Torniossa omakotitalon asukkaat löysivät hätäisen linnun kotiin tullessaan. Lintu oli jäänyt siivestään kiinni omakotitalon ränniin noin kuuden metrin korkeuteen.
Paikalle hälytetty Lapin pelastuslaitos kiipesi irrottamaan lintua. Pääskyksi osoittautunut siipiveikko oli ilmeisesti yrittänyt lentää talon ja rännin välissä olevaan koloon.
Pelastuslaitos sai pääskyn irrotettua ja lintu jatkoi lentoaan hyvinvoivan oloisena.
Muurahaisten kekojen rikkominen ei ole mikään leikin asia. Muurahaisille se tietää vietävästi lisää töitä. Yhdessä keossa on asukkaita 100 000-500 000.
– Sehän tarkoittaa samaa kuin Lappeenrannan keskustan yli päräytettäisiin 50 puskutraktorilla ja lojautettaisiin taloja ristiin rastiin, toteaa ötökkäasiantuntija Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutista
Muurahaiset saavat kekonsa hätätilakuntoon nopeastikin tuhotyön jälkeen. Keon korjaaminen kuitenkin täysin eheäksi on mittava korjausoperaatio, jossa menee vuosia.
Maan pinnalla näkyvä keko on vain jäävuoren huippu. Keko menee pitkälle maan sisälle. Keko ulottuu maan alle noin puolen metrin verran.
– Varsinkin talvella muurahaisten elo ja horros on maan alla. Kesäaikaan elo keskittyy pintakerroksiin, jossa on lämpimämpää, toteaa Saarinen.
Keon rikkoutuessa jälkikasvun ruokkiminen vaihtuu korjaustöihin. Kimmo Saarinen vertaa kekoa kaupunkiin, jossa on selkeät sävelet. Hän puhuu myös mieluummin muurahaisten yhteiskunnasta kuin yhdyskunnasta.
– Niillä on selkeästi järjestäytynyt työnjako. Pienessä keossa on yksi tai kaksi kuningatarta. Sen lähisukulaiset, työläiset hoitavat yhteiskuntaa. Siellä on täysi akkavalta, naurahtaa instituutin johtaja Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutista.
Kun muurahaiskeko saa tarpeeksi kokoa, niin silloin muurahaiset rakentavat lähelle toisen pesän. Saarinen kertoo, että lähekkäin sijaitsevat pesät ovat kuin saman kaupungin eri lähiöitä.
– Lähekkäin sijaitsevat keot ovat yhteydessä toisiinsa. Vaikka meidän silmiin muurahaisten touhu näyttää sekavalta, niin silti siellä tiedetään tarkasti mitä tehdään.
Muurahaiset ovat maailman runsaslukuisin hyönteisryhmä. Saarinen kuvaa määrää, että muurahaisia riittäisi jokaiselle maapallon neliömetrille seitsemän kappaletta.
Pohjanmaan on tällä hetkellä niin sanotusti kehittyvän kannan vahvinta aluetta, vahvistaa riistaneuvoja Juha Heikkilä Suomen Riistakeskuksen Pohjanmaan alueelta.
– Keski-Suomen tiheältä karhualueelta eläimiä on siirtynyt Perhoon, Ähtäriin, Soiniin ja Vimpeliin.
Tänä vuonna Perhon laajalle yhteisalueelle kannanhoidollisia poikkeuslupia liikenekin kolme. Alueeseen kuuluvat Lestijärven, Vetelin, Kaustisen ja Halsuan kunnat. Lisäksi yksi lupa irtosi Himanka-Kannus-Toholampi -akselille eli Keski-Pohjanmaalle lupia myönnettiin yhteensä neljä.
Ähtärin alue sai kolme kaatolupaa ja Vimpeli yhden.
– Perhon ja Suomenselän alueella kaatolupien myöntämisperusteina ovat olleet metsäpeuravahingot. Lisäksi karhut ovat vierailleet tiheämmin pihoilla ja tuhonneet mehiläispesiä, kertoo riistaneuvoja Heikkilä.
Ensimmäistä kertaa ministeriö myönsi poikkeusluvat myös Pohjois-Pohjanmaalle ja Satakuntaan. Pohjois-Pohjanmaan lupa meni Sievin ja Ylivieskan alueelle.
Koko maassa riistakeskus myönsi karhunmetsästyksen poikkeuslupia yhteensä 81. Metsästys alkaa torstaina 20. elokuuta.
Kaupunkien keskustoihin tulleet cityketut hellyyttävät ihmisiä ruokkimaan repolaisia. Laki ei ruokkimista estä. Niinpä osa ihmisistä vie ketuille lihapullia ja nakkeja ruoaksi.
– Ei kannattaisi ruokkia. Ketuilla on oma luontainen ravintonsa, eikä ihmisten ravinto tee heille hyvää, sanoo hygieenikkoeläinlääkäri Virpi Laamanen Lappeenrannan ympäristötoimesta.
Ruokkimisen huonot puolet ovat selkeät. Ruokkiminen kesyttää kettuja ja lisää myös niiden kantaa. Kesyyntyessään ketut käyvät entistä röyhkeämmiksi.
Villieläinten tulo kaupunkeihin on ongelmana ympäri maailmaa. Eläimet oppivat ja sopeutuvat kaupunkiympäristöön, ja ennen kaikkea kettu koiran sukulaisena on erityisen oppivainen eläin.
– Villieläinten tulo kaupunkialueille pelottaa osaa kansalaisista. Jos niitä ruokitaan, ne kesyyntyvät aina vain helpommin ja tulevat entistä lähemmäs ihmistä, kertoo Laamanen.
Kaupunkien viranomaiset eivät voi tehdä kettukannalle mitään, koska ketut eivät ole eläinsuojelu- tai eläintautiasia. Kantaa ei voi myöskään harventaa helposti, koska metsästys on kaupunkialueella pääasiassa kielletty.
Ketut pyrkivät nykyään lähelle ihmistä. Ne ovat oppineet, että ihmiseltä saa ruokaa.
– Ilmoituksia tullut, että ketut yrittävät sisätiloihin, jos on ovia auki. Joku kettu oli aurinkotuolissakin lekotellut, sanoo hygieenikkoeläinlääkäri Virpi Laamanen Lappeenrannan ympäristötoimesta.
Kettujen söpöys voi houkutella ruokkimaan repolaisia. Ruokkiminen on kuitenkin turhaa.
– Ei ruokkimiselle ole mitään tarvetta. Täällä on tarpeeksi luontaista ruokaa niille. Luonnosta löytyy hiiriä, siiliä, myyriä ja jäniksiä.
Kettujen lähetyessä kannattaakin hätistellä repolaisia kauemmas, eikä mennä lähemmäs ja silitellä niitä.
– Kyse on kuitenkin arvaamattomasta villieläimestä. Vaikka Suomi on raivotautivapaa maa, niin heti rajan takana raivotautia kuitenkin on. Se kannattaa pitää mielessä, ynnää Laamanen.
Lomalaista kylmä sää kismittää, mutta mansikkaviljelmille kolea kesä on ollut oikeastaan tervetullut – tuholaistorjunnan kannalta. Tänä kesänä mansikkapelloilla olosuhteet eivät ole olleet kovin otolliset harmaahomeelle tai tuholaishyönteisille.
– Tuhohyönteisiä on ollut tänä kesänä normaalia vähemmän, toteaa Pro Agrian erityisviljelyasiantuntija Marjo Marttinen Keski-Suomen alueelta.
Myös Hämeen ja koko maan osalta tuholaisia on ollut tavallista vähemmän tänä kesänä.
Tämä tarkoittaa vähempää tarvetta torjunta-aineille.
– Kyllä, eli jos pelloilla tarkistuksia tehdessä ei tuholaisia näy, ei silloin niitä tarvitse turhaan torjua, sanoo Hedelmän- ja Marjainviljelijän liiton toiminnanjohtaja, puutarhaneuvos Hannu Salo.
Mansikkaviljelmien tuholaisiksi Pro Agrian Marttinen luettelee muun muassa vattukärsäkkään, luteen, mansikkanälvikkään ja mansikkapunkin.
Kylmän sään vuoksi myöskään harmaahome ei ole vienyt satoa.
– Eivät ole viljelijät antaneet sellaista palautetta, että harmaahome olisi pilannut marjoja. Yleensä näin käy, jos on lämmintä ja kosteaa, Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitosta sanoo.
Totaalista riemuvoittoa, vapautumista homeesta ei kuitenkaan voida juhlia. Salo huomauttaa, että yht'äkkinen helle ja ukkoskuuro voisi vielä sekoittaa koko pakan, ja home pääsisi leviämään. Vaikka sää ei ole ollut suotuisa harmaahomeelle, siltä ehdittiin suojautua jo etukäteen.
– Suojaus on tehtävä kukinnan aikana, jos sen aikoo tehdä, sillä harmaahomeitiö pääsee mansikkaan kukintavaiheessa. Home tulee siis marjaan sisältä päin. Luulen, että tiloilla on jouduttu tekemään suojaaminen aika normaalilla tavalla, Salo arvioi.
– Mielestäni homeentorjunta-aineita ei ole laitettu turhaan, koska kosteassa säässä home kasvaa hyvin ja nykyiset päivälämpötilat riittävät hyvin aiheuttamaan tuhoja niille kasvustoille, joille torjuntaa ei ole tehty, sanoo Marja Kallela, puutarha- ja erikoiskasviasiantuntija Etelä-Suomen Pro Agriasta.
Pro Agrian Marja Kallelan ja Hedelmä- ja Marjanviljelijäinliiton Salon mukaan useat mansikanviljelijät, eivät ainoastaan luomuviljelijät, käyttävät homeentorjunnassa biologista valmistetta. Kallela lisää, että sen levittämisessä apuna käytetään mehiläisiä ja kimalaisia.
– Kemiallisia tautitorjujia tarvitaan siten vähemmän.
Mutta entä, jos kylmän sään aikana mehiläiset eivät lennä?
– Kyllä se varmaan vaikuttaa tulokseen, jos mehiläiset eivät pääse lentämään, Kallela pohtii.
Ajan saatossa viljeltävät lajikkeet ovat vaihtuneet paremmin hometta sietävämmiksi. Esimerkiksi Senga Senganan viljely on vaihtunut vähemmän harmaahomeelle alttiisiin lajikkeisiin. Nykyään 70 prosenttia kaikista Suomessa viljeltävistä mansikoista on puutarhaneuvos Hannu Salon mukaan Polkaa.
– Moni kuluttaja vieläkin haikailee Senga Sengan perään, Salo sanoo.
– Kasvit tykkää viileämmästä ja kosteammasta, lomailijat vähän toisenlaisesta säästä, Hannu Salo summaa.
Koivujen lehtiä syövän hallamittarin uusi massaesiintymä Suomessa on todennäköinen, arvioi Kevon tutkimusaseman johtaja Otso Suominen. Norjan Teno- ja Varanginvuonoissa nyt havaittu joukkoesiintymä on samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten. Tunturi- ja hallamittareiden yleistyminen kulkee 9 - 10 vuoden sykleissä.
– Vaikka hallamittari Suomeen leviäisikin, vielä ei voida sanoa tulisivatko mittarin toukat aiheuttamaan koivikoiden lopullisia tuhoutumisia. Koivu kestää parikin mittarihyökkäystä, Suominen sanoo.
Hallamittareiden vierailuista vuonna 2006-2008 jäi jälkeen jopa 400 neliökilometriä syötyjä tai kuolleita koivikoita Utsjoella. Metlan vuoden 2008 raportin mukaan hallamittari söi koivikkoa 36 000 hehtaarin alueelta lähinnä Kaldoaivin erämaassa.
Turun yliopistonlehtori Tero Klemola puolestaan ei usko uusiin joukkoesiintymiin.
– Kilpisjärvellä ja Nuorgamissa on muutamia toukkia havaittu mutta oletan, että Norjan ja Ruotsin Lapissa joukkoesiintymät ovat jo taittumassa ja epäilen, että esiintymä laajenisi Suomen puolelle, Klemola arvelee.
Klemola pitää ilmastonmuutosta yhtenä syynä hallamittarin yleistymiseen sisämaassa.
–Ilmastonmuutos on hyvin mahdollinen syy siihen, että hallamittari siirtyy sisämaahan. Norjan rannikollahan Golf-virta pitää ilmat leutoina. Mittarit hyötyvät ilmaston lämpenemisestä, sillä mittareiden munat kuolevat vasta 36 asteen pakkasessa.
Hallamittari munii puiden rungoille syksyllä. Keväällä munasta kehittyy toukka. Toukat syövät kesäkuussa lehtiä ja heinäkuun puolella toukka alkaa koteloitua. Syksyllä kotelosta kuoriutuu yöperhonen.
– Vain toukka syö. Kun on joukkoesiintymä, jäljelle koivikosta jää vain rangat, Klemola sanoo.
Loispistiäiset ovat mittareiden vihollisia.
– Loispistiäiset munivat jälkeläisiä mittarin munan, toukan tai kotelon sisään. Se antaa mittarin tehdä työn ja mittari sitten kuolee.
Hallamittarin läheinen sukulainen tunturimittari on ollut vitsaus Lapissa niin kauan kuin muistetaan. Ainakin 150 vuoden takaa on varmaa tietoa asiasta.
Tunturimittarit iskivät Käsivarren Lapin ja Ylä-Lapin herkkään tunturikoivikkoon massoittain viimeksi vuonna 2003. Norjan Tenolaaksossa havaittiin laajoja lehdettömiä alueita koivikoissa vuonna 2002.
Suomen puolella tuhoja havaittiin ensimmäisen kerran kesällä 2003. Vuotta myöhemmin koivikoiden paljaaksi syönti laajeni ulottuen lopulta lähes koko Käsivarteen.
Utsjoella hallamittari yleistyi pari vuotta tunturimittareiden massaesiintymisen jälkeen.
Suuria tuhoja tunturimittarit aiheuttivat myös 1960-luvulla. Arvion mukaan 40 vuoden takaiset mittarituhot olivat kymmenkertaiset verrattuna 2000-luvulla tapahtuneisiin. Tuhoalueen pinta-ala oli tuolloin 10 000 neliökilometriä.
Molemmat mittarit aiheuttavat haittaa paitsi koivikoille, myös monille muille lajeille. Sienten kasvu riippuu koivun juuristosta, ja kun poroille tärkeää syysravintoa ei ole, porojen ravinto köyhtyy.
Tunturikoivujen lehdet ovat tärkeää ravintoa myös riekoille, jäniksille ja kärpille. Kun ei ole jäniksiä, vähenevät myös ketut.
Mittariperhosten toukat tekevät selvää myös alueen marjasadoista. Marjatuotanto elpyy noin viidessä vuodessa.
Turun yliopiston ja Norjan arktisen yliopiston tutkijat mittasivat hallamittarin tuhoamia koivikkoja rajan molemmin puolin. Pulmangissa ja Nuorgamissa hallamittari söi tunturikoivut rangoiksi noin kymmenen vuotta sitten. Tutkijat halusivat selvittää, ovatko koivut toipuneet.
– Porojen kesälaidunnus estää koivikkojen elpymistä. Porot syövät uudet lehdet ja versot. Norjan puolella porot viedään meren rannikolle laiduntamaan kesäisin niin koivikot saavat rauhassa kesällä kasvaa, Suominen sanoo.
Tutkijoiden mukaan Norjan puolen tunturikoivuista yli 40 prosenttia on elossa kun Suomen puolella, lähinnä Kaldoaivin paliskunnan kesälaidunalueella, koivuista pahimmillaan vain neljä prosenttia on elossa.
Mittarin aiheuttamista ekosysteemin muutoksista kärsivät monet lajit kuten riekot, jänikset ja marjoja tuottavat varvut.
– Varvut ovat toipuneet mittarin tuhoista koivuja paremmin. Varpujen marjojen tuotanto on palannut ennalleen noin viiden vuoden kuluessa. Kun pari viikkoa sitten kuljimme maastossa Pulmangissa niin näimme, että mustikat ja variksenmarjat kukkivat runsaasti, kertoo Suominen.
Näin se on. Suomessa saa harrastaa seksiä eläimen kanssa, jos eläintä ei vahingoiteta.
Eläimen kanssa saa olla sukupuoliyhteydessä, jos ei voida näyttää toteen, että eläintä on käsitelty liian kovakouraisesti, julmasti tai tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa aiheuttaen. Eläimiin sekaantumisella ei tarkoiteta pussaamista, halailua ja silittelyä vaan sukupuoliyhteyteen verrattavaa tekoa ihmisen ja eläimen välillä.
– Nykyään tiedetään, että sitä harrastetaan meilläkin paljon enemmän kuin yleisesti ajatellaan. Eläinseksi on tabu, eikä siitä haluta puhua. Keskustelu olisi kuitenkin tärkeää, Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Minna Ruotsalo kertoo.
Lainsäädännössä eläinseksiin suhtautuminen on mennyt ääripäästä toiseen. Vielä vuonna 1734 sekoituksesta järjettömien luontokappaleiden kanssa rangaistiin Ruotsi-Suomessa kuolemalla.
Suomi laillisti eläinseksin vuonna 1971 muiden Euroopan maiden perässä. Yhtenä ajatuksena oli, että tekoon syyllistyivät yleensä nuoret, jotka olivat seksuaalisesti estyneitä, vajaamielisiä tai sitten vanhuuden tylsyyttä potevia. Katsottiin, ettei rikoslaki ole oikea keino puuttua sairaalloisena pidettyyn toimintaan. Eläinseksi oli Tanskassakin sallittua tämän vuoden heinäkuuhun asti.
– Tanska ei halunnut olla viimeinen Pohjoismaa, joka sallii eläinseksin ja lisäksi siellä oli vahvat epäilyt eläinbordelleista. Siksi siellä kriminalisoitiin eläinseksi, Ruotsalo toteaa.
Eläinseksi on kielletty sen aiemmin sallineissa maissa kuten Sveitsissä 2008, Hollannissa ja Norjassa 2010, Saksassa 2013 ja Ruotsissa 2014.
Suomessa eläinseksiä ei ole tutkittu, mutta Ruotsalo kertoo, että Norjassa ja Ruotsissa siitä on tehty laajat kyselytutkimukset. Niissä nauta, hevonen, sika, lammas, koira ja kissa ovat yleisimmät eläinlajit, joita on käytetty seksuaalisesti hyväksi.
– Suurin osa tapauksista jää pimentoon. Sitä hävetään ja kaihdetaan. Sitä harjoittavat henkilöt ovat kuitenkin olleet meihin yhteydessä ja kertoneet olevansa huolissaan, jos eläinseksi kriminalisoidaan Suomessakin, Ruotsalo sanoo.
Norjalaisessa ja ruotsalaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että suurimmassa osassa tapauksista eläimille aiheutui vakavia fyysisiä vammoja sekä ahdistusta ja pelkoa. Fyysisiä vammoja löytyi paitsi sukuelimistä myös muualta kehosta. Eläin kuoli usein saamiinsa vammoihin.
Suomen eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa ja se on valmisteluvaiheessa. Uudistusta valmistellut ohjausryhmä on linjannut, että eläimiin sekaantuminen kriminalisoitaisiin kokonaan. Ruotsalon mukaan sitä on kuitenkin kritisoitu oikeusministeriöstä.
– Taustalla on moraalikriminalisointiajattelu. Rikosoikeudessa on suhtauduttu kielteisesti siihen, että jos johonkin suhtaudutaan moraalisesti paheksuen, niin se ei lähtökohtaisesti synnytä tarvetta kriminalisoida sitä.
Ruotsalo muistuttaa, että Ruotsissa ja Norjassa kuitenkin ajatellaan, ettei eläimen käyttäminen seksuaalisesti hyväksi lisää sen kunnioitusta vaan päinvastoin.
– Meilläkin halutaan nostaa lainsäädäntöön enemmän eläimen itseisarvoon perustuvaa kunnioitusta.
Mikä on ihmisen vastuu eläimistä? Onko eläimillä tarpeeksi oikeuksia? Ajankohtaisessa kakkosessa erikoislähetys pureutuu eläimen asemaan yhteiskunnassamme. Korkeasaaren eläintarhassa eläimistä puhuvat mm. Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen, Suomen Eläinoikeuspuolueen projektipäällikkö Lotte Suveri ja MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala. Suora lähetys tiistaina 14.heinäkuuta TV2:lla klo 21 ja Yle Areenassa.
Mervi-hirvestä ja hoitajastaan Markku Harjusta on tullut erottamaton kaksikko. Pohjanmaan Villieläinhoitolassa asustava Mervi ei esimerkiksi suostu kenenkään muun ruokittavaksi kuin hoitajansa. Nyt pohdinnassa onkin, että Mervi jäisi Harjun luokse asumaan.
– Tarkoituksena olisi, että sille rakennettaisiin hehtaarin kokoinen aitaus, missä se voisi olla, Harju kertoo.
Mervin on ollut tarkoitus muuttaa Ähtärin eläinpuistoon. Harjun kuulemat vastaavat siirrot hoitajiinsa leimautuneista hirvistä saivat hänet miettimään asiaa uudelleen.
– Mitä olen kuullut, niin hirvenvasan siirtäminen, uudet hoitajat ja uusi paikka saattavat olla hyvinkin stressaavaa. Sen takia olen miettinyt, että jos olisi mahdollista, niin se voisi jäädä tänne. Mutta se on pitkä tie, siinä on kaikkia lupia ja niin edelleen, Harju kertoo.
Materiaalit aitauksen rakentamiseen maksavat noin 3 500- 4 000 euroa. Tämän summaan lisätään vielä mahdolliset koneellista työtä vaativat kustannukset. Ilmoittautumisia talkooporukkaan aidan pystyttämiseen on jo tullut muutamilta, mutta rahallista tukea vielä kaivataan.
Tällä hetkellä Mervi juo maitoa seitsemän litraa päivässä, muuten kasvava hirvi pärjää luonnonantimilla. Harjun mukaan Mervi tunnistaa oman nimensä, ainakin ruoka-aikaan. Päivisin vasa liikkuu vapaana lähimetsässä, yöksi se saapuu sadesuojaan nukkumaan.
– Hyvin se pysyy tuossa tietyllä alueella. Sillä on oma reviiri, joka me ollaan nyt ajateltu aidata, Harju kertoo.
Mervin ja Harjun omien kotieläinten lisäksi villieläinhoitolassa tällä hetkellä asustaa Alahärmästä saapunut siili, Ilmajoelta tullut tuulihaukka, teerenpoikanen ja lukuisia oravanpoikasia. Eläimiä tällä hetkellä villieläinhoitolaan saapuu useita päivässä.
– Jopa ihan ruuhkaksi asti, Harju kertoo.
Kolmilapsinen perhe jäi jumiin vaikeapääsyiselle kallionkielekkeelle Pohjois-Ruotsin korkeimmalla tunturilla Kebnekaisella maanantaina.
Nelikymppinen ruotsalaismies ja hänen 10- 16- ja 17-vuotiaat lapsensa olivat päätyneet hankalaan tilanteeseen valittuaan väärän reitin tunturivaelluksellaan. Hankalakulkuinen reitti oli väsyttänyt seurueen niin, että he eivät päässeet etenemään ja joutuivat hälyttämään apua paikalle.
Poliisikopteri tavoitti tunturiin jääneen perheen yöllä ja heidät kuljetettiin turvaan. Kukaan ei loukkaantunut, mutta pelastetut vaeltajat olivat hieman kylmettyneitä, kertoo Ruotsin Radio Norrbotten internetsivuillaan.
Perhe oli jumissa Kebnekaisen länsirinteillä. Yli kaksi kilometriä korkealle tunturille johtaa kolme reittiä, joista niinsanottu Västra leden tunturin eteläpuolelta on helpoin.
Tunturin länsirinne on jyrkkä ja sen alapuolella on jäätikkö, jonka ylittäminen vaatii kokemusta ja erityisvarusteita.
Venäjällä sudenpentuja luontoon palauttava Vladimir Bologov kiistää epäilyt siitä, että Karjalassa kasvatettaisiin susia luontoon päästetäviksi.
– Venäjän Karjalassa ei ole susien kasvatusohjelmaa. Minä olen Venäjällä ainoa, jolla on sudenpentujen luontoonpalauttamisohjelma, se sijaitsee Tverissä. Pennut tulevat luonnosta tai eläintarhoista, listaa Bologov.
– Vuoden 2012 jälkeen olen kasvattunut ja palauttanut luontoon 15 pentua Tverissä, 750 kilometriä etelään Lieksasta.
Bologovin mukaan myöskään vuosikymmenen alussa Kimovaarassa Suomen rajan läheisyydessä luontoon päästetyillä susilla ja Lieksan äskettäisillä susihavainnoilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Bologov epäilee, että käyttäytymisen perusteella Lieksassa ammuttu susi on tottunut ihmiseen.
– Vaikuttaa siltä, että kyseessä on ollut ihmisen pitämä susi, joka on paennut. Venäjällä on samanlaisia tilanteita vuosittain. Itse asiassa suden pitäminen koirana on Venäjällä melko suosittua.
Olga Laatikainen Kainuun kukka ja marja -yrityksestä kertoo, että kesä on sateista huolimatta ollut marjojen kannalta ihan hyvä, mutta kaikki marjat ovat tulleet myöhässä. Kainuussa joudutaan vielä odottelemaan pääsadon alkamista.
Odotuksissa on yhä hyvä marjakausi, mutta sää vaikuttaa paljon siihen, millaista esimerkiksi mansikka lopulta on. Nyt tarvittaisiin aurinkoista säätä.
– Toisaalta märkä ja aurinkoinen sää olisi huono, sillä marjat homehtuvat. Kun ei vain olisi niin märkää ja aurinko paistaisi, Laatikainen toivoo.
Hän ei kuvailisi mansikkakesää kamalaksi, mutta normaalia huonompi se on.
– Kun mansikka kasvaa vetisessä maassa, se voi olla vähän vetisempi. Kun kasvatetaan harson alla, siitä ei ihan niin makeaa tule, Laatikainen kertoo.
Kausi on alkanut pari viikkoa myöhemmin, joten se myös jatkuu muutaman viikon pidempään.
Kello raksuttaa jo kahdeksatta tuntia hiljaisuutta. Pihalta kantautuu vaimeita ääniä. Hetki sitten ikkunan takana lenteli kärpänen, jonka vaimea surina havahdutti hereille kesken torkkujen. Käpälissä tuntuu viileänä lasi, jonka toiselle puolelle ei pääse. Suurin osa päivästä on mennyt torkkuessa, välillä sikiunessa. Mitähän keksisi? Koskahan ovi käy?
Lemmikin maailma rajautuu ihmisen rakentamien seinien sisälle. Mitä sen päässä mahtaa liikkua niinä pitkinä tunteina kun ihmiset ovat työssä, koulussa, poissa kotoa? Lemmikki ei tunne kelloa, mutta tunteeko se tuntien pituuden? Onko se yksinäinen?
Jos ihminen olisi lemmikin asemassa, hän olisi vanki.
– Kyllä sitä miettii, tunnustaa Kaisa-Inkeri Silonsaari, neljän kissan omistaja, ammatiltaan klinikkaeläintenhoitaja ja arvomaailmaltaan vegaani.
– Etenkin jos töiden jälkeen on vielä jotakin rientoja tai, jos mieheni ei ole menossa suoraan töistä kotiin, niin mietin, että no minä nyt ainakin menen sitten heti kotiin enkä kauppaan. Meidän kissat selvästi kaipaavat ihmistä. Kun tulen kotiin, ne joka kerta keskeyttävät sen mitä ovat tekemässä ja tulevat ovelle vastaan ja siinä puuhataan yhdessä niitten kanssa.
– Työpäivä on aika pitkä osa niiden valveillaoloaikaa. Reviiri on myös rajallinen, kun sitä vertaa villikissan maailmaan. Toki villikissan elämään liittyy vaarojakin, mutta mitä kaikkia virikkeitä tuolla ulkona olisikaan! Kyllähän ero sisäkissan elinympäristöön on huima.
Silonsaaren kissat ovat cornish rex -rotuisia sisäkissoja. Ne eivät käy ulkona edes valjaissa, sillä Silonsaaren mielestä ne stressaantuvat esimerkiksi naapureiden äänekkäistä koirista.
– Olen pyrkinyt ajattelemaan kotiamme mahdollisimman kolmiulotteisesti, että miten saisin niiden reviiriä lattiatasolta laajemmaksi. Olemme myös lasittaneet parvekkeen, jotta kissat voivat oleilla siellä kesällä.
Kaikki Silonsaarten kissat ovat sosiaalisia ja aktiivisia, eivätkä halua oleilla omissa oloissaan vaan kaipaavat ihmisen seuraa. Ihmisten työpäivien aikana ne varmaankin nukkuvat paljon, Silonsaari arvelee.
– Ne ovat myös hirveän leikkisiä ja leikkivät paljon keskenään esimerkiksi jahtaamalla toinen toistaan. Linnut ja hyönteiset, joita näkee ikkunan läpi, tuovat monesti pitkäksi aikaa viihdykettä. Samoin kuin erilaiset valot ja heijastukset.
Kissojen elämästä tulee mieleen Platonin luolavertaus: Kissat kyllä näkevät ulkona avautuvan maailman, mutta se on niille vain näky. Ovatko Silonsaaren kissat vankeja modernissa luolassaan?
– No tavallaanhan ne ovat. Toisaalta lemmikkikoirat, -kissat tai vaikka kanitkin ovat olleet pitkään kytköksissä ihmiseen verrattuna vaikka matelijoihin, jotka ovat villimpiä eläimiä. Vaikka tottahan se on, että vaikka ne ovat oikeasti ihan samanarvoisia eläviä olentoja kuin villieläimetkin, niin silti lemmikit ovat olemassa ihmistä varten. Varsinkin rotukissat, sillä ne ovat syntyneet ja kasvatettu sitä varten, että joku ottaa ne lemmikikseen. Toisaalta maatiaiskissa, joka juoksee villinä ja vapaana, samoin kuin irtokoira, koetaan syystäkin ongelmaksi, koska niillä ei ole enää paikkaa tässä maailmassa, jossa nykyään eletään. Niitä ei olisi enää olemassa ilman ihmistä, Silonsaari pohtii.
Eläimiä koskeviin eettisiin kysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola pohtii asiaa koiran näkökulmasta. Koira ei Aaltolan mukaan välttämättä ole ihmisen vanki, sillä ihmisellä ja koiralla on pitkä, yhteinen evoluutiohistoria. Niin piktä, että voidaan puhua yhteisevoluutiosta.
– Se tarkoittaa, ettei ainoastaan ihminen ole vaikuttanut koiraan vaan myös koira ihmiseen. On olemassa useita teorioita siitä, miten koiran ja ihmisen taipale on alkanut. Erään teorian mukaan tietyt sudet ovat aikoinaan havainneet, että ihmisten lähellä on hyvä olla, koska ihmiset jättävät paljon jätteitä ympärillensä. Sitten ihmisetkin ovat huomanneet, että kesyttämisestä on heille hyötyä. Susikin on siis tavallaan itse valinnut sen, että siitä tulee kesytetty ja yhä kesympi olento, Aaltola pohtii.
Erään teorian mukaan ihmiselle on kehittynyt empatiaa suhteessa eläimiin nimenomaan koiran kautta, Aaltola kertoo.
– Meissä on sisäsyntyisiä valmiuksia koiran kohtaamiseen, esimerkiksi halu helliä koiraa. Ihmisten kädet lähtevät liikkumaan kohti koiraa vaikkei koiriin olisi edes kovin tottunut. Myös koiran tarpeet ja kyvyt ovat mukautuneet pitkälti ihmisen kanssa olemiseen, ja koira voi parhaiten ollessaan ihmisen kanssa. Esimerkiksi katukoirat, jotka ovat voineet elää useita sukupolvia erossa ihmisestä, kohtaavat usein merkittäviä selviytymisongelmia. Siitä näkökulmasta on hyvin vaikea sanoa, että koira olisi ihmisen vanki.
– Mutta hyvin usein koiria pidetään niin, ettei niiden tarpeita kunnioiteta, niiden kognitiiviset taipumukset unohdetaan ja niitä pidetään asunnon nurkassa ja käytetään vain pikaisesti pissillä. Tällöin eläin muuttuu subjektista lähemmäs esinettä.
Aaltolan mielestä nykyihmisten käsitys eläimistä on pahasti ristiriitainen.
– Nykyään suurin osa ihmisistä tutkimuksissa toteaa, etteivät he halua eläimille aiheutettavan kärsimystä ja he kokevat jopa eläinrakkautta. Samaan aikaan eläinten käyttäminen on tehostunut aivan huimasti ja se on muuttunut radikaalisti suuntaan, joka ei todellakaan ole eläinten hyvinvointia tukeva. Puhutaan mekanomorfisesta eläinkuvasta eli eläimet nähdään koneen kaltaisina. Eläinten näkeminen koneena on tänä päivänä hirvittävän vahvassa asemassa ja eläinrakkaus kulkee ristiriitaisesti siinä rinnalla, Aaltola toteaa.
Eläinten näkeminen koneina: lihakoneina, maitokoneina ja kananmunakoneina, on helppo ymmärtää tuotantoeläinten kohdalla. Siltä on myös helppo sulkea silmät, sillä tuotantoeläimet elävät elämäänsä etäällä arjestamme eikä niiden älyä, tunteita ja yksilöllisyyttä pääse arvioimaan helposti. Aaltolan mukaan tutkimukset kertovat, että näemmekin kaikkein vähiten kognitiivisia kykyjä niillä eläimillä, joita syömme eniten.
Mutta emme kai me sentään lemmikkejämme koneellista?
– Kyllä me käytämme ja koneellistamme lemmikkejämme aivan ilmeisillä tavoilla. Esimerkiksi koirarotuja jalostetaan usein pelkästään niiden estetiikkaa silmällä pitäen silloinkin kun se on selvästi koiralle haitallista. Esimerkiksi joidenkin spanieleiden kallo on liian pieni niiden aivoille mikä aiheuttaa vakavia neurologisia ongelmia ja saksanpaimenkoirien jalostus niin käytön kuin estetiikankin takia on johtanut siihen, että niiden selkäranka on painunut lantioon aiheuttaen joillekin niistä vanhemmiten suuria vaikeuksia kävellä. On vaikeaa olla ajattelematta, etteikö tämä olisi eläinten koneellistamista, Aaltola sanoo.
Kun Aaltola aloitti eläinkysymysten pohdinnan tutkimustyössään 2000-luvun alussa, hän oli ajatuksineen lähes yksin. Viidessätoista vuodessa Suomeen on tullut kymmeniä eri alojen tutkijoita, jotka pohtivat nimenomaan eläinkysymyksiä. Vähin erin eläinten kokemuksien, tarpeiden ja oikeuksien tarkastelu on noussut radikaalien aktivistien ylläpitämästä politiikasta kohti yhä valtavirtaisempaa ajattelutapaa.
– Muutos on ollut nopea. Viimeisinä vuosikymmeninä yhä vahvemmin erityisesti kansainvälisesti, mutta myös Suomessa eläinoikeusaktivismi on noussut, mutta taustalla ovat tiede ja tutkimus. Esimerkiksi Suomessa eläinkysymyksiä pohditaan nyt niin kulttuurisesta kuin sosiologisestakin näkökulmasta, ja kaikissa tutkimuksissa korostuu se ajatus, että eläinten oma perspektiivi, tai vähintäänkin eläimen kulttuurinen asema, pitäisi ottaa lukuun aivan vakavasti otettavana aiheena.
Aaltola kertoo kognitiivisen eläintutkimuksen väitteestä, jonka mukaan meidän täytyisi hylätä ajatus siitä, että ainoastaan ihmisessä on kehittynyttä kognitiota. Ajattelemme, että mielen pitäisi olla ihmismielen kaltainen, jotta sitä voidaan pitää olemassa olevana, mutta eläintutkimus on toista mieltä.
– Moraalin näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että eläimen tarpeita pitäisi tarkastella sen omasta näkökulmasta eikä aina miettiä vaan sitä, miten ihminen voi hyötyä eläimestä.
Eläinten näkökulman korostaminen on tullut esille esimerkiksi voimakkaana puheena siitä, ettei eläimiä saisi inhimillistää. Hyvää tarkoittava ajatus on kuitenkin pahimmillaan purrut itseään nilkasta.
– Se johtuu inhimillistämisen väärästä tulkinnasta eli siitä, että kaikki yhtäläisyyksien näkeminen ihmisen ja eläimen välillä olisi inhimillistämistä. Näin ei ole. Aina samankaltaisuuden esille tulo ei ole perusteetonta, eivätkä monet kyvyt ole vain ihmisen erityisomaisuutta. Me olemme vain tottuneet ajattelemaan, että ainoastaan ihmisellä on mieli, mutta yhä enemmän tutkimus osoittaa, että näin ei todellakaan ole. Eläimistä löytyy valtava määrä erilaisia kognitiivisia kykyjä, joita me alamme vasta nyt kunnolla hahmottaa, mikä tarkoittaa, että samankaltaisuutta löytyy paljon. Koko ajan tulee aivan huikeita tutkimustuloksia siitä, että niin tuotantoeläimillä kuin lemmikkieläimilläkin on valtavasti kognitiota, mutta asiaa käsitellään mediassa aivan liian vähän, eikä tieto tavoita ihmisiä, Aaltola sanoo.
Kaisa-Inkeri Silonsaari on vegaanina pohtinut alusta loppuun eläinten oikeudet ja arvon yksilönä monta kertaa. Silti puheesta kuulee, ettei eläimen ja ihmisen välisen eron hahmottaminen ole selviö.
– Haluaisin ajatella, että samalla lailla me ollaan yksilöitä, eläviä ja tuntevia olentoja niin ihminen kuin eläinkin. Ymmärrän sen, että ihminen on ihan eri tavalla itsestään tietoinen kuin eläin, mutta se ei vähennä eläinten arvoa. Kissani ovat minulle perheenjäseniä. Ihan yhtä lämmöllä ajattelen niitä ja haluan niille yhtä lailla hyviä asioita kuin muillekin perheenjäsenilleni. Haluaisin ajatella, että nekin ajattelevat minua perheenjäsenenään. Kissalla ei tietenkään ole sellaista perhe- tai laumahakeutuvuutta, mutta ne kiintyvät toisiin yksilöihin ja haluaisin huomata niiden käytöksessä sellaista mallia, että ne ovat riemuissaan siitä, että juuri minä tulen kotiin. Haluaisin ajatella, että olen niille merkityksellinen olento.
Psykiatri Maija-Riitta Nilsson-Kälviäinen luennoi äskettäin syistä, miksi ihminen pitää lemmikkejä. Rakastammeko niitä aidosti vai ovat ne meille vallan käytön kohteita?
– Siihen, että ihminen ottaa lemmikkejä, on olemassa hirveän paljon motiiveja. Yksi merkittävä motiivi lemmikin ottamiselle on varmasti yksinäisyyden poistaminen. Vaikka ei kokisikaan itseään yksinäiseksi, lemmikki lisää ihmisen turvallisuuden tunnetta. Suuri osa yksinäisyydestä ei ole suoraan koettua, mutta se voi olla jossakin siellä taustalla. Tästä on eniten tutkimustietoa koirien ja kissojen osalta, mutta tutkimuksissa on todettu, että jo se auttaa ihmistä, että hänellä on akvaario. Se, että siinä lähellä on joku, joka on todettavissa eläväksi olennoksi, antaa ihmiselle jonkinlaisen yhteyden tunteen, mikä vähentää yksinäisyyttä, Nilsson-Kälviäinen pohtii.
– Toinen selkeä motiivi on hoivan tarve ja tarve hoitaa. Mielikuva siitä, että tulee rakastetuksi ja hyväksytyksi. Meillähän on ajatus, että lemmikkimme hyväksyvät meidät sellaisina kuin me olemme.
Nilsson-Kälviäinen uskoo, että vaikka on myös niitä ihmisiä, joille on tärkeää alistaa muita ja käyttää valtaansa, olipa kohteena sitten lapset ja läheiset tai lemmikkieläimet, niin suurin osa motiiveista eläinten hankintaan ovat myönteisempiä.
– Länsimaissa ja kaupunkikulttuurissa suurin osa meistä ei tarvitse eläintä enää käyttöä varten vaan eläin vastaa johonkin muuhun tarpeeseen. Eläin on kuin pienen lapsen uniriepu, johon voi sijoittaa kaikki tunteensa.
Nilsson-Kälviäinen arvelee, että tarve pitää lemmikkejä kumpuaa myös ihmisen tarpeesta eritasoiseen suhteeseen kuin ihmisten välillä on mahdollista solmia. Ihmisen ja lemmikin välinen suhde on aiavn eri tavalla yksityinen, lemmikin ja omistajan jakama todellisuus, jota kenenkään on vaikea arvioida tai kyseenalaistaa.
– Kuitenkin, jos ottaa lemmikin omaa yksinäisyyttä poistamaan, ei lemmikkiä pidä saattaa samaan tilanteeseen, jossa itse on. Lemmikit joutuvat olemaan liian paljon yksin nykyisissä kaupunkiolosuhteissa esimerkiksi omistajiensa työn takia. Kannattaisi ehkä silloin vaikka hankkia kaksi koiraa, Nilsson-Kälviäinen miettii.
Lemmikkejä on yhä useammalla suomalaisella. Kennelliiton mukaan Suomessa on nyt ennätysmäärä rotukoiria ja pentuja syntyy enemmän kuin vanhoja koiria kuolee. Myös kissoja rekisteröidään koko ajan enemmän.
Ruotsin eläinsuojelulaki määrää, ettei koiraa saa jättää liian pitkäksi aikaa yksin. Suositus on, ettei koiraa saisi jättää yksin kotiin viittä tuntia pidemmäksi ajaksi ja sen pitäisi päästä ulos päivällä ainakin kuuden tunnin välein. Suomessa laissa nykyisessä lainsäädännössä todetaan vain, että koiraa pitää ulkoiluttaa päivittäin riittävän usein.
Eläinten kouluttaja Tuire Kaimio kummastelee suomalaista eläintenpidon kulttuuria.
– Onhan tämä melko kummallinen yhteiskunta siinä mielessä, että muualla Euroopassa koirat voivat olla paljon enemmän mukana. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten koirat saivat Suomessakin kulkea vapaina kylillä, ja on melko uutta, että niiden ulkona oloa rajoitetaan niin vahvasti. En tiedä missä vaiheessa olemme menneet siihen, että eläimet ovat jossain muualla. Meillä on tiukasti määritelty, että maaseutu on tuolla jossain ja eläimet on siellä, eikä lemmikkieläimiäkään voi pitää mukana. Se hassua, koska alun perin ne ovat kuitenkin seurailleet meitä.
– Toivoisin, että Suomessakin lisääntyisivät erilaiset dogsitter- ja koirien päivähoitopalvelut. Tai jos vaikka kerrostalon samassa rapussa löytyisi joku iäkkäämpi ihminen, joka tarvitsisi päiväksi seuraa, niin voisi miettiä, voisiko koiran viedä sinne, Kaimio sanoo.
Koska lemmikit joutuvat usein väistämättä viettämään aikaa yksin, Kaimio kehottaa panostamaan siihen, mitä lemmikit voivat tehdä kun ne ovat yksin kotona.
– Jos koira on rauhassa totutettu pentuna yksin oloon, mikä on perusedellytys ja varmistaa sen, että koira ymmärtää, että ihminen tulee joskus takaisin, niin yksin olon pituus ei ehkä niinkään vaikuta koiran hyvinvointiin. Sen sijaan se kyllä vaikuttaa, että mitä siellä kotona voi tehdä yksin ollessa. Onhan niillä eläimillä tylsää kun ihminen on poissa.
– Koirille ja kissoille kannattaa jättää puuhaa siksi aikaa kun ihmiset ovat poissa kotoa. Esimerkiksi on erilaisia onttoja, kumisia leluja, joihin voi laittaa sisälle maksapasteijaa ja pakastaa sen, niin koira voi sitten nuolla sitä. Sitten on erilaisia älypelejä myytävänäkin, mutta ihan yhtä hauskaa eläimillä on, jos ihminen jaksaa teippailla ruokaa jonkun pahvilaatikon sisään, joka on toisen pahvilaatikon sisällä maatuska-tyyppisesti. Viisas omistaja, ainakin niinä päivinä kun ehtii, tekee niin, että laittaa ruuan vähän sinne sun tänne ja koiralla on todella hauskaa etsiä sitä ruokaa, vaikka sitä ei olisi sen kummemmin edes piilotettu. Tai kissalle ja koiralle voi kummallekin antaa vessapaperirullan, josta painaa päät sisään ja laittaa sinne sisälle kuivamuonaa. Siinä menee etenkin kissalla mukavasti aikaa, kun se voi pitkäänkin paiskoa rullaa tassuillaan, että saa sieltä ruuat tulemaan. Koira yleensä silppuaa rullan.
Yksinolon pohtimista mieluummin Kaimio kehottaa lemmikkien omistajia pohtimaan ylipäänsä, miten lemmikin lajityypilliset tarpeet toteutuvat sen elämässä. Etenkin koira oppii elämään muun perheen rytmissä ja esimerkiksi nukkumaan silloin, kun muutkin nukkuvat. Koiralle, niinkuin ei kissallekaan, riitä kuitenkaan pelkästään se, että perhe on kotona sen kanssa vaan lemmikki kaipaa toimintaa.
– Jos koira nököttää kotona yksinään ilman mitään tekemistä kun ihminen on poissa ja sitten illallakaan ei ole muuta kuin pikainen lenkki, niin koiran lajityypilliset tarpeet eivät toteudu. Sekään ei välttämättä riitä, että koira viedään illalla johonkin harrastukseen, sillä koiralla on myös tarve päästä tasapainoilemaan erilaisessa maastossa ja tavata muita koiria ja ihmisiä. Ja mikä on erityisen tärkeää, niin sekä kissalla kuin myös koiralla on voimakas tarve puuhastella ruokansa eteen eli etsiä ruokaa, pilkkoa sitä ja tehdä sille asioita.
Kaimio kehottaa lemmikkien omistajia videoimaan koiransa tai kissansa puuhastelut kun ne viettävät aikaa yksin. Se voi tarjota arvokasta, ja yllättävääkin tietoa siitä, miten lemmikin elämästä voisi tehdä elämisen arvoista.
– Lemmikit ovat joka tapauksessa meidän vankejamme. Niillä ei ole mahdollisuutta valita itse koska ne tekevät mitäkin, eikä me voida – eikä pidäkään, vapauttaa niitä niin, että ne kuljeskelisivat kaduilla ja valitsisivat itse kenen kissoja ja koiria ne ovat. Siinä mielessä ne ovat vankeja ja parempi onkin suhtautua niihin niin, että yrittää luoda niille mahdollisimman hyvät olot silti.
– Joskin täytyy sanoa, että sekä kissa että koira ovat itse lyöttäytyneet olemaan ihmisen kanssa. Vaikka ne juoksisivat tuolla vapaana, olisi niillä silti joku perhe tai tietty ihminen, jota ne seuraisivat. Että sinällään en tiedä lähtisivätkö ne vangit lopulta mihinkään, vaikka me ne vapauttaisimmekin.
Savonlinnassa on löydetty kalaverkkoon kuollut kuutti. Norppa löytyi Joutsenvedeltä Savonlinnassa viime viikon lauantaina. Norppa oli 19 kiloa painanut uroskuutti.
Tänä vuonna on löydetty 18 kuollutta saimaannorppaa. Näistä yhdeksän on kuollut pesään ja neljä kalanpyydyksiin. Viisi on löytynyt kuolleena rannoilta.
Tuomenkehrääjäkoiden valtaamista tuomista on tänä kesänä tehty havaintoja ympäri Suomea. Esiintymä ei ole kuitenkaan niin laaja, että voitaisiin puhua massaesiintymästä, joita tulee noin kahdeksan vuoden välein.
Tuomenkehrääjäkoi pitää lämpimistä ja kuivista kesistä. Tämän kesän lajirunsaus johtunee leudosta edellistalvesta, jolloin talvehtiminen onnistui hyvin.
Luurankomaisiksi kalutut harson peittämät tuomet herättävät kiinnostusta ja inhoa. Toukat syövät tuomista lehdet ja niiden tuottama valkoinen harso peittää puun oksat ja rungon. Kun toukkia on paljon, ne liikkuvat myös naapuripuihin ja aluskasvillisuuteen.
– Ne ovat isäntäuskollisia, eivätkä aiheuta tuhoja muissa puissa, vaikka jokunen yksilö väärään puuhun eksyisikin, Oulu kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen kertoo.
Ainolan puistossa Oulussa harson peittämien tuomien vieressä kasvava omenapuu on täysin vihreä ja vahingoittumaton. Viereisessä pihlajassa on yksi toukkia vilisevä harsopallo, mutta pihlajan lehdet ovat koskemattomia.
Vaikka tuomenkehrääjäkoiden tekemä tuho näyttää karmaisevalta, puu ei siitä kärsi.
– Muutaman viikon päästä tuomet alkavat pukata uutta lehteä, ja seuraavana vuonna puut ovat täysissä voimissa, sanoo Pulkkinen.
Pihlajissa ja omenapuissa esiintyvä samannäköinen harso on todennäköisemmin pihlajanmarjakoin kuin tuomenkehrääjäkoin aiheuttama.
Metsänomistajien kiinnostus avohakkuuttomaan metsänhoitoon on ollut laimeaa.
Vuoden 2014 alussa voimaan astunut metsälaki mahdollisti eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen, jossa metsässä voi olla samanaikaisesti eri kehitysvaiheissa olevia puita. Myös jatkuvana ja avohakkuuttomana metsänkasvatuksena tunnettu metsänhoito oli edellisessä metsälaissa sallittua vain erityisperusteluin erikoiskohteissa.
Valtakunnallisesti kiinnostus jatkuvaa metsänkasvatusta kohtaan on ollut vajaan prosentin luokkaa koko hakkuupinta-alasta, selviää Suomen Metsäkeskuksen metsänkäyttöilmoituksista. Eniten poiminta- ja pienaukkohakkuita on tehty Lapissa, vajaat pari prosenttia. Puolentoista vuoden aikana Itä-Suomessa poiminta- ja pienaukkohakkuita on tehty vain alle puoli prosenttia koko hakkuupinta-alasta.
Toiseen maailmansotaan asti Suomen metsiä hoidettiin ainostaan eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen periaatteiden mukaisesti. Tekniikan kehittyessä tehokkaampi metsänkasvatustapa ajoi ohi. Metsäkeskuksen johtavan asiantuntijan Markku Remeksen mukaan jatkuvan metsänkasvatuksen kiinnostuksen vähäisyyteen on useita syitä.
– Tärkein lienee se, että viimeiset 70 vuotta metsiämme on hoidettu niin kutsutusti tasaikäisrakenteisesti.
Avohakkuilla hoidettuja metsiä ei saada saman tien eri-ikäisrakenteiseksi, vaan luontaiset edellytykset poiminta- ja pienaukkohakkuisiin ovat Remeksen mukaan suhteellisen vähäiset.
Sekä metsäammattilaiset että puuta ostavat yhtiöt ovat olleet nihkeitä suosittelemaan eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta. Poiminta- ja pienaukkohakkuut vaativat tarkempaa suunnittelua ja erilaista osaamista esimerkiksi metsäkoneenkuljettajilta.
Myös jatkuvan metsänkasvatuksen kulut nousevat korkeammaksi puuta ostavissa metsäyhtiöissä. Tasaikäisrakenteisen metsän hoito on hioutunut vuosikymmenten saatossa taloudellisesti tehokkaimmaksi. Metsäntutkimuslaitoksen vuonna 2014 tehdyn kyselyn mukaan metsäammattilaiset eivät usko eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen hyötyihin, mutta harva heistä vastustaa jatkuvaa metsänkäyttöä.
– Metsäammattilaisilla on suuri valta vaikuttaa metsäomistajien päätöksiin, uskoo Suomen metsä- ja luonnonsuojelupolitiikasta väitellyt WWF Suomen metsäasiantuntija Annukka Valkeapää.
Myös tutkimustieto eri-ikäisrakenteisesta metsänkasvatuksesta on toistaiseksi ohutta ja jatkuvaan metsänkasvatukseen on liitetty muun muassa hyönteis-, lumi- ja tuulituhoriski.
Erityisesti luonnonsuojelujärjestöt ovat suositelleet eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta, sillä se lisää niiden näkemyksen mukaan luonnon monimuotoisuutta verrattuna avohakkuisiin. Myös Metsäkeskuksen mielestä eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus on perusteltua nimenomaan arvokkaiden luontokohteiden ja maisemallisesti herkkien alueiden lähellä.
Metsänkäyttöilmoitukset vahvistavat tätä näkemystä. Jatkuvan kasvatuksen kohteet ovat usein maisemallisessa mielessä suunniteltuja.
Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus on herättänyt kiinnostusta etenkin niissä metsänomistajissa, joille metsä on toissijainen tulonlähde.
Suomen Metsäkeskuksen Markku Remes yllättyi eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen kiinnostuksen vähäisyydestä. Hän uskoi kiinnostuksen nousevan muutamia prosentteja korkeammaksi. Annukka Valkeapää puolestaan pitää nihkeää alkua luonnollisena, sillä muutoksen pitäisi lähteä metsäasiantuntijoista.
Sekä Remes että Valkeapää uskovat jatkuvan metsänkasvatuksen lisäävän suosiota, vaikka se ei sovellu kaikkiin kohteisiin. Metsäomistajan käteen jäävät tulot kasvavat eri-ikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa, sillä uudistuskustannukset jäävät pois. Lisäksi monet karttavat avohakkuita maisemallisista syistä.
– Ihminen ei pidä siitä, että lähiympäristö muuttuu ihmisiäksi, Valkeapää sanoo.
Uimavedet ovat tavanomaista vilpoisempia koko maassa. SYKEn keräämien havaintojen mukaan järvien pintavedet ovat tällä hetkellä jopa 2-3 astetta ajankohdan keskiarvoa alempia.
Suomen ympäristökeskus on kerännyt jo vuosia havaintoja suomalaisjärvien lämpötiloista. Esimerkiksi Vuokatin Nuasjärven pintavesien lämpötiloja on seurattu vuodesta 1983 lähtien. Tänä hetkellä Nuasjärven pintavesi on 15,2-asteista eli 3,7 astetta ajankohdan keskiarvoa alempi.
Heinäkuun puolivälissä tehdyt havainnot kertovat, että järvien pintavesien lämpötilat Kilpisjärveä lukuunottamatta vaihtelevat 12-18 asteen välillä.
Kilpisjärven pintavesi on tällä hetkellä noin seitsemänasteista, kun taas Suomi-neidon päälaella sijaitsevan Kevojärven pintaveden lämpötila on peräti 12 astetta. Tosin sekin on pari astetta ajankohdan keskiarvoa alempi.
Tuoreiden lämpötilahavaintojen mukaan uimavesi on 18 asteen tuntumassa Heinolan Ala-Rievelissä, Kaivannon Längelmävedellä, Sysmässä Päijänteessä, Lauritsilassa Saimaalla, Tuusulanjärvellä sekä Kyrönlahdella Näsijärvessä.
Jaakko heittää kylmän kiven veteen ensi viikon lauantaina. Tosin tällä hetkellä näyttää siltä, että kiven vaikutus ei ole kovinkaan dramaattinen.Sääennusteen perusteella ei ole nimittäin näkyvissä merkittävää vesien lämpenemistä, ainakaan lähipäivinä.
Toistaiseksi kuluvan kesän korkein SYKEn virallisella havaintopaikalla mitattu pintaveden lämpötila on ollut 21 astetta. Kesän lämpöennätys mitattiin heinäkuun neljäntenä päivänä Päijänteellä Sysmässä.
SYKEn havaintojen mukaan tämänvuotista koleampia heinäkuun keskilämpötiloja järvivesissä on mitattu esimerkiksi vuosina 1982, 1987 ja 1993.
Retkeily ja luonnossa nukkuminen on monelle tärkeä ja mieluinen harrastus. Kuhmolainen retkeilijä ja kirjailija Jouni Laaksonen nukkuu yönsä luonnonhelmassa mainiosti.
– Alkukesästä, ennen kuin hyttyset sikiävät, niin sitähän nukkuu oikein hyvin. Voi olla vähän viileää kyllä. Silloin voi nukkua vaikka taivasalla. Nyt tähän aikaan se ei tulisi mieleenkään, teltta pitää olla. Syyskuussa yövyn usein laavussa.
Viileys on vain varustautumiskysymys.
– Se on kiinni siitä, että on riittävän lämmin makuupussi. Tai makuupussihan ei lämmitä, vaan se eristää oman kehon tuottaman lämmön sinne makuupussiin, sanoo Laaksonen ja muistuttaa, että makuupussiin kannattaa panostaa, jos mielii pysyä lämpimänä.
– Hyvä makuualusta pitää myös olla, tarpeeksi pehmeä ja paksu. Hiljaistahan ulkona on, jos vertaa vaikkapa kaupungin meluun.
Retkeilijän mukaan ennen makuupussiin hyppäämistä voi huoletta pukea muutamankin kerroksen päälle, jos sää tuntuu liian viileältä. Joidenkin mukaan makuupussissa pysyy lämpimimpänä mahdollisimman vähissä vaatteissa.
– Semmoinen legenda elää. En kyllä löydä sille mitään perustetta. Talvella varsinkin kun on kylmä, niin kyllä lämpimästi pukeutuneena nukkuu paremmin. En usko laisinkaan tuohon, vaikka ei toki liikaa pidä pukea. Silloin voi tulla hiki alkuillasta ja sehän viileällä sitten kostautuu.
Laaksonen kertoo makuupusseja olevan eri sääoloihin, mutta lisää myös, ettei välttämättä ole mahdollista hankkia montaa pussia.
– Silloin vaatteilla voi säädellä lämpöä.
Suomen kesä on tunnetusti valoisa, mutta sekään ei luonnossa yöpyvää retkeilijää haittaa.
– Ihmistyyppikysymys. Teltassa on kyllä aika valoisaa. Teltan värillä voi hieman vaikuttaa – tummemmassa teltassa on vähän pimeämpää.
– Lisäksi yleensä, kun telttapaikoille tulee, on liikkunut. Liikunnan jälkeen saa paremmin unen kuin toimistossa tai sohvalla vietetyn päivän jälkeen.
Jouni Laaksosta luonnossa yöpymisessä viehättää monikin asia. Yksi kuitenkin erityisesti.
– Retkeilijänä luonnossa yöpyen saan olla syvemmällä luonnossa, vähemmän käydyissä paikoissa. En ole vaan nopeasti käymässä.
Jos ei ihan heti uskalla luontoon unille, voi kotipihallakin harjoitella.
– Se on jännä seikkailu. Varsinkin jos lapsiperhe miettii lähtevänsä retkelle, voi harjoitella kotipihalla. Jos sattuu kylmempi yö, niin koti on lähellä, Jouni Laaksonen miettii.
Lieksan Kontiovaara on ollut viime aikoina nimensä veroinen: poliisi on kirjannut alueelta on kaikkiaan kymmenen karhuihin liittyvää tehtäväilmoitusta.
Tiistaina aamupäivästä poliisi joutui lopettamaan karhun, joka liikkui asuinrakennuksen pihapiirissä. Miesa oli hätistellyt karhua pihaltaan, mutta joutuikin pakenemaan karhua sisätiloihin.
Karhua on karkotettu alueen pihoilta useita kertoja aiemminkin.
Joensuulaisella Reijo Immosella on mökki lähellä karhun lopettamispaikkaa. Immonen arvelee, että tänään lopetettu karhu on liikkunut myös hänen mökkinsä liepeillä
– Karhu tuntui kesyn oloiselta. Se tuli noin 30 metrin päähän ihmisistä, Immonen kertoo.
Karhu oli vieraillut myös Immosen mökkinaapureiden pihoilla, ja se oli syönyt kuisteilta ruuat.
Immonen ja hänen ystävänsä arvioivat, että karhu oli painoltaan noin 130-150 kiiloa, ja se oli noin puolitoistavuotias.
Kajaanin Korvenpoikien lippukunnanjohtaja Emmelina Tuppurainen on nukkunut elämänsä aikana monenlaisissa paikoissa. Edellisestä kerrasta ulkona on vierähtänyt jo vajaa vuosi.
– Kieltämättä hetki siitä alkaa olla. Kun olen noihin johtajatehtäviin siirtynyt, majoitus on ollut enemmän mökeissä.
Aina ei ulkona nukkuminen ole ruusuilla tanssimista. Tuppurainen muistaa erään kerran, kun eläinkunnan edustajia päätti tulla samaan telttaan.
– Meillä oli sellainen teltta, jossa ei ollut pohjaa laisinkaan vaan maavaate. Teltan molemmat päädyt kurottiin naruilla umpeen. Yksi yö siinä herättiin mäen alla vesisateeseen ja kaveri tuumasi, että mitäs tehdään, kun täällä alkaa olla todella paljon vettä.
– Sitten tajusimme, että siellä teltassa oli enemmän sammakoita kuin vettä. Siinä tuli viiteen teinityttöön aika paljon vauhtia. Samoin tuli jo aiemmin päivällä, kun löysimme kyykäärmeen makuupussista. Onneksi se ei ehtinyt puraisemaan ketään, Tuppurainen jatkaa.
Puolestaan parhaimmaksi nukkumismuistoksi lippukunnanjohtaja nimeää yön, jolloin hän nukkui rakovalkealla itse rakennetussa avolaavussa.
– Se oli vanhan mallin vartionjohtajakoulutuksen aikana. Olihan siellä kylmä, mutta hyvin nukutti, kun neljä ihmistä survoutui ihan viereen. Tulta nousin yöllä valvomaan ja oli tähtitaivas.
Ensimmäisellä luokalla partioharrastuksen aloittaneen Tuppuraisen varusteisiin kuuluvat ilmatäytteinen puhallettava makuualusta sekä Suomen armeijan makuupussi, jota hän käyttää ympäri vuoden. Nukkuessaan makuupussissa talvisaikaan lippukunnanjohtaja vetää yllensä villasukat ja teknisen kerraston.
– En harrasta alasti nukkumista, mutta en sitten tiedä miehistä, että nukkuvatko he vain esimerkiksi bokserit jalassa.
Kesäisin sääskien kanssa saa olla tarkkana. Tuppurainen kertoo, että inisijät yritetään tappaa teltasta mahdollisimman hyvin ennen sinne asettumista.
– Teltan ovet kiinni ja myrkytetään kaikki mahdolliset reiät, mistä niitä voisi tulla. Kyllä niihin siltä herää, jos herää. Riippuu siitä, kuinka väsynyt on.
