Turvemaille kaivataan poutaa, jotta tämän kesän turpeen korjuussa päästään vielä kohtalaiseen tilanteeseen. Tällä hetkellä kesän korjuumäärästä on saatu kokoon noin 15 prosenttia, kertoo Vapon Lapin operaatiopäällikkö Aleksi Appel.

– Kesä on ollut tähän asti tosi sateinen, viime kesä oli huomattavasti parempi. Oltiin jo suunnilleen 50 prosentissa tässä vaiheessa, Appel vertaa.

– Nyt ollaan selvästi jäljessä aikaisempiin vuosiin nähden. Tämän vuoden toteuma jää varmastikin pieneksi.

Hänen mukaansa turpeen nostossa päästään kuitenkin vielä ihan kelvolliselle tasolle, jos vain loppukesästä riittää poutia. Myöhäisimmillään soilla on joskus urakoitu lokakuullakin.

Varastot riittävät pariksi vuodeksi

Turpeen käyttäjille huono kesä ei vielä aiheuta ongelmia.

– Varastoissa on tällä myynnillä turvetta noin parin vuoden käyttöä varten, Appel sanoo.

Urakoitsijat sen sijaan ovat olleet tiukoilla, kun turveurakoihin ei ole päästy. Koneita on jouduttu käyttämään korvaavissa töissä.

Yhtä huono turvekesän aloitus on onneksi melko harvinaista, mutta ei sentään tavatonta. Tosin tällä vuosituhannella tuotanto on päästy aloittamaan yhtä hitaasti vain kerran.

Ahomansikan sato on tänä vuonna selvästi keskimääräistä suurempi. Etelä- ja Keski-Suomessa ahomansikkaa, josta käytetään myös nimeä metsämansikka, on saanut kerätä litratolkulla.

Saalis on harvinaisen suuri, sillä metsämansikan luonnolliset kasvualustat ovat vähentyneet huomattavasti.

– Kostea kesä on edullinen mansikalle, sanoo Arktiset aromit -luonnontuotealan toimialajärjestön toiminnanjohtaja Simo Moisio.

Myös moni poimija on havahtunut ahomansikoiden poikkeuksellisen suureen kokoon.

– Mansikat ovat myös isoja, kun ovat tänä kesänä saaneet vettä. Kesä on ollut viileä, joten kypsymisaika on ollut pidempi. Näin ollen myös maku on parempi tänä vuonna, kertoo Länsi-Hollolan Marttojen Seija Susi.

Vielä 1800-1900 -lukujen taitteessa ahomansikka oli Suomessa merkittävä talousmarja, kertoo Tromssan yliopiston ilmastolaboratorion tutkimusjohtaja Laura Jaakola.

1900-luvun alun jälkeen suuri ja runsassatoinen puutarhamansikka syrjäytti metsämansikan.

Myös metsien ja viljelykulttuurin muutos on vaikuttanut aromikkaaseen marjaan. Mansikka viihtyy valoisilla, kuivahkoilla paikoilla, ja ne ovat vähentyneet olennaisesti.

– Sadot ovat pienentyneet huomattavasti. Joissakin lähteissä sanottiin, että jopa yhteen sadasosaan aiemmasta, sillä moderni viljelykulttuuri ja metsittyminen on muuttanut sen kasvupaikkaa.

Ainesta muotimarjaksi?

Ahomansikka on kotoisin Euroopasta ja Aasiasta ja sitä on kerätty ravinnoksi jo esihistoriallisena aikana. Metsämansikka on yksi historian arvostetuin marja, antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset ylistivät ahomansikkaa, kertoo tutkimusjohtaja Jaakola.

Jaakola on kirjoittanut siskonsa kanssa kirjan marjakasvien kulttuurihistoriasta.

– Euroopassa metsämansikkaa viljeltiin puutarhoissa 1200–1300 -luvuilla. Se oli yleinen, kunnes 1800-luvulla Amerikasta kotoisin olevat mansikkalajikkeet syrjäyttivät sen.

Metsämansikka ei kuitenkaan katoa suomalaisista metsistä, sanoo Jaakola. Päinvastoin: sillä olisi mahdollisuuksia muotimarjaksi.

– Leipomoissa on edelleen ahomansikkaa erikoistuotteissa. Sillä voisi olla jopa enemmän suosiota kuin tällä hetkellä on, kun vertaa esimerkiksi siihen, miten pienet kirsikkatomaatit ovat tulleet muotiin viime vuosina, tuumaa Jaakola.

Syö marjoja monipuolisesti – mutta vältä tienpientareita

Ahomansikka, kuten kaikki marjat, on terveellinen. Marjojen monipuolinen käyttö on kaikkein terveellisin vaihtoehto, muistuttaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen Evirasta. Tiedetään, että eri marjoissa on erilaisia elimistölle hyödyllisiä yhdisteitä.

– Ahomansikka on arvokas marja, kuten kaikki metsässä kasvavat marjat. Se on pienempi, kuin puutarhamansikka, joten oletan, että ravintoainetiheys on suurempi, kuin isossa, vetisessä mansikassa. Se on hyvin aromikas.

Liian läheltä tietä ahomansikkaa ei kuitenkaan kannata suuhunsa napata. Vilkkaalta tieltä kannattaa jättää 25 metriä väliä, ennen kuin kerää marjoja, sanoo Arktisten aromien Moisio.

– Riippuu tietenkin tiestä: jos on harvakseltaan liikennöity, niin ei haittaa.

Monessa maakunnassa on vältytty tänä kesänä tyystin metsäpalovaroituksilta, erityisesti maan pohjois- ja länsiosassa. Esimerkiksi Keski-Suomessa, Etelä- ja Keski-Lapissa, Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Savossa varoituksia on annettu tasan nolla.

– Kun joku maakunta jää ilman varoitusta kesäkuukausina, se on kyllä harvinaista, vahvistaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala.

Keski-Pohjanmaalla metsäpalovaroitukseton kesä koettiin viimeksi viime vuosituhannella eli vuonna 1998. Samoin kesä 2012 oli todella sateinen, ja metsäpalovaroitus oli voimassa vain kahtena päivänä.

Sateita Suomen kesässä onkin riittänyt, jos ei joka päivälle, niin ainakin joka viikolle.

– Pitkistä poutajaksoista on saanut lähinnä haaveilla. Eikä maaperä ole ehtinyt kuivua missään välissä, meteorologi Mustala huomauttaa.

Huippukesä varoitusrintamalla koettiin vuonna 2006. Silloin esimerkiksi Etelä-Karjalaan annettiin 84 päivänä metsäpalovaroitus, Keski-Pohjanmaallekin 62.

Milloin varoitus voimaan?

Metsäpalovaroitusten vilkkainta aikaa on yleensä kesä-heinäkuussa. Loppukesästä kosteus lisääntyy ja yöt pitenevät, joten elokuussa varoituksia määrätään jo selvästi vähemmän.

Varoitusta annettaessa otetaan näytteitä maan humuskerroksesta, joka ulottuu 6 senttimetrin syvyyteen.

– Sen kosteutta tai kuivuutta mitataan. Kun tietty raja ylittyy kuivuudessa, niin varoitus astuu voimaan. Lisäksi varoitukseen vaikuttavat tutkasadehavainnot, kuvailee meteorologi Mustala.

"Lepakot ovat ihania, harmi että Suomessa niitä näkee melko harvoin. Olen onnekas kun asun alueella, jossa on lepakoita. Kesäöinä olen saattanut seistä tien poskessa puolikin tuntia katsomassa niiden taidokasta lentoa."

Suomessa on kolmetoista lepakkolajia, mutta harva on onnistunut näkemään lepakon luonnossa. Kohtaamiset ovat harvinaisia, sillä yleensä ihmiset ja lepakot ovat liikkeellä eri aikaan vuorokaudesta: ihminen päiväaikaan ja lepakko öisin.

Yle Uutiset keräsi ihmisten kokemuksia lepakoista, ja monissa tarinoissa kerrotaan, kuinka kohtaaminen lepakon kanssa on ollut mieleenpainuva ja hieno hetki.

"Asuessani omakotitalossa välikatolta löytyi nukkuva lepakko. Oli suloinen karvaturri umpiunessa. Silitinkin häntä. Olisi ollut hienoa nähdä myös saalistamassa"

"Pienenä oltiin isän mukana kuorma-autolla hakemassa halkoja ja jos sattui lepakko torkkumaan halkojen välissä, siirrettiin rukkaset käsissä parempaan paikkaan pinossa ja lastaus jatkui. Silloin jo opin, että lepakot ovat hyödyllisiä ja söpöjä"

"Lepakko läpsähti suoraan naamaan"

Useimmiten kohtaamiset lepakoiden kanssa ovat sujuneet rauhanomaisesti, vaikka toki yllättävä lähikontakti lentävän nisäkkään kanssa on saattanut vähän säikäyttää.

"Lepakko lensi hiuksiini iltamyöhällä ulkosalla eräällä mökillä. Olin blondi, paksua, pitkää kiharaa pää täynnä. Säikähdin ja muistan tapauksen hautaan asti."

"Läheisin kontakti lepakkoon oli nuorempana, kun kesäyöllä ajelin mopolla visiiri auki – ja tottakai lepakko läpsähti suoraan naamaan. Onneksi pääsi nopeasti pois sitä räpiköimästä."

"Asuessamme kerrostalossa menin parvekkeelle hakemaan matkalaukkua ja mikäs yllätys se siellä matkalaukun ja seinän välissä olikaan. Huiiii! Aivan säikähdin!"

Lepakot eivät käy ihmisten kimppuun, mutta voivat kyllä napsia hyttysiä hyvinkin läheltä ihmisen kasvoja. Kylmähermoisimmat nauttivat näistäkin suhahduksista.

"Minusta on vain jännää kun ne hyökkäävät. Ne eivät minua seuraa, vaan iltakärpänen tai muu on mielessä."

"Kuuluu vain kimeää viserrysmäistä ääntä, kun nahkasiipi luotaa ympäristöään ja sitten näkyy, kuinka ne syöksähtelevät saaliin perässä. Hetken siinä miettii, että luotasiko se juuri minut ja tömpsähtääköhän kohta niskaan."

"On mukavan jännittävää kulkea elokuisena iltayönä kylätiellä kohti naapurin viljakuivuria ja hätkähdellä lepakoiden suhahduksiin ympärilläni."

"Ollaan kotia tarjottu muutaman vuoden ajan"

Aina lepakko lähipiirissä, esimerkiksi mökillä tai ullakolla, ei ole iloinen yllätys. Varsinkin lepakoiden levittämiä tauteja karsastetaan.

"Vuokramökin saunan vintillä asusti noin 100 viiksisiippaa. Yhdyskunnan ulostetta pursui saunan kuistin kattolautojen raoista lattialle. Enpä enää mene ko. mökille, koska jonkin lepakkojen levittämän taudin riski on siellä ilmeinen."

"Pahinta on niiden virtsasta lähtevä iljettävä löyhkä, mikä aktivoituu erityisesti kesäkuumalla."

"Entiseen asuntooni, joka oli pieni puutalo, lepakot toivat lutikoita mukanaan. Onneksi löysin syöpäläiset ajoissa ja sain myrkytettyä."

"Pelkäänkö lepakoita? En, mutta inhoan."

Toisissa lepakot herättävät epäluuloja ja inhoakin, mutta yhtä lailla on heitä, jotka varta vasten houkuttelevat lepakoita pihapiiriinsä.

"Jos lepakot katoaisivat urbaanista ympäristöstä, ihminen ei näkisi kunnolla eteensä ötökkäpilven läpi. Ne syövät tonneittain hyönteisiä vuodessa."

"Upeita eläimiä, enkä pelkää. Tästä tulikin mieleen, että lepakoillekin on olemassa pönttöjä, voisi pihalle muutaman laittaa, kun linnunpönttöjäkin on."

"Ollaan kotia tarjottu muutaman vuoden verran. Etsittiin mitat netistä, jotta se olisi lepakolle sopiva, mutta vain sinitiainen on todennäköisesti kotia vuokrannut."

Rantojen kunnostamiseen haetaan uusia keinoja. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on aloittanut valtakunnallisen hankkeen, jonka tarkoituksena on saada ihmisille paremmat välineet omatoimiseen rantojen kunnostukseen.

– Paikoitellen rannat ovat huonossa kunnossa. Suurin syy on maatalouden muutos. Rantalaidunnuksen väheneminen on aiheuttanut sen, että joissakin paikoissa vesi on hävinnyt kokonaan näkyvistä, kertoo maisemasuunnittelija Katri Salminen Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.

Suurimpia ongelma-alueita ovat pienet sisävesilahdet, joissa vesi ei pääse kiertämään. Niissä ongelmana ovat ravinteet ja ruovikon kasvaminen.

– Todella paljon arvokasta kylämaisemaa on menetetty. Kasvillisuus on muuttunut ja rantojen virkistysarvo vähentynyt, kun rantaa ei näe eikä sinne monin paikoin edes pääse, Salminen sanoo.

Asukaslähtöistä toimintaa

Maa- ja kotitalousnaisten kaksivuotinen Rannat kuntoon –hanke yrittää tarttua tähän ongelmaan. Pilottikohteiden avulla kehitetään mallia siitä, miten rantojen kunnostusta voitaisiin suunnitella ja toteuttaa yhdessä asukkaiden kanssa.

– Asukkaat oppivat itse etsimään tietoa ja he oppivat, kuinka rantoja kannattaa lähteä hoitamaan, Salminen kertoo.

Tarkoituksena on luoda välineet, joita yksityishenkilöt, yhdistykset ja talkooporukat voisivat tulevaisuudessa hyödyntää.

– He saavat palikkamallin siitä, mitä eri alueita rannalla voi olla, miten rantaa lähdetään kunnostamaan ja kuinka haetaan rahoitusta. Mikä on aikataulu, kuka voi tehdä suunnitelman, mitä suunnitelmassa pitää olla ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, Salminen listaa.

Mukana on kuusi kohdetta eri puolilta Suomea. Kohteista kaksi on merenrantaa, yksi joenrantaa ja kolme järvenrantaa. Jokaisesta on valittu kullekin tarpeelliset kunnostuksen kohteet.

Esimerkiksi taivassalolaisen Helsingin kyläyhdistyksen rannassa lähdetään parantamaan virkistysarvoa. Tarkoituksena on tehdä meren äärelle muun muassa hiekkaranta.

– Haluamme saada rannat kokonaisvaltaisesti kuntoon. Eikä pelkästään parempaan kuntoon, vaan myös parempaan käyttöön. Maisemat esiin ja rannat käyttöön, Salminen sanoo.

Tammikuun alussa perustetun Teijon kansallispuiston kävijämäärä on kasvanut huonosta säästä huolimatta. Puiston Luontokeskuksessa on käynyt kuukausittain noin 4 000 retkeilijää.

Kansallispuistosta vastaavan Metsähallituksen suunnittelija Anne Muuri sanoo, että kansallispuistostatuksen saamisen jälkeen Teijossa on alkanut vierailla entistä enemmän ryhmiä.

– Kyllähän meillä normaalistikin on ryhmiä ollut, mutta tänä vuonna on ollut aika isoja ryhmiä, jopa viidenkymmenen ja sadan hengen ryhmiä. Se on ollut vähän uutta.

Muurin mukaan Teijossa on ollut ajoittain jopa pientä hankaluutta löytää tarpeeksi oppaita viemään ryhmiä maastoon ja toimittamaan näiden toivomia ruokailupalveluja.

Valtaosa vieraista perhematkailijoita

Suurin osa Teijon kansallispuiston kävijöistä tulee Varsinais-Suomesta, Turun ja Salon seuduilta. Myös pääkaupunkiseudulta tulee paljon kävijöitä.

– Teijo on profiloitunut nimenomaan perhematkailukohteeksi, joten lapsiperheitä käy paljon, sanoo Anne Muuri.

Teijossa on retkeilypolkuja yhteensä viisikymmentä kilometriä. Muurin mukaan suurin osa vieraista tulee nimenomaan Luontokeskukseen ja sen vieressä sijaitsevan Mathildedalin järven ympäristöön.

– Osa reitistöstä on jo vähän kulunut, niin että joudumme niitä uusimaan.

Kesän kylmät säät ovat jättäneet rapusaaliit niukoiksi parin ensimmäisen ravustuspäivän aikana Pirkanmaan suurimmilla vesillä. Esimerkiksi Näsijärven selkäveden reunoilta saaliit ovat olleet ravustajien mukaan todella huonoja.

– Selkäveden rannat ovat olleet melkein tyhjät ja vähän lämpöisimmiltä reunoilta lahdekkeista on saanut jotain, kertoo Näsijärvellä ravustava Eero Einola.

– Mutta mitään kovaa ravuntuloa ei ole vielä ollut.

Rapuja on kertynyt mertoihin kuitenkin sen verran, että kesän ensimmäiset herkuttelijat ovat pääseet niitä nauttimaan. Kauppoihin ja ravintoloihin rapuja on ammatilaisilta jo saatu.

Pirkanmaalla Roine-Mallasveden suunnalla rapusaaliista on tullut Näsijärveä paremmin. Luonnovarakeskuksen mukaan suurimpia saaliita voidaan odottaa vasta elokuun puolella.

Orimattilan Köylinjoen kalakuolemien syy on selvinnyt.

Eviran tutkimusten mukaan kalat kuolivat kierrätyskeskus Stena Recyclingin tulipalon sammutusvesistä johtuvaan vedenlaadun heikkenemiseen.

Ympäristöviranomaisille ei ole kuitenkaan selvinnyt mikä yksittäinen kemiallinen yhdiste on tappanut kalat.

Vedessä arvioidaan olevan runsaasti kaloille tavalla tai toisella myrkyllisiä aineita, ja kalojenkin kuvataan haisseen savulle.

Lisäksi Köylinjoki on ollut kuolleiden kalojen havaintopaikan tuntumassa lähes hapetonta ja erittäin sameaa. Samoin ravinnearvot ovat olleet erittäin suuret ja vedessä on ollut suoloja.

– Kalojen kuolema on monen tekijän summa, sanoo Hämeen Ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Heini-Marja Hulkko.

Vaarallisista aineista ympäristöviranomaiset ovat selvittäneet ainoastaan PAH-yhdisteet. Niiden pitoisuudet ovat olleet hieman tavallista korkeammat.

Köylinjoesta ja Palojoesta on otettu tällä viikolla uusia vesinäytteitä, kun viime viikonloppuna kuolleita kaloja löytyi myös Palojoesta. Näistä vesinäytteistä tutkitaan myös raskasmetalli- ja öljyhiilipitoisuudet. 

Porvoonjoesta havaintoja kalakuolemista ei ole tehty. 

Joensuun Mutalan kasvitarhapalstalla käy unikkovarkaita, joensuulainen palstaviljelijä Tuula Nylander kertoo.

Nylanderin mukaan ongelma on jokavuotinen.

– Joka kesä ne viedään. Joskus ensin vain siemenkodat, tänä vuonna koko kasvit, kun kukinta alkoi olla parhaimmillaan.

Torstaiaamuna palstaviljelijät huomasivat, että joku oli käynyt paikalla autolla. Kukkia ja niiden lehtiä löytyi ympäri viljelypalstoja.

– Omalla palstallani oli kuoppia, multaa ja kengänjälkiä.

Nylander kertoo, että unikot on viety joka kesä viimeisen 10 vuoden aikana.

– Viime kesänä tapasin keskellä päivää nuoria aikuisia, joilla oli jätesäkit täynnä unikoita. He kertoivat olevansa valkovenäläisiä ja keräävänsä unikot pois, etteivät ne peitä muita kasveja, Nylander kertoo.

Unikkoja viedään harhaluulon vuoksi?

Unikkoja saatetaan viedä, koska tietynlaisista unikoista voidaan valmistaa huumausainetta. Palstaviljelijöiden unikoista ei kuitenkaan saa huumausainetta.

– On epätodennäköistä, että joku varastaisi unikkoja huumausainetarkoitukseen. Pitoisuudet ovat niin pieniä, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo.

– Täällä on tyhjiä palstoja. Vähän kaivaisi ja ostaisi parilla eurolla siemenpussin. Siitä saisi koko aarillisen unikkoa, palstaviljelijä Tuula Nylander opastaa pitkäkyntisiä unikon kasvattamisen saloihin.

Poliisi suosittelee viljelijöitä ilmoittamaan tapauksesta ja hankkimaan alueelle riistakameran.

Näky metsässä on käsittämätön. Kymmenittäin pääkalloja, sorkkia, nahkakasoja ja mätänevää lihaa valtavassa kasassa. Raatojen osia on levinnyt pitkin lähitienoota. Vielä reilun sadan metrin päässäkin raatokasasta on kymmeniä pääkalloja ja nahkakasoja.

Paikan päällä haju on hirvittävä. Kärpäsiä pörrää tuhansittain ja korpit raakkuvat lähipuissa.

Raatokasaan johtavat traktorin jäljet. Helposti on pääteltävissä, että paikan päälle on tuotu peräkärryllä tai traktorin kauhassa teurasjätettä kauan - kenties usean vuoden ajan. Osa raadoista on tuoreita, osa jo sammaleen peittämiä.

Lampaita, nautaa ja sikaa

Paikan päällä näkyä katsova Imatran seudun ympäristötoimen valvontaeläinlääkäri Kaarina Leiviskä on järkyttynyt.

– Erittäin epämiellyttävää. Ei ole tarkoituksenmukaista, että nyky-Suomesta tällaisia enää löytää, kertoo Leiviskä.

Leiviskä katsoo pääkalloja ja kertoo kasoissa olevan ainakin sikoja, lampaita ja nautaa. Lampaiden ja nautojen mätänevät nahkakasat lepäävät maassa selvästi tunnistettavana massana. Ruhonosia on kauttaaltaan lähiympäristössä.

– Ilmeisesti villieläimet ovat tätä saalista metsiin levittäneet.

Ruhon osia on metsässä todella paljon. Valvontaeläinlääkäri Kaarina Leiviskällä on oletus lihojen alkuperästä.

– Voimakkaasti viittaa siihen, että tämä on lähtöisin teurastamolta. Sen verran paljon tätä on, että kotiteurastuksen piikkiin tämä ei mene.

Leiviskä ei usko, että kyseessä olisi haaska, josta villieläimiä kuvattaisiin tai ammuttaisiin.

Tautivaara olemassa

Teurasjätepaikalla on mätänevistä lihoista tuleva järkyttävän paha haju. Ruhojen lähistöllä on niin paljon kärpäsiä, että ihmisen on siellä vaikea olla ilman suojahuppua. Valvontaeläinlääkäri Kaarina Leiviskä havaitsee, että ainakin karhu on käynyt levittelemässä ruhoja.

– Tämä paikka kerää villieläimiä, erityisesti karhuja. Tällainen on tarpeetonta villieläimien houkuttelemista, sanoo Leiviskä

Leiviskän muistuttaa, että metsä on myös virkistysaluetta, joten sen pilaaminen on kiellettyä. Alue levittää lähiympäristöön pahaa hajua, ja kärpäset voivat pahimmillaan levittää tauteja.

– Täällä voi muhia kaiken näköistä, mikä voi hyönteisten mukana levitä ympäristöön.

Vakavaan tautivaaraan Kaarina Leiviskä ei kuitenkaan usko.

Eläinten ruhot on selvästi kipattu paikalle. Ainakaan näkyvissä olevia eläimiä ei ole edes yritetty haudata.

– Tämä ei ole niin kutsuttu syrjäinen alue, jossa niitä voisi haudata maahan.

Esimerkiksi naudat tulee Leiviskän mukaan toimittaa tuhottavaksi Honkajoelle.

Tutkinta käynnissä

Parhaillaan asiaa tutkivat sekä elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja läänineläinlääkäri.

– Ruhot pitää saada täältä mahdollisimman pian pois. Sellainen määräys lähtee teurasjätteen tuojalle mahdollisimman pian, toteaa valvontaeläinlääkäri Leiviskä.

Helsingissä opiskelevan Anni Kankaan mielessä poltteli halu osallistua jotenkin yhteisen hyvän edistämiseen. Niinpä Ulvilasta kotoisin oleva nuori nainen pakkasi kimpsunsa ja suuntasi Karibianmeren rannalle

– Suojelimme Costa Ricassa kahta eri merikilpikonnalajia, jotka elävät Atlantin valtameressä. Ne kärsivät sekä salametsästyksestä että verkkokalastuksesta, koska ne jäävät kiinni verkkoihin.

Myös ilmastonmuutos ja muoviroskat ovat kilpikonnien riesana.

– Tehtävänämme oli partioida rannoilla öisin, jolloin kilpikonnat pesivät. Etsimme kilpikonnia ja keräsimme niiden munat talteen. Munat siirrettiin valvomoon, jossa ne voivat kehittyä rauhassa.

Kilpikonnien sekä ihmisten asialla

Kilpikonnien munat ovat salametsästäjien saaliita. Niitä syödään ja kaupataan eteenpäin. Anni Kankaalle kilpikonnien suojelu oli ihanteellinen kohde.

– Halusin tehdä jotain, mikä liittyy ympäristön ja eläinten suojeluun. Perinpohjaisen selvittelyn jälkeen päädyin pieneen 400 asukkaan kylään Costa Rican Karibianmeren rannikolle. Merikilpikonnien suojeluohjelmaan osallistuminen maksoi 2 000 euroa. Järjestö maksoi lahjoitti osan tuosta summasta paikallisen hyvin vähävaraisen väestön hyväksi.

Kylässä kilpikonnien suojelijat asuivat perhemajoituksessa, joka oli Kankaan mukaan silmät aukaiseva kokemus.

– On ihmeellistä, miten ihmiset voivat asua eri puolilla maailmaa. Talot olivat heiveröisiä vailla mukavuuksia ja myrskyn sattuessa parista lähti jopa katto lentoon, Anni Kangas kuvailee.

Jättikilpikonna järkytti

Kun Kangas pääsi aloittamaan varsinaiset työt, oli hän pyllähtää pelkästä hämmästyksestä.

– Kun ensimmäinen kilpikonna nousi merestä, minua suoraan sanoen pelotti. Mittasimme aina kilpikonnien kilpien pituudet, jotka yleensä olivat noin 170 senttimetrin mittaisia. Ne olivat pidempiä kuin minä!

Suojelijat pysyivät kaukana kilpikonnista, kun ne ryömivät pesimispaikkansa. Aloittaessaan muninnan, kilpikonnat vaipuvat jonkinlaiseen transsiin, jolloin niitä ei luonnonsuojelijoiden läsnäolo haitannut ollenkaan.

– En ole ikinä kokenut vastaavaa. Suosittelen tätä kokemusta kaikille. Työ on rankkaa ja olot alkeelliset, mutta kun nämä tiedot sisäistää jo ennen lähtöä, on kokemus todella mahtava ja palkitseva, Anni Kangas toteaa.

Katso lisää huikeita kuvia kilpikonnien pelastusoperaatiosta Anni Kankaan julkisessa Facebook-albumissa.

Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo sanoo hillan pääsadon olevan yhä noin kymmenen vuorokautta myöhässä tavanomaisesta, mutta kypsiä hilloja voi silti löytyä jo Lapistakin.

– Puuston suojassa olevilta paikoilta avosoiden reunamilla voi hyvinkin löytyää kypsää hillaa Lapissakin. Hyviä paikkoja ovat ylipäätään rämeet ja korvet, joissa puusto on antanut marjalle suojaa, Salo sanoo.

Tarkempia sijainteja Salo ei osaa sanoa, ja hillastajatkin pitävät tiedon yleensä visusti itsellään.

Ranualla katseet kirkastuvat ja kulku käy suolle

Ranualainen hillamyyjä Taisto Illikainen arvelee pääsevänsä ostamaan ja myymään hillaa tulevana viikonloppuna.

– Hillasadon tilanne on tarkentunut. Sen mitä ihmiset tuossa torilla ovat käyneet praatailemassa, hillaa on jo kypsänä. Vielä [torstaina] ei ole tullut hillaa minulle myyntiin, mutta ihmisiä on jo metsässä hilloja poimimassa, Illikainen kertoo.

– Perjantaina tai lauantaina sitä voisi olla jo myytäväksi. Ne ovat kuitenkin vielä pieniä eriä, Illikainen sanoo.

Poimijoille hillalitran lähtöhinta on Illikaisella 15 euroa kilolta. Myyntihinta asiakkaille puolestaan vaihtelee päivän markkinahinnan mukaan.

Viime vuonna hillaa liikkui Illikaisen kautta 3000-4000 kiloa. Tänä kesänä tuo määrä saattaa hieman ylittyä, Illikainen arvelee.

Kemijärvellä ja Kuusamossakin vielä hiljaista hillan suhteen

Kemijärvellä hillaa poimijoilta ostavan Polar Wildin Jari Alajoutsijärvi sanoo, että hilla antaa vielä odottaa itseään.

– Ei ole vielä tullut yhtään hillaa myyntiin. Kemijärveltä Savukosken suuntaan hillapaikkoja katsonut vakipoimija sanoi, että hillat olivat raakoja, ja osasta oli tullut niin sanottuja kumipalloja, Alajoutsijärvi sanoo.

Viime kesänä Alajoutsijärvi sai ensimmäiset hillat myyntiin 22. heinäkuuta, mutta nyt hän arvelee hilloja alkavan tulla elokuun puolella.

Joutsijärvi sanoo keskustelleensa myös joidenkin kuusamolaisten hillanostajien kanssa, ja sielläkin hilloja vielä odotetaan myyntiin.

Tällä viikolla rantauimakoululaiset ovat opetelleet uimataidon alkeita muun muassa Keski-Suomessa Toivakassa. Alle kymmenenvuotiaat ovat käyneet uimakoulua joka päivä, vaikka hellelukemista ei ole ollut tietoakaan.

Uimakoulun opettaja Nea Kuosmanen kertoo, että lapset ovat uskaltautuneet melko viileään veteen pääosin innokkaina.

– Kyllähän toki näkee, että välillä heitä palelee. Huulet on siniset ja täristään. Ollaan lämmitelty enemmän, leikitty hippaa ja oltu myös maalla tavallista enemmän, sanoo Kuosmanen.

Rantauimakoulu asettaa uimaan opettelulle omat haasteensa. Luonnonvesissä ei voi esimerkiksi poimia renkaita pohjasta, koska niitä ei näe, eikä ponnistamisen avuksi ei ole tarjolla hallin tapaan päätyjä. Moni kaipaa uimarannoilla myös saunaa lämmittelypaikaksi.

Kouluun taitojen takia

Toivakkalaiset viisi-, seitsemän- ja kahdeksanvuotiaat veljekset Eliel, Onni ja Aapo Rantanen kuvailevat, että uimakoulussa on yksinkertaisesti kivaa siksi, että oppii uimaan, kellumaan, sukeltamaan ja hyppimään. Yksi nuorista herroista kehuskeleekin jo hypänneensä laiturilta voltilla veteen.

Kotia lähellä olevalla rannalla on poikien mukaan koleista keleistä huolimatta käyty polskimassa lähes päivittäin. Hampaat hieman kalisten kolmikko kuitenkin toteaa, että uimahalli on parempi paikka, koska siellä on lämpimämpi vesi, liukumäki ja aaltokone. 

Pelko hidastaa oppimista

Uimakoulun vetäjät Nea Kuosmanen ja Maria Penttinen ovat yhtä mieltä siitä, että pelottomuus on avain uimataidon oppimisessa. Rantauimakoulussa painotetaan alusta asti, ettei vettä tarvitse arkailla.

– Täällä opitaan, että vedessä on hauskaa. Vähitellen opetellaan kellumaan ja huomataan, että vedessä voi olla myös niin, etteivät jalat yllä pohjaan. Kun oppii kellumaan, niin siitä on sitten jo helppo lähteä tekemään vähän potkuja ja käsivetoja, kertoo Kuosmanen.

Jopa alle kouluikäiset lapset voivat oppia uimaan muutamassa päivässä, uimakouluviikon aikana. Mitä nuorempana vedessä liikkumisen makuun on päässyt, niin sitä nopeammin yleensä saa uimataidon haltuun.

– Vaikkapa vauvauinnissa on voinut saada tuntuman, että vesi on hyvä elementti, eikä siihen tule kammoa. Tämä helpottaa todella paljon myös uimaan oppimista, kuvailee Kuosmanen.

Kuosmasen mukaan rohkeat lapset uskaltavat uimakoulussa muun muassa kastella pään eivätkä pelkää, jos jalat eivät yllä pohjaan.

– Minulla on ollut ohjauksessa kolmevuotiaitakin, jotka ovat jo pärskineet eteenpäin ja pysyneet vähän pinnalla, muistelee Kuosmanen.

Rantauimakoululaisia ja uimakoulun vetäjiä haastatteli Matleena Ylikoski

Korkeasaaren eläintarha on onnistunut laajentamaan kauttaan.

Keväällä Korkeasaaren kävijämäärät laskivat, mutta eläintarhan johtaja Sanna Hellström kertoo, että kesällä vieraita on riittänyt jopa hieman viime vuotta enemmän.

Kesän toistaiseksi vilkkain päivä oli tällä viikolla tiistaina, jolloin kävijöitä oli yli 8000. Toinen 8000 vierailijan ylitys tehtiin 15. heinäkuuta.

Hellepäiviä ei eläintarhassa erityisemmin kaivata, sillä silloin ihmiset suuntaavat usein rannalle ja myös eläimet liikkuvat vähemmän. Yksi varma karkottaja kävijöille kuitenkin on, aamun vesisade.

– Jos aamulla sataa, sen tietää jo varmasti että päivästä tulee hiljainen. Aurinko on houkutin, ja sään puolesta meille parasta on poutapäivä ja +20 astetta lämmintä, Hellström toteaa.

Syksyksi eläintarhaan odotetaan säpinää, ja esimerkiksi viime syys-lokakuussa vierailijoita oli ennätysmäärä. Syyskuussa Korkeasaareen vetää mm. Kissojen yö, mutta Hellströmin mukaan nähtävissä on myös muuten hienoista vilkastumista syyskaudella.

Kesän kissa piileskelee

Yksi kesän kiinnostavimmista eläimistä on amurinleopardin poikanen. Toistaiseksi toukokuun puolivälissä syntynyt pienokainen on kuitenkin pysytellyt pääosin piilossa pesässään ja sen uskotaan tulevan esiin vasta syksymmällä.

Amurinleopardit ovat yhä harvinaisia luonnossa, vaikka niiden määrä onkin noussut viime vuosina. Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström kertoo, että heillä syntynyt poikanen voi sekin mahdollisesti palautua vielä tulevaisuudessa luontoon.

Venäjälle, Amurin alueelle on rakenteilla tilat amurinleopardien palauttamiseksi. Ensimmäiset kissaeläimet on tarkoitus siirtää eläintarhoista sinne vuonna 2017. Korkeasaaren kissapetojen kohtalosta ei toistaiseksi ole päätetty.

Kesä houkuttaa grillaamaan ja tunnelmoimaan rätisevän nuotion äärellä. Veden äärellä sijaitseva kallio voi tuntua turvalliselta paikalta avotulen tekoon, mutta moni unohtaa, että siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Myöskään kertakäyttögrilliä tai kevytrakenteista, helposti kaatuvaa grilliä, ei saa pystyttää mihin tahansa.

Kertakäyttögrillin käyttö katsotaan avotulen teoksi, linjaa Pelastustoimi. Avotulen teko taas on kielletty ilman maanomistajan lupaa, eikä tulta saa luvallakaan tehdä metsäpalovaroituksen aikaan.

Kertakäyttögrilli pysyy pitkään kuumana. Esimerkiksi Helsingissä roska-astioihin heitetyt, vielä kuumat grillit ovat sytyttäneet keruuastioita tuleen.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Veli-Pekka Niemikallio kertoo, että pelastuslaitokselle on joskus tullut kertakäyttögrilleistä aiheutuneita tehtäviä, kun grillejä on joko jätetty käytön jälkeen paikoilleen tai niistä tyhjennetyt hiilet ovat syttyneet.

– Kertakäyttögrilli on tehty alumiinista, joka kuumenee pohjasta. Sellaista ei saisi laittaa palavalle alustalle. Se syttyy kuumuudestakin palamaan. Monet jättävät grillin luontoon, ja paloriski säilyy ja samalla rikotaan jätelakia, kommentoi Metsähallituksen luonnon virkistyskäytön päällikkö Anneli Leivo.

Helsingissä lomalaiset grillailevat kallioilla. Myös kivi kärsii kuumasta grillistä, ja pahimmassa tapauksessa kallioon syntyy lohkeama.

– Kuumuus rapauttaa kalliota pikku hiljaa. Jos se on hieno, jääkauden aikainen silokallio, niin tulen teko rikkoo ajan myötä geologista muodostumaa, sanoo Leivo.

"Kipinä sytyttää palon kaukanakin nuotiosta"

Periaatteessa tulenteko on sallittu maanomistajan luvalla. Omistajan tarkistaminen on yksityiseltä henkilöltä kuitenkin vaikeaa. Valtion mailla lupaa voi kysyä Metsähallitukselta, ja yksityisen voi selvittää Maanmittauslaitoksen kiinteistötietorekisteristä, sanoo Metsähallituksen Leivo.

– Suosituimmilla Metsähallituksen luontoalueilla ja joillakin kuntien hoitamilla alueilla on tulen tekoon merkityt paikat, joiden käyttöön ei tarvita erillistä lupaa.

Nuotioiden pidosta tulee Hämeen poliisille ilmoituksia vain harvoin. Yleensä maanomistaja löytää hiilikasan, eikä tapauksista ilmoiteta. Vastuu mahdollisesta tulipalosta on kuitenkin aina sytyttäjällä.

– Suomessa syttyy aika huonosti metsäpaloja, ne eivät roihahda helposti. Tämä ruokkii mielikuvaa, että tulta voi käyttää vaikka retkellä eikä se ole mikään paha asia. Kuitenkin kun on kuivaa, riski on ihan toisenlainen. Silloin kipinä saattaa sytyttää palon kaukanakin nuotiosta, kommentoi Sisäasianministeriön pelastusylitarkastaja Rami Ruuska pelastusosastolta.

Muokattu 24.7.2015 klo 7:10. Muutettu lause "periaatteessa grillaaminen on sallittu maanomistajan luvalla" muotoon "periaatteesa tulenteko on sallittu maanomistajan luvalla". Tarkennettu Anneli  Leivon kommenttia Metsähallituksen ja kuntien alueiden tulentekopaikoista.

Tornion Kukkolassa kalaliike Haavin yrittäjä Kimmo Auno käsittelee juuri pyydettyä siikafilettä.

– Tämä on villiä noususiikaa. Tänä päivänä uinut tuossa joessa, Auno sanoo.

Vaellussiian kutunousu on herättänyt viime vuosina keskustelua. Vaellus on siirtynyt myöhemmälle syksyyn ja kalat ovat olleet myös pienikokoisia. Parinkymmenen vuoden aikana siian kutuvaellus on siirtynyt kuukauden myöhemmäksi.

– Tämä kesä on ollut poikkeus. Merillä ja jokisuussa siikaa on pyydetty parisen viikkoa aiemmin ja kalat ovat isokokoisia, Auno jatkaa.

Lippomiehet rannoilla jo

Jonkun verran siikaa on saatu myös jo Tornionjoella lipottua. Siikaa on pyydetty aiempia vuosia huomattavasti paremmin, vaikka vielä vaellus ei olekaan huipussaan.

Kylmä ja sateinen kesä on voinut vaikuttaa siian parempaan liikkumiseen.

Tornionjoella kalastetaan perinteisesti lippoamalla. Lippoamisoikeus kuuluu 16 kantatalolle, joita kutsutaan verotaloiksi. Silloin kun siikoja saadaan pari sataa vuorokaudessa, siika laitetaan "päiville", eli siikaa saavat pyytää vain verotalot.

– Aikoinaan päiville meni jo heinäkuun 10. päivä, mutta monta vuotta siikaa on alkanut saamaan vasta elokuussa. Nyt on ollut kuitenkin jo puhetta "päiville" laittamisesta, eli lähipäivinä siikaa alkaa varmasti tulemaan, Auno miettii.

Kotipuutarhureilta vaaditaan kekseliäisyyttä sateisena kesänä. Turkulainen puutarhaneuvos Arno Kasvi kannustaa auttamaan sateessa värjötteleviä kasveja. Avomaan vihanneksille kannattaa rakentaa katos.

– Keppiä sinne ja narua. Tehdään väliaikainen kirkonkattoharjanne, jotta se vesi menee muualle. Sitten lapiolla kaivamaan pikku ojia, että pintavesi menee mahdollisimman nopeasti pois kasvien juuresta. Monet perennat ja pavut täytyy sitoa. Jopa osa kasvustosta on leikattava häikäilemättömästi pois, neuvoo Kasvi.

Leikkaamalla kasvien juurille saadaan ilmaa ja ne pääsevät tuulettumaan.

– Nyt punnitaan viljelijän taitavuus. Olen nähnyt komeita kesäkurpitsoja, mutta ne ovat olleet harsojen sisällä ja taimet ovat olleet kunnollisia.

Kasvin mukana ongelmia ovat aiheuttaneet alhainen keskilämpötila ja vesisade. Liiallinen juuristoon tullut vesi pysäyttää kasvun.

Metsässä jo mustikoita ja kanttarelleja – sadosta tulossa runsas

Puutarhaneuvos Arno Kasvi kaipaa elokuuksi ainakin joka toiseksi päiväksi aurinkoa, jotta vihannes- ja omenasato saadaan pelastettua. Peltolan siirtolapuutarhassa vieraillut Kasvi ihastelee Ritva Virkin pihaa, jossa vihannespenkit ovat selvinneet melko hyvin.

– Ruohonleikkuuta on ollut aika paljon. Melkein kerran viikossa täytyy leikata ja rikkaruohoja löytyy myös, naurahtaa Virkki.

Satoa on luvassa vehreästä perunapenkistä.

– Perunaa tulee paljon ja marjoja, jos ne vain kypsyvät, pohtii Virkki.

Puutarhaneuvos muistuttaa, että mustikka- ja kanttarellisadosta on tulossa runsas.

– Mustikan kukinta oli runsas ja pölytys onnistui. Muutamasta varvusta saa kahvikupillisen mustikoita. Kanttarelleja alkaa tulla sopiviiin paikkoihin, joihin ei ennen sieniä kasvanut. Tänä vuonna niitä voi tulla sinne, vinkkaa Kasvi.

Espanjansiruetana harmittaa puutarhaneuvostakin

Yksi tämän kesän ilmiöistä on ollut espanjansiruetanan lisääntyminen. Puutarhaneuvos Arno Kasvi on törmännyt niihin kotonaan Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

– Ne syövät monia keittiöviljelykasveja.  Olen nähnyt, kun niitä laitetaan kiehuvaan veteen. Niitä ei saa elävänä viedä muualle. Kompostit ovat niille parhaita lisääntymispaikkoja. Toivon, ettei kotimaisia etanoita tapettaisi, vaan vain näitä. Munat voivat kulkeutua siirrettävien kasvien ja kompostimullan mukana, neuvoo Kasvi.

Perennat hehkuvat sateisessakin säässä

Peltolan siirtolapuutarhassa voi nauttia kukkaloistosta.

Leuto talvi on tehnyt hyvää ruusuille ja taitavat kotipuutarhurit ovat saaneet perennapenkkinsä kukoistamaan.

– On monenlaista klematista. Köynnösruusut talvehtivat ihan perfektisti. Täällä on ihan uskomaton kukkarunsaus – ihan kuin Keski-Euroopassa, huokailee Kasvi iloisena.

Vuoden 2004 jätevesilain vaatimia haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien remontteja on Suomessa tekemättä kymmeniä tuhansia. "Paskalaiksikin" kutsuttu laki astui voimaan 2004, mutta kiinteistöjen siirtymäaikoja on venytetty jo toistamiseen. Tämänhetkinen takaraja uudistuksille on keväällä 2018.

Jätevesineuvontaa kansalaisille antavan Satafoodin kehittämisyhdistyksen Pekka Parkkila uskoo, että puutteellisia järjestelmiä on Satakunnassakin tuhansia. Taustalla on Parkkilan mukaan epätietoisuus siitä, missä mennään.

– Takarajojen viivästymisestä on uutisoitu alkuvuodesta paljon, minkä takia joillekin ihmisille on jäänyt sellainen käsitys, että lakia oltaisiin perumassa. Remontteja viivytellään, kun lain voimassaolosta ei ole selvyyttä.

Hajajätevesityöryhmä valmistelee parhailaan eduskunnalle selvitystä siitä, ovatko lain nykyiset poikkeussäännöt riittäviä ja miten lainsäädäntöä voi kohtuullistaa ympäristönsuojelullisesti erilaisilla alueilla. Valmistelutyön määräaika päättyy lokakuun lopussa.

Puutteelliset puhdistusjärjestelmät yleisiä

Haja-asutusalueen rakennuksilla pitää olla lain mukaan puhdistusjärjestelmä jätevedelle. Parkkilan mukaan satakuntalaisissa kiinteistöissä yleisin ongelma on kunnon puhdistusmenetelmän puute.

– Klassisin tapaus on, että omakotitalossa on kaksi tai kolme sakokaivoa, jotka ovat umpinaisia. Niistä johdetaan vesi kaivosta toiseen ja lopulta purkuputkella lähiojaan. Järjestelmä ei yksinään riitä, sillä sakokaivot eivät puhdista vettä.

Pyhäjärvi-instituutin ja Satafoodin yhteistyössä järjestämän jätevesineuvonnan voi tilata tarkastamaan oman kiinteistön jätevesijärjestelmät.

Parikkalan luvaton raatokaatopaikka ei ympäristöviranomaisen mielestä ole välitön ympäristöriski.

Imatran seudun ympäristöjohtaja Sirpa Suur-Hamari toteaa, että jätteet eivät ole pohjavesialueella, joten pohjaveden saastumisriskiä ei ole. Jätteet ovat lisäksi luonnollisesti hajoavaa biojätettä.

Ihmisen ei ole kuitenkaan syytä mennä tonkimaan jätteitä, Suur-Hamari muistuttaa.

– Mädäntyvien ruhonosien tonkiminen ei luonnollisestikaan ole ihmisen terveydelle hyväksi. Toisaalta raadot saattavat houkutella paikalle karhuja ja susia, eikä ihmisen ole syytä hakeutua niiden tielle.

Päätös jatkosta ensi viikolla

Ympäristöjohtaja Sirpa Suur-Hamarin mukaan elintarvikerturvallisuusvirasto Evira ja paikallinen ympäristöviranomainen päättävät ensi viikolla raatojen jatkokäsittelystä.

– Käsittääkseni on kaksi vaihtoehtoa. Jätteet joko kuljetetaan käsittelylaitokselle tai syvähaudataan.

Viranomaiset käyvät tarkastamassa teurasjätealueen ensi viikon alussa. Tämän jälkeen päätetään myös, tehdäänkö Parikkalan teurasjätteistä rikosilmoitus.

Tämän kesän säät eivät suosi uimareita: Itä-Suomessa järvien vedet ovat monin paikoin nyt kylmimmillään 15 vuoteen.

– Esimerkiksi Haukivuorella Kyyvedellä ja Säviällä Pielavedellä vesi ei ole ollut näin kylmää koko 2000-luvulla. Myös heinäkuun tilastot näyttävät tällä hetkellä siltä, että tänä kesänä on vesissä ennätysalhaisia lämpötiloja, vesistöinsinööri Varpu Rajala kertoo.

Kyyveden lämpötila on 18,6 astetta. Savonlinnassa puolestaan Haukivesi on vaivaiset 17,5 astetta, mikä on 2,3 asetta ajankohdan keskiarvoa vähemmän. 

– Ilman lämpötila on merkittävin veden lämpötilaan vaikuttava tekijä, sateet eivät vaikuta niinkään. Tuulisella säällä vesi voi vähän sekoittua ja tuntua vielä kylmemmältä, Rajala sanoo.

Ely-keskukset mittaavat järvien pintavesien lämpötilat 20 senttimetriä vedenpinnan alapuolelta. Tällä hetkellä pintalämpötilat Itä-Suomessa ovat noin + 18-19 asteen luokkaa. Normaalikesinä vedenpintojen lämpötilat nousevat yli 20 asteen, ja normaaleista lämpötilahuipuista jäätäneen tänä vuonna jopa neljä astetta.

– Ero varsinkin viime kesään on huomattava: pintalämpötilat olivat viime heinäkuussa koko Itä-Suomessa normaalia lämpimämmät ja esimerkiksi Pielavedellä mitattiin jopa yli 26 asteen lukemia.

Ei ole juuri syytä olettaa, että lämpimiin vesiin pääsisi kotimaassa polskimaan koko kesänä.

– Järvivesi voi lämmetä nopeasti, mutta nyt sääennusteita kun katsoo niin näyttää, että eivät ne enää tänä kesänä valitettavasti lämpene, Rajala sanoo.