Äärimmäisen uhanalaisen Perämeren marunan siirtoistutukset ovat onnistuneet. Tähän saakka sitä on tavattu vain yhdeltä saarelta Perämeren kansallispuistossa.

Tänä kesänä kasvi on kuitenkin saatu kukkimaan myös kahdella muulla saarella ja kasvin tulevaisuus näyttää hivenen turvatummalta.

– Perämeren maruna on pujoa muistuttava kukkiva ruohokasvi, joka on kehittynyt karuissa oloissa omaksi lajikseen eikä sitä tavata mistään muualta, kertoo vastaava suojelubiologi Marko Sievänen Metsähallituksen luontopalveluista.

Taimet kasvatettiin yliopiston suojissa

Uudet kaksi kasvustoa sijaitsevat eri saarilla, joista toinen kuuluu Perämeren kansallispuistoon ja toinen Natura suojeluohjelmaan.

Työ äärimmäisen uhanalaisen kasvin elvyttämiseksi alkoi parisen vuotta sitten osana EU-rahoitteista Escape-life -hanketta. Siihen liittyy myös Oulun seudulla esiintyvän Rönsysorsimon istuttaminen uusille kasvupaikoille.

Perämeren marunan osalta työ alkoi siementen keräämisellä. Ne kasvatettiin taimiksi Oulun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla.

– Vuosi sitten toimme saariin 50 tainta, joista nyt elokuussa tehdyssä seurannassa selvisi, että peräti 45 niistä oli hengissä ja lähes kaikki olivat kukkineet, toteaa Marko Sievänen.

Perämeren marunasta on olemassa erilaisia risteymiä, mutta täysin puhtaana sitä kasvaa vain kansallispuistossa.

Kansallispuiston kävijät ohjataan muualle

Perämeren kansallispuistoon kuuluu noin 30 matalaa saarta ja luotoa. Ne ovat maankohoamisen muovaamia paikkoja, joiden kasvusto vaihtelee rantaniityistä kiviluotoihin.

Saaristopuiston matkailijamäärät ovat alkaneet hiljalleen kasvaa, ensi kesäksi suunnitteilla on jo taksivenekyytejä puiston alueelle. Kuluvana kesänä puistossa on käynyt 6000 vierailijaa.

– Me pohditaan tarkkaan, mitä herkkä luonto kestää eikä matkailijoita ohjata kaikkein herkimmille paikoille. Kävijöiden aiheuttamaa kulutusta ja rasitusta seurataan koko ajan ja siihen puututaan herkästi, luonnehtii Sievänen.

Omenalähetti on nyt liikkeellä pääasiassa lastipyörällä toista vuotta. Kerätyt omenat jaetaan kansalaistoiminnankeskus Mataran kautta halukkaille.

Jokasyksyiseen tapaan toisilla on omenoita liiaksi, toiset taas ottaisivat niitä mielellään vastaan. Kotimaisella omenalla on huikea hukkaprosentti - arviolta jopa puolet kotipuutarhojen omenoista päätyy suoraan kompostiin joka syksy.

Jos omenapuut tuottavat satoa yli oman tarpeen, Japa ry pyytää ilmoittamaan siitä Omenalähetille joko netin kautta tai puhelimitse numeroon 045 320 6540. Omenalähetti noutaa ylimääräiset omenat pääasiassa lastipyörällä Kansalaistoiminnankeskus Mataraan.

Omenoiden tarvitsijat voivat ottaa yhteyttä myös Omenalähettiin. Tärkeää on perustella miksi juuri sinä tarvitset omenoita. Omenalähetti tarjoaa omenoita eniten tarvitseville ja ne voi noutaa omenat sen jälkeen Mataralta.

Tempauksen päätarkoitus on saada tarpeettomat omenat hyötykäyttöön. Samalla jaetaan hyvää mieltä. Kotipuutarhojen omenat ovat kelpoa lähiruokaa: terveellistä, ekologista ja lähellä kasvanutta.

Omenalähetti kiertää Jyväskylässä syyskuussa tarpeen ja resurssien mukaan. Japa ry kehottaa lähetin lisäksi tarjoamaan ylimääräisiä omenoita myös ystäville ja tuttaville tai viemään työkavereille. Facebookista löytyy myös lähiruokaryhmiä,  joissa voi tarjota ylimääräisiä omenoita.

Kun ei ollut kokemusta, ilvekset jäljet sotkettiin helposti vaikka ajokoiran jälkiin. Vielä 30 vuotta sitten ilvestä jahdattiin Kanta-Hämeessäkin vanhalla menetelmällä, hiihtämällä isoja alueita jälkiä etsien.

Ne tarkastusmatkat saattoivat kestää tunteja.

– Ennen tuli monta erehdystä, kun jonkun koiran jälkiä tutkittiin tunti tai kaksi, naurahtaa kokenut ilveksen metsästäjä Heikki Paavola muistellessaan Suomen runsaslukuisimman suurpedon metsästyksen alkuaikoja.

Vuodet ovat kuitenkin opettaneet Hämeenlinnan Kalvolan metsästysseuraan ja naapuriseuroihinkin kuuluvia.

– Nyt elinpiirit ovat tiedossa, ja tiedetään mistä ilvestä kannattaa lähteä etsimään. Kalvolassa on suuria vanhoja louhimoita ja kalliorotkoja, joissa ne ovat, tietää Jukka Viitaniemi.

Ilvesten metsästäjät varovat yhä julkisuutta

Suomessa lasketaan elävän noin 2 500 ilvestä. Määrä on vuodessa pudonnut noin 10 prosentilla. Onko syynä metsästys vai joku muu, se selviää muutaman vuoden kuluttua. Kannan kasvu vaikuttaisi kuitenkin pysähtyneen.

Vuonna 2015 metsästettiin lähes 500 ilvestä. Viitaniemen mukaan kanta kestää metsästyksen.

– Meillä on vahva ilveskanta, joka on metsästämällä pidetty terveenä. Kun kantaa säädellään, ilvekselle riittää myös ravinnoksi kaurista, valkohäntäpeuraa ja jänistä, Viitaniemi vakuuttaa.

Vielä 30 vuotta sitten ilveksen metsästäminen oli todella kuuma peruna. Hämeessä ilvesjahtiin menevät saivat kuulla kunniansa, kun lähtevät tappamaan vaakunaeläintään sukupuuttoon.

– Keskustelu oli kuumaa 1980-luvun puolessa välissä, se muistutti tämän päivän susikeskustelua, Viitaniemi sanoo.

Yhä edelleen metsästäjät kuulevat vihapuhetta. Siksi he ovat tarkkoja, etteivät mainitse toisia metsästäjiä nimeltä. Valokuviakin kaadoista vilautetaan, mutta ei anneta median käyttöön.

Jukka Viitaniemi katsoo ilveksen metsästämisen olevan ”uusiutuvien luonnonvarojen korjaamista ja talteenottoa”.

Ilveksen metsästäminen sitoo väkeä

Viidenkymmenen vuoden aikana Kalvolassa on saatu saaliksi noin 50 ilvestä. Kalvolassa on ilvesmaita noin 200 neliökilometriä.

Seudulla on kahdeksan metsästysseuraa ja seuruetta, jotka ovat muodostaneet yhteiselimen ilvestä metsästämään.

Ilvestä ei sulan maan aikoina kannata jäljittää. Heti kun lumi laskeutuu maahan, alkavat metsästäjät tutkailla omia metsästysmaitaan. 

Ilvestä metsästetään joulu-helmikuussa.

– Kun lumijäljet löytyvät, tiedetään millaista ilvestä metsästetään, Viitaniemi kertoo.

Yksinäistä ilvestä jahdataan, mutta emoa ja sen pentuja ei. Ne ovat rauhoitettuja. Ilveksen reviiri voi olla kooltaan sadasta tuhanteen neliökilometriin.

Paavola muistelee erästäkin metsästysreissua, joka tehtiin Kalvolan Kotkajärven itäpuolelle.

– Siellä oli meillä rinki, koska tiedettiin, että alueella on useampia ilveksiä.

– Sattui niin, että ajosta tuli lopulta omalle kohdalle ilvesemo ja kolme pentua sen perässä. Vain 10 metrin päähän. Se oli upea näky.

Emo murahti pennuille, jotka lähtivät heti pakosalle. Emo tuli itse viimeisenä perässä.

Metsästäjät kokoontuvat lopulta sen seuran alueelle, jossa jälkiä on havaittu. Miehiä on jahdissa tavallisesti 15-25. Väkeä tarvitaan pakoteitä tukkimaan, sillä ilves on ovela ja nopea eläin.

– Metsästyksen johtaja arvioi missä ilves liikkuu ja sijoittaa passimiehet ratkaiseviin paikkoihin, kertoo Heikki Paavola. Hän on kerännyt muistiin kaikki Kalvolan seudun ilveskaadot.

Ajomies joutuu koville kissajahdissa

Kun rinki on valmis ja ilveksen tiedetään olevan sen keskellä, laittaa metsästyksen johtaja jalkamiehen tai koiran ilveksen perään ja ajo alkaa.

– Ennen ei ollut koiria. Nyt on muutamille paikkakunnille tullut ilveksiä ajavia koiria, kertoo Jukka Viitaniemi. Koira ja kännykät ovat helpottaneet jahtia paljon.

Mikä tahansa metsästyskoira ei sovi ilvesjahtiin. Esimerkiksi ajokoira kavahtaa ilveksiä.

Nyt Kalvolan ilvesmetsästäjät osaavat jo kokemuksesta arvioida, mikä on kissaeläimen reittivalinta, ja minne kannattaa asettua passiin.

Ilves hyödyntää kulkiessaan tiheikköjä. Kauriin, peuran ja jänisten polut ja elinpiirit ovat ilvekselle tuttuja.

– Ilves hakeutuu niihin. Metsäjärvien rantapajukoissa on jäniksiä ja sieltä ilveksen jäljetkin löytyvät jossakin vaiheessa talvea, Viitaniemi tietää.

– Se on haastava metsästettävä. Silloin kun ilves huomaa, että joko koira tai jäljittäjä on perässä, niin silloin kuljetaan vaikeita paikkoja pitkin, Heikki Paavola painottaa.

Jos on lunta, niin ilves valitsee lumisimmat paikat, jotta takaa-ajaja varmasti kokee jahdin vaikeaksi.

Helsingissä yliopistollisessa pieneläinsairaalassa nukutetaan päivittäin 10–15 eläintä. Lisäksi tätä useampi rauhoitetaan pienempiä toimenpiteitä ja diagnosointia varten.

Omistajia hermostuttaa usein erityisesti nukuttaminen. Täysin turhaa se ei ole.

Omistajien on hyvä tiedostaa, että lemmikin nukuttamiseen liittyy eriasteisia riskejä, toteaa anestesiologian jatkokoulutettava eläinlääkäri Kati Salla yliopistollisesta pieneläinsairaalasta.

– Näistä riskeistä omistajan on hyvä keskustella hoitavan eläinlääkärin kanssa, koska riskit ovat yksilöstä ja suoritettavasta toimenpiteestä riippuvaisia.

Sairaalla ja ylipainoisella eläimellä suurempi riski

Rauhoitukseen ja nukuttamiseen käytettävien lääkkeiden sivuvaikutuksia ovat esimerkiksi muutokset sydän- ja verenkiertoelimistön sekä hengityselinten toiminnassa. Lisäksi muun muassa ruumiinlämmönlasku, oksentelu, pahoinvointi tai mahanesteen nouseminen ruokatorveen on mahdollista.

Lääkärin tehtävänä on huolehtia, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin.

– Sivuvaikutusten minimoimiseksi hyvään eläinlääkintätapaan kuuluu peruselintoimintojen valvonta ja turvaaminen rauhoituksen tai nukutuksen aikana ja sen jälkeen, Salla sanoo.

Riskit ovat yksilöllisiä ja niihin vaikuttavat esimerkiksi laji, rotu, ikä, koko, sairaudet ja lääkitykset sekä suunniteltu toimenpide. Myös esimerkiksi ylipaino lisää riskejä komplikaatioihin.

– Eläimen yleinen terveydentila vaikuttaa sivu- ja haittavaikutusten riskiin selkeästi siten, että vakavasti sairailla eläimillä on suurempi riski komplikaatioihin, Salla sanoo.

Omistajan on tärkeää noudattaa eläinlääkärin etukäteen antamia esimerkiksi ruokintaan ja liikuntaan liittyviä ohjeita sekä kertoa, mikäli lemmikin yleisvointi on muuttunut.

Nukuttaminen vai rauhoittaminen?

Lemmikkejä joudutaan rauhoittamaan ja nukuttamaan esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ja sairauksien diagnosoinnin ajaksi. Tuolloin eläimen keskushermoston tilaa säädellään lääkkeillä.

– Rauhoituksen tarkoituksena on vähentää eläimen stressiä ja saada se välinpitämättömäksi vierasta ympäristöä kohtaan, jolloin pienet kivuttomat toimenpiteet tai eräät diagnostiset tutkimukset ovat mahdollisia, yliopistollisen pieneläinsairaalan Kati Salla toteaa.

Hän kertoo, että rauhoitettu eläin pystyy reagoimaan ärsykkeisiin sekä tuntemaan kipua. Tämän vuoksi muun muassa suuria leikkauksia ei pystytä tekemään ilman eläimen nukuttamista.

– Kivuliaita ja kirurgisia toimenpiteitä varten eläin nukutetaan. Nukutuksen tavoitteena on mahdollistaa palautuva lääkeainein aikaansaatu kooman kaltainen tila, jossa toteutuu tiedottomuus, liikkumattomuus, lihasrentous ja erityisesti kivuttomuus, Salla sanoo.

Kati Sallan lisäksi juttuun on haastateltu anestesiologian ja tehohoidon apulaisosastonhoitaja Kati Paanasta yliopistollisesta pieneläinsairaalasta.

Soitinrakentaja Juha Ruokangas on käyttänyt kitarabisneksessään loimukoivua jo vuosia. Nyt kauniin puumateriaalin perään kysellään soitinmarkkinoilla ulkomaita myöten.

Ensimmäiset kloonatut loimukoivut iskettiin torstaina maahan Hämeenlinnassa Harvialan kartanon puutarhassa. Harvinaisen, lainekuvioisen loimukoivun haaliminen metsästä on vaikeaa, sanoo Ruokangas.

– Joudun tekemään hirveän työn, että me löydämme puuta edes itsellemme riittävästi. Olemme luoneet mainetta maailmalle, että tällainen materiaali on olemassa, ja nyt sitä haluavat muutkin. Sitä haluttaisiin ostaa minulta, mutta ei ole, mistä myydä. Infrastruktuuria ei ole: myyjä, ostaja ja puun kasvattaja eivät kohtaa toisiaan.

Taimityllilän taimitarha on tuottanut tänä vuonna toista tuhatta loimukoivun tainta, joista muutama sata istutetaan tänä vuonna ympäri Suomea.

– Suurilta osin puu tulee käsityöläistoiminnan tarkoituksiin. Suurin osa arvokkaasta puuaineksesta menee suoraan ulkomaille jalostukseen, sanoo Taimityllilän Jari Mäntynen.

"Ei koivua voi sähkökitaroissa käyttää"

Taimin päivänä istutetut taimet kasvavat Ruokankaan pajan pihassa seuraavat vuosikymmenet. Ruokangas itse tuumaa kenties näkevänsä päivän, kun puut päätyvät kitaran malliin.

Ele on kuitenkin enemmän symbolinen.

– Tarkoitus on jakaa tietoa suomalaisesta arvopuusta. Aina puhutaan, että Suomi elää metsästä. Sillä voisi olla vielä suurempi kansantaloudellinen merkitys, kuin sillä nyt on.

Ruokangas tuottaa toista sataa kitaraa vuosittain ja lähes 80 prosenttia menee vientiin. Ruokankaan koivukitaroita saattaa nähdä lavoilla esimerkiksi Uriah Heepin, Twisted Sisterin tai kotimaisen Eppu Normaalin käsissä.

–  Suomessa ajateltiin silloin, kun aloitin, ettei koivua voi sähkökitaroissa käyttää. Pitää olla vaahteraa, Amerikasta! Koettiin, että koivua laitetaan, koska vaahteraan ei ole varaa. Itsetuntokysymyshän se on. Ensin kaikki haluavat olla amerikkalaisia, sitten ollaan kaikki amerikkalaisia ja tajutaan, että onhan meillä aika makeita juttuja täällä Suomessakin.

Ensimmäisen kerran Ruokankaan koivukitarat noteerattiin vuonna 2004 alan kansainvälisessä aikakauslehdessä. Sittemmin koivusta on tullut kitaramateriaalin aatelia.

– Loimukoivua ei juuri ole: vähän Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä. Suomi on visakoivun viljelyn suhteen edelläkävijä, ja sekin on saavutettu kovalla työllä, sanoo Ruokangas.

Vesirutto on ahkera leviämään. Jos vesirutosta pienikin osa lähtee ajelehtimaan virtaavan veden mukana, kasvi pystyy leviämään uuteen paikkaan.

Turun kaupungin ympäristönsuojelun mukaan tehokasta hävittämiskeinoa vesirutolle ei toistaiseksi tunneta.

– Koska kyseessä on vesikasvi, sen poistaminen on hankalaa. Kasvia on vaikea kiskoa irti niin, että siitä ei lähtisi yhtään palasta, havainnollistaa ympäristönsuojelun suunnittelija Liisa Vainio.

– Yritämme nyt miettiä, miten saisimme vesiruton pois ja kuriin, kun sitä on vasta vähän.

Kakskerrasta löytynyt laji on ilmeisesti kanadanvesirutto. Liisa Vainion mukaan vesiruttolajit muuttavat vesistöjen ravinnekiertoa ja vaikuttavat myös veden laatuun. Massakasvustot haittaavat veneilyä, kalastusta ja muuta virkistyskäyttöä.

– Mitä aikaisemmin esiintymää lähdetään poistamaan, sitä helpommaksi ja halvemmaksi se tulee.

Mekaaninen tai kemiallinen poisto

Vieraslajikasvien torjuntaan on mekaanisia ja kemiallisia keinoja. Mekaaninen poisto on käytännössä kitkemistä, niittämistä ja juurien kaivamista ylös.

– Turussa emme mieluusti käytä kemiallisia aineita, kuten glyfosaattia. Jättipalsameihin olemme ruiskuttaneet etikkaa. Se on osoittautunut ympäristöystävälliseksi, halvaksi ja tehokkaaksi torjunta-aineeksi.

Esimerkiksi jättiputkien torjunnassa käytetään myös muovipeitteitä, jotta kasvit eivät saa valoa kasvaakseen.

Turku onnistunut kukistamaan jättiputkea

Jättipalsamin ja jättiputken kitkeminen on kaupungille säännöllistä työtä.

– Jättiputken osalta olemme saaneet hyviä kokemuksia. Meillä on toista sataa paikkaa, joissa olemme käyneet torjuntatöissä. Osasta paikkoja jättiputki on hävinnyt kokonaan tai kasvustot ovat pienentyneet merkittävästi, kiittelee Turun kaupungin vt. ympäristönsuojelujohtaja Olli-Pekka Mäki.

Mäen mukaan kaupunki pyrkii aktiivisesti tiedottamaan vieraslajeista ja vastaamaan niitä koskeviin kysymyksiin.

Vuoden 2016 hortonomiksi valittu, Turun kiinteistölaitoksen ylläpitopäällikkö Mari Helin korostaa, että vieraslajikasvit ovat väärässä paikassa vakavia uhkia.

– Vieraslajien kanssa on oltava tarkkana. Ne ovat aggressiivisia kasveja.

Esimerkiksi kanadanpiiskua ja isotuomipihlajaa löytyy paljon yksityisiltä pihoilta.

– Kaupungin osalta pidämme huolta siitä, että esimerkiksi puistoihin ei laiteta rakennus- tai suunnitteluvaiheessa vieraslajikasveja, Helin sanoo.

"Tietoa muttei tietoisuutta"

Ympäristönsuojelun suunnittelija Liisa Vainio kokee, että kaupungin on hyvä lisätä tiedottamista vieraslajeista. Vainio sysää vastuuta myös kasveja myyville tahoille.

– Haitallisesti leviäviä kasveja voisi poistaa valikoimista tai kertoa asiakkaille selkeämmin haitallisuudesta. Törmään usein siihen, että ihmiset saattavat tunnistaa kasvin vieraslajiksi, mutta he eivät ymmärrä tai välitä, miten vieraslaji vaikuttaa. Tietoa on, mutta tietoisuus puuttuu.

Asiantuntijan omaa sydäntä vihloo eniten lupiini.

– Sen leviämisestä on puhuttu niin paljon. Lupiinia tosin on jo niin runsaasti, että sen kitkeminen tuntuu jopa toivottomalta, Liisa Vainio toteaa.

Metsästäjien tekemien laskentojen mukaan metsäkanalintuja on heikosti tänä vuonna. Suomen riistakeskus kehottaa malttia kanalintujahtiin heikon lintutilanteen vuoksi.

– Voisiko sitä liipasinahneudeksi sanoa, mutta että ensimmäiseen risaukseen ei ammuttaisi, vaan odotetaan hetki silläkin uhalla, että toista risausta ei kuulu ja tilanne meni ohi, toteaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Pekka Helle.

Helle uskoo, että kokenut metsästäjä havainnoi nopeasti onko edessä poikue vai yksittäinen lintu.

– Tietysti jos poikue sattuu kohdalle niin pian metsästäjä tekee arvion mitkä ovat nuoria lintuja, opastaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Pekka Helle.

Vanhat kukot rauhaan

Suomen riistakeskus suosittelee kohdistamaan pyyntiä nuoriin eli saman vuoden poikaslintuihin. Nuorten lintujen mahdollisuudet selvitä hengissä seuraavaan kevääseen ovat heikommat kuin aikuisten.

Aikuiset linnut edustavat lintukannan tuottavinta osaa, jota tulisi verottaa säästeliäästi. Esimerkiksi teerien soidinsoilla vanhojen kukkojen säästäminen on tärkeää.

Nuoren teeren valikointi saaliiksi onnistuu, kun pyynnissä on malttia. Myös muissa pyyntimuodoissa saaliin valikointi on mahdollista.

Myyräkannat vaikuttivat romahdukseen

Metsäkanalintujen lisääntymistä ovat haitanneet kesän runsassateiset ja viileät säät. Lisäksi myyräkannat romahtivat viime talvena laajoilla alueilla, minkä vuoksi pienpedot joutuivat turvautumaan korvaavaan ravintoon kuten metsäkanalintujen muniin ja poikasiin.

Alamäkeä vauhditti vielä keskimääräistä suurempi aikuisten lintujen kuolevuus.

– Paikoittain viime talvena oli vähän lunta ja kovia pakkasia. Sekin on vauhdittanut lintujen kuolleisuutta, Pekka Helle sanoo.

Metsäkanalintukannat vaihtelevat luontaisesti voimakkaasti. Nyt ollaan kantojen vaihtelussa aallonpohjassa.

Lähivuosien aikana kantojen odotetaan lähtevän taas nousuun. Heikkoina lintuvuosina metsästystä on rajoitettu metsästysaikaa lyhentämällä. Tänä vuonna rajoituksia tehtiin laajasti.

Metsästysaikoihin isoja muutoksia

Kuluvan metsästysvuoden aikana riekko on rauhoitettu Suomen kolmea pohjoisinta kuntaa lukuun ottamatta.  Metsästysajan lyhennyksiä on tehty laajalla alueella lajikohtaisesti. Lyhennetty metsästysaika päättyy 10. lokakuuta.

Metsästäjien on syytä tarkistaa metsästysalueensa metsästysajat ennen metsälle lähtöä.

Kanalintujen metsästys on Suomessa suosittua. Pyynnissä käy vuosittain yli 100 000 metsästäjää.

Metsästysseurat rajoittavat myös kanalintujen metsästystä lintutilanteen mukaan. Huolimatta metsästäjien vapaaehtoisesta metsästyksen säätelystä, metsästysajan rajoittaminen on nähty tarpeelliseksi.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Isojoen Lohiluomalla urakoi kahden päivän ajan innostunut talkooporukka. Peratun puronuoman pohjalle asetellaan ja juntataan mäntypöllejä ristiin rastiin.

– Kyllähän tämä vähän majavan hommalta vaikuttaa, mutta mielenkiintoista on nähdä, mistä tässä on kysymys. Täällä paikan päällä saa ymmärrystä, että mitä tässä oikein tapahtuu ja kyllä tuo hiekka lähtee liikkeelle komiasti, kun puita pannaan tuonne pohjalle, toteaa Matti Saarikoski.

Saarikoski on tullut mukaan puronkunnostustalkoisiin metsänomistajana. Ainakin monimuotoisuus lisääntyy, se on ihan selvä, sanoo Saarikoski.

Talkootapahtuman on järjestänyt Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri. Taimenten elinympäristöä kunnostetaan kiveämällä suojapaikkoja, kunnostamalla taimenten kutupaikkoja ja monipuolistamalla perattua uomaa puusuisteilla ja muilla "pehmeän teknologian menetelmillä".

350 metrin urakka

Luonnonvaraisen ja alkueräisen Isojoen meritaimenen elinympäristön kunnostaminen on osa laajaa valtakunnallista FRESHABIT Life -hankketta. Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin aluesihteerin Teemu Tuovisen mukaan kunnostustyöstä vain pieni osa tehdään talkootyönä.

– Pitkiä osuuksia tehdään ihan "miestyönä". Tässä hankkeessa talkoiden yksi tärkeä merkitys on siinä, että tuodaan asiaa kansalaisten tietoisuuteen ja samalla hankkeet saavat julkisuutta, selvittää Tuovinen.

Vuolas Lohiluoma saa alkunsa Lauhanvuoren kansallispuiston isoilta lähteiltä. 60-luvulla perattu puronuoma on kaukana luonnontilaisesta. Se on tikkusuora ja sen pohjalle on kertynyt paljon hiekkaa.

Tuovinen sanoo, että kunnostamisessa ei ole kysymys varsinaisesta ennallistamisesta, mutta puron pohjalle asetettavien puiden ansiosta perattuja uomia pystytään palauttamaan vähän lähemmäs alkuperäisiä.

– Kaloille saadaan suojapaikkoja ja hyviä lisääntymispaikkoja.

Lohiluomalla paiskitaan töitä rivakasti. Tavoitteena on kunnostaa talkoilla puroa 350 metrin matkalta.

Talkootyö kiinnostaa

Talkootyön merkitys ympäristönsuojelussa on viime aikoina korostunut. Suomen luonnonsuojeluliitto on muistuttanut talkootyön perinteestä ja suositellut jäsenjärjestöilleen yhteistyötä esimerkiksi, koulujen, kyläyhdistysten, kalastajien ja metsästäjien kanssa.

– Suomessa on nykyisin aika paljon sellaisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä talkootyötä, toteaa erityisasiantuntija Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Talkootyötä voidaan tehdä esimerkiksi perinnemaisemien hoidossa, vesiensuojelu- ja kunnostushankkeissa ja elinympäristöjen ennallistamisessa.

Taustalla on huoli luonnonsuojelun rahoituksen näivettymisestä. Veistolan mukaan esimerkiksi ennallistamisvelka on Suomessa merkittävä ja sen velan maksamisessa korostuu vapaaehtoistyö. Ympäristörahoituksen lisäksi myös työllisyyysrahoilla - tai niiden puuttumisella - on merkitystä suojeluhankkeissa.

– Meillä olisi mahdollisuus työllistää pitkäaikaistyöttömiä, mutta työllisyyshankkeet ovat nekin tyssänneet valtion rahojen loppumiseen, harmittelee Veistola.

Maapallolla erämaa-alueet ovat viimeisten 25 vuoden aikana supistuneet kymmenesosalla, kertoo kansainvälisen tutkijaryhmän raportti.

Maapallolla on tällä hetkellä 30,1 miljoonaa neliökilometriä erämaa-alueita. Ala on supistunut neljännesvuosisadassa 9,6 prosenttia eli 3,3 miljoonaa neliökilometriä. Tämä vastaa kymmenkertaisesti Suomen pinta-alaa.

Erämaa määritellään alueeksi, joka on " ekologisesti suurimmaksi osaksi koskematon" ja "pääasiassa vapaa ihmisen vaikutuksesta", joskin niillä voi asua alkuperäiskansojen edustajia.

Tutkijoiden mielestä erämaa-alueiden tuhoutuminen on katastrofi ja suunta on nopeasti saatava muuttumaan. Jos nykyinen tahti jatkuu, maapallon loputkin erämaat katoavat sadassa vuodessa.

Viime vuosikymmeninä suurin kato on tapahtunut Etelä-Amerikassa Amazonin alueella, jonka koskemattomasta luonnosta on tuhoutunut noin miljoona neliökilometriä. Toiseksi eniten tuhoa on tapahtunut Pohjois- ja Keski-Afrikassa.

Neljä elintärkeää perustetta

Erämaa-alueiden suojelu on tärkeää neljästä syystä, kertoo The Guardian -lehden haastattelema australialaisen Queenslandin yliopiston tutkija James Watson.

Ensimmäinen on biodiversiteetti, toisin sanoen eliölajien runsaus. Suuri osa maapallon kasvi- ja eläinlajeista tarvitsee koskematonta luontoa menestyäkseen ja näiden lajien menetys olisi tuhoisaa myös ihmiskunnalle

Toiseksi Watson mainitsee hiilidioksidin sitomisen. Ihmiskunta kamppailee ilmaston lämpenemisen kanssa, joka on seurausta hiilidioksidin vapautuksesta ilmakehään. Erämaiset metsäalueet sitovat itseensä paljon hiiltä, joka vapautuisi ilmastoon, jos metsä hävitetään.

Kolmas syy erämaiden säästämiselle ovat niiden asukkaat, jotka Watsonin mukaan usein ovat maapallon köyhimpiä ja joille erämaa tarjoaa elannon.

Viimeinen, neljäs peruste on se, että erämaat ovat eräänlainen vertailukohta, josta nähdään millainen maapallo olisi ilman ihmisen vaikutusta, Watson perustelee.

Huolta, mutta kaikki toivo ei ole mennyt

Erämaiden tuhoksi on koitunut lähinnä holtiton maankäyttö erityisesti maa- ja metsätalouteen. Tutkijoiden mukaan valtiot ovat pääasiassa jättäneet erämaa-alueet huomiotta, kun ne ovat laatineet ympäristöpolitiikkaansa.

Tutkijat pitävät erittäin tärkeänä, että kaikki erämaiset alueet - niiden koosta riippumatta - tutkittaisiin, jotta niitä voitaisiin suojella parhaalla mahdollisella tavalla. Jos näin ei tehdä, tulevaisuudessa ehkä tehtävät yritykset palauttaa luonnontila eivät tule onnistumaan.

Tutkijat löysivät joka tapauksessa tutkimuksessaan myönteisiäkin seikkoja. Yksi tärkeimmistä on, että jäljellä olevat erämaa-alueet ovat yhtenäisiä ja laajoja, eli yli 10 000 neliökilometrin kokoisia.

Lisäksi ihmisillä on käytössään keinoja tilanteen parantamiseen, jos siihen vain on poliittista halua.

Tutkimus on julkaistu Current Biology -tiedelehdessä.

Ruska-aika, sienestys- ja marjastussesonki täyttävät viikonloppuisin kansallispuistot ulkoilijoista ja vaeltajista. Eteläisessä Suomessa parkkipaikoilla on tungosta jo aamupäivästä. Lapissa puolestaan on alkamassa syksyn vilkkain vaellusaika.

Välillä kansallispuistojen luontokeskuksissa työskentelevät asiakasneuvojat yllättyvät tunturiin tai metsään suuntaavien retkeilijöiden kysymyksistä.

– Minulta on kysytty, ovatko nuotiopaikoilla suihkut ja onko koko kansallispuisto valaistu, kertoo asiakasneuvoja Heli Rekiranta Suomen luontokeskus Haltiasta, Espoon Nuuksiosta.

Työntekijöiltä on tiedusteltu, löytyvätkö metsästä asfaltoidut tiet.

– Kerran retkeilijäryhmä oli lähdössä useamman kilometrin taipaleelle mukanaan painavat rinkat ja suuret muovikassit täynnä ostoksia. Täytyi muistuttaa, että muovikasseja voi olla vähän vaivalloista kantaa keskellä metsää monta kilometriä.

Tunturiin tennareissa, metsään korkokengissä

Sää voi muuttua nopeasti varsinkin tunturissa tai suurilla vesialueilla. Retkeilijät eivät sitä aina muista.

– Tunturiin lähdetään heikoissa vetimissä, huonossa kelissä. Päällä saattaa olla vain tennarit ja farkut, ja sataa ensilumi, toteaa Tunturi-Lapin puistoalueen kenttäpäällikkö Inari Ylläsjärvi.

Sama on huomattu Espoossa.

– Joskus havaitsen, että ihmiset ovat painelemassa metsään korkokengissä ja silloin tulee vinkattua kenkien vaihtamisesta, Heli Rekiranta sanoo.

Urho Kekkosen kansallispuiston Saariselän palvelupisteen asiakasneuvoja Kirsti Maggan mukaan valtaosalla vaeltajista on hyvät varusteet. Välillä hän joutuu kuitenkin muistuttamaan Lapin mittasuhteista.

– Sähköpostitse tulee joskus kummallisia kysymyksiä. Ei ymmärretä suurta pinta-alaa ja pitkiä välimatkoja. Ulkomaalaiset kysyvät, onko kansallispuistossa kauppoja ja muita palveluita. Joillekin on epäselvää, että he ovat lähdössä erämaahan, jossa ei ole juuri mitään.

Karhuhavainnoksi riittää oksan risahdus

Kansallispuistojen työntekijät kertovat, että ihmiset ovat kiinnostuneita retkeilystä, mutta osa on vieraantunut luonnosta.

– Luonnontuntemus on niin heikoissa kantimissa, ettei valkovuokkoa tunnisteta, sanoo puistomestari Teemu Laine Metsähallituksesta.

Välillä Nuuksiossa retkeileviä haetaan helikopterilla metsästä, koska he ovat säikähtäneet karhua. 

– Ihmiset eivät tunnista eläimiä. Metsässä ei ole ollut mitään karhua muistuttavaa. Karhuksi luultu voi olla oikeasti jänis tai mikä tahansa oksien risahtelua aiheuttava, vaikka vain lintu.

Teemu Laine rohkaisee opettelemaan ja harjoittelemaan suunnistus- ja retkeilytaitoja, jotta luonnossa on varmempi olo.

– Innostan kaikkia lähtemään luontoon, vaikka oma luontosuhde olisikin hakusessa. Palkitsevinta työssäni on se, kun saan motivoitua ihmiset ulkoilemaan ja retkeilemään, asiakasneuvoja Heli Rekiranta lisää.

Kävelet kauppaan, ensin punnitaan rasia tai pullo, johon aiot ostoksesi tehdä, saat siihen etiketin, joka kestää muutaman pesun, joten punnitusta ei tarvitse tehdä jokaisella kauppareissulla. Keräät haluamasi ainekset, niiden paino mitataan ja pakkauksen paino vähennetään. Maksat sisällöstä.

Näin kauppa käy esimerkiksi pari vuotta toimineessa berliiniläisessä Original Unverpackt -kaupassa. Useilla paikkakunnilla eri puolilla Eurooppaa on perustettu päivittäistavarakauppoja, joissa tuotteet myydään ilman pakkauksia.

Syyskuun alkupäivinä on jonotettu Kööpenhaminassa avanneeseen LØS Marketiin. Esillä on ollut muun muassa se, että tanskalaiset tuottavat eniten yhdyskuntajätettä Euroopassa, lähes 760 kiloa vuodessa asukasta kohti. Suomalaisten lukema on 482 kiloa.

Suomessa muistissa on vielä, kuinka ekokauppa Ruohonjuurta kiellettiin myymästä pesuaineita asiakkaiden omiin astioihin. Mitä pakkauksettoman kaupan pitäisi huomioida Suomessa?

Ylitarkastaja Tuula Koimäki elintarviketurvallisuusvirasto Eviran elintarvikehygieniayksiköstä kertoo asian riippuvan myyntivalikoimasta:

– Itsepalvelumyynnissä voisi olla laaja valikoima eri elintarvikkeita. Toisten on oltava paremmin suojattuja kuin toisten. Myynnin pitäisi olla järjestetty niin, ettei aiheudu elintarviketurvallisuusriskiä, Koimäki listaa.

"Mietittävä ottimet ja myyntiastiat"

Pakkaamattomien elintarvikkeiden myyntiä säädellään maa- ja metsätalousministeriön huoneistoasetuksella. Pääsääntöisesti pakkaamattomien, helposti pilaantuvien elintarvikkeiden myyntiin tarvitaan myyjä. Poikkeuksia kuitenkin on, esimerkiksi kauppojen salaattibaarit, joista asiakkaat valitsevat itse haluamansa salaattitarpeet.

Huoneistoasetuksessa on kielletty pakkaamattomien liha- ja kalatuotteiden irtomyynti itsepalveluna. Ongelmaa ei synny, jos myyjä pakkaa tuotteet – vaikkapa asiakkaan tuomaan pakkaukseen.

– Irtomyynti edellyttää kauppiaalta myyntitavan huomioimista omavalvonnassa. On mietittävä ottimien ja myyntiastioiden valinta. Monen elintarvikkeen myynti irtona olisi mahdollista hygieeniseltä kannalta, Koimäki huomauttaa.

Siitä, onko pakkausmateriaalien oltava kaupan vai asiakkaan, ei hygieniasäädöksissä mainita.

Omaa pakettia käyttävälle pieni alennus

Esimerkiksi ekokauppa Ruohonjuuri tai irtomyynnistä tunnettu Punnitse ja säästä -ketju eivät suunnittele ryhtyvänsä täysin pakkauksettomiksi kaupoiksi.

– Toki pyrimme siihen, ettei ole esimerkiksi ylipakkaamista, Ruohonjuuren markkinointipäällikkö Johanna Koskinen kertoo.

Ruohonjuuressa omaan pussiin tuoretuotteita ostava saa pienen alennuksen. Erilaisia hygieniatuotteita voi ostaa ketjun kaupoista asiakkaan omaan astiaan. Pesuaineita ei edelleenkään voida myydä asiakkaan omaan purkkiin. Koskisen mukaan Ruohonjuuri odottaa turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin linjausta asiasta: Tukes puolestaan odottaa Euroopan laajuista tulkintaa pakkausmerkintäasetuksesta.

Myös Punnitse ja säästä -ketjun liikkeissä ostoksia on mahdollista tehdä omiin astioihin. Toimitusjohtaja Juuso Siro kertoo, ettei ketjun suunnitelmissa ole muuttua pakkauksettomaksi kaupaksi. Toimitusjohtaja arvioi, että ketjun valikoima irtomyynnissä on laaja verrattaessa muihin Pohjoismaihin.

Viileänä ja kosteana syyskuun aamuna koira löytää pihanurmella pienessä mykkyrässä makaavan siilin. Siili on ajankohtaan nähden hämmentävän pieni.

– 134 grammaa. Piikeistä päätellen se on keskikesän poikasia, mutta se on jäänyt pieneksi luultavasti siinä olevien keuhkomatojen takia, kertoo Siili-Seppo ja laittaa kylmettyneen siilimykkyrän lämpölampun alle.

Yleensä keskikesän poikaset painavat syyskuuhun mennessä 500-700 grammaa. Oulun korkeudella siilin pitäisi painaa ainakin 800 grammaa selvitäkseen talven yli.

Siili-Seppo eli oululainen Seppo Pörhö ja hänen Paula-vaimonsa ovat harrastaneet siilien hoitamista seitsemän vuotta. Tällä hetkellä hänen hoivissaan on jo kolme muuta siiltä. Tavoitteena on saada ne niin hyvään kuntoon, että ne pystyisivät horrostamaan talven joko luonnossa tai Sepon tai jonkun muun vapaaehtoisen hoitajan hoivissa.

– Näin pienellä siilillä, joka on löytynyt nurmikolta makaamasta, on korkeintaan kymmenen prosentin mahdollisuus selviytyä, Seppo arvioi.

Annamme siilitytölle nimeksi Sonja, Suomessa ja Oulussa juuri vierailleen Norjan kuningattaren mukaan.

Nestehukkainen ja keuhkomatoinen

Seppo syöttää Sonjaa ruiskulla. Siilin suusta löytyi toukka ja kaksi kärpästä, joita se ole pystynyt nielemään. Ulosteessa on runsaasti keuhkomatoja ja kaksi lähes sulamatonta kärpästä.

Oululainen yksityinen eläinlääkäri tutkii siilit ilmaiseksi. Sonja käytetään lääkärissä löytöpäivää seuraavana iltapäivänä. Siihen mennessä se on hyvässä ruokinnassa saanut peräti kolmekymmentä grammaa lisää painoa, ja on huomattavasti reipastunut.

– Lääkäri antoi keuhkomatojen häätökuurin, nesteytyspiikin ja antibiootteja siltä varalta, että kuolevat keuhkomadot aiheuttavat keuhkoputkentulehduksen tai keuhkokuumeen, Seppo kertoo.

Lääkekuuri alkaa purra ja jo seuraavana aamuna siili menee ruokakupille itse.

Siili tarvitsee ruokaa ja suojaa

Sonja on aluksi pipettiruokinnassa, mutta tarkoitus olisi kuitenkin mahdollisimman pian saada se syömään itse. Siilille ruuaksi sopii parhaiten kuiva ja märkä koiran- ja kissanruoka ja juomaksi vesi.

– Märkäruuissa kissanruuat on parempia ja kuivaruuista suosin pentukoiran ruokaa, jonka liotan ja turvotan vedessä.

Sonjan kaltaiset pienet siilit eivät enää mitenkään ehdi saavuttaa riittävää talvipainoa. Silloin Seppo tai joku muu vapaaehtoinen ottaa siilin horrostamaan luokseen. Sepon pihalla on muutama rakennettu, heinillä täytetty horrostamismökki, ja pihalta löytyy horrostamispaikkoja.

– Kukaan ei ole vielä varannut paikkaa, mutta kyllä niihin syksymmällä asukkaat tulee, Seppo naurahtaa.

Tervehtyneet ja tarpeeksi painoa keränneet siilit päästetään takaisin luontoon etsimään talvihorrospaikkaa.

Syksyllä siilit hakevat apua

Syksyllä siiliä näkee usein, sillä niillä on kiire saada tarpeeksi ravintoa selvitäkseen talvihorroksesta. Yhteydenottoja siilistä huolestuneilta kansalaisilta tulee nyt päivittäin.

– Siili on yöeläin, ja jos sen näkee etsivän ruokaa keskellä päivää, se on merkki että kaikki ei ole hyvin ja se tarvitsee apua.

Keskellä pihaa makaava siili on aina avuntarpeessa, Seppo kertoo. Hänen mukaansa siilit osaavat hakeutua ihmisten ilmoille tarvitessaan apua.

– Käytännössä näin syksyllä poimitaan talteen kaikki pienikokoiset alle 200-grammaiset yksilöt, ja tietysti aina sairaat ja loukkaantuneet, silloinhan eläinsuojelulaki velvoittaa ihmisiä auttamaan.

Kun siili onnekkaasti paranee ja kasvaa, se päästetään vapauteen paikkaan, jossa sen ruokintaa voidaan vielä jatkaa.

Laaja vapaaehtoisten joukkoo auttaa siilejä

Oululaisille ja laajemminkin Suomessa Seppo on tunnettu siilien pelastaja, mutta hänen lisäkseen vapaaehtoisia on muitakin.

– Siili kiikarissa-nettisivustolta löytyy auttajia. Oulussa otetaan yhteyttä eläinsuojeluyhdistykseen ja siellä tiedetään, ketä vapaaehtoisia auttajia täällä on. Tiedän, että tällä hetkellä on satoja siilejä vapaaehtoisten hoidossa, minunkin piirissäni kolmisenkymmentä.

Yli sata siiltä hoitaneille Sepolle ja Paulalle siiliharrastus tuottaa surua silloin, kun siili ei selviä. Harrastuksen positiiviset puolet kuitenkin vievät voiton.

– Pääsee arjen aherruksesta tämmöisen kivan harrastuksen pariin. Se on aina palkitsevaa, kun saa viedä siilin takaisin löytöpaikkaan, että menehän etsimään itse ruokaa.

Pohjoinen merijää on sulanut tänä kesänä toiseksi pienimmäksi vuonna 1979 alkaneen satelliittimittauksen aikana, kertoo yhdysvaltalaisen National Ice and Snow Data Centerin (NSIDC) keräämät tiedot. 10. syyskuuta merijäätä oli 4,1 miljoonaa neliökilometriä, ja merijää saattaa vielä sulaa siitä pienemmäksi.

Napajäätikön pinta-ala on jo pienempi kuin koskaan aikaisemmin lukuunottamatta ennätysvuotta 2012. Uuteen ennätykseen tuskin kuitenkaan päästään tänä vuonna, vaikka sulamiskausi jatkuisi poikkeuksellisen lämpimänä, sillä eroa ennätysvuoden lukuihin on reilusti.

Jäämeren jääpeite sulaa todennäköisesti vielä joidenkin päivien ajan. Keskimäärin pohjoinen merijää alkaa kasvaa talvea kohti syyskuun 19. päivän tienoilla.

NSIDC laskee mukaan ne merialueet, joissa on satelliittihavaintojen perusteella vähintään 15% jäätä. Joillakin muilla tutkimuslaitoksilla saattaa olla erilaisia lukemia jään pinta-alasta, sillä niiden tiedot perustuvat toisenlaiseen määritelmään ja/tai mittaustapaan.

Vaasalainen lintuharrastaja Matti Maskulin on taas jokavuotisen savottansa äärellä. Hän nimittäin laskee yhdessä vaasalaisen Harry Seppälän kanssa kurkien määrää Söderfjärdenillä. Laskemista riittää sillä Vaasan pohjoispuolella sijaitseva ikivanha meteoriittikraateri ja peltoaukea on syksyisin maamme suurin kurkien kokoontumispaikka.

Kurjet keräävät joukkojaan ja ruokailevat samalla laajalla peltoalueella viikkoja, ja kun tuulet ovat suotuisia ja lähtijöitä tarpeeksi, ottavat kurjet siivet alleen ja lähtevät etelään.

– Muun muassa Ruotsin puolelta niitä saapuu tänne jatkuvasti lisää ja määrä kasvaa nopeasti. Viimeisin perjantaina (9.9.) suorittamamme laskelma oli 6156 kappaletta, mutta joitain kurkia on jo etelään täältä saattanut lähteäkin, sillä joitain päiviä sitten tässä oli kova muutto muillakin linnuilla päällä, Matti Maskulin kertoo.

Vaikka reipas 6000 onkin jo valtava määrä, ei se vielä yllä Söderfjärdeinin ennätykseen. Tasan kaksi vuotta sitten paikalla laskettiin jopa 8154 kurkea ja koko lähialueella levähtävien kurkien yhteismäärä nousee parhaimmillaan yli 10 000 yksilöön, mikä tekee Söderfjärdenistä maamme merkittävimmän kurkipaikan. Toki alueella viihtyvät myös monet muut lajit, mm. joutsenet, hanhet ja sepelkyyhkyt.

Hyvät apajat

Yli 560 miljoonaa vuotta vanha törmäyskraaterista syntynyt pyöreä Söderfjärdenin peltoaukea on vanhaa merenpohjaa, eivätkä läheiset merenlahdet ole siitä vieläkään kaukana. Paikan suosioon on kaksi pääsyytä: peltoaukeilla on runsaasti syötävää ja lisäksi alue osuu kurkien muuttoreitin varrelle ja on kurjille myös maamme pohjoisimpia ja läntisimpiä levähdyspaikkoja.

Kurjet keräävät voimia ja tankkaavat pellolla viikkoja valmistaen samalla nuorempia poikasia pitkään ja vaativaan muuttoon. Hyvänä päivittäisenä treeninä toimii läheisille merenlahdille tapahtuva lento, jonne kurjet lähtevät aina auringonlaskun aikoihin yöksi. Aamuvarhain valtavat laivueet taas lentävät mereltä pellolle takaisin ja tätä jatketaan, kunnes päämuutto sitten koittaa.

Söderfjärden on yksi Ympäristöministeriön määrittelemistä Suomen valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maamme tärkein ja laajin etappipaikka myös kurjille.

– Täällä on niille paljon helppoa ravintoa puintiaikaan tarjolla ja lisäksi täällä on paljon sammakoita ja muita pikkujyrsijöitä, joista varsinkin nuoremmat kurjet saavat rasvaa pitkää muuttomatkaa varten. Ruotsin puolellahan on siirrytty jo rehuviljelyyn, jotta kurjet vaihtaisivat nopeammin apajaa paremmille paikoille. Täällä ei siihen ainakaan vielä ole lähdetty, Matti Maskulin sanoo.

Monien muiden muuttolintujen tavoin myös kurjet matkustavat täältä etelän lämpöön. Matkat ovat pitkiä, sillä osa kurjista painelee eteläiseen Eurooppaan ja jopa Afrikkaan asti. Täältä lähdettyään kurjet lentävät lähes yhtä soittoa jo Viroon asti.

– Siellä mennään aurassa ja jonossa taitavasti ja vetäjää vaihdetaan niin, etteivät linnut väsy. Hyvässä nosteessa ja myötäisessä tuulessa kurjet ovat kuin lentokoneita ja osaavat hyödyntää noita virtauksia todella taitavasti, sanoo Matti Maskulin.

Kurkien laskeminen on taitolaji

Valtavien parvien määrän laskeminen ei suju aivan hetkessä, mutta iltalennon aikaan niiden lentäessä pitkinä nauhoina kohti merenlahtia se onnistuu. Apuna käytetään myös videokameraa, jonka pysäytyskuvista tarkka laskeminen sitten myöhemmin onnistuu.

Matti Maskulinin apuparina urakassa on lintuharrastaja Harry Seppälä ja varsinainen laskenta ja kuvaus tehdään muutaman kilometrin päässä olevalta korkealta Öjbergetin rinnehiihtokeskuksen mäen huipulta.

Välillä kaukaa pelloilta kuuluu myös kurkien ääntelyn lomasta vaimeita pamauksia. Ne tulevat kaasutykeistä joilla kurkia koitetaan pitää poissa vielä puimattomilta pelloilta. Kurjet tosin tottuvat pamauksiin ja myös ihmisiin varsin hyvin ja vuosien saatossa kurkien ja maanvlijelijöiden sävel on hioutunut paremmaksi, vaikka kaikki viljelijät eivät isoista lintumääristä pelloilla pidäkään.  Kurkien syksyiset kokoontumisajot vetävät paikalle myös paljon uteliaita ihmisiä.

– Yksi vähän ikävä lieveilmiö on ollut se, että jotkut koiranulkoiluttajat päästävät täällä koiriaan vapaaksi. Vaikka lääniä täällä riittääkin, lähtevät varsinkin tuollaiset ajavat koirat helposti pelloilla kurkia hätistelemään, ja se kyllä häiritsee kurkien täällä oleskelua ikävästi, muistuttaa Matti Maskulin.

Uistelija Olavinlinnan katveessa on ihan yleinen näky. Voimakkaasta virrasta nousee ahvenia ja hyvällä onnella jopa lohikaloja. Alavirran puolelta on saatu myös kelpo kuhia.

– Jos on hyvä päivä ja lykästää, niin tulee taimen. Voi tulla myös Saimaan lohi. Todennäköisesti tulee ahvenia. Kyllä se mustuuskin pitää osittain paikkansa, jos vertaa esimerkiksi Puruveden kaloihin. Ne ovat paljon kirkkaamman värisiä, johtuen veden väristä, todistaa Espoossa asuva kerimäkeläinen Heikki Laakkonen.

– Tätä ei pitäisi kertoa, mutta on tämä vieläkin hyvä apaja. 1980-luvun alkupuolella tämä oli luultavasti Suomen paras järvitaimenpaikka. Vuonna 1983 silloisen tyttöystävän eli nykyisen vaimoni kanssa saimme 11-kiloisen järvitaimenen. Aina siinä on semmoinen kutina, että kuinkahan tänään käy. Tuo haavi voi käydä pieneksi, Laakkonen aprikoi.

Nyt varusteina on pari vapaa ja haavi. Toiveena on ahvensaalis. Hyvinä vuosina virrassa oli varhain aamuisin puolen tusinaa venettä. Tällä kertaa on Laakkosen lisäksi vain yksi.

– Tänä kesänä on aika rauhassa saanut yksin soudella. Siinä hermo lepää. Ympäristö on mitä upein ja kalastusreissuun kuuluu yleensä lörtsy ja kahvi torilla. En kalasta hampaat irvessä, vaan tämä on rentoutumista. Tosin välillä saa palkinnon, Heikki Laakkonen kertoo.

Kyrönsalmi vie kaikista kalavesistä voiton

Kerrallaan Heikki Laakkonen viipyy Kyrönsalmessa pari kolme tuntia. Se on mukavan kevyttä liikuntaa. Ajatus lepää eikä saalis ei ole pääasia.

 –Tässä on oma viehätyksensä, kun kaiken tekee yksin. Tykkään kalastaa yksin ja soutuveneellä. Tämä on aitoa ja alkuperäistä kalastusta, Heikki Laakkonen mietiskelee.

Kalastuskokemusta miehellä on niin Afrikan rannikoilta ja joista, kuin Australian Isolta valliriutalta ja Meksikonlahdelta. Parasta paikkaa ei tarvitse kauan miettiä.

– Jos olisi pakko valita vain yksi kalapaikka missä saisin kalastaa, niin kyllä se olisi tämä Kyrönsalmi. Tähän liittyy lämpimiä muistoja 1970-luvun puolivälistä alkaen, sanoo Laakkonen ja katsoo jo virralle.

Kalaruoka on varma

Kalaruuan Laakkonen on jo varmistanut. Mökillä odottavat savustamista yöllä Puruvedestä nuotatut muikut.

– Voi tietysti käydä niin, että kalaa ei nyt tule. Sitä en kyllä usko. Kyllä ahvenia tulee, Laakkonen vakuuttaa. Hän myös tietää mitä kaloille tehdään.

– Ruodoton ja nahaton ahvenfilee on paistettuna aivan huippua. Graavikalaksi paras on iso siika. Niitä saa keväällä ongella Suomenlahdesta. Ja ehdottomasti herkkua on myös savumuikku. On vaikea valita mikä on parasta, Laakkonen tuumailee.

Oli, miten oli, mutta kalaruuan suhteen tilanne on hallinnassa.

Kasvisruokavalion yleistyminen on yksi tämän hetken maailmanlaajuisista ruokatrendeistä. Täydellisen kasvisruokavalion vaihtoehto on se, että lihansyöntiä ei lopeteta kokonaan, mutta lihaa ei syödä joka päivä. Tälle on keksitty oma terminsäkin: fleksaus.

– Joskus kun aikoinaan meillä puhuttiin siitä, että voiko olla kasvispäivä, niin yksi tulevaisuuden vaihtoehto voisikin olla se, että on yksi lihapäivä viikossa, sanoo professori Johanna Mäkelä Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Mäkelän mielestä on kiinnostava seurata, mitkä proteiininlähteet tulevaisuudessa korvaavat lihaa suomalaisten lautasilla.

– Suomessa keskustellaan jo hyönteisproteiinista, ja se on yksi vaihtoehto, Mäkelä sanoo.

Mäkelän mukaan tämä ei välttämättä tarkoita kokonaisten hyönteisten syömistä, vaan tulevaisuudessa ruokia ehkä terästetään hyönteisjauholla. Tämä voi tarjota mahdollisuuksia uusille yrityksille.

Kestävää lihantuotantoa vientiin

Luonnonvarakeskuksen professori Sirpa Kurppa sanoo, että tällä hetkellä Suomessa syödään terveyden kannalta runsaasti lihaa.

Kurpan mielestä lihansyönnin tai maidonjuonnin vähentäminen ei tarkoita sitä, että niiden tuotantoa pitäisi vähentää Suomessa.

– Meillä Suomessa nautapohjaisten tuotteiden tuotanto on suhteellisesti globaalilla tasolla kestävää. Koska niiden tuotteiden kysyntä kasvaa maailmassa koko ajan, meidän on globaalin vastuun kannalta järkevä kehittää ja jatkaa tuotantoa, Kurppa sanoo.

Sumu on syksyisin tuttu vieras, koska ilma on kosteaa ja auringon säteily vähenee. Aurinko ei siis jaksa enää haihduttaa vesipisaroita ilmasta.

– Sumu syntyy siitä, että ilmassa on enemmän kosteutta kuin siihen voi sisältyä. Ilmankosteus tiivistyy pilvipisaroiksi, mikä näkyy sumuna. Sumu on pilvi, joka yltää maahan saakka, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Tuomo Bergman kertoo.

Pilvipisarat eroavat sateesta siinä, etteivät ne sada ollenkaan, vaan leijuvat ilmassa virtausten mukana.

Siirtymäsumu yleisin

On neljä erilaista syntytavan mukaan määriteltyä sumutyyppiä: siirtymäsumu, säteilysumu, sekoittumissumu ja haihtumissumu.

Siirtymäsumu on näistä yleisin, tyypillinen maa-alueilla esimerkiksi syksyisin. Säteilysumu on puolestaan tuttu kauniista maisemakuvista, joissa sumu peittää laaksoja.

– Heikkotuulisena hetkenä illalla muodostuu pieni sumu, joka kasvaa ilman jäähtyessä. Yön aikana sumu nousee yhä korkeammalle. Aamulla herätessä sumua on laajasti, mutta vähitellen se nousee ylemmäs auringon paistaessa. Aamupäivällä sumua ei olekaan enää ihan maan pinnassa, vaan vähän ylempänä. Silloin puhutaan jo sumupilvestä, Bergman kuvailee.

Sumun laatuun vaikuttaa se, missä päin Suomea ollaan. Esimerkiksi rannikkoseudulla sumu on meren läheisyyden vuoksi erilainen kuin vaikkapa pohjoisen tuntureilla.

– On myös olemassa orografista sumua, jossa kostea ilma nousee ylöspäin ja tiivistyy pilvipisaroiksi. Tällaista on hyvinkin paljon vaaroilla ja tuntureilla, Bergman kertoo.

Entä utu ja auer?

Yksi sumun kriteereistä on heikko näkyvyys. Kun näkyvyys on alle kilometrin, voidaan puhua sumusta. Vielä lievempi ilmiö on utu, jossa näkyvyys on alle 10 kilometriä.

Auer taas on näkyvyyttä heikentävä ilmiö, jonka aiheuttajana on yleensä ihminen, ei luonto. Esimerkiksi savu voi tehdä "sumun", joka onkin auer.

– Suomessa auerta on hyvin vähän verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan, missä tyypillisesti ilma on sameaa. Sen huomaa esimerkiksi silloin, kun laskeutuu lentokoneella Keski-Eurooppaan – ilma näyttää samealta, Tuomo Bergman sanoo.

KleenU on kahden Nokialta poispotkitun miehen perustama yritys, joka haluaa luoda jotain uutta ja erilaista. Saku Helle ja Markku Oksman uskovat vahvasti ekologisuuteen ja vihreään tulevaisuuteen.

– Tähtäimenä on kasvaa kansainväliseksi cleantech-yritykseksi, sanoo KleenUn toimitusjohtaja Markku Oksman.

Tämän vuoden alussa perustetussa yrityksessä on miesten lisäksi kolmaskin työntekijä: myynnistä ja markkinoinnista vastaava Niko Kananen.

Sopii erinomaisesti allergikoille

Toistaiseksi KleenUlla ei ole vielä mitään myytävää, mutta ensi vuoden puolella on tarkoitus laittaa markkinoille yrityksen ensimmäinen tuote. Biohajoava, luonnonmukainen ja ekologinen kosteuspyyhe eli pesupyyhe.

– Siinä ei ole lainkaan synteettisiä kemikaaleja, ei pesuaineita, ei alkoholia eikä säilöntäaineita. Se on täysin ekologinen, Markku Oksman sanoo.

Oksmanin mukaan KleenUn pesupyyhkeet sopivat erinomaisesti allergikoille, sillä pyyhkeet ja niiden käyttämä kasvisuute valmistetaan kotimaisesta havupuusta. Pyyhkeet ovat pakkauksessa, jossa kuluttaja itse kostuttaa pyyhkeen vedellä ottaessaan uuden pyyhkeen käyttöön.

Yksi pesukerta vie vettä ruokalusikallisen. Määrä on vähäinen verrattuna tavalliseen käsienpesuun.

– Normaali käsienpesu vie vettä noin litran, Oksman selittää.

Hyvin pyyhkii

KleenU on testannut Turun ja Tampereen yliopistojen kanssa kehittämäänsä pesupyyhettä laboratorio-olosuhteissa. Tulosten mukaan yrityksen pesuaineeton pyyhe pyyhkii pöpöt käsistä yhtä hyvin kuin perinteinen saippuapesu.

– On yleinen harhaluulo, että saippuaa tarvitaan valtavasti. Se ei pidä paikkaansa. Hyvälaatuinen paperi, joka kostutetaan hyvälaatuisella vedellä, on riittävä saamaan aikaan korkealaatuisen pesun, Markku Oksman sanoo.

Tähtäimenä koko maailma

Vaikka KleenUn pesupyyhe ei ole vielä markkinoilla, yrityksellä on jo tulevaisuudensuunnitelmia. Pesupyyhkeitä on tarkoitus markkinoida sinne missä ihmisiä liikkuu eli lentokentille, messuille ja yleisötapahtumiin.

Koska pesupyyhkeiden valttina on se, että ne säästävät vettä verrattuna normaaliin käsipesuun, kolmas maailma on luonteva kohde. Siellähän vedestä on muutenkin pulaa.

Ongelmana tietysti on, että siellä missä ei ole vettä, ei ole usein myöskään rahaa.

– Voi olla haasteita sen kanssa, paljonko pesu saa maksaa, Oksman myöntää.

– Olemme sitä selvittämässä. Olemme yhteydessä Afrikan maiden suurlähetystöihin ja etsimme kumppaneita selvittämään, miten tästä saataisiin edullinen pesu myös kehitysmaihin.

Jos kotisi keittiössä biojäteastian läheisyydessä lentelee banaanikärpäsiä, se ei tarkoita, että asunnossa olisi poikkeuksellisen epäsiistiä. Mitä todennäköisimmin teillä syödään hedelmiä.

– Banaanikärpänen viihtyy erityisen hyvin biojäteastian läheisyydessä, jos siinä on hedelmien kuoria. Banaanikärpäset tykkäävät kaikesta käyneestä ja mädäntyneestä, kertoo hyönteistutkija Lena Huldén Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksesta.

Kotiin hyönteiset kulkeutuvat kaupan kassissa.

– Varmasti jokaisen kaupan hedelmätiskin hedelmissä on banaanikärpästen munia. Niistä on mahdotonta päästä kokonaan eroon.

Munia on esimerkiksi viinirypäleissä, banaaneissa, omenissa ja tomaateissa. Kun hedelmä tuodaan huoneenlämpöön, munat kuoriutuvat ja banaanikärpäset lähtevät lentoon.

– Lisäksi osa banaanikärpäsistä tulee myös ulkoa sisälle, kun ihmiset pitävät ikkunoita ja ovia auki.

Eniten banaanikärpäsiä on loppukesästä, jos sää on yhtä lämmin kuten nyt.

Ärsyttäviä, muttei vaarallisia

Hyönteistutkija Lena Huldén muistuttaa, että siivekkäät voivat olla ärsyttävä riesa, mutta ne eivät ole haitallisia, saati vaarallisia.

– Ihmisillä on erilainen kynnys kestää hyönteisiä. Banaanikärpäset ovat normaali ilmiö. Jos ne pörräävät ruoassa, vaikka leipäpalan päällä, ei ruoka siitä saastu tai muutu syömäkelvottomaksi. Kyse on enemmänkin esteettisestä seikasta, ei niihin kuole.

– Niin kauan kuin hyönteisiä on vain muutama, niiden kanssa kannattaa vain oppia elämään. Jos niitä on yksi tai kaksi, en tekisi mitään. Jos niitä on iso lauma, voihan niitä tuhotakin, Lena Huldén sanoo.

Ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin siivota keittiö. Hedelmät tulee pestä ja säilyttää jääkaapissa ja likaiset juomalasit on hyvä tiskata pois pöydiltä.

– Banaanikärpäsille riittää jo se, että johonkin on tippunut tippa olutta tai tuoremehua, joka on kuivunut. Ne lisääntyvät nopeasti.

Kärpäsansa syntyy kotikonstein

Internetin keskustelupalstoilla vaihdetaan banaanikärpästen hävittämisvinkkejä. Suosituin on kärpäsansa, jonka voi helposti tehdä itse.

Lena Huldénin ansaneuvo on yksinkertainen: Purkkiin laitetaan olutta ja muutama tippa nestemäistä astianpesuainetta.

– Jälkimmäinen on oleellinen, koska muuten kärpäset eivät huku, vaan käyvät vain uimassa nesteessä. Astianpesuaine alentaa nesteen pintajännitystä.

Purkin päälle voi myös virittää kelmun ja laittaa siihen reikiä. Näin ötökät pääsevät purkin sisälle, mutta eivät pois. Paperista tehty suppilo toimii samalla tavalla.

Hyönteiset houkuttelee purkkiin haju. Syötiksi suositellaan myös etikkaa, punaviiniä tai hedelmäsiivua.

Kärpäsansa sijoitetaan esimerkiksi yön ajaksi roskakaappiin biojäteastian lähelle. Jos keino tepsii, purkki täplittyy aamuun mennessä tummista banaanikärpäsistä.