Urpo Minkkinen Äänekosken Koivistonkylällä huomasi hiljattain, että vanhaan ja rakkaaseen pihakoivuun on ilmestynyt pitkä halkeama.

- Tämä koivu on meidän pihan kuningas, koska palokärki teki siihen pesänsä 10-15-vuotta sitten ja siinä on asustanut vaihtelevalla menestyksellä myös telkkä. Edelleen palokärki pitää siinä yöpesäänsä. Se on tosi tärkeä puu meille ja kyllä harmittaa, jos se kuolee nyt ihan lähivuosina, kertoo Minkkinen.

Minkkinen toteaa, että vaikka koivu on saanut kylkeensä varsin näkyvän haavan, niin sahaa puulle ei aiota näyttää.

- Ei sitä henno kaataa, kun vasta sitten jos on ihan pakko. Siihen asti, kun siinä on lehtiä ja eloa, niin se saa olla ja ehkä vielä muutaman vuoden senkin jälkeen, arvelee Minkkinen.

Kylmä tekee tepposet

Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Marja-Liisa Sutinen vahvistaa monen tänä talvena tekemät havainnot kovista paukahduksista ja puihin ilmestyneistä halkeamista.

- Siinä on kysymys ilmiöstä, kun vettä on paljon ja tulee pakkasta, niin puun rungossa tapahtuu vähän sama, kun jos laitetaan lasipullo täyteen vettä ja se jäätyy, niin sehän yleensä halkeaa eli vastaava fysikaalinen ilmiö on kyseessä puissakin, kuvailee Sutinen.

Tyypillisesti halkeamat ovat puun tyvestä jopa monia metrejä ylöspäin.

- Nythän oli poikkeuksellisen pitkään lämmintä, niin puut toimivat olosuhteiden mukaan eli pitivät vuodenaikaan nähden vettä normaalia enemmän rungossaan ja kun tuli kovat pakkaset, niiin siinä on selitys, että nyt on halkeamia. Puut tulivat vähän kuin yllätetyiksi. Ne eivät ole ymmärtäneet tyhjentää vettä rungosta riittävästi. Kun muutokset säässä tapahtuu näin nopeasti, niin puu ei mahda sille mitään.

Pohjoisiin oloihin sopeutuneet havupuut kestävät vaihtelevia talvioloja yleensä lehtipuita paremmin. Erityisesti raudus- ja hieskoivuissa halkeamat ovat isojen lämmönvaihtelujen aikaan tyypillisiä. Puilla on vedensiirtoon Sutisen mukaan aivan oma systeeminsä.

- Puut siirtävät vettä oksista runkoon ja rungosta juurten kautta taas maahan. Kun on pakkasta, niin puu ei vettä tarvitse. 

Haava voi parantua

Tutkija kertoo, että riski puun pakkashalkeamiin lisääntyy, kun rungon läpimitta kasvaa eli vanhoissa puissa halkeamat ovat tavallisempia.

Ihminen ei voi juurikaan vaikkapa pihapuiden halkeiluun vaikuttaa, mutta halkeama ei suinkaan tarkoita kuoliniskua puulle.

- Kun vesipitoisuus taas nousee, niin halkeama yleensä sulkeutuu. Puu voi myös kasvattaa halkeamaan niin sanottua kalloosisolukkoa, joka korjaa vaurioita. Ja jos rungossa on yksi tai kaksi halkeamaa, niin puullahan on vielä veden ja ravinteiden kuljetusteitä vaikka kuinka paljon jäljellä. Sitä voi rauhassa seurata, miten puu saa halkeamat korjattua, toteaa Sutinen.

Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen sivuille voi pitkin vuotta ilmoittaa lintuhavainnoistaan. Tänä talvena havainnoista voi poimia harvinaisempia lintuja.

- Harvinaisimmista lajeista tänä talvena ainakin nokkavarpunen on tavattu lintulaudoilla Imatralla, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Juha Juuti.

Vasta kaksi päivää sitten ilmoitetun havainnon mukaan nokkavarpunen ruokaili myös Lappeenrannassa viherpeippojen kanssa.

Useimmat nokkavarpuset talvehtivat Keski-Euroopassa, mutta joitakin yksilöitä talvehtii lintulautojen turvin eteläisemmässä Suomessa.

Linnut ovat oppineet hyödyntämään ruokintaa

On lintulajeja, joita harvemmin tapaa lintulaudoilla. Nyt niitä on alettu tavata kuitenkin yhä useammin. Esimerkiksi pyrstötiainen on ollut harvinainen ruokinnalla vieraileva laji.

- Pyrstötiaista on alettu bongailla Etelä-Karjalan ruokintapaikoilla yhä enemmän viimeisen 5 - 10 vuoden ajalla.

Juuti ei osaa arvioida, mikä tekijät ovat vaikuttaneet pyrstötiaisen yleistymiseen alueella. Jotkut lajit ovat kuitenkin oppineet asioita ajan myötä.

- Jotkut lajit ovat oppineet hyödyntämään talvisin ruokailupaikkoja, kertoo Juuti.

Lumettomuus voi koitua joidenkin lajien kohtaloksi

Lumettomuus voi koitua metsälintujen kohtaloksi. Juutin mukaan lunta ei ole riittävästi, jotta linnut pääsisivät kylmältä suojaan.

- Teeri ja Pyy ovat esimerkiksi sellaisia lajeja, jotka tarvitsisivat lunta suojakseen, sanoo Juuti. 

Toistaiseksi tietoa lintukuolemista Etelä-Karjalassa ei tänä talvena ole kuitenkaan tullut.

Birdlife saa Pihabongauksessa arvokasta tietoa

Birdlife Suomi järjestää viikonloppuna 25.-26.1. jo yhdeksättä kertaa pihabongaustapahtuman. Jokainen halukas voi tarkkailla lintuja tunnin ajan esimerkiksi omalla pihallaan ja ilmoittaa havainnoistaan Birdlifelle.

Pihabongauksilla saadaan arvokasta tietoa muun muassa talvilinnuston muutoksista. Lajilevinnäisyyden avulla taasen voidaan vaikuttaa esimerkiksi rakennuskaavoitusten ohjaukseen, kertoo Juuti.

Eteläkarjalaisten osallistumisinto oli viime vuonna Pihabongaus-tapahtumassa valtakunnan kärkiluokkaa. Ihmisiä kannustetaan tänäkin vuonna osallistumaan tapahtumaan.

Lappeenrannassa järjestetään yleisöpihabongaus Pusupuiston ruokintapaikalla 26.1. klo 9 - 10.

Lahtelaiselle mäyränpesälle jätetty riistakamera paljastaa, että supikoirapariskunta piipahtaa ulos mäyränpesästä illan ja yön hämärissä. Samassa pesäluolastossa asuu myös mäyrä, tai kokonainen mäyräklaani.

- Olen seurannut pesän elämää neljäkymmentä vuotta. Mäyrät vaihtuvat, mutta jäljistä näkee, että siellä on paljon elämää. Jos pitäisi arvailla, kai siellä kymmenkunta mäyrää asuu, lahtelainen riista-asiantuntija Matti Sundelin toteaa.

- Pesää on rakennettu kaikki nämä vuosikymmenet. Luolasta on kärrätty maata monta kuorma-autokuormallista vuosien aikana, hän lisää.

Yli neljäkymmenvuotias mäyrälinnoitus on hieno näky. Pesäksi valikoitunut maanalainen linnoitus on rakennettu jyrkkään metsärinteeseen, josta on laskettavissa useita pesäaukkoja. Eläinten kulkureiteistä on muovautunut polkuja pitkin rinteen kylkeä.

- Mäyrät rakentavat aina varauloskäyntejä hätätilanteen varalle, mutta tässä jo kolojen lukumäärästä on pääteltävissä, että pesä on valtava. Siksi siellä on tilaa myös supikoirille ja ehkä ketullekin, Sundelin tuumii.

Kettu jäi bongaamatta

Viikon ajaksi mäyränpesälle jätetty riistakamera tallensi kymmenittäin kuvia yön pimeydessä hiippailevasta supikoirapariskunnasta ja ainakin yhdestä mäyrästä.

Todisteita ketun vierailuista ei kuitenkaan viikon aikana saatu. Kettujen tiedetään kuitenkin hyödyntävän mäyrän maanalaisia linnoituksia.

- Joskus ketut ovat samoissa pesissä, mutta yleensä kuitenkin eri aikaan kuin muut pienpedot, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen pienpetotutkija Kaarina Kauhala sanoo.

Supikoira sen sijaan on Kauhalan mukaan tuttu alivuokralainen mäyrän pesässä, mutta usein mäyrän tietämättä.

- Mäyrä ei ehkä lainkaan tiedä, että supikoira on samassa talvipesässä, koska mäyrä käy aikaisemmin talviunille ja menee yleensä pesän syvimpiin osiin.

Supikoira tulee mäyrää myöhemmin "vintille" ja herää keväällä sitä aikaisemmin.

Pienpetotutkijan mukaan mäyrä saattaa olla suopea kyläilijöitä kohtaan, vaikka olisi tietoinen vuokralaisista. Supikoirilla ja mäyrillä ei ole keskinäistä kilpailua ravinnosta talviaikaan.

Monissa mäyränpesissä on myös riittävästi tilaa monille eläimille, joten syitä kahnauksiin ei välttämättä synny.

Missä on mäyrän talviuni?

Riistakameran kuviin tallentuvat eläinten lisäksi lämpötilalukemat. Mäyrän ulkoilujen aikaan pakkanen paukkui lähellä kahtakymmentä pakkasastetta.

Mäyrien tiedetään viettävän talvensa ajoittaisessa talviunessa ja kylmimmät ajat muutenkin pesissään. Pienpetotutkijan mukaan ei ole kuitenkaan tavatonta, että talviunta torkkuva mäyrä tekee reissuja pakkaseen, varsinkin jos pesä on lähellä ihmisasutusta.

- Turussa muutama vuosi sitten ollut riistakamera paljasti, että sielläkin mäyrät olivat pesän ulkopuolella kovalla pakkasella uudenvuoden aikoihin. Pesän lähellä oli lintujen ruokintapaikka, joten jos ruokaa on saatavilla, ne saattavat olla talvellakin välillä aktiivisia.

Lahdessa riistakameralla kuvattu pesä sijaitsee lähellä pientaloasuinaluetta, joten lintujen ruokintapaikkoja on useita muutaman sadan metrin säteellä.

Kun muut siirtyvän auringon laskiessa villasukat jalassa omalle kotisohvalleen, kotkalainen Pekka Vainio vetää lämmintä ylle ja lähtee ulos – täysin vapaaehtoisesti. Mukaan hän nappaa kameran ja varautuu viettämään pakkasessa aikaa tuntikausia.

Vainio on ihastunut erityisesti tähtitaivaskuviin. Siksi ei ole ihme, että hän lähtee ulos ilta toisensa jälkeen.

- Kun ilta ja yö on kirkas, lähden mielelläni liikkeelle. Tutut maisemat yön valossa on suuri haasteeni, kertoo Vainio.

Vainio seuraa myös tiiviisti sitä, milloin taivaalle ilmestyy revontulia. Jos niitä on luvassa, mies hyppää autoon ja lähtee etsimään hyvää kuvauspaikkaa.

- Eräänä iltana ajelin kohti Haminaa ja yhtäkkiä metsän takaa alkoi loistaa vihreä valo. Kun tajusin, että ne ovat revontulia, tuli mahtava tunne. Niihin ei kyllästy koskaan, kertoo Vainio.

”Talvikuvaaminen on pukeutumiskysymys”

Jos öisessä pakkasessa joutuu seisomaan paikallaan tuntikausia,  voisi kuvitella, että siellä yksinkertaisesti jäätyy.

- Valokuvaus pakkassäässä on pukeutumiskysymys. Kyllä siellä tarkenee, vaikka välillä paikalla pitää olla pitkiäkin aikoja. Ainoastaan sormet ovat kovilla, vaikka kädessä ovat rukkaset.

Ihan peruspokkarilla tai kännykkäkameralla yötaivaasta ei saa kunnon kuvia, vaan siihen tarvitaan järjestelmäkamera.

-  Ei senkään tarvitse olla mikään kallis kamera. Halvemmallakin pärjää. Mutta jalusta pitää olla. Tähtitaivas- tai revontulikuvan ottoon tarvitaan aikaa kymmeniä sekuntteja, joten käsivaralla niitä ei voi ottaa. Olenpa ottanut sellaisiakin kuvia, joiden ottaminen kestää tunnin.

Luontokuvaaja Pekka Vainio muistuttaa, että akku pitää olla ulos lähtiessä täynnä ja vara-akku pitää ottaa mukaan.

Pekka Vainio kehuu pakkastalven valoja. Päivällä aurinko paistaa matalalla ja tuo valokuviin hienoja sävyjä. Pakkassäässä on myös kirkasta. Illalla mahtavimmat valot luonnossa ovat juuri ennen auringonlaskua ja sen jälkeen.

Pekka Vainio vietti juuri muutaman päivän Ylläksellä, jossa luonnollisesti kamera tallensi lukemattoman määrän kuvia.

- Voisi kuvitella, että siellä kuvaaminen olisi haasteellisempaa pakkasen takia. Mutta itse asiassa Lapin 30 asteen pakkanen ei ole ollenkaan niin kylmä kuin Kotkan kostea 20 asteen pakkanen.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Pikkulinnut ovat kestäneet hyvin kovia pakkasia Turun seudulla. Dosentti Esa Lehikoinen Turun yliopistosta kertoo, että hänen tietoonsa on tullut vasta yksittäisiä pakkaseen kuolleita lintuja. Turun yliopiston väki ja lintuharrastajat rengastavat ja tutkivat lintuja Ruissalossa joka perjantai.

Pikkulintujen selviäminen pakkasessa riippuu siitä, paljonko ne pystyvät saamaan ravintoa päivän aikana. Yleensä Suomen omat pohjoiset lajit ovat hyvin sopeutuneet Suomen talviin. 

- Kaikki Suomen lintulajit noudattavat omaa talvistrategiaansa. Linnut ovat alkaneet kerätä rasvavarastojaan ja pärjäävät niillä. Mitä suurempi laji, sitä useammin ne ovat vain hiljaa paikallaan ja liikkumatta varastojensa turvin. Sen takia pakkasella näkee yleensä aika vähän lintuja liikkeellä, kertoo Lehikoinen.

Mihin lintu sitten kuolee, jos se pakkaseen kuolee?

- Periaatteessa lämmönsäätelymekanismit riittävät suomalaisille linnuille, jopa 30 - 40 asteen pakkasissakin pärjäämiseen. Ne vain lisäävät lämmöntuotantoaan.

- Jos ruokatilanne on huono, omat varastot alkavat kulua, ja muutamassa päivässä lintu voi kuolla ruuanpuutteen vuoksi. Ne eivät enää pysty tuottamaan niin paljon lämpöä kuin tarvitsisivat, jotta tasalämpöisyys säilyisi, kertoo Lehikoinen.

Linnun pyrstö voi jäätyä tai varpaat katketa pakkasessa

Vaikka pakkanen ei koituisikaan linnun kohtaloksi, se voi vaikeuttaa linnun elämää. Yle Turulle lähetettiin taannoin kuva linnusta, jonka pyrstö oli jäässä. Dosentti Esa Lehikoinen kertoo, että kyseessä on mahdollinen, tosin melko harvinainen ilmiö.

- Jäätä voi muodostua jopa linnun kävellessä. Jos on kostea ilma ja takertuvaa lunta, se voi kerääntyä lumipaakuiksi ja ehkä jäätyä. Jos linnulla on kostea yöpymiskolo, linnun pyrstö voi tarttua vetiseen, jäiseen seinään.

- Kun yö kylmenee, jääpala jää pyrstöön kiinni tai pyrstö jää sinne pöntön seinään kiinni. Molempia on nähty. Kyllä linnut pyrkivät valitsemaan yöpymispaikkansa niin, että ne ovat kuivia ja tuulelta suojassa, kertoo Lehikoinen.

Toinen pakkasen aiheuttama vaiva linnuilla on jalkojen tai varpaiden katkeaminen.

- Linnuilla on sellainen fysiologinen systeemi nilkoissa tai jaloissa, että niissä on lämmönvaihtosysteemi. Samanaikaisesti, kun jalan ihon pinnan lämpötila on lähellä ulkoilman lämpötilaa ja kun on oikein kylmä, jaloista lähtee kaikki tai suuri osa nesteestä pois. Jalat kuivuvat ja joskus voivat katketa, kertoo Lehikoinen.

- Maassa ruokailevilta linnuilta puuttuu välillä varpaita. Se johtuu siitä, että linnut ovat palelluttaneet ne, ja ne katkeavat pois.

Lintujen ruokkija voi auttaa lintuja selviämään

Dosentti Esa Lehikoinen neuvoo lintujen ruokkijoita huolehtimaan, että ruokintapaikoilla oleva ravinto olisi helposti syötävää irtoruokaa. 

- Kylmimmillä ilmoilla rasvaruokinnat ovat hankalia pienille linnuile. Rasvat kovettuvat. Kaikkein ystävällisimmät linturuokkijat vievät rasvamakkaransa sisälle yöksi, jotta ne olisivat aamulla pehmeämpiä nokittavaksi.

Irtoruuaksi sopisivat Lehikoisen mielestä vaikka siemenet, pähkinät ja mantelit. Toisaalta Suomen omat lajit löytävät metsästäkin ravintoa edelleen.

Pihabongausta viikonloppuna

Lauantaina järjestetään jälleen valtakunnallinen pihabongaus. Dosentti Lehikoinen arvioi, että lintuharrastajat voivat nähdä kolmisenkymmentä lajia.

- Lintuharrastajat olleet nähneet jopa maakotkan, merikotkan ja kanahaukan pyörivän tässä lähistöllä. Tikkoja voi tavata useampaa lajia. Pikkutikka, käpytikka ja harmaapäätikka on hyvin mahdollista nähdä viikonvaiheessa.

Turun lintutieteellisen yhdistyksen väkeä on mukana tapahtumassa opastamassa. Tapahtuma alkaa kello 11 Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

Ilmatieteen laitoksen pitkän aikavälin lämpötilatilastot puhuvat selkeää kieltään Suomen ilmaston lämpenemisestä. Viiden vuosikymmenen aikavälillä ilmasto on lämmennyt kaikkialla maassa. Enimmillään kuukauden keskilämpötilan nousu on ollut lähes kahden asteen luokkaa.

Yle Uutiset pyysi Ilmatieteen laitokselta kolmen eri pitkän aikavälin vertailujaksojen kuukausittaiset lämpötilojen keskiarvotiedot 16 eri paikkakunnalta. Lisäksi vertailun vuoksi pyydettiin vastaavat tiedot myös viime vuodesta.

Ilmatieteen laitos käyttää 30 vuoden vertailujaksoja, kun ajankohtaisia säätietoja verrataan "pitkän aikavälin" tilastoihin. 30 vuoden jakso uusitaan aina kymmenen vuoden välein.

Tilastosta piirtyy eri paikkakunnilla samantapaiset käyrät. Suurimmat erot ovat talvikuukausissa joulukuusta helmikuuhun, jotka ovat kaikilla mittauspisteillä lämmenneet vähintään yhden asteen. Samoin heinä-elokuussa lämpeneminen on selkeästi havaittavissa.

Sen sijaan keväällä ja syksyllä keskimääräiset lämpötilat ovat nousseet vähemmän ja käyrät ovat lähes päällekäin.

Kesäkuu viilenee

Erikoinen poikkeus yleisestä lämpenemiskehityksestä on kesäkuu. Mitä etelämpänä Suomessa ollaan, sitä enemmän kesäkuun keskimääräinen lämpötila on laskenut. Ero ei tosin ole kovin suuri, enimmillään 0,4 asteen luokkaa.

Lapin mittauspisteissä viilenemistä on tapahtunut vain 0,1 astetta, ja Utsjoen tilastot kertovat kesäkuun keskilämpötilan pysyneen täsmälleen samana 9,6 asteessa. 

Ilmatieteen laitoksessa kesäkuun erikoisuus on tiedossa, mutta syytä sille ei osata sanoa. Asiaa ei ole varsinaisesti tutkittu.

Viime vuosi poikkesi selvästi keskiarvoista

Viime vuoden keskimääräiset lämpötilat olivat suurelta osin kaukana keskimääräisistä arvoista. Helmikuu oli leuto, mutta maaliskuu taas selvästi keskimääräistä kylmempi.

Tämän jälkeen lämpötilat nousivat jyrkästi, ja alkukesä oli erittäin lämmin. Moni ajattelikin, että talvesta siirryttiin suoraan kesään ja kevät jäi hyvin lyhyeksi.

Loppuvuodesta nähdään taas keskiarvoihin verrattuna hyvin korkeita keskilämpötiloja.

Keskilämpötilojen mittauspaikat

Viime syksy oli poikkeuksellisen lämmin ja erityisesti joulukuu, joka oli keskimäärin viisi astetta tavallista lämpimämpi. Marras-joulukuussa saatiin lumipeite, joka suli lähes heti pois.

Nyt pakkanen on jäädyttänyt lumettoman maan ja aiheuttaa samalla ongelmia hyönteisille. Suojaava lumipeite puuttuu ja kylmä tekee tepposensa.

- Ötököillä oli hirvittävän miellyttävä lämmin syksy. Sopivan talvikerroksen löytäneillä horrostavilla hyönteisillä ei ole mitään hätää. Monelle taas vastaavasti viima käy luihin ja ytimiin siinä määrin, että ensi keväänä ei enää lähdetä liikkeelle kertoo Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Saarisen mielestä hyönteis- ja kasvimaailman talveutuminen on tapahtunut hyvässä vauhdissa. Pidempi lauha jakso tässä vuoden lopussa erehdytti jotkut kasvit ja ötökät liikenteeseen.

Jos nykyiset kelit jatkuvat samanlaisina, se näkyy kaikissa hyönteisissä. Saarisen omassa tutkimushistoriassa 20-25 vuoden ajalta ei ole kuitenkaan pahoja hyönteiskatovuosia ollut.

– Viime vuosikymmenet ovat olleet lauhoja ja olosuhteiltaan hyönteisille sopivia, Saarinen sanoo.

Kiusaavatko hyttyset kesällä?

Hyttysten mielipaikkoja ovat metsien kaikki pienet painanteet, joihin kertyy keväällä lumen sulaessa vettä. Mitä enemmän on vettä, sitä enemmän kertyy hyttysiä.

– Jos talvi jatkuisi loppuun asti tällaisena, ja meillä olisi maaliskuussa kaksi senttiä lunta, niin sitten voisin lyödä vaikka pääni pantiksi, että ei ole hyttysiä. Normaalisti sateet, mitä seuraavan kolmen kuukauden aikana sataa, tulevat lumena. Pikkuhiljaa lumipeite kasvaa ja kyllä keväällä sitä kosteutta sen verran piisaa, että me ja hyönteisiä syövät linnut saamme nauttia hyttysistä, Kimmo Saarinen kertoo.

Myös metsän tuholaisten, eli kirjanpainajien joukossa käy tällaisena talvena kato, mutta kokonaan laji ei häviä. Lajirikkaita pistiäisiä piisaa myös.

– Meilläkin taitaa olla kuutisentuhatta pistiäislajia, ihan kaikki eivät menehdy tähän talveen, naurahtaa Saarinen.

Saarinen kertoo, että kasvit ja eläimet sopetuvat lähes poikkeuksetta siiihen, että talvet eivät ole toistensa kaltaisia.

– Välillä on lauhempaa, välillä on enemmän lunta ja välillä on kovempia pakkasia. Pääjoukot sinnittelevät säästöliekillä, oli talvi minkälainen tahansa. Jos eivät osaa sinnitellä, niin ne ovat hävinneet aikoja sitten. Melkein tulee mieleen, että kyllä se ihminen on yksi niistä lajeista, joka on heikoimmin varautunut sinnittelemään tämän talvikauden yli, Saarinen toteaa.

Joutsenet saavat tänään lentonsa suojaksi joutsenpallot sähkölinjoihin Jyväskylän lähellä Saukkolan Killiäislahdella.

Kohde on nimetty Bongaa joutsen kameralla -kisassa menestyneen keuruulaisen Esko Rotola-Pukkila joutsenten suojelun nimikkokohteeksi. Hänen ottama kuva joutsenista sijoittui kilpailussa toiselle sijalle.

- Luonto merkitsee minulle monin tavoin paljon. Liikun paljon luonnossa ja kuvaan luonnon tapahtumia ja ilmiöitä. Joutsenet upeina lintuina ovat aina sykähdyttävä näky, sanoo Esko Rotola-Pukkila.

Sähköverkkoyhtiö Elenian ja Bird Life Suomen  järjestämään kilpailuun otti osaa  lähes 650 joutsenten ystävää ja kuvia kertyi yli tuhat. 

-Olin kuvaushetkellä viime syyskuussa seuraamassa kurkienmuuttoa. Kurkia ei näkynyt, mutta onneksi joutsenia oli liikkeellä. Valo oli hyvin dramaattinen. Tummia sadepilviä, vesi- ja räntäsadetta ja auringon paistetta yhtä aikaa. Kuvassa joutsenparvi lähestyy Keurusselältä kohti peltoaukeaa, Rotola-Pukkila kertoo.

Sähkönjakeluyhtiö mukana joutsenten suojelussa

Tarve joutsenpalloihin tuli sähköyhtiön tietoon Joutsenbongaus-tapahtumassa, jossa kartoitettiin joutsenten määrää Suomessa syysmuuton päättyessä. Samalla kertyi tietoa joutsenille vaarallisista sähkölinjoista.

Vuosia jatkunut yhteistyö lintuharrastajien ja paikallisten ihmisten kanssa on nostanut lintupallojen määrän Elenian sähköverkkoalueella jo pitkälti toiselle tuhannelle.

- Kaikkiaan olemme asentaneet lintupalloja lähes 170 kohteeseen Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Saadessamme tiedon riskipaikasta selvitämme voiko pallot vähentää lintujen vaaraa törmätä sähköjohtoon. Asennustyöt tehdään jännitetyönä, eikä työstä aiheudu keskeytystä sähkönjakeluun ja haittaa asiakkaille, sanoo Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas.

Pilkkiminen liittyy yleensä mielikuviin keväthangista ja leppoisasta istuskelusta kevätauringon paisteessa, mutta todellinen pilkkimies kumoaa ajatuksen. Tosiasiassa kyse on oikeasti kuntourheilusta ja liikunnasta. Kala kun ei tule itse siihen pilkkireijälle, vaan kalastajan on etsittävä itse saaliinsa jään alta. Se taas merkitsee sitä, että tosipilkkijän on porattava jääkannen läpi kymmeniä reikiä kalareissunsa aikana, jotta saalis löytyy.

- Vaikka kalalla on evät ja tuntuis, että se vaan ui siihen reijälle, mutta ei se vaan niin ole, naurahtaa Oulun Erä- ja kennelkerhon puheenjohtaja Reijo Härkman, joka on tuttu näky Oulun edustan merialueella pitkin talvea.

Reikien teossa vaaditaan ruista ranteeseen

Ihan pikkuhomma kymmenien reikien poraaminen ei olekaan sillä jo kolmen - neljänkymmenen sentin paksuisen teräsjään läpäisemään tarvitaan jo hiukan ruista ranteeseen.

Talven pääasiallinen saaliskala on ahven. Myös made kuuluu talvipilkkijän saaliskaloihin ja esimerkiksi Oulujoen suistossa näkee lähes talven läpi pilkkijöitä, joiden toiveissa siintää siikasaalis.

Pilkkikausi on aina, sillä pilkkimistä voi harrastaa niin talvella kuin kesälläkin ja järjestäänhän Pudasjärvellä vuosittain kesäiset pilkkikisatkin - styroxlauttojen päältä.

Pilkkijän vinkkilistaa:

1. Kulje vain riittävän vahvoilla jäillä ja varustaudu kunnolla: riittävästi lämmintä ja tuulensuojaa, pilkkihaalarit ovat hyvä kumppani, kumisaappaat jalkaan ja käteen ns. villakynsikkäät (sormikkaat, joissa sormenpäät jäävät paljaiksi) sekä niiden päälle kinttaat, pilkkivarusteet kulkevat kätevästi repussa tai pulkassa.

2. Pidä puhelin mukana ja ilmoita kotiväelle missä suurin piirtein liikut ja mihin aikoihin olet palailemassa, etteivät kotijoukot turhaan hermoile.

3. Pidä huoli kairan terästä ja suojaa se aina kun se ei ole käytössä ja poraa kaira jääjän pystyyn pilkkimisen ajaksi riittävän etäälle selän taakse, jotta ylösvedettävä siima ei sotkeudu siihen.

4. Puhdista pilkkireikä sohjosta kauhalla (kirkkaalla säällä ja saalista nostettaessa, voit potkaista avantoon sohjoa rauhoittamaan varsinkin niitä hurjimpia vonkaleita ylösvedon aikana).

5. Istuimena kannattaa käyttää esimerkiksi styrox kantista muovipönttöä, johon saaliin voi varastoida.

6. Pilkkivapaan voi kiinnittää lenkin, joka varmistaa, ettei vapa irtoa kädestä isonkaan nykäisyn aikana.

7. Koukun terävyyttä voi kokeilla varovasti kynttä vasten, jos koukun kärki kynttä vasten vedettäessä liukuu helposti, se kaipaa teroitusta ja siihen käy esim. hiomakivi tai hätätapauksessa vaikkapa tulitikkuasikin raapaisupinta.

8. Poraa reikiä muutaman metrin välein. Veden syvyys vaihtelee pohjan muodon mukaan. Yleensä kalaisa matalikko löytyy syvän veden läheltä.

9. Varaudu vaihtamaan kalapaikkaa, jos kala ei ole syönnillä. Joskus kannattaa palata takaisin aiemmillekin avannoille, sillä kalat ovat liikkuvaista sorttia. Aivan kaikkein paras kalapaikka on - yleensä suuri salaisuus...

10. Jään alle tai pilkkireijän alareunaan tarttuneen siiman voi yrittää irrottaa esimerkiksi pujottamalla toiseen siimaan tai nauhaan kiinnitetyn hakan, sakkelin tai vastaavan juuttuneen siiman ympärille ja valuttamalla sen sitten juuttunutta siimaa pitkin alas kiinnityskohtaan.

Ilmatieteen laitos varoittaa meriveden laskevan Suomenlahdella maanantain ja tiistain välisenä yönä. Haminassa meriveden ennustetaan laskevan 80 senttimetriä. Ilmatieteen laitoksen meriasiantuntijan Ilkka Materon mukaan meriveden lasku johtuu idän suunnasta puhaltavasta tuulesta.

- Itätuuli ”tyhjentää” Suomenlahtea vesistä, jolloin vedet ajautuvat kohti pohjoista Itämerta, kuvailee Matero.

Materon mukaan Suomenlahti on varsin otollinen vastaavanlaisiin ilmiöihin muotonsa ja mataluutensa vuoksi.

- Pitkänomainen lahti pääsee helpommin tyhjentymään pitkään jatkuneiden tuulten myötä, kun verrataan avoimempiin merialueisiin.

Madaltuva vesi saattaa kasvattaa alusten riskiä pohjakosketuksiin. Myös jäillä liikkujien kannattaa ottaa vedenpinnan laskeminen huomioon.

- Jään kestävyys voi olla heikompaa juuri rannikon läheisyydessä, kun jäät liikkuvat vedenpinnan vaihteluiden mukana. Jää voi myös muuttaa muotoaan, varoittelee Matero.  

Ennätysalhaisiin lukemiin merivesi painui Haminassa viime vuoden maaliskuussa. Tuolloin lukemiksi mitattiin -116 senttimetriä. Suurimmat meriveden korkeusvaihtelut esiintyvät yleensä talvikuukausina, paikallisesti lahtien perukoilla.

Veli-Matti Sorvo on työskennellyt eläinlääkärinä Elimäellä jo 30 vuotta. Työtehtävät vaihtelevat hänen mukaansa melko paljon pieneläinten vaivoista aina maatilojen hyötyeläinten tarkastuksiin.

Vuosien saatossa työn määrää ovat kasvattaneet yhä enemmän lemmikkieläimiin liittyvät tehtävät. Yhdessä vaiheessa Sorvo koki työmäärän jo liian suureksi, kun sijaisen löytämisessä oli ongelmia. Nyt Elimäen vastaanotolla tosin työskentelee myös toinen kaupungineläinlääkäri.

– Suurin muutos on ollut hyötyeläinten väheneminen. Lypsytilojen määrä on vähentynyt Elimäellä dramaattisesti ja samalla tilojen koko on kasvanut. Samoin sikalat ovat vähentyneet. Pieneläimiä tuodaan hoitoo entistä enemmän ja omistajat myös satsaavat niihin yhä enemmän, Sorvo sanoo.

– Ihmisillä on myös nykyään niin sanottuja seuraeläimiä. Tuntuu, että esimerkiksi hevosten pidossa on havaittavissa taidon puutetta. Otetaan hevonen, mutta sitä ei osata hoitaa tai käsitellä oikein. Samanlaista näkee myös pieneläinten kohdalla. Toisaalta hyötyeläinten hoitaminen on entistä ammattitaitoisempaa, Sorvo pohtii.

Eläinlääkärit Kuusankoskelle?

Kouvolan kaupunki suunnittelee pienten eläinlääkäriasemien lopettamista, ja jatkossa kaikki kaupungineläinlääkärit työskentelesivät samoissa tiloissa Kuusankoskella. Nykyisin vastaanotot sijaitsevat Elimäellä, Kouvolassa, Sippolassa sekä Valkealassa.

Neljän pienen vastaanoton lopettamista on perusteltu sillä, että tilojen kunto ja varustelutaso eivät enää vastaa nykyajan vaatimuksia. Myös sijaisten järjestäminen olisi isommassa yksikössä helpompaa.

Veli-Matti Sorvo sanoo, että vakiintuneiden asiakkaiden kannalta muutto olisi huono asia. Hän näkee keskittämisessä kuitenkin myös hyviä puolia. Elimäen klinikka kaipaisi pientä pintaremonttia ja uusille laitteillekin olisi tarvetta. Isommassa yksikössä nykyaikaisten laitteiden hankkiminen helpottuisi.

– Töitä olisi myös helpompi jakaa ja sijaisia olisi helpompi saada. Uskon myös, että nuoret eläinlääkärit tulisivat helpommin töihin klinikoille, jossa on muitakin lääkäreitä, Sorvo toteaa.

Rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee pienten eläinlääkäriasemien kohtaloa helmikuun alkupuolella. Lautakunta otti asian käsittelyssä aikalisän, jotta se ehtisi tutustua asemien työoloihin ja kysyä myös eläinlääkäreiden mielipidettä ennen päätöksen tekemistä.

Adressi kerännyt satoja nimiä

Elimäen asukkaat ova nousseet vastustamaan kaupungin suunnitelmia eläinlääkäriasemien keskittämisestä. Lyhyessä ajassa eläinlääkäripalveluja puolustavaan adressiin on tullut jo lähemmäs 800 allekirjoitusta.

Adressin alullepanija Inga Kokko perustelee eläinlääkäripalvelujen säilyttämistä alueen suurella koiraharrastajien määrällä. Kulkeminen Kuusankoskelle olisi Kokon mielestä hankalaa varsinkin iäkkäille asiakkaille. Julkiset kulkuyhteydet ovat myös riittämättömät.

– Myös tilat ovat toimivat, koska tämä tila on aikanaan rakennettu juuri eläinlääkäriä varten. Pienellä remontilla tästä paikasta saisi todella toimivan, Kokko sanoo.

Tourujoki tulee olemaan keskeisessä osassa, kun Kankaan perinteikäs paperitehdasalue muuttuu lähivuosikymmeninä 5 000 asukkaan ja 2 100 työpaikan kaupunginosaksi. Osana Kankaan kokonaisuunnittelua selvitetään mahdollisuutta rakentaa alueen halki Tourujoelle uusi uoma.

Joki virtasi ennen tehtaita kankaan halki vapaana koskena. Selvitysten mukaan Tourujokea ei ole mahdollista palauttaa alkuperäiseen uomaan, mutta joen uusi reitti voisi kulkea Kankaalle tulevalla viherkehällä. Osayleiskaavassa sekä juuri valmistuneessa ensimmäisen vaiheen kunnallisteknisessä suunnitelmassa uoman rakentaminen on mahdollistettu.

Kaupunkilaisia kuunnellaan

Kaupunkilaiset ja muut asiasta kiinnostuneet voivat keskustella Tourujoen kehittämisestä ja uudesta uomasta  Otakantaa.fi -sivulla maaliskuun puoliväliin saakka.

Lisäksi kaupunkilaisten mielipiteitä uudesta uomasta selvitetään internet-kyselyllä maaliskuussa 2014. Näistä kootaan yhteenveto päätöksentekijöille. Tarkoitus on, että kaupunginvaltuusto päättää uoman rakentamisesta ennen kesää.

Taide ja eroosiokin selvitetään

Ennen valtuustoa selvitetään perusteellisesti mm. uuden uoman lähtökohdat, vaihtoehdot, kustannukset, tekniset ratkaisut ja tietysti miltä uusi uoma voisi näyttää. Kaupunkirakennelautakunnan jäsenet sekä kaupungin asiantuntijat selvittävät Tourujoen tulevaisuutta erityisessä monitavoitearvioinnissa. Sen toteuttaa asiantuntijaryhmä Suomen ympäristökeskuksen Vesikeskuksesta.

Tourujoen kehittämissuunnitelmasta halutaan mahdollisimman kattava. Tärkeitä kysymyksiä ovat virkistyskäyttö, kulkureitistö, joen kunnostustarve, kasvillisuuden ja metsien hoito, rantojen eroosiosuojaus ja valaistus. Lisäksi haetaan ajatuksia jokialueen taiteesta, opastuksesta, rakenteista ja varusteista unohtamatta luonnon ja kulttuuriperinnon suojelua.

Teemakävelyjä Tourujoella

Kaupunkilaiset pääsevät paremmin tutustumaan Tourujokialueeseen touko-syyskuun teemakävelyillä. Koko Kankaan kehittämissuunnitelman luonnos tulee nähtäville loppuvuodesta 2014. Se on tarkoitus saada hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustoon vielä tämän vuoden puolella.

Kankaan mittavaan suunniteluprojektiin voi perehtyä tarkemmin kaavoitusprojektin verkkosivulla.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on aloittanut laajan ilvestutkimuksen Salon alueella. Ainakin kahden talven aikana yritetään pannoittaa naarasilveksiä tai niiden pentuja. Tutkimuksella halutaan saada tietoa kannan koosta ja eläinten liikkumisalueista.

- Vain sillä tavalla, että naaraalla on panta, saamme selville tarkan liikkumisalueen laajuuden. Tietoa hyödynnetään kannan arvioinnissa. Perustana arvioinnissa on, kuinka monta pentueellista naarasta kullakin alueella on ja kuinka isolla alueella naaraat liikkuvat, kertoo tutkija Katja Holmala.

Varsinais-Suomessa viime talven erillislaskentojen yhteydessä havaittiin, että muutamilla alueilla on lukuisia pentueita lähekkäin. Yksi tällainen alue on Salon seutu, jossa oli neljätoista pentuetta. Merkintää kohdennetaan sinne ja myös Perniön, Kiskon, Kemiön, Paimionlahden ja Marttilan riistanhoitoyhdistysten alueille.

Pannan saaminen ilveksen kaulaan vaatii taitoa ja onnea

Ilveksen pannoittaminen on hankalaa. Apuna Katja Holmala käyttää loukkuja ja koiraa. Paikallisten metsästäjien apu on usein keskeistä.

- Se on aika haastava operaatio kaiken kaikkiaan. Meillä on hämäräaktiivinen ja laajalla alueella liikkuva eläin, joka pääsääntöisesti pyrkii välttelemään ihmisasutusta. Sanotaan, että metsästys-mielessä sen pyytäminen on huomattavasti helpompaa kuin pannoitustarkoitukseen, kertoo Holmala.

Tutkija kertoo, että myös eläimen hyvinvointi otetaan tarkasti huomioon. Koiralla puuhun ajamisessa pitää olla tarkkana, sillä ajo ei saa kestää yli puolta tuntia.

- Päämenetelmänä on loukkupyynti. Iilves yritetään saada houkuteltua syötin avulla isoihin verkkoloukkuihin. Toinen menetelmä on koiralla puuhun ajaminen ja sitten sieltä puusta nukuttaminen merkintää varten, kertoo Holmala.

Kemiönsaaren ilves muutti Yläneelle saakka

Suomessa on pannoitettu reilut 50 ilvestä. Ensimmäiset niistä merkittiin vuonna 2008. Lokakuun alusta 2013 alkaneella kaudella ei ole vielä pannoitettu yhtään ilvestä, mutta pari vuotta sitten Kemiönsaarella pannoitetusta ilveksestä tutkijalla on tietoa.

- Kyseessä on Kemiönsaarella pari vuotta sitten pannoitettu urospentu. Se merkittiin joulukuussa merkitty ja keväällä se vaelsi synnyinalueeltaan Turun lähiseutujen kautta Yläneelle. Sinne se sitten asettui omalle elinalueellensa. Havaintotietojen perusteella sillä vakiintui sinne liikkuma-alue, kertoo Holmala.

Pantailveskin on pyyntiriistaa

Pannoitettavan ilveksen pitää olla yli 10-kiloinen ja normaalikuntoinen, mieluiten RKTL haluaisi pannoittaa naaraan, jolla on perntuja tai pennun, joka kulkee naaraan matkassa. Pannoitetut ilvekset voidaan ampua, vaikkakin tutkija toivoo, että ne säästettäisiin metsästykseltä pannan toiminnan ajan.

- Silloin kun ilvekselle on myönnetty pyyntilupia, nämä pannoitetut ilvekset ovat laillista riistaa. Jos pannoitettu ilves kaatuu, jolla on panta, kallis panta toivotaan palautettavaksi RKTL:ään jko ruhon mukana Taivalkoskelle tai suoraan Helsingin toimipaikkaan. Pantaa ei saisi katkaista leikkaamalla, vaan avaamalla mutterit, jotta se voidaan uudelleenkäyttää, neuvoo Holmala. 

Susien liikkumiseen liittyy paljon pelkoja. Liittyykö ilveksiin pelkoja?

- Ilves on kaikista suurpedoista vähiten pelätty, ja ilvekseen kohdistuu hyvin vähän pelon tunteita. Toki on henkilöitä, jotka kokevat vaikka ilveksen liikkumisen lähialueella pelottavana. Ilves ei ole ihmiselle vaarallinen. Se on erilainen suurpeto kuin esimerkiksi karhu, josta voisi olla fyysistäkin vaaraa, painottaa Holmala.

Juttua on tarkennettu kello 8:55, Laitilan alue ei ole mukana merkinnöissä.

Kajaanilainen Mari Tikkunen on tutkinut pro gradu -työtään varten 280 tapausta, joissa susi on käynyt koiran kimppuun. Kaksi kolmasosaa näistä tapauksista on Pohjois-Karjalasta ja kolmasosa Kainuusta. Tapaukset ovat sattuneet vuosina 1996-2009.

Tikkunen sai jokaisesta tapauksesta kuvauksen maaseutusihteeriltä tai riistanhoitoyhdistykseltä. Näitä tietoja hän pystyi vertaamaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen GPS-paikkatietoihin pannoitetuista susista. Tiedot yhdistettiin ensimmäistä kertaa ja näin saatiin uutta tietoa varsinkin hyökkäyspaikoista.

- Niin sanottu normaali susilauma hyökkää yleensä reviirin rajalla. Mutta aineistosta nousi esille yksi kainuulainen ongelmalauma Kuhmossa, jonka hyökkäyspaikat olivat reviirin sisällä. Ja hyökkäyspaikka toistui samana, eli sudet muistivat hyvän saalispaikan ja palasivat sinne hakemaan koiria uudestaankin, Tikkunen kertoo.

Pohjois-Karjalassa oli yksi Patvinsuon ongelmalauma, mutta se ei tehnyt yhtä paljon hyökkäyksiä kuin Kainuun lauma.

- Yleensä ongelmalaumaa määrittää se, että ne tulevat hakemaan koiria pihoista. Yksittäinen susi tai kaksi sutta haki koiria pihoista useammin kuin lauma. Varsinkin tammi-helmikuussa, eli silloin kun on vaikea saalistaa metsässä ilman sitä laumaa, Tikkunen kuvailee.

Metsästä syödyt koirat ovat yleensä metsästämässä ja kaukana omistajastaan. Tämän vuoksi useimmiten suden suuhun joutui suomenajokoira tai suomenpystykorva.

- Yksi syy tähän voi olla, että koira haukkuu jo ajaessaan sitä jänistä. Tällöin susi herkästi kuulee koiran.

Kaksi kolmasosaa kaikista hyökkäyksistä sattui syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Tämä selittyy pitkälti sillä, että tuolloin on kiivain metsästyskausi.

Susien aiheuttamien vahinkojen määrä on kasvanut 2000-luvulla.

- 2006 oli Suomen susikanta vahvimmillaan. Silloin saavutettiin ensi kertaa tuo suden kannanhoitosuunnitelman tavoite 20 pentuetta. Silloin sattui myös susivahinkoja enemmän, yli 50 kappaletta. Verrattuna vuoteen 2000, tuolloin vahinkoja tapahtui alle 10. Eli vahinkojen määrä seuraa susien määrää, Mari Tikkunen toteaa.

Tikkusen tutkimuksesta kertoi tammikuun Metsästäjä-lehti.

Pahimmat tuhot olivat Sallassa ja Kemijärvellä. Lapin yksityiset metsänomistajat saavat valtiolta korvauksia hirvien aiheuttamista tuhoista viime vuodelta yhteensä lähes 133 000 euroa. Summasta yli 40 prosenttia eli lähes 60 000 euroa menee sallalaisille metsänomistajille. Kemijärveläiset metsänomistajat ovat saamassa yhteensä lähes 26 000 euroa korvauksia.

Yksityismetsien hirvivahingot on arvioinut Lapin metsäkeskus. Lopullisesti korvauksista päättää maa- ja metsätalousministeriö.

Edellisvuonna eli vuonna 2012 hirvivahingoista maksettiin Lapissa korvauksia runsaat 190 000 euroa. Korvaussumman pienenemistä selittää viime huhtikuussa voimaan tullut asetus, joka muutti taimikoiden korvausperusteita.

Valtion hirvivahinkokorvauksia voivat saada vain yksityiset metsänomistajat. Edellä mainituissa luvuissa ei siis ole mukana Metsähallituksen, metsäyhtiöiden, kuntien ja seurakuntien omistamissa metsissä tapahtuneita hirvien aiheuttamia tuhoja.

Normaalisti saimaannorppaemot synnyttävät poikaset eli kuutit helmikuun loppupuolella luotojen rantakinoksiin. Tänä vuonna pesintä on kuitenkin ollut vaarassa vähälumisen talven vuoksi.

– Ilmastonmuutos on saimaannorpan suurimpia uhkia ja vähäluminen talvi katastrofi. Suurin osa ilman pesän suojaa jäälle syntyvistä kuuteista on vaarassa kuolla jo imetysaikana, suojelujohtaja Jari Luukkonen WWF Suomesta sanoo.

Nyt norpille rakennetaankin kolaamalla lumikinoksia, joihin eläimet voivat pesiä. Toiminta on osa EU:n rahoittamaa Saimaannorppa-LIFE-hanketta.

Tänä talvena kinoksia kasataan ainakin Haukivedelle ja Pihlajavedelle. Ellei lunta kinostu luotojen rantaan riittävästi tammikuun loppuun mennessä, Metsähallitus ja WWF laajentavat toiminnan koko Saimaalle helmikuun ensimmäisellä viikolla.

Itä-Suomen yliopiston aiemmissa tutkimuksissa norpat ovat hyväksyneet ihmisen rakentamat lumikinokset pesikseen.

Älä kolaa omin päin

Metsähallituksen luontopalvelun suojelubiologi Jouni Koskela sanoo, että apukinosten paikat päätetään aiempien vuosien pesälaskentojen perusteella. Vaikka norpat olisivat kuinka lähellä sydäntä, omin päin kinoksia ei pidä lähteä rakentamaan.

– Norppia ei ole syytä houkutella ihmisen aiheuttaman häiriön lähelle, kuten kesämökkien, jääteiden ja moottorikelkkareittien ääreen. Apukinosten kolaajat ottavat paikan valinnassa huomioon, että emo ja kuutti tarvitsevat imetysrauhan, Koskela sanoo.

Saimaannorppa-LIFE-hanketta toteutetaan vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Viisivuotisen hankkeen tarkoituksena on edistää saimaannorpan suojelua.

Kireillä pakkasilla tähdet tuntuvat tuikkivan tuplasti verrattuna vaikkapa elokuun rauhallisiin, pimeneviin iltoihin.

Dosentti Aimo Sillanpää Turun yliopiston Tuorlan observatoriosta vahvistaa havainnon oikeaksi.

– Ilmakehässä on kireillä pakkasilla huomattavan paljon jääkiteitä. Tähtien valo kulkee tämän jääkidemassan läpi, mikä aiheuttaa tähtien tuikkimista. Sama ilmiö vaikuttaa Kuun ympärille muodostuvaan rengasmaiseen haloon pakkasöinä.

Saasteet vaikuttavat tähtien tuikkeeseen

Auringon jälkeen lähimmät tähdet sijaitsevat 4,3 valovuoden päässä. Avaruuden tyhjiössä valo matkaa vääristymättä.

– Meille kirkkaina öinä näkyviä tähtiä on satojenkin valovuosien päässä, mutta tuikkiminen syntyy vasta viimeisen parinkymmenen kilometrin matkalla ilmakehässä, kuvailee dosentti Aimo Sillanpää.

Valon väpättämiseen vaikuttavat ilmakehän eri kerrokset ja niissä liikkuvat virtaukset. Epäpuhtauksilla ja ilmansaasteillakin on osansa tähtien tuikkeeseen.

– Kyllähän ne vaikuttavat aika lailla samalla tapaa kuin jääkiteetkin. Kesällä, elokuussa, esimerkiksi tätä jääkiteiden vaikutusta ei ole.

Observatorion koululaiskierroksille on ruuhkaa

Tuorlan Tähtitieteellinen Seura on saanut Alfred Kordelinin säätiöltä rahoituksen, jonka turvin viisikymmentä koululuokkaa pääsee kevään aikana ilmaiselle vierailulle Tuorlan planetaarioon. Observatorion kallioluolassa on hiljakkoin avautunut myös näyttelyn oheen rakennettu tehtävärata koululais- ja päiväkotiryhmille.

Tähtitaivaan saloista ollaan oltu niin kiinnostuneita, että observatoriolle on tullut positiivinen ongelma.

– Lähetimme tammikuun alussa lähialueen koulujen rehtoreille sähköpostia, ja kahdessa päivässä nämä viisikymmentä kierrosta oli varattu. Varmasti toinen mokoma olisi tullut saman tien, mutta tällä kertaa ei valitettavasti ollut mahdollisuutta vastaanottaa enempää, kertoo dosentti Aimo Sillanpää Turun yliopiston Tuorlan observatoriosta.

Ihmisten silmissä kaupunki on hallittu ympäristö, joka muodostuu ihmisten suunnittelemista ja tekemistä rakennelmista. Istutuksetkin ovat pääosin ihmisen suunnittelemia, mutta siihen ihmisen hallinta loppuukin.

Biologi Vesa Hyyryläinen on ollut mukana kaupunkiekologisissa selvityksissä ja tutkimuksissa, joissa on tutkittu eläinten sopeutumista urbaaniin ympäristöön. Hänen mukaansa kaupunki on erityinen ympäristö, johon monet eri eliöryhmät ovat sopeutuneet.

– Kasvillisuus on oleellisessa osassa eläinten ja eliöiden sopeutumisessa. Eliöiden ja eläinten elämä ja eläminen riippuu kasvillisuudesta, sen olemassaolosta tai sen puuttumisessa. Ne kulkevat käsi kädessä, sanoo Hyyryläinen.

Ravintoketjun voisi aloittaa vaikka ihmisten puistoon istuttamasta kukkapenkistä. Kukat houkuttelevat pölyttäjiä, jotka houkuttelevat hyönteisiä syöviä lintuja, jotka taas houkuttelevat kaupunkiin petolintuja.

– Lähtökohta on ravinnossa, se on ykkösasia. Sitten tulevat muut olosuhteet, kuten lämpöisyys ja valon määrä, kertoo Vesa Hyyryläinen.

Enemmän lämpöä, enemmän valoa

Ihmisen rakentama ympäristö vaikuttaa kaupungin ilmasto-olosuhteisiin.

– Kaupungissa kasvillisuutta on rajoitettu, ja siellä on tosi paljon rakennettua ympäristöä. Se tekee sen, että kaupunki on ilmastollisesti täysin poikkeava verrattuna maaseutuun. Sadanta on suurempaa kaupungin pölyisyyden takia. Lämpötilakin on korkeampi, ja monet eliöt päätyvät kaupunkiin hakeutuessaan lämpimämpään, selittää biologi Vesa Hyyryläinen.

Kaupungin ydinkeskusta voi olla monta astetta lämpimämpi kuin ympäröivä maaseutu. Lämmön lisäksi kaupunki tarjoaa myös enemmän valoa. Ainakin lintuihin valolla on omat vaikutuksensa.

– Valo on muuttanut monien lintujen biologiaa ja käyttäytymistä. Ne saattavat reagoida valoon ja aloittaa kevätlaulunsa paljon aikaisemmin kuin muualla. Jotkut linnut saattavat pesiä useammin kaupungeissa kuin maaseudulla, koska kaupungissa on tasaisemmat olosuhteet.

Piilopaikkoja ja asuinpaikkoja löytyy

Haittaeläimistä puhuminen huvittaa biologia, koska ihminen itse yleensä aiheuttaa niin sanottujen haittaeläinten saapumisen paikalle.

– Siellä, missä ihminen on sottapytty, niin siellä on haittaeläimiäkin. Jos jätetään avoimesti ruokaa tarjolle, niin totta kai ne hakeutuvat syömään, sanoo Vesa Hyyryläinen.

Rottakannat ovatkin vähentyneet, kun avokaatopaikoista ja avokomposteista on päästy eroon ja hygienia on muutenkin parantunut.

Monet eläimet tai hyönteiset sopeutuvat kaupunkiin siksikin, että ne löytävät sieltä hyviä pesimäpaikkoja. Esimerkiksi Kajaaninjoen saukko tarvitsee sulan veden, ja sitä on tarjolla koko talven läpi. Yhdeksi esimerkiksi Hyyryläinen mainitsee harmaakirjoyökkösen, joka on elänyt perinteisesti saaristoaluieilla ja kallioalueilla.

– Auringon paistaessa kallio kerää ja varaa itseensä lämpöä. Periaatteessa ydinkaupungin keskusta on vastaava alue, keinotekoinen vain. Siellä on yllättäen tavattu kallioalueiden lajeja.

Tulevaisuudessa suomalaisissa kaupungeissa saattaa asua useampiakin lajeja. Monet lintulajit talvehtivat kaupunkiympäristössä ja saattavat oppia Suomessa pesimäänkin kaupunkinympäristössä. Maailmalta on jo esimerkkejä, miten haukat sopeutuvat kaupunkeihin, joista löytää korkeita pesäpaikkoja.

– Tuulihaukka ja muuttohaukka pesivät nykyään Amerikassa pilvenpiirtäjissä. Etelä-Euroopassa ne ovat vanhoissa rakennuksissa ja niiden koloissa.

Cityeläimistä puhutaan Radio Suomessa Ajantasan Torstaiseurassa 30.1. klo 14.30 alkaen.

Käärmeet horrostavat vielä koloissaan kevättä odotellen, mutta tutkijoiden kammioissa on talvellakin riittänyt vipinää turkulaisten käärmehavaintojen läpikäymisessä.

Turun yliopisto ja Turun Biologinen museo halusivat selvittää käärmeiden esiintymistä asutuksen ja taajamien tuntumassa, ja viime keväänä käynnistetty kysely tuotti reilun tuhannen vastauksen saaliin.

Vastausvuoren perkaaminen on edelleen kesken, mutta tutkija Pekka Käär Biologisesta museosta kertoo, että jo nyt keskuudessamme olevista käärmeistä on saatu runsaasti lisäselvyyttä.

– Yllättäen tuli sellaisia havaintoja, että kyllä ihmisten parissa aika paljonkin käärmeitä elää. Ihmiset jopa joskus tulevat niiden kanssa toimeen. Kyllä se yllätti tutkijana, että ihmiset suhtautuvat niihin hyvinkin positiivisesti!

Käärmekammon sijaan kiehtovaa perhedraamaa

Pekka Käär muistuttaa, että rantakäärmeen vanhempi nimitys tarhakäärme viittaa luikertelijoiden aina liikkuneen ihmisten keskellä. Entisaikaan ”kesykäärmeitä” käytettiin hiiriä karkottamaan, ja nykypäivänäkin ne ovat joillekin melkein pihapiirin lemmikeitä.

– Varsinkin rantakäärmeen kanssa joillain ihmisillä oli hyvinkin lämmin suhde! Monet seuraavat tarkkaan lähiympäristöään. Oli hyvin tärkeää, että se oma rantakäärme, tai usein rantakäärmepariskunta, tulee esiin keväällä. Ne viettävät kesän ihmisten keskellä, häipyvät syksyllä, ja sitten taas odotellaan innolla uutta kevättä. Rantakäärmeiden elämää ja edesottamuksia seurattiin hyvinkin tarkkaan!

Tutkija Pekka Käär myöntää käärmekommenttien myönteisyyden selittyvän osin sillä, että kyselyyn osallistuneiden voi olettaa olevan keskimääräistä hartaampia luontoystäviä.

– Kyyn ystäviä oli tietenkin vähemmän. Sitä jonkun verran pelätään, mutta hyvin suopeasti monet siihenkin suhtautuivat. Hyvin vähän meille tulleissa vastauksissa podettiin varsinaista käärmekammoa.

Yhteenottoja uusilla asuinalueilla

Erityisen paljon käärmehavaintoja tuli Turun lähiöiden liepeiltä sekä viime vuosina vilkkaasti rakennetuilta saarilta. Ydinkeskustan pienet puistoalueet hiirineen ja myyrineen eivät riitä käärmeitä ruokkimaan.

– Esiin nousi selvästi, että kyitä on varsinkin uusilla asuinalueilla. Niitä rakennetaan vanhoille, hyville kyypaikoille, ja kyyt saattavat vuosia yrittää elää ihmisten keskuudessa tai toisten päin. Kanta taantuu vähitellen ihan senkin takia, että kyitä hävitetään ja niitä tietenkin jää autojen alle. Tällaisilla alueilla, kuten Hirvensalossa, tulee eniten törmäyksiä ja yhteenottoja. Lausteelta ja muista vanhoista lähiöistä havaintoja tuli paljon pururadoilta ja ulkoilualueilta.

Kaupunkikeskusten kasvu ajaakin kyitä ahtaalle.

– Kyy on aika paikkauskollinen, eikä sillä nähdäkseni ole paljon vaihtoehtoja. Kyy joko elää sillä omalla, tutulla alueellaan tai kuolee pois. Niiden matkoja on tietääkseni tarkoitus jossain vaiheessa seurata radiolähettimillä, mutta tämän hetkisen käsityksen mukaan ne eivät kovin suuresti pysty siirtymään.

Tutkijat ymmällään käärmekadon syistä

Oman osansa käärmekannasta kalttaa kasvava kumipyörien määrä. Se ei kuitenkaan yksin selitä katoa.

– Totta kai liikenteen lisääntyminen aiheuttaa kyiden kuolleisuuden kasvua. Mutta kyiden kohdalla voidaan varmasti puhua samasta ilmiöstä kuin muidenkin matelijoiden ja sammakkoeläinten kohdalla: jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä niiden kannat ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet, paikoin jopa dramaattisesti.

Taantumisen taustalla olevia syitä on tutkija Pekka Käärin mukaan vaikea nimetä. Veikkaukset vaihtelevat tappavista taudeista UV-säteilyn lisääntymiseen.

– Taantuminen johtuu varmasti ihmislähtöisistä tekijöistä, mutta tarkkaa syytä ei tiedetä. Ihan kuten mehiläisten ja kimalaisten kuolleisuuden lisääntyminen on monen tekijän summa eikä syistä olla ihan yksimielisiä. Ehkä tällaista tapahtuu luonnossa luonnostaankin, mutta ihmisen aiheuttamana varmasti erityisen paljon.

Turun Biologisessa museossa avautuu 1. helmikuuta Lisse Tarnasen ja Jarmo Latvan valokuviin perustuva näyttely Tunsitko? Tiesitkö? Se esittelee käärmeiden ohella myös muut suomalaiset liskot ja sammakkoeläimet.