Maailman luonnonsäätiö WWF:n 14 talkoolaista ovat työskennelleet lähes viikon Haminan Ulko-Tammiossa merentutkimusleirillä. Vapaaehtoiset ovat osallistuneet aiemmilla leireillä esimerkiksi perinneympäristöjen kunnostukseen, mutta tällä kertaa he ovat osallistuneet myös merenpohjan kuvaamiseen ja näytteidenottoon. Tuloksia hyödynnetään esimerkiksi Metsähallituksen ja Ympäristökeskuksen tutkimuksissa.

WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen sanoo, että taustalla vaikuttaa merentutkimukseen liittyvien velvoitteiden lisääntyminen.

– Esimerkiksi EU:n meristrategiadirektiivin myötä erilaisia kartoituksia ja mittauksia on tehtävä entistä enemmän. Kuitenkaan tutkimuksen resurssit eivät ole kasvaneet viime vuosina. Tässä on kyse pilotoinnista, katsotaan miten vapaaehtoisia voidaan hyödyntää tutkimuksissa.

– Tästä voisi tehdä perinteen ja kokeilla esimerkiksi Järvi-Suomessa. Tutkimukseen käytettyjä rahoja voitaisiin säästää, kun kesäharjoittelijoita ei tarvitsisi palkata, sanoo Vilhunen.

Sadan metrin matkalta kolme isoa jätesäkillistä roskaa

Raaseporilainen Olli Borg osallistuu sukeltajana rakkolevänäytteiden ottamiseen. Hän haki leirille, koska käytännön luonnonsuojelutyö kiinnostaa ja ryhmä oli hänen mieleensä.

– On ollut hienoa seurata ammattitutkijoiden työskentelyä. Suomenlahden tila on edelleen äärimmäisen huolestuttava ja kaikki mahdollinen panostus täytyy käyttää, jotta Suomenlahti saataisiin edes jotenkin vielä pelastettua.

Leirillä tutkitaan rakko- ja sinilevän lisäksi merenpohjan happipitoisuutta, vieraslajeja sekä alueen saarten roskaisuutta. Samalla testataan myös levien havainnointiin suunniteltua Levävahti -sovellusta, jonka voi asentaa älypuhelimeen. Vieraslajeista ainakin sirokatkarapua ja mustatäplätokkoa on löydetty.

Viikon aikana talkoolaisille on tullut yllätyksenä saariston roskaisuus. Varsinkin muovijätteen määrä on ollut suurta. Vapaaehtoiset kirjaavat tarkasti ylös jätteiden määrän ja laadun.

– Lähes jokaisella sadan metrin pätkällä olemme keränneet kolme suurta jätesäkillistä roskia, sanoo WWF:n meriasiantuntija Sanna Kuningas.

Korkeista rakennuksista pudonneita kissoja on jouduttu hoitamaan tänä kesänä eläinlääkärissä varsin paljon. Yle Savon haastattelemien kuopiolaisten eläinlääkärien mukaan helle ja asuntojen tuulettaminen saattavat olla näkyneet siinä, että ikkunasta tai parvekkeelta pudonneita kissoja on tuotu vastaanotolle tavallista enemmän.

Yleinen uskomus on, että kissa pystyy laskeutumaan turvallisesti, vaikka putoaisi hyvin korkeasta rakennuksesta. Tarinoiden mukaan kissa voi vetää itsensä leveäksi ja kääntyä putoamaan jalat edellä varsinkin, jos rakennus on korkea.

– Kyllä se kissa vetää itsensä leveäksi ja hidastaa putoamisnopeutta, mutta selviäminen riippuu enemmän putoamisalustasta ja -asennosta kuin siitä, kuinka korkealta kissa putoaa, eläinlääkäri Sinikka Sarpanen sanoo.

Sarpasen mukaan kissan putoaminen jaloilleen on uskomus, jonka todenperäisyyttä on selvitetty tutkimuksissakin. On saatu viitteitä siitä, että riittävän korkealta pudotessaan kissa todellakin kääntyisi putoamaan jalat edellä. Tosin Kuopion kokoisessa kaupungissa rakennukset ovat sen verran matalia, että putoaminen on kissalle aina hengenvaarallista, Sarpanen muistuttaa.

Kuopiossa pudonneita kissoja tuodaan hoitoon huomattavasti harvemmin kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa Sarpanen on aiemmin työskennellyt.

Pentu voi selvitä aikuista paremmin

Yhdessä kesän aikana Kuopiossa sattuneessa tapauksessa pentukissa putosi kuudennen kerroksen ikkunasta ja selvisi putouksesta hengissä ja ilman suurempia vammoja. Eläinlääkäri Sinikka Sarpasen mukaan kissanpennut saattavat selvitä aikuisia kissoja paremmin juuri sen vuoksi, että niillä on "suhteellisesti isompi pinta-ala massaan nähden".

– Toisaalta pennuilla on kasvulinjat auki ja niihin voi tulla helposti murtumia.

Varsinkin jos kissa putoaa pyörätelineen tai jonkin muun epätasaisen alustan päälle, turmassa on pernan, maksan tai virtsarakon repeämisen kaltaisten vakavien vaurioiden mahdollisuus. Ne ovat kuitenkin harvinaisia: tyypillisempiä kissojen putoamisvammoja ovat kitalakihalkio ja lantiomurtuma. Kitalakihalkio syntyy, jos kissa putoaa maahan etupää edellä.

– Suusta ja nenästä tulee verta ja kun suun aukaisee, niin näkee halkeaman. Muita tyypillisiä etupään vammoja ovat hammasvauriot ja etujalkojen katkeaminen. Takapään vaurioita ovat lantionmurtumien lisäksi reisiluun irtoaminen lonkkamaljasta, ristisidevammat ja nivelsidevammat, Sarpanen.

Hänen mukaansa kissojen omistajat haluavat yleensä hoidattaa lemmikkinsä terveeksi, vaikka eläinkirurgia on usein kallista. Myös hoitokulut kattavia vakuutuksia on otettu nykyään varsinkin rotukissoille.

Limottuneita pyydyksiä, rantojen rehevöitymistä ja entistä ruskeampaa vettä. Eteläkarjalaiset kokevat, että järvien tila on huonontunut vuosikymmenten aikana.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on tehty tutkimusta, jossa on verrattu ihmisten kokemuksia järvien tilasta virallisiin seurantatuloksiin. Kyselyyn vastanneiden muistikuvat ja havainnot ylettyvät pääosin 1950-luvulle, kauimmaiset peräti 1920-luvulle. Alustavat tulokset osoittavat, että muistiteto ja virallinen seuranta eivät ole ristiriidassa.

Kyselyvastauksissa on käsitelty kaiken kaikkiaan 75 järveä. Suurin osa järvistä on Etelä-Karjalassa. Yksittäisiä järviä on mukana Lappia myöten.

Alustavien tutkimustulosten mukaan vaikuttaa siltä, että tehtaiden purkuvesistöt eivät enää ole vesiensuojeluongelma. Ongelmaksi näyttää muodostuneen järvien valuma-alueet hakkuuaukioiden ja ojitusalueiden läheisyydessä.

Kulunut kesä on ollut haasteellinen pohjalaisvesistöjen kalaistutuksille. Lohikalaistutukset ovat olleet reilun kuukauden tauolla hellejakson vuoksi. Istutuksia aloitellaan tällä viikolla uudelleen, koska vedet ovat viilentyneet.

Lohikalojen lisäksi pohjalaisiin vesiin istutetaan pääasiassa kuhaa ja siikaa. Kuhaistutukset ovat onnistuneet hyvin.

– Kuha on laji, joka on pärjännyt meillä erittäin hyvin. Olemme saaneet muodostettua moneen järveen luontaisesti lisääntyviä kantoja, jopa niin, että istutuksia ei ole joka paikassa tarvinnut enää tehdäkään, iloitsee Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemi.

– Siika on puolestaan laji, joka menestyy harvoissa vesistöissä. Se on yleensä tällainen kirkkaampien vesien laji, ja niitä täällä Pohjanmaalla vähemmän on. Yleensä se ei välttämättä lisäänny luontaisesti, vaan sitä kantaa ylläpidetään istutuksin, Paloniemi jatkaa.

Louhokset ja soramontut täynnä "luvatonta kalaa"

Ilman lupaa kaloja ei voi siirtää omaan rantaansa. Kalastuslaki määrittelee, että kalaistutuksiin tarvitaan aina viranomaisen lupa, kun kalakantaa siirretään sellaiseen vesistöön, jossa sitä ei entuudestaan ole. Istutusta varten on hankittava kalatalousviranomaisen ja vesialueen omistajan luvat.

– Kyllä nämä kalat tahtovat mystisesti siirtyä paikasta toiseen. Harvassa ovat sellaiset louhokset ja soramonut, joissa ei ole kaloja. Kyllä ne niihin aina jostain tiensä löytävät. Sangollahan niitä yleensä siirrellään paikasta toiseen, Marko Paloniemi tietää.

Entä valvonta?

– Mahdotonta sitä on valvoa, mutta laki sanoo, että luvan se toiminta vaatisi, Paloniemi pohtii.

Laki uhkaa linnalla luvatonta istuttajaa

Luvaton istutus luokitellaan kalastuslaissa kalastusrikokseksi, josta voi pahimmillaan saada kahden vuoden vankilatuomion.

– Tällaistä rangaistusta tuskin on koskaan tässä muodossa käytetty tai tullaan käyttämään, mutta näin se vain laissa on. Ehkä sakkorangaistus voisi olla todennäköinen, jos vesialueen omistaja tai viranomainen haluaa asian viedä eteenpäin, Marko Paloniemi muotoilee.

Hunajasadon korjuu on Kainuussa loppusuoralla. Sadosta on tulossa viime vuoteen verrattuna moninkertainen.

33 vuotta mehiläisiä hoitanut Kainuun Mehiläishoitajien puheenjohtaja Osmo Latvakangas miettii jo monen muun mehiläishoitajan kanssa, minne runsas sato saadaan varastoitua.

– Ei ole koskaan tähän mennessä minulla ollut näin hyvää vuotta. Moni muukin kainuulaistuottaja sanoo, että hunajaa tulee ovista ja ikkunoista, aivan liian paljon.

Kainuulaista horsmahunajaa sen erinomaisesta laadusta huolimatta ei ole juurikaan myyty maakunnan ulkopuolelle. Syy on Latvakankaan mukaan yksinkertainen.

– Meille ei ole tullut hunajaa koskaan niin paljoa, että tietäisimme, miten kauas sitä voi viedä.

Isoa ongelmaa ei suuri sato tuota, eikä kainuulaishunajaa tulla myymään alennuksella.

– Hunaja on sellainen tuote, että se säilyy. Jos ensi vuonna tulee taas normaali tai huonompi vuosi, niin meillä on edelleen hunajaa myynnissä. Kainuulaista hyvää hunajaa, laatu ei muutu miksikään.

Satakunta kiloa pesää kohti

Kainuussa on noin 110 mehiläistarhaajaa. Pesien määrä vaihtelee muutamasta pesästä useisiin kymmeniin tarhaajaa kohden. Kokonaissadon määrä on vielä pieni arvoitus, mutta käsillä on positiivinen huoli hunajan varastopaikoista.

– Tänä vuonna on parikymmentä uutta hoitajaa, jotka nyt ensi kertaa kokeilivat hunajan tuotantoa. He ihmettelevät, että kun ensin naapurit ja sukulaiset kyllästetään hunajalla, niin mihinkäs sitten loput laitetaan, Kainuun Mehiläishoitajien puheenjohtaja Osmo Latvakangas sanoo.

– Viime vuonna tuli hunajaa 30 kiloa pesää kohden, nyt meillä tulee vajaa sata kiloa ja jollekin yli sata kiloa hunajaa pesää kohti.

Kuunlilja on kova leviämään ja kuuluu kasveihin, joita voi hyvin jakaa loppukesästä ja istuttaa uusille kasvupaikoille. Ilmankosteus on nyt hyvä, eikä ole liian lämmintä kasville eikä istuttajallekaan.

Lahden puutarhaseuran puheenjohtaja Heli Kiander näyttää mallia.

– Näissä on niin hyvä juuri, että ronskisti lapiolla tai terävällä vetsellä tämä maasta nostettu paakku vielä puoliksi, itse annan sen olla ämpärissä vedessä, että se imee oikein itseensä kosteuuta, ainakin yön yli.

Monet kasvit kestävät hyvin jakamisen sekä uudelleen istuttamisen, ja loppukesä pitkälle syksyyn on sille hyvää aikaa.

– Tämä on kevättä parempi aika, koska paahde ei ole niin armoton. Ja keväällä on puutarhassa kaikenlaista muutakin hommaa. Myös aukkopaikat penkeissä näkee näin loppukesällä ja alkusyksyllä, kun kasvit ovat suurimmillaan. Minä en ainakaan keväällä niitä niin hyvin edes muista, selvittää puutarhuri Kiander.

Kasville kaivetaan ennen istuttamista sopivan kokoinen kuoppa, johon juuripaakku laitetaan. Mullalla tiivistetään kasvi paikalleen, mutta varotaan runnomasta juuria. Istutuskuoppaan voi lorauttaa vettä, niin että kasvi saa juurtumiselle hyvän vauhdin.

– Ja sitten katkaistaan näiden kuunliljojen varret kokonaan pois, neuvoo Heli Kiander.

Nätiltä sänki ei näytä, mutta näin kasvi suuntaan voimansa juurtumiseen. Jos kasvissa on kukintoja, nekin leikataan pois.

– Ja vuoden päästä tästä tämäkin kuunlilja on kaksinkertaistanut jälleen kasvustonsa, muistuttaa puutarhuri kasvun ihmeestä.

Nirso pioni

Pioneille suositellaan nimenomaan syksyä siirtoajaksi. Joillakin on siirrosta huonoja kokemuksia, mutta toisaalta, jostakin ne pionit ovat alun perin pihoihin istutettu.

– Moni siirtää keväällä kukkivat syksyllä, ja syksyllä kukkivat keväällä. Itse olen ollut aika ronski, kasveille toivotaan toki aina parasta. Mutta kyllä ne haluavat kasvaa, kannustaa Heli Kiander.

Syksyllä on hyvä aika kalkitukselle, jos maa sitä kaipaa. Keväällä voi lisäksi tehdä maanparannuspuuhia.

– Uudelle paikalle siirretty, jaettu kasvi voi kasvattaa vielä tänä vuonna muutaman lehden, mutta kukoistaa varsinaisesti ensi kesänä.

Arizonan osavaltiossa sijaitsevan Reid Park -eläintarhan edustajat kertoivat ylpeinä uudesta asukkaastaan, kun afrikannorsu Semba synnytti keskiviikkona naaraspoikasen.

Semba synnytti poikasensa ilman ihmisten apua, ja koko toimitus oli ohi 20 minuutissa. Poikanen on Semban kolmas.

Elefanteilla ensimmäiset vuorokaudet ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä silloin emon ja poikasen välille syntyy voimakas tunneside. Semba onkin eristetty poikasensa kanssa muusta laumasta, mutta pikku-elefantti pääsee tutkimaan eliympäristöään laajemmin heti, kun imetys ja emon tiivis seuraaminen sujuvat moitteetta.

Ensimmäisenä jahtipäivänä kaadettiin kaksi uroskarhua, Suomussalmella ja Sodankylässä. Torstaina kaadettiin yksi uroskarhu Suomussalmella ja yksi naaras Hyrynsalmella.

Karhun kiintiömetsästys poronhoitoalueella  kestää lokakuun loppuun, tai kun kiintiö on täynnä.

Yhteensä alueella saa kaataa yhteensä 42 kiintiökarhua. Läntisen kiintiön 12 karhusta on nyt kaadettu yksi ja Itäisen kiintiön 30 karhusta kolme.

Sienikausi on alkamassa. Mitä sinä kokkaat sienistä? Miten säilöt niitä – onko tapanasi kuivata vai pakastaa sienet? Tai onko sinulla kokemuksia sienten myymisestä vaikkapa Italian herkkusuille?

Sienistä jatketaan keskustelua Ajantasan Suorassa linjassa Yle Radio Suomessa maanantaina 25.8. klo 10.03 alkaen. Keskustelussa on mukana Uudenmaan martoista järjestöpäällikkö Anne Lempinen, ja ohjelman toimittaa Jari Mäkäräinen.

Maanantaina voit ottaa osaa suoraan keskusteluun soittamalla numeroon  0203 17600, lähettämällä tekstiviestin numeroon 16149 tunnuksella  RS (välilyönti) AJANTASA  tai lähettämällä sähköpostia: ajantasa@yle.fi.

Ylen aamu-tv:n Tähtihetkessä koiransa Leevin kanssa vieraillut ohjaaja Raimo O. Niemi on tehnyt monta eläimistä ja eläintensuojelusta kertovaa lapsille suunnattua elokuvaa ja tv-sarjaa. Niin Susikoira Roi, Poika ja ilves kuin Suden arvoituskin esittelivät lapsi ja eläin -parivaljakon.

White God -draamassa Isä pakottaa tyttärensä hylkäämään koiransa kadulle ja koira joutuu läpikäymään suuria kärsimyksiä. Koirien kapinasta ihmisiä vastaan kertova White God ei ole lastenelokuva, mutta tunnereaktioita haetaan tutulla lapsen ja eläimen suhteella, sanoo Niemi.

– Kaksi viatonta, avutonta ja heidän ystävyytensä ja rakkautensa. Sehän herättää heti emootioita ja elokuva on nimenomaan tunteita.

Kornél Mundruczón ohjaamassa White God -elokuvassa nähdään lähes 200 koiraa, jotka esiintyvät myös isoissa laumakohtauksissa. Niemen mukaan koirien kuvaamista helpottaa se, että ne ovat laumaeläimiä.

– Koirat koulutetaan ja totutetaan toisiinsa. Minulta on usein kysytty, että miten ohjaan eläimiä. En minä niitä ohjaa, päätän mitä eläimien pitää tehdä kuvissa ja esitän eläinkouluttajille kainon toiveen. Vastaukseksi tulee joko että ei onnistu tai sitten löydetään joku tapa, Niemi kertoo.

Kuvausten täytyy olla leikkiä eläimille

Eläinten käyttäminen elokuvissa vaatii tarkkaa paneutumista. Eläimiä ei saa vahingoittaa tai pakottaa. Kaiken pitää tapahtua leikin tai ruuan avulla, sanoo Niemi.

– Eläimellä pitää olla kivaa. Eläinten suhteen on sama kuin lapsienkin kanssa, kuvauksia saa tehdä kuusi tuntia päivässä. Esimerkiksi Poika ja ilves -elokuvassa Väiski-ilveksen yhteistyöhalukkuus kesti 15-20 minuuttiin, sen jälkeen piti ottaa tauko. Tai sitten jatkettiin kuvauksia vasta seuraavana päivänä. Eläimiä ei rääkätä.

Elokuvassa eläimien kanssa työskentelevien täytyy olla kärsivällisiä ja pidättäytyä eläinten hellimiseltä kuvauksissa.

– Poika ja ilves -elokuvan kuvauksissa sovittiin, että vain eläintenkouluttaja ja päähenkilö ottavat kontaktia eläimiin. Jopa minä pyrin pysyttelemään taka-alalla. Haluan, että eläimen ja päähenkilön välille syntyy kiva suhde. Silloin ei tarvitse mennä silittelemään tai lepertelemään, vaikka se on kyllä välillä aika vaikeaa. Esimerkiksi Suden arvoituksessa meillä oli suloiset koirasudenpennut, mutta aika hyvin tämä kielto pysyi, nauraa Niemi.

Metsähallitus kartoitti tänä kesänä uhanalaista lajistoa Selkämeren kansallispuistossa. Selkämeren saarilta löytyi peräti 16 noidanlukkoesiintymää. Harvinaisinta saunionoidanlukkoa löytyi kolmesta paikasta.

Saniaisiin kuuluvat noidanlukot viihtyvät etenkin laidun- ja hakamailla. Niiden on pelätty häviävän laidunten käytön loputtua. Metsähallitus arvioi kartoitusten avulla, millä alueilla tarvitaan kiireellisimpiä hoitotoimenpiteitä kasviston säilyttämiseksi.

Noidanlukkojen lisäksi Metsähallitus löysi Selkämeren saarilta 10 uhanalaista ja silmälläpidettävää lajia.

Toholammin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Honkonen kertoo, että tapaukset ovat sattuneet elokuun aikana. Kuolleita lampaita on pitkälle toistakymmentä.

– Jokunen viikko sitten Sykäräisissä yhdeltä lammastilalta löytyi ensiksi neljä kuollutta lammasta. Tämän lisäksi vahingoittuneista jouduttiin lopettamaan 4 aikuista ja 1 karitsa.

Honkosen mukaan tuhoja on tehty myös tiloilla Hirvikoskella ja Sahaperällä. Toisessa oli häiritty lampaiden lisäksi ylämaankarjaa. Yksi vasikka kuoli ja toista oli raadeltu.

– Nämä tuhot olivat suden tekemiä. Alueilta on löydetty suden jälkiä, ja yhden tilan lähellä on myös tehty näköhavaintoja susien liikkeistä.

Riistanhoitoyhdistys saa paljon yhteydenottoja susihavainnoista. Riistakamera on kuvannut alueella suden ja neljä pentua.

– Juuri hetki sitten kävin mittaamassa  ja kuvaamassa yhdet jäljet. Ne olivat erään asumattoman talon pihalla.

Sykäräisten metsästysseuran puheenjohtaja Marko Isosaari kertoo, että tarkoituksena on hakea vahinkoperusteista poikkeuslupaa suden kaatamiselle.

Asiasta kertoi ensimmäisen Keskipohjanmaa-lehti.

Taigapunkin on todettu kantavan siperiantyypin Tick-Borne Encephalitis eli TBE-virusta, jonka aiheuttama aivokuumetauti on vakavampi kuin yleisen puutiaisen. Taigapunkki levittää myös borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria yleisen puutiaisen tapaan.

Taigapunkin esiintymisalueet Suomessa ovat hyvin yksittäisiä, joskin myös systemaattinen kartoitus on ollut vajavaista.

Aikaisemmin taigapunkkia on löydetty viideltä paikkakunnalta; Pohjois-Karjalan Ilomantsin ja Kainuun Kuhmon lisäksi Pohjois-Pohjanmaalta Simosta sekä Pohjanmaalta Kokkolan rannikolta ja Närpiöstä, kertoo Turun yliopiston tiedote.

Etsinnöistä huolimatta puutiaista ei ole vielä löydetty Varsinais-Suomesta.

Taigapunkin elintavat ovat samankaltaiset kuin tavallisenkin puutiaisen. Taigapunkin on kuitenkin todettu selviytyvän paremmin kylmissä ja karuissa olosuhteissa.

Turun yliopiston tiedotteen mukaan taigapunkki on itäinen laji, jota on löydetty Venäjän Karjalasta jo 1950-luvulla. Laji on vuosien aikana runsastunut, ja sen esiintymisalue on laajentunut Laatokan rannalle Sortavalaan asti.

Nikkelipitoisuudet ovat kohonneet Kokemäenjoen ja sen vaikutuksessa olevan merialueen pohjassa. Varsinais-Suomen ely-keskus on ottanut pohjasta useita sedimenttinäytteitä heinäkuisen teollisuuspäästön jälkeen.

Heinäkuun lopussa otetut näytteet osoittavat, että nikkelipitoisuus on selvästi koholla Kokemäenjoen alueella Ulvilassa ja Kolpanlahdella sekä merialueella Ahlaisten saaristossa. Ely-keskuksen ylitarkastaja Heli Perttula kertoo, että pitoisuudet ovat noin kaksinkertaisia luonnontasoon verrattuna.

– Luonnontason nikkelipitoisuus voisi olla noin 30 milligrammaa kilossa. Esimerkiksi Pihlavanlahdella on mitattu joissain paikoissa yli 50 milligramman ja Alhaisten saaristossa 65 milligramman pitoisuuksia.

"Pitoisuudet eivät ole huolestuttavia"

Ylitarkastaja Heli Perttula ei pidä Kokemäenjoen vaikutusalueella mitattuja pitoisuuksia huolestuttavina.

– Kyllähän näitä pitoisuuksia muissakin teollisuuden vaikutuksessa olevissa vesistöissä on. Harjavallan patoaltaan pohjasedimenteissä on satojen milligrammojen nikkelipitoisuuksia, mutta on siellä silti pohjaeläimiä. Toki sellaisiakin eläimiä on, jotka ovat hyvin herkkiä nikkelille, Perttula toteaa.

Savonlinnan kansainvälistä luontoelokuvafestivaalia järjestämässä ei ole filmimoguleita, vaan joukko asiasta innostuneita nuoria ihmisiä. Juhlien johtokin työskentelee oman toimensa ohella.

– Meillä on elokuvafestivaalin kannatusyhdistys tässä taustalla, sitten me järjestetään tätä talkoovoimin. Meillä on kolmekymmentä talkoolaista, keiden kanssa järjestetään tätä viikonlopun tapahtumaa. Etelä-Savon kulttuurirahasto on rahoittanut meitä ja Taiteen edistämiskeskus, sen lisäksi Savonlinnan kaupunki. Sitten meillä on yritys- ja yhteistyökumppaneita Savonlinnassa, kertoo festivaalijohtaja Annakaisa Vänttinen.

Vaikka festivaalin elokuvat ovat keskenään hyvinkin erilaisia, rakennetaan enemmän tai vähemmän yhtenäistä kokonaisuutta.

– Tämän vuoden tematiikan voisi sanoa olevan perinnetietoisuudessa ja myös ihmisen ja luonnon suhteen tasapainottamisessa. Enemmän ehkä taaksepäin katsomisessa kuin eteenpäin katsomisessa, kertoo puolestaan taiteellinen johtaja Elli Toivoniemi.

Festivaalin maine alkaa jo kantaa

Elokuvia festivaalille hankitaan pitkällä jänteellä. Kaikkea ei esimerkiksi hinnan vuoksi saada ja joitain teoksia joutuu jonottamaan, mutta toisaalta festivaalin maine houkutteleekin tekijöitä.

– No, itse asiassa nyt halutaan jo tulla. Meille tehdään ihan festivaaliohjelmiston entryjä ja ehdotuksia. Katsotaan ne ja yritetään rakentaa mahdollisimman tasapainoinen kokonaisuus joka vuosi, Elli Toivoniemi sanoo.

Koululaisille elokuvia. luontoa ja historiaa

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali alkoi perjantaiaamuna koululaisnäytännöillä. Kutsuttuina olivat kaikki Savonlinnan 1-3 luokkalaiset. Elokuvaretkeen kuuluivat myös käynnit Olavinlinnassa ja Maakuntamuseossa sekä laivayhtiön tarjoama risteily Saimaalla.

Kumpurannan koulun rehtorin, Arja Karttusen mukaan retki elokuvineen aloittaa mukavasti lukukauden ja myös sopii koulujen opetussuunnitelmaan. Ohjelmassa oli norppakaksosista kertova Juha Taskisen elokuva Arka ja Parka. Elokuva miellytti myös nuoria katsojia.

– Hyvä se oli, samanlainen kuin viime vuonna. Kerrottiin niistä kuuttikaksosista, jotka on täällä Savonlinnassa. Kymmenen arvoinen se oli, arvioi Aapo Ala-Kotila.

– No, oli se ihan mukava. Ne kuutit oli siinä ihan kivoja, kun ne oli niin pieniä. Siinä kerrotaan niistä pienistä kuuteista, niin se on ihan kivaa, vahvistaa myös Roosa Mustonen.

Eikä näin erilaisena koulupäivänä edes tullut läksyjä.

Tutkija Kari-Matti Vuori on tehnyt suomalaisten järvien tilasta laajaa tutkimusta, jossa virallisia seurantatuloksia on verrattu kansalaisten muistitietoon. Tutkimus keskittyy pääasiassa eteläkarjalaisiin järviin. Vuori on tutkimuksellaan ollut myös mukana Järven Tarina -elokuvan kuvauksissa auttamalla sopivien kuvauspaikkojen etsimisessä ja järjestämisessä.

Suositun Metsän tarina -dokumenttielokuvan jatko-osaa Järven Tarina kuvataan parhaillaan Etelä-Karjalassa. Kuvauksia tehdään Haarikon järvellä Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon raja-alueella. Etelä-Karjalassa kuvauksia on Haarikon lisäksi tehty Simpelejärvellä Parikkalassa.

Kuvauksia on elokuvaa varten tehty ympäri Suomea. Elokuvan on tarkoitus ilmestyä joulukuussa 2015.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Kokeilussa mukana olevat porovahdit ovat kaupungin työntekijöitä, jotka oman työnsä ohessa ovat toimineet myös porovahteina. Porovahdeilla on Paliskuntain yhdistyksen järjestämä puhelin johon kaupunkilaiset ovat voineet soittaa.

- Poroista tulevien puheluiden painetta on saatu tällä hyvin jaettua poromiesten ja porovahtien kesken sillä tavalla, että puhelut on kanavoituneet useampaa reittiä kuin aikaisemmin. Työnjako on mennyt niin, että porovahdit ovat vastanneet puhelimeen ja sitten tarpeen mukaan ilmoittaneet paliskunnille ja paliskunnat ovat käyneet tai poromiehet ajamassa poroja pois tarvittaessa, kertoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Rovaniemen porovahtikokoiluun on mallia vuosia sitten Sodankylästä. Sodankylässä porovahti-kokeilusta saatujen hyvien kokemusten vuoksi myös Rovaniemellä haluttiin kokeilla sitä. Rovaniemellä porovahdit eivät kuitenkaan itse poroja ole ajaneet pois ihmisten pihoilta.

- Työnjako on mennyt niin, että porovahdit ovat vastanneet puhelimeen ja sitten tarpeen mukaan ilmoittaneet paliskunnille ja poromiehet ovat käyneet ajamassa poroja pois tarvittaessa, selittää Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Porovahdit toimivat anonyymeinä

Porovahdeilla ei ole poronhoitoon ja elinkeinoon minkäänlaisia sidoksia ja siksi heidän henkilöllisyytensä halutaan pitää salassa. Porojen pihoille tulo on sen verran tunteita herättävää, että porovahdeille halutaan kuitenkin taata rauha työajan ulkopuolella. Soittajat saattavat myös olla hyvin kiukkuisia ja silloin helposti porovahdit joutuvat jopa uhkauksien kohteeksi.

Puheluita porovahdeille on tullut kesän aikana reippaasti ja soittoihin on saanut vastailla joinakin päivinä useamminkin.

- Siinähän tuo kesä on mennyt puheluihin vastaillessa. Päivittäin on tullut jopa kymmeniä puheluita. Parhaina päivinä jopa semmoisen kolmekymmentä puhelua, kertoo toinen porovahdeista kesän kokemuksista.

Kun kesä on lämmin ja sääskiä sekä paarmoja on metsissä paljon porot hakeutuvat helposti kaupunkialueelle missä on vähemmän räkkää. Tämän vuoksi porot tulevat myös omakotitalojen pihoille useammin.

- Ihmiset ovat soitelleet kun porot ovat tulleet pihoille ja olleet jotenkin häiriöksi ja syöneet marjapensaita tai muita kasveja. Olemme ottaneet osoitteet ylös ja ilmoittaneet poromiehille, kuvailee porovahti toimintaansa.

Porovahtikokeilu kestää marraskuulle saakka. Anne Ollilan mukaan syksyn aikana ja porovahtikokeilun päätyttyä arvioidaan kokeilun onnistuminen. Mikäli kokemukset ovat riittävän positiiviset, porovahtikokeilu voi saada jatkoa tai muuttua myös pysyväksi toiminnaksi tulevina kesinä.

Tuhannet uhanalaisen valekarettikilpikonnan poikaset kuoriutuivat torstain ja perjantain välisenä yönä Iztuzun rannalla Turkin Välimeren rannikolla.

Suojelualueella sijaitseva ranta on yksi tärkeimmistä lajin lisääntymisalueista Välimerellä. Kilpikonnien kuoriutumisaika kestää Turkissa yleensä toukokuusta syyskuun loppuun.

Iztuzun ranta on ollut suojeltu vuodesta 1988 lähtien, jolloin Turkin hallitus kielsi suunnitellun hotellikeskuksen rakentamisen alueelle. Vuodesta 2009 lähtien rannan tuntumassa on sijainnut Pamukkalen yliopiston kilpikonnatutkimuskeskus.

Ranta on edelleen suosittua turistialuetta, mutta matkailu toimii kilpikonnien ehdoilla.

Suojelutoimien ansiosta valekarettikilpikonnien poikasten ja pesien määrä Iztuzun rannalla on ollut yleensä varovaisessa kasvussa. Viime vuonna 25 000 kilpikonnaa pääsi mereen saakka. Tänä vuonna poikasten määräksi arvioidaan 18 000–20 000 yksilöä.

Vain yksi tuhannesta poikasesta selviää täysikasvuiseksi. Naaraat palaavat munimaan synnyinrannalleen ensimmäisen kerran saavutettuaan sukukypsyyden yleensä noin parinkymmenen vuoden ikäisinä.

Ketut, petolinnut ja ravut uhkana

Laajamittainen kalastus ja hiekkarantojen rakentaminen ovat merikilpikonnien suurimmat uhat. Niiden elämän vaarallisimmat hetket ovat kuitenkin heti kuoriutumisen jälkeen, jolloin niitä vaanivat muun muassa ketut, petolinnut ja ravut.

Jotta mahdollisimman moni kilpikonnanpoikanen pääsisi mereen asti, vapaaehtoistyöntekijät vartioivat niiden kuoriutumista.

Täysikasvuisena valekarettikilpikonnat ovat noin metrin pituisia. Niitä esiintyy ympäri maailman lämpimillä merialueilla. Muiden uhkien lisäksi kilpikonnien kantaa uhkaa niiden hidas lisääntymistahti.

Nykyään pesiviä naaraita arvioidaan olevan noin 60 000 yksilöä ja valekarettikilpikonnia suojellaan useilla kansainvälisillä sopimuksilla.

Osa Suomen kansallispuistoista on kasvattanut suosiotaan muita ripeämmin. Asia käy ilmi Metsähallituksen julkaisemista tilastoista.

Tilastojen mukaan käyntimääriään ovat lisänneet eniten Nuuksion, Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistot Uudellamaalla ja Lapissa. Niissä käyntimäärät ovat karttuneet kahdeksassa vuodessa runsaalla sadallatuhannella, Pallas–Yllästunturilla lähes 200 000:lla.

Muissa kansallispuistoissa kasvu jää alle 35 000:n.

Metsähallituksen luontopalveluiden luonnon virkistyskäytön päällikköä Anneli Leivoa tulokset eivät yllätä. Pallas–Yllästunturi ja Urho Kekkonen sijaitsevat Lapin matkailukeskuksissa, minkä vuoksi ne ovat vetovoimaisia vuoden ympäri.

Nuuksion suurta suosiota selittää pääkaupunkiseudun väestömäärä.

– Viheralueille on tarvetta kaupunkiympäristössä. Ihmiset haluavat virkistäytyä luonnossa. Se kiinnostaa heitä aidosti.

Leivo toteaa, että suosituimpien kansallispuistojen lähellä toimii usein monia yrityksiä, jotka tarjoavat majoitus-, ohjelma- ja ravitsemispalveluita.

– Siinä mielessä nämä puistot ovat enemmän tuotteistettuja, hän arvioi.

"Mittaustapamme on tarkentunut"

Tilastoissa käyntimäärät ovat laskeneet eniten Helvetinjärven, Lauhanvuoren ja Selkämeren kansallispuistoissa.

Pirkanmaan Helvetinjärvellä ja Lauhanvuoren kansallispuistossa Etelä-Pohjanmaalla laskua on ollut vuoden 2005 jälkeen toistakymmentätuhatta. Selkämerellä oli viime vuonna 25 800 käyntiä vähemmän kuin kolme vuotta sitten.

Kyseessä on kuitenkin tilastoharha, Leivo sanoo.

– Joskus on niin, että mittaustapamme on tarkentunut. Yleensä trendilaskut eivät ole todellisia, koska kaiken kaikkiaan kansallispuistojen käyntimäärät ovat nousseet.

Kahdeksassa vuodessa Suomen kansallispuistojen käyntimäärät ovat kasvaneet 1 410 000:sta 2 259 800:aan, ilmenee Metsähallituksen tilastoista.

Lähiympäristö nettoaa miljoonia

Metsähallitus uskoo käyntimäärien kasvavan edelleen.

Leivon mukaan luontomatkailu on suosittua niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän luonnehtii kansallispuistojen välillisiä vaikutuksia suuriksi.

– Tutkimme säännöllisesti, kuinka paljon kansallispuiston ympäristöön jätetään rahaa, niin sanottuun paikallistalouteen.

– Viime vuonna summa oli 115,5 miljoonaa euroa. Tämä vaikutus on merkittävin. On kansantalouden kannalta järkevää, että kansallispuistot tuottavat myös muuta kuin luonnon monimuotoisuuden hyötyä yhteiskunnalle.

Matkailun edistämiskeskuksessa luontomatkailua ei olla tilastoitu muutamaan vuoteen.

Kehityspäällikkö Terhi Hookin tuntuma on, että suuntaus on nouseva.

– Seuraamme jatkuvasti ulkomaisia tutkimuksia, ja luontomatkailun trendi on kasvava, Hook sanoo.

– Kansallispuisto on tunnettu brändi. Ne vastaavat hyvin vastuullisuustrendiin, sillä ne ovat luonnonsuojelullisia ja niissä kunnioitetaan kestävän kehityksen periaatteita.

Palveluiden on pelattava

Hookin mielestä Suomen kansallispuistoja olisi tuotteistettava nykyistä enemmän.

– Patikointireittien on oltava kunnossa ja palveluiden pelattava. Ulkomaisille matkailijoille on tärkeää, että on ruokailumahdollisuuksia, majoitusta, kahviloita, matkamuistomyymälöitä, hän havainnollistaa.

– Ylläpitorahat laskevat koko ajan. Kaikkea ei voi pitää tiptopkunnossa, vaan on valittava, mitkä ovat sellaisia valiokansallispuistoja, joihin matkailijoita kannattaa lähettää, jotta ei tule laatupettymyksiä.

Leivon mukaan kansallispuistojen käyntimääriä voi toistaiseksi kasvattaa ilman, että luonto vaarantuu. Suosituimpia polkuja sorastetaan, ja reitit valitaan puiston ehdoilla.

Ovatko kansantalouden ja luonnon edut ristiriidassa keskenään?

– Kun työ tehdään ammattitaidolla ja hallitusti, eivät. Luonnon monimuotoisuus on kansallispuiston vetovoima. Se on myös taloudellisten hyötyjen voimavara. Toisin sanoen sitä ei saa vaarantaa missään olosuhteissa, Leivo vastaa.