Mäkitervakot, neilikat, kohokit ja muut ketokasvit viihtyvät kuivilla ja vähärävinteisilla hiekkamailla. Vuosien saatossa monet luonnontilaiset ketoalueet ja perinneniityt ovat kuitenkin kasvaneet umpeen. Teiden ja katujen varret voivatkin toimia ketokasveille korvaavina kasvupaikkoina, jos niitä ei pilata ajamalla niille multakuormia ja turhalla lannoittamisella.

– Osa teidenvarsista on hyviä pakopaikkoja niittyjen ja perinnebiotooppien kasveille. Etuna on myös se, että tieympäristöt ovat laajoja alueita, sanoo hämeenlinnalaisen kasvikerho Pulsatillan puheenjohtaja Heli Jutila.

Tienvarsikedot voivat olla monimuotoisia kasvuympäristöjä

Perinnebiotoopeilla eli niityillä on hyvin monimuotoinen putkilokasvilajisto ja niillä elää myös paljon eläinlajeja. Ketokasvillisuus on tärkeää monille hyönteisille, kuten pistiäisille ja perhosille. Ne taas toimivat marjakasvien pölyttäjinä.

– Nämä ketoympäristöt ovat vähentyneet viime vuosina, joten tieympäristöjen merkitys voi olla hyvinkin suuri. Teiden varsilta löytyy jopa uhanalaisia lajeja. Tienvarret voivat toimia monimuotoisuusympäristöinä, vaikka yleissääntö on, että tienvarret ovat lajistoltaan aika yksitotisia.

Pientareet toimivat myös kasvien ja niillä elävien hyönteisten leviämisväylinä. Ilmiö on tunnettu jo hevosaikakaudelta, kun monet kasvit levisivät rehukuormien mukana. Vastaavanlaista levittäytymistä tapahtuu nykyisinkin, kun autojen synnyttämät ilmavirrat kuljettavat mukanaan kasvien siemeniä.

– Kasvien levinneisyyskuvassakin on nähtävissä, että tulokaslajit levittäytyvät tienvarsilla, huomauttaa Heli Jutila.

Multakuormia ei kedoilla tarvita

Joka paikkaan multaa ei kannata kipata, huomauttaa Heli Jutila.

– Jos ketokasvillisuutta halutaan vaalia, paikalle ei saisi tuoda ravinteikkaita maita, vaan lähteä liikkeelle olemassa olevasta köyhemmästä maamassasta. Sinne ei pitäisi nurmisiementäkään levittää, vaan mieluummin luottaa kasvien luontaiseen leviämiseen tai sitten käyttää luonnonkasvien siemenseoksia.

Hyvä esimerkki ketokasvillisuuden huomioimisesta katujen rakentamisessa löytyy Hyvinkäältä. Salpausselän harjualueella olevia kadunvarsia on jätetty jo parin kilometrin matkalla hiekkapohjalle ja kylvetty niille ketokasvillisuutta. Tämä näkyy muun muassa neilikkayökkösten runsautena.

Jutila harmittelee, että kaikkialla kunnat ja viranomaiset eivät ota riittävästi huomioon ketovaihtoehtoa.

– Ei lainkaan riittävästi, enemmän pitäisi tehdä. Niitot tulisi ajoittaa oikein ja jättää lannoittaminen. Oikeanlaisilla hoitotoimilla tienvarsille voi muodostua monipuolinen lajisto ja samalla voidaan saavuttaa merkittäviäkin säästöjä hoitotoimissa, vihjaa Heli Jutila.

Jäätalvi Suomen merialueilla on päättynyt. Ilmatieteen laitoksen mukaan jäätä on enää hyvin vähän pohjoisimman Perämeren matalikoilla.

Jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta kertoo, että jäätalven päättyminen määritellään satelliittikuvien perusteella. Myös jäänmurtajien tarve ja liikennerajoitukset vaikuttavat siihen, mille päivälle jäätalven päättyminen merkitään.

– Tällä hetkellä enää Kemiin ja Tornioon on voimassa liikennerajoituksia, mutta nekin todennäköisesti poistuvat viimeistään viikonloppuna, Vainio sanoo.

Jäätalven päättyminen tapahtui nyt aiemmin kuin koskaan. Edellisenä leutona jäätalvena vuonna 2008 tilastomerkintä tuli päivälle 12. toukokuuta.

Vainion mukaan jäätalvesta tekee poikkeuksellisen myös se, että osa Perämerestä pysyi koko talven sulana. Edellisen kerran näin on tapahtunut vuonna 1930.

Jään laajuus on ollut näin vähäinen tällä vuosisadalla vain kahtena talvena, tänä vuonna ja vuonna 2008. 1930-luvun leutoina talvina jäätä oli enimmillään noin 60 000 neliökilometriä, tänä talvena enimmillään 51 000 neliökilometriä.

Niinsanottuna normaalina jäätalvena jäätä on kolme kertaa enemmän kuin viime talvena, eli noin 150 000 neliökilometriä.

Finnpulpin Kuopioon suunnitteleman sellutehtaan ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee olemaan yksi kaikkien aikojen suurimmista Pohjois-Savossa.

Ympäristövaikutuksen arviointimenettelyssä eli yva:ssa arvioidaan hankkeen vaikutuksia ympäristöön monelta kantilta. Selvityksiä vaaditaan muun muassa vesistö-, ilma- ja meluhaitoista, ja samassa yhteydessä kuka tahansa saa lausua oman näkemyksensä arvioinnista.

Yva-menettelyä valvova Pohjois-Savon elinkeino-, työ- ja ympäristökeskus on jo varautunut isoon urakkaan.

– Asia on ollut tiedossa ja odotamme, milloin hankkeesta vastaava toimittaa meille arviointia varten tarvittava aloitusasiakirjat eli tuon arviointiohjelman ja siitä se yva käynnistyy, kertoo yva-prosessia johtava ylitarkastaja Juha Perho Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

Vesi, ilmapäästöt ja meteli keskiössä

Perhon mukaan sellutehtaan ympäristövaikutusten arvioinnissa painopiste on vesistövaikutuksissa.

– Tässä vaiheessa nostaisin keskeiseksi sen, miten tämä vaikuttaa ja lisää Kallavedelle kohdistuvaa kuormitusta.

Keskeisiä ovat myös ilmaan nousevat päästöt ja meluhaitat. Sellutehtaalle varatun tontin sijainnin vuoksi yvassa ei voida olla huomioimatta myös muuta kuormitusta.

– Ollaan suhteellisen lähellä Kuopion keskustaa ja vieressä sijaitsee tuo Savon Sellun sellutehdas, moottoritie sekä lentokenttä. Nämä yhteisvaikutukset tulevat myös arvioitavaksi eli se, miten tämä uusi mahdollinen sellutehdas lisää näitä yhteisvaikutuksia joita jo nykyisistä toiminnoista aiheutuu, Perho selittää.

Yva-menettely teettääkin työtä monilla ely-keskuksen asiantuntijoilla. Hanke on viranomaistenkin näkökulmasta poikkeuksellinen.

– Onhan meillä tietysti isoja teollisia toimintoja, esimerkiksi Yaran kaivos Siilinjärvellä, jota on yvattu useampaan otteeseen, mutta tällaisena uutena teollisena investointina tämä (sellutehtaan yva) on varmasti yksi merkittävimpiä, Perho arvioi.

Näin luvitus etenee

Varsinaisen ympäristöluvan myöntää lopulta aluehallintovirasto ja päätöksen edellytyksenä on, että yva-menettely on käyty. Lisäksi Sorsasaloon tarvitaan asemakaava, jonka laatimisesta vastaa Kuopion kaupunki. Sellutehtaan käynnistämiseen vaaditaan myös erilaisia muita lupia.

Juha Perhon mukaan mielipiteiden huomioiminen on yvassa tärkeää. Heti prosessin alussa ely-keskus laittaa arviointiohjelman nähtäville esimerkiksi internetiin ja siitä voi laittaa lausuntoja ely-keskukselle.

– Samanlainen menettely on sitten tässä arviointiselostusvaiheessa eli siinä vaiheessa, kun ympäristövaikutuksia on arvioitu. Jokainen voi esittää oman näkökohtansa ja kantansa siitä, onko vaikutuksia arvioitu luotettavasti ja onko arvioitu niitä oikeita vaikutuksia, ylitarkastaja valottaa.

Perho uskoo, että jos yva-menettely päästään aloittamaan touko–kesäkuussa ja kaikki vaiheet hoidetaan lain kirjaimen mukaan, prosessi saadaan päätökseen viimeistään vuoden 2016 alussa. Hän myöntää, että valitukset voivat hidastaa hankkeen etenemistä, tosin ympäristöluvan osalta Finnpulp voisi hakea toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta.

– Mutta se on sitten enemmänkin sen ajan kysymys, Perho toppuuttelee.

Jos yva-menettely saataisiin valmiiksi ensi vuoden alkupuolella, Finnpulp voisi päästä ympäristölupavaiheeseen samana vuonna.

Suomi on tunnetusti pitkä maa, mikä vaikuttaa myös joka kevät tapahtuvaan luonnon heräämiseen. Etelä- ja Keski-Suomessa huhtikuun puolessa välissä leskenlehdet ja sinivuokot kukkivat, kun Pohjois-Suomessa saadaan vielä nauttia talvisemmasta luonnosta sillä lunta on paikoin vielä useita kymmeniä senttejä. Lumiraja ulottuu viistosti pohjoisesta kohti itärajaa ulottuen aina Pohjois-Karjalaan saakka.

Ilmatieteen laitoksen apulaismeteorologi Pirkko Karlsson kertoo, että terminen kevät on aikaisemmassa tänä vuonna.

– Aika hankala kevät on kyllä ollut, lämpötila on pyörinyt termisen kevään rajoilla. Keskilämpötila huhtikuussa oli tänä ja viime vuonna samoissa luvuissa. Viime vuonna Suomessa terminen kevät tuli osaan maata jo helmikuussa, mutta maaliskuussa se ei alkanut missään jäljelle jääneissä osissa, vaan siirtyi huhtikuun puolelle.

Termisen kevään aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä. Esimerkiksi Kainuussa terminen kevät alkoi Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan maaliskuun lopulla, viime vuonna paria viikkoa myöhemmin.

– Suomussalmella vapunpäivänä oli +9,7 astetta lämmintä, kun viime vuonna toukokuun alkupäivinä oli +3–5 astetta lämmintä ylimmillään. Puolestaan Kajaanissa vappuna oli +11,2 astetta lämmintä, viime vuonna kuun alussa ylimmillään lämmintä oli +5–6 astetta, Karlsson kertoo.

Ilmatieteen laitos tiedotti torstaina, että jäätalvi päättyi Suomen merialueilla aikaisemmin kuin koskaan ennen.

Käärmeet aikaisin liikenteessä

Uuden elämän vuodenajan saapumista on helppo seurata vaikkapa Luonto-Liiton Kevätseurannan avulla, mihin kaikki halukkaat voivat lisätä omia havaintojaan eri lajeista.

– Eräs poikkeuksellinen havainto tältä keväältä on se, että käärmeitä on tavattu jo maaliskuun alussa eli ne ovat heränneet todella varhaisessa vaiheessa. Normaalisti Etelä-Suomessakaan käärmeet eivät ole noin aikaisin liikenteessä, ensimmäisinä heräävät kyykoiraat ilmestyvät yleensä vasta huhtikuun puolella, Kevätseuranta-vastaava Auli Elolahti kertoo.

Elolahden mukaan kevät on tänä vuonna samassa vauhdissa kuin vuosi sitten.

– Aluksi kevät tuntui tulevan tosi aikaisin tänä vuonna, mutta sitten tuli kylmempi jakso ja kevät jäi paikoitellen jälkeen pari viikkoa viime vuodesta. Nyt toukokuussa olemme kutakuinkin samassa vaiheessa vuoden takaiseen verrattuna.

Tänä vuonna Kevätseurannan teemana on urbaaniluonto. Joka vuosi seurattavien vakiolajien lisäksi on valittu viisi teemalajia: punarinta, voikukka, lakaisukone ja jäätelönsyöjä. Kaikkiaan seurattavia lajeja on 47 kappaletta.

– Ihmiset ovat hyvin aktiivisesti ilmoittaneet havaintojaan Kevätseurantaan, seurantaviikonloppujen aikana on saattanut tulla jopa 1 000 uutta havaintoa. Ihmisten aktiivisuus on myös lisääntynyt viime vuosien aikana, esimerkiksi tänä vuonna havaintoja näyttää tulevan enemmän kuin viime vuonna, Auli Elolahti mainitsee.

Teemalajeista esimerkiksi punarinnasta on kirjattu ensimmäinen havainto jo helmikuulta Hattulasta, nyt linnut ovat ehtineet jo Rovaniemen korkeudelle saakka. Puolestaan kukkivia voikukkia nähtiin etelärannikolla huhtikuun puolessa välissä ensimmäisen kerran, mutta niitä on toukokuuhun mennessä nähty jo Pohjois-Pohjanmaallakin Raahessa. Urbaaniin luontoon kuuluvat lakaisukoneet ilmestyivät Etelä-Suomeen jo helmikuun lopulla, Rovaniemellä ja Kemissä niitä on nähty ensimmäisen kerran huhtikuun puolessa välissä.

Viime päivien aikana ihmiset ovat ilmoittaneet muun muassa Imatralla nähdystä sammakonkudusta, Kuhmossa tavatusta kimalaisesta sekä Inarissa havaitusta västäräkistä sekä ulkona jäätelöä mutustelleesta henkilöstä.

Luonto-Liiton Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1976, tosin vuoteen -94 asti seuranta tunnettiin nimellä fenologiatutkimus.

Yle Pohjois-Karjalan järjestää luontochatin maanantaina 11.5. Keskustelu aloitetaan nettisivuilla klo 18.

Lintuihin liittyviin kysymyksiin on vastaamassa Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lehtoranta. Hyönteisiin liittyviin kysymyksiin vastaa evoluutioekologian apulaisprofessori Tommi Nyman.

Eläinaiheisiin kysymyksiin vastaa yliopistotutkija Jaakko Pohjoismäki. Kasviasiantuntijana toimii yliopistotutkija Markku Keinänen.

Voit lähettää kysymyksesi myös etukäteen sähköpostilla osoitteeseen pohjoiskarjala(at)yle.fi tai kirjoittamalla viestisi alla olevaan kenttään.

Östergårdin mukaan kyse ei ole "sääntösuomesta", vaan puhtaasta väärinkäsityksestä, joka on asiallista oikaista.

– Yksi yhdistys on puhdistanut Vaasan moottoritietä ja saanut siitä korvauksen. Tienpitäjä on tilannut työn heiltä, jolloin on vaadittu tieturvakoulutus. Tällaisessa tapauksessa meillä on työnantajan vastuu.   

Vaasan liepeillä puuhaava kyläyhdistys oli sittemmin päättänyt tarkistaa koskeeko vaatimus heidän talkootoimintaansa. Ely-keskuksen virkamies oli muistellut moottoritien tapausta ja antanut ohjeet. Turvakoulutus tarvitaan. 

– Tässähän oli kyse aivan erilaisesta tapauksesta. Kun kyseessä on vapaaehtoinen toiminta, josta ei saada rahallista korvausta, asia on porukan omalla vastuulla. Tässä meni pari  asiaa sekaisin, sanoo Östergård.

Hänen mukaansa valtateiden ja maanteiden varsilta saa kerätä roskia yksikseen tai talkoilla sen kummemmin lupia kyselemättä. Asia on verrattavissa jokamiehen oikeuksiin, kunhan ei vaaranna liikennettä.

– Silloin toimitaan omalla vastuulla, tienpitäjällä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, jos jotain sattuu. Jos haluaa vapaaehtoisesti kerätä pulloja, tölkkejä, tupakka-askeja ja jäätelöpapereita, sehän on hyvä asia. Jos tyhjistä pulloista tulee rahaa, nehän menevät kerääjien kassaan.

Anders Östergårdin mukaan pikkuroskat eivät kuulu kenenkään vastuulle, teiden kunnossapitäjän täytyy huolehtia vain suuremmista teiden varsilla lojuvista esineistä.  

Heinolan lintutarhalta huhtikuun lopussa vapautettu viirupöllö palasi nopeasti takaisin tarhalle hoidettavaksi.

Pöllö löytyi torstaina aamulla Suomen urheiluopistolta, kun sen kimpussa oli parvi variksia ja räkättirastaita.

Paikalle sattunut, urheiluopistolla leirillä ollut Jani Salo kertoo, että lintujen taistelusta lähtenyt meteli herätti huomion.

– Hirveä mellakka niistä lähti. Varikset repivät pöllöä joka suuntaan. Pöllöraukka oli siellä yksinään hyökkäysten kohteena, joten sympatiat sitä kohtaa heräsivät. Ajattelimme leirikavereiden kanssa, että tottakai sitä on autettava, Salo kertoo.

Hän laittoi hanskat käteen ja haki osittain kurmuutuksesta tuupertuneen pöllön maasta syliinsä.

Kun hän hoksasi, että pöllö oli rengastettu, mieleen tuli soittaa Heinolan lintutarhalle ja kysyä neuvoa.

– He lupasivat oitis tulla hakemaan pöllön. Siinä odotellessa pöllö virkosikin hieman ja nappasi minua sormesta napakasti kiinni. Oikein veikeän näköinen kaveri se oli. En ole nähnyt elävää pöllöä ikinä ennen niin läheltä.

Höyhenet pöllysivät irti ja pöllö "haisi kuin rankki"

Salo pakkasi Lintutarhan hoitajan Olli Vuoren ohjeiden mukaan pöllön pahvilaatikkoon odottelemaan avuntuloa. Nyt lintu on jo tarhalla hoidettavana.

Se sai kuitenkin yhteenotosta varisten ja rastaiden kanssa melkoisia pintavaurioita.

– Se oli löydettäessä hirveän näköinen, ruhjuinen ja höyhenet puuttuivat takaraivosta. Piikikäskin se oli kuin siili, kun oli pyörinyt maassa muiden lintujen ollessan sen kimpussa. Lisäksi pöllö haisi kuin rankki ja oli ulosteen peitossa. Räkätit olivat pommittaneet sitä ulosteella, Ollu Vuori sanoo.

Pöllö ei ehtinyt olla keväisessä luonnossa kuin muutaman viikon. Se oli koko talven lintutarhalla hoidettavana ja lihotettavana.

Olli Vuori arvelee pöllön suunnanneen urheiluopiston liepeille ruoan perässä. Golfkentillä on paljon nurmikkoa ja matoja sekä niitä syöviä rastaita.

– Olisiko pöllö mennyt rastasjahtiin. Nyt oli vain rastaita liikaakin tälle pöllölle. Todennäköisesti pöllö on törmännyt johonkin ikkunaan ja pökertynyt, koska eivät ne muuten olisi saaneet sitä kiinni.

Voimat takaisin hunajalla ja lihalla

Viirupöllön tuorein visiitti Heinolan lintutarhalla on kuitenkin alkanut lupaavasti. Pöllö on pesty ja ruokittu.

– Se alkoi syödä hyvin, kun annoin sille hunajassa kasteltua lihaa, jotta se saisi nopeasti voimia ja vahvistuisi.

Pöllö saa keräillä voimiaan tarhan turvissa viikon pari. Sitten Vuori apureineen laskee linnun uudelleen luontoon.

Mitä tulee pöllön varisparven keskeltä pelastaneeseen lenkkeilijään Jani Saloon, hänelle Vuorella on antaa erityinen kiitos. Ilman Saloa viirupöllön taival olisi todennäköisesti päättynyt aamuiseen taisteluun.

– Varikset ja rastaat olisivat todennäköisesti nokkineet pöllön hengiltä. Ne käyttävät joukkovoimaa. Yksi menee kimppuun ensin, hyökkää ja huutaa kuin hinaaja, ja kohta siellä ovat koko kylän varikset. Ne käyttävät joukkovoimaa pöllöjen jahtaamiseen.

Punkkiaika on alkanut. Monessa perheessä lasten tai lemmikkien päivittäiset punkkitarkastukset ovat tympeä, jokapäiväinen rutiini.

Tutkijatohtori Eva Kallio Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitokselta ei tyrmää ideaa punkki- eli puutiaiskannan hillitsemisestä kulotuksilla, mutta asiasta löytyy varsin vähän tutkimustietoa.

– Jonkin verran on tehty tutkimuksia siitä, miten metsäpalot ja laidunten kulottaminen vaikuttavat. Tulokset ovat vähän ristiriitaisia. Joissain on havaittu selvä puutiaisten määrän vähentyminen, mutta toisissa määrä on palautunut aika nopeasti samoille tasoille kuin vertailualueilla.

Kulotuksen jälkeen alkukesän puutiaiskanta voisi kuitenkin olla vähäisempi.

– Kyllä se varmasti vaikuttaisi alkukesän puutiaisten määrään. Se ei välttämättä ole pysyvä tai pitkäaikainen ratkaisu ja sitä saa tehdä useammin – kerran tai pari vuodessa, mutta uskoisin, että se olisi ihan varteenotettava vaihtoehto, Kallio pohtii.

Tulevaksi tutkimusaiheeksi?

Puutiaiset eivät itsessään liiku pitkiä matkoja, mutta ne vaihtavat paikkaa isäntäeläinten kyydissä. Näin esimerkiksi kulotetulle alueelle voisi tulla uutta puutiaispopulaatiota minkä tahansa isäntäeläimen mukana.

– Isäntäeläinten liikkeet määrittävät sen, mihin puutiaiset tippuu ja missä seuraava elämänvaihe aktivoituu.

Kulottaminen on kuitenkin niin kiinnostava teema, että asiaa voisi Eva Kallion mielestä tutkia tarkemminkin, sillä esimerkiksi Suomessa tutkimusta metsäpalojen tai kulotuksen vaikutuksista ei ole tehty.

Tulentekoilmoituksia punkkikulotuksista pelastuslaitokselle

Pelastuslaitokset ovat havainneet, että punkkikantaa yritetään hillitä kulottamalla, kertoo riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

– Se on uusi ilmiö. Kun tulentekoilmoituksessa pyydetään kuvaamaan mitä ja missä poltetaan, niin punkkienhävitysilmoituksia on tullut.

Honkakunnas muistuttaa, että kulottaminen on aina riskialtista puuhaa ja esimerkiksi taajama-alueella kulottaminen on kiellettyä.

– Turvallisen tulenteon periaatteita pitää aina noudattaa. Taajama-alueella avotulenteko, että poltettaisiin risuja, lehtiä, roskia tai kulotettaisiin, on kielletty ympäristösuojelumääräyksissä. Se on aikaehdoton ja lupaa sille ei yleensä saa.

– Metsäpalo- ja ruohikkopalovaroitusten aikaan kulottaminen ei ole sallittua. Olemme ohjeistaneet, että se joka raapaisee, on aina vastuussa. 

Myös varusteiden ja väkimäärän pitää olla kulotettaessa kunnossa. Tänäkin keväänä karanneissa kulopaloissa on tuhoutunut myös rakennuksia.

– Kulottamiseen lähdetään liian huonosti varustautuneena. Saattaa olla isokin alue kulotettavana ja työvälineenä on vain harava, Honkakunnas ihmettelee.

- Lintu on ulkonäöltään jostakin kanalinnun ja kahlaajan väliltä. Se on pitkäkaulainen, tukeva ja lyhytpyrstöinen, melko pitkäjalkainen lintu, jolla on lennossa melkein kokonaan valkoiset siivet. Tämä kyseinen lintu on ilmoitettu koiraslinnuksi, joten sillä pitäisi olla musta kaula, Lapin lintutieteellisen yhdistyksen aluerariteettikomitean Anssi Mäkinen kuvailee.

Harvinainen lintu on houkutellut linnun kuvanneen Mikko Lanton takapihan pellolle Ylikylään useita bongareita. Lapin lintutieteellisen yhdistyksen Pirkka Aalto kertoo, että pellolla on nähty päivän aikana muitakin kaakosta tulleita harvinaisuuksia.

- Lämpimät ilmavirtaukset tuovat harvinaisuuksia Suomeen, lintutiedotus piippaa havaintoja koko ajan. Aiemmin tänään pikkutrapin perässä pellolle tulleet etsijät olivat nähneet arosuohaukan, joka on samasta ilmansuunnasta. Pikkutrappi on tosi harvinainen Suomessa ja kyllä se pisti heti liikettä niveliin kun kuuli, että tällainen on liikkeellä, pikkutrapin havaintopaikalta tavoitettu Aalto kertoo.

Ensimmäinen havainto Inarissa vuonna 1795

Tarinan mukaan pikkutrappi nähtiin viimeksi Lapissa Inarin kunnassa vuonna 1795. Epäilyksiä havainnon todenperäisyydestä kuitenkin on.

- Se oli Suomen ensimmäinen havainto, mutta havainto on Inarista ja Inarin kuntaa ei ole ollut olemassa, eikä Suomeakaan ole ollut olemassa, tieyhteyksistä puhumattakaan. Ei se varmasti ole ainakaan saamelaisten pyytämä lintu, onkohan niillä ollut tuliaseitakaan silloin. Että tuskin on näyte-eläimeksi pyydetty mitään eläimiä siellä paikallisten keskuudessa, mutta joku on ahkerasti siellä jotakin tutkimusta tehnyt, Lapin aluerariteettikomitean Anssi Mäkinen pohtii. Rariteettikomitea on taho, joka tarkistaa havainnot lajiharvinaisuuksista.

Lintuhavainnon tehnyt Mikko Lantto ei ole lintuharrastaja, mutta kuvaa paljon kaikenlaista, myös luontoa ja lintuja. Lantto oli onnekas saadessaan harvinaisen linnun videolle.

- Eilen lähdin kuvaamaan jäitten lähtöä, mutta näin pellon laidassa kuovin näköisen linnun ja ajattelin, että otanpa siitäkin vähän filmipätkää. Selvisi aika nopeasti, että se ei olekaan kuovi. Yritettiin katsoa lintukirjasta, mutta ei löydetty, eikä oikein netistäkään.

Tämän jälkeen Lantto soitti ystävälleen, joka harrastaa lintuja, jonka jälkeen kuva lähti Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajalle Ilkka Rautiolle. Hän puolestaan lähetti kuvan vielä eteenpäin ja aika pian tuli vahvistus, että lintu on pikkutrappi. Rovaniemellä liikkuneesta pikkutrapista ei ole tehty havaintoa Mikko Lanton kuvaaman videon jälkeen.

Kotkaan perustettiin syksyllä 2014 Suomen seitsemäs kaupunkipuisto. Muut ovat Hämeenlinnassa, Heinolassa, Porissa, Hangossa, Porvoossa ja Turussa.

Kotkan kaupunkipuistoon kuuluu itäisen Suomenlahden merialueita, keskustan puistoja ja rakennettuja kortteleita sekä Kymijoen rantoja Korkeakoskelle ja Siikakoskelle asti. Sen pinta-ala on noin 2400 hehtaaria. Kansallispuiston myötä tuodaan esille Kotkan joki- ja merialueita sekä rakennusperintöä.

Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen mukaan kaikki kaupunkilaiset eivät tiedä, että Kotkassa on kaupunkipuisto, puhumattakaan siitä, mitkä alueet siihen kuuluvat. Niinpä kaupunki teetti paikallisessa kivialan yrityksessä isoja graniittitauluja kertomaan asiasta. Kivitauluja on kaikkiaan yksitoista ja niitä aletaan pystyttää lähiaikoina.

"Olet Kotkan kansallisessa kaupunkipuistossa"

Tauluissa lukee sekä suomeksi että englanniksi "Olet Kotkan kansallisessa kaupunkipuistossa". Lisäksi osassa tauluja on kivipiirros, joka liittyy sijoitettavaan paikkaan. Esimerkiksi Katariinan meripuiston kärkeen pystytettävässä taulussa on Suursaaren siluetti.

– Kun Katariinassa tarkkaan katselee horisonttiin, niin siellähän siintää Suursaari, selvittää kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen.

Sapokan vesipuistoon tulevassa taulussa liitää kotka ja lähelle vierasvenelaituria sijoitettavassa taulussa on purjevene. Karhulan Jokipuiston taulussa on lohi ja löytyypä yhdestä taulusta kaksi lentävää lepakkoa.

– Kysyin meidän ympäristönsuojelupäälliköltä, että missä Kotkassa on takuuvarma lepakkopaikka. Sellainen löytyy Kyminlinnan rannalta, Väkinäisten sillan kohdalla. Sinne tämä taulu laitetaan, kertoo Laaksonen.

Kahteen tauluun on piirretty koukero, jonka muoto löytyy maljakosta, joka tunnetaan ympäri maailman.

– Sehän on Aalto-maljakko, joka on saanut Karhulassa alkunsa. Niinpä toinen tauluista sijoitetaan William Ruthin kadulle eli 200 metrin päähän siitä, missä lasipaja on aikoinaan ollut. Toinen taulu tulee Sunilaan.

Mikäli nyt pystytettävät taulut saavat hyvän vastaanoton, niitä valmistetaan Laaksosen mukaan ensi talvena lisää.

Hannukaisen rautakaivoksen toiminnan aloittaminen näytti jo painuneen unholaan Northland Resources -yhtiön konkurssin jälkeen. Keskiviikkona kuvioon astui Hannukainen Mining Oy, joka on ostanut kaivoksen konkurssipesältä.

Tapojärvi Oy:n ja sen omistajien perustama yhtiö aikoo avata Kolarin kaivoksen 3-5 vuoden kuluessa.

Toimitusjohtaja Mari Pilventö uskoo toiminnan olevan tuolloin täydessä vauhdissa, vaikka sitä ennen on vielä paljon työtä edessä. Yhtiön on käytävä läpi ja osittain päivitettävä ympäristö- ja kaivospiiriluvat. Myös keskeytynyt kaavoitus on käynnistettävä uudelleen Kolarin kunnan kanssa.

– Meillä on tarkoituksena toimia läheisessä yhteistyössä viranomaisten kanssa koko matkan ajan. Kun täytämme kaikki viranomaisten kriteerit, niin kaikki menee hyvin, Pilventö sanoo.

Pallo on nyt suomalaisilla

Paikalliset ja matkailijat ovat olleet huolestuneita siitä, että kaivos rumentaisi maisemaa. Matkailuelinkeino puolestaan on pelännyt tämän heikentävän matkailua.

Pilventö toivoo ihmisten miettivän suhtautumistaan kaivokseen uudelleen, sillä se on nyt täysin suomalaisten hallussa.

– Omistajat ovat pohjoissuomalaisia. Yhdellä omistajalla on talo Kolarissa, joten tässä on hyvinkin paikalliset ihmiset hommissa, Pilventö pohtii.

– Lisäksi kaivos ei ole näkyvillä, sitä ei välttämättä havaitse läheskään joka paikasta. Se on piilossa harjujen takana, hän jatkaa.

Töitä useille sadoille

Toimitusjohtaja arvioi kaivoksen avauduttuaan työllistävän useita satoja ihmisiä. Yhtiö hakee työntekijänsä ensisijaisesti Pohjois-Suomesta.

Pilventö uskoo ihmisten luottamuksen kaivosta kohtaan kasvavan myös siksi, että verorahat jäävät kotimaahan.

– Rahaliikenne, mikä tästä kaivoksesta tulee, pysyy Suomen sisällä. Verorahat jäävät Kolarin kuntaan. Näillä asioilla voisin olettaa olevan merkitystä, väheksymättä sitä, kuinka paljon ihmisiä tämä kaivos tulevaisuudessa työllistää.

Raippaluodon Villieläinhoitolassa eletään juuri nyt kiireistä aikaa. Hoidettavana on oravanpoikasia, piekana, rusakon poikasia ja Hirvi. Hirvi on pariviikkoinen vasa, joka opettelee sujuvaa kävelyä tilan pellolla ja lähimetsässä, mutta vielä huonolla menestyksellä.

– Se tuotiin Seinäjoelta, eikä se silloin edes kunnolla pysynyt pystyssä. Mutta söi maitoa jo ensimmäisenä iltana jonkin verran, kertoo Markku Harju Villieläinhoitolasta.

Maitoa menee nyt kahden kolmen tunnin välein tuollaiset kolme litraa päivässä, mutta annokset kasvavat päivittäin. Rytmi on kuin pikkuisella lapsella; ruokaa, liikuntaa ja lepoa. Näin jatketaan syksyyn saakka. Nyt aikuisen vyötärön korkeudelle yltävä pää heiluu silloin selvästi korkeammalla. Vasta silloin alkaa kiinteän ruoan maistelu.

– Kyllä Hirvi nytkin kävelyretkillä hamuilee kuusenkerkkiä ja ruohoa, mutta ruokana on maito. Saimme naapurista ternimaitoakin, jotta vasa saa riittävät eväät kasvaa, kertoilee Markku Harju.

Hirvi varttuu eläintarhaan

Vasa tottelee nimeä Hirvi. Se seuraa isäntäänsä, Markku Harjua, herkeämättä. Jos isäntä häviää näkökentästä vasa alkaa inistä hiljaa. Se kaipaa "emoaan".

– Hirvieläimet leimautuvat ihmiseen todella äkkiä. Niitä ei saa vasoina lähestyä ollenkaan. Eikä muitakaan villieläimen jälkeläisiä, tuhisee Markku Harju.

Hirven kohtaloa on jo ryhdytty ratkomaan. Uudesta kodista on käyty keskustelua Korkeasaaren eläintarhan kanssa.

– Ei Hirvestä ole enää luontoon vapautettavaksi. Se ei siellä pärjää. Se on leimaantunut ihmiseen. Kyllä uusi koti on eläintarhassa, pohtii Markku Harju.

Miksi Hirvi jäi yksin metsään?

Seinäjoella metsästä löytynyt vasa oli yksin. Se lähti seuraamaan paikalle sattunutta nuortaparia, jotka ottivat yhteyttä villieläinhoitolaan ja lopulta kyyditsivät vasan Raippaluotoon.

Vasa on voinut olla voimiltaan heikko. Jos emolla on esimerkiksi ollut kaksi vasaa, se on voinut hylätä ja jättää heikomman yksin metsään, miettii vaihtoehtoja Markku Harju.

– Toisaalta emoa ja vasaa on voitu häiritä. Jos koira on ollut vapaana ja emo on lähtenyt sitä karkuun, vasa on voinut joutua emosta eroon ja jäänyt yksin metsään.

Harjun mukaansa ihmisten tulisi ymmärtää, että kevät on herkkää aikaa koko luonnossa. Eläimet pitää jättää rauhaan. Niitä ei saa häiritä. Eikä mitään poikasia saa ottaa käteen tai "hoitoon".

– Ikävintä on se, että kerätään rusakonpojat, annetaan lasten niillä leikkiä ja sitten ne tuodaan tänne nälkiintyneenä. Silloin palaa päreet, sanoo Pohjanmaan Villieläinhoitolan Markku Harju.

Ibo Fresena jähmettyy paikoilleen, se kertoo ohjaaja Matti Mäkiselle, että koira on löytänyt kanalinnun pesän. Koira odottaa kärsivällisesti, että ohjaaja hiipii sen vierelle – mutta aivan loputtumiin kokenut metsästyskoira ja pesienetsijä ei jää pesää osoittamaan.

– Se tulee jossain vaiheessa hakemaan ohjaajaa ja ajattelee selvästi:"Etkö, sokea, huomaa", Mäkinen naurahtaa.

Kun ohjaaja saapuu paikalle, koira yleensä kytketään taluttimeen, ja sitten suojataan pesä.

Kokeneen koiran, kuten Ibon, voi kutsu paikalta pois pillilläkin.

– Mutta kun mennään itse varovasti koiran viereen, täsmällinen pesän paikka löytyy parhaiten, ja saatetaan jopa nähdä hautova kana.

Pesien etsinnässä koira saa askeleita moninkertaisesti ihmisiin nähden. Mäkisen mukaan koirasta hommassa paljon hyötyä: pesiensuojaajan ei tarvitse jokaiseen puskaan kurkkaamassa.

– Koira menee neliveto päällä tehokkaasti, ja kun sillä on todella hyvä hajuaisti, sitä ei voi huijata.

Ohjaaja löytää puolestaan koiransa helposti metsästä, kun sillä on liivi päällä.

Apuvälineinä siimaa ja saippuaa

Metsäkanalintuasiantuntija Pentti Valkeajärven mukaan kanalinnut tekevät mielellään pesän metsän uudistusalueiden reunoille.

Pienet pusikot, kannon tai kiven juuret ovat hyviä pesäpaikkoja.

Kun pesä löydetään, sen ympärille vedetään ohutta puuvillalankaa.

– Pesä kierretään langalla, ja lanka laitetaan risuihin kiinni noin polvenkorkeudelle. Halkaisijaa sille on hyvä jättää noin 40 metriä. Lankaan sidotaan kreppipaperin palasia liehumaan. Lippusiimaa on käytetty myös ketunpyynnissä.

Siiman ympärille vielä vuollaan mahdollisimman voimakastuoksuisesta saippuasta palasia peittämään kanalinnun hajua pedoilta.

Valkeajärven mukaan lankaa on vedettävä riittävän laajalle alueelle.

– Varislinnut ovat oppivaisia. Aikaisemmin, kun lankaa vedettiin lähelle pesää, se toimikin merkkinä, ja korpit oppivat tuhoamaan pesiä. Kun lanka on riittävän kaukana, ne eivät niin hyvin huomaa pesiä.

Suojaus on hyvä poistaa, kun haudonta on ohi eli noin kesäkuun puolivälissä.

Viime kesänä pesintä epäonnistui

Keski-Suomessa voimakkaimmin pesiä suojelee Metsoparlamentti, mutta myös yksittäiset metsästäjät sitä tekevät. Tarpeita saa riistakeskuksesta ja riistanhoitoyhdistyksistä. Maanomistajan lupa on myös hyvä olla.

Pesintätutkimusten mukaan pesistä tuhoutuu keskimäärin kolmannes ennen munien kuoriutumista. Pahimmillaan pesätappiot ovat olleet lähes 60 prosenttia.

Yleisimmin pesiä arvellaan tuhoavan pienpetojen, kuten ketun, supikoiran, näädän tai mäyrän.

Myös kevätkesällä tehtävä metsämaan muokkaus voi tuhota pesiä, ellei niitä ole ennakolta merkitty.

Metsäparlamentin mukaan metsäkanalintujen lisääntyminen epäonnistui vuosi sitten kylmän alkukesän vuoksi lähes täydellisesti. Nyt jokaisella onnistuneella pesinnällä on merkitystä, ja sopiva aika suojaukseen on käsillä.

– Soidinkausi on metsolla lopuillaan, ja haudonta alkamassa, sitä kestää sitten 3,5 viikkoa.

Matti Mäkisen mukaan paras keli pesien suojaukseen on hieman tuulinen sää: silloin koira voi kulkea vastatuuleen ja haistaa pesillä hautovat linnut. teerikanat ja koppelot, helposti.

Pesiä oli suojaamassa Riikka Pennanen.

Tarkoituksena on muistuttaa jääkarhujen ahdingosta ilmaston lämmetessä. Puisto toivoo, että jääkarhujen kanssa otetut kännykkäkuvat levittävät tietoisuutta ja muistuttavat jääkarhujen tilanteesta.

Joulupukki on jo käynyt kuvaamassa itsensä jääkarhujen kanssa.

Euroopan eläintarhojen Pole to Pole -kampanja kiinnittää huomiota pohjois- ja etelänapa-alueiden luonnon herkkyyteen. Ranuan eläinpuistossa on ainoana Suomessa kaksi jääkarhua.

Ilomantsilainen Kirsti Kivimäki oli valokuvaamassa koskia 6. päivä toukokuuta. Paluumatkalla Ilomantsin Naarvan alueella Kivimäki ja hänen kolme matkakumppaniaan kohtasivat odottamattoman näyn. Muutaman kilometrin ajomatkan jälkeen tien pientareella vastaantulijoita katseli neljä karhunpentua.

Pennut kipaisivat sukkelaan männyn runkoja ylöspäin.

– Kolme pentua kiipesi samaan puuhun ja pienin pentu kipusi omaan puuhun.

Kivimäki kertoo, että tien toisella puolella oli emokarhu, joka varoitteli pentujaan. Välillä emo nousi seisomaan, perääntyi metsään ja tuli välillä juosten uudelleen kohti.

– Emo oli varmasti ihan yhtä hädissään kuin me, Kivimäki kertoo.

– Pysyimme auton sisällä. Eihän sitä uskaltanut ulos mennä, koska olimme emon ja pentujen välissä, Kivimäki jatkaa.

Jännittävä kohtaaminen päättyi, kun pennut kipittivät yksi kerrallaan emon luokse tien toiselle puolelle.

– Pennut olivat aivan pieniä, koiranpennun kokoisia. Yksi niistä oli huomattavasti muita pienempi.

Kuva karhunpennuista löytyy myös Facebookista.

Metsäteollisuusyritys Metsä Fibre investoi uuteen hajukaasukattilaan Rauman sellutehtaalla. Samalla metsäteollisuuspaikkakunnan ilma puhdistuu entisestään haisevista kaasuista.

Investoinnilla lisätään hajukaasujen käsittelyn kapasitettia. Hajukaasujen käsittely paranee erityisesti häiriötilanteissa.

Hajukaasut poltetaan

Normaalitilanteissa sellutehtaan väkevät hajukaasut poltetaan. Hajukaasukattila on sellutehtaalla varapolttopaikka, jota käytetään häiriötilanteissa sekä tuotannon alas- ja ylösajotilanteissa.

Uusi hajukaasukattila on lähes kolme kertaa aiempaa tehokkaampi. Se otetaan käyttöön ensi syksynä. Metsä Fibre hankkii hajukaasukattilan KPA Uniconilta.

Metsä Groupiin kuuluvan Rauman sellutehtaan tuotantokapasiteetti on vuosittain 650 000 tonnia ECF-valkaistua havusellua.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Monelle metsästämiseen liittyy yksinäisyys ja rauhallinen luonnossa oleminen. Suomen metsästyskulttuuria haastetaan nyt, kun ensimmäinen liikkuvaa kuvaa hyödyntävä sisäampumarata avataan Lappeenrantaan. Sako shooting centerissä ammutaan oikeilla aseilla ja patruunoilla takaseinässä olevaa valkokangasta.

Liikkuvan kuvan ampuminen harjoittaa metsään

Alunperin metsästäjien harjoittelua varten kehitetty cineshot-palvelu hyödyntää liikkuvaa kuvaa, jossa ampuja myös näkee, mihin kohtaan eläintä luoti osuu. Sako shooting centerin toimitusjohtajan Matti Myllysen mukaan kenttä on metsästäjille hyvä paikka harjoitella oikeita tilanteita varten.

– Metsästäjä saattaa olla hirvimetsällä viisi vuotta ilman yhtään tilannetta, jossa hän pääsee ampumaan liikkuvaa eläintä. Kun sitten eläin osuu kohdalle, ei ole kokemusta tai harjoitusta. Sen lisäksi luontoeläimet saattavat jäädä kitumaan. Tämä on hyvää harjoitusta oikeisiin tilanteisiin, sanoo Myllynen.

Metsästyskulttuuri on pyhää

Metsästäjien lisäksi keskukseen odotetaan aloittelijoita sekä erilaisia ryhmiä, joilla ei välttämättä ole ampumisesta kokemusta. Silti ampumaradan toimitusjohtajaa jännittää eniten, miten metsästäjät ottavat radan vastaan. Erotuksena tavallisiin ampumaratoihin on oikeiden aseiden ja patruunojen käyttö, minkä odotetaan kiinnostavaan metsästäjiä.

– Perinteisesti metsästämiseen ajatellaan kuuluvan nokipannu, tervaskantotulet, pystykorvainen koira ja metso, joka roikkuu männyn kyljessä. Metsästäjä on yksin siellä metsien keskellä. Mielenkiinnolla katsotaan, miten suomalaiset suhtautuvat sisäampumiseen, sanoo Myllynen.

Venäläisturisteja odotetaan

Ruotsissa ja Saksassa videotekniikkaa käyttäviä ampuratoja on jo käytössä. Yksi Sako shooting centerin toive on saada vieraaksi mahdollisimman paljon turistiryhmiä matkojenkin takaa. Toimitusjohtajan Matti Myllynen luottaa siihen, että esimerkisi Venäjältä tulee turisteja.

– Meillähän on 230 kilometrin päässä Pietarissa viisi miljoonaa ihmistä. Kyllä tämä on perustettu myös naapurimaan matkailua ajatellen.

Rata on mahdollista vuokrata ryhmille ja kävijät voivat käyttää joko omia tai vuokra-aseita.

Ahveniston järven suunnitelmat ovat poikineet nuorten hämeenlinnalaisten perustaman someyhteisön, jossa mietitään vaihtoehtoa Wibit-vesipuistolle. Vasta torstaina perustettu Facebook-sivusto "Muovipuisto Ahveniston luontoidylliin arveluttaa" on kerännyt jo yli 500 tykkääjää. Käyntejä sivustolla on ollut jo yli 11 000.

Yhteisön perusti 18-vuotias Petra Helanen, joka on asunut koko ikänsä Ahveniston kupeessa.

– Kun näin suunnitelmat muovisesta, värikkäästä wibit-radasta hämmästyin kyllä suuresti. Ajattelin, että tälle asialle pitää yrittää tehdä jotain.

Helanen laittoi viestiä kaikille kavereilleen. Petra Helasen lisäksi mukaan tulivat muun muassa Emma Kuusela-Opas, Ida Rannikko ja Matleena Käppi.

– Tämän koko jutun idea on se, että Wibit-puisto on hieno juttu, mutta mihin tahansa muualle kuin Ahvenistolle. Ahvenisto on niin ainutlaatuinen ja upea paikka, että ei sinne tällainen värikäs ja kirkas muovirakennelma sovi, sanoo Petra Helanen.

Uimahallin ranta parempi paikka?

Ahvenistolla järjestettiin vuoden 1952 Olympialaisten nykyaikainen viisiottelu. Uintiosuuden näyttämönä toiminut olympia-allas sai rapistua rauhassa vuosikymmeniä, kunnes se vihdoin viime vuonna avattiin kunnostettuna kaupunkilaisten käyttöön.

Vesipuisto on tulossa Ahveniston järven parkkipaikan puoleiseen kulmaan. Ahvenisto on monelle hämeenlinnalaiselle tärkeä paikka. Niin myös Petra Helaselle ja hänen ystävilleen. 

– Aika harvassa on tällaiset paikat aivan kaupungin keskustan lähellä. Ja kyllä kauniin paikan luonne ja tehtävä muuttuisivat suunnitelmien myötä toisenlaisiksi, sanoo Petra Helanen.

Someyhteisön mielestä Ahveniston aluetta voisi kehittää ilman maisemaa häiritsevää muovista vesipuistoa. Yhteisö ehdottaakin, että Hämeenlinnan keskustan tuntumassa sijaitseva uimahallin ranta olisi sopivampi paikka vesipuistolle.

– Ei me vastusteta vaihtoehtoja liikkumiselle ja ulkoilulle, mutta Ahveniston järvi ei ole luonteva kohde vesipuistolle, tuumii Helanen.

Petra Helanen ystävineen aikoo mennä vielä tapaamaan viranomaisia ja päättäjiä Ahveniston suunnitelmista.

– Toivon, että voimme vielä vaikuttaa asiaan.

Vesipuistoa ja köysirataa Ahvenistolle puuhaavat TG Klubben Oy, jonka kanssa Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt sopimuksen alueen kehittämisestä.

ELY-keskus syynää vaikutuksia luontoarvoihin

Wibit-vesipuistoradan vaikutukset Ahveniston järven luontoarvoihin ovat myös Hämeen ELY-keskuksen pohdinnassa. Ahveniston järven alue on Natura 2000 -aluetta.

Hämeen ELY-keskuksen yksikön päällikkö Harri Mäkelän mukaan pohdittavana on muun muassa se, onko radan ankkuroinnilla Ahveniston järven pohjaan millaisia vaikutuksia ja liukeneeko muovisesta rakennelmasta veteen jotakin.

Natura-alueen yhteydessä puhutaan niin sanotun merkittävän haitan kynnyksestä.

– Jos katsomme tämän kynnyksen ylittyvän, ei vesipuistoa voi sellaisenaan puoltaa. Jos taas katsotaan, että kyseessä on sellainen haitta, joka ei tuo merkittäviä muutoksia Natura-alueen luontoarvoihin, voidaan toiminta hyväksyä, selvittää Harri Mäkelä tilannetta. 

Hämeenlinnan kaupunki on jo myöntänyt vesipuistolle ja köysiradalle toimenpideluvat, jotka vaativat vielä Hämeen Ely-keskuksen lausunnon. Lausuntoa Hämeen ELY-keskus lupailee ensi viikolla.

Hämeen ELY-keskus ei ota kantaa vesipuiston vaikutuksista meluun tai maisemaan. Harri Mäkelä muistuttaa, että alueen liikennesuunnitelma ovat oma asiansa ja niitäkin pitää vielä pohtia.

Myös Petra Helanen on huolissaan liikenteestä alueella. Järvelle johtaa kapea tie, jossa jo nykyiselläänkin ajetaan toisinaan kovaa kyytiä. Parkkipaikkoja alueella on myös todella vähän.

Lauantaiaamuna kello viisi alkaa taas taistelu parhaan lintutornin arvosta. Lintuharrastajat ympäri Suomea koettavat nähdä ja kuulla kahdeksan tunnin aikana mahdollisimman monta lintulajia. Tornit ovat kovin erilaisissa paikoissa ja niinpä toisesta tornista havaitaan sata, toisesta kolmekymmentä lajia, Tärkeintä on osallistua tapahtumaan, ja samalla osallistumismaksuilla kerätä rahaa lintujen suojelulle.

– Tämän kevään tornikisa käydään tavallista myöhemmin. Lintulajien määrässä tämä saattaa näkyä siten, että myöhempään saapuvia hyönteissyöjälintuja tai kahlaajia on havainnoissa mukana enemmän. Myös lajimäärä saattaa ainakin paikoin olla tavallista suurempi, kertoo Jukka T. Helin Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Pirkanmaalta on mukana kolmattakymmentä tornia. Lintutieteellisen yhdistyksen toimintaa tornien taiston tiimellyksessä voi seurata Pirkkalan Pappilan tornilla tai Oriveden Pappilanniemen tornilla.

Viime vuonna lintujärjestö BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtumassa oli mukana noin 330 lintutornia ympäri maan. Lintuharrastajat ilmoittivat kaikkiaan 207 eri lajia. Voiton vei Porissa Yyterin leitteillä oleva lintutorni, jossa havaittiin 104 lajia.