Saimaalle ehdotetaan lisärajoituksia uudisrakentamiseen, kalastukseen ja liikkumiseen saimaannorpan suojelemiseksi. Rajoituksia ehdottaa saimaannorpan suojelustrategian seurantaryhmän alainen työryhmä. Asiasta kertoo Maaseudun tulevaisuus. Pohdinnassa on esimerkiksi uudisrakentamisen kieltäminen ja kalastusrajoitusten laajentaminen.

Maa- ja metsätalousministerin norppatyöryhmässä mukana oleva kokoomuksen lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra suhtautuu epäillen uusiin rajoituksiin.

– Minusta nyt saadut kokemukset nykyisistä rajoituksista ovat hyvät, ja ne ovat tasapainossa. Tilanne on norpan hyvoinvoinnin kannalta hyvä, samoin Saimaalla olevien ihmisten hyvinvoinnin kannalta.

Kopran mukaan Saimaalla on tilaa sekä norpille että ihmisille.

– Norppa ja ihminen ovat aina mahtuneet Saimaalle yhdessä ja rauhanomaisesti. Uskon, että näillä nykyisillä rajoituksilla pystyvät olemaan jatkossakin.

Kansanedustaja Jukka Kopran mielestä ehdotus rakentamisen kieltämisestä norpan pesimäalueiden läheisyyteen on yliammuttu.

– On ehdottomasti tässä vaiheessa, kun on täysin analysoimatta muun muassa se, millä tavalla nämä nykyiset rajoitukset ovat edistäneet norpan suojelua. Minulla on sellainen käsitys, että norppakanta on elpynyt varsin voimakkaasti ja norppa voi hyvin  Saimaalla.

Luonnonperintösäätiö sai kolmannen suojelualueensa Satakuntaan. Suojelualueeksi ostettu 3,2 hehtaarin Arkinmäen metsä sijaitsee Rauman Sorkan kylässä. Metsän oston rahoitti Rauman seudun luonnonystävät ry.

Alue sivuaa Pramin arvokasta lehtoaluetta. Pramin lehdot ovat osa Natura-ohjelmassa suojeltua 76 hehtaarin Rauman diabaasialuetta.

Luononperintösäätiön mukaan Arkinmäen pienellä metsäalueella on hyvin monipuolista luontoa. Metsän itälaidalta on löytynyt muun muassa pähkinäpensasta, jota ei esiinny missään muualla Satakunnan rannikolla.

Luonnonperintösäätiön aiemmin ostamat suojelualueet Satakunnassa ovat Noormarkun Poosjärvellä ja Euran Mannilassa.

Etelä-Karjalan Radion kysymys saimaannorpan suojelusta herätti kuulijoissa vilkasta keskustelua. Säädökset norpan suojelusta ovat vastaajien mielestä liioittelua.

Norppa on elänyt Saimaalla, miten pitkään se nyt onkaan siellä elänyt. Sukupuuttoon se ei ole vieläkään kuollut.

Huoli etenkin kalastajien elinkeinon puolesta, nousi monen saimaannorpan suojelua vastustaneen perusteluksi. Verkkokalastuksen rajoitukset vähentävät kuulijoiden mielestä kalastajien määrää.

Tämä on viimeinen sukupolvi, joka Saimaalla verkkokalastaa. Kalastajat ovat uhanalaisempia kuin nämä norpat.

Mökkien rakentamisen rajoitukset ovat ihan hyviä, mutta kalastuksen rajoitukset eivät ole. Alan harrastajat ja ammattilaiset katoavat, kun kukaan ei halua enää jatkaa.

Muutaman vastaajan mukaan norppa ja ihminen ovat selvinneet yhteiselosta tähänkin asti, joten uusia rajoituksia ei tarvita. Erään kuulijan mukaan metsästyksen rajoitus on riittävä teko norpan suojelemiseen.

Metsästys sai sen norpan aiemmin sukupuuton partaalle. Nyt kun on metsästys kielletty, muut rajoitukset saisi asettaa ihan minimiin. Kokeillaan, miten alkaa norppakanta elpymään.

Keskusteluun osallistuneista vain yksi oli saimaannorpan suojelun kannalla. Hänen mukaansa norpan suojelu vaikuttaa positiivisesti myös kansallismaisemaamme.

Norpan suojelu on samalla myös koko Saimaan suojelua. Sen takia olisi tärkeää jättää rantoja rakentamatta, jotta kansallismaisemamme säilyisi.

Talvivaaran vahingoista jätettyjen korvausvaateiden käsittely jatkuu Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Kaivostoimintaa operoivan Talvivaara Sotkamon hakeutumisella konkurssiin ei ole välitöntä vaikutusta korvausvaateiden käsittelyprosessiin.

Mahdollisesti määrättävien korvausten maksaja on vielä auki. Asiaan vaikuttaa vahinkojen korvaamisen varalta aluehallintovirastolle asetettu 1, 5 miljoonan euron suuruinen vakuus.

AVIlle korvausvaatimuksensa toimittaneiden tahojen ei tarvitse ryhtyä tässä vaiheessa erityisiin toimiin konkurssin vuoksi. Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle on jätetty yhteensä noin 200 korvausvaadetta koskien Talvivaaran aiheuttamaa vesistön pilaantumista, osa vaateista on Pohjois-Savosta.  

Kaivosyhtiö Talvivaaran toiminnasta jätetyistä korvausvaatimuksista on odotettavissa päätöksiä aikaisintaan vuonna 2015. Korvausvaateita käsittelevä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ruuhkautunut. 

Kaivosyhtiö Talvivaara hakeutui konkurssiin torstaina. Yhtiön mukaan tarvittavaa rahoitusta ei ehditty saamaan kasaan vaaditussa aikataulussa.

Tutkija viittaa kintaalla Etelä-Karjalan Radion kuuntelijoiden kommenteille, joiden mukaan norpan suojelua ei tarvitse tehostaa.

– Valtaosa suomalaisista eli yli 80 prosenttia vaatii tehokkaampia toimia norpan suojelemiseksi, toteaa norppatutkija Juha Taskinen.

– Tässä vedotaan ikiaikaiseen vesialueiden omistusoikeuteen, joka tyrmää saimaannorpan suojelun. Eläimellä on oikeus olla omassa vedessään ja norppa on tullut tänne ennen ihmistä, Taskinen kommentoi.

Saimaannorppa on maailman vähälukuisin ja unhanalaisin hylje.

– Sen suojeleminen on meidän käsissämme, Taskinen muistuttaa.

Taskisen mukaan tutkijat haluavat toimia avoimesti ja suojella norpan lisäksi muitakin uhanalaisia eläimiä, kuten järvilohta, taimenta ja nieriää.

Verkko on pyhä

Verkot ovat norpan suojelun kannalta suurin ongelma.

– Verkko tuntuu olevan niin pyhä asia, että sille varmaan pitäisi pystyttää toteemi, Taskinen kommentoi.

Hän muistuttaa, että muitakin kalastuskeinoja löytyy. Ammattikalastajat ovat norpan puolella ja he pyytävät muilla välineillä. Taskisen mukaan verkkokalastus on poikkeuksellinen oikeus Suomessa.

Saimaalle ehdotetut suojavyöhykkeet norpan pesien lähelle eivät käytännössä muuta saimaannorpan suojelua. Luonnonsuojelulain mukaan saimaannorpan lisääntymis- ja lepopaikat on jo rauhoitettu.

Nyt lisääntymis- ja lepopaikka vain määritellään tarkemmin, kertoo Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä.

– Käytännössä kaikessa Saimaan suunnittelussa on huomioitu norpan lisääntymispaikat, mutta se määritelmä on tehty paikkakohtaisesti, Sipilä kertoo.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maanantaina saimaannorpan suojelustrategian seurantaryhmän alaisen työryhmän ehdotuksesta, jonka mukaan saimaannorpan pesän ympärille muodostetaan suojavyöhyke.

Vyöhykkeen säde olisi 800 metriä. Eri selvitysten mukaan kuutti liikkuu imetysaikana kyseisen kokoisella alueella.

–Käytännössä kyse on siitä, että norpan pesäpaikan lähelle ei tule pysyvää rakennuskantaa, Sipilä sanoo.

–Ja näinhän Saimaalla on jo tehty. 90 prosenttia saimaannorpan pesistä on jo suojelualueilla. Elikkä tämä koskee noin kymmentä prosenttia suojelualueen ulkopuolelle jäävistä poikaspesäpaikoista ja niistäkin suurin osa on kaavoitusratkaisuin turvattu, hän jatkaa.

Uusia kalastusrajoituksia ei ole tulossa

Sipilä korostaa vielä, että työryhmän pesäpaikan määrittelyllä ei ole mitään tekemistä kalastuksen kanssa.

– Kalastus on hoidettu maa- ja metsätalousministeriön asetuksilla ja tällä hetkellä kaikki norpan poikaset ovat syntyneet alueella, jossa kevätkalastus on kielletty. Tämä on pelkästään rannan rauhoittamista, Sipilä täsmentää.

Eli uusia kalastusrajoituksia ei ainakaan työryhmän ehdotuksesta ole tulossa.

Suojavyöhykkeestä on tulossa ympäristöministeriöltä suositus kunnille. Näin ne voivat ottaa norpan paremmin huomioon kaavoituksessa.

Kun hämeenlinnalainen taiteilija ja Päivölän kuvataidelinjan johtaja Satu Kiuru saapuu radion vieraaksi, hänellä on kassissa mukanaan vanhojen karvahattujen kokoelmasta neljä hattua; siperianilvestä, kettua, minkkiä ja piisamia. Useimmat hatut on ostettu kirppareilta parilla eurolla, syystä jota taiteilija ei itsekään oikein osaa selittää.

Kyse on tiedostamattoman tutkimisesta ja sen tuomisesta näkyväksi. Ihmisen suhde eläinkuntaan on ristiriitainen, ja valokuvasarja vaikka nahoista voi tuoda ihmisen iholle jotakin omasta luontosuhteesta. Ihmisen suhde luontoon on myös suhteen luomista ihmisenä olemiseen luontokappaleena. Teeman kypsyttelyn historiasta löytyy omia eläimiä ja talon alla pesineitä mäyriä. Yhden haluaa sisään, toisen ulos. Yhtä hellii, jonkin syö.

Onko ihmisnahan alla tiedostamaton eläin?

– Uusien teosten teemana on tiedostamaton, mikä liittyy tekeillä olevaan väitöstutkimukseen taiteesta keinona tuoda näkyväksi näkymätöntä ja tiedostamatonta. Tiedostamaton ja tiedostettu nivoutuvat toisiinsa ja niiden erottaminen on vaikeaa. Ne ovat sisäkkäisiä, rinnakkaisia ja päällekkäisiä. Taiteilija joutuu tekemään tietenkin tiedostettuja valintoja, muuten teoksen synty on pelkkää sattumanvaraisuutta, kuvaa Satu Kiuru tutkimusaihettaan.

– Jokin näissä karvahatuissa viehätti. Nämä ovat kaikki kirpputoreilta ja hyvin vanhoja. Asuintalomme oli pitkään asumattomana, ja sieltäkin löytyi joitakin karvalakkeja. Itse asiassa en tiedä mitä näillä tekisin. Jokin näitä kutsui ostamaan, ilman suunnitelmaa miten niitä käyttäisi. Osa niistä kiteytyi valokuviin, mutta mihin tutkiminen johtaa, se on edelleen kesken, sanoo rinnakkain eri tekniikoita käyttävä taitelija.

– Itse haluan tuoda näkyväksi luontoyhteyttä, nyt juuri karvahattujen ja karvan tai nahan kautta. Nahkahan peittää myös sitä eläintä, joka meissä on sisällä. Tuon töillä tavallaan kapean kiilan tiedostamattomaan, ja se on meidän eläimellisyytemme ja luontokontaktimme kautta.

Heiluttaisitko hevosennahkakäsilaukkua?

– Se hatuissa onkin mystistä, miten eläinrakkaana ihmisenä miettii hatussa olevaa kuollutta eläintä. Esimerkiksi hatun kettu, sehän on mitä kaunein eläin. Mekin pyrimme suojelemaan eläimiä. Meillä on kotona kaksi pelastushevosta, yksi pelastuskoira ja pelastettu kissa. Tekisinkö niistä käsilaukun?

– Ristiriita liittyy juuri tiedostamattomaan ja tiedostettuun. En halua teoksissa mitenkään julistaa tai kritisoida mitään. Pikemminkin haluan tutkia, miten mystinen on ihmisten ja eläinten suhteen ristiriita, koko luontosuhteemme ristiriita.

Seuraava matka vie utopiaan

Osa tutkiskelua on myös ensi kesän ympäristötaidetapahtuma Näkymä, jonka toinen kuraattori Satu Kiuru on. Teemana on tulevaisuus, utopia. Siellä taiteilijat voivat tuoda näkyväksi mitä uusia mahdollisuuksia tulevaisuus tuo tullessaan. Kun Satu Kiurun oma tuotanto on tutkistellut luontoa ja tiedostamatonta, tarjolla ja arvioitavana tulee olemaan paljon yhteiskunnallisempia teoksia.

– Utopia sopii tiedostamattomaan hyvin. On mielenkiintoista päästä katsomaan muiden tekemistä. Koska tuntee etuoikeudeksi mahdollisuuden tehdä taidetta, jotain voi antaa takaisinkin opettamalla ja kuraattorina.

Kesä näyttää mitä Näkymä voi paljastaa yhteiskunnan murroksesta, hyvinvointiyhteiskunnan horjumisesta tai eriarvoistumisesta. Voiko taide muuttaa tulevaisuutta, paljastaa sen mitä emme vielä halua nähdä? Jos karvahatut eivät halua julistaa, Näkymä 2015 tulee sen varmasti tekemään.

Kalliolla köllöttelevä tai pinnan alta uteliaana kurkkaava saimaannorppa on jotenkin mystinen hahmo. Välillä se näyttää hymyilevän, ajoittain taas virnuilevan. Lähelle se päästää vain harvat ja valitut.

Yksi norppa on löytänyt ystävän lappeenrantalaisesta Kimmo "Kiide" Vertasesta. Viime keväänä kaksikko nautiskeli Saimaan keväästä samassa poukamassa kolmen päivän ajan.

– Kesäaikaan näin norppia kuitenkin vain kaukaa. Keväisen kohtaamisen jälkeen norppien näkeminen ei ole tuntunut samalta kuin ennen.

Kaksikko jakoi kolmen päivän aikana muikkusaaliin ja löysi yhteisen linjan valokuvaamiseen. Tuloksena oli nippu lähikuvia kevätvesistä nauttivasta norpasta.

Norppa odottelee kevään ensikohtaamista

Kimmo Vertasella on tulevalle keväälle selvä suunnitelma. Vanhan 7,5-metrisen kalastajaveneen keula osoittaa kohti samaa poukamaa. Puksutus lähestyy tuttua paikkaa samaa tahtia kuin jäät sulavat.

– Tuntuu, että norppa tunnistaa veneen. Olen yleensä ensimmäinen ihminen samassa paikassa. Ollaan tällaisia viiksekkäitä poikia kummatkin, Vertanen kertoo.

Norpalla on lähistöllä talvipesä, ja seura tulee yksinäisen talven jälkeen varmasti tarpeeseen. Vertanen on varma siitä, että pinnan yläpuolelle nousee tälläkin kertaa tuttu norpanpää viikset väpättäen.

Kalastusrajoitukset suojavyöhykettä tärkeämpiä

Saimaannorpan suojeluun haetaan parhaillaan lisäpotkua 800 metrin suojavyöhykkeellä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus. Ehdotuksen tarkoituksena on rajoittaa Saimaan ranta-alueiden uudisrakentamista. Vertanen pitää kalastusrajoituksia suojeluvyöhykettä tärkeämpänä ratkaisuna norpan tulevaisuuden turvaamiseksi.

– Verkkokalastusrajoituksia pitäisi ehdottomasti laajentaa Kattelussaareen saakka. Norpat eivät pääse vahvoista verkoista läpi. Verkkokalastuskieltoa pitäisi myös pidentää kuukaudella.

Monet norpat ovat jo tottuneet mökkiläisiin ja osaavat halutessaan suunnistaa kohti Saimaan syviä vesiä.

– Norpat ovat rohkeita ja suuntaavat kuitenkin kauemmas rannasta saalistamaan muikkuja. Eivät ne viihdy lämpimässä rantavedessä, Vertanen arvioi.

Kalastaja pitää nykyrajoituksia riittävinä

Suur-Saimaan kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Juhani Kiisseli on pyytänyt Etelä-Karjalan eväkkäitä vuosikymmeniä. Hänen mukaansa nykyrajoitukset saimaannorpan suojelemiseksi ovat riittäviä.

– Uutiset suojeluvyöhykkeistä kuulostavat hurjilta. En kaipaa mitään lisärajoituksia. Nyt pitäisi seurata tilannetta muutama vuosi.

Kimmo Vertasenkin esittämä ajatus verkkokalastusrajoitusten tiukentamisesta ei lämmitä Juhani Kiisselin mieltä yhtään enempää.

– Verkoissahan on jo lankavahvuusrajoitus. Se on mennyt jo niin pitkälle, ettei lankoja voi enää ohentaa. Verkolla ei pyydä sitten enää mitään. Uudet pyytimet ovat eri asia. Jos joku haluaa niitä kehittää, niin sehän on hyvä.

Norppien turvallisuuden parantamiseksi Kiisseli ehdottaa radiolähettimien ja norpille vaarallisten katiskamallien poistamista.

Rannikolla hirviä on paljon, ja sinne myös lupia on myönnetty runsaasti. Eniten lupia pinta-alaan nähden on myönnetty Himangan, Lohtajan sekä Kälviä-Ullavan riistanhoitoyhdistysten alueille.

Rannikolla kaatoluvista on jo käytetty 80 prosenttia. Himangan, Lohtajan ja Kälviä-Ullavan riistanhoitoyhdistykset ovat ampuneet tähän mennessä reilut 300 hirveä. Yhdistyksiä on ohjeistettu, että yli puolet kaadoista olisi vasoja.

Kaatolupia myönnettiin Pohjanmaan riistakeskuksen alueella tänä vuonna selvästi viimesyksyistä vähemmän eli lähes 3 200. Riistakeskuksesta arvioidaan, että jahdin loppusaldoksi jää hieman yli 3 000 hirveä.

Hirvijahti alkoi syyskuun 27:ntena ja päättyy vuoden lopussa.

Suurin koskaan elänyt hai, C. megalodon, kuoli sukupuuttoon todennäköisesti noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten. Näin päättelevät lajin historiaa penkoneet tutkijat, joiden artikkeli on julkaistu Plos One -lehdessä.

Jopa 18-metriseksi kasvanut C. megalodon eli aikanaan kaikissa suurissa merissä. Laajoista fossiililöydöistä huolimatta lajin sukupuutosta ja sen tarkasta ajankohdasta on tähän saakka tiedetty vain vähän.

Tällä kertaa tutkijat keksivät käyttää aineiston tulkinnassa ns. OLE-mallia (Optimal Linear Estimation). Aiemmin mallia on hyödynnetty ainoastaan modernin ajan lajien sukupuuttojen analysoinnissa.

OLE:n avulla voidaan paitsi tehdä todennäköisyyksiin perustuvia laskelmia tarkasta sukupuuton ajankohdasta, mutta myös selvittää sukupuuton seurauksia.

Saalistiko jättihai hetulavalaita?

C. megalodon oli ravintoverkon huipulla elävä peto, joka söi ennen kaikkea merinisäkkäitä. Hai vaikutti osaltaan muiden eläinten evoluutioon lajinsa olemassaolon aikana 2,6–15,9 miljoonaa vuotta sitten.

Tutkijat toteavat, että esimerkiksi hetulavalaat saivat nykyisen muotonsa C. megalodonin kuoltua sukupuuttoon. Jättimäisen hain poistuttua meristä valaiden koko alkoi kasvaa.

Hetulavalaiden fossiileja on usein löydetty yhdessä C. megalodonin hampaiden kanssa. Tästä huolimatta ei ole varmaa, söikö C. megalodon näitä valaita vai ei. Tutkijat muistuttavat, että ekosysteemit ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joissa vaikutukset suuntautuvat yhtä lailla alhaalta ylös kuin päinvastoin.

Joka tapauksessa se tiedetään, että huipulla saalistavien petojen katoaminen muuttaa ekosysteemiä perustavalla tavalla. Tutkijoiden mukaan C. megalodonin sukupuuton selvittäminen auttaa ymmärtämään merten ravintoverkkojen toimintaa entistä paremmin.

Pauli Ojaniemen käynti villisikojen ruokintapaikalla Joutsenon Leppälässä vetää vesiperän. Paikalla ei näy tuoreita sorkanjälkiä eikä riistakamera ole tallentanut ainuttakaan sikaa kahteen viikkoon. Ruokintakielto tekee villisikakannan kartoittamisesta hankalaa.

– Nyt ne ei käy syöttöpaikoilla, mistä ne oli helpon laskea. Se oli varmin tapa. Eihän sulalla maalla mistään jälkiä nää. Se oli lapsus ihan koko ruokintakielto, sanoo Ojaniemi. Hän on seurannut villisikojen liikkeitä rajan pinnassa vuodesta 1986.

Maa- ja metsätalousministeriö kielsi villisikojen ruokinnan lokakuun alussa. Ruokintakiellolla torjutaan afrikkalaisen sikaruton leviämistä Virosta ja Venäjältä Suomeen. Samanaikaisesti ministeriö edellyttää metsästysseuroilta entistä tehokkaampaa villisikakannan harventamista, ja Suomen villisikakannan koko olisi myös kartoitettava. Metsästäjät tekevät parhaansa, vaikka parhaat laskentapaikat – ruokintapaikat – ovat pois pelistä.

– Kun oli lumikeli, niin kierretään metsäautoteitä. Lumessahan nyt näkee jäljet – sikäli, kun lunta on, sanoo Ojaniemi.

Syöttöpaikoilla siat tallentuisivat riistakameraan. Nyt sama sikalauma saatetaan laskea moneen kertaan.

– Jos se laskentaan se sama 24 sian lauma monessa paikkaa, niin äkkiähän se on sata sikaa, Ojaniemi laskee.

Kaakkois-Suomessa on varovaistenkin arvioiden mukaan noin 500 villisikaa. Eniten harmia ne aiheuttavat viljelyksille ja metsille.

– Kuusimetsässä villisiat tonkivat kuusten juuret, ja kuusi kun ei kestä sitä, niin se lahoaa. Ehkä niiden herkkua ovat perunat ja semmoinen tuleentunut vilja, vehnä lähinnä. Sitä ne talloo mielellään, ja kauraa myös, sanoo Ojaniemen metsästyskaveri, maanviljelijä Veikko Ahtiainen.

Liikuntaharrastusten ekologinen jalanjälki on kasvanut vuosien saatossa. Osaltaan syynä ovat kasvaneet etäisyydet. Harva harrastus onnistuu enää pihapiirissä, ja sopivien liikuntapaikkojen perässä saatetaan ajaa kymmeniä kilometrejä.

Muun muassa tähän etsitään nyt muutosta Jyväskylässä ja Joensuussa. Kaupungit ovat mukana Jyväskylän yliopiston tutkimus- ja kehityshankkeessa, jonka tavoitteena on auttaa kuntia huomioimaan ympäristöasiat myös liikuntapalveluja suunniteltaessa.

– Yksi hyvä esimerkki kestävästästä liikuntakulttuurista on juuri lähiliikunta. Eli pyritään rakentamaan sellaisia liikuntapaikkoja, jotka ovat lähellä ihmisiä, eivätkä kuluta paljoa energiaa tai muita luonnonvaroja, tutkijatohtori Mikko Simula Jyväskylän yliopistosta selittää.

Ympäristön lisäksi huomiota kiinnitetään myös liikuntapalvelujen taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen.

– Eli liikuntapaikkojen rakentaminen ja ylläpito ei saisi edellyttää kunnilta suuria investointeja. Lisäksi palvelujen tulisi olla käyttäjilleen kohtuuhintaisia, Simula sanoo.

Helpon saavutettavuuden uskotaan myös kannustavan ihmisiä liikkumaan. Kun liikunta ei vaadi suuria seteleitä tai tuntien ajankäyttöä, lähteminen on helpompaa.

Jyväskylä edelläkävijä, Joensuussa työ on vasta alussa

Tutkimushankkeen taustalla on viime vuonna hyväksytty kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Se patistaa kuntia edistämään kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan. Tällä hetkellä erot kuntien välillä ovat suuria.

– Valtaosassa kunnista ympäristöasioiden hallintaan ei ole merkittävästi kiinnitetty huomiota etenkään liikuntapalveluissa, Mikko Simula toteaa.

Pilottikunnista Jyväskylässä ympäristöasiat ovat olleet enemmän tapetilla Sitran rahoittamaan Resurssiviisas Jyväskylä -hankkeen takia. Sen sijaan Joensuussa ympäristöjohtamista vasta opetellaan.

– Joensuussa on olemassa kuntatason linjauksia, mutta liikuntapalveluissa ei ole vielä mietietty konkreettisia toimenpiteitä, miten ympäristö tulisi ottaa huomioon arjen ratkaisuissa, Simula kertoo.

Ensi alkuun molemmissa kunnissa on tarkoitus lisätä kuntien virkamiesten ja työntekijöiden valmiuksia. Sittemmin kestävää kehitystä on tarkoitus viedä myös urheiluseuroihin. Kohti ekologisesti kestävää liikuntakulttuuria (Kekli) -tutkimushanke on kolmivuotinen ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Pikkulintujen talviruokintapaikalla esimerkiksi kauralyhteet, hyvälaatuiset auringonkukan siemenet ja talipallot kelpaavat monille lintulajeille. Vakiovieraita ovat muiden muassa keltasirkut ja pikkuvarpuset.

– Rastaat pitävät erityisesti kuivatuista marjoista. Pähkinät voivat houkutella paikalle myös pähkinähakin. Niistä on tänä syksynä puolenkymmentä havaintoa Etelä-Savossa. Tilhet viipyvät puolestaan vielä pohjoisessa pihlajanmarjojen äärellä, kertoo lintuharrastaja Harri Okkonen Savonlinnasta.

– Mitään suolaista, kuten leivänmuruja, linnuille ei pidä tarjota. Lintujen ruokintapaikan alusta on syytä välillä puhdistaa roskista ja ulosteista, ettei se houkuttele jyrsijöitä eikä levitä lintuihin salmonellaa. Jos ruokinnan aloittaa, on sitä jatkettava kevääseen asti, Okkonen neuvoo.

Villisialle pitäisi tehdä hoitosuunnitelma Suomessa, sanoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Katja Holmala.

– Meidän pitäisi päättää, mitä halutaan tehdä villisian kannan suhteen ja kuinka suurena se halutaan pitää.

Villisialle ei ole ollut metsästynäytekeräyksiä eikä myöskään toimivaa kannanseurantatapaa. Viidensadan yksilön määrä on vain arvio, sanoo tutkija.

Villisika tarvitsee ihmisen apua

Alunperin aikuiset villisiat ovat tulleet Suomeen Venäjältä Karjalan ja Aunuksen kannaksien kautta. Viimeiset viisi vuotta Suomen talvet ovat olleet niin leutoja, että villisian lisääntyminen on onnistunut hyvin ja meillä on jo oma lisääntyvä villisikakanta. Havaintoja on tehty muun muassa Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Hämeestä, aina Oulun korkeutta myöten. Myös tarhoista on karannut joskus villisikoja luontoon.

Villisiat ovat arkoja eläimiä ja niitä näkee harvoin – varsinkin jos ne tulevat häirityiksi. Villisiat ovat hämäräaktiivisia ja liikkuvat myös aamuvarhaisella, kertoo tutkija.

– Hyvä aika nähdä villisika on esimerkiksi aamulla viiden ja kuuden välillä pellon laidalla.

Meillä tavallinen talvi on niin ankara, että villisika tarvitsee ihmisen apua selviytymiseen.

– Runsaslumisena talvena ja maan ollessa jäässä villisika ei pysty kaivamaan ruokaa kärsällään, vaan tarvitsee ihmisen antamaa ruoka-apua, valaisee tutkija.

Villisika on kaikkiruokainen

Maan ollessa sulana villisialle on tarjolla runsaasti ruokaa luonnossa. Se on kaikkiruokainen. Kasvien vihreät osat, vilja, peruna, hyönteiset, toukat, pikkunisäkkäät, lintujen munat ja poikaset,  luettelee Katja Holmala. Villisian voi tavata myös kaatopaikoilla ja kompostien äärellä. Se saattaa aiheuttaa paikallisesti merkittävää vahinkoa muun muassa peltoviljelyksillä.

Sika porsii kerran vuodessa. Villisian kiima-aika on alkutalvella. Kantavana sika on neljä kuukautta, ja porsaat syntyvät maalis–huhtikuussa. Emakko synnyttää viidestä kuuteen porsasta.

Afrikkalainen sikarutto huolestuttaa

Viruksen levittämää afrikkalaista sikaruttoa ei ole tavattu Suomessa. Riski on kuitenkin olemassa, muistuttaa tutkija. Tauti on levinnyt vauhdikkaasti Liettuassa, Latviassa ja Puolassa, sekä Venäjällä. Yksittäisiä tapauksia on tavattu myös Virossa. Holmalan mukaan tauti leviää villisikojen välityksellä, mutta on syytä muistaa, että ihminenkin voi olla taudin kuljettaja.

– Metsästysturismin myötä tautia voi tulla saappaissa, metsästysaseissa tai muissa varusteissa Suomeen.

Ulkomaan metsästysmatkoilta tultaessa pitäisikin desinfioida varusteet ja saappaat. Pienikin orgaaninen materiaali, joka on saastunut afrikkalaisella sikarutolla, riittää levittämään taudin. Pelkona on, että tauti leviää kesyihin sikoihin maataloudessa.

Jos tauti leviäisi Suomeen, olisivat taloudelliset menetykset mahdollisesti mittavia. Afrikkalaiseen sikaruttoon ei ole hoitoa.

Villisika on tullut osaksi Suomen luontoa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Katja Holmala sanoo, että villisikaan kohdistuu kaksi äärinäkemystä. Toisessa näkemyksessä ei missään nimessä toivota villisikaa Suomeen. Toiset taas pitävät villisikaa uutena arvokkaana riistalajina.

– Tämä on laji, joka on tullut itse Suomeen ja siksi sillä on jalansija Suomen luonnossa.

Kotona lääkekaapin siivous kannattaa. Pussiin kertyy helposti melkoinen määrä vanhentuneita lääkkeitä ja vitamiinitabletteja.

– Onko joukossa joditabletteja? kysyy Seinäjoen Hyllykallion apteekin proviisori Sonja Komsi ensimmäisenä, kun asiakas palauttaa viimeisen käyttöpäivän ohittaneita lääkkeitä.

Palautuksia tulee joka päivä, ja pelkästään tähän yhteen seinäjokelaiseen apteekkiin kertyy tablettijätettä yli 12 kiloa viikossa.

Joditabletit erikseen ja yskänlääkkeen jämätkin takaisin apteekkiin

Neulat, kuumemittarit ja joditabetit pitää erotella omiin pusseihin. Muuten lääkkeet saa palauttaa läpinäkyvissä pusseissa tai alkuperäisissä purkeissa. Myös vanhentuneet nestemäiset antibiootit, silmätipat ja yskänlääkkeet tulee palauttaa apteekkiin.

– Jos lääkepullo ei ole tyhjä, niin silloin se on tuotava hävitettäväksi meille apteekkiin.

– Pienikin määrä antibioottimikstuuraa pullon pohjalla voi olla vaarallisen voimakasta. Missään tapauksessa luontoon sitä ei saa päästää, eikä kotitalousroskien joukkoon, varoittaa proviisori Sonja Komsi.

Voiko vanhentuneita lääkkeitä käyttää?

– En suosittele käyttämään vanhoja lääkkeitä, Komsi neuvoo.

Vanhentunut lääke saattaa olla joko tehoton tai jopa haitallinen. Apteekin henkilökuntakaan ei aina tiedä, mitä lääkkeille tapahtuu, kun ne vanhenevat.

– Suurin osa  vitamiineista ei ole lääkkeitä. Ne voidaan hävittää kotitalousjätteiden mukana niin kuin suurin osa luontaistuotteistakin. Mutta jos ei ole varma, onko kyseessä lääke vai ei, silloin on parempi tuoda vitamiinitkin apteekkiin, lisää Komsi.

Pohjoismaissa keräily tehokasta, lääkkeet tuhotaan poltamalla

Pohjoismaissa vanhentuneet lääkkeet on määritelty ongelmajätteeksi. Niitä ei saa päästää luontoon.

– Tämän määritelman mukaisesti Suomessa lääkejätteet on saatu hyvin tuhottua. Monissa Euroopan maissa tämä määritelmä puuttuu, ja sen seurauksena vanhentuneiden lääkkeiden keräily ei ole niin tehokasta kuin Pohjoismaissa, tietää Ekokemin markkinointipäällikkö Jorma Koskinen.

Lemmikkieläinten vanhat lääkkeet tuotava myös apteekkiin

Lemmikkieläinten vanhentunet lääkkeet toimitetaan myös apteekkeihin. Maatilat, lääkäriasemat ja sairaalat joutuvat omatoimisesti viemään lääkejämät jätelaitoksille.

– Ammatinharjoittajien, kuten minkkitarhaajien, pitää toimittaa ne itse suoraan jäteasemille, neuvoo Komsi.

Apteekeista vanhentuneet lääkkeet menevät jäteyhtiöille, jotka toimittavat ne Ekokemin laitoksiin. Siellä lääkejätteet hävitetään polttamalla.

Pielisen vedenpintaa ei tulla säännöstelemään. Pohjois-Karjalan ELY-keskus on päättänyt, että Pielisen säännöstelyn ympäristövaikutusten arviointia ei aloiteta.

Säännöstelyä on selvitettyä laajalti viime vuosina. Selvitystyöhön ovat osallistuneet ELY-keskus, Pielisen rantakunnat, Pielisjoen voimalaitokset, vesialueen omistajat sekä järven muut toimijat ja sidosryhmät.

– Selvityksissä löytyi tapa, jolla voitaisiin luonnolle haitattomasti säädellä järveä. Tämä tapa hyödyttäisi kuitenkin vain virkistyskäyttöä. Säännöstelyllä ei muun muassa saataisi lisättyä vesivoimahyötyä, ELY-keskuksen yksikön johtaja Janne Kärkkäinen kertoo.

Koska neuvotteluissa ei löytynyt lopputulosta, joka olisi sopinut kaikille osapuolille, ELY-keskus ei etene raskaaseen YVA-prosessiin. Säännöstelyssä etenee tuskin kukaan muukaan, Kärkkäinen epäilee.

– Vaikuttaa siltä, että kaikki tahot ovat sitä mieltä siitä, että ei ole yhtä tapaa. Tuskin kukaan saa asiaa maaliin omien tavoitteidensa mukaisesti.

Säännöstelyn sijaan ensi vuoden aikana selvitetään mahdollisuus säätää vedenpintaa tilapäisillä juoksutuksilla. Tämä mahdollisesti voitaisiin tehdä pahimpina tulvavuosina ja kuivimpina kesinä.

– Määräyksiä käytettäisiin vain poikkeuksellisimmissa vesitilanteissa. Menettely ei muuttaisi nykyistä juoksutussääntöä säännöstelyksi, eikä sillä voi ratkaista säännöstelylle asetettuja tavoitteita vedenkorkeuden vaihtelun hillitsemisessä.

Pielinen on kooltaan 870 neliökilometriä. Järvi on 120 kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 40 kilometriä. Suurin syvyys on  61 metriä.

Metsäntutkimuslaitos haluaa selvittää, kuinka laajalle nuoria kuusikoita tuhoava mustakoro on levinnyt. Pohjois-Savossa sienitauti on aiheuttanut vahinkoa ainakin 60 hehtaarin alalla.

– Tuhoala on nopeasti laajentunut. Vielä jokin aika sitten puhuttiin 30 hehtaarista, sanoo edistämispalveluiden päällikkö Markku Remes Metsäkeskus Pohjois-Savosta.

Seuraavaksi kartoitetaan tuhojen todellinen laajuus koko maassa. Havainnoista voi ilmoittaa Metsäkeskukseen tai Metsäntutkimuslaitokseen.

Vanhempi tutkija Anne Ulmari Metlan Suonenjoen yksiköstä sanoo, että mustakoron tunnistaa kuoren päällä olevasta tummasta pihkoittuneesta kaarnasta ja usein runsaasta pihkavuodosta.

– Koron kohdalta runko on usein myös litistynyt ja siinä voi esiintyä rangan vaihtoa, oksatihentymiä ja kuolleita oksia. Vakavimmissa tuhoissa puun latvaosa kuolee. Tällöin kuivuu yleensä 3–5 vuoden kasvu kokonaan. Puun alimmat oksat kuitenkin säilyvät hengissä.

Metsäkeskukseen ja Metsäntutkimuslaitokseen saapuneiden ilmoitusten perusteella tuhoja on esiintynyt pääasiassa 5-15-vuotiaissa kuusikoissa. Puustot ovat olleet pääasiassa pellonmetsityskohteita tai muuten erittäin hyväkasvuisia, kasvupaikasta johtuen stressille altistuneita ja usein boorilannoitettuja. Mustakorotuhot ovat olleet havaintojen perusteella pääasiassa Päijänteen itäpuolinen ongelma.

Mustakoron aiheuttajana pidetään Neonectria fuckeliana –sientä, joka kasvaa rungossa kuoren alla. Pituussuuntaisesti etenevä sieni tuhoaa puun solukkoa ja aiheuttaa samalla epämuodostumia runkoon. Sienen voi tunnistaa myös syksyllä kuorelle ilmestyvistä hyvin pienistä punaisista itiöemistä. Mustakorotartunnan saaneissa puissa on usein myös hyönteisten aiheuttamia vikoja. Hyönteisen merkityksestä taudin leviämiseen ja tuhon vakavuuteen ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Taimialkuperien merkitystä taimikkotuhoihin ei ole kattavasti selvitetty. Taudin yleistymisen syitä tutkitaan.

Alavieskan ja Kalajoen välillä Niskakoskella vettä virtaa nyt 160 kuutiota sekunnissa, huomenna keskiviikkona jo 200 kuutiota. Silti isompia haittoja tulvista ei ole uskota koituvan, arvioi ympäristöinsinööri Miikka Annunen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

– Vesi voi päästä jossain päin Kalajokilaaksossa jo pellolle asti, mutta ei noilla virtauksilla vielä suuri tuhoja tule. Toki sateiden vaikutukset näkyvät vasta lähipäivinä, muistuttaa Annunen.

Perhonjokikin on kohonnut syystulvalukemiin. Viime viikolla vesi nousi pelloille ainakin Patananjoen alaosassa sekä Haapajärvellä.

– Viime viikon lopulla Vetelin Tunkkarissa Perhonjoessa virtasi 90 kuutiota vettä eli kunnon kevättulvavirtaama. Sinne saakka tuskin nyt päästään, arvioi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kunnossapitoinsinööri Kristiina Kastman.

Myös Vetelissä Patanan tekojärvessä vedenpinta on nyt noin 25 senttiä tavanomaista korkeammalla.

Keskiviikon pakkaset saattavat aiheuttaa hyydeongelmia ainakin Perhon- ja Kalajoessa.

Hämeenlinnan Aulangon luonnonsuojelualueen kyhmyjoutsenperhe muuttaa talven ajaksi kahteen osoitteeseen: Ähtärin Eläinpuistoon ja yksityiseen hoitoon.

Janne siirtyi tiistaina suoraan Ähtärin Eläinpuistoon, joka on ollut Aulangon kyhmyjoutsenten talvikotina jo viiden vuoden ajan. Lintu kärsi kesällä siipivauriosta, mutta kolhu ei enää Jannea haittaa, kertoo Metsähallituksen kenttäpäällikkö Jere Rauhala.

– Janne on toipunut hyvin, siipi toimii, mutta lentokykyisyys nähdään vasta ensi kesänä, kun sulat ovat kasvaneet takaisin. Lintu tarkastetaan taas Ähtärissä eläinlääkärin toimesta, mutta mitään erityistä hoitoa ei enää tarvitse tehdä.

Aino ja kolme poikasta lähtivät puolestaan yksityiseen hoitoon, kertoo Rauhala.

– Haluamme suojata yksityisen hoidon paikan, eli se ei tule julkisuuteen lainkaan.

– Aino viettää muutaman kuukauden poikasten kanssa ja talven mittaan nähdään, kauanko on tarvetta pitää niitä yhdessä. Aino pääsee poikasten vieroituksen jälkeen Jannen viereen lopputalveksi eli Aino siirretään Ähtäriin arviolta tammikuun loppupuolella.

Poikaset viettävät yksityishoitolassa koko talven ja niiden tulevan kesän sijoituspaikka varmistuu ensi keväänä.

Aino ja Janne palaavat taas keväällä

Joutsenperhe vietti loppuaikansa Joutsenlammella vierekkäisissä tarhoissa Jannen sairasloman takia.

– Puolentoista, melkein kahden kuukauden erossaolon jälkeen poikasten suojeluvietti voitti Ainolla parisuhdevietin. Siksi niitä ei laitettu samaan häkkiin. Loppuaikana kukaan ei enää uhitellut toisilleen eli kyllä kaikki tästä vielä hyväksi kääntyy, kertoo Rauhala.

Aino ja Janne nimettiin viisi vuotta sitten yleisökilpailulla. Sibeliaaniset joutsenet palaavat jälleen Aulangon Joutsenlammelle ensi keväänä, kun Hämeenlinnassa vietetään Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta.

– Jäitten lähtö ratkaisee lopullisen paluun, mutta kyllä se varmaan aika lähelle äitienpäivää tulee, arvioi Rauhala.