Moni keski-ikäinen suomalainen ei juuri pistä suuhunsa juolukkaa. Syynä siihen on muun muassa se, että juolukkaa pidettiin ennen erheellisesti myrkyllisenä marjana.

– Juolukka voi kuivuessaan hieman homehtua ja se puolestaan on voinut aiheuttaa esimerkiksi vatsavaivoja. Näin on ehkä käynyt pulavuosina, jolloin huonotkin marjat ovat kelvanneet ravinnoksi, sanoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio.

Simo Moision mukaan juolukka sisältää mustikan tapaan runsaasti sinisiä väriaineita, eli antosyaaneja sekä flavonoleja (kversetiiniä ja myrisetiiniä). Kversetiiniä juolukka sisältää runsaasti, antosyaaneja kaksinkertaisesti viljeltyyn pensasmustikkaan verrattuna.

Kversetiini on luonnon oma antihistamiini.

Juolukka muistuttaa ulkonäöltään mustikkaa, mutta marja on suipompi ja hieman kalvakamman sininen kuin metsämustikka. Juolukka kasvaa myös korkeammissa varvuissa kuin mustikka. Sen lehdet varisevat talveksi ja marja kypsyy mustikkaa myöhemmin.

Juolukalla hyvä sato ja moninainen käyttö

Arktiset Aromit – yhdistyksen mukaan juolukan sato on luonnossa suurempi kuin esimerkiksi lakan, karpalon tai metsävadelman sato.

– Juolukkaa riittäisi poimittavaksi, mutta pääosin sato jää luontoon, toteaa Simo Moisio.

Moisio muistelee, että joskus juolukkaa olisi käytetty myös tuotannollisesti esimerkiksi juomien lisinä.

Juolukan marjoja voi syödä sellaisenaan ja sitä voi käyttää puuroissa, keittona tai mehuna. Juolukkaa voi myös pakastaa ja sitä voi siten poimia samaan astiaan kuin mustikoitakin. Mustikkaan verrattuna juolukan maku on hieman miedompi.

Juolukkaa löytyy erityisesti kosteilta kasvupaikoilta, kuten rämeiltä ja rantametsistä.

Tulijoen rannan suojelualue on laajentunut Puolangalla. Luonnonperintösäätiö on ostanut Nalkin kylästä parin hehtaarin rantakaistaleen säätiön omistuksessa olevan kangasmetsä- ja rämealueen lisäksi. Suojelualueen koko on nyt yhteensä reilut 55 hehtaaria.

Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtajan Anneli Jussilan mukaan Kainuussa on monia hienoja metsäalueita.

Tulijoen alue on maisemallisesti merkittävä. Alueella elää myös monia vanhoissa metsissä viihtyviä lintulajeja kuten puukiipijä, pohjantikka ja kuukkeli. Lisäksi uudella rantakaistaleella sijaitsee valtava majavan pesä.

– Tulijoen suojelualue on laadullisesti huippupäätä meidän suojelukohteistamme. Se on iso koskematon alue, ja siellä on erittäin vanhaa puustoa. Maassa lojuu ikivanhaa lahopuuta.

Jussila kertoo, että vastaavia yhtä koskemattomia ja laajoja alueita ei tule vastaan edes vuosittain. Koska Luonnonperintösäätiön toiminta perustuu alueiden ostamiseen, merkittävän alueen löytyminen ei takaa sen päätymistä suojeluun Luonnonperintösäätiön kautta, jos maanomistaja ei halua sitä myydä.

Luonnonperintösäätiöllä on kaksi suojelualuetta Kainuussa. Toinen alue, Pahapuro, sijaitsee Ristijärvellä. Pahapuron suojelualueen koko on reilut 10 hehtaaria.

Monet heittelevät lannoitetta pitkin puutarhaa lokakuussa. Onhan kyseessä syyslannoitus. Oikea aika syyslannoitukselle on kuitenkin loppukesä, jolloin kasvit pystyvät vielä hyödyntämään ravinteet. Tämänkertaisessa Kukkaluukussa selvitetään, mitä syyslannoituksessa tulee ottaa huomioon.

Paikalliset kalastajat ovat löytäneet Lappajärvestä yksittäisiä täplärapuja. Näiden havaintojen vuoksi kalatalouskeskus koeravustaa nyt kalastajien kanssa kuukauden ajan Lappajärvellä. Koeravustuksella selvitetään, miten paljon ja missä päin järveä pelättyä täplärapua esiintyy.

Lapualainen Reino Niskanen on muuttanut eläkepäivillään lähes kokonaan mökilleen Lappajärven rannalle Alajärven Runnasinniemeen. Reino on kalastanut Lappajärvellä vuosikymmeniä, ja nyt eläkkeellä ollessa lähes päivittäin. Reinon kalaverkkoihin tuo Pohjanmaalla pelätty täplärapu on tarttunut.

– Joku täplärapu tuli viime vuonna tältä alueelta, ja tänä vuonna on tullut yksi täplärapu. Sen takia tässä haluttiin kokeilla, tuleeko niitä nyt lisää, Reino Niskanen selittää mukaanlähtöään koeravustuskeikalle.

Täplärapu tappaa jokiravun

Täplärapu on Amerikasta 1960-luvulla Suomeen levinnyt vieraslaji, joka uhkaa Pohjanmaan vesistöissä viihtyvää jokirapua. Pohjanmaan vesistöt ovat jokiravun suoja-aluetta, minne täpläravun istutukset on kielletty. Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemi tietää, mitä seuraa, jos täplärapu runsastuu Pohjanmaan vesissä.

– Se on samalla sitten naula suomalaisen jokiravun arkkuun, viimeinen naula. Se kantaa yleensä mukanaan rapuruttoa, täpläravulle tyypillistä ruton muotoa, joka kyllä tappaa tämän suomalaisen ravun lopullisesti, Paloniemi maalaa synkkiä pilviä.

Vieraslaji tykkää muikun ja siian mädistä

Täpläravusta on kiusaa myös kalastukselle.

– No, mitä nämä biologit kertovat, niin täpläravuille kelpaa hyvin tämä muikun mäti, joten tietenkin se muikkukantaa heikentää. Samoin siian mäti, ne on kai herkkua näille, kalastaja Reino Niskanen pohtii.

Rapu ei ole kiva vieras myöskään kalastajan verkoissa.

– Kyllä siinä yleensä joutuu vähän puukkoa käyttämään, että sen sieltä pois saa. Lankoja joutuu katkomaan, Reino Niskanen tuumaa.

Taustalla luvattomia istutuksia?

Miten täplärapu on Lappajärveen päätynyt, sitä voi vain arvailla.

– Oletettavaa on, että sen on joku mökkiläinen tuonut tänne ja toivonut sillä pelastavansa Lappajärven raputilanteen. Jotain tällaisia syitä voi olla taustalla, toiminnnanjohtaja Marko Paloniemi arvioi.

– Kaksi asiaa ihmiset kun muistaisivat ravustukseen liittyen. Toinen on se, että ei siirretä omatoimisesti rapuja vesistöstä toiseen ja toinen se, että merrat desinfioidaan, jos niitä käytetään useammassa kuin yhdessä vesistössä, Paloniemi jatkaa.

Tiistain koeravustuskeikalla Lappajärvestä koettiin viitisenkymmentä mertaa. Niistä ei löytynyt täplärapua, mutta ei myöskään kotoista jokirapua. Koeravustukset kestävät Lappajärvellä kuukauden ajan. Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskus ei tee tänä kesänä muissa vesistöissä täpläravun koeravustuksia. Viime vuonna koeravustettiin Ähtärinjärvellä. Sieltä löytyi enemmän täplärapua kuin jokirapua.

Pohjanmaan kolaritilastot ovat pitkään hyötyneet alueen matalasta hirvikannasta. Nyt hirvikantaa olisi varaa jopa hiukan nostaa, enteilee Pohjanmaan riistaneuvoston tuore puheenjohtaja.

– Ajatuksia on ollut, että sitä voitaisiin jopa vähän nostaa tästä, sanoo kauhajokelainen Pauli Kiviluoma.

Kiviluoma aloitti riistaneuvoston puheenjohtajana elokuun alussa. Tämän lisäksi hän edustaa pohjalaisia valtakunnallisessa riistaneuvostossa. Kiviluoma on pitkän linjan riistamies, sillä hänellä on noin 50 vuoden metsästäjäkokemus.

Hirvistä puhutaan syksyn aikana enemmänkin, kun Pohjanmaa saa uuden hirvitalousalueen.

– Maailman sivu on tiedetty, että hirvet sahaavat edestakaisin rannikko-Pohjanmaan ja sisämaan vällillä, vähän vuodenajasta riippuen. Nyt on luotu puitteet sille, että voidaan hoitaa alueet yhteisesti ja saadaan järkyttävät kannanvaihtelut tasaantumaan, Kiviluoma sanoo.

Susien hoitosuunnitelma päivänvaloon

Suurpedoista etenkin karhujen ja susien määrä herättää myös Pohjanmaalla kiivasta keskustelua. Keskiviikkona alkaneelle metsästyskaudelle Pohjanmaa sai viisi karhunkaatolupaa, joista Etelä-Pohjanmaalle meni kolme ja Keski-Pohjanmaalle kaksi lupaa.

– Viime vuonna lupia oli vähän enemmän, mutta nyt ministeriö sitä laski. Määrä varmaan elää karhukannan mukaan eli miten karhu runsastuu, Pauli Kiviluoma uumoilee.

Susien määrästä on puolestaan parhaillaan tekeillä sudenhoitosuunnitelma, jonka on määrä valmistelua vuoden loppuun mennessä. Parhaillaan kuullaan sidosryhmiä ja pyritään saamaan kaikkia tyydyttävä lopputulos.

– Asia on tarkoitus saada sellaiseen kuosiin, että ihmiset ja sidosryhmät hyväksyvät sen. Ja ennen kaikkea ne ihmiset, jotka joutuvat susien keskellä kylillä elämään.

– Susi on kivulias asia tässä suomalaisessa yhteiskunnassa, Kiviluoma tuumaa.

Riistaneuvoston puheenjohtaja ei usko, että kädenväännössä lopputulos kuitenkaan vesittyy.

– Siellä on talebaanit molemmin puolin, mutta suurin osa kansasta varmasti järkevällä tasolla ymmärtää, että jonkinmoinen susikanta pitää meillä olla ja kyse on vain kannan hoitamisesta.

Alueilla, joilla mustikkasato on tänä kesänä ollut heikko, saattaa juolukkaa löytyä runsaasti, sillä juolukka ei ole yhtä hallanarka kukinta-aikana kuin mustikka.

Juolukka muistuttaa ulkonäöltään mustikkaa, mutta on suipompi, kookkaampi ja hieman kulmikas. Marja on väriltään harmaansininen, sisältä mustikkaa vaaleampi. Se on mehukas ja maultaan mieto.

Monikäyttöinen variksenmarja

Variksenmarja on Arktiset Aromit ry:n teettämien tutkimusten mukaan edelleen heikosti tunnettu. Luonnonvaraisena variksenmarjat kasvavat kaikkialla Suomessa.

Variksenmarjan satokausi jatkuu elokuusta ensilumiin saakka. Marjat ovat kiiltäviä, tummansinisiä tai mustia. Ne sisältävät kohtuullisesti C-vitamiinia ja runsaasti kuitua.

– Variksenmarja on monikäyttöinen. Siitä voidaan valmistaa juomia, hilloja, viinejä ja hyytelöitä sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden marjojen kanssa. Suomessa vain muutamat yritykset käyttävät raaka-aineenaan variksenmarjaa eli kaarnikkaa.  Yritysten kannattaisi jalostaa variksenmarjasta tuotteita ravintoloille, Simo Moisio Arktiset Aromit ry:stä toteaa,. 

– Marja soveltuu suomalaisena erikoismarjana erinomaisesti suomalaiseen ruokakulttuuriin, Moisio muistuttaa.

Antioksidantti ja myrkytysten ehkäisijä

Suomalaistutkimuksissa variksenmarjan on todettu estävän ruokamyrkytyksiä aiheuttavan Bacillus-suvun bakteerien kasvua.

Norjalainen tutkimusryhmä puolestaan kartoitti viljojen, juuresten, vihannesten, palkokasvien, hedelmien ja marjojen antioksidatiivisuutta. Tutkituista marjoista variksenmarjalla oli ruusunmarjan jälkeen seuraavaksi suurin kokonaisantioksidanttipitoisuus. Suomalaistutkimuksessa verrattiin 92:n kasvikunnan tuotteen kykyä estää rasvan hapettumista. Marjauutteiden antioksidanttiteho oli suurempi kuin monien yrtti- ja lääkekasviuutteiden. Tehokkain oli variksenmarja.

Metsästyskausi alkoi toden teolla keskiviikkona puolilta päivin vesilintujahdilla alkaessa. Jahtikausi alkoi virallisesti jo sunnuntaina kyyhkyn metsästyksestä, mutta lukuisammin joukoin metsämiehet ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle vasta keskiviikkona.

Meri-Lapissa jahtiin päästiin hyvissä olosuhteissa, sillä pilvinen ja sateinen sää saa vesilinnut lentämään matalalla ja helpommin haulien ulottuvissa.

Torniolaisen Arto Rahkosen jahtiporukka ampui heti jahdin avauksessa puolenkymmentä lintua.

– Tämä oli kyllä poikkeuksellisen hyvä jahdin aloitus. Täytyy sanoa, että enpä muista että lähivuosina olisi ollu näin hyvä lento, Rahkonen kehuu.

Kaakamoniemen pohjoispuolen edustalla metsästänyt porukka otti jahdin aloituksen maltillisesti, vaikka lähialueilta ensimmäiset laukaukset kajahtivat jo muutamaa minuuttia vaille puolen päivän. Ehkäpä kiireisimpien jahtimiesten kello hieman edisti?

– Avaus on kuitenkin loppupeleissä aika lyhyt - puolisen tuntia ja sitten voi olla taas saman verran hiljaista ennenkuin lento alkaa taas. Täällä ollaan taas passissa sitten iltalennolle kymmenen puoli yhdentoista aikaan - sorsahan lentää mielellään hämärissä, Rahkonen tuumaa.

Keskiviikkona alkoi vesilintujahdin lisäksi myös karhunmetsästys. Läntisellä poronhoitoalueella lupia on 12 karhun kaatoon.

Porin Kirjurinluodossa sijaitsevan kasvihuoneen sisältö saa kävijät hieraisemaan silmiään. Tutuista apteekin pilleripurkeista pilkottaa erilaisten kasvien taimia. Taimien kerrotaan antavan apua erilaisiin vaivoihin uudella tavalla.

– Ajatuksena on, että jos ihminen kaipaa apua johonkin vaivaan, hän voi ottaa mukaan sen pilleripurkin, jossa siihen vaivaan sopiva hoitokasvi on. Kun ihmiset alkavat hoitaa näitä kasveja, niin he saavat samalla selville miten nämä kasvit voivat hoitaa hoitajaansa, kertoo kuvataiteilija Reetta Partanen.

Hoito-niminen kasvihuone on yhteisöllinen taideteos, jossa käytettyihin pilleripurkkeihin on istutettu rohtokasveja. Purkkehin on kirjoitettu jokaiselle kasville yksilöllisesti laadittu hoito-ohje. Vieraat voivat ottaa kasvin mukaansa ja istuttaa sen purkin kyljessä kerrottuun, kasville suotuisaan kasvupaikkaan.

Kasvinhoitaja kukoistaa

Idean taustalla oleva Reetta Partanen haluaa pohtia teoksensa kautta voivatko antaminen, saaminen ja huolehtiminen vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin.

– Uskon, että jos kasvinhoitaja saa sen kukoistamaan, niin se auttaa myös hänen vaivoihinsa. Luonnon ja ihmisten hyvinvoinnista ja sairauksien hoitamisesta puhutaan voimakkain kärjistyksin, mutta en usko, että ne ovat ristiriidassa keskenään.

Taideteos on esillä Satakunnan Vihertietokeskuksen pihalla 7.9. asti. Ihmiset voivat vierailla siellä vapaasti haluamanaan ajankohtana.

– Toivon, että innostusta riittää, sillä eivät nämä kasvit pilleripurkeissa kauaa selviä ilman hoitoa, Partanen kannustaa.

Kannonkoskelainen Kimmo Leppänen osti Vapolta tyhjiin nostetun turvesuon vuonna 2011. Jukkosuo päätyi Leppäselle melkein vahingossa.

– Jotenkin sattumalta kävin Vapon nettisivuilla ja siellä oli myynnissä tämä tuttu suo. Tilaisuuteen piti tarttua, koska kosteikot ja riistanhoito olivat kiinnostaneet minua jo pitkään, kertoo Leppänen.

Reilun 20:n hehtaarin alueesta 12 hehtaaria on varattu vesilintujen käyttöön. Leppäsellä on nykyään vähän isommat kuraleikit kuin pikkupoikana.

 – Tämä on tämmöinen oma Puuhamaa.

Kosteikoissa suuri on kaunista

Kosteikon perustaminen alkoi säädettävän padon rakentamisella, jotta vesi ei karkaa alueelta. Lisäksi suolle on rakennettu muutamia maavalleja, joiden tehtävänä on hidastaa veden juoksua ja pidättää ravinteita.

Jukkosuo on erinomainen poikastuotantoalue vesilinnuille. Laajalle alueelle mahtuu pesimään useampikin pari ja matalasta vedestä löytyy poikasille ravintoa.

Mainio pesimispaikka näkyy jo nyt seudun vesilintukannassa. Jukkosuon ympärillä on toistakymmentä pienempää kosteikkoa, joilla harrastetaan lintujen ruokintaa. Kannonkosken-Kivijärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Heikki Taskinen kertoo, että vesilintuja on alueella huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.

Eurot uppoavat suohon

Kimmo Leppänen metsästää kosteikon ympäristöstä pienpetoja, sillä se edesauttaa lintujen pesimistä. Siivekästä riistaa Leppänen ei itse paljon verota.

– Viime syksynä en ampunut yhtään. Täällä ovat toiset käyneet ammuskelemassa. Ensimmäisen syksynä ammuin muutaman linnun, ehkä kolme tai neljä, tunnustaa Leppänen.

Leppänen pani tänä syksynä nettikauppaan ilmoituksen muutamista linnustusluvista alueelle. Kolmen tunnin päästä kaikki paikat oli varattu. Bisnestä kosteikolla ei tehdä, sillä kaikki eurot, mitä alue tuottaa, uppoaa käytännössä suohon.

Yksi harrastaa moottoripyöräilyä, toinen jotain muuta ja se kaikki maksaa. 

– En minä näkisi että tämä huonoin mahdollinen harrastus on. Ei tällä tienaamaan pääse - kyllä tässä miinukselle mennään koko ajan ja reippaasti, nauraa Leppänen.

Lestijärven hakeosuuskunta kiistää, että sen voimalaitos olisi aiheuttanut ympäristöyhdistyksen kuvaamia ongelmia ympäristölle. Lestijärven ympäristöyhdistys väitti kunnanhallitukselle lähettämässään kirjeessä, että laitoksen nokipäästöt ovat pilanneet keskustaajaman ja aiheuttaneet korvaamatonta vahinkoa ympäristölle.

– Haluaisin ympäristöyhdistyksen osoittavan, että missä on mitattu, kuka on mitannut ja mitä on mitattu. Täytyy olla jotain tutkimustuloksia tueksi, jos näin kovia syytöksiä heittelee, sanoo Lestijärven hakeosuuskunnan toimitusjohtaja Harri Kavanterä

Kavanterä myöntää, että laitoksella on ollut joitakin yksittäisiä käyttöhäiriöitä. Nämä ovat myös kunnan tiedossa.

– Hakevoimalalla on ollut ajoittain nokiongelmia, mutta ne eivät ole olleet jatkuvia. Niitä on esiintynyt vuosittain aina jonkun päivän ajan, kuvailee kunnan teknisessä toimessa ympäristöasioista vastaava Arto Hautala.

Ongelmat vanhassa järjestelmässä – uusi tuottaa myös bioöljyä

Lestijärvellä otettiin viime syksynä käyttöön vanhojen hakekattiloiden rinnalle uuteen tekniikkaan perustuva polttomenetelmä. Prosessissa hakkeesta saadulla energialla hajotetaan vesi vedyksi ja hapeksi. Tästä syystä prosessia kutsutaan veden polttamiseksi. Kaasu johdetaan turbiiniin sähköntuotantoon, laitos toimittaa myös lämpöä.

– Emme päässeet talvella ajamaan uutta järjestelmää kunnolla, koska siinä oli lieviä teknisiä ongelmia. Uusi järjestelmä ei ole tuottanut mitään päästöjä, korostaa Kavanterä.

Uuden polttojärjestelmän kehittäjä Timo Heimonen Turos Team Oy:stä sanoo, että uutta järjestelmää päästiin hyödyntämään kunnolla vain helmikuussa. Uuden järjestelmän käyttöönottoa hankaloitti se, että kunta oli antanut yhtiölle liian suuret lähtötiedot lämmöntarpeesta. Kunta oli ilmoittanut jatkuvan tarpeen olevan 1,2-,1,8 megawattia kun lämpöä kuluikin vain 0,5- 1 MW. Väärien laskelmien ja lämpimän talven johdosta laitetoimittaja joutui tekemään suuria muutoksia järjestelmään, koska kaukolämpöverkko alkoi kiehua..

– Uuden järjestelmän integroiminen vanhaan osoittautui odotettua vaikeammaksi. Itse tekniikka toimi erinomaisesti, siihen olemme tyytyväisiä. Kaasutin toimi kuin ajatus, sanoo Heimonen.

Turos Team asensi tammikuussa voimalaan myös synteettistä bioöljyä valmistavan laitteiston.

– Saimme yhdellä irtohakekuutiolla 1,2 MW lämpöä ja 20 litraa synteettistä bioöljyä. Kuulemani mukaan Lestijärven vanhoissa hakekattiloissa tarvitaan 1 megawatin tuottamiseen 1,6 irtokuutiota haketta, sanoo Heimonen.

Heimosen mukaan yhtiö pääsee bioöljyn laadussa samalle tasolle kuin esimerkiksi UPM.

"Tiedossani on vain yksi asiasta valittanut"

Hakeosuuskunta joutui käyttämään talvella vanhoja kattiloitaan suunniteltua enemmän, koska uudesta järjestelmästä ei saatu vielä haluttua irti.  Uusi "veden polttoon" perustuva tekniikka ei ole ollut käytössä huhtikuun alun jälkeen, koska lämpimillä ilmoilla sähkön ja lämmön yhteistuotanto ei ole kannattavaa. Niinpä se ei ole syynä kesällä ilmenneisiin ongelmiin.

– Tiedossani ei ole, että muut kuin ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja olisi valittanut hakevoimalasta. Hän asuu aivan piipun alapuolella alle 50 metrin päässä voimalasta. Ymmärrän hyvin häntä, koska nämä muutamat poikkeustilanteet ovat häirinneet häntä, sanoo Kavanterä.

– Lähialueen asukkaat ovat ottaneet yhteyttä minuun ja olen joutunut tässä asiassa puhemieheksi. Ympäristöyhdistyksessä asiaa on käsitelty säännöllisesti, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Viitasalo.

Ympäristöyhdistyksen kirjeessä viitataan siihen, että voimala joutuisi talvella ajamaan vanhoilla alimitoitetuilla kattiloilla haketta ylikierroksilla. Tämän vuoksi palaminen olisi epätäydellistä ja nokea leviäisi ympäristöön.

– Näin ei ole enää tehty. Olemme siirtyneet siihen, että otamme öljykattilan tueksi kun pakkanen laskee 20 asteeseen. Näitä päiviä on vuodessa viidestä kuuteen. Viime talvena ei ollut minkäänlaisia nokiongelmia, sanoo Kavaneterä.

Hämäläisen tilalla Juvalla kotkottaa 3500 laidunkanaa kahden hehtaarin alueella. Tuotantomuoto on harvinainen Suomessa, sillä laidunkanatiloja on Suomessa vain muutamia. Laidunkanat levisivät Suomeen noin vuosi sitten Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Juvalla Hämäläisen tilalla ensimmäinen vuosi on sujunut hyvin.

 – Me lähdettiin tähän ilman mitään odotuksia, ja nyt näyttää siltä, että tämä ruskea kana viihtyy ulkona ja on soveltunut hyvin tänne. Kyllä me jatketaan, kun on nämä olosuhteetkin luotu, tilan isäntä Jyri Hämäläinen kertoo.

Tuotantomuoto on haasteellinen toteuttaa Suomen ilmastossa, sillä EU-säädösten mukaan kanojen pitää viettää 9 kuukautta vuodesta ulkona.

–  Talvella tyynellä pakkasella saattavat käydä ulkona, mutta muuten ovat kylmällä sisällä. Onhan tämä haasteellista säädöstenkin takia. Määritellään, että millä tavalla lintuja tarvitsee pitää. Niiden pitää olla läpi vuoden ulkona ja se ulkoiluala on aika iso ja hankalakin järjestää, Hämäläinen tuumii.

Terassilla hengailevat kanat munivat vasta iltapäivällä

Siipikarjaliiton mukaan Suomessa on yhteensä 300 kanalaa. Laidunkanaloiden osuus on siis pieni eikä laidunkanojen munia virallisesti tilastoida. Hämäläiset ovat saaneet kanalan munat kuitenkin kaupaksi ja ovat tyytyväisiä tuotantotahtiin.

– Munat ovat menneet yllättävän hyvin kaupaksi, varsinkin tämä ruskea on yllättänyt, Hämäläinen toteaa.

Hämäläisten kanojen munat kerätään yleensä aina aamupäivisin. Kuitenkin välillä munia kerätään myös iltapäivisin, sillä Hämäläisten kanat ovat yllättäen aamu-unista sorttia. Niiden illat saattavat nimittäin venyä kanalan ulkoterassilla.

– Aamuisin tai aamupäivisin ne munivat pesiin, ja sieltä ne munat kerätään. Tosin sitten ne, jotka ovat terassilla notkuneet illalla munivat iltapäivisin verkkoaidan viereen, sinne aina ajoittain pesiä ilmestyy. Terassilla ne viihtyvät varsinkin silloin, kun ilta-aurino paistaa, Hämäläinen nauraa.

Karhunmetsästys alkoi tänään. Jahtiporukat ovat lähteneet jo aamuyöstä liikkeelle, sillä kosteassa metsässä koirat saavat paremmin vainun karhuista.

Kaakkois-Suomessa saa tulevalla metsästyskaudella kaataa kaksitoista karhua. Alueella arvioidaan olevan 165–185 karhua. Viimeisen neljän vuoden aikana alueella on kaadettu kymmenen karhua. 

Lähdimme Lappeenrannassa metsästäjien mukaan katsomaan, miten saalistus etenee.

Hydrogeologi Maija Jylhä-Ollila Rambollista kertoo, että osa Lopen Räyskälän vesimittausten tuloksista on osoittautunut vääriksi.

Virheet on jo korjailtu. Jylhä-Ollilan mukaan virheet eivät kuitenkaan ole sellaisia, jotka vaikuttaisivat pohjavedenpumppauskokeilun lopputuloksiin,

Räyskälän asukkaat ovat Forssan vesihuoltoliikelaitoksen pumppauskokeilun aikana viestittäneet, että koepumppaukset vaikuttavat Räyskän lampien vedenpintaan.

Ramboll puolestaan sanoo, että pumppaukset vaikuttavat vain yhden lammen, eli Parkuvan veden pintaan. Parkuvan mittaustuloksissa ei virheitä ollut.

Forssan vesihuoltoliikelaitos jatkaa kiistanalaisia koepumppauksia syyskuun loppuun saakka, johon laitoksella on lupa.

Kansainvälinen työleiri on tuonut Lestijärvelle kymmenkunta nuorta aikuista kunnostamaan soraikkoja taimenille. Kansainvälisten vieraiden kanssa Lehtosenjoen soraikkoja kunnostavat Lestijärven yläkoululaiset.

Toiseksi viikoksi nuoret siirtyvät Vetelin Räyrinkiin Forsbackankoskelle. Leiriläisiä on Venäjältä, Tsekistä, Espanjasta, Kreikasta, Ranskasta ja Sloveniasta.

Lehtosenjoen kunnostustyö on raivaamista, kivien siirtelyä, kutusoran kantamista.

– Monenlaista hommaa täällä ryteikössä on, tiivistää hankevetäjä Satu Järvenpää Pohjanmaan vesi- ja ympäristö ry:stä.

Urakointi on osa purotaimenen elinolojen parantamista alueella. Lehtosenjoki on Lestijärveen laskevista jokiuomista suurin.

Korpelan kalatie avattiin aiemmin vuonna, ja jatkossa on mahdollista, että kala pääsee nousemaan mereltä aina Lehtosenjoelle asti. Vielä taimenet eivät ole sinne asti tulleet. Tähän toivotaan muutosta:

– Toiveita on. Sitten alkuperäistä kantaa saataisiin nousemaan tänne, sillä tämä on hyvä paikka, sanoo Järvenpää.

Hiki virtaa ja uni tulee aikanaan

Lehtosenjoella kunnostetaan kolme koskipaikkaa, urakka-alue on puolisen kilometriä.

– Katsotaan nyt, kuinka paljon me jaksetaan näiden nuorten kanssa tämän viikon aikana tehdä töitä, myhäilee Lestijärven kalastuskunnan varaesimies Timo Lappi.

Työtä jää paljon vielä leirin loputtuakin. Kovaa työ on myös Lapin mielestä:

– Siinä saa vääntää kiveä, kiskoa juuristoa irti ja hakata puronvartta auki. Kyllä täällä hiki virtaa – ja nukuttaa!

Vojta Komarek Tsekistä pitää työtä kovana, mutta työskentely Suomen kauniissa luonnossa tekee urakasta nautittavan. Kyseessä on hänelle ensi kerta tällaisessa työssä ja vapaaehtoistyössä.

– Rakastan luontoa ja teen mielelläni työtä sen eteen, mies perustelee Lestijärvelle tuloaan.

Leirien taustalla on vesistöjä ja ympäristöä kunnostava Vyyhti-hanke. Lestijärvellä kunta hoitaa nuorten majoituksen ja kalastuskunta osallistuu kuljetuksiin. Vuoden lopussa päättyvän Vyyhti-hankkeen merkeissä uutta leiriä ei ainakaan ole tulossa.hankevetäjä Satu Järvenpää toivoo, että uusia leirejä nähdään muiden suojissa.

– Maailmalta löytyy kiinnostusta tulla Suomeen puroja perkaamaan. Toivottavasti yhteistyö jatkuu! sanoo hankevetäjä Satu Järvenpää.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Samuli Heikkisen mukaan syytä siihen, miksi susi oikein ulvoo, ei juuri tiedetä.

– En ole aivan varma, onko sitä tutkittu kunnolla, mutta selvää on, että kyse on viestimisestä. Sudet eivät ole kovin hyviä haukkumaan, liekö haukkuvat lainkaan. Mutta viestintään tämä selkeästi liittyy.

Heikkinen kertoo ulvonnan olevan usein viestintää pentujen ja alfaurosten välillä.

– Kun susi ulvoo, niin ne viestittävät toisilleen mahdollisesti silloin, kun tulevat pentujen luokse. Jos esimerkiksi aikuiset ovat saalistamassa tai saaliilla, niin tällöinkin ulvotaan.

Susienkin vuosi on kääntymässä kohti syksyä ja talvea. Tämä näkyy erityisesti pentujen elämässä.

– Pennut alkavat olla isokokoisia ja osallistuvat jo mahdollisesti saalistukseen. Lauman jäsenet alkavat olla kookkaita, ja on selvästi nähtävissä, että pennut ovat aikuistumassa, tutkija Samuli Heikkinen kertoo.

Vaikka suden vuodenajat eivät juuri eroa toisistaan, uskoo Heikkinen syksyn olevan susille parasta aikaa.

– Ei ole lunta eikä kylmää vaikeuttamassa saalistusta ja liikkumista, ja on kohtuullisen lämmintä. Riistaa ne pyrkivät saamaan mahdollisuuksien mukaan.

Merikarvian perussuomalaiset tahtovat kansanäänestyksen tuulivoimasta. Pohjois-Satakunnassa sijaitsevaan rannikkokuntaan suunnitellaan useita tuulivoimaloita.

Perussuomalaisten mielestä äänestyksen pitäisi koskea Korpimatin, Peipun, Filppulan, Köörtilän ja Lammelan tuulipuistosuunnitelmia.

– Kuntalaisten mielipide pitää ottaa vakavasti huomioon. Kunnassamme asuu 3 000 ihmistä. Lisäksi on otettava huomioon mökkiläisten näkemykset, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Hans-Peter Anttonen perustelee.

Useat merikarvialaiset ovat arvostelleet Korpimatin tuulipuistosuunnitelmaa, koska se uhkaa heidän mielestään alueen luontoa. Asiasta tehdyssä kuntalaisaloitteessa nostetaan esille huoli alueen merikotkista, joiden pelätään kärsivän tuulivoimaloista.

Elokuu on ollut Meri-Lapissa harvinaisen sateinen. Varsinkin muutamana viime päivänä vettä on tullut oikein urakalla.

Esimerkiksi Aapajärven mittauspisteessä Torniossa maanantain ja keskiviikon välisenä aikana on satanut jo 110 millimetriä. Mittauspiste löytyy myös Torpista, missä on satanut tähän mennessä 79 millimetriä.

Sateisin päivä on tähän mennessä ollut maanantai, jolloin vettä tuli taivaalta Aapajärvellä 54 millimetriä.

– Varoitusrajana vuorokautisessa sademäärässä pidetään 50 millimetriä. Kesäaikaan varoituksissa käytetään kuitenkin useimmin tuntisademäärää, sillä nopeat rankat kuurot aiheuttavat enemmän hankaluuksia, kertoo meteorologi Pauli Jokinen.

Aapajärvellä on tässä kuussa satanut jo 137 millimetriä. Kemi-Tornion sademääräennätys Ilmatieteen laitoksen tilastoissa on juuri tuo sama, eli 137 millimetriä. Koko elokuun keskimääräinen sademäärä on Meri-Lapin alueella noin 70-80 millimetriä.

Ennusteiden mukaan sää jatkuu epävakaisena. Vettä tulee erityisesti Perämereltä Koillismaalle ulottuvalla alueella.

Kainuussa tuulivoimalat ovat niin uusi asia, että ensimmäiset rakennusluvat ovat vasta haussa. Kaava sallii tuulivoimapuistot, mutta asukkaiden mielessä on silti kysymyksiä. Näin Hyrynsalmen ja Suomussalmen rajamaastoon suunnitellun tuulivoimapuiston mökkinaapuri Hannu Westerinen.

– Mahdollinen meluhaitta on se, mitä siinä eniten miettii. Miten paljon sitä melua omalle tontille tulee?

Suomussalmen ympäristösihteeri Jukka Korhonen tuumaa, että melu on kauaskantavaa matalaa jurnutusta, lisäksi tulee siivistä heijastelevat valot sekä väkisinkin muuttuva maisema. Korhosen mukaan haitoista kerrotaan ympäristövaikutusten arviointiselosteessa suhteellisen hyvin, mutta silti kyse on uudesta asiasta. Hän toivoo, että kainuulaiset eivät olisi pelkästään mielikuvien varassa.

– Kyllä siinä varmasti monelle yllätyksiä tulee, kun tällainen kohtuullisen mittava rakennelma ilmestyy tuttuun maisemaan.

Tuulivoimapuistossa saa käydä marjastamassa ja metsästämässä

Metsähallituksen Laatumaan suunnitelmissa on rakentaa Kivivaara–Peuravaaran alueelle 33 tuulivoimalaa ja kaksi sähköasemaa. Tuulivoima-asiantuntija Heli Harjulan mukaan kainuulaiset eivät ole kyselleet puistosta sen enempää kuin muuallakaan maassa on tuulivoimasta kysytty. Yksi huoli on ollut se, että suljetaanko alue rakentamisen jälkeen.

– Rakentamisen aikana kulkemista joudutaan turvallisuussyistä rajoittamaan. Puiston valmistuttua alueen virkistyskäyttö, marjastus ja metsästys voivat jatkua ihan entisellään. Alueita ei suljeta.

Puiston mökkinaapuri Hannu Westerinen muistuttaa, että mökkiläisen unelmana on suhteellisen koskemattomana säilyvä ympäristö.

– Jos mökin viereen pykätään tällainen teollisuusalue, niin kyllä siitä monenlaisia kysymysmerkkejä nousee. Kyllä se mietityttää, minkä verran voimalat vaikuttavat alueen luonnollisuuteen ja siihen, miten se valmistuttuaan soveltuu virkistyskäyttöön.

Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkijan Risto Jalkasen mukaan kuusensuopursuruoste on tullut kuuseen suopursulta tänä kesänä kasvaneisiin neulasiin ja aiheuttaa siinä taudin ja värittymisen. Sieni siirtyy takaisin suopursuun ja mahdollisesti ensi kesänä taas kuuseen.

- Sitä on ollut nyt Etelä-Lapissa ja varsinkin Rovaniemellä. Sanoisinko näin tuhotutkijana, että harvinaisen upean näköisenä ilmestyksenä. Tuli mieleen, kun näin niitä Napapiirillä Pajakylän ympäristössä se, kun japanilaiset turistit talvella luulevat matkanjärjestäjien spreijanneen koivut valkoisiksi silloin kun ne ovat hyvässä huurteessa. Tässä tapauksessa ne varmaan ajattelevat, että nyt on kultamaalia laitettu kuusiin, että ne ovat hienon näköisiä. Ne olivat todella sitä, kuvailee erikoistutkija Risto Jalkanen.

Huolimatta siitä, että kuusensuopursuruoste tuhoaa uusimman neulasvuosikerran, on tavallista, että kuusi selviää taudista.

- Se tappaa neulaset, ei versoja eikä silmuja. Ne voi kuolla kuitenkin talven aikana jos nopeasti tulee talvi eli nopeat lämpötilamuutokset. Ne voi talvella kuivua, mutta se on aika harvinaista. Se yleensä vaatii useamman peräkkäisen suopursuruostevuoden jotta näin tapahtuisi, rauhoittelee erikoistutkija Risto Jalkanen.

Huolimatta siitä, että kuusi menettää uusimman ja tehokkaimman neulasvuosikerran, jää kuuselle neulasvuosikertoja jäljellä vielä kuudesta kahteenkymmeneen riippuen kasvupaikasta, puun iästä ja koosta. Jalkasen mukaan jäljelle jäävät korvaavat kyllä menetetyn eikä todennäköisesti yhden vuosikerran menetyksellä ole mitään kasvuvaikutuksia.

Ruostetta muissakin puissa

Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkijan Risto Jalkasen mukaan tänä kesänä on tavattu harvinaisen paljon muitakin ruostesieniä Lapin luonnossa. Kuluvaa vuotta voi siten kutsua ruostevuodeksi.

- Ehkä selkeimmin näkyviä ovat nuo pajujen ruosteet ja täällä Etelä-Lapissa varsinkin halavanruoste. Se kiertää lehtikuusen ja halavan väliä. Se näkyy tuolla maastossa oranssinkeltaisina ja myöhemmin vähän ruskehtavankeltaisina lehtinä ennen kuin lehdet putoaa alas.

Myös raidat ovat Jalkasen mukaan suurelta osin värittyneitä ruostesienten takia. Sieni ei kuitenkaan ole halavanruoste vaan oma lajinsa.

- Itse asiassa pajujen ruosteen aiheuttavat kaksikin eri sienilajia. Sitten on jopa isoja haapoja, puhumattakaan nyt taimikoista tai vesakoista. Haavan lehdet ovat kääntyneet keltaiseksi. Siinä on kyseessä tämä yleinen paha, männynversoruoste. Se siis kiertää haavan ja männyn väliä, selvittää metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Risto Jalkanen.

- Kaupunkialueella näkyy noissa poppeleissa olevan ruostetta, ruttojuuressa näkyy myös olevan. Männyllä on ollut männynneulasruostetta. Siis harvinaisen paljon erilaisia ruostesieniä on ollut kesän aikana liikkeellä. Lisäksi sitten on ollut tervasrosoa männyissä. Se ei kuitenkaan ole puhjennut nyt vaan tämä kesä on ollut suosiollinen sen sienen leviämisen kannalta ja ne tuhot voivat näkyä sitten useiden vuosien päästä, lisää Jalkanen.

Kylmä alkukesä ja kuuma heinäkuu ei näy puustossa

Huolimatta siitä, että kesäkuu oli historiallisen kylmä ja toisaalta heinäkuu historiallisen kuuma, ei se erikoistutkija Risto Jalkasen mukaan juuri näy puustossa ja hyvin vähän muissakaan kasveissa.

- Se on itse asiassa aika jännää, että puustossa ei varsinaisesti näistä tekijöistä johtuvia vaivoja näy. Siellä on sitten muita tekijöitä. Ehkä enemmänkin joku aluskasvillisuus, nurmikot ja hyvin monien putkikasvien lehdet ovat jo nyt kellastuneet. Jossain määrin metsissä myös mustikka on punertavaa ilman, että siellä on ollut hallaa. Se on merkki siitä, että siellä on ollut kuitenkin vedenvajausta tämän kuumuuden takia, sanoo erikoistutkija Risto Jalkanen.

Männyn osalta kesä on vaikuttanut lähinnä paksuuskasvuun. Pituuskasvu alkoi jo huhti-toukokuussa ja loppui jo kesäkuussa joten kylmä kesäkuu ei siihen Jalkasen mukaan vaikuttanut. Pituuskasvu ehkä vähän viivästyi ja varsinainen silmu muodostui heinäkuun alkupuolella.

Vaikutusta on kuitenkin Jalkasen mukaan ollut varmasti paksuuskasvuun, jota me ei nähdä silmin. Jalkanen uskoo, että se varmasti on  paljon pienempi kuin mitä se olisi normaalisti.

- Paksuuskasvu rajoittuu kesä-heinäkuuhun. Silloin tulee lähes 90 prosenttia kaikesta paksuuskasvusta. Kun ajasta puolet on ollut kylmää niin silloin puu ei ole voinut tuottaa soluja ja heinäkuussa on ollut taas liian lämmintä ja korkeita lämpötiloja jolloin ilmaraot on pitänyt laittaa kiinni ja yhteyttäminen on ollut vähäistä ja kasvu on jäänyt paljon pienemmäksi kuin mitä se olisi voinut olla, arvelee erikoistutkija Risto Jalkanen.

Paras lämpötila kasvun kannalta on noin 20 astetta.

Onko ruoste vienyt näyttävän ruskan

Erikoistutkija Risto Jalkanen kertoi olleensa vielä viikko siten sitä mieltä, että Lappiin tulee oikein hyvä ruska, koska lämpöä ja valoa on ollut heinäkuun aikana hyvin. Tästä syystä sokerin tuotanto on kuitenkin hyvin plussan puolella.

- Nyt sitten on kääntynyt kylmemmäksi ja ehkä juuri kylmän kesäkuun vuoksi on näitä ruostesieniä kovasti. Niistä merkittävimpänä koivunruoste näyttää nyt jo levinneen eteläisessä Lapissa aika yleisesti varsinkin alavilla mailla, mutta muuallakin hieskoivuun. Se menee yhtälailla tunturikoivuun. En tiedä vielä mikä on tilanne Ylä-Lapissa, mutta jos tauti pääsee siellä leviämään niin se pilaa aika tavalla ruskaa, arvioi Risto Jalkanen tämänhetkistä tilannetta.

Koska ruska ei onneksi muodostu pelkästään hieskoivusta tai tunturikoivusta niin toive näyttävän ruskan tulemisesta säilyy ruostesienistä huolimatta.

- Maaruskan osalta tilanne näyttää aika hyvältä. Aapasoilla sarat ovat oikein hyvässä värissä tai ainakin menossa siihen. Mustikalla on hyvä kehitys ja varmaan sitten myös riekonmarjalla, sehän on se aina varma. Tässä on vielä pari viikkoa vielä aikaa, voihan se kääntyä vielä aika huonoksikin, mutta näin päällisin puolin sanon kuitenkin yleisesti niin, että meidän Lapissa on niin paljon lajeja jotka sitä väriä muodostaa, että kyllä sieltä kirkkaita ja hyviä värejä löytyy, rauhoittelee erikoistutkija Risto Jalkanen ruskaa odottavia.

Kenttäpäällikkö Jouni Kosonen Metsähallituksesta arvioi, että kansallispuistossa kävijöiden määrä nousee kesän aikana viiteentoista tuhanteen. Keskivertokesinä kävijöitä on kymmenestä kahteentoista tuhanteen.

Kosonen uskoo kävijämäärän kasvun johtuvan lämpimästä kesästä ja Perämeren kansallispuiston parantuneesta varustelutasosta. Metsähallitus sai viime vuonna Ympäristöministeriöltä kansallispuiston retki- ja suojasatamien palvelutason kohentamiseen 260 000 euroa.

Rahalle löytyy käyttöä. Tälllä viikolla uusittiin Sarven saaren laiturit. Pitempi laituri on 30 metriä ja lyhyempi 20 metriä pitkä. Uudet laiturit kuljetetaan hinaamalla tornion Puotikarista Sarveen.

– Merivesi kuluttaa laiturin pontooneita ja laiturit täytyy uusia aina muutaman kymmen vuoden välein. Sarven vanhoista laitureista uudempi on vuodelta 2001. Vanhat laiturit kunnostetaan ja menevät uusiokäyttöön, Kosonen kertoo.

Sarven saareen on rakennettu myös grillitupa ja kunnostettu saunarakennus.