Meksiko Cityn Chapultepecin eläintarhassa helmikuun lopulla syntynyt virtahepovauva vaikuttaa voivan hyvin. Se uiskentelee ja sukeltelee emonsa vieressä tarhakävijöiden iloksi.
Tulokkaan arvioidaan painavan nelisenkymmentä kiloa, mutta punnitseminen ja perusteellinen tutkiminen suoritetaan vasta noin vuoden ikäisenä. Siihen asti emon annetaan hoitaa poikasensa yksin.
Dosentti Lena Huldén heittää parin sentin mittaisen kenttäsirkan elävänä kasariin paistumaan kuumassa öljyssä. Noin minuutin kuluttua sirkka on ruskistunut ja se on valmis syötäväksi.
- Tämä on hieman popcornin makuinen, Huldén sanoo.
Huldénin mielestä hyönteisten proteiinikoostumus on suorastaan ihanteellista ravintoa ihmisille.
- Niissä on eri proteiineja ja jokainen voisi saada ihanteellisimman proteiinikoostumuksen valitsemalla oikean hyönteislajin. Tämä on ala, jossa tutkimus on vasta aluillaan. Kahdenkymmenen vuoden päästä tiedetään huomattavasti enemmän eri hyönteislajien ominaisuuksista.
Enemmistö maailman väestöstä on osannut jo kauan hyödyntää hyönteisten ravintoarvoa. Esimerkiksi Meksikossa sirkkoja syödään chilillä maustettuna.
Monia länsimaisia ihmisiä ajatus hyönteisten syömisestä puistattaa, mutta suomalaisetkin syövät hyönteisiä – usein tietämättään.
- Jos syöt salaattia, joka on kasvatettu vähillä myrkyillä, niin kyllä siinä ainakin hyönteisten munia on. Myös kiillotettujen omenien kiille on hyönteisperäistä, Huldén kertoo.
Hyönteisten syöminen on ekologien vaihtoehto lihalle, koska nautakarjaan verrattuna ne tarvitsevat huomattavasti vähemmän ravintoa tuottamaansa proteiinimäärään nähden. Väestön kasvaessa lihaa ei pystytä tuottamaan kaikille – ainakaan siinä määrin kuin sen kysyntä on kasvanut.
Huldén uskoo, että tulevaisuudessa hyönteisiä voidaan tuottaa ravinnoksi myös Suomessa.
- Hyönteisiä voitaisiin kasvattaa kasvihuoneissa. Ja tietysti ihan ruokateollisuuden puitteissa, koska siinä on mahdollista hyödyntää ruuan tuotannossa syntyvää jätettä.
Huldén itse kasvattaa jo sirkkoja ja jauhomatoja kotonaan ja valmistaa niistä pikkupurtavaa perheelleen. Hyönteiset voi tappaa pakastamalla ja jauhaa jauhoksi, jolloin niitä voi käyttää esimerkiksi leivässä, jauhelihan joukossa tai risotossa.
- Kaikki ovat tyytyväisiä ja koiratkin syövät, Huldén nauraa.
Sirkkojaan Huldén ruokkii porkkanan paloilla ja koirien nappularuualla.
Kokkolalainen Minna Rintala on vannoutunut siilien ystävä. Hän on auttanut apua tarvitsevia siilejä parikymmentä vuotta. Tuossa ajassa eläimen tavat ovat tulleet tutuksi. Rintala ei hätkähdä, jos maaliskuun alussa tiellä vaappuu vastaan siili.
– Ei se ole tavatonta, että siilejä näkyy. Talvi on ollut kovin lämmin, samoin kevät. Talvipesässä alkaa olla kuumat paikat. Kun lämpötila siellä nousee, siilit tulevat katsomaan, etteivät nuku onnensa ohi. Urossiileille on tärkeää olla ajoissa paikalla keväällä, sillä heillä alkaa naistenmetsästys.
Helläsydämisen ihmisen kannattaa malttaa mielensä. Siili ei ole pulassa.
– Nyt ei vielä tarvita ruokintaa. On liian aikaista. Se aloitetaan huhtikuun taitteessa yleensä eli silloin, kun luonnossa on tarjolla omaakin ruokaa, opastaa Rintala.
Siili ei parkkeeraa talvipesään tiiviisti muutenkaan. Se käy horroksen aikana noin seitsemän päivän välein ulkona tekemässä tarpeensa. Samalla se katsoo tilannetta, että missä vaiheessa kevättä mennään. Sitten piikkipallo tallustaa takaisin pesäänsä.
Rintala on huolissaan siitä, että lämmin kevät on ajanut ihmiset siivoilemaan pihoja etuajassa. Siilien kannalta aika on siivoukseen mitä huonoin. Jos lautakasoja ja lehtikasoja pengotaan juuri nyt, siivousinto saattaa viedä mennessään siilin ainoan turvan.
– Sitten siilillä on hätä, jos sen pesä viedään.
Pohjanmaalla poltetaan kokkoja pääsiäisenä. Ihmiset alkavat lähiaikoina kokoilla roskia kokkoja varten. Tässäkin saattaa piillä vaara ja koitua kuumat paikat siilille.
– Siilille pesän tekeminen on pitkä prosessi. Jos oma pesä on mennyt alta, aiotusta kokosta se saattaa etsiä suojaa. Kokko olisi siis hyvä rakentaa lumen päälle, eikä pitkään maassa muhineeseen risukasaan. Vanhoissa kasoissa on todennäköisesti jonkun luonnonvaraisen eläimen pesä, huolehtii Minna Rintala.
Minna Mustonen / Yle
Pantaseurannan ansiosta tiedetään ilvesten reviirien laajuudesta ja yksilöllisestä liikkumisesta. Nyt on saatu uutta tietoa myös ruokailutottumuksista.
Kesällä ja talvella ilvekset käyttävät aivan eri tavalla eri saaliseläinlajeja ravinnokseen. Pienet hirvieläimet ovat tärkeitä talviaikaan.
Kesällä niiden osuus on oletettua pienempi. Kesällä kasvaa pienpetojen ja lintujen määrä selvästi, kertoo ilvestutkija Katja Holmala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoselta.
Kesällä ilves syö siis laajempaa saaliseläinvalikoimaa. Talvella listalla ovat kauriit ja valkohäntäpeurojakin.
Ilveksen liikkumisessa ihmisten asutusten läheisyydessä kesällä tai talvella ei ole juurikaan havaittu eroja. Ihmiset tekevät ilveksestä talvella paljon lumijälkihavaintoa. Silloin voi syntyä väärä mielikuva, että ilveksiä olisi paljon ja liikkuvat lähempänä asutusta talvella.
Usein kyse on samasta eläimestä joka liikkuu ympäristössä.
- Ihan samalla lailla ne liikkuvat kesällä ja talvella, Katja Holmala vahvistaa.
Tutkimusaineiston perusteella noin 20 prosentilla rusakoista on myös metsäjäniksen perimää. Tutkimuksessa oli mukana vajaat 90 rusakon korvanäytettä, jotka saatiin metsästäjiltä ja muilta luonnossaliikkujilta.
- Ilmiön yleisyydestä tai maantieteellisestä jakaumasta ei tältä pohjalta voi sanoa täsmällistä, mutta näyttäisi siltä, että Itä-Suomen ja Kainuun suunnalla risteymiä on enemmän. Se liittyy varmasti siihen, että näillä alueilla esiintyy molempia lajeja. Etelässä ja lännessä tämä on harvinaisempaa, kertoo genetiikan tutkija Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopiston biologian laitokselta.
Rusakko valtaa alaa monista eri tekijöistä johtuen. Yksi tärkeä tekijä on ilmastonmuutos, joka tuo mukanaan vähälumisemmat talvet. Tumma ympäristö altistaa talvella vaaleaturkkisen metsäjäniksen petojen hyökkäyksille.
- Tämä tarkoittaa sitä, että metsäjäniskannat pienenevät ja rusakkokannat suurenevat. Tällöin metsäjänisnaaraat saattavat kohdata juuri rusakkokoiraita, eikä niinkään metsäjäniskoiraita.
Tätä ilmiötä puolestaan vahvistaa tutkijoiden tekemä havainto siitä, että rusakkouros astuu yleisesti metsäjänisnaaraita, mutta ilmiö ei tapahdu toisinpäin. Syytä tähän ei Pohjoismäen mukaan tiedetä.
Metsäjänis ei kuitenkaan tule häviämään Suomen lajikartalta.
- Niin kauan kun meillä on Suomessa jossain päin maata vielä lunta ja metsämaita, tunturikankaita ja niin edelleen, niin nimenomaan tälläisissä olosuhteissa rusakko ei tule pärjäämään. Ne tulevat olemaan metsäjäniksen valtakuntaa.
Pohjoismäen mukaan on tärkeää muistaa, että kyse on olosuhteiden muutoksesta, eikä niinkään lajien välisestä kamppailusta.
- Rusakko ei ole uhka metsäjänikselle, vaan kyse on nimenomaan elinympäristöjen ja olosuhteiden muutoksesta. Sikäli eletään sikäli mielenkiintoisia aikoja, että meillä on käynnissä luonnon koeasetelma, missä päästään seuraamaan, ainakin Etelä-Suomen kannalta, miten jokin laji saattaa korvautua toisella, johtuen juuri ympäristön muutoksesta.
Biologi Harri Hongellin mukaan lyhyeksi jääneet talviunet vaikuttavat karhujen elämään myönteisesti.
– Nyt lyhyempien unien jälkeen karhu voi alkaa syödä ja täyttää itseään lisääntymiskautta ajatellen ajoissa.
Talviunilta heräilevät karhut ovat aluksi hieman tokkuraisia, mutta eivät ole moksiskaan, jos takatalvi sattuisi hetkellisesti yllättämään.
– Niin sanottu takatalvi on normaali ilmiö keväisin, ja karhut ovat tottuneet siihen. Niillä on vielä hyvä rasvakerros talven jäljiltä, ja ne saavat varmasti sen verran ravintoa, että pärjäävät.
Kevät on saapunut tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Biologi Harri Hongell ei muista ainuittakaan yhtä aikaista kevättä.
– Minun historiani aikana, mitä nyt reilut 60 vuotta olen elänyt, tämä on aikaisin kevät ja vähälumisin talvi.
– Kevät on noin reilun kuukauden etuajassa. Yleensä lumi häipyy varhaisinakin keväinä vasta maaliskuun puolivälin aikaan. Näin vähän lunta ei minun muistini mukaan ole ikinä ollut tällä alueella, sanoo kokkolalainen Hongell.
Laulujoutsenia on Pirkka Aallon mukaan myös ilmaantunut jo useampaankin sulapaikkaan Inaria myöten. Esimerkiksi Ranuan Saukkojärvellä talvehtinut joutsenpari on saanut seuraansa viisi uutta joutsenta.
Aalto sanoo, että alkukevään yllättävin muuttolintuhavainto on västäräkki, joka ilmestyi Kittilään jo pari viikkoa sitten.
Harvinaisin BirdLifen talvilintulaskennoissa havaittu lintu oli Kemijärven Isokylällä viihtyvä nokivaris. Se on pohjoisin Suomessa tunnettu variksen kokomustan alalajin edustaja.
Utsjoella asuva Esa Karpoff on innokas kalamies. Karpoff kalastaa isoa ja pientä kalaa. Tenosta nousee lohta ja tunturijärvistä ja puroista löytyvät tammukat. Esa Karpoff on taistellut kiivaasti taimenen 50 sentin alamittaa vastaan. Jo edellinen alamitta, 40 senttiä oli rajannut Karpoffin mukaan Pohjois-Lapin järvet ja purot sekä erälammet taimenen kalastuksen ulkopuolelle.
Esa Karpoff puolustaa tammukan kalastusta useastakin syystä. Yhtenä perusteena on se, että tammukka on ollut tärkeä kala paikallisille kautta aikojen.
– Sehän on meille perinteinen särvin tuolla erämaassa. Tammukka on helposti ongittavissa ja täällä kun ennen kuljettiin tuntureille ja muutenkin tehtiin pitkiä vaelluksia ja poronhoitotyötä ja saatettiin olla kuukausitolkullakin tuolla metsässä. Ei silloin tietenkään ole ollut reppu täynnä evästä niin pitkäksi ajaksi. Ruoka on otettu sieltä. Siellä on hillat, tammukat ja sieltä on niillä eletty. Ei tätä koko paikallisen väestönkään evoluutiota ois ollu ilman tammukkaa.
– Tämän perusteella meidät pitäisi kaikki kriminalisoida. Tässä taimenen alamitan asettamisessa etelän päättäjät ovat ylenkatsoneet meidät aika pahasti, puuskahtaa Esa Karpoff.
Tutkijat perustelevat taimenen alamitan asettamista sillä, että näin suojellaan uhanalaista järvitaimenta. Purojen pieniä tammukoita eli purotaimenia pidetään taimenina jotka jossain elämän vaiheessa laskevat järviin tai mereen ja näin lisäävät osaltaan taimenpopulaatiota.
Karpoffin mukaan tammukan elämä ei ole aivan näin yksioikoista. Esimerkiksi Utsjoelta löytyy sellaisia tammukkavesistöjä joihin ei päde taimenen järvi- tai merivaellusoletus.
– Tunturialueella nämä jokilaaksojen reunat ovat niin jyrkät, että ne yliset osat ovat kokonaan kalan vaelluksen ulkopuolella. Sitä merisuuntaista vaellusta ei siellä ole. Se on siellä iän kaiken jääkaudesta asti asunut siellä ja myöskin kääpiöitynyt niihin jokiin sopiviksi. Emme me voi puhua siitä, että se tammukka olisi sitä samaa mitä on meressä vaeltavana taimenena.
Turun yliopiston biologian laitoksen evoluutiobiologian dosentti ja kalatutkija Markus Rantala pitää tammukan ja taimenen rinnastamista tai erottamista erittäin vaikeana kysymyksenä.
– Siihen on erittäin hankala vastata, koska luonto ei ole jakautunut lajeihin. Ihminen pyrkii kyllä kategorisoimaan näitä lajeiksi, mutta todellisuudessa luonto on jakautunut vain eri populaatioihin. Se tiedetään, että nämä ovat sopeutuneet elämään eri ympäristössä ja se taas aiheuttaa geneettisiä eroja, sanoo Rantala ja jatkaa kiperää pohdiskelua.
– Se että me voidaan puhua eri lajeista, se määräytyy sen mukaan, että onko kahden eri populaation risteymillä alentunut elinkyky verrattuna kumpaankin alkuperäiseen muotoon.
Helpottaakseen asiaa Rantala heittää pöytään yksinkertaisen esimerkin.
– Osa tutkijoista pitää näitä samoina lajeina, mutta se, että ne risteytyy, ei vielä tarkoita, etteikö ne voisi olla eri lajeja. Koska esimerkiksi tiikeri ja leijona pystyvät lisääntymään keskenään ja pystyvät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Kysymys kuuluukin, että onko näitten jälkeläisten elinkyky kyseisessä ympäristössä heikompi kuin kummankaan isäntälajin.
Tutkija Markus Rantalan mielestä yksioikoinen tammukan ja taimenen rinnastaminen ja alamitan asettaminen voi aiheuttaa ongelmia Ylä-Lapin vesissä.
– Luonnonsuojelullisesti ja kalastuksellisesti tämä on ongelma sen takia, että nämä valintapaineet, mitä kalastus aiheuttaa tammukkapopulaatioon ja taimeneen, on erilaiset. Valinta suosii tässä tapauksessa purotaimenta, koska meritaimeneen on kova kalastuspaine. Mikä tarkoittaa sitä, että purotaimenen määrä näissä vesistöissä lisääntyy suhteessa meritaimeneen ja se ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Pitäisi olla toisin päin.
Taimenen pyynnin rajoitusten määrääminen tai purkaminen on Rantalan mukaan ongelmallista, koska toisissa vesissä taimen ja tammukka on erittäin vaikea erottaa toisistaan. Niissä vesistöissä missä erottaminen on helppoa, kuten esimerkiksi Utsjoella, on tilanne toinen.
– Tämmöisessä tapauksessa, missä pystytään osoittamaan ettei meritaimen vaarannu, purotaimenen kalastus on hyvinkin perusteltua. Muuten kanta jäisi hyödyntämättä kokonaan. Useissa tapauksissa on osoitettu, että kalastuspaine on jopa hyödyllinen, koska kalat kääpiöityvät ellei ole minkäänlaista kalastuspainetta. Ne eivät pääse kasvamaan isoksi, koska kilpailu on niin kovaa.
Rantalan mielestä alamittojen asettaminen vaatisi parempaa tutkimusta.
– Tätä pitäisi katsoa ehkä tarkemmin vesistökohtaisesti kuin pelkästään koko maan kattavalla rajoituksella. Tässähän on sekä kalastajilla ja luonnonsuojelijoilla sama päämäärä, kun halutaan mahdollisimman elinvoimainen taimenpopulaatio.
Pohjoismaissa on herännyt huoli pesukarhun tulosta maihin. Saksassa on jo miljoonan pesukarhun kanta, ja eläimen pelätään levittäytyvän Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan. Laittomasta maahantulijasta ei pidetä, sillä se voi aiheuttaa suurta tuhoa ekojärjestelmälle, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo.
Huoli leimahti, kun Skånen rannikolta Ruotsista löytyi viime viikolla kuollut pesukarhu. Eläin voi kantaa mukanaan niin rabiesta eli vesikauhua kuin suolistoparasiitteja.
– Kun olen ollut yhteyksissä kollegoihini siellä [Saksassa], he kuvailevat pesukarhua villikissaksi, joka käy anabolisilla steroideilla. Niillä on valtavan terävät hampaat ja kynnet, ja ne voivat raadella koiran, Nils Carlsson Skånen lääninhallituksesta sanoo sanomalehti Svenska Dagbladetissa.
Norjan Luonnonsuojeluliitossa pelätään, että pesukarhusta voi tulla tappajaetanaksi ristityn Espanjan sirutanan veroinen vaiva.
– Se on petoeläin. Se syö nuoria lintuja, munia, kaloja, melkein kaikkea. Se voi järkyttää luonnon tasapainoa nopeasti, neuvonantaja Christian Børs Lind Norjan Luonnonsuojeluliitosta sanoo yleisradioyhtiö NRK:ssa.
Pesukarhu on alunperin Pohjois-Amerikasta. Se on peloton ja viihtyy asutuksen lähellä, jopa rakennusten sisällä. Se tutkii mielellään roskiksia, repii talojen eristyksiä ja käyttää sisätiloja vessanaan.
Pesukarhu tuli Saksaan kolmannen valtakunnan aikana, kun kaksi sukukypsää pesukarhua siirrettiin Saksan metsiin.
Varhainen kevät on tuonut aikaisia muuttolintuja Perämeren rannoille. Osa lajeista on enemmän, osa vähemmän aikaisessa.
- Mustavarikset ovat ensimmäisiä muuttajia. Ne ovat viikon-pari aikaisesssa. Töyhtöhyypät ovat useita viikkoja etuajassa, toteaa asiakasneuvoja Petri Lampila Liminganlahden luontokeskuksesta.
Töyhtöhyyppä saattaa huonon sään takia tehdä u-käännöksen. Vauhtia muuttoon voidaan hakea jopa useamman kerran.
- Se on vähän päättämätön lintu, tietää Lampila.
Liminganlahti on sulanut ennen aikoajaan. Viime vuonna vapaata vettä nähtiin huhtikuun 17. päivä. Tänä vuonna sulaa on jo maaliskuun alkupuolella.
Päivän pituus säätelee lintujen muuttoa, sää vaikuttaa liikkeelle lähtöön myös. Kova puuskittainen tuuli pyyhki maanantaina yli Liminganlahden lakeuden.
Kova myrsky ei ole hyvä muuuttosää. Vahvat lentäjät kuten lokit pärjäävät yllä, mutta heikompia lentäijiä tuuli saattaa riepotella. Lintu on samojen luonnonvoimien armoilla kuten lentokoneet.
- Jos nopeus ilmaan nähden menee nollaan, lintu sakkaa ja putoaa, tietää Lampila.
Ensimmäiset muuttolinnut eivät tulee kaukaa. Joutsenet talvehtivat usein Etelä-Ruotsissa ja Tanskan salmissa. Ruoan saanti saattaa olla hankalaa alkukeväästä, mutta joutsen on siihen tottunut. Se pystyy paastoamaan pari viikkoakin, mikä on normaalia pesintäaikana.
- Erilaisia vesikasveja ja pelloille jäänyttä viljaa, se on joutsenen ravintoa keväällä, kertoo Lampila.
Mustavaristen ja joutsenten lisäksi Liminganlahdelle on tullut muitakin muuttajia.
- Uuttukyhky, kala- ja harmaalokki, yksinäinen merihanhi, laskee asiakasneuvoja Petri Lampila.
Liminganlahdella on kuitenkin vielä hiljaista. Paras lintumuutto on vasta tulossa.
- Toukokuun alku on värikäs ja näyttävä. Lajisto on runsaimmillaan toukokuun loppupuolellla, kun kahlaajat ja viimeiset hyönteissyöjät saapuvat, ennustaa Lampila.
Lintujen asuntonäytöissä riittää uteliaita silmäpareja. Osa Kainuussa talvehtivista pikkulinnuista on aloittanut soidinlaulunsa, ja muuttolintujen matka pohjoiseen pesimään on alkanut. Paltamolaisen biologin Vesa Hyyryläisen lintulaudalla linnut ovat vierailleet jo pareittain. Se ennakoi perheen perustamista.
- Tähän aikaan vuodesta esimerkiksi tali-, hömö- ja sinitiaiset käyvät päivittäin kurkkimassa linnunpönttöjä. Ne katsastavat, että minkähän näköinen tämä puustelli on, ja voisiko sinne perustaa perheen.
Linnunpönttöjen suunnittelussa vain mielikuvitus on rajana. Asuntonäyttelyn järjestäjän kannattaakin panostaa pönttöjen tarjontaan, jos haluaa monipuolista lintukantaa tontilleen lisääntymään.
Räystäspääskysten perään haaveileva satsaa kollektiiviseen soluasumiseen. Kummoisia nikkarointitaitojakaan ei tarvita näiden veijareiden miellyttämiseen.
- Tälle lajille "pöntöksi" kelpaa 10-senttinen, nelituumainen lauta kiinnitettynä poikittain räystään alle.
Yhteisön voimaan uskoo myös kottarainen. Sen pesimäpaikkana ryhmäbungalovi on oivallinen.
- Kottarainen on niin sosiaalinen lintu, että sille voi tehdä jopa pari-kolme kerroksisia kerrostaloja. Lajin reviirialue on vain oma kolo, joten ne sallivat toisen pariskunnan pesimään alakertaansa, Hyyryläinen sanoo.
Pönttöjen avomallit ovat suosittuja lintumaailmassa. Reipasta ilmanvaihtoa arvostavat esimerkiksi harmaasieppo ja västäräkki.
- Ne voisivat pesiä lintulaudan tyyppisessä avonaisessa kodissa, jossa lentoreiän sijaan pöntön etulaudasta puuttuu yläosa. Lapinpöllölle ja isoille petolinnuille taas kelpaa avoin lavetti, joka tuetaan puuhun paksun oksan päälle muutaman metrin korkeuteen ja maustetaan se muutamalla risulla, Hyyryläinen jatkaa.
Varpuspönttö on tilava yksiö, jossa on reilusti lattiapinta-alaa.
- Varpunen voi pesiä normaalissa pystypöntössäkin, mutta on todettu, että se mielellään pesii vaakatasossa olevassa pöntössä, johon porataan jompaan kumpaan yläkulmaan lentoaukko.
Toiset lintumaailman edustajista ovat "tee-se-itse"-miehiä, ja paras asunto rakennetaan itse.
- Räkättirastas voi perustaa pesänsä vaikkapa tiaispöntön katolle, Vesa Hyyryläinen nauraa.
Modernin muotoilun puolesta liputttaa puukiipijä.
- Kiipijän pöntössä takaosa on avonainen, ja katto- sekä lattiarakenteet on pyöristetty. Sisäänmenoaukkoja on kaksi, jotka sijaitsevat pöntön sivuilla, biologi ja luontoharrastaja Vesa Hyyryläinen kertoo.
Suurin osa linnuista tyytyy kuitenkin perinteiseen muotoiluun. Peruspöntössä asukin lajin määrittele lentoaukon koko.
- Varpuspöllölle optimaalisin lentoaukon koko on tasan 46 mm. Pikkulintupöntön asukki on myös milleistä kiinni. Yli 30 millimetrin kokoiseen lentoaukkoon mahtuu talitiainen. Jos lentoaukko on vain 28 mm, pönttöön mahtuvat vain pienet tiaiset, esimerkiksi kuusi- ja töyhtötiainen, Hyyryläinen selvittää.
Lentoaukko ja linnun koko eivät kuitenkaan aina ole suhteutettavissa toisiinsa.
- Leppälinnun pöntön lentoaukon koko on 7 cm. Se suosii jostain syystä pienestä koostaan huolimatta isoja lentoaukkoja.
Asunnon sijainti on linnuillekin tärkeä. Jotkut arvostavat merellistä sijaintia, toiset metsäistä maisemaa, ja kolmannet reilua maavaraa.
- Tämä pönttö on tehty leppälinnulle, mutta siinä voisi toki pesiä helmipöllökin. Asukki riippuuu siitä mihin pöntön asettaa. Karusta männiköstä, matalalle 1,5 metriin asennettuna pönttöä todennäköisesti asustaa leppälintu. Helmipöllön pönttö taas sijaitsee korkeammalla, 4 metrissä. Helmipöllön pöntön pohjalla tulee myös olla valmista purupehmikettä, sillä pöllöt käyttävät luonnossakin valmiita pehmikkeitä, eivätkä itse rakenna pesää,.
Hieman yli 14 prosenttia Euroopan unioniin kuuluvien maiden kokonaisenergiakulutuksesta on uusiutuvaa energiaa. Osuus on kasvanut lähes kuusi prosenttiyksikköä vuodesta 2004, jolloin EU alkoi tilastoida tiedot.
Eniten uusiutuvaa energiaa käytetään Ruotsissa (51 prosenttia kokonaiskulutuksesta), Latviassa (arviolta 35,8 prosenttia) ja Suomessa (34,3 prosenttia). Uusiutuvan energian osuus on kasvanut kymmenessä vuodessa eniten Ruotsissa, Tanskassa ja Itävallassa.
Euroopan unionin tavoitteena on, että 20 prosenttia kulutetusta energiasta sataisiin uusiutuvista lähteistä vuoteen 2020 mennessä. Maakohtaiset tavoitteet on asetettu maan lähtötason, uusiutuvan energian kapasiteetin ja taloudellisen suorituskyvyn mukaan.
Ruotsi, Viro ja Bulgaria ovat jo saavuttaneet tavoitteensa. Suomen tavoite on 38 prosenttia.
Uusiutuva energia on peräisin auringosta, tuulesta, vedestä, maaperän lämmöstä ja biomassoista. Koko EU-tilasto on luettavissa täältä.
Kalaoppaan päivitetyssä versiossa kotimainen kirjolohi sai ensimmäistä kertaa vihreän valon.
Itämeren luonnossa lisääntyvät lohikannat ovat edellisvuosien tapaan punaisella eli vältettävien listalla.
Jo Kuluttajan kalaoppaan viimevuotisessa versiossa esimerkiksi taimen oli vältettävien kalojen listalla. Tuolloin oppaassa ehdotettiin, että erittäin uhanalaista taimenta voitaisiin suojella suurentamalla verkkojen silmäkokoa ja nostamalla alamittaa eli alinta sallittua pyyntipituutta 60 senttimetriin.
Vuoden alussa rukattiin neljän lohikalan alamitat uusiksi, ja nyt myös luonnonvesistä pyydetyn meritaimenen alamitta on WWF:nkin esittämä 60 senttiä. Sama pituus koskee järvitaimenta 67 leveysasteen eteläpuolella. Järvitaimenen alamitta on tuota pohjoisemmassa 50 senttimetriä.
Uusista alamitoista käydään kädenvääntöä, sillä osa kalastajista on närkästynyt nostetuista pituuksista. Ely-keskuksille on jo esitetty, että järvitaimenen alin sallittu pyyntimitta laskettaisiin takaisin vanhaan pituuteen eli 40 senttimetriin.
Vastuullisen kalastuksen puolestapuhujana tunnettu, näyttelijä Jasper Pääkkönen toivoo, etteivät ely-keskukset suostu poikkeuslupiin heppoisin perustein.
Pääkkösen mukaan alamittojen nostaminen on askel oikeaan suuntaan. Tehtävää on silti vielä paljon.
- Lohikalojen pyyntikiintiöitä ja kalastuspolitiikkaa on tiukennettava. Avainsanana on oltava kestävyys, se on kaikkien etu.
WWF:n uudistetussa kalaoppaassa Pääkkönen ei pidä huomionarvoisimpana seikkana niinkään sitä, mikä on muuttunut, vaan mikä on pysynyt ennallaan.
- Se, että lohikaloja on edelleen keltaisella tai punaisella listalla kertoo siitä, että kalapolitiikassa on vielä paljon muutettavaa. Julkinen keskustelu on onneksi vaikuttanut mielipiteisiin, ja nykyään myös kuluttajat ovat vastuullisempia kuin vielä muutama vuosi sitten.
Miten suhtaudut kalaoppaan suosituksiin? Mitä mieltä olet suomalaisesta kalastuspolitiikasta? Suojellaanko kaloja riittävin keinoin? Onko kalastusta koskevista säädöksistä todellista hyötyä? Tulisiko uhanalaisia ja vaarantuneita kalalajeja suojella entistä tiukemmin? Mitä toivoisit tehtävän kestävän kalastuksen suhteen?
Ota kantaa ja osallistu keskusteluun! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen lilli.pukka@yle.fi.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi toissavuonna luvan 150 merimetson pyytämiseen ja ampumiseen Uudessakaarlepyyssä. Päätöstä perusteltiin kalastajien kärsimillä vahingoilla. Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys valitti ELY-keskuksen päätöksestä, mutta Vaasan hallinto-oikeus kumosi valituksen. Yhdistys valitti edelleen päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Lupahakemuksessa oli lueteltu kuuden kalastajan kärsimät vahingot sekä arvioitu vuotuisia vahinkoja. Lintutieteellisen yhdistyksen mielestä hakemuksessa oli lintudirektiivin vastaisesti haettu lupaa merimetsokannan harventamiseen, eikä vahinkojen torjumiseen.
KHO:n mukaan lintudirektiivin 9. artiklassa tarkoitetun poikkeuksen soveltaminen olisi edellyttänyt eriteltyä ja täsmällistä selvitystä lintujen aiheuttamista vahingoista. Vaikka alueella pesivien merimetsojen määrä oli lisääntynyt, ne eivät KHO:n mielestä aiheuta poikkeusluvan edellyttämää vakavaa vahinkoa.
Oikeuden mielestä ELY-keskuksen olisi pitänyt neuvotella ennen luvan myöntämistä myös riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa.
Suomessa pesi viime vuonna 18 500 merimetsoparia. Tällä erää ne ovat pesineet vuodesta 1996, mutta lajin tiedetään pesineen Suomessa myös 1700-luvulla.
Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta vuosikirjapäätöksen perjantaina. Vuosikirjaan valitaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä.
Espoonlahden ja Matinkylän alueilla on tutkittu liito-oravien käyttäytymistä kuluneen vuoden aikana. Radiopannan avulla tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin muun muassa liito-oravien käyttäytymistä kaupunkimaisessa ympäristössä. Kevään 2013 aikana pyydystettiin ja pannoitettiin yhteensä viisi koirasta ja kaksi naarasta pesäpuihin asennetuilla loukuilla.
Seurannassa olleiden liito-oravien käyttämät alueet etenkin Matinkylässä osoittivat kaupunkien viheralueiden soveltuvan hyvin liito-oravien elinympäristöksi. Radioseurannassa saatiin todennettua myös useita aiemmin vain karttatarkasteltuna määriteltyjä liito-oravien reittejä.
Liito-oravien ei havaittu tutkimuksen aikana häiriintyvän melusta, liikenteestä tai rakennuksista. Myöskään ihmiset ja eläimet eivät häirinneet liito-oravia seurannan aikana. Tämä edesauttaa osaltaan liito-oravan sopeutumista kaupunkiympäristöön.
Etelä-Pohjanmaan Puutarhaseuran varapuheenjohtaja, hortonomi Lauri Heikkilän puutarhassa Seinäjoella on jo kevät. Kevään kiireisimmät kukkijat, lumikellot, ovat kukkineet jo pari viikkoa, vaikka eletään vasta maaliskuun alkupuolta.
– Lumikellot ovat kukkineet jo pari viikkoa. Narsissit, tulppaanit ja sinililjatkin nousseet jo pinnalle, Heikkilä kertoo.
– Omalla pihalla näkee, ettei maan tarvitse olla välttämättä edes roudasta sula, kun osa kasveista nousee jo ylös.
Heikkilän mukaan puutarhatöihin ei kuitenkaan ole vielä kiire, vaikka kasvit kiiruhtavatkin.
– Käytännössä puutarhatyöt on mahdollista aloittaa heti, kun maa on roudasta vapaa. Sanoisin kuitenkin, ettei kannata vielä, sillä moni taimi on talvivarastoinnissa ollut tasaisissa olosuhteissa, ja jos se tuodaan epämääräiseen kevääseen, voi tulla takapakkia.
Kevään säästä ei myöskään koskaan tiedä.
– On suuri riski, että tulee vielä pakkasia ja jos kasvit ovat ehtineet herätä kevääseen, on riski, että ne paleltuvat, Lauri Heikkilä arvelee.
– Kun ei ole suojaavaa lunta, on aika vähän mahdollisuuksia pelastaa niitä (kasveja) pakkaselta.
Leskenlehti kuuluu kukkamaailmassa luonnon omiin keväänmerkkeihin. Puutarhassa Heikkilä nimeää kevään kiirehtijäksi lumikellon, joka myöhäisenä keväänä puskee vaikka lumen läpi.
Jos lämpöä riittää, Heikkilä uskoo luonnon kevään etenevän nopeastikin.
– Monilla kasveilla ovat silmut jo turvonneet, osalla jopa hiukan avautuneet. Ja pajupensaikot ovat jo valkoisenaan pajunkissoista.
Parhaillaan Hollolan puolelle Myllyojaan rakennetaan kosteikkojen ketjua usean tahon yhteishankkeena.
Myllyoja on typen ja fosforin suhteen yksi eniten Vesijärveä kuormittavista ojista. Lähiviikkojen aikana Vesijärven Paimelanlahteen laskevan Myllyojan uomaa laajennetaan altaiksi, jotka veden virtauman hidastumisen myötä keräävät lietettä ja hillitsevät ravinteiden kulkeutumista järveen.
- Puolentoista kilometrin matkalle tehdään viisi kosteikkoaluetta, joiden tarkoitus on ottaa talteen ravinteita ja valumaveden mukana tulevia maahiukkasia, kertoo riistasuunnittelija Marko Muutola Suomen riistakeskuksesta.
Kaivuutyöt ovat hyvässä vauhdissa, vaikka sää ei täysin suosikaan. Parasta töiden kannalta olisi pieni pakkanen.
- Nyt rapa roiskuu ja maa uhkaa pettää alta, Muuttola tuskailee.
Riistakeskuksen ohella mukana hankeessa on Vesijärvisäätiö. Rahoitusta on saatu myös ELY-keskuksen EAKR-varoista. Maanomistajat on kutsuttu mukaan töihin. Juha Ruotsalainen kuljettaa maamassoja pellolle täyteaineeksi.
- Kyllähän se aina pikkupoikana harmitti, kun ei päässyt Paimelanlahteen sinilevän vuoksi uimaan. Toivottavasti tästä parannusta tilanteeseen saataisiin.
Maa-ainekset kuljetetaan pelloille maanparannusaineeksi, altaiden täyttymistä seurataan, ja ne tyhjennetään lietteestä säännöllisin väliajoin. Kosteikoissa viihtyvät niin kasvit kuin linnutkin.
- Ojaan jätetään kaistoja vesikasvillisuudelle. Ne hidastavat osaltaan virtaumaa ja ottavat talteen ravinteita. Ajan myötä lampereisiin kasvaa saraa, ruokoa, osmankäämiä ja varmasti myös lumpeita.
Hankkeesta toivotaan olevan hyötyä muillekin. Kokemuksia voidaan jakaa ja mallia soveltaa eri puolilla maata.
- Tämä on iso hanke, pinta-alaa on kaksi hehtaaria ja kaikki viisi allasta ovat rakenteiltaan erilaisia. Sieltä varmasti löytyy jokaiselle jotakin.
Ilmastonmuutos koskettaa läheisesti maatalousyrittäjiä. Asia mietityttää ja kysymyksiä tulevaisuudesta riittää. Viimeisten vuosikymmenien aikana keskilämpötilat Hämeessä ovat kohonneet noin puolitoista astetta. Varsinkin yölämpötilat ovat kohonneet. Muun muassa nämä asiat tuovat mukanaan monenlaisia uusia haasteita viljelijöiden arkeen.
– Ilmastonmuutokseen varautuminen on pitkänlinjan tekemistä ja sitä on vaikea konkretisoida, sanoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Sari Himanen.
Viljelijöitä mietityttävät eniten biologiset riskit ja mahdollisuudet eli esimerkiksi sääilmiöihin varautuminen.
– Minkälaista maanhoitoa, minkälaisia menetelmiä voitaisiin kehittää, että voitaisiin estää katovuosia ja voitaisiin varautua paremmin sääolojen vaihteluihin, Himanen kertoo.
Tulevaisuudessa esimerkiksi maissi voi olla Suomessa merkittävä viljelykasvi. Uusien lajikkeiden ja vlijelymenetelmien lisäksi ilmastonmuutos voi tuoda myös uusia tulonlähteitä suomalaisille maatiloille.
– Monet viljelijät näkevät uusiutuvan energian tuottamisen uutena toimeentulon lähteenä, jos sitä edistetään järkevästi, arvioi MTT:n tutkija, projektikoordinaattori Riitta Savikko. Toimeentulon lähteinä nähdään myös erilaiset satovarmuutta parantavat keinot.
Savikko muistuttaa, että monet ilmastotoimet liittyvät ihan tavalliseen maatiloilla tehtävään työhön. Esimerkiksi viljelyn monipuolisuudella, kasvivuorotuksella ja vaikka seos- tai sekaviljelyllä voidaan ehkäistä kasvitauteja tai tuholaisia.
Hämeenlinnan Ilmastonmuutos ja maaseutu -tilaisuudessa oli mukana myös nuoria Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoita pohtimassa sitä, millainen tulevaisuuden maatila voisi olla. Nuoret visioivat maatilojen yhteistyön lisääntyvän, pienten maatilapuotien yleistyvän ja tilojen omien tuotteiden jalostuksen lisääntyvän.
– Ennen kaikkea ilmastonmuutos nähdään mahdollisuutena. Tietotekniikan ja teknologian määrä lisääntyy huomattavasti viljelijöiden apuna, arvioi opiskelija Oskari Virtanen HAMK:n maatalouselinkeinojen koulutusohjelmasta.
– Tulevaisuutta voi olla sekin, että suomalaista maatilaa ohjataan vaikka Saksasta käsin, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sanoo opiskelija Niklas Maisi HAMK:n maatalouselinkeinojen koulutusohjelmasta.
– Jonkinlainen muutos tulee varmasti tapahtumaan, mutta viljelijän kannalta se saattaa olla jopa hyvä asia, että se tuo enemmän mahdollisuuksia, mutta tuoko se sitten lisää ääripäitä ilmaston suhteen, niin sitä ei oikeastaan kukaan voi tietää, Virtanen pohtii. Hän muistuttaa, että uudet kasvit ja uudet mahdollisuudet ovat kuitenkin ihan tervetulleita Suomeen.
Jos evoluutiota vauhditetaan geenimanipulaation avulla, niin silloin saadaan tietysti uusia tuottavampia lajikkeita, mutta siihen liittyy myös tiettyjä uhkatekijöitä.
– Ne voivat syrjäyttää muita viljelylajikkeita, mutta luontoon levitessään ne voivat syrjäyttää myös luonnossa eläviä muita kuin viljelykasveja, Niklas Maisi sanoo. Eli pitää olla tarkkana miten gmo:ta käytetään.
Lumi ei riittänyt tänä vuonna saimaannorpan pesätarpeiksi asti. Nyt myös ihmisten kolaamat apukinokset uhkaavat sulaa ennen aikojaan.
– Normaalina talvena yksikään apukinoksista ei olisi romahtanut tähän aikaan. Olisi ollut vaikeaa tehdä sellainen apukinos, joka kestää näin lämmintä keliä. Toivoimme, että ensin lumi olisi ollut nuoskaa ja sitten olisivat tulleet pakkaset, jotta pesien katto olisi päässyt jäätymään. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käynyt, toteaa suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta.
Mikäli leudot talvet jatkuvat, on mietittävä vaihtoehtoisia keinoja apupesien rakentamiseksi.
– Metsähallituksen on laadittava toimintaohjeet lämpimien talvien varalle. Jos lunta on, siitä kolataan apukinoksia. Jos ei ole lunta, pitää sitä tehdä vaikka tykkilumella. Jos sitäkään vaihtoehtoa ei ole, täytyy rakentaa apupesiä jostain muusta materiaalista, jotka kestävät, vaikkei olisi lunta tai pakkasta, pohtii Koskela.
Pesää norppa normaalisti tarvitsee suojautuakseen kylmältä ja pedoilta, kuten ketuilta ja ilveksiltä. Parhaiten ihminen voi auttaa pysymällä poissa niiden alueelta.
– Jos kuutin näkee jäällä, sen pitää saada olla rauhassa. Pesien lähelle ei saa mennä tutkimaan, Koskela korostaa.
Pesinnän onnistumisesta saadaan tarkempaa tietoa vasta pesintäajan jälkeen, kun pesätarkastukset alkavat. Nekin täytyy tänä vuonna tehdä normaalia aikaisemmin.
– Kaikki 220 apupesää joka tapauksessa tullaan tarkastamaan.
Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri on julkistanut kannanoton, jossa esitetään rajuja väitteitä metsästäjien päänmenoksi Tohmajärven Värtsilän alueella.
Väitteiden ydin on, että lähellä asutusta jo useita vuosia pidetyillä luvattomilla haaskoilla on käytännössä helpotettu salametsästystä ja samalla lisätty tietoisesti suurpetovahinkoriskiä. Haaskoilla on tavattu laitonta eläinperäistä materiaalia, muun muassa lampaita ja nautoja.
Luonnonsuojelupiirin mukaan luvattomien ja luvallisten haaskojen yhteisvaikutuksesta on alueelle muodostunut poikkeuksellinen haaskahoukutin, joka jo vuosien ajan on synnyttänyt väärää mielikuvaa ihmisasutuksen lähistölle hakeutuvista häirikkösusista. Haaskojen sivuseurauksena lisääntynyt petopelko on johtanut muun muassa koulukyydityksiin.
Lukuisat petohavainnot ovat mahdollistaneet myös virallisten poikkeuslupien hakemisen "muka häirikköyksilöiden ampumiseen".
Haaskat ovat myös hygieniariski. Kesäaikaan mädän haju leviää suotuisalla säällä pitkän matkan päähän, luonnonsuojelupiiri kuvailee julkilausumassaan.
Kannanotossa todetaan ykskantaan, että kaikki salametsästäjät kuuluvat metsästysseuroihin.
- Suomen tiukasta aselupakäytännöstä seuraa, että kaikki salametsästäjät (poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa) ovat myös metsästysseuroihin kuuluvia järjestäytyneitä metsästäjiä. Salametsästyksen kitkeminen on siten ensisijaisesti metsästäjäjärjestöjen vastuulla. Tyhjien puheiden, ongelmien kiistämisen ja peittelyn tilalle tarvitaan tekoja, luonnonsuojelupiiri vaatii.
Luonnonsuojelupiiri esittää ratkaisuksi, että Värtsilän alueelle ei myönnetä tulevina vuosina haaskalupia ollenkaan. Lisäksi lähitulevaisuudessa mahdollisesti alueelle myönnettävät suurpetojen poikkeusluvat tulee asettaa tavallista tarkemman harkinnan alaisuuteen.
Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Heikki Pönkkä kertoo, että luvattomat haaskat ovat olleet jo vuosia päivänselvä ongelma Tohmajärven Värtsilän alueella. Pönkkä itse kävi maisemissa jo pari vuotta sitten eläinlääkärin kanssa katsomassa luvattomia haaskoja. Osan aikaa matkassa oli myös poliisi.
- Kuolleita eläimiä oli kipattu pahimmillaan vain muutaman sadan metrin päähän rakennuksista, Pönkkä muistelee.
Toiminnanjohtaja Pönkkä toteaa, että kaikkia luvattomia haaskoja ei välttämättä ole suunniteltu laittomuuksiin ja salametsästykseen, mutta niistä helposti tulee sellaisia.
Heikki Pönkkä myöntää, että luonnonsuojelupiirin kannanotto on jyrkkä. Rajan pinnassa eletään jo luonnostaan suurpetoalueella, joten tilannetta ei pidä ihmisten tietoisesti enää pahentaa.
- Ei ole provosoitu kertaakaan, mutta muutokset tulevat vain jäykimmän kautta.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että heille on tehty tänä talvena alueelta 6-9 ilmoitusta mahdollisesta luvattomasta haaskasta. Ilmoituksia on jätetty myös muualta Pohjois-Karjalasta.
Kaikki ilmoitetut paikat on käyty läpi, ja yhden osalta tehdään jatkoselvityksiä. Tässä vaiheessa kyseessä ei kuitenkaan ole rikostutkinta.
Poliisi muistuttaa, että ilmoitukset epäillyistä luvattomista haaskoista on tehtävä suoraan poliisille ja heti tuoreeltaan. Helmikuussa on hankala tutkia, onko paikalla ollut kesällä haaska.
