Runsaasti ilman epäpuhtauksia sisältävällä alueella muodostuvat pilvet voivat hidastaa ilmastonmuutosta. Itä-Suomen yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen ehkä yllättävänkin kuuloinen tutkimustulos julkistettiin perjantaina.

Tutkimus osoitti, että likaisemmassa ilmassa muodostuvat pilvet ovat tiheämpiä ja heijastavat säteilyä tehokkaammin, mikä hidastaa ilmaston lämpenemistä.

Tutkija Harri Portinin mukaan tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että ilman epäpuhtaudet olisivat hyväksi maapallolle.

– Epäpuhtauksilla on muita, huomattavia terveysvaikutuksia ja osa hiukkasista, joissa on paljon hiiltä, voivat imeä auringonvaloa puoleensa, mikä jälleen lämmittää ilmastoa.

Portinin mukaan tutkimuksella pystyttiin lähinnä osoittamaan, että hyvin paikalliset päästöt voivat muuttaa pilvien koostumusta.

Pilviä tarkkailtiin Kuopiossa Puijon tornissa sijaitsevalla mittausasemalla kahden syksyn aikana. Tutkimuksessa vertailtiin Puijolle lännestä ja pohjoisesta saapuvaa puhdasta ilmaa sekä idästä ja etelästä saapuvaa likaista ilmaa.

Helena-rajuilman 8–9 cm halkaisijaltaan olevat ennätysrakeet eivät syntyneet sadekuuronauhassa, joka aiheutti tuulituhot, vaan supersolussa, joka kehittyi ukkoskuuronauhan itäpuolelle. Supersolu näytti voimansa Suomussalmen Pesiökylän eteläpuolella.

Ilmatieteen laitoksella seurattiin supersolun kehittymistä tutkakuvissa. Joissakin maissa tekniikka on ollut käytössä jo pidempään, mutta Ilmatieteen laitoksella rakeita on havaittu tutkakuvista 2000-luvun puolivälin jälkeen.

Raekuuron havaitsemiseen tutkasta tarvitaan kaksi asiaa. Siinä lasketaan yhteen kaksi asiaa: sääkaiku kertoo kuinka voimakkasti sataa, ja siihen lisätään tieto siitä, millä korkeudella maan pinnasta lämpötila on 0 astetta.

– Se on lähihetki, sitä ei pysty ennustamaan, kertoo meteorologi Jari Tuovinen.

Tuovinen teki supersolun kehityksestä kartan. Ilmatieteen laitos sai yleisöhavaintoja Suomussalmen lisäksi myös Hyrynsalmen Syväjärveltä, jossa satoi maahan 4–5 sentin kokoisia rakeita.

– Suurimmat rakeet, noin 9-senttiset tulivat 5–6 kilometriä Suomussalmelta pohjoiseen.

Voimakkaimmillaan ennätyssateet syytänyt supersolu on ollut 10–15 kilometriä pitkä ja pari kilometriä leveä.

Jättirakeissa on monta pientä raetta

Suomussalmelaismies lähetti Ilmatieteen laitokselle kuvan, jossa suurin rae on noin 8,5 senttimetriä halkaisijaltaan. Mies oli ehtinyt juuri siirtää autonsa turvaan ennen kuin jättirakeita alkoi sataa.

– Hän kertoi, että oli suojannut itsensä pyyheliinalla ja hatulla. Kun tuollaiset rakeet osuvat päähän, niin siitä tulee varmasti verta vuotavia haavoja, sanoo Jari Tuovinen.

Raekuuro on pienillä rakeilla kovaa ropinaa. Rakeiden koon kasvaessa määrä kuitenkin pienenee.

– Nyrkin kokoiset rakeet tulevat harvakseltaan. Ne koostuvat paristakymmenestä rakeesta, kertoo Tuovinen.

Jättirakeet, kuten Helena-rajuilman ennätysrakeet, eivät ole symmetrisiä vaan epämääräisen muotoisia. Jättirae on vähintään viisi senttimetriä halkaisijaltaan oleva rae.

Raehavaintoja haetaan hakuammunnalla

Ilmatieteen laitos kerää kansalaisilta tietoja rakeista. Kun meteorologit havaitsevat tutkakuvissa raekuuroja, he saattavat kokeilla onneaan havaintojen keräämiseksi.

– Joskus katsomme mitä yrityksiä alueella on ja lähetämme heille sähköpostia, että onko tullut rakeita. Jotkut vastaavat ja jotkut eivät, kertoo Tuovinen.

Suomussalmen ennätysrakeet aiheuttanut raekuuro havaittiin Ilmatieteen laitoksella klo 16.35. Twitter-tilillään Ilmatieteen laitos julkaisi kuvan kymmenen minuuttia myöhemmin.

Ennätysrakeista kuvan ottanut suomussalmelaismies kertoi Ilmatieteen laitokselle, että raekuuro oli ohi vajaassa kymmenessä minuutissa. Pesiökylän lähellä havaittiin Helenan-päivänä myös suuria vesipisaroita. Ne ovat olleet jossain vaiheessa rakeita, mutta ehtineet sulaa ennen maahan satamistaan.

Suomen suurimmat vanhat metsät humisevat Itä-Lapissa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kävelimme alkuviikosta kansallispuistoon Jaurujoen paloalueelle kuvaaja Jarmo Honkasen ja Metsähallituksen suojelubiologin, FT Jukka Salmelan kanssa. Kolmen päivän aikana kävelyä kertyi puolen sataa kilometriä kolmenkymmenen asteen helteessä.

Metsähallitus kartoittaa kansallispuiston eliölajistoa ja myös mitä hyönteisiä paloalue houkuttelee. Tätä varten biologi Salmela kollegoineen vei kesäkuun alussa paikalle hyönteispyydyksiä. Niiden kokemista olemme tulleet kuvaaja Honkasen kanssa seuraamaan ja asiasta juttua tekemään. 

Kahlattuamme hikeä valuen yli Jaurujoen tulee paloalueen reuna vastaan parin sadan metrin päässä joesta. Maan pintakasvusto on palanut ja osin myös vanhat tuulenkaadot. Niitä on syyskuussa 1982 riehuneen Mauri-myrskyn jäljiltä runsaasti.

Jaurujoen palo nykyajan suurimpia

Myös tuoreita tuulenkaatoja on paikoin, ehkä juuriston palaminen on altistanut kaatumiselle. Latvapaloa ei ole ollut ja mahtavat kilpikaarnaiset männyt näyttävät elävän, osa tyvi hiiltyneenä.     

Jaurujoen palo on nykyajan suurimpia ja ehti syntyä koska salama iski kauas erämaahan. Matkaa asutukseen on kymmeniä kilometrejä ja lähimpään maastoautotien päähän parisen kymmentä kilometriä. Sammutuksen hälytys ja aloitus vei väkisin aikaa.

Nyt palo vetää puoleensa tutkijoita ja hyönteisiä sanoo Metsähallituksen luontopalveluiden suojelubiologi Jukka Salmela.

– Tää on mielenkiintoinen sen takia, että kyse on isosta palosta, tää on yli 30 hehtaaria.

Salmelan mukaan keskimääräinen metsäpalon pinta-ala Suomessa on puoli hehtaaria.

 Suuren pinta-alan lisäksi Salmelan mukaan Jaurujoen palo on poikkeuksellisen hieno kohde, koska se on vanhassa luonnonmetsässä ja lähellä Venäjän rajaa, jonka takana paloja tapahtuu paljon ja ne ovat isoja pinta-alaltaan.

Suojelualueiden uhanalaisten lajien kartoitus on Metsähallituksen luontopalveluiden lakisääteinen tehtävä ja siksi merkittävä paloalue inventoidaan.

Merisuolaa, pesuainetta ja vettä

Ensimmäisenä koetaan paloalueen reunasta pyydys numero 1.  Se on hiiltyneeseen koivuun sidottu runkoikkunapyydys. Sen yläosassa ovat ristikkäin kirkkaat pleksilevyt ja niiden alla suppilo, jonka alapäähän on kierretty valkoinen muovipullo.

Pyydys pyytää passiivisesti ilman syöttejä. Hyönteiset törmäävät pleksiin ja päätyvät suppilon ohjaamina purkkiin. Purkissa on vettä, merisuolaa ja pesuainetta. Pesuaine poistaa pintajännityksen ja hukkuneet hyönteiset säilyvät suolaliuoksessa. 

Seppiä ja mäihiäisiä

Biologi Salmela kiertää purkin irti suppilosta ja kaataa saaliin siivilään. Pyydykseen on hyönteisten ja metsäroskan lisäksi päätynyt myös hiiri, joka ei ole suolaliuoksen ansiosta mädäntynyt. Hyönteiset ovat märkää mössöä. Hyönteissaalista Salmela kuvaa alustavasti.

– Siinä näkyi pääasiassa olevan kovakuoriaisia, ainakin seppiä, varmaan jotain mäihiäisiä sekä kaarnakuoriaisia ja kimalaiskuoriaisia. sen lisäksi siinä näkyi olevan jonkin verran kärpäsiä, jotain pieniä sääskiä, harsosääskiä ja jotain äkämäsääskiä.

Salmelan mukaan hyönteissaaliin lajit selviävät lähempänä joulua kun kovan luokan asiantuntija Petri Martikainen määrittää aineiston. Martikainen on Suomen ympäristökeskuksen alaisen kovakuoriaistyöryhmän puheenjohtaja.

Harvinaisuuksia voi Salmelan mukaan hyvinkin löytyä.

 – On mahdollista, että tulee mielenkiintoisia harvinaisia lajeja, joita ei välttämättä tiedetty täälläpäin Suomea edes esiintyvän.

Antaa palaa

Suojelualueilla kaukana asutuksesta luontaiset salaman sytyttämät metsäpalot voitaisiin suojelubiologi Salmelan jättää sammuttamatta.

– Jos asiaa ajattelee puhtaasti lahopuukovakuoriaisten tai sienien ja niiden kaikkien satojen eri eliölajien jotka hyötyy tästä palosta, kannalta, niin palo voisi periaatteessa olla vähän isompikin.

Laki määrää Suomessa sammuttamaan kaikki metsäpalot. Salmelan mielestä voitaisiin pohtia lainmuutoista, joka sallisi luontaisten metsäpalojen palaa loppuun suojelualueilla, jos palo ei uhkaa ihmisiä, rakennuksia tai kulttuuriperintöä.

– Boreaalinen luonnonmetsä uudistuu palojen kautta, eli tämmöiset metsäpalot on hieman metsätyypistä riippuen normaali tapahtuma, mutta me ei sitä nykyihmiset helposti ymmärretä, että se on se luontainen uudistuminen, tämmöinen palo, iso paloalue lisää suojeluarvoja Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Hämeeseen toivotaan lisää järviä ja jokia suojaavia kosteikkoja. Pro Agria Etelä-Suomen maisemasuunnittelija kiertelee syksyllä Orimattilan Artjärvellä ja Porvoonjoen valuma-alueella houkuttelemassa esimerkiksi maanviljelijöitä perustamaan mailleen kosteikkoja.

– Joitakin kosteikkoja siellä on, mutta lisää tarvittaisiin, kertoo maisemasuunnittelija Auli Hirvonen.

Hämeen ELY-keskus on määritellyt, että Artjärven ranta-alueella ja Porvoonjoen valuma-alueella olisi tarve 90 kosteikolle.

Kosteikkojen rakentamiseen saa ilmaista neuvontaa sekä rahallista tukea. Kosteikot pysäyttävät rehevöittävien ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. Lisäksi ne ovat tärkeitä alueita riistalinnuille.

Tukea kosteikkojen tekemiseen voivat saada myös rekisteröidyt yhdistykset.

Viime vuonna vastaava tiedotuskierros tehtiin Kanta-Hämeessä, joss maisemasuunnittelija tapasi lähemmäs 200 viljelijää.

Siikainen haluaa oman satelliitilla seurattavan kummi-kalasääksen.

Pohjois-Satakunnassa sijaitseva pieni Siikainen on Pomarkun rinnalla Satakunnan merkittävin kalasääksipaikkakunta, ja Siikaisten kunnan alueella on useita sääksenpesiä. Parhaimmillaan asuttuja pesiä on ollut 6–7 kappaletta.

Kunnanjohtaja esittää, että sääksi valittaisiin ja valjastettaisiin satelliittiseurantaan ensi kesänä ja kunta maksaisi siitä tulevat kustannukset, 1 700 euroa.

– Oman sääksen vaiheita voisivat netin kautta seurata sekä kuntalaiset ja koulut että myös muut asiasta kiinnostuneet. Kummisääkseä voitaisiin käyttää myös luontoystävällisen kunnan markkinoinnissa, kunnanjohtaja Päivi Rantanen visioi.

Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Sääksisäätiö ovat seuranneet satelliittipaikannuksella kalasääksien liikkeitä runsaan vuosikymmenen ajan. Tällä hetkellä seurannassa on Siikaisten tiedon mukaan kolme aikuisena pyydystettyä ja satelliittilähettimellä varustettua lintua.

Lahtelainen toimittaja Ina Ruokolainen on intohimoinen sieniharrastaja.

Sienestyksen saloihin hän perehtyi jo lapsena, puoliksi karjalaisen isänsä opastuksella. Kaltaisensa hän löysi italianopettajastaan Lia Gasbarrasta.

Ruokolainen on pitänyt blogia sieniharrastuksestaan vuosien ajan. Moni ehdotti hänelle kirjan tekemistä, mutta oikeanlaista tulokulmaa aiheeseen ei oikein löytynyt.

– Harrastan italian kieltä ja olen syönyt Italian-matkoilla todella herkullisia sieniruokia. Huomasin, että myös kielenopettajani on innokas ruoan laittaja ja sienestäjä.

Opettaja, Espooseen kotiutunut ja äidin puolelta suomalainen Lia Gasbarra innostui, kun Ruokolainen ehdotti kirjan tekemistä.

Kerma ja jauhot vaihtuvat yrtteihin

Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella -opukseen on paitsi koottu molempien lempireseptejä, myös jalostettu uusia kokeilujen tuloksena. 

– Opin Lialta erityisesti mausteiden käyttämistä ja sienien yhdistelyä vaikkapa vihanneksiin. Minä puolestani johdatin Lian uusien lajien äärelle, esimerkiksi rouskut ovat italiaisessa keittiössä melko tuntemattomia.

Perinteiset suomalaiset sieniruoat vain paranevat Ina Ruokolaisen mukaan italialaisesta säväytyksestä.

– Vaihtoehtoja kermalle, jauhoille ja voille kannattaa hakea. Voita ei kaihdeta Italiassakaan. Paistetut sienet ovat keskeinen osa maan ruokakulttuuria. Jonkin verran sieniä tehdään säilykkeiksi. 

Salaa sienimetsälle

Ruokolainen ja Gasbarra ovat tehneet omien sanojensa mukaan sieniruokakirjan, sillä hyviä sienioppaita on tekijöiden mukaan markkinoilla jo runsaasti. Reseptien ohella kirjassa on sympaattisia tarinoita ja tietoa molempien maiden sieni- ja sienestyskulttuureista.

Monelle suomalaiselle saattaa tulla yllätyksenä, että sienestys on saapasmaassa hyvinkin säänneltyä. Sienien kerääminen maksaa – ulkomaalaisille enemmän kuin natiiveille. 

Kirjan mukaan sienimetsälle lähtijän on esimerkiksi Toscanan alueella kerättävä saaliinsa nimenomaan koriin, koska sen aukoista sienten itiöt tipahtelevat takaisin maahan uutta satoa turvaamaan.

Sienten perkuu ja puhdistus pitää tehdä luonnossa samasta syystä. 

Metsään pitää lähteä salakähmäisesti aikaisin aamulla, jotta parhaat apajat eivät paljastu muille. 

– Sieni-innostus on suurta ja väkeä pienellä alueella paljon. Meillä sieniä jää metsään, mutta siellä saalista ei yksinkertaisesti riitä kaikille, toteaa Ruokolainen.

Kirjat ja konkarit oppaina

Kirja rohkaisee kokeilemaan ja käyttämään sieniä eri vuodenaikoina. Ina Ruokolainen itse sienestää kevään korvasienikaudesta myöhäiseen syksyyn, aina lumen tuloon asti.

Sieniharrastusta aloittelevaa hän neuvoo menemään metsään jonkun kokeneemman kanssa. Vain opaskirjan kuvien avulla sieniä tunnistava voi harhautua, kuvat eivät aina vastaa todellisuutta.

– Myös marttojen sieninäyttelyt ovat hyviä. Niistä saa tietoa ja pääsee näkemään luonnosta poimittuja sieniä, Ina Ruokolainen vinkkaa.

Viime vuosina Lapissa on raivattu enintään sata hehtaaria vuodessa. Pohjois-Pohjanmaalla raivataan 10-20 kertaa enemmän kuin Lapissa, mutta myös siellä raivaaminen on vähentynyt. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö Timo Lehtiniemi laskee, että uutta peltoa raivataan ELY-keskuksen alueella puolesta prosentista prosenttiin koko peltoalasta.

– Tahti on hidastunut viime vuosina. Syynä on varmaan se, että raivattu pelto ei ole tukikelpoista. Tiloilla on kuitenkin tarve saada uutta peltoa. Sitä tarvitaan lannanlevittämistä ja rehunkasvattamista varten.

Kannustimia uuden pellon muodostamiseksi ei ole. Raivaustyötä ei tueta eikä uusi pelto ole tukikelpoista

– Omaa tukipottia ei voi kasvattaa raivaamalla. Uudelle pellolle saa tuen vain, jos se siirretään joltakin oman tilan toiselta peltolohkolta, kertoo Lapin ELY-keskuksen valvontapäällikkö Vili-Matti Kraatari.

"Oma on aina oma"

Pellon raivaaminen on kallista. 2009 vuonna 20 hehtaaria raivannut simolainen maanviljelijä Juha Parpala laskee, että kustannuksia kertyy noin 2000 euroa hehtaarille. Oma pelto kuitenkin kiinnostaa monia maanviljelijöitä enemmän kuin pellon vuokraaminen. Parpala on tyytyväinen ratkaisuunsa.

– Oma on aina oma. Lopettaneiden tilojen vuokrapellot ovat usein liian pieniä nykykoneille ja etäällä. Kun raivaa omaa peltoa, peruskunnossapito kuten ojitukset ja kalkitukset ynnä muut tulee tehtyä huolella. Usein pelto vuokrataan vain viideksi vuodeksi ja se on lyhyt aika. Oman pellon raivaaminen on varteenotettava vaihtoehto, Parpala sanoo.

Kainuussa isoja raivauksia

Kainuussa raivataan vuosittain neljästä viiteen sataa hehtaaria vuodessa. Joukossa on muutamia yksittäisiä isojakin raivauksia. Voidaan puhua suurimmillaan jopa lähemmäs sadan hehtaarin raivioista tilaa kohti.

– Jatkossakin on tuotantoa kehittävillä tiloilla raivaussuunnitelmia, mutta vaikuttaa että tulevina vuosina kokonaishehtaarimäärä tullee pienemään, kertoo valvontapäällikkö Paavo Kemppainen Kainuun ELY-keskuksesta.

Kainuun suurista raivauksista on myös kuullut Lapin ELY-keskuksen valvontapäällikkö Vili-Matti Kraatari.

– Siellä voidaan yhdellä tilalla raivata enemmän kuin koko Lapin alueella yhteensä.

Osa hyttysiä inhoavista suomalaista on voinut huokaista helpotuksesta tänä kesänä. Ininää on nimittäin kuulunut tietyillä alueilla tavallista vähemmän. Hyttysten määrään vaikuttaa erityisesti kevään sää.

– Rannikolla ja erityisesti eteläisellä rannikolla oli keväällä kuiva kausi siihen aikaan, kun hyttysen toukat kehittyivät pienissä lammikoissa. Lammikot kuivuivat hyvin nopeasti, kertoo hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta.

Lammikoiden täytyy säilyä 2–3 viikkoa, jotta hyttysen toukka ehtii kehittyä munasta aikuiseksi.

Leinosen mukaan hyttysten määrässä on ollut tänäkin kesänä suuria alueellisia eroja.

– Ihan normaalia hyttyskesää on vietetty monessa paikassa, esimerkiksi Pohjois-Suomessa. Mitä pohjoisemmaksi mennään siitä vähemmän kevään kuiva jakso vaikutti, koska siellä oli pidempään lunta.

Hyttysansoja jäänyt paljon hyllyyn

K-citymarket Oy:n ja Anttila Oy:n hankinnan Sourcing Line Director Ari Puusniekka kertoo, että hyttyskarkotteiden menekissä on vuodesta toiseen alueellisia eroja. Tänä kesänä rannikkoalueilla ihmiset ovat ostaneet niitä hieman keskimääräistä vähemmän.

Hän kuitenkin toteaa, että kaiken kaikkiaan karkotteiden menekki on ollut hyvä, ja kauppa on käynyt vilkkaimmin heinäkuussa ja elokuun alussa.

Esimerkiksi Kokkolan Kodin Terrasta kerrotaan, että karkotteita on myyty aikaisempien vuosien tapaan. Hyttysansoja on kuitenkin myyty selvästi viime kesää vähemmän.

– Sanoisin, että noin puolet vähemmän. Kyllä sen huomaa, että hyttysten määrä vaikuttaa kauppaan, myyjä Mika Herrainsilta toteaa.

Hyttysen ininää jopa talvella?

Hyttysaika ei ole vieläkään takana.

– Loppukesästä tulevat vielä kirsi- ja horkkahyttyset, jotka talvehtivat aikuisina. Ne tulevat iholle hyvin arasti eivätkä inise. Kyllä nekin kuitenkin veriaterian imevät, hyönteistutkija Leinonen sanoo.

Leinonen toteaa, että viime aikoina on puhuttu niin sanotuista kaupunkihyttysistä, jotka pystyvät lisääntymään esimerkiksi pihan viemäreissä ja sadevesikaivoissa. Niitä on esiintynyt suurkaupungeissa.

– Ne pystyvät lisääntymään hyvinkin likaisissa vesissä ja lentelevät keskellä kaupunkia. Niitä voi olla periaatteessa myös talvella. Tämä on asia, joka puhuttaa tulevaisuudessa huomattavasti enemmän.

Kun on tullut aika puhdistaa katto sammaleesta, niin aluksi katto pestään painepesurilla.

– Sitten annetaan kuivua ja vedetään päälle ruiskulla suoja-aine. Se tekee semmoisen pinnan, ettei sammal enää saa otetta. Katon huokoinen pinta silenee, kertoo BR-Saneerauksen toimitusjohtaja Bror Salo Seinäjoelta.

– Katosta tulee aivan kuin uusi, jos se vielä maalataan pariin kertaa. Jopa vuosikymmenen maannut sammal saadaan poistettua katoilta ja näin voidaan katon elämää pidentää.

Katolla sammaleesta kehittyy iso riski

Sammaleesta on paljon haittaa. Se aiheuttaa muun muassa kattoon maatumisilmiön, sammal ikään kuin syö tiiltä.

– On tällaistakin tapahtunut, että kattosammaleen alta on paljastunut kämmenen kokoinen reikä. Reikä on syöpynyt ja kasvanut rauhassa sammaleen suojassa, jatkaa Salo.

Vanhat savitiilet ovat parempia kuin betonitiilet. Betonitiiliin sammal tarttuu helpommin. Huopakatot ovat niin ikään uhan alla.

– Jos huopakaton vieressä kasvaa koivu tai mänty tai mikä tahansa puu, niin se on kyllä huopakaton surma, muistuttaa Salo.

Katto kannattaa tarkistaa usein. Pienenkin roskan ympärille voi ajan oloon kasaantua iso sammalmätäs.

– Jos isoja puita on ympärillä, niin puhdistus on tehtävä joka vuosi, neuvoo Bror Salo.

Viikonloppuna Gotlannin lähettyvillä tavattu ryhävalas nääntyy muutaman viikon sisällä nälkään, sillä Itämeren eliöstö ei elätä sitä. Valastutkija Rauno Lauhakangas Helsingin yliopistosta kuitenkin pitää mahdollisena, että valas onnistuttaisiin musiikin avulla saamaan takaisin syvemmille vesille ja näin myös paremmille ruoka-apajille. 

– Ryhävalas on siitä erikoinen, että se on hyvin musikaalinen. Erityisesti urokset laulelevat pitkiä lauluja. Joko musiikin tai ryhävalaiden itsensä tuottaman äänen avulla voitaisiin koettaa houkutella valasta seuraamaan, kertoo Lauhakangas.

Musiikkia on jo aiemmin käytetty onnistuneesti valaiden pelastamisessa.

– Rockkitaristi Jim Nollman joutui kerran pelastamaan miekkavalaita, jotka olivat jääneet avantoon loukkuun Alaskan alueella. Valaiden pelastamisessa käytettiin apuna jäänmurtajaa sekä rockkitaristia ja ne onnistuttiin pelastamaan, sanoo Lauhakangas.

Lauhakankaan mielestä suomalaisilla on myös mahdollinen oma ässä hihassa.

– Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen voisi tulla laulamaan ryhävalaalle pari aariaa ja houkutella valaan niillä pois, naurahtaa Lauhakangas.

Jos musiikki ei auta, on Lauhakankaan mukaan otettava kovat aseet käyttöön.

–  Ryhävalasta voisi yrittää pelotella siirtymään muualle myös miekkavalaiden äänen avulla, koska miekkavalas on jossain tapauksissa vihollinen ryhävalaalle.

Lauhakangas ei ole saanut uusia tietoja ryhävalaan viime liikkeistä, mutta hän epäilee valaan olevan vielä samalla alueella kuin missä se havaittiin.

– Ryhävalas ei ole nopea liikkeissään. Se kuuluu suurimpiin valaisiin, jotka liikkuvat hitaasti, toteaa Lauhakangas.

Sitä, miksi ryhävalas on eksynyt Itämerelle, Lauhakangas ei osaa sanoa.

– Valas on ollut ehkä matkalla päiväntasaajalle odottamaan talvea, Lauhakangas sanoo.

Aggressiivinen tervasroso sairastuttaa Lapin mäntyjä. Varsinkin Länsi-Lapin männyissä on havaittu paljon sienitautia, joka muun muassa voi värjätä neulaset ja rungon ruskeaksi.

Tauti leviää erityisesti nuorissa puissa, männystä mäntyyn ja voi tappaa koko metsikön.

– Tauti leviää muun muassa metsämaitikan kautta männystä mäntyyn. Se tekee varsin nopeasti tuhoa, jo taimikkovaiheessa puita voi kuolla,  erikoistutkija Risto Jalkanen kertoo.

Kuusia mäntyjen sijasta?

Metsäntutkimuslaitos on tehnyt tänä kesänä laajan selvityksen sairauden levinneisyydestä Lapissa. Jalkanen kehottaa metsänomistajia tarkistamaan tiheästi omien puiden tilanteen ja poistamaan sairastuneet puut.

– Eri puolilta Lappia on tullut tietoa, että metsikköjä on tuhoutunut hehtaarikaupalla, Jalkanen sanoo.

Jalkasen mukaan kannattaa miettiä, että jos metsikköön on taudin vuoksi tullut aukkoja, onko se enää jatkokasvatuskelpoista.

– Vai kannattaako uudistaa ja hakata kaikki pois ja miettiä pitäisikö tilalle istuttaa kuusia.

Porin ympäristövirasto lähtee tänään tutkimaan loppuviikolla havaittuja kalakuolemia Kokemäenjoella.

Kansalaiset ovat tehneet ilmoituksia kuolleista kaloista muun muassa Pihlavanlahdelta ja myös läheltä Porin keskustaa. Suurin osa kuolleista kaloista on havaintojen perusteella ollut suutareita.

– Nyt yritetään saada riittävän hyväkuntoinen näytekala, mutta vielä sellaista ei ole löydetty. Näyttäisi siltä, että lähes kaikki kuolleet kalat ovat tietynkokoisia suutareita, eli kyse voi olla esimerkiksi loisesta, toteaa erikoisasiantuntija Harri Helminen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Taustalla voi olla Helmisen mukaan myös  kutustressiä ja poikkeuksellisen korkeat lämpötilat.

Voivatko kuukauden sisällä Kokemäenjokeen valuneet nikkeli- tai kuparipäästöt olla syynä kalakuolemiin?

– Ei sitä mahdollisuutta voi sulkea poiskaan. Tietoa ei ole vielä tarpeeksi.

Mauri Nieminen voi nyt esitellä kaksi mielenkiintoista kirjaa, jotka ovat nimeltään  ”Lapin luonto luo outoa taikaa” ja ”Poro”. Ensimmäinen kirja kertoo komeilla kuvilla tuettuna laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Poro –kirja puolestaan on 40 vuotta porotutkimuksen parissa työskennelleen biologi Mauri Niemisen tieteellinen, mutta selkokielinen näkemys porosta, poron käytöstä ja poronhoidon historiasta.

Lapin luonto luo outoa taikaa. Nieminen yhtyy noihin laulun sanoihin: Lappi on kaunis ja ihmeellinen. Kirja kertoo sanoin ja tekijän omin kuvin laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Lauluista joiuista.

– Lapissa taivaskin tuntuu olevan lähempänä maata ja ihmisiä kuin missään muualla. Täällä leimuavat parhaiten matkailijoita kovin houkuttelevat pohjanpalot eli revontulet ja yötön yö. Lapissa on vielä selvät vuodenajat, ja pohjoisen ankaraan luontoon hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet, hän sanoo.

Sopeutumisen mestarit

Tunturipeurasta polveutuvaa poroa Nieminen pitää sopeutumisen mestarina. Myös ihmiset ovat sopeutuneet ja sopeutuvat. Nieminen sanoo, että Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovatkin kautta aikojen houkutelleet kulkijoita, erikoisia persoonia, mahtimiehiä tutkijoita ja tulisieluisia taiteilijoita, ja mikä parasta; Heidän jäljiltään Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.

– Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovat houkutelleet kautta aikojen kulkijoita, tutkijoita ja taiteilijoita. Luonto on synnyttänyt kuin pakostamyös erikoisia persoonia, mahtimiehiä ja tulisieluisia taiteilijoita. Ja Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.

Mauri Niemiselle porotutkijan työ (RKTL Kaamasen tutkimusasema) ja asuminen Lapissa, Inarissa Muddusjärven rannalla on antanut mahdollisuuden tutustua laajemminkin Lappiin, sen luontoon, historiaan, elinkeinoihin ja ihmiskohtaloihin.

Näky pienellä kallioluodolla Porvoon Kilpilahden edustalla on karu: merimetson ulosteet ovat muuttaneet puut pystyyn kuolleiksi rangoiksi.

Paikallisen ammattikalastaja Mikael Lindforsin mielestä merimetsoja on liikaa. Ne ovat myös muuttaneet lähelle rantaa. Kaksi yhdyskuntaa pitää majaa luodoilla, joista on vajaa kilometri matkaa Nesteen jalostamolle.

– Kohta ne asustaa rappusilla. Ei niillä näköjään ole mitään eroa, mihin ne pistää yhdyskunnan pystyyn. Tänä kesänä niitä on ollut huomattava määrä enemmän kuin aikaisemmin, kalastaja kertoo.

Pyydyksistä nokitaan kaloja

Havaintoa tukevat myös tilastot. Suomessa on tänä kesänä laskettu yli 20 000 merimetson pesää. Lintuja on Suomessa arvioilta reilut 100 000.

Kanta kasvaa nopeimmin itäisellä Suomenlahdella Porvoon ja Virolahden välillä. Alueelle on tullut vuodessa yli 1 000 uutta pesää. Suomenlahdella laskettiin kesällä 2014 yhteensä 8 150 merimetson pesää.

Aikuinen merimetso syö päivässä kalaa 300–600 grammaa. Kalastajia jurppii, että ruokavalioon kuuluu myös ahvenen ja kuhan kaltaista kalaa, joka kelpaisi myös kuluttajien lautasille. Lintu vaurioittaa myös pyydyksiä, Etelä-Suomen merikalastajain liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast muistuttaa.

– Suurin vaikutus on siinä, että merimetsot vievät ja turmelevat pyydyksissä olevaa saalista.  Osa katoaa jälkiä jättämättä, osa on nokittu piloille. Lämpimänä vuodenaikana nokittu kala pilaantuu nopeasti, Tast sanoo.

Teemu Tastin mukaan merimetsojen aiheuttamien saalisvaurioiden määrää on vaikea arvioida. Linnut tekevä hallaa myös kalankasvatuslaitoksille esimerkiksi Virolahdella, Tast sanoo.

Sekä kalastaja Mikael Lindfors että toiminnanjohtaja Teemu Tast toivovat, että merimetsokantaa ryhdyttäisiin rajoittamaan. Kalamiesten mukaan laji sopii Suomen luontoon, mutta määrät ovat nyt liian suuria.

Suomi vetää tiukkaa linjaa

Merimetsokanta on vakaassa kasvussa, mutta lintua ei saa ampua tai pesiä hävittää noin vain. Laji on suojeltu lailla ja sen pesintää saa häiritä vain poikkeusluvalla.

–  Se ei kuulu EU:n lintudirektiiveissä riistalajiksi, joten sitä ei saa metsästää. Siihen annetaan maakohtaisesti poikkeuslupia, joiden pitää perustua näyttöön, että linnusta on ollut vakavaa haittaa. Mitään muuta keinoa ei ole ollut, Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos sanoo.

Viime vuosina lupia ei ole myönnetty Uudellamaalla lainkaan. Suomen ympäristökeskuksen mukaan vielä ei ole selvää näyttöä siitä, että merimetsot olisivat haitaksi ammattikalastajille.

Merimetson suojelu perustuu EU-direktiiviin. Silti esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa annetaan lupia merimetson häirintään ja vähentämiseen helpommin kuin Suomessa.

Kaakkois-Suomessa on voimassa ainakin yksi lupa merimetsojen häirintään ja karkoittamiseen. Se on annettu kalanviljelylaitoksen lähistölle Virolahdelle.

Häirinnästä kuullaan joka vuosi

Merimetsoa ei suojelusta huolimatta jätetä rauhaan. Heinäkuussa Siikajoelta löydettiin noin 70 kuollutta merimetson poikasta. Linnut oli ilmeisesti nuijittu hengiltä kivellä.

Epäilyksiä lintujen häirinnästä herää myös Uudellamaalla.

– Joihinkin yhdyskuntiin on kohdistunut jopa useampana vuotena häirintää. Iso osa meidän alueen yhdyskunnista sijaitsee luonnonsuojelualueella. Helposti syyllistytään muunkin rauhoitetun lajin häirintään, kun ahdistellaan merimetsoa, ylitarkastaja Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskuksesta sanoo.

Häirinnän tulos voi olla aivan muuta kuin lainrikkojat ovat tavoitelleet. Lintu ei häviäkään alueelta.

– Yksittäisiä yhdyskuntia on autioitunut. Jos häirintää jatketaan, voi olla, että linnut siirtyvät turvallisemmalle, metsäisemmälle saarelle pesimään. Silloin maisemallinen haitta kuolleiden puiden muodossa on paljon isompi kuin nykyään, ylitarkastaja Ilpo Huolman sanoo.

Samoilla linjoilla on Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos. Hän muistuttaa, että merimetsosta on luonnolle myös hyötyä. Se voi suojella muita lajeja saalistajilta.

– Me ollaan seurattu useampia kolonioita. Niihin nimenomaan sorsalinnut, haahka, tulee merimetson suojaan. Ehkä suojelullisesti arvokkain laji, etelänkiisla, vaihtaa pesimäpaikkaa sen mukaan, missä merimetso pesii. Se saa suojan korppeja ja isoja lokkeja vastaan merimetsolta.

Pro Agrian talouden ja kasvintuotannon asiantuntija Vesa Kekkonen kertoo, että peltojen kasvukuntoon on vaikuttanut paljon kuluneen kesän lämpötilojen vaihtelut.

– Kieltämättä tämä kesä on heittänyt laidasta laitaan. Kasvit tavallaan menevät suojaustilaan kovassa helteessä, varsinkin kun siihen yhdistetään kuivuus. Sadevaihtelut ovat isoja lyhyelläkin välimatkalla.

Juhannuksen tienoon kylmät ilmat myllersivät ympäri Suomen.

– Varkaudessa joku oli havainnut neljäasteista ilmaa. Hyvin laajoilla ja alavilla alueilla lämpötila oli varmasti nollan tietämissä, Kekkonen sanoo.

Sade ei olisi haitaksi

Loppukesän satokaudelle toivotaan 20-25 lämpöastetta, jossa kasvit kasvaisivat parhaiten ja tehokkaimmin, kun taas keväästä ja alkukesästä lämpötila voi olla pienempi. Maalajista riippuen parhaana pidetään 10-20 millimetriä sadetta viikossa.

– Pilvipoutainen sää ja kaksikymmentä astetta olisi optimi. Ja pieni sade monille paikoille ei haittaa tekisi, Kekkonen sanoo.

Viimeisten satojen puinnit ovat lähteneet käyntiin.

– Talviperuna korjataan syyskuun aikana, ja ruis näinä aikoina. Puinnit saadaan yleensä syyskuun loppuun mennessä päätökseen, kertoo Kekkonen.

Menekissä odotettavissa muutoksia

Suomessa suosituimpia viljeltäviä ovat rehuviljat, ohra ja kaura. Myös nurmikasvustoja kasvatetaan moneen tarkoitukseen, muun muassa hevosheinäksi ja nautakarjan rehuksi. Itänaapurin uusien lakien valossa on Kekkosen mukaan vaikea sanoa säilyykö vienti ja hinnat samoina kuin aiemmin.

– Nyt tuli nämä Venäjän uudet kommervenkit esille. Esimerkiksi peruna on ollut vientiartikkeli, joten sen vaikutus saattaa olla hyvinkin suuri. Tilanne tulee huononemaan ainakin joidenkin lajien osalta. Merkittävimmät vaikutukset ovat maitotuotteiden ja perunan viennillä. 

Torilla näkyy kysyntä

Kirsi Siiskonen oli viimeistä viikkoa myymässä Siiskosen Puutarhan tuotteita Savonlinnan torilla. Hän ei ole huomannut suurta eroa sadoissaan tänä kesänä.

– Kylmä alkukesä vaikutti niin, että kaikki lähti kasvamaan hyvin paljon hitaammin. Sitä otettiin sitten kiinni, kun tuli hellejakso. Se on kuitenkin ihan normaalia vaihtelua. Meillä on hiekkarinnemaat, ja onneksi on vielä järvi lähellä, vaikka joudumme myös sadettamaan, sanoo Siiskonen.

– On ollut normaali kesä. Jossain epäonnistutaan ja jossain onnistutaan. Se on sellainen tasapaino mitä yritetään hakea, kun on paljon tuotteita. Peruna on jatkuvasti koko kesän hittituote.

Markku Leskinen oli seurueen kanssa mustikkametsällä Rovaniemen Kivitaipaleessa lauantaina. Kesken poimimisen hän tunsi kovaa kipua toisessa käsivarressa ja saman tien myös polvessa. Hän näki ampiaisen pistävän kämmenselässään ja säntäsi karkuun hirmuista vauhtia.

– Poimuri lensi ja säntäsin sadan metrin uuden maailmanennätyksen. Siinä tulivat varmaan kaikki voimasanatkin ja vaimo ihmetteli, mikä miehelle tuli, Leskinen kertoo.

Vähän matkan päässä hän pysähtyi tutkimaan vaatteitaan. Miehellä oli metsässä yllään pitkähihainen ja lahkeinen maastopuku. Juoksusta huolimatta maastohousuissa oli yhä kiinni takertuneena noin kymmenen ampiaista. Leskisen mukaan ne eivät lähteneet huitomallakaan, vaan miehen piti läiskiä ne kuoliaaksi.

Kaikkiaan mies laski saaneensa kuusi pistosta, joista kaksi oli lievempiä. Vain yksi oli paljaalla iholla kämmenselässä, muut viisi pistosta ampiaiset olivat saaneet paksun maastopukukankaan lävitse.

Marjastajat lähtivät kiireen vilkkaa kotia kohti, koska ampiainen ei ollut aiemmin pistänyt miestä, eikä reaktion vakavuutta voinut tietää.

Ei osannut pelätä

Markku Leskinen kertoo, ettei hän ole koskaan kammonnut ampiaisia.

– En ole koskaan pelännyt ampiaisia ja olen hajottanut niiden pesiäkin, Markku Leskinen kertoo.

Leskinen haki apteekista lääkettä pistoksiin, jotka särkivät kovasti pari tuntia. Seuraavana päivänä pistoskohdat olivat yhä kipeitä, mutta paukamat eivät nousseet suuriksi.

Mies sai apteekin farmaseutilta neuvon, että ampiaisen pistoon auttava kyypakkaus kannattaa ottaa marjametsälle mukaan. Aina apteekki ei ole lähellä tai avoinna lääkkeen saamiseksi.

Jälkikäteen mies on kummastellut erikoista sattumaa.

– Olen ikäni kulkenut metsässä, mutta en ole ennen tällaiseen törmännyt. Paikassa missä poimin oli poikkeuksellisen isoja mustikoita. Olikohan syynä lähellä oleva pesä, jota en kyllä nähnyt, mies pohtii.

Ampiaiset eivät pistäneet porukan muita poimijoita, jotka olivat ampiaisten hyökätessä noin sadan metrin päässä Leskisestä.

Joensuulaisen Tommi Kinnusen kipparoima venekunta, johon kuuluvat Mika Sorjonen ja Jari Lautanen, voitti Kerimäen mestaruuskisoissa Puruvedellä jo toisen peräkkäisen SM-kullan. Edellinen tuli Iisalmessa elokuussa 2013.

Kiteeläisen Pasi Ikosen kipparoima venekunta otti hopeaa. Lisäksi Jarkko Käyhkön venekunta saalisti joukkuekisassa pronssia.

Tommi Kinnunen kertoo, että he lähtivät kisaan ilman suuria odotuksia.

– Ei meillä hirmu kovat odotukset ollu, kun lähdettiin viime viikolla harjoittelemaan Puruvedelle, koska se on äärimmäisen vaikea vesi etenkin tähän aikaan vuodesta ja näillä helteillä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta kirkkaaseen veteen, niin oletusarvo oli, että kalat ovat syvällä. Ja siellähän ne olivat parhaat kalat. Kymppivedeltä me ajeltiin niitä.

– Ehtiminen oli kova työ. Tarvittiin paljon yhteistyökavereita siihen hommaan. Kärkiporukoitten kanssa oltiin yhteydessä ennen kisoja ja kisojen aikana. Yhteistyöllähän näitä hommia hoidellaan. Ei tässä kukaan yksin pärjäile, Kinnunen kertoo.

Hauki oli Puruveden kultakala

Kinnusen venekunnan kohdekala oli hauki. Ahvenet oli toinen tavoite, mutta miehet eivät saaneet ainuttakaan kisamittaista. Haukea kuitenkin nousi.

– Haukea saatiin ensimmäisenä päivänä 40 kiloa. Niitä oli 14 kappaletta eli keskipaino melko mukava, liki kolme killoo. Sitten vielä sunnuntaina taisteltiin sillä tavalla, että saatiin 17 kiloa haukia eli yhteensä noin 57 kiloa.

Kinnusen mukaan kisa oli äärimmäisen tiukka. Voitto tuli kiteeläisen Ikosen venekunnasta lopulta vain noin 1 000 pisteellä: käytännössä yhden mittahauen mitalla.

Syvän paikan leiri Pielisellä

Kinnunen uisteli tänä kesänä paljon Pielisellä. Voitokkaan SM-kisan jälkeen hän pohdiskelee, että Pielisen kokemuksista oli hyötyä Puruvedellä, vaikka järvet ovatkin aiva eri maata.

– Pielisellä vesi on tummempi ja kalat ovat kuhia, mitä siellä kalastettaan. Mutta systeemi on suunnilleen sama. Pielisenkin kuhapotit löytyy kymmenen metrin vedeltä pohjasta.

– Leikkisästi voisi sanoa, että tuli treenattua Pielisellä Puruvedelle. Samalla taktiikalla periaatteessa ajeltiin eli syvältä rouhittiin kaksareilla kalat kyytiin.

Kolmas kerta Kajaanissa

Tommi Kinnunen, Mika Sorjonen ja Jari Lautanen ovat suomalaisen vetouistelun Dream Team. Venekunta on osallistunut kaksi kertaa SM-kisoihin, ja tuliaisina on ollut kaksi voittoa. Kolmas kerta toden sanoo?

– Miehistö on ihan huippu. Ei parempaa joukkuetta ole varmasti olemassakaan. Ja ensi vuonna onhan se houkutteleva ajatus lähteä Kajaaniin, kun päästään omalle mukavuusalueelle. Siellä on kuhakisat taas tulossa. Nyt tehtiin historiaa, kun ollaan tuplamestareita, niin pakkohan se on lähteä sitä kolmatta hakemaan, eihän sitä voi alemmaksi tavoitteita asetella.

Suomenmestareilla on vielä saavuttamatta yksi tavoite, jonka takia ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Kinnusen venekunnalta puuttuu Pohjois-Karjalassa kisattavan Jokikone Cupin osakilpailun voitto.

– Kuten tuloksetkin osoittavat, Jokikone Cup on tasoltaan Suomen kovin. Niin pitkäänhän sitä pitää ajaa, kun se tullee. Jos ei tule tänä vuonna, niin vaikka viiden kesän sissään, Tommi Kinnunen tuumaa.

Tamperelainen Matti Höyssä on hämmästellyt Pyhäjärven veden kirkkautta monen muun tavoin tänä kesänä. Höyssän tarkkailupaikat ovat sijainneet Tampereella Arboretumin rannalla sekä järven eteläreunalla Tottijärvellä.

– Havainnot molemmissa paikoissa ovat samanlaisia, eli näkymä pohjaan on aivan poikkeuksellinen. Arboretumin ranta on matala, joten tässä näkee pitkälle. Meidän mökkirannalla vanhan laivareitin varrella on syvää, mutta sielläkin laiturin päästä näkee pari-kolme metriä syvälle pohjaan toisin kuin ennen.

Rannasta on kirkkauden myötä paljastunut kaikenlaista.

– Olemme naaranneet pohjaa ja löytäneet muun muassa pitkään karkuteillä olleen ämpärin syvästä rannasta.

Monta veikkausta kirkkaan veden syyksi

Veden kirkkautta on Höyssän mukaan mietitty monenlaisissa toriparlamenteissa.

– Yhtenä syynä on mietitty mahdollisuutta, että viime syksyn myrskyt irrottivat pohjasta paljon levää, joka sitten talven aikana ajautui pois järvestä. Verkot olivat syksyllä tavallista likaisempia.

Vähälumista talvea on myös arvailtu ilmiön aiheuttajaksi.

– Valumia tuli keväällä vähän ja vedet olivat alhaalla, veikkailee Höyssä.

Vesi kirkasta, koska ravinteet puuttuvat

Virallisia levänhavaintopaikkoja on Pirkanmaalla kymmeniä, mutta vain viidellä niistä on havaittu vähän levää. Muualla on ollut puhdasta.

Erikoistutkija Emir Bilaletdin Pirkanmaan Ely-keskuksesta selittää, että levät tarvitsevat elääkseen valoa, lämpöä ja ruokaa. Kaikkea ei ole tänä kesänä piisannut.

– Valoa ja lämpöä on ollut riittävästi, mutta rehevöitymistä ja leväkasvustoa on jarruttanut leville käyttökelpoisen fosforin eli fosfaattifosforin puute.   

– Minun mielestäni tämä johtuu suurelta osalta siitä, että leväkasvuston kehittymisen aikaan eli heinäkuun puolen välin jälkeen maalta tulevia valumia ei ole ollut. Suurin syy on sateiden puute.

Tuulet ovat olleet pitkin kesää leppoisia, mikä puolestaan on estänyt vesimassojen sekoittumisen.

– Hapettomissa osissa järveä on usein paljon fosforia, joka nousee veden sekoittuessa pintaan. ja jota levät voivat käyttää hyväkseen, kertoo erikoistutkija Emir Bilaletdin.

– Yhtenä syynä näihin pieniin levämääriin on myös se, että talvi oli hyvin erilainen. Varsinaista kevätvalumahuippua ei ollut, mikä tuottaa lähtöravinnepiikin järviin. Tämä vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että se jäi puuttumaan.

"Toivottavasti pysyvä ilmiö"

Pirkanmaan Ely-keskukseen on tullut muutama ilmoitus tavallista kirkkaammasta vedestä. Havaintoja on tullut muualtakin kuin Pyhäjärveltä.

– Itse asiassa sehän on kiva, että tulee tämän sorttista palautetta, Bilaletdin iloitsee.

– On se sitten sinilevää tai muuta kasviplanktonia, niin sitä ei ole päässyt syntymään ravinteettomissa vesissä ja sen takia se näyttää kirkkaammalta.

Mökkiläiset ovat hämmästelynsä ohella tietysti olleet mielissään.

– Harras toive tietysti on, että tämä jäisi pysyväksi ilmiöksi. Pyhäjärven eteläpäässähän tulee Vanajan suunnasta savipitoista ja sameaa vettä. Olisi aivan mahtava juttu, jos järven vesi muuttuisi kirkkaammaksi ja sitä myötä veden käyttöarvokin paranisi.

Kokemäenjoen varrelta löytyi viime viikolla runsaasti kuolleita kaloja. Porissa esiintyneiden kalakuolemien syytä ei ole vielä pystytty selvittämään. Ympäristöviraston tänään keräämät näytteet lähetetään pikimmiten tutkittavaksi Helsinkiin.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen erikoistutkija Harri Helmisen mukaan ensin selvitetään johtuvatko kuolemat mahdollisesta loistartunnasta. Myös helteiden, stressin ja teollisuuspäästöjen vaikutusta kuolemiin selvitetään.

Kalastaja toivoo luonnollista selitystä kuolemille

Kalakuolemat viime viikolla havainnut porilainen Juha Setälä ajatteli heti, että syy löytyisi viime aikoina sattuneista nikkeli- ja kuparipäästöistä.

– Kun näin joessa poikkeuksellisen paljon raatoja, niin päästöt tulivat ensimmäisenä mieleeni. Lähdin tutkimaan jokea tarkemmin ja oli selvää, että asiasta oli ilmoitettava eteenpäin. Ihan normaalista tilanteesta ei ollut kyse, Setälä toteaa.

Setälä toivoo, että kalojen kuolemalle löytyisi luonnollinen syy. Teollisuuspäästöjen vaikutuksia ei voida kuitenkaan tässä vaiheessa sulkea pois.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että metsoa, teertä ja pyytä ei saisi metsästää ollenkaan lokakuussa seuraavissa Lapin kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio ja Utsjoki. Metsästysaika olisi 10. - 30. syyskuuta.

Riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ylitornio ja Rovaniemi. Osassa Lapin kuntia metsästys kiellettäisiin lokakuussa.

Ylä-Lapissa riekon metsästystä ei rajoitettaisi. Ministeriö on maanantaina lähettänyt esityksen lausuntokierrokselle.