sanoo.

Petäjäveden Urria tunnetaan MM-rallin erikoiskokeesta ja Suomen sorateiden haastavimmista pompuista. Alueella sijaitsee kuitenkin myös yksi Suomen vanhimmista riistakolmioista: Urrian riistakolmio on ollut mukana laskennassa alusta alkaen eli vuodesta 1988. Seudun eläinkannoista on siis kertynyt tietoa jo lähes 30 vuoden ajalta.

– Täällä on keskivertoa parempi kanalintukanta. Täällä on esimerkiksi tehty Keski-Suomessa harvinaisia riekkohavaintoja, toteaa Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Ekman.

Tänä kesänä odotukset lintukantojen osalta eivät kuitenkaan ole korkealla.

– Kuoriutumisajan sää ei ollut kaikkein edullisin. Metsäalan ammattilaisia, kun olemme haastatelleet, niin heillä on hyvin vähän havaintoja poikueista. Ainakaan mitään suurta nousua kannoissa ei siis ole luvassa, Ekman toteaa.

Kanta-arviot vapaaehtoisten varassa

Lintukantojen tila selviää koko maassa elokuun alkupäiviin mennessä, kun lauantaina alkanut riistakolmiolaskenta saadaan päätökseen. Jos kanta osoittautuu pieneksi, metsästysaikaa voidaan lyhentää tai lajeille voidaan asettaa kiintiöt.

Riistakolmiolaskenta tehdään kokonaan vapaaehtoisvoimin. Mukana on riistanhoitoyhdistyksiä ja metsästysseuroja.

– Laskenta on valtakunnallisesti mittava projekti. Pelkästään Keski-Suomen maakunnassa lasketaan lähes sata kolmiota, ja jokaista kolmiota kohden on vähintään kolme ihmistä, joten jo työtunteina laskettuna panos on iso, Keijo Ekman huomauttaa.

Ekman uskookin, että ilman vapaaehtoisia Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus olisi pulassa.

– Riistakannoista ei saataisi läheskään yhtä kattavaa tietoa kuin nyt.

Laaman sukulainen alpakka keräsi kymmenkunta kiinnostunutta alpakan hoito- ja käsittelykurssille. Lahdessa Yli-Maronlan 4H-yhdistyksen kotieläinpihassa asustavat Ben ja Caramello tarkkailivat osallistujia pienen välimatkan päästä suurilla ruskeilla silmillään. Alpakan hoito vaatiikiin perehtymistä, sillä kamelieliän on varovainen ja arka.

– Niitä pitää lähestyä rauhallisesti. Pään silittelystä ne eivät pidä, kertoo eläintenhoitaja Henna Kilpinen.

Kurssilla harjoiteltiin alpakan otsatukan ja kynsien leikkuuta ja päästiin taluttamaan näitä neljättä kesää Lahdessa viettäviä poikia.

Alunperin Andien vuoristoissa laiduntavia alpakoita on Suomessa noin 500. Niitä käytetään villan tuotantoon ja voidaan pitää jopa terapiaeläiminä. Yli-Marolan alpakat eivät pure, potki eivätkä sylje.

– Ne saattavat sylkeä toisiaan, mutta eivät ole sylkeneet ihmisiä päin. Niiden sylki muuten haisee kammottavalle, nauraa Kilpinen.

Katso miten ohjaaja Meeri Tahvanainen syöttää arkoina pidetyille alpakoille herkkuja.

Jos ensi talvena haluaa syödä suomalaista marjaa, ne kannattaa poimia nyt. Vinkit pakastamiseen antaa Pakkasmarjan laatuasiantuntija Jenni Lappi ja luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö Arktiset Aromit.

A. Nopeus on valttia marjankin pakastamisessa

Pakastemarjojen säilyvyyttä parantaa marjojen pakastaminen mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen. Marjojen elintoiminnot jatkuvat vielä poiminnan jälkeen. Pakkasessa soluhengitystä voidaan hidastaa, ja marja säilyy paremmin.

Pakasteesta tulee myös sitä parempi, mitä marja on tuoreena. Auringon puute vie makeuden marjoista, joten etenkin tänä kesänä marjoista on odotettavissa laimeamman makuisia.

B. Kipakka pakkanen hellii tuoreen marjan poskia

Marjoja pakastaessa pakastimen lämpötila kannattaa kääntää kylmimmälle mahdolliselle pakastusteholle. Tällöin marjoissa oleva vesi jäätyy pienempinä kiteinä, eikä marjan rakenne kärsi niin paljoa. Esimerkiksi teollisessa prosessissa pakastus tapahtuu 30–40 miinusasteessa.

Kotipakastimessa pakastusprosessia voi nopeuttaa pakastamalla mahdollisimman pieniä määriä marjoja kerralla.

C. Sokeri suupieliä varten – makeutusaine ei takaakaan C-vitamiinin säilymistä

Sateisena ja viileänä marja itsessään ei ole niin makea kuin aurinkoisena kesänä. Lisäämällä pakastusrasiaan sokeria, marja maistuu makeammalta myös talvella. Puolen litran pakastusrasiaan sopiva sokerimäärä on noin ruokalusikallinen.

Sokerin käyttöä pakastuksessa perustellaan maun parantamisella ja C-vitamiinin säilymisellä. C-vitamiiniarvojen säilymiseen vaikuttaa sokeriakin enemmän sulatustapa.

D. Nopea sulatus on C-vitamiinin ystävä

Vaikka rasiaan olisi lisätty sokeria C-vitamiinitasojen turvaamiseksi, hidas sulatus tappaa viimeisetkin C-vitamiinin rippeet.

Marjapakasteet kannattaakin sulattaa nopeasti mikrossa tai lämpimässä vesihauteessa. Nopeassa sulatuksessa C-vitamiinia tuhoutuu mahdollisimman vähän ja marjojen rakenne pysyy hyvänä.

Liika lämpö kuitenkin hävittää C-vitamiinia, joten marjat eivät saisi kuumentua. Tutkimusten mukaan pitkäaikainen kuumentaminen voi tuhota jopa yli puolet ruoan sisältämästä vitamiinista. C-vitamiinitasojen osalta paras vaihtoehto olisikin syödä nopeasti sulatetut marjat vähän kohmeisena.

Marjat ovat tänä kesänä kypsyneet tavallista myöhemmin. Pakastimiin purkitetaan nyt mansikoita, ja moni on saanut talteen jo mustikoitakin.

Kotitalousopettaja, järjestöpäällikkö Helena Velin Maa- ja kotitalousnaisista kertoo ensin perusasiat onnistuneeseen pakastamiseen. Huonolaatuisia marjoja ei Velinin mukaan kannata säilöä ollenkaan.

– Aina on parempi, jos keräämisen jälkeen perkaa marjat heti ja pakastaa saman tien. Kyllähän laatu on silloin kaikkein parhaimmillaan. Jos niitä säilöö yön yli, ne pitäisi laittaa kylmään.

Velin muistuttaa, että pakastin pitäisi säätää tavallista kylmemmälle hyvissä ajoin.

– Pakasteiden säilytyslämpötila on –18 astetta. Pakastuslämpötila saisi olla semmoinen –25 astetta.

Mansikoiden pakastamisessa pikku ripaus sokeria parantaa Helena Velinin mukaan makua, laatua ja väriä sekä pitää ravintoarvot tallella. Pieneen pakastimeen mansikoita saa mahtumaan enemmän, jos ne viipaloi tai soseuttaa. Velinin mukaan kokonaisissa mansikoissa puolestaan C-vitamiini säilyy parhaiten.

Koristemarjat pakkaseen tarjottimella

Viileiden säiden vuoksi metsämarjat ovat kypsyneet tavallista myöhemmin. Moni on tänä kesänä löytänyt mukavasti myös ahomansikoita. Helena Velin Maa- ja kotitalousnaisista vinkkaa, että metsämansikoilla voi parantaa myös puutarhamansikoiden makua.

–Jos haluaa tavallisen mansikan joukkoon metsämansikan aromia, niin sinne sekaan heittelee muutamia metsämansikoita.

Velin neuvoo myös, miten esimerkiksi kakunkoristeiksi tarkoitettujen marjojen muoto säilyy parhaiten pakastimessa. Varsinkin vadelmat, marjatertut tai vaikkapa kaikkein kauneimmat mansikat voi pakastaa ensin muovin alla tarjottimella.

–Koristemarjoiksi säilöttävät marjat laitetaan yhteen kerrokseen, mielellään terästarjottimelle, koska siinä ne jäätyvät nopeammin kuin muovisella tarjottimella. Marjojen annetaan jäätyä, ja jäätyneet marjat siirretään sen jälkeen nopeasti rasioihin. Talvella voi sitten nauttia kauniista marjoista, jos tarvitsee niitä koristeiksi.

Maa- ja kotitalousnaisissa harmitellaan myös sitä, että tällä hetkellä suomalaisista metsämarjoista vain kymmenesosa kerätään talteen. Siksi järjestö on aloittanut syksyyn asti kestävän Miljoona litraa metsämarjoja -kilpailun, joka kannustaa suomalaisia lähtemään marjametsään.

Lasipalatsin katolla kahdessa pesässä asuvien jopa 140 000 mehiläisen pörinä ei jää äänenä toiseksi Mannerheimintietä pitkin noruville autoille, ainakaan läheltä kuultuna. Keskellä pääkaupungin sykettä oleva hyönteisyhdyskunta ei ole jokapäiväinen näky.

Helsingissä on noin sata mehiläispesää, ja niitä pitää noin 60 tarhaajaa. Omia mehiläispesiä on esimerkiksi ravintola Savoylla ja Perhon ravintolakoululla.

Kaupunkiviljelyn siivellä seurannut mehiläistarhaus on alkanut kiinnostaa nuoria tarhaajia, kertoo Stadin tarhaajat ja hunajafrendit ry:n sihteeri Merja-Riitta Laurila. Viisi vuotta sitten mehiläistarhaajien keski-ikä oli 60 vuotta, mutta se on nopeasti nuorenemaan päin.

Mehiläinen on leppoisa olento

Harrastuksen voi aloittaa mehiläistenhoitajien peruskurssilla.

– Kurssilla pääsee sisään mehiläisten elämään ja siihen, mitä mehiläisten hoito on.

Monien mielessä mielikuvaan mehiläisestä yhdistyy kivulias pistin, vaikka mehiläinen pistää vain, jos sen pesäelämää häiritään. Hunajan keräämisen ajaksi mehiläistenhoitaja laittaa suojahaalarin päälleen, mutta muuten mehiläisten kanssa voi olla rennosti.

Jatkuvasti mehiläisten kanssa puuhaileva Laurila saa piston kerran tai kahdesti kesässä, yleensä juuri suojavaatteita riisuessaan.

Mikä sai Laurilan itsensä kiinnostumaan pörriäisten kanssa pyörimisestä?

– Mehiläiset opettavat niin paljon luonnosta ja sen kiertokulun seuraamisesta. Maailmaa oppii katsomaan mehiläisten silmin.

Haastattelun juttuun teki Yle Huvudstadsregionen.

– Ei sen tarvitse olla mikään valtava metsä. Voi mennä ihan pieneen lähimetsään ja sekin on jo iso maailma lapselle, heittää kokkolalainen lastentarhanopettaja Marianne Haasala.

Osassa Suomea lähimetsät saattavat karata yhä kauemmas kaupunkien keskustoista, kun rakennetaan yhä tiiviimmin. Silti koululaisenkin saa metsään telmimään, parhaiten innostavan porukan mukana.

– Silloin syntyy maja, keppitaisteluja ja päämäärätöntä kuljeskelua, luettelee Haasala kokemuksesta.

Lapsia ja nuoria houkuttelee metsään nykyään jo useampi taho. Luontotietämyksen puolesta kampanjoivat muun muassa Metsäkeskus, Luontokoulut ja Luonto-liitto. Ne järjestävät visoja, retkiä, opastuksia, ja tarjolla on paksuja metsäleikkiesitteitäkin.

Paras ilo: itse keksitty leikki

Kuitenkin suuri vaikutus on perheellä. Vanhemmat saattavat jarruttaa metsään menemistä, jos luonnossa liikkuminen ei ole perheelle luontaista.

– Välillä törmää siihen, että pelätään eksymistä, punkkeja ja käärmeitä. Tai sitten kännykät ja tabletit vievät osan vapaa-ajasta.

Päiväkotien arjessa metsäteema on kulkenut mukana jo vuosia. Lähellä metsää sijaitsevat päiväkodit suuntaavat ainakin Kokkolassa retkille säännöllisesti.

Luonnollisimmalta ilonpito näyttää silloin, kun lapsi saa vapaat kädet.

– Suurin into leikkiin leimahtaa, kun kukaan ei ohjaa, eikä käske, mitä pitää tehdä. Silloin sammaleista tulee salaattia ja kuusenkävyistä grillimakkaroita, Haasala muistelee metsäretkien parasta saldoa. Sitten vaivihkaa voi sekaan ujuttaa lapselle tietoa ja oppiakin.

Luonto-Liiton nettisivuilla muistutetaan, että lasta ei tarvitse viedä koskemattomaan aarniometsään elämyksiä hakemaan, vaan pienikin lähimetsä riittää.

Kokenut lastentarhanopettaja on huomannut, että vanhemmat voivat jarrutella lasten metsään menoa, jos miljöö on heille itselleenkin vieras.

Milloin sinä kävit viimeksi metsässä? Onko metsällä sinulle mitään merkitystä? Olemmeko etääntyneet liikaa metsästä?

Joensuussa satoi rajusti sunnuntaiaamupäivän ja maanantaiaamupäivän välisenä aikana.

Joensuun Linnunlahdella satoi vuorokauden aikana 33,6 millimetriä. Lieksassa sadesumma oli 31,6 millimetriä.

Pohjois-Karjalan yli kulkeneen sadealueen sisällä oli voimakkaita kuurosoluja, joten sademäärä vaihteli alueittain. Esimerkiksi Ilomantsissa vuorokauden sadesumma oli noin 8 millimetriä.

– Kuukauden sadesumma on tavallisesti 60-80 millimetriä. Joensuussa on satanut puolen kuukauden sademäärä yhden vuorokauden aikana, Ylen meteorologi Seija Paasonen kertoo.

Voimakkaat sateet saivat tiet tulvimaan eripuolilla Joensuuta, kun sadevesiviemärit tukkeentuivat. Esimerkiksi Yläsatamakatu tulvi aamuyöstä. Hieman myöhemmin aamulla Imatrantien yksi kaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä veden vuoksi.

Jukka Hirvi kävi ostamassa heinäkuun puolessa välissä mansikoita, joiden kuvitteli olevan suomalaisia. Suomalaista marjojen imagoa lisäsi "suomalaisia marjoja"-laatikko, jossa mansikat myytiin. Myyjän kanssa rupateltuaan luottamus kasvoi marjojen erinomaisuuteen, ja mies ostikin mansikoita. Myyntikojussa ei ollut miehen mukaan mainintaa, että marjat ovat ulkomaista alkuperää.

Myyjä kertoi Hirvelle kuinka Malwina-lajike on hyvä. Mies kuvaileekin, että Polkan suurimmat marjat olivat samankokoisia kuin Malwinan pienimmät. Hän oli ollut tyytyväinen marjojen laatuun.

– Hyvin kestävä, mahtava marja, kuvailee Hirvi Malwina-marjaa.

Pakastuspuuhissa hän oli päättänyt, että näitä marjoja pitää saada lisää. Hirvi soittikin lappeenrantalaiselle viljelijälle, ja kysyi milloin marjoja tulisi myyntiin lisää. Viljelijä oli todennut, että marjat ovat väliaikaisesti loppu ja muutaman päivän päästä poimitaan lisää. Hirvelle jäi kuva, että marjat kerätään Lappeenrannasta. Hän ostikin marjoja lisää muutaman päivän päästä lähikauppansa pihalta. Yhteensä mies osti 6 laatikkoa mansikoita.

Ruotsalaista marjaa suomalaisessa laatikossa

Hirven pariskunta oli niin innostuneita uudesta lajikkeesta, että alkoivat kehua marjoja tutuilleen Facebookissa. Sieltä alkoikin kuulua, että tuskin on kyse kotimaisista marjoista. Malwina-lajike kasvaa myöhempään kuin Polka, ja niiden poiminta on vasta aloitettu Suomessa. Ruotsin Skånessa puolestaan lajiketta viljellään enemmän, ja ne ovat nyt myynnissä Suomessa. Suomalainen versio tulee myyntiin vasta myöhemmin.

Mies kävi nostamassa rahaa lähikauppansa automaatilta ja huomasi, että myyntikojuun oli ilmestynyt marjojen alkuperämaaksi Ruotsi. Myyjä kuitenkin kiisti, että mansikat olisivat Ruotsista. Myyjä sanoi, että mansikoihin on jäänyt vanha kyltti, ja nyt myydään vaan kotimaista marjaa.

– Aloin epäillä marjojen alkuperää ja otinkin yhteyttä Marjanviljelijöiden liittoon ja viljelijään, sanoo taipalsaarelainen Jukka Hirvi.

Liitosta kerrottiin, että se välittää jäsenyrityksilleen laatikkoa, jossa lukee teksti "suomalaisia marjoja". Hirven ostamien marjojen viljelijä ei kuitenkaan kuulu liittoon. Liitosta kerrottiin, että marjalaatikosta pitää löytyä alkuperämerkinnät. Näitä kuitenkaan ei laatikosta löytynyt. Hän on kysynyt viljelijältä marjojen alkuperää, mutta hänen viestiinsä ei ole vastattu.

"Tunne, että minua on vedetty nenästä"

Hirvi kokee, että häntä on harhaanjohdettu. Vaikka marja itsessään on hyvää, niin silti mies haluaisi tukea suomalaista mansikanviljelijää. Nyt hän kokee pettymystä sen takia, että hän on mennyt kehumaan marjaa ystävilleen sosiaalisessa mediassa, ja saanut muutkin ostamaan kyseisiä marjoja.

– Olen pahoillani viljelijöille, etten tänä vuonna ostanut kotimaista marjaa eikä sen ollut omassa päätöksessä. Koen, että minua on vedetty nenästä, huokaa Hirvi.

Mansikkatilalta tavoitettu emäntä kertoo, että he ovat erheellisesti käyttäneet "suomalaisia marjoja"-laatikoita. Hänen mukaansa alkuperämerkinnät ovat olleet asianmukaisia myyntikojussa, joita kuitenkaan Hirvi ei kerro nähneensä.

– Meillä ei ollut enää plankkoja laatikoita, joten käytettiin "suomalaisia marjoja"-laatikoita ruotsalaisille mansikoille, kertoo tilan emäntä.

Hän ihmettelee miksi mansikka on näin tärkeä asia. Hän pohtiikin, että eikö ole pääasia, että he toimittavat hyvää mansikkaa.

Ympäristötoimi tekee kirjallisen huomautuksen

Lappeenrannan seudun ympäristötoimeen on tullut valituksia siitä, että ulkomaista mansikkaa on myyty suomalaisena. Tarkastajat tekivät heti tarkastuksia myyntipisteissä ja näkivät puutteita alkuperämerkinnöissä. Isoissa viiden kilogramman laatikossa pitää olla pakkaajan nimi, osoite, alkuperämaa ja laatuluokka.

– Pakkaajan tiedot ja alkuperämaa puuttuivat kokonaan. Jos ulkomaista marjaa myydään suomalaisen marjan laatikossa, niin kuluttajaa voidaan johtaa harhaan, toteaa terveysvalvonnan johtaja Päivi Roine Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta.

Ympäristötoimi näkee, että marjoja on myyty elintarvikelain vastaisesti. Tämä johtaa myyjälle tehtävään kirjalliseen huomautukseen, ja vaillinaisilla merkinnöille olevia marjalaatikoita ei saa myydä kuluttajille.

Hirvi kokee, että jos viljelijä ja myyjä olisivat pyytäneet erehdystään anteeksi, niin tilanne olisi jäänyt siihen.

– Anteeksipyyntö ja pahoittelu olisivat riittäneet, mutta kun kielletään tapahtunut, niin pistää vihaksi, toteaa Jukka Hirvi.

Vaikka Lappia pidetään yleisesti talvikohteena, kolmasosa valtakunnallisesti mökkejä välittävän Lomarenkaan Lapin liikevaihdosta tulee kesäkuukausista.

– Sää ei oo Lapissa se juttu, koska Lapin kesä nyt on harvoin mikään hellekesä ollut. Jos verrataan koko valtakunnan tilanteeseen, niin kesäkuukaudet ovat tällä hetkellä, kiitos kelien, miinus neljä prosenttia ja Lapin kesä onkin plus yksi prosenttia, Lomarenkaan myyntijohtaja Juha Purhonen kertoo myytyjen vuorokausien keskiarvosta viime kesään verrattuna.

– Sehän vaan kertoo siitä, että se keli ei ole se juttu, ei sinne mennä aurinkoa ottamaan, Purhonen jatkaa.

Lomarenkaalla on Lapissa 1650 mökkiä, joista noin puolet sijaitsee matkailukeskuksissa. Lomarenkaan Lapin mökkejä on eniten Ylläksellä, noin 500 kohdetta. Kaikista Lomarenkaan Lapin mökeistä noin 40 prosenttia on rantamökkejä ja niin sanottuja Villin Pohjolan erämökkejä Lapin vuokramökeistä on arviolta kymmenes kohteista. Purhonen näkee Lapin vuokramökkien menekkiin kolme syytä.

– Tapahtumat houkuttelevat kävijöitä matkailukeskuksiin. Mökit toimivat myös tukikohtana Lapin kiertäjille, vaikka itse mökissä ei juuri oltaisikaan. Kolmas kokonaisuus koostuu näistä puhtaasti luontoon liittyvistä aktiviteeteistä, Purhonen luettelee.

Levillä kymmenes vähemmän mökin vuokraajia

Levillä vuokramökit ovat olleet vähemmällä käytöllä. Normaalisti juhannuksesta vilkastuva kesäkausi on ollut hiljainen.

– Karkeasti voisi arvioida, että kymmenen prosenttia vähemmän on ollut (vuokrausten) määrä kesäkuussa, Levin Matkailun toimitusjohtaja Maria Virolainen kertoo.

Levin Matkailun keskusvaraamolla on vuokrattavana lähes 900 mökkiä. Virolainen kertoo matkailijoiden liikkuvan kelien mukaan.

– Moni Lapin matkalija kiertelee useammassa eri paikassa. Nyt on voinut olla, että sitä on menty vauhdikkaammin eteenpäin toiveissa, että se parempi ilma odottaa siellä seuraavassa kohteessa.