Sienet ovat alttiita eri säätiloille ja kesän pitkä hellejakso saikin sienestäjät varpailleen. Nopeasti viilennyt ilma ja vesisateet näyttäisivät kuitenkin pelastaneen syksyn sienisadon, arvelee Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop.

– En muista nähneeni näin valtavasti sieniä, mitä tänä syksynä näyttäisi tulevan. Ennuste olikin jossain vaiheessa, että sienisadosta tulee lyhyt, ja siltä se näyttääkin sen puolesta, että lähes kaikki sienet ovat nousseet nyt yhtä aikaa, rouskutkin, vaikka ne ovat yleensä niitä myöhäisempiä sieniä.

Biskop arvelee myös, että viime talven vähälumisuudella olisi merkitystä sienisadolle. Hänen mukaansa sienenkasvuun vaikuttaa säätilojen lisäksi edelliset vuodenajat - vaikka kesä olisi suotuisa, voi edellinen talvi vaikuttaa siihen, tuleeko sieniä vai ei. Paljon puhutun ilmastonmuutoksen vaikutuksia Biskop ei juurikaan sienien suhteen huomaa.

– Olen sieniä poiminut noin 30 vuotta, enkä kyllä huomaa eroa, vuodet ovat muutenkin niin erilaisia. Joitakin lajeja on tosin voinut siirtyä pohjoisemmaksi, kuten mustatorvisieni jota löytyy nykyään myös Kokkolan yläpuolelta. Voihan se olla niin, että kun ilmat lämpenevät, sienetkin siirtyvät ylemmäksi.

Marttojen sieniretkille on tunkua

Tuija Biskopin mukaan metsästä löytyy tällä hetkellä muun muassa haperoita, kantarelleja, lampaankääpiä ja punikki- ja kangastatteja. Mikäli oma sienituntemus rajoittuu vaikkapa vain yhteen näistä, voi osallistua Marttojen järjestämille sieniretkille, tai käydä ihmettelemässä eri lajikkeita lähiaikoina järjestettävissä sieninäyttelyissä.

– Seinäjoen sieniretki täyttyi jo kesällä, mutta Vaasan retkellä on vielä tilaa. Retket ovat olleet suosittuja, ja suosittelenkin niille, jotka tunnistavat esimerkiksi 1-2 sienilajia, opettelemaan yhden sienen kerrallaan, jotta se tunnistetaan varmasti. Sieniretkillä lähdetäänkin siis varovasti liikkeelle, Biskop kertoo.

Biskopilla on myös vinkki sienestäjille.

– Kannattaa käydä eri paikoissa etsimässä sieniä, koska tänä kesänä sateetkin ovat olleet hyvin paikallisia. Niitä ei siis välttämättä ole juuri sillä paikalla, millä on tottunut käymään.

Marttojen valtakunnallisen sienipäivän sieninäyttely ja -retki järjestetään Seinäjoella torstaina 28. elokuuta, Vaasassa puolestaan maanantaina 1. syyskuuta.

Puutarha ei suinkaan asetu vielä talviteloille. Myymälöihin on saatu uusi erä perennoja ja muita syksyllä istutettavia kasveja. Viilenevät kelit ja sateiden huolehtima kastelu myös helpottavat multasormen hommia puutarhassa. Kukkaluukun tämän kauden viimeisessä jaksossa Liisa Inkovaara ihmettelee syksyn kasvitarjontaa yhdessä Mari Vaarapuron kanssa.

Toholammilla on löydetty viimeisen kuukauden aikana parikymmentä kuollutta lammasta kolmelta tilalta. Yhdeltä tilalta on löydetty myös ylämaankarjan vasikka kuolleena. Tilat sijaitsevat Toholammin Sykäräisissä, Kärjenpurossa ja Hirvikoskella.

Riistanhoitoyhdistyksen mukaan tuhojen takana ovat jälkien perusteella sudet. Riistakamera on kuvannut alueella suden ja neljä pentua.

Pohjanmaan Riistakeskus ja Toholammin tuhoja kokeneet lammastilat ovat keskustelleet susien häätämisestä ja päättäneet kokeilla susien säikäyttämistä. Sudet on tarkoitus saada niin aroiksi, etteivät ne enää uskalla lähestyä asutusta. Säikäyttäminen tapahtuu pihalle vahtiin jätettyjen koirien avulla: susien lähestyessä tiloja, päästetään koirat ajamaan niitä takaa.

Pohjanmaan Riistakeskuksen mukaan kyseessä on Suomessa vain vähän käytetty keino, joten sen onnistuminen ei ole varmaa. Säikäyttämisen lisäksi tilat aikovat myös hankkia petoaidat.

Sykäräisten metsästysseura suunnittelee edelleen sudenkaatoluvan hakemista, kun taas Pohjanmaan Riistakeskuksesta toivotaan muiden keinojen käyttämistä ennen susien ampumista.

Viime aikoina Toholammilla on tehty susihavaintoja asutusten lähellä, mutta sudet eivät ole koskeneet lampaisiin tai aiheuttaneet muutakaan vahinkoa.

Kaikista alueella tehtävistä susihavainnoista toivotaan ilmoitusta Toholammin riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille. Jos susi käy pihapiirissä aiheuttaen vaaraa tai vahinkoa ihmisille tai omaisuudelle, voi ilmoituksen tehdä myös Poliisille hätäkeskuksen kautta.

Metsien vapaaehtoiseen Metso-suojeluohjelmaan käytettiin valtion rahoja Kainuussa viime vuonna yli puoli miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa rahat ovat tiukemmassa, koska useamman vuoden kestävän ohjelman Kainuulle laskettu 1 000 hehtaarin kiintiö on täyttymässä. Lisäksi Metso-ohjelmaan käytettävä määräraha alenee ensivuodesta alkaen

– Kainuu ei ole Metson ydinaluetta. Ohjelmalla hautaan tuoda suojelun piiriin alueita sieltä, missä niitä ei vielä ole riittävästi, eli painopiste on eteläisemmässä Suomessa. Kainuussa metsien suojelu on jo melko hyvällä tasolla, sanooo ylitarkastaja Päivi Gummerus-Rautiainen ympäristöministeriöstä.

Rahan käyttöön vaikuttaa koko maan suojelutilanne ja rahan tarve.

– Suojeluun käytettävä summa tulee ministeriöön könttäsummana. Valtion budjetissa ei ole aluekohtaisia määrärahoja luonnonsuojelualueiden hankintaa ja rauhoitusta varten, vaan käytettävissä olevaa määrärahaa jaetaan tarpeen mukaan eri suojeluohjelmille ja eri puolille Suomea.

Suojeluun halutaan muun muassa lettosoita

Vaikka kiintiö on täyttymässä, otetaan siihen mukaan vielä yksittäisiä, luonnonsuojelun kannalta erityisen hyviä kohteita myös Kainuusta.

– Kainuusta toivotaan suojeluun tarjottavaksi etenkin kalkkikallioiden ja -maapohjien metsiä sekä ultraemäksisten kallioiden ja maaperien metsiä tai lehtoja, lettosoita reunusmetsineen tai vanhoja hakamaita, jotka sijoittuvat etenkin Kainuun vaarajaksolle, sanoo ylitarkastaja Päivi Gummerus-Rautiainen.

– Sen sijaan vanhoja, runsaslahopuisia kangasmaita on suojeltu jo aika paljon, eikä suojelutilanne niiden mukaan ottamisella paljoa parantuisi. Näistä ainakin pienialaiset kohteet jäävät ulkopuolelle, sanoo Gummerus-Rautiainen.

Aiempina vuosina suojeluun on siirtynyt Kainuussa vuosittain satoja hehtaareita erilaisia kohteita. Nyt ala tulee supistumaan, vaikka tarkkaa kiintiötä ei ole määritelty.

– Todennäköisesti ala tulee olemaan alle 100 hehtaaria vuosittain.

Päijäthämäläiset metsänomistajat ovat ilmoittaneet laiskasti kohteita Metso-suojeluohjelmaan. Maakunnasta on ilmoitettu runsaat tuhat hehtaaria suojelualueita vuoden 2010 jälkeen.

Kohteiden ilmoittaminen luonnon monimuotoisuutta turvaavaan suojeluohjelmaan on metsänomistajille vapaaehtoista. Ely-keskukset arvioivat kohteet paikan päällä – suurin osa ilmoituksista täyttää suojelukriteerit.

– Tarjontaa saisi olla enemmän ja mielellään sellaisilta alueilta, jotka täydentävät jo olemassaolevia suojelualueita. Päijät-Hämeestä ilmoitetaan selvästi vähemmän kohteita kuin esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tai Keski-Suomessa, toteaa ylitarkastaja Esa Pynnönen Hämeen Ely-keskuksesta.

Päijät-Hämeessä suojelukohteet ovat pääasiassa runsaslahopuustoisia kangasmetsiä ja lehtoja. Osa suojelualueista ostetaan, mutta valtaosa jää yksityisomistukseen suojeltuna, mistä valtion maksaa metsänomistajille korvauksen.

Tänä vuonna Metson piiriin on tullut metsäalueita reilut 130 hehtaaria, josta on maksettu korvauksia noin miljoonan euron edestä.

– Korvaus maksetaan puuston hakkuuarvon perusteella ja se on kilpailukykyinen puukauppaan verrattuna, kannustaa Pynnönen.

Heinolan terveystarkastaja Niina Varjo luonnehtii kaupungissa vallitsevaa tilannetta rottaongelmaksi. Heinolassa on tehty tänä syksynä poikkeuksellisen paljon havaintoja rotista.

– Viime keväänä rottaongelma alkoi kiihtyä. Ilmoituksia tulee edelleen tasaisin väliajoin eri puolilta taajama-aluetta.

Havaintoja jyrsijöistä on tehty havaintoja muun muassa Sinilähteellä, Tommolassa, keskustassa ja Kaivannossa sekä Aapelinpellossa.

Varjon mukaan rottia on bongattu "yllättävän paljon". Aiempina vuosina ilmoituksia on tullut yhdestä kahteen. Nyt niitä on tullut runsaammin.

Heinolan kaupunki yrittääkin nyt valistaa asukkaitaan rottakirjeillä.

– Kun rottahavainto on tullut tietoomme, olemme lähettäneet asukkaille kirjeitä, joissa heitä pyydetään seuraamaan nurkkiaan ja katsomaan, onko rottia. Vaikka ei olisikaan, he varmistuisivat siitä, että esimerkiksi omat kompostit on asiallisesti hoidettu ja rotilla ei ole siellä ruokailumahdollisuuksia, Varjo kertoo.

Älä jätä omenoita mätänemään pihalle

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tarkastajan Bengt Lindqvist arvioi rottia esiintyvän lähestulkoon kaikissa suomalaiskaupungeissa.

– Rotta on yöeläjä. Päiväsaikaan on paljon melua ja liikennettä, joten rotat lähtevät yleensä liikkeelle illalla, kun tilanne rauhoittuu. Jos vaikkapa biojätettä on laitettu väärään paikkaan, jyrsijöitä kerääntyy nopeasti.

Hänen mukaansa populaatioiden suuruutta on vaikea arvioida, koska rottien määrää ei ole viime vuosina kartoitettu kattavasti.

Jos rottia on ongelmaksi asti, Lindqvist suosittelee ensimmäiseksi tarkastelemaan lähiympäristöä.

– On tarkistettava, etteivät rotat pääse esimerkiksi kompostoreihin alakautta. Ja jos pihalle tippuu maahan omenoita, ne alkavat nopeasti houkutella rottia.

Lindqvist muistuttaa rottien olevan kaikkiruokaisia, joten niitä kiinnostaa monenlainen syötävä.

– Ennakoisin ja estäisin ongelmat sillä, että ettei ravintoa ole helposti saatavilla.

Koko naapuruston on tartuttava rottaongelmaan

Heinolassa terveystarkastajalla ei ole esittää tarkkoja arvioita rottien määrästä.

– Jos näkee rottia liikkuvan, silloin niitä on. Koska rotat liikkuvat pääasiassa pimeällä koloissaan, se että niitä nähdään maan pinnalla elossa kertoo, että isompiakin yhdyskuntia on. Rotta on nopea lisääntymään, Niina Varjo sanoo.

Sekä Varjo että Lindqvist muistuttavat, että aikoinaan kaupunkien rottaongelmat olivat nykyistä yleisempiä. Kunnat jopa jakoivat asukkailleen rotanmyrkkyä.

– Rottasotaa käytiin aika ajoin, kun populaatiot kasvoivat, Lindqvist kertoo.

Varjo toivoo, että valistustyöllä ongelma poistuisi ennen kuin se ehtii pahentua.

– Kansalaisten pitäisi herätä. Jos ongelma laajenee, pitää miettiä, mitä viranomaisvoimin on tehtävissä.

Hän muistuttaa, että pihapiirissä kuljeskelevia rottia voi myös tarvittaessa myrkyttää. Torjuntatöihin kannattaa kuitenkin värvätä mukaan myös naapuruston väkeä.

– Jos havaintoja alueella on enemmänkin, myrkytys pitää hoitaa naapureiden kanssa samaan aikaan, Varjo sanoo.

Sienestäjien korit täyttyvät tänä syksynä tavanomaista rivakammin. Pitkä hellejakso ja runsaat sateet ovat luoneet ihanteellliset olot sienten kasvulle. Sieniä ostavan ja ulkomaille vievän Dalla Valle Oy:n Länsi-Suomen toiminnasta vastaava Jukka Kivimäki pitää sienisesongin alkua hurjana.

– Näyttää tosi rajulta tämä alku. Muutamassa päivässä on alkanut nousta kuusenherkkutattia ja männynherkkutateistakin on havaintoja, Kivimäki kertoo.

Pitkän linjan sienimies näkee tilanteen poikkeuksellisena.

– Kyllä tämä on moneen vuoteen ylivoimaisesti paras sienikauden aloitus.

Terve tatti painaa paljon

Sen lisäksi että herkkutatteja on tavanomaista enemmän, on myös sienten laatu erittäin hyvä.

– Harvoina vuosina on näin hyvälaatuisia sieniä. Ne ovat olemuksiltaan täyteläisiä ja painavat tilavuuteen nähden paljon. Se tarkoittaa, että tatti on terve, sanoo Jukka Kivimäki.

Suomalainen tatti on suurta herkkua Italiassa, jonne Dalle Valle Oy vie sieniä Satakunnastakin kymmeniä tuhansia kiloja vuodessa. Tällä hetkellä sienestäjä voi myydä tattinsa Huittisten ostopisteessä. Loputkin satakuntalaiset ostopisteet on tarkoitus avata mahdollisimman pian.

– Parhaillaan koetan järkeillä meidän ostoautomme reittiä Satakuntaan. Ihmiset lähettävät sähköpostia ja tekstiviestejä, joiden perusteella sitten suunnittelemme, minne tattiauto lähtee.

Rukan matkailukeskuksen ja Posion kirkonkylän  jätevedet eivät ole Suomen Ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan Kitkajärvien suurimpia likaajia.

Vuodesta 2012 Kitkajärven tilaa tutkineen ympäristökeskuksen biologi Satu Maaria Karjalaisen mukaan muun muassa Kitkajärvien osittainen rehevöityminen johtuu metsä- ja maatalouden kuormituksista.

Karjalaisen mukaan myös jätevesilaitosten päästöjen vaikutukset näkyvät Kitkalla Posion Soukkalahdella ja Rukan suunnalla Kesälahdella.

- Kyllä ne vaikutukset toki näkyvät, mutta en pidä niiden kuormitusta hälyttävänä. Kitkajärvestä löytyy selvästi Rukan suunnan Kesälahtea ja Posion Soukkalahtea kuormittuneempiakin paikkoja, Karjalainen toteaa.

Järven tila on vielä hyvä

Suomen Ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan Kitkajärven jatke Posionjärvi on selvästi suur-Kitkaa rehevöityneempi alue. Myös Ala-Kitkan luoteiskulmalta löytyy selkeitä rehevöitymisen merkkejä.

Yli-Kitkan Naatikkalahden suunnalta löytyy keskimääräistä rehevöityneempi alue. Satu Maaria Karjalainen pitää Kitkajärven tilaa kuitenkin keskimäärin hyvänä.

- Järvestä löytyy paljon alueita, missä mikään biologinenkaan viisari ei heilahda. Mutta sieltä löytyy myös alueita, joita pitäisi hoitaa.

- Toivonkin, että järven ympärillä asuvat ihmiset aktivoituisivat ja lähtisivät mukaan talkoisiin, jotta järven tila ei ainakaan nykyisestään heikkenisi.

Vesirutto levinnyt järveen

Kitkajärvillä on havaittu viime vuosina muun muassa vesiruttoa. Parhaillaan ympäristökeskus tekee koekalastuksia Kitkalla lisääntyneen särkikannan vuoksi.

Viime kevään tutkimuksissa Kitkalta löytyi Ala-Kitkan luoteiselta alueelta vähähappisia alueita, samoin Posiojärven länsiosista.

Metsähallituksen selvityksen mukaan retki kansallispuistoon rauhoittaa mieltä, torjuu alakuloa ja stressiä ja saa unohtamaan arjen murheet. Luonnossa yöpyjät kokivat terveyshyödyt suuremmiksi kuin päiväretkeilijät. Fyysisen hyvinvoinnin kokemus kasvoi enemmän, mitä kauempaa kansallispuistoon matkasi.

Kansallispuistoretkellä patikoitiin keskimäärin 15 kilometriä. Metsähallituksen mukaan tästä voi laskea, että Suomen kansallispuistoissa kävellään vuodessa kaikkiaan noin 34 miljoonaa kilometriä. Se vastaanoin 850 kierrosta maapallon ympäri.

Selvityksen perusteella myös kalastus- tai metsästysretkellä kannattaa viipyä rauhassa. Eränkävijät kokevat hyvinvointinsa lisääntyvän sitä enemmän mitä pidempään retki kestää. Ihanneretki kestää viikosta kahteen. Naiset kokevat rentoutuvansa kalalla ja metsällä vielä miehiäkin enemmän. Myös iällä on merkitystä, sillä työikäiset kokevat eräretken rentouttavan ja parantavan kuntoa enemmän kuin eläkeläiset.

Kaikkien Suomen kansallispuistoissa viime vuonna vierailleiden henkilöiden kokemien terveysvaikutusten itsemääritellyksi rahalliseksi arvoksi laskettiin selvityksessä yhteensä 226 miljoonaa euroa.

Metsähallituksen luontopalvelujen selvityksessä kansallispuistovieraiden kokemista terveysvaikutuksista ja niiden taloudellisesta arvottamisesta olivat mukana Patvinsuon, Kurjenrahkan ja Repoveden kansallispuistot sekä Kevon luonnonpuisto. Käynnin yhteydessä viime vuonna tehtyyn maastokyselyyn tuli 2052 vastausta ja vastaajille lähetettyyn laajempaan sähköpostikyselyyn 873 vastausta. Valtion alueille metsästys- tai kalastusluvan hankkineille henkilöille tehtiin viime vuonna verkkokysely, johon vastasi 4 653 pienriistan metsästäjää ja 1 797 virkistyskalastajaa. Tulokset analysoi Oulun Diakonissalaitos.

Aamu- ja iltahämärissä tapahtuvan vesilinnustuksen kohteiksi eivät aina joudu vain luvalliset saaliit. Toisinaan metsästäjät saattavat erehtyä ampumaan myös rauhoitettuja lintuja.

Metsähallituksen erätarkastaja Seppo Toikkanen ohjeistaa metsästäjiä olemaan yhteydessä vahinkotapauksissa poliisiin.

– Jos ei halua riskeerata omaa mainettaan metsästäjänä ja jäädä odottamaan ankarimpia rangaistuksia, niin viisainta on olla itse yhteydessä poliisiin ja uskaltaa vilpittömästi kertoa kertoa kuinka vahinko on tapahtunut. Silloin varmasti pääsee vähemmällä kuin että salaisi tapauksen ja jäisi sitten kiinni.

Riistalinnuille, kuten metsästettäville vesilinnuille, on määritetty hinta-arvot, jotka Seppo Toikkasen mukaan lähtevät liikkeelle kymmenistä euroista.

– Jos ampuu tietyllä ajalla rauhoitetun tai kokonaan rauhoitetun riistaeläimen, puhutaan tuolloin lähtökohtaisesti metsästysrikoksesta. Saaliin menetyksen ohella tulee todennäköisesti sakkorangaistus ja mahdollisesti tekovälineen eli aseen menettäminen voi tulla kyseeseen.

Jos ammunnan kohteeksi joutuu rauhoitettu eläin, jota ei ole luettu riistaeläimeksi, on rikosnimikkeenä luonnonsuojelurikos.

– Esimerkiksi jos ampuu variksen tai räkättirastaan niiden pesimisaikana, ovat ne silloin rauhoitettuja, ja ilmoitus kannattaa tehdä, sanoo erätarkastaja Seppo Toikkanen.

Vahinkoja ei juuri ilmoiteta

Kirjoihin ja kansiin eivät vahingossa metsästetyt eläimet kuitenkaan juuri päädy.

– Itse ilmoittaudutaan varmaan todella harvoin. Vihjeet tapauksista, että metsästyksen yhteydessä olisi ammuttu jotain muuta kuin olisi pitänyt, tulevat usein muilta luonnontarkkailijoilta. Nämä vihjeet ovat usein aika epämääräisiä ja harvoin tulee niin varmoja havaintoja, että ne johtaisivat sen pidemmälle, erätarkastaja Seppo Toikkanen sanoo.

Metsästyskortin hankkivat ja harrastusta aloittavat henkilöt ovat Toikkasen mukaan usein varsin nuoria. Hän kehottaakin aloittelijoita kulkemaan metsällä alkuun kokeneempien metsästäjien kanssa.

– Kannattaa hakeutua kokeneen ja tunnollisen metsästäjän seuraan ja olla hänen opissaan, että oppii tunnistamaan riistaeläimet riittävän hyvin ja ampumaan riittävän huolellisia laukauksia ja toimimaan muutenkin turvallisesti.

Vesilinnut eivät herätä innostusta

Erätarkastaja Seppo Toikkanen kokee innostuksen vesilintujen metsästykseen laskeneen viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Tämä ei Toikkasen mukaan kuitenkaan ole näkynyt vesilintujen lisääntyvinä kantoina.

– Pikemminkin päinvastoin, ne ovat supistuneet. Ensimmäisenä sopii epäillä pienpetojen osuutta asiaan, ne ovat luultavasti kantoja verottamassa.

Syitä metsästysinnon laantumisen Seppo Toikkanen uskoo olevan useita.

– Lyijyhaulien käytön kieltäminen vuonna 1996 karsi metsästäjiä. Viimeisimpänä niittinä on ollut hanhenpyyntiin liittyvät rajoitukset viime vuosina. Aika on ollut hyvin lyhyt ja se on alkanut myöhään.

– Metsähanhen pyynti on tänä vuonna Kainuussa kokonaan kielletty. Nämä tekijät tuntuvat vähentäneen vesilintujen pyytäjien määrää entisestään, Toikkanen arvioi.

Korjaus 28.8.2014 klo 12.15: Tarkennettu kohtaa luonnonsuojelurikoksesta, joka koskee rauhoitettua eläintä, ja lisätty Toikkasen kommentti esimerkiksi variksen tai räkättirastaan ampumisesta niiden rauhoitusaikana.

Valassaarilla Merenkurkun ulkosaaristossa esiintyvät ainakin pikkulepakko, isoviiksisiippa ja pohjanlepakko. Se on nyt todettu varmuudella.

– On todennäköistä, että siellä on myös vesisiippoja, sanoo biologi, Valassaarten biologisen aseman johtaja, Niclas Fritzén, joka on juuri palannut kahden yön lepakkoretkeltä Valassaarilta.

– Retki oli onnistunut. Sää oli haastava, yöt tuulisia ja ensimmäisenä yönä satoikin, mikä saattoi vaikuttaa lepakoiden lentoaktiivisuuteen. Niitä oli lennossa, mutta emme nähneet erityisen mielenkiintomme kohteena olevia muuttavia pikkulepakoita, jatkaa mukana retkellä ollut Luonnontieteellisen keskusmuseon projektitutkija Eeva-Maria Kyheröinen.

Uutta tietoa lepakoista vielä kaivataan

Lepakkoretkeläisten tavoitteena oli tehdä havainto tai havaintoja pikkulepakosta. Sitä ei kuitenkaan nähty.

– Viime vuonna Valassaarilla havaittiin useita pikkulepakoita. Meillä on hypoteesi, että ne muuttaisivat Merenkurkun yli Ruotsin kautta Keski-Eurooppaan talvehtimaan, sanoo Niclas Fritzén.

– Miksi Ruotsin kautta, emme tiedä. Havainnot kuitenkin viittaavat siihen ja yritämme selvittää asiaa, Fritzén jatkaa.

Niclas Fritzen toimii viime vuonna alkaneen KvarkenBats -hankkeen koordinaattorina. Hanke on Ostrobothnia Australiksen viisivuotinen tutkimusprojekti ja sen puitteissa lepakoita tutkitaan Merenkurkun molemmin puolin.

– Muutto on yksi keskeisiä laajan mielenkiinnon kohteita Suomessa ja Euroopassa. Olisi hyvä saada lisätietoa varsinkin, kun se kytkeytyy tuulivoimalahankkeisiin. Väärin sijoitetut voimalat voivat osua lepakoiden muuttoreiteille ja aiheuttaa lisäkuolleisuutta, linjaa Eeva-Maria Kyheröinen.

– Suomessakin on tiedostettu, että tähän asiaan pitää perehtyä ja tehdä selvityksiä. Niiden tarve kasvaa kokoajan, Kyheröinen toteaa.

Muuttotietojen lisäksi kaikki muukin tieto lepakoista kelpaa tutkijoille.

– Lepakkotutkimusta on viime vuosina tullut, mutta edelleen moni perusasia tunnetaan heikosti, sanoo Eeva-Maria Kyheröinen ja mainitsee esimerkkina lepakon levinneisyyden, jonka suhteen esimerkiksi Pohjanmaalla on vielä runsaasti tyhjiä aukkoja.

– On mielenkiintoista saada tietää, onko kyse tiedon puutteesta vai onko alueita, joilla lepakkoja ei ole, Kyheröinen sanoo.

Passiividetektorit yötöissä

Lepakkojen liikkeitä Valassaarilla selvitetään ainakin syyskuun loppuun saakka sinne jätetyillä passiividetektoreilla.

– Detektori on laite, jolla lepakon kaikuluotausääni voidaan muuttaa ihmiskorvalle kuultavaksi ja tallentaa ääni- tai kuvatiedostona. Passiivitallennin voidaan jättää luontoon pitkäksikin ajaksi ja se tallentaa ääniä aina öisin, kertoo Eeva-Maria Kyheröinen.

– Osa lepakkolajeista talvehtii Suomessa, osa muuttaa täältä kauaskin. Tätä juuri koitetaan selvittää esimerkiksi pikkulepakon muuttoliikehdinnän osalta ja siinä passiividetektorit ovat hyvänä apuna, Kyheröinen selittää.

– Valassaarilla on nyt kolme passiividetektoria ja yksi on Ruotsin puolella, minne tulikin viikko sitten yksi pikkulepakko. Mistä se tuli ja minne meni, siitä ei ole tietoa. Yksi detektori on myös Norrskärillä, tietää Niclas Fritzén.

– Tulevaisuudessa selvitetään, onko muutto todellinen vai tulevatko pikkulepakot Valassaarille ja palaavat sitten takaisin Suomen puolelle, Fritzén sanoo ja haaveilee, että Valassaarille saataisiin ensi vuonna lämpökamera lepakkomuuton tutkimusta varten.

Onnistunut reissu

Vaikka tämänviikkoisella lepakkoretkellä ei tehtykään havaintoa pikkulepakosta, ovat retkeläiset silti tyytyväisiä sen antiin. Valassaarilla esiintyvistä lepakkolajeista saatiin varmistuksia.

– Saatiin selville, että isoviiksisiippa esiintyy Valassaarilla. Siipat ovat ultraäänellä vaikeita määrittää, mutta nyt se on kädessä määritetty ja rengastettu, kehaisee Niclas Fritzén.

Myös Eeva-Maria Kyheröinen on retkeen tyytyväinen, sillä hänen mukaansa vahvistetut tiedot lepakkojen esiintymisestä ovat kiinnostavia - etenkin saarilla.

– Saimme rengastettua pohjanlepakon ja useita isoviiksisiippoja. Kun menemme joskus uudestaan, teemme mahdollisesti havaintoja samoista yksilöistä. Ideaalitilanne olisi ollut, että olisimme saaneet rengastettua pikkulepakon, josta olisi sitten tullut vastahavainto myöhemmin Ruotsista tai vaikka Keski-Euroopasta, Kyheröinen sanoo.

Valtio nosti viime keväänä Metsähallituksen tulostavoitetta 20 miljoonalla eurolla 130 miljoonaan euroon. 

Tähän asti valtio on myynyt muun muassa pienpalstoja, kesämökkitontteja, tuulivoima-alueita ja kiinteistöjä täyttääkseen valtion sille asettamaa tulostavoitetta. Tulostavoitteen korottamisen jälkeen niistä saatava rahamäärä ei riitä, eikä tavoitetta saavuteta muuten kuin omaisuuden myyntiä kiihdyttämällä.

Viime vuonna Metsähallitus myi 9 000 hehtaaria metsää. Tälle vuodelle asetettu tavoite on 17 000 hehtaaria. Uusi myyntitavoite ei toteudu pelkkiä pienpalstoja myymällä.

Metsähallitus on valmistellut myyntiin suuria, tuhansien hehtaareiden laajuisia metsätiloja, sanoo Metsähallituksen Laatumaan johtaja Tuomas Hallenberg.

– Näiden isompien kohteiden sijainti on enimmäkseen Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueeella, mutta koetamme totta kai löytää sopivia kohteita myös eteläisestä Suomesta. Näin suurten tilojen myyntivalmistelu kestää kauan ja niitä on valmisteltava myös tulevaisuutta varten.

Kotimainen raha ei riitä

Tilojen koko on niin suuri, ettei kotimaisia ostajia riitä, arvoidaan Metsähallituksessa.

– Maailmalla on paljonkin nimekkäitä metsäomaisuuteen sijoittavia rahastoja. Nämä ovat sitten oma lukunsa ja tavallaan uusi avaus, sanoo Hallenberg.

Maiden ja kiinteistöjen myynnistä pitäisi irrota tänä lähes 15 miljoonan euron nettotulot. Hallenberg korostaa, että yhtään kauppaa ei tehdä tappiolla.

– Kysymys ei ole realisoinnista, vaan voitollisisita kaupoista. Siihen en tietenkään ota kantaa, kuinka paljon myyntiä pitää olla bruttona, jotta tuo vajaa 15 miljoonaan euron nettotulo saadaan kasaan.

Tiskin alta ei myydä

Metsähallitus on jo aiemmin myynyt satojen hehtaareiden tiloja pohjoisesta. Niihin kotimaisten ostajien kynnet ovat yltäneet. Myös nyt myyntiin tulevat kohteet asetetaan kaikkien halukkaiden saataville Laatumaan myyntisivuille internetiin.

– Valtion omaisuutta myydään avoimesti. Niin sanotusti tiskin alta ei myydä mitään, toteaa Hallenberg tiukasti.

Kasvavan metsän myynti on kaksipiippuinen juttu. Hallenberg toteaa, että jokainen myyty metsähehtaari on pois tulevaisuuden tuloista.

– Uskon vakaasti, että ohjauspäätöksiä tekevät ovat tästä täysin tietoisia.

Valtio ei voi rahoja kuitenkaan jäädä odottamaan, vaan tarvitsee ne heti. Metsähallituksen on tehtävä tulos tänä vuonna, jotta sillä olisi jakokelpoista tulosta ensi keväänä.

– Tässä toteutetaan valtio-omistajan tahtotilaa. Se on meille hyvin selkeä asia. Odotamme tietenkin suurella mielenkiinnolla Metsähallituksessa uuden pääjohtajan valintaa ja mahdollisia linjauksia tuleville vuosille. Nyt keskitymme tähän erillishankkeeseen, joka on tuloutustavoitteena meille annettu.

Kesäkuun lopussa päättyneen suomalais-ruotsalaisen BBB-hankkeen konkreettisin tulos on yli 200-sivuinen satamakirja. Kirjasta löytyy tietoa 112 satamasta ja vierailukohteesta Kokkolan ja Skellefteån välillä.

– Tämä BBB oli EU:n rahoittama hanke eli kirjaa ei voi myydä. Suomenkielisenä sitä painettiin 500 kappaletta, joista on mennyt jo hankkeen osapuolille yli sata kirjaa. Loput jaetaan ainakin kirjastoihin ja mahdollisesti veneilyseuroille. Vaikka kirjaa ei itselleen saisikaan, se löytyy myös PDF-versiona netistä, kertoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Pauli Määttä.

"Jokaisen Perämeren veneilijän perusteos"

Kokenut kemiläinen purjehtija Sven Nyberg pitää Perämeren kohdekirjaa tervetulleena ja odotettuna perusteoksena veneilijöille.

– Ruotsin puolella kunnat ylläpitävät saariston satamia ja ovat julkaisseet omia satamaoppaitaan. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kirja, jossa on kaikki Perämeren pohjukan satamat yksissä kansissa.

– Tämä on ehdottomasti jokaisen Perämeren veneilijän perusteos. Vielä kun satamien karttakuviin olisi merkittu sisääntuloväylät, niin kirja olisi täyden kympin arvoinen, Nyberg toteaa.

– Jos painos on noin pieni, niin epäilen, että moni halukas jää ilman. Tarinoita ja kuvia sisältävä kirja on mainiota selailtavaa talvi-iltojenkin ratoksi. Ja onhan tämä mainio lahjaidea monelle maakravullekin. Tiedä vaikka innostuisivat veneilystä, hän naurahtaa.

Viidenkymmenen vuoden odotus sai täyttymyksensä Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa torstaiaamuna. Kuuden ja puolen metrin korkeuteen kurottava jättiagaaven kukkaverso oli avannut ensimmäiset nuppunsa.

– Kukkanuppuja on versossa arviolta 2400. Ensimmäiset kukat huomattiin aamulla, ja keskipäivällä niitä oli auki jo kymmenkunta, ylipuutarhuri Simo Laine kertoo.

Kukinnan odotetaan kestävän useita viikkoja tai muutaman kuukauden. Viisikymmenvuotiaalle kasville kukinta on ensimmäinen ja viimeinen.

– Jättiagaave kukkii luonnossa ehkä jo kymmenen vuoden jälkeen. Tällä meidän jättiagaavella kesti viisikymmentä vuotta. Kasvi kerää energiaa kukintaa varten monta vuotta. Se kukkii kerran elämässään ja sitten kuolee, Laine toteaa.

Jättiagaaveja ei Suomessa ole kovin monta. Simo Laineen mukaan niitä on vain kasvitieteellisissä puutarhoissa, isoimmissa kartanoissa ja kenties joillakin vannoutuneilla mehikasviharrastajilla. Turun Akatemian kasviluettelosta löytyy merkintä jättiagaavesta vuodelta 1787. 

Metsästäjäliitto otti vuosia sitten uuden kurssin. Mielikuvia "vanhojen partojen" harrastuksesta haluttiin muuttaa hankkimalla nuoria nuoria mukaan toimintaan.

Lempäälän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan mukaan hankkeessa on onnistuttu ainakin paikoitellen. Lempäälän suunnalla on panostettu koulutukseen ja avoimeen jäsenvalintaan.

– Paikallisesti lienee paljonkin vaihtelua, miten avoimesti metsästysseurat toimivat. Oma metsästysseuramme järjestää nuorille koulutusta, jonka avulla on saatu uusia jäseniä. Oppia annetaan esimerkiksi aseen käsittelyssä: haulikko on hyvä alku niiden järeiden aseiden sijaan, joit nuoret tuntuvat haikailevan, kertoo Jorma Haliseva.

Metsästäjien ikääntyminen ei Halisevan mukaan vaikuta eläinkantojen rajoittamiseen. Varsinkin hirvikanta on pysynyt hyvin kurissa, mutta peurojen kanssa on ollut ongelmia. Tämä johtuu Halisevan mukaan osaltaan myös lainsäädännöstä, joka rajoittaa metsästystä asutuksen läheisyydessä.

– Varsinkin Vesilahdessa ja Akaan Viialassa liikkuu paljon peuroja. Ne aiheuttavat jonkin verran vahinkoja sekä maa- että metsätaloudelle, suurin ongelma ovat tietysti liikenneonnettomuudet.

Aktiivijäsenet kiertoon

Kangasalan Erämiehillä on perinteitä jo yli sadan vuoden ajalta. Yhdistys seuraa aikaansa: muutama vuosi sitten jäsenistöä päätettiin nuorentaa muuttamalla seuran toimintaa entistä avoimemmaksi.

– Jäsenhankinnoissa on jo vuosia keskitytty nuorempaan polveen, mikä on laskenut keski-ikää viimeisten viiden, kuuden vuoden aikana. Meillä on aktiivijäseniä 40, joista osa siirtyy veteraaneiksi oltuaan jäsenenä 30 vuotta. Heidän tilalleen otetaan junioreita, mikä alentaa keski-ikää, kertoo sihteeri Ilkka Saarinen Kangasalan Erämiehistä.

Saarisen mukaan seura toimii entistä aktiivisemmin, kun nuoria on mukana. Tämä näkyy esimerkiksi osallistumisina talkoisiin ja vaikka liikenneonnettomuuksien jälkiselvittleyyn.

– Meille ei ole mikään ongelma esimerkiksi hirvikolarin jälkiselvitykseen löytää väkeä, joka jaksaa ja pystyy päivän kävelemään. Että ei olla pelkästään nitrodisko, Ilkka Saarinen toteaa.

Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Riitta Nykänen on kokenut sienestäjä. Hän uskoo, että sienestämisestä nauttivat hekin, jotka eivät pidä sienten syömisestä. Sienestäessä aikuinenkin löytää lapsenomaisen vekkulin mielen. Hiiviskely sienimetsässä on kuin aarteenetsintää.

– Sienet ovat hauskan muotoisia, kauniita ja ne ilmestyvät tyhjästä nopeasti, kuvailee Suolijärven kyläyhdistyksen sihteeri Riitta Nykänen sienten salaperäisyyttä.

Nykäsen mukaan sienestys on lisäämässä suosiotaan harrastuksena. Eikä ihme, sillä metsästä saa ilmaiseksi ammentaa sienten lisäksi rentoa mieltä ja liikuntaa.

– Sienestystä ei voi tehdä kiireellä, joten se sopii kaikille. Sienestäminen ylläpitää muistia, koska siinä yhtäaikaa keho liikkuu, maisema vaihtuu ja pitää havaintokyvyn herkkänä. Pitää olla tarkkana, mutta se ei ole lainkaan painostavaa. Sienestys on meditatiivista, tuumii Nykänen.

Usein sienestämistä vieroksutaan, koska sieniä on vaikea tunnistaa. Kokeneena sienestäjänä Riitta Nykänen rohkaisee ihmisiä sieniretkille, koska se on helppo ja mukava tapa oppia sienten tunnistusta.

Nykäsen mukaan sienestys on kärsinyt turhaan huonosta maineesta, koska myrkkysienten runsautta on liioiteltu. Hänen mukaansa myrkytyksiä tapahtuu harvoin, ja suurin osa niistäkin johtuu siitä, että ihmiset eivä tunnista pilaantuneita sieniä.

– Ilman muuta kannattaa olla hirmu varma, että tunnistaa lajin. Mutta jokainen, joka erottaa kurkun porkkanasta ja perunan punajuuresta, oppii viisi sienilajia siten, että tuntee ne sataprosenttisesti, vakuuttaa Nykänen.

Nykäsen kotikunnassa Puolangalla Suolijärven kyläyhdistys järjestää sieniretkiä innokkaille uusille ja vanhoille aarteenetsijöille. Metsämeditaation jälkeen Suolijärven sienestäjät kokoontuvat keittiöön laittamaan saaliistaan ruokaa.

Sienet ovat monipuolisia raaka-aineita ruoanlaitossa. Vesi nousee kielelle jo metsässä.

– Kankailla kulkiessa voi huvitella ajatuksella, että "Oi, tuossa on sisäfileetä! Uuh, ihana jauhelihapakkaus! Aii, miten kivoja nakkeja! Hei, hieno haukifilee!"

– Ja kaikki on ihan ilmaista, iloittelee Riitta Nykänen.

Retken jälkeen sienestäjät kokoavat pienen sieninäyttelyn pöydälle ja opettelevat tunnistamaan lajeja. Pöydässä makustellaan tulosta ja pohditaan vielä parempia reseptejä. Perinteeseen kuuluu, että jokaisessa ruokalajissa tulee olla jotain sientä.

– Kerran teimme valekalakeittoa, jossa oli haaparouskua. Sienilajien arvo tulee siitä, mikä sopii mihinkin. Jos haluaa tehdä pihvin, niin napakka, iso herkkutatin lakki on ehdottomasti paras pihvisieni, paljastaa Nykänen.

Riitta Nykäsen tämän hetken suosikki on kehnäsieni.

– Kehnäsieni on kuin vihannes, koska siihen ei tartu mikään eikä se ole limainen. Sitä voi syödä raakana ja se torjuu herpestä. Se on kuin parsaa keräisi, kun on vasta nousseita kehnäsieniä.

Haitallinen espanjansiruetana on runsastunut osassa Turkua riesaksi asti. Kaupunki on jakanut 300 etanasta varoittavaa kirjettä Haritun, Koivulan ja Katariinanlaakson alueilla.

Kirjeessä kerrotaan tappajaetanaksikin kutsutun espanjansiruetanan tunnistamisesta, hävittämisestä ja leviämisen estämisestä. Ongelmaan herättiin tämän kesän osalta kuitenkin turhan myöhään, sanoo luonnonsuojelutyöntekijä Emma Kosonen.

– Nyt on loppukesä, ja ne ovat varmaan jo ehtineet munia. Vaikea sanoa. Toisaalta jatkuvalla torjunnalla on vaikutusta ennemmin tai myöhemmin, Kosonen sanoo.

Espanjansiruetanat eivät aikuisina selviä talvesta, mutta munat selviävät. Siksi kirjeessäkin kielletty maan, kompostin ja kasvien siirtely kannattaa ottaa vakavasti kaikkialla, missä etanaa esiintyy.

– Tällä samalla alueella on myös paikkoja, joista espanjansiruetana on hävinnyt kokonaan. Syyksi arvellaan asukkaiden ahkeraa torjuntatyötä. Kyllä niitä etanoita siis kannattaa kerätä vaikka talkoilla, Kosonen rohkaisee.

Tappajaetana on likaisen oranssi ja kuvioton. Se kasvaa noin 7–14 sentin mittaiseksi. Hävityspuuhissa kannattaa jättää kotoiset ukkoetanat rauhaan, sillä ne kuuluvat Suomen luontoon ja ovat puutarhassa harmittomia.

Etanoista olisi hyvä myös ilmoittaa osoitteessa vieraslajit.fi. Sieltä myös viranomaiset saavat arvokasta lisätietoa Suomen luontoon kuulumattomista lajeista.

Metsäreittien pitkospuiden tilalla kokeillaan uusia materiaaleja perinteisen kuusilankun tilalla. Pitkospuiden rinnalla kamppailevat uudemmat materiaalit kuten vesilasipuu, muovikomposiitti ja murske, josta tehdään kivituhkapolkuja.

Luontovalvoja Tapani Seppäsen mukaan normaali pitkospuu joudutaan uusimaan kymmenen tai viidentoista vuoden välein. Toiveissa on, että uusien materiaalien ansiosta vaihtoväli pidentyisi kaksinkertaiseen kuuseen verrattuna.

– Kuusi on edelleen käytetyin, mutta kustannussyistä muitakin kokeillaan, sanoo luontovalvoja Tapani Seppänen.

Kainuussa pitkospuita on valtion mailla yhteensä muutamia kymmeniä kilometrejä. Kuusipuusta tehty pitkospuumetri maksaa 14 euroa, kun taas vesilasilankku maksaa 25 euroa metriltä. Säästöä haetaan pidemmällä vaihtovälillä.

Vesilasipuu on materiaalia, jossa kvartsihiekkaa on puhallettu paineella puun sisään. Lopuksi pitkospuu on lämpökäsitelty siten, että hiekka pysyy lankun sisällä.

Vesilasipuu on ollut markkinoilla pari vuotta, ja se näyttää puulta. Muovikomposiitti sen sijaan näyttää selkeästi muovilta.

– Se on tumman muovin näköistä, mutta muodoltaan kuin perinteinen pitkospuu, Seppänen sanoo.

Hossan retkeilyalueella on kokeiltu vain mursketta ja vesilasipuuta. Muualla on muovikomposiitin lisäksi testattu myös teräspitkospuita.

– Ihan harjateräksestä on tehty pitkospuita ja portaita. Niistä on tullut kommentteja puolesta ja vastaan, sanoo luontovalvoja Tapani Seppänen.

Pitkospuut maaston mukaan

Pitkospuiden materiaalia harkittaessa otetaan huomioon maaston muodot.

– Ensin mietitään, voidaanko suo kiertää kangasta myöten. Pitää miettiä luonnonolosuhteita. Eihän mursketta kannata viedä tiettömien taipaleiden taakse pitkälle matkalle. Silloin puu tai muovi on parempi. Teräksestä ei ole Kainuussa vielä kokemuksia, sanoo luontovalvoja Seppänen.

Hossan retkeilyalueen kankailla vaihdetaan vuosittain joitakin satoja metrejä pitkospuita, mikä on Seppäsen mukaan verrattain vähän.

– Itäisillä reiteillä, jotka päättyvät Hossaan, on pidempiä matkoja. Tänä kesänä on ollut kilometrienkin pätkiä, sanoo Seppänen.

Yhteensä kiintiömetsästyksessä on kaadettu 11 karhua, joista kolme Lapissa.

Metsästys jatkuu lokakuun loppuun saakka tai kun kiintiö on täynnä. Yhteensä poronhoitoalueella saa kaataa 42 karhua.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.