Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen NSIDC:n mukaan pohjoinen merijää on ollut mittaushistorian kolmanneksi pienin ja pienen aikaa jopa toiseksi pienin tämän vuoden alun aikana. Satelliittimittaukset alkoivat vuonna 1979.
Vielä viime syksynä pohjoisnavan jääpeite kasvoi nopeasti, mutta kasvu hidastui joulukuussa. Tammikuun puolenvälin tienoilla napajäätikkö oli noin 800.000 neliökilometriä pienempi kuin viimeisen 30 vuoden keskiarvo.
Neonikotinoideja sisältävät torjunta-aineet eivät aiheuta mehiläisille akuuttia haittaa, arvioivat tutkijat ensimmäisten tutkimustulosten perusteella.
Neonikotinoideja sisältäviä torjunta-aineita käytetään viljelykasvien peittaamiseen, eli siementen käsittelyyn ennen kylvöä. Niitä käytetään myös kasvien ruiskusuojaamiseen kukinta-aikana.
Tutkimuksessa torjunta-aineita käyttävien peltojen viereen perustetut mehiläispesät ovat menestyneet normaaliin tapaan, ja torjunta-aineiden jäämäpitoisuudet ovat riskirajojen alapuolella.
Viime keväänä alkanut Neomehi-hanke selvittää rypsin ja rapsin viljelyssä suoja-aineena käytettävien neonikotinoiden vaikutusta mehiläisiin.
Tutkimuksen taustalla on Euroopan komission päätös rajoittaa kolmen neonikotinoidia sisältävän suoja-aineen käyttöä öljykasvien siementen peittamisessa Suomessa vuoteen 2015 saakka, kunnes asiasta saadaan tarkempaa tietoa.
Neonikotinoideille ei ole toistaiseksi korvaavia vaihtoehtoja peittausaineissa. Niiden käyttökielto voikin vaikuttaa öljykasvien viljelyvarmuuteen ja sitä kautta tuottajien intoon kasvattaa rypsiä ja rapsia, varoittavat tutkimushanketta vetävät Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Tutkimuksia jatketaan seuraamalla mehiläispesien talvehtimista ja kesän alussa uusilla kenttäkokeilla. Loppuraportti valmistuu ensi vuoden alkupuolella.
Korjaus 17.1. klo 15.50: Jutussa on tarkennettu, että komission kielto koskee vain öljykasvien siementen peittaamista.
Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.
Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.
Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.
Rovaniemen kaupungin maamerkin Jätkänkynttilä-sillan alla oleva sulasta on tullut saukkojen lempipaikka. Autot ja uteliaat ihmiset eivät saukkoja hirvitä. Saukon näkee luonnossa harvoin. Rovaniemellä on nyt tilaisuus seurata, kuinka talviuinnin mestari sukeltelee mateen pyynnissä Kemijoen Ounaskosken erittäin kovassa ja jäisessä virrassa.
Tämän jutun kuvat saukoista ovat rovaniemeläisen luontokuvaajan Marko Junttilan ottamia. Junttila on seurannut saukkoja jo neljänä talvena Jätkänkynttilän sulalla.
– Kahtena ensimmäisenä talvena tässä oli yleensä yksi saukko ehkä viikon verran ja oli ehkä kuukauden tauko, mutta kahtena viimeisenä talvea, varsinkin tämä talvi, täällä on ollut runsaasti saukkoja.
Junttilan opastuksella pääsemme seuraamaan saukkoa aitiopaikalta sillalta, ja Yle Lapin kuvaaja Jarmo Honkanen onnistuu saamaan veikeästä otuksesta elävää kuvaa, josta on leikattu video tässä jutussa.
Suomen saukkokanta on rauhoitusten myötä runsastunut parin viime vuosikymmenen aikana Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan. Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijan Ulla-Maija Liukon mukaan saukkokannat romahtivat aikanaan koko Euroopassa metsästyksen tai ympäristömyrkkyjen takia.
Viime vuosina Rovaniemen lisäksi kaupunkisaukkoja on havaittu ainakin Kajaanin, Joensuun ja Vantaan Tikkurilan keskustoissa.
Katselemme Junttilan kanssa Jätkänkynttilän sillalta, kuinka saukko jäältä hypähtäen sukeltaa hyiseen virtaan. Junttilan mukaan saukko saalistaa tässä pienehköjä mateita. Välillä saukko kieriskelee jäällä ja hieroo turkkiaan lumeen. Vilkas ja jotenkin humoristinen saukko katsoo meitä viikset pakkasesta huurteessa ja sukeltaa.
– Sehän on tosi mainio, kun se on eläväinen. Saukolla on hirveän paljon ihmisen piirteitä ja se on tosi hauska kuvattava, koska se on jatkuvasti liikkeellä.
Luontokuvaaja ja biologi Veikko Vasama on myös seurannut Rovaniemen saukkoja neljä vuotta. Vasama kertoo, että 1980-luvun jälkipuoliskolla hän ei nähnyt saukkoa, mutta näki jäljet pari kertaa. En nähnyt yhtään saukkoa, mutta saattoi olla, että pari kertaa jäljet talvisin.
Jälkihavainnot lisääntyivät 1990-luvun alussa. Silloin Ounaskoskella näkyi minkin jälkiä, mutta viime vuosina minkinjälkiä ei ole näkynyt.
– Mun käsitys on, että saukko karkottaa minkin, ne ovat saman ekolokeron elukoita ja saukko on selvästi isompi eikä se hyväksy minkkiä samoille palkisille.
Vasama näki saukon ensimmäistä kertaa Rovaniemellä neljä vuotta sitten juuri Jätkänkynttilän sulassa. Siitä lähtien saukkoja on näkynyt vuosittain.
Tänä talvena Jätkänkynttilän sulassa on nähty kaksi saukkoemoa poikasineen. Toisella emolla on ollut yksi ja toisella kaksi poikasta. Saukko opettaa kalastustaitoja poikasille vuoden verran, kertoo Vasama.
– Jouluaattona se oli se saukkokolmikko siinä koko päivän. Arvioin silloin, että se emo suoritti vähintään sata sukellusta sinä aikana, se oli ihan koko ajan, ja poikaset pääasiassa odottelivat vaan siinä jään reunalla, että heille tuodaan sapuska suuhun.
– Kerran moottorikelkka jyristeli kolmenkymmenen metrin päässä saukosta, joka tarkkaili uteliaana kelkkaa, mutta ei ollut millään tavalla vauhko.
Saukot ovat tottuneet Jätkänkynttilän suureen sulaan, joka on kovimmillakin pakkasilla auki, ja sieltä saa kalaa. Sukeltaminen voimakkaassa virrassa monta metriä pohjaan ja mateen nappaaminen sieltä on fyysisesti vaativa suoritus, arvioi luontokuvaaja ja biologi Vasama.
Vasaman mukaan villieläimet ovat sellaisia opportunisteja, ettei ravinnonsaannin vaikeus ole niille mikään itseisarvo tai tavoite, vaan päinvastoin, että mistä helpoimmalla saavat ja rauhassa pitää tietysti saada olla.
Asiantuntijat varoittavat ihmisiä, että villejä kaupunkisaukkoja ei saa ruokkia, koska se voi olla niille vaarallista. Myös moottorikelkkailijoiden pitää varoa, sillä saukko voi tulla pimeällä jäällä vastaan. Täällä Rovaniemellä jännitetään myös, ottavatko nämä avantouinnin mestarit osaa sulan lähellä maaliskuussa pidettäviin avantouinnin maailmanmestaruuskisoihin.
Riihimäellä sijaitsevan Suomen Metsästysmuseon näyttelyvuoden avaa Juhani Vormulan luontokuvia esittelevä näyttely Kiinnostukseni kohteet. Museon aulassa olevassa vaihtuvien näyttelyiden tilassa on esillä nelisenkymmentä kuvallista luontoelämystä petolinnuista perhosiin.
Näyttelyssä on muun muassa useita huikeita kuvia kalasääksistä, joita Juhani Vormula on onnistunut kuvaamaan esimerkiksi niiden ruokintapaikalla Kangasalla. Näyttelyn pöllöt on kuvattu pääasiassa Riihimäen seudulla.
– Parin viime vuoden aikana haasteenani ovat olleet sääksen kalastuskuvat, haukkojen ja pöllöjen seuraaminen. Myös perinteisesti kurjet ja joutsenet, kuikat ja kaakkurit, koskikarojen puuhastelu talvella sekä hyönteisistä perhosien ja korentojen kuvaaminen, kertoo näyttelystään riihimäkeläinen Vormula.
Toisinaan miehen lintukuvausretki huipentuu siihen, että hän kohtaan ketun tai minkin ja ehtii ottamaan tilanteesta kuvan.
Metsästysmuseon museopalvelupäällikkö Ilja Koivisto sanoo, että yksi näyttelyn helmistä on hänen mielestään kuva kukasta, jossa on samalla kertaa useita eri perhoslajeja.
Lääkärin ammatin vastapainona Juhani Vormula on harrastanut valokuvausta aktiivisesti noin 35 vuoden ajan. Hän on riihimäkeläisen Kamerakerho 50 ry:n puheenjohtaja. Vormula on nähnyt uransa aikana valokuvauksen teknisen kehityksen. Hän ei pidä itseään impulsiivisena kokeilijana, vaan digiaikaan siirtyminenkin tapahtui perinteisen filmin saatavuuden vaikeutuessa.
– Valitettavasti hyväkään kamera, kännykkä tai tablettitietokone ei itse ota hyviä kuvia, vaan noin 90 prosenttia lopputuloksesta määräytyy okulaarin takaa, siis kuvaajasta, muistuttaa Vormula.
Kiinnostukseni kohteet eli Juhani Vormulan luontkuvia -näyttely on esillä Riihimäellä Suomen Metsästysmuseossa maaliskuun 2. päivään saakka.
Kiinassa luonnonsuojeluviranomaiset ovat saaneet tallennettua kameroihinsa harvinaisia siperiantiikereitä. Jilinin maakunnan luonnonsuojelualueen työntekijät asettivat metsiin 60 videokameraa, joilla kuvattiin koko viime vuoden aikana. Kuvamateriaaliin oli tallentunut kaikkiaan viisi siperiantiikeriä.
Vuonna 2012 kuviin saatiin vain kaksi tiikeriä. Asiantuntijat päättelevät, että siperiantiikereiden määrä on nousussa.
– Tallensimme viisi eri tiikeriä alle 200 neliökilometrin alueella tänä vuonna. Tämä viittaa tiikereiden lukumäärän merkittävään nousuun, sanoo luonnonsuojelualueen virkamies Lang Jianmin.
Materiaalia on kuvattu keväästä talveen. Kuvamateriaalissa tiikerit liikkuvat eri puolilla aluetta päivittäisissä toimissaan, ja tutkijat pystyvät materiaalin avulla selvittämään tiikereiden käyttäytymistä niiden suojelun parantamiseksi.
Viime vuoden toukokuussa Kiinassa arvioitiin olevan 18–22 siperiantiikeriä.
Siperiantiikereitä eli amurintiikeri on luonnossa elävistä kissapedoista kookkain. Se on yksi maailman harvinaisimpia nisäkkäitä, ja luonnossa elää vain alle 500 yksilöä. Siperiantiikereitä esiintyy etupäässä Venäjän itäosassa, Koillis-Kiinassa ja Korean niemimaan pohjoisosassa. Tiikereiden määrä on kutistunut salametsästyksen ja metsien hakkuiden vuoksi.
Kovan pakkasen aiheuttamat hyydepadot virtaavissa vesissä ja niistä johtuvat tulvat ovat yhä riesana Ylä-Savossa.
Pohjois-Savon ELY-keskus on joutunut jatkamaan viikonlopun aikana hyydepatojen räjäytyksiä useissa kohteissa. Pahiten hyydettä on muodostunut Kiuruveden Luupujoelle ja Lampaanjoen Pitkäkoskelle Pielavedellä.
Luupujoella hyytöä on kaivettu pois kaivinkoneella ja yhtenäistä hyydepatoa räjäytetty lauantaina ja sunnuntaina noin kilometrin matkalta. Työtä on jatkettu maanantaina. Lampaanjoen Pitkäkoskella hyydepatojen poistot aloitti viikonloppuna pelastuslaitos, ja ELY-keskus on jatkanut urakkaa kaivinkoneella ja räjäytyksin.
Hyydepatojen räjätyksiä jatketaan tarvittaessa myös Nurmijoen Mäkärä- ja Saarikoskessa Sonkajärvellä ja Kauppilanjoen Pärekoskella Vieremällä. Torjuntatöitä on tehty viikonloppuna myös Varpaisjärven Urimojoella ja Karttulan Keihäsjoella.
Hyydepatoja syntyy kovilla pakkasilla virtaaviin vesiin. Toistaiseksi tulvavesi ei ole tiettävästi päässyt rakennuksiin, mutta esimerkiksi Pärekoskella yksityistie oli veden vuoksi poikki useasta kohdasta.
Ely-keskus räjäyttää patoja noin kymmenessä eri kohteessa Iisalmen, Kiuruveden, Vieremän ja Pielaveden alueella. Vesi on päässyt nousemaan joihinkin rakennuksiin, esimerkiksi myllyn sisälle. Ely-keskuksesta arvioidaan, että jos vesi nousee 20–30 senttiä, uhkaa se jo montaa saunaa ja kesämökkiä.
Norssalmen sillan vieressä Kotkassa istuu miehiä vieri vieressä: pilkkikausi on alkanut. Jään paksuus on 25 senttiä, se riittää pilkkijöille.
– Näetkö, taas nykäisi? Nyt tulee kala, innostuu Unto Lehikoinen ja vetää saaliin jäälle.
Se on ahven, paino noin 150 grammaa.
– Tämä on isoin tänään, eilen oli vähän isompia. Ahventa täältä nousee ja varisten kaloja eli särkiä, Lehikoinen sanailee.
Pilkkiväki on odottanut jäitä kuin kuuta nousevaa.
– Minä kyttäsin niitä jo kesästä asti. Kyttäsin laiturilla, ennen kuin pakkaset tulivat.
Kalaa nousee jään alta tasaiseen tahtiin. Päivän päätteeksi saaliista kokkaisi isonkin aterian. Lehikoista potkii jäälle ihan jokin muu kuin saalis.
– En syö itse ollenkaan. Sain pentuna niin paljon kalaa, että kyllästyin. Pilkkiminen on vain harrastus. Joku on kaljakoukussa, joku pilkkikoukussa. Parasta on odotella, että nappaako.
Saaliin mies vie kavereilleen.
Pilkkijät ovat useimmiten keski-ikäisiä tai keski-iän ylittäneitä miehiä. Rivissä voidaan istua hiljaa tai turista mukavia, tilanteesta riippuen.
– Itse hakeudun usein sivumpaan, kun haluan olla yksin. Välillä taas menen laumaan, ihan miltä tuntuu. Joskus meillä on hupikerho.
Nuoria jäällä ei näy, ainakaan pilkkipuuhissa.
– Tämä on katoavaa kansanperinnettä. Niillä on ne omat ruutupelinsä, Lehikoinen puhahtaa.
Kotkan edustalla päästiin hetkeksi pilkkimään jo alkutalvesta. Silloin jää suli pois. Nyt pakkasta on maallikolle liikaakin, mutta asialleen omistautunut pilkkijä kiittää.
– 20 asteen pakkanen ei haittaa mitään. Ei tämän hienompaa paikkaa maailmassa olekaan. Olla täällä, kun aurinko nousee.
Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana yleiskaavoitusohjelman vuosille 2014-2016. Samalla valtuusto päätti keskeyttää Tarastenjärven käynnissä olevan yleiskaavatyön.
Tarastenjärvellä, 15 kilometriä Tampereelta Orivedelle päin, sijaistsee jätteenkäsittelykeskus. Sinne on rakenteilla hyötyvoimala, joka pitäisi valmistua vuoden 2016 alkuun mennessä. Alueelle on suunniteltu myös rakennettavan jäte- ja energia-alaa palvelevaa teollisuutta.
Pirkanmaan ELY-keskus on tuonut esiin, että Tarastenjärvelle ehdotettu kaavaratkaisu uhkaa tummaverkkoperhosta. Niinpä se antaa niityn suojelua koskevan rajauspäätöksen. ELY-keskuksen mukaan teollisuusalueen rakentaminen suojellun perhosniityn pohjoispuolelle ei ole mahdollista, koska se vaarantaa tummaverkkoperhosen elinpiirin.
Koska suojeluun varattava alue kaventaa huomattavasti suunniteltua yritysaluetta, Tampere keskeyttää alueen suunnittelun ja kaavoituksen. Jo tekeillä olevan hyötyvoimalan rakentamiseen suojelu ei vaikuta.
Suomessa tummaverkkoperhoset elävät Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.
Pirkanmaalla tummaverkkoperhonen viihtyy vain Teiskossa, Aitolahdella ja Orivedellä. Parin viimevuoden aikana erityisesti Tampereella Pirkanmaan ELY-keskus ja ProAgria ovat inventoineet perhosniittyjä kunnostuksia varten.
Erittäin uhanalaisen tummaverkkoperhosen elinympäristöt kasvavat umpeen huimaa vauhtia.
– Tässä voisi lohduttautua sillä, että on kolme ryhmää, jotka eivät kiinnosta petoja ravintomielessä. Ne ovat marjamummot, pikkulapset ja luontokuvaajat, pääasiassa Kuhmossa työskentelevä luontokuvaaja Lassi Rautiainen sanoo.
Rautiainen on tarkkaillut karhuja vuodesta 1978 lähtien. Varsinkin alussa niiden näkeminen oli vaikeaa. Vielä 1980-luvulla Suomessa ei ollut edes kunnon tietoa siitä, miten karhuja pääsee järjestelmällisesti katsomaan. Myöhemmin luontokuvaajat oppivat rakentamaan oikeanlaisia kojuja, ja järjestämään sopivia haaskoja.
Olin lehden varhaisjakelussa maaseudulla. Juuri, kun olin menossa takaisin autoon, susi tulla jolkotteli tiellä metsän keskellä kohti. Susi meni auton edestä ohi omille teilleen. (Merja)
40- vuotta olen liikkunut metsissä. Kaksi kertaa olen nähnyt suden. Molemmilla kerroilla hukka pelästyi ja juoksi lujaa pakoon. Karhun jätöksiä ja jälkiä olen nähnyt usein, mutta nalle on väistänyt ovelasti. Ihmetyttää, että vaaratilanteet sattuvat aina asetta kantavalle!? Eikö olisi jo metsästäjien aika muuttaa asenteitaan suurpetoja kohtaan? Suomi on takapajula näissä asioissa. (Sienestäjä)
Monet ovat epäilleet, että nykyiset luontomatkailuyritykset totuttavat karhut ja sudet ihmisiin, kun turistit käyvät säännöllisesti katsomassa ja kuvaamassa petoja siellä, missä niille tarjoillaan helppoa ruokaa. Rautiainen kannattaa kohtuullista metsästystä, mikä pitää pedot arkoina.
– Tyhmimmät eläinyksilöt joutuvat aina ensimmäisenä saaliiksi. Sieltä poistetaan ne, jotka tulevat liian lähelle ihmisiä, Rautiainen sanoo.
Hän on tarjonnut 1990-luvulta lähtien karhusafareja suomalaisille ja ulkomaalaisille asiakkaille.
– Suomessa on 25 karhusafareja tarjoavaa perheyritystä. Sellaista kokemusta ei ole, että karhut olisivat alkaneet syödä ihmisiä. Jos niin olisi, minun pitäisi olla kuollut.
Kesäkuu 1985 Puumalassa. Tultiin aamuyöstä kaverin kanssa lavatansseista kauniissa säässä autolla pikkuista hiekkatietä pitkin kohti telttapaikkaa. Kurvin jälkeen karhu lähti juoksemaan auton edessä niin,että takapuoli hölskyi. Noin minuutin se paineli auton edessä, kunnes löysi pakorei'än metsään. Harmi vaan, kun silloin ei vielä ollut kamerakännyköitä! (Tinde-Peku 67)
Haaskoilla suurpedot pysyttelevät Rautiaisen mukaan kunnioittavan etäisyyden päässä kuvauskojusta. Talvella etäisyys susiin on tyypillisesti pari sataa metriä. Kesällä ne voivat tulla vähän lähemmäs. Karhut nukkuvat talvella, mutta kesällä ne voivat joskus tulla hyvinkin lähelle koppia haistelemaan.
Rautiaisen mukaan nykyinen susien määrä on Suomessa vähäinen.
– Meillä on valtioita, kuten Espanja ja Ranska, joissa on tuhansia susia. Jotenkin ne tulevat siellä toimeen susien kanssa ilman hysteriaa, hän sanoo.
Kohtasin suden pari vuotta sitten varhaisena kevätaamuna Virossa. Olin linturetkellä ja kävelemässä kapeaa polkua tiiviissä kanervikossa, kun huomasin edessäni kanervien takana jonkin harmaan eläimen liikkuvan. Jäin hiljaa paikalleni ja kiikarilla seurailin muutamia minuutteja sutta, joka söi jotain pientä saaliseläintään aran näköisenä ympärilleen vilkuillen. Kun susi vihdoin huomasi minut, se nappasi saaliinsa mukaan ja lähti rauhallisesti poispäin. Mietin siinä, pelottiko minua. Ei pelottanut, olin suunnattoman onnellinen tästä kohtaamisesta. (Isoäiti)
Asennemuutos on ollut tosi hyvä matkailun hyväksi. Karhu ja susi ovat vetonauloja. Matkailun edistämiskeskus markkinoi esimerkiksi ulkomailla Suomea karhujen ja susien katselupaikkana.
Matkailun edistämiskeskus käyttää susia ja karhuja nykyisin Suomen mannekiineina, ja markkinoi ulkomaalaisille turisteille luontosafareita Suomessa.
Maailmalla petosafarit ovat miljoonabisnes, Rautiainen toteaa.
Muutama vuosi sitten olin retkipyöräilemässä Etelä-Karjalan suunnalla. Ilta oli jo pitkällä ja pientä asvalttitietä ajaessani etsiskelin samalla sopivaa leiripaikkaa metsän reunasta. Kuulin hieman edempää jotain rytinää, ja samassa olin jo rullannut kohdalle, kun toisella puolella tietä nousi ojanpenkan pusikosta karhu takajaloilleen. Äänetön kulkija varmaan yllätti karhun, sen verran ihmeissään se näytti olevan. Polkimet pyörivät kyllä melko vikkelästi tuon kohtaamisen jälkeen, mutta vahvin tunne oli kuitenkin: "VAU! Mahtavaa!" Sinä yönä en uskaltanut telttaani metsään laittaa, vaan ajoin melko pitkän etapin, jotta pääsin majoittumaan sisätiloihin. Hienolla kohtaamisella oli kuitenkin se harmillinen vaikutus, että olen edelleen aika herkkäuninen ja säikky teltassa nukkuessani, vaikka järki sanookin että vaaraa ei ole. (Fillaristi)
Punkalaitumelta löytyi maanantaina lunni. Tieltä elävänä löytynyt lintu on tällä hetkellä tiettävästi löytäjiensä hoidossa, mutta se on tarkoitus toimittaa tiistaina hoitoon Poriin.
– Ainakin maanantai-iltana lunni oli hengissä, mutta yleensä löydöstä seuraava vuorokausi on kriittistä aikaa, kertoo lintua hoitoon odottava Ari Rantamäki.
– Lunni on merilintu, joka talvehtii luontaisesti esimerkiksi Islannissa ja Norjan rannikolla. Kun sellainen eksyy näin kauas, on hengissä säilyminen usein siinä ja siinä.
Porin lintutieteelliseen yhdistykseen kuuluva Rantamäki hoitaa loukkaantuneita lintuja tarvittaessa "epävirallisella ensiapuasemallaan" Porissa.
Lunni on Suomessa erittäin harvinainen. Lintutietojärjestelmä Tiiran mukaan lunni on havaittu viimeksi Porvoon Söderskärillä syksyllä 2011.
Pimeät ja pilvettömät pakkasillat ovat ihanteellisia tähtien tarkasteluun. Moni on ihastellut viime viikolla öitä valaissutta täysikuuta, mutta näinä päivinä taivaalla on muutakin nähtävää.
- Jupiter on pitkin vuotta loistanut taivaalla. Jopa kiikarilla voi erottaa Jupiterista neljä suurinta kuuta. Jupiter on helppo löytää, koska se on tällä hetkellä kuun jälkeen kirkkain kohde taivaalla, kuvailee tähtiharrastajain yhdistys Seulasten sihteeri Jani Silvennoinen.
- Jupiterin lisäksi näyttäytyy aamuyön taivaalla Mars. Se on helppo tunnistaa punaisen värinsä ansiosta, Silvennoinen jatkaa.
Taivaalta voi nähdä myös Siriuksen, joka näyttää väreilevän. Sirius itsessään tosin on vakaa ja väreily tai vilkkuminen aiheutuu ilmakehästä. Silvennoinen kertoo, että moni on ihmetellen kysynyt, mikä tuo vilkkuva kohde on. Öiseltä taivaalta voi löytää myös liikettä.
- Esimerkiksi aamuyöllä on näkyvissä komeetta Lovejoy, joka sijaitsee Herkules-nimisen tähdistön alapuolella ja liikkuu alaspäin, Silvennoinen kertoo.
Häntä kiinnostaa koko komeetta, mutta erityisesti siitä irtoava pyrstö.
- Komeettoja aina silloin tällöin tulee näkyviin. Yleensä kerran vuoteen ja saattaa tulla ihan yllätyskomeettojakin. Nykyään nuo automaattiset tähtitaivaan etsijäputket löytävät komeetat, mutta joskus ihmisetkin ovat niitä löytäneet, Silvennoinen valaisee.
Tähtiharrastusta aloittelevalle Silvennoinen antaa joitakin vinkkejä.
- Jos hankkii kaukoputken, niin kannattaa lähteä helpoista tähtikuvioista, kuten nyt keväällä näkyvästä Orionin tähdistöstä. Se on tiimalasin muotoinen. Sitten korkealla taivaalla on W:n muotoinen Kassiopeia.
Otava ja Pohjantähti ovat kohteita, joiden löytäminen on usein kulkenut perimätietona isilta pojille.
- Otava kuuluu Ison Karhun tähdistöön ja Otavan kahdesta päätytähdestä kun lähtee suoraan ylös, löytää Pohjantähden. Se taas kuuluu Pienen Karhun tähdistöön.
Tämä vuosi pimennysten osalta erikoinen Suomessa.
- Tänä vuonna Suomessa ei näy yhtään pimennystä. Muualla maailmassa on kaksi auringon- ja kaksi kuunpimennystä. On matkustettava Amerikka-Australia -linjalle, jos niitä haluaa ihastella, Silvennoinen sanoo.
Jos haluaa nähdä taivaallisia asioita tarkemmin, siihen on Pohjois-Karjalassa oiva mahdollisuus Jakokosken tähtitornilla Kontiolahdella. Tähtitorni ja sen kaksi kaukoputkea ovat silloisen Joensuun yliopiston, Kontiolahden kunnan ja Seulasten yhteisponnistus. Seulaset on jo 15 vuoden ajan järjestänyt tähtitornilla näytäntöjä, joihin kaikki halukkaat voivat tulla.
- Maaliskuun lopulle pidämme yleisönäytäntöjä tiistaisin kello 19-21. Lisäksi järjestämme ryhmänäytäntöjä esimerkiksi koululaisryhmille ja yrityksille, Silvennoinen kertoo.
Viime päivinä satanut höttöinen pakkaslumi on hyvä eriste. Ennen sen tuloa ehti kuitenkin pidellä kipakoita pakkasia paljaaseen maahan.
– Tämä on kova koettelemus maaperän pieneliöille. Maaperän elämä on vilkasta talvellakin, siellä hyppyhäntäiset, madot ja punkit liikkuvat, mutta kyllä nämä kelit ovat niille hankalia, biologi Jari Haimi.
Selkärangattomatkin ovat näillä keleillä hiljakseen, nekin talvehtivat.
– Monilla hyönteisillä on hankalaa. Esimerkiksi perhosilla kovat talvet saattavat viedä jotkin lajit vuosiksi hyvin pieniin määriin, Haimi sanoo.
Pakkasesta kärsiviä lajeja on vaikea ennustaa.
– Niinkin tavallinen lajii kuin nokkosperhonen oli kymmenkunta vuotta sitten lähes täysin kateissa. Kukaan ei osaa sanoa mikä ympäristöoloissa oli se mikä sen hävitti, Haimi toteaa.
Pakkanen ei välttämättä iske niihin lajeihin joihin toivoisi. Esimerkiksi lehtokotilo on monen pihan riesa.
– En usko, että niistä päästään. Varmasti tällainen talvi koettelee niitäkin, mutta koko joukko on löytänyt suojan. Se on kotimainen laji, ja evoluutio on ohjannut sen selviämään myös tällaisista vuosista. Alkukesästä niitä on varmaan vähemmän, Haimi arvioi.
Koska pakkanen harventaa lehtokotiloiden rivejä, ensi alkukesä voisi olla hyvä aika käydä taistoon lehtokotiloa vastaan
Kymijoen alajuoksulta on kuultu valtavia kumahduksia pitkin viikkoa. Kireän pakkasen muodostamia hyytöpatoja on räjäytetty sunnuntaista lähtien.
– 600 paukkua ja 150 kiloa dynamiittia, laskee ylipanostaja Pekka Kinnunen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.
Vesi ehti nousta hyytöpatojen ansiosta paikoin yli puoli metriä normaalin ylipuolelle. Langinkoskella patoja räjäyteltiin tiistaina, ja tilanne siellä on rauhoittunut. Keskiviikkona hyytöryhmä siirtyi Siikakoskelle.
– Vesi on laskenut eikä tässä ole mitään hätää. Huumanhaarassa olemme ampuneet yksittäisiä jääpatoja, Kinnunen sanoo.
Hyytö syntyy kiveen, kun siihen alkaa kerääntyä lunta ja jäätä. Räjähdys hajottaa padon ja hyytymät lähtevät virran mukaan.
– Ne jäävät suvantoon ja hajoavat matkalla alaspäin.
Kymijoen pahin hyytötalvi oli vuonna 1987.
– Silloin oltiin joka päivä töissä isolla porukalla kaksi kuukautta. Pakkasta oli 39 astetta. Meni varmaan 4 000 kiloa dynamiittia.
Haminan Töytärinkoski on palautettu koskeksi. Vehkajoessa sijaitsevan Töytärinkosken säännöstelypato on muutettu kiinteäksi pohjapadoksi. Kevättulvien jälkeen edessä ovat vielä viimeistelytyöt, joissa muun muassa muotoillaan kalan nousua helpottava kiveys.
Padon rakenteen muuttamisella pyritään luomaan edellytykset vaelluskalakannan palauttamiselle Vehkajokeen. Töytärinkosken säännöstelypato on ollut vaelluskalojen alin nousueste Vehkajoessa, johon on suunniteltu kalataloudellista kunnostusta 1990-luvulta lähtien.
Betoninen säännöstelypato on purettu ja tilalle on rakennettu luonnonmukainen pohjapato. Myös lähes kuivillaan ollut sivu-uoma on palautettu vesialueeksi. Padon yläpuolisen Vehkajoen keskivedenkorkeus on tarkoitus säilyttää likimäärin ennallaan. Vehkajoen keskivirtaama on 3,7 m/s.
Säännöstelyn hoito padolla on ollut hankalaa. Suuria tulvaluukkuja ei ole käytetty enää vuosiin. Vaaratilanne aiheutui esimerkiksi joulukuussa 2008 äkillisen tulvan aikana, koska luukkuja ei saatu käsin auki. Padon käytöstä ja kunnossapidosta on aiheutunut ylimääräisiä kustannuksia.
Uuden pohjapadon suunnittelun ja mitoituksen lähtökohtia ovat olleet vedenkorkeuden haitallisen laskun estäminen, keskivedenkorkeuden pysyttäminen likimäärin vedenoton aikaisella tasolla, tulvahaittojen pitäminen mahdollisimman pieninä, kalankulun turvaaminen ja patoalueen palauttaminen nykyistä luonnonmukaisemmaksi.
Rakennustöiden kustannukset ovat 150 000 euroa. Hankkeen rahoituksesta vastasivat Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Haminan Vesi ja Haminan kaupunki.
Töytärinkoski sijaitsee Vehkajoessa noin viisi kilometriä Haminan kaupungin keskustan pohjoispuolella. Säännöstelypato on rakennettu 1970-luvun alussa Haminan kaupungin vedenottoon liittyvää säännöstelyä varten. Vedenotto Vehkajoesta on lopetettu vuonna 1996.
Hartolassa avataan jälleen jokeen muodostunutta hyydepatoa kaivinkoneella. Viime viikolla pakkanen ja kovat virtaamat muodostivat hyydepatoja Tainionvirtaan Hotilassa. Nyt tulvii Tainionvirran sivujoki Vähäjoki.
Muutamia joen varrella olevia sauna- tai ulkorakennuksia on kastunut, kun vesi on noussut Vähäjoessa viimeisen vuorokauden aikana. Päivystävän palomestarin mukaan kaivinkone saapuu iltaseitsemän aikaan poistamaan joessa olevaa patoumaa.
Aiemmin Hartolan Hotilassa tulviminen kasteli joitakin joen uoman tuntumassa sijaitsevia saunarakennuksia ja uhkasi alkuviikosta yhtä omakotitaloa.
Kymenlaakson pelastuslaitos sai iltapäivällä ilmoituksen kahdesta joutsenesta, jotka olivat jääneet kiinni jäihin Haapasaaren edustalle n. 200 metriä rannasta.
Ilmoittajan mukaan joutsenet olivat jäätyneet kiinni. Ne olivat hengissä.
Pelastuslaitos ei lähtenyt pelastamaan joutsenia, koska jää ei kanna ihmistä. Haapasaaren edusta on osin kokonaan sulana.
– Pitäisi olla ilmatyynyalus tai hydrokopteri, jotta lintujen luokse päästäisiin. Emme ole edes yrittäneet sinne, koska ilman näitä vehkeitä sinne ei ole asiaa, sanoo päivystävä palomestari Jaakko Hämeenniemi.
Helikopteria pelastuslaitos ei käytä eläinten pelastamiseen.
– Pitää ymmärtää, että ne ovat eläimiä eikä ihmisiä.
Hämeenniemen mukaan on hyvä, että pulaan joutuneista eläimistä soitetaan, mutta ne vievät paljon aikaa muilta töiltä.
– Jos jossain muualla ihminen putoaa johonkin, niin ilman muuta mennään pelastamaan hänet. Eikä ole varmaa, ovatko joutsenet edes jäätyneet kiinni. Voi olla, että ne lähtevät siitä omineen lentoon.
Kouvolassa oli aiemmin tällä viikolla vastaava tapaus. Kun joutsenia mentiin pelastamaan, ne lähtivät lentoon.
Lumijälkien takia asutuksen läheiset ilveshavainnot lisääntyvät aina talviaikaan, mutta tutkimustulokset eivät tue käsitystä siitä, että talvi ajaisi ilveksiä helpon saaliin toivossa lähelle asutusta. Pantaseurannan perusteella kesä- ja talviajan käyttäytymisessä ei ole juurikaan eroa. Vain pieni osa ilveksistä tulee sata metriä lähemmäs asutusta. Sen sijaan poikkeusyksilöt voivat liikkua laajasti taajaman tuntumassa, mikä luo harhan ilvesten yleisyydestä tai urbanisoitumisesta.
Tutkija Katja Holmala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta uskoo, että ilvesten määrän lisääntyessä myös poikkeusyksilöiden tai ns. urbaani-ilvesten määrä tulee lisääntymään.
Ilveksen elinpiiri saattaa olla parisataa neliökilometriä, jossa eläin liikkuu ja saalistaa. Tiheään asutussa Etelä-Suomessa ilves vääjäämättä myös sivuaa ihmisten elinpiiriä. Syntyykö urbaani-ilveksistä harha ilveksen yleisyydestä tai eläinten määrästä? Joka tapauksessa ilveshavainnot ovat koko 2000-luvun ajan tasaisesti lisääntyneet eteläisessä Suomessa.
– Maallikkohavaintoja tulee paljon tyypillisesti heti lumien tultua, mutta nyt ensi kertaa pantaseurantojen myötä on voitu seurata kokonaisuutena ilvesten liikkumista, sanoo Katja Holmala.
– Yllättävän pieni osa tulee asutuksen lähelle. Lähes 90 prosenttia seuratuista ilveksistä pysyy kesä- ja talviaikaan yli 100 metrin päässä pihoista eli pääosa karttaa asutusta.
– Paikoin kertyy runsaasti havaintoja, kun poikkeusyksilö pyörii asutuksen lähettyvillä. Poikkeuksellisesti käyttäytyvä ilves liikkuu asutuksen tuntumassa ja laajalla alueella, ja jäljet saattavat olla yhden tai vain muutaman ilveksen tekemiä. Yksittäisen yön aikana ilves saattaa kulkea yli 25 kilometrin matkoja, keskimäärinkin 5 kilometriä yhdessä yössä.
– Ilves ei ole urbanisoitunut, mutta löytyy yksilöitä, jotka liikkuvat paljon asutuksen lähettyvillä. Alustavat tulokset viittaavat, että kesäaikainen käyttäytyminen ei poikkea talviajasta. Kesällä vain jälkiä jää niin vähän nähtäville.
– Tutkimuksen seuraava vaihe on muun muassa seurata kuinka paljon ilvekset käyttävät teitä liikkumiseensa. Etenkin kun lunta on paljon, ne näyttävät käyttävänkin liikkumiseensa teitä. Valtaosa näköhavainnoista on tiehavaintoja, kun maallikko näkee ilveksen tiellä tai ylittävän tien.
– Kokonaisuutena ei pysty vielä arvioimaan onko kesyyntyminen lisääntynyt, panta-aineistoa on vasta vuodesta 2008 lähtien. Kun kanta kasvaa, myös poikkeusyksilöiden määrä kasvaa, jolloin havaintojen määräkin kasvaa.
– Etsimme jatkuvasti ilveksiä pannoitettavaksi. Jos tiedossa on loukkuun jäänyut ilves, ottakaa toki yhteyttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen, toivoo Katja Holmala.
Hyydepadot eivät ole hellittäneet otettaan Juuassa. Pohjois-Karjalan ely-keskuksen, pelastuslaitoksen ja Juuan kunnan edustajat pohtivat Juuanjoen tilannetta torstaina. Viranomaiset harkitsevat hyydepatojen räjäytyksiä. Patojen muodostuminen tässä laajuudessa on harvinaista Pohjois-Karjalassa.
- Hyydepadot ovat yleistyvä ilmiö. Se liittyy sään vaihteluun; isoihin virtaamiin, sateisiin ja lauhaan keliin ja näitä seuraaviin koviin pakkasiin, Linjama toteaa.
Hyydepatojen osalta ely-keskuksen seurannassa on maakunnassa tällä hetkellä myös Koitajoki ja Lieksanjoki.
Pakkasella muodostuneita hyydepatoja purettiin kirkonkylässä kaivinkoneella myöhään keskiviikkoiltaan saakka. Joki tulvii yhä erityisesti Herralankosken ympäristössä, missä vesi on noussut jo Myllymuseon kellarikerrokseen. Jätevesipumpaamoiden liepeillä tilanne on hieman rauhoittunut.
- Tilanne on erittäin huolestuttava. Vettä on tälllä hetkellä 2-5 senttimetriä Myllytuvan kellarikerroksen lattialla. Myös joen penkalla sijaitseva sauna on vaarassa, Kauko Räsänen museota pyörittävästä Juuka-Seurasta keroo.
Museon rakennuksia ovat mylly, myllärin tupa, aitta, sauna ja uittoränni, joka on ollut käytössä 1950-luvulle saakka. Juuka-Seura perusti museon 1970-luvulla.
– Kokkolaa mainostetaan lasten ja nuorten kaupunkina, mutta onko se nyt karppien kaupunki, kysyy Päivi Iivonen.
Asukkaista tuntuu, että kaupunki nostaa etusijalle kalat, vaikka lasten harrastusmahdollisuuksien pitäisi olla kärkisijoilla arvolistalla.
Päivi Iivonen ja Lotta Vähäkangas pohtivat, että asia pitää viedä uudestaan kaupunkirakennelautakunnan päätettäväksi.
Kaupungininsinööri Heikki Penttilä kommentoi, että asia on jo arvotettu.
– Kaupungissa on vain yksi karppilampi, mutta kaupungissa on useita luistelupaikkoja, toteaa Penttilä.
Penttilän mielestä lammen toisessa päässä voi hyvin olla luistelupaikka. Ilmastus ei lammen luistelukäyttöä estä.
Pikiruukin asukkaat ovat asiasta eri mieltä. He pelkäävät, että sula kohta jäässä on vaaranpaikka.
– Puoli lampea on sulana ja ensimmäiset turvallisuusaidat ovat uponneet lampeen. Tuossa on lippusiima, mutta ei tähän missään nimessä luistelurataa voi aurata, estelee Päivi Iivonen.
– Pienelle lapselle aita on vain vetovoimatekijä. Harva lapsi osaa lukea varoituskylttiä, jatkaa Lotta Vähäkangas.
Lammen jäällä on yleensä luisteltu. Sitä on myös kierretty suksilla.
Sasu Iivonen on erittäin harmissaan.
– Suomeksi sanottuna tämä on niin syvältä kuin vain voi olla!
Lampea on aurattu jääkentäksi talkoovoimin. Sasu Iivonen tietää, että vapaaehtoiseen työhön olisi asukkailla kova into.
– Jääkenttä on suosittu. Vuonna 2012 järjestettyyn rusettiluisteluun tuli 150 lasta. Kyllä se kertoo jotain, puuskahtaa Iivonen.
Kaupunki hankki tuhat euroa maksaneen ilmastimen sen jälkeen, kun Pikiruukin lampeen istutetut karpit kuolivat hapenpuutteeseen kovan talven aikana. Kuolleiden kalojen tilalle on viime vuonna istutettu satakunta uutta karppia.
