Aiempi, vuodelta 2012 peräisin oleva Tornionjoen ennätys ylittyi noin 40 000 lohella. Kutulohien määrän kasvu Tornionjoella on ollut todella voimakasta, koska vielä kaksi vuosikymmentä sitten jokeen nousi vuosittain alle 10000 lohta.

Myös Simojokeen on noussut aiempia vuosia enemmän lohta, lähes 4000 yksilöä, mutta aiempaa ennätystä ei ylitetty niin reilusti kuin Tornionjoella. Lohennousu Tornion- ja Simojokeen on tältä kesältä ohi ja parhaillaan kaikuluotauslaitteita puretaan Tornionjoelta pois ja varastoidaan odottamaan seuraavan kesän lohennousua.

Syksyn mittaan kaikuluotausaineistoja analysoidaan lisää ja samalla tarkennetaan internetissä kesän mittaan esitettyjä alustavia tuloksia.

Lopulliset määräarviot eivät kuitenkaan tule olennaisessti poikkeamaan alustavista laskennoista.

Tulevina kuukausina saadaan myös lisää tutkimustietoja, joiden avulla voidaan tarkentaa käsitystä voimakkaan lohennousun syistä.

Jo nyt kuitenkin tiedetään, että taustalla on vaikuttamassa useita syitä, kuten lohikantojen poikastuotannon vahvistuminen sekä muutokset Itämeren luonnonoloissa ja merikalastuksessa.

Kutulohien määrän kasvu Tornionjoella on ollut poikkeuksellisen runsasta. Jokeen nousi tänä kesänä yli 100 000 lohta. Haamuraja ylittyi viikko sitten.

Pari vuotta sitten tehty aiempi ennätys ylittyi noin 40 000 lohella. Vielä parikymmentä vuotta sitten jokeen nousi vuosittain alle 10 000 yksilöä.

Simojokeen nousi lähes 4000 lohta, mikä on myös uusi ennätys.

Lohennousu Tornion- ja Simojokeen on tältä kesältä ohi. Parhaillaan kaikuluotauslaitteita puretaan Tornionjoelta pois ja varastoidaan odottamaan seuraavan kesän lohennousua.

RKTL:n mukaan ennätysnousuun ovat vaikuttaneet ainakin lohikantojen poikastuotannon vahvistuminen sekä muutokset Itämeren luonnonoloissa ja merikalastuksessa. Asiaa tutkitaan vielä ja käsitykset voimakkaan lohennousun syistä tarkentuvat myöhemmin.

Sienien tunnistukseen on tarkkoja ohjeita, mutta silti tietyt sienet sekoitetaan usein johonkin toiseen samannäköiseen. Keruutuotetarkastaja ja Etelä-Karjalan sieniseuran puheenjohtaja Martti Hakala toi esille sienet, jotka helposti sekoittuvat toisiinsa.

Keltavahvero eli kanttarelli on tuttu monelle sienestäjälle. Silti kanttarelliksi voidaan luulla helposti valevahveroa.

Molemmat ovat pirteän keltaisia maastossa, mutta selvin ero onkin sienen lakin alaosassa. Valevahveron lakin alaosa on lähempänä oranssia, kun kantarellissa se on keltainen. Valevahverossa lakin alaosassa on heltat ja ne ovat terävät, kun taas kantarellissa lakin alaosassa on poimut. Lisäksi kantarelli tuoksuu selvästi, valevahvero ei. Valevahveron voi paistaa pannulla kanttarellin tapaan syötäväksi.

Hieman tuntemattomampi, mutta hyvä ruokasieni on sikurirousku. Se sekoitetaan usein kangasrouskuun.

Sikurirouskussa ominaista on se, että jos siihen tekee viillon, siitä tulee runsaasti valkoista miedonmakuista maitiaisnestettä. Kangasrouskusta tulee myös maitiaisnestettä, mutta sen maku on hyvin kirpeä. Molemmat ovat ruoaksi kelpaavia sieniä, ja sikurirouskua ei tarvitse ryöpätä.

Valkokärpässieni on tappavan myrkyllinen. Valitettavasti se sekoitetaan helposti hyvin samannäköisiin herkkusieniin, kuten kuusiherkkusieneen ja peltoherkkusieneen.

Valkokärpässienen itiöpöly on aina valkoista. Herkkusienissä itiöpöly on violettia tai tummaa. Itiöpölyä ei kuitenkaan havaitse pienimmissä herkkusienissä, ennen kuin sieni on ollut vuorokauden valkoisen paperin päällä. Näöllisesti valkokärpässienessä ja tietyissä herkkusienissä voi olla vain vähän eroa. Valkokärpässienessä on tuppi aivan jalan alaosassa, kun taas herkkusienissä sitä ei ole. Jos sienen erehtyy irottamaan maasta katkaisten jalan liian korkealta,  ei eroa huomaa. 

Keruutuotetarkastaja Martti Hakala pitääkin tärkeänä, että maasta otetaan koko sieni aivan juuresta, eikä katkaista jalkaa maanpinnan kohdalta.

– Silloin jalasta jää tuppi huomaamatta ja sen voi tunnistaa aivan toiseksi sieneksi. Valkokärpässientä pienikin pala nautittuna voi tappaa, sanoo Hakala.

Jotta vahinkoa ei käy ainakaan myrkyllisten sienten kanssa, kannattaa sienen lajista olla täysin varma.

– Jos yksikin tuntomerkki ei satu, niin sieni ei ole sitä mitä luulet, neuvoo Hakala.

Arktisten Aromien toiminnanjohtajan Simo Moision mukaan muun muassa herkkutatilta on odotettavissa erittäin suuri sato.

– Herkkutatin sato on nyt niin suuri, että ahkera poimija voi sitä kerätä helposti parikymmentä kiloa illan aikana löytäessään satoisan mäntykankaan.

Sato odotuksien odotetaan herkkutatin osalta olevan tänä syksynä samaa tasoa kuin vuoden 2003 sato. Myös japanilaisten kovasti arvostamaan matsutake-sientä on tiedossa hyvin. Moisio uskoo sateisten syksyjen karkottaneen sienten ostajat, jolloin poimijoilla on ollut ongelmia löytää arvosienille ostajia.

Pohjois-Suomen metsät tarjoavat sienille hyvät kasvuolosuhteet. Suomessa yleinen herkkutatti suosii kasvualueena kuusivaltaisia metsiä ja niiden reuna-alueita, kun taas nimensä mukaisesti männynherkkutattia löytää kuivilta kankailta mäntypuiden läheisyydestä.

Kotikäytön ohella sieniä voi myös myydä niitä ostaville jalostusyrityksille ja ravintoloille.

Ihmiset ilmoittavat kulkukissoista yhä aktiivisemmin. Tänä vuonna Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistykselle on tullut jo yli sata pentua, ja lisää tulee päivittäin.

Kissat on tärkeää saada kiinni tarpeeksi nuorina, jotta ne onnistutaan vielä kesyttämään.

– Nykyisin ihmiset ymmärtävät, että koditon äiti kannattaa ottaa talteen pulleana eikä sitten kun se on synnyttänyt. Kuitenkin joka kesä joutuu huomaamaan, että leikkaamattomuus on yhä ongelma, sanoo Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Pirjo Riihelä.

Rokottamattomat pennut ja emot tarvitsevat kiireesti sijaiskodin, sillä löytöeläinkotiin muiden kissojen sekaan niitä ei voi sijoittaa. Sairastumisriski on liian suuri.

Eläinrakas Suvi Kukanaho avasi ovensa ja sylinsä kahdelle löytökissalle: nuorelle kissalle ja sen emolle, joka oli jälleen tiineenä. Pennuilla kävi tuuri, sillä ne syntyivät sijaiskotiin.

Kukanahon yllätys olis silti iso, kun suuri päivä koitti.

– Emo oli sen verran pieni, että odotin mahaan mahtuvan korkeintaan neljä pentua. Mutta kahdeksan tulla tupsahti maailmaan, Kukanaho päivittelee.

Villiintyneelle kissalle lopettaminen voi olla ainoa vaihtoehto

Leikattu kulkukissa on yhden eläimen tragedia, mutta leikkaamaton voi aiheuttaa suuria ongelmia. Hallitsematon kissapopulaatio tulee kalliiksi, ja villinä varttuneita on vaikea kesyttää.

Valvontaeläinlääkäri Kaisa Kotamäen mielestä tilanne Päijät-Hämeessä on villiintyneiden kissojen suhteen parempi kuin aiemmin.

– Mutta kyllä villejä kissoja joudutaan vuosittain lopettamaan. Niistä ei ole enää kotikissoiksi. Lopettaminen on armeliain vaihtoehto, koska villiintyneelle kissalle on todella stressaavaa joutua neljän seinän sisään ihmisen käsiteltäväksi, Kotamäki perustelee.

Villiintyneen kissan saa kiinni ainoastaan loukuttamalla.

Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksessä uusi koti pyritään löytämään kaikille, vaikka helppoa se ei ole.

– Kesyt pennut menevät käsistä heti, mutta aina joudutaan etsimään erityisperhe sellaiselle, joka on arka. Se voi olla arka koko elämänsä, myöntää Pirjo Riihelä Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksestä.

Kahdeksan uuden kissan sijaisäidiksi silmänräpäyksessä päätyneellä Suvi Kukanaholla on yksi toive.

– Se, että ihmiset oppisivat leikkauttamaan oman kissansa ajoissa, ettei tule yllätyspentueita.

Venetsialaisissa ilotulitteita saa ampua lauantaina kello 18:sta sunnuntaihin kello 2:een asti. Venetsialaisia vietetään isosti esimerkiksi Kokkolassa ja Kalajoella.

Kälviän eläinlääkäri Pentti Tapio ja rankkuri Erkki Kilponen kehottavat omistajia suojaamaan lemmikit suurimmalta rakettien paukkeelta.

– Verhot ja sälekaihtimet voi laittaa kiinni, sillä välähtely voi laukaista eläinten pelon. Radion tai tv:n voi laittaa päälle peittämään rakettien ääntä. Jos talossa on kellarikerros, kannattaa eläimen kanssa olla siellä, Pentti Tapio kertoo.

Jos eläin menee ilotulituksen vuoksi suunniltaan, ei Tapion mukaan sitä kannata komentaa vaan antaa sen olla ihmisten lähellä.

– Jos tilanne on mahdoton, on eläimille olemassa mieltä rauhoittavia lääkkeitä. Jos olisin diktaattori, kieltäisin raketit kokonaan, Tapio toteaa.

Rankkuri Erkki Kilponen haluaa painottaa eläimen sisälle ottamisen tärkeyttä. Varsinkin, jos Venetsialaisia juhlitaan saaristossa.

–  Kun ensimmäinen raketti paukahtaa, lähtee kissakin kuin raketti metsään. Siellä se on puolesta viikosta puoleentoista. Sitten tulee kotiinlähtöaika ja minulle soitetaan "ei me löydetty sitä meidän mirriä, eikä sitä näy enää". Syksy tulee. On näitäkin tapauksia, että me joudumme lähtemään saareen etsimään kissaa. Sitten kun se löydetään, se on villiintynyt. Silloin se on pyssyhommia. Valitettavasti, Kilponen sanoo.

Porilainen tietokirjailija Suvi Vehmanen kertoo lumoutuneensa Lammin Evon maisemista. Noihin maisemiin liittyy myös vahva lapsuusmuisto.

– Ensimmäinen kokemukseni Evosta on vuodelta 1989, jolloin oli Uudenmaan partiopiirin leiri Evolla. Se jäi lapsen mieleen hyvin vaikuttavana paikkana. Leiriohjelmassa puhuttiin ”uuteen maailmaan astumisesta”, ja siltä se toden totta tuntui.

Tuoretta Evon-kävijöitä - Kertomuksia Evolta -kirjaa varten Vehmanen haastatteli 13 erilaista Evon-kävijää, joista kukin on valinnut mielipaikkansa alueelta. Heidät on myös kuvattu kirjaan mielipaikassaan. Osa kuvituksesta on valokuvaaja Fred Björkstenin käsialaa.

Evon-kävijöitä on monenlaisia, ja se näkyy myös teoksessa, kertoo Vehmanen.

– Yritin saada kirjaan erilaisia ihmisiä: nuoria, vanhoja, naisia ja miehiä. Myös heidän mielipaikkansa olivat hyvin monenlaisia. Oli kiinnostavaa havaita, miten ihmiset kokevat ympäristönsä ja mihin he kiinnittävät huomiota.

Luonnon kiehtovuus liittyy tunteisiin

Vehmanen pohti teosta tehdessään, mikä tekee jostakin paikasta merkityksellisen siellä kävijälle. Vastaus oli usein samansuuntainen.

– Paikka saa aikaan positiivisia tunteita. Siihen liittyy hyviä muistoja, ja usein hyvät hetket on jaettu jonkun tärkeän ihmisen kanssa. Sienestys, marjastus, metsästys tai retkeily liittyvät usein mielipaikkaan.

Omakohtainen kokemus on hyvän luontosuhteen ja maiseman kauneuden lähtökohta, Vehmanen kirjoittaa. Erikoisempaakin tekemistä Evon metsiin mahtuu.

– Yksi haastateltavista kertoi pelanneensa siellä live-roolipelejä. Minun mielestäni haltijat sopivat hienosti Evon satumaisiin maisemiin.

Asiantuntijoiden artikkelit täydentävät aiheita. Vehmasen teokseen on kirjattu ylös myös alueen kulttuurihistoriaa, jopa sotakokemuksia.

– Erään iäkkään haastateltavan mielipaikka oli Alisella Rautjärvellä, jossa hän kävi ruokkimassa joutsenia. Kerran paikalla oli ollut myös mies, joka oli syönyt saunan katolla kasvaneita vadelmia. Myöhemmin selvisi, että mies oli rintamakarkuri. Se oli koskettava tarina – eikä monessa paikassa muuten ole savusaunaa, jonka katolla kasvaa marjoja!

Joukko tutkijoita tarkastelee perhospyydyksen sisältöä Nuuksion kansallispuistossa Espoossa. Hyönteisten joukosta löytyy muun muassa Pleuroptya Ruralis, eli Isokoisa. Yöperhonen on hyvä esimerkki eläinjaista, joka leviää pikku hiljaa etelästä pohjoiseen.

– Vuonna 93 tätä tavattiin eteläisessä Suomessa. Pikku hiljaa kun on kesät lämmenneet, niin levinnäisyys kattaa jo Kainuun ja Pohjanmaan, selittää tutkija Reima Leinonen.

Leinonen on Kainuun Ely-keskuksen pyörittämän yöperhosseurannan projektipäällikkö. Nuuksion pyydys on yksi 46 pyydyksestä, joiden avulla havainnoidaan lajien leviämistä Suomessa.

"Ilmastonmuutoksen tulosta"

20 vuoden ajan tehty tutkimus tuottaa nyt tuloksia, jotka näyttävät hieman hätkähdyttävän tutkijoita. Uusia lajeja havaitaan joka vuosi useita ja ne tuottavat kesän aikana useampia sukupolvia. Ne myös leviävät nopeaa tahtia etelästä pohjoiseen. Samalla pohjoisen hallitsevien lajien kannat ovat alkaneet laskea.

Kaikelle on yksinkertainen selitys: Suomen ilmasto on lämmennyt. Lämpöä seuraavat

– Esimerkiksi Kainuun korkeudella on tämän 20 vuoden aikana on tullut uusia lajeja toista sataa. Ja näistä varmuudella voidaan sanoa, että 80 prosenttia on ilmastonmuutoksen tulosta, Leinonen toteaa.

Leinosen mukaan kyseessä ei ole yksittäisten lajien saapuminen Suomeen - koko lajisto alkaa muistuttaa sitä, mitä Keski-Euroopassa lenteli vuosikymmeniä sitten.

Tutkimus liipaisimella - kiistelyä kymppitonneista

Yöperhosseurantaa pyöritetään suurelta osin vapaaehtoisten perhosharrastajien voimin. Kustannukset ovat muutamia kymppitonneja. Siitä huolimatta rahoitus on katkolla joka vuosi.

– Kyllä se tällä hetkellä on aika epävarmaa, koska ympäristöministeriön budjetti on joka vuosi laskeva. Säästökohteita haetaan joka vuosi lisää, sanoo ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä.

Leinonen pelkää ajatusta siitä, että tutkimus rahoituksen päättymisen myötä katkeaisi.

– Nyt kun 20 vuoden ajalta on dataa kasassa, niin voimme tehdä mallinnuksia ja sanoa mitä tulevaisuudessa ehkä on tapahtumassa. Jos katkaisemme tämän ja aloitamme seurannan myöhemmin uudestaan, ennusteiden tekeminen on sitten jatkossa täysin mahdotonta.

Tutkimukselle rahaa jakavassa Ympäristökeskuksessa seurannan arvo on tiedostettu.

– Yöperhosseuranta on toisaalta tuottanut arvokasta tietoa. Siihen pyrimme, että seuranta tulee jatkumaan, Hyvärinen lisää.

Leinosta rauhoittelu ei vakuuta. Hän ihmettelee, miksi kymmenien tuhansien suuruisesta rahoituksesta tarvitsee edes väitellä.

– Toisaalta meille sanotaan, että tämä on hieno seuranta. Samalla kuitenkin toinen käsi kertoo, että budjetti pienenee edelleen. Siitä tulee hieman ristiriitainen olo, Leinonen hymähtää.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) rauhoittelee Metsähallituksen metsien myynnistä noussutta keskustelua.

Metsähallitus kertoi eilen, että se aikoo myydä tuhansien hehtaarien suuruisia metsätiloja saadakseen sille määrätyt tulos- ja myyntitavoitteensa täytettyä. Metsähallitus arvioi myös, että varsinkin suurimpia metsätiloja jouduttaisiin myymään ulkomaalaisille ostajille.

Orvon mukaan Metsähallitus on myymässä tänä vuonna maitaan noin 15 000 hehtaaria. Tämä on hänen mielestään hyvin pieni osa Metsähallituksen hallinnassa olevasta koko maa-alasta, jonka suuruus on noin 12 miljoonaa hehtaaria. Viime vuonna maata myytiin 9 000 hehtaaria.

Toisin kuin Metsähallitus eilen kertoi, maita on myyty pääosin Etelä-Suomesta, Orpo sanoo.

Myydyt alat ovat olleet pääosin pienialaisia metsämaita, mökkitontteja, turvemaita jne. Orpo kertoo Yle Uutisille.

Orvon mukaan maata ei myöskään ole tarkoitus myydä erityisesti ulkomaalaisille ostajille. Markkinointia ei suunnata ulkomaille, mutta Suomen lainsäädännön mukaan ulkomaalaisille ostajalle on myytävä, jos tämä haluaa ostaa, Orpo kertoo.

Ministerin tietojen mukaan toistaiseksi vain pieni osa myydyistä maista on mennyt ulkomaalaisille ostajille.

Maiden kysyntä ja hinta ovat olleet tyydyttäviä, Orpo kertoo.

Nousseen keskustelun johdosta Orpo aikoo perehtyä asiaan tarkemmin ja keskustella valtionomaisuuden myyntitarpeesta Metsähallituksen johdon kanssa.

Yle Uutisten nettikeskustelussa monet kirjoittajat pitivät valtion metsämaan myyntiä lyhytnäköisenä rahanhankintakeinona.

Särkänniemen delfinaariossa elänyt delfiininaaras Näsi on kuollut. Pullokuonodelfiini oli 35-vuotias.

Delfinaarion hoitajat olivata havainneet jo vuonna 2008 Näsin kärsivän kroonisesta maksasairaudesta. Delfiini sai sairauteensa hoitoa ja se voi hyvin useita vuosia, mutta elokuun aikana sen vointi nopeasti huononi.

Hoitajat kuvailivat Näsiä ahkeraksi ja rauhalliseksi. Se oli ehkä Särkänniemen delfiinilauman oppivaisin jäsen.

Särkänniemeen jäävät vielä pullokuonodelfiinit Veera, Delfi, Leevi ja Eevertti. Näistä Leevi oli Näsin jälkeläinen.

Näsi oli tuotu Särkänniemeen Meksikonlahdelta Floridasta.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu, pitäisikö Särkänniemen kaltaiset delfinaariot sulkea, sillä vapaaseen mereen tottuneet delfiinit kärsivät elämisestä suljetussa vesialtaassa.

Maa- ja metsätalousministeriössä pohditaan, voisiko Suomessa harrastaa talvista latvalinnustusta. Edellisen kerran teeren talvimetsästystä on kokeiltu noin 30 vuotta sitten.

Mikäli urosteeren talvimetsästys sallitaan tietyillä alueilla, se vaatii metsästysasetuksen muutoksen. Ministeriö on tehnyt muutoksesta esityksen. 

Ylitarkastaja Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo, että lausuntokierros on päättynyt. Ministeriö sai noin 15 lausuntoa muun muassa ympäristöministeriöltä, metsästäjäliitolta ja luonnonsuojeluliitolta.

Ylitarkastaja Pitkäsen mukaan ministeriössä tutustutaan nyt saatuihin lausuntoihin. Aikataulua hän ei suostu arvailemaan ensinkään. Metsästysasetuksen muutos on päätös, jonka tekee valtioneuvosto yleisistunnossa.

Katoavaa kansanperinnettä

Esityksessä ehdotetaan, että urosteertä voisi metsästää syksyn jahtikauden lisäksi 1.-20. tammikuuta.

Latvalinnustus sallittaisiin Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia.

Perusteluissa todetaan, että talvinen teerien metsästys on perinteinen metsästysmuoto, johon etenkään nuorilla ikäluokilla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua. 1980-luvun alussa sallittiin lyhyt urosteerien metsästys tammikuussa juuri metsästäjien kokemusten kartuttamiseksi.

Suomesta tehdään jahtireissuja Ruotsiin, jossa teerien talvinen pyynti on vallitseva käytäntö.

Kannat tiukassa seurannassa

Metsäkanalintujen hoitosuunnitelmassa todetaan, että teeren metsästysaikaa joustavoitetaan sallimalla runsaiden kantojen vuosina tiheämpien kantojen alueilla metsästysjakso talvella. Toisaalta maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin kannan heikossa tilanteessa rajoittaa metsästystä siellä, missä se on tarpeen saman vuoden riistakolmiolaskentojen perusteella.

Ministeriön esityksessä todetaan, että hiihtämällä ja lumikengillä liikkuen tapahtuva linnustus on vaikea metsästysmuoto, joten saalis tulisi olemaan todennäköisesti suhteellisen vaatimaton. Suurin osa metsäautoteistä on tukossa lumen takia.

Koska latvalinnustus kuitenkin kohdistuisi syksyiseen jahtikauteen verrattuna enemmän kannan tuottavaan osaan, olisi se kiellettävä metsästyslain nojalla ministeriön asetuksella, jos kannan tiheys laskisi pitkän aikavälin keskiarvon alapuolelle - tai jos kanta kääntyisi laskuun.

Metsästys loppuisi myös siinä tapauksessa, jos joltakin alueelta ei saataisi riittävän kattavaa laskentatietoa kannan tilasta.

Kun lahtelaisen Yli-Marolan kotieläinpihan minipossu Tertun pitkäaikainen kaveri Ossi otti ja kuoli kesällä, kotieläinpihan toimintaa pyörittävä Lahden 4H -yhdistys laittoi ison pyörän pyörimään.

Minipossuilla lajikumppanin löytyminen ei ole yksinkertaista, joten apua haettiin laajalti.

– Käytimme kaikki mahdolliset keinot netissä ja sosiaalisessa mediassa. Radiossakin uutta kumppania kuuluteltiin, kertoo eläintenhoitaja Henna Kilpinen.

Työ tuotti tulosta. Ehdokkaita oli lopulta tarjolla parikymmentä.

– Pääsimme karsimaan ehdokkaita oikein Unelmien poikamiespossu -tyylillä, Kilpinen nauraa.

Hiljaa hyvä tulee

Uudeksi kaveriksi 14-vuotiaalle Tertulle valikoitui parivuotias Pekko, vaalea adonis Orivedeltä. Ensikohtaaminen ei kuitenkaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä.

– Pekko on ujo kaveri, ei aikamiespoika ollenkaan. Se kaipaa paljon hellyyttä ja huolenpitoa.

Vaikka kaksikon kumppanuus ei vielä hehku ja yhteisellä ruokakupilla on ollut kahnausta, Henna Kilpinen uskoo, että pian Terttu ja Pekko lämmittävät toisiaan ja pötköttelevät yhteisillä pahnoilla sulassa sovussa.

– Terttu on kuuma puuma ja opettaa Pekkoa talon tavoille. Pari viikkoa siinä menee, Henna Kilpinen uskoo.

Miniminipossuja suhteesta on turha odottaa Tertun iän ja terveydentilan takia.

– Terttu ei voi saada perheenlisäystä, mutta Pekon on hyvä olla fiksun ja kokeneen ladyn seurassa. Kesäksi Pekosta kehittyy varmasti  yhtä hyvä vetonaula kuin Tertusta, joka nauttii huomiosta ja kaikesta siitä gloriasta, jota se yleisöltä kotialäinpihalla saa.

– Sienestäjä näkee sienistä vain maanpäällisen osan, mutta sieni on olemassa maan alla koko ajan. Sieni odottaa kosteaa hetkeä kasvattaakseen itiöemän rihmaston kärkeen, muistuttaa sienien tuntija, eläkkeellä oleva professori Marja Härkönen Ylöjärveltä.

– Se on se, minkä me näemme ja syömme.

Herkkusesonki alkoi myöhään

Härkösellä on hyvä sienimaasto aivan kotikulmilla. Soppeenmäen soraharjun karuhko maa tarjoaa monta lajia.

– Sesonki alkoi myöhään, mutta nyt sieniä todella pomsahtelee maan alta. Tatit, haperot ja kantarellit ovat varhaisimpia lajeja.

– Kanttarellit tulevat syys-lokakuussa, lupaa Härkönen.

Nahikkaan noitaympyrä

Asiantuntijan silmä paljastaa läheiseltä aukiolta erikoisen ilmiön. Kehämuotoon kasvanut nurminahikas erottuu ympäristöä tuuheamman nurmikon muodostamana kehänä.  

– Nurminahikas levittää renkaansa kuin kivi joka on heitetty veteen. Itiö on aikanaan pudonnut ympyrän keskelle, ja joka vuosi se laajenee.

– Herkullinen sieni, sanoo Härkönen.

Tällä kertaa hän poimii vain parhaat yksilöt, koska tarvitsee niitä opetustarkoitukseen Ylöjärven Luonnon järjestämässä tilaisuudessa. Neuvoja hän antaa aina, kun pyydetään.

Yhteiselo jossa molemmat voittavat

– Sienet elävät yhdessä puitten kanssa, esimerkiksi tuossa havisee haapa. Sen juurelta voi löytää haavanpunikkitatteja. Samoin koivun kanssa elelee oma punikkitattinsa. Punikin hattu on tietysti punertava.

– Karulla maalla sienten ja puitten yhteiselo ja ravinteitten hankkimisessa  on elinehto. Siinä missä puu ei yksin pärjää, on sienellä hyvät mahdollisuudet.

Punainen kärpässieni pystyy elämään yhteistyössä monen eri puulajin kanssa.

Eero Paronen on Vuolenkosken kylän nuorimman asukkaan isä. Hänen vaarinsa taas oli perustamassa kyläyhdistystä vuonna 1980 eli ennen kuin Eero itse oli edes syntynyt.

Nyt 26-vuotias nuorimies on tuon samaisen kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Iitin kuntaan kuuluva kylä on aiemmin valittu kolmesti Vuoden kymenlaaksolaiseksi kyläksi, mutta nyt Eero Paronen luotsasi Vuolenkosken yhdessä muiden kyläläisten kanssa Vuoden kyläksi.

– Me ollaan kaukana kuntakeskuksesta. Täällä tottuu siihen, että jos jotain haluaa, se pitää tehdä itse, Eero Paronen summaa kylän talkoohenkeä.

Vuosituhannen vaihteessa kyläläiset päättivät rakentaa kevyenliikenteenväylän.

– Tie oli puoliksi rakennettu, kun lupapaperit tuli. Minusta se on aika kuvaavaa tälle kylälle, aina ollaan vähän edellä, sanoo Lea Karkela.

Ja kun kevyenliikenteenväylä sitten valmistui, päättivät kyläläiset tanssia sen päästä päähän.

– Huomas ohiajavien autoilijoiden katseista, että ai tää on se kylä, jossa tehdään niinku tykätään, kertoo Pauli Komppula bussin mikrofoniin.

Sunnuntaina 70 kyläläistä lähti yhdessä hakemaan Vuoden kylä 2014 palkintoa kotiin. Kotimatkalla onnelliset voittajat intoutuvat muistelemaan Vuolenkoskella viettämiään hetkiä.

Alkuperäinen, tuore ja tuleva vuolenkoskelainen

Aimo Kuukso asustaa yli satavuotiasta sukutaloaan. Siellä hän on asunut aina, paria lyhyttä poikkeusta lukuunottamatta: ensin vanhempiensa hoidettavana, sitten vanhempiaan hoivaten. Nyt Kuukso elelee yksin, mutta hoivattavaa riittää edelleen. Miehen mailla loistaa valtava auringonkukkapelto.

-Täällä on upea henki. Pois lähden sitten, kun vievät väkisin, Aimo Kuukso tuumaa.

Aune Laakso ja Petteri Voutilainen muuttivat Vuolenkoskelle kolme vuotta sitten. Luonto kutsui ja paikan valinta oli helppo.

-Ei tarvinnut miettiä, halusiko muuttaa elävään vai kuolevaan maaseutuun, Aune kertoo. Hän nauttii erityisesti yhteisöllisyydestä.

-Muuton jälkeen kyläläiset tuli toivottamaan tervetulleeksi, kertoivat, missä asuvat ja pyysivät kylään, Aune Laakso muistelee. Hän kertoo kuulleensa, että joillekin muuttajille on lämmitetty jopa sauna valmiiksi.

Kyläläiset ottavat uudet asukkaat vastaan avosylin. Jos sopivaa tonttia ei ole, tehdään töitä niin kauan, että sellainen löytyy. Isännät ovat jopa lohkoneet arvokasta viljelymaataan, kun muu ei ole auttanut.

Lea ja Pekka Karkelasta tulee iittiläisiä maanantaina, kun muuttolasti suuntaa Keravalta Vuolenkoskelle. He muuttavat Pekan kotitaloon, jonka maita he tosin ovat jo vuosikymmeniä viljelleet. Pelloilla kasvaa vehnää ja kuminaa ja Lean puutarhassa peräti 600 erilaista kasvia.

-Ihan hullua sakkiahan tää on, Lea nauraa.

Erityinen, erityisempi, Vuolenkoski

Vuolenkoskella asuu 465 ihmistä ja keski-ikä on vain 47 vuotta.

– En tiedä, mitä siinä kaivovedessä on, mutta viime vuonna tänne kylälle syntyi 10 vauvaa, Aune Laakso hymyilee.

Koulu on jo nyt niin täynnä, että liikuntatilat piti ottaa opetuskäyttöön. Sen seurauksena kunta lupasi rakentaa kylälle monitoimihallin.

– Me oltiin varustauduttu tekeen sekin itse, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Paronen kertoo.

Kylän asukkaista peräti 70 on yrittäjiä. Baarin, ompelijan ja käsityö- ja kahvituvan lisäksi kylässä pyörii yksityinen mielenterveysasiakkaiden hoito- ja kuntoutusasuntola. Maatiloilta löytyy highlandin –karjaa, strutseja ja alpakoita.

Elinkeinoyhtiö Omakylä Vuolenkoski on yritys, jonka omistaa 139 kyläläistä yhdessä. Se paitsi tarjoaa yrittäjilleen yhteisen toimitilan, myös nostaa heitä aktiivisesti esiin. Omakylän hallituksen puheenjohtaja Ville Pisto on vain vuoden kyläyhdistyksen puheenjohtajaa vanhempi eli 27 –vuotias. Urheilupuolella vastuuta kantaa 20 -vuotias Heikki Lehtinen.

– Tässä kylässä toimii 16 yhdistystä ja niissä kaikissa tapahtuu muutakin kuin sääntömääräinen vuosikokous, kertoo Petteri Voutilainen.

Jos tämä kylä haluaa pistää pystyyn lasten tapahtuman, niin Läiskis! -se tapahtuu. Pomppulinnan ja paloruiskut hoiti paikalle oma VPK, sillä tottahan kylässä sellainenkin on.

– Naapurikylän rouva sanoi, että Vuolenkoski ei oo kylä, vaan tapa elää, summaa Lea Karkela.

Lappeenrantaan on nousemassa uusi sisäampumarata. Lavolan teollisuusalueelle tulevan betonihallin perustus on jo valmis. Hankkeen taustamiehen mukaan ampumaradasta tulee ainutlaatuinen Suomessa.

– Suomessa ei ole näitä vielä yhtään. Lähimmät ovat Ruotsissa ja Saksassa,  Metsästys ja Karting Paratiisi Oy:n Matti Myllynen sanoo. 

Uuteen halliin tulee 40 metriä pitkä ja 10 metriä leveä ampumarata. Erityisesti metsästäjille suunnatulla radalla ammutaan videolla heijastettavia liikkuvia maaleja, esimerkiksi eläimiä. Laukausten tuloksen saa heti selville.

Hallin on tarkoitus valmistua ensi vuoden kevättalvella.

Suomen ja Euroopan suojelullisesti merkittävien lintujen lajimäärät ovat vähentyneet Kainuussa noin kymmenen prosenttia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Pohjoisia lintulajeja tavataan nykyään Kainuussa harvemmin kuin 1970-luvulla. Suomen ympäristökeskuksen johtavan tutkijan Raimo Virkkalan mukaan Kainuussa eläviä suojelullisesti merkittäviä pohjoisia lajeja ovat muun muassa maakotka, hiiripöllö, lapinpöllö, tilhi, pohjantikka ja järripeippo.

Eteläisten lajien kannat sen sijaan ovat runsastuneet seurantajakson aikana. Näitä suojelullisesti merkittäviä lajeja ovat esimerkiksi mehiläishaukka, palokärki, lehtokurppa, pyy, teeri ja viirupöllö.

Syynä ilmaston lämpeneminen

Lajimäärän vähentyminen johtuu Suomen ympäristökeskuksen SYKEn ja Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkimuksen mukaan ilmaston lämpenemisestä.

– Erityisesti huhtikuun kohonnut lämpötila näyttäisi vaikuttavan lintujen siirtymiseen pohjoisemmaksi. Muuttolinnut lentävät pohjoisemmaksi, sillä esimerkiksi Kainuussa on liian lämmintä. Myös paikkalinnut hakeutuvat pesimään entistä pohjoisemmaksi, johtava tutkija Raimo Virkkala kertoo.

Tutkimuksessa verrattiin lintujen levinnäisyysalueiden muutoksia vuosilta 1970–1980 vuosiin 2006–2010. Suojelullisesti merkittävät lajit perustuvat seitsemään eri luokitukseen Suomessa ja Euroopassa.

Pyhännällä Kurkelanjärvi yritetään saada takaisin kalastus- ja virkistyskuntoiseksi. Keskellä Tavastkengän kylää sijaitsevan järven kunto on heikentynyt vuosien saatossa.

– Tätä menoa järvi olisi muutamassa kymmenessä vuodessa kasvanut kokonaan umpeen, toteaa Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Matti Leiviskä.

Kyläseura on aloittanut tänä kesänä järven parannustyöt ja kosteikon rakentamisen. Rannoilta poistetaan rahkaa, niitetään vesikasvillisuutta ja pohjamutaa ruopataan pois.

– Uimarannaksi järveä on vähän vaikea saada, koska alue on niin pehmyt ja rannat ovat suota, mutta kalalla siellä luultavasti pystytään myöhemmin taas käymään, Leiviskä arvelee.

Kosteikko kurittaa rehevöitymistä

Kolmen hehtaarin kokoista järveä myös laajennetaan puolisen hehtaaria. Laajennuksella pyritään kohentamaan järven happitilannetta ja siten hidastamaan rehevöitymistä.

Kurkelanjärven rehevöitymisen syyksi Leiviskä arvioi muun muassa vesivessoja ja maanviljelyä.

– Kylälle saatiin ensimmäiset vesivessat 80-luvulla. Siinä on selvä yhteys rehevöitymiseen. Järvi sijaitsee mäkien keskellä alimmalla paikalla, niin kyllähän ne jätevedet sinne väkisin valuvat.

Kyläseura sitoutunut remonttiin vuosiksi

Kaikkiaan projekti on hidas, vuosien hanke. Kyläseuran toiveena on, että tulokset näkyisivät muutaman vuoden päästä.

– Kyläläisten silmään ne muutokset eivät välttämättä näy kovin suuresti, mutta toivottavasti töiden merkitys on sitäkin suurempi.

Muutama viikko sitten metsäsienten satonäkymät olivat kehnot. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ihan täysin, sanoo hämeenlinnalainen sieniasiantuntija Mauri Lahti. Kuun vaihde oli tämän syksyn vilkkain sienestysviikonloppu, sillä sääkin suosi sienestäjiä. Lisäksi lauantaina vietettiin valtakunnallista sienipäivää.

– Metsässä on nyt aika villi meininki. Melkein kaikkea on tarjolla. Vääjäämättä haperokausi rupeaa syyskuun puolella hiljentymään. Herkkutatilla taas voi olla kolmekin satoa vuodessa, ja nyt näyttää siltä, että tästä tulee vuosisadan sato.

Sosiaalinen media pullistelee sienikuvia

Muuttunut tilanne näkyy myös sosiaalisessa mediassa, johon virtaa sienikuvia. Lahti sanoo, että herkkutatti on tämän hetken kuvatuin sieni.

– Sosiaaliseen mediaan kuten facebookiin pukkaa koko ajan uutta herkkutatin kuvaa. Paljon muitakin lajeja on näkynyt, ja ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita tutustumaan uusiin lajeihin.

Sienestäjät ovat kehuneet tämän syksyn sieniä hyväkuntoisiksi. Syynä on Lahden mukaan sienisesongin myöhäinen ajankohta.

– Sieniä syövät toukat ja hyönteiset eivät ehtineet mukaan. Niinpä on päästy nauttimaan puhtaista, liki virheettömistä sienistä – tämä on ollut ilo huomata myös monista valokuvista.

Huippusato on antanut odottaa itseään vuosia

Kuivan kesän jälkeen sateet tekivät lopulta tehtävänsä. Runsasta sienisatoa oli myös odotettu jo jonkin aikaa.

– Sienirintamalla on ollut muutaman vuoden vaisua. Nyt kaikki ne paineet, mitä on jäänyt monelta vuodelta, ne ikään kuin purkaantuvat luonnossa, kuvailee Lahti.

Ilon hetkiä sienimetsässä voi kokea niin kauan kuin lämpöä ja kosteutta riittää, lupaa Lahti.

– Monet sienet antavat satoa pakkaseen ja lumen tuloon asti. Suppilovahverot esimerkiksi ovat vasta tuloillaan.

Vuotuinen delfiininmetsästyskausi on alkanut Taijin kaupungissa Japanissa. Huono sää on kuitenkin viivästyttänyt tappamisen aloittamista, paikallinen viranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle maanantaina.

Kuusi kuukautta kestävän jahdin aikana satoja ellei jopa tuhansia delfiinejä ajetaan syrjäiseen poukamaan ja teurastetaan. Osa eläimistä menee ruuaksi, osa taas myyntiin delfinaarioihin tai teemapuistoihin eri puolille maailmaa.

Viikonloppuna Tokiossa pieni joukko ihmisiä osoitti mieltään pyyntiä vastaan. Heidän mukaansa delfiinien tappaminen vahingoittaa Japanin mainetta ulkomailla.

Maailmalla onkin tänään järjestetty protesteja delfiinien puolesta. Helsingissä mielenosoittajien on määrä kokoontua iltapäivällä Unioninkadulle Japanin suurlähetystön eteen.

Delfiininlihassa vaarallisen paljon elohopeaa

Pyynnin puolustajat – mukaan luettuna Japanin hallitus – sanovat, että kyse on perinteestä. He myös painottavat, ettei kohteena ole uhanalaisia eläimiä.

Arvostelijoiden mukaan käytäntö ei ole pelkästään julma delfiineille vaan myös vaarallinen ihmisille: liha sisältää suuria määriä elohopeaa.

Viime metsästyskaudella luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherd lähetti suoraa videokuvaa Taijin pyynnistä. Tammikuussa aktivistit saivat nimekkään tukijan, kun Yhdysvaltain Japanin-suurlähettiläs Caroline Kennedy paheksui perinnettä Twitter-viestissä.

Julmaan käytäntöön kiinnitettiin ensimmäisenä huomiota The Cove -dokumentissa viisi vuotta sitten. Louie Psihoyosin ohjaama The Cove palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Oscarilla vuonna 2010.

Kahden huonon sienivuoden jälkeen tänä vuonna ei Sienestä Oy:n yrittäjä Esko Holopaisen mukaan tarvitse myydä "ei oota".

– Jouduimme sunnuntaina sulkemaan ovet Kontiomäessä. Emme voineet ottaa enempää vastaan, Holopainen kertoo.

Herkkutattia ja kangastattia saa nyt hyvin. Holopaisen mukaan rouskun ja lampaankäävän saanti on vielä heikkoa.

– Kantarellia saa ihan hyvin. Matsukea saa Lapista. Kokonaisuudessaan sienisato on runsas tänä syksynä, Esko Holopainen sanoo.

Suurin osa yritykseen tulevasta sienestä on Kainuusta. Myyntiä sen sijaan tehdään ravintoloihin ympäri Suomen.

– Pohjoisimmillaan myydään Inariin ja etelässä Hankoniemeen, Holopainen kertoo.

Poimijalla mahdollisuus ansaita

Marjoja poimitaan jo pitkälti ulkomaisin avuin, sillä ulkomaalaiset ovat alkaneet poimimaan myös sieniä.

– Meille tulee sieniä muun muassa ukrainalaispoimijoita, mutta suomalaisiakin poimijoita on paljon.

– Parhaat poimivat päivässä 300 euron arvosta. Jos sellasia määriä poimii muutaman päivän, ansaitsee ihan hyvin, Esko Holopainen naurahtaa.

Kahtena viime vuonna varastojen ollessa tyhjinä kysyttiin esimerkiksi tattia paljon. Sienistä ollaan kiinnostuneita.

– Sienet on kyllä nousussa. Siihen voi vaikuttaa luonnontuotteiden yleinen kiinnostus, Sienestä Oy:n yrittäjä Esko Holopainen sanoo.

Ulkomaille ei Sienestä Oy ole sientä niinkään viemässä.

– Pieni erä Sveitsiin on menossa. Meillä riittää kotimaassakin tehtävää, Holopainen sanoo.

Jättisienet ei kiinnosta

Tänä syksynä metsästä on saattanut löytyä jättimäisiäkin sieniä. Esko Holopaista eivät kookkaat sienet kuitenkaan kiinnosta.

– Yleensä sienen koon kasvaessa sen laatu kärsii, emmekä ole siksi kiinnostuneita suurista sienistä. Ennemminkin pienistä.

Sienten hintaan vaikuttaa syksyn sienisato. Sadon ollessa suuri on hintakin huokeampi.

– Pyrimme pitämään kohtuuhinnat niin ostajille kuin poimijoillekin, Holopainen korostaa.