Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.
Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.
Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.
Suomeen on levittäytynyt vieraslajeja, jotka voivat aiheuttaa haittaa ympäristölle ja ihmisten terveydelle.
Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisten mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella.
Listasimme Suomen luonnolle haitallisimmat eläin- ja kasvikunnan vieraslajit.
Kaukasianjättiputki on Euroopan 100 pahimman vieraslajin joukossa. Se tukahduttaa alleen muun kasvillisuuden, ja sen kasvineste voi aiheuttaa ihmiselle vakavia palovamman kaltaisia iho-oireita.
Espanjansiruetana, eli tappajaetana, on kaikkiruokainen massalaji, joka syö kasvien lehtiä, kukkia ja sipuleita. Espanjansiruetanat syövät myös kuolleita lajitovereitaan ja aiheuttavat haittaa alkuperäisille etanalajeille.
Jättipalsami muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta. Jättipalsamin valtaamat jokivarsikosteikot ovat alttiita eroosiolle. Kasvin lisääntyminen aiheuttaa haittaa muun muassa kuoriutuville kalanpoikasille.
Maailmalla minkin on osoitettu olevan haitallinen erityisesti linnuston kannalta. Minkki on pieni näätäeläin, joka saalistaa muun muassa merilintuja, kaloja ja jyrsijöitä. Se saalistaa myös sammakoita ja voi vaikuttaa negatiivisesti niiden kannankehitykseen.
Lupiinin haitallisuudesta on keskusteltu paljon viime aikoina. Lupiini syrjäyttää uhanalaisia kasveja tienpientareilla, pihoissa, niityillä ja lehdoissa. Lupiini on myrkyllinen sisältämiensä alkaloiden vuoksi, ja se vaikuttaa muun muassa päiväperhospopulaatioihin.
Viime kevättalvella kalastajille tehdyn kyselyn tulokset ennakoivat, että ensi syksynä maivan ja muikun kutukannat vahvistuvat. Käytännössä kalojen määrän lisääntyminen näkyy erityisesti ensi kesänä, kun nykyinen kanta kasvaa sukukypsäksi ja sen jälkeläiset kuoriutuvat ensi keväänä.
– Se edellyttää kuitenkin, että talvi sujuu hyvin, sanoo tutkija Irma Kolari Luonnonvarakeskuksesta.
Perämerellä maivoja kuoriutui toissa keväänä melko runsaasti. Myös aikaisempina vuosina maivaa on Perämerellä ollut melko runsaasti.
Itä-Suomen suurissa muikkujärvissä kuoriutui vahva muikkukanta, mutta Oulujärvessä, Inarijärvessä ja Päijänteellä kanta jäi keskinkertaiseksi. Tämän vuoden saaliista valtaosan muodostavat keväällä 2014 kuoriutuneet, nyt toisella vuodellaan olevat muikut.
– Kun muikkuja on paljon, ravinnosta tulee pula ja kala jää pieneksi. Pienen kalan markkinointi kuluttajille on vaikeaa. Siellä, missä muikkuja on vähemmän, ruokaa riittää ja kala kasvaa. Esimerkiksi keskisellä Päijänteellä muikku on kookasta ja menee hyvin kaupaksi, arvioi tutkija Irma Kolari.
Luken kyselyyn vastasi runsaat sata kalastajaa, ja kysely käsitti noin 80 muikkujärveä. Perämeren alueella Luonnonvarakeskus on selvittänyt maivakantoja Oulun ja Kemin merialueiilla.
Perjantaiaamuna Lahden 4H:n kotieläinpihalla Yli-Marolassa eläinkatraaseen saatiin odotettu lisäys. Mari-aasi synnytti varsan, joka ei vielä iltapäivään mennessä ollut saanut nimeä. Nimiehdotuksia otetaan vastaan myös yleisöltä, sanoo toiminnanjohtaja Petra Kortelainen.
Tulokasta odotettiin jo kesän alussa.
– Meille sanottiin, että on tulossa alkukesän varsa, mutta sinäänsähän se pitää paikkaansa, koska kesä ei mielestäni ole alkanut.
– Aaseilla arviot voivat mennä kaksikin kuukautta yli.
Videolla aasivarsa ottaa ensimmäisiä haparoivia askeleitaan. Kortelainen kertoo, että eläinlääkäri käy perjantaina tarkistamassa varsan, ja yleisö pääsee rapsuttelemaan Mari-emää ja Saimin päivän tulokasta muutaman päivän päästä.
Vuosikymmeniä kalastanut Sirpa Vuohelainen pyytää sekä verkoilla että pilkillä. Saavutuksiin lukeutuu pilkkionginnan Suomen mestaruus vuodelta 2012.
Längelmäveden kalastusalueen puheenjohtajana ja Oriveden Onkijoiden sihteerinä toimiva Vuohelainen tuntee lainsäädännön. Hän harmittelee vuoden vaihteessa voimaan tulevaa uutta kalastuslakia, joka erottaa entistä selvemmin vapaa-ajan ja kaupallisen kalastamisen.
– Kalastuksen harrastaja ei saa enää myydä kauppaan tai ravintolaan kalaa. Tämä vähentää paikallisen kalan käyttöä entisestään, Vuohelainen tuskailee.
Sirpa Vuohelaisen mukaan kaupalliselta kalastajalta vaaditaan perkuu- ja kylmätilat, joiden hankkiminen ei vapaa-ajan kalastajalta onnistu. Ainoa mahdollisuus on myydä suoraan kuluttajalle, mutta tällöinkin varsin rajoitetusti.
Myös verkkojen määrää vähennetään. Jatkossa vapaa-ajan kalastaja voi käyttää korkeintaan kahdeksaa verkkoa, mitä ainakin Sirpa Vuohelainen pitää heikennyksenä.
Helppoa ei ole ammattilaisillakaan. Kaupallisia kalastajia on yhä vähemmän, mikä osaltaan vähentää paikallisen kalan tarjontaa ja nostaa hintoja.
Vuohelaisen mukaan kalastuksesta on tullut eläkeläisten harrastus, nuoremmat sukupolvet eivät kalassa juuri käy.
– Jonkun marketin kalatiskistä saattaa tiettyinä aikoina vuodesta saada paikallista kalaa, mutta ei missään tapauksessa läpi vuoden, Sirpa Vuohelainen toteaa.
Aarne Lähteenmäki käsittelee ammatikseen kaloja Tampereen kauppahallissa. Hänen mukaansa kalatiskiltä löytyy myös paikallista kalaa.
– Meillä on Längelmäveden muikkua, siikaa Roineelta ja kuhaa Kulovedeltä, Lähteenmäki luettelee.
Asiakkaat kysyvät Lähteenmäen mukaan paikallista kalaa jo senkin takia, että sitä on harvassa paikassa tarjolla. Jatkossa tilanne vaikeutuu entisestään.
– Kalastus on aika katoavaa kansanperinnettä, verkolla pyytäjien keski-ikä tahtoo olla yli seitsemänkymmenen, Aarne Lähteenmäki arvioi.
– Suomessa on yli 200 000 järveä ja ne ovat kaikki täynnä kalaa, eli kotimaista kalaa kyllä olisi, itsekin aktiivisesti kalastava Lähteenmäki todistaa.
Uusi kalastuslaki saa moitteet myös Tampereen kauppahalllista. Varsinkin vapaa-ajan kalastajien myyntioikeuksien rajoittaminen harmittaa.
– Mikä sen parempaa ja tuoreempaa kalaa olisi kuin lähivesistä saadut saaliit, Lähteenmäki kysyy.
Kauppahallin kalatisikillä vieraili melko runsaasti asiakkaita torstaina aamupäivällä. Yksi heistä oli tamperelainen Sinikka Valve.
– Olen ostamassa grillaukseen sopivaa kalaa. Kysyn mitä he suosittelevat, nähtävästi kirjolohta, Valve otaksui.
Paikalllista kalaa Sirkka Valve uskoi olevan hyvin saatavilla. Ainakin Näsijärveltä ja Pälkäneeltä tulevat muikut olivat hänelle tuttuja. Suosikkikaloihin kuuluu myös kuha.
– Joku voi sanoa, että se on mauton, mutta se on niin nopea valmistaa. Kaiken huipppu on muikku, se on paras, Sinikka Valve naurahtaa.
Vähän aurinkoa ja paljon kosteutta tuonut kesä ei helli kotimaisia marjoja. Luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestö Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moision mukaan jatkuvilla runsailla sateilla on melko suora vaikutus marjojen laatuun.
– Kosteassa ympäristössä esimerkiksi mustikan alapinnalle muodostuu vesipisara, mikä saa aikaan niin kutsutuja savipuolimustikoita. Se huonontaa selvästi sadon laatua.
Liika märkyys voi liuottaa mustikasta myös sen sinistä väriainetta, terveysvaikutteista antosyaania.
– Etenkin japanilaiset mittaavat pitoisuuksia tarkkaan, ja maksavat sadosta pitkälti sen mukaan. Yleensä mitä tummempi marja, sitä parempi hinta, Moisio tietää.
Vastaavanlaista haaleutta on Moision mukaan havaittavissa sadekesinä myös esimerkiksi lakoissa.
– Marjat ovat kypsänäkin vaaleita, ja toki se vaikuttaa myös koostumukseen, eli sadekesinä marja on vetisempää.
Poiminnassa pilvinen sää on kuitenkin paras.
– Auringon paahde tuhoaa kerätyistä marjoista vitamiineja nopeasti. Siksi marjat kannattaa siirtää varjoon heti poimimisen jälkeen.
Auringonvalossa marjoihin muodostuu myös sokeria, mikä tuo niihin paitsi makua, myös säilyvyyttä.
– Viime kesänä esimerkiksi mustikkasato oli huippulaatuista, ja myös niiden sokeripitoisuus oli korkea, Moisio muistuttaa.
Suomalaisten marjojen erityinen maku perustuukin Moision mukaan juuri runsaaseen valoon.
– Vaikka aurinko ei paahtaisi kirkkaalta taivaalta, se paistaa kuitenkin ympäri vuorokauden. Se on melkoinen kilpailutekijä.
Sään aiheuttamat vaihtelut näkyvät myös viljellyissä marjoissa. Juuri alkava mansikkakausi näyttää tässä vaiheessa vielä hyvältä.
– Minkäännäköisiä ongelmia ei ole vielä näkynyt. Helteen hellimä makuvivahde ehkä puuttuu vielä, mutta laatu on muuten erittäin hyvä, Suonenjoen Seudun Marjanviljelijäin yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva Leppänen summaa.
Mansikoilla pitkään jatkunut kosteus altistaa marjoja muun muassa homeelle sekä monille kasvitaudeille. Leppäsen mukaan vielä ei olla siinä pisteessä, ja makuakin mansikoihin ehtii tulla.
– Mansikasta noin 98 prosenttia on vettä. Toki vesipitoisuuden vähetessä sokerin maku tulee paremmin esille. Mutta kyllähän aurinko aina valoaan antaa, vaikka pilvistäkin olisi. Ei marjat aivan vaille makua jää.
Leppänen muistuttaa, että mansikan kypsyminen jatkuu vielä pitkään, ja vaihtelevaa makua marjoissa voi selittää myös maaperä- ja lannoite-erot.
– Kosteassa ja hyvin läpäisevässä maassa myös ravinteet huuhtoutuvat herkästi pois. Viljelijä voi vaikuttaa vielä makuun esimerkiksi fosforia ja booria lisäämällä.
Auringon makeus vaikuttaa myös muihin kasveihin. Maakuntalehden yleisönosastolla on jo epäilty, että tänä kesänä esimerkiksi ruotsalaiset varhaisperunat veisivät makeudellaan voiton suomalaista juuri sään ansiosta.
ProAgria Pohjois-Savon perunantuotannon asiantuntija Heikki Inkeroisen mukaan maku perunoihin kehittyy hitaasti, jolloin liian nopeasti kypsyessä makua ei ehdi muodostua.
– Ensimmäiset ruotsalaiset perunathan usein ovat hyvin nopeakasvuisia ja mauttomia lajikkeita. Mutta ihan kuka mistäkin tykkää, Inkeroinen tasapainoilee.
Myös marjanviljelijöiden edusnainen Eeva Leppänen uskoo, että kotimaiset marjat ovat edelleen maineensa veroisia.
– Ainakin meille suomalaisille, pehmeisiin ja sokerisiin mansikoihin tottuneille. Keski- ja Etelä-Euroopan lajikkeet ovat jo lähtökohtaisesti kovempia ja vähäsokerisempia. Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka. Niin kai se sitten menee.
Suurpedot jakavat suomalaisten mielipiteitä. Siellä, missä susia tai karhuja ei montaa ole, niitä ei paljoa pelätäkään. Pedot eivät saa juuri ymmärrystä varsinaisilla petoalueilla, joilla eivät aina sähköistetyt susiaidatkaan riitä kotieläinten suojaksi.
Laumanvartijakoirien avulla rinnakkaiselo sujuu petoalueillakin turvaisammin. Käytännössä parhain tulos syntyy monen suojakeinon yhteisvaikutuksesta.
Tutkimus muutaman vuoden takaa kertoo, että jo tuolloin laumanvartijoita työskenteli Suomessa noin 50 maatilalla. Petovahinkoja ei tapahtunut enää tiloilla, joissa laumanvartijat työskentelivät.
Laumanvartijarotuja on parikymmentä. Maremmano-abruzzesien lisäksi vartijoina työskentelevät maassamme esimerkiksi kaukasiankoirat, keskiaasiankoirat, tiibetinmastiffit, slovakiancuvacit, pyreneittenkoirat, komondorit ja owcharek podhalanskit. Rodut eroavat jonkin verran toisistaan.
– Suomessa on totuttu lähinnä metsästys- ja palveluskoiriin, mutta laumanvartijarotuja ei meillä vielä tunneta kovin hyvin, kertoo tuusulalainen maremmano-abruzzese-kasvattaja ja koirahoitola-yrittäjä Anne Juppi Kennel Juppsguardista.
Maremmano-abruzzese sopii Anne Jupin mukaan erityisen hyvin eläinvahdiksi. Riistavietti eli koirille tavanomainen luontainen metsästysvaisto on vaimentunut, kun maremmoja on käytetty laumanvartijan tehtävissä sukupolvesta toiseen.
Koiran hankkimista suunnittelevan on kuitenkin syytä pitää mielessä, että sen vartiointikäytökseen kuuluu haukkuminen. Se on vaistonvaraista ja syvällä geeneissä. Haukku vähenee itsekseen, kunhan koira saa itse rauhassa omaan tahtiinsa rekisteröidä, mitkä ovat lähiympäristön normaaleja ääniä.
– Maremma ei huvikseen hauku. Me ihmiset vain emme havaitse sitä samaa kuin koira paremmilla aisteillaan. Riippuu tuulen suunnasta miten kaukaa se kuulee ja haistaa, Juppi kertoo.
Maremmano-abruzzese onkin haistanut karhun jopa kahden kilometrin päästä.
– Ihmiset eivät tienneet mistä oli kyse, mutta koira oli levoton ja haukkui eri tavalla kuin muulloin. Myöhemmin huomattiin karhun jäljet.
Laumanvartijakoiran teho perustuu pelottamiseen ja sitä kautta ennaltaehkäisyyn. Suurikokoiset koirat karkottavat pedot jo pelkällä olemassaolollaan. Susi yrittää tulla laumanvartijan reviirille vain jos sillä ei ole vaihtoehtoa.
Vartioiva koira hämää, varoittaa ja uhkailee vastapuolta. Laumanvartija saattaa esittää jopa leikkiinkutsu- tai kosiskelueleitä pedolle hämätäkseen uhkaajaa. Ristiriitaisten viestien takia pedon luontainen saalistusrutiini häiriintyy.
– Suojelu perustuu loitolla pitämiseen. Varsinaista taistelua ei tapahdu juuri koskaan, korostaa Anne Juppi.
– Koira partioi ja haukkuu reviirillään, ja pedot lähtevät etsimään muualta helpompaa ruokaa, Juppi sanoo.
Anne Juppi kertoo, että pentueessa on aina monenlaisia yksilöitä, eivätkä kaikki sovellu työkoiriksi.
– Pitää olla kriittinen. Hyviksi eläinvahdeiksi kasvavat eivät välttämättä ole niitä kaikkein sosiaalisimpia, vaan usein ne ovat niitä, jotka viihtyvät yksinään ja mielellään vetäytyvät omaan rauhaansa.
Pennun yksilöllistä luonnetta tärkeämpää on se, miten tulevaa eläinvartijaa kasvatetaan. Laumanvartijakoiran työskentely perustuu siihen, että se leimautuu jo pentuna eläimiin, joita sen halutaan vartioivan. Ihmisiin koira kiintyy nopeasti, mutta sitä pitää eläinvahtia kasvattaessa välttää.
– Koira kiintyy nopeasti varsinkin lapsiin. Nämä koirat ovat mitä parhaimpia lapsenvahteja, lastenvaunujen luokse ei pääse vieras ihminen eikä petoeläin. Mutta sitten koira ei kiinnykään ensisijaisesti niihin lampaisiin, vaan perheen omista lapsista tulee sen lauma.
Työkoiraksi tarkoitettu pentu elää siksi vain eläinten parissa, lampolassa tai navetassa, ja siellä aluksi omassa turvallisessa aitauksessaan. Eläinten pitää ehtiä tottua toisiinsa, eikä pentu saa tallautua eläinten jalkoihin. Puolivuotisena koiran voi jo ottaa mukaan laitumelle.
– Italiassa lampaiden mukana kulkee usein paimen – ei toki aina – mutta silloin koira voi kiintyä ihmiseenkin. Suomessa eläimet laiduntavat yksinään aitauksissa. Jos koiran on tarkoitus pysyä eläinten turvana ilman läsnä olevaa ihmistä, silloin koira ei saa leimaantua ihmiseen, tarkentaa Anne Juppi.
Eläimiin sosiaalistettu koira voi toimia myös menestyksekkäästi piha-alueen vahtina, jos sillä on vapaus liikkua koko tilan alueella.
Kahden vuoden iässä onnistuu jo itsenäinen vartiointi. Tätä aiemminkin, mikäli pennulla on ollut aikuisia koiria opettajinaan. Muut koirat opettavat pennun vartijaksi, eikä ihmisen silloin tarvitse asiaan juuri puuttua.
Suomen riistakeskuksen mukaan Suomen kaikkien neljän maasuurpedon kannat ovat kasvaneet. Susia on nyt Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 220–245, karhuja noin 1 500, ilveksiä noin 2 800 ja ahmoja noin 240. Susikanta vahvistui edellisvuodesta kolmanneksella.
Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on ilmoittanut uskovansa laumavartijakoirien hyödyllisyyteen. Susiviha voisi lientyä, jos koirat suojaisivat kotieläimiä, ja sudet saalistaisivat ruoakseen vain metsäriistaa. Keski- ja Etelä-Euroopassa koiravartijoiden käytölle on pitkät perinteet, ja vahinkojen pysyessä vähäisempinä suurpetojakin suvaitaan paremmin.
Käytännössä 2–3 koiraa suojelee noin 50–100 lampaan katraan.
– Jos susi tulee aitauksen sisälle, koira ei pärjää yksin, siksi pitää olla ainakin kaksi. Ne toimivat yhteistyössä. Kun koiria on monta, ne jakaantuvat suojaksi lauman eteen ja taakse ja muut sivuille, kuvailee Juppi koirien työskentelyä.
Suomen laajojen jokamiehenoikeuksien puolesta eläinlaitumillakin saa yleensä kulkea. Eläimet tosin voivat olla levottomia häiriöiden vuoksi pitkään. Toisinaan kyse on marjastajista, ja joskus jopa ihmisistä, jotka ovat liikkeellä pahoissa tarkoituksissa.
– Kun pysyt tietyllä etäisyydellä, koira on välinpitämätön, rauhoittaa Anne Juppi.
Koirat vartioivat, etteivät vieraat koske eläimiin, mutta saattavat vierailijoista kimpaantuneet karjaeläimet ja pässitkin käyttää voimaa tunkeilijoiden poistamiseen. Vieras kulkija ei voi syyttää eläintä, jos vaikka pässi pökkäisee, kertoo ympäristöministeriö nettisivuillaan.
– Jos on laiduntavia eläimiä, niin miksi ihmeessä sinne pitää mennä? Usein on sähköaidatkin. Kuka haluaa marjastaa juuri laitumella, ihmettelee Juppi.
– Kyltit pitää tietysti aina olla, että siellä on vartioiva koira, muistuttaa Juppi.
Useimmiten laumanvartijakoirat vartioivat lampaiden ja karjan turvallisuutta, mutta koiria pidetään Suomessa nykyään myös suojaamassa vaikkapa hanhi- ja kanatarhoja. Osa koirista on työssä hevostiloilla tai pihapiirin yleisvahteina.
Tavallisimmin tavoite on suojata kotieläimiä susilta ja karhuilta, mutta samalla pysyvät loitolla myös ilvekset, ahmat tai ketut. Sivuvaikutuksena peurojen ja hirvien reitit alkavat muuttua, jolloin vähenevät niiden aiheuttamat vahingot laitumille ja viljelyksille.
Suuri osa rekisteröidyistä petovahingoista koskee petojen raatelemia piha- ja metsästyskoiria. Ainakin 36 koiran tiedetään vahingoittuneen tai menehtyneen susien hampaissa vuoden 2014 aikana. Pienikokoiset pihakoirat voivat saada tarvittaessa laumanvartijasta suojelijan.
Kaikki petovahingot eivät kuitenkaan koirien avulla ratkea. Suomessa suurpedot aiheuttavat mittavimmat vahingot porotaloudelle.
– Porovahinkojen ehkäisy menestyksekkäästi laumanvartijakoirien avulla on mahdottomuus, pahoittelee Anne Juppi.
– Lampaat laiduntavat tiiviinä ryhmänä, oli niillä aitaus tai ei. Poro taas kulkee villinä ja vapaana, ja liikkuu hyvin nopeasti paikasta toiseen. Koira ei voi vartioida, jos lauma on levällään. Toki sellainen saattaisi onnistua, että koira vartioi joitakin kesyjä poroja aidatulla alueella, pohtii Anne Juppi.
Jos talviturkin heitto on tältä vuodelta vielä tekemättä, voi sen sunnuntaina tehdä puhtaampien vesien puolesta.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pulahdus-tapahtumassa kannustetaan suomalaisia hyppäämään veteen yhtä aikaa kello 15.
– Tällaisilla positiivisilla kampanjoilla on hyvä tuoda vakavampaakin asiaa esille. Ihmisille tämä on helppo tapa osallistua liittomme toimintaan, ja meille luonteva väylä tuoda luonnonsuojelutyötämme esille, kertoo tapahtuman koordinaattori Tuomas Alijoki.
Tapahtuma on osa eurooppalaista Big Jump -kampanjaa puhtaiden vesien puolesta.
– Merialueemme voivat huonosti, Itämeri on tunnetusti yksi maailman saastuneimmista meristä. Siihen olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota. Yleensä se kesäisin näihin aikoihin tuleekin sinilevänä vastaan, nyt siltä on toistaiseksi vältytty viileän kesän ansiosta. Mutta ravinnekuormitus jokiimme ja järviimme on yhä ratkaisematon ongelma, muistuttaa Tuomas Alijoki.
Vesiensuojelun eteen on jo tehty paljon työtä, mutta se työ ei näytä tekemällä loppuvan.
– Ulapalla merialueet ovat huonossa kunnossa, mutta rannikkovesiin ja jätevedenpuhdistamoihin tehdyt satsaukset näkyvät kyllä. Rannikkovedet voivat paremmin esimerkiksi 1970-lukuun verrattuna. Suunta on hyvä, mutta kokonaisuutena on edelleen parannettavaa.
Tempauksen päätapahtuma järjestetään Ispoisten uimarannalla Turussa.
Pulahdukseen osallistutaan kautta maan; mm. Helsingin Hietaniemessä, Tampereen Näsijärvellä sekä Nuuksion Pitkäjärvellä. Pohjoisin ja ilmeisesti viilein pulahdus on Käsivarressa, missä vaeltajaryhmä aikoo pulahtaa Pitsusjärveen.
Pulahduksella Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa muistuttaa myös, että oikeus uida luonnossa ei ole itsestäänselvyys, vaan osa maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia jokamiehenoikeuksia.
– Suomessa oikeus uimiseen on saanut paikkansa jopa lainsäädännössä. Vesilain mukaan saat uida vesistössä sen omistuksesta riippumatta, jos et aiheuta tarpeetonta haittaa, vahinkoa tai häiriötä, sanoo johtava asiantuntija Ilpo Kuronen Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Tapahtuman Facebook-sivulla mukaan on ilmoittautunut noin 6 900 pulahtajaa, ja sivustolla on runsaasti pulahtajien kuvia erilaisista hyppypaikoista esimerkiksi kesämökeiltä. Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että oman hyppypaikan turvallisuus on varmistettava ennen pulahtamista.
Kiinalaiset tutkijat ovat selvittäneet, miten jättiläispanda, joka aikuisena on 85–125-kiloinen, voi pysyä hengissä syömällä niin vähäenergistä ruokaa kuin bambua. Sitä on pandan ruoasta 99 prosenttia. Vain prosentin verran on heinää ja hedelmiä sekä satunnaisia hyönteisiä ja muita pieniä eläimiä, jos panda onnistuu sellaisia nappaamaan.
Mikään muu maailman kahdeksasta karhulajista ei ole pääravinnoltaan kasvinsyöjä, eivätkä sitä olleet myöskään pandan esivanhemmat. Niiden perintönä pandan elimistö kykenee edelleen ottamaan voimaa myös liharavinnosta.
Sen sijaan pandat kuitenkin syövät bambua, joka sulaa huonosti ja jota aikuinen panda tarvitsee jopa 40 kiloa päivässä energiantarpeensa tyydyttämiseksi. Se tuntuu perin kummalliselta luonnonvalinnalta.
Syyn selvittämiseksi tutkittiin vuoden ajan kolmea villiä pandaa Fopingin luonnonpuistossa Shaanxin maakunnassa ja viittä Pekingin eläintarhan asukkia. Pandojen kaulaan kiinnitettiin GPS-paikantimet liikkumisen seuraamiseksi, ulosteista tutkittiin energiankulutusta, ja hormonitasoja selvitettiin eläintarhassa otetuista verinäytteistä.
Kiinan eläinlääketiellisen instituutin tutkijat ja heidän brittikollegansa havaitsivat, että pandojen energiankulutus on hitaudestaan tunnettujen kolmivarvaslaiskiaisten todella vähäistä luokkaa.
Pandojen todettiin tarvitsevan vain 38 prosenttia energiamäärästä, jonka yhtä suuret eläimet keskimäärin kuluttavat. 90-kiloiseen ihmiseen verrattuna 90-kiloinen panda pärjää puolella ihmisen päivittäisestä energiamäärästä.
Yksi syy energiatehokkuuteen on se, että laiskiaisten tavoin pandatkaan eivät ole järin liikkuvaisia. Vapaudessa niiden havaittiin lepäilevän yli puolet vuorokaudesta, ja liikkeelle lähtiessään ne etenivät keskimäärin vain 15,5 metriä tunnissa.
Toinen syy on aineenvaihduntaa hidastava äärimmäisen matala kilpirauhashormonitaso. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan yleisimmällä karhulajilla mustakarhulla taso ei ole yhtä matala edes silloin, kun karhu nukkuu talviuniaan. Tutkijat totesivatkin, että pandoilla on todennäköisesti tapahtunut kilpirauhasen toimintaan vaikuttava geenimutaatio.
Aiemmista ruumiinavauksista tiedetään, että muutoksia on tapahtunut myös aivoissa, maksassa ja munuaisissa: ne ovat suhteellisen pienet muihin karhuihin verrattuna ja vaatinevat siksi vähemmän energiaa.
– Jättiläispandojen aineenvaihdunta on kehittynyt nykyiselle hitaalle tasolleen pitkän historian aikana useiden anatomisten, fysiologisten, geneettisten ja käyttäytymiseen liittyvien muutosten ansiosta, sanoo tutkija Wei Fuwen.
Yksi asia, jonka evoluutio on pandalle antanut, on paksu turkki. Hitaan aineenvaihduntansa takia panda olisi koko ajan viluissaan, ellei turkki säilöisi sen ruumiinlämpöä, tutkijat kertovat.
Kiinan viranomaisten mukaan Lounais-Kiinassa vapaudessa elää nykyisellään runsaat 1 860 jättiläispandaa. Kiinan lisääntymiskeskuksissa ja eläintarhoissa noin 300 pandaa, ja muualla niitä on eläintarhoissa noin 50.
Kiina kertoo onnistuneensa kasvattamaan pandakantaa miltei 17 prosentilla vuosikymmenen aikana. Myös pandojen elinalue on laajentunut yli kymmenyksen luontojärjestö WWF:n tukeman ohjelman ansiosta.
Pandojen erikoisia elintapoja selvittänyt tutkimus on julkaistu tiedelehti Sciencessä. Tuloksista kertoo artikkelissaan yksityiskohtaisesti muun muassa Sci-News-verkkosivu.
Vaikka hallitukset saisivat maapallon lämpenemistä hillitsevät tavoitteensa toteutettua, kamppailu merenpintojen huomattavaa nousua vastaan on hävitty, arvioi tuore tutkimus, joka perustuu muinaisten lämpötilanmuutosten vaikutuksiin.
YK:n tavoite on, että ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan, jolloin ihmiskunta ei vielä syytänyt kasvihuonekaasuja ilmakehään. Jotkut niistä pysyvät siellä satojakin vuosia, joten niiden vaikutusta ei voi enää perua.
Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan vain hieman korkeampi lämpötila on riittänyt sulattamaan osia Grönlannista ja Antarktiksesta useita kertoja kolmen miljoonan viime vuoden aikana. Meriin sellainen on tiennyt erittäin suuria määriä lisävettä.
Niinpä myös nykyinen ilmaston lämpenemiselle asetettu yläraja näyttää tarkoittavan ainakin kuuden metrin nousua merenpintoihin, tutkimuksessa ennustetaan. Niin suuri nousu ei hukuttaisi vain Tyynenmeren alavia saarivaltioita ja Floridaa, vaan alle jäisivät myös Tokio ja moni muu rannikkojen suurkaupunki.
YK:n ilmastopaneelin toissavuotinen arvio merenpintojen noususta oli huolestuttava, mutta silti paljon pienempi: enimmillään 82 senttiä tämän vuosisadan loppuun mennessä sen 19-senttisen nousun lisäksi, joka jo on tapahtunut vuoden 1900 jälkeen.
Tutkimusta johtanut Floridan yliopiston geokemisti Andrea Dutton sanoo, että kuuden metrin nousu vienee vuosisatoja, vaikka muinaisuudesta on näyttöä nopeistakin muutoksista.
– Meri ei paisu yhdessä yössä. Mutta vakavaksi vetää, kun tajuaa, miten herkkiä napa-alueiden jäät ovat lämpötiloille, joihin päädymme jo lähivuosikymmeninä. Kun ne jääpeitteet alkavat sulaa, siitä ei ole paluuta, Dutton sanoo Floridan yliopiston tiedotteessa.
Nousussa on kyse muustakin kuin vedenpinnasta, lisää tutkimukseen osallistunut Oregonin osavaltioyliopiston jäätikkögeologi Anders Carlson. Myös hyökyaaltojen, eroosion ja tulvien vaikutukset kasvavat, ja ne voivat olla valtavat, Carlson sanoo.
Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen aineistona oli menneisyyden muutoksista kertovia aiempia tutkimuksia, joissa oli tarkasteltu muun muassa ikijään rakennetta ja fossiloituneita koralleja.
Tulokset kertoivat, että noin 125 000 vuotta sitten, jolloin lämpötilat ovat tämän päivän luokkaa, merenpinta nousi 6–9 metriä. 400 000 vuotta sitten, asteen verran nykyistä lämpimämmässä ilmastossa nousu oli 6–13 metriä. Myös kolmen miljoonan vuoden takaisella lämpimällä jaksolla meret olivat ainakin kuusi metriä nykyistä korkeammalla.
Muinaiset lämpötilan nousut johtuivat todennäköisesti siitä, että Maan kiertoradassa Auringon ympäri tapahtui muutoksia, tutkijat arvioivat.
Lapin uimavedet ovat hyvin viileät. Monien järvien vesi on jopa kolme astetta tavanomaista kylmempää. Sodankylän Unarin vesi oli torstaina 13,8 astetta, se on 3,1 astetta normaalia kylmempää.
Enontekiön Ounasjärven lämpötila on 12,1 astetta, lukema on 2,8 astetta kylmempää kuin yleensä tähän aikaan. Kilpisjärvi on aina aika viileä, nyt 6,8 astetta – se on 1,7 astetta normaalia kylmempää. Pallasjärven lämpötila oli tiistaina kymmenen astetta. Inarijärvestä mitattiin tortsaiaamuna 13 astetta.
Järvivesien lämpötilat eivät ylittäneet yhdelläkään virallisella havaintopaikalla 20 asteen rajaa kesäkuun aikana missään päin Suomea. Pintaveden keskilämpötila oli monin paikoin harvinaisen alhainen, mutta ei kuitenkaan ennätyksellisen viileä.
Pintaveden lämpötila mitataan perinteisesti laiturilta tai kiviltä rannan läheisyydestä 20 senttiä pinnasta alaspäin.
Suomessa koettiin 80-luvulla pienimuotoinen sieniviljelyn innostus. Sen jäljiltä löytyvät kaupoista tutut herkkusienet, siitakkeet ja osterinvinokkaat.
Mahdollisuudet eivät kuitenkaan lopu kolmeen sieneen. Livian maaseutuopistossa Kaarinassa on reilun vuoden ajan kokeiltu mahdollisuuksia erilaisten sienten viljelyyn.
– Kotimaisten sienten viljely on mahdollista kymmenillä eri puolille maata sopivilla lajeilla, tuntiopettaja ja biologi Jouni Issakainen vakuuttaa.
Livian Tuorlan yksikössä on kokeiltu etupäässä koivunkantosienen viljelyä. Sienten rihmastot on istutettu paikalliseen lehtimetsään. Ennen istutusta koululla on kokeiltu onnistuneesti suomalaisen maatilan koivunkantorihmaston jatkamista eri sekoituksilla. Maatilalta saatu rihmasto on puolipuhdas, joten siinä voi kasvaa myös muuta kuin viljeltävää rihmastoa.
Kokeilun perusteella Issakainen uskoo, että eri kasvatus- ja istutustekniikoita soveltamalla rihmastot saadaan tuottamaan satoa sopivissa luonnonoloissa, jopa pellolla.
Jokaisella sienilajilla on omat vaatimuksensa, ja niitä tunnetaan vain yksittäisten lajien osalta. Tuorlassa koivunkantosienet on istutettu kosteisiin oloihin muun muassa koivupölkkyjen alle. Koululla on kokeiltu myös vähän kuusilahokan kasvatusta. Kuusilahokka tarvitsee kaveriksi viljelyyn havupuita.
Kaikkein vaativin osuus sienen viljelyssä on sienirihmastojen kasvattaminen. Ennen varsinaista viljelyä rihmastoja pitää kasvattaa jopa parikymmentä vuotta.
– Tehdään alkuun se mitä jo muualla tehdään, eli kokeillaan ja kerätään tietoa eri lajeista. Meillä ei ole vain osattu edistää asiaa ja järjestelmällisesti tutkia sieniä. Sienten viljely pitäisi olla perusohjeiden avulla samanlaista kuin kukkien kasvatus siemenistä, Issakainen toivoo.
Yhtenä isona vaikeutena on Issakaisen mukaan vielä se, että alalle pitäisi syntyä eri tekijöiden verkosto samoin kuin muussa viljelyssä. Yksi esimerkiksi kasvattaisi rihmastoja, toinen istukkaita eli ymppejä ja kolmas sitten varsinaisesti viljelisi.
Kotimarkkinoiden varaan kehitystä ei Issakaisen mukaan voi laskea, vaan yhdessä tekemällä sieniä voidaan valmistaa vientiin. Esimerkiksi kuivattujen sienien ympärillä liikkuu maailmalla paljon rahaa.
80-luvusta viisastuneena Issakainen ei lähtisi liikkeelle edes isoilla rahoilla. Hänen mukaansa maaseudulle voisi syntyä jo hyvin pienillä investoinneilla viljelytoimintaa. 80-luvun innostuksen jäljiltä Issakainen on varovaisen toiveikas, mutta myöntää, että viljely kehittyy vain yrityksen ja erheen kautta.
Kasvatus sen eri vaiheissa on altis muun muassa erilaisille epäpuhtauksille.
Rihmaston ja istukkaiden kasvattaminen vaatii mikrobiologian perusteiden tuntemista. Sienet ovat herkkiä vieraille aineille ja saastumiselle.
– Ensin täytyy kerätä ja tutustua eri sienilajeihin. Vähitellen oppimalla kasvaa laajempi tietämys. Näin menetellään kaikessa viljelyssä. Meiltä vain puuttuu tahtotila, Issakainen kertoo.
Luonnonolosuhteet Suomessa ovat viljelylle otolliset ja satoisuutta voidaan parantaa kasvukautta pidentämällä erilaisilla tekniikoilla. Biomassaa eli kantoja ja oksia maasta löytyy runsaasti.
Issakainen haluaa kyseenalaistaa sen, kannattaako puiden oksia ja kantoja edes polttaa. Ne voidaan hajottajasienten avulla saada tuottamaan ruokaa. Maailmanmitassa Suomessa on hyvät mahdollisuudet kasvattaa metsäbiomassasta energian sijaan ruokaa. Kilosta puuta kasvaa helposti sata sientä.
– Ruokakysymys on vakava asia. Aasiassa sienten tutkimiseen ja kasvattamiseen käytetään miljoonia euroja. Miksi emme olisi tässä mukana, Issakainen kysyy.
Omavaraisuuden lisäksi sienistä löytyy myös erikoisuuksien tavoittelijoille omansa. Esimerkiksi siiliorakasta voisi viljellä teetä varten, kertoo biologi Jouni Issakainen.
Tervolan Pisavaaran luonnonpuisto on Suomen vanhimpia. Vuonna 1938 perustettiin Pisavaaran lisäksi Mallan luonnonpuisto Käsivarressa.
Luonnonpuisto on yksi Euroopan tiukimmin suojelluista: sinne ei parane astua jalallaankaan ilman Metsähallituksen lupaa. Satoja vuosia vanhat ylispuut, käävät ja lahopuut ovat vain tutkijoiden käytössä.
5 000 hehtaarin puistossa on satoja vuosia vanhoja mäntyjä, ylispuita. Puiden runkojen ympärille kädet eivät riitä lähellekään.
Isoja puita, salamaniskeneitä kantoja ja lahopuita lukuunottamatta luonnonpuiston metsä näyttää tavallisen tallaajan silmissä vain metsältä. Tutkijalle luonnonpuisto on kuitenkin aarreaitta.
– Pisavaara edustaa sitä luonnonpuistolle alunperin asetettua kriteeriä. Ennen luonnonpuiston perustamistakin täällä ei oltu tehty hakkuita pitkään aikaan. Täällä on paljon uhanalaisia lajeja, listaa Metsähallituksen erikoissuunnittelija Pauliina Kulmala.
Useisiin myöhemmin perustettuihin luonnonpuistoihin on rakennettu kävelyreittejä ja paikalliset saavat marjastaa ja sienestää puistoissa. Pisavaara on säilynyt koskemattomana.
Metsä uudistuu itsestään. Pisavaarassa on paljon myrskytuhoja ja kävelylenkki metsässä paljastaa useita nokeentuneita kantoja. Salamat sytyttävätkin usein metsäpaloja.
– Suomen lain mukaan metsäpalot on kuitenkin sammutettava, Kulmala sanoo.
Pisavaara on yksi Euroopan tiukimmin suojelluista luonnonpuistoista. Metsä on tunnettu varsinkin kääpälajistostaan. Lahopuissa on kääville otolliset elinolot. Tavallisessa metsässä kääpä ei pääse menestymään, koska lahopuita ei synny.
Myöskin naava on harvinainen näky talousmetsässä. Pisavaarassa puiden oksat saattavat olla täynnä naavaa, joka kertoo siitä, että ilmansaasteita ei ole lähipiirissä.
Luvanvarainen vierailu Pisavaarassa avaa silmiä: ihminen vaikuttaa luontoon todella paljon. Siksi tarvitaan luonnonpuistoja, jotta nähdään, miten luonto toimii ilman ihmisen vaikutusta.
– Luonnonpuistot on perustettu tutkijoita varten. Jonkin verran huolestuttaa se, miten paljon meillä on Suomessa uhanalaisia lajeja, Kulmala pohtii.
Hirviä metsäretkellä ei näy, eikä poroja. Sen sijaan kyykäärme heilauttaa mustikanvarpuja. Ihmiseen tottumaton metsä hiljentaa ja rauhoittaa. Se näyttää satumetsältä valtavan suurine puineen ja komeine keloineen.
Espanjansiruetanoista eroon hankkiutuminen on kotipuutarhoissa melko helppoa, mutta inhaa.
Tappajaetanoiksikin kutsutut tuholaiset nimittäin kerätään ja tapetaan katkaisemalla tai pudottamalla kiehuvaan veteen. Keräämistä voi tehostaa laittamalla maahan kosteutta kerääviä lautoja, joiden alle etanat kerääntyvät.
Kuolleet etanat on syytä laittaa suljettuun jäteastiaan tai haudata maahan, jotta ne eivät jää ravinnoksi lajitovereilleen.
Useimmissa tapauksissa espanjansiruetanan leviäminen voidaan torjua melko pienin toimenpitein. Pahimmissa tapauksissa vaaditaan kuitenkin suurtenkin maamassojen käsittelyä etanakannan tuhoamiseksi.
Jos alueelta on tavattu espanjansiruetanaa, nurmikko ja piha-alueen kasvillisuus kannattaa pitää matalana ja siistinä. Näin etanat eivät löydä suojaa kuivumista vastaan. Myös lehti- ja risukasat on hyvä polttaa, jolloin etanoille ei jää talvehtimispaikkoja.
Kompostien kalkitseminen on myös yksi keino torjua etanoita. Kompostin päälle ripotellaan kalkkia, joka imee etanoista veden.
Espanjansiruetana on kuoriutuessaan noin sentin pituinen ja kasvaa 7–14 cm:n pituiseksi. Sen väritys on hyvin vaihteleva, yleispiirteenä on värien likaisuus.
Suomen yksilöt ovat olleet likaisen oranssinpunaruskeita ja niiltä ovat useimmiten puuttuneet sivujuovat. Yksilöt voivat olla myös harmaan vihertäviä tai lähes mustia. Jalan alapinta on valkea ja lima jokseenkin väritöntä.
Espanjansiruetanaa ei pidä sekoittaa kotoiseen ukkoetanaan, jonka jalan alapinnan reunat ovat leveälti mustat. Ukkoetana kuuluu maamme alkuperäiseen lajistoon, eikä sitä ole syytä hävittää.
Espanjansiruetana voi aiheuttaa suuria tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Se syö koriste- ja hyötykasvien lehtiä, kukkia ja sipuleita.
Etanat syövät myös eläinten raatoja, mm. kuolleita lajitovereitaan, mistä ne ovat saaneet kansanomaisen tappajaetana-nimensä.
Espanjansiruetana on kaksisukuinen eli se pystyy hedelmöittämään itse itsensä. Tämän vuoksi kanta voi lähteä uudessa paikassa kasvuun jo yhdestä munasta.
Manner-Suomessa ensimmäiset havainnot ovat vuodelta 1994. Nyt etanaa on tavattu koko maassa sadoista eri paikoista.
Ylläs - Levi -maastopyöräilyreitin avajaisia juhlitaan lauantaina Yllästunturin luontokeskuksessa Kellokkaassa Äkäslompolossa sekä uutta reittiä pyöräillen.
Peltsi ja puistonjohtaja Pekka Sulkava pohjustavat pyöräilijät matkaan kello 10, ja pyöräilemään lähdetään kello 10.30. Peltsi on myös mukana reissussa.
Oppaina avajaispyöräilyssä on Ammattiopisto Lappian eräopasopiskelijoita Muoniosta sekä Ylläsjärven pyöräseuralaisia. Osallistujat jaetaan useampaan ryhmään valittujen etappien ja taitotason mukaan.
Tilaisuus on maksuton. Lisätietoa avajaisista saa Yllästunturin luontokeskuksesta Kellokkaasta.
Ylläksen ja Levin matkailukeskukset yhdistävän maastopyöräilyreitin pituus on 60 kilometriä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa siitä kulkee 14 kilometriä.
Avajaisissa reitistä voi pyöräillä 50 kilometrin matkan, eli etapit luontokeskus Kellokkaasta Pyhäjärvelle ja Pyhäjärveltä Leville. Pyöräiltäväksi voi myös valita vain toisen taipaleen. Kumpikin etappi vie aikaa 2-3 tuntia.
Reitti kulkee kapeilla poluilla, kelkkareittien ja latujen pohjilla. Tarjolla on monenlaista taivalta pitkoksista kivikoihin ja tasaisempaan kangasmaastoon.
Suomen suurin valkoevätörö-kala on ongittu tänä kesänä Saimaan kanavasta.
Vasta vuosi sitten kesällä ensimmäisen kerran Suomessa havaitun vieraskalalajin suurin yksilö on nyt 9,5 cm pitkä. Sen kalasti kesäkuun alussa Timo Tujula kilpaongintakilpailussa Lappeenrannassa Saimaan kanavalla Soskualla. Viime kesän pisin valkoevätörö oli 9,1 cm.
Valkoevätöröä on saatu ongella Saimaan kanavasta muutamia muitakin kappaleita tänä kesänä, lähes ainoastaan yhdestä kohdasta. Kalalajia on saatu Soskuan sulun lisäksi vain Kansolan kohdalta.
Muualla Suomessa lajia ei ole edelleenkään havaittu. Kala ei myöskään ole todennäköisesti levinnyt kanavasta Saimaan puolelle.
– En usko, sillä se elää virtaavissa vesissä, kertoo Lappeenrannnan urheilukalastajat ry:n puheenjohtaja Pekka Turunen.
Valkoevätörö on tullut Saimaan kanavaan todennäköisesti laivojen pilssivesitankeissa tai Pietarin halki virtaavaa Neva-jokea pitkin. Luontaisesti kala elää muun muassa Puolan ja Mustanmeren joissa sekä Volgalla.
Korvatunturin Marjan paikallisjohtajan Jari Huttusen mukaan ensimmäinen osa yhtiön kutsumista thaimaalaispoimijoista on tullut viikonlopun aikana Lappiin.
– Joo, meille on ensimmäiset sata poimijaa tullut. Ensimmäiseksi ne levähtävät, koska ovathan he matkustaneet ensin Thaimaassa puolivuorokautta ja sitten lentäneet toisen Helsinkiin. Sitten he ovat vielä matkustaneet Helsingistä kolmannen puolivuorokautta Savukoskelle ja Sallaan. Kyllä siinä varmasti menee muutama päivä toipuessa, kertoo Jari Huttunen poimijoiden ensimmäisten päivien ohjelmaa.
Lapissa marjanpoimintaan ei vielä pääse, koska mustikka ja hilla ovat vielä raakilevaiheessa.
– Sitten kun poimijoilla alkaa olla vire taas yllä niin varmaan lähtevät tutkimaan ja etsimään marjapaikkoja tarkemmin. Tutkitaan metsissä minkälainen marjasato tänne on tulossa ja missä vaiheessa täällä Lapissa marjat ovat poimittavissa, tarkentaa Huttunen.
Thaimaalaispoimijoita tulee Korvatunturin Marjalle Lappiin noin 450. Loput poimijat tulevat loppuviikon aikana.
– Sitten kun loputkin poimijoista eli kaikki 450 poimijaa ovat saapuneet niin he lähtevät sitten Etelä-Suomeen. Siellä alkaa mustikan kypsyysvaihe olla siinä vaiheessa, että siellä voidaan kohta aloittaa poiminta, selittää paikallisjohtaja Jari Huttunen.
Jari Huttusen saamien arvioiden mukaan mustikkaa päästään poimimaan jo ensi viikon alussa jossakin päin Etelä-Suomea, mutta ei suostu tarkentamaan minne poimijat suuntaavat kun Lapista autoillaan mustikka-apajille lähtevät.
– Kilpailusyistä jätän sen kertomatta, naurahtaa Jari Huttunen.
Huolimatta siitä, että marjasato ei Lapissa ole vielä kypsä uskoo Jari Huttunen, että sadosta tulee kuitenkin hyvä.
– Nythän Lapissa marjat kypsyvät siihen aikaan niin kuin ennenkin. Muutamana vuonna ne ovat olleet aikaisessa. Hilla on paikoin mennyt, koska oli pakkasia, mutta kyllä hillaakin tulee. Mustikka- ja puolukkasadon pitäisi olla ihan hyvä, koska vettä on tullut riittävästi. Kunhan vielä tulisi myös lämpöä.
Polarican ensimmäiset ulkomaiset marjanpoimijat saapuvat keskiviikkona aamuyöllä Rovaniemen tehtaalle, josta he ajavat Kemijärven Joutsijärvelle. Ensimmäisessä tulijajoukossa on noin sata poimijaa.
Polarican toimitusjohtajan Juha Ruoholan mukaan poimijat lähtevät Itä- ja Kaakkois-Suomeen, koska Lapissa ei ole vielä poimittavaa. Polarica järjestää poimijoille majoitustilat.
Tänään julkaistavassa, useiden tahojen kansainvälisenä yhteistyönä laaditussa Ilmastonmuutos: Riskiarvio –raportissa kartoitetaan ilmastonmuutoksen riskejä ympäri maailmaa.
Ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten seurauksia arvioimassa on ollut intialaisten, brittiläisten, amerikkalaisten sekä kiinalaisten huippututkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa suomalainen Osuuskunta Lumimuutos.
Raportin arktisen alueen arviossa mukana on esimerkiksi kolttasaamelaisten Näätämöjoen yhteishallinta-hanke. Raportin mukaan arktisen alueen vesistöt, maa-alueet ja sen kulttuurit ovat jo rajujen ilmastonmuutoksen kourissa.
– Kalottialueella, kuten Siperiassa, ikiroudan sulaminen on käynnissä. Se vapauttaa merkittäviä määriä uusia kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään. Pohjoiset alkuperäiskansat, kuten Suomessa kolttasaamelaiset Näätämö –joen valuma-alueella, ovat jo nyt omaehtoisesti käynnistäneet mukautumis- ja yhteishallintatoimia ruokaturvallisuutensa varmistamiseksi, toteavat Iso-Britannian ulkoministerin ilmastoerityisedustaja Sir David King ja tutkijatohtori ja ammattikalastaja Tero Mustonen Osuuskunta Lumimuutoksesta.
– Jäljellä olevien pohjoisten luonnon ekosysteemien, kuten myös napapiirin eteläpuolisten soiden, vesistöjen ja vanhojen metsien, säilyminen onkin elintärkeää ilmastoturvallisuuden takaamiseksi.
Raportin tarkoituksena on arvioida ilmastonmuutoksen oleellisimpia uhkia, jotta ne osataan ottaa huomioon päätöksenteossa. Arvioinnin avulla uhkia on helpompi vähentää tai välttää.
– Meidän tulee nähdä ilmastonmuutos uhkana kansalliselle turvallisuudellemme perinteisen ympäristökysymyksen sijasta. Ainoastaan näin siihen voidaan suhtautua nykytilanteessa riittävällä vakavuudella, ennen kuin on liian myöhäistä, King ja Mustonen painottavat raportissaan.
Mökkiläinen voi yllättyä pahanpäiväisesti, kun pusikosta kuuluu röhkintää ja lehtien välistä kurkistavat torahampaat. Kyseessä saattaa olla villisika.
Villisikojen kanta kasvaa entisestään. Tästä kertovat useat havainnot, joita on tehty myös Etelä-Savossa. Esimerkiksi Mikkelin Ristiinassa on viimeisten viikkojen aikana havaittu useamman kerran sekä aikuisia että pienempiä villisikoja.
– Yllätys oli. Sunnuntaina vaimo oli ratsastamassa tilalla ja ne tulivat aivan kentän laidalle koko pesue. Poikueessa oli raidallisia porsaita ja kaksi aikuista juoksenteli niiden seassa, Mikkelin Ristiinassa asuva Harri Sjögrén kuvailee.
Riistakeskuksesta kerrotaan, että kanta on ollut kasvamaan päin jo viimeisen kahden vuoden ajan.
– Uusi ilmiö on, että havaintoja tehdään yhä isommista laumoista. Suurimmillaan taitaa olla yli kymmenen sian havaintoja kerralla, Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Petri Vartiainen kertoo.
Valtakunnallisesti villisikoja arvioidaan olevan reilusti yli 1000. Etelä-Savossa niitä liikkuu noin viitisenkymmentä. Määrät ovat voineet kuitenkin kasvaa kevään aikana.
Villisikojen levittäytyminen koettelee etenkin maanviljelijöiden hermoja. Possut tykkäävät myllertää etenkin perunamailla.
Porsaita ei kannata intoutua hätyyttelemään ilman kättä pidempää, koska parisataa kiloa painava röhkijä on tilanteen tullen kova vastus ihmiselle.
– Villisika on haavoitettuna vaarallinen, vaarallisempi jopa kuin osa suurpedoista. Terve villisika väistää ihmistä pääsääntöisesti.
– Meillä saattaa liikkua myös tarhasta karanneita villisikoja. Kunnioitus kannattaa pitää mielessä, eikä ehdoin tahoin mennä ottamaan kesystä siasta kiinni.
Villisikojen kantaa pyritään harventamaan säännöllisesti syksyisin. Pelkona on muun muassa sikarutto, josta on havaintoja itärajan toisella puolen.
– Sikarutto on levitessään suuri ongelma ja aiheuttaisi siankasvatukselle suuret vahingot. Sianlihan markkinointi ja vienti voisi pahimmillaan estyä, Vartiainen kertoo.
Kannan harvennusta tehdään sallittujen rajojen puitteessa. Villisikojen metsästys on rauhoitettu helmikuun lopusta kesäkuun alkuun. Muu vuosi on metsästyskautta, paitsi emakoita ja porsaita ei saa metsästää.
Havaintoja villisioista kaivataan jatkuvasti.
– Jos näkee havaintoja, niin ilmoittaa alueen metsästäjille. Sitä kautta metsästys saatetaan saada käynnistymään.
Veneilijöitä odotetaan sankoin joukoin virkistäytymään Perämeren kansallispuiston merellisiin maisemiin eli Selkä-Sarveen ja Pensaskariin.
Kunnostustyöt ovat edenneet loppusuoralle Selkä-Sarvessa. Saarelta löytyy muun muassa uusi laituri, kunnostettuja rakennuksia ja katajahakkeesta tehty luontopolku.
Kesällä 2014 luonnonhoitotöissä oli joukko vapaaehtoisia ja osa heistä oli saapunut Kemin ja Tornion ulkosaaristoon jopa maapallon toiselta puolelta.
Muutaman minuutin venematkan päässä Pensaskarin saarelta kuuluu vielä sirkkeleiden vonkunaa ja vasaran lyöntejä. Metsähallituksen kunnostustyöt ovat siellä kesken, valmista saadaan elokuun puoliväliin mennessä, kertoo erävalvoja Keijo Mild Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluista.
– Silloin tänne pääsee tutustumaan entisajan kalastajakylämiljööseen. Kalastajakämppä sisustetaan kuin siellä asuttiin ennen. Jääkellari havainnollistaa menneiden aikojen säilöntämenetelmiä.
Selkäsarven laiturit ovat kauniilla kesäilmalla täynnä veneitä. Mannerta lähempänä olevan Pensaskarin valmistumisella on tarkoitus Mildin mukaan tasata naapurisaaren kävijäpainetta.
– Pensaskariin rantautuminen helpottuu syksyyn mennessä. Vielä tämän avovesikauden aikana saareen rakennetaan pari aallonmurtajaa, joiden väliin tulee laituri kolmen metrin syväyksellä.
Metsähallitus kunnostaa Museoviraston suojeluksessa olevaa Pensaskaria luvanvaraisesti.
– Tässä ei periaatteessa saa kiveäkään kääntää eli odotamme lupaa verkonkuivaustelinekentän kunnostukseen. Ainakin sen verran puusepäntöitä jää ensi kesälle.
