Saksalainen urheiluvälinevalmistaja Adidas suunnittelee alkavansa valmistaa tuotteita merien muovijätteestä. Yhtiö aikoo tehdä yhteistyötä yhdysvaltalaisen Parley for the Oceans -ympäristöjärjestön kanssa.

Yhteistyöhön on tarkoitus kuulua myös erilaisia koulutus- ja valistusohjelmia merten suojelusta. Adidas sanoi myös, että osana yhteistyötä se aikoo luopua vähitellen muovipussien käytöstä kaikissa liikkeissään.

Ensimmäiset merien muovijätteestä valmistetut tuotteet yhtiö suunnittelee tuovansa myyntiin vuonna 2016. Tarkoitus on valmistaa kierrätysmateriaalista sekä vaatteita että kenkiä.

Viime vuonna hollantilainen vaateyhtiö G-StarRaw teki yhteistyötä Parleyn kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyi muovista valmistettu farkkumallisto. Vaateketju H&M on luvannut kolminkertaistaa kierrätysmateriaaleista valmistettujen tuotteidensa määrän tämän vuoden loppuun mennessä.

– Meremme ovat vaarassa tuhoutua, eikä meillä ole paljoa aikaa muuttaa kehitystä. Kukaan ei voi ratkaista ongelmaa itse, vaan yhteistyö on avain onnistumiseen, Parleyn perustaja Cyrill Gutsch sanoi.

Adidas sanoi, että se aikoo yhdessä Parleyn kanssa luoda uusia muovikangaslaatuja, joita se voi käyttää tuotteissaan. Parleyn projekti, jonka kautta se pyrkii siivoamaan meriä muovijätteestä, on saanut nimen Vortex Project. Siinä on mukana useita muitakin ympäristöjärjestöjä.

Muovijäte pilkkoutuu jopa vain millimetrin kokoisiksi paloiksi

Parley pyrkii kehittämään uusia keinoja merissä kelluvien jopa vain muutaman millimetrin kokoisten muovijätteen palasten keräämiseksi merestä. Se myös tukee tällaista tutkimustyötä. Tehokasta keinoa, jolla merissä kelluva muovijäte saataisiin kerätyksi talteen, ei vielä ole olemassa. Ennen sellaisen käyttöönottoa Parley kannustaa keräämään muovijätettä talteen esimerkiksi rannoilta.

Parleyn tavoitteena on valmistaa kerätystä muovijätteestä erilaisia tuotteita, jotka paitsi olisivat ympäristöystävällisiä, myös lisäisivät ihmisten ymmärrystä merien tilasta. Muovijätteestä valmistettujen tuotteiden hinnasta osa menisi Parleyn Vortex-projektin hyväksi.

Suuri osa meriin päätyvästä muovijätteestä hajoaa auringonvalon vaikutuksesta hyvin pieniksi osiksi, ja useat merieläimet syövät muutaman millimetrin kokoisia muovirakeita luullessaan niitä ravinnoksi. Eläimiin kertynyt muovi kulkeutuu edelleen ravintoketjussa.

Suuri osa jätteestä myös vajoaa meren pohjaan. Valaat, linnut ja kilpikonnat puolestaan sotkeutuvat suurempiin muovijätteen palasiin. YK:n mukaan muovijäte aiheuttaa ainakin lähes 12 miljardin euron laskennalliset vahingot vuodessa.

Joidenkin tutkimusten mukaan pelkästään pohjoisella Tyynellämerellä kelluu jopa 20 miljoonaa kiloa muovijätettä.

Aurinko on herätellyt eläimet koloistaan. Yle Turku on vastaanottanut kuluneiden viikkojen aikana lukuisia lintu- ja eläinkuvia, joita kokosimme nyt yksiin kansiin.

Lisää luontokuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen turku@yle.fi. Alueuutiset keräävät yleisön kuvia verkkosivuilleen kuva-albumeihin. Lisäksi parhaita kuvia näytetään alueuutislähetyksissä.

Öljyntorjuntaan varautuminen on viranomaisten vastuulla. Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Jyri Silmärin mukaan Saimaalla on jo vuosikymmenien ajan varauduttu öljyonnettomuuksiin.

– Meillä on kerääviä aluksia ja rajoituspuomeja sekä muita öljyntorjuntaan liittyviä välineitä.  Naapurialueiden pelastuslaitosten eli Etelä-Karjalan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan kanssa on tässä tehty yhteistyötä. Tätä kautta saamme välineitä ja ensitorjunnan nopeasti käyntiin ja rajoitettua vahingot mahdollisimman pieniksi.

Vesikuljetusten määrän lisääntyessä myös öljyvahinkoriskit Saimaan alueella lisääntyvät. Savonlinnassa Olavinlinnan kupeesta löytyy Saimaan pahin paikka kautta aikojen. Tulevaisuudessa syväväyläliikenne siirtyy helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen.

Linnut ja norpat pesuun

Öljyonnettomuuden sattuessa pyritään ensin tulppaamaan eli tyrehdyttämään vuoto. Sen jälkeen öljyä kerätään mahdollisimman paljon vedestä pois, koska se on helpompaa. Rannalta öljyn kerääminen on fyysisesti kaikkein raskainta. Siihen kuluu aikaa ja se vaatii paljon tekijöitä.

– Olen joutunut olemaan öljyntorjuntapaikalla lukuisia kertoja ja kerännyt öljyä maalta ja vesistöstä. Kyllä kolisteluja tapahtuu Saimaallakin vuosittain, mutta niitä isompia öljyvahinkoja ei onneksi ole edes vuosittain, kertoo Silmäri.

Saimaalla on paljon eläimiä, joihin öljy vaikuttaa. Esimerkiksi öljyyntyneet norpat ja linnut yritetään saada kiinni erilaisilla haaveilla. Sen jälkeen ne yritetään säilyttää hengissä pesemällä ja puhdistamalla.

Vapaaehtoisia tuvan täydeltä

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan -hanke keräsi kokoustilan täyteen Mikkelissä. Hankkeen projektipäällikkö Reita Waara on ilahtunut siitä, että öljyntorjunta Saimaalla kiinnostaa.

– Tämä hanke liittyy vapaaehtoistoimintaan. Olisi hyvä olla tällainen paikallinen koulutettu joukko, joka pystyy auttamaan. Se tiedetään, että viranomaisten resurssit ovat rajalliset ja vapaaehtoisia tullaan tarvitsemaan, jos suuremman luokan öljyonnettomuus sattuu.

Öljyonnettomuuden sattuessa Saimaalla öljy tulee rantaan tosi nopeasti, paljon nopeammin, mitä avomerellä sattuneessa onnettomuudessa. Siksi Waaran mielestä olisi hyvä, että paikalliset iskujoukot pääsisivät lyhyelläkin varoitusajalla auttamaan. Myös Saimaan rikkonaiset rannikot aiheuttavat omat haasteensa.

– Pilaantuneet alueet voivat olla maantieteellisesti hyvinkin lähellä toisiaan, mutta tieverkko ei välttämättä mene linnuntietä eli matkanteko kestää.

Öljyhavainnosta ilmoitus hätänumeroon 112

Reita Waara muistuttaa, että öljyhän on sinänsä luonnontuote. Mutta aluksesta veteen päässyt öljy on kuitenkin täysin väärässä paikassa.

– Se vaikuttaa pohjaeliöstöön ja rannoille joutuessaan voi mennä pahimmillaan satakin vuotta, ennen kuin se sieltä kokonaan häviää.  Öljyonnettomuuden seuraukset on yleensä aika pitkät ja mittavat. Siinäkin mielessä nopea toiminta ja vapaaehtoisten käyttäminen on hyvin perusteltua.

– Ja kun Saimaalla on kuitenkin kyse arvokkaista luontoalueista ja saimaannorpan kotivesistä, niin silloin on kiire toimia, painottaa Waara.

Mikäli huomaa öljyä vedessä, havainnosta tulee ilmoittaa heti hätänumeroon 112. Jos vapaaehtoisia kutsutaan paikalle siivoamaan, heidän kanssaan voi siivota omia ja muidenkin rantoja.

Molemmat huhti-toukokuun vaihteen upeista vuokkoajan kukkijoita ovat jäänteitä ja peruja jääkauden jälkeiseltä ajalta, jolloin pioneerit saapuivat paljastuneelle maalle. Sen jälkeen ne kasvupaikaltaan vaativina ovatkin olleet kovilla. Sopivat elinympäristöt ovat hävinneet.

Kangasvuokon esiintymisalue idästä kurottaa kohti Hämeenlinnan itäosia. Hämeenkylmänkukkaa kasvaa oikeastaan vain Kanta-Hämeessä ja tarkemmin Hämeenlinnan ympäristössä. Niinpä kun alueiden reunat koskettavat toisiaan, risteymä on päässyt syntymään esimerkiksi Hämeenlinnan Tuuloksen Hevospierettämänmäessä. Tähän aikaan kukassa olevat harvinaisuudet ovat kuvaajien ja luonnonkasviharrastajien pyhiinvaellupaikkoja.

Kukka on vailla napakkaa nimeä

– Kun yhdistetään kukkien tieteelliset nimet eli pulsatilla patens ja pulsatilla vernalis niin saadaan pulsatilla patens x vernalis tai toisinpäin, riippuen kumpaa emolajia on enemmän. Suomenkielisenä nimenä yleisesti käytetty hämeenkylmänkukan ja kangasvuokon risteymä esiintyy myös uhanalaisten lajien kirjassa. Risteymä on erittäin uhanalainen kuten hämeenkylmänkukkakin. Kangasvuokko on vaarantunut, kertoo kasvitieteilijä Heli Jutila.

– Kun kerralla kukkia saattaa nähdä näin paljon, se voi hämärtää käsitystä millainen harvinaisuus on kyseessä. Kuitenkin risteymä tavataan vain Hämeenlinnan Tuuloksessa ja Lammilla sekä Hausjärvellä. Muualla sitä ei ole. Kylmänkukankin kasvualue on niin suppea että sitä tavataan lähinnä vain Kanta-Hämeessä. Kangasvuokon kasvualue on hieman laajempi Hämeestä itään.

Kuinka kukat voi erottaa toisistaan

– Kylmänkukan ja risteymän kukka on varsin avoin, kangasvuokolla enemmän supussa. Kangasvuokon kukka on valkoinen, kylmänkukan syvän sininen ja risteymän siltä väliltä. Helpoin ero on huomata lehdistä. Risteymän lehdissä on aina kangasvuokkomaisuutta, eli kangasvuokon ja risteymän hieman kolmiomainen lehti pysyy läpi talven vihreänä. Kylmänkukassa ei kukintavaiheessa ole lehtiä, tai ne ovat sormilehtimäisinä ja ruskistuneina jäänteinä varren tyvellä.

– Ei ole juuri tutkittu voiko risteymä itse jatkaa sukuansa tai tapahtuuko takaisinristeytymistä. Suurin osa täällä olevista on aikanaan syntynyt risteyminä ja pitkäikäisinä ne jatkavat kasvuaan. Mutta ilmeisesti uusia risteymiä syntyy, koska paikalla on kantalajeja. Lajit ovat vain erittäin huonoja synnyttämään sirkkataimia ja pääsemään siemenestä kasvuun. Pieni osa siemenistä ikinä selviää kukkiviksi yksilöiksi, suree Heli Jutila.

Älä tallaa, älä poimi, älä kaiva

Paikallisia luonnonystäviä surettaa tapa yrittää kaivaa komeita kevään kukkia puutarhoihin. Yrittäjiä riittää, vaikka siirtäminen on tuomittu epäonnistumaan. Muutenkin sekä Hevospierettämänmäellä että muilla kasvupaikoilla pitää liikkua varovasti. Kaikkia kukkia ei ole merkitty. Siksi maastossa on vaara tallata joko aukeamattomia nuppuja tai kukinnan jälkeisiä kasvustoja.

– Ilman hoitoa kasvupaikka ei varmasti säily. Kukat tarvitsevat paljon valoa, ne ovat erikoistuneet elämään aroilla, laidunnuksen maastossa, metsäpaloalueilla jne. Kun näitä ei ole, kasvi tarvitsee ihmisen apua. Siksi olisi jo tarvetta poistaa esiin nousevia harmaalepän alkuja. Kukkamäärä on kuitenkin niin pieni, että luonnonsuojelualue kukkineen tarvitsee erityistä huomiota.

Metsästäjänä täysin maallikko toimittaja ja karhunmetsästyssimulaattori, mitä siitä seuraa? Simulaattori tarjoaa hyvän mahdollisuuden kokeilla karhunmetsästystä. Millaista on kun karhu tulee kovaa vauhtia kohti?

Kuopiossa pidettävillä erämessuilla oli mahdollista osallistua jopa karhunmetsästyksen MM-kilpailuihin. Osakilpailuja on ympäri maata ja voittaja saa MM-tittelin. Viime vuonna mukana oli kahdeksassa osakilpailussa yhteensä yli 400 ampujaa.

Simulaattorikilpailussa on kaadettava yhdeksän karhua. Ei muuta kuin rohkeasti mukaan ja kivääri kouraan. Yksi kohdistuslaukaus ja sitten alkoi jo varsinainen tulikokeeni. Simuulaattorissa on neljä metriä leveä kesäinen metsämaisema ja karhut liikkuvat eri nopeuksilla maastossa.

Alku meni minulta aivan yli odotusten. Kolme ensimmäistä karhua kulkivat metsäautotiellä. Sain kaadettua kaikki, vaikka ampuma-aseista tutuin on ilmakivääri. Armeija-ajoistakin on jo aikaa melkoinen tovi, mutta näköjään hyvällä yrityksellä simulaattoriammunnassa voi menestyä myös ensikertalainen. 

Alkuonnistumisen jälkeen maisema vaihtui metsään. Karhuja tuli ja osumani vähenivät. Kolmesta karhusta yksi kaatui. Liikkuvaan eläimeen on yllättävän vaikea saada osuma.

Perinteisestä metsämaastosta siirryttiin suomaisemiin ja osuminen vaikeutui entisestään. Suolla liikkui kolme karhua ja sain kaadettua yhden. Ennakkoa on otettava kun karhu liikkuu nopeasti. Myös puut vaikeuttavat huomattavasti osumia.

 Lopputulokseni oli siis viisi kaatoa yhdeksästä karhusta.

Todellisessa karhujahdissa tilanne olisi kuitenkin täysin eri. Oikeassa metsästyksessä on oltava kortti. Myös kokemus ja taito jylläävät. Maallikkometsästäjälle simulaattori on mainio keino päästä edes hetkeksi metsästyssyövereihin.

Simulaattori yllätti rata-ampujan

Sonkajärveläinen Markku Tissari kokeili myös metsästyssimulaattoria. Kokenut metsästäjä ja rata-ammuntaharrastaja sai kaadettua kaksi karhua yhdeksästä.

– En tiennyt tästä simulaattorista etukäteen mitään. Mielenkiintoinen kokemus ja tilanne vaikutti hyvin todelliselta. Oma tulos ei kyllä tyydytä. Parempi tulos vaatisi lisää simulaattoriharjoittelua. 

Markku Tissari on harrastanut metsästystä pikkupojasta lähtien. Rata-ammunta on mieluinen harrastus ja palkintokaapissa on pitäjän mestaruuksiakin.

Sonkajärven Samoilijoihin kuuluva Tissari käy mieluiten lintumetsällä. Metsästysreissuilla mukana kulkevat myös miehen itse kouluttamat Suomenpystykorvat.

– Kyllä tässä jo sorsajahdin aloituspäivää odotellaan, naureskelee Tissari.

Metsästysharrastus on vienyt Tissarin myös kauris- ja villisikajahtiin Viroon. Erämessuilla oli suunnitelmissa vaihtaa kuulumisia koiraihmisten kanssa.

Innokas metsämies aikoi myös kysellä patruunatarjouksia.

Puuta on pidetty uusiutuvana ja päästöttömänä energianlähteenä pitkään. Puun sitoma hiilidioksidi  vapautuu poltettaessa ja palautuu sitten uuden puun kasvaessa takaisin. Tämä argumentti jättää kuitenkin huomioimatta sen, että hetkellisesti ilmakehään vapautuu suuri määrä hiilidioksidia, joka vasta hiljalleen sitoutuu kasvavaan puuhun. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi päästöjä pitäisi kuitenkin leikata nopeasti.

Tiedemaailma nostaa siis esiin puunpolton päästöjen oikean laskennan, jotta ilmastonmuutoksen hillintätoimet perustuisivat tutkittuun eikä harhaanjohtavaan tietoon ja toimista voitaisiin kehittää mahdollisimman tehokkaita.

Toinen ajatus on, että kaadetun puun naapurustossa metsä kasvaa ja sitoo hiiltä. Toki pystyyn jäänyt metsä kasvaa kaadetusta puusta huolimatta, joten laskentatapa ontuu.

Tutkijat haluavat tunnustaa tosiasiat

Tiedemiehet ympäri maailmaa haluavat kuitenkin muuttaa käsitystä uusiutuvan bioenergian päästöttömyydestä. VTT:n johtavan tutkijan Kim Pingoud’n mielestä ongelman ydin on aikavälin määrittelyssä.

– Jos bionergiaa lisätään nopeasti, niin päästöt ilmakehään kasvavat eikä metsien kasvu riitä poistamaan vastaavaa määrää, sanoo Pingoud.

– Kun metsäenergian käyttöä lisätään, niin lyhyellä aikavälillä päästöt voivat olla suuremmat kuin kilpailevilla fossiilisilla polttoaineilla kuten kivihiilellä, öljyllä tai maakaasulla, toteaa Pingoud. Tämä johtuu niin kutsutusta hiilivelasta tai hiilivajeesta.

Kun esimerkiksi poltettaan hakkuutähteitä, vapautuu niiden sisältämä hiili välittömästi ilmakehään. Jos sen sijaan hakkuutähteet jätetään hakkuualalle, niihin sitoutunut hiili pysyy pitkään poissa ilmakehästä vapautuen sinne hitaasti vuosikymmenien kuluessa. Kun tämä hiilivaje pienenee, ovat metsäenergian päästöt pitkällä aikavälillä pienemmät kuin fossiilisilla polttoaineilla.

Hitaasti hajoavien hakkuutähteiden kuten kantojen energiakäyttö aiheuttaa paljon suuremmat päästöt kuin esimerkiksi oksien. Kun metsien käyttö on kestävällä pohjalla ja niiden tuotantokyvystä huolehditaan, on uusiutuvalla metsäenergialla pitkällä aikavälillä aina pienemmät päästöt kuin fossiilisilla polttoaineilla. Jos metsien ja metsäenergian käytöstä kokonaan luovuttaisiin, menetettäisiin yksi tärkeä uusiutuva aurinkoenergiaan perustuva materiaali- ja energialähde.

Laskentatapoja pitää muuttaa

Tutkimusprofessori Jari Liski Suomen ympäristökeskus SYKEstä sanoo, että laskentatapoja pitää muuttaa, jos puunpoltolla halutaan oikeasti hillitä ilmastonmuutosta.

– Päästölaskennan pitäisi olla niin lähellä luonnontieteellisiä laskelmia kuin mahdollista. Tällainen laskenta erottelisi suuri- ja pienipäästöiset puupolttoaineet toisistaan. Päästöt vaihtelevat merkittävästi polttoaineesta toiseen, ja on väärin antaa kaikesta puupolttoaineesta liian hyvä ja ruusuinen kuva, sanoo Jari Liski.

Teoreettisesti paras bioenergian lähde olisi yksivuotinen kasvi, joka nopeasti sitoo poltettaessa vapautuneen hiilidioksidin. Myös metsäteollisuuden tähteet ja jätteet kelpaavat bioenergiaksi.

– Jos laskelmia korjataan tutkijoiden vaatimalle tasolle, joillakin puupolttoaineilla saavutettavat päästövähennykset jäävät vaatimattomiksi, miettii Liski.

– Elävän puun hakkaaminen ja käyttäminen suoraan energiaksi aiheuttaa kaikissa tuntemissani tapauksissa suuremmat päästöt kuin hakkuutähteiden poltto. Tämä johtuu siitä, että siinä menetetään hiilivaraston lisäksi tulevaa hiilivaraston kasvua, toetaa Liski.

Päästöt vaihtelevat puumateriaalin mukaan

Eri puumateriaalit vapauttavat tutkimusprofessori Jari Liskin mukaan hiiltä eri tavoin. Jos poltetaan nopeasti maatuvia oksia ja latvatähteitä, hiilen kierto takaisin luontoon on nopeaa.

– Näiden tähteiden polton aiheuttaman päästöt ovat pienet ja niitä käyttämällä päästöjä voidaan vähentää merkittävästi ja nopeasti fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, kertoo Liski.

Kantojen ja kasvavien puiden osalta polttaminen ei ole lainkaan niin suotuisaa. Kasvavat puut toimivat metsien hiilinieluina.

– Kaikki puunpoltto ei ole siis huonoa ilmaston kannalta ollenkaan, vaikka osan on, toteaa Jari Liski.

Puunpolton vaikutuksia metsän hiilitaseeseen voi myös parantaa tehostamalla metsän hiilensidontaa ja varastoimalla metsiin lisää hiiltä. Tutkijat haluavatkin etsiä näitä keinoja, mutta ensin on tunnustettava puunpolton päästöt ilmastoon.

Tarvitaan radikaaleja toimia

Ilmastopoliittinen ongelma syntyy ristiriidasta lyhyen ja pitkän aikavälin päästönrajoitustavoitteiden välillä. Lyhyellä aikavälillä - ennen vuotta 2050 tai vähintään ennen vuosisadan vaihdetta - tarvittaisiin hyvin radikaaleja päästöjen vähennyksiä, jotta ilmaston nopean lämpenemisen riskit voitaisiin välttää. Yksi kompensaatiokeino on hiilen sitominen pois ilmakehästä, metsien tapauksessa hiilivarastojen voimakkaampi kartuttaminen, mikä merkitsisi esimerkiksi talousmetsien vajaakäytön tukemista.

Hiilivarastoja ei voida kuitenkaan loputtomasti kartuttaa ikääntyneitten metsien hiilensidontakyvyn heikkenemisen takia. Samalla vaarannettaisiin talousmetsien säilyminen laadukkaan uusiutuvan biomassan tuottajina.

Uusiutuva bioenergia halutaan pitää päästöttömänä

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n päästölaskentaohjeiden väärä tulkinta on myös ohjannut pitämään puunpolttamista päästöttömänä, koska sitä energiasektorilla kohdellaan päästöneutraalina. Se kuitenkin huomioidaan IPCC:n inventaarioissa aivan oikein metsän hiilitaseissa. Tulevissa kansainvälisissä päästörajoitussopimuksissa metsien hiilitase olisikin huomioitava kattavammin, energiasektorin fossiilisten hiilidioksidipäästöjen ohella.

Hallitukset ovat mielellään korostaneet puunpolton päästöttömyyttä pyrkiessään vähentämään kasvihuonepäästöjä, ja epäilyt puuenergian päästöttömyydestä on leimattu kansallisen edun vastaisiksi.

Yhdysvalloissa 78 tiedemiestä vetosi maan ympäristönsuojeluvirastoon (Environmental Protection Agency), jotta puunpolton päästöttömyysväitteistä luovuttaisiin. Muuten laskelmat eri energiamuotojen päästövertailuista ovat vinoutuneita.

Euroopan unioni velvoittaa Suomea nostamaan uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetun energian osuuden 38 prosenttiin energian loppukäytöstä vuoteen 2020 mennessä. Merkittävä osa tästä on tarkoitus tuottaa metsähakkeella. 

Liikennepolttoaineissa biopolttoaineiden tavoiteosuus on 20 prosenttia.

Simojoen jäidenlähtö on vähitellen alkamassa. Koskipaikoissa jäät ovat jo liikehtineet, mutta Lapin ely-keskuksen mukaan pakkasyöt pitävät joen vielä rauhallisena.

Tänä vuonna Simojoella ei ole odotettavissakaan viimevuotisen kaltaista jääpatoa. Jäät ovat olleet niin ohuet, että niitä ei ole voitu edes sahata.

Viime vuoden huhtikuussa Simojoen vesi oli nousemassa jo vahinkoja aiheuttavaksi tulvaksi huhtikuun toiseksi viimeisellä viikolla. Sitten jäät lähtivät kertarysäyksellä, kuten videostamme nähdään.

Jääpadon laukeamisen odottelu voi olla pitkäpiimäistä touhua, sillä se on arvaamaton ja oikullinen. Ja kun pato lopulta lähtee, se tekee sen nopeasti.

Kontiovaaran mutkitteleva hiekkatie on jo lähes kuiva Lieksan takamailla. Erä-Eeron savottakämpän pihapiiriä halkova Keljänpuro kohisee huhtikuun tarinoitaan, ja matkalla piilokojulle näemme useita karhun jälkiä.

– Tuossa on eiliset jälet näköjään, katohan kun kynnetkin erottuvat nuin selevään. Saattaisi olla sen viimesyksyisen pihassapelautujan tekosia, sitä ei olekaan vielä tälle vuotta näkynyt, meitä piilokojulle opastava Eero Kortelainen juttelee.

Kortelainen on tarjonnut ohjattuja luontoelämyksiä Lieksassa jo viitisentoista vuotta, ja hän tuntee Kontiovaaran alueen ja sen eri eläinlajit hyvin.

– Lintujen kohta minua harmittaa, nytkin pitäisi teeren soida jo täysiään, vaan eipä kuulu mitään. Samoin ilves on käynyt olemattomiin, eivätkä täällä sudetkaan tunnu hengissä pysyvän, Eero Kortelainen sanailee selvästi harmissaan.

Ahma kiertää maailman ympäri vajaassa vuorokaudessa

Karhuja alueella liikkuu useampiakin, samoin ahmakanta on pysyvä. Sana siitä on kiirinyt ympäri maailmaa, ja Lieksaan lennetään jopa vain yhdeksi yöksi kuvaamaan ja katsomaan ahmaa ja karhua Yhdysvaltoja, Australiaa, ja Ranskaa myöten. Nytkin yhdellä kojulla omaa elämystään odottavat Kanadasta ja Australiasta kolmeksi päiväksi Lieksaan saapuneet kuvaajat.

Sosiaalinen media kuljettaa onnistuneet kuvat hetkessä halki maailman, ja Kortelainen kertoo, että yhteydenottoja tulee ulkomailta kasvavaan tahtiin. BBC:n kuvausryhmä saapuu Kontiovaaran maisemiin kesällä.

– Paljon käy ihmisiä aivan vain katselemassa erämaan elämää, ilman sen kummempaa kuvaamisen vimmaa. Monelle jo tämän paikan hiljaisuus ja syrjäinen rauha tuntuvat olevan huikeita elämyksiä, Eero Kortelainen kertoo.

Yhtäkkiä kojulla alkaa tapahtua

Olemme odotelleet luontoharrastaja ja -kuvaaja Pekka Ovaskaisen kanssa piilokojun suojissa nyt pari tuntia. Hyvin hiljaista suputtelua sopii harrastaa, ja sen myötä olemme selailleet tabletin näytöltä Ovaskaisen kuva-aarteita viime vuosilta. Kuvista näkee, että kameran takana on konkari.

– Joitakin kuviani olen laitellut tuonne maailmalle kilpailuihin, on sieltä jokunen mukava tunnustuskin tullut. Näitä nuoren karhun kuvia muun muassa on kyselty, ja hiljattain sain tunnustusta onnistuneesta joutsenkuvasta, Pekka Ovaskainen kertoo.

Ahman kanssakin Ovaskainen on jo tuttu pitkältä matkalta. Jotkut yksilöt hän kertoo tunnistavansa jo suoraan värityksen perusteella.

Kello on kulkenut neljästä puolikahdeksaan lähes huomaamatta, ja silloin aivan kuin tyhjästä eteen ilmestyy ahma. Se seisoo hetken hievahtamatta, ja alkaa sitten hitaasti laukaten lönkytellä aukiota ympäri. Pää pyörii ahkeraan, kun peto kuuntelee ja tarkkailee maisemaa aukion reunojen ulkopuolella.

Ahman tummat kasvot saavat kehyksen korvien ylälaidan vaaleasta väristä, myös vartaloa pyörtää vaalea rantu, joka erottuu hyvin muutoin tummanruskeasta, kiiltävästä turkista.

Kojun vierustan luona pyöriessään ahma kuulostaa mutisevan jotain, aivan kuin se höpöttelisi itsekseen. Iltapalaa taisi Eeron kätköistä etsiä. Noin vartin verran aukiolla pyörittyään ahma katosi lähes yhtä yllättäen, kuin oli ilmaantunutkin.

Tuntia myöhemmin aukiolle saapui vielä toinenkin ahma, edellistä hieman isompi ja tummempi. Luonne-erotkin näkyivät heti, toinen tulija oli paljon varovaisempi, ja pysähtyi kuuntelemaan tarkasti vähän väliä.

Mainosvideota kimppakirjaan

Kontiovaarassa käy nykyisin varsin paljon ulkomaalaisia. Ranskalaiset Olivier Larrey ja Remy Charamond ovat saapuneet Lieksaan Kainuun kautta. Ahman kuvaaminen on Kontiovaarassa varmempaa, ja miehet kertoivatkin tyytyväisinä saaneensa hyvää kuvamateriaalia videoonsa.

– Olemme kuvanneet jo useamman vuoden yhteisprojektina suomalaisten kanssa kirjaa taiga-alueen nisäkkäistä ja elämästä. Nyt kirja alkaa olla kasassa ja olemme hakemassa vielä videomateriaalia täältä sen markkinointia varten, kertoo Remy Charamond.

Katupölyä on tänä vuonna runsaasti joka puolella Suomea. Liukkaan talven vuoksi hiekoitushiekkaa on ajettu runsaasti ja kuiva kevät lisää pölinää.

Astma- ja allergialiiton Länsi-Pohjan yhdistyksen allergia- ja astmaneuvoja Kaarina Vehkaperä sanoo, että ihmiset kysyvät neuvoa katupölyn aiheuttaman pitkittyneen flunssan hoitamiseen ja muun muassa lasten korvatulehduksiin.

– Katupöly rasittaa kansantaloutta siinä mielessä, että näihin aikoihin ihmisten poissaolot töistä lisääntyvät johtuen pitkittyneistä flunssista ja jälkitaudeista, joihin katupöly liittyy, Vehkaperä toteaa.

Katupölyssä on muun muassa autojen pakokaasua, asfaltti- ja kumipölyä sekä metallia.

– Katupölyssä on aikamoinen coctail, sille altistumista kannattaa välttää, Vehkaperä jatkaa.

Suodattimet esiin

Katupölyä leijailee ilmassa kuukauden päivät.

Länsi-Pohjan alueella katujen puhdistus on aloitettu, mutta työtä riittää vielä pitkään. Vehkaperä neuvoo katupölystä kärsiä välttämään liikkumista siellä, missä pölyä on runsaasti.

– Kotona voi käyttää myös ikkunansuodattimia, sitten on suoraan sieraimiin laitettavia nenäsuojaimia ja hengityssuojaimia.

Astma on yleisin pitkäaikainen hengityssairaus Suomessa. Sitä sairastaa arviolta kymmenisen prosenttia väestöstä.

Nuohoojan puhelin soi keväällä ja kesällä tiuhaan. Usein yhteydenoton aihe on savupiippuun tai ilmastointihormiin muuttanut kutsumaton vieras.

– Pahimmillaan kevätkesällä poistamme kymmeniä pesiä hormeista ja piipuista sekä muista talojen rakenteista. Ihmiset havahtuvat rapinaan tai siihen, että hormi haisee, koska naakkoja voi myös kuolla pesiin. Tai sitten takka ei pesän takia vedä, sanoo piirinuohooja Marko Miettinen Heinolasta.

Tyypillisesti nuohooja saa tiedon naakanpesästä ei-toivotussa paikassa pelastuslaitoksen kautta. Pelastuslaitokselle avunpyyntö taas tulee usein hätäkeskuksesta, kun asukas on huomannut piipussa elämää.

– Nämä eivät ole pelastuslaitokselle isotöisiä tehtäviä, mutta nuohooja saattaa joutua tekemään töitä pitkäänkin poistaakseen pesät hormeista, kertoo Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen Heinolan aluepalopäällikkö Tapani Lehtinen.

Pelastuslaitos auttaa tarvittaessa kiipeliin jääneet linnut pois ahtaista hormeista, mutta tehtäviä on Lehtisen mukaan suhteellisen harvoin.

Useimmiten ongelma on siinä, että järeitä pesiä rakentavat linnut, usein naakat, tukkivat pesärakenteillaan hormit, eikä esimerkiksi takka toimi. Tämä puolestaan aiheuttaa lämmitysongelmia.

Samassa piipussa monta isoa pesää

Piirinuohooja Miettinen huomauttaa, että oman haasteensa pesien poistamiseen tuo se, että linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja.

Nopeus ja ennaltaehkäisy ovatkin pesijien karkottamisessa valttia.

– Jos lintu ei ole vielä muninut, odotetaan linnun poistumista pesästä, poistetaan pesä ja pannaan verkot päälle, Miettinen sanoo.

Naakka saattaa rakentaa hormiin useita pesiä päällekkäin.

– Enimmillään 12-metrisessä piipussa on ollut viisi pesää päällekkäin. Naakka kantaa ensin pesän alle risuja tai jos hormeissa on irtotiiliä, se tiputtelee niitä alas. Lintu ompelee risuista lukkopesän, jonka päälle se kasaa savea ja sen päälle untuvaa, Miettinen sanoo ja jatkaa:

– Pahimmillaan yhdessä pesässä voi olla 150 litran jätesäkillinen tavaraa. Ja naakka on vikkelä otus, se rakentaa pesänsä jo vuorokaudessa.

Naakat viihtyvät pesimäalueillaan suurissa parvissa. Kun nuohooja ryhtyy sörkkimään pesää, toimia kerääntyy seuraamaan yhdyskunnallinen lintuja.

– Siinä on äkkiä 50–100 naakan lauma rääkkymässä lähipuussa, kun ne huutavat toisensa apuun suojelemaan pesää. Mutta eivät ne päälle ole koskaan käyneet, Miettinen sanoo.

Suojaa hormit ajoissa

Jos naakka perustaa pesänsä esimerkiksi talon lämmittämisen kannalta tärkeisiin hormeihin, pesä on poistettava. Jotta ongelmilta vältyttäisiin eivätkä siivekkäät ehtisi rakentaa piippuihin massiivisia rakennelmiaan, linnunmentävät kulkuaukot kannattaa tilkitä jo hyvissä ajoin.

Lintutarhan hoitaja Olli Vuori Heinolan lintutarhalta muistuttaa, että naakkakanta on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Samalla kolopesijälle mahdolliset luontaiset pesimäpaikat ovat käyneet vähiin.

– Niinpä naakka hakeutuu sinne, mistä koloja löytyy. Ilmanvaihtoräppänät ja kaikki käyvät. Naakka on viisas keksijälintu, joka kyllä löytää kolot ja pesäpaikat.

Vuori myöntää, että jos naakan pesä tukkii talon ilmastointikanavan tai savupiipun, pesä on poistettava, mutta mielellään pesiminen estettäisiin ennalta.

– Reikien eteen kannattaa laittaa naakkaverkkoa. Muuten linnut menevät koloihin ennemmin tai myöhemmin, koska pesäpaikoista on pulaa. Tosin jos verkkoja alkaa laittaa nyt, se voi olla katastrofi, jos naaras hautoo jo pesässä munia ja jää nalkkiin.

Paras aika suojata talon piiput ja ilmanottoaukot on laittaa tiheäreikäistä verkkoa aukkojen suojaksi syksyllä tai talvella.

Vuoren mukaan julkisissa laitoksissa kuten sairaaloissa on jo ymmärretty verkkojen merkitys, mutta monelle omakotitaloasujalle tulee yllätyksenä, että suojaamattomaan hormiin voi ilmestyä asukkaita.

Välkky lintu löytää pesäpaikan

Nuohoojan mielestä naakkoja on liikaa ja ne ovat todellinen riesa.

– Kun yksi talo verkotetaan, ne ovat heti seuraavassa. Ei siinä ehdi perässä juosta. Naakka on niin välkky, että se kyllä keplottelee itsensä sisään, jos verkko on heppoisesti laitettu tai vääränlainen, sanoo piirinuohooja Miettinen.

Hän huomauttaa, että savupiipun tukkiva linnunpesä on myös paloturvallisuus- ja häkäriski.

– Jos hormissa on jätesäkillinen kuivaa risua, ja asukas lämmittää hormia eikä tiedä pesästä, se voi alkaa kyteä pelkästä lämpötilasta. Kun mummo heittää tulet uuniin, takka ei vedä ja häkää tulee sisälle. Siinä mielessä naakka on haittalintu.

Jos ilmastointihormien ja piippujen suojaaminen naakkainvaasiolta ei muuten houkuta, kannattaa huomioida, että pesän poistaminen mutkikkaista ja ahtaista koloista voi olla hankala ja kallis urakka.

Toisinaan hormia joudutaan jopa purkamaan kekseliäiden lintujen pystyttämien pesärakennelmien poistamiseksi, Miettinen kertoo.

– Pahimmillaan se on usean päivän homma eikä mitään halpaa lystiä. Siksi asukkaan kannattaa toimia heti, jos näkee piipun päällä mustia lintuja. Jos ne ehtivät munia sinne, silloin ollaan jo ongelmissa.

Tarvitaan onnea ja todella hyvä kasvupaikka, jotta suosikiksi nousseen magnolian saa kukkimaan kotipuutarhoissa, sanoo hattulalainen puutarhuri Timo Koskinen.

Jo muinaisten kiinalaisten kasvattama kasvi menestyy Koskisen mukaan vain eteläisimmässä Suomessa.

– Omassa pihassani en ole saanut magnoliaa kahta vuotta kauempaa pysymään edes hengissä. Ei kannata siis asettaa odotuksia satavuotisesta kukinnasta, sanoo Koskinen.

Suomi jaetaan kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen sen mukaan, miten kasvit menestyvät alueella. Esimerkiksi valtaosa Kanta-Hämeestä kuuluu kolmosvyöhykkeeseen. Maakunnasta vain Hattula ja Hämeenlinna ovat kakkosvyöhykkeellä, jossa voi kasvattaa lämpimimpien olosuhteiden kasveja.

Kaupassa kannattaakin olla tarkkana, muistuttaa Koskinen.

– Taimimyymälöissä on paljon sellaisia kasveja, joissa on merkintänä ykkönen tai kakkonen. Magnoliasta oikein hyvissä olosuhteissa kolmosvyöhykkeellä on ehkä iloa viherkasvina, mutta toinen asia on, kukkiiko se koskaan.

Joissain tapauksissa taimimyymälöissä muun muassa japaninmagnoliaa myydään siten, että kasvin tunnistelipukkeessa on kasvuvyöhykkeen kohdalla kysymysmerkki. Eli myyjä pesee kätensä.

Onneaan voi kokeilla

Puutarhuri Timo Koskisen mukaan myös etelän hedelmiä myydään hämäläispuutarhoihin.

– Persikkaa näkee tarjottavan aika ajoin. Toki meillä maakunnassa joka kaupungista löytyy paikkoja, joissa on todella hieno pienilmasto pihapiirissä, usein sellainen on saatu aikaiseksi pitkällisen työn ansiosta.

Se, että ykkösvyöhykkeen kasveja myydään kolmosvyöhykkeellä, on Koskisen mielestä osittain myös filosofinen.

– Ihmiset on saatu uskomaan ilmastonmuutokseen, joka koetaan positiivisena seikkana: uskotaan, että kun ilmasto muuttuu, se mahdollistaa uusien kasvien käytön. Kauppa taas myy sitä, mitä asiakas ostaa.

Koskinen kannustaa kotipuutarhureja kuitenkin kokeilemaan.

– Toisaalta on niinkin, että Suomessa yleisesti menestyvien kasvien määrä on suhteellisen rajallinen, ja monelle uuden erikoisuuden tuleminen markkinoille on kokeilemisen arvoinen paikka. Tätä en missään nimessä aseta kyseenalaiseksi. Jos ykkösen kasvista saa jotain elonmerkkejä kakkosen, kolmosen vyöhykkeellä, niin kaikki on voittoa.

Taimimyymälöiden sen sijaan pitäisi Timo Koskisen mielestä olla vastuullisempia. Vallankin kun lainsäädäntö on kallistunut kevyempään suuntaan Schengenin sopimuksen myötä. 

– Sopimus avasi markkinoita ja muutti vaatimuksia. Viranomaiset ovat kohtalaisen kynnettömiä, eikä tulli pysy perässä, kun tavaraa ulkomailta tulee, sanoo Koskinen.

Uuden sulfaattia vedestä poistavan järjestelmän toimivuudesta on saatu hyviä tuloksia. Itä-Suomen yliopiston tutkijaryhmä testaa yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun ja Geologian tutkimuskeskuksen kanssa menetelmää, jolla esimerkiksi kaivosvesistä voidaan poistaa sulfaattia.

Muutaman kuukauden aikana tehdyissä alustavissa tutkimuksissa kaivosveden sulfaattipitoisuus on saatu laskemaan kahdesta grammasta litrassa 0,2 grammaan litrassa. Vedestä on siten saatu sulfaatin osalta juomakelpoista eli se ei maistu enää suolaiselta.

Tulos on saatu, kun vettä on käsitelty yhden kuution verran tunnissa. Menetelmää on testattu aidossa ympäristössä usean suomalaisen kaivoksen yhteydessä ja yhdessä ulkomaisessa kohteessa.

Itä-Suomen yliopistossa tutkimusta johtavan professori Jouko Vepsäläisen mukaan seuraava askel on käsitellä kaivosvesiä suuremmalla vesimäärällä eli kymmenellä kuutiometrillä tunnissa. Menetelmää aletaan testata lähiaikoina myös hajuhaittojen poistamiseen puunjalostusteollisuudessa.

Esimerkiksi sellutehtailla kiertovedet saadaan puhdistettua, mutta prosessissa muodostuva rikkivety saa veden haisemaan mädältä kananmunalta. Vepsäläinen uskoo vahvasti uuden menetelmän mahdollistavan myös tämän ongelman poistamisen puunjalostustehtailla.

– En näkisi mitään syytä, miksi se ei toimisi myöskin niissä, hän toteaa.

Menetelmän yksityiskohdista professorin Vepsäläinen ei voi vielä kertoa tarkemmin, sillä se odottaa vielä patenttia. Selvitettävänä on vielä se, mihin vedestä erotettua sulfaattia voisi käyttää.

Tutkimuksen johtaja ylistää yhteistyökumppaneja, jotka mahdollistavat menetelmän tutkimisen ja hän kertoo tutkijaryhmän olevan hyvin innoissaan löydöksistä.

– Käden ulottuvilla on ratkaisu ongelmaan, jota kukaan muu ei ole onnistunut poistamaan, Vepsäläinen toteaa.

Osa lintulajeista on aloittanut jo pesintänsä.

– Sinisorsat ovat munineet hyvän aikaa sitten. Tietääkseni sorsapoikueita on jo nähty. Ulkosaaristossa haahkoilla on muninta käynnissä. Viherpeippo on aikainen pesijä. Rastaat aloittelevat pesintää aivan näinä päivinä.

Näin kertoi Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen Yle Radio Suomen Ajantasassa.

Pesiä nähdäkseen ei tarvitse olla varsinainen bongari. Helpoimmin havaittavia pesiä ovat harakan pesät. Äänekkäiden rastaiden pesät näkee keväällä selvästi lehtipuissa oksanhangoissa. Haara- ja räystäspääskyt ovat suorastaan riippuvaisia ihmisistä, koska niiden pesät ovat rakennuksissa.

Lokki kyhää pesän vauhdilla, pussitiainen loihtii taidokkaan rakennelman

Lokkien ensimmäiset pesäainekset alkavat lähipäivinä ilmestyä kaupunkien katoille. Lokki on nopeimpia pesien tekijöitä.

– Se saattaa olla yksi tai kaksi päivää, niin tekele on jo kasassa. Lokin pesähän on muutama ruohonkorsi pesäkuopan ympärillä – se on siinä.

Sen sijaan pesän tekeminen on ikuisuusprojekti petolinnuille, esimerkiksi kanahaukalle ja kotkalle, jotka pesivät vuosikausia samoissa pesissä.

– Kannetaan uutta risua sinne päälle. Lopputuloksena saattaa olla jopa parin metrin korkuinen risulinna, sanoo Birdlife Suomen Tero Toivanen.

Pikkulinnuista taidokkaimpiin pesänrakentajiin kuuluu Toivasen mukaan pussitiainen. Se on uusi pesimälaji Suomessa. Pussitiainen pesii pääkaupunkiseudulla.

– Pussitiainen kutoo umpinaisen pesän ja siihen pitkän tunnelimaisen suuaukon. Se on todella taidokas rakennelma. Sitä ei parissa päivässä tehdä.

”Uskomatonta, että pesä pysyy paikallaan”

Pikkulinnut käyttävät pesämateriaalina sammalta, heinän- ja ruohonkorsia. Osa lajeista vuoraa pesän untuvilla.

Yle Radio Suomen Ajantasassa kysyttiin Tero Toivaselta, käyttääkö pikkulintu pikkulasten päästä kammattuja takkutukkoja, jos sellaisia laittaa puun oksalle.

– Kyllä hyvinkin voi käyttää. Mutta lemmikkieläinten karvat ovat erinomaista pesämateriaalia.

Toivasen mukaan lintujen pesät ovat hämmästyttävän kestäviä.

– Se on varsin uskomatonta, miten ne saavat sen pesän pysymään paikallaan ja kasassa. Pesä saattaa olla hyvinkin ohuiden ruohovartisten kasvien varassa.

Hienoimmatkin vaivalla tehdyt pikkulintujen pesät ovat kuitenkin kertakäyttötavaraa. Syksyllä ne jätetään. Pesä jää puuhun, pikkuhiljaa maatuu ja seuraavana talvena se putoaa.

Linnun pesä voi olla myös liikkuvassa paikassa

Miksi jotkut linnut pesivät maahan, joka paikkana tuntuu turvattomalta?

– Linnut luottavat suojaväriinsä. Ihmisen lähestyessä maapesijöistä joku lehtokurppa ja kanalinnut lähtevät pesältään aivan vasta jalan alta, sanoo Tero Toivanen.

Erikoisimmista pesäpaikoista tunnetaan erityisesti harmaasieppo ja västäräkki.

– Pesä saattaa olla kukkaruukussa. Västäräkki voi tehdä pesän talviteloilla olleeseen veneeseen. Tai jos seinää vasten on erehdytty jättämään harja nojalleen, siihen joku päivä ilmestyä harmaasiepon pesä.

Suomessa on sellainenkin erikoisuus kuin lintu, jonka pesä liikkuu pitkiä matkoja.

– Räystäspääsky pesii saariston yhteysaluksilla. Kokonainen yhdyskunta seilaa edestakaisin kahden mantereen väliä. Ne pärjäävät aivan mainiosti, lentävät pesän mukana ja hakevat ravintoa ympäristön vesialueelta.

Herkimmin kotinsa hylkää huuhkaja, sisukkaimmin säilyttää haahka

Huuhkaja on tunnetuin esimerkki pesänsä herkästi hylkäävästä lajista. Myös laulurastas hylkää äärettömän herkästi pesänsä. Toisaalta monet linnut nopeasti tottuvat ihmiseen. Sellainen on esimerkiksi haahka.

– Hautovaa haahkamammaa saattaa päästä pesällä vaikka silittämään, kertoo Toivanen.

– Mutta tätä en kuitenkaan suosittele! hän tarkentaa heti perään.

Pesän hylkäämisessä ratkaisevaa on, kuinka pitkällä pesintä on. Mitä pidemmälle pesintä on edennyt, sitä epätodennäköisemmin häiriköinti johtaa pesän hylkäämiseen.

– Haudontavaihe on hyvin herkkä. Silloin lintu voi hylätä pesänsä, koska sillä on silloin vähemmän menetettävää.

Toivanen muistuttaa, että luonnonsuojelulain mukaan rauhoitetun linnun pesä tulee jättää rauhaan. Toisaalta ihmisen ja linnun yhteiselo on mahdollista, jos lintu tekee pesän esimerkiksi kesämökin verannan nurkkaan.

– Pienellä varovaisuudella ja huomaavaisuudella yhteiselo voi onnistua. Kyllä linnut tottuvat rauhalliseen, säännölliseen kulkemiseen aika helpostikin, sanoo Toivanen.

Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivasen haastattelu lintujen pesistä on kuultavissa kokonaisuudessaan Yle Radio Suomen kello 14:03 Ajantasassa maanantaina 27.4. sekä sen jälkeen Yle Areenassa.

Syysviljat ovat talvehtineet kohtalaisesti Kymenlaaksossa. Lohkokohtaiset erot voivat kuitenkin olla suuria. Syksy oli otollinen syysviljojen kylvöille eikä talvikaan ollut erityisen paha maaliskuun lämmintä jaksoa lukuunottamatta.

Syyskylvöjen epäonnistuminen tietää viljelijöille lisää työtä, sillä lohkot on kylvettävä uudelleen. Myös hukkaan menneistä ja uusista siemenistä tulee kustannuksia. Kymenlaakson kylvöalasta noin 10-20 prosenttia on kylvetty syyslajikkeille. Kevään peltotyöt käynnistyvät suuremmassa mitassa parin viikon kuluttua.

Lapin liiton hallitus käsitteli maanantaina kokouksessaan Rovaniemen - Itä-Lapin- maakuntakaavan lausuntoja ja linjasi kaavan jatkovalmistelua. Esillä oli myös Kemihaaran allastaminen, josta äänestettiin. Asian puolesta äänesti 12 henkilöä, kaksi henkilöä vastusti. Allastamista vastustivat kemijärveläiset Juha Pikkarainen (vas.) ja Arto Ojala (kok.). Äänestyksessä poissa oli yksi.

Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi kertoo, että nyt kaavan valmistelu etenee muun muassa ympäristön vaikutusten arvioinnin ja Natura-selvityksen osalta. Riipi arvioi, että kaava voisi ehkä vuoden päästä mennä valtioneuvoston käsittelyyn. Kaava etenee ympäristöministeriön kautta valtioneuvoston käsittelyyn, joka neuvottelee vielä EU-komission kanssa. Valtioneuvosto pohtii, onko allas yleisen edun mukainen.

Asiaa vaatii valtioneuvoston käsittelyn, sillä Kemihaaran tekoallas heikentäisi Natura 2000-alueen luonnonarvoja.

– Iso keissi. Suomessa ei ole valtioneuvosto aiemmin ottanut Natura-asiaan kantaa. Tässä on ennakkotapausluonne tulossa tämän kaavan osalta, Riipi sanoo.

Valtioneuvoston käsittelyn jälkeen kaava palautuu Lapin liiton valtuustoon. Tämä voi Riipin arvion mukaan viedä noin kolme vuotta.

Rovajärven ampua-alueesta kompromissi puolustusvoimien kanssa

Lapin liiton hallitus käsitteli myös Rovajärven ampuma-alueen maakäyttöratkaisuja. Maakuntajohtaja Mika Riipi kertoo, että puolustusvoimien kanssa on päästy kompromissisopimukseen. Siinä puolustusvoimat saavat pohjoisesta javaruksentiehen saakka laajennusalueita. Samalla puolustusvoimat sitoutuuu vapauttamaan rakentamisen Rovaniemi-Kemijärvi tien varressa olevalle alueelle. Tälle alueelle ei aiemmin ole sallittu täydennysrakentamista, koska ampuma-alueen rajat eivät ole sitä sallineet.

Ratalinjaa viedään eteenpäin kahden vaihtoehdon kautta

Lapin liiton hallitus käsittely myös ratalinjaa Rovaniemen ja Sodankylän välille. Hallitus päätti yksimielisesti, että jatkovalmisteluun viedään kaksi vaihtoehtoa: Rovaniemi- Kemijärvi- Pyhätunturi-Sodankylä, sekä suoraan Rovaniemeltä nelostietä mukaileva reitti Sodankylään.

Kaavasta lukuisia muistutuksia

Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavasta annettiin valmisteluvaiheessa yhteensä 151 lausuntoa ja mielipidettä. Lausuntoja kunnilta tai kuntayhtymiltä tuli 11, viranomaisilta 17. Mielipiteitä yhteisöiltä, yhdistyksiltä ja yksityisiltä tuli yhteensä 123.

– Muistutuksia on paljon. Kaavahan on tunteita herättävä, koska siellä on isot kysymykset – altaisiin liittyvät kysymykset, Rovajärvi, tuulivoima. Kyllä tämä on todella massiivinen tämä kaava. Siinä mielessä hallitus oli yksimielinen, että ainoastaan Kemihaarasta äänestettiin, kertoo maakuntajohjaja Mika Riipi.

Rovaniemen Itä-Lapin maakuntakaava lähtee nyt niin sanotulle viimeiselle kierrokselle. Sen aikana tehdään jatkovalmistelua ja lisäselvityksiä. Riipin mukaan kaava tulee jälleen nähtäville loppusyksystä.

New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo ilmoitti maanantaina, että kaikista osavaltion omistamista ja hallinnoimista rakennuksista sammutetaan öisin ylimääräiset ulkovalot lintujen pääasialliseen kevät- ja syysmuuttoaikaan.

Ulkovalot, jotka eivät ole välttämättömiä, sammutetaan vastaisuudessa lintujen muuton aikaan iltayhdeltätoista. New Yorkin osavaltio sijaitsee yhdellä Pohjois-Amerikan neljästä tärkeimmästä lintujen muuttoreiteistä.

Monet muuttolinnuista lentävät muuttomatkallaan öisin ja suunnistavat tähtien avulla. Mutta erityisesti huonolla säällä rakennusten kirkas ulkovalaistus saattaa hämätä lintuja ja saada ne törmäämään niiden seiniin tai ikkunoihin tai maahan.

Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan jopa 500 miljoonasta miljardiin lintua kuolee maassa vuosittain ulkovalojen seurauksena.

Vastaisuudessa valot sammutetaan New Yorkissa keväisin huhtikuun puolesta välistä toukokuun loppuun ja syksyisin elokuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin.

New York liittyy useiden muiden Yhdysvaltojen suurkaupunkien joukkoon sammuttamalla valot. Lintujensuojelujärjestö Audubonin Lights Out -ohjelmassa ovat järjestön mukaan mukana jo itärannikon kaupungeista esimerkiksi Baltimore ja Washington D.C. ja muista suurista kaupungeista muun muassa Chicago, Minneapolis ja San Francisco.

Myös monet yksityiset New Yorkin tunnetut rakennukset, kuten Rockefeller Center, Chrysler Building ja Time Warner Center, ovat päättäneet jo aiemmin liittyä ohjelmaan.

Ihminen on halkaissut atomin, opetellut vaihtamaan sydämen ja käynyt kuussa, mutta kukaan ei tunnu voivan mitään lehtokotiloille, jotka jatkavat puutarhojen valtaamista.

Ilman luonnollista vihollista lehtokotilot tuntuvat olevan hillitsemätön luonnonvoima, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Lehtokotilot heräävät, kun lumi sulaa pois ja päälle saadaan vesisateita. Kun lämpötila on nollan yläpuolella muutaman viikon, ne nousevat esiin.

– Näin kevään ensimmäisen kotilon tänään ja ajattelin, että voi ei, sieltä ne taas tulevat, parahtaa puutarha-alan ammattilainen, Lahden puutarhaseuran puheenjohtaja Heli Kiander.

– Tämä talvi on ollut kovin erilainen eri puolilla Suomea. Länsirannikolla tilanne on erilainen kuin esimerkiksi idässä, pohjoisesta puhumattakaan. Vielä ei voida sanoa lehtokotiloiden tilaa koko Suomen osalta, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon eläkkeellä oleva intendentti Ilmari Valovirta. 

Heti herättyään lehtokotilot ovat nälkäisiä ja liikkuvat paljon.

– Niitä näkyy paljon, sillä kaikki kynnelle kykenevät etsivät ruokaa. Sen jälkeen alkavat lemmen touhut. Parin kolmen viikon päästä munitaan, ja silloin ne ovatkin piiloissaan, sanoo Valovirta.

Myrkyilläkin on rajansa

Lehtokotilo on ekspertti lisääntymään. Se tekee kesässä parhaimmillaan kolme munaryhmää, joissa on useampi kymmenen munaa kerralla. Päämuninta tapahtuu kuitenkin syksyllä.

– Joka ikinen aikuinen yksilö, joka saadaan keväällä tapettua, tarkoittaa 100–200 nuorta kotiloa vähemmän syksyllä, muistuttaa Valovirta.

Lehtokotiloiden torjuntaan on toki kehitetty oma torjunta-aineensa, mutta tavallista kuluttajaa saattaa kauhistuttaa hinta. Ainetta pitäisi levittää uudestaan jokaisen sateen jälkeen, eli kattava torjunta käy kukkarolle.

Moni kuluttaja on keksinyt, että rautasulfaatti, jota käytetään mm. keittomaalin valmistamiseen ja puun harmaannuttamiseen, ajaa saman asian. Asiantuntija suhtautuu rautasulfaattiin varauksella.

– Se ajaa toki saman asian, mutta kasvien kanssa pitää olla varovainen. Rautasulfaattia ei esimerkiksi saisi joutua kasvien lehdille, kun taas Ferramolia voi levitellä suht' huolettomasti ja rautasulfaattiakin saa olla lisäämässä aina sateen jälkeen, muistuttaa Kiander.

Valovirta suosittaa tekemään kotiloille suojan vaikkapa kosteista laudoista.

– Jokin sellainen suoja, joka houkuttelee niitä kosteudella, minkä alle ne voivat mennä. Sieltä ne sitten löytää ja ne on helppo lapioida vaikkapa ämpäriin. Sitten voi heittää vaikkapa kiehuvaa vettä päälle.

Kaikkien pitää osallistua keruuseen

Lehtokotiloiden kerääminen on edelleen hyvä keino torjua niiden leviämistä, mutta silloin esimerkiksi omakotitaloalueilla vaaditaan yhteishenkeä. Puutarhojen riesaksi muodostunut lehtokotilo on rantautunut Suomeen alunperin ulkomailta tuotujen kasvien mukana.

– Kotiloiden keräämisen teho kärsii siitä, jos kaikki alueella asuvat eivät hoidakaan omaa osuuttaan. Hyvä tapa saada kaikki mukaan on järjestää esimerkiksi talkoot, joissa käydään läpi kaikki asuinalueen pihat, opastaa Kiander.

Kerättyjen kotiloiden hävittäminen on sitten vielä oma ongelmansa. Kaikki keinot ovat sallittuja kotiloiden tappamisessa.

– Hävitän itse keräämäni kotilot upottamalla ne etikkaliuokseen, jolloin ne kuolevat välittömästä. Etikka on lisäksi sen verran edullista, että se ei tule kovin kalliiksi, kertoo Kiander.

Luonnolliset viholliset puuttuvat

Moni on ihmetellyt sitä, että kotilolta puuttuvat luonnolliset viholliset, jotka hillitsisivät kantaa.

– Onhan näitä sentään joitain, kuten siili ja sammakot, joita pitäisi olla todella paljon, jotta ne hävittäisivät kotilot. Jotkin linnut, esimerkiksi varis ja naakka saattavat myös syödä kotiloita, mutta eivät nekään jaksa kaikkia syödä, huokaisee Kiander.

Ihminen voisi olla yksi kotilon vihollisista, mutta tuskinpa kukaan haluaa pelkkiä kotiloita syödä.

– Niitä pitäisi syödä todella paljon, eikä kotiloa voi ihan noin vain pannulle laittaa, vaan ne täytyy ensin pistää pariksi viikoksi jauhokuurille ja siinäkin on oma hommansa, muistuttaa Kiander.

Simolainen Heli Kelhälä on tallannut Maksniemen lenkkipolkuja kahden australiankarjakoiran kanssa vuosia. Kelhälä tietää, mitä paikkoja kannattaa varoa, ettei koirien turkista löydy ikäviä yllätyksiä, nimittäin punkkeja.

Tutkijoiden mukaan punkkikausi alkaa vasta, kun lumi on sulanut ja maan lämpötila on viiden asteen tienoilla. Kelhälän kokemukset ovat kuitenkin toisenlaiset.

– Löysin toisesta koirastani punkin sunnuntai-iltana. Se oli ensimmäinen havainto tälle kaudelle, kauhulla sitä aina odottaa, Kelhälä toteaa.

Kelhälä välttelee erityisesti pälvikohtia, jonne punkit ilmestyvät jo varhain keväällä.

– Pusikoiden juurella jossa on kuivaa, viimevuotista heinää. Siellä jos koirat käyvät nuuskimassa, niin silloin alan tarkastamaan turkkeja punkkien varalta, Kelhälä sanoo.

Keskellä kaupunkiakin voi saada punkin niskaan

Puutiainen aiheutti viikonloppuna kylmiä väreitä myös Kemissä. Keskustassa asuva nainen havahtui perjantai-iltana siihen, että niskassa oli jotain outoa.

– Se oli aivan musta, joten luulin sitä ensin luomeksi. Annoin sen olla ja laitoin nukkumaan. Lauantaina tytöntyttöni katsoi sitä ja säikähti, että mikähän se oli, kun se liikkuu.

Nainen kävi poistattamassa puutiaisen lauantaina, mutta tapaus ihmetyttää edelleen.

– En ole edes käynyt missään metsässä kävelämässä, olen ollut vain keskustassa. Joku arveli, että olisikohan se tipahtanut puusta, rouva toteaa.

Radio Free Europe / Radio Libertyn toimittajat vierailivat Tshernobylin ydinvoimalan lähistöllä Ukrainassa huhtikuun lopulla vähän ennen onnettomuuden vuosipäivää.

Toimittajat olivat ydinlaskeuman vuoksi evakuoituun alueeseen kuuluvassa Pripjatin kaupungissa, kun heitä lähestyi ilmeisen peloton kettu. Toimittajat heittivät ketulle syötäväksi leipiä ja makkaroita, joista kettu teki itselleen ”kerrosleivän”.

Pripjat oli noin 50 000 asukkaan kaupunki, kun se jouduttiin evakuoimaan onnettomuuden jälkeen. Kaupungin neuvostotyyliset rakennukset, mukaan lukien paikallinen huvipuisto, jäivät koskemattomina paikoilleen ihmisten lähdettyä. Alueelle pääsy on edelleen rajoitettua, sillä säteilyarvot ovat siellä yhä huomattavasti tavallista suuremmat ydinlaskeuman vuoksi.

Lukuisat villieläimet ovat vallanneet aution alueen. Alueelta löytyy kettujen lisäksi ainakin susia, hirviä, peuroja ja ilveksiä – viime vuonna alueella kuvattiin jopa karhu. Uhanalaisia Przeswalskin hevosia on tarkoituksellisesti istutettu alueelle. Toimittajat olivat tekemässä juttua alueen eläimistöstä, kun kettu ilmestyi.

Kettu rakensi itselleen hampaissaan useasta leivän- ja makkaransiivusta kerrosleivän ja jolkotteli sitten matkoihinsa.

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tuli kuluneeksi sunnuntaina 29 vuotta.