Kaukajärvi sijaitsee suurimmaksi osaksi Tampereella, mutta osa siitä ulottuu Kangasalan puolelle. Järven puhtaudesta ja tulevaisuudesta ovat huolissaan sekä Pelastakaa Kaukajärvi -yhdistys että sukeltajat.

Toistaiseksi järvi on säilyttänyt maineensa erinomaisena sukelluskohteena ja sellaisena se halutaan säilyttää jatkossakin.

Viime vuonna peräti 70 sukeltajaa ja roskien kerääjää nostivat ensimmäisen kerran järven pohjasta tolkuttomat määrät roinaa. Roskat rehevöittävät järveä, mutta ovat myös onnettomuusriski esimerkiksi uimareille.

Keskiviikkona sukeltajat ja roskienkerääjät suuntaavat taas järvelle.

Välinpitämättömyys on surullista

Roskaa riittää varmasti myös tämän vuoden sukellusoperaatiossa. Roju ei näytä loppuvan keräämällä.

Sanna Hautamäki Pelastakaa Kaukajärvi -yhdistyksestä kertoo, että aina veneillessä hän kerää roskat pois, jos näkee niitä järven pohjassa. Eräänä päivänä järvestä veneeseen nousi muun muassa kasa pulloja, tölkkejä, margariinipurkki ja saippua-astia.

– Onhan se aina surullista tajuta ihmisten välinpitämättömyys hienoa luontoa kohtaan.

On jokaisen oma valinta onko roskaaja vai ei. Hautamäki on päättänyt myös siivota muiden jälkiä. Se on hänen tapansa vaikuttaa.

– Toivottavasti ihmiset heräisivät huomaamaan, että enää ei roskattaisi ja että muiden roskat voidaan nostaa ja kerätä pois.

Roskia loputtomana jonona

Aino Oura sukellusseura ScubaDosta  oli sukeltamassa rojua Kaukajärven pohjasta jo viime vuonna. Hän on mukana myös tänä vuonna.

– Se hämmentää kuinka hirveän paljon roskaa on. Kun sitä lähtee oikein etsimällä etsimään ja nostamaan, niin ei pohjassa kauhean paljon tarvitse edes liikkua. Poimit yhden roskan sieltä, menet vähän matkaa eteenpäin ja heti on seuraava odottamassa. Sitä on ihan loppumattomana jonona tuolla pohjassa!

Keskiviikkona Kaukajärvestä kerää roskia ja roinaa sukeltajia viidestä seurasta. Mukana on myös vapaasukeltajia. Operaatio alkaa kello 17.30. Mukaan mahtuu lisääkin sukeltajia, mutta myös veneilijöitä ja muita talkoolaisia vastaanottamaan rojuja.

Pomarkunjoen varrella mökkeilevä Anne Vähäsavo katselee rantamaisemaa ankeissa tunnelmissa. Vedenpinta on laskenut joessa jopa kaksi metriä normaalia alemmaksi. Laituri ja vene ovat jääneet kuivalle maalle, kun joessa on vettä vain joitakin kymmeniä senttejä. Vesi on loppunut myös kaivoista.

– Lähes kaikkien kaivot ovat kuivuneet eikä mökeille saada käyttövettä. Keskustasta voisi arkipäivinä hakea palokunnalta vettä, mutta viikonloppuisin se pitää kantaa kotoa. Aika vähän täällä viitsii näissä olosuhteissa olla, Vähäsavo kertoo.

Pato laskee vedet toiselle puolelle

Monet vesistöt ovat kuivuneet helteiden seurauksena, mutta Pomarkunjoella tilanne johtuu vuosikausia tilannetta seuranneen Anne Vähäsavon mukaan Laurinsillan padon käytöstä.

– Siellä on tällä hetkellä kaikki neulat auki. Neulat ovat siis puupölkkyjä, jotka laitetaan sinne patoon ja niillä voidaan estää veden juoksua ja näin nostaa vedenpintaa.

Vähäsavo toivoo, että kunta tai joku muu taho täyttäisi padon aukkoja pikaisesti.

– Toisella puolella patoa vettä on hyvin, mutta toisella puolella on ihan kuivaa.

Tilanteeseen ei luvassa muutosta

Mökkiläiset ovat olleet asiasta yhteydessä Pomarkun kuntaan, mutta kaivattua apua ei ole saatu. Kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen kertoo, että joen koskioikeudet ovat yksityisellä yhtiöllä, eikä kunta voi puuttua asiaan.

Koskiyhtiön osakas ei halua kommentoida tilannetta tässä vaiheessa tarkemmin, mutta painottaa, että yhtiö säännöstelee vettä ely-keskuksen määräysten mukaisesti. Viranomaiset eivät ole asettaneet joenpinnalle alarajaa, mutta yläraja on määritelty.

Puutarhajätteiden kuskaamisesta metsiin on tullut Lahden seudulla ongelma. Metsiin kipataan laittomasti esimerkiksi lehtiä, risuja ja kasvijätettä.

Ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Ukkolan mukaan puutarhajätekasat vaikuttavat alueen viihtyisyyteen ja saattavat levittää kotipihoilta luontoon vieraslajeja. Ongelma on suurimmillaan keväällä ja syksyllä, kun puutarhatyöt ovat ajankohtaisia.

– Yhteydenottoja ja ilmoituksia tulee ihmisiltä silloin tällöin. Keskikesällä heinä peittää jätekasat, mutta keväällä ja syksyllä ne näkyvät. Joskus on ollut isojakin kasoja ulkoilureittien varrella.

Ukkola muistuttaa, että kyse on roskaamisesta. Päijät-Hämeen jätehuollosta muistutetaan, että haravointi- ja risujätettä saa tuoda kaatopaikalle maksutta.

Jos puutarhajätteen kuljettaminen kaatopaikalle ei innosta, omalle pihalle voi myös perustaa kotikunnan jätehuoltomääräysten mukaisen kompostin.

– Kompostoimalla saa pienellä vaivalla omassa pihassa hyvää multaa pensaiden juurille, ympäristönsuojelutarkastaja muistuttaa.

Muurahaiset ovat lisääntymispuuhissa silloin, kun niillä on siivet. Siivet saaneiden muurahaisten joukossa on sekä naaras- että koirasmuurahaisia eli kuhnureita.

– Se on ilmeisesti varman päälle. Kun on paljon porukkaa, niin onnistuu nämä pariutumiset, pohtii hyönteistutkija Martti Raekunnas.

Eri muurahaislajit lentelevät eri aikoihin

Muurahaislajeja on Pohjoismaissa yli kahdeksankymmentä ja Suomessakin kolmisenkymmentä. Ensimmäiset koiraat ovat parittelulennoillaan jo toukokuussa ja usein kesäkuussa näkee siivekkäitä kekomuurahaisia, mitä niitäkin on monia lajeja.

– Lentomuurahaiset lähtevät liikkeelle pitkin kesää, vaikka usein huomaamme juuri elokuun parvet parhaiten, sanoo Raekunnas. Muurahaisten lisääntymisaika on porrastettu sillä tavalla ovelasti, että eri muurahaislajit eivät sotkeudu keskenään.

Lentomuurahaiset tarvitsevät liikkeellelähtöönsä sopivan sään.

– Tarvitsee olla lämmin ilma ja tietty ilmankosteus. Se on tietty hetki ja silloin ne lähtee kaikki, mitkä siinä pesässä on liikenteessä, tietää Raekunnas.

Yksi parveilu kestää muutaman päivän ja sadeilma yleensä katkaisee lentomuurahaisten parveilun.

– Varsinkin kaatosade estää täysin lentämisen, sanoo Raekunnas.

Hieno ruokasuola karkottaa muurahaiset

Mustat muurahaiset pesivät maassa, esimerkiksi laattojen saumoissa. Jos haluaa estää muurahaisten lennon, se on tehtävä ennen siipeilyä.

Myrkytön vaihtoehto on Raekunnaksen mukaan ruokasuola, jota on siroteltava muurahaisten pesäyhdyskunnan kohdalle rakennuksen reunaan tai puutarhalaattojen saumaan.

– Sirottelee runsaasti ohutta ruokasuolaa pesäkäytävän aukoille. Sillä tavalla, että se on ihan valkoisena. Se ei ole ympäristömyrkky vaan jostain syystä ne kaikkoavat ennen sitä parveilua. Kyllä sillä minun rappuni pielestä hävisivät muurahaiset, Raekunnas vakuuttaa.

Viime toukokuussa Sitran vetämänä perustettu Kestävän kaivostoiminnan verkosto yhdistää usein kaivosasioissa napit vastakkain olevia tahoja. Verkostoon kuuluvat mm. kaivosyhtiöiden etujärjestö Kaivosteollisuus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Saamelaiskäräjät, Paliskuntain yhdistys ja matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRa.

Johtaja Mari Pantsar-Kallio Sitrasta sanoo että Suomessa tarvittiin keskustelufoorumia, jossa kaivosteollisuus ja eri sidosryhmät voivat käsitellä eripuraa aiheuttavia asioita.

– Tarve palauttaa luottamus, johtuu siitä, että osapuolet eivät ehkä aina ymmärrä tarpeeksi hyvin toinen toisiaan ja yhdessä nyt lisätään keskustelua näiden osapuolten välillä, pyritään ymmärtämään minkä takia joku osapuoli on tiettyä mieltä ja toimii tietyllä tavalla ja sitten yhdessä kehittämään ihan konkreettisia toimintamalleja, jotta vastuullisuutta saadaan eteenpäin.

Säästöt heikentävät ympäristövalvontaa

Tänään verkosto julkaisi Rovaniemellä kannanoton, jossa se höykyttää hallitusta maaliskuun 2014 kehysriihessä sopimista säästöistä.  Verkoston mielestä leikkaukset heikentävät ympäristövalvontaa. Tämä uhkaa sekä kaivosteollisuuden toimintaedellytyksiä että ympäristönsuojelua.  Verkoston mukaan alan parantamiseen tarvitaan kaivosteollisuuden omaa kehittämistä ja panostusta ripeään ja riittävään viranomaisvalvontaan.

Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen pitää uutta verkostoa välttämättömänä.

– Meidän kannalta ympäristöhaittojen ennaltaehkäisy on tietysti se ensimmäinen kysymys, mutta monilla muillakin toimialoilla, ei vähiten matkailu- ja ravintola-alalla mutta myös saamelaisten keskuudessa ja poronhoitajien keskuudessa on suurta huolta siitä, että mihin näitä kaivoksia perustetaan ja onko myös olemassa joitain alueita johon niitä ei yksinkertaisesti voi perustaa.

Suomen kaivosbuumin kuherrusvuodet ovat takanapäin ja ala haluaa parempaa vuoropuhelua eri eturyhmien kanssa. talvivaara on pilannut alan mainetta. Rukan ja Ylläksen kaivoshankkeet ovat saaneet matkailualan takajaloilleen. kansainvälisten kaivosyhtiöiden malminetsintä suojelualueilla on herättänyt arvostelua ja johtanut syytteisiin. Poronhoitajat vastustavat Soklin kaivoshanketta.  

Kaivosyhtiöitä edustavan Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela vakuuttaa teollisuuden parantavan tapojaan ja avoimempaa vuoropuhelua.

– Luottamus palautuu tekemällä, ei se seminaareissa kovin paljon kasva ja se konkreettinen työ on työryhmien kautta, kaivosten yhteiskuntavastuun raportointi on erään alatyöryhmän listalla ja se on semmoinen tärkeä asiakokonaisuus, jossa myös meillä teollisuudella on oppimista.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käsittelee Oulun Pikkaraisenkylään vaadittua poikkeuksellista metsästyskieltoa. Asian takana seisovat asukkaat perustelevat kantaansa metsästyksen aiheuttamalla melulla ja vaaralla.

Kyseessä on 4-5 neliökilometrin kokoinen muutamien kymmenien talojen haja-asutusalue.

– Selvä intressiristiriita: asuminen ja kotirauha vastaan maanomistamiseen liittyvä metsästys, toteaa Oulun Riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen ja poliisin eräyhdyshenkilö Erkki Keränen.

"AVI ei ehkä ala rajoittaa"

Vanhempi konstaapeli ymmärtää sekä metsästäjien että kieltoa ajavien asukkaiden toiveet. Hän suhtautuu positiivisesti siihen, että vuosia muhinut ja syksyllä 2013 kärjistynyt kiista käsitellään nyt perinpohjaisesti.

Sekä virka- että vapaa-ajalla kiistaa seurannut  Keränen arvioi kuitenkin, että metsästyskielto ei mene läpi.

– Jos pitäisi lähteä ennakoimaan, niin vaakakuppi minun osaltani asettuu sille puolelle, että AVI ei ehkä ala rajoittaa. 

Keränen kuitenkin korostaa aiheesta käytävän keskustelun tärkeyttä.

– Metsästyksen rajoittaminen ei nouse kovin usein ilmoille.

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on viimeksi käsitelty metsästyskieltoon liittyvää asiaa vuonna 2010.

Haulisateesta sopuun

Keränen on poliisin työssään kohdannut aiemminkin vastaavia eturistiriitoja. Hän mainitsee esimerkkinä menneiltä vuosilta Oulun Perävainion alueelta kantautuneet valituksen haulisateesta.

Metsästäjät kunnioittivat siellä lain sanelemaa 150 metrin etäisyyttä asujaimistoon – kuten Keräsen mukaan vaikutetaan Pikkaralassakin tehtävän. Rikostutkinnalta ei kuitenkaan vältytty.

– Esimerkiksi vesilinnun metsästämisen yhteydessä ammuttiin haulikolla ilmaan lintua. Suunta oli asutusta kohti, ja haulit voivat lentää 200–300 metriä. Asukkaat kokivat inhottavana, että peltikatolle ropisi hauleja.

Perävainion asukkaat ja metsästäjät pääsivät asiassa yhteisymmärrykseen sen jälkeen, kun poliisi oli vieraillut paikalla useampaan otteeseen.

Poliisilta on pyydetty lausuntoa Pikkaralan tapauksesta, mutta Keränen toivoisi asian hoituvan ensisijaisesti paikallisten toimijoiden kesken.

– Että paikalliset metsästäjät ja asukkaat saisivat jonkinlaisen kompromissin aikaiseksi ja pystyisivät asumaan ja elämään rauhassa. Sitten tätä harrastustakin voitaisiin jossakin mittakaavassa siellä touhuta niin, ettei haittaa aiheudu.

Herrasmiesmetsästäjien hajurako

Keränen huomauttaa, että metsästäjien tulisi noudattaa lakisääteisen 150 metrin suojamatkan lisäksi myös kirjoittamattomia herrasmiessääntöjä ollessaan jahdissa asutusalueiden läheisyydessä. Hänen mukaansa virallinen suojamatkakin voisi olla pidempi. 

– Lainsäätäjän mielestä se on riittävä, minun mielestäni ehkä ei. Valistuneen metsästäjän ei pitäisi harrastaa metsästystä niin sanotusti "nurkkajuurissa".

Hänen henkilökohtainen arvionsa on, että metsästys ei sovi tiheään asuttujen pihapiirien ympäristöön – 150 metrin suojaetäisyydelläkään.

– Sopiva matka on sellainen, että kukaan ei häiriinny.

Keränen pitää kohtuullisena vaatimuksena myös sitä, että haulit eivät ropisisi kenenkään katolle – oli kyseessä sitten pelti- tai huopakatto.

– Juurikin näin, Keränen naurahtaa.

Kolmeviikkoiset karjalankarhukoiran pennut herättelevät metsästysvaistoaan Simon Jättösarven kennelissä. Kymmenen pennun pesue touhuaa omassa pesässään ottaen mittaa toinen toisistaan.

Välillä napataan siskoa tai veljeä korvasta ja katsotaan kuka on kuka.

Kasvattaja Lea Tolvanen sanoo, että seitsemän vuotisen uransa aikana eri puolille maailmaa ja Suomea on lähtenyt jo yli sata pentua.

– Meiltä on lähtenyt maailmalle aika paljon pentuja villisikajahtiin. Muun muassa Viroon, Ruotsiin, Puolaan. Tästä uudesta pentueesta yksi on lähdössä Espanjaan sikajahtiin, Tolvanen sanoo.

Koiran alkuperä on tärkeä

Metsästyskausi on aluillaan ja Tolvasen ja hänen miehensä Jouko Vakkalan kymmenen isoa koiraa odottavat jo innoissaan tulevaa jahtia. Jättösarven kennel pitää tärkeänä rodun puhtautta ja koirien terveyttä. Se on yksi syy siihen, että Tolvanen on myös innokas näyttelyissä kiertäjä.

– Jokaisella koirarodulla on rotumääritelmä. Ne on tehty sitä varten, että koira näyttäisi mahdollisimman paljon siltä, mihin se on alunperin tarkoitettu. Minulle näyttelyissä tärkeintä ei ole palkintojen pokkaus vaan se, että näkee missä mennään omien koirien kanssa, Tolvanen sanoo.

Jättösarven kennelin koirien palkintokaappi on komea. Koirat ovat keränneet merkkejä ja pokaaleja myös Helsingissä järjestetystä Maailman Voittaja -näyttelystä.

Jättösarven kennel palkittiin kolmantena kasvattajasarjassa.

– Oli aivan uskomaton reissu. Paljon sain kokemusta ja hyvältä tuntuu tietenkin se, että tuli jotain palkintoja, vaikka mitään ei kyllä odotettu, Tolvanen hymyilee.

Koira, joka ei karhua pelkää

Vakkala on innokas metsämies ja on ollut mukana monessa karhunkaadossa. Karjalankarhukoira on suurriistakoira ja se on omimmillaan jahdissa. Vakkala sanoo, että näyttelyissä on hyvä käydä myös metsästyskoirien kanssa.

– Jos koiran ulkonäköä ei pidetä muotissaan niin kohta kaikki koirat olisivat samannäköisiä, Vakkala kärjistää.

Suomen Pystykorvajärjestö on asettanut karjalankarhukoiralle jalostuksen tavoiteohjelman, jolla pyritään karsimaan voimakkaan käyttöominaisuuksiin perustuvan jalostuksen mukanaan tuomia sairauksia.

– Meitähän on kasvattajia moneen junaan, toiselle on tärkeä se niin sanottu haukku ja siinä jalostuksessa mennään helposti ohi koiran terveyden, Vakkala kommentoi.

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella dosenttina toiminut tietokirjailija Jussi Viitala sanoo, että metsässä irrallaan juokseva koira on arvaamattomampi kuin susi.

– Sudet ovat kaikki samanlaisia ja niiden käyttäytyminen ennustettavaa. Susi karttaa ihmistä viimeiseen asti, koira puolestaan voi olla vaarallinen.

Haistattele rauhassa

Pelästynyt tai laumaansa, eli sitä omaa ihmistään, puolustava koira voi jopa purra. Suhtautuminen vieraaseen ihmiseen ja yllättävään tilanteeseen riippuu paljon koiran luonteesta.

– Itselläni on kokemusta lähinnä paimentavista pumeista. Yleensä ne päästävät kauhean rähäkän, jos jotakin uutta ilmestyy yllättäen näköpiiriin, kertoo Viitala.

Jos vieras koira tulee metsässä rähisemään, tärkeintä on pysyä rauhallisena. Äkkinäisiä liikkeitä ja silmiin katsomista on syytä välttää, sillä koira voi tulkita ne uhkaukseksi. Eläimelle ei myöskään kannata näyttää pelkoaan.

– Samat säännöt pätevät myös karhun kohtaamiseen, kertoo Viitala.

Missään tapauksessa vierasta koiraa ei pidä lähteä silittelemään, sillä eläin voi tulkita myös sen aggressiiviseksi eleeksi. Vaikka koirapelkoista kuinka hirvittäisi, on parasta olla hiljaa paikoillaan ja antaa koiran haistella rauhassa.

Koira kiinni, jos komento ei toimi

Metsässä kulkiessa, etenkin rauhoitusaikana,  koirat pitäisi pitää kiinni. Koirat, joilla ei ole metsästysviettiä, voisivat olla irrallaan, mutta silloinkin eläimen on oltava omistajansa hallinnassa. Koiran on toteltava omistajansa komentoa, eikä lähteä ryntäilemään vieraita ihmisiä kohti.

– Yleisesti ottaen vihaisia koiria metsässä tulee vastaan hyvin vähän, Jussi Viitala sanoo.

Useimmiten koiran ärhentelyn voi tulkita varoittamiseksi, eli vanha sanonta "haukkuva koira ei pure" pitänee edelleen paikkansa.

Siilien ruokkiminen kotipihalla on monen suomalaisen harrastus. Asiantuntijan mukaan ruoka-avusta ei ole siilille haittaa, mutta jos sen aloittaa, olisi sitä hyvä jatkaa syksyyn saakka.

– Siili määrittää elinalueensa pitkälti ravinnonsaannin perusteella. Jos ruokinta lopetetaan, saattavat siilin entiset metsästysmaat olla toisen siilin valtaamat, Tornberg kertoo.

Normaalisti siilit pärjäävät ilman ihmisten ruokintaa, mutta pitkinä kuivina kausina niillä voi olla vaikeuksia löytää kastematoja, joita ne käyttävät ravinnokseen muiden hyönteisten ohella.

– Syksyisin hyönteisravinnon määrä vähenee, joten siilit tulevat mielellään valmiiksi katettuun pöytään, Tornberg sanoo.

Liharuokaa suositellaan, maidosta vatsavaivoja

Siilit eivät monien ihmisten tapaan siedä laktoosia. Vaikka ne juovat maitoa hyvin kernaasti, ei sitä kannata niille tarjota.

– Suositeltava ravinto on lihapitoista, kuten esimerkiksi kissanruokaa. Myös koiran nappulat käyvät, Tornberg ohjeistaa.

Vaikka siilit pyöristyisivät silmin nähden kotiruokinnassa, ei siitä kannata Tornbergin mukaan huolestua.

– Kaikki energia tulee siilille tarpeeseen pitkän talven aikana.

Orivedellä sijaitseva Pukalan virkistystysmetsä halutaan muuttaa luonnonsuojelu- ja virkistysalueeksi. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys ovat jättäneet suojelusta aloitteen Metsähallitukselle, ympäristöministeriölle sekä maa- ja metsätalousministeriölle.

Suojelu lopettaisi Pukalan alueen metsätalouskäytön, mutta virkistyskäyttö säilyttäisi nykyisen kaltaisena. Alueelle ei jatkossakaan rakennettaisi muuta kuinvirkistyskäyttöä tukevia rakenteita, kuten laavuja, keittokatoksia ja pitkospuita.

Noin 1200 hehtaarin laajuinen alue on kokonaan valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa.

Pukala tunnetaan nykyisin suosittuna retkeilyalueena erityisesti Oriveden ja Tampereen seudulla.

Sääkuvia televisiossa tai nettisivuilla ilman korvausta julkaistavaksi voi lähettää edelleen osoitteeseen tampere@yle.fi. Uutiskuvista maksamme 50 euroa kappale.

Taimenen luontainen lisääntyminen sivuaa jälleen ennätyksiä Vantaanjoen sivupurolla, Helsingin Longinojalla.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tällä viikolla tekemissä sähkökoekalastuksissa on tavattu taimenen poikasia lähes yhtä paljon kuin viime vuonna, vaikka viralliset tulokset eivät olekaan vielä valmistuneet.

– Ensivaikutelma on todella ilahtunut ja positiivinen, että kalaa oli todella paljon näköpiirissä. Siitä pystyy jo päättelemään, että kun tulokset on lopullisesti laskettu, niin ennätyksiä sivutaan taas, kertoo RKTL:n tutkija Ari Saura.

Longinojan menestykseen poikastuotannossa ovat vaikuttaneet huomattavasti viime vuosien kunnostustoimet, joita on tehty muun muassa vapaaehtoisvoimin.

Pitkään jatkunut hellekään ei ole vaikuttanut Longinojalla kalojen oloihin.

– Taimenella tulee lämpötilaraja vastaan, jos hyvin pitkään ollaan yli kahdenkymmenen asteen. Silloin alkaa olla hyvin tiukkaa sen elämän kanssa. Longinoja on silti lähdevaikutteinen puro, joten siellä pysyy vesi viileänä helteisinäkin päivinä. Siinä mielessä se on ihanteellinen puro veden lämpötilankin suhteen taimenille, Saura lopettaa.

Israelilainen tutkija on kuollut myyräkuumeeseen. Hän oli saapunut Jyväskylän Konneveden tutkimusasemalle tekemään metsämyyrillä laboratorio- ja kenttätutkimusta.

Nainen sai tartunnan suojavälineistä huolimatta ja menehtyi Puumala-viruksen aiheuttamaan tautiin viime viikolla. Asiasta ensin kertoneen Aamulehden mukaan nainen oli sairaalahoidossa vain viikon.

Konneveden tutkimusaseman johtajan Hannu Ylösen mukaan vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut aseman historiassa.

– Tapaus on erittäin harvinainen ja olemme kaikki järkyttyneitä siitä. Konnevedellä on tutkittu myyriä yli 30 vuotta eikä tällaistä ole ikinä ennen tapahtunut, Ylönen sanoo.

Tutkijat suojautuvat myyräkuumeelta parhailla mahdollisissa tavoilla.

– Asemalla on kokeellista tutkimusta ja eläinten säilytystä varten tutkimushalli, jonne on pääsy ainoastaan tutkijoilla, ei esimerkiksi vierailijoilla. Sinne mentäessä on suomeksi ja englanniksi kyltit, jotka varoittavat viruksesta ja kehottavat käyttämään hengityssuojaimia. Niitä on tarjolla kolme erilaista.

Erittäin harvinainen tapaus

Myyräkuume kuluu verenvuototauteihin. Vaikka kuolleisuus on erittäin pieni, on se  vakava tauti.

– Myyräkuumeeseen kuitenkin suhtaudutaan meillä niin, että se ikään kuin kuuluu suomalaiseen elämän menoon. Jokainen maalla asuva suomalainen tietää, että kellarissa tai liiterissä vierailee jyrsijöitä, joista metsämyyrä tätä virusta levittää, mutta harvoin näkee maanviljelijää tai mökkiläistä hengityssuojaimessa. Jos tapauksia on vuosittain noin 1700, niistä myyrätutkijoita on ihan muutama.

Myyräkuumetta esiintyy tällä hetkellä verraten runsaasti, sillä tautia levittävän metsämyyrän kanta on suuri.

Taudin perusoireena on korkea kuume ilman hengitystieoireita, ja siihen saattaa liittyä vähentynyt virtsantuotanto. Oireet ovat kuitenkin hyvin samanlaiset kuin monissa muissa virustartunnoista. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, vaan ainoastaan myyrien eritteestä.

– Suurin osa myyräkuumetapauksista ei tarvitse edes sairaalahoitoa. Olen aika kauan ollut infektiolääkäri, enkä muista lähimenneisyydestä toista kuolemantapausta, vaikka sairaus on aika yleinen alueellamme, sanoo infektioylilääkäri Maija Rummukainen Keski-Suomen keskussairaalasta.

Hannu Ylöstä haastatteli Yle Keski-Suomelle Pauliina Tolvanen.

Maija Rummukaista haastatteli Antti Seppälä.

Kylmä alkukesä vaikutti päiväperhosiin sekä lämpötilan että ravinnon osalta. Suomen ympäristökeskuksen ennakkoarvioiden mukaan päiväperhosia on havaittu elokuun alkuun mennessä keskimäärin 38 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Hyönteistutkija ja Kainuun ELY-keskuksen suunnittelija Reima Leinosella samanlaisia havaintoja, mutta hänen mukaansa alueellisia vaihteluita on kuitenkin paljon. Kainuussa on joitakin kohtia, joissa perhosia on ollut liikkeellä melkein normaalisti.

– Paltamossa, siellä missä kasvaa peltovalvattia ja muita ohdakkeita, on jonkin verran pyörinyt päiväperhosia, mutta ei missään tapauksessa sellaista määrää kuin normaalisti, sanoo Leinonen.

Aivan kaikkiin perhoslajeihin kylmä alkukesä ei ehtinyt vaikuttaa. Esimerkiksi suruvaippoja on näkynyt Kainuussa normaalisti.

– Niiden aikuistalvehtijoiden, jotka kerkesivät lisääntyä, lento on alkanut pikku hiljaa parantua. Kesäkuun kylmällä jaksolla aika moni laji oli kuitenkin herkässä vaiheessa, ja se vaikutti kantoihin.

– Lisäksi ravintoa ei ollut tarjolla niin kuin normaalikesänä, kun kaikki kukat eivät olleet alkaneet kukkia. Ravinnon puutekin saattoi vaikuttaa siihen, ettei päiväperhosia näkynyt, kertoo Leinonen.

Normaalia kannanvaihtelua

Suomen ympäristökeskuksen päiväperhosseurannan mukaan nokkosperhoset sekä sinisiivet ja hopeatäplät ovat esiintyneet tänä vuonna erityisen vähälukuisina. Kainuussakin sinisiipiä on näkynyt vähän. Hopeatäpliä on ollut Reima Leinosen mukaan jonkun verran, mutta niitä on näkynyt lennossa selvästi vähemmän kuin normaalisti.

– Päiväperhosiin kuuluvia paksupääperhosia on ollut myös kohtuullisen vähän. Haapaperhosia on ollut normaalisti, mutta pääsääntöisesti lähes kaikissa päiväperhosyhmissä on ollut normaalia heikompi vuosi.

Tämän kesän heikoilla päiväperhoskannoilla voi olla vaikutuksia ensi vuoteen, mutta Reima Leinosen mukaan tämä kesä kuuluu normaalin kannanvaihtelun piiriin.

– Vaikuttaa se varmaan jonkin verran ensi vuoteen, mutta perhoset yleensä lisääntyvät huonollakin kelillä, vaikka ne eivät liiku kovin paljon. Ensi kevät näyttää missä mennään. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että kyllä kanta toipuu nopeasti, koska sukupolvikierto on nopea, sanoo Leinonen.

Tänä vuonna löydettiin yhteensä 445 asuttua merikotkan pesää, joista pesintä onnistui 279:ssä. Poikasia syntyi yhteensä ennätykselliset 449 kappaletta, kertoo WWF Suomi.

Vuoden erikoispiirre on Lapin merikotkien pesinnän poikkeuksellisen hyvä onnistuminen: tavallista useampi pari sai jopa kaksi poikasta, mikä selittää suurelta osin Lapin kasvanutta poikastuottoa.

Poikasmäärä on alueen tarkastushistorian paras.

– Ennen kaikkea jo tunnettujen reviirien pesintämenestys oli huomattavasti parempi kuin vuonna 2013. Lapissa varttui peräti 21 merikotkan poikasta enemmän kuin viime vuonna. Pari uuttakin reviiriä löytyi, ja osa jäi varmasti myös löytymättä, sanoo Lapin merikotkaseurannan aluevastaava, Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Suomen merikotkakannan kehityksessä on kuitenkin selvää alueellista vaihtelua.

Kannan kasvu vaikuttaa tasaantuneen perinteisillä vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa.

Lapin lisäksi uusia reviireitä on löydetty muun muassa Kymenlaaksosta, Satakunnasta ja Pohjois-Karjalasta.

– Merkit viittaavat siihen, että merikotkat voivat asettua lähes minne tahansa Suomessa, sanoo WWF:n Suomalaisen luonnon ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Merikotkat varttuvat sukukypsiksi noin viisivuotiaina. Vuonna 2009 WWF:n merikotkatyöryhmä aloitti yhteistyössä Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa hankkeen, jossa merikotkia seurataan satelliittilähettimillä.

Periaatteessa ensimmäiset vuonna 2009 poikasina lähettimillä varustetut merikotkat Junnu, Ivar, Meri ja Tuuli olisivat voineet pesiä jo tänä vuonna. Näin ei kuitenkaan vielä käynyt.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä on toiminut vuodesta 1973 alkaen, jolloin poikasia kuoriutui vain viisi. Onnistuneen suojelutyön ansiosta kasvava merikotkakanta on yksi Suomen luonnonsuojelutyön menestystarinoista.

Uhanalainen selkälokkikanta on kutistunut entisestään. Suomessa pesii arviolta 7 300 selkälokkia, mikä on lähes viidenneksen vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Päijät-Hämeessä selkälokkikanta on kuitenkin kasvanut, joillain alueilla jopa 18 prosenttia. Lokit näyttävätkin vähentyneen erityisesti merialueilla ja rannikolla, mutta sisämaassa selkälokki voi paremmin.

– Rannikolla selkälokkia vaivaavat ympäristömyrkyt, joita se saa itämeren kalasta. Myrkky tulee selkälokkiin ravinnon, pääasiassa silakan kautta ja heikentää poikastuottoa, arvioi lajikoordinaattori Martti Hario BirdLife Suomesta.

Pahimmillaan kaksi kolmasosaa poikasista kuolee vastasyntyneinä pesään. Päijät-Hämeessä lentopoikasten tuotto on hieman vajaa yksi per pariskunta, kun vielä 2000-luvun alussa määrä oli vain 0,5 poikasta.

– Kyllä ne poikastappiot ovat eri paikoilla erisuuruisia. Toinen tekijä, mikä vaikuttaa rannikolla aika paljon on harmaalokkien harjoittama poikassaalistus. Sitä ongelmaa ei sisävesillä juuri ole, Hario muistuttaa.

Järjestelen lattialle reilu kymmenen lelua, jotka olen nimennyt ilman sen suurempaa logiikkaa. Olen opettanut ne koiralleni, joka osaa osoittaa kuonollaan pyydettyä lelua. Kennelliiton vinkkaama eläintenkouluttaja ja koulutusneuvoja Tommy Wirén toteaa, että kyse ei ole erityisen poikkeuksellisesta taidosta.

– Esimerkki kuvaa hyvin koirien älykkyyttä. Eläimet ovat monessa asiassa varsin älykkäitä, mutta me ihmiset emme ole vain huomanneet sitä.

Wirén perustelee koiran kykyä yhdistää nimiä ja asioita vanhoilla perusperiaatteilla kuten ehdollistumisella. Sen kautta kaksi asiaa assosioituvat yhdeksi eläimen mielessä.

– Tämä tapahtuu, kun tietyn esineen kohdalla toistetaan tiettyä signaalia.

– Esimerkiksi äänimerkissä on tietynlainen aksentti, intonaatio ja äänenpaino, jotka liittyvät tiettyyn kohteeseen. Ne sitten liittyvät yhdeksi eläimen mielessä – samalla tavalla kuin Pavlovin koirilla kilikello ja ruoka yhdistyivät.

Wirén muistuttaa, että koirien oppimisnopeudessa on yksilöllisiä eroja siinä, missä ihmisilläkin.

Sanoja kyllä, lauserakenteita ei

Ymmärtävätkö koirat, mitä ihminen puhuu?

– Tekisi mieli sanoa kyllä ja ei. Koira ymmärtää sanoja, jotka liittyvät tilanteeseen, aikaan tai paikkaan. Tässäkin on yksilöllisiä eroja. Esimerkiksi syömään on yksi sana, joka usein ymmärretään, Wirén naurahtaa.

Hän kuitenkin toteaa, että varsinaisia lauseita, äänteitä, tavuja, päätteitä tai lauserakenteita koira ei ymmärrä.

– Puheesta ne ymmärtävät yksittäisiä sanoja, jotka liittyvät johonkin. Puhujasta ne ymmärtävät paljon enemmän.

Koira katsoo ihmisen tiedostamatonta elekieltä tai tietyissä tilanteissa esiintyviä maneereja. Äänetön viestintä on ymmärtämisen kannalta keskeistä.

– Nämä ovat varsinaisesti niitä asioita, joita ne katselevat pää kallellaan. Puhujasta ja yksittäisistä sanoista ne kykenevät arvaamaan, että yksi asia johtaa toiseen.

Wirén uskoo, että koirat kykenevät oppimaan useita kymmeniä sanoja. Hän suhtautuu kuitenkin varauksella tutkimuksiin, joissa on selvitetty koiran kykyä oppia todella suuria määriä sanoja.

– Tutkimusten kanssa on aina se ongelma, ettei päästä näkemään, kuinka ne on tehty. Esimerkiksi, kuinka paljon annetaan puheen lisäksi myös muita vihjeitä ja vinkkejä. Tärkeää olisi myös tietää, kuinka paljon koiralla on takanaan treeniä.

Kokemäenjokivarren aktiiviset asukkaat ovat saaneet kiinni huonosti liikkuneita suutareita sumpuilla ja luovuttaneet kaloja tutkittaviksi.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen mukaan kalanäytteitä tutkitaan tällä hetkellä monessa eri tutkimuslaitoksessa. Erikoisasiantuntija Harri Helmisen mukaan jo nyt on selvinnyt, ettei hapenpuute ole suutarikuolemien syy.

– Happiolot ovat olleet normaaleja Kokemäenjoessa. Helle ei ole ollut lopullinen syy. Nyt haemme sitä, onko näissä loistartuntaa. Sitten tutkinnassa on akuutti nikkelimyrkytys, Helminen kertoo.

Helmisen mukaan ensimmäisiä tuloksia saadaan vielä loppuviikon aikana. Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys tutkii puolestaan parhaillaan eri metallien, kuten nikkelin ja kuparin pitoisuuksia kalanäytteistä.

– Metallipitoisuustutkimuslaitteemme ovat tällä hetkellä täystyöllistettyjä. Suutareista otettujen näytteiden tuloksia voidaan odottaa ensi viikolla, kertoo kalaosaston johtaja Olli Piiroinen.

Muualta ei tietoa huonokuntoisista suutareista

Helmisen mukaan normaalisti suistossa viihtyvät Kokemäenjoen suutarit olivat pääuomalla kutureissullaan. Esimerkiksi joen yläjuoksulla suutareita ei esiinny.

– Sen sijaan tiedetään, että joissain järvissä suutareita esiintyy ja niiden pyydystämistä vertailukaloiksi pohditaan, Helminen kertoo.

Muualla ei suutareiden huonokuntoisuudesta ole saatu viitteitä.

– Ely-keskukset seuraavat joka puolella kalakuolemia, mutta suutareista ei ole tullut havaintoja muualta Suomesta.

Jokivarren asukkaat keräävät näytteitä

Porin kaupungin ympäristötoimi on kerännyt jokivarren asukkaiden sumputtamia huonokuntoisia suutareita analysoitavaksi Turun yliopistolle. Seppo Salosen mukaan eläviä kaloja on saatu tutkittavaksi neljältä ihmiseltä. Näytteet lähetetään tänään torstaina Turkuun.

– Tuoreista kaloista taudinmääritys on huomattavasti helpompaa kuin jo jonkin aikaa kuolleina olleista yksilöistä, Salonen sanoo.

Suutareiden joukkokuolema Kokemäenjoen luotojen ja suiston alueella on edelleen täysi mysteeri. Se tiedetään, että kaikki kuolleet suutarit ovat olleet kookkaita kutukypsiä kaloja. Taudin määrityksestä odotetaan lisätietoa kalakuolemiin.

Puolustusministeri, RKP:n puheenjohtaja on viettänyt vapaapäivää metsästämällä merimetsoja Ahvenanmaalla, kertoo Hufvudstadsbladet.

Toisin kuin muualla Suomessa merimetsojahti on Ahvenanmaalla sallittua saaristoluonnon suojelutarkoituksessa.

Haglund oudoksuu sitä, että metsästys on sallittua vain Ruotsissa ja Ahvenanmaalla ja kiellettyä muualla Itämerellä. Hänen mielestään ympäristöministeriö vetäytyy merimetsojen suojelukannassaan suotta EU:n lintudirektiivin taakse. RKP on jo pitkään ajanut merimetsojahdin sallimista.

– Olemme nähneet, että muun muassa Ruotsissa ja Ahvenanmaalla on jo sallittu se, että merimetsoja voi suojametsästyksen kautta rajoitetussa määrin metsästää. Tämä on näillä main myös helpottanut tilannetta, koska nämä merimetsot ovat levinneet niin laajasti ja niiden vaikutukset lähiympäristöön ovat aika huomattavia, Haglund sanoo Yle Uutisille.

– Olisi näin ollen aivan loogista, että Suomi seuraisi muita naapurimaita ja myös ahvenanmaalaisia, joilla on tässä asiassa oma kompetenssinsa ja jotka sitä kautta ovat sallineet merimetsojen metsästyksen.

Haglundin metsästysseurueen saalis oli kahdeksan merimetsoa, joista puolustusministeri itse ampui ainakin yhden. Haglund kertoo saaliiksi saatujen merimetsojen menneen paikalliseen ruokatuotantoon.

Merikotkat ovat laajentaneet reviireitään Pohjois-Karjalaan. Rauhoitetun merikotkan vahvimmat pesimäkannat ovat meren rannoilla, mutta hiljalleen linnut ovat levittäytyneet myös sisämaahan. Tänä vuonna uusia reviireitä löytyi myös Pohjois-Karjalasta.

– Pohjois-Karjalasta löydettiin kaksi reviiriä. Alueella on siis kaksi pesivää merikotkapariskuntaa. Toisen parin pesintä myös onnistui, sillä pesästä löytyi yksi poikanen, WWF:n Suomalaisen luonnon ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo

Merikotkan suojelemisen vuoksi pesien tarkkoja sijainteja ei paljasteta. Tolvasen mukaan merikotkat ovat pääsääntöisesti melko paikkauskollisia, joten pesinnän jatkuminen maakunnassa on hyvin todennäköistä.

– Merkit viittaavat siihen, että merikotkat voivat asettua lähes minne tahansa Suomessa. Meri ei ole välttämättömyys, mutta kalaa pitää olla tarjolla, Tolvanen sanoo.

Valtakunnallisesti tänä vuonna syntyi ennätysmäärä, noin 450, merikotkan poikasta. Erityisenä piirteenä Lapin merikotkien pesintä onnistui poikkeuksellisen hyvin. Tavallista useampi pari sai jopa kaksi poikasta.

Merikotka on Suomessa rauhoitettu lintu. Suojelutyöllä on ollut suuri merkitys merikotkakannan vahvistumisessa. WWF:n Suomen merikotkatyöryhmän aloittaessa vuonna 1973 merikotkan poikasia kuoriutui vain viisi.