Viime talven lumettomaan aikaan sattuneet kovat pakkaset ovat vahingoittaneet paikoin mustikan kasvustoja.

Vanhempi tutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta kertoo odottavansa juuri tietoja ympäri Suomen selvittääkseen ilmiön laajuutta. Vaaravyöhykkeellä ovat Salon mukaan etenkin Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa.

– Tämä oli vähän odotettavissa. Ilmaston lämpeneminen tietää sitä, että meillä on pitkät syksyt mutta lumi tulee vasta tammikuussa. Se ei ole mustikan kannalta hyvää kehitystä.

Lumen tarjoama suoja mustikalle elintärkeä

Salon mukaan lumen tarjoama suoja on mustikalle talvella äärettömän tärkeä. Viimeksi lumettomat mutta kylmät olosuhteet aiheuttivat mustikan paleltumisia kaksi vuotta sitten.

– Tuolloin paleltumiset aiheuttivat itäisen Suomen alueella jopa 20–30 prosentin vähenemisen satotasoon, Salo muistuttaa.

Viime vuosi oli mustikkasadoltaan ennätyshyvä, ja Salon mukaan tämän vuoden sato saattaa jäädä senkin vuoksi normaalia pienemmäksi.

Lämmin sää on saanut mustikan kukkimaan jo monin paikoin Etelä-Suomessa ja osin pohjoisemmassakin.

Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo kumartuu mustikkamättään ylle Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen vieressä olevassa metsässä ja tarttuu varpuun – ele, jonka hän on toistanut elämänsä aikana tuhansia kertoja. Jos varvussa olisi marja, häviäisi se pian tutkijan suuhun.

– Olen niitä harvoja tutkijoita, jotka syövät oman tutkimuskohteensa, naurahtaa Salo.

Marjat ja sienet vetivät Seinäjoen poikalyseon kasvatin puoleensa jo opintojen varhaisvaiheessa, mikä yli neljäkymmentä vuotta sitten oli vielä harvinaista. Ehkä miehen olisi odotettu näkevän ennemmin puut, metsän isot asiat.

– Kai sitä jonkinmoisena metsänpoikana on minua pidetty tai aikaisemmin puolukkapoikana. Minusta ne ovat hyviä nimiä kaikki.

Tinkimätöntä ennustetyötä kaikkien hyödyksi

Tutkijana Kauko Saloa harmittivat epämääräiset ja ristiriitaiset satoennusteet, hän kaipasi vankan perustan, numeraalisen datan ennusteiden pohjaksi. Näin syntyi idea perustaa eri puolille Suomea metsiin koeruutuja, joista laskettiin yksitellen ensin marjojen kukat, sitten raakileet ja lopulta kypsät marjat.

– Parhaimmillaan siellä voi olla tuhatkin kukkaa, mutta jokainen ne osaa laskea. Raakileet ovat lehtimassan sisällä, ja niitä voi olla hankala laskea, mutta toki se onnistuu. Värikkäät, siniset mustikat ja punaiset puolukat on helppo laskea, kuvailee Kauko Salo koeruudun äärellä tehtävää työtä.

Parhaimpina vuosina metsissä laskentaa on tehnyt noin sata ihmistä, joukossa on ollut mukana tutkijoita, yliopistojen tutkimusasemien työntekijöitä, 4H-nuoria ja myös niin sanottuja maallikoita.

MASI-tietokanta on toiminut vuodesta 1994 lähtien. Sen pohjalta Kauko Salo on laatinut virallisesti vuosittain kolme, neljä satoennustetta. Kun mukaan mahtuu myös hieman epävirallisempia tiedotteita, on ennusteita syntynyt jo satakunta.

Tiedote hyödyttää marjateollisuutta ja yrityksiä, jotka tuovat ulkomaisia poimijoita maahan. Mutta ennen kaikkea hyöty koituu meille kaikille.

– Tavan kansalainen voi seurata, minkälaiset sadot on kehittymässä omalle kotiseudulle tai mummon metsiin. Monet esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ottavat lomansa marja-aikaan, muistuttaa Salo.

Mummot ja papat lastenlasten kanssa metsään

Satoennuste ei ole vain ennuste – se on tutkijan keino palvella ihmisiä.

– Koen, että kyllä veronmaksajan on saatava tutkimustoiminnasta vastiketta rahoilleen, tuumaa Kauko Salo.

Salo haluaakin testamenttinaan luovuttaa ennusteisiin osallistumisen mahdollisuuden kaikille suomalaisille.

MASI-tietokanta laajenee noin vuoden sisällä DigiMasiksi, johon kaikkia ihmisiä kannustetaan tekemään marjasatotutkimuksia omiin havaintoihin perustuen, digitalisaation keinoin. Kehitystyötä tekemässä ovat muun muassa 4H-nuoret.

– Ajatus on, että tieto lähtisi heti sieltä maastosta DigiMasiin läppäreiden, kännyköiden tai tietsikoiden avulla. Kansalaishavaintoihin perustuva marjasadoista tiedottaminen olisi uusi sosiaalinen innovaatio maassamme. Ja tähän suuntaan sen pitää mennäkin, painottaa Kauko Salo.

– Tällainen toiminta saa eri-ikäiset ihmiset, mummot, papat ja heidän lapsenlapsensa havainnoimaan ja seuraamaan luonnonilmiöitä ja keräämään marjasatotietoa esimerkiksi vapaa-ajan asuntojen läheisyydessä.

Seuraavaksi selvitettävänä sienien salattu kieli

Metsän- tai puolukkapojan jälki seuraaville sukupolville kantautuu myös hiljattain julkaistussa, Kauko Salon toimittamassa Metsä - monikäyttö ja ekosysteemipalvelut -teoksessa.

– En minä henkisesti ole luopumassa, mutta ehkä ikä tässä tulee vastaan, naurahtaa tutkija.

Vaikka virallisten satoennusteiden laatiminen siirtyy muille, työ jatkuu. Nyt Kauko Salo paneutuu sieniyhteisöjen rakenteisiin.

– Sienet ovat hienoja eliöitä. Siihen symbioosiin, millä tavalla sienet elävät puiden kanssa yhteiselämää, liittyy vielä paljon selvittämättömiä näkökulmia. Haluan selvittää, mitä metsäpalojen jälkeen tapahtuu, kun alkaa uusi sukupolvi.

Tässä vanhempi tutkija Kauko Salo liikkuu jälleen omimillaan, hän toteuttaa sitä visiota, jonka sai jo nuorena.

– Opiskelut aloitin 1972 ja silloin minulle oli kyllä hyvin selkeänä näkemys siitä, että haluan näiden metsän pienimpien kanssa tehdä töitä.

Kotkassa Karhulan Tokmannin myyjä sai erikoisen huomautuksen asiakkaalta keskiviikkona. Asiakas oli nähnyt kaupassa käärmeen. Henkilökunta lähti asiakkaan kanssa tarkistamaan asiaa, mutta käärme oli ehtinyt piiloutua.

Pelastustuslaitos hälytettiin paikalle, mutta hekään eivät päässeet käärmeen jäljille. Kauppa ripusti lappuja, joissa asiakkaita varoitettiin mahdollisesta käärmeestä. Lisäksi asiasta kuulutettiin kaupassa säännöllisin väliajoin.

– Halusimme varoittaa etenkin lapsiperheitä, etteivät lapset säikähdä luikertelijaa, kertoo myymäläpäällikkö Ilkka Simonen.

Simosen mukaan asiakkaat suhtautuivat asiaan rauhallisesti, eikä kukaan jättänyt ostoksiaan tekemättä sen vuoksi.

Kauppa kutsui alan ammattilaiset etsimään käärmettä kaupan sulkemisajan jälkeen. Etsinnät kestivät keskiyöhön asti. Lopulta kaupasta löytyi pienei rantakäärme.

– Se oli pieni rantakäärme, tuskin oli aikuinen vielä. Asiaa ei ole minulle vahvistettu, mutta oletettavasti se on palautettu luontoon. Sitä ei ainakaan tänne kauppaan jätetty, Simonen toteaa.

Niksi-Pirkan legendaariset niksit eivät ehkä aina toimi, mutta tämä saattaa toimia: ampiaiset voi karkottaa helposti suodatinpussilla ja parilla palasella talouspaperia. Niksin mukaan talouspaperilla täytetystä suodatinpussista syntyy kattoon ripustamalla valeampiaisenpesä. Kun pesän ripustaa ampiaisten suosimalle paikalle ennenkuin ampiaiset ryhtyvät pesäntekopuuhiin, pysyvät ampiaiset kaukana. Ne luulevat valepesää oikeaksi, eivätkä tee pesää paikkaan, johon luulevat toisen ampiaisyhdyskunnan jo asettuneen.

Hyönteisasiantuntija, ympäristöekologian dosentti Kimmo Saarinen vahvistaa, että niksi saattaa toimia.

– Kuulostaa hyvältä ja voi pitää paikkansa. Ampiaisyhteiskunnat rakentuvat kuningattaren toimesta sellaisille alueille, joilla ravintoa riittää vain tietylle määrälle ampiaisia. Kun kuningatar katsoo, että paikalla on jo pesä, se saattaa ohjata yhteiskuntansa muualle.

Ampiaiset ovat erittäin reviiritietoisia, eikä jo vallatulle alueelle tulevaa kuningatarta katsota hyvällä. Siksi uutta aluetta etsivä kuningatar saattaa siirtyä toisaalle valepesän luota. Saarinen ei kuitenkaan nielle niksiä kritiikittä.

– Ampiaisten vanhat, edelliskesäiset pesät eivät vaikuta häiritsevän uusien pesien tekemistä eli siinä mielessä voi kyseenalaistaa valepesien toimivuuden karkottamisessa. Ampiaisia voivat karkottaa myös muut tekijät, kuten vaikka se, että kirjosieppo sattuu nappaamaan kuningattaren suuhunsa.

Ampiaiset ovat pesäpaikan valinnassa varsin luovia: liiterin tai ullakon lisäksi pesän voi tehdä myyränkoloon maahan tai puunkoloon.

– Paikat, joissa ampiaiset viihtyvät vuodesta toiseen, ovat suojaisia paikkoja, jotka ampiaiset ovat havainneet hyväksi. Vanhojen pesien tuhoaminen ei auta mitään, koska kuningattaret tekevät jokatapauksessa joka vuosi uuden pesän, Saarinen sanoo.

Kotipuutarhureilla on ollut itku herkässä kun kevät on paljastanut monivuotisten kasvien poikkeuksellisen suuret talvivauriot. Lyhyt ja kolea viime kesä sekä erityisesti lumettomaan aikaan osuneet pakkaset ovat aiheuttaneet pahimmat kasvituhot puutarhoissa sitten 1987.

– Vahingot johtuvat siitä, että pakkanen tuli lumettomaan maahan, kylmyys painui syvälle ja tuhosi monivuotisten kasvien juuria, Taimistoviljelijät ry:n toiminanjohtaja Jyri Uimonen sanoo.

Yleensä kasvit ovat suojassa tammikuun pakkasilta lumivaipan alla. Viime talvena Suomi oli lumeton vielä tammikuussa aina Oulun korkeudelle saakka. Kasvituhot suijoittuvatkin poikkeukselisen laajalle alueelle.

– Kasvien juuristo on pakkasille selvästi herkempi kuin maan päälliset osat, Uimonen korostaa.

Kestävät perennatkin tuhoutuivat

Kotipuutarhurin kukkapenkin ehdoton luottokasvi on monivuotinen ja kestävä perenna. Perenna on käytännössä ikuinen ja leviää mummon kukkapenkistä koko suvulle. Nyt mummon ikiaikainen perintöperenna voi olla mennyttä.

– Ainakin mummon perennapenkissä tuhot näkyvät varmasti, osa kasveista on kuollut kokonaan ja osa on heikkokuntoisia. Valikoima harventuu valitettavasti kukkapenkissä, Uimonen sanoo.

Eritysen epäonnisia Uimosen mukaan ovat ne jotka perustivat kokonaan uuden pihan viime syksynä. Kasvit eivät ehtineet juurtua kunnolla ja näin kestivät pakkasta vielä huonommin.

Taimista on jo pula

Taimitarhoissa monet kasvit talvehtivat ulkona lumivaipan alla. Nyt on jo varmistunut, että pakkanen on tehnyt tuhoa myös taimitarhoissa. Monet suosikkipensaat ovat jo loppu taimikaupoista

– Terijoensalavista ja hopeapajuista on jo pula, niitä ei löydy enää oikein mistään, Uimonen kertoo.

Taimien hintoihin ei tuhoilla Uimosen mukaan ole vaikutusta.

Turun Nummenmäen kaupunginosaan on harhautunut nuori hirvi. Eläimestä saatiin havaintoja pitkin aamua muun muassa Old Millin, T-sairaalan ja Kuralan Kylämäen lähistöltä.

Poliisipartiot ja metsästäjät yrittävät ohjata eläintä pois kaupunkialueelta.

Autoilijoiden on syytä olla varuillaan Nummenmäen ja Kuralan suunnalla liikkuessaan.

Korjaus: Muutettu otsikkoon kaupunginosaksi Nummenmäki.

Luonnonvarakeskus Luken tutkijan Heikki Henttosen mukaan nurmikoiden onkaloita tekevät myyrälajit eivät levitä puumala-virusta ja aiheuta myyräkuumetta.

– Ei ole mitään vaaraa. Nämä heinämakkarat ja -käytävät ovat lapinmyyrän, joskus peltomyyrän tekemiä, ja näillä lajeilla ei ole mitään tekemistä myyräkuumeen kanssa, Henttonen sanoo.

Myyräkuumeen aiheuttaa puumala-virus ja sitä levittää metsämyyrä. Metsämyyrä on punertavaselkäinen, selvästi pienempi kuin mustanruskeat lapinmyyrä ja peltomyyrä. Lapinmyyrä on peltomyyrää hieman isompi ja sitä sanotaan kansan suussa joskus rotaksikin, Helttonen kertoo.

Pelto- ja lapinmyyrät voivat joskus levittää jänisruttoa. Henttosen mukaan myyränonkaloiden haravoinnissa ei ole kuitenkaan tautiriskiä.

Myyräkuumetta useimmiten loppuvuodesta

Myyräkuumetta levittävät metsämyyrät elävät metsissä ja hakkuuaukioilla. Syksyllä pakkasten tullen metsämyyrät tulevat mielellään puuliitereihin ja jopa taloihin sisälle, sillä ne ovat hyviä kiipeämään, Henttonen kertoo.

– Virus leviää metsämyyrän ulosteiden mukana ja ihminen saa tartunnan hengitysteitse. Virus leijailee pölyn mukana ihmisen keuhkoihin, Henttonen sanoo.

Myyräkuumetapauksia on eniten loka-joulukuun aikana.

Turun Nummenmäen kaupunginosassa poukkoillut nuori hirvi on poliisin mukaan todennäköisesti poistunut kaupunkialueelta. Poliisi tiedotti, että hirvestä ei ole enää saatu uusia näköhavaintoja.

Turun Nummenmäen kaupunginosaan oli aamulla harhautunut nuori hirvi. Eläimestä saatiin havaintoja pitkin aamua muun muassa Old Millin, T-sairaalan ja Kuralan Kylämäen lähistöltä.

Poliisi tavoitti hirven Ruukinkadulla. Hirvi jatkoi matkaansa Vanhan Hämeentien suuntaan metsäsaarekkeelle. Poliisi pyysi paikalle riistamiehiä auttamaan hirven ajamisessa pois kaupunkialueelta.

WWF on lähettänyt reilun viikon ajan sivuillaan live-kuvaa saimaannorppien suosimalta köllöttelykiveltä. Norppalivessä on esiintynyt tähän mennessä ainakin kaksi eri norppaa. Toinen norpista on naaraspuolinen Siiri ja toinen Phs106-koodinimellä tunnettu uros.

Itä-Suomen yliopiston tutkijat kertoivat haluavansa tunnistaa kaikki Saimaan noin 320 norppaa. Norpat tunnistaa niiden kylkikuvioista. Alla olevissa kuvissa on ympyröity ne kohdat turkista, joista Siiri ja Phs106 on helpoin tunnistaa.

Siiri:

Phs106:

Kampanjan avauksen näyttämönä oli aurinkoinen Kuhasalon ulkoilualue Pyhäselän rannalla Joensuussa. Ensimmäiset Tulevaisuuden kuuset istutettiin isolla ja värikkäällä porukalla tulevaan, pienehköön juhlametsikköön.

Etunenässä oman kuusensa istuttivat pottiputken vipua polkaisemalla Pielisjoen koulun ysiluokkalaiset Jonna Tukiainen ja Nikolas Puhakka.

– Hyvä fiilis jäi, että autat tulevia sukupolvia ja oot mukana tämmösessä hankkeessa, Jonna Tukiainen sanoo.

– Minusta hyvä idea. Se tosin hyvin kuvastaa tätä luontoo ja sen tärkeyttä, Nikolas Puhakka jatkaa.

Kaikki joukolla puita istuttamaan!

Kampanjan isä, ENO-verkkokoulun toiminnanjohtaja Mika Vanhanen kertoo, että istutettavilla puilla on hienot esikuvat tai paremminkin "esipuut".

– Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja silloin viljeltiin Itsenäisyyden kuusi, joka myöhemmin istutettiin Helsingin Kaivopuistoon. Sitten kun Suomi täytti 50, niin silloin istutettiin yli 30 000 Kotikuusta. Ja sen jälkeen on istutettu kymmenen vuoden välein muitakin puita, Mika Vanhanen sanoo.

Vaikka pienet taimet istutetaan maahan, ovat kampanjan tavoitteet korkealla.

– Tavoitteena on, että mahdollisimman moni suomalainen, Suomessa asuva, ulkosuomalainen ja Suomen ystävä istuttaisi juhlapuun tai metsikön vuonna 2017, kun Suomi täyttää 100 vuotta.

– Samalla toivomme, että ihmiset ymmärtävät metsän merkityksen. Eli tämmöistä yhteistyötä ja katsotaan tulevaisuuteen. Tuodaan siis positiivista sanomaa, Mika Vanhanen kertoo.

Juhlavuoden kansainvälinen tempaus

Tulevaisuuden kuusien istuttamiseen haastetaan eri tahoja, järjestöjä ja ihmisiä.

Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut muun muassa eduskunta, useita kaupunkeja ja organisaatioita. Kaupungeista metsiköitä istuttavat esimerkiksi Joensuu, Kuopio, Mikkeli, Lahti ja Oulu.

Kutsu on kiirinyt myös ulkomaille. Mika Vanhanen sai torstaina viestejä siitä, että mukana ollaan.

– Suurlähetystöistä tuli viestejä. Pretoriasta, Kazakstanista ja Australiasta ihan äsken. Mukana ovat myös ENO-verkkokoulut. Meillä on 130 maata, joissa tämä kampanja jo tunnetaan.

– Videoita on lähtenyt liikkeelle, joissa kysytään miten Tulevaisuuden kuusi lausutaan, Mika Vanhanen nauraa.

Viralliseen Suomi 100 -ohjelmaan kuuluvalla kampanjalla on omat kotisivut . 

Männyn viljelyn siemensiirtoa on tutkittu Suomessa ja Ruotsissa jo pitkään. Kokeita on suoritettu liki kolmessa tuhannessa pisteessä. Kootun tiedon perusteella valmistellaan männynsiemenen käyttöalueista uudet ohjeet, joiden voimaantulosta päättävät Evira ja maa- ja metsätalousministeriö ilmeisesti syksyllä 2017.

Männyn viljelymateriaalin suositeltava käyttövyöhyke on enimmillään parisataa kilometriä pohjois-etelä -suunnassa. Itä-länsi -suunta ei ole kriittinen. Tarkinta siemensiirto on aivan etelässä ja aivan pohjoisessa.

– Kestävyys heikkenee, jos viljelyaineistoa siirretään liian kauas pohjoiseen. Toisaalta jos siirretään liian kauas etelään, niin kasvu heikkenee. Pohjoiset puut eivät kasva etelässä, toteaa tutkija Seppo Ruotsalainen Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun toimipaikasta.

Yleensä kaikki taimet kyllä kasvavat, mutta oikein valittu materiaali tuottaa puuta paremmin.

– Tässä tutkimuksessa uutta on, että kiinnitettiin taimien eloonjäämisen lisäksi kasvuun. Sopivimmilla siemenillä ja taimilla semmoinen 20-25 % parempi kasvu on mahdollista, jos myös metsänhoito ja kasvupaikka ovat optimaalisia. Päätehakkuuvaiheessa se merkitsee melkoista rahamäärää, sanoo puolestaan tutkija Egbert Beuker.

Kasvu nopeutuu, mutta kiire ei tule

Hyvä kasvu vaikuttaa myös metsän kiertoaikaan. Taimikko valmistuu harvennuskuntoon ja lopulta päätehakkuuseen ripeästi.

– Kyllähän tämmöisellä hyvin hyväksi todetulla jalostetulla aineistolla voidaan kymmenen, kaksikymmentä vuotta lyhentää sitä kiertoaikaa, mikä on tietysti metsänviljelyn kannattavuuden kannalta hyvin tärkeä asia. Ei metsänkasvatus kovin kiireiseksi ja hektiseksi silti muutu, myhäilee puolestaan tutkija Seppo Ruotsalainen.

Eniten siemensiirron säännöt muuttuvat Pohjois-Suomessa. Mullistavia muutoksia viljelymateriaalien käyttöalueisiin ei kuitenkaan tule. Ohjeiden käyttöönotossa on myös siirtymäaikaa.

Vaasassa ollaan huolissaan merimetsoyhdyskuntien leviämisestä kaupungin keskustan läheisyyteen.

Ihmisiä puhuttavat erityisesti merimetsojen aiheuttamat ulostehaitat. Erityisenä huolenaiheena on ollut eteläinen kaupunginselkä ja tarkemmin Sundominlahti, jossa merimetsot ovat vallanneet jo muun muassa Onkikarin luodon. Lintujen määrä luodoilla ja niiden läheisyydessä on viime vuosina ollut voimakkaassa kasvussa.

Merimetsokanta uhkaa jo rannikkoalueita?

Kaupunkilaisten huolen lintujen kotiutumisesta keskustan läheisyyteen jakaa myös vaasalainen harrastajaluontokuvaaja Raimo Vahtera. Intohimoisena lintuharrastajana Vahtera on yleisesti sitä mieltä, että merimetsoja kuuluu suojella.

– Sundominlahden merimetsokannan kasvun salliminen ei kuitenkaan ole järkevää. Tässä tapauksessa täytyy huomioida, että kyseessä ovat sekä ihmisten terveys, viihtyvyys että käytännössä keskikaupungilla olevan lahden suojelu, painottaa Vahtera.

Merimetsokanta on Vahteran sanoin jo niin suuri ja nopeasti lisääntyvä, että se uhkaa pian niin paikallisia uimarantoja kuin myös muita rannikkoalueita Sundominlahden molemmin puolin.

– Sundominlahden luodoilla merimetsoja on tällä hetkellä vähintään useita satoja ellei jopa tuhansia. Se on sellainen määrä, että pesiytyessään rannikolle, on myös rannikko takuulla tuhon oma, Raimo Vahtera povaa.

Vahtera toivoo, että merimetsot kyettäisiin jollain konstilla häätämään pois kaupungin keskustan läheisyydestä. Lintujen metsästystä hän ei silti kannata.

Ympäristötoimi valvoo tilannetta

Vaasan ympäristötoimen johtaja Christer Hangelin ymmärtää merimetsokannan kasvusta johtuvan huolen. Hänen mukaansa kaupunki pitää tilannetta silmällä.

Hangelin kertoo, että esimerkiksi uimavesien laatua on seurattu jo kahden kesän ajan, mutta tähän saakka ei ole esiintynyt viitteitä siitä, että vesien laatu olisi heikentynyt.

– Lähtökohta on se, että laji on tiukasti suojeltu. Kannan häätäminen vaatii poikkeusluvan, joka taas edellyttää painavia perusteita. Kun näitä perusteita löytyy, niin totta kai toimiin ryhdytään. Siihen saakka asia ei ole niin yksinkertainen, toteaa Christer Hangelin.

Tarvittaessa lintujen karkoitus ei ole kuitenkaan ongelma, uskoo Hangelin. Esimerkiksi kanadanhanhia on aikanaan häädetty onnistuneesti Hietasaaresta lintujen ulosteiden aiheuttamien haittojen vuoksi.

Hirvet ovat kalunneet pystöön kymmeniä puita muutamissa metsissä Kemijärvellä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Koti-Lappi -lehti.

Itä-Lapin metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari-Pekka Jumisko pitää hirvien käyttäytymistä ihan kummallisena.

– Kolmekymmentä vuotta olen työskennellyt metsäalalla, enkä ole aiemmin törmännyt näin mittavaan esiintymään, hän sanoo.

– Sellaisia kuitupuun vahvuisia syönnöksiä olen joskus nähnyt, mutta en näin vahvojen runkojen kaluamista.

Viittaa ravinneongelmaan

Jumiskosta hirvien käyttäytyminen viittaa eläimen ravinneongelmaan.

Hänen mukaansa puita on kaluttu kahdesta metristä neljän metriin. Kevättalvi oli otollinen ylettyä korkealle. Lunta oli paljon hankikanto oli paikoin hyvä.

Runkovahinkoalueita on havaittu muun muassa Kemijärven yhteismetsän Nuolivaaran palstalla ja Outijärvellä päin.

– Siellä on talvella asustanut useampia hirviä. Sellaista talvilaidunaluettahan se on.

Kannattaa tarkkailla

Jumisko kehoittaa metsänomistajia tarkkailemaan palstojaan. Hirvituhojen lopullinen laajuus selviää, kun metsässä liikkuminen helpottuu. Toisaalta runkovahinkojen huomaaminen vaikeutuu, mitä pitemmälle kesä etenee ja metsä rehevöityy.

– Ja jos siellä jotakin on, niin sitten yhteys metsänhoitoyhdistykseen ja hakemaan mahdollista korvausta, Jari-Pekka Jumisko sanoo.

Siilien lukumäärästä ei ole olemassa selkeää arviota. Ei lukua, jonka puitteissa voisi määritellä, milloin eläimiä on paljon, milloin vähän.

– Talvi oli ongelma, kun siihen tuli vettä ja jäätä ja lumikerros puuttui. Mutta loppuvuosihan oli hyvä ja ne, jotka alusta selvisivät, niiden olikin hyvä olla tuolla lumen peitossa, toteaa tutkija Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

Horrostaminen on siilin elämän vaarallisinta aikaa sen jälkeen, kun se on selviytynyt poikasvaiheen vaaroista. Talven aikana kuolema karsii populaatioita eli eläin maksaa kovan hinnan siitä, että elää pohjoisilla äärirajoilla.

– Joskus niitä on paljon, joskus vähän. Se kuuluu nisäkäskantojen dynamiikkaan, toteaa Mervi Kunnasranta.

Kunnasranta ei olisi vielä huolissaan siilien tilanteesta, vaikka myöntää, että niitä on näkynyt varsinkin näin paritteluaikaan tavanomaista vähemmän. 

Siiliuros on todellinen hurmuri – tosin vain toiselle siilille

Siiliuroksen reviiri voi olla jopa sadan hehtaarin suuruinen, ja se hurmaa naaraita tosimiehen olemuksellaan.

– Uroksen elimistöstä kymmenen prosenttia on sukuelimiä. Se on tuommoinen hurmaaja, joka käy parittelemassa useamman naaraan kanssa.

– Metsän pitäisi kuhista tällä hetkellä päiväsaikaankin uroksia, jotka etsivät aktiivisesti naaraita. Tai jos se on löytänyt naaraan, niin se jää vahtimaan kumppania päiväpesän viereen ja odottamaan yön puuhia, kuvailee Mervi Kunnasranta.

Hurmuri painuu talvipesäänsä jo elokuussa, kun naaras vielä ahertaa poikasten kanssa. Emo pääsee tankkaamaan itseään horrokseen tarvittavaan noin kuudensadan gramman painoon vasta poikasten vartuttua.

Monet pitävät siilejä takapihan villilemmikkeinä ja kantavat piikkipallojen eteen herkkuja. Eläintä ei kuitenkaan kannata helliä liikaa. Se on luonnostaan aikamoinen raatojen syöjä, siinä tavataan usein salmonellaa ja se voi kihistä punkkeja. Että sellainen hurmuri. 

Tämän vuoden alussa voimaan tullut laki pyrkii torjumaan vieraslajien aiheuttamia vahinkoja alkuperäisille eläin- ja kasvilajeille. Vieraslajeista tutuimpia ovat lupiinit, jättipalsami ja jättiputket.

Laissa vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta säädetään muun muassa maanomistajan vastuusta torjua haitallisia lajeja. Vieraslajeja ei esimerkiksi saa pitää hallussaan, kasvattaa, myydä, luovuttaa tai päästää ympäristöön. Lain kirjaimena on, että maanomistaja vastaa vieraslajien hävittämisestä mailtaan.

– Suomessa kaikki maa on jonkun omistuksessa eli maanomistajuus sitoo torjumaan vieraslajeja, muistuttaa erityisasiantuntija Tapani Veistola Suomen Luonnonsuojeluliitosta.

Lakiin sisältyy kuitenkin kohtuullistamispykälä, huomauttaa Veistola.

– Jos vieraslajin esiintymä on paha, siihen voi hakea esimerkiksi Leader- tai luonnonhoitorahaa. Maanomistajalle on yleensä järkevää hävittää vieraslajit mailtaan, koska niistä on hänelle itselleen haittaa.

Hämeenlinnassa talkoovoimalla vieraslajien kimppuun

Laki velvoittaa myös kuntia. Hämeenlinnassa kaupunki onkin jo käynnistänyt vieraslajien torjunnat omilla maillaan. Ensimmäisenä käytiin lupiinien kimppuun Rantareitin kedolla aivan Vanajaveden rannalla. Töissä oli mukana liki parikymmentä vapaaehtoista luonnonsuojeluyhdistyksestä ja Hämeen Ammattikorkeakoulun Lepaan yksiköstä. Taisteluvälineinä lupiinia vastaan olivat talikot ja lapiot.

– Tarkoitus on jatkaa talkoita useampana päivänä, että lupiini saataisiin tältä kedolta häviämään. Lupiini leviää siemenistä, ja kun pystytään estämään kukintojen ja siementen syntyminen, niin lupiinin siemenpankki häviää maasta muutamassa vuodessa, toteaa puistomestari Vesa Vuorinen Linnan Infrasta.

Vuorinen myöntää, että lupiini on kaunis katsella, mutta vasta jälkeenpäin selvisi, että se valtaa elintilaa kotoperäisiltä kasveilta. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, kuinka paljon Hämeenlinnan kaupungin alueella on lupiinia. 

– Kartoitusta ei ole tehty, mutta kyllä sitä on paljon katujen varsilla ja pientareilla, mihin sitä on aikanaan jopa kylvetty. Luulen, ettei sitä saada enää Suomen kamaralta hävitettyä, mutta pienikin torjuttu ala on voitto.

Hikistä vääntöä

Hämeen Ammattikorkeakoulun Lepaan yksikössä hortonomiksi opiskeleva Kaisa Annala oli mukana vääntämässä lupiineja juurineen ylös.

– Osa juurista tahtoo jäädä maahan. On tämä melko hikistä ja voimaa vaativaa hommaa. Pitkä päivä on tulossa.

Talkoolaiseksi mukaan tullut Riitta Tuomi-Rönkkö väänsi lupiineja juurineen talikon avulla.

– Tällä saa ne hyvin irti, kun vähän ketkuttaa. Ensimmäistä kertaa olen mukana tällaisissa talkoissa. Omassa puutarhassa olen lupiinia torjunut.

Tarkkaile tonttiasi – torju vieraslajit heti

Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Leena Tuomi-Rönkkö pitää lupiinitaistelua ankarana tehtävänä.

– Sitä on niin paljon joka paikassa. Me olemme keskittyneet tähän ketoalueeseen sen takia, että tänne on istutettu harvinaisia ketokasveja. Jos tämä alue saataisiin lupiinista puhtaaksi, se olisi jo ihana asia. Lapioiden ja talikoiden lisäksi tarvitaan raakaa voimaa.

– Lupiinien lisäksi jättipalsamia on paljon. Myös sen torjumiseksi järjestetään talkoita. Itse heräsin tähän pari vuotta sitten, kun Idänpään uimarannalla kolmimetriset jättipalsamit tukahduttivat alleen jopa nokkoset. Ajattelin, että ranta on parempi perinteisempänä ryteikkönäkin kuin jättipalsamien kasvupaikkana. 

Leena Tuomi-Rönkkö kehottaa jokaista tarkkailemaan vieraslajien mahdollista levittäytymistä omalle tontilleen.

– Niitä ei auta päästää kasvamaan isoiksi pusikoiksi. Vieraslajien torjunta on jo lain perusteella tontinomistajan vastuulla. Varmaan joitain vuosia mennään vielä, että tyydytään huomautuksiin ja kannustetaan torjuntatoimiin, mutta eihän sitä tiedä, milloin siitä ryhdytään sakottamaan.

"Jättiputki voi aiheuttaa ensimmäisen oikeuskäsittelyn"

Suomen luonnonsuojeluliiton vieraslajityöryhmän jäsen Markus Seppälä ennakoi, että ensimmäisenä käsittelyyn saattaisi nousta jättiputken ympärille kehkeytyvä tapaus.

– Siinä tutkittavaksi voisi tulla, milloin leviäminen on ollut tahallista ja mitä merkittävää haittaa siitä on ollut.

Jättiputki voi aiheuttaa jopa palovamman tapaisia oireita, joten siltä osin näytön saaminen merkittävästä haitasta voi olla todellista.

– Jokaisen tulee myös muistaa käsitellä puutarhajätteensä omalla tontillaan, eikä esimerkiksi dumppaamalla ne metsänreunaan tai puronvarteen. Tällaisissa paikoissa on joskus näkynyt viisi, kuusikin haitallista lajia ja sieltä ne pääsevät leviämään muualle, muistuttaa Markus Seppälä.

Lahdessa on taisteltu vuosikymmeniä jättiputkea vastaan, mutta tänä keväänä haittakasvin tuhoamisessa on laitettu uusi vaihde silmään. Kaupunki on ilmoittanut hävittävänsä palovamman kaltaisia iho-oireita aiheuttavan jättiputken kaikkialta kaupungin alueelta.

Jättiputki on onnistunut vuosien saatossa levittäytymään ympäri kaupunkia. Tällä hetkellä Lahden kaupungin tiedossa on 160 jättiputkikohdetta.

Suurin osa jättiputken esiintymisalueista on pieniä muutaman kasvin kohteita, mutta joissakin paikoissa jättiputki on levittäytynyt yli hehtaarin alueille.

Yli hehtaarin jättiputkimetsiköitä on muun muassa Kärpäsen ja Ämmälän kaupunginosissa. Kärpäsen suuresta jättiputkiesiintymästä tekee ongelmallisen myös sen sijainti. Jättiputket ovat Lähdesuon puistossa, keskellä omakotitaloaluetta.

– Kyllä me niistä eroon pääsemme. Se vaatii kuitenkin useamman vuoden työn. Kaikissa kohteissa taimet kaivetaan maasta. Joissakin paikoissa maa myös peitetään pressuilla pariksi vuodeksi kasvun tukahduttamiseksi, hortonomi Miia Korhonen Luontoturva ky:stä kertoo.

Kaupunki poistaa jättiputket veloituksetta pihoista

Kevät on paras aika jättiputken hävittämiseen, koska kasvit eivät ole vielä hujahtaneet jättiläismittoihin.

– Tässä vaiheessa ne lähtevät vielä hyvin maasta. Sitten kun se on iso ja kukkiva, poistaminen on huomattavasti haastavampaa, Korhonen kertoo.

Paras taisteluvälinen Korhosen mukaan on pistolapio.

– Se kannattaa kaivaa ylös. Jättiputkella on porkkanaa muistuttava juuri, joka lähtee melko nätisti maasta, kun pistolapiolla kaivaa parinkymmenen sentin syvyyteen, hän ohjeistaa.

Lahden kaupungin metsäpäällikkö Markus Niemelä kehottaa ihmisiä kaivamaan jättiputket omilta pihoiltaan, jos niitä pihoihin ilmaantuu. Jättiputkia hävitettäessä on kuitenkin vältettävä suoraa ihokosketusta.

– Kunnolliset suojahanskat ja suojalasit päälle, jos niitä aikoo itse kaivaa. Jos jättiputken hävittäminen arveluttaa, silloin kannattaa ottaa yhteys kaupunkiin, ja me tulemme veloituksetta hävittämään ne, Niemelä kertoo.

Tilanne on otettava hallintaan

Kansallisen vieraslajistrategian yhtenä tavoitteena on hävittää jättiputket koko maasta.

Se, että saadaanko jättiputki hävitettyä, jää nähtäväksi. Metsäpäällikkö Niemelä pitää kuitenkin tärkeänä sitä, että kasvin hävittäminen otetaan tosissaan, jotta jättiputki ei saa yliotetta.

Pahimmassa tapauksessa voimakaskasvuinen ja tehokkaasti levittäytyvä jättiputki saattaisi tehdä joistakin puistoista ja metsäalueista metsäpäällikön mukaan niin vaarallisia paikkoja, ettei niissä voisi ihmiset enää liikkua.

– Jos on käynyt Karjalan kannaksen puolella itärajan takana, niin on varmasti nähnyt valtavia jättiputkiviidakoita. Siellä on silmän kantamattomiin jättiputkea ja ne alueet ovat käytännössä käyttökelvottomia. Sinne ei voi ihminen mennä, Niemelä summaa.

Joensuun normaalikoulun oppilaat ja opettajat ovat innostuneet äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen suojelusta. Koulu on perinteisesti lahjoittanut kevätkonsertin tuotot hyväntekeväisyyteen.

Viimeiset kaksi vuotta kohde on ollut Unicef, nyt kohdetta etsittiin luonnonsuojelusta. Opettajien kahvipöytäkeskustelussa esille nousi Saimaan järvilohi, musiikinopettaja innostui.

– Sävelsin konserttiin kolmiosaisen teoksen "Lohen lumo". Toisin kuin Saimaan norppaa, järvilohta ei ehkä koeta niin sympaattiseksi, vaikka se on vielä norppaakin uhanalaisempi. Järvilohi on myös symbolinen eläin sillä tavalla, että jos me ei arvosteta meidän omaa lähiluontoa kaikkine eläimineen ja kasveineen, niin miksi me arvostaisimme mitään muutakaan. Laji on ihan ainutlaatuinen meille pohjoiskarjalaisille, Joensuun normaalikoulun musiikinopettaja Heli Samela sanoo.

Konserttituloilla oma nimikkolohi

Kevätkonsertin vapaaehtoisilla pääsymaksuilla pystytään rahoittamaan lähes yksi radiolähetin, jolla järvilohta voidaan seurata. Seurantalaitteen hankinta on ensimmäinen askel suojelutyössä.

– Olisi hienoa saada nimikkolohi, jonka elämää ja kohtaloa voisi seurata, Samela toteaa.

Pääsylipputulojen lahjoitus järvilohelle on kuitenkin vain suuremman kokonaisuuden alku. Saimaan järvilohen suojelemiseksi koulussa on käynnistetty Lohen lumo projekti, joka jatkuu Samelan mukaan ainakin ensi kevääseen saakka.

– Olemme olleet jo varhaisessa vaiheessa yhteydessä Luonnonvarakeskukseen Jorma Piiroseen, joka on nyt meidän yhteistyökumppanimme. Hänen kanssaan olemme suunnitelleet, että minkälaisia konkreettisia toimia me voitaisiin olla tekemässä.

Mukaan kutujoen kunnostukseen ja poikasistutuksiin

Yksi Lohen lumo -projektin tavoitteista on, että oppilaat pääsevät tekemään suojelutyötä myös käytännössä. Projekti on kuitenkin edennyt Heli Samelan mukaan niin vauhdilla, että konkreettiset toimet pyöräytetään käyntiin syksyllä, järvilohen aikataulun mukaan.

– Mahdollisia konkreettisia toimia olisi esimerkiksi kutujoen rantaviivan vieressä pohjan sorastus käsipelillä. Sitähän tehdään pääasiassa helikopterilla, mutta matalammassa vedessä rantojen luona myös käsipelillä. Lisäksi olisi poikasistutustoimintaa ja kalanviljelylaitoksella voimme käydä, Samela listaa mahdollisia toimia.

Projektille on haettu myös avustusta WWF:n Panda-palkinnon kautta. Vuosittain jaettava palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa. Samelan mukaan palkintoa ei ole aiemmin myönnetty Saimaan järvilohen suojeluun.

– Kaikki avustaminen maksaa. Jo pelkkä radiolähetin maksaa kuulemma 300 euroa. Kyllähän kymmenen oppilaan siirtäminenkin, vaikka kutujoella käymään maksaa. Tämä rahoitus on tietenkin epävarma, koska siellä voi olla paljon muitakin hyviä hakijoita. Mutta toivomme tietysti, että järvilohta lykästäisi, Samela sanoo.

Tiedefestivaalilla ratkaistaan lohen ongelmia

Kevään aikana koululaiset ovat perehtyneet Saimaan järviloheen monelta eri kantilta. Joensuussa torstaista lauantaihin järjestettävässä lasten ja nuorten tiede- ja teknologiafestivaali SciFestissa normaalikoululla on monta työpajaa järvilohen ympärillä.

– Työpajoissa voi esimerkiksi uida kuin lohi joessa ja ratkaista ongelmia kuin Saimaan järvilohi, rakentaa yhteisöllisesti Lohen lumo -kuvataideteosta suomu kerrallaan tai valmistaa onnea tuova lohi-amuletti, musiikinopettaja Heli Samela kertoo.

Kurjenrahkan luonnonpuisto alkaa jo olla valmis kesänviettoon. Linnut laulavat, ja aurinko pilkistää puiden latvustojen läpi. Luonnon äänien joukosta erottuu kuitenkin myös astioiden kolinaa.

Jäljet johtavat Vajosuon laavulle, jossa Turun Aikuiskoulutuskeskuksen eräopaskouluttaja Rami Heinäluoto on täydessä työn touhussa. Mies on päättänyt pyöräyttää aurinkoisen aamun kunniaksi kalaisat bruschettat.

– Tykkään sanoa, että tämä on tällainen "varsinaissuomalainen perinneherkku", Heinäluoto naurahtaa.

Katso videolta, miltä metsässä valmistettu herkku näyttää ja miten se tehdään. Koemaistajana Yle Turun Kalle Talonen.

Koivun siitepölyä on tällä hetkellä runsaasti tai erittäin runsaasti koko maassa aivan pohjoisimpia kolkkia lukuun ottamatta.

– Kevät on nyt tullut todella nopsaan, vähän yllättäenkin. Koivun siitepöly ryöpsähti yhtäkkiä. Viime vuonna kevät tuli hitaammin, niin siitepöly tuli pikkuhiljaa tiputellen, enenevissä määrin, allergia- ja astmaneuvoja Anne Vuorenmaa kertoo.

Koivun runsain kukinta-aika kestää kahdesta kolmeen viikkoon, ja juuri nyt tilanne on Vuorenmaan mukaan pahimmillaan. Sen on moni huomannut, sillä koivuallergikkoja on Suomessa viitisentoista prosenttia väestöstä.

– Ajoittain siitepölyä on ilmassa isoja määriä, ja saattaa tulla parin päivän kestoisia pätkiä, jolloin on paljon oireita. Jos verrataan viime vuoteen, niin sanoisin, että oireilevia on enemmän, kun katsotaan päivä- ja viikkokohtaisesti asiaa. Jos ei ole aloittanut allergialääkityksiä vielä, niin nyt saattaa olla aika tukkoinen olo, Vuorenmaa sanoo.

Poutäsäät ja tuuli ovat osaltaan levittäneet siitepölyä ilmassa. Ainakin läntisessä Suomessa asiaan on luvassa viikonloppuna helpotusta sateiden muodossa.

Suursiivouksia ei tarvita, mutta raskasta liikuntaa tulisi välttää

Tyypillisimmät koivuallergian oireet ovat Vuorenmaan mukaan aivastelu, nenän vuotaminen ja silmien kutiaminen.

– Pärskityttää kaiken aikaan, nenän limakalvot ovat ärtyneet ja sieltä tulee sellaista vetistä eritettä, joka saattaa tulla yhtäkkiä. Flunssasta siitepölyallergian erottaa siten, että erite on sellaista vuotavaa, vähän kuin vettä vuotaisi nenästä.

Osalla koivuallergikoista saattaa ilmetä myös hengenahdistusta ja muita astmaattisia oireita. Tällöin kannattaa Vuorenmaan mukaan hakeutua lääkäriin hankkimaan astmalääkkeitä.

Paras apu tavallisiin allergiaoireisiin on antihistamiini. Allergialääkitys pitäisi kuitenkin aloittaa hyvissä ajoin ennen siitepölykautta, että apu olisi tehokasta.

– Jos tuntuu, että nenä on kovin tukkoinen, niin nenähuuhtelukannu on lääkkeetön vaihtoehto. Se on hyvä apu antihistamiinin lisäksi.

Jos ulkona liikkuminen tuntuu raskaalta, kannattaa Vuorenmaan mukaan välttää rasittavaa liikuntaa, kuten lenkkeilyä.

– Silloin kun hengästyy, siitepölyä kulkeutuu hengitysteihin enemmän.

Kotona ei siitepölyn vuoksi tarvitse alkaa tekemään suursiivousta.

– Perussiivouksella pärjää kyllä hyvin, Vuorenmaa toteaa.