– Ne ovat lakanneet piittaamasta minusta ja huomanneet, ettei minusta ole vaaraa. Ne ovat tottuneet ihmiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi naakat ja lokit kaupungeissa, petolintuja kuvaava Jani Ylikangas kertoo.

Innostus petolintujen tarkkailemiseen syntyi jo lapsena. Niissä oli tiettyä villeyttä ja mystiikkaa, jotka alkoivat kiinnostaa. Tapa ottaa haukka- tai pöllöselfieitä taas syntyi puolivahingossa, kun kännykkä kulki luontoretkillä aina mukana.

– Otin ensimmäisen yhteiskuvan silloin, kun huomasin linnun suhtautuvan minuun täysin piittaamattomasti.

Ylikangas ei itse pitänyt kuvaa erityisen ihmeellisenä, mutta kavereiden ihmetys ja innostus ovat saaneet jatkamaan tapaa. Hän ottaa yhteiskuvan aina silloin, kun voittaa uuden linnun luottamuksen

– Kaverikuva on kiva muisto, mutta toisaalta myös vähän itsekästä. Ei lintu välttämättä tykkää siitä, että alan kännykän kanssa räpeltää. Ja eiväthän ne oikeasti ystäviäni ole – vaan villejä otuksia.

Kanahaukoilla kamerapelko

Kännykkäselfiet eivät ole metsäretkien päätavoite. Mukana kulkee kolmekiloinen kamera, jolla Jani Ylikangas ottaa perinteisempiä luontokuvia.

– Lähelle pääseminen ei ole pääasia tai -tavoite. Luottamuksen voittamisen jälkeen olen päässyt kuvaamaan lintuja niiden normaaleissa puuhissa. Esimerkiksi nukkuvan haukan kuvaaminen vaatii aikaa ja työtä.

Ylikangas on huomannut, että kanahaukoilla on aikaisempien kokemusten takia usein kamerakammo.

– Ne saattavat luulla minua pyssymieheksi, kun osoitan niitä kameralla.

Välillä kuvaaminenkin on sivuseikka.

– Kyllä siinä hienoa on vain ne aamuhetketkin – auringonnousu luonnossa sekä pöllöjen ja haukkojen kanssa oleminen.

Pikkulinnut paljastavat petolinnun paikan

Lintujen löytäminen perustuu huolelliseen taustatyöhön. Ylikangas on tutustunut reviiriin sekä etsinyt petolintujen lepopuut ja ruokailupaikat. Lopulta linnut löytyvät pikkulintujen varoitusäänien perusteella.

Ylikangas ei yleensä lähesty lintuja suoraan, vaan odottaa niiden lähestymistä. Hän ei piileskele, vaan tekee läsnäolonsa linnulle selväksi.

– Ei saa antaa sellaista kuvaa, että olisi saalistamassa. En houkuttele niitä lähelleni äänellä tai ruualla.

Luottamuksen voittaminen perustuu pitkään ajanjaksoon ja säännöllisiin käynteihin. Ylikangas käy parin tunnin reissulla aikaisin aamulla ennen kuin muu perhe herää tai ennen työpäivää. Joskus hän kuvaa vasta auringonlaskun aikaan.

– Säännöllisten käyntien lisäksi on tärkeää, ettei koskaan riko lintujen luottamusta. Esimerkiksi haukka ei unohda sitä koskaan.

Ylikangas ei osaa sanoa, miten linnut voivat muistaa hänet.

– Kaukaa ne jo tunnistavat. Jos otan toisen ihmisen mukaan, haukka saattaa lähteä jo sadan metrin päästä karkuun.

– Minkä voisi laittaa suuhun, sitä ei saa avokompostiin pistää, Lahden ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Ukkola vastaa kysymykseen, mitä omalla pihalla kesällä kasvaneille ja pikkuhiljaa nahistuville kasveille voi tehdä.

Tähän aikaan vuodesta kotipuutarhoista alkaa syntyä kasviperäistä jätettä. Kasvimaalla hetki sitten kukoistaneet herneenvarret alkavat nahistua ja omenapuut keventävät taakkaansa pudottelemalla syömäkelpoisia ja jo huonoksi menneitä hedelmiä.

Puiden lehtiäkin alkaa tippua haravoitavaksi. Puutarhajätteen voi hyötykäyttää omalla pihalla kompostoimalla.

Kompostoinnissa on kuitenkin muutamia perussääntöjä. Ensimmäiseksi kannattaa perehtyä kuntakohtaisiin jätehuoltomääräyksiin. Ne kertovat, miten kiinteistöt voivat järjestää jätehuoltonsa ja mihin kompostin tai kompostorin saa laittaa.

Ainoastaan puutarhajätettä saa kompostoida avonaisessa, esimerkiksi laudoista rakennetussa kehikossa. Elintarvikejätettä puolestaan kompostoidaan umpinaisessa kompostorissa.

Ruokajäte kiehtoo haittaeläimiä

Päijät-Hämeen Ympäristöterveyskeskuksen johtaja Pentti Lampi muistuttaa, että yleensä kompostoria ei saa sijoittaa viittätoista metriä lähemmäksi kaivoa tai vesialuetta eikä viittä metriä lähemmäksi naapurin rajaa – paitsi, jos naapurin kanssa on sovittu toisin.

Laittomista avokomposteista tulee ilmoituksia kunnan valvoville viranomaisille silloin tällöin.

– Maalla ihmetellään, että joku laittaa ruokajätteensä avokompostiin. Se on kiellettyä. Tai sitten tehdään komposteja liian lähelle naapurin aitaa, ympäristöneuvoja Eila Hellman Lahdesta kertaa tyypillisiä yhteydenoton aiheita.

Eripuraa voi aiheuttaa myös se, jos kompostista tulee hajuja. Haiseva komposti ei toimi.

Kompostoi ja säästä rahaa

Kesän jälkeen kotipuutarhoista tulee runsaasti jätettä. Ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Ukkola listaa, että esimerkiksi porkkanasta naatit voi laittaa avokompostiin, huonoksi menneitä porkkanoita ei. Lehdet, heinät ja naatit kuuluvat puutarhajätekompostiin.

– On hyvä, jos siinä on kehikkoa ympärillä ja kansi tai pressu päällä. Se auttaa kompostointiprosessia. Talousjätekompostissa taas pitää olla seinät, katto sekä pohja, ja sen tulee olla jyrsijäsuojattu.

Päijät-Hämeen jätehuollosta muistutetaan, että avokompostiin ei siksikään kannata heittää vaikkapa mätäneviä omenoita, että ne saattavat houkutella haittaeläimiä kuten myyriä, rottia tai mehiläisiä.

Pilaantuneet, maahan pudonneet ja muumioituneet omenat voi viedä haravointijätteen mukana kaatopaikalle.

Kompostin perustamista kannattaa kuitenkin harkita. Ympäristöneuvoja Eila Hellmanin mukaan niin voi myös saada säästöjä.

– Omakotitalossa kannattaa kompostoida. Saa hyvää multaa. Lisäksi sekajätteen tyhjennysväliä voi tällöin pidentää. Jos biojäte menee sekajätteeseen, tyhjennysväli on lyhyt, ja se tulee kalliiksi.

Washington D.C.:n eläintarhassa Yhdysvalloissa juhlittiin lauantaina isopanda Bao Baon yksivuotissyntymäpäivää.

Pandapentu sai jäädytetystä mehusta ja hedelmistä tehdyn kakun ja runsaasti onnitteluja sitä tervehtimään tulleelta yleisöltä.

Bao Bao on vasta toinen Washingtonin eläintarhassa syntynyt isopanda, joka on elänyt yli yksivuotiaaksi.

– Uusien tuulipuistojen suunnittelussa on meneillään oikea buumi, sanoo porilainen luontokartoittaja Santtu Ahlman.

Buumi näkyy myös luontokartoittajan työssä. Santtu Ahlmanin arkeen kuuluu maankäyttöhankkeiden arviointi ympäristölle. Nykyisin hän keskittyy lähes pelkästään tuulivoimaloihin.

Ahlman ei ole kuitenkaan huolissaan yksittäisen puiston vaikutuksesta linnuille.

– Se riski lintujen törmäämiseen on kohtalaisen pieni.

Suunnitteilla on valtava määrä tuulipuistoja

Tavoitteena on, että Suomi kasvattaisi tuulienergiatuotantonsa vuoteen 2020 mennessä kuuteen terawattituntiin. Tämä merkitsisi noin tuhatta uutta tuulivoimalaitosta.

– Se mikä tässä on huolestuttavaa ja mihin pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota on se, että maassamme ei ole tehty kokonaisvaltaista arviota tuulipuistojen yhteisvaikutuksesta ympäristöön.

Näitä puistoja suunnitellaan nyt valtava määrä koko Suomeen niin sisämaahan kuin joka paikkaankin.

– Joillakin alueilla on tehty yhteisvaikutusten arviointeja siitä, miten  kolme tai neljä vierekkäistä puistoa vaikuttavat ympäristöön. Laaja kokonaiskuva kuitenkin puuttuu, sanoo  luontokartoittaja Santtu Ahlman.

Hänen mukaansa Satakunnassakin on tuulivoimapuistoja, joilta ei ole vaadittu lintujen muuttoon liittyvää seurantatutkimusta.

- Joku on vain päättänyt, että niitä ei tarvita. Itseä asia kummastuttaa, että miten se on mahdollista, että vaikutuksia ei haluta edes teoriatasolla millään tavalla mitata.

Keskustelu aluehallintovirastojen roolista eläinsuojien ympäristölupien käsittelyssä on kuumentunut.

Johtaja Tarja Savea-Nukala Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta ei purematta niele syytöksiä, jotka nousivat esiin ministeri Petteri Orpon vieraillessa alahärmäläisellä turkistarhalla. Orpon mukaan (Ilkka, Pohjalainen 13.8.) ympäristölupien käsitelyajat aluehallintovirastossa (AVI) ovat häpeällisen pitkiä.

– Sika-, nauta- ja broilertuotannossa lupien keskimääräinen käsittelyaika on painunut jo alle ministeriöiden asettamien tavoiteaikojen. Uusissa luvissa tavoiteaika on 10 kuukautta. Turkistarhojen lupaprosessit sen sijaan vievät aikaa enemmän.

Savea-Nukalan mukaan selitys turkistarhojen lupahakemusten pitkiin käsittelyaikoihin löytyy osittain alan suhdanneherkkyydestä. Turkistarhoilla eletään sen takia jatkuvassa muutoksessa ja se tuo myös lupahakemuksiin paljon selvitettäviä asioita.

– Alalla on myös paljon pieniä toimijoita, joilla omat valmiudet eivät välttämättä riitä kunnolllisen hakemuksen tekemiseen. Toivottavaa olisi, että myös turkistarhaajat käyttäisivät entistä enemmän asiantuntijoita ja konsultteja hakemusten teossa.

Kuka luvittaa - valtio vai kunnat?

Lupakeskustelun taustalla kummittelee ympäristönsuojelulain uudistus. Sen toisessa vaiheessa ollaan parhaillaan linjaamassa lupatoimivallan jakautumista kuntien ja aluehallintovirastojen kesken.

– Päätösvalta ympäristölupa-asioissa olisi tuotava lähemmäs luvanhakijoita, sanoo seinäjokelainen porsastuotantoon keskittyvän Latvalan Maatila Oy:n toimitusjohtaja Vesa Latvala. Mielipide on varsin yleinen tuottajapiireissä. Taustakeskustelut useiden luvanhakijoiden kanssa paljastavat, että luottamus lupaviranomaisia kohtaan ei ole kaikilla korkealla tasolla.

Latvalalla on kokemusta useista ympäristölupaprosesseista Länsi- ja Sisä-Suomen AVIssa. Vuosien varrella hän on kokenut lupien hakemisen usein työlääksi ja hankaliksi, välillä on tosin sujunut joustavastikin. Hakemuksen huolellinen laatiminen ja muotoseikkoihin paneutuminen on jouduttanut luvan saantia.

– Hakemusten tekemiseen on mennyt valtava määrä työtunteja ja lakimiestäkin on tarvittu avuksi.

 Latvalan mukaan tärkeintä olisi, että lupien käsittelyssä toteutuisi oikeudenmukaisuus eikä esimerkiksi tuotantosuunta vaikuttaisi luvanhakijan kohteluun.

Vesa Latvala arvioi, että luvitus sujuisi joustavammin, jos päätösvaltaa tuotaisiin enemmän kuntatasolle.

– Ei etäännyttäisi niin kauas paikallisista olosuhteista eikä myöskään maalaisjärjestä.

Riitatilanteet lupakäsittelyn koetinkivi

Johtaja Tarja Savea-Nukala istuu valtakunnallisessa työryhmässä, joka pohtii valtion ja kuntien työnjakoa eläinsuojien luvituksessa. Hänen mukaansa tärkeintä on luoda ohjeistus, joka takaa sen, että ympäristönsuojelu on riittävällä tasolla.

– Sen jälkeen voidaan sitten päättää, ohjataanko tarvittavat resurssit valtiolle vai kuntiin.

Savea-Nukalan mukaan varsinkin riitaisissa tilanteissa ympäristöluvan käsittely voi olla helpompaa aluehallintovirastossa.

– Usein kiistatilanteissa asianosaiset ottavat meihin yhteyttää ja toivovat, että lupahakemus käsiteltäisiin AVIssa. Näissä tilanteissa meillä on ehkä parhaat edellytykset olla puolueettomia.

Karhuja on nyt kaatunut yhteensä yhdeksän, joista kahdeksan itäisellä kiintiöalueella. Läntisen kiintiön karhuista on kaadettu vasta yksi.

Lapissa on tähän mennessä kaadettu kolme karhua. Yhteensä poronhoitoalueella saa kaataa 42 kiintiökarhua, joista itäisellä alueella saa kaataa 30 ja läntisellä 12 karhua.

Karhun kiintiömetsästys alkoi viime keskiviikkona. Karhun kiintiömetsästys poronhoitoalueella kestää lokakuun loppuun, tai kun kiintiö on täynnä.

Ampiaisten piston saaneita on hoidettu tänä kesänä runsaasti Kuopion yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksessä. Päivystysalueen ylilääkärin Harri Hyppölän mukaan heinä-elokuussa päivystykseen on tullut päivittäin potilaita ampiaisen piston vuoksi. Hänen mukaansa tapauksia on ollut enemmän kuin viime kesänä.

– Suurin osa tapauksista on ollut lieviä, mutta myös vaarallisia tilanteita on ollut. Niissä tapauksissa adrenaliinipistos on auttanut ja reaktiot ovat rauhoittuneet, Hyppölä sanoo.

Hyppölän mukaan voimakkaiden reaktioiden taustalla on herkistyminen ampiaisen pistolle.

Allergia- ja astmaliiton mukaan parisen prosenttia suomalaisista kärsii pistiäisallergiasta. Jos pistos osuu suuhun tai pistoja on useita, ne saattavat aiheuttaa vakavan myrkkyreaktion kenelle tahansa. Myös pienen lapsen saama pistos voi vaatia kiireellistä apua. 

Ampiaisen pistos aiheuttaa useimmille lievää punoitusta, turvotusta ja kipua. Anafylaktisesta reaktiosta puhutaan, kun potilaalla on hengitystieoireita, palan tunne kurkussa tai turvonneet kasvot. Tällöin on soitettava välittömästi hätänumeroon 112.

– Kun on kyse herkkyydestä, piston ei tarvitse osua edes kaulan alueelle, että se voi aiheuttaa hengityksen häiriöitä, Hyppölä sanoo.

Hyppölän mukaan ampiaisen pistoja on hoidettu paljon vielä elokuun loppupuolellakin, vaikka ampiaisten aktiivisin aika alkaa olla lopussa.

– Odotettavissa on, että pistopotilaita riittää edelleenkin, Hyppölä kertoo.

Ampiaiset törmäävät ihmisiin ruoanhaussa

Tänä vuonna maassa pesiviä, hyvin yleisiä ampiaisia on erittäin paljon. Näiden lajien määrät vaihtelevat kahden vuoden syklissä, joten ensi kesänä ampiaisia pörrää todennäköisesti tätä kesää vähemmän.

Itä-Suomen yliopistotutkijan Jouni Sorvarin mukaan tämän lajin ampiaisilla on edelleenkin kova kiire etsiä ravintoa toukille. Kun saalishyönteiset alkavat loppua, ampiaiset hakeutuvat myös ihmisten ruokapöydille.

– Helteillä, jotka ovat onneksi jo ohi, ampiaiset ovat aktiivisimmillaan. Kuivilla ja helteisillä keleillä kukkien mesivarannot ovat vähäiset ja ampiaiset ovat nälissään. Ne haistavat hyvin sokerin ihmisten taskuista tai ruokapöydästä ja silloin sattuu yhteentörmäyksiä, Sorvari sanoo.

Yleensä ampiainen ei pistä, jos ihminen huomaa sen ajoissa, käyttäytyy rauhallisesti eikä ala huitoa.

– Jos menee pesälle vahingossa, tilanne on toinen. Jos avaa oven halkoliiteriin, jossa on ampiaispesä, ne voivat käydä kimppuun. Ampiaispesästä eroon päästäkseen kannattaa kutsua tuholaistorjuja, joka osaa hävittää pesän turvallisesti. Maksaahan se, mutta niin maksaa pistosten hoitaminenkin.

Sorvarin sanoin "ampiaishässäkkä" jatkuu vielä jonkin aikaa. Syyskuussa toimettomiksi jääneet työläiset voivat osua ihmisten lähelle lennellessään ympäriinsä päämäärättömästi.

– Niillä on niin sanotusti pallo hukassa ja ne voivat olla turhautuneita, kun kuningatar on kuollut eikä enää ohjaa niitä eikä niillä ole enää pesää puolustettavana, Sorvari sanoo.

Poliisi sai ilmoituksen kadonneesta sunnuntaina puoliltapäivin.

Naisen etsintöihin osallistuivat poliisi, vapaaehtoinen pelastuspalvelu sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Helikopteri löysi naisen illalla noin 19 aikaan vaikeakulkuisesta maastosta kivikosta pari kilometriä katoamispaikasta.

Metsässä yöpymään joutunut nainen oli kylmissään, mutta muutoin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Helikopteripartion mukaan naisen ruumiinlämpö oli laskenut jo kriittiseksi ja hänet löydettiin viime hetkellä.

Entinen investointipankkiiri Björn Carlson on viettänyt vuosikymmeniä Tukholman saaristossa ja nähnyt meren sairastuvan. Kulunut kesä helteineen ja massiivisine levälauttoineen oli jälleen muistutus siitä, miten huonossa kunnossa Itämeri on.

Alueen valtioiden lisäksi monet yksityishenkilöt ovat aktivoituneet Itämeren pelastamiseksi. Björn Carlsonilla toimintamahdollisuuksia tosin on keskivertoaktivistia enemmän.

Vuosituhanteen vaihteessa Carson myi menestyneen liiketoimintansa ja sai rahaa "enemmän kuin itse tarvitsee". Muutaman vuoden eri vaihtoehtoja punnittuaan mies perusti vuonna 2005 säätiön ja lahjoitti sille varat omasta taskustaan.

– Puoli miljardia tuntui sopivalta summalta, Carlson sanoo Yle Uutisille rantalaiturilla Värmdön rannikkokunnassa lähellä Tukholmaa.

Baltic Sea 2020 -säätiön tehtäväksi tuli kuluttaa viidentoista vuoden aikana 500 miljoonaa kruunua eli yli 50 miljoonaa euroa tuottoineen Itämeren hyväksi.

– Ilmaston lämpeneminen on maailman suurin ympäristöuhka. Mutta meille Itämeren ympärillä asuville se suurin ympäristöongelma on kyllä Itämeri, Björn Carlson sanoo.

Varaa etsiä, kokeilla ja epäonnistua

Carlsson ei niinkään halua puhua itsestään tai rahoistaan vaan itse asiasta, Itämeren auttamisesta.

– Kolme suurta ongelmaa ovat ylilannoittaminen, ympäristömyrkyt ja ylikalastus, Carlson luettelee.

Hänen säätiönsä haluaa saada pelkän uuden tutkimustiedon sijaan aikaan konkreettisia tuloksia. Kymmenissä projekteissa on etsitty tapoja palauttaa Itämeren turskakanta kestävälle tasolle, muuttaa eläinlantaa energiaksi, lobata EU-tasolla läpi järkevämpää kalastuspolitiikkaa, renovoida kokonaisia saastuneita merenlahtia ja niin edelleen.

Kaikki rahat on tarkoitus käyttää vuoteen 2020 mennessä, mikä jo itsessään on osoittautunut haasteeksi. Onnistuneiden sijoitusten vuoksi rahaa on edelleen jäljellä useita satoja miljoonia kruunuja.

Säätiön rahoittaman Elävä rannikko -projektin vetäjä Linda Klumbad toimi aiemmin tutkijana yliopistolla. Hän toteaa, että valtion rahoilla käynnissä oleva Björnöfjärdenin lahden kunnostus Värmdössä ei olisi mahdollista.

– Voidaksemme toimia näin rajatulla alueella näin lyhyessä ajassa ja analysoidaksemme tuloksia niin tarkasti kuin teemme ulkoinen rahoitus on kyllä välttämättömyys, Kumblad toteaa.

Ja kun rahoitus on turvattu, myös epäonnistumisiin on varaa. Säätiön simpukanviljelyaltaat tuhoutuivat muutama vuosi sitten talvijäihin ja viimein kasvamaan saadun turskakannan yksilöt osoittautuivat kitukasvuisiksi.

– Myös epäonnistumisten kautta saamme uutta tietoa, vaikkei se olisikaan sitä, mitä aluksi toivottiin, toteaa säätiön toiminnanjohtaja Conrad Stralka.

Kymmenet miljoonat vain pisara Itämeressä

Björn Carlson on tuskallisen tietoinen siitä, että 50 miljoonaa euroa on haasteen kokoon nähden sittenkin vain pisara meressä. Kokonaisen meren tervehtyminen vie valtavasti aikaa.

– Emme mittaa menetystämme tai epäonnistumistamme vain tuloksissa, vaan niissä merkityksellisissä projekteissa, joihin olemme voineet osallistua, Carlson sanoo.

Entä mitä sitten tapahtuu vuonna 2020, kun säätiön itselleen asettama takaraja on saavutettu?

– Toivon että rahat on käytetty ja niistä on ollut hyötyä. Rahoja tarvitaan juuri nyt eikä myöhemmin, sanoo 79-vuotias Björn Carson rauhallisesti.

Jyrki Hara / Yle Uutiset, Värmdö

Lempääläläinen Nelson-koira on auttanut saamaan uutta tutkimustietoa punkkien levinnäisyydestä Manner-Suomessa. Tutkijat vahvistivat, että Nelsonista löydetyt puutiaiset ovat taigapunkkeja.

Nelsonin omistaja Nina Nupponen kertoo, että hän nyppi punkkeja irti koirastaan pitkin kevättä. Hänen mukaansa punkit ilmestyivät tänä vuonna hyvin aikaisin, jo huhtikuun alussa.

– Punkkeja löytyi koirasta jatkuvasti huolimatta apteekissa myytävistä punkkikarkotteista, Nupponen sanoo.

Nupponen otti talteen muutamia kymmeniä punkkeja. Myöhemmin hän sai tietää valtakunnallisesta puutiaisten levinneisyyskartoituksesta. Hän otti yhteyttä Turun yliopistoon ja kysyi, voiko lähettää punkit sinne. Punkit todettiin alustavasti taigapunkeiksi.

Jotta lajimääritykselle saatiin vahvistus, tutkijat menivät itse Lempäälään ja löysivät sieltä muutamia yksilöitä. Myös ne osoittautuivat mikroskoopin alla taigapunkeiksi.

Punkkeja selvästi enemmän kuin ennen

Nupponen on kulkenut Nelsonin kanssa luontopolku Birgitan polun metsissä Lempäälässä. Nupposen mukaan punkkeja on selvästi enemmän kuin kolme vuotta sitten.

– Kaksi punkkia olen itsestänikin irrottanut. On varsin villi tunne, kun se rapsahtaa irti kun sitä vääntää, Nupponen sanoo.

Nupponen kävi lääkärissä toisen pureman aiheuttamien oireiden vuoksi, mutta välttyi antibioottikuurilta.

Taigapunkin löytyminen Pirkanmaalta ei ollut tutkijoille yllätys.

– Sitä on esimerkiksi Närpiössä ja Kokkolassa. Totta kai se leviää, sanoo Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Ritva Penttinen.

Taigapunkin levinneisyysalue on tutkimatta. Siksi on vaikea sanoa, löytyykö sitä esimerkiksi muualta Pirkanmaalta.

Punkkisyyni auttaa välttämään ongelmat

Punkki leviää kiinnittymällä isäntäeläimeen. Kun punkki on saanut tarpeeksi verta, sopivissa olosuhteissa se putoaa maahan.

– Sitten se joko menestyy tai menehtyy uudessa paikassa, Penttinen sanoo.

Penttisen mukaan Lempäälän löydöksestä ei tarvitse olla huolissaan.

– Tähän voi suhtautua ihan samalla tavalla kuin yleiseen puutiaiseen. Tärkeintä on tehdä punkkisyyni. Silloin ei tule mitään ongelmia sen kanssa, Penttinen sanoo.

Samoin kuin yleinen puutiainen myös taigapunkki levittää sekä aivokuumetta että borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria.

Taigapunkin on todettu kantavan siperiantyypin Tick-Borne Encephalitis eli TBE-virusta, jonka aiheuttama aivokuumetauti on vakavampi kuin yleisen puutiaisen.

Eletään 1600-luvun alkua. Nykyisen Kaarinan alueella sijaitsevan kalliohalkeaman hämäryydestä tähystelee pahainen rosvojoukko.

– Perinnetietojen mukaan täällä rotkossa ja luolissa eli merirosvojoukko, joka seilasi kokoontaitettavilla nahkaveneilla ja ryösti parkissa olevia purjelaivoja. Joukkio ryösti viereisestä Kakskerran saaresta itselleen luolaorjaksi myös Suntintalon piiankin, kertoo tietokirjailija Tuomo Kesäläinen, joka kapuaa samaisen rotkon reunalta loppukesän auringonvaloon.

Kesäläinen on saanut valmiiksi yli neljä vuotta kestäneen urakan, jonka myötä valmistui yli 500-sivuinen tietoteos Suomen rotkoista. Kesäläisen ja geologi-kansanperinnetaitaja Aimo Kejosen kirja esittelee kuvin ja tarinoin 150 rotkoa eri puolita Suomea. Lisäksi paikkatiedot löytyvät yli 300 rotkosta, kurusta ja kanjonista.

Rotkoille helppoja ja vaikeita reittejä

Jylhät kalliomuodostelmat ovat kautta vuosisatojen olleet oleellinen osa elämää ja kansantarinoita. Kesäläinen valitsi kirjaan eri tavoin syntyneitä kalliomuodostelmia. Rotkojen syntytavat ja tarinat esitellään monipuolisesti.

– Maskussa sijaitseva Härmälänrotko on esimerkki jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten syntyneestä pystyrotkosta. Maanjäristykset järisyttivät tuolloin tätä Varsinais-Suomen kallioperää ja muutakin Suomea. Maaperän kohoaminen oli nopeaa ja jännitykset kallioissa kovia. Nämä rotkot ovat huimia ja jylhiä paikkoja, ja on hienoa päästä opastamaan ihmisiä näiden äärelle, Kesäläinen toteaa.

Osaan kohteista pääsee autolla tai veneellä, mutta etenkin Pohjois-Suomen kurujen reunamille vaaditaan päivien vaellus.

Muutama vuosi sitten Tuomo Kesäläinen julkaisi oppaan Varsinais-Suomen luolista. Tuolloin hän antoi itselleen leikkisästi luolamiehen tittelin. Kesäläisen kivisille kirjoille on luvassa jatkoa. Mahdollisesti jo ensi vuonna julkaistaan koko Suomen kattava kirja luolista.

Pikkupojasta asti sienimetsällä kulkenut kemiläinen sienestäjä Tuomo Kajosmäki kertoo keränneensä litrakaupalla mustikkaa niillä reissuilla, kun on käynyt katselemassa sienten perään.

– Nyt oli niin erikoinen kesä, kun kuivaa piti elokuun puoliväliin saakka. Eikä se sieni kuivassa kasva. Kyllä niitä muutamia sieniä aina siellä täällä voi olla, mutta ei oikein syötäväksi asti, Kajosmäki tuumaa.

Kokonaan sienikoria mies ei vielä nurkkaan nakkaa, sillä satoa voi saada myöhemmin.

– Ei tämä kesä vielä niin pitkällä ole, että kyllä niiitä voi hyvinkin vielä tulla. Viikon, parin päästä löytyy takuulla sieniä, Kajosmäki uskoo.

Hapero on helppo herkku

Kajosmäki on Karjalasta lähtöisin, mutta Kemin seudun sienimaastoihin hän tutustui suunnistusharrastuksen kautta.

– Sekametsät ovat täällä päin yleisiä. Maastonpohjasta riippuen voi löytyä kangassientä tai rouskuja.

Kajosmäki poimii silti mieluiten haperoita.

– Hapero on helppo valmistettava, kun sitä ei tarvitse ryöppäillä.

Rouskujakin Kajosmäki kerää, mutta muistuttaa niiden nopeasta kiehauttamisesta ennen käyttöä.

– Rouskut ovat ryöpättäviä. Jos niitä laittaa suoraan pannulle, niin tulee kitkerää syötävää. Suolasienenä rousku on verraton.

Parasta suuhunpantavaa sienistä saa Kajosmäen mielestä, kun yhdistää sen itsepyydetyn kalan kanssa.

– Vaimo tekee hyvää sienisalaattia ja kyllä kunnon sienikastike uusien perunoiden ja ahvenfileiden kanssa maistuu hyvälle.

Kuopion Karttulassa yli 30 vuotta asunut Erkki Manninen on seurannut läheisen Hirvijärven tilannetta huolestuneena jo pitkään. Turveyhtiö Vapo lopetti turvetuotannon viime vuonna läheiseltä Vanhajoen suolta, mutta turpeennoston vaikutukset näkyvät vedessä vielä pitkään.

– Turvepölyn laskeuma on vaikuttanut veden laatuun olennaisesti ja laskuojan kautta on tullut turvejäämää järvenpohjaan. Virkistyskäytön suhteen on pahinta, että vedenlaatu vaikuttaa kalastajiin ja näkymäsyvyyteen. Vesi on niin ruskeaa, että edes metriä ei näe eteenpäin. Veden väri näyttää vähintäänkin simalta.

Mannisen mukaan vanhemmat ikäpolvet ovat kertoneet, että järvi on ollut erittäin kalaisaa aluetta, josta on saatu esimerkiksi muikkua ja siikaa. Nyt lohikaloja löytää järvestä enää harvoin.

– Ollaan yritetty istuttaa kirjolohta järveen ja kokeilla miten se viihtyy. Täältä saa enää ahventa, haukea, madetta ja pikkulahnaa. Istutuksetkaan ei ole oikein menestyneet, Karttulan osakaskunnan puheenjohtajana toimiva Erkki Manninen toteaa.

40 euron korvaus vuodessa

Karttulan osakaskunta on hakenut Itä-Suomen aluehallintovirastolta korvauksia Vapon aiheuttamista vesistöhaitoista. Korvauksia on myönnetty vuosittain reilun 300 euron verran.

– Osakaskunnalle tuleva rahasumma on niin sanotusti korvamerkitty kalanpoikaisistutuksiin, mutta eihän se suuri ole. Myös lähiseudun asukkaideiden viestit ovat olleet sellaisia, että järvi on pilattu pitkällä aikavälillä, Manninen sanoo.

Myös lähiseudun mökkiläiset ovat hakeneet korvauksia Vapon aiheuttamista ympäristöhaitoista. Vapo määrättiin maksamaan korvausta vaatineille kolmelle mökkikiinteistölle 120 euroa eli 40 euroa kolmelta haittavuodelta. Monet asukkaat pitävät summaa mitättömänä ja jopa pilkkana.

Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöneuvos Antti Ylitalo kertoo, että aluehallintovirasto harkitsee korvaussumman suuruuden tapauskohtaisesti.

– Arvioimme jokaisen tapauksen erikseen. Selvitämme esimerkiksi sitä, millaista kuormitus on ollut ja kuinka kaukana vahinkoalue on purkupisteestä.

Hirvijärven kesäasukkaat saivat 120 euron korvauksen, koska Vapon päästövaikutukset arvioitiin pieniksi. Asukkaat vaativat 300–500 euron korvauksia Vapon aiheuttamista virkistyskäyttöhaitoista. Ylitalo myöntää, että korvauksessa on kyse lähinnä nimellisestä summasta.

– Kyseisessä tapauksessa vaikutukset arvioitiin erittäin pieniksi, mutta ne ylittivät kuitenkin korvauskynnyksen. Summa oli enemmänkin symbolinen merkitys.

Yhtiöt yhä tarkempia päästöjen kanssa

Ylitalo sanoo, että monissa tapauksissa on hyvin hankala arvioida, kuinka suuri osa vesistöhaitoista on aiheutunut nimenomaan tietystä päästölähteestä, sillä lähes aina vesistöhaitat muodostuvat monen osatekijän summasta.

Hän korostaa, että lupa-asioissa vesistöhaitoista haetut korvaukset ovat nykyään harvinaisia, jopa poikkeuksellisia.

– Lähtökohtana jo ympäristösuojelulaissakin on nykyään se, että uusista hankkeista ei saa aiheutua merkittävää pilaantumisen vaaraa ympäristölle. Ennakointi on tärkeää ja ei yhtiötkään halua haittoja ja korvauskäsittelyjä, joten asiat hoidetaan mahdollisimman hyvin etukäteen, Ylitalo kertoo.

Vesienkäsittelyvaatimukset ovat lupaprosesseissa tarkentuneet ja tiukentuneet vime vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi vielä 1970- ja 1980-luvuilla haitat ja korvauskysymysten ratkominen oli yleisempää.

–  Silloin saattoi olla laajojakin korvauskysymyksiä esimerkiksi puunjalostusteollisuuden kanssa. Nimenomaan 80-luvulta lähtien tiukemmat päästörajoitukset ovat tulleet voimaan. Esimerkiksi teollisuuteen ja asutuksen jätevesille saatiin aiempaa tehokkaammat puhdistuslaitteet, Ylitalo kertoo.

Vuosikymmeniä sitten korvausvaatimukset saattoivat olla isojakin summia ja vesistöhaitat koskivat laajoja alueita. Nykyään haitat ovat pienempiä ja ja usein ei edes ylitetä lainsäädännön korvauskynnystä.

Uusia turvetuotannon hakemuksia hylätty ympäristösyistä

Vesistöhaitoista voi saada korvauksia uuden hankkeen yhteydessä, mutta niitä voi myös hakea edelliseltä lupakaudelta takautuvasti, jos hanke on aiheuttanut ennalta-arvaamattomia haittoja tai vahinkoja.

– Yleensä asianosainen asuu veden äärellä ja kokee, että päästöt aiheuttavat haittaa. Täytyy muistaa, että aina päästöt aiheuttavat jotain haittaa johonkin. Ympäristönsuojelulain ja lupakäsittelyn ydintä on haittojen rajoittaminen mahdollisimman vähäisiksi. Jos lupaedellytykset eivät täyty, niin silloin hakemus hylätään. Viime vuosina muun muassa merkittävä osa uusista turvetuotannon hakemuksista on hylätty, Antti Ylitalo kertoo.

Aluehallintoviraston päätöksistä on oikeus tehdä valitus kuukauden ajan päätöksen annosta.

Karttulassa Hirvijärven tilanteen ei kuitenkaan uskota korjaantuvan valituksilla ja rahasummilla.

– Vaikea sanoa palautuuko järvi enää koskaan entiselleen, en usko. Kuka määrittelee järven hinnan, kun ei näitä uusiakaan enää tule?, Erkki Manninen ihmettelee.

Puumalan norpan ääni johtuu ilmeisen vakavasta vammasta. Puumalalainen Risto Eronen tuntee otuksen historian.

– Parikymmentä vuotta sitten, kun sai pitää iskukoukkuja, eräällä kaverillani oli koukussa kiinni ilmeisesti ylivuotinen kuutti. Kun avantoa ryhdyttiin laajentamaan norpan vapauttamiseksi, se riuhtaisi narun poikki ja hävisi sille tielleen. Samana keväänä ihmeteltiin outoa ääntä kivilouhikon alla, mutta pintaan pulpahti norppa, josta se ääni lähti, Risto Eronen muistelee.

– Ääni ei ole tahdosta riippuvainen, vaan kuuluu sekä sisään että uloshengityksessä. Esimerkiksi imettäessä ääni on vaimeampi, kuin uidessa, Eronen kertoo havainnoistaan.

Eetu onkin Eeva

On erikoista, että otus on näinkin pitkään hengissä pysynyt ja lisääntynytkin. Viime vuosina ääntelevää norppaa on mökkirannassaan havainnut Raine Valtonen. Hän on saanut siitä myös videokuvaa.

– Kutsuivat sitä ensin Melu-Eetuksi, mutta se on naaras ja nyt sitä kutsutaan Melu-Eevaksi. Se on nähty imettämässä ja uimassa kuutin kanssa. Eikä se paljon häiriinny kuvaamisesta vaan tulee 10-15 metrin päähän laiturista. Se on helppo havaittava, kun kuulee onko se lähellä vai kaukana, Raine Valtonen kertoo.

Äänen selitys vakuuttaa biologin

Videomateriaalin perusteella ääntelevää norppaa on tutkinut myös Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela. Otuksen uintikin tukee olettamusta hengitysteiden vammasta.

– Yleensä norpat hyvin harvoin uiskentelevat veden pintaa myöten. Kun katsoin pari kolme videon pätkää, niin se uiskentelee pitkiä matkoja pinnalla kuono korkealla ja välillä ui selällään. Olen kuullut lääkärinkin arvion, että ääni on samanlainen kuin ihmisenkin kuorsaus. Siellä resonoivat esimerkiksi henkitorvi ja ruokatorvi, Jouni Koskela arvelee.

Vesistöistä löytyy ihmisten ja eläinten käyttämien lääkkeiden jäämiä. Lääkkeet kulkeutuvat vesistöihin pääasiassa jätevedenpuhdistamoiden kautta. Lääkejäämiä pääsee ympäristöön myös lääkkeiden väärän hävittämisen takia.

Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen tutkija Petra Lindholm-Lehto tekee osana väitöskirjaansa tutkimusta Pohjois-Päijänteen vesistöjen ja vedenpuhdistamoiden lääkeainepitoisuuksista.

Pohjois-Päijänteellä viime kesänä tehdyissä mittauksissa havaittiin huomattavia määriä kipulääkejäämiä. Lääkejäämiä havaittiin vedessä myös ennen ja jälkeen vedenpuhdistamon. Tutkimuksessa tutkittiin lisäksi Nenäinniemen vedenpuhdistamoa.

– Jätevedenpuhdistamoilla lääkeaineita pystytään jossain määrin erottelemaan, ne hajoavat tai ainakin muuttuvat. Tyypillinen jätevedenpuhdistus ei lääkeaineita varsinaisesti hajoita, toteaa Lindholm-Lehto.

Lääkkeet hajoavat ympäristössä ajan kuluessa. Lääkkeitä kuitenkin joutuu ympäristöön koko ajan lisää, joten hajoamisprosessi riitä vähentämään lääkepitoisuuksia.

Lindholm-Lehto sanoo, että negatiiviset vaikutukset vesistöihin ja niiden eliöstöön ovat ilmeisiä, mutta viitteitä on myös siitä, että lääkejäämillä voi olla positiivisiakin vaikutuksia. Lindholm-Lehto lisää, ettei lääkejäämien vaikutuksista ympäristöön ole tehty vielä pitkäaikaisia tutkimuksia.

Yksittäinen ihminen voi tehdä osansa vesistöjen suojelemiseksi lääkejäämiltä hävittämällä käyttämättä jääneet lääkkeet oikein. Sekäjäteastian tai vessanpöntön sijaan lääkkeet tulee viedä apteekkiin hävitettäväksi.

Haitallisista aineista vesistöissä ja niiden mittaamisesta keskustellaan tänään tiistaina seminaarissa Jyväskylän yliopistolla.

Marjastajien kesken ei hevin kerrota omia varmoja marjapaikkoja. Niistä ei keskustella suureen ääneen, sen sijaan puhetta ja isoja näkemyseroja aiheuttaa tämän tästä poimintatyyli.

Osa marjastajista vannoo perinteiseen käsinpoimintaan ja uskoo, että marjapoimuri vahingoittaa tulevien vuosien marjasadon.

– Se on maalaislegenda, poimurin käyttö ei vaikuta satoon, kuittaa keruutuoteasiantuntija Janne Lampolahti.

Satokato johtuu aivan muista syistä

Janne Lampolahti sanoo, että marjasato vaihtelee muutenkin aika paljon aivan muista syistä. Hyvääkin satoa voi seurata nollavuosi.

– Nyt esimerkiksi mustikkasatoa heikensi lumeton, lauha talvi. Mustikat aika paljon paleltuivat. Kukinta-ajan säätila vaikuttaa myös paljon. Mutta puimurista ei ole ollut mitään haittaa.

Mustikkamättäitä on viime vuosina heikentänyt muuttuva metsätalous.

– Kun metsät muuttuvat avoimemmiksi, mustikka taantuu.

Osa poimijoista perin konservatiivisia

Poimurin vastustajat ovat keruutuotetarkastaja Janne Lampolahden havaintojen mukaan konservatiivisia poimijoita, joiden mielestä käsinpoiminta on ainoa oikea tapa ja uusista keksinnöistä on vain haittaa. Hän pitää poimuria hyvänä apuna marjastamiseen.

– Jälkiperkausta siinä silti riittää eli ei se ole välttämättä nopeampi tapa.

Joskus kuulee kikasta, että poimurin sijaan marjametsään otetaan mukaan sakset ja kylmästi katkotaan varpuja mukaan matkaan.

– No, se tietenkin vaikuttaa jo itse kasvustoon. Ja siinä tekee tuplatyön. Samassa ajassa kuin katkoo varpuja, poimisi jo marjatkin. Ja todellakin jälkityötä kotona on entistä enemmän.

Järvitaimenen alamittaa ei lasketa pohjoissavolaisilla kalastusalueilla. Maakunnan 19 kalastusalueesta lähes lähes puolet haki poikkeuslupaa järvitaimenen alamitan laskemiseksi. Kesäkuussa hylättiin ensin viisi päätöstä, ja viime viikolla käsiteltiin hakemuksista toinen erä.

Alun alkaen toisessa erässä oli kahdeksan hakemusta käsiteltävänä, mutta osa kalastusalueista yhdistyi haun jälkeen. Tämä johti myös hakemusten yhdistymiseen, jolloin toisessa erässä oli lopulta neljä hakemusta käsiteltävänä. Ne kaikki saivat viime viikolla ely-keskukselta kielteisen päätöksen.

Ely-keskuksen kalatalouspäällikkö Timo Takkunen kertoo hylkäämisten johtuneen siitä, ettei kokonaisille kalastusalueille anneta poikkeuslupia alamitan laskemiseksi.

– Kalastuslain asetuksessa on pykälä, jonka mukaan poikkeusluvan voi myöntää erityisestä syystä, mutta hakemuksissa ei mainittu mitään erityisiä syitä alamitan laskemiseksi, Takkunen lisää.

"Pelkkä alamitta ei riitä"

Taimen on muiden lohikalojen ohella uhanalainen. Kalatalouspäällikön mukaan taimenen tila on tällä hetkellä koko Suomessa kriittinen.

– Kutukaloja on koskilla liian vähän. Pelkkä alamitta ei riitä kalakantojen säästämiseksi, vaan monen muunkin asian pitäisi myös olla kunnossa, Takkunen toteaa.

Esimerkiksi voimalaitosten padot estävät lohikalojen vaelluksen, ja ovat täten kalastuksen tehostumisen osalla toinen päätekijä sille, miksi maassamme osa kalakannoista elää tekohengityksellä.

– Suomessa on kompensoitu kalakantojen heikentymistä jo pitkään laajoilla istutuksilla, Takkunen päivittelee.

Hän on kuitenkin hyvillään siitä, että eri puolile maata on tullut viime aikoina kalastajaryhmiä, jotka arvostavat kaloja ja haluavat turvata niiden säilymistä.

– On hyvä, että tällaista keskustelua kaloista on alettu käymään, Takkunen sanoo.

Vähenevän väestön vastapainoksi kainuulainen eläinkunta on saanut joukkoonsa vahvistusta uudesta perhoslajista, hohtopensasyökkösestä (Amphipyra pyramidea).

Laji havaittiin Kainuussa ensimmäisen kerran Kajaanin Suvantolassa Teppo ja Pekka Helon syöttilinjalla. Helot käyttävät perhosten syötteinä pieniä superlontyynyjä. Syötit uitetaan nesteessä, joka koostuu oluesta, punaviinistä ja viinietikasta.

– Joskus lisää tuoksua haetaan jopa konjakilla, hohtopensasyökkösen kuvannut Teppo Helo kertoo.

Kainuulle uuden lajin Helo vahvistutti biologilla, joka kertoi sen levinneen laajemmalle Etelä-Suomessa viimeisten vuosien aikana.

– Lajin esiintymisen pohjoisreuna on kuitenkin ollut Joensuu-Seinäjoki-akselilla eli kysymyksessä on eteläinen laji.

Helon mukaan liikkeellä ovat kiitäjien ohella myös erityisesti syksyn suurimmat ja näyttävimmät perhoset eli ritariyökköset.

– Siipien kärkiväli voi niillä olla melkein 10 senttiä eli ne ovat lähes pikkuisen linnun kokoisia, Helo kuvailee.

Yökköslajeja on havaittu yli 25 000, joista Suomessa yli 400.

Korjaus 26.8.2014 klo 11:23: Uusi perhoslaji on nimeltään hohtopensasyökkönen. Kuva vaihdettu.

Osa linnuista, kuten sinisorsa, tavi ja kottarainen, aloitti pesintänsä selvästi tavallista aiemmin ja onnistui pesinnässään hyvin. Kesäkuun koleus tuntui jo tiaisten ja sieppojen pesinnässä ja moni tiaispari paikkasi alkukesän poikastappiota kakkospoikueella.

Myös metsäkanalintujen pesintä kärsi kesäkuun säistä, toteaa Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen linnustovastaava Ari Lehtinen.

– Yksi ryhmä, joka tästä kylmästä kesäkuusta kärsi, on metsäkanalinnut eli teeri, pyy, metso, joilla ei näitä uusintapoikueita enää tule. Niillä on kesäkuussa pienet poikaset ja kylmää oli ja paikoitellen sateista, niin varmasti metsäkanalintukannat ovat tästä vähän notkahtaneet. Ehkä joillakin petolinnuilla myös, joilla on avopesiä. Niillä alueilla, joilla tuli kovia sadekuuroja kesäkuussa, poikastappioita on varmaan tullut.

Heinäkuussa tavallista enemmän kakkospoikueita

Kevään vähälumisuus aiheutti sen, että pesinnät lähtivät liikkeelle hirveän aikaisin, kertoo Lehtinen.

– Näin useita sinisorsa- ja tavipoikueita jo toukokuun alussa, kun normaalisti vesilinnut siinä vaiheessa vasta aloittavat haudonnan. Pienemmilläkin linnuilla, esimerkiksi kottaraisilla, oli poikastuotto hyvä, ehkä aikaisimmilla tiaisillakin meni ihan hyvin, mutta kesäkuun kylmyys aiheutti haittaa monelle lajille. Hyönteisiä ei ollut ilmassa ja lentäviä hyönteisiä pyydystävien tiaisten ja sieppojen poikasten ruokkiminen oli hankalaa ja poikueet jäivät pieniksi. Pönttöihin jäi kuolleita poikasia aika paljon.

Heinäkuussa tiaisilla oli normaalia enemmän kakkospoikueita.

– Kesäkuussa tuhoutuneen tilalle moni pyöräytti uudet munat pönttöön ja heinäkuu oli suosiollinen, ravintoa hyvin saatavana ja kakkospoikueet onnistuivat suhteellisen hyvin.

Lehtinen arvioikin, että vaihtelevistä säistä huolimatta kesä ei ollut linnuille sentään täydellinen katastrofi.

Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmässä käydään vilkasta keskustelua sienilajeista. Käyttäjät lataavat sivustolle kuvia keräämistään sienistä ja pyytävät muilta jäseniltä apua niiden tunnistamisessa.

Joidenkin kuvien yhteydessä on pitkä ketju kommentteja, joissa tunnistus menee pelkäksi arvailuksi. Martoissa kummastellaan, miten sienen voi tunnistaa pelkän kuvan ja lyhyen selvityksen perusteella.

– Siinä voi olla aika iso riski. Itse en ainakaan tunnista, jos minulle laitetaan kuva sienestä sähköpostilla.Marttaneuvojille tulleiden ohjeiden mukaan sieniä ei voi tunnistaa kuvan perusteella eikä puhelimessa, kertoo sienineuvoja Virpi Ikonen Kouvolasta.

Myrkkysieni vaikea tunnistaa

Sieniseuran toiminta ihmetyttää myös tutkijoita. Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon sieniasiantuntijan mukaan osan sienistä voi tunnistaa kuvasta mutta on myös paljon sieniä, joista voi antaa vain epävarmoja arvioita.

– Silloin arvio ei ole kovin turvallinen. Sieni voi olla vaikkapa erivärinen kuin luonnossa. Varmuudella sienen voi tunnistaa vain näkemällä sen tuoreena, sanoo museomestari Pertti Salo luonnontieteellisen keskusmuseon sienitiimistä.

Salon mukaan osa myrkkysienistä on vaikea tunnistaa tuoreenakin.

– Valkokärpässieni on pahin, sillä sen voi sekoittaa herkkusieneen. Molemmat ovat valkoisia ja varmuutta ei ole, jos lakin alapuoli ja jalka eivät näy kuvista. Seitikit taas ovat ihan mahdottomia tunnistaa valokuvasta, Salo toteaa.

Opetuskeino

Facebook-ryhmän nettikeskustelut ovat Salon mukaan kyseenalaisia myös siksi, että arvion sienen syötävyydestä voi antaa kuka tahansa. Kuvan laittaja voi syödä sienen pelkän kansalaiskommentin perusteella.

– Tämä on erittäin vaarallista ja hyvin kyseenalaista Sieniseuralta. Mielipiteet keskusteluissa voivat olla mitä tahansa, Salo muistuttaa.

Sieniseura on asiasta eri mieltä. Seura korostaa, että sen tarkoitus on jakaa ryhmässä valistusta ja tietämystä ja tätä kautta opettaa ihmisiä tunnistamaan sieniä.

– Vaaratilanteet vähenevät, kun valistus lisääntyy ja ihmiset ymmärtävät oleelliset asiat. Lähes jokaisessa ketjussa on pitkälle edennyt harrastaja tai asiantuntija vastaamassa, sanoo Sieniseuran puheenjohtaja Jorma Pálmen.

Maalaisjärkeä peliin

Seuran mukaan suurin osa ruokasienistä on tunnistettavissa, kun kuva on oikein otettu, valaistu ja tarkka.

– Se ei tarkoita, että kaikki sienet voi tunnistaa kaikista kuvista. Asiantuntijat ovat ennen kieltäytyneet tunnistamasta sieniä kuvien perusteella, mutta tästä ollaan hiljalleen luopumassa.

Sieniseuran Facebook-ryhmä on julkinen ja siinä on yli 4 000 jäsentä. Palmén myöntää, että vastuukysymykset ovat vaikeita. Hän uskoo, ettei kukaan tee päätöstä sienen syömisestä Facebook-kommentin perusteella.

– Maalaisjärkeä pitää käyttää. Olen kuluneella viikolla maininnut keskusteluissa kolmesti, että vastuu on sillä joka sienen suuhunsa laittaa.

Samantyyppinen siententunnistussivusto löytyy myös Sienipolku-foorumilta. Sitä ylläpitävät sieniharrastajat.

Tekstiä muokattu klo 9.00: Sieniasiantuntija Pertti Salon kommentit ovat hänen omiaan eivätkä edusta Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon kantaa.