Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.
Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.
Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä
Oulangan kansallispuistosta on löytynyt sammallaji, jota ei toistaiseksi ole tavattu Suomessa. Löytö tehtiin toissa kesänä maastokartoituksen yhteydessä.
Vielä nimetön sammal kasvaa kosteissa paikoissa lahoilla maapuilla. Laji on luokiteltu kinnassammaliin kuuluvaksi.
Lajia löytyy Metsähallituksen mukaan harvakseltaan havumetsävyöhykkeellä ja se tunnetaan yksittäisiltä kasvupaikoilta muun muassa Venäjän Karjalassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Sammaleen löysi Kuusamossa työskentelevä Metsähallituksen suojelubiologi Tiina Laitinen. Laitisen löytö yllätti.
– Etsin toista lähilajia, joka on aivan samannäköinen ja kasvaa samantyyppisillä paikoilla. Luulin löytäneeni tämän kourukinnassammaleen, mutta toisin kävi.
– Kun tutkin sammalta toimistolla mikroskoopilla, huomasin, että sammal on aivan joku muu mitä odotin sen olevan, Laitinen toteaa.
Laitisen mukaan sammaleiden lajituntomerkit ovat mikroskooppisia.
– Eli niistä täytyy tehdä mikroskooppileike ja ottaa lehtiä ja katsoa mikroskoopissa tuntomerkkejä. Tämä kasvi on noin millimetrin pituinen.
Harvinaiselle löydökselle ei ole vielä keksitty nimeä. Perinteen mukaan löydön tehnyt saa ainakin ehdottaa kasville suomenkielistä nimeä.
– Nimeä olen pohtinut itsekin ja ehdolla on jo muutamia, mutta en vielä paljasta tulevaa nimeä, Laitinen sanoo.
Laitinen uskoo, että Oulangan kansallispuistossa voi löytyä edelleen harvinaisia kasveja.
– Lajistorikkaudeltaan Oulangan kansallispuisto on aivan kärkipäätä. Oulangalta löytyy paljon erilaisia kasvupaikkoja johtuen muun muassa maaston erilaisista muodoista ja kallioperästä.
Oulangan kansallispuistossa tunnetaan jo lähes 400 uhanalaista tai muuten harvinaista lajia.
Vanha pesukone pusikossa ja epämääräisiä tynnyreitä sen vieressä. Tavara seuraa toista ja kohta lähimetsä näyttääkin jo kaatopaikalta. Levähdyspaikan roskalaatikko ei riitä, kun pusseja ja nyssyköitä pursuaa koko pysäkin leveydeltä. Onpa siihen kasaan löytänyt tiensä myös vanha vaahtomuovipatja, kun mökkireissulla tila on loppunut kesken.
Tuttuja tilanteita monelle, ehkä myös sinulle.
Ilmianna meille luvattomat kaatopaikat alla olevan kyselyn avulla. Teemme aiheesta juttua uutisiin.
Nimesi ja yhteystietosi tulevat ainoastaan toimituksen käyttöön! Valokuvia luvattomista kaatopaikoista voit lähettää osoitteeseen helsinki(at)yle.fi. Kuvista emme maksa, mutta niitä voidaan käyttää netissä tai television uutisjutussa.
Yle Huvudstadsregionin sivuilta lomake löytyy myös ruotsiksi.
Kemijoen tulvatyöryhmä on päättänyt Kemijoen ensisijaiseksi tulvasuojauskeinoksi Kemihaaran altaan. Altaan rakentamisella säästyttäisiin kaikelta muulta tulvasuojausrakentamiselta Kemijärvellä ja Rovaniemellä.
Altaan epävarman toteutumisen vuoksi tulvatyöryhmä esittää selvitettäväksi kahta muutakin vaihtoehtoa. Näissä vaihtoehdoissa Rovaniemellä suojauduttaisiin suurtulvilta rakentamalla tulvapenkereitä ja tulvasuojaseiniä.
Suojapenkereitä tai seinämiä olisi rakennettava yhteensä noin 4 kilometriä jotta saataisiin suojattua rakennukset joita suurtulva uhkaa. Tämän vaihtoehdon toteuttamien maksaisi yhteiskunnalle 1,6 - 2,4 miljoonaa euroa.
- Tässä on varauduttu siihen, että penkereitten korkeus olisi korkeintaan metri, elikkä suojaudutaan silloin tämmöistä kerran viidessäkymmenessä vuodessa toistuvalta tulvalta, vahvistaa tulvatyöryhmän puheenjohtaja Lapin Ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki.
Tulvasuojaus Rovaniemellä nousee kerran sadassa vuodessa toistuvaa tulvaa vastaan kun lisäksi Kemijärven säännöstelyn ylärajaa nostetaan poikkeusluvalla 80 sentillä nykyisestä. Lisäksi Olkkajärven ylärajaa venytettäisiin poikkeusluvalla.
Tulvatyöryhmän tavoite on suojata Kemijoen varren asukkaat tulvilta kerran 250 vuodessa syntyviä tulvilta. Siihen eivät nämä tulvasuojapenkereet riitä. Muualla Suomessa on varauduttu keskimäärin kerran sadassa vuodessa syntyviin tulviin.
Suomen ympäristökeskuksen arvioiden mukaan Lapissa tulvariski myös pienenee seuraavan neljänkymmenen vuoden aikana. On arvioitu, että lumimäärä vähenee lähemmäksi Etelä-Suomen keskimääräisiä lumensyvyyksiä.
Saarenkylän Kulpinrannan seutu on kaikista matalinta aluetta ja siellä vaarassa on eniten asuinrakennuksia. Kulpintörmällä kuusikymmentäluvulta saakka asunut Vilho Lamminmäki ei penkereitä halua jokimaisemaa pilaamaan.
- Kyllä se on väärin, että tähän rakennetaan sellaisia tulvapenkereitä kauniiseen luontoon.
Lamminmäkien asunto on aivan Kemijoen törmällä. Terassilta on vain muutama metri törmän reunalla. Olohuoneesta avautuu hieno näköala talviselle Kemijoelle ja Ounasvaaralle.
- Kyllä se on esteettinen haitta, ei semmoisia penkereitä tähän kaivata.
Samaa mieltä ovat monet muutkin tulva-alueella asuvista saarenkyläläisistä. He ovat Kemihaaran altaan kannattajia. Saarekylässä epäillään myös suojapenkereiden tuomaa suojaa.
- Ei se riitä, kyllä tämä maaperä on semmoinen että tämä tulvii ja saamme tänne vettä vaikka ne penkat olis tuossa. Tämä maaperä on semmoista veden tuomaa maata, kuvailee Vilho Lamminmäki asuintaloaan kannattelevaa maata.
Vitikanpäässä, matalan niemen kärjessä asuva Kaarina Koski on taistellut vuosikymmeniä tulvien kanssa. Hän olisi valmis myös suojapenkereet tontilleen ottamaan.
- Olen oikein iloinen jos näin olis, että tänne sellainen saataisiin niin ei tartte aina olla tuon tulvan kans varuillaan, iloitsee kaavailuista Kaarina Koski.
- Isommalla tulvalla vesi nousee tuohon saunan kulmalle ja savusauna jää ikkunaa myöten veden alle. Monet portaat vesi on vienyt täältä. Se tulvavesi on niin voimakas että jos jotakin jää veteen niin se lähtee.
Kaarina Koski on asunut tontillaan 70 -luvulta saakka. Tontille on ajettu lukemattomia kuormia maata, mutta silti tulvat pelottavat yksin asuvaa leskeä. Kaarina Koski on toivonut saavansa joskus tulvapenkereet talonsa ympärille.
- Se ei haittaa vaikka nyt tuossa törmällä olisikin vajaan metrin korkuinen penger. Se hyöty olisi suurempi kuin haitta, vakuuttaa Kaarina Koski.
Tietoa Kemijoen vesitöalueen tulvatyöryhmästä ja tulvakartoituksesta
Kauhajokinen Olavi Luomala sai hoitoonsa viime kesänä seitsemän orvoksi jäänyttä siilivauvaa. Siilit ovat talvehtineet Luomalan pihalleen rakentamissa mökeissä.
– Viime syksynä katsottiin parhaaksi, että nämä talvehtisivat täällä, Olavi Luomala toteaa.
– Näiden horros jäi tänä talvena lyhyeksi, kun olivat jouluun asti liikkeellä ja nyt ovat jo reilun viikon olleet taas hereillä. Horros jäi siis vain noin kolmeen kuukauteen, Luomala laskee.
Luomala tietää, että siilien paikka on vapaudessa. Hänen hoidossaan olleet siilitkin päästetään luontoon lähiaikoina. Nyt heräileville pikkusiileille olisi ottajia, Luomala kertoo.
– Siili on jotenkin niin empaattinen, että moni haluaisi sen pihapiiriinsä. Siili kuitenkin tarvitsee "markkia" eikä sitä voi viedä oikein pieniin, hoidettuihin puutarhoihin tai teiden varsille, Olavi Luomala miettii.
Tuula Nyström on kirjoittanut yhdessä Tiina Kinnusen kanssa kirjan Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Hän ymmärtää, miksi suomalaiset pitävät siilistä pihapiirissään.
– Se on kauhean söpö eläin. Lisäksi moni ajattelee vanhaa legendaa siitä, että siilit syövät käärmeitä. Siilihän ei ole kuitenkaan mikään käärmenautiskelija, vaan se syö, mitä eteensä sattuu. Jos tulee kohmeinen mato, on se käärme tai mato, niin kyllä se sen syö, Tuula Nyström sanoo.
– Toki siitä on apua puutarhanhoidossa. Jos on luonnonmukainen puutarha, siili syö tuhoeläimiä ja tekee puutarhurintöitä.
Tuula Nyström muistuttaa, että siili on rauhoitettu eläin ja sen siirtäminen paikasta toiseen ei ole yksinkertaista.
– Siili on rauhoitettu. Jos sen haluaa siirtää omaan pihaan, pitäisi oikeasti kysyä lupa lähimmästä ELY-keskuksesta. Toki siilin hoitajat voivat joskus siirtää siilin lähiseudulle, jos se on esimerkiksi löytynyt loukkaantuneena tienristeyksestä, eikä sitä voi sinne palauttaa, Nyström listaa.
– On monta syytä siihen, miksi luonnosta löytyvää siiliä ei kannata siirtää. Se voi olla tiineenä ja on tehnyt itselleen jo poikaspesän valmiiksi. Uudessa maastossa homma on sitten tehtävä uudestaan. Siili voi myös kantaa tauteja, jotka sitten leviää, Tuula Nyström sanoo.
Siili on lisäksi itse oman ympäristönsä asiantuntija.
– Ihminen on huono arvioimaan sitä, onko seutu siilille hyvä. Voi olla, että seudulla on huuhkajia tai mäyriä ja se on juuri se syy, miksi siilejä ei siellä ole, Tuula Nyström muistuttaa.
Isonokkosperhonen on vallannut uutta elintilaa Suomesta melkoisella rytinällä. Heinäkuun alussa vuonna 2012 isonokkosperhonen vaelsi Suomeen miljoonaparvena ja on onnistunut selviämään Suomen talvesta jo kahdesti.
Isonokkosperhonen aloittaa lentonsa kesä-heinäkuun vaihteessa, talvehtii aikuisena ja lentää jälleen kevätauringon lämmittäessä. Tänä keväänä se oli ensimmäisten lämpimien kevätpäivien runsaslukuisin laji.
Edes tavallista nokkosperhosta (Nymphalis urticae) ei havaittu maaliskuun puolella yhtä paljon. Osittain syynä on se, että nokkosperhonen lähtee liikkeelle hivenen myöhemmin kuin ”isoveljensä”.
Joka tapauksessa isonokkosperhosta on havaittu todella paljon ja se on isokokoisena perhosena osunut perhosharrastajien lisäksi myös monien maallikkohavaitsijoiden silmiin. Väritykseltään isonokkosperhonen muistuttaa nokkosperhosta, mutta on kooltaan monien tunteman suruvaipan (Nymphalis antiopa) kokoinen.
Koko 2000-luku on ollut Suomen perhosmaailmassa suuren muutoksen aikaa. Suomen perhoslajisto on lisääntynyt monilla uusilla lajeilla, jotka kaiken lisäksi ovat tällä hetkellä jopa runsaita ja huomattavan laajalle levinneitä.
Yksi tällaisista lajeista on pikkuhäiveperhonen (Apatura ilia), joka tavattiin Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2000. Sen jälkeen lajista on tehty havaintoja Kuopiota myöten. Etelärannikolla upea tulokas on jo runsas.
Toistasataa hyönteisharrastajaa osallistuu viikonvaihteessa Hämeenlinnassa järjestettävään hyönteisviikonloppuun. Tapahtumassa käydään läpi viime vuoden merkittävimpiä perhos- ja muita hyönteishavaintoja niin Suomessa kuin lähialueilla Baltiassa ja Ruotsissa.
Suomessa hyönteisharrastus on voimissaan. Siitä kertoo sekin, että tapahtumassa tullaan ilmoittamaan jälleen runsaasti maalle uusia lajeja muun muassa kärpäsistä ja kovakuoriaisista.
Suomen Perhostutkijainseuran järjestämässä tapahtumassa tärkeää on myös muiden harrastajien tapaaminen ja ennen kaikkea tietojen vaihto.
Monen hyönteislajin elintavat on viime aikoina opittu tuntemaan paremmin. Sen ansiosta lajien levinneisyyskuva on tarkentunut.
Esimerkkinä on vaikkapa kevätkaapuyökkönen (Cucullia chamomillae), joka saattoi piileskellä Suomessa vuosia ennen kuin lajin toukkia opittiin etsimään saunakukan kukinnoilta.
Yllättävää oli myös kuusamalasisiiven (Synanthedon soffneri) löytyminen Suomesta. Lajin ensihavainto tehtiin Pälkäneellä, kun muutama yksilö saatiin yllättäen feromonipyydyksellä. Vähintään yhtä yllättävää oli lajin ensilöytö Tsekkoslovakiasta vuonna 1983. Lasisiipiperhosen löysivät kovakuoriaisharrastajat kasvattaessaan kovakuoriaisten toukkia.
Birdlife Suomi myönsi keväällä vaasalaiselle Juhani Koivusaarelle kultaisen ansiomerkkinsä yli 40 vuotta kestäneestä työstä Merenkurkun saaristossa. Koivusaari on yksi Suomen merikotkatutkimuksen uranuurtajista ja toimii Merenkurkussa merikotkatyöryhmän aluevastaavana edelleen. Hän on myös yksi Merenkurkun Lintutieteellisen Yhdistyksen perustajajäsenistä.
– Olen tainnut päästä itseäni parempaan porukkaan, Juhani Koivusaari naurahtaa palkinnosta.
Juhani Koivusaari kertoo innostuneensa Merenkurkun saaristosta jo 1960-luvun alussa.
– Riippuu vähän, mistä laskee, mutta vuonna 1961 kesäkuun ensimmäisenä päivänä pääsin saaristoon ensimmäisen kerran, ja siitä eteenpäin sitä on harrastettu, Koivusaari sanoo.
– Ehkä ensimmäinen havaintoni oli semmoinen rokotus, että kotka kiinnosti siitä eteenpäin sitten enemmänkin. Ensin se oli kuvaamista, sitten merikotkat alkoivat kiinnostaa muutenkin, Juhani Koivusaari jatkaa ja muistelee kuvanneensa ensimmäistä kertaa merikotkan pesällä vuonna 1964.
Maastossa liikkuminen on luontoharrastajalle arkipäivää edelleen.
– Kaverit kysyivät, paljonko minulla on maasto- ja havaintopäiviä. Tein 10-vuotisotannan ja laskin, että niitä tuli noin 3500 päivää eli yhteensä se on melkein kymmenen vuotta pusikossa, Juhani Koivusaari naurahtaa.
Juhani Koivusaari on tutkinut ympäristömyrkkyjen vaikutuksia merikotkaan ja ollut kollegoineen aloittamassa merikotkien talviruokintaa. Talviruokinnan avulla linnuille oli tarjolla talvikuukausien aikana puhdasta ravintoa ja osa niistä saatiin näin luopumaan vaarallisesta muuttomatkasta.
– Tämä talvi meni pipariksi, kun ei jäätä tullut oikeastaan ollenkaan eikä ollut lunta. Ei ollut siis mahdollisuutta kuljettaa sikoja tutkimushaaskalle jääreitin päähän, Juhani Koivusaari sanoo.
Talvet eivät ole veljeksiä.
– Viime keväänä tutkimushaaskakautemme päättyi 19. huhtikuuta. Silloin tulin vielä itse haaskalta kelkan kanssa pois.
Kun Koivusaari aloitteli merikotkatyötä 1960-luvulla, merikotkatilanne Suomessa oli toinen kuin nykyään.
– Se oli aivan eri maailma. Jos kesän kulki kotkamaita tuolloin, oli hyvä, jos kerran pääsi linnun näkemään. Nuoria yksilöitä ei oikeastaan ollut, kun niitä ei syntynyt, Juhani Koivusaari muistelee.
– 1960-luvun ajan kehittyi tarve, onko kotkia ja jos on, niin missä ja pesivätkö ne. Aloimme selvittää ja 1970 saatiin mielestämme kohtuullisen luotettava tolkku siitä, että pesiviä pareja oli 12-13. Ne eivät kuitenkaan saaneet juurikaan poikasia tuolloin, vaikka yrittivät pesiä. 1975 oli pohjanoteeraus - nolla poikasta, Koivusaari kertoo.
Tilanne on muuttunut, sillä Koivusaaren mukaan merikotkat voivat etsiintyä nyt "melkein minne tahansa".
– Nyt niitä ei vielä kyllä näy, sillä niillä taitaa olla haudonta menossa. Uros yleensä vartioi sen aikana lähipuussa reviiriä. Täällä on pesimättömiä nuoria ikäluokkia paljon eli niiden näkeminen voisi olla mahdollista, Koivusaari arvelee, mutta kertoo samalla, että aurinkoisella säällä linnutkin harrastavat aurinkokylpyjen ottamista omassa rauhassaan.
Vuonna 1999 Koivusaaren ryhmä otti käyttöön merikotkien selkään kiinnitettävät satelliittilähettimet. WWF:n repun sai selkäänsä neljä merikotkaa, jotka lähettävät paikannustietoja edelleen.
– Tämä oli yksi mahdollisuus seurata kotkien liikkeitä. Se liittyi tuulivoimarakentamisen buumiin ja siihen, että merikotkan todettiin olevan herkkä lentämään niiden lapoihin, Juhani Koivusaari kertoo.
– Tavoite oli, että näkisimme, miten laajasti poikaset liikkuvat ja miten laajentavat reviiriään ja esimerkiksi se, minne menevät talvehtimaan.
Birdlife Suomi kertoo merikotkan palanneen Suomen merialueille ja paikoin sisämaahankin pitkäjänteisen tutkimus- ja suojelutyön tuloksena. Juhani Koivusaari onkin kohtuullisen luottavainen merikotkan tulevaisuuden suhteen.
– Ennen tätä tuulimyllyhommaa ei ollut mitään erityistä uhkaa näköpiirissä. Nykyinen pesivä parimäärä on lähes 80. Nuorien ikäluokkien määrän arvioiminen on hankalaa, mutta jos viime kesänä Merenkurkussa syntyi vähintään 90 poikasta ja niiden kuolevuus on mitätöntä, Koivusaari pohdiskelee merikotkakannan määrää.
– Kaksi viimeistä vuosikymmentä on ollut juhlaa.
Lintujen kevätmuutto sai lentävän lähdön, kun esimerkiksi Perämerellä sijaitsevan Liminganlahden jäät sulivat jo maaliskuun alussa. Huhtikuussa puhaltaneet pohjoisvirtaukset kuitenkin kylmensivät ilmat ja hillitsivät lintujen muuttointoa.
Etenkään isoja lintuja kylmenneet säät eivät kuitenkaan ole säikäyttäneet. Kookkaammat linnut eivät kovin herkästi ala muuttaa takaisin etelää kohti.
- Ne ottavat rasvavarastot käyttöön ja seurailevat säiden kehitystä, kertoo Liminganlahden luontokeskuksen asiakasneuvoja Petri Lampila.
- Jos kelit menevät oikein rajuiksi, niin esimerkiksi kahlaajat, töyhtöhyypät ja rastaat saattavat lähteä paluumuutolle, hän jatkaa.
Lintubongareiden huomio onkin viime aikoina keskittynyt Oulun eteläpuolen pelloille, joilla hanhet ja joutsenet levähtävät sankoin joukoin. Hanhien muutto on nyt parhaimmillaan etenkin Pohjois-Pohjanmaalla.
- Ilmojen kylmeneminen on ollut hyväksi, sillä lintuja on kerääntynyt pelloille harrastajien ihailtavaksi. Viime vuonna muutto meni ohitse hyvin nopeasti, Lampila toteaa.
Vedet alkava olla sulia myös Perämeren pohjukassa kylmän vaiheen jälkeen. Liminganlahden pohjukka aukesi jäistä ensimmäisen kerran jo maaliskuun alkupuolella, mutta on jäätynyt uudestaan. Nyt Lumijoen suu on jälleen sula ja kuhisee lintuja.
- Sulaan on ilmestynyt telkkiä, taveja, sinisorsia, jouhisorsia ja taisi olla jokin haapanakin seassa. Vesilinnut muuttavat tyypillisesti öisin ja matalapaine saa ne liikkeelle. Korkeapaineen aikaan niiden määrät eivät juuri kasva, Lampila sanoo.
– Kuukausittain ja jopa viikoittain törmään tilanteeseen, että naakka on pesinyt piippuun. Se on hyvin yleistä, kertoo Suomen Hormistokeskuksen työnjohtaja Juho Janhunen.
Naakka tekee piippuun pesän muun muassa risuista ja orgaanisesta jätteestä. Pesistä tulee usein hyvin tiiviitä. Pesät voivat olla myös useita metrejä korkeita.
– Kerrostalojen ilmanvaihtohormeista löytyy toisinaan todella isoja naakan pesiä. Kolmen tai neljän metrin pesiin törmää helposti, kertoo Janhunen.
Naakan pesä piipussa tekee tulenteon mahdottomaksi, kun takka ei vedä. Monet huomaavat naakanpesän hormissa talvella, kun ilma ei vaihdu.
Pesän poistaminen on työlästä. Pesän voi poistaa esimerkiksi ilmaventtiilin reiästä asunnon puolelta. Savupiippuun täytyy monesti tehdä työaukko, jotta koko pesän saa kalastettua pois.
– Se on periaatteessa yksinkertaista, mutta työlästä. Varsinkin jos pesät ovat suuria. Niitä ei useinkaan saa pois pudottamalla, ja ne pitää poistaa alakautta. Yhden hormin tyhjentämiseen voi mennä useampi tunti, kuvailee Suomen Hormistokeskuksen työnjohtaja Juho Janhunen.
Pesän poistossa pitää myös muistaa suojautua hyvin.
– Hengitys pitää suojata hyvin, koska sieltä voi tulla orgaanista jätettä, jonka hengittäminen ei ole suotavaa. Pesän poistossa täytyy myös olla varovainen, ettei pesä pöllähdä sisään, kertoo Janhunen.
Paras keino varautua naakan pesimispuuhiin on suojata piippu verkolla.
– Verkon olisi hyvä olla tiheä, mutta kuitenkin sellainen että savu pääsee läpi. On tärkeää, että verkko on metallista, joka ei ruostu, neuvoo Janhunen.
Mikkelissä selvitetään Urpolanjoen ja Rokkalanjoen palauttamista taimenen kutupaikaksi. Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy:n projektipäällikön Eetu Karhusen mukaan Urpolanjoki ja Rokkalanjoki soveltuvat valuma-alueineen hyvin taimenen lisääntymis- ja poikasalueiksi.
Kaupunkikalastus Mikkeli-esiselvityshankken yhtenä tavoitteena on selvittää, miten taimen pääsisi tulevaisuudessa nousemaan Mikkelin keskustan tuntumassa kiemurtelevissa joissa.
– Urpolanjoen luonnonsuojelualueiden alapuolella oleviin myllypatoihinhan taimen lisääntyy. Sähkökoekalastuksissa, mitä on aiempina vuosina tehty, on taimenen poikasia löydetty. Siihen asti, minne ne järvestä pääsevät nousemaan, niin ne kyllä lisääntyvät. Patojen yläpuolella olisi myös huomattavasti lisää alueita, mitä voisi saada näiden ohitusuomien kautta käyttöön.
Jäiden lähdettyä maastosta kartoitetaan paikkoja ja toimenpiteitä mitä niin kutsutuille latvavesille voidaan tehdä. Karhusen mukaan tällä hetkellä taimen ei pääse nousemaan joissa kovinkaan pitkälle. Haasteita tarjoavat esimerkiki aikanaan rakennetut padot sekä rehottava kasvillisuus.
– Tällä hetkellä, kun miettii juuri vaelluskaloja, niin varsinkin nämä padot estävät liikkumisen totaalisesti tonne yläpuolille.
Karhunen epäilee ihmisten arvostuksen jokia kohtaan nousevan, mikäli taimen saataiisin palaamaan Mikkelin keskustaan. Jokien varsilla ei kuitenkaan kalastajia tulla näkemään, sillä taimen on hyvin uhanalainen.
– Kalastuslaissa taimenen alamitta on 60 senttimetriä eli se tarkoittaa sitä, että näissä Mikkelin keskustassa sijaitsevissa, joissa vesimäärät varsinkin kesäisin ovat hyvin pieniä, niin isot sukukypäst kalat eivät niissä viihdy. Tulevat lähinnä syksyisin lisääntyymään ja poikaset elävät siellä pari ensimmäistä vuottaan, Karhunen pohtii.
Esiselvityshanke alkoi tammikuussa ja kestää kesäkuun loppuun.
Tällä hetkellä sulaminen on Lapissa vasta alkamassa, ja muodostuvan tulvan suuruuden ratkaisee lähiviikkojen sulamiskauden sää. Jokien virtaamat ovat vielä talvisissa lukemissa.
Ennusteen mukaan kevään maksimivirtaaman suuruus Ounasjoella Kittilän kohdalla on noin 630 m3/s. Virtaaman vahinkoraja Kittilässä on 850 m3/s.
Tänä keväänä lumen vesiarvot Lapissa ovat keskimääräisiä korkeampia Käsivarren alueella, Kolarissa, Muoniossa sekä Kittilän kunnan pohjoisosassa.
Itä-Lapissa ja Etelä-Lapissa vesiarvot ovat keskimääräisiä tai sitä pienempiä.
Suomen metsäkeskus arvioi, että kirjanpainajakuoriaisen tuhot kuusimetsissä jatkuvat vähintään viimevuotisella voimalla Etelä-Suomessa.
Tulevana kesänä tuhohyönteisten määrä metsissä voi olla jopa vuoden takaista suurempi, jos kevät ja kesä ovat lämpimiä.
Kirjanpainajakuoriaisen määrä oli eteläisessä Suomessa epidemiatasolla viime vuoden keväällä ja alkukesästä. Metsäkeskuksen mukaan tulevan kesän populaatio on oletettavasti viime kevään tasolla tai sitä suurempi.
Kirjanpainajakuoriainen on lentokykyinen hyönteinen, joka pystyy tappamaan isoja tukkikokoisia kuusia.Se iskeytyy kevään lämmössä kuusipinoihin, tuulenkaatoihin ja pystypuustoonkin.
Metsäkeskuksen mukaan kuusipinot ja useamman kuusen tuulenkaadot tulee saada pois metsistä ja tienvarsilta keskikesään mennessä.
Uusi kuoriaissukupolvi ei siten ennätä poistua puista vaan kulkee puiden mukana pois metsästä.
Puiden runkoja kannattaa tarkkailla touko-kesäkuun vaihteessa. Noin millimetrin kokoiset reiät kertovat siitä, että kirjanpainaja on iskenyt. Tällaiset pystypuutkin tulisi poistaa keskikesään mennessä, jos puita on yli parikymmentä kappaletta.
Paahteiset metsänreunat ja vanhat kuusikot ovat altteimpia kirjanpainajaparvien hyökkäyksille.
Yhden elävän tukkikuusen tappamiseen tarvitaan yli 3000 kirjanpainajakuoriaista. Tavallisin tuho on 5-30 kuollutta tukkikuusta ryhmässä.
Kirjanpainajien lisääntymisen yhdeksi syyksi on arvioitu ilmastonmuutosta.
Suomenlahden rannikon kalakannat ovat uuden selvityksen mukaan kestävällä pohjalla.
Etelä-Suomen Kalatalousryhmä ESKO teetti selvityksen kalakannoista ammattikalastajien aloitteesta. Selvityksestä käy ilmi, että istutettujen lohien kalastus ei heikennä luonnonlohikantoja.
Suurin osa saaliista on istutettuja lohia. Saaliissa ei havaittu uhanalaisten luonnonlohikantojen lohia.
Lisäksi kansainvälinen merentutkimusneuvosto katsoo, että Suomenlahdella nykyisen suuruinen lohenkalastus ei vaaranna lohikantojen elpymistä.
Keskeiset kaupat eli Kesko ja S-ryhmä ovat arastelleet kalan ottamista myyntiin, kun lajeja on luokiteltu uhanalaisiksi. Kalastajat toivovat, että selvitys vakuuttaisi kaupan toimijat.
– Nyt kuluttajat voivat turvallisesti ostaa lohta ja muuta kalaa tietäen, etteivät he osta uhanalaista kalaa vaan kanta on hyvällä pohjalla, sanoo projektipäällikkö Esko Taanila Etelä-Suomen Kalatalousryhmä ESKOsta.
Rysäkalastus saattaisi selvityksen perusteella täyttää MSC-sertifikaatin edellytykset jo nyt. Kalatalousryhmä kuitenkin epäröi sertifioinnin hankkimista, koska se tulee kalliiksi. Neuvottelut kaupan alan edustajien kanssa antavat suuntaa sille, tarvitseeko sertifiointia hakea.
– Jos kauppa edellyttää sertifiointia, harkitsemme sitä vahvasti. Olennaista on tieto, että Suomenlahden lohta ja siikaa ja muitakin kaloja voi ottaa hyvin myyntiin. Jos sertifointiin mennään, se edellyttää muitakin rahoittajatahoja kuin ammattikalastajat, Taanila sanoo.
Perinteinen verkkokalastus ei selvityksen mukaan ehkä saavuta MSC-tasoa, koska verkoista ei aina voida vapauttaa ei-toivottuja kaloja elävinä ja vahingoittumattomina.
Selvitys arvioi Suomenlahden ahvenen, hauen, kuhan, lohen, siian ja särkikalojen kalastuksen kestävyyttä MSC-kriteeristön näkökulmasta.
Myös Suomenlahden vaellussiikasaalis perustuu valtaosin istutuksiin. Suurimmat uhat vaellussiian luonnossa lisääntymiselle ovat jokien vaellusesteet ja kutualueiden liettyminen. Siikakalastuksen MSC-arviointi vaatii todennäköisesti lisäselvityksiä.
MSC-ympäristösertifikaatti on yksi tunnetuimmista kalastuksen ympäristön kestävyyttä mittaavista järjestelmistä. Maailmalla on jo yli 200 kalastuksen MSC-sertifikaattia, Suomessa ei vielä yhtään.
Maailman luonnonsäätiö WWF pitää valmistunutta selvitystä erittäin hyödyllisenä tulevaisuutta ajatellen.
– Siikakannoista ja verkkokalastuksen vaikutuksesta meritaimeniin kaivataan vielä lisää tutkittua tietoa, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska.
WWF on eri mieltä työryhmän muiden jäsenten kanssa lohenkalastuksen kiintiöiden säätelystä.
– Nykyinen kiintiösääntely ei toimi. Siinä ei huomioida riittävästi niitä lohikantoja, jotka voitaisiin palauttaa luonnonmukaisiksi. Kiintiöpäätöksissä ei myöskään ole noudatettu tutkijoiden suosituksia, Ovaska sanoo.
Pohjoismaissa ja Baltian maissa löydetään vuosittain 4-20 uutta perhoslajia. Perhosmaailma on mullistunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, mikä on huomattu myös pari vuosikymmentä kestäneessä yöperhosseurannassa.
– Meillä on tällä hetkellä noin 50 pyydystä ympäri Suomen. Niistä laskemme kaikki lajit ja yksilömäärät suurperhosista. Laskennan perusteella voidaan kertoa, että esimerkiksi Kainuuseen on tullut viimeisen 20 vuoden aikana yli 200 uutta lajia. Se on erittäin paljon, kertoo Kainuun ELY-keskuksesta hyönteistutkija Reima Leinonen, joka vetää yöperhosseurantaa.
Uudet lajit leviävät Suomeen, kun ilmasto lämpenee. Kainuun 200 uudesta löydetystä lajista 70 voidaan Leinosen mukaan luokitella sellaisiksi, jotka ovat tulleet ilmaston lämpenemisen seurauksena. Leinonen sanoo, että viimeiset 15-20 vuotta ovat olleet todella häkellyttäviä.
– Vastaavia tutkimusjaksoja on aiemminkin tehty ympäri Suomen samalla volyymilla, eikä tällaisia määriä ole ollut aiemmin. Meillä on 1200 jäsentä, jotka koko ajan havainnoivat lajeja, joten meillä on pontta sanoa, että näin on, vakuuttaa myös Suomen Perhostutkijain seuran puheenjohtajana toista kautta toimiva Reima Leinonen.
Leinonen huomauttaa, että luonto on aina luonto, eikä kaikkea voida tietää. Osa uusista lajeista on sellaisia, jotka on opittu löytämään.
– Jotkin lajit voivat olla pelkästään vaikka puunlatvassa tai paikassa, jossa me emme juuri ole keränneet tietoa kuten oikein vetinen suo tai tunturi.
Parikymmentä vuotta tehty yöperhosseuranta on osoittanut, että pohjoiset lajit vetäytyvät sitä mukaa, kun eteläisiä tulee tilalle.
– Pohjoiset lajit eivät enää pärjää tällaisissa keskilämpötiloissa ja niiden kannat alkavat pikkuhiljaa laskemaan. Uusissa lajeissa on toisaalta se riski, että ne voivat tuoda myös tuholaisia mukanaan. Esimerkiksi Etelä-Suomeen iskenyt havununna. Se on ihan rajoilla, joko kohta alkaa olla tuhoja, Leinonen kertoo.
Joistain eteläisen Suomen saaristoista on jo paljastunut muutamia paljaita, havununnan tuhoamia havupuumetsikköjä. Keski-Euroopassa havununnan tuhotyöt ovat todella yleisiä.
Suomen kovat pakkaset voivat estää uusien eteläisten lajien leviämisen maahan, sillä ne eivät selviä olosuhteista. Silloin kannat romahtavat pohjoisella reunalla.
– Jos ilmasto pysyy lämpipänä ja talvet ovat leutoja, niin silloin ne pystyvät talvehtimaan myös meillä. On myös varmaan kymmeniä lajeja, jotka vaeltavat tänne joka vuosi. Ne eivät voi talvehtia täällä, koska minimilämpötila pitää olla sellainen, jota täällä ei missään nimessä voida saavuttaa ainakaan lähivuosina, Leinonen selvittää.
Myös Kainuun korkeuksilla perhos- ja hyönteismaailma herää pikkuhiljaa lähestyvään kesään. Liikkeellä on jo kotelotalvehtijoita, mikä ei Leinosen mukaan tähän vuoden aikaan Kainuun korkeudella ole ihan tavallista. Mahdollisesta takatalvesta ei tarvitse olla huolissaan.
– Kainuulaiset perhoset eivät ole moksiskaan. Ne ovat tottuneet moneen moneen takatalveen joka kevät, ne eivät sitä säikähdä. Niillähän on periaatteessa pakkasnesteitä kropassa, ja ne eivät vaihdu ennen kuin on tarpeeksi lämmintä ja tietyt merkit täyttyvät.
– Mutta eteläiset lajit ovat varmaan hukassa. Toki sillä on merkitystä, onko mitään ravintoa tarjolla. Heti kun paju alkaa kukkimaan, peli on voitettu. Tai meidän istuttamia kukkia poksahtaa jään läpi.
Yöperhosseuranta on osoittanut, että Suomen kesässä nähdään jatkossa samalla lajilla useita sukupolvia.
– Suomessa loppukesästä lentää samaa lajia jopa kaksi tai kolme sukupolvea, kuten Keski-Euroopassa lentää monia sukupolvia kesässä. Ne ovat ehkä pikkuisen pienempiä ja kakkospolven yksilöt voivat olla vähän erinäköisiä, Leinonen avartaa.
Yöperhosseurannan kaksi vuosikymmentä on alkanut tuottaa perhosmaailmasta merkittäviä tuloksia. Reima Leinosen mukaan seuranta taistelee nyt kuitenkin olemassaolostaan.
– Tällä hetkellä rahoitus on auki, taistelemme siitä, jatkammeko vai emme. Vaikka vasta nyt alamme saada juuri niitä tuloksia, minkä takia seuranta on perustettu. Siinä mielessä olisi erittäin tärkeää jatkaa.
Leinonen kertoo, että erityisesti Kainuu on perhosmaailman kannalta merkittävää aluetta.
– Me elämme hirveän monen lajin vaihettumisvyöhykkeessä. Meillä on erittäin paljon lajeja, joille Kainuu eteläisin esiintymisalue. Meillä on myös sellaisia eteläisiä lajeja, joiden pohjoisin esiintymisalue on Kainuu.
– Kainuussa rajan siirtymisestä nähdää se, mitä tapahtuu. Siksi on erittäin tärkeää jatkaa ja toivottavasti tämä jatkuu maailman tappiin asti, koska silloin pystymme kertomaan, missä mennään, Leinonen toivoo.
Kansan suussa kolera-altaana tunnettuun vesialueeseen istutetaan jo alkukesästä lohikalaa, jota pääsee narramaan luvan maksamalla.
– Olen tässä nyt aika monta vuotta ihmetellyt, että miksi tässä ei ole kalastuskohdetta, koska tämä on niin lähellä. Ja jos ei kukaan muu rupee, niin on itse ruvettava, sanoo matkailuyrittäjä Ville Varis.
Kirjolohia järvialtaasta saa kalastaa omaan käyttöön, mutta pyydetyt järvitaimenet vapautetaan avoveden puolelle. Salakalastus aiotaan pitää kurissa kalastuksenvalvojien avulla, eivätkä lohet pääse karkaamaan silta-aukoistakaan.
– Tarkoitus on aidata sillanalusen kalatie siten, että kalat pysyvät tässä noin hehtaarin alueella, ja kuitenkin mahdollistetaan sitten moottoriveneitten ja pienveneitten liike siltojen alta.
Viitasaarella pohditaan keskustan kehittämistä parhaillaan laajemminkin. Kaupungin pitää lähitulevaisuudessa ratkaista muun muassa puretun kivilukion tyhjän tontin kohtalo.
– Toivottavasti tähän ympärille tulee jotain matkailua lisääviä elementtejä, jotta se turisti mielellään kurvaisi tänne ja saataisiin hetkeksi pysäytettyä ihmisiä, Varis toteaa.
Lapuan poliisille on tehty tutkintapyyntö laulujoutsenen ampumisesta. Laulujoutsen ammuttiin Nurmonjoella Lapuan Ruhassa viikko sitten, ja tutkintapyyntö on jätetty poliisille tänään, maanantaina.
Ampumisen kuuli ainakin kaksi henkilöä, mutta näköhavaintoja tekijästä ei todennäköisesti ole. Ammutun joutsenen kanssa joella oli useita viikkoja toinenkin yksilö.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Seppo J. Ojala sanoo, että laulujoutseneen kohdistuva ampuminen on poikkeuksellista. Linnun arvoksi on määritelty 2018 euroa.
Laulujoutsen on tänä vuonna Bird Lifen vuoden lintu. Jo kerran sukupuuton partaalla olleen laulujoutsenen kannat ovat viime vuosina runsastuneet niin, että pesiviä pareja tavataan lähes joka kunnassa.
Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä on seurannut vuosia jäiden lähtöjä Tuuloksen suunnasta. Mäkelän kokemuksen mukaan Vanajavesi vapautuu yleensä jäistään vapun tienoilla. Esimerkiksi vuonna 2012 viimeiset jäät lähtivät Vanajanselältä vapun aattona 30. huhtikuuta.
– Tänä keväänä tilanne on ennätyksellinen, sillä Vanajanreitti on jo vapaa jäistä, kertoo Suvi Mäkelä, joka soitti ja tarkisti jäätilanteen Hattulan Retulansaaresta.
Ainoastaan Vanajanselän keskellä on vielä kiinteää jäätä. Siellä se pysyykin Mäkelän mukaan vielä jonkin aikaa, sillä jäät sulavat paikallaan selällä eivätkä lähde ryskyen liikkeelle.
– Vanajanreitin lisäksi myös pienehköt järvet ovat Hämeessä jo vapaita jääpeitteestä. Tämä on kyllä aikaisin jäidenlähtö, mitä muistan, kertoo Suvi Mäkelä.
Aikainen jäidenlähtö on mieluinen viesti pääsiäisen viettäjille, sillä hätäisimmät pääsevät veneilemään vaikka heti. Pääsiäiseksi on ennustettu koko maahan lähes 20 asteeseen nousevia lämpötiloja, ja se tulee myös näkymään laitureilla ja rannoilla.
– Vipinää veneiden kanssa riittää ja iloisia ilmeitä, arvioi Mäkelä. Samaa mieltä on myös hämeenlinnalaisen Sotkanrannan satamayrittäjä Pekka Tammela.
– Pääsiäisenä tulee olemaan vilkasta. Veneilijät laittavat veneensä kuntoon muun muassa pohjamaalauksia, Tammela sanoo.
Talven lumi- ja sääolot hankaloittivat riistakolmiolaskentaa Etelä-Suomessa. Itä- ja Pohjois-Suomessa laskennat saatiin tehtyä lähes normaalisti. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suunnittelija Katja Ikosen mukaan laskennat vaativat lisätarkastelua, sillä tämän hetken tilastojen mukaan osa riistakannoista on taantunut.
– Etelässä lumitilanne hankaloitti laskentaa ja vaikutti osaltaan siihen, että kannat näyttäisivät aikamoista taantumaa, etenkin metsäjäniksen kohdalla. Sama pätee myös riekon kohdalla, vaikka kanalintujen kannat näyttävät muuten hyvältä.
Taantumista on myös ilveskannassa. Tupsuhäntien jälkiä on löytynyt kolmiolaskennassa yllättävän vähän.
– Ilveskannan kohdalla selitys voi olla siinä, että ilveksiä on ollut runsaasti etelässä, missä lumitilanteen vuoksi laskentoja ei saatu tehtyä, sanoo Katja Ikonen.
Kolmiolaskentojen avulla saadaan mittava aineisto tärkeimmistä metsä- ja peltoriistalajeista. Lumijälkiaineiston avulla saadaan laskettua havaittujen lajien tiheyksiä. Näitä hyödynnetään muun muassa kannanarvioinnissa ja saalistustutkimuksissa.
Talvilaskennassa lasketaan vain ne jäljet, jotka risteävät laskentalinjan kulku-uran kanssa.
Laskettavia lajeja ovat metsäjänis, rusakko, orava, liito-orava, majava, piisami, susi, kettu, naali, supikoira, karhu, kärppä, lumikko, minkki, hilleri, näätä, ahma, mäyrä, saukko, ilves, villisika, valkohäntäpeura, hirvi, metsäpeura ja metsäkauris. Lisäksi kirjataan näköhavainnot metsosta, teerestä, pyystä, riekosta, peltopyystä, fasaanista, kanahaukasta ja korpista.
Tänä keväänä kolmiolaskentojen tulokset selviävät tavallista myöhemmin.
– Laskenta-ajankohtaa jouduttiin pidentämään, koska sopivia laskentaolosuhteita ei meinannut löytyä. Päätimme, että koko maassa laskennan takaraja on 15. maaliskuuta, siksi ilmoitukset tulivat käsittelyyn normaalia myöhemmin. Nyt tuloksia on jouduttu pohtimaan entistä tarkemmin, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suunnittelija Katja Ikonen.
Kiinan ja muiden Aasian maiden ilmansaasteilla on kauaskantoisia vaikutuksia sääilmiöihin ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Tämä ilmenee tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan saasteet vahvistavat Tyynellämerellä muodostuvia myrskyjä.
Aasian mantereelta Tyynellemerelle leijailevat saastehiukkaset reagoivat ilmassa olevien vesipisaroiden kanssa. Tämä johtaa entistä paksumpiin ja korkeampiin pilviin, joiden sademäärät ovat aikaisempaa suuremmat.
Tyynenmeren myrskyt ovat tärkeässä roolissa koko maailman ilmakehän kiertoliikkeeseen. Voimistuneet myrskyt Tyynellämerellä vaikuttavat säähän muualla maailmassa, etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla. Vaikutukset näkyvät etenkin talviaikaan.
Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian PNAS-julkaisussa.
Suuri osuus kuuteista näyttää selvinneen niiden kannalta vaikeasta talvesta. Saimaalla on havaittu pesälaskennoissa 53 saimaannorpan kuuttia, joista kuusi oli kuollut.
Kuuteista 50 syntyi apukinoksiin ja kolme avojäälle.
Löydetyt kuusi pesäkuollutta kuuttia vastaavat normaalivuosina havaittua määrää.
Laskentojen lopputulos on hieman alempi kuin aiempina vuosina. Viiden viime vuoden aikana on keskimäärin syntynyt 56 kuuttia vuosittain.
Laskennan mukaan Pihlajavesi ja Haukivesi ovat tärkeimpiä norpan lisääntymisalueita. Niillä havaittiin pääosa kuuteista.
Saimaannorpan pesintä uhkasi epäonnistua poikkeuksellisen leudon ja vähälumisen talven vuoksi.
Ihmisvoimin kasatut lumikinokset turvasivat kymmenille kuuteille lähes luonnontilaiset pesäolosuhteet.
– Tänä vuonna Saimaalla oli poikkeuksellinen pesälaskenta. Lumen puutteen vuoksi Saimaalla ei ollut ainuttakaan luonnonkinospesää. Laskennassa tarkistettiin kaikki 241 apukinosta ja etsittiin kuutteja avojäältä aiemmin todetuilta synnytyspaikoilta, joihin ei tekokinoksia saatu tehtyä, Metsähallituksen suojelubiologi Tuomo Kokkonen kertoo.
– Näyttää siltä, että tässä on vielä mahdollisuus kannan kasvuun. Näillä luvuilla kanta ei ainakaan pitäisi lähteä pienenemään. Viimeksi kun Suomessa oli lämpötalvet vuosina 2007-2008, niin silloin norpilla oli omat pesät. Silloin kanta pieneni suuren kuuttikuolleisuuden takia. Apukinoksilla on estetty se, että kanta ei romahtanut, Metsähallituksen luontopalvelujen ylitarkastaja Tero Sipilä kertoo.
Viimeisten arvioiden mukaan kannan koko on 310 norppaa.
