Jokien halkomassa ja Perämeren pohjukan piirtämässä Meri-Lapissa on silmänkantamattomiin melontamahdollisuuksia, mutta silti lajin harrastajamäärät ovat alueella yllättävän vähäiset.

Nyt seuratoiminta on kuitenkin viriämässä. Tornion seudun melojat ovat aktivoituneet ja haluaisivat houkutella joukkoonsa lisää väkeä.

– Perämeren alue on meri- ja jokimelontaan Euroopan huippualueita. On sinänsä ihme, että tällaisissa olosuhteissa harrastajamäärä on näin vähäinen, hämmästelee Tornion seudun melojien puheenjohtaja Mika Lähdekorpi.

Hallivuoro mahdollistaisi alkeisopetuksen

Meri-Lapin ainoassa seurassa on tällä hetkellä aktiivisia jäseniä 10-15. Lähdekorpi arvioi, että alueella on huomattavasti enemmän yksinäisiä melojia, jotka eivät seuraa edes kaipaa.

- Seuraa tarvitsevat sellaiset, jotka haluavat kilpailla, kouluttautua tai aloittaa harrastuksen, Lähdekorpi huomauttaa.

Tornion seudun melojien toiveena on saada uimahallista allasvuoro, jotta alkeiskoulutusta voitaisiin järjestää talven aikana valvotuissa, turvallisissa olosuhteissa ja lämpimässä vedessä. Tähän asti käyttöön on saatu vain pari rataa.

- Uimahallissa olisi parhaat olosuhteet aloittelijoiden koulutukseen talven aikana. Muutaman peruskurssin voisi järjestää, haaveilee Lähdekorpi.

Melontatapahtuma kokoaa harrastajat ja aloittelijat

Eteläisessä Suomessa erilaisia melontatapahtumia on järjestetty jo pitkään, mutta viime vuosina tapahtumia on tullut lisää pohjoiseenkin.

Yksi näistä on Ylitorniolta lähtevä ja Tornioon päättyvä viikon mittainen Midnight sun canoeing, joka järjestetään tänä kesänä neljännen kerran kesä-heinäkuun vaihteessa.

Tapahtuma on houkutellut 20-30 melojaa vuosittain. Ylitornion kunnan projektisihteeri Annikka Tuohino kertoo, että nuorin osallistuja on ollut 15- ja vanhin 70-vuotias. Se kertoo Tuohinon mukaan siitä, että laji on helppo omaksua, ja aloittelijakin voi osallistua melontatapahtumaan.

Keskiyön auringon melontapahtumaan voi osallistua vaikka vain yhdelle etapille, ja Tuohino lupaa, että mattimyöhäisetkin ilmoittautujat pääsevät mukaan.

Elsa Hietalahden koti on niin lähellä Halsuanjärveä, että vesi terassille siintelee.

– Ei muuta kuin onki olalle ja ongelle vaan! Siellä on monta tuntia saanut tummu istua.

Hän ei oikein itsekään käsitä, mikä seitsenkymppisen veti kalaan jokin vuosi sitten. Yhtäkkiä vain alkoi tuntua siltä, että jokin harrastus pitää olla. Ja järvi veti puoleensa. Aivan helppoa homma ei kuitenkaan aluksi ollut.

– Se oli kaikkein ihmeellisintä, kun ei osannut onkia. Onki oli aina puussa, muistelee Elsa huvittuneena.

Yhtenä kesänä Elsa tuonkin taidon opetteli eikä porukan poikien tarvinnut enää kulkea kapinetta puusta irrottelemassa.

Kilpailuissa sattuu ja tapahtuu

Muutkin alueen järvet on tullut koluttua, mutta oma Halsuanjärvi on silti mieluisin. Tuttuja ovat niin hyvät kalapaikat kuin venereitit. Kalastamisen kiehtovuus aukeaa vain harrastajalle, uskoo Elsa Hietalahti:

– Joka ei harrasta onkimista, ei voi kuvitella, miten se vie niin hyvin mukanaan. Se on se luonto ja tietysti: jos saisi hyvän, ison kalan, niin sen voisi vaikka syödä.

Useimmin tulee silti sormenkokoista särkeä. Myös kilpailut ovat harrastuksen suola. Niissä kaikki tuntevat toisensa ja antavat apua tarvittaessa.

– Kyllä siellä on monesti pyörtynyttä mummua nostettu ylös! nauraa Elsa.

Erään kerran apua annettiin samana päivänä kolmesti. Ensin tarvittiin puukkoa, kun koukku oli tarttunut miehen paidankaulukseen. Se hoitui, kun Elsa irrotti palasen kauluksesta. Hetken päästä huusi sama mies: ongelmakin oli sama, mutta kainalossa. Kolmannella kerralla vaivana oli lahna selällään penkkaa vasten – kaveri ei saanut sitä yksin. Elsa kurkotti ja toinen piti kiinni housunkauluksesta, ettei auttaja humahda järveen.

Ja kuten usein kilpailuista, näistä on tullut sekä menestystä että mieleen kaiherrusta. Eläkeliiton onkikilpailusta Hietalahti nappasi kerran omaksikin yllätyksekseen pronssia.

– Vähän harmittaa, kun pääsi niin iso lahna karkuun! Minä olisin voittanut sillä...

Lappeenrannan kaupungintalon parvekkeella on mehiläispesä. Kaupunki hankki viime kesänä kaupungintalolle mehiläisiä, jotka tuottavat hunajaa kaupungin liikelahjoiksi. Viime vuoden kokeilu oli onnistunut ja hunajaa saatiin jopa 40 kiloa. Kaupunki oli tulokseen niin tyytyväinen, että mehiläispesä päätettiin tuoda kaupungintalon parvekkeelle tänä kesänä uudelleen. Mehiläiset voitiin tuoda parvekkeelle ilmojen lämmettyä tarpeeksi.

Kaupungin markkinointiviestintäpäällikkö Mirka Rahman kertoo, että tänä vuonna pesä tuotiin parvekkeelle jo kesäkuun alussa, joten pidemmän satokauden vuoksi hunajatuoton odotetaan kaksinkertaistuvan. Odotetut 80 kiloa hunajaa on tarkoitus pakata liikelahjoiksi, joita annetaan esimerkiksi toisista kaupungeista tai ulkomailta tuleville vieraille. Ylijäävä osa hunajasta myydään kaupungin työntekijöille.

Rahmanin mukaan hunaja on myös säästänyt kaupungin liikelahjoihin käyttämiä varoja. Kaupunki on antanut liikelahjoina paikallisesti tuotettuja tuotteita. Yksi valmiiksi pakattu hunajapurkki maksaa kymmenen euroa.

– Tällä summalla on vaikea löytää yhtä laadukasta, paikallista tuotetta ja tämä on aito luonnontuote, Rahman sanoo.

Luomuhunajan tuottamisella liikelahjaksi on myös imagollinen merkitys.

– Paikallinen sataprosenttinen luonnontuote vahvistaa kaupungin vihreitä arvoja.

Toffeelta maistuvaa hunajaa

Paikalliset hunajatuottajat hoitavat hunajan keräämisen. Lappeenrannassa hunajaa tuotetaan myös Linnoituksessa sekä yliopistolla.

Rahmanin mukaan kaupungintalolla tuotettu hunaja oli makutestissä voimakkainta ja maistui eniten toffeelta. Keskikaupungilla tuotetun hunajan makua selittävät viereisellä sankarihautausmaalla olevat palsamikukat, joiden luo mehiläiset lentävät.

Kaupunki ei ole kuitenkaan lisännyt hankittavien kukkien määrää hunajatuotannon vuoksi, vaan hyöty on saatu jo olemassa olevista kukista.

Hunajan koostumusta on analysoitu laboratoriokokein ja sen ravinnepitoisuudet olivat monikymmenkertaisesti paremmat viitearvoihin verrattuina.

Ahkerat kesätyöläiset viedään talvehtimaan syksyllä, kun ilmat viilenevät. Mehiläispesä on tarkoitus tuoda kaupungintalon neljännen kerroksen parvekkeelle myös ensi kesänä.

Jossakin päin Suomea männynlatvojen sääksenpesissä on varttumassa seitsemän poikasta, jotka saavat kesän mittaan matkaansa gps-seurantalaitteen. Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Sääksisäätiön satelliittisääksitutkimus laajenee tänä kesänä kevään takaiskujen jälkeen. Tänä kesänä tutkijat valjastavat seitsemän uutta sääkseä, joista kolme on Hämeestä, kolme Lapista ja yksi Turun seudulta.

Hattulassa pesineen Ilmari-sääksen keväinen putoaminen ja kuolema Välimereen oli paha tappio sääksitutkijoille ja ikävä uutinen lintujen ystäville. Satelliittisääksien paluumuutto Afrikasta tarjosi tänä keväänä tavallista enemmän jännitystä. Hämäläinen Ilmari kuoli kesken matkan, lappilainen Heikki pääsi onnellisesti pesälleen ja lähetti kaiken aikaa tietoja, satakuntalainen Lalli taas ilmestyi lopulta kiikarihavainnon mukaan Suomeen, vaikka sen lähetin olikin vaiennut jo talvehtimispaikassa Afrikassa.

”Ilmaria luultavasti ammuttiin”

Sääksisäätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu sanoo, että Ilmarin menettäminen oli kirveltävä takaisku.

– Se oli suuri tappio. Lintu oli ennättänyt hyvään pesintäikään ja saanut aikaan onnistuneita poikueita. Sen kevätmuutto Suomeen oli käynnistynyt hyvissä merkeissä, ja Ilmari jatkoi Saharan jälkeen oikopäätä Välimerelle ja sen yli.

– Tuntuu käsittämättömältä, että linnun voimat olisivat ehtyneet juuri ennen Kreikan rannikkoa. Menehtyminenhän tapahtui 24 kilometriä ennen Kreikan etelärantaa. Kyseessä saattaa olla haulikon tai muun aseen osuma. Hauli on osunut sellaiseen paikkaan, että se aiheutti menehtymisen. Lintuun on voinut osua jo Afrikan puolella, ja lintu on lähtenyt matkaan haulista huolimatta. On hyvin tyypillistä, että Välimeren maissa edelleen ammutaan suuria petolintuja, harmittelee Juhani Koivu.

– Suomessa kaikkiaan 18 linnulla on ollut lähetin. Nyt ainoa toimiva lähetin on Heikki-nimisellä linnulla. Uuden varmistuksen mukaan se pesii entisessä pesässään, jossa on haudonta menossa.

Käyttöön tulevat uuden sukupolven ”selkäreput”

Ilmarin menetys oli takaisku tutkimuksen jatkuvuudelle, kertoo Juhani Koivu.

– Jatkuvuus on tärkeintä, jotta luotettavaa tietoa saadaan kerättyä. Suomen Kulttuurirahaston tuen turvin voimme varustaa nuo seitsemän uutta lintua seurantalaittein. Kolme linnuista tulee olemaan Kanta-Hämeestä.

– Uudet lähettimet ovat gps-tyyppisiä, joista saadaan informaatiota ulos entistä ripeämpää tahtia. Dataa saadaan vaikka minuutin välein edullisemmin kustannuksin kuin vanhoissa laitteissa, selittää Juhani Koivu.

Koska laitteet kertovat mm. linnun sijainnin, korkeuden, lentonopeuden ja -suunnan, seurantatieto tulee huomattavasti tarkentumaan. Voidaan todeta, millä järvellä lintu kulloinkin kalastaa, ja kirjata vaikka hetki, jolloin sääksi syöksyy pintaan kalan perässä. Ehkä lentotapa voi paljastaa vaikka vonkaleet kynsissä.

– Tutkijat ja rengastajat käyvät kaikilla Suomen sääksenpesillä, mutta satelliittiseuranta antaa ylivoimaisesti paremmat tiedot linnun elintavoista kuin renkaiden lukeminen. Suomi ja Ruotsi ovat Euroopan sääksipankki.

– Tarkkaan tutkitun linnun jatkotutkimus on tärkeää mm. linnun pitkän muuttomatkan takia, ja koska suojelu on kiinni kahden mantereen valtioiden tahdosta. Lisäksi sääksi on ravintoketjun huippu ja syö vain kalaa, jota ihminenkin syö: jos vesistöt voivat hyvin, sääksi voi hyvin ja ihminen voi hyvin, Koivu tiivistää.

Suomussalmella, Juntusrannan läheisyydessä sijaitsee Kalmosärkkä. Se on suon ja järven saartama kaunis mäntykankaan kaistale, joka on kelvannut asuinpaikaksi jo esihistoriallisella ajalla; varhaisimmat löydökset on ajoitettu ajalle 6000 eaa. Suomussalmen Kalmosärkkä oli pitkään koko maan vanhimpia tunnettuja asuinpaikkoja.

Kalmosärkän historia alkoi avautua 1950-luvulla. Ensimmäisen löydön teki paikalla vieraillut koululuokka. Luokka leikki ikiaikaisella pyyntikuopalla, jolloin yksi oppilaista teki kuopan pohjalta esinelöydön.

Ruhtinansalmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Seppäsen mukaan on helppo ymmärtää, miksi esi-isät ovat rantautuneet juuri Suomussalmen Kalmosärkkään.

– Toisella puolella on Kiantajärvi, särkkä on toista kilometriä pitkä, ja toisella puolella on erittäin vetelä Kokkosuo. Kalavedet olivat runsaita, ja joesta sai siikaa ja lohta. Tästä on ollut hyvä myös lähteä veneillen metsälle aina valtakunnanrajalle ja Vienankin puolelle.

Metsähallituksen erikoissuunnittelija Päivi Tervonen kertoo, että Kalmosärkkä on ollut kansainvälinen kohtaamispaikka, missä hän uskoo olleen ihmisiä joskus hyvinkin paljon.

– Kalmosärkkä on hyvien yhteyksien päässä, ja ihmiset ovat kulkeneet tästä vesireittiä itään ja länteen. Täällä itärajalla on hyvä muistaa, että olemme idän ja lännen välissä ja saaneet vaikutteita molemmilta puolilta.

Suomussalmen Kalmosärkkä on yksi kainuulaisista, valtakunnallisesti arvokkaista kulttuuriperintökohteista, jonka historia ylettyy esihistorian ajalta aina toiseen maailmansotaan asti. Esi-isien pyyntikuoppa toimi Talvisodan aikaan sotamiesten poterona. 2000-luvulla sama kuoppa on edelleen käytössä – kuopan pohjalta pilkottaa ketun kolo.

– Kalmosärkkä on historian oppikirja, jota voisi käyttää opetuskohteena, Tervonen innostuu.

Kalmosärkästä adoptiokohde?

Metsähallituksella on hoidossa Suomussalmen Kalmosärkän lisäksi useita muitakin valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriperintökohteita Kainuussa, kuten Hossan värikallio Suomussalmella ja Hallan Pirtti Hyrynsalmella.

Tämän ja ensi vuoden aikana muutamille kainuulaisille kulttuuriperintökohteille pyritään tuomaan uutta nostetta ja näkyvyyyttä. Metsähallitus kunnostaa kohteita Kuikka-hankkeen nimissä. Samalla mietitään, että kohteita annettaisi ikään kuin adoptoitavaksi esimerkiksi kyläyhdistyksille.

– Yhdistys voisi ottaa kulttuuriperintökohteesta hoito- ja esittelyvastuun. Suunnitelmia voisimme tehdä yhdessä yhdistyksen ja Metsähallituksen kanssa. Tällaisella muinaismuistokohteella niiden kuluneisuus ja tuhoutuminen pitää pystyä estämään, vaikka ne ovatkin kaikille avoimia paikkoja, sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Päivi Tervonen.

Kalmosärkkää on mietitty yhdeksi adoptiokohteeksi.

– Olemme keskustelleet Ruhtinansalmen kyläyhdistyksen kanssa, voisimmeko kokeilla heidän kanssa tällaista konseptia, Tervonen kertoo.

Ruhtinansalmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Seppäsen mielestä idea on hyvä. Hän tietää myös, että Kalmosärkkä on suosittu kohde, jonne paikalliset ihmiset tuovat mielellään vieraitaan.

Tilaa tarvitaan mielikuvitukselle

Päivi Tervosta kuitenkin askarruttaa, mikä on oikea tapa välittää tietoa ihmisille verkon lisäksi.

– Pitäisikö kohteet paikanpäällä kyltittää vai tehdäänko kartta? Kyltti on aina hankala, koska se kertoo suoraan, mikä paikka tai kohde on kyseessä. Se ei jätä ihmisen omalle oivallukselle mielikuvitusta.

– Itse pidän enemmän siitä, että ihmisen historiantajua kehitetään, niin että hän miettii ja päättelee itsekseen. Asian voi sitten varmistaa vaikka kartasta, Tervonen tuumaa.

Eero Seppänen uskoo, että vanhat asiat kiinnostavat myös nuoria.

– Paljon varmasti riippuu siitä, miten heille kerrotaan tarinoita lapsena. Menneisyys olisi hyvä tuntea. Niinhän ne väittävät, että ihminen joka ei tunne menneisyyttä, hänellä ei ole tulevaisuutta.

Keuruun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Timo Pessinen suosittelee soittamaan suoraan hätänumeroon, mikäli karhu pyrkii pihapiiriin. Vaikka koko maan tasolla karhujen määrä on pienentynyt viime vuodesta, Keuruulla tilanne on toiminnanjohtajan mukaan edelleen sama tuttu.

– Keuruun karhukanta on edelleen yhtä voimissaan, vaikka viime syksynä niitä hyvin täältä ammuttiin. Nyt on useita naaraita, joilla on useita pentuja, Pessinen kertoo.

Kun hätänumeroon ilmoitetaan häiriötä tai pelkoa tekevästä petoeläimestä, hätäkeskus välittää tiedon poliisille. Poliisin kautta tieto kulkeutuu kunkin riistanhoitoyhdistyksen alueen suurriistavirka-avulle. Riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä virka-apu koostuu yleensä vapaaehtoisista metsästäjistä ja koiranohjaajista.

Keuruulla useita karhuhavaintoja

Karhujen kiima-aika on paraikaa menossa, jolloin ne liikkuvat tottutua aktiivisemmin. Viime viikolla Jukojärven alueella Keuruulla tehtiin useampia karhuhavaintoja asutuksen lähellä. Asukkaiden soitettua suoraan Pessiselle, hän päätti kertoa hätänumeroon soittamisen vaihtoehdosta Suur-Keuruu -lehdessä 19. kesäkuuta.

Pessinen toivoo, että kukaan ei turvautuisi omankädenoikeuteen karhuja pelätessään, vaan apua haettaisiin virkavallalta.

– Jos kansalaiset tuntevat turvattomuutta tai omaisuuteen kohdistuvaa vaaraa, niin ottaisivat hätänumeroon yhteyttä oikeaoppisesti.

Keski-Suomen Riistakeskuksen riistapäällikkö Jukka Purhonen tietää, että Keuruun seutu on tiheintä karhukannan aluetta Keski-Suomessa.

– Tilanne on Keuruun seudulla vakiintunut, siellä toistuvasti tavataan karhuja.

Purhonen on samaa mieltä Pessisen kanssa, että liian lähellä olevasta karhusta on syytä soittaa eteenpäin. Karhua voidaan häätää pihapiiristä esimerkiksi tehtävään suunnitellulla pelotteluaseella.

– Eläintä voidaan pelotella ampumalla värikuulalla siihen eläimeen, joka ei eläintä vahingoita mutta antaa sellaisen pienen kivun tunteen.

Alustavien tietojen mukaan siika lisääntyy koko rannikkoalueella ainakin vähäisissä määrin useammassa joessa kuin aikaisemmin on arveltu.

– Siian poikasia löytyi myös rakennetuista joista kuten Kemijoelta, luonnehtii tutkija Erkki Jokikokko.

Perämerellä poikasia havaittiin suurimmassa osassa tutkimusjokia. Esimerkiksi Simojoella poikasia löytyi kohtalaisesti kaikista paikoista, joilla tutkijat liikkuivat. Ylivoimaisesti eniten poikasia oli pohjoisessa kuitenkin Tornionjoella.

– Tornionjoella poikasia oli paikoin ihan puurona. Se vain vahvistaa näkemyksen, että Tornionjoki on erittäin hyvä siikajoki, sanoo Jokikokko.

Kymmeniä jokia mukana

Koko maassa tutkijat kiersivät 44 jokea, joista Perämereen laskevia oli 22. Jokaisella joella lipottiin noin kymmenellä eri paikalla kahteen eri otteeseen.

Poikasia esiintyi myös pikkujoissa, joiden siikakantaa ei ole tutkittu aikaisemmin. Lapin alueella kaksi pientä jokea oli kuitenkin käytännössä ilman siianpoikasia, sillä Simon Viantiejoelta ja Tornion Kaakamojoelta niitä ei löytynyt.

– Alustavien tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että siika ei menesty vedenlaadultaan huonoissa joissa, luonnehtii tutkija Lari Veneranta.

Tutkijoita kiinnostaa muun muassa voidaanko kutualueiden kunnostamisella lisätä siian luonnontuotannon määrää. Siika on lohen lisäksi tärkeä talouskala pohjoisen rannikolla ja jokivarsilla.

Yhtä kattavasti siikakannan tilaa ei ole selvitetty vielä koskaan. Tutkimuksessa on mukana myös pikkujokia, joiden siikakanta on ollut lähinnä arvailujen varassa.

Kartoituksella saatuja tietoja aiotaan käyttää muun muassa kutualueiden kunnostusmahdollisuuksien selvittämisessä, luontaisen tuotannon arvioinnissa ja kantojen säätelyn taustatietona.

Oulangan suomalais-venäläinen taimen liikkuu hyvin alueen vesistössä. Toukokuussa Venäjän puolelle Paanajärven ja Pääjärven välille asennettuun rysään on uinut alkukesän aikana hyvin taimenia.

Toistaikseksi 27 taimeneen on asennettu radiolähetin. Syksyyn mennessä radiolähettimellä varustetaan sata taimenta.

Metsähallituksen johtajaman suomalais-venäläisen taimenprojektin tavoitteena on tutkia perimältään omanlaisena säilyneen Oulangan taimenen liikkeitä Venäjän ja Kuusamon vesistöjen välillä.

Taimenkannan koosta ja liikkeistä hankitaan tietoa

Toimintamallin pohjaksi hankitaan ajantasaiset tiedot taimenkannan koosta ja vaelluskäyttäytymisestä, merkityksestä alueen matkailuyrityksille ja vetovoimasta virkistyskalastajien keskuudessa.

Hanketta rahoittaa EU:n Karelia ENPI CBC –ohjelma. Ohjelman ohessa laaditaan yhteinen suomalais-venäläinen toimintamalli Oulankajoen vesistön vaellustaimenkannan hoidolle ja kalastusjärjestelyille.

Työtä johtaa Suomen Metsähallitus, jonka kumppaneita ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Venäjän Pohjoinen kalantutkimuslaitos ja Oulun yliopiston Thule-instituutti. Työhön osallistuvat myös Paanajärven kansallispuisto, Kuusamon kaupunki ja kaikki taimenkannan elinalueella toimivat osakaskunnat.

Kainuun ELY-keskus on velvoittanut Talvivaaran Sotkamon kaivosta vähentämään vettä Kuusilammen avolouhoksesta ja kieltänyt yhtiötä johtamasta kipsisakka-altaan vettä avolouhokseen. Ennen juhannusta annetussa päätöksessä ELY-keskus asettaa molempien velvoitteiden tehosteeksi 100 000 euron uhkasakot.

ELY-keskus antoi Talvivaaralle huhtikuussa kehotuksen laskea avolouhoksen pinta 195 metrin tasoon (merenpinnasta) kesäkuun loppuun mennessä. Talvivaara ei pysty noudattamaan kehotusta.

Talvivaaran ELY-keskukselle antaman vastineen mukaan kipsisakka-altaalta poistetaan vettä Tammalammen puhdistamon kautta saman verran, kuin altaille tulee toiminnasta. Altailla jäljellä oleva konsentroitunut vesi on huomattavasti metallipitoisempaa kuin aikaisemmin Tammalammen suuntaan johdettu vesi. Tästä johtuen kipsialtaalta johdettava vesi syö koko Tammalammen vesienkäsittelykapasiteetin, eikä avolouhosveden puhdistamiseen ja vedenpinnan alentamiseen riitä kapasiteettia.

Yhtiö hakenut lisävarastointilupaa

ELY-keskuksen määräyksen mukaan Talvivaaran on laskettava Kuusilammen avolouhoksen vedenpintaa niin, että se on lokakuun lopussa enintään tasolla 195 metriä merenpinnan yläpuolella. Vedenpinta oli louhoksessa toukokuun puolivälissä tasolla +196,08 mmp, jolloin louhoksessa oli ylimääräistä vettä 140 000 kuutiometriä.

Kainuun ELY-keskus on aiemmin määrännyt, että Kuusilammen avolouhoksessa saa säilyttää vettä vain, jos veden pinta pysyy alle tason +195 mmp. Tuon tason alapuolella louhoksen vesi pysyy läheisien alueiden pinta- ja pohjavesien tasoa alempana eikä vettä kulkeudu louhoksesta ulkopuolelle, sanoo Kainuun ELY-keskuksen yksikön päällikkö Sari Myllyoja.

– Tämä arviointi tehtiin aiempien poikkeustilanteita koskevien päätösten harkinnan yhteydessä. Yhtö on hakenut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta lupaa varastoida vettä korkeammalla tasolla, mutta sitä päätöstä ei ole olemassa. Nyt noudatetaan voimassaolevaa ympäristölupaa.

Kaivosmonttua ei saa käyttää hätävarana

Talvivaara johti huhtikuussa 2014 kipsisakka-altaan neutraloituja vesiä Kuusilammen avolouhokseen. Ympäristöluvan mukaan louhokseen voidaan varastoida vesiä vain, jos vedet täyttävät ympäristöluvan ehdot. Kainuun ELY-keskuksen mukaan Talvivaaran antamien päästötarkkailutietojen mukaan vesiä ei kuitenkaan oltu käsitelty määräyksien mukaisesti.

Kainuun ELY-keskus kehotti Talvivaaraa huhtikuun lopulla lopettamaan kipsisakka-altaan vesien johtamisen avolouhokseen, ja Talvivaara noudatti kehotusta. ELY-keskus antaa nyt asiasta lisäksi uhkasakolla tehostetun määräyksen varmistaakseen, että avolouhokseen ei enää johdeta metalli- tai sulfaattipitoisia vesiä.

ELY-keskus on aiemmin antanut yhtiölle viisi uhkasakkoa vesienkäsittelyyn liittyen. Toistaiseksi yhtään sakkoa ei ole tuomittu maksettavaksi.

Poikkeuksellisen kylmä sää on vienyt niin mansikoiden kukintaa kuin raakileitakin. Heikoin tilanne on alavilla paikoilla sijaitsevilla tiloilla.

16 mansikkakesää nähnyt muuramelainen torikauppias Kaisa Holopainen kertoo, että kotimaista mansikkaa on toistaiseksi saatu myyntiin vähän. Aiemmin mansikkaa on saatu myyntiin laatikoiksi asti jo juhannuksen aikaan. Nyt Holopaisen mukaan laatikkokauppaa saa odottaa.

– Todella erikoista, en muista että tällaista olisi ollut ennen. Tänä vuonna se viivästyy, se menee kyllä ihan heinäkuun puolelle jonkin matkaa.

– Aina mansikkaa on kuitenkin tullut, kukaan ei ole varmasti jäänyt ilman, Holopainen lisää.

ProAgria Keski-Suomen mukaan pakkasvaurioita on tullut useilla tiloilla, kun viimeiset kukat ovat paleltuneet.

– Tässä on suurta vaihtelua, joillain tiloilla tilanne on harmillisen huono, ja joillain tiloilla on vain pieniä merkkejä pakkasesta, sanoo erikoisviljelyneuvoja Marjo Marttinen ProAgria Keski-Suomesta.

Mansikan kokonaissadosta on näillä näkymin tulossa hallan aiheuttamasta lovesta huolimatta kohtalainen.

Mansikan litrahinta on tällä hetkellä viiden euron nurkilla lajikkeesta riippuen.

Miltei historiallisen kylmää

Juhannusta vietettiin Keski-Suomessa lähes historiallisen kylmässä säässä. Päivälämpötilat jäivät Multialla ja Luhangassa kylmimmillään noin kymmeneen asteeseen.

Kaikkein kylmimmät lukemat maakunnassa mitattiin juhannuspäivän vastaisena yönä Multian Karhilassa, jossa elohopea tippui juuri ja juuri nollan alapuolelle.

Meteorologi Henriikka Simola Ilmatieteen laitokselta kertoo, että jos Keski-Suomessa toimineiden havaintoasemien tuloksia vertaillaan vuodesta 1961 alkaen, menneenä viikonloppuna saatiin kylmin juhannuksena mitattu lukema.

– Tässä täytyy huomioida se, että Multian asema on tuossa paikassa toiminut vain muutaman vuoden, eli luvut eivät ole ihan täysin vertailukelpoisia. Tätä aikaisemmin kylmempää on ollut Jyväskylän lentoasemalla vuonna -77, jolloin on mitattu +0,5 astetta.

Simolan mukaan päivällä sen sijaan on ollut lähihistoriassakin kylmempää. Vuosina -98 ja -77 ja -81 on ollut kylmempää kuin menneenä juhannuksena, jos vertaillaan päivän ylimpiä lämpötiloja.

Muuramelaista torikauppiasta, Kaisa Holopaista ja ProAgrian erikoisviljelyasiantuntijaa Marjo Marttista haastatteli toimittaja Petra Thurén ja meteorologi Henriikka Simolaa Ilmatieteen laitokselta haastatteli toimittaja Sanna Savela Yle Keski-Suomelle.

Biologi Vesa Hyyryläinen on vuosia seurannut ja rengastanut kalasääskiä. Noin kuukauden kuluttua Hyyryläinen kiinnittää kahdelle poikueen poikaselle lintuystävälliset satelliittilähettimet. Täyskasvuiset linnunpojat saavat tarkat lähettimet mukaansa lentomatkoilleen ennen pesästä lähtöä.

– Lähetin on parin sokeripalan kokoinen pikkuruinen suorakaiteen muotoinen laite, joka painaa parikymmentä grammaa. Lähetin kiinnitetään linnun selkään siten, ettei se häiritse sitä millään tavalla. Parhaassa tilanteessa lähetin kestää toimintakunnossa linnun selässä viitisen vuotta.

Hyödyllistä tietoa sääksen elämästä ja liikkumisesta saadaan paljon. Satelliittipaikantimien välittämästä informaatiosta hyötyvät niin lintututkijat kuin Kainuuseen tuulipuistoja suunnitteleva Metsähallitus.

– Poikasten lentotiedoista saadaan aukotonta tietoa, jolloin tuulivoimaa voidaan ohjata tarkoituksenmukaisiin paikkoihin. Luonnon kannalta tärkeä tavoite on saada mahdollisimman tarkkaa tietoa sääksen lennoista, jotta lintua voidaan suojella mahdollisimman tehokkaasti, kertoo Sääskisäätiön varapuheenjohtajana toimiva Hyyryläinen.

Kaikki Kainuun tiedot tullaan liittämään Luonnontieteellisen keskusmuseon viralliseen tutkimukseen. Kalasääskille kiinnitetään kesän aikana satelliittipaikantimia myös Lapissa ja Etelä-Suomessa. Tämä tutkimus liittyy puolestaan kansainväliseen kouluyhteistyöhön, missä tavoitteena on lisätä koululaisten sääskitietoutta.

Kylmä alkukesä on hidastanut viljan kasvua koko maassa. Maatalouden kehitysorganisaatio ProAgrian mukaan erityisesti kaakkoisessa Suomessa sateet ovat aiheuttaneet satovahinkoja. Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalan eteläosissa ja Etelä-Savossa on pieniä alueita, joilla viljelijät eivät ole sateiden vuoksi päässeet kylvämään peltojaan lainkaan.

– Kesäkuun lopussa kylväminen ei enää onnistu, joten näiden alueiden kohdalla sato on menetetty kokonaan, kertoo Mikko Kemppi Etelä-Suomen ProAgriasta.

Syksyllä tapahtuvaa viljan korjuuta kylmä kesäkuu saattaa lykätä jonkin verran. Sen sijaan Suomen viljasatoon kasvun hidastuminen ei välttämättä vaikuta lainkaan. Viljalajeista pääasiassa ohra on kärsinyt kylmästä ja sateisesta säästä. Esimerkiksi Kymenlaaksossa sen sato voi olla viidenneksen normaalia pienempi.

Kylmästä säästä johtuen mansikkaa on tulossa myyntiin normaalia vähemmän. Myös varhaisperunan kasvu on hidastunut. Tällä hetkellä suomalaista perunaa on myytävänä pienissä erissä, sillä vasta ensi viikolla viljelijät pääsevät nostamaan varhaisperunaa toden teolla.

Pohjanmaan suurpetoneuvottelukunta on huolissaan pienriistasta. Neuvottelukunta haluaa harventaa ilveksiä metsästämällä.

Pohjanmaalla on arviolta 95–110 ilvestä eli selvästi enemmän kuin muutama vuosi sitten. Ilveksen leviämisestä on kärsinyt lähinnä pienriista, jonka kanta on neuvottelukunnan mukaan paikoin romahtanut. Asutuksen lähellä liikkuneet yksilöt on kaadettu, ja muut vahingot ovatkin vähäisiä.

Ahmoja alueella liikkuu vain kourallinen, ja neuvottelukunta onkin valmis antamaan kannan kasvaa luonnollisesti. Siirtoistutuksia se ei kuitenkaan hyväksy. Suurpetoneuvottelukunnan mukaan Pohjanmaa ei sovi suuren ahmakannan elinalueeksi, koska siellä on paljon turkistarhoja ja vapaana laiduntavia eläimiä.

Neuvottelukunta on ottanut kantaa kansalliseen hoitosuunnitelmaan, joka on ministeriössä uudistettavana. Sekä ahma että ilves ovat rauhoitettuja lajeja, ja niiden mahdollisista pyyntiluvista päättää maa- ja metsätalousministeriö.

Lapuanjokeen on suunnitteilla kaksi uutta kalatietä. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tilannut kalasuunnittelun Lakaluoman myllypadolle Lapualle sekä Stadsforsenin voimalapadolle Uuteenkaarlepyyhyn.

Lapuanjoki on entinen lohijoki, ja esimerkiksi Stadsforsenin kalatien rakentaminen palauttaisi vuodesta 1926 poikki olleen vaellusyhteyden Lapuanjoen ja meren välillä. Lakaluoman kalatie parantaisi puolestaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan vaelluskalojen elinmahdollisuuksia joen keskiosalla.

Lakaluoman myllypato ja Stadsforsin voimalapato ovat vaellusesteitä, jotka halutaan kiertää kalateiden avulla. Myös heikko vedenlaatu etenkin Lapuanjoen alaosalla on ongelma, joka rajoittaa lohikalojen elinmahdollisuuksia.

Kalatiesuunnittelu on osa EU-rahoitteisia EAKR-hankkeita, joiden päätavoitteena on etsiä keinoja Lapuanjoen pääuoman ekologisen tilan parantamiseen Kuortaneenjärven alapuolella. Kalatiesuunnitelmat sekä muut tulokset ja suositukset valmistuvat vuoden 2014 loppuun mennessä.

Erikoinen valoilmiö ihmetytti ainakin Kuopiossa ja Siilinjärvellä tiistaiaamuna. Taivaalle muodostui valorengas, jonka reunalla oli pyöreitä "valopalloja".

Ilmiö kesti niin pitkään, että moni sai otettua siitä kuvia.

Halot ovat valoilmiöitä, jotka syntyvät valon taittuessa ja heijastuessa ilmakehän jääkiteissä.

18 meribiologia käy parhaillaan läpi 50 merialueen 50 kilometrin säteellä Kokkolasta etelään ja pohjoiseen eli Lohtajan pohjoispuolelta Pietarsaaren eteläpuolelle. Kyseessä on Velmu-hankkeen viimeinen tutkimaton vesialue.

Alueen lajit ja luontotyypit kartoitetaan kuvaten ja sukeltaen. Lisäksi otetaan näytteitä pohjaeläimistä. Syksyllä saadaan lopulliset tulokset löydöistä. Rannikkovedet Merenkurkun ja Hailuodon välillä ovat erikoista vyöhykettä, sillä merilajit hiipuvat pois samalla kun makean veden lajit valtaavat alaa.

Aluebiologi Essi Keskinen toivookin, että kartoituksessa löytyisi pohjoisraja esimerkiksi sinisimpukalle tai rakkolevälle.

– Pääosin ne loppuvat Merenkurkkuun, mutta raja on jossain ja se voi olla jossain tässä, pohtii Keskinen.

Näkinpartaisniityistä ollaan mielissään

Kokkolan edustan pohjoiselta alueelta on odotetusti löytynyt paljon hiekkaa. Alueella on myös paljon kallioluotoja ja saaria.

Merenpohjassa on havaittu myös näkinpartaisniittyjä, mistä Perämeren aluebiologi Essi Keskinen on tyytyväinen. Kyseessä on tärkeä elinympäristö ja vastuuluontotyyppi, josta tilasta ministeriökin on huolissaan.

– Aika harva laji tekee puhtaalla hiekalla niittyjä. Ne sitovat hiekkaa ja tekevät kutupaikkoja ja siihen pystyvät pohjaeläimet kiinnittymään. Se tekee liikkuvasta hiekasta monelle eliölle elinkelpoisen alueen, kuvaa Keskinen.

Päivän haloilmiö on kuluneen vuosikymmenen hienoin valonäytelmä.

Haloilmiö muodostuu, kun auringon säteet heijastuvat yläilmakehässä olevista jääkiteistä.

Ilmiöt ovat yleisiä juuri kesällä, kun ilmakehän kosteus nousee korkealle. Poikkeuksellisen tämän päiväisestä haloilmiöstä tekee se, että auringon ympärillä on ollut samaan aikaan näkyvissä useita eri kaaria.

Valoilmiö keräsi katsojia

Halo on saanut jo paljon huomiota ympäri maakuntaa ja erityisesti tähtiharrastajat ovat seuranneet ilmiötä innokkaasti. Monet tavalliset kadunkulkijatkin ovat hämmästelleet taivasta.

– Huomasin kesken parkkeeramisen, että sateenkaaria oli ainakin neljä tai viisi kappaletta. Lisäksi näkyi kirkkaita valokaaria. Vanhemmat ihmiset, jotka pysähtyivät samaan kohtaan sanoivat, etteivät ole nähneet koskaan mitään vastaavaa, kertoo Radio Keski-Suomeen soittanut Pauno Paajala.

Seuraavaan valonäytelmään vuosikymmeniä

Jyväskylän Siriuksen aktiivinen tähtiharrastaja Arto Oksanen kehottaa ihailemaan haloa nyt, sillä seuraavan näin näyttävän halon ilmaantuminen saattaa kestää vuosikymmeniä.

– Jos haluaa aloittaa tähtiharrastuksen nyt, niin seuraavan yhtä upean halon löytäminen voi olla vaikeaa. Tässä haloilmiössä on paljon eri muotoja nähtävillä, Arto Oksanen lisää.

Ympäri Keski-Suomea on tullut havaintoja valokaarista ja palloista. Taivaalla erottuvista haloilmiöistä voit lähettää meille sääkuvia.

Lisätty Arto Oksasen kommentit 24.6.2014 kello 10:28.

Lisätty Pauno Paajalan kommentit 24.6.2014 klo 13:12

Arto Oksasta haastatteli Terhi Pirilä-Porvali

Liperin taivaalla näkyi tiistaiaamuna erikoinen valoilmiö. Hannu Mutanen ikuisti upean haloilmiön Liperin Salokylällä aamuseitsemän aikaan.

Kuvissa näkyy hyvin ilmiön useampia muotoja. Mutasen kuvissa näkyy taivaalle muodostuneen valorenkaan lisäksi myös sivuilla olevat valopilkut, joita kutsutaan sivuauringoiksi sekä renkaan yläpuolella oleva kaari. Myös auringonpilari näkyy keskellä rengasta.

Vastaava ilmiö on nähty tiistaiaamuna Liperin lisäksi myös ainakin Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Valoilmiökuvat leviävät nopeasti myös sosiaalisessa mediassa.

Haloilmiö muodostuu, kun auringon säteet heijastuvat yläilmakehässä olevista jääkiteistä. Haloilmiöt ovat yleisiä juuri kesällä, kun ilmakehän kosteus nousee korkealle.

Haloilmiö on hämmästyttänyt Kuopion seudun asukkaita tänään. Hämmästyttävä ilmiö on vaikuttanut myös muualla Suomessa, sillä ainakin Joensuussa ja Jyväskylässä on tehty havaintoja valoilmiöstä.

Itä-Suomen ilmatieteen tutkimuskeskuksen meteorologi Anni Karttunen kertoo tämän olevan yleistä.

– Isot haloilmiöt näkyvät laajallakin alueella.

Karttusen mukaan tämänpäiväinen haloilmiö on kuitenkin poikkeuksellinen.

– Tavanomaisesti saatetaan havaita muutamia kaaria, nyt näkyy useita sivuaurinkoja ja renkaita. Tänään auringon ympärillä on havainnoitu jopa parikymmentä erilaista haloa. Nyt näkyy sellaisiakin ilmiöitä, joita havainnoidaan vain harvoin.

Meteorologi toteaa, että otollisen sään takia haloilmiö on vaikuttanut taivaalla jo tunteja.

– Esimerkiksi vuodenaikaan nähden viileä sää voi helpottaa haloilmiöiden näkymistä, Karttunen summaa.

Halot ovat valoilmiöitä, jotka syntyvät valon taittuessa ja heijastuessa ilmakehän jääkiteissä.

Kylmä sää viivästyttää monien marjojen kypsymistä. Pro Agrian tuoreen kasvutilannekatsauksen mukaan Etelä-Suomessa mansikan satokausi on noin viikon myöhässä.

Pääsatoa aletaan poimia reilun viikon kuluessa. Ensimmäiset marjat saatiin harsojen alta jo juhannuspöytiin.

Viileän sään ennakoidaan venyttävän satokautta pidemmäksi. Mansikkasadosta odotetaan tyydyttävää, vaikka raekuurot ja hallat ovat paikoin vioittaneet kukintoja ja raakileita.

Myös omenoita ja herukoita odotetaan tulevan tänä kesänä keskinkertaisesti.

Kylmyys vähentää tuholaisia, mutta lisää tautiriskejä

Viljapelloilla sateet ovat vaikeuttaneet kasvinsuojelua. Märät pellot eivät kanna raskaita koneita, ja rikkakasvien torjuntaruiskutuksia ei ole voitu tehdä.

Viileän sään ansiosta tuholaisia on ollut vähän, mutta toisaalta kasvitaudit leviävät kostealla säällä helposti.

Varhaisperunan nosto jatkuu Etelä-Suomessa. Sato näyttää määrältään ja laadultaan tyydyttävältä.

Sateet lisäävät perunaruton riskiä. Pro Agrialta kehotetaankin viljelijöitä tarkkailemaan kasvustoja ja torjumaan ruttoa.