Saimaan järvilohi ajautui äärimmäisen uhanalaiseksi, kun kutujoet valjastettiin vesivoiman käyttöön. Järvilohen poikasten ranta-alueet ovat olleet Ala-Koitajoen säännöstelyn takia kuivilla 1950-luvulta lähtien. Saimaan järvilohella ei ole ollut vuosikymmeniin luontaista kutumahdollisuutta jokien patoamisen ja rakentamisen vuoksi.

Pelastustyöt vauhdittuivat tammikuussa vuonna 2013, kun korkein oikeus määräsi, että voimayhtiö Vattenfallin on lisättävä juoksutusta merkittävästi Ala-Koitajoella. Marraskuussa 2013 Ala-Koitajoelta löytyi ensimmäisiä Saimaan järvilohen kutupesiä. Löydöistä povattiin lupaavaa alkua suojelutyölle.

Pian kutupesien löytämisen jälkeen tapahtui suuri menetys. Voimayhtiö Vattenfallin ohijuoksutukset tuhosivat kutupesät. Luonnonvaraisia poikasia ei syntynytkään.

Äärimmäisen uhanalaisen kalalajin pelastustyöt kiihtyivät ja Ala-Koitajoen koskia aloitettiin kunnostamaan. Koskiin kuljetettiin niin sanottua kutusoraa helikopterilla.

Järvilohen tärkeimmän luontaisen lisääntymisjoen, Ala-Koitajoen, kunnostusta tekevät Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Luonnonvarakeskus, Itä-Suomen yliopisto, Vattenfall ja paikalliset kalastusalueet. Tutkijat ovat saaneet Ala-Koitajoelta tärkeää tietoa muun muassa kalojen DNA:n avulla. Kasvattamoista joelle tuotuja Saimaan järvilohen poikasia on myös sirutettu.

Ala-Koitajokeen siirrettiin vajaat 30 radiolähettimellä varustettua koiras- ja naaraslohta. Lohien tutustumista kutupaikkoihin seurattiin mielenkiinnolla.

Lokakuussa vuonna 2014 Saimaan järvilohen suojelussa otettiin suuri askel eteenpäin. Ala-Koitajoelta löytyi kutupesiä ja mätimunia. Yhden kutupesän ympärillä nähtiin myös radiolähettimellä varustettu järvilohikoiras, joka vartioi pesäaluetta.

Nyt ensimmäiset luonnonvaraiset poikaset ovat syntymässä. Kutupesissä olevat mätimunat ovat kehittyneet talven aikana soran suojissa. Mätimunat ovat niin sanotussa silmäpistevaiheessa. Ensimmäiset poikaset kuoriutuvat huhtikuun loppupuolella.

Monet suomalaiset hihkuvat nähdessään kevään ensimmäisen leskenlehden.

– Se virittää tunnelmaan kevään alkamisesta, mutta oikeasti kevät on alkanut jo viikkoja sitten, sanoo luontotuntija Risto Hamari Kymenlaakson luonnonsuojelupiiristä.

Itse asiassa leskenlehden asema kevään ensimmäisena kukkana on turhan vahva. Sillä on tasaväkinen kilpailija näsiä, joka kukkii hyvinkin vaivihkaa.

– Myös näsiä on näitä kevään varhaisia airuita. Se kasvattaa runkoonsa punaiset tai liilanpunaiset kukkaset.

Näsiä on erikoinen kasvi, sillä se varistaa kukat melko nopeasti ja kasvattaa lehdet vasta myöhemmin kesällä. Näsiää tuskin erottaa tavallisista pensaista, ellei sitä näe kukkimassa keväällä.

– Se on valinnut tällaisen varhaisen kukkijan kilpailuedun. Kaikki harvat hyönteiset, jotka silloin lentävät, käyvät sen kukissa.

Tosiasiassa leskenlehti ja näsiä eivät kilpaile keskenään esimerkiksi hyönteisistä. Niilllä on eri väriskaala ja eri hyönteiset, jotka niitä pölyttävät.

Kolmas varhainen kukkija on kevätpiippo. Se on jo nyt isolla nupulla.

– Kukinto on erikoinen, mustanharmaa. Millään muulla kasvilla ei ole sellaista kukintoa. Kevätpiippo on aika yleinen metsäkasvi, mutta monet eivät tunnista sitä.

Luontodokumenttisarja alkaa Ylellä syksyllä 2016. Saimaannorpan lisäksi sarjan jaksoissa mukana ovat muun muassa susi ja karhu.

Huhtikuun puolivälissä Kimmo Ohtonen piipahti muutamaksi päiväksi Saimaalle Metsähallituksen erätarkastaja Markus Rahikaisen ja tutkija Mervi Kunnasrannan kanssa. He kävivät keräämässä materiaalia tulevaan dokumenttisarjaan.

– Oli hienoa päästä tarkkailemaan tätä muutostilaa, kun jäät lähtevät ja vesi valtaa alaa. Norppakin lopulta nähtiin ja se huipensi koko reissun, kertoo Ohtonen.

Dokumenttisarjassa tehdään kuusi erilaista ihmismatkaa luonnon ääreen. Saimaannorppa ja Saimaa -jaksossa tutkitaan ja katsotaan, missä tilanteessa Saimaa on, miten saimaannorppa elää ihmisen rinnalla ja miten ihminen elää saimaannorpan rinnalla.

– Me tapaamme paljon ihmisiä ja seuraamme heidän elämäänsä tämän yhden kevään ja kesän ajan. Ja tottakai haemme aina sitä uusinta ja ehkä piilossakin ollutta tietoa norpasta.

Ilmapiiri norpan ympärillä on tulehtunut

Kimmo Ohtonen on miettinyt norpansuojelua norppauinnistaan asti eli kolmisen vuotta.

– Huomasin silloin 2012, kun kävin Saimaalla polskimassa, että jotenkin henki oli silloin paljon positiivisempi ja tavallaan norpan suojelu oli siinä päällimmäisenä. Mutta sen jälkeen on mielestäni otettu takapakkia. Kärjistyneet mielipiteet ovat voimistuneet ja päässeet enemmän ääneen. Kyllä tilanne on tällä hetkellä aika tulehtunut, jos ihan suoraan sanotaan.

Saimaan rannoilla osa haluaa suojella norppaa ja ymmärtää sen, että verkkokalastus on norpalle uhka. Sitten on myös osa, joka on kalastanut verkoilla kauan eikä hyväksy verkkokalastusrajoitusta. Saati sitä, jos esimerkiksi heinäkuu olisi vielä verkkokalastusrajoituksen sisällä. Ohtonen pitää tunnelmaa erittäin kahtiajakautununeena ja se on juuri koko dokumentin pointti.

– Me emme lähde heristelemään sormea tai syyttämään ketään, vaan yritämme ymmärtää, miksi esimerkiksi verkkokalastus on niin tärkeä tietyille ihmisille. Samalla tuomme esille myös sen, miksi saimaannorppa on niin tärkeä ainutlaatuisena eläimenä koko maailmassa.

Dokumenttiryhmä palaa Saimaalle seuraavan kerran toukokuussa äitienpäivän aikoihin. Silloin norpilla alkaa talviturkin vaihto kesäturkkiin ja ne köllöttelevät kivillä.

– Toukokuussa tutustumme norppien maailmaan vähän syvemmin ja tapaamme myös paikallisia ihmisiä. Samalla kuuntelemme tuntemuksia siitä, miten verkkokalastusrajoitus vaikuttaa ihmisten elämään.

Saimaan suurimmat selät ovat sulia. Suur-Saimaan alueella jäät ovat sulaneet muutenkin lähes kokonaan viime viikonlopun aikana, lukuun ottamatta joitakin lahtia.

– Ilkonselkä oli ensimmäisenä vapaa jäistä ja nyt kaikki muutkin suurimmat selät, sanoo Taipalsaaren Kyläniemessä asuva kalastaja Jari Häkkinen.

Pien-Saimaan puolella on vielä paikoittain ohutta jäätä, esimerkiksi Lappeenrannan kaupunginlahdella.

– Paikoin on ohutta jäätä vielä, mutta kantavaa jäätä ei enää ole koko eteläisen Saimaan puolella, sanoo Raija Aura Lappeenrannan ympäristötoimesta. 

Talvivaaran juoksutukset vaikuttavat sulfaattipitoisuuksiin kaivoksen alapuolisissa järvissä. Kainuun ELY-keskus on määrännyt Talvivaaran juoksuttamaan käsiteltyjä vesiään Oulujoen ja Vuoksen vesistöjen suuntiin.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen limnologi Taina Hammarin mukaan esimerkiksi Laakajärven keskiosan syvänteessä sulfaattia on tällä hetkellä 90 milligrammaa litrassa.

– Kyllä se varmaan tulee nostamaan pitoisuuksia, mutta siinä on tietty viipymä ja tämä näkyy ehkä ensi talven tilanteessa, Hammar toteaa.

Limnologi arvioi, ettei Laakajärven mittauspisteen sulfaattipitoisuus kuitenkaan nouse yhtä korkealle tasolle kuin vuosi sitten, jolloin syvänteessä mitattiin sulfaattia 220 milligrammaa litrassa.

Hammarin mukaan se, ettei vesiä juoksutettaisi, olisi huonompi vaihtoehto.

– Sitten kun Kortelammen padon vedenpinta ylittää sen tietyn rajan, sieltä tulee puutteellisesti puhdistettua vettä, joka on paljon huonolaatuisempaa kuin juoksuttamalla.

Suolaisuus ei ole myöskään niin haitallista kuin metallit, joiden pitoisuudet ovat pysyneet pieninä.

– Tämä ei kuitenkaan vaikuta niin äkkiä eliöstöön, limnologi Taina Hammar toteaa.

Lintuhoitolan lammessa uiskentelee kyhmyjoutsen, jonka siivet ovat kasvaneet ylhäältä ristiin.

– Niitä sanotaan enkelinsiiviksi, kun ne kasvavat ylöspäin, sanoo lintuhoitaja Arto Hokkanen.

Pyhtään lintuhoitolaan on vuosien mittaan tuotu useita kanadanhanhia ja kyhmyjoutsenia, joilla on enkelinsiivet. Epämuodostuneet siivet eivät kanna joutsenta, joten lintujen kohtalona on viettää loppuikänsä lintuhoitolassa.

– Varmaa syytä siipien epämuodostumiseen ei tiedetä, mutta ajattelen, että se johtuisi vääränlaisesta ravinnosta, Hokkanen uskoo.

Lintuhoitaja perustaa uskomuksensa omiin kokemuksiinsa ja siihen, ettei Suomessa ole täsmärehua vesilinnun poikasille.

– On syötetty kanan rehua, ja joskus on käynyt juuri näin että siivet ovat karanneet eri asentoon.

Hokkanen muistuttaa, että eri linnuille tulee syöttää erilaista rehua. Esimerkiksi fasaanin rehussa on paljon valkuaista, jotta siivet kasvavat nopeasti ja lintu pääsee petoja karkuun puiden oksille.

Vesilinnut sen sijaan kasvavat ensin pitkän aikaa pituutta ja kasvattavat siivet ja sulat viimeiseksi.

– Jos valkuaista on saatu poikasena liikaa, sulka on voinut kasvaa luustoa nopeammin ja seurauksena on vääristymä. Sitä en osaa sanoa, onko syöty leipää ihmisiltä vai liikaa kalaa luonnossa. Kuitenkin näitä löytyy linnuilta, jotka ovat lähellä ihmistä.

Hokkanen neuvoo lintujen syöttäjiä viemään linnuille ennemmin jyviä kuin leipää. Pulla ja ranskanleipä ovat kaikkein huonoimmat vaihtoehdot.

– Täällä lintuhoitolassa me liotamme kotimaisia viljoja yön yli, jotta ne vähän pehmenevät. Annamme ne linnuille seuraavana päivänä.

Länsituuli toi viikonlopun aikana Suomeen ja Pirkanmaalle ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon suuria muuttolintuja. Kurkia ja hanhia muutti tuhansia. Sään nyt kylmettyä esimerkiksi metsähanhia lepäilee edelleen satapäisiä parvia ympäri Pirkanmaata.

Joitakin vesilintuja on ilmestynyt sulille järville poikkeuksellisen aikaisin. Silkkiuikkuja on jo monin paikoin etsimässä sopivaa pesäpaikkaa, kuikkia ja kaakkureitakin on siellä täällä.

Pienemmistä linnuista muun muassa rastaita on tullut suurin joukoin. Osa näistä, kuten muistakin aikaisista tulijoista on jo ollut pesänrakennuspuuhissa.

Moni odottaa pihalleen tai mökkirantaan ensimmäistä västäräkkiä. Kaakosta päin muutto on kuitenkin säiden takia ollut rauhallista ja siksi muun muassa västäräkit ovat olleet vielä harvassa. Hyönteissyöjien etenemisen pysäytti viimeistään viime päivien räntäsade.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mikael Nordstöm sanoo, että ihmiset ovat ottaneet osaa Teijon kansallispuiston kehittämiseen kiitettävästi.

– Erilaisia ehdotuksia on tullut tähän mennessä jo joitain kymmeniä, Mikael Nordström sanoo.

– Esimerkiksi Matildanjärven ympäri kiertävä rengasreitti on yksi ehdotus. Myös kansallispuiston keskellä olevan Sahajärven saaren ottaminen mukaan reitistöön kapulalossin avulla on ollut esillä.

Nordströmin mukaan Teijossa on jo nyt runsaasti erilaisia reittejä ja retkikohteita. Niitä pystytään kehittämään pienillä yksityiskohdilla ja hienosäädöllä.

– Toiveena on ollut lisää erilaisia rengasreittejä muutamasta kilometristä pidempiin. Ja että otettaisiin myös lapsiperheet ja liikuntarajoitteiset huomioon paremmin.

Talvikäyttöä lisättävä

Mikael Nordström sanoo, että Teijossa on erilaisia reittejä noin viisikymmentä kilometriä. Yksi ongelma on se, että suurin kävijäpaine kohdistuu kuitenkin kansallispuiston pohjoisosaan ja Matildanjärven ympäristöön.

– Pitäisi pystyä yhdistämään paremmin Teijon pohjois- ja eteläosa, mutta ei ole tarkoitus rakentaa reittejä joka paikkaan.

Ihmisiltä on tullut myös toiveita, että kansallispuiston talvikäyttöä pitäisi lisätä.

– Hiihtolatuja ja luistelumahdollisuudet järvien jäällä pitää ottaa kehittämissuunnitelmissa huomioon, erikoissuunnittelija Mikael Nordström pohtii.

Kansallispuistossa saa myös pyöräillä

Yksi asia, joka Teijon suunnitelmissa täytyy huomioida myös, on lisääntynyt pyöräily.

– Maastopyöräily luonnossa on tullut koko ajan suositummaksi. Teijossa on polkuja ja metsäautoteitä, jotka on osoitettu pyöräilytarkoituksiin. Sitä puolta on tarkoitus vielä kehittää, sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mikael Nordström.

Suomen luonnonsuojeluliitto moittii kansanedustajaehdokkaiden saimaannorppatietämystä heikohkoksi. Norppakoordinaattori Kaarina Tiaisen mukaan osalla ehdokkaista on jopa vääriä tietoja esimerkiksi norppakannan vahvuudesta.

– Osalla on hyvät tiedot, mutta yllättävän paljon on niitä ehdokkaita, joilla ei ole viimeisintä tietoa. Uusin tutkimustieto ei ole saavuttanut kaikkia.

Tiainen katsoo ehdokkaiden vaalikonevastausten ja muiden kannanottojen perusteella, että monet ehdokkaat pitävät saimaannorppakantaa hyvänä ja uskovat sen koko ajan vahvistuvan.

– Kanta ei ole todellisuudessa kasvanut vähään aikaan. Ja tulevaisuus näyttää ainakin pitkällä tähtäimellä epävarmalta, Kaarina Tiainen oikoo.

Luonnonsuojeluliitto toivoo, että päättäjät päivittävät saimannorppatietämyksensä, jotta suojelurajoitusten laajentamisen tarve ymmärretään.

Erilaisissa työryhmissä Suomen luonnonsuojeluliitto pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon.

– Suurin uhkatekijä saimaannorpan kannalta on kalanpyydyskuolleisuus. Siihen voidaan vaikuttaa päätöksenteossa.

Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä miettii parhaillaan uusia rajoituksia ja asetuksia, jotka tulevat aikanaan valtioneuvostolle päätettäväksi. Luonnonsuojeluliiton kanta on selvä:

– Kalastusrajoituksia pitää tiukentaa alueellisesti ja ajallisesti, Kaarina Tiainen summaa.

Sadat ihmiset ovat hakeneet kesätyötä, josta pitää maksaa. Töitä riitti heistä vain harvalle.

Metsähallitus haki myös tänä vuonna lammaspaimenia, jotka huolehtivat lampaista jollakin kuudesta tilasta viikon ajan. Työstä pitää maksaa, mutta hinnalla saa asustella tilalla ja hoitaa lampaita.

Lammaspaimenten tehtäviin kuuluu muun muassa antaa lampaille vettä, siirtää niitä laitumella ruohon perässä ja seurata eläinten kuntoa.

Luonnollisesti lampaat myös pitää välillä laskea. Ne nimittäin voivat karata.

Myös lampaat ovat kesän töissä. Ne pitävät yllä suomalaista kulttuurimaisemaa Kolin, Isojärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistojen sekä Närängän luonnonmetsän ja Hiidenmaan perinnetilan maisemissa.

400 euroa viikossa

Valitut lammaspaimenet täytyi valita arvalla. Tehtävät ovat viikon pätkätöitä, mutta silti hommia ei riitä kuin murto-osalle.

Hakijoiden määrät ovat kasvaneet viime vuodesta. Tänä vuonna hakijoita oli yhdeksänsataa, viime vuonna kuutisensataa.

Kuusamon Närängän autiotilalle haki 120 ihmistä, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna. Närängän tilalla työskentely maksaa 400 euroa viikossa.

Lammaspaimenia haettiin Kolin, Isojärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistojen sekä Närängän luonnonmetsän ja Hiidenmaan perinnetilan maisemiin.

Nitraattiasetuksen uudelleen valmistelu on tuottanut lähes täyskäännöksen. Alunperin kaikenlaisen orgaanisen lannoittamisen rinnepelloilla kieltänyt laki nuijittiin tänään valtioneuvostossa läpi perin toisenlaisena: nyt voimaan astuva uusi nitraattiasetus sallii niin lietelannan, virtsan kuin muidenkin nestemäisten lannoitteiden levittämisen myös rinnepelloille, kunhan lannoitteet mullataan peltoon saman tien. Multaus on levitysmenetelmä, jossa esimerkiksi lietelanta sijoitetaan tai sekoitetaan maaperään levityksen aikana.

Kuivalantaa ja muita kuin nestemäisiä lannoitteita käytettäessä lannoitteet on myös mullattava peltoon, mutta riittää, kunhan multaaminen tapahtuu 12 tunnin kuluessa. Muilla kuin rinnepelloilla multaamiseen on aikaa vuorokausi.

Ympäristöministeriön perustelee muutosta sillä, että asetus hankaloitti lannoittamista erityisesti luomutiloilla. Ministeriö toteaa, että asetus olisi aiheuttanut haasteita etenkin alueilla, joissa on sekä paljon kaltevia peltoja että luomutuotantoa.

Asetusmuutos tulee voimaan 17.4.2015.

Luonto-Liitto vaatii kulttuuriyhdistys Konstsamfundetia lopettamaan avohakkuut Kemiönsaarella.

Konstsamfundet on aloittanut hakkuut omistamillaan mailla Purunpään alueella. Luonto-Liiton mielestä hakkuut vahingoittavat Purunpään maisema-arvoja.

– Emme ole saaneet näistä hakkuista tietoa yhdistykseltä. Olemme halunneet keskustella näistä hakkuista yhdistyksen kanssa, Luonto-Liiton valtuuston puheenjohtaja Ville Laitinen sanoo.

Kansalaisliike Save Purunpää keräsi 1 400 nimeä vetoomuksen. Siinä vedottiin, että koko Purunpää otettaisiin metsätalouskäytöstä pois.

– Purunpää on rakentamaton yhtenäinen kokonaisuus täällä saaristossa. Tämä on ihmisten virkistyskäytössä ja tänne on helppo tulla. Alueella on myös ekologisia arvoja, Laitinen toteaa.

Konstsamfundetin mukaan hakkuut noudattavat yhdistyksen metsänhoitosuunnitelmia. Konstsamfundet on myös todennut käyneensä neuvotteluja osapuolten kanssa.

Luonto-Liitto on osoittanut torstaina mieltään hakkuualueella.

Konstsamfundet keskeytti hakkuut mielenosoituksen jälkeen ja osapuolet tapaavat neuvottelupöydässä perjantaina aamupäivällä.

Lisäys kello 16:19 Hakkuut keskeytetty ja neuvottelu sovittu perjantaille.

Mielipiteitä rajusti jakavan valkoposkihanhipopulaation suuruuteen ei näytä olevan tiedossa nopeaa ratkaisua.

Hanhia sietämättömänä riesana pitävät ehtivät jo laskea toivonsa merikotkan varaan.

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen kertoo, että esimerkiksi Vanhankaupunginlahdella on viime vuosina nähty joitakin merikotkien tekemiä saalistusyrityksiä.

Ihmiset hanhien turvana

–  Merikotka on arka lähestymään ihmisasutusta, sillä se on ollut vainon kohteena pitkään. Sillä on siis historiallista ja geneettistä painolastia tästä johtuen, sanoo Pakarinen.

Valkoposkihanhet eivät puolestaan kavahda ihmistä ja ovat näin hyvin suojassa merikotkilta - tosin ymmärtämättä asetelmaa.

Pakarinen viittaa villieläinten urbanisoitumiseen ja ottaa esimerkiksi ketun.

– Sekin on ollut kautta aikojen ihmisten vainon kohteena, mutta on alkanut viihtyä kaupungeissa ihmisten lähellä.

– Ehkä merikotkakin uskaltaa ajan oloon tulla lähemmäs ihmistä, mutta aikaa se kyllä vie. Kenties kymmenen vuoden kuluttua näemme muutoksen merkkejä, arvioi Raimo Pakarinen.
 

Merikotkille keinopesiä?

Onko keinoja merikotkan houkuttelemiseksi kaupunkiin?

–  Ehkä voisi kokeilla jonkinlaista keinopesää, mutta ornitologit eivät varmaankaan suhtautuisi asiaan kovin innostuneesti ainakaan kaupunkimaisessa ympäristössä, jossa menisi joka tapauksessa vuosia ennen kuin kotka hyväksyisi pesän, sanoo Pakarinen.

Hän arvioi, että keinopesää voisi  kokeilla vaikkapa jossakin saaristossa.

Lintuharrastajat tietävät, että Tromssassa pesii merikotkapari kaupunkimaisessa ympäristössä ja Kanadan Vancouverissa asustaa kohtalainen joukko valkopäämerikotkia kaupunkinurmella.

Pakarinen kertoo, että viime syksyn laskennat selvittivät hanhipopulaation laajentuneen.

– Kävi ilmi, että valkoposkihanhia oli lähinnä Helsingissä ja Espoossa yli 4000.

Ei PowerPoint-esityksiä, ei piirroksia fläppitaululle, ei pönöttämistä pöydän ääressä neljän seinän sisällä. Koska Hattulassa on nykyään lupa tehdä toisin, päätti sivistysyksikkö porautua tulevaan, uuteen opetussuunnitelmaan uudella tavalla.

Esi- ja perusopetuksen väki jaettiin ryhmiin, pakattiin bussiin ja kuljetettiin Lammin Evolle metsään. Metsässä ryhmiä odotti luontoon ripoteltuja rasteja. Rasteille oli viritelty nuotio ja nuotion äärellä odotti eri alan osaajia filosofeista kulttuurin taitajiin valmiina sparraamaan opettajia uuden opetussuunnitelman laatimisen tiellä.

Jokaiselle ryhmälle annettiin matkaa reppu. Sillä oli konkreettinen merkitys niin eväiden kuin muistiinpanovälineidenkin kantovälineenä, mutta myös symbolinen arvo. Toiveena oli, että rastilta toiselle kiertävien opettajien reppuun kertyisi ajatuksia ja kipinöitä mielenkiintoisten alustajien ja nuotion ääressä vietettyjen hetkien myötä.

–  Kun he tulevat rastille ja ottavat tämän kipinän vastaan, niin toivottavasti he myös pystyvät syksyllä avaamaan kipinät uudestaan, kun me palaamme näissä samoissa ryhmissä tähän repun äärelle, sanoo luokanopettaja Minna Kallio.

Kipinät jäävät kytemään

Minna Kallio on ollut suunnittelemassa opettajien Leiritulet-päivää. Evolla mieleen hautumaan jääneet kipinät saavat kyteä syksyyn asti, jolloin alkaa opetussuunnitelman osalta teoreettisempi työ.

– Halusimme ravistella opettajat ja myös itsemme ajattelemaan asioita koulun ja luokkahuoneen ulkopuolella, perustelee Hattulan sivistysjohtaja Jari Wihersaari koko sivistysyksikön kuljettamista metsään.

Sen lisäksi, että kipinöitä nuotioiden ääressä olivat tarjoamassa muun muassa filosofit Eero Ojanen ja Johannes Ojansuu, Kansallisoopperan päädramaturgi Juhani Koivisto ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Olli Vesterinen, saattoi pelkästään luonto innoittaa uusiin ajatuksiin.

– Voi olla niinkin, että se kipinä tulee kävellessä. Kun ollaan yhdessä kahdeksan tuntia ulkona, niin uskoisin, että kävely on aika hyvä menetelmä myös jutella. Sekin on tärkeää, että opettajilla on joskus aikaa jutella toistensa kanssa, huomauttaa Minna Kallio.

Luokkahuoneen rajat ylittyvät

Tutkijatohtori Olli Vesterinen on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Koulu kaikkialla -tutkimus- ja kehittämishankkeessa.  Hän sanoo, että uusien opetussuunnitelmien laatiminen pitää olla innostunutta toimintaa. Päivän aikana hän tarjoili hattulalaisopettajille kahdenlaista kipinää.

– Oppilaat ja lapset oppivat monissa paikoissa ja ympäristöissä aikaan ja paikkaan katsomatta, ja koulun oppiminen on merkityksellistä tässä kaikessa. Sen pitää olla kuitenkin jossain suhteessa kaikkeen muuhun oppimiseen.

– Oppilaat eivät välttämättä saa koulusta eväitä tuleviin ammatteihinsa, jos meillä ei ole enää kaikkia ammatteja 20 vuoden päästä. Oppilaat luovat itse oman ammattinsa – ehkä. Silloin tarvitaan taitoja, joissa annetaan mahdollisuus monenlaiselle oppimiselle, monenlaisissa ympäristöissä ja monenlaisilla tyyleillä ja tavoilla.

– Opettajien pitää puolestaan tarjota oppimiskokemuksia ja oppimisen ympäristön monipuolisuutta, jotta voidaan puhua, että luokkahuoneen rajat ylittyvät, Vesterinen linjaa.

Minna Kallio arvioi, että koulutyö on yleisestikin muutoksen tiellä, joskaan suuria asioita ei välttämättä tapahdu nopeasti. Hattulassa kuitenkin on jo otettu askel uuteen suuntaan.

Kaupunkien asfalttipinnat ja kattopinta-ala lisäävät hulevesien määrää ja haitta-ainekuormaa. Merkittävin osa vuosittaisesta hulevedestä muodostuu kaupunkialueella lämpimänä kautena, kertoo tutkija Marjo Valtasen tuore väitöstutkimus. Vuodenaikojen merkitystä hulevesiin selvittänyt tutkimus toteutettiin Lahdessa kahdella keskusta-alueella ja pientaloalueella kahden vuoden aikana. Talvikauden hulevesitulos oli tutkijalle yllätys. 

– Tunnetusti kaupungistuminen kasvattaa lämpimissä ilmastoissa ja kesäaikana hulevesiä, mutta talviaikaan kävikin toisinpäin. Hulevesien määrä väheni talvella, koska lunta kuljetetaan runsain mitoin pois keskusta-alueelta, kertoo Valtanen.

Vaikka lumikuljetuksilla veden määrää kaupunkialueella tutkimusaikana vähennettiin, jäi hulevesien sisältämä haitta-ainekuormitus myös talviaikana suureksi. Hulevesien mukana raskasmetallit siirtyvät vesistöihin, kun hulevedet johdetaan viemäristöistä puhdistamattomina kaupunkijärviin, kuten Lahdessa Vesijärveen. Lisääntyneet hulevedet ovat yksi merkittävimpiä lähijärvien pintavesien pilaajia.

– Kaupunkialueelta tuleva kuormitus ylittää metsäalueilta tulevan kuormituksen ja sisältää erilaisia haitta-aineita vesistölle. Kaupunkialueella voi olla hyvin merkittävä rooli vesistökuormituksessa.

Hulevedet tulisi johtaa viheralueille

Tutkimuksessa hulevesistä yleisimmin löytyneet aineet olivat sinkki ja kupari. Myös muita raskasmetalleja, muun muassa alumiineja kulkeutui vesistöön.

– Kaupungissa on paljon erilaisia haitta-aineita verrattuna pelto- ja metsäalueille. Merkittävimpiä ovat fosfori ja raskasmetallit. Lisäksi kiinteää ainesta valuu kaupugeista vesiin huomattavasti suurempia määriä mitä metsä ja maatalousalueella syntyy, sanoo Valtanen. 

Tutkimuksessa selvisi myös eroja tiiviisti rakennetun keskusta-alueen ja väljästi sijoitetun pientaloalueen välillä. Keskustassa hulevesien määrä ja kuormitus jakautuivat tasaisesti koko vuodelle, jonka vuoksi veden käsittely on tärkeää ympäri vuoden. Pientaloalueella hulevedet vaihtelivat eri vuodenaikoina.

– Pientaloalueella korostui kevätaika eli kevätsulanta.  Keskustassa useiden haitta-aineiden kuormitus oli suurempaa kuin pientaloalueella, mutta pientaloalueella typpikuormitus oli samanlaista luokkaa kuin keskustassa. Pientaloalueella on typen päästölähteitä.

Hulevesien määrään ja kuormitukseen voidaan vaikuttaa kaupunkisuunnittelulla. Tutkijan yksi ratkaisu olisi, että kaupunkialueelle rakennettaisiin mahdollisimman vähän läpäisemätöntä pintaa tai käytettäisiiin puoliläpäiseviä päällysteitä.

– Lisäksi pitäisi miettiä, mihin satava vesi johdetaan. Hulevedet voidaan johtaa myös viheralueille, eikä suoraan viemäristöön. Kaupungeissa voitaisiin myös lisätä haihduttavaa pintaa eli puustoa ja muuta kasvillisuutta, ehdottaa tutkija Valtanen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto on hyväksynyt suunnitelman, jolla pyritään pelastamaan äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu kalifornianpyöriäinen eli vaquita. Kalifornianpyöriäinen on maailman pienin pyöriäislaji, jota esiintyy vain Kalifornianlahden pohjoisosassa, Cortezin merellä.

Vaquitoja arvellaan olevan jäljellä enää alle sata yksilöä maailmassa. Meksikon WWF:n johtaja Omar Vidal kutsui arkaa ja ihmistä välttelevää pyöriäistä yhtä symboliseksi lajiksi Meksikolle kuin panda on Kiinalle.

Vaquitaa uhkaavat kalaverkot, joilla kalastetaan isovelttoa (totaba macdonaldi), joka on puolestaan erittäin uhanalaiseksi luokiteltu kalalaji, jota suositaan erityisesti Kiinassa.

Uudet säännökset kieltävät kalaverkkojen käytön pohjoisemmalla Kalifornianlahdella.

Suojelussa käytetään lennokkeja ja satelliitteja

Peña Nieto luovutti avaimet uusiin partioveneisiin, joita merivoimat käyttävät valvoakseen verkkokieltoa. San Felipessä pidetyssä juhlatilaisuudessa Peña Nieto huomautti, että yhteistyö paikallisten kalastajien kanssa on keskeistä suununnitelman toimimiseksi.

Noin 34 miljoonaa euroa maksavaan ohjelmaan on sisällytetty kalastajille maksettavia korvauksia taloudellisten tappioiden paikkaamiseksi.

Viranomaiset tulevat käyttämään satelliittiseurantaa, lennokkeja, kolmea meritukikohtaa sekä pientä laivuetta partioveneitä valvoakseen kieltoa sekä joitakin kalastajia tullaan luultavasti palkkaamaan auttamaan kiellon tarkkailussa.

Kalifornianpyöriäiselle on olemassa jo pieni suojelualue Coloradojoen suistossa, mutta uusi ohjelma laajentaa huomattavasti kalaverkkokieltoaluetta etelään ja käsittää lähes koko Baja Californian osavaltion rannikon.

Asiantuntijoiden mukaan vaquitoja ei voi pyytää ja vangita ja sitä kautta pyrkiä suojelemaan lajia, sillä lajia ei ole mahdollista pyytää riittävästi järkevän lisääntymisohjelman rakentamiseksi. Ja koska yksilöitä on jäljellä niin vähän niin laajalla alueella, niiden pyynti vaarantaisi viimeistenkin villien yksilöiden tulevaisuuden.

Talven jäljiltä pieniä myyrätuhoja on paljastunut puutarhoista hyvin paikallisesti. Myyrät ovat kalunneet ainakin omenapuita, mutta myös syöneet taimikkoa lumirajasta latvaan saakka. Kuitenkaan mistään suurista tuhoista ei ainakaan pohjalaismaakunnissa puhuta.

Moni metsänomistaja ja viljelijä huokaiseekin helpotuksesta Luonnonvarakeskuksen alustavalle ennusteelle: myyrien määrä on jo romahtamaan päin.

Asia varmistuu vielä kevään koepyynneissä, joita tehdään toukokuun puolivälissä noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen.

Silti metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen kehottaa terveeseen maalaisjärkeen, kun ollaan luonnon kanssa tekemisissä.

– Vaikka nyt ennustan vuosille 2017–18 myyrähuippua, toisinkin voi käydä, Henttonen tietää.

Viime talvena tuholaiset iskivät pahiten Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle: erityisesti peltomyyrät ovat jyrsineet taimikoita. Tuhot ovat kuitenkin melko vaatimattomia.

Ne tulevat neljän vuoden välein

Myyrien määrän vaihtelu liittyy Suomen talveen ja ilmastoon sekä saalis- ja petoryhmien koot vaikuttavat toisiinsa.

– Eläimiä verottavat talven ravintopula ja taudit sekä normaali kannan vaihtelu, joka tapahtuu kolmen neljän vuoden välein. Ja kun myyrät vähenevät, käy samoin myös pienpedoille, Henttonen kertoo.

Vuosina 2011 ja 2014 myyrien määrässä nähtiin pieni ja vaatimaton huippu ilman isompia tuhoja. Niinpä vuosi 2015 pitäisi normikuvioiden mukaan olla jo kannan romahdusvaihetta.

– Näin ollen ensi kesä ja talvi olisivat myyrärintamalla rauhallista.

Pohjanmaalla viihtyvät myyristä ainakin peltomyyrä, mutta vilja- ja peltoalueilla on tavattu myös idän kenttämyyrää ja Vaasan saaristossa jopa Lapin myyrää.

Pahimmat tuhot myyrä saa aikaan metsätaimikoissa. Henttonen muistelee katastrofivuotta 2008, jolloin Etelä-Suomessa eläimet tekivät täystuhoa noin 20 000 hehtaarin alalla.

– Siitä koitui karkeasti kymmenien miljoonien eurojen laskut, professori muistelee.

Metsäpuutarhoja on monenlaisia. Joissakin on enemmänkin syötäviä kasveja, kuten marjakasveja tai sieniä. Toiset on tarkoitettu pikemminkin näyttäviksi paikoiksi. Olennaista on, ettei metsäpuutarhoja synny ilman ihmistä.

– Tässä tehdään enemmän ehkä näyttävää ja ennen kaikkea luontoa monipuolistavaa metsäpuutarhaa, kertoo Joakim Suvanto hanketta vetävästä Villi vyöhyke -yhdistyksestä. 

Tesomajärven etelärannan ja Tesomankadun välisellä alueella on monen tyyppistä metsää: eniten näkyy tavallista, kuusivoittoista sekametsää ja rannan kosteapohjaista lehtimetsää. Polkuja sekä varta vasten rakennettuja kevyen liikenteen reittejä risteilee alueella.

Välillä vastaan tulee aukeampi paikka, yhdessä niistä kaatuneiden puiden rykelmä houkuttelee istahtamaan ainakin kuivalla säällä.

Lähistöllä kaupungin työntekijä katkoo pusikkoja raivaussahalla. Alue on kaupungin maata, ja yhteistyö onkin kaiken edellytys.

– Täytyy sanoa, että mulla on pelkkiä hyviä kokemuksia tässä hankkeessa yhteistyöstä kaupungin kanssa. Yhteinen sävel on löytynyt nimenomaan näillä metsäpuutarha-alueilla, Suvanto kiittää.

Kasvivalinnassa vieraslajeja kannattaa karttaa

Metsäpuutarhassa tärkeää on selvittää, millainen kasvi paikassa viihtyy. Nyrkkisääntönä on, että kannattaa suosia perinteisiä kasveja.

– Vieraslajeja ei saa laittaa. Suomalaiset kasvikannat menestyvät, mutta toisaalta eivät lähde myöskään leviämään liikaa, sanoo Suvanto.

Metsäpuutarhaan sopii esimerkiksi köynnökset, joista esimerkiksi humala on suomalaisiin olosuhteisiin sopiva kasvi. Koristekasveja kannattaa katsoa myös perinteisistä suomalaisista kasveista.

– Lehtoakilleija ja keltakurjenmiekka ovat hyviä kasveja. Puista metsäpuutarhaan sopii esimerkiksi jättituija, josta on jalostettu Suomen olosuhteisiin sopiva kanta.

Tesomalaiset suunnittelevat ja hoitavat

Myös tesomalaiset ovat lähteneet kiinnostuneina mukaan. Yksi epäilyksen aihe oli alkuun puutarhan sopiminen yhteen luonnonsuojelun kanssa, mutta nyttemmin hankkeen on nähty tekevän metsän entistä monipuolisemmaksi. Myös lintujen ja muiden eläinten uskotaan viihtyvän alueella.

– Villi vyöhyke on vain mahdollistava osapuoli. Asukkaiden ehdoilla edetään ja sikäli kun he haluavat, niin tätä jatketaan. Me autamme alussa esimerkiksi taimien hankinnassa, toteaa Joakim Suvanto.

Tesomalainen Marja Kankaanpää ulkoiluttaa koiraansa tulevan metsäpuutarhan seutuvilla.

– Mikä ettei. Rannalla kävelypolkujen varrella voisi olla sellaista silmäniloa, jotain kukkivaa tai syksyllä ruskan väristä, hän tuumii vaihtoehtoja.

Marja Kankaanpää pitää seutua nytkin varsin hyvänä ulkoilupaikkana. Myös kaupungin raivaussahamies saa häneltä kiitosta pusikoiden vähentämisestä ja maisemien avartamisesta.

Keväällä ajankohtaista on taimien hankinta. Niistä keskustellaan juuri näinä aikoina asukkaiden kanssa. Lähempänä kesää, ehkä toukokuun loppupuolella, on sitten vuorossa ensimmäiset istutukset.

Haukivuorelaisen Heikki Mustalammen perheen hallussa on noin 1000 hehtaaria metsää. Osa on talousmetsää ja osa luonnonsuojelualuetta. Muutamaa hehtaaria lukuunottamatta koko ala on pian virallisesti luomuksi sertifioitua.

– Kysymys ei ole mistään suojelusta vaan puhtaasti siitä, että sitoudutaan noudattamaan luomukriteereitä. Ne sulkevat kemialliset lannoitteet ja torjunta-aineet ulkopuolelle. Normaalia metsätaloutta ei suljeta pois eli edelleen tehdään ensiharvennuksia, energiapuuhakkuita ja päätehakkuita, istutetaan puita ja muokataan maata, Heikki Mustlampi sanoo.

Suurin osa Suomen metsistä on jo sellaisenaan luomua, mutta vasta kun metsä on sertifioitu, voi sen antimia kuten marjoja ja sieniä myydä luomuna. Etenkin viennissä luomustatus on merkittävä tekijä, jota osataan ulkomailla myös vaatia.

Kangasniemeläinen Vavesaaren tila myy muun muassa luomumarjamehuja ja luomumarmelaadia. Marjat Etelä-Savoon kuskataan nykyisin Kainuusta saakka, sillä etelämmässä ei vielä ole luomumetsiä.

– Meillä käy joka vuosi vanhempia ihmisiä, jotka ovat innokkaita marjanpoimijoita, tarjoamassa marjojaan meille, mutta me emme voi ostaa niitä, koska ne eivät ole luomua. Siinä on aikamoinen selittäminen, että miksei sitä kangasniemeläistä marjaa voi kerätä, mitä kasvaa suunnilleen kilometrin päässä keskustasta. Selityksenä on byrokratia ja se, ettei tällä alueella ole haettu metsiä luomusertifioinnin piiriin, yrittäjä Taina Laitinen kertoo.

– Kyllä se pikkusen hullulta tuntuu, mutta ne on Kainuussa ja Lapissa osanneet tuotteistaa tämän paremmin ja ovat ottaneet siitä hyödyn irti. Me tulemme vähän jäljessä joissain asioissa täällä Etelä-Savossa.

Kun Lapin metsät saatiin sertifioitua luomuun viime vuonna, nousi koko maan mustikan, puolukan ja lakan kokonaiskeruumääristä luomumarjan osuus kymmenestä prosentista yli neljään kymmeneen. Luomuvalvontaan voi hakeutua yksittäinen metsätila, joukko metsänomistajia, yhteismetsä tai vaikkapa kokonainen maakunta yhteisen selvitysmiehen avulla.

Vavesaaren tila on parasta aikaa sertifioimassa omia metsiään luomuun ja on tehnyt sopimuksen Kangasniemen seurakunnan kanssa seurakunnan metsien luomuun siirtämisestä ja marjan poiminnasta sieltä.

Jokamiehenoikeus pätee luomumetsässäkin

Luomumetsässä saa poimia marjoja jokamiehenoikeudella siinä kuin muussakin metsässä. Luomustatusta ei silti saa hyödyntää esimerkiksi marjojen myynnissä ilman metsänomistajalta saatuja luomuvalvontatietoja. Käytännössä pitäisi löytää joku suurempi toimija, joka haluaisi ottaa kontolleen marjojen poiminnan isommalta alueelta. Juuri tämä on Mustalammenkin mielessä metsiä sertifioidessa.

– Tarkoituksena on löytää jokin vaikkapa marja-alan yritys, joka on kiinnostunut poimimaan luomumarjaa tällä alueella ja jatkojalostamaan sitä mieleisellään tavalla. Kuulostaa ihan järkevältä, ettei luomustatusta saa hyödyntää ilman metsänomistajan lupaa, koska se aiheuttaa metsänomistajalle esimerkiksi hieman lisätyötä ja lisämaksuja kun tulee luomuvalvontoja ja valvontamaksuja.

Suomessa kuvataan parhaillaan osiota isoon luontodokumenttisarjaan. Kyseessä on 26 ohjelman sarja, jota kuvataan muun muassa Australiassa, Borneossa, Argentiinassa, Etelä-Afrikassa ja monissa muissa maissa. Sarjaa tekevä espanjalainen kuvausryhmä tuli Kuhmoon, Suomussalmelle ja Lieksaan kuvaamaan suurpetoja. Tv-ryhmä halusi kuvata myös kotkia ja korppeja, mutta pääkohteena oli karhu.

Ryhmää Kuhmossa opastaneelle Wildlife safaris Finland -yrityksen Lassi Rautiaiselle yllättävin käänne oli, kun ryhmä halusi lähikuvia karhuista.

– Meille tuli reissu Ranuan eläinpuistoon, kun ryhmä ymmärsi, etteivät eläimet tule täällä kymmenen metrin päähän. Useinhan luontofilmiteollisuus turvautuu ohjattuihin eläimiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tätä varten tarhoja, joissa kasvatetaan ja ohjataan eläimiä, Rautiainen kertoo.

Ranuan eläinpuistosta ryhmä sai lähikuvia, jotka leikataan myöhemmin dokumenttiin niin, että ne näyttävät luonnossa kuvatuilta.

Luontodokumenttien tekemisestä tekee haasteellista se, että villieläinten liikkeitä on vaikeaa ennustaa, mutta jonkinlaista materiaalia on saatava, koska elokuvan tekeminen on kallista.

– Tuotantoryhmät ovat tottuneet siihen, että jotain pitäisi tapahtua tunnin parin sisällä kuvauspaikalle saapumisesta, Rautiainen sanoo.

Kuusi tuntia timelapse-kuvausta keskellä yötä

Lassi Rautiaisella on paljon kokemusta yhteistyöstä tv-ryhmien kanssa työskentelystä, sillä niitä tulee hänen asiakkaakseen vuosittain viidestä kymmeneen ryhmää. Ensi kesänä Kainuuseen tulee esimerkiksi saksalainen televisioryhmä kuvaamaan dokumenttia Rautiaisen yrityksen työstä eli safarien järjestämisestä.

Rautiainen oli espanjalaisten mukana koko ajan ja vei ryhmän kuvaamaan esimerkiksi piilokojuihin, joista käsin kuvaaminen on kansainvälisesti erikoinen kuvausmetodi. Muualla maailmalla kuvataan esimerkiksi luonnonsuojelualueilla, joilla eläimet eivät välttämättä pelkää ihmisiä.

– Espanjalaiset olivat loistavia heppuja. He eivät purnanneet, jos joku ei mennyt nappiin, ja he tekivät kovasti töitä. Heti ensimmäisenä yönä yksi kuvasi kuusi tuntia putkeen taivasta timelapse-kameralla, vaikka revontulet olivat melko huonot. Seuraavana päivänä hän kuvasi koko päivän, ja yöllä taas.

Suomen jälkeen kuvausryhmä suuntaa neljäksi viikoksi Malesiaan. Suomessa kuvattiin Suomussalmen ja Kuhmon lisäksi Lieksassa. Ensimmäiset ohjelmat valmistuvat ensi vuoden lopussa, mutta koko projekti kestää useita vuosia. Tuotantoyhtiö Tidocs on tehnyt sopimukset muun muassa Espanjan television ja brittiläisen jakeluyhtiö Off The Fencen kanssa, joten Kainuulainen luonto eläimineen päätyy monelle kotisohvalle ulkomailla.