Naakka vaanii Lappeenrannan satamakioskin pöydänkulmalla perinneherkkua. Josko ihminen heltyisi antamaan viimeisen palan vedystä sille.

-  Se on fiksu lintu. Ensimmäisen palan jälkeen se oppii, mistä saa helposti, varoittaa Etelä-Karjalan lintutieteellisen seuran puheenjohtaja Seppo Pousi. Jos ihmiset tuossa paikassa parantavat tapansa, naakka etsiyy koettamaan onneaan muualle. 

- Ei niitä häätää voi muuten kuin esimerkiksi siivoamalla nopeasti ruoantähteet terassipöydistä, sanoo Pousi.

Kun Seppo Pousi muutti Imatralle vuonna 1972, naakka ei talvehtinut seudulla.

- Ne tulivat maaliskuussa  Baltiasta ja ehkä Ruotsista, ja pesintä alkoi huhtikuussa, kertoo Pousi. Talvehtimisella Suomessa lienee jotakin tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa. Naakat ovat levinneet muualle Suomeen Turun seudulta, ja vähitellen yhä pohjoisemmaksi.

Iloista seurustelua isolla porukalla

Miten maalaisnaakasta tulee kaupunkilaisnaakka, siitä Pousilla on ainakin yksi teoria.

- Kaatopaikat on suljettu, ja se on tullut kaupunkiin etsimään ruokaa.

Naakoista kolmannes pesii nykyisin erilaisissa pöntöissä.

- Ne ovat vieneet pönttöjä esimerkiksi uuttukyyhkyiltä. Myös telkän pöntöt ovat tavallisia asuntoja, kertoo Seppo Pousi.

Loput asuvat puiden koloissa, jotkut perinteisesti kirkontorneissa. Sopivia koloja löytyy vanhoista rakennuksista, savupiipuista ja tuuletuskanavista. Nämä kotiin tunkeutujat saavatkin sitten ihmisten kiukut niskaansa.

Naakalla on joka tapauksessa älykkyyden lisäksi muitakin arvostettavia puolia: se  on uskollinen puolisolleen ja hyvin sosiaalinen.

- Ne asuvat lähekkäin, ja kutsuvat vieraita pönttöön. Äänestä päätellen niillä on hauskoja illanviettoja isolla porukalla, tietää Seppo Pousi.

Esimerkiksi Oulussa on kaikkiaan kahdeksan virallista lintujen ruokintapaikkaa, mutta jotkut kaupunkilaiset ruokkivat sinnikkäästi lintuja myös muualla.

– Jonkin verran tulee kaupunkilaisilta valituksia, että lintuja ruokitaan muuallakin kuin virallisilla ruokintapaikoilla, kertoo Oulun kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen.

Lintujen ruokkiminen on sallittu kaupungissa julkisilla paikoilla vain virallisilla paikoilla. Lisäksi taloyhtiöillä saattaa olla lintujen ruokkimisessa omat sääntönsä.

– Omakotitalon pihalla saa ruokkia aivan vapaasti, kunhan pihalle ei keräänny liikaa isoja lintuja kuten puluja. Naapuririitoja ei korviimme ole kantautunut muualta kuin taloyhtiöistä, Pulkkinen kertoo.

Kaupunki ylläpitää, mutta ei ruoki

Oulun kaupungissa ruokintapaikkojen ylläpitoa jatketaan lumitilanteesta riippuen suunnilleen huhtikuun puoleen väliin saakka. Kaupungin vastuulla on syksyllä ruokintapaikkojen pystytys, talvella ylläpito ja keväällä siivous ja purku.

Ruokintapaikoilla on erilliset ruokintalaudat, joille apetta voi kantaa.

– Maahan ei saa ruokkia. Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuisi syödä ulosteen seasta, Heikki Pulkkinen huomauttaa.

Facebookissa on kuluvana talvena pyörinyt huhu vanhasta naisesta, joka houkuttelee Oulun ruokintapaikoilla lähelleen sorsia ruualla. Tarinan mukaan nainen nappaa sorsan, tappaa sen ja työntää laukkuunsa.

– Tällaisesta tapauksesta meillä ei ole mitään tietoa, Pulkkinen hymähtää.

Vanhakaupunginlahti sijaitsee maantieteellisesti lähes Helsingin keskipisteessä ja on nähnyt kaupungin kehittymisen ikävät puolet vuosien varrella. Lahden paranemiseen on kiinnitetty huomiota viime vuosikymmeninä ja se näyttää tuottavan tulosta.

- Viimeisen 20 vuoden aikana alueelle on asettunut uusia lajeja pesimään ja lajimäärä on monipuolistunut. Tämä johtuu osittain lajien normaalista levittäytymisestä, mutta ennen kaikkea koko lahden ja sen ympäristön hoidosta, sanoo vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta.

Lahtea on hoidettu muun muassa laajentamalla umpeutuvia lampareita sekä kunnostamalla osa ruovikosta laidunalueeksi.

- Uusien rantaniittyjen ansiosta kahlaajat ovat palanneet lahdelle. Reunametsien tarkoituksellinen hoitamattomuus on puolestaan lisännyt lahopuumäärää ja kahteen kertaan on nyt valkoselkätikkakin onnistunut pesimään lahden tervalepikoissa.

Vesilintujen lajimäärä on kaksinkertaistunut 1980-luvun puolivälistä. Mölylän ja Kivinokan vanhat kuusikot tarjoavat puolestaan pesimäpaikan vaateliaammille lajeille, kuten idänuunilinnulle ja pikkusiepolle.

Saarten ja rantametsien aktiivisesta pöntöttämisestä ovat hyötyneet telkkä, isokoskelo, lehtopöllö, uuttukyyhky ja kottarainen.

Vaiherikas historia takana

Alue tunnettiin jo 1900-luvun alkupuolella monipuolisesta sekä runsaasta ranta- ja vesilinnustostaan. Vanhankaupunginlahden ekologista tilaa on seurattu linnuston ja kasvillisuuden avulla 1980-luvun lopulta alkaen.

- 40-luku oli lahden kulta-aikaa ajatellen veden laatua. Pohjaeläimiä ja vesikasvillisuutta oli paljon, koska jätevesien lasku ei ollut vielä alkanut. Silloin lahdella oli vielä toistasataa tukkasotkaa, runsaasti punasotkia ja lapasorsia sekä kymmeniä mustakurkku-uikkuja.

Helsingin kasvaessa jätevesiä alettiin laskea lahteen ja lahden pohja kuoli, mikä romahdutti vesilintujen määrät. Nyt ollaan matkalla oikeaan suuntaan, mutta täysin toipunut lahti ei ole vieläkään.

- Kestää kauan ennen kuin lahden pohja toipuu kokonaan. Vantaanjoen tuomat ravinnemäärät ovat edelleen niin suuret, ettei pohjaeläimistö ja uposkasvillisuus ole päässeet täysin elpymään.  

Kovin haaste on edelleen veden tilan parantaminen, mutta myös laiduntamiseen tulisi lähivuosina panostaa.

- Laidunnus on lähes tyystin hävinnyt koko Etelä-Suomesta. Laidunnuksella on kuitenkin niittykasvillisuuteen kaikista paras tulos ja se on myös kustannustehokasta sen jälkeen, kun laidun on luotu. Nyt lahdella on jo kyyttöjä laiduntamassa.

Etelä-Konnevedelle ja Salon Teijoon ollaan perustamassa kansallispuistoja. Hallitus vie esitykset eduskunnan käsiteltäväksi vielä kevään aikana. Tavoitteena on, että lait tulevat voimaan viimeistään ensi vuoden alussa.

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) iloitsee uusista kansallispuistoista.

– Luontoarvojen turvaamisen ohella tärkeää on, että uusilla kansallispuistoilla on positiivinen vaikutus alueiden työllisyyteen ja matkailuun, hän toteaa tiedotteessa.

Myös Lapin käsivarteen sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sijaitsevalle Olvassuolle on harkittu kansallispuistoja, mutta niitä ei ole tulossa ainakaan toistaiseksi.

– Kyllä täytyy sanoa, että kaksi viikkoa tuon 8. tammikuuta jälkeen oli aika hässäkkää. Monenlaista tiedustelua tuli jopa englannin kielellä, puheluita, sähköpostia, fakseja, sanoo Vesa Kaloinen.

Uusia tulkintoja ei ole tullut, pelkkää ihastelua vain.  

– Kai se lopullinen ja hyväksytty selitys on suppo eli sama ilmiö, mikä tulee usein virtaavassa joessa alijäähtyneessä vedessä. Moni asiantuntija olisi halunnut tulla ilmiötä ihastelemaan, mutta tarjolla on enää pelkkä jäälakeus. Spagettilumi hävisi seuraavan yön aikana. Vesibiologit sanovat, etteivät ole koskaan vastaavaa nähneet.

25 senttiä teräsjäätä

Suolijärveä peittää nyt 25 sentin paksuinen jääkerros. Kaloinen on seurannut järven ilmiöitä vuodesta 1957, jolloin perhe muutti järven rannalle. Jäätymistä ja jäidenlähtöä seurataan mielenkiinnolla.

– Nykyisen asuintalomme entinen omistaja oli seurannut jäiden lähtöä tarkasti. Löysimme nimittäin yhdestä oven karmista vanhoja päivämääriä, mikä oli meistä erityisen hauska juttu. Historian aikaisin jäidenlähtö oli 21. huhtikuuta ja myöhäisin 13. toukokuuta.

Jäätymistä ei ole kirjoihin laitettu, mutta talven tulon olisi toivonut tapahtuvan hieman toisin kuin tänä vuonna.

– Jäät tulivat hyvissä ajoin ja verkot saatiin jään alle. Mutta ei aikaakaan, kun käytiin kipin kapin hakemassa verkot pois, kun jäät sulivat. Verkot eivät tällä kertaa jääneet, mutta on niitä aikaisemmin tuolta jäiden seasta tullut poimittua.

Kyyn kiusaamista ja kalastusta

Vesa Kaloinen on kolunnut Suolijärveä koko ikänsä vettä ja rantoja pitkin. Vastapäätä kylänraittia nousevat jylhät kalliot. Jallinkallio, Kitaruvenkallio ja Äkkinäisenkalliot ovat osa sielunmaisemaa ja hienoja kokemuksia.

– Lapsena kiipeiltiin kallioilla paljon. Siellä oli kyitä hitosti. Niitä tuli pienenä moukaroitua, kun se ei ollut vielä kiellettyä. Inhoan käärmeitä. Kaverini Pekka otti hännästä kiinni, mutta minulla ei kantti kestänyt.  

Asutusta on rannan molemmin puolin. Käärmeet ovat pysyneet Kaloisten rantasaunasta katsoen oikealla puolella. Järvi on läsnä joka hetki. Kesällä se täyttää vapaa-aikaa, talvella tuo kalaa pöytään.

– Pääasiassa sieltä tulee haukea, vähän kuhaa ja madetta. Talvella olen pitänyt verkkoja. Kesällä en viitsi pitää. Sen verran on rehevöitymistä tapahtunut, että putsata pitää aika usein.

Järvi kuntoon porkkanarahoilla

Järven tila on kuitenkin menossa parempaan suuntaan.

– Kun Tuuloksen kunta liittyi Hämeenlinnaan, halusimme käyttää saatuja porkkanarahoja Suolijärveen. Sillä rahalla olemme kunnostaneet ja kunnostamme edelleen. Pohjoistenlahtea on ruopattu ja ruoppaus jatkuu. Pyrimme parantamaan virtausta, Kaloinen selvittää.

Järven virkistyskäyttö on runsasta. Omassa rannassa ei juuri nyt ole avantoa, mutta kovasti avantouinnista pitävä rouva Kaloinen käy kylän naisten, Suolijärven Saukkojen kanssa avannossa järven toisessa päässä. Joen suussa oleva avanto kun pysyy paremmin auki.

Isäntä pääsee iloon mukaan, sillä lähinaapurit perustivat kymmenen vuotta sitten Suolijärven rantojen raittiusryhmän, viiden perheen harrastusporukan, johon on pääsyvaatimuksena joko vakinainen tai vapaa-ajanasunto Suolijärven rannalla.

– Soutamista, huopaamista, luistelua, mönkijällä ja kelkalla ajelua sekä Rautionkärkeen tulipaikalle kokoontumista, naiset ja lapset aina mukana.

Tyyväinen kansa

Liikekeskus Tuulosen isäntänä tunnettu Vesa Kaloinen on tyytyväinen, vaikkei Suolijärvi mikään erämaajärvi olekaan. Päinvastoin, se sijaitsee hyvällä paikalla vanhan Tuuloksen kirkonkylän ja Tuulosen välissä, hyvin väljästi kylläkin.

– Aika vaikea olisi kuvitella, että asuisi ilman järveä, kun on 60 vuotta sen äärellä ollut. Asuin opiskeluaikana viitisen vuotta Helsingissä. Ei minusta ainakaan hesalaista tulisi.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettuna istuva Kaloinen sanoo, että kylässä asuu tyytyväinen kansa. Vanha pitäjä hengittää 200 ihmistä työllistävän kauppakeskus Tuulosen tahtiin.

– Aikamoinen tuppukylä tämä olisi ilman sitä. Mutta tyytyväisyys on ylipäätään itsestä kiinni. Joku syyttää aina jotain ulkoista asiaa, joku nauttii elämästä päivä kerrallaan,  sanoo Kaloinen ja esittelee pikkuruisen rantasaunan takana olevan ulkohuussin, jonka Rantojen raittiusryhmä antoi emännälle 50-vuotislahjaksi. Seinässä on kaikkien jäsenten nimet ja raittiusryhmän tunnus, sika.    

Kaakkois-Aasiassa elää puolenkymmentä käärmelajia, jotka kykenevät siirtymään viidakossa puusta puuhun lentämällä. Käärmeiden lentotaidosta on saatu hämmästyttävää tutkimustietoa.

Yhdysvaltalainen käärmetutkija Jake Socha ja hänen tutkijaryhmänsä ovat tehneet kolmiulotteisen mallin Chrysopelea paradisis -käärmelajista, joka tunnetaan Suomessa nimellä liitokäärme.

Käärme muuttaa lentäessään ruumiiinsa muotoa siten, että sen kylkiluut pullistuvat ulos. Ruumis litistyy notkeaksi siiveksi, jonka käärme voi myös taivuttaa puoliympyrän muotoon.

Mallia tutkittaessa todettiin, että käärmeen lento-ominaisuudet ovat hämmästyttävän hyvät jo pelkän muodon ansiosta. Käärmeet kuitenkin kiemurtelevat voimakkaasti ilmassa. Ne ikään kuin ottavat otteen ilmasta samaan tapaan kuin uimari etenee kauhomalla vettä.

Käärmeet voivat lentää noin 30 metrin matkan, joten on oikeampaa puhua liitämisestä kuin lentämisestä. Kun käärme haluaa siirtyä puusta toiseen, on niille taloudellisempaa hypätä ja liitää, kuin laskeutua maahan ja madella eteenpäin.

Uusi tutkimus käärmeiden lentotaidosta on julkaistu Experimental biology -tiedelehdessä.

Teknologia-asiantuntija: Mahdollisuus kehittää laskuvarjoja

Ruotsin yleisradioyhtiö SRK on haastatellut Kuninkaallisen teknisen korkeakoulun tutkijaa Fredrik Lundellia, jonka mukaan käärmeiden aerodynamiikasta saadut tiedot voivat muuttaa ilmailun teknologiaa.

Laskuvarjojen muoto voitaisiin muuttaa pitkänomaiseksi ja taipuisiksi. Varjot kiemurtelisivat ilmassa käärmemäisellä tavalla. Näin laskuvarjot olisivat nykyistä kestävämpiä ja helpompia pakata.

Käärmemäinen laskuvarjo olisi kätevä, esimerkiksi tilanteissa, joissa monta sotilasta hyppää lentokoneesta yhtä aikaa.

Lundell suosittelee käärmemuotoa myös avaruustutkimukseen. Kuun ja planeettojen pinnantutkimukseen käytetään nykyään pyörillä tai askeleita ottavilla jaloilla varustettuja laitteita. Lundellin mielestä käärmeen mallinen tutkimuslaite olisi järkevämpi, koska se ei juutu paikalleen yhtä helposti.

Kaakkois-Aasian lentävät käärmeet ovat keskisuuria käärmeitä, pituudeltaan 90 - 150 senttisiä. Ne syövät lähinnä liskoja ja sammakoita, joita ne pyydystävät myrkkyhampaidensa avulla.

Ihmisille kyseiset käärmeet ovat vaarattomia, sillä myrkky on melko heikkoa ja myrkkyhampaat sijaitsevat niin kaukana suun takaosassa, että ne tuskin kykenisivät puremaan ihmistä. Sitäpaitsi käärmeet pelkäävät ihmisiä.

Ympäristöministeriössä käynnistetään lainsäädäntötyö Salon Teijon ja Etelä-Konneveden kansallispuistojen perustamiseksi kuluvan hallituskauden aikana. Tieto Teijon kansallispuistosta ilahdutti ja huojensi Teijon kansallispuistohankkeen vetäjää Hannu Paunilaa.

– Oli merkittävää saada kuulla, että tämä oli hallituksen ministereiden yksimielinen esitys. Olemme vahvalla pohjalla, iloitsee Paunila.

"Kyllä tässä töitä vielä pitää tehdä"

Hannu Paunila pisti vuonna 2012 vireille aloitteen Teijon kansallispuiston perustamiseksi. Perjantaina ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) esitteli hallituksen linjauksia uusista kansallispuistoista. Tavoitteena on, että lait Salon Teijon ja Etelä-Konneveden kansallispuistojen perustamiseksi astuvat voimaan viimeistään vuoden 2015 alussa.

– Nyt voi vähän aikaa huokaista. Mutta kyllä tässä pitää vielä töitä tehdä. Mikään ei ole varmaa, ennen kuin eduskunnan nuija kopahtaa, sanoo Hannu Paunila.

Kansallispuiston ovien aukeamista odotetaan

Paunila odottaa, että Teijon kansallispuiston ovet aukeavat ensi vuoden alussa.

– Jos kaikki menee hyvin, niin voi olla, että avaaminen onnistuu jo hieman aiemmin.

Laskenta käynnistyy koko alueella samanaikaisesti tekstiviestikutsulla, jolloin satojen vapaaehtoisten laskijoiden joukko lähtee liikkeelle. Laskennan tarkoituksena on tarkentaa ilveskannan vähimmäiskanta-arvioita.

Yhden laskentapäivän aikana saadaan tarkkaa tietoa alueen ilveskannasta ja -pentueiden lukumäärästä.

Riistakeskus järjestää laskennan yhdessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa. Aiemmin Pirkanmaan alueella ei ole tehty vastaavaa kartoitusta.

Laskennan luotettavuuden varmistamiseksi  riippumattomat jälkitarkastajat käsittelevät vielä vapaaehtoisten havainnot. Tupsukorvien laskennan tuloksista tiedotetaan tarkemmin niiden valmistuttua ensi viikolla.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että netissä.

Lähetä kuva osoitteella keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Poikkeuksellisen vähäluminen talvi uhkaa tehdä tuhoja marjojen kuten mansikoiden ja vadelmien kasvustoille. Esimerkiksi Suonenjoella mansikkamaalla on lunta vain noin viisi senttimetriä, mikä ei riitä suojaamaan jopa harson alla olevaa mansikkaa.

- Harson avulla yritetään pitää pakkasta loitommalla varhaisemmista lajikkeita, näin vähäinen lumi ei pidä sitä loitolla. Lumi on nyt ilmavaa ja eristekyky on hyvä, mutta enemmän sitä pitäisi olla, kertoo marjanviljelijä Veikko Raivio.

Raivio epäilee, että vaikka lunta saataisiinkin lisää, se voi olla jo liian myöhäistä. Kun pakkanen on jatkunut pitkään ja eristekerros ollut ohut, on routa päässyt jo lumen läpi.

- Sitten jos tulee leudot kelit, lumi painuu tiiviimpään ja pakkanen pääsee taas helpommin läpi.

Keväällä ei maasta nouse välttämättä mitään

Erityisesti varhaislajikkeelle pakkanen aiheuttaa kukka-aihioiden paleltumista, ja mahdollisesti tuhoaa kasvustot kokonaan.

- Nyt mietitään joko pakkanen on vaikuttanut elinkaareen, että nouseeko vihreetä sieltä enää ollenkaan. Keväällä jää nähtäväksi käykö siellä totaalinen tuho. Se tiietään ihan varmasti, että paikkataimia tarvitaan tänä vuonna, ja paikkauksia tullaan tekemään marjamailla enemmän kuin moneen vuoteen, Raivio pohtii.

Hän arvelee tällä hetkellä roudan ulottuvan jo 10–20 senttimetrin syvyyteen.

- Roudan on sulettava ennen kuin kasvu alkaa keväällä. Jos juuristo on jäässä ja kasvi yrittää lähteä kasvamaan, siinä on iso ristiriita. Siihen vielä vähän pohjatuulta, niin ei ole hyvä yhdistelmä missään nimessä.

Vadelma kasvaa liian aikaisin

Myös tuleva vadelmasato on viljelijöille vielä täysin mysteeri. Raivion tilalla vadelma alkoi pitkän lämpimän jakson ansiosta kasvattamaan silmuja, mikä ei ole normaalia tähän vuodenaikaan.

- Kun tarkkaan kattoo, siellä on nähtävissä ihan pientä lehtee. Silmu on ehdottomasti liian iso vuodenaikaan nähden. Joulukuussa oli poikkeuksellista että oli plussan puolella yölläkin. Vattu ajattelee että kevät tulee.

- Tänä vuonna tuhot on voineet tapahtua jo tammikuussa. Normaalisti tuhot tapahtuu keväällä, kun kasvun lähtö tapahtuu. Kun silmut on isoja ja tulee yöpakkanen, juuristo ei pelaa ja se kuivahtaa, Raivio kertoo.

Vadelmaa voi auttaa talvehtimisessa jo syksyllä.

- Vadelman varret taivutetaan kevyesti maata myöten, suojataan harsolla ja toivotaan että lunta tulee päälle. Se mikä osa vadelmasta jää aina lumen alle, sehän säilyy tosi hyvästi.

Saimaannorpille aloitetaan apukinosten rakennus. Metsähallitus päätti perjantaina, että Saimaan poikkeuksellisen huonon lumitilanteen takia rannoille kasataan maanantaista alkaen apukinoksia. Kinoksia rakennetaan norppien tutuille synnytyspaikoille.

Metsähallituksen luontopalvelut aloittavat kinosten kasaamisen maanantaina yhdessä WWF:n  ja työhön opastettavien vapaaehtoisten kanssa.

Metsähallitus muistuttaa, että kinoksia ei pidä lähteä kolaamaan omin päin. Norppia ei ole syytä houkutella esimerkiksi kesämökkien, jääteiden ja moottorikelkkareittien ääreen. Hätätyö tehdään Ely-keskusten lupien mukaisesti.

Saimaannorppaemojen synnytysjakso alkaa helmikuun puolessa välissä.

Miljoonien meritähtien selittämättömät joukkokuolemat Yhdysvaltain ja Kanadan länsirannikolla ovat saaneet biologit huolestumaan sekä meritähtikannasta että merien ekosysteemistä, jossa meritähdillä on tärkeä asema. Epidemia on tuhonnut käytännössä koko meritähtikannan muun muassa Washingtonin osavaltion rannikolla Pugetinsalmessa.

Sairastuneen eläimen sakaroihin ilmestyy aluksi valkoisia haavaumia. Ne leviävät nopeasti, ja lopulta sakara irtoaa. Muutaman päivässä tulehdus syö koko ruumiin, ja meritähti kuolee.

Ennenäkemättömän suuria joukkokuolemia alettiin havaita viime kesäkuussa Washingtonin rannikolla. Sittemmin ne ovat levinneet etelään Kaliforniaan ja pohjoiseen Alaskaan asti.

Henkensä heittäneiden meritähtien joukossa on ollut useiden lajien edustajia. Pahiten kärsineiden joukossa on auringonkukkameritähti, Pycnopodia helianthoides, jonka läpimitta voi ylittää metrin.

Tutkijat sovittelevat ilmiölle monia syitä

Joukkokuolemien syy on täysin tuntematon jopa niille tutkijoille, jotka ovat perehtyneet paikalliseen ekosysteemiin vuosikymmenien ajan. Mysteerin ratkaistakseen tutkijat ovat pyytäneet kansalaisten havaintoja kuolleista meritähdistä ja etsivät laboratorioanalyyseillä mahdollisen tulehduksen aiheuttajaa tai myrkkyä meritähtinäytteistä.

– Tällä hetkellä arvelemme, että syy on jokin loinen, virus tai bakteeri, joka vaikuttaa meritähden immuunijärjestelmään ja jättää eläimen alttiiksi toiselle bakteeritulehdukselle. Se puolestaan aiheuttanee näkemämme vammat, sanoo ekologi Pete Raimondi Kalifornian yliopistosta.

Yhdeksi selitykseksi on soviteltu japanilaisesta Fukushiman ydinvoimalasta ajautunutta radioaktiivisuutta. Toissavuotisen onnettomuuden jäljiltä Pohjois-Amerikan rannikolle huuhtoutui tonneittain Fukushiman romua, ja sen mukana tuli ehkä myös radioaktiivisuutta, joka vaikuttaa meritähtiin, Raimondi puntaroi.

Kuolevat meritähdet jättävät liikaa elintilaa simpukoille

Joukkokuolemat eivät ole täysin tuntemattomia myöskään Yhdysvaltain itärannikolla. Siellä havaittiin viime vuonna yksi epidemia, joka kuitenkin oli länsirannikkoa pienempi.

Aiemmin vastaavien oireiden on arveltu liittyvän vesien lämpenemiseen, mutta tällä kertaa siitä ei ole selitykseksi. Aiemmissa tapauksissa on myös kuollut vähemmän meritähtiä, eivätkä epidemiat ole ulottuneet niin laajoille alueille kuin länsirannikolla viime vuonna. 

Simpukoita, nilviäisiä ja muita pieniä mereneläviä syövien meritähtien joukottaiset kuolemat horjuttavat koko ekosysteemiä, Raimondi sanoo.

Ilman saalistajaa simpukat saattavat lisääntyä rajusti ja muuttaa olennaisesti vuorovesialueiden eläimistön suhteita. Meritähdet puolestaan ovat toisten meritähtilajien, rannikon lintujen ja joskus myös merisaukkojen ruokaa.

Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Karri Jutilan asiantuntevat silmät havaitsivat keskellä päivää hetkessä useita eri lajeja: naakkoja, puluparvi, tiaisia, viherpeippo, ja jälkiä minkistä ja rusakosta. Hetkinen - minkki? Keskustassa?

– Minkki on aika tavallinen Vanajaveden rannoilla ja Hämeenlinnan kaupunkialueillakin puistossa ja vesirajassa, etenkin touko-kesäkuussa sitä näkee. Se etsii täällä ravintoa, myyriä ja hiiriä, ja ehkä pääsee sulapaikasta veden allekin kaloja saalistamaan, kertoo Jutila.

Kaupungissa on perinteisiä kaupunkieläimiä, kuten naakka, kesykyyhky, varpunen, rotta ja kotihiiri, joiden esiintyminen on kehittynyt niin ihmiskeskeiseksi, että on ehkä aiheellista kysyä, ovatko varpunen ja harakka lainkaan luonnonvaraisia, pohtii Jutila.

– Kaupunkialueilla vierailemassa käy puolestaan lajeja, jotka tulevat ravinnon perässä. Kaupungeissa on paljon pikkulintuja ja puluja, ja monet nisäkkäät ja petolinnut saalistavat sitten näitä.

Citykani toisi ilveksen?

Kaniinin leviäminen luultavasti houkuttelisi enemmän ilveksiä ja huuhkajia Hämeenlinnaankin, arvelee Karri Jutila. Kettuja sen sijaan kaupunkialueella on nytkin.

– Kun verrataan citykettua ja ilvestä, niin kettu on vuosikymmeniä sopeutunut ottamaan paikkansa ihmisympäristössä. Sillä on vakituinen reviiri ja pesäpaikka, mutta ilves on vaeltelija poikastenkin kanssa ja saalistaa vähän isompaa ravintoa, jäniksen kokoista, kun ketulle kelpaa hiiren kokoiset saaliit.

Yle Häme keräsi kantahämäläisiä havaintoja pihapiirin eläimistä. Eniten havaintoja kertyi talviruokinnoilla vierailevista linnuista, näin nimimerkki Jänö:

Pienellä rivaripihallamme pyörähtää iltaisin ja öisin pupuja, varpusten, talitinttien ja harakoiden hoitaessa päivävierailut. Esim. variksia ei näy koskaan, eikä punatulkkuja.

Miksei punatulkkuja näy?

– Kyllä niitä tasaisesti on, ne pesivät synkeissä metsissä kesällä ja viihtyvät talvellä siellä pitään, jos vain ravintoa on. Omalle lintulaudalleni punatulkku tulee vasta pakkaskauden jälkeen, kun metsästä siemenet loppuvat. Sillä ei ole suurempia kannanvaihteluja, mutta paikallista vaihtelua, jonnekin tulee aiemmin, jonnekin myöhemmin, selittää Karri Jutila.

Metsäkauris ja valkohäntäpeura hienoja havaintoja

Marjorie-nimimerkki kertoi valkohäntäpeuroista:

Tänään 27.1 iltapäivällä pongattuja Hauholla; kuusi valkohäntäpeuraa pellolla, käpytikkarouva on jo ruokaillut muutaman kuukauden pihapiirissä olevalla lintujenruokintapaikalla kuten myös talitintit, varpuset, hömötiaiset, muutama harakka ja silloin tällöin varis.Jänisten ja kettujen jälkiä löytyy. Punatulkkuja ei tänä vuonna ei ole näkynyt. Muutama oravakin vieraili loppuvuodesta, nyt ei ole näkynyt.

– Metsäkauris on yleistynyt 15 vuoden aikana lauhojen talvien seurauksena. Se on eurooppalainen, vähempään umeen sopeutunut nisäkäs. Se on sen verran pienisorkkainen, että jalat uppoavat hankeen eikä se lumitalvessa pärjää luonnon saalistajille kunnolla, mutta tämä talvi on ollut hyvin metsäkaurisystävällinen, kertoo Karri Jutila.

– Metsäkauris ja valkohäntäpeura ovat ihmisen tuomia tai muuten kulttuuriin sitoutuneita. Ne eivät arastele ihmistä, mutta katsetta onnistuvat välttämään, öisin niitä enemmän liikkuu.

Karhuja kaupunkiin? Ei kiitos

Kuinka luonnollista se on, että eläimet tulevat kaupunkiin?

– Itse luontoihmisenä tykkään aina, kun näkyy jotain eläimiä, varsinkin nisäkkäitä, joita harvoin näkee. Kun näkee valkohäntäpeuran, niin se on aina hienoa. Kaupungissakin pätevät viidakon lait, syö tai tule syödyksi. Lajit, jotka oppivat selviytymään, kuten vaikka varislinnut, ottavat oman ekolokeronsa täältä kivikylästä.

Hämeenlinnan ikimuistoisin petohavainto taitaa olla karhu, joka vuonna 2006 harhaili keskustassa Lukiokadulla, kunnes onnistui pinkomaan kohti Aulangon metsiä. Sekä asukkaat että todennäköisesti myös karhu itse olivat kauhuissaan.

– Ei varmasti ollut karhullakaan kivaa, sillä oli kova hätä päästä metsään ja se juoksi kovaa vauhtia poliisia karkuun. Pohjois-Amerikassa mustakarhu on sopeutunut roskisdyykkaamiseen, mutta meikäläinen karhulaji on sen verran metsäneläin, että se on pysytellyt pois ihmisten roskiksista ja niin on hyvä pitääkin. Jos tällaisia häirikkökarhuja tulee, niin ne on hyvä hoitaa tavalla tai toisella takaisin luonnon kiertokulkuun, sanoo Jutila.

Harvinaisuuksia taajamiin? Kyllä kiitos

Karri Jutilan mieltä lämmittäisi havainto Suomessa harvinaisesta pussitiaisesta.

– Pussitiainen on vielä toivelistalla. Olen ollut lintuharrastaja nelisenkymmentä vuotta enkä ole sitä vielä Suomen luonnossa havainnut. Nykyisin sitä vuosittain Suomessa tavataan, mutta valtakunnan ensimmäinen havainto tehtiin Hämeenlinnassa Kantolanniemessä viisikymmentäluvulla, missä edellisen pesintäkauden pesä löytyi nyt viime keväänä uudestaan. Se olisi hieno nähdä ja olen tyttärellekin luvannut löytöpalkkion, jos hän löytää pesän, Jutila myhäilee.

Toinen odotettu havainto olisi sekin ihan mahdollinen näillä seuduin.

– Itse asun metsäalueella, ja oman pihan ruokinnalla odotan kieli pitkällä liito-oravaa. Sitäkin esiintyy tässä Hämeenlinnan lähialueilla Käikälässä, ja Hattelmalanjärven ympäristössä Sammon alueelta löytyy.

– Kanadasta on havaintoja, että liito-orava käy öisin ruokinnalla syömässä auringonkukan siemeniä. Erittäin vaikea havaita, jos näin käy, mutta se olisi mahtava havaita omalla pihalla, kertoo Jutila.

Talven selkä on taittunut ja kirpeinäkin pakkaspäivinä on voinut olla aistivinaan auringon lämmittävän vaikutuksen. Jotkut puhuvat toiveikkaasti kevättalvesta.

Yle Uutisten meteorologi Anne Borgström kuittaa puheet ennenaikaisina.

- Helmikuu on Etelä-Suomen vuoden kylmin kuukausi, joten keväästä ei voi vielä puhua. Maaliskuuhun se menee.

Talvi tuli etenkin etelään myöhässä. Joulukuussa sade tuli vetenä ja lämpötilat olivat monin paikoin keskiarvon yläpuolella. Kun pakkanen sitten saapui eteläänkin tammikuussa, lämpötila oli muutaman viikon tavanomaista kylmempi. Lämpötilojen vaihtelut kuitenkin kuuluvat asiaan.

Borgströmin mukaan vaihtelevasta talvisäästä ei voi suoraan päätellä mitään siitä, millainen keväästä tulee.

- On tietysti niin, että jos lunta ei tule lopputalvenakaan paljon, kevät etenee nopeammin, kun ei ole niin paljon sulatettavaa.

Kylmä ilman valuu notkoihin

Pakkaslukemat voivat vaihdella talvella paljonkin pienen maantieteellisen alueen sisällä. Yhdellä puolella kaupunkia voi olla pakkasta monta astetta enemmän kuin toisella. Ilmiötä selittävät muun muassa maasto ja pilvisyys.

- Pilvisyydessä on se, että aurinko ei talvella juuri lämmitä. Heti kun pilvet kaikkoavat, maan pinnalta pääsee lämpöä avaruuteen, ja sää kylmenee. Muutokset tapahtuvat nopeasti ja voivat olla huimia, Borgström kertoo.

Maastossa puolestaan korkeuserot vaikuttavat lämpötilaan, sillä kylmä ilma valuu notkoihin. Parhaiten ilmiön huomaa esimerkiksi Lapissa: kylissä voi olla jopa 10–15 astetta kylmempää kuin tunturin huipulla.

Alueelliset lämpötilanvaihtelut ovat talvella suurempia kuin muina vuodenaikoina. Auringon lämmityksellä on tässä keskeinen rooli.

- Kesällä vuorokausivaihtelua on talvea enemmän, koska aurinko lämmittää tehokkaasti. Talvella aurinko paistaa niin matalalta, ettei se juuri lämmitä. Emme siis saa lämpöä päivällä. Auringon lämmitysteho on enintään muutamia asteita talvipäivinä. Heti maaliskuussa aurinko lämmittää tehokkaammin.

Säkylän jätevedet on johdettava tulevaisuudessa muualle kuin Eurajokeen.

Aluehallintovirasto vaatii, että Säkylä ja alueen elintarviketeollisuus hakevat uudet ympäristöluvat.

Hakemuksissa on kerrottava, minne jätevedet jatkossa lasketaan. Vaihtoehtoja ovat Kokemäenjoki ja Itämeri Rauman edustalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Suomi.

Eurajoki oli viime syksyyn saakka pitkään käyttökiellossa jokeen laskettujen puhdistamattomien jätevesien takia.

Viikonlopun lumisade esti ilveskannan laskennan Pirkanmaalla viikonloppuna. Noin tuhannen vapaaehtoisen piti osallistua laskentaan.

– Pientä vaille oli, ettei onnistunut, sanoo Pohjois-Hämeen riistasuunnittelija Otto Hölli.

Lauantaina lumisade jatkui osassa laskenta-aluetta niin pitkään, että laskentaa ei voitu aloittaa.

– Tarvitaan riittävästi aikaa sateen loppumisesta, että ilvespentueet lähtevät liikkeelle ja jälkiä on löydettävissä, Hölli sanoo.

Laskennan onnistumiseksi tarvitaan vähintään yksi sateeton vuorokausi.

Ennen viime viikonloppua talvi on ollut niin niukkaluminen, että laskentaan ei ole aiemminkaan päästy.

Ilveksen kiima painaa päälle

Höllin mukaan käytännössä jäljellä on enää kaksi mahdollista viikonloppua laskennan toteuttamiseksi.

– Ilveksen kiima alkaa helmikuun puolenvälin jälkeen ja pentueet hajoavat, Hölli sanoo.

Lisäksi pennut kasvavat niin suuriksi, että niiden erottaminen aikuisesta käy vaikeaksi.

Laskenta tehdään yhdessä vuorokaudessa

Laskenta tehdään yhden vuorokauden aikana. Silloin saadaan varmuus siitä, että pentuetta ei lasketa useaan kertaan.

Laskentamenetelmä tarkentaa varsinaista suurpetokantojen arviointimenetelmää, joka perustuu suurpetoyhdyshenkilöiden kirjaamiin havaintoihin. Sitä ei ole tarkoitus toistaa vuosittain.

Pirkanmaalla on arviolta 160–175 ilvestä.

Saukko on jo levinnyt sisävesiltä rannikoille, havainnot puuttuvat vain ulkosaaristosta. Saukon kannan kasvu on rauhoituksen ainsiota.

– Varmaan suurimmalle osalle on mukavaa saukkoa nähdä, mutta kalanviljelijät eivät siitä tykkää. Saukko aiheuttaa merkittäviä vahinkoja kalanviljeylaitoksille, ja vahinkoyksilöille on mahdollista hakea poikkeuslupaa, sanoo riistasuunnittelija Olli Kursula Keski-Suomen riistanhoitopiiristä.

Seisova vesi ei saukolle kelpaa, vaan elinympäristössä täytyy veden virratai.Liikkeelle saukot lähtevät illan pimetessä, ja päivät ne yleensä nukkuvat maakolossa.

– Saukkoa voi nähdä paikoissa, joissa virtaava vesi pysyy sulana läpi talven, joskus myös päiväsaikaan nyt kun kanta on runsastunut, Kursula kertoo.

– Saukko on yksineläjä. Urokset ovat täysin yksin, naaraat saattavat liikkua edellisvuotisten poikasten kanssa, hän jatkaa.

Kiima-aika Suomen saukoilla on kevättalvesta, ja lisääntyminen on harvaa.

– Poikaset tarvitsevat emoa yli vuoden, ja poikasia on verraten vähän. Pari poikasta joka toinen vuosi on normaali tahti, Kursula toteaa.

Saukko saattaa viihtyä pitkään samalla alueella, jos kalaa ja sammakoita riittää. Jos ei, eläin voi vaeltaa pitkiäkin matkoja parempien apajien toivossa.

Metsähallitus on tehnyt yhteistyösopimukset Martinselkosen Matkailun, Wild Brown Bear Oy:n, Boreal Wildlife Centre Oy:n ja Wildlife Safaris Finland Oy:n kanssa.

Metsähallitus on itärajalla suuri maanomistaja Kainuussa. Pitkäaikaiset sopimukset mahdollistavat yritysten toiminnan kehittämisen, sanoo Kuikan kämpän isäntä Lassi Rautiainen.

– Pitkäaikaiset vuokrasopimukset valavat uskoa tulevaisuuteen. Ulkomaiset asiakkaat varaavat matkoja 1 – 2 vuotta etukäteen. Wildlife-matkailu houkuttelee Suomeen noin 6 000 matkailijaa, joista yli puolet tulee Kainuuseen. Luvussa on mukana myös lintumatkailu, Rautiainen summaa.

– Petokuvaus sopii hyvin Metsähallituksen monikäyttömetsiin, missä on mahdollista sovittaa yhteen erilaisia toimintoja. Luonnonsuojelualueille kuvauskojuja ei voida sijoittaa, kertoo Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun aluejohtaja Arto Tolonen.

Suomussalmella sopimusalue on poronhoitoalueella, mutta toiminnasta on sovittu Paliskuntain yhdistyksen kanssa. Sopimusten valmistelussa on kuultu myös Kainuun rajavartiostoa.

Kotkan Maretariumissa voi nyt tutustua erikoiseen kalayksilöön.

Viime lauantaina Ahvenkoskenlahdella kalastajan verkkoon tarttui nimittäin made, joka eroaa väritykseltään selvästi lajitovereistaan.

Kala on osin valkoinen, osin keltainen, mutta sillä on kupeissaan myös hiukan tummaa pigmenttiä. Made on väritykseltään yleensä tummanruskean kirjava.

Väriviallisen ei olisi pitänyt selvitä näin pitkään

Maretariumin akvaristi Petri Päivärinta sanoo, että made ei ole ainakaan kokonaan albiino. Mustien laikkujen lisäksi kalan silmät ovat hyvinkin tummat.

Matikan strategiset mitat ovat yksi kilo painoa ja pituutta noin 60 senttiä.

– Sen tarkemmin emme ole mitanneet, emme ole kiusanneet kalaa enempää. Väritys on kuitenkin sellainen, että sen olisi pitänyt mennä hauen suihin jo monta kertaa, Päivärinta toteaa.

Poikkeavan väriset yksilöt eivät kestä yleensä pitkään, mutta Pyhtään "väriviallisen" yksilön iäksi Päivärinta arvioi 6-7 vuotta. Kala pidetään karanteenialtaassa ainakin viikon ajan, jotta loiset ja mahdolliset taudit saadaan yksilöstä pois.

Kutuaika käynnissä

Mateen kutuaika on parhaillaan käynnissä. Vaaleankeltainen yksilö on koiras, mutta kudun onnistuminen Maretariumin altaissa ja niissä olevilla yksilöillä on epävarmaa.

Värityksensä puolesta launtaina pyydystetty made on erikoisimpia Maretariumin historiassa. Muitakin harvinaisuuksia on saatu, muistelee Petri Päivärinta.

– Kohtalaisen harvinainen on esimerkiksi venäjänsampi sekä merinahkiainen, joka myös saatiin Ahvenkoskenlahdelta, Päivärinta sanoo.

Mistä mateen erikoinen väritys sitten johtuu?

Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta sanoo, että erikoinen väri johtuu soluvirheestä. Kalan värisoluista puuttuvat tummaa pigmenttiä tuottavat väriaineet.

Professori kertoo törmänneensä valkoisiin yksilöihin muiden kalalajien kohdalla, mutta ei mateiden.

Osalla lajeista väritys myös muuttuu, mutta Maretariumissa olevan yksilön hän arvioi olleen aina tietyn värinen.

Suomen riistakeskus päivittää sudenhoitosuunnitelman tämän vuoden aikana. Muutokset hoitosuunnitelmaan tehdään susialueella asuville ja sidosryhmille tarkoitetun kyselytutkimuksen tulosten perusteella.

Parikkalan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Ilkka Tiainen toivoo, että hoitosuunnitelman muutosten myötä häirikkösusien kaatolupien hankkimisesta tehtäisi helpompaa ja nopeampaa.

- Jos susi on uhaksi tai pyörii toistuvasti jossain asutuksessa, näihin tulisi pystyä reagoimaan nopeasti. Tällä hetkellä tämä järjestelmä on älyttömän jäykkä.

- Yleensä se on niin pitkässä juoksussa, että ennen kuin virkakoneisto pyörähtää niin pitkälle, että saadaan kaatolupa, se susi onkin jo jossakin muualla, kertoo Etelä-Saimaan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Harri Kälviäinen.

Susitilanne vaihtelee Kaakkois-Suomessa

Ilkka Tiaisen mukaan Venäjän rajan läheisyyden vuoksi susitilanne vaihtelee suuresti Etelä-Karjalan alueella. Tiainen muistuttaakin, että vaihtelevuus tulisi pitää mielessä hoitosuunnitelmaa uudistaessa.

- Tilannehan pystyy aina muuttumaan hyvinkin nopeasti johtuen itärajasta. Voi olla, että tänään meillä ei ole susia ollenkaan ja huomenna kaksi- tai kolmekymmentä. Tähän on minun mielestä varauduttava.

Kaakkois-Suomesta puuttuu laajat yhtenäiset korpialueet. Lisäksi jokseenkin tiheään asutut alueet aiheuttavat ongelmia laaja elinalueisille susille. Tiaisen mukaan nopeasti paikkaansa vaihtaviin susiin tulisi varautua lyhentämällä kaatolupien käsittelyaikaa.

- Pieni pelivara näissä hoitosuunnitelmissa olisi hyvä olla. Ennen kuin susista alkaa tulemaan toistuvaa ongelmaa, niihin pitäisi pystyä reagoimaan nopeasti. Kovinkaan monta susilaumaa ei pystyisi olemaan Kaakkois-Suomen alueella.

Jutun kirjoittaja Jani Koivistolainen on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalan toimituksessa.