Toisin, kuin voisi kuvitella, hyttynen ei inise vain ihmistä ärsyttääkseen. Hyttysen omintakeisella ääntelyllä on tärkeä merkitys. Ininällä kutsutaan lajitoveria pariutumaan.

– Hyttysen ininä johtuu siitä, että sen siivet lyövät todella nopeasti, useita satoja kertoja sekunnissa. Ininän korkeudella ja volyymitasolla on hyvin tärkeä merkitys. Saman lajin koiras tietää siitä, että tuossa on minulle sopiva naaras. Ininä houkuttelee parittelemaan.

Eri lajien hyttysten ininöiden taajuudet ovat hyvin erilaiset. Metsähyttynen ei sekoita lajitoveriaan taigahyttyseen.

– Se mitä me kuulemme, ei ole sama kuin mitä hyttynen kuulee. Sääsken ininä on joko luotaantyöntävä tai kutsuva. Lajitoverit tunnistavat kyllä kummasta on kysymys eli päästäänkö parittelemaan vai poistutaanko paikalta, naurahtaa Leinonen.

Ainoastaan naarashyttynen imee verta, mutta molemmat hyttyssukupuolet inisevät.

– Molemmilla on sama siipien ääni. Koiras inisee aivan samalla taajuudella kuin lajinsa naaras, Leinonen sanoo.

Äänettömyys paljastaa jäljittelijän

Suomen kesässä kuulee ininän lisäksi pörinää ja surinaa hyönteisen lentäessä ohi. Kaikkien äänien takana ovat siivet ja erot löytyvät äänen taajuuksista.

– Pörinä on matalaa taajuutta ja ininä korkeampaa. Pörisijän siipien lyöntitiheys on harvempi, Leinonen selittää.

Hyönteistutkija Reima Leinonen kertoo, että Suomen ilmatilassa lentelee myös jäljittelijöitä. Monet lasisiipiperhoset muistuttavat hyvin paljon ampiaista.

– Esimerkiksi haavanlasisiipi on erehdyttävästi ampiaisen näköinen muodoltaan ja väritykseltään. Se ei lentäessään kuitenkaan ääntele millään tavalla, kun ampiainen puolestaan pörisee aina. Pedot luulevat lasisiipeä silti pistäväksi ja jättävät sen rauhaan. Ilmiötä kutsutaan mimicryksi. Luonnossa on lupa vähän huijatakin, Leinonen toteaa.

Olipa lentäjän ääni ininä, pörinä tai surina, niin kysymys on sen elämän tärkeimmästä asiasta eli lisääntymisestä.

– Myös niillä hyönteisillä, jotka eivät siipiään räpyttele on mielessään pariutuminen. Jos ääntelykonstia ei ole, niin silloin hyönteismaailmassa pelataan hajuilla. Tuoksut ja feromonit ovat aivan yhtä yksilöllisiä kuin äänet, Leinonen selittää.

Jotkut hyönteiset pystyvät haistamaan lajitoverinsa jopa kilometrien päästä.

Piipityksestä pannaan

Perhoset lentelevät normaalisti aivan hissukseen, mutta jotkut niistäkin osaavat tarvittaessa äännellä. Pääkallokiitäjä osaa piipittää ahdistettuna.

– Jos ihminen roikottaa pääkallokiitäjää siivestä sormissaan, niin se piipittää, Leinonen sanoo.

Äänestä on joskus haittaakin, sillä katolinen kirkko on julistanut piipittävän pääkallokiitäjän keskiajalla jopa pannaan.

– Se ilmestyi silloin, kun oli ruttoa, sotia ja muita vakavia katastrofeja. Sillä oli pääkallo selässään ja kaiken kukkuraksi se äänteli. Eihän kirkko voinut muuta kuin julistaa sen paholaisen lähetiksi, toteaa Leinonen.

Hyönteismaailman toinen yllättävä piipittäjä popsii ihmisen jäänteet maan povessa.

– Turkkilo raatokuoriainen piipittää myös, mutta sekin käyttää ääntään vain ahdistettuna, Leinonen kertoo.

Hyönteisillä ei ole äänihuulia ja useimmat äänet muodostuvat siipien iskuista. Piipittäjät muodostavat äänensä kuitenkin suussaan.

– Niillä on suuosissaan sellainen ontto putki, jossa ääni muodostuu. Rakenteet muistuttavat hieman äänihuulia, mutta eivät sitä ole, sanoo tutkija Reima Leinonen

Kolea sää hidastaa mansikoiden kehitystä Pohjois-Savossa. Suonenjoen Seudun Marjanviljelijäin yhdistyksen puheenjohtaja Veijo Karkkonen ei ole kuitenkaan kuullut, että pelloilla olisi ollut hallaa.

– Raakileiden kasvu hidastuu. Juhannuspöytään mansikoita riittää, mutta pääsadon aloitus myöhästyy niistä näkymistä, mitä aiemmin oli, Karkkonen sanoi.

Viime aikojen viileys siirtää Karkkosen mukaan marjojen pääsadon kypsymistä ensi kuun puolelle, kun aiemmin arvioitiin, että se kypsyisi jo juhannuksen tienoilla.

Karkkonen kuitenkin huomauttaa, että toisaalta alhaiset lämpötilat vahvistavat mansikoiden juuristoa ja marjoista voi tulla isompia ja paremman makuisia.

– Viileys on siis positiivinenkin juttu. Mansikka kestää pikkuhallan, mutta jos lämpötila on pitkään alle kymmenessä asteessa, raakileiden kehitys pysähtyy. Hyvä olisi, että lämpötila nousisi lähelle 20 astetta, Karkkonen sanoo.

Myös satokaudesta on tulossa tänä vuonna viime vuotta pidempi. Viime kesänä kaudesta tuli lyhyt, kun kesäkuussa oli helteitä.

Suomalaisten on tyydyttävä juhannuksena viileisiin järvivesiin, toteaa hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Hänen mukaansa järvien pintalämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosissa muutamia asteita keskiarvon alapuolella. Tämä tarkoittaa kahdestatoista kahteenkymmeneen astetta.

Pohjois-Suomen järvissä tilanne on perinteisempi, Korhonen kertoo. Niissä lämpötilat ovat keskiarvon tuntumassa eli neljästä kahteentoista astetta.

– Lämpötilat ovat laskeneet viime päivinä hyvin paljon, ja kun katsoo sääennustuksia juhannukselle, ihmeitä ei ole tapahtumassa, Korhonen sanoo.

– Vedet pysyvät juhannuksena viileinä. Jää nähtäväksi, tuleeko pintavesissä juhannuksena jopa uusia kylmyysennätyksiä.

Suuri vaihtelu on tyypillistä

Korhonen kuvaa kuluvaa kuuta "vuoristoradaksi" järvien pintalämpötiloissa. Kesäkuun alku oli hänen mukaansa keskimääräinen, mutta 10. päivän jälkeen lämpötilat nousivat keskiarvojen yläpuolelle.

– Sen jälkeen ne ovat tulleet roimasti alaspäin.

Korhonen sanoo suuren vaihtelun olevan alkukesälle tyypillistä.

– Alkukesästä lämmin pintakerros on ohut. Kun tuulen suunta ja voimakkuus muuttuvat, kylmää alusvettä alkaa kummuta pohjan läheisyydestä. Loppukesällä lämpö siirtyy myös alemmaksi. Suuria romahduksia ei yleensä tule.

Ilmatieteen laitos on ennustanut juhannuksesta sateista ja koleaa.

Korhonen uskoo, että järvivedet lämpenevät uintikelpoisiksi ennen pitkää. Maksimilämpötilat on tavallisesti saavutettu heinä–elokuun vaihteessa, hän kertoo.

Lohenpoikasten kotiutusistutukset ovat onnistuneet hyvin Oulujoella. Muhosjoelle, Utosjoelle ja Kutujoelle sekä Oulujoen pääuomaan on istutettu yli 300 000 lohenpoikasta kahdeksan vuoden aikana. 

Yksivuotiaita lohenpoikasia on istutettu Oulujoen pääuomaan vuosittain noin 50 000 kappaletta vuodesta 2005 alkaen. Seurantajakson aikana istutettiin myös Muhosjoelle yli 105 000 poikasta, Utosjoelle noin 80 000 ja Kutujoelle runsaat 60 000 poikasta.

Oulujokeen istutettiin pienempiä määriä Laukan, Ahmaskosken ja Hupisaarten alueille. Istutussuunnitelma laadittiin vuonna 2005 Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksessa. Suunnitelmaa päivitettiin vuosina 2009 ja 2012 seurannan tulosten ja valmistuneiden virtavesikunnostusten perusteella.

Suurimmat keskimääräiset 1-vuotiaiden lohenpoikastiheydet, noin 20 kappaletta aarilla, havaittiin Utosjoella vuosina 2009 ja 2013. Kutujoella poikastiheydet olivat parhaimmillaan vuosina 2009 ja 2011 noin 15 kappaletta aarilla. Muhosjoella parhaat keskimääräiset 1-vuotiaiden lohenpoikasten tiheydet 7 kappaletta aarilla havaittiin vuonna 2011.

Suomeen suunnitellaan arktisten öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan keskittyvää osaamiskeskusta. Se voisi sijoittua Kalajoelle, Kemiin, Kokkolaan, Ouluun, Poriin tai Raumalle.

Työ- ja elinkeinoministeriön tekemässä selvityksessä todetaan, että Suomessa on laajaa osaamista öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnasta sekä muuta arktiseen liikennöintiin kuten talvimerenkulkuun liittyvää osaamista. Suomella on myös runsaasti osaamista öljyntorjuntavalmiuden ylläpidosta ja öljyntorjunnasta Itämerellä.

Selvityksessä on päädytty siihen, että Suomeen voitaisiin perustaa alan kehitystä tukeva osaamiskeskus.

Kilpailussa voittoon omalla altaalla

Vastaavan kaltaisia keskuksia on rakenteilla ja suunnitteilla myös Norjassa ja Pohjois-Amerikassa, joten suomalaisten täytyisi erottua rakentamalla oma, luonnonjäätä käyttävä täyden mittakaavan testausallas.Altaan investointikustannuksiksi on laskettu 22 miljoonaa euroa. Altaassa voitaisiin harjoitella todellisissa olosuhteissa erilaisten kemikaalien ja öljyvahinkojen torjuntaa.

Selvityksen mukaan osaamiskeskuksen taustalle voidaan joko perustaa oma yhtiö tai sitten jokin selvityksessä esitetty sijaintipaikkakunta voisi ottaa hankkeen kontolleen. Käytännössä työtä vetäisi paikkakunnan kehitysyhtiö kuten Porin Prizztech.

Esimerkiksi Porissa on innostuttu osaamiskeskuksen saamisesta. Se voitaisiin Porin apulaiskaupunginjohtajan Kari Hannuksen mukaan sijoittaa esimerkiksi Mäntyluodon satama- ja telakka-alueiden lähelle. Yhteistyötä voitaisiin tehdä Porin lentokentän lähellä sijaitsevan pelastusharjoittelualueen kanssa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on valmistellut listauksen luonnonvaraisista Suomessa kasvavista kasveista ja kasvien osista, jotka sopivat ravintokäyttöön. Listaan on koottu tuttujen marjojen lisäksi esimerkiksi eri puiden syötäväksi kelpaavat osat, kuten koivun mahla ja tiettyjen lajien lehdet.

Lista sisältää myös huomautukset mahdollisista haitallisista sivuvaikutuksista, kuten allergisista oireista. Lista on tarkoitettu kasvien keräilyä harrastavien jokamiehenoikeuttaan käyttävien suomalaisten oppaaksi.

Evira ei ole tutkinut listan kasvien terveysvaikutuksia, ja virasto korostaakin sitä, että myyntiä varten kerättyjen kasvien terveysvaikutukset ovat edelleen myyjän vastuulla elintarvikelainsäädännön mukaisesti.

Lista päätettiin koota vastauksena suomalaisten kasvaneeseen kiinnostukseen luonnonvaraisten kasvien ruokakäyttöön.

– Lajituntemus on ensiarvoisen tärkeää, koska elintarvikkeiksi soveltuvien kasvien lisäksi Suomen luonnossa kasvaa paljon myrkyllisiä kasveja, muistuttaa ylitarkastaja Sanna Viljakainen Eviran tiedotteessa.

Eviran lista on vielä luonnosvaiheessa, ja sen tiedot voivat vielä päivittyä asiantuntijalausuntojen valmistuttua.

Esimerkkejä Eviran listalta

• Koivun mahla, nuoret lehdet ja silmut, kuori, kukat, siemenet ja hartsi. Koivujen lehtiä on rajoitettu ruokakäytössä joissakin EU-maissa.
• Islanninjäkälän kaikki osat. Sisältää korkeita raskasmetallipitoisuuksia ja joitakin elintarvikekäytössä haitallisia yhdisteitä.
• Kamomillasaunion juuri puhjenneet kukat ja muut kasvinosat yrttiteekäyttöön. Voi aiheuttaa allergisia reaktioita, eikä kasvin jatkuvaa käyttöä suositella.
• Katajan marjat, kävyt, nuoret vuosikasvaimet, versot, lehdet, neulaset, juuret ja pihka. Marjan sisältämän hartsin takia runsasta käyttöä ei suositella. Sisältää joitakin haitallisia yhdisteitä. Myrkytystietokeskuksen määritelmän mukaan lievästi myrkyllinen kasvi, jonka pienien määrien syöminen ei kuitenkaan aiheuta oireita.
• Voikukan lehdet syötäviksi ja muut osat yrttitee- tai maustekäytössä. Siitepöly voi aiheuttaa allergisia oireita.

Raahen edustalla sattuneen öljyvahingon jälkitorjuntatyöt jatkuvat vielä arviolta parin viikon ajan. Tällä hetkellä on käynnissä öljyyntyneen materiaalin eli pääasiassa soran ja kivien siirto saarista mantereelle.

Rantojen puhdistustehtäviin on käytetty Raahen kaupungin arvion mukaan kymmenen tuhannen tunnin työpanos.

200 ja 500 kilon painoisia säkkejä siirretään saarista tela-alustaisella kaivurilla dumpperiin ja siitä kuljetusproomuun. Raahesta säkit kuljetetaan loppusijoituspaikkaan Oulun Ruskon jätekeskukseen.

Saarten puhdistusjärjestystä on suunniteltu esimerkiksi lintujen pesinnän perusteella. Tärkein pesimäsaari Selkämatala tyhjennetään öljysäkeistä viimeisenä, jotta linnuille taataan tarvittava pesimärauha.

Öljyhavaintoja seurataan edelleen vahinkoalueella ja sen ympäristössä. Öljyä saattaa edelleen liikkua vedessä laivaliikenteen, vedenpinnan vaihtelujen ja merivirtausten seurauksena.

Raahen öljyvuodon vaikutuksia tullaan seuraamaan myös erillisessä seurantaohjelmassa.

Raahen Voiman voimalaitoksen öljyvuoto Ruukin Raahen tehtaalla tapahtuneen tapahtui touko-kesäkuun vaihteessa. Kaikkiaan raskaan polttoöljyn päästö oli noin 12,2 kuutiota, josta mereen pääsi 3-5 kuutiota.

Päijänteellä suurin osa ammattikalastajista päästää kaikki lohikalat takaisin järveen edesauttaakseen kalakannan suojelua.

Päijänteellä kalastetaan lähinnä muikkua. Troolauksessa sattumalta pyydyksiin eksyneiden lohikalojen myynti on tuonut vain hiluja kalastajien kukkaroon, joten kalojen suojelu ei vie tienestejä kalastajilta.

Lisäksi monien lohikalojen alamitta nousi vuoden alussa 60 senttiin, joten myyntimittaisia kaloja tulisi joka tapauksessa enää vain vähän.

– Olen saanut parin kuukauden aikana yhden yli 60 sentin pituisen taimenen, kertoo padasjokelainen kalastaja Veli Heinonen.

Lohikalojen katoaminen torikojuista harmittaa lähinnä mökkikunnan torilla vierailevia kesälomalaisia, arvelee Suomen sisävesiammattikalastajien yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Heinonen.

Päijänteen järvitaimen- ja lohikantaa on koetettu jatkuvasti vahvistaa kalaistutuksilla.

Valkeakosken ja Pälkäneen rajalla sijaitsevaa Tykölänjärveä aiotaan puhdistaa alumiinikloridilla. Ely-keskus on hakenut tätä varten määräystä aluehallintovirastolta.

Tavoitteena on alentaa veden fosforipitoisuutta. Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan Tykölänjärvestä lähtevässä ja järven alapuolisen uoman vedessä on vielä erittäin paljon ravinteita, mikä saattaa aiheuttaa esimerkiksi voimakasta leväkasvua.

Tykölänjärven ja Mallasveden Suolahden järvivettä voi silti jälleen käyttää pesu- ja käyttövetenä. Maanantaina otettujen näytteiden perusteella veden hygieeninen laatu on merkittävästi parantunut ja täyttää uimavedelle asetetut kriteerit.

Veden käyttöä kehotettiin välttämään viime viikosta lähtien, koska sen laatu oli erittäin heikko toukokuun lopun ja kesäkuun alun kalakuolemien jälkeen.

Toukokuun loppupuolella järvessä havaittiin kymmeniä tuhansia kuolleita särkiä ja lahnoja. Pari viikkoa sitten havaittu tapaus oli edellistä pienempi. Kalakuolemien syy ei ole selvinnyt.

Juhannuskokko, järvimaisema, lapsuusmuistoja ja iloista meininkiä. Ylen aamu-tv:n katsojat lähettivät viikon aikana hyvin monipuolisen kattauksen juhannuskuvia toimitukseen. Ylen studioon kutsumat muusikot käyttivät yhden päivän eli keskiviikon 18.6. kehittääkseen kuviin juhannusaiheisia lauluja.

Syntyi kolme upeaa teosta. Radion sinfoniaorkesterin Jani Niinimäki sävelsi instrumentaalikappaleen lyömäsoittimille. Yona teki miehensä Matti Pitkäsen kanssa kauniin rakkauslaulun. Juju työparinaan Uniklubin entinen basisti Teemu Rajamäki kirjoittivat yhteiskunnallisen juhannuskappaleen.

Voit äänestää omaa suosikkiasi viikon ajan. Äänestystulos kerrotaan Ylen aamu-tv:n lähetyksessä 26. kesäkuuta 2014. Mikä näistä kolmesta biisistä on sinun mielestäsi paras juhannus- ja kesähitti?

Jani Niinimäki on Radion sinfoniaorkesterin lyömäsoittaja ja äänijohtaja.

Yona on Itävallassa syntynyt laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut aiemmin muun muassa räppiä ja tangoa.

Juju on räppäri, joka on ollut kovassa nosteessa muun muassa YleX:n soittolistalla. Teemu Rajamäki on Uniklubin entinen basisti.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Kuivien ja kuumien kesäpäivien jälkeen sadekuuron maasta nostattamat tuoksut ovat huikeita. Kaikki tuomesta nokkoseen ja nurmesta asfalttiin tuoksuu voimallisesti.

Kesän tuoksuista rakastetuin lienee kuitenkin saunavastan aromi, jota nuuhkaillaan lähivuorokausina jälleen lauteilla kautta maan, silmät ummessa ja naama vehmaaseen vastaan painettuna.

Miten nuo kesän tuoksut oikeastaan syntyvät? Ja miksi vastalla on niin kerrassaan vastustamaton, ikioma tuoksunsa? Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija Markku Keinänen tietää; kasvifysiologian alakseen valinnut mies on aikanaan tehnyt väitöskirjansa koivuun liittyen.

– Erityisesti kuivan jakson jälkeen kesällä maa ja kasvillisuus on varsin lämmintä, ja sen jälkeen kun sataa, vesi haihtuu nopeasti lämpimästä maasta. Samalla ilmankosteus lisääntyy huomattavasti. Se taas tarkoittaa sitä, että vesi ei enää ole pisaroina, vaan vesihöyrynä, sellaisena aerosolina, joka helposti ottaa mukaansa niin maaperästä kuin kasvien pinnoilta erilaisia haihtuvia yhdisteitä, yliopistotutkija Markku Keinänen kertoo.

– Ihminen haistaa nuo kemialliset yhdisteet paljon voimakkaammin, kun vesihöyry kuljettaa niitä nenään; ne ovat silloin helpommin erotettavissa, Keinänen kertoo.

Testaa nenäsi - ja koivut

Nurmikko tuoksuu voimallisesti kun sitä leikataan. Moni kasvi erittää tuoksua vaurioituessaan. Myös kova sade voi ravistella kasveja niin, että kemiallisia yhdisteitä vapautuu rajusti ja parfyymit tulvahtavat ilmoille tavallistakin voimallisemmin.

– Myös maaperässä olevat bakteerit ja sateen happamuus vaikuttavat niihin tuoksuihin, joita sateen jälkeen tai vaikkapa syyskesällä usvan nostamana muodostuu, Markku Keinänen kertoo.

Tutkija innostaa juhannussuomalaisia tekemään vastatestin, joka konkretisoi mainiosti koivulajien erilaiset ominaistuoksut.

– Kun tekee yhden vastan rauduskoivusta, ja toisen hieskoivusta, ja sitten ropsuttelee niillä vuorotellen, huomaa konkreettisesti kuinka erilainen tuoksu niissä on. Vastan lehdistä irtoavat yhdisteet ovat erilaisia terpeenejä, mutta molemmillla koivulajeilla on aivan oma coctailinsa näitä yhdisteitä, Keinänen kertoo.

Usein vastat tehdään rauduskovusta, että saadaan napakampi ja käyttöä kestävämpi kylvettäjä. Hieskoivu muhjuuntuu käytössä nopeasti hieman märän rätin kaltaiseksi, sen pehmeät lehdet menettävät saunan lämmössä napakkuutensa.

Tee Juhannuksen paras vasta!

Saunassa yhdistyvät onnellisesti ne asiat, jotka loitsuavat vastan tuoksut niin aromikkaina esiin.

Kuiva kasvi kuumuu ja saa vettä päälleen; lisäksi ilmassa on paljon vesihöyryä, joka auttaa ihmisnenää havaitsemaan tuoksuja tarkasti. Kun kylpijä vielä ropsuttelee itseään koivunoksilla, saavat lehdet osakseen myös mekaanista möyhennystä, ja terpeenejä lehahtaa ilmaan yhä sakeammin. Saunan vastahurmos on valmis.

- Itse olen sitä mieltä, että paras vasta tuleekin siten, että laitetaan suurin osa rauduskoivua, mutta niiden keskelle vastan sisään llisätään muutamia tuoksuoksia hieskoivua. Siitä tulee minun mielestäni se juuri oikea Juhannusvastan tuoksu, yliopistotutkija Markku Keinänen hehkuttaa.

Rauhallisella medenkeruumatkalla oleva ampiainen saa ympärillään helposti aikaan paniikin. Ihminen pelkää piikistä saamista, vaikka ampiainen itse ei ole seuralaisista moksiskaan.

Museomestari Veikko Rinne Turun yliopiston Eläinmuseosta pitää pelkoa luonnollisena, mutta toisaalta tarpeettomana. Edes torikahvilan sokereista kiinnostuneita pörriäisiä ei ole tarve pelästyä.

– Ampiainen ei hermostu vaikka sitä kevyesti häätää pois, Rinne lepuuttaa.

Uhkaavaksi tilanne käy vasta, mikäli pesä joutuu uhatuksi. Pistiäiset puolustavat kuningatartaan ärhäkkäästi.

Pistäessään ampiainen erittää feromoneja ja houkuttelee paikalle lajitovereitaan. Ihmisen on tuolloin järkevintä poistua paikalta. Myös kädet on parempi hillitä, ettei aiheuta enempää uhkaa ampiaisille ja lisää pistoja.

– Ampiainen pystyy pistämään monta kertaa ja kyllä sieltä ihan myrkkyä tulee. Muutama pistos ei terveelle ihmiselle ole mitenkään vaarallinen, Rinne linjaa.

Parempi tosi pelko kuin kuviteltu kauhu

Keltamusta väritys ampiaisessa on luonnon yleinen värikoodi vaaralle. Ihmislapsi oppii vaaran tunnistamisen vanhemmiltaan.

Psykologi Keijo Tahkokallio näkee tilanteessa evoluutiopsykologian vaikutteita.

– Äidit ja isät varoittavat lapsia pistoksista luoden näin pelon käsityksen. Lapset jäljittelevät aikuisten tunteita, Tahkokallio tiivistää.

Kaupungistuminen irrottaa ihmisen luonnosta. Asioihin, jotka eivät ole jokapäiväisiä, suhtaudutaan uudella tavalla.

– Ihmiset, jotka eivät ole eläneet metsässä, vieraantuvat luonnosta. Ajan mittaan mittasuhteet alkavat vääristyä. Asia on tiivistettynä jo Shakespearen Macbethissä; parempi tosi pelko kuin kuviteltu kauhu. Kuvitelmaa ei voi voittaa, mutta pelon voi.

Tikankontti onkin Suomen suurin orkidea. Se on uhanalainen, rauhoitettu kasvi. Asiantuntijoiden mukaan sen siirtäminen puutarhaan ei onnistu. Näitä luvattomia yrityksiä silloin tällöin paljastuu.

Suomenkielinen nimi tullee konttia muistuttavasta kukan keltaisesta osasta. Carl Linné antoi kukalle latinalaisen nimen Cypripedium calceolus, joka viittaa kreikkalaiseen taruston Afroditen tohveliin.

Vanhaan lappilaiseen lehtokorpeen voi kuvitella hyvin palokärjen lahoja puita koputtelemaan. Afroditekin voi tulla vastaan keltaisissa tohveleissa juhannuksena yöauringon maassa.

Tikankontti:

Suomen Orkideayhdistys

Metsähallitus

Suomessa on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan 230 - 250 ahmaa, joista puolet poronhoitoalueella. Kanta on kasvanut nopeasti, sillä vielä 1990-luvun alussa ahmoja arvioitiiin oleva koko maassa vain 80 yksilöä.

Ahma (Gulo gulo) on Suomessa uhanalainen näätäeläin, joka aiheuttaa suurpedoista eniten vahinkoa porotaloudelle. Ahman tappamaksi ilmoitettiin vuonna 2013 lähes 3600 poroa, mistä aiheutui porotaloudelle 5,42 miljoonan euron vahinko.

Nyt ahmoja suunnitellaan siirrettäväksi poronhoitoalueelta etelään. Varsinainen syy on geeniperimän laajentaminen, mutta taustalla on myös halu vähentää valtiolle kalliiksi käyviä porovahinkoja.

– Keskusteluissa on ollut puhetta noin 15 ahman siirtoistutuksesta, sanoo metsähallituksen suojelubiologi Anni Koskela.

– Ahmat siirrettäisiin ehkä kolmelle tai neljälle alueelle, jolloin yhdelle alueelle tulisi kolmesta neljään ahmaa.

"Vain omin jaloin"

Siuunnitellut siirtoalueet sijaitsevat Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Siirrot edellyttävät kuitenkin sitä, että "riittävän suuri" joukko alueiden asukkaista hyväksyy siirron. Tätä varten metsähallitus järjesti paikallisten ihmisten kuulemista varten erityisen ahmafoorumin kolmella paikkakunnalla: Rautavaaralla, Viitasaarella ja Pielavedellä.

Tilaisuuteen osallistujien enemmistö kannatti ahman siirtoistutuksia ainoastaan Rautavaaralla. Pielavedelle eläin on tervetullut vain silloin, kun se tulee sinne omin jaloin.

– En usko että siirtämisellä voitetaan mitään, arvelee Säviän metsästysseuraan kuuluva Kari Tossavainen.

– Sillä luodaan päinvastoin edellytyksiä sille, että joku voi joutua tekemään vaikka metsästysrikoksen, kun puolustaa sitä mitä meillä on.

Pielaveden ahmafoorumiin osallistuneiden mielestä siirtoistutukset ovat keinotekoisia ja vaarallisia kotieläimille. Pohjois-Savo on maitotuotantoaluetta, eikä pohjoisesta tulevia "tappaja-ahmoja" haluta alueelle temmeltämään. Tutkijan mukaan huoli on kuitenkin turha.

– Ne harvat tapaukset, kun ahmat ovat aiheuttaneet kotieläinvahinkoja, ovat olleet vierailuja lammastiloilla, Koskela rauhoittelee.

– Maitokarjatila ei ole samalla tavalla vaarassa.

Sirtoistutuksia ollut jo kerran aiemmin

Suomessa on ainoana maailmassa siirtoistutettu ahmaa jo kerran aikaisemminkin. Vuosina 1979–1998 poronhoitoalueelta siirrettiin 16 ahmaa aiemmille asuinsijoilleen Suomenselälle, jossa nykyisin on pieni pesivä ahmakanta.

Suojelubiologi Anni Koskelan mukaan tässä siirtoistutuksessa oli kuitenkin toivomisen varaa. Ahmoille asennetut radiopannat eivät toimineet, eikä alueen asukkaita kuultu. Nyt vastaavanlaiseen siirtoistutukseen ryhdytään vain, jos paikallisten asukkaiden suhtautuminen on "riittävän myönteistä".

– Tämä esiselvitystyö tulee jatkumaan, hän lupaa.

– Näissä ahmafoorumeissa paikallisten ihmisten suhtautuminen vaihtelee yhdestä ääripäästä toiseen.

Raha voisi ratkaista

Mahdollisiin siirtoistutuksiin on kaavailtu EU-rahaa, jota käytettäisiin mm. ahmojen GPS-seurantapantoihin.

Rahalla asian luvataan hoituvan myös Ylä-Savossa.

– Me haluamme siitä rahaa, linjaa Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen.

– Jos viisi ahmaa tuodaan, niin ahman hinta on 100 000 euroa. Se tekisi Kiuruveden kaupungin kassaan noin puoli miljoonaa.

Suojelubiologia jo pelkkä ajatus huvittaa.

– En usko, että tällainen olisi ihan realistista, hän nauraa.

Oppia Kainuusta?

Pielaveden ahmafoorumissa oli mukana myös Iisalmen Luonnon Ystäväin yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Yliluoma, joka jäi keskustelussa vähemmistöön. Hän toivottaa ahmat tervetulleeksi Pohjois-Savoon ja toivoo, että ahma-asiassa voitaisiin hakea oppia Kainuusta.

– Lähdetään katsomaan ja kyselemään, miten siellä on pärjätty ahman kanssa, hän esittää.

– Onko siellä ollut paljon ongelmia, ja jos ei ole ollut, niin miksei tänne voisi tuoda lisää ahmoja?

Poronhoitoalueella saattaa ahmoja sen sijaan olla jatkossa vähemmän. Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy näet valmistelemaan asetusta, jolla ongelma-ahmojen metsästys sallittaisiin poronhoitoalueella.

Yleensä suomalaiset liikkuvat ahkerimmin metsässä kesän parhaina patikointiaikoina tai syksymmällä marjassa ja sienessä. Vaikka liikkuisi maastoissa, missä hirvieläinten sorkkien painallukset sammaleessa ja papanoiden paljous kertovat metsän asukeista, noilta asuinsijoilta ei juuri koskaan löydä hirvien tai kauriseläinten sarvia. Joskus löytää saaliiksi joutuneen eläimen luita ja ehkä karvaa, mutta ei sarvia.

Toissavuoden pyyntikauden jälkeen Suomessa kuitenkin oli hirviä noin 70 000, joista karkeasti puolet saattoi olla uroksia, eli kantaa sarvia. Vasoilta tietenkin sarvet puuttuvat, mikä pudottaa sarvipäiden määrää. Mutta lukuun tulevat myös valkohäntäpeurojen ja kauriiden sarvet. Pohjoisessa taas porojen sarvimäärä on ihan oma lukunsa.

– Suomessa esiintyvillä uroshirvieläimillä on sarvet, ja ne pudottavat ne kerran vuodessa. Kyse on useista kymmenistä tuhansista yksilöistä ja kymmenistä tuhansista sarvista, kertoo Suomen Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö Ere Grenfors.

Toisaalta, kun hirvien ja kauriseläinten määrän suhteuttaa pinta-alaan, eihän siitä montakaan sarviparia hehtaarille tule.

Sarvet uusiutuvat nyt kesällä

Tähän aikaan kesästä hirvet syövät hanakasti vesikasveja ja niiden juuria. Nyt on aika kasvattaa uusia sarvia. Vesikasveissa on runsaasti natriumia, jota hirvi kaipaa sarviensa rakennusaineeksi. Jos hirvi saa sarvien kasvattamiseen hyvin hivenaineita, sarviin voi kasvaa uuden haaran lisäksi painoa jopa 100 grammaa päivässä.

Tuo rakennusaine on myös avain sarvien katoamiseen. Kun sarvissa on runsaasti hivenaineita, myyrät ymmärtävät niiden arvon omana ravintonaan, ja käyvät hanakasti jyrsimässä niitä. Ja myyriähän riittää. Lisäksi happamuus liuottaa sarvia.

– Oikeastaan sarvet ovat jonkinlaisessa löydettävässä kunnossa korkeintaan yhden kesän ajan. Hirvellä sarvet putoavat vuodenvaihteen tienoilla. Jos niitä ei lumen aikana löydä, niin kesä on viimeistään sellaista aikaa, jonka jälkeen joko myyrät ne järsivät pois tai ne maatuvat niin, että niitä ei joko löydä tai ne eivät ole näyttävän näköisiä.

Luulisi että sarvi on erittäin kovaa ainetta?

– Kyllä, mutta noissa olosuhteissa kovakin aine pehmenee.

Kevät on ”sarvijahtiaikaa”

Luulisi, että metsästäjät kuitenkin liikkuvat niin paljon jatkuvasti metsissä, että sarvia löytyisi?

– Kyllä niitä löytyy. Varsinkin ruokintapaikkojen läheisyydestä ja varsinkin valkohäntäpeuran sarvia voi löytyä ihan hyväkin prosenttimäärä niistä, kun eläimet talvisaikaan käyvät ruokintapaikoilla. Niiden läheisyydestä voi jollakin todennäköisyydellä löytää pudonneita sarvia.

Keväällä lumien sulaessa löytöjä voi tehdä, jos myyrät eivät ole ehtineet järsiä sarvia lumen alla.

Kuitenkin metsästä voi löytää haaskaksi viedyn tai luvattomasti hävitetyn naudan kallon sarvineen. Sen sarvet eivät ole hävinneet. Naudan sarvet ovat kuollutta sarveisainetta, kun hirvieläinten sarvet taas ovat elävää kudosta.

Saimaan järvialuetta ei ole täysimääräisesti hyödynnetty. Tätä mieltä ovat lappeenrantalaisvalokuvaaja Mikko Nikkinen ja matkailun konsultti Mika Tonder. Heidän mielestään suuren järvialueen markkinointiin pitäisi kiinnittää paremmin huomiota. Molemmat kuitenkin myöntävät, että maantieteellisesti laajaa aluetta on hankalaa myydä.

– Jos vertaa Saimaata esimerkiksi merkittäviin eurooppalaisiin järvikohteisiin, kuten Como tai Garda, ei Saimaasta ole löydetty yhteistä, matkailullisesti hyödynnettävää näkemystä, sanoo Saimaata vuosikymmeniä kiertänyt ja kokenut valokuvaaja, seikkailija Mikko Nikkinen.

Samalla kannalla on matkailun tuotteistamiseen erikoistunut opettaja ja konsultti Mika Tonder.

– Meiltä puuttuvat isot toimijat, jotka kokoaisivat tekijät yhteen. Esimerkiksi Lappeenrannassa ja Imatralla erilaiset reittihankkeet Saimaalla ovat sortuneet pirstaleisiksi, Tonder pahoittelee.

Toimivimmiksi tuotteiksi Nikkinen ja Tonder mainitsevat nykyiset laivareitit ja niihin liittyvät matkailutuotteet. Saimaan alueen suurimmissa kaupungeissa on erilaisia lyhyitä ja pidempiä risteilypaketteja.

Mikko Nikkisen mielestä Saimaasta voidaan nauttia läpi vuoden myös matkailumielessä.

– Mielestäni tämä yhtenäinen vesialue voisi hyvin olla ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden hyödynnettävissä. Se kuitenkin vaatisi sitä, että täällä olisi toimintaa!

Turisteille riittää luonto – sirkushuveja ei tarvita

Toisaalta monikaan turisti tai paikallinen asukas ei tarvitse suuria sirkushuveja Saimaalla viihtyäkseen. Metsän keskellä olevaan hotelliin saapuvat turistit ovat jo perillä.

– He menevät hotellin pihasta keräämään sieniä ja marjoja ja se on heidän matkansa määränpää. Meidän pitäisi ymmärtää, mitä nämä ihmiset haluavat. Ei välttämättä tarvita suuria sirkushuveja ja kylpylää ja värivaloja. Aito luonnonrauha voi olla se koko homman ydin.

Mikko Nikkinen sanoo, että yksittäiset ihmiset voivat olla jopa parhaita markkinamiehiä Saimaalle.

– On iso määrä ihmisiä, jotka ovat löytäneet Saimaan merkityksen. Se on heille sielunmaisema, pakopaikka, rentoutumisen paikka, haasteita, tunteita, jopa lähes uskonnollinen kokemus. Saimaalla ollaan usein hirmu isojen tunteiden ja fiilisten kanssa tekemisissä!

Nikkinen kertoo, että hän on itse käyttänyt vuosia aikaa oppiakseen nauttimaan ja kokemaan Saimaasta täysin.

– Olen opetellut navigoimaan ja sukeltamaan, että olen päässyt Saimaan ytimeen. Katson nöyränä ja kunnioittaen vuosikymmeniä järvellä liikkuneita. Heiltä on paljon opittavaa ja koettavaa.

– Tämä draivi pitäisi saada sinne kehityspuolelle ja bisneksen tekemiseen!

Hän kuvailee asiaa siten, että Saimaa pitäisi kyetä antamaan henkisellä tasolla myös turisteille. Ja turistien pitäisi löytää Saimaa. Nyt niin ei ole.

– Itselläni oli vieraita Etelä-Afrikasta ja Sveitsistä, ja se viesti, jonka he netistä Saimaasta löysivät, oli hyvin hajanainen.

– Nyt ei ole yhtä paikkaa, mistä tieto Saimaasta löytyy. Operaattorit ovta hyvin omissa bokseissaan ja matkailijalle julkisivu on hyvin hajanainen, Nikkinen moittii.

Saimaa täytyy säilyttää puhtaana

Keskeistä molempien saimaalaisten, Tonderin ja Nikkisen, mielestä on järven säilyminen puhtaana.

Mikko Nikkinen uskoo, että ainoastaan säätiöt ja varakkaat yksityishenkilöt voivat vaikuttaa Saimaan säilymiseen puhtaana.

– Yrittäjät tarvitsevat tulonsa heti. Pitkällä aikavälillä investointeja pitää tulla muilta.

– Oleellista on myös jätevesikysymyksen ratkaiseminen esimerkiksi Lappeenrannassa.

Ruokolahdella asuvan Mika Tonderin mielestä Saimaa on edelleen verrattain puhdas. Oman kylänsä rannassa järvivettä voi vielä juoda, mutta alueellisia eroja on.

– Kaupunkien lähellä en Saimaan vettä enää joisi!

Silti hänen mielestään Saimaan puhtaus on se mielikuva, joka on turisteille tärkeä.

– Saimaan puhtaus on se konkreettinen mielikuva, joka venäläisturisteilla tai saksalaisilla on Suomesta puhtaana, rauhallisena järjestyksen paikkana.

Molemmat miehet tietävät Saimaan aarteeksi, jonka konseptointi yksiin kansiin on kuitenkin varsin haastavaa.

Keskikesä koittaa, kun päivä on pisimmillään juhannuksen aikaan. Tuo hetki on kesäpäivänseisaus, ja tänä kesänä se osuu Suomessa juhannuspäiväksi, lauantaiksi kelloaikaan 13.51. Siitä päivä alkaa taas lyhetä.

Kun päivä on pisimmillään kesäkuussa, Aurinko on taivaanpallolla pohjoisimmillaan. Kesän ja kesäpäivänseisauksen syy on jäänyt monelle hämäräksi, kertoo Ursan Tähtitieteellisen yhdistyksen tiedottaja Anne Liljeström.

– Moni luulee kesän johtuvan siitä, että olemme lähempänä Aurinkoa. Sehän ei pidä paikkaansa, vaan syy on se, että maapallon akseli, ja siis pohjoinen pallonpuolisko on kääntyneenä Aurinkoon päin. Siksi tänne tulee enemmän auringonvaloa, ja Aurinko näyttää myös olevan korkeammalla taivaalla kuin talvella. Sen vuoksi Aurinko ei myöskään laske pohjoisnavalla keskikesällä, Anne Liljeström selittää.

Keväällä kevätpäiväntasauksen aikaan auringonvaloa tulee tasapuolisesti eteläiselle ja pohjoiselle pallonpuoliskolle. Sekä kevät- että syyspäiväntasauksessa aika auringonnoususta auringonlaskuun on 12 tuntia koko maapallolla.

Talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa päivä on lyhimmillään.

Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Tähän aikaan päivän ja yön pituudet ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen samat. Pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen yö ja etelänavalla päivä. Syyspäiväntasaus on syyskuun 22.–23. päivä.

Päivä pitenee ja lyhenee eri tahtiin

Keväällä päivät pitenevät nopeasti, kukon askelin, mutta kesäpäivänseisauksen jälkeen päivät tuntuvat lyhenevän hitaasti. Ilmiö on todellinen, mutta koska maapallon liike on aina sama, ilmiö ei johdu siitä.

Astronomisten vuodenaikojen pituudet eivät ole yhtä suuria. Ero johtuu siitä, että maapallon kiertorata auringon ympäri ei ole ympyrän muotoinen, vaan litteä eli ellipsi. Maapallo ei siten ole eri vuodenaikoina yhtä etäällä auringosta. Talvella maapallo kiitää radallaan vähän nopeammin, kun se on lähinnä aurinkoa, ja kesällä taas vähän hitaammin.

Kesäinenkin taivas katselun arvoinen

Talvi ja pimeys ovat tähtitieteilijälle tietyllä tavalla antoisampia aikoja kuin valoisa kesä. Anna Liljeströmin mukaan kesällä pystyy kuitenkin tarkkailemaan sellaisia taivaan ilmiöitä, jotka näkyvät paremmin kesäaikaan, esimerkiksi haloilmiöitä.

Kesäisinä öinä pohjoisella taivaalla voi nähdä valkoisena tai sinertävinä hohtavia, valaisevia yöpilviä. Ne ovat korkealla ilmakehässä leijuvia, jääkiteistä muodostuneita pilviä, jotka heijastavat horisontin takana olevan Auringon valoa. Niitä havaitaan erityisesti kesä–elokuussa.

Männyn siitepöly voi aiheuttaa värillisiä siitepölykehiä kuun ja auringon ympärille kesäkuun aikoihin. Myös kangastuksia voi näkyä, jos meri ja järvet ovat kylmiä, mutta ilma on lämmintä. Revontulia ja tähdenlentoja on yhtä paljon kesällä kuin talvellakin, mutta kesän valoisuudessa niitä ei näe.

Ihminen on joko tahattomasti tai tarkoituksella levittänyt luontoon monia sellaisia kasveja, jotka eivät kuulu sinne luontaisesti. Näistä vieraslajeista yksi erityisen haitallinen on punakukkainen jättipalsami, joka leviää laajalle hyvinkin nopeasti, kertoo Hämeenlinnan ympäristöasiantuntija Heli Jutila.

– Se voi poksauttaa siemensä jopa seitsemän metrin etäisyydelle ja yhdessä kasviyksilössä voi olla jopa 4 000 siementä. Jättipalsamin siemenet leviävät myös muun muassa lintujen, tuulen ja varsinkin veden mukana paikasta toiseen.

Myös jättiputki, lupiini ja kurtturuusu tuottavat runsaasti siemeniä. Jättipalsamin tavoin myös kurtturuusu voi levitä veden mukana, sillä sen kiulukat kelluvat pitkään vedessä.

Torjunta vaatii pitkää pinnaa

Vieraslajien parasta torjunta-aikaa on alkukesä. Hämeenlinnassa on onnistuttu kitkemään esimerkiksi jättiputkiesiintymiä Aulangolta ja Kantolanniemen siirtolapuutarhan ympäristöstä. Vieraslajien torjunnassa pitää olla kärsivällinen, Heli Jutila sanoo.

– Kaikessa torjunnassa a ja o on, että pitää olla pitkäjänteinen siinä työssä useita vuosia. Silloinkin, kun jo vaikuttaa siltä, että kyllä se jättiputki tai muu haitallinen vieraslaji on jo hävinnyt, niin kannattaa seurailla kasvupaikkaa, koska kasvi saattaa vielä ilmaantua. Monen kasvin siemenet säilyvät siemenpankissa pitkiäkin aikoja ja odottavat oikeaa hetkeä lähteä kasvamaan.

– Pitää myös muistaa, että kasvien torjunta on aloitettava jo keväällä. Kun toukokuussa aloittaa, niin joka kuukausi kannattaa tarkistaa kasvupaikat kertaalleen ja tehdä torjuntatoimet.

Piikkisalaatti etsintäkuulutettu

Heli Jutila muistuttaa, että kaikista tulokaslajeista ei suinkaan tule haitallista vieraslajia.

– Suurin osa tulokaslajeista on ihan ok. Vain jotkut ovat turhan hyviä leviämään, koska niille ei löydy vihollisia.

Jutilan mukaan luonnossa liikkuessa kannattaa pitää silmät auki.

– Me emme voi tänään tietää, mikä laji osoittautuu haitalliseksi vieraslajiksi tulevaisuudessa. Vieraslajiportaali on esimerkiksi etsintäkuuluttanut piikkisalaatin sen takia, että halutaan tietoa, mistä sitä löytyy.

– Piikkisalaatti on hyvin harvinainen. En ole itse sitä koskaan nähnyt, ja sitä ruvetaan nyt seuraamaan, koska se on muualla maailmassa osoittautunut hyvin leviäväksi. Onkohan näin Suomessa, vai pääsemmekö säikähdyksellä tällä kertaa?