Uhanalaisen selkälokin voi kohdata aiempaa useammin Hämeessä. Laji on runsastunut maakunnassa samaan aikaan, kun selkälokkikanta on taantunut koko maassa selvästi.

Bird Lifen mukaan Kanta-Hämeessä on ollut erittäin hyvä poikastuotto suurissa yhdyskunnissa, joita on esimerkiksi Hauhon reitillä ja Vanajanselällä. Poikastuotannosta on hyötyä laajemmallekin alueella, kertoo aluevastaava Aki Aintila Kanta-Hämeen lintuyhdistyksestä.

– Laskelmissamme olemme huomanneet, että poikastuotanto on täällä niin hyvää, että se riittää ylläpitämään myös muiden alueiden populaatioita. Myös tänä kesänä pesiviä pareja on ollut paljon, tosin kylmä sää verotti jonkin verran poikaskantaa.

Parantuneet elinolosuhteet voimistavat kantaa

Aki Aintilan mukaan ei ole olemassa yhtä syytä siihen, miksi selkälokki viihtyy Kanta-Hämeessä.

–  Pesäpoikasilla on vähemmän saalistajia, kun harmaalokkikanta on vähentynyt. Myös ympäristömyrkyt verottavat kantaa aiempaa vähemmän, pohtii Aintila.

Koko maassa on nyt lähes 20 prosenttia vähemän selkälokkeja kuin kymmenen vuotta sitten. Suurin syy selkälokin taantumiseen on sen talvehtimisalueiltaan saamat ympäristömyrkyt, jotka heikentävät pesimätulosta.

– Etelä-Savossa kosteikkoja on perustettu maataloustukien turvin viime vuosina kymmenkunta vuosittain. Tänä vuonna tukia ei ole jaettu, mutta uusi EU-tukikausi alkaa ensi vuonna, kertoo kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen ELY-keskuksesta.

– Kosteikon perustamiseen viljelijät ja yhdistykset voivat hakea ELY-keskukselta maatalouden ympäristötuen erityistukea. Tukea voi saada sekä kosteikon rakentamiseen että sen hoitoon, kertoo puolestaan Ravinnehävikit euroiksi -hankevastaava Saara Ryhänen ProAgriasta.

Myös Metsäkeskus on rakentanut Etelä-Savoon pari kolme kosteikkoa ja suunnitteilla on useita uusia. Niitä sisältyy muun muassa Puruveden valuma-alueen yleissuunnitelmaan. Asialla on myös riistanhoitoyhdistyksiä ja WWF.

Kosteikkoja perustetaan esimerkiksi viljelysten ja vesistön väliin hidastamaan veden virtausta, mikä vähentää kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöön. Ojituksilla oli aikoinaan päinvastainen vaikutus. Kosteikossa veden kulkua säädellään muun muassa kosteikon pohjan muotoilulla. Usein kosteikkoon liittyy myös suojavyöhyke.

Kun valumavesien mukana tuleva kiintoaines pysähtyy kosteikkoon, ehkäisee se vesistön madaltumista ja rehevöitymistä. Ravinteet sitoutuvat muun muassa kasvillisuuteen.

Kosteikosta muodostuu monimuotoinen elinympäristö, jossa muun muassa vesilinnut viihtyvät. Kosteikko on myös maiseman elementti.

Kanta-Hämeessä saadaan kohtuullinen hunajasato. Alkukesällä sato-odotukset olivat huomattavasti heikommat.

Iittalalainen hunajaparoni Markku Nieminen kertoo, että yksi mehiläispesä tuotti nyt keksimäärin 40-50 kiloa hunajaa, mikä on normaali sato.

Ongelmia mehiläisille tuotti alkukesän kylmyyden lisäksi se, että rypsin viljelyala Kanta-Hämeessä pieneni oleellisesti tänä kesänä. Heinäkuun helteissä mehiläiset pääsivät kuitenkin ahkeroimaan.

Mehiläishoitajien Liitto arvioi, että koko maan hunajasato on hieman alle kaksi miljoonaa kiloa, kun keskivertosato on 1,8 miljoonaa kiloa.

Kotimainen hunajasato on viime vuosina vaihdellut paljon. Viime kesän sato oli paikoin keskimääräistä huonompi. Tänä vuonna tilanne näyttää valoisammalta.

Muutaman viikon oikeaan aikaan sijoittunut hellejakso pelasti hunajasadon.

– Aluksi näytti vähän huonolta, koska oli niin pitkään kylmää ja kosteaa. Kukkien kasvustot olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja reheviä siinä vaiheessa, kun helteet tulivat. Kukinta-aikaan niistä sai paljon mettä. Heinäkuun helteet pelastivat hunajasadon, hollolainen mehiläistarhuri Kari Valonen summaa.

Kotimainen hunaja on ollut ajoittain kortilla kauppojen hyllyillä. Viime kesän kehnon hunajasadon jälkeen mehiläistarhureiden varastot ehtivät jo ammottaa tyhjyyttään.

Tämän kesän sadon pitäisi riittää suomalaisten tarpeisiin.

– Uskoisin, että kotimainen hunaja riittää kulutukseen. Meilläkään se tuskin loppuu nyt kesken, niin kuin parina vuonna on käynyt, Valonen toteaa.

Kuivuus haittasi paikoin

Hunajasadossa on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Suomen Mehiläishoitajainliiton puheenjohtaja Janne Leimi on pannut merkillä, että kuivuus verotti hunajasatoa enemmän Uudellamaalla kuin Keski-Suomessa.

– Paikallisia eroja on paljon, mutta kokonaisuudessaan hunajasadosta on tulossa keskimääräinen. Karkea arvio on, että valtakunnallisesti hunajaa olisi tulossa noin 1,8 miljoonaa kiloa.

Takavuosien ennätyssatojen lukemiin tänä syksynä ei hunajan osalta ylletä, koska helteet tulivat viikon myöhässä.

– Vadelma on yksi pääsatokasveista. Se meni mehiläisiltä huti, koska vadelman kukinnan aikaan oli kylmä jakso, Leimi toteaa.

Parveilukuume lohkaisi osan hunajasadosta

Mehiläistarhurit kertovat mehiläisten parveilleen lähes ennätysmäärin kuluneena kesänä. Suotuisissa oloissa mehiläispopulaatiot kasvoivat liian suuriksi, jonka vuoksi parvet hajosivat ja osa mehiläisistä jätti pesänsä.

– Mehiläisten parveilun estäminen on oleellinen juttu hunajasadon kannalta. Jos pesä parveilee, siellä ei ole väkeä keräämässä hunajaa ja sato voi jäädä puoleen tavanomaisesta, Valonen kertoo.

Suomen Mehiläishoitajainliiton puheenjohtaja Leimin mukaan osalla mehiläistarhureista jäi mehiläisten parveilukuume huomaamatta tarpeeksi ajoissa.

– Osa mehiläistarhureista ei ehtinyt reagoida siihen. Parveiluvimma tuntui olleen ennätyskova tänä kesänä.

Mehiläistarhuri Valoselta parveilukuume ei jäänyt huomaamatta.

– Parveilun estäminen työllisti todella paljon heinäkuussa. Parveilukuumeisiin pesiin piti tehdä lisää tilaa. Sieltä piti ottaa emokennot pois. Lisäksi erilaisilla jaokkeilla hämättiin mehiläisiä luulemaan, että kyseessä oli uusi pesä.

Luvian edustalla Satakunnassa torstaina iltapäivällä  liikkunut trombi saatiin vangittua kameralle.

– Trombi liikkui Etelä-Pirskerin saareen tuntumassa. Viimeksi olen kuullut tällä seudulla trombihavainnosta pari vuotta sitten, sanoo kuvat ottanut Suvi Taitonen.

Trombi määritellään rajuksi paikalliseksi pyörretuuleksi, joka on kestoltaan yleensä lyhytaikainen.

Marja-alalla eletään epävarmoja aikoja. Nykyään ulkomailta tulevien marjanpoimijoiden ei katsota olevan työsuhteessa yrityksen kanssa, joka tuo poimijat Suomeen. Työ- ja elinkeinoministeriössä on kaavailtu, että jatkossa osapuolten välille olisi solmittava työsopimus. Samalla poimijoihin sovellettaisiin Suomen työlainsäädäntöä. Uudistus toisi ulkomaiset marjanpoimijat myös palkkaturvan piiriin.

– Valmistelu on mennyt niin pitkälle, että siellä ollaan jopa suunniteltu työehtosopimusta. Siinä kerrotaan päivärahat, kahdeksan tunnin työpäivät, viikonloppuvapaat ja lomarahat. Mikäs siinä, mutta ei kenelläkään ole enää varaa ostaa marjoja sen jälkeen, uskoo Ristijärvelle reilut sata thaimaalaista marjanpoimijaa majoittaneen Scandinavian Berryn toiminnanjohtaja Timo Karppinen.

– Ministeriössä suositellaan muun muassa 900 euron takuukuukausipalkkaa. Se raha pitää jäädä käteen asumisen, liikennekulujen, ruokien, matkalippujen ja kaikkien näiden jälkeen. Ja mitään velvoitetta marjankeruuseen ei ole. Suomalaiset poimijat jonottaisivat meille samoilla ehdoilla.

– Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ottaisimme palkallisia kesävieraita ihastelemaan vaaramaisemaa pariksi kuukaudeksi. Sellainen ei ole kannattavaa liiketoimintaa. En ymmärrä, minkä takia ulkomaalainen poimija asetetaan parempaan asemaan kuin suomalainen, Karppinen ihmettelee.

Karppisen tietojen mukaan uuden ohjeistuksen on määrä valmistua ennen ensi kesää. Hän uskoo, että alan tulevaisuus on hataralla pohjalla mikäli suunnitelmat toteutuvat.

Toistaiseksi ei yhteenottoja

Viime vuonna thaimaalaiset marjanpoimijat nostivat yhtä yritystä koskevan äläkän tuloistaan. Välillä poimijat ja paikalliset ovat olleet napit vastakkain, eivätkä yrittäjätkään aina vedä yhtä köyttä. Nyt vaikuttaa siltä, että ainakin toistaiseksi keskitytään marjojen poimintaan.

– Marjaa on tullut reilusti enemmän kuin aikaisempina vuosina. Paras yhden päivän saalis meillä on muistaakseni ollut 190 kiloa mustikkaa. Jos marjakausi jatkuu samaan malliin, parhaat poimijat pääsevät viiden tuhannen euron nettotuloihin. Toivottavasti heikoimmat saavat pari tonnia kotiinviemisiksi, sanoo toiminnanjohtaja Timo Karppinen Scandinavian Berrystä.

Korjaus 15.8.2014 klo 7.48: Korjattu kuvatekstiin, että Saukkovaara sijaitsee Ristijärvellä, ei Hyrynsalmella.

Metsähanhen rauhoitus herättää merilappilaisissa metsästäjissä ristiriitaisia tunteita. Metsästäjien havainnot hanhien katoamisesta vaihtelevat, mutta useimmilla tekisi kuitenkin mieli jahtiin.

Taigametsähanhen kannan taantumisen vuoksi hanhenpyynti on asetuksella kielletty koko maassa. Samaan aikaan Suomessa on valmisteilla myös metsähanhen hoitosuunnitelma, jonka on määrä valmistua syksyksi 2015.

Esimerkiksi Tervolan soilla hanhien väheneminen on havaittu. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Kari Kokkosen mukaan kadon syy ei kuitenkaan ole yksiselitteisen selvä.

– Metsästyskielto on helppo määrätä, mutta pelkästään pyynnin rajoittaminen ei riitä. Pitäisi tehdä tutkimusta ja selvittää syyt hanhien vähenemiseen.

– Mikä rooli on esimerkiksi joutsenten määrän lisääntymisellä tai soiden ojittamisella, Kokkonen kysyy.

Hanhisoille joutuu tekemään monia hukkareissuja

Kokkonen muistuttaa, että metsästyksen tehokkuus on Lapissa huomattavasti alhaisempi kuin etelässä. Lapissa hanhia metsästetään peltojen asemesta soilta.

Kokenut hanhenpyytäjä, simolainen Tuomo Miettunen vahvistaa, että hanhisoille joutuu tekemään useinkin hukkareissuja.

– Kyllä sillä ei ole hölynpölyn merkitystä kannalle sillä määrällä mitä Lapissa hanhia metsästetään. Saalista tulee niin vähän, kun se pitää tuolta aavoilta kontata, Miettunen sanoo.

Pelkona on, että perinteinen ja arvostettu metsästysmuoto taantuu, jos rauhoitus venyy. Tosin hanhen tilalta voitaisiin Miettusen mielestä metsästää toista soilla pesivää isoa lintua - laulujoutsenta.

– Kyllä sitä metsästäisi ihan mielellään. Samanlainen riistalintu jos ei parempikin joutsen on, Miettunen sanoo.

Kaivostoiminnan lähellä olevien sienten ja marjojen turvallisuus halutaan selvittää. Pohjois-Karjalan ympäristöterveys suunnittelee laajaa kartoitusta, jossa selvitetään metsän antimien raskasmetallipitoisuuksia nykyisten ja entisten kaivosten lähialueilla.

Aihetta on tutkittu Suomessa vähäisesti eikä kaivosyhtiöitä velvoiteta sitä tarkkailemaan. Selvitystyötä pidetään Pohjois-Karjalassa tärkeänä, koska maakunnassa on ja on ollut runsaasti kaivostoimintaa ja koska marjojen ja sienten kerääminen on harrastuksen lisäksi monelle merkittävä elinkeino.

Selvityksellä halutaan varmistaa, että kerätyt marjat ja sienet ovat turvallisia käyttää. Jos raskasmetallipitoisuudet ylittyisivät joillakin alueilla, voitaisiin muodostaa turva-alueita tai antaa alueen marjoille ja sienille syöntisuosituksia kuten aiemmin maakunnassa tehdystä kala-elohopeahankkeessa.

Ensi vuoden alussa alkavaksi suunnitellun selvitysurakan kustannukset ovat 67 666 euroa. Työlle on haettu rahoitusta Euroopan aluekehitysrahaston. Myös kuntia, joiden alueella on tai on ollut kaivostoimintaa, pyydetään osallistumaan kuluihin. Nämä kunnat ovat Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Lieksa, Outokumpu ja Polvijärvi.

Pohjalaismaakunnissa on edelleen vankka usko tyrninviljelyyn, vaikka tyrnin viljelyalat ovat laskeneet. Kymmenen vuotta sitten Suomessa viljeltiin tyrniä 220 hehtaarilla. Nyt ala on tippunut 140 hehtaariin. Viljelyintoa on syönyt se, että lajikkeet eivät ole kestäneet talvea eivätkä koneellista korjuuta.

Viimeisen kahden vuoden aikana viljelijät ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ovat kehittäneet lajikkeita Suomen oloihin sopiviksi, minkä uskotaan nostavan viljelyalat uudelleen kasvuun.

Tyrnikärpänen vaivaa Keski-Euroopassa

Elintarvikealan kehittämisyhtiö Foodparkin toimitusjohtaja Hannu Uusihonko Kauhajoelta uskoo, että Suomen pohjoisista oloista voi kehittyä myös kilpailuvaltti muun Euroopan tuotantoon verrattuna. Keski-Euroopassa ja Baltiassa tyrnikasvustoja kiusaa nimittäin tyrnikärpänen.

– Tyrnikärpänen ei onneksi selviä Suomen talvessa, ja onhan tuossa vielä tuo Suomenlahtikin välissä, Hannu Uusihonko toteaa.

– Suomen pitkät päivät tekevät lisäksi tyrnistä aromikkaita ja kasvin terveysvaikutteiset aineosat kehittyvät täällä parhaiten, Uusihonko tietää.

Lehdetkin käyttöön?

Saattaa olla, että tulevaisuudessa tyrnistä hyödynnetään marjan lisäksi myös lehdet. MTT:n tutkimuksissa lehdistä on löydetty terveysvaikutteisia aineosia.

– Joku viljelijä jo innostui, että pitääkö viljellä enemmän tyrnin lehtiä kuin marjoja, Hannu Uusihonko kertoo.

– Näyttää siltä, että lehdistä olisi eristettävissä monia terveysvaikutteisia aineosia. Etenkin Kauhajoella on fraktio-osaamista. Uskon, että niin alkoholi-, hiilidioksidi- kuin höyryuutoilla tullaan ottamaan tyrninlehdestä irti sellaisia tuotteita, joita voidaan grammaperusteisesti myydä uusien elintarvikkeiden täydennysravinteiksi ja aineosiksi, Hannu Uusihonko selvittää.

– Sieltä varmasti löytyy uutta liiketoimintaa tulevaisuudessa, mutta tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa ja kaupalliset sovellutukset tulevat 4-5 vuoden kuluttua, visioi toimitusjohtaja Hannu Uusihonko Foodparkista. Uusihonko johtaa yritystä, joka toimii parinkymmenen elintarvikealan kehitysyhtiönä Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

Pohjalaismaakunnissa viljellään reilut 60 prosenttia koko maan tyrnistä. Tuosta määrästä merkittävä osa on keskittynyt Suupohjaan.

Lohkeamiset kuuluvat olennaisesti kallioiden liikkeisiin, mutta ilmiön todistaminen ja kuvaaminen paikan päällä on äärimmäisen harvinaista. Näin kertoo Timo Kilpeläinen, joka toimii lehtorina Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitoksella.

Heinäkuun lopussa Dragsfjärdin saaristossa kesää viettänyt Aleksei Sarpaneva perheineen havaitsi kallion paukahtelevan ja repeilevän. Sarpaneva sai myös tallennettua repeämän muodostumisen videolle.

Geologian tutkimuslaitoksellakaan ei tunneta vastaavaa taltiointia.

– Tällainen on hyvin lyhytkestoinen. Onnekkaita ovat olleet ne dragsfjärdiläiset, jotka ovat päässeet näkemään sen omin silmin. Sanoisin, että on kertaluokalla helpompaa saada lottovoitto kuin päästä videoimaan tällaista tapahtumaa, Timo Kilpeläinen sanoo.

Atlantilta suuntaava paine puristaa Suomeakin

Kilpeläisen mukaan videolla nähtävien rakojen syntyminen ja kivien särkyminen johtuvat useista erilaisista syistä.

– Ensinnäkin tässä oli korkea vuoristo. Se on epätasapainoinen tilanne. Eivät kivet halua olla kymmenen kilometrin korkeudessa, vaan ne haluavat olla mieluummin merenpohjassa.

Vuoristot syntyvät laattatektonisessa prosessissa, jossa kallioperä pyrkii pienentämään jännitystä siirtämällä kiviainesta tasapainoisempaan paikkaan.

– Toisaalta täällä vuoristo on jo kulunut pois, joten jännitystä ei enää paljonkaan ole. Tuhansia vuosia sitten meillä oli tässä paksu jäätikkö. Se painoi kallioperää alaspäin niin, että kallio on jäätikön häviämisen jälkeen noussut sellaiset nelisensataa metriä ylöspäin. Myös liike itsessään aiheuttaa kallioperien rikkoutumista ja näiden siirrosten ja lohkeamisten syntyä.

Suomen alueella kallioiden lohkeilu johtuu erityisesti Atlantin keskiselänteeltä itään päin suuntautuvasta työnnöstä, joka aiheuttaa vaakasuoraa puristusta kallioperään.

Helle oli viimeinen niitti

Juuri ennen Dragsfjärdin saaristossa sijainneen kallion lohkeamista viimeistään kovat helteet ovat saattaneet olla kiviainekselle liikaa.

Geologian tutkimuslaitos aikoo dokumentoida kallion lohkeamisen. Muun muassa repeämän suuruudesta voidaan päätellä, kuinka suuri jännitys on aiheuttanut ilmiön.

– Periaatteessa kivi on niin vahvaa, että se sietää tällaiset jännitykset rikkoutumatta. Mutta kivissä on aina jotain vikaa. Ne eivät ole homogeenisiä. Niissä on aina jotain säröjä tai lohkeamia, jotka tekevät kiven siinä kyseisessä paikaksi heikommaksi kuin jossain muussa kohdassa. Repeäminen on siis tämän jännityksen purkautumista, Kilpeläinen sanoo.

Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat havainneet panssarisiimalevän (Alexandrium ostenfeldii) kukinnan Ahvenanmaan Föglössä. SYKE:n mukaan kukinto oli paikallinen, mutta poikkeuksellisen runsas. Havainto tehtiin alkuviikosta.

Runsaana esiintyessään panssarisiimalevä voi aiheuttaa bioluminesenssi-ilmiön, jonka seurauksena merivesi hohtaa illalla kirkkaan turkoosina. Ilmiön voi havaita parhaiten noin tunnin kuluttua auringonlaskusta. Päivällä runsas panssarisiimalevän kukinta voi värjätä veden punertavaksi.

– Panssarisiimalevä tuottaa keskushermostoon vaikuttavia myrkyllisiä yhdisteitä, jotka voivat leväkukintojen aikaan kertyä muihin eliöihin kuten simpukoihin, kertoo erikoistutkija Anke Kremp SYKE:n tiedotteessa.

Hohtavaa levää esiintyy yleensä loppukesästä

Panssarisiimalevän kaltaisten levien esiintymistä ja myrkkyjen määrää tarkkaillaan muun muassa valtamerten simpukanviljelysalueilla, sillä myrkkyä sisältävien merenelävien syöminen voi olla ihmiselle haitallista.

Suomessa panssarisiimalevää on havaittu Ahvenanmaan ja Tammisaaren saaristoissa. Lajia ja sen tuottamien hermomyrkkyjen esiintymistä on tutkittu Ahvenanmaan Föglössä vuodesta 2007 lähtien.

SYKE:n mukaan panssarisiimalevän kukinnat ovat yleensä huipussaan loppukesästä matalissa merenlahdissa. Bioluminesenssihavainnoista voi ilmoittaa SYKE:n leväpuhelimeen 0295 251 373 (maanantaista perjantaihin klo 13–15).

Vaasalaisella Urpo Vainiolla on ollut mehiläistarha omalla pihamaallaan kaupungissa jo 30 vuoden ajan. Mehiläistarhan pitäminen vaikkapa keskellä kaupunkia onnistuu maan- tai kiinteistönomistajan tai taloyhtiön hallituksen luvalla, eikä muita erityisiä lupia tarvita. Urpo Vainiolla on säilynyt naapurisopu Vaasassa, mutta ennakkoluulojen vuoksi mehiläisten pidosta on syytä puhua naapureiden kanssa.

– Naapureille voi olla hyvä kertoa, että aikoo alkaa pitämään mehiläistarhaa, mutta se ei näy muiden pihalla muuten kuin lisääntyvässä sadossa, kertoo Stadin Tarhaajat ja hunajafrendit ry:n sihteeri Merja-Riitta Laurila.

Laurila arvelee, että ampiaisten pistot menevät usein mehiläisten piikkiin. Urpo Vainion mukaan on olemassa laji, joka pistää heti, mutta useimmiten mehiläinen on rauhallinen ja pistää vain puolustautuessaan.

– Mehiläinenhän kuolee omaan pistoonsa, joten eivät ne huvikseen pistä tai hyökkäile ihmisten kimppuun. Jos tarhapaikka on kaupungissa hyvin valittu ja mehiläisillä on siellä hyvät oltavat, ne ovat aika leppoisia kavereita, Merja-Riitta Laurila naurahtaa.

– Jos tarhan vieressä on puita, niin kuin tässä minun pihallani on, niin mehiläiset lähtevät tästä puunlatvojen yläpuolelle ja omille teilleen, kertoo Urpo Vainio viitaten mehiläisten mahdolliseen pörräämiseen naapurinkin puolella.

Mehiläiset voivat lentää jopa kolmen kilometrin päässä pesästään.

"Kaupunkihunajan maku on rikkaampi"

Suomen mehiläishoitajain liitto on kampanjoinut tänä vuonna kaupunkimehiläistarhaamisen puolesta. Stadin Tarhaajat ja hunajafrendit ry:n sihteeri Merja-Riitta Laurila sanoo, että mehiläisten arvokkain tehtävä on kaupungissakin pölytystyö.

– Kaupungeista löytyy yhtä lailla hyötykasveja kuin maaseudultakin, ja usein kaupungin kasvivalikoima onkin maaseutua laajempi. Kaupunkihunajan maku on rikkaampi ja monipuolisempi myös tästä syystä, ja esimerkiksi kaupungista saatava lehmushunaja on upea gourmettuote, lehmuksia kun kasvaa maalla lähinnä vain hautausmailla, Laurila sanoo.

Kritiikkiä kaupunkimehiläisten hunajasta on esitetty jonkin verran raskasmetallien ja muiden jäämien suhteen, mutta Laurilan mielestä kaupunkilaismehiläisen tuottama hunaja on puhdas raaka-aine.

– Keski-Euroopan suurissa kaupungeissa on tehty tutkimuksia raskasmetallien ja muiden myrkkyjen siirtymisestä hunajaan, eikä niissä ole ainakaan todettu merkkejä vieraista aineista. Uskoisin niin, että mehiläinen pystyy suodattamaan jäämät pois medestä, ja todennäköisesti ne jäämät jäisivät itse mehiläiseen, eivätkä siirtyisi hunajaan. Hunaja on kuitenkin puhdasta mehiläisen talviruokaa, joka tehdään omaan käyttöön, sanoo Laurila.

Nuoria tarhaajia kaivataan lisää

Myös kaupunkimehiläisten tarhaus kärsii tarhaajien ikääntymisestä, ja nuoria kaivattaisiin lisää tarhaajiksi. Merja-Riitta Laurila arvelee, että mehiläistarhaus voisi levitä kaupunkiviljelyn myötä. Tänä kesänä ainakin Vaasassa yhä useampi nuori oli kiinnostunut viljelypalstan vuokraamisesta keskeltä kaupunkia.

Myös Urpo Vainio toivoo uusien tarhaajien kiinnostuvan kaupunkimehiläisten pidosta.

– Kyllä minä ainakin voin tätä hyvin suositella. Ennakkoluulot pitää vain pudottaa ensin pois - ei se mehiläinen ole niin paha kuin sitä joskus maalataan, hymähtää Vainio.

Rohkea ja peloton Eino-kettu on ihastuttanut niin Ylen aamu-tv:n katsojia kuin ohjelman vieraitakin. Välillä Eino toi pihalle kaverinsakin leikkimään.

Nyt Ylen työntekijä onnistui taltioimaan videolle kolmen ketun leikkejä.

Aamu-tv:n Tähtihetkessä vierailivat elokuvien kuvaaja Teemu Liakka ja tuottaja Marko Röhr. Luontoelokuville on universaalia tilausta, sanoo Röhr.

– Ihmiset haluavat luontokokemuksia. Suomalaisesta yleisöstä on vaikea sanoa, koska edellinen luontodokumentti oli meillä elokuvateattereissa 50 vuotta sitten. Teatterilevitykseltään Metsän tarina on ainutlaatuinen elokuva. Normaalisti elokuvien elinkaari on kolmesta viikosta kahteen kuukauteen, tämä on pyörinyt jo yli puolitoista vuotta yhtä soittoa. Luontoelokuviille on tilaa ja tilausta, sanoo Röhr.

Suomalaista mytologiaa luontodokumenttiin yhdistävä Metsän tarina saa ensi vuonna jatkoa veden alle sukeltavasta Järven tarinasta. Röhrin mukaan elokuvissa pyritään tunteisiin vetoaviin kokonaisuuksiin tietoiskujen sijaan.

– Olen todella huolissani järvistä. Turveteollisuus vaikuttaa niihin ihan mielettömästi. Järvet tummuvat ja niihin kerääntyy sedimenttiä, ne ovat meidän perintö tulevaisuuteen. Ei mikään teollisuuden haarakaan voi ottaa sellaista asennetta, että teollisuus on paljon tärkeämpää kuin meidän tulevat sukupolvemme. Me suomalaiset päätetään itse näistä asioista, Röhr sanoo.

Vedenalainen kuvaus on haastelaji

Luontokuvaaja Liakan mukaan Hollolasta löytyy yksi Suomen hienoimmista järvistä, mutta se ei ole enää entisensä.

– Kiikunlähde oli hienoin paikka, mutta se meni vähän pilalle, sieltä kalastettiin kaikki kalat pois.

Myös ilmastonmuutos vaikuttaa luontoelokuvien tekemiseen. Luonnontapahtumia on entistä vaikeampi ennustaa vuodenaikojen muuttuessa. Järven tarinan kuvauksiin ei löytynyt viime talvena tarpeeksi jäätä.

– Ennustettavuus on huonontunut. On vaikea sanoa, milloin asiat luonnossa tapahtuvat. Pitää mukautua ja yrittää arvioida, sanoo Liakka.

Vedenalaisten kuvauspaikkojen löytäminen on erittäin haastavaa ja vaatii tuhansienkin kilometrien hukkareissuja. Eivätkä haasteet lopu siihen, sillä laitteiden kanssa kikkailu sukeltaessa on toinen päänvaiva.

– Me viemme laitteet kaikista vaikeimpiin olosuhteisiin, joihin ne voi viedä. Uudet tekniset vimpaimet on tärkeitä, mutta ne ovat monesti myös epävarmoja. Varsinkin nykyään pitää luovia ja löytää hyvät laitteet, se on aikamoinen show. Kun nykyään kamerat ovat myös tietokoneita niin viepä tietokone veden alle, nauraa Liakka.

Saimaannorpan kanta pysyi viime vuonna muuttumattomana, kertoo Metsähallituksen tuore analyysi. Metsähallituksen luontopalvelut on analysoinut saimaannorppakannan nykytilan. Arviot syntyvyydestä, synnyttäjien määrästä ja kuolleisuudesta viittaavat siihen, että norppakannassa ei tapahtunut merkittävää muutosta vuoden 2013 aikana.

Saimaalla arvioidaan olevan edelleen noin 87 synnytyskykyistä norppanaarasta. Ottaen huomioon viime vuoden kuolleisuusarvion Metsähallituksen norppatutkijat arvioivat kannan koon pysyneen suurin piirtein ennallaan, vähän yli 300 yksilössä. Saimaannorpan suojelustrategian tavoitteena on, että norppakanta kasvaa vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä.

Saimaannorppakannan vuosittainen kokoarvio tehdään talvipesien määrän ja sijainnin avulla, jolloin arvioidaan talvehtineiden aikuisten norppien määrä. Talvella 2013–2014 ei Saimaalla lumen puutteen vuoksi ollut yhtään luonnonkinospesää. Vastaavaa ei ole aiemmin koettu norppakannan yli 30-vuotisen seurannan aikana. Yleensä vuositason muutokset norppakannassa ovat 5–10 yksilöä ja näin pienen muutoksen arviointi vaatii tarkan pesälaskennan, toteaa ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksen tiedotteessa.

Metsähallitus tarkisti vapaaehtoisten kanssa keväällä keskeisimmät pesimäalueet, ja 2014 syntyneiden kuuttien määräksi arvioidaan 61 yksilöä, joista 56 syntyi ihmisten tekemiin pesäkinoksiin. Syntyvyys vastaa aiempien vuosien syntyvyyttä.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Varsinais-Suomen Ely-keskus pitää yhä todennäköisempänä, että Kokemäenjoen suutarikuolemat ovat nikkelipäästön seurausta.

Tänään Åbo Akademin kalapatologian laitokselta valmistuneista tutkimustuloksista ei löytynyt viitteitä esimerksi sairauksista tai loistartunnoista. Myöskään metallikertymät eivät olleet kaloissa normaalista poikkeavia. Aikaisemmin ely-keskus selvitti jo, ettei joen happitilanne ole ollut normaalista poikkeava.

Erikoisasiantuntija Harri Helmisen mukaan havainnot vahvistavat professori Mikko Nikinmaan arviota häiriöstä suutareiden ioniaineenvaihdunassa.

–  Tässä jää enää jäljelle teollisuuspäästö ja professori Nikinmaan esiintuoma mekanismi nikkelin vaikutuksista suutareihin. Pidän tätä todennäköisimpänä syynä, Helminen kertoo.

Elyn selvitysten mukaan kuolleita suutareita on ollut yhteensä muutamia satoja. Helmisen mukaan tutkimuksia kuolemien syystä jatketaan edelleen.

– Meillä on vielä näytekaloja eri laboratorioissa määritettävänä. Varmennetaan tietysti tätä havaintoa, Helminen sanoo.

Simpukkakuolemat arvioitu oikein

Ely-keskuksen mukaan ennakkoarviot simpukkakuolemista ovat osoittautumassa oikean suuruisiksi. Esimerkiksi uhanalaisista Vuollejokisimpukoista tuhoutui arvioiden mukaan 10-20 prosenttia. Vähiten kärsi sysijokisimpukka ja eniten pikkujärvisimpukka. Soukkojokisimpukka ja vuollejokisimpukka näyttäisivät kärsineen päästöstä suunnilleen yhtä paljon.

Ely-keskus aikoo jatkaa sukellustutkimuksia Kokemäenjoella myös jatkossa.

– Saamme näin tarkennettua vielä arviota vahingoista, Helminen sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) kiistetään kaavailut metsämarja-alan työehtosopimuksesta. Kesäkuussa ministeriön alainen työneuvosto antoi päätöksen, jossa linjataan, etteivät viime kesänä kapinoineet thaimaalaiset marjanpoimijat olleet työsuhteessa. Ministeriössä nähdään, että päätöksen jälkeen ulkomaisten marjanpoimijoiden työsuhteistaminen on lähes mahdotonta.

– Selvitysmies Markku Wallinin esityksen mukaan olisi hyvä, että marjanpoiminta tapahtuisi työsuhteessa. TEM pitää edelleen tätä mielessä ja miettii kuinka se voitaisiin tehdä, mutta tällä hetkellä siihen ei ole mitään keinoa olemassa. Eli TEM ei valmistele mitään ohjeistusta tai työehtosopimuksia tällä hetkellä, mutta pitää asian mielessä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen.

Luonnontuoteteollisuusyhdistyksen puheenjohtaja Vernu Vasunta kertoo, että ammattiyhdistykset ovat aiemmin tehneet keskustelunavauksia takuupalkasta ja työehtosopimuksesta.

Mitään takeita ensi kesäksi muuttuvista ohjeistuksista ei ole. Alaa pyritään kuitenkin kehittämään jatkuvasti.

Viime kesä on opettanut paljon

Edelliskesän tapahtumista ollaan kuitenkin otettu oppia. Sorainen kertoo, että ministeriössä on tiivistetty yhteistyötä muun muassa marjanpoimintayrityksiin sekä thaimaalaisiin työmarkkinajärjestöihin.

Soraisen mukaan Bangkokin edustustossa poimijat saavat viisumipäätöksen liitteenä viime kesää parempaa tietoa omalla kielellään siitä, mitä marjojen poiminta Suomessa on ja mikä heidän asemansa täällä on. Myös Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistossa on neuvontapalvelu poimijoille, marjayrityksille ja poimijoiden edustajille.

Luonnotuoteteollisuusyhdistykseen kuuluvat yritykset ovat myös sitoutuneet keväällä itsesäätelymekanismiin, jolla pyritään takaamaan parempi huolenpito marjanpoimijoista. Luonnontuoteteollisuusyhdistyksen puheenjohtajan Vernu Vasunnan mukaan poimijat pitää tuoda Suomeen reilusti ja avoimesti.

– Yhteinen näkemyksemme yhdistyksessä on se, että alaa pitää kehittää. Marja-ala ei voi olla semmoinen, missä vuodesta toiseen poimijat kärsivät. Meillä on ollut huonoja vuosia, jolloin jotkut poimijat ovat jääneet tappiolle. Täytyy löytää ratkaisuja, jotta näiltä tapauksilta vältyttäisiin, Vasunta kertoo.

Eri tahot istuvat syksyllä saman pöydän ääreen, ja käynnissä olevan poimintakauden perusteella kehitetään suuntaviittoja ensi kesää ajatellen.

Syksyisten koristeiden teosta voi selviytyä lähes nollabudjetilla. Floristi, puutarhuri Johanna Vuorinen Mikkelipuistosta sanoo keränneensä melkein kaikki syysarkartelutarpeet työmatkalta puistosta ja ojanpientareilta.

– Kranssin kehyksen tekee helposti ja ilmaiseksi pyöräyttämällä se pajunvitsasta. Tämän vuoden verso on joustava ja se on helppo kiertää ympyräksi. Helpoin koristelu, joka onnistuu lapsiltakin, on koristeomenapuun omenien pujottaminen kuin helminauhaksi.

Pieniin koristeomppuihin tehdään sukkapuikolla reikä, reiästä pujotetaan rautalanka. Pienien omenien nauhan voi sitten pyöritellä pajunvitsasta tehdyn kranssin ympäri.

– Jos haluaa muhkean koristeen, voi kerätä erivärisiä vaahteranlehtiä, jotka kiinnitetään ohuen rautalangan avulla kimppuina kiinni kranssipohjaan. Ohutta rautalankaa löytyy niin askartelukaupasta kuin rautakaupastakin. Vaahteranlehtiä voi koristella pihlajanmarjoilla, tammenterhoilla tai vaikkapa unikon siemenkodilla.

Tammenterhojen kiinnittäminen käy helposti kuumaliimapistoolilla. – Se on floristin salainen ase, Johanna Vuorinen naurahtaa.

– Sillä voi kiinnittää kimppuun vaikka mitä.

Kesäasukkaat Fredrik Österlund ja Christer Asp toteavat, että linnut ovat olleet vaivana jo pitkään.

– Ongelmaa on ollut parikymmentä vuotta, mutta erittäin vaikea se on ollut viimeiset kymmenen vuotta.

Fäbodanlahdella liikkuu tuhansia lokkeja. Lahdenpohjassa asuvat joutuvat kestämään lintujen aiheuttamaa meteliä.

Alueen ranta-asukkaat ja mökkiläiset kärsivät myös likaantuneesta vedestä. Terveysviranomaiset ilmoittivat viime viikolla, että vedessä uimista ei suositella korkeiden bakteeripitoisuuksien takia. Ulosteperäisiä bakteereja löytyi vedestä jo viime kesänä.

Lokit eivät ole sattumalta valinneet matalaa Fäbodanlahtea mielipaikakseen. Rannat ovat toki hyviä lepopaikkoja, mutta enemmän lintuja houkuttaa 5-10 kilometrin päässä sijaitseva turkistarha-alue. Sieltä linnut saavat helppoa ruokaa. Keitoksessa lisänä ovat tarha-alueelta lahden veteen valuvat päästöt.

Rannan asukkaiden mukaan tarhaajien kanssa on keskusteltu asiasta. Kun tilanne ei ole parantunut, lähestyttiin paikallista ely-keskusta adressilla.

Vesien likaaminen vaikeinta

Ylitarkastaja Leena Rinkineva-Kantola ely-keskuksesta tutustui lokkitilanteeseen torstaina.

– Sinänsä en pitäisi ongelmana, että lokkeja on paljon. Selvää on, että lokkimäärä on lisääntynyt. On tavattu jopa 4500 kalalokkia, niin se ilmeisesti on mökkiläisten mielestä liikaa.

Sen sijaan ongelmana ovat ylitarkastajan mukaan lokkien vaikutukset veden laatuun ja bakteerimäärään. Syykin löytyy.

– Siihen vaikuttavat lähellä sijaitseva turkistarha-alue ja sen jätevedet. Sieltä lokit saavat helppoa ravintoa ja ne tuovat mukanaan bakteereja sieltä. Tämä on monimuotoinen asia ja ongelma, jossa yhtenä mausteena on se, että lokit ovat lisääntyneet alueella aika paljon helpon ruuan takia.

Ely-keskuksen tietojen mukaan turkistarha-alueella on pyritty estämään lokkien ruokailua. Kun turkiseläinten häkkien pohjiin asennetaan verkot, lokit eivät pääse hakemaan sieltä syötävää.

– Me olemme yhteydessä heihin ja selvitämme,  voivatko he esimerkiksi verkottaa koko alueella. Se olisi tärkeä osatekijä ongelman ratkaisemiseksi, toteaa Rinkineva-Kantola.

Päätöksiä ennen kesää

Kun pyydetään lausuntoja ja tehdään selvityksiä, asiat eivät useinkaan etene nopeasti. Viranomaiset arvioivat kuitenkin, että lokkien vähentämispäätöstä voidaan odotella jo ennen ensi kesää.

– Hakemus on tullut luonnonsuojelulain mukaisesta rauhoitussäännöstä poikkeamisesta. Me tutkimme lintudirektiivin poikkeamisperusteet ja arvioimme, miten ne täyttyvät tällä alueella, eli että voiko poikkeuslupaa myöntää.

Lokkiongelma on monimutkainen ratkaista. Kun lokit saadaan joltain alueelta häädettyä, ne siirtyvät muualle. Joitakin vuosia sitten lokit häädettiin Teerijärveltä. Tänä ja viime vuonna ne ovat häirinneet Kalajoella. Ongelma on kiusannut pitempään myös Pietarsaaressa.

Viime vuosina lokit ovat menettäneet yhden perinteisistä ruokapaikoistaan eli yhdyskuntien kaatopaikat, kun jätteiden kierrätys on lisääntynyt. Kehitys on ohjannut linnut rannoille, pelloille ja turkistarhoille.