Lintuharrastaja Pekka Nikander on Viikissä monen muun lintubongarin tapaan keväisessä lempipuuhassaan. Nikander huomaa heti ensi töikseen pellolta kanadanhanheja, kiuruja ja töyhtöhyyppiä.

– Linnut löytävät pellolta ruokaa jo hyvin, Nikander havaitsee kiikareillaan.

Lintubongarin tärkein työväline onkin kiikarit. Lintuvarustemyyjänäkin toimivan Nikanderin mukaan bongarin perusvälineistöön voisi kuulua myös kaukoputki.

– Kaukoputki täydentää kiikareita. Kaukoputki on ehdoton tilanteessa, jossa etäisyydet ovat pitempiä. Linnut näkee kiikareilla, mutta niiden tunnistaminen on paljon hankalampaa ilman suurentavaa kaukoputkea.

Lintukiikarit riittävät Nikanderin mukaan yleensä puolen kilometrin päähän, mutta kaukoputki hyvinkin pitkälle.

– Saaristossa variksen pystyy tunnistamaan kaukoputkella viiden kilometrin päässä. Lentävän haahkan pystyy tunnistamaan jopa kymmenestä kilometristä.

Hyvät kiikarit voivat elää keski-ikäiseksi

Nikanderin mukaan aloittelevan lintuharrastajan on syytä hankkia aivan ensimmäiseksi kiikarit, joilla "näkee kunnolla".

– Kiikarin tuottama kuva tulisi olla sellainen, joka ei vääristy ja on tarpeeksi selkeä. Halvimmissa kiikareissa vasen ja oikea puoli voivat tuottaa erilaista kuvaa: toinen on vähän pehmeämpi, toinen vähän terävämpi. Silmä joutuu tekemään koko ajan työtä ja katselukokemus ei ole kovin miellyttävä.

Hyvät kiikarit maksaa Nikanderin mukaan sadasta eurosta ylöspäin. Kalleimmillaan kiikarit voivat maksaa kolmisen tuhatta euroa. Hintavimpiin kiikareihin kannattaa Nikanderin mukaan satsata, koska ne kestävät käyttöä pitkään.

– Hintavammat kiikarit kestävät 20 vuotta. Joillakin hyvät kiikarit voivat kestää jopa 40 vuotta.

Kontiolahden Pilkossa Susanna Kinnusen kanat käyvät kurkistelemassa ulkoiluluukun edessä tiuhaan. Lisääntynyt valonmäärä on saanut kanat ja niitä paimentavat kukot heräämään "talvihorroksesta".

– Kyllä kevään tulo näkyy kanoissa, mutta varsinkin kukoissa. Linnut hakeutuvat valoisiin paikkoihin ikkunoiden alle. Epäilemättä niillä alkaa olla hinku ulos, vaikka nämä ulkoilevatkin paljon. Nehän haluaisivat ulkoilla talvellakin, mutta kylmyys rajoittaa. Nyt ne parveilevat ulkoiluluukun takana koputtelemassa, että eikös tämä jo aukea.

Ulkoilua verkon alla

Kinnusen kanat pääsevät ulkoilemaan keväälläkin, sillä niille on rakennettu verkolla suojattu ulkoilualue. Mikäli siipikarjan haluaa päästää ulkoilemaan, on se suojattava maaliskuusta toukokuun loppuun asti joko pitämällä linnut sisätiloissa tai suojaamalla niiden ulkoilualue verkolla.

– Kyllähän nämä säädökset ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Meillähän on pieni ulkotarha mihin saa verkkokaton. Verkkokatto riittää suojaksi, kunhan se on riittävän tiheäsilmäinen. Hirveän isolle alalle kanat eivät pääse liikkumaan, koska rahkeet eivät riitä kattamaan ison alueen kattoa.

Kanat ruokitaan sisätiloissa

Kinnusen pihapiirissä ei ole pistetty merkille, että luonnonvaraiset linnut parveilisivat kanojen luona tai edes lähistöllä. Toisaalta Susanna Kinnunen on pitänyt huolta ettei linnuille tai muillekaan eläimille ole ravintola tarjolla kanalan kupeessa.

– Tietysti voi itsekin vaikuttaa ruokkimalla kanat sisällä. Meillä kanoja ei ruokita ulos vaan ruokinta-astiat ovat sisällä. Kyllähän se on niin, että jos kanat lähtisivät sisällä ja ruuat jäisivät ulos, niin nopeasti siihen löytyisi ruokailijoita.

Etelä-Hämeessä mäyrät lähtivät liikkeelle pesäkoloistaan jo helmikuussa. Sekään ei ole oudon varhaista, koska mäyrän uni saattaa olla kevyttä. Mäyrä voi piipahtaa ulkona käppäilemässä aivan talviaikaan ja palata taas pesään unilleen. Ilmeisesti mäyrät eivät ole kuunnelleet Ilmatieteen laitoksen varoitusta takatalvesta, koska ovat lähteneet pistämään jo lähimetsän mullin mallin.

Polkua voi seurata pesälle

Meidän kurkkaamamme mäyränpesä on kuin aurinko; keskellä on kumpare noin kymmenineluolaston aukkoineen, siitä lähtee sitten säteinä mäyrien polkuja ympäriinsä eri suuntiin. Polut erottuvat selvästi etenkin pesän viereisessä sammaleisessa kuusimetsässä, jossa vakiopolut ovat kuluneet urina maastoon.

Pesänä on jääkauden kokoama hiekkapitoinen kumpare, jonka laella on ryhmä eri kokoisia kivenjärkäleitä. Se vaikuttaa juurelta katsoen melkein mäyrien linnalta.

– Tämä on ollut vuosikymmeniä hyvä pesäpaikka. Kivet antavat suojaa ja hiekkapitoiseen maahan on hyvä kaivaa uusia käytäviä ja onkaloita. Tietääkseni täällä asuivat jo isovanhempamme ja varmasti asuu myös jälkikasvua, sanoo haastattelemamme mäyrä.

Mäyräperhe odottaa onnellista perhetapahtumaa

– Meitä on täällä useampi, me emännän kanssa, sitten noita viime kesän kersoja, ja eukko on taas tiineenä. Uusi pesue saattaa syntyä milloin vain. En ole laskenut reviirin laajuutta, mutta kiertelemme tässä kuusimetsässä, käymme läheisen tilan pelloilla ja puutarhassa, ja virkistysalueen nuotiopaikoille jää aina joskus jämiä, kuvailee mäyrä.

– Syömme melkein mitä vain, sekä kasviravintoa että lihapuolta. Jotkut eivät oikein tykkää kun pistelemme linnunpoikia tai munia, mutta toisaalta popsimme myös metsäntuholaisia myyriä. Tosi herkkua ovat vaikka lierot, etanat, sammakko tai kunnollisen kokoinen toukka ja koppakuoriainen.

Hämärän hyssyä porukkaa

– Se on totta. Päivän lepäilemme pesässä ja lähdemme liikenteeseen hämärän tullen. Se passaa meille hyvin koska nuo silmät ovat aika huonot, mutta kuulo ja hajuaisti ihan kelvolliset. Voi sanoa että olemme yökyöpeleitä.

– Nyt keväällä ruoka on hiukka heikossa, mutta kunhan maa kunnolla sulaa, kasvu käynnistyy ja pikkuelukat lähtevät liikkeelle, alkaa ruokaa riittää, tällaiselle kaikkiruokaiselle. Parasta aikaa on loppukesän sato- ja marja-aika, kun pitää kerätä rasvaa taas uuteen talviuneen. Nyt tuo vyötärö on hiukka hoikka, valittaa mäyrä, mutta lähtee yhtäkaikki kuitenkin lyllertämään kakkakuopalleen.

– Ai niin, ja varokaa niitten halvatun autojenne kanssa!

Dosentti Junnon pääasiallinen tutkimusmateriaali on arkeologinen ihmisluu. Suomessa luututkimuksessa hyödynnettävää arkeologista luuta on kuitenkin vain vähän. Tämän vuoksi dosentti Juho-Antti Junno on hyödyntänyt Suomessa muun muassa sairaaloiden magneettikuvia, joiden perusteella hän on mittaillut esimerkiksi nikamia.

Liikkumisen evoluutiota tutkittaessa on hyödynnetty myös tietoa simpanssien ja gorilloiden liikkumistavoista. Tutkimalla raajojen luiden biomekaanisia ominaisuuksia on voitu tehdä päätelmiä muun muassa ihmisen kehityslinjan varhaisten edustajien liikkumistavoista. Junno on käyttänyt tutkimuksissaan hyödyksi myös kädellisten luuaineistoa, jota löytyy hyvin ympäri maailmaa, esimerkiksi eläintieteellisistä museoista.

– Yhdistämällä arkeologista luumateriaalia ja sairaalamateriaalia voidaan tehdä päätelmiä pitkäkestoisesta evoluutiosta ja lyhyemmistä evoluutiotrendeistä mitä ihmisen luustossa on tapahtunut.

Sumuisten vuorten gorillat

Dosentti Juho-Antti Junno lähti tammikuun alussa amerikkalaisen projektin jäsenenä mukaan Ruandaan. Tutkijaryhmä lähti Ruandaan, koska siellä on ollut jo pitkään seurattu uhanalaista vuorigorillapopulaatiota. Työn aloitus ei ollut kuitenkaan helppo. Oulusta vietiin paikan päälle tutkimuslaitteistoa, joka juuttui paikalliseen tulliin.

– Vaikka kaiken piti olla selvää, niin ei se niin selvää ollutkaan. Meillä meni melkein kolmasosa reissusta siihen, että yritimme saada tullihenkilöstön suostumaan, että laitteisto saataisiin meidän käyttöön.

Lopulta tutkimusryhmä sai tehtyä kovalla työllä kaiken suunnittelemansa. Tutkimuksen kohteena Ruandassa oli gorilloiden liikkumistapa. Gorillalajeja on useita ja ne poikkeavat toisistaan, muun muassa ravinto on lajien välillä erilaista. Myös gorillalajien sisällä on paljon vaihtelua kun urokset voivat painaa parisataa kiloa ja naaraat ovat usein puolta pienempiä.

Nimenomaan koko on yksi tekijä, joka vaikuttaa gorilloiden liikkumistapaan. Lapsuusaikana nuoret gorillat voivat kiipeillä helposti puissa, mutta 200 kiloisella aikuisella uroksella kiipeäminen on jo haasteellisempaa. Tällä kaikella on vaikutuksensa raajojen luihin ja niiden hyödyntämiseen liikkumisessa.

– Meidän tutkimuksen osalta tuloksia ei ole vielä julkaistu. Toivottavasti kun tulevaisuudessa verrataan Ruandasta saatua tietoa ihmisen kehityslinjan varhaisempiin edustajiin, niin voidaan tehdä päätelmiä esimerkiksi siitä, millä tavalla yläraajoja on hyödynnetty liikkumisessa. Onko niitä käytetty kiipeilyyn, vai onko niitä hyödynnetty maalla liikuttaessa.

Ihmisen selkänikamat ovat muuttuneet keskiajan jälkeen

Juho-Antti Junnon yksi pitkäaikainen mielenkiinnon kohde on ollut selän evoluutio. Ihmisillä on paljon selkäongelmia, erityisesti vanhuusiällä. Ruandan gorillatutkimuksen yhtenä syynä oli selvittää vuorigorillan selän terveyttä, koska se voi kertoa mahdollisesti jotain selän evoluutiosta.

– Ruandan gorilloilla oli selkäsairauksia, jotka ovat olleet yleisiä arkeologisissa ihmisluumateriaaleissa. Toisaalta, missään muualla ei ole löydetty gorilloiden ja simpanssien luurangoista tällaisia sairauksia kuin Ruandassa.  

Yksi merkittävä tekijä näyttäisi olevan ihmisen selkänikaman koon muutos.

Nykyihmisen selkänikaman koko on pienempi kuin mitä se on aiemmin ollut ja näin ihmisen selkä on nykyään heikompi kuin ennen.

– Jo keskiajalla ihmisillä on ollut suuremmat nikamat kuin nykyään. Eli nikamat ovat olleet lujempia.

Alun perin tutkijat ajattelivat, että keskiajan fyysisempi elämä voisi olla syynä nikamakoon muutokseen, koska liikunta tunnetusti vahvistaa luita. Mutta merkkejä liikunnan vaikutuksesta selkänikaman kokoon ei tutkimuksissa kuitenkaan havaittu.

– Liikunnalla ja selän luustoterveydellä ei näyttäisi olevan yhteyttä. Olemme tutkineet monenlaisia muuttujia, liikuntaa, ravintoa, lähes mitä tahansa oli tarjolla, niin oikeastaan minkäänlaista selitystä nikaman koolle ei näytä löytyvän.

Tutkimusten valossa siis näyttää siltä, että nikaman kokoon ei pysty vaikuttamaan ihmisen elinaikana. On havaittu, että ongelmat pituuskasvussa näkyvät raajojen luiden pituudessa. Näin nikamat poikkeavat muista luista.

Luontoharrastaja ja -yrittäjä Jouko Alhainen taitaa olla parhaiten tunnettu kurkikuiskaajana, kurkien tuntijana ja syystä tai toisesta Suomeen jääneiden kurkien hoitajana.

Hän on myös maan ahkerin lintutornien rakentaja. Alhainen on rakentanut lintutorneja pikkupojasta saakka. Niitä on noussut jo noin sata ja Alhaisen kynästäkin on lähtenyt suunnitelmat noin parisataan lintutorniin.

Työn alla on parikin uutta tornia, yksi Kihniöön Vapon laskuun ja toinen lähes omalle työmaalle, Kangasalle Pohtiolammen Sääksikeskukseen. Puurakentajalle lintutornin pystytys on käytännönläheistä luonnon ja luonnonsuojelun hyväksi tehtävää työtä.

Pohtionlammelle Suomen nykyaikaisin lintutorni

Jouko Alhainen kertoo, että lintutornien rakentaminen on hänelle mielekästä luonnonsuojelutyötä.

– Minulle se on tärkein motivaatio. Altistan ihmiset kohtaamaan luonnon sen monimuotoisuudessa ja kauneudessa. Mitä useampi sen näkee, sitä enemmän sen puolestapuhujat lisääntyvät. Tämä on minun punainen lankani tässä työssä.

Pohtiolammen Sääksikeskukseen tulee ilmeisesti Suomen uudenaikaisin torni, joka on jo 95-prosenttisesti valmis.

– Tornista tulee osin esteetön. Sinne mahtuu 10 liikuntarajoitteista ihmistä pyörätuolien kanssa tai 10 äitiä lastenvaunuineen. Samaan aikaan sinne voi ottaa koululuokallisen tai bussilastillisen ihmisiä.

Tornista kuulemma esitellään aluetta, johon on keinotekoisesti tehty lintukosteikko sellaiseen ympäristöön, jota ihminen on käsitellyt vuosikymmenten mittaan useita kertoja.

Kangasalan Pohtiolammen Sääksikeskuksen päätähtiä ovat lammikoista kalastavat sääkset. Tulevasta tornista voi ihailla kosteikon vesilintujen lisäksi hämäläisen lehtomaiseman muuta rikasta linnustoa. Jos mukaan ottaa kiikarit ja hyvän lintuoppaan, saattaa lajimäärä olla kymmeniä.

Yhden arvion mukaan lintutorneja olisi Suomessa noin 400. Maan suurin lintutorni Puurijärven-Isosuon kansallispuistossa on myös humppilalaisen Jouko Alhaisen rakentama.

Maan ykköslintutornimiehen kotikunnan torni toisen tekemä

Alhainen itse lähinnä naurahtelee ykköslintutornimiehen tittelille.

– Maaliskuussa 1957 valmistin ensimmäisen ja sitten niitä on riittänyt. Uudella ja kapealla alalla on helppo olla eniten rakentanut. Kanta-Hämeessä on jokunen sellainen, joka ei ole minun rakentamani. Esimerkiksi kotikunnassani Humppilassa, kuinka ollakaan, ei ole minun rakentamaani tornia, mies virnistää.

Jouko Alhainen sanoo, että hänen on vaikea nimetä yhtä lempitornia.

– Kaikki ne on synnytetty ja ne ovat isän tai äidin rakkaita lapsia. Kun ajattelee estetiikkaa, lintuja ja kaikkea, niin Tammelan Torronsuon torni on rakas. Sinne on helppo poiketa. Siinä avautuu Euroopan eteläisin luonnontilainen suursuo 95-prosenttisesti silmien eteen. Sitä voi itse arvostaa, mies tunnustaa.

Tornin pitää istua silmään ja maisemaan

Kuinka paljon tornintekijä saa käyttää omaa luovuuttaan?

– Nykyään on tehtävä tarkat suunnitelmat ja piirustukset, millaisilla pulttisidoksilla, minkä kokoisilla ja niin edelleen. Sen ei tarvitse sentin tarkkuudella olla, mutta kun ikäni puurakentaja olen ollut ja puun lujuusluokituskoulutuksenkin käynyt, niin se on oman työn arvostamiskysymyskin, että pyrkii tekemään tornin mahdollisimman oikein ja mahdollisimman hyvin mielikuvaa vastaamaan.

– Tornia ei saa yli- eikä alimitoittaa. Sen pitää istua silmään, sieltä pitää riittävän tyhjentävästi nähdä, mikä ympäristössä on mahdollista ja kulun sinne pitää olla häiriötä aiheuttamaton, kuvailee satojen lintutornien mies Jouko Alhainen.

Aurinkoinen kevättalven sää on houkutellut pilkkijät suurin joukoin jäälle. Tästä on seurannut se, että pilkkitoukat ovat loppuneet monesta kaupasta.

Viikonloppuna myymälöiden jääkaapit olivat tyhjentyneet syöteistä esimerkiksi Joensuun Prismassa, Tokmannilla ja Motonetissa. "Ei oota" myytiin myös Ylämyllyn Shellillä Liperissä.

Lieksassa toukat olivat hävinneet parempiin suihin Tokmannilta, mutta Retkiaitassa oli maanantaiaamuna kaupan vielä parikymmentä purkkia kärpäsen toukkia.

Ilomantsin Kesportilla pilkkitoukkia on riittänyt, ja lisää on tilattu. Ilomantsissa on monin paikoin jäätä vielä 40 senttimetriä.

Uusia toukkaeriä on lupailtu myyntiin tiistaiksi tai keskiviikoksi.

Kevään tulo jaksaa aina yllättää ihmiset. Moni kuvaakin innokkaasti keväisiä merkkejä. Niitä riittää, kun lämmin talvi ja maaliskuun keväinen ilma on herättänyt luonnon eloon.

Julkaisemme keväisiä kuvia galleriassamme. Lähetä meille kuva sähköpostiosoitteeseemme turku@yle.fi. Kuva voidaan julkaista myös Facebook-sivuillamme ja Lounais-Suomen Yle Uutisten televisiolähetyksissä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan keväisen lämmin sää jatkuu Lounais-Suomessa vielä muutaman päivän ajan. Ennusteen mukaan viikonloppuna sää kylmenee.

Yhteensä 17 sutta kaadettiin sunnuntaihin jatkuneen metsästyskauden aikana.

Kannanhoidollisia  poikkeuslupia haettiin yhteensä 48 suden metsästämiseen 27 susireviirillä. Suomen riistakeskus myönsi alunperin 24 poikkeuslupaa susien metsästykseen. Valituksista johtuneiden hallinto-oikeuksien toimeenpanokieltojen takia lupia oli kuitenkin käytössä vain 19.

Tämä oli ensimmäinen kerta vuoden 2007 jälkeen, kun Suomessa myönnettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia sudenmetsästykseen.

Kyseessä on uuden sudenhoitosuunnitelman mukainen kokeilu, jonka avulla haetaan tietoa kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksesta suden käyttäytymiseen ja lauman elinvoimaisuuteen sekä kansalaisten asenteisiin. Kokeilu kestää kaksi vuotta.

Kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään turvaamaan susikanta ja edistämään ihmisen ja suden rinnakkaiseloa.

Sudenmetsästyksen etenemistä saattoi seurata Suomen Riistakeskuksen nettisivulla olevasta susisaalistaulukosta.

Rauman ilmanlaatu heikkeni sunnuntai-iltana ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä äärimmäisen huonolle tasolle.

Valtakunnallisen ilmanlaatuportaalin asteikko ei riittänyt kuvaamaan tilannetta, vaan ilmanlaatua kuvaava käyrä ylitti reippaasti jopa erittäin heikkoa ilmanlaatua kuvaavan tason.

– Ilmassa oli pölyä melkein 500 mikrogrammaa kuutiossa. Hiekotushiekkaa ei ole saatu poistettua kadulta. Sää on ollut hurjien mittaustulosten osalta otollinen: lämpötila meni yöllä pakkasen puolelle ja oli tyyntä, ympäristönsuojelutarkastaja Raija Hakanen sanoo.

Sade helpottaisi

Hakasen mukaan vastaavia pitoisuuksia mitataan todennäköisesti lähipäivinä uudestaan, koska luvassa ei ole sadetta ja säätyyppi jatkuu samanlaisena.

– Odotettavissa on erittäin huonoa ilmanlaatua. Koko Suomessa tilanne on joko huono tai erittäin huono, Hakanen kertoo.

Tilanne helpottuu, kun hiekka saadaan poistettua kaduilta. Yöpakkasten jatkuessa katujen puhdistaminen on hankalaa.

Hyvinkääläinen Jorma Ukkonen oli torstaina matkalla Riihimäeltä Kytäjän kautta Hyvinkäälle.

Kenkiäntien ohittaessa Pojanjärven eteläpään tuli tiellä vastaan yllättäen poro.

Ukkonen ei jäänyt ihmettelemään, vaan kaivoi nopeasti esiin kameransa ja ennätti ottaa muutaman ruudun ennen kuin poro häipyi metsän siimekseen.

– Vähän aikaa menin ennen kuin tajusin, että se on poro eikä peura. Olen käynyt useasti Lapissa joten on näitä nähty, naurahtaa Jorma Ukkonen Ylelle.

Hetken kuluttua poro vielä palasi Kenkiäntielle. Ukkonen vihelsi, jolloin poro kääntyi vielä kerran katsomaan miestä ennen kuin katosi Riihimäen suuntaan.

Havaintopaikan lähellä on Kartanon Riista, jolla on peuroja. Yrityksen vetäjä Niko Hytönen sanoo porosta maanantaina kertoneessa Aamupostissa, ettei hän tiedä miten elikko on seudulle ilmestynyt.

Hän oli kuullut, että poro olisi karannut joltakin loppilaiselta eläinlääkäriltä, mutta lehden mukaan heilläkään ei ole poroa ollut lemmikkinä.

Poron pärjää kyllä vapaana

– Kelithän vaan paranevat, kun maa on sulaa, kuittaa riistasuunnittelija Marko Muuttola Etelä-Hämeen riistakeskuksesta poron mahdollisuuksia säilyä hengissä.

Poro ei kuitenkaan kuulemma leimaudu peurojen matkaan, vaan on itsenäinen ja yksinäinen.

Hyvinkään puolella oleva Kytäjän-Usmin ulkoilualuetta pidetään Etelä-Suomen Lappina, jossa riittää kalliomaastoa, käkkärämäntyjä ja jäkälää, jos poro sinne päin suunnistaa.

– Poro lienee jonkun lemmikki, joka on päässyt karkuun. Jos se on tahallaan päästetty luontoon, niin se on väärä tapa, Muuttola muistuttaa.

Vaalea poro jatkaa retkiään. Se on saattanut jo hyvinkin viikonlopun aikana vaihtaa maisemaa ja jättää Riihimäen–Hyvinkään seudun taakseen.

Vaahtoava vesi saa pysähtymään puron varteen. Keskuspuiston metsämaisemassa valkoisena vellova vaahto ei näytä kuuluvan maisemaan. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen johtava ympäristötutkija Jari-Pekka Pääkkönen tunnistaa keväisen ilmiön.

– Se näyttää yleensä pahemmalta, mitä todellisuudessa onkaan. Yleensä siinä on kyse humuksesta, jota vedessä on, Pääkkönen selventää.

Metsämaastossa humus liukenee, kun runsaat sateet ja sulavat lumet kuljettavat vettä kaupunkipuroihin. Humus saa aikaan kemiallisia reaktioita vedessä, joka puolestaan näkyy vaahtona.

– Meillekin tulee ilmoituksia, että onko kyseessä pesuaine, mutta kyllä se yleensä humusta on, johtava ympäristötutkija Jari-Pekka Pääkkönen sanoo.

Asumus ja asvaltti puristavat purot ahtaalle

Helsingissä on kolmisenkymmentä puroa. Kaupunkiympäristöstä huolimatta niiden kunto vaihtelee tyydyttävästä jopa erinomaiseen.

Luonnollisesti Keskuspuiston luonnon helmassa vedenlaatu on parempi kuin rakennetun ympäristön keskellä. Ympäristötutkija Pääkkösen mukaan tiukan paikan tullen purosta voisi vaikka hörpätäkin, mutta hän ei kuitenkaan sitä suosittele melko varmojen vatsanväänteiden vuoksi.

– Rakennetussa ympäristössä virtaavissa puroissa veden hygieeninen laatu saattaa olla aika heikko. Lintujen, koirien ja muiden eläinten ulosteista päätyy veteen ulosteperäisiä bakteereja, Pääkkönen sanoo.

Ympäristökeskus on seurannut kaupunkivesistöjen laatua 1980-luvulta lähtien. Muutosta on tapahtunut molempiin suuntiin, esimerkiksi asumus ja asvaltti ovat lisänneet raskasmetalleja vesistössä.

Käytännössä puroissa soliseva vesi on valuma-alueilta kertyvää sadevettä sekä pohjavettä. Etenkin Kumpulan puroon kertyy pohjavettä. Jos pohjavettä on purossa paljon, voi siinä oleva rauta puolestaan värjätä veden oranssiksi.

– Aina, kun näkee mielestään mielenkiintoista tai epäilyttävää Helsingin luonnossa, voi meihin ottaa yhteyttä, johtava ympäristötutkija Jari-Pekka Pääkkönen sanoo.

Järvien laulaminen ja pauke ovat jokakeväinen ilmiö, mutta tällä kertaa aiheesta on keskusteltu erityisen vilkkaasti sosiaalisessa mediassa.

– Kyllä tätä muinakin vuosina on, mutta nyt tämä on koko Suomen ilo siinä mielessä, että ihan etelästä pohjoiseen on näin voimakas lämpötilavaihtelu, kertoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen SYKE:stä Ylelle.

Vuorokauden lämpötilan vaihtelu on ollut viime päivinä suurta. Yöllä lämpömittari on painunut pakkasen puolelle ja päivällä taas porottava aurinko on nostanut lämpötilan Etelä-Suomessa +10-asteen tuntumaan.

– Yöllä, kun lämpötila saavuttaa miniminsä ja juuri ennen sitä, on näitä paukahduksia ehkä eniten. Kun aurinko taas aamulla alkaa lämmittämään, niin silloin voi olla toinen ajankohta, jolloin näitä ääniä on eniten, selittää Vehviläinen.

Kun lumetkin ovat miltei lähteneet eikä järvien jäällä ole enää lumipeitettä suojanaan, siirtyy ilman lämpötilavaihtelu suoraan jääpeitteeseen.

– Molemmilla on oma äänimaailmansa, joten konserttia riittää suurimmaksi osaksi vuorokautta, totesi johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta Yle Hämeessä viime keväänä, kun jääkonsertti oli parhaimmillaan maaliskuun lopulla.

– Kun pakkanen kiristyy, niin jää napsahtelee ja syntyy pieniä halkeamia ja rakoja. Aamupäivällä jääpeite sitten pyrkii laajenemaan. Silloin eniten ääniä kuuluu rannan tuntumassa, Kuusisto selitti tuolloin.

Rantaan puskeva jää helisee ja kilisee

Laajentunut jää pyrkii työntymään rantaa vasten, jolloin syntyy jäävalleja. Silloin jää helisee, kilisee ja pitää pientä pauketta. Paine puskee ulapalta jäätä niin, että ylimmät jäät putoilevat alaspäin. 

Paineen alla jään äänet voivat olla niin rajuja, että rantakalliolla seisovassa talossakin tuntuu tärähtelyä.

Jännittävimpiä ääniä syntyy, kun jää halkeaa. Ääntä kyydittää vielä kaiku, joka tekee kuulokuvasta aavemaisen.

Railot voivat olla jopa muutamia kilometrejä, jos järvellä vain riittää pituutta. Järvellä railot yleensä muutaman kymmenen sentin levyisiä

Jään pauke kertoo kulkijalle missä kunnossa kevätjää on.

– Jää on vielä hyväkuntoista, jos se pystyy paukkumaan. Heikentynyt jää ei enää pysty ääntelemään, kertoi Kuusisto, mutta huomauttaa vielä, ettei ihmisen kuitenkaan kannata sellaiseenkaan jäähän luottaa.

Huittislaisen viljelijän Olli Soron lehmä kuoli torstaina päiviä jatkuneiden oireiden jälkeen. Lehmä ei suostunut syömään, mutta joi eikä ollut kuumeinen. Hoidosta huolimatta lehmä kuoli.

– Kun eläin kuolee turhaan, niin kyllä se surullisiksi vetää. Lehmä oli tiineenä, joten samalla meni seitsenkuinen vasikka.

Kun Soro alkoi tutkia mahdollista kuolinsyytä, hän löysi lehmien ruokintapöydältä murskaantuneen siideritölkin palan, josta ajosilppurin metallinpaljastin ei ollut hälyttänyt. Kuolleelle lehmälle ei kuitenkaan tehty ruumiinavausta, joten kuolinsyytä ei pystytty varmistamaan.

– Kun sunnuntaina löysin yhden tölkinpalasen eikä siinä ollut kaikkia osia, kävi mielessä, että lehmä on syönyt osan. Se antaisi loogisen selityksen kuolemalle.

Soron mukaan muutamia tuotantoeläimiä kuolee vuosittain koko maassa ruuan sekaan päätyneiden vierasesineiden vuoksi. Lehmien ruokintapöydille päätyy alumiinitölkkien lisäksi esimerkiksi hauleja ja rakettien osia.

– Näitä päivityksiä näkee jatkuvasti Facebookissa. Roskat ovat aika iso ongelma varsinkin teiden varsilla. Jos hyvä nurmi kasvaa metrin korkeuteen, tölkkiä on vaikea havaita. Niiton jälkeen voi löytää, mutta muuten se on lähes mahdotonta.

Soron omaa Facebook-päivitystä on jaettu lähes 2 300 kertaa. Hän hämmästyi kiinnostuksesta ja toivoo, että huomio saa ihmiset huolehtimaan paremmin roskistaan.

– Muutamia eläimiä menee joka vuosi tällaisten vierasesineonnettomuuksien vuoksi. Se on ihan turhaa.

Asiantuntija: Vierasesine tappaa vain harvoin

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton tuotantoeläinten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä eläinlääkintäasioista vastaavan asiantuntijan Leena Suojalan mukaan vierasesineet ovat tyypillinen lehmille suolisto-ongelmia ja sairauksia aiheuttava tekijä.

Hänen mukaansa lehmän suolisto kestää erilaisia esineitä hyvin, mutta terävä esine voi aiheuttaa esimerkiksi vatsakalvontulehduksen. Hänen mukaansa vierasesineen aiheuttamat kuolemat ovat harvinaisia, ja niiden määrä on vähentynyt. Väheneminen johtuu muun muassa siitä, että aitauksissa ei käytetä enää juurikaan piikkilankaa.

– Mielestäni tölkkien joutuminen rehuun ei ole suuri ongelma. On harvinaista, että eläin kuolee. Jos eläin kuolee, esineen pitäisi pistää verkkomahasta läpi sydämeen. Minulle on 30 vuoden aikana tullut niitä vastaan viitisen kappaletta. Riski on kuitenkin olemassa, vaikka se ei ole suuri. Tiineenä olevalle eläimelle riski on suurempi, koska verkkomaha painautuu lähemmäs sydäntä.

MTK:n asiantuntija kuitenkin ymmärtää viljelijöiden kiukun, vaikka ei suurta vaaraa roskissa näekään.

– Roskaamiseen ei pysty itse vaikuttamaan. Minäkin polttaisin päreeni roskaamisesta varsinkin, jos lehmä siihen kuolisi, Leena Suojala totetaa.

Helsingin energiantuotantoa koskeva vääntö on saamassa uuden käänteen ratkaisun lähetessä. Alun perin valtuuston piti tehdä syksyllä päätös kahden voimalavaihtoehdon välillä. Ensimmäinen vaihtoehto on remontoida kaksi kivihiilivoimalaa polttamaan osin puupellettejä, toinen korvata Hanasaaren kivihiilivoimala Vuosaaren uudella monipolttoainevoimalaitoksella.

Nyt valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat päässeet yksimielisyyteen siitä, että niiden kilpailijaksi selvitetään kolmas vaihtoehto. Siinä lasketaan, kuinka paljon kivihiilen käyttöä voitaisiin vähentää maa- ja aurinkoenergian avulla. Tarkasteluun otetaan myös energian säästäminen.

Vuosaaren voimalasuunnitelmat ovat jo kertaalleen pienentyneet energian kulutusennusteiden laskettua. Nyt katsotaan, miten kulutusta voitaisiin vähentää enemmän kuin mitä kahden voimalavaihtoehdon taustaselvityksissä on ennustettu.

Ideat hajautetusta energiantuotannosta ja energiansäästöstä eivät ole tippuneet helsinkiläispäättäjien syliin taivaasta. Espoossa suuren maalämpövoimalan rakennustyöt ovat jo käynnissä ja Aalto-yliopiston professori Peter Lund arvosteli viimeksi viime perjantaina Helsingin jumiutumista suurten voimaloiden ratkaisuihin.

Säästääkö uusi vaihtoehto kymmeniä tai satoja miljoonia energiatunnelista?

Jos kantakaupungin talot käyttäisivät merkittävästi nykyistä vähemmän energiaa ja osa siitä tuotettaisiin lähellä maa- ja aurinkolämmöllä, se voisi lisätä houkutusta Hanasaaren purkamiseen.

Hanasaaren purkamissuunnitelmiin kun kuuluu 12 kilometriä pitkä tunneli, joka toisi korvaavaa lämpöä Vuosaaresta kantakaupunkiin. Tällainen tunneli on kallis. Samaan tunneliin kaavaillaan myös kantaverkkoyhtiö Finngridin sähkökaapelia ja Heleniltä on aiemmin arvioitu Finngridin mukanaolon säästävän Helenin rahoja kenties jopa 100-200 miljoonaa euroa.

Vaikka Vuosaareen rakennettaisiin isokin voimala, sen lämpö voitaisiin periaatteessa siirtää jo olemassa olevia lämpöjohtoja pitkin. Tätä ei pidetä kuitenkaan pidetä riittävän varmana ratkaisuna, kun kyse on niinkin tärkeästä asiasta kuin rakennusten lämmityksestä.

Selvitysvastuu kaupungin virkamiesten käsiin

Kahden alkuperäisen vaihtoehdon selvittäminen tehtiin kaupungin energiayhtiön Helenin vetämänä. Ylen tietojen mukaan nyt päätetyn kolmannen vaihtoehdon kokoamisessa päävastuu olisi kaupungin virkamiehillä kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistövirastoissa.

Energiansäästön mahdollisuuksia ja hajautettua energiantuotantoa on selvitetty jo useissa eri yhteyksissä. Siksi kaupungin päättäjät uskovat, että virkamiehet saavat syksyyn mennessä koottua ne varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kahden vanhan vaihtoehdon rinnalle.

Uudenmaan ja Hämeen rajamailla on hieraissut silmiään useampikin ihminen viime aikoina, sillä Riihimäen ja Hyvinkään välisessä maastossa on nähty poro. Pohjoisen tuttu sarvipää ei ole levinnyt sen suuremmin etelään, vaan poro on yksityisen ihmisen karkuun päässyt lemmikki.

Nimettömänä pysyttelevä omistaja kertoo tuoneensa urosvasan Lapista kaveriksi porotokkaansa. Porojen kanssa Lapissa vuosia puuhaillut omistaja sanoo, että lemmikkiporot tuotiin Hämeeseen hoitamaan omakotitaloa ympäröivää pusikkoa.

– Lampaatkin kävivät mielessä maatalousalueella, mutta koska tunnet porot paremmin, porot tulivat.

Viljoksi nimetty nuori sarvipää pääsi kuitenkin pari viikkoa sitten omille teilleen, kun porokärrystä meni rengas.

– Jäin jumiin jäisessä ja lumisessa mäessä autoineni pimeässä. Vaunu ajautui penkkaan ja jouduin purkamaan eläimet autossa. Tässä rytäkässä Viljo hyppäsi toisen vasan päälle ja pääsi lopulta työntämään kärryn oven auki, omistaja harmittelee.

Viljon karkumatkasta on informoitu alueen valvontaeläinlääkäriä, mutta kiinni sitä ei ole vielä saatu.

Omistajan mukaan etelän luonto tarjoaa porolle runsaasti ruokaa, ja koska lunta ei juurikaan ole eläimellä ei sen puolesta ole hätää.

Suunnitelmissa on saada Viljo kotitarhaan rauhoittamalla. Ensin poro pitäisi kuitenkin saada näköetäisyydelle.

Omistaja muistuttaa, ettei poro ole vaaraksi kenellekään ja se luultavasti ennemminkin pötkii pakoon ihmisen nähdessään kuin pyrkii lähestymään ihmisiä.

Syksyisen kanalintujahdin lisäksi urosteertä saa metsästää tammikuussa. Valtioneuvoston viime syksynä tekemän asetusmuutoksen jälkeen urosteertä saa metsästää myös tammikuun 1. ja 20. päivän välisenä aikana.

Tammikuun latvalinnustusjahti on mahdollista Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Lapissa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia.

Tarvittaessa pyyntiä voidaan rajoittaa kolmiolaskentojen tulosten perusteella alueellisesti tai kokonaan.

Metsästäjän on mentävä umpihangessa pimeään metsään

Mitään helppoa hommaa teerien talvipyynti ei ole, eikä se onnistu nappaskengissä.

– Päivä on tammikuussa lyhyt, on kovat pakkaset ja umpihanget. Teeretkään eivät näyttäydy kovin pitkää aikaa. Ne ovat silloin lumen alla kiepissä 21-23 tuntia vuorokaudesta. Aika, jolloin ne ovat näkösällä, on hyvin lyhyt. Kyllä se kovasta talviurheilulajista käy, tiivistää ylitarkastaja Ahti Putaala Metsähallituksen eräpalveluista.

Asetuksen muutos perustuu metsäkanalintujen hoitosuunnitelmaan. Teeren talvimetsästys on mahdollista, mutta ei varmaa.

Latvalinnustuksen kriteerit ovat tiukat

Asetuksen mahdollistama teeren talvipyynti vaatii nousevaa ja kymmenen vuoden keskiarvon ylittävää lintukantaa sekä riittävää määrää laskettuja riistakolmioita.

Lupamyynti valtion maille alkaa vasta syksyn metsästyskauden jälkeen eli marraskuussa.

– Silloin meillä on tieto syksyn saalismääristä ja voimme mitoittaa tammikuun lupamyynnin kestävälle pohjalle alueittain, kertoo Putaala.

Käytännössä talvipyyntiin tullee varmimmin lupia myyntiin alueille, joille syksyllä kohdistuu vähiten kysyntää. Maantieteellisesti voisi ennakoida, että latvalintulupia saa paremmin länteen kuin itään.

Perinne on elänyt Ruotsin puolella

Talvinen teerenpyynti on vanha perinne, jota on viimeksi harjoitettu Suomessa 1980-luvulla. Ruotsissa urosteeriä ja metsoa saa pyytää tammikuun loppuun, ja moni suomalaismetsästäjä onkin jatkanut perinnettä siellä. Putaala uskoo kysyntää riittävän varsinkin ensimmäisenä vuonna.

– Uskon, että on innokkaita metsästäjiä, jotka eivät välttämättä ole sinne Ruotsin puolelle asti lähteneet talvijahtiin, mutta haluaisivat sitä kuitenkin kokeilla, arvioi Putaala, joka aikoo itsekin kokeilla perinteistä talvipyyntiä nyt kun se taas on mahdollista myös kotimaassa.

Viherpeukalot pääsevät tekemään ensimmäisiä puutarhatöitä jo lumikinosten aikaan. Ylipuutarhuri Tuomas Kauppila Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta kertoo, että ensimmäiset pienet puutarhatyöt ulkona on syytä tehdä jo nyt.

– Kyllä nyt jo omenapuita voi alkaa pikkuhiljaa leikkaamaan ja käydä katsomassa miten pensaat ovat talvehtineet. Niitä voi myös leikata. Nyt kun aurinko alkaa paistamaan niin tärkeää on tarkistaa havukasvien talvisuojaukset, etteivät havukasvit pääse kuivumaan, muistuttaa Kauppila.

– Varsinkin pienemmillä melko vasta istutetuilla havukasveilla on se ongelma, että kun maa on vielä jäässä ja ne rupeavat hengittämään tapahtuu helposti kuivumista. Nyt on siis tarkistettava, että varjostusverkot tai säkkikankaat ovat suojaamassa havukasveja auringon paahteelta.

Vaikka aurinko paistaisi jo komeasti, Tuomas Kauppila ei kuitenkaan suosittele vielä esikasvatuksen aloittamista kevätistutuksia varten.

– Esikasvatuksen aloittamista kannattaa odottaa vielä ainakin huhtikuulle, vaikka käytössä olisi viher- tai kasvihuone. Taimien tulee olla hyvässä kasvussa kun tulee ulos istuttamisen aika. Ennen istuttamista alkukesästäkin kannattaa odottaa, että hallanvaara on ohi, muistuttaa Kauppila.

Eteläisessä Suomessa suurin osa mehiläispesistä on jo suorittanut kevätrituaalinsa, puhdistautumislennon. Se tarkoittaa, että mehiläiset lentävät ulos pesästään ja tyhjentävät suolensa.

Ensimmäiset mehiläistarhaajat ovatkin päässeet jo tarkistamaan pesiensä tilanteen. Yksittäisillä tiloilla varroa-punkki on tehnyt tuhojaan, mutta pääosin mehiläisten talvehtiminen näyttää sujuneen hyvin.

– Viime kesä oli otollinen varroa-punkin lisääntymiselle, minkä takia nyt yksittäisillä tiloilla on isojakin menetyksiä, kertoo mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain Liitosta.

Suomen Mehiläishoitajien liitto kehottaa torjumaan varroa-punkkia tarhoilla nimenomaan puhdistautumislennon jälkeen. Mehiläistarhurin kevätrutiineihin kuuluu myös ruokavarastojen riittävyyden varmistaminen.

Mehiläiset aistivat kevään

Mehiläistarhaaja Hannu Lappalainen kertoo, että yksittäisillä pesillä näkyy Mikkelinkin korkeudella jo liikettä. Varjoon sijoitetut mehiläispesät heräävät valoisten paikkojen pesiä myöhemmin. Viime vuonna suurin osa Lappalaisen mehiläisistä teki puhdistautumislennon huhtikuun puolella.

– Puhdistatutumislennot ryöpsähtävät sitten, kun yöpakkaset väistyvät. Kun vielä pajukin alkaa kukkimaan, emo pesässä alkaa munimaan, sanoo Lappalainen.

Mehiläiset viettävät talvensa pesässä pallomaisessa muodostelmassa. Lappalainen on kurkistellut muutamaan pesään ja kertoo, että talvehtiminen näyttää sujuneen hyvin.

– Talvipallossa on jopa 30 asteen lämpötila. Mehiläiset aistivat jo, että päivä pitenee, mutta niillä on siellä pallossa vielä niin hyvä olla, että ne vielä nauttivat olostaan. Talvella pesä syö kilon sokeria kuukaudessa.

Saimaalla veneileville tulee ainakin tämän hetkisten ennusteiden mukaan riittämään vettä myös ensi kesänä. Suomen ympäristökeskus arvioi, että vedenkorkeus tulee ainakin alkukesästä olemaan hieman normaalia korkeammalla.

Vedenkorkeus lähtee nousuun maalis-huhtikuun vaihteessa. Uusimpien mittausten mukaan Saimaalla vedenpinta on runsaat 10 senttiä yli keskiarvojen.

Parikkalassa myös Simpelejärven pinta on noussut melko korkealle.

Myös Pielisellä ja Kallavedellä vedenpinnat ovat vuodenajan keskimääräistä tasoa ylempänä.