Ainakin 10 prosenttia Suomessa tuotetusta ruoasta joutuu roskiin. Määränä se tarkoittaa miltei 500 miljoonaa kiloa. Isoin osa, yli kolmannes, hävikistä syntyy kotitalouksissa.  Vähävaraisten avuksi lahjoitettava ruoka on kuitenkin paljolti peräisin kaupoista -  ja sitä jakelua uusi lakialoite pyrkii edistämään.

Joukko kansanedustajia haluaa laajaa keskustelua hävikkiruoan tehokkaammasta jakelusta vähävaraisille. Mikäli elintarvikelainsäädäntöä muutettaisiin aloitteen mukaisesti, ruokakaupat, kuntien keittiöt ja ruokalat sekä leipomopuotien kaltaiset myymälät velvoitettaisiin luovuttamaan syömäkelpoiset, myynnistä poistetut elintarvikkeet ruoka-avuksi. Tällä hetkellä esimerkiksi kauppojen hyväntekeväisyys perustuu vapaaehtoisuuteen.

Millaisia ruokamääriä avustuskäyttöön sitten olisi saatavilla? Kauppojen hävikki arvioitiin muutama vuosi sitten koko määrältään 65-75 miljoonaksi kiloksi. Suinkaan kaikki siitä ei sovellu lahjoitettavaksi, elintarvikemääräysten vuoksi. Nyt järjestöille lähtevä osuus lienee 10 prosenttia.

Suurista päivittäistavaraketjuista SOK arvioi ruoka-apuun lähtevän hävikkinsä osuuden "merkittäväksi", Kesko kertoo vähävaraisille ohjautuvan noin 30 prosenttia ruokahävikistä.

Kuntien keskuskeittiöistä ja ruokaloista osa toimii nykyään yhtiömuotoisina. Lakialoitteessa ehdotettu "kunnallisten toimipisteiden" jakeluvelvoite törmäisi siis pykäläviidakkoon ennen toteutumistaan.

Millaista ruokamäärää velvoittaminen sitten koskisi? Päiväkotien, vanhainkotien, sairaaloiden, koulujen ja ammatillisten oppilaitosten ruokahävikki on laskettu olevan yhteensä noin 38 miljoonaa kiloa. Kuntien ruokaloiden hävikki ei kuitenkaan kokonaan hyväntekeväisyyteen sovellu: esimerkiksi lautaselle jääneitä tähteitä voi hävikistä olla kolmasosa.

Aloitteessa mainittujen leipomopuotien ja vastaavien hävikkiä ei tässä yhteydessä ole arvioitu.

Lahjoitusruoan kuskaus kiireistä, vaikka kunta tukisi

Vähävaraiset hakeutuvat leipäjonoihin ympäri Suomen, joten ruoka-avun tarvetta ei järjestöissä vähätellä. Lakialoite ei kuitenkaan ota huomioon avustustyöntekijöiden voimavaroja, ajattelee palveluesimies Hanna Kuisma Yhteinen pöytä -projektista Vantaalta.

– Jos [hyväntekeväisyyteen tarjottavan] hävikkiruoan volyymi äkkiä kasvaa, miten siinä käy? Kenttä ei ole valmis vielä. Miten on logistiikan ja kylmäketjujen tilanne, jotta hävikki pysyy syötävänä ja turvallisena? Pienillä toimijoilla ei ole resursseja suuriin investointeihin.

Kansanedustajien aloitteen taustalla on halu herättää keskustelua juuri toimintamalleista, eli siitä, kuka osallistuisi ruoka-avun toimittamiseen hävikkinsä antavien ja ruoan jakavien välikätenä.

Vantaalla lahjoituksia kokoavaa ruokavarastoa ja kuljetuksia rahoittavat kaupunki ja seurakuntayhtymä, ja silti logistiikka on palveluesimies Hanna Kuisman mukaan haaste.

Päivittäistavarakaupassa on järjestöjen rajalliset voimat huomattu, eikä lakialoite saa siksi johtaja Ilkka Niemiseltä kiitosta kuin keskustelunavauksena.

– Ruoka-apuun sopiva kaupan hävikki on hyvin pieni osa elintarvikehävikin kokonaisuudesta, Nieminen muistuttaa ja viittaa ainakin siihen, että selvästi kauppoja suuremmasta osasta hävikkiä on vastuussa ruokateollisuus.

Juttua varten on haastateltu lisäksi asiantuntijoita Luonnonvarakeskuksesta, Jätelaitosyhdistyksestä, S-ryhmästä ja Ruokakeskosta.

Painetta hirvikannan rajoittamiseen ovat aiheuttaneet erityisesti hirvien aiheuttamat tuhot metsissä ja taimikoissa sekä liikenneonnettomuudet.

Hirvien määrää on viime vuosina vähennetty koko maassa. Tämä on näkynyt myös vahinkojen määrissä.  Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla hirvien aiheuttamien metsätuhojen määrä on vähentynyt samalla kun hirvimäärä on pienentynyt huippuvuosista nykyiseen noin 10 000 eläimeen.

– En muista milloin viimeksi olisi näin alhaisella tasolla oltu, kertoo Oulun riistanhoitopiirin riistapäällikkö Keijo Kapiainen.

Pohjois-Pohjanmaalla hirvien määrä oli suurimmillaan vuosituhannen alkupuolella. Sitä on viime vuosina pienennetty metsästyksellä. Nykyisen kannan arvioidaan olevan runsaat 10 000 aikuista hirveä, tosin näin keväällä kanta kasvaa arviolta puolella vasomisten takia.

Hirvikanta kasvussa

Nykyinen hirvikannan arvioidaan olevan lievässä kasvussa, mikä on näkynyt tieliikenteessä hirvikolarien pienoisena lisääntymisenä. Kevään aikana hirvien liikenteelle aiheuttamat ongelmat liittyvät myös siihen, että hirvet liikkuvat vasomisen aikana touko-kesäkuussa talvilaitumilta kesälaitumille.

Hirvien määrä Pohjois-Pohjanmaalla pysytteli vielä vuosikymmenen alun aikana suurena, mutta viime vuosien metsästyskiintiöiden avulla kantaa on saatu harvennettua.

Aikuisten hirvien määrä Pohjois-Pohjanmaalla on Kapiaisen mukaan ollut vuoden mittaan hiukan lisääntymässä. Kevään vasominenkin kasvattaa kantaa noin puolella.

– Tieliikenteessä hirvien aiheuttamat kolarit ovat olleet pienoisessa kasvussa, mikä kertoo kannan kasvusta, vaikka toki eri puolilla maakuntaa on myös alueellista vaihtelua.

Kannan kasvun takia hirvenkaatolupien määrää aiotaan lisätä.

Tolkonlähteestä löydetyt kuolleet kalat herättävät hämmennystä Kärkölässä. Luontaisesti lähdevedessä ja sen muodostamassa pienehkössä lammessa ei ole kaloja eikä kalojen uskota päässeen lampeen alajuoksultakaan.

– Se on padottu lampi eivätkä ahvenet hypi patojen yli, sanoo paikalla käynyt Kärkölän ympäristösihteeri Riitta Hyytiäinen.

Lähteestä on löytynyt tällä viikolla joitain kymmeniä kuolleita ahvenia. Ympäristöviranomaiset arvelevat, että kalat on tuotu lampeen elävinä.

– Naapuri on kertonut, että kalat olisi tuotu tänne elävinä. Muutos on ollut niille sitten niin suuri, että ne eivät ole selviytyneet.

Ympäristösihteerin mukaan siitä ei ole viitteitä, että veteen olisi päässyt esimerkiksi haitallisia kemikaaleja. Myös teveysviranomaiset ovat tietoisia kalakuolemista, mutta tilannetta ei pidetä huolestuttavana.

Kalakuolemia on kummasteltu muun muassa kärköläläisten Facebook-ryhmässä.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Suolahden Alkulan päiväkotiryhmä aloittaa virallisesti metsäeskarin elokuun puolivälissä, mutta lapset eivät ole malttaneet odottaa syksyä. Lapset ovat menneet jo tänä keväänä käyneet rakenteilla olevalla kodalla säällä kuin säällä. Aamulla kello 8 on nautittu aamupala vielä sisätiloissa ja heti sen jälkeen eskari jatkuu metsäkodalla, jossa syödään lounaskin.

– Nähtiin lehtileike, jossa puhuttiin metsäeskarista. Se kolahti niin kovasti, että lähdettiin viemään asiaa eteenpäin. Tämä on muuten ihan normaalia eskaritoimintaa, mutta tapahtuu ulkona ja paljon toiminnallisimmin menetelmin, sanoo Poutapilvet –eskariryhmän vetäjä, lastentarhanopettaja Outi Hänninen.

Alkulan päiväkotiryhmä menee syksystä alkaen joka hoitopäivä ja ympäri vuoden kirjaimellisesti metsään päiväkodin taakse. Eskarin elementtejä ovat aidot puut, metsäpolut ja monimuotoiset kivet. Metsän keskelle rakentuu parhaillaan puinen kota, johon tulee tulisija ja ekovessa.

Metsässä ei ole meluhaittoja

Outi Hännisen mukaan metsäeskarissa uni ja ruoka maistuu lapsille paremmin kuin päiväkodissa ja lasten motorinen kehitys on nopeampaa kuin ahtaissa sisätiloissa.

– Täällä saa olla jotenkin luovemmin kuin tuolla sisätiloissa ja täällä on myös vähemmän meluhaittoja. Ei tarvitse huomautella lapsille, sillä kyllä tänne ääntä mahtuu.

Alkuvaiheessa vilu saattoi yllättää lapset metsässä, mutta nyt osataan jo varustatutua luonnon ehdoilla.

– Lapsilla on hyvä hyvät varusteet tänä päivänä ja lapset kyllä pärjäävät. Yleensä ne ovat aikuisia, joille tulee kylmä tai joita huono sää häiritsee, arvioi Outi Hänninen.

– Aluksi oli pelkoja, että joutuuko ne olemaan siellä joka päivä ja monta tuntia ja kylmällä. Mutta nyt rauhallisuus ja tunnelma on metsäeskarissa jopa käsittämätöntä, sanoo ylitarkastaja Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:sta.

Metsäeskareita tullut maltillisesti

Akselinin mukaan metsäeskariajattelu on mennyt eteenpäin maltillisesti.  Kun kunnissa on huomattu, että ryhmät menestyvät, lapset nauttivat ja jopa vanhemmat ovat tyytyväisiä, niin siihen ryhmiin halutaan. Samalla tulee paineita perustaa toinen metsäryhmä.

– Lähinnä henkilöstön vaateet, osaaminen ja halu tehdä ulkotyötä tulevat olemaan jonkinlaisia rajoittimia metsäeskareiden laajentumiselle, ennustaa Akselin.

Metsäeskarin tulevaisuuden haasteena Akselin näkee pedagogiikan. Se ei riitä, että lapset menevät vain metsään olemaan ja viihtymään.

– Metsäeskarissa tulee noudattaa esiopetussuunnitelman mukaisia asioita. Vaikka metsä, luonto ja tekeminen ovat ainekset pedagogiikalle, niin se on kuitenkin vakavasti otettavaa pedagogiikkaa. Ammattilaisten pitää osata ja hallita olosuhteiden tuomat rikkaudet, mutta myös haasteet, linjaa Akselin.

Petäjävedellä metsäeskaria on kokeiltu vuosi hyvin kokemuksin ja se saa jatkoa. Metsäeskarilaiset ovat toimineet ulkona neljä päivää viikossa. Perjantaisin ryhmä on tehnyt sisätiloissa kynätehtäviä.

Opetussuunnitelma toteutuu metsässä käytännöllisesti

Lastentarhaopettaja Virpi Alanen vakuuttaa, että metsäeskarissa pystytään käymään läpi kaikki esiopetussuunnitelman tavoitteet. Käytännössä tavoitteet saavutetaan yhdistelemällä eri opeteltavia asioita.

– Esimerkiksi matemaattisten lukujen oppiminen yhdistetään luonnon kuvataiteeseen. On tehty taideteos, jossa kehyksinä ovat viivoittimen pituiset kepit, kymmenen havunneulasta, kolme kiveä ja niin edelleen. Kynän käyttö jää vähemmälle, joten sen takia perjantai on sisäpäivä, kertoo Virpi Alanen Petäjävedeltä.

Ensimmäinen metsäryhmä perustettiin kymmenisen vuotta sitten Pirkkalan kuntaan ja heti perään sen innoittamana Hämeenlinnan Hirsimäkeen.

– Päivähoitopaikoista oli pulaa ja mietittiin luontokasvatuksen ja pulan yhdistämistä. Siitä lähti käyntiin luontopedagogiikan kehittäminen. Helsinkiin tuli ryhmiä, joissa ideana oli viettää päivä ulkona ilman omaa kotaa tukikohtana. Turku teki ryhmän vielä pienemmille lapsille ja nyt mukaan tuli Keski-Suomen ryhmät.  Myös Vantaalla on luontokerhoja. Ja Hämeenlinnaan tulee kansainvälisiä vieraita vaikka kuinka, luettelee ylitarkastaja Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:sta.

Myös Metsähallitus ja Suomen Latu- ja Luonto ovat lähteneet metsäeskareita tukemaan. Ensimmäinen yksityinen metsäeskarikin on perustettu.

Suolahden metsäeskarissa vieraili Titta Puurunen.

Vesa Pölkki toivotti uudet naapurit tervetulleiksi rakentamalla muuttajille uudet asumukset. Pölkin punaisen aitan seinällä on nyt 25 linnunpönttöä vieri vieressä. Seudulle muuttaneet linnut ovat olleet kiinnostuneita uudenlaisesta tiiviistä asumisesta.

– Liikennettä on. Asuntoesittelyssä on ollut vilkasta. Kyllä siinä on muuttolintuja, uusia asukkaita on käynyt.

Pölkin mukaan yläpöntöt ovat olleet kaikkein katsotuimpia, sillä ylhäältä on kaikkein parhaimmat näköalat.

– Aamulla on suurin vilske. Mukava niitä on katsella, tuumaa pönttöseinän isännöitsijä Pölkki.

Pölkki päätti hankkia vipinää pihapiiriin, koska punainen hirsiseinä näytti niin tyhjältä. Aluksi hän rakensi koivusta perustukset kahden puun muotoiseen taloyhtiöön. Pöntöt hän rakensi männystä.

Seuraavaksi kerros- tai rivitalolähiö?

Pölkki sai idean katsellessaan ruotsinkielistä Strömsö ohjelmaa. Ohjelmassa rakennettiin 50 pönttöä, mutta Pölkki ajatteli, että oman aitan seinään riittää 25 pöntön naapurusto.

– Tämä meni niin kuin Strömsössä, sanoo Pölkki tyytyväisenä.

Naapureiden touhuja on hyvä tarkkailla läheisestä olohuoneen ikkunasta.

– Monesti tulee mieleen, katsoisiko televisiota vai katsoisiko noita pönttöjä.

Pönttöseinän isännöitsijä ei ole vielä tutustunut uusiin naapureihin kovin hyvin. Hän arvelee, että ainakin talitinttejä on asettunut uusiin asuntoihin. Vieraanvarainen pönttöseinän isännöitsijä kertoo myös ruokkineen lintuja.

Pölkki sanoo harkinneensa myös kerros- ja rivitalojen tekoa linnuille, mutta se ajatus on vielä "savolainen rojekti" eli aloittamista vaille. Häntä on myös mietityttänyt, miten linnuille kelpaa näin lähekkäin rakennetut asumukset.

– Ensi kevättalvena tiedän, kuinka monessa pöntössä on ollut asukkaita, kun putsailen pönttöjä.

Toiveet äärimmäisen uhanalaisen sumatransarvikuonon pelastamisesta vahvistuivat torstaina, kun sarvikuononaaras Ratu synnytti poikasen Way Kambasin kansallispuistossa Sumatran saarella Indonesiassa.

Ratu, jonka indonesiankielinen nimi tarkoittaa kuningatarta, sai nyt toisen poikasensa. Eläin teki historiaa vuonna 2012, kun se synnytti ensimmäisen vankeudessa syntyneen sarvikuononpoikasen Indonesiassa yli sataan vuoteen.

Noin 20 kiloa painava, toistaiseksi nimetön naaraspoikanen vaikuttaa terveeltä ja toimeliaalta, kertoo sarvikuonojärjestö IRF.

– Emme ole lakanneet hymyilemästä sen jälkeen kun varmistuimme, että se oli elossa ja terve, IRF:n johtaja Susie Ellis sanoo IRF:n verkkosivuilla.

– Vaikka yksi syntymä ei pelasta lajia, maailmassa on nyt yksi sumatransarvikuono enemmän.

Sumatransarvikuonoja arvioidaan elävän luonnonvaraisena enää alle sata. Lisäksi useita yksilöitä elää vankeudessa.

Lajia uhkaa sukupuutto elinympäristön tuhoutumisen ja salametsästyksen takia. Sumatransarvikuonoa tavataan vain Sumatran saarella ja Borneolla Sabahin alueella.

IRF perusti sarvikuonojen rauhoitusalueen Way Kambasin kansallispuistoon vuonna 1997. Järjestön mukaan toisen poikasen syntymä osoittaa, että Indonesiasta löytyy ammattitaitoa sarvikuonopopulaation kasvattamiseen.

Tunnettu lemiläinen sieniharrasta ja keruutuotetarkastaja Martti Hakala ihmettelee ihmisten intoa kerätä korvasienet puhdistamattomina koriin.

– Ihmiset laittavat korvasienet koriin multineen päivineen, ja sen jälkeen kotona on edessä hirveä putsaaminen.

Putsaamattomista korvasienistä varisee korissa multaa ja hiekkaa, jotka ajautuvat korissa olevien korvasienten käytäviin.

– Kun tekee sienistä keittoa, niin takuuvarmasti hiekka vaan narskuu hampaissa.

Korvasienet täytyy siis Hakalan mukaan putsata heti maasta irrottamisen jälkeen. Sientä ei kuitenkaan kerätessä pidä leikata juuresta poikki.

– Kaikki sienet kerätään maasta juurineen. Sen jälkeen sientä pidetään pystyssä ja vasta sitten leikataan juuri pois.

Sadosta ei tule viime vuosien veroista

Keruutuotetarkastaja ja innokas sienimies Martti Hakala ei povaa viime vuoden kaltaista sienivuotta.

– Viime vuonna oli niin hyvä korvasienisato, ettei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen. Tyhjin korein ei hakkuualueelta kuitenkaan tarvitse tulla pois, toteaa Hakala.

Hyvä paikka korvasienten löytämiseksi on pari vuotta vanha hakkuualue. Se niin pitkään hyvä, kunnes sinne alkaa kasvaa heinää.

– Paras paikka on kangasmaasto, jossa on kasvanut mäntymetsää.

Kaadetusta kuusimetsästä korvasieniä sen sijaan löytyy selvästi vähemmän kuin entisestä mäntymetsästä.

Vinkki: Pikakahvijauhe parantaa sienen makua

Martti Hakala tekee korvasienimuhennoksen ja -keiton tavalliseen tapaan: Paistetaan pannulla keitetyt sienet. Sekaan sipulia ja kermaa. Sen lisäksi Hakala laittaa mukaan teelusikallisen pikakahvijauhetta.

– Se antaa keittoon tai muhennokseen mahdottoman hyvän maun.

Kannattaa muistaa, että korvasieni on raakana myrkyllinen. Sieni tulee keittää kaksi kertaa viiden minuutin ajan väljässä vedessä, niin että vesi välillä vaihdetaan. Myös kuivatut sienet tulee keittää kahdesti.

77-vuotias Olavi Sillanpää on tarponut Lestijärven rannalla sijaitsevaa metsäpalstaa nuoresta pojasta asti. Siellä on käyty metsällä ja järvellä kalassa. Olavi itse arvelee, että hänen elämänsä on vierähtänyt näissä maisemissa 90-prosenttisesti.

– Tämähän on tärkiä niin kuin nyt on koti itsensä kellekin. Eihän se sen kummempi. Jossainhan ihmisen täytyy olla ja eväänsä syöjä, Olavi tuumaa istuen kaatuneella puunrungolla.

Olavi tietää heti, mikä tässä metsässä on parasta. Asiaa kysyttäessä hän vastaa empimättä:  

– Tämä vaihtelevaisuus. Tässä on rantavesijättöä, niittyjä ja nuorta metsää, sitten on näitä vanhoja puita. Ei tällaista ihan joka paikassa ole. Jotkut puut ovat aika valtavankin kokoisia, ainakin näin Lestijärven mittakaavassa. Punapuuthan (Pohjois-Amerikassa) ovat tietysti asia erikseen, Olavi nauraa.

– Ja tuo järvihän on ilman muuta se, mikä sen erikoisuuden tekee. Ei suinkaan, metsä on metsää ja maa on maata. 

Vanha metsä lepää Lestijärven rannalla. Palstalla rantaviivaa on noin kilometrin verran. Suojelualue kattaa noin 24 hehtaarin kokoisen alueen, josta 14 hehtaaria on metsää ja loput yksityistä vesialuetta.

"Liika harvaks pannaan mehtät"

Olavi Sillanpään metsä ei ole koskematonta. Siellä on tehty aikoinaan 1980-luvulla jonkin verran hakkuita, mutta pienessä mittakaavassa. Olavin mukaan metsänhoito on ollut ja on nykyäänkin Suomessa liian rajua.

– Minulla on vähän sellainen käsitys, että liika harvaks pannaan mehtät. Yleiset metsänhoito-ohjeet on olleet sellaisia.

Ikä on muuttanut Olavin ajatustapaa, vaikka ei hän ole koskaan ollut laajojen hakkuiden kannalla. Nyt, 77-vuotiaana, hän halusi metsän suojeluun.

– En oikein osannut kuvitellakaan, että tämä ranta laitettaisiin huvilatonteiksi, ja tässähän on jo näitä vapaa-ajan asuntoja tässä järven rannalla. Sanotaan nyt, että linnuillakin pitäisi joku paikka olla... Mutta enempihän sitä pitäisi olla, Olavi sanoo ja katsoo metsäpalstaa.

Olavi arvostaa luontoa: "Millä sitä nyt mittaa?"

– Arvostanhan minä luontoa, eihän siinä mittään. Millä sitä nyt mittaa?, Olavi nauraa. – Vaikka tiaisia kahtoo tuosta lasista ja punatulkkuja ja muita, mitä nyt mielikuvitus keksii. Ei sitä enää tee mieli lähteäkään mihinkään, kun vanhenee.

Ely-keskus ja Luonnonperintösäätiö tekivät molemmat tarjouksen Olavin metsäpalstasta, mutta hän halusi myydä alueen mieluummin säätiölle.

– Arvelin, että jos se olisi paremmin turvassa siellä. Pian metsähallitus pitäisi lihoiksi koko alueen. Ja olihan siinä suoraan sanottuna pikkusen rahakin yhtenä syynä.

Olavi Sillanpäällä on unelma metsästä.

– Minä toivon, että se pysyis rauhassa ja semmoisena kuin se nyt on. Pian joku sajan vuojen päästäkin sanoo, että se mies oli semmonen, että se teki tämän, Olavi sanoo ja katsoo järvelle.

Kulunut viikko on ollut monille koivuallergisille piinallinen. Koivun kukintahuippu saavutettiin viikon aikana Etelä- Suomessa sekä monin paikoin Keski-Suomea.

Viikonlopun sateet ovat tuoneet allergisille hetkellisen helpotuksen, mutta lännessäkin pitoisuudet nousevat maanantaiksi jopa runsaiksi.

Erittäin runsaita siitepölypitoisuuksia tavataan vielä ensi viikolla maan keskiosissa. Piikki liikkuu kohti pohjoista, missä kausi on vasta aluillaan.

Yliopistotutkija Annika Saarto Turun yliopiston aerobiologian yksiköstä lupailee, että viikon kuluttua Etelä-Suomessa pitäisi olla jo huomattavasti helpompi hengittää.

– Piikki alkaa etelässä olla jo ohi. Toisaalta tuuli voi aina tuoda siitepölyä pohjoisesta, hän sanoo.

Lähikoivuilla ei aina merkitystä – siitepöly reissaa tehokkaasti

Eniten siitepölyä on havaittu tähän mennessä Imatran keräyspisteessä 9. toukokuuta.

Tämä johtuu osittain kaukokulkeumasta: keväisin tuuli puhaltaa usein Venäjältä päin, ja tämä saa allergiset kaakossa oireilemaan.

Koivun siitepöly leviää tehokkaasti. Jopa Keski-Euroopasta asti voi kulkeutua runsaita määriä siitepölyä Suomeen.

– Tänä vuonna kaukokulkeumia on ollut poikkeuksellisen paljon, Annika Saarto sanoo.

Lämpöaalto kukitti puut yhtäaikaa

Koivun siitepölykausi on saattanut tuntua tänä keväänä tavanomaista ärhäkkäämmältä, vaikka norkkolaskelmien mukaan koivun kukinta on jäänyt keskimääräistä heikommaksi.

– Tukala olo on johtunut siitä, että äkillinen lämpöaalto toukokuun alussa sai puut heräämään samaan aikaan ja siitepölypitoisuudet nousemaan nopeasti hyvin korkeiksi, Saarto sanoo.

Esimerkiksi vuonna 2014 tilanne oli paljon vaikeampi, sillä kukinta Suomessa oli runsasta ja monilla piinaa saattoi kestää viikkokausia.

– Erittäin korkeita siitepölypitoisuuksia mitataan joka vuosi, ainakin joidenkin päivien ajan. Nyt on tullut pidempi rupeama yhteen putkeen.

Onko mökillä helpompi hengittää? – mobiilipalvelu kertoo

Turun yliopiston aerobiologian yksikkö on helmikuussa lanseerannut ainutlaatuisen selainpohjaisen mobiilipalvelun, josta siitepölytilannetta voi tutkailla hyvinkin paikallisesti. Tilanne päivittyy palveluun kahden tunnin välein.

– Tätä meiltä on toivottu jo vuosien ajan. Näin tarkkaa palvelua ei ole muualla maailmassa, Saarto sanoo.

Vielä tänä vuonna tietoja on saatavilla vain koivun siitepölystä, mutta todennäköisesti ensi keväänä myös ainakin leppä on mukana.

Talkoolaiset vierittävät ja heittelevät erikokoisia kiviä Vesijärven laskevaan Virojokeen. Vuosikymmeniä sitten raivattu joen uoma muutetaan taimenia houkuttelevammaksi.

– Uoma oli täysin kivetön ja kaventunut. Nyt sinne on lisätty kiviä, jotka sieltä on otettu aikanaan pois. Joen leveys on lisääntynyt ja vesi kiemurtelee kivien välistä. Erilaisten virtauksien vaihtelu on lisääntynyt huomattavasti, Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen Toiminnanjohtaja Ilkka Vesikko kertoo.

Virojokea kunnostetaan talkoilla noin 400 metrin matkalta. Mukana on Kalatalouskeskuksen väen lisäksi talkoolaisia Aito taimen ry:stä ja Itä-Uudenmaan Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksestä. Kunnostuksen yhteydessä taimenta myös istutetaan jokeen.

– Syksyllä kunnostettiin joen ylin osa ja kevättalvella sinne tuotiin kymmenen rasiallista mätiä. Ensi kevättalvella ladataan koko kunnostetulle alueelle mätirasioita, Vesikko sanoo.

Jätevesi antaa taimenelle tietä

Päijät-Hämeessä on viime vuosien aikana kunnostettu kymmeniä koskia ja puroja taimenelle sopivaksi. Talkootyönä tehtyjen kunnostusten ja istutusten myötä taimen on saatu luontaisesti lisääntymään ja kotiutumaan moneen päijäthämäläisjokeen. Taimen on palannut myös saastuneen ja huonokuntoisen Porvoonjoen yläjuoksuun.

– Ehkä parhaat tulokset on saatu Lahden yläpuolisella vesistönosalla, missä harjuista tuleva lähdevesi vaikuttaa ja luo parhaat olosuhteet, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry:n kalataloussuunnittelija Sampo Vainio sanoo.

– Taimen on lisääntynyt myös Lahden alapuolisella alueella, joka on aika raskaasti kuormitettu yhdyskuntajätevesillä. Se, että taimen pärjää siellä, kertoo että satsaukset jätevesien puhdistukseen ovat kannattaneet ja joen tila on parantunut merkittävästi.

Taimen kertoo veden laadusta

Vaikka taimenta pidetään elinympäristöään kohtaan vaateliaana lajina, mielikuva tunturipurojen raikkautta tarvitsevana kalana ei täysin pidä paikkaansa. Taimen pärjää myös rehevämmissä vesissä. Se paljastaa kuitenkin muun muassa veden happipitoisuuden.

– Taimen on hyvä indikaattorilaji ja kertoo paljon siitä, millainen valuma-alue yläjuoksulla on. Se kertoo, riittääkö vedessä happea kevättalvellakin, kun sulamisvesien mukana jokeen saattaa tulla happea sitovia aineita, Ilkka Vesikko sanoo.

Taimen on uhanalainen laji ja rasvaevällinen taimen on rauhoitettu Etelä-Suomessa. Kalatalousväki toivoo, että vielä jonain päivänä kanta olisi tarpeeksi iso pyydettäväksi.

– Koska se on uhanalainen laji Etelä-Suomessa, on hyvä kunnostaa elinalueita ja parantaa kantaa niin, että se saataisiin elinvoimaisten lajien joukkoon ja kanta kestäisi kalastusta, Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen Toiminnanjohtaja Ilkka Vesikko sanoo.

Vuoden alussa astui voimaan uusi kalastuslaki, jonka avulla pyritään vahvistamaan muun muassa taimenen luontaista kantaa Suomessa. Luonnossa syntynyt ja kasvanut taimen rauhoitettiin koko merialueella ja sisävesissä leveyspiirin 64 eteläpuolella. Eteläisen Suomen joilla ja järvillä ruokapöytään voi siis pyydystää nykyisin vain pyyntimitat täyttäviä istutettuja taimenia, joiden rasvaevä on leikattu.

Virkistyskalastajien keskuudessa luonnonvaraisen taimenen täysrauhoitukseen on oltu tyytyväisiä. Kalastusmatkailuyrittäjälle lain tulkinta aiheuttaa kuitenkin harmaita hiuksia.

– Toiminta näyttää vaikeutuvan ihan puhtaasti sen takia, että lakia säädettäessä ei ole otettu riittävän hyvin huomioon tällaisia erityiskalastuskohteita, kalastustoimintaa Kangasniemen Läsäkoskelle pyörittävä Matti Huitila sanoo.

Lain tulkintaan haetaan ratkaisua

Läsäkoskella on harjoitettu jo pitkään pyydystä ja päästä -kalastusta, eli kaikki siiman päähän tarttuneet täpläkyljet on pitänyt vapauttaa takaisin jokeen. Vapauttaminen on yksi tavoista, jolla on pyritty parantamaan taimenen luontaista kantaa joessa. Lisäksi koskialuetta, erityisesti taimenen kutupaikkoja, on kunnostettu 2010-luvulla. Myös mäti-istutuksia on tehty. Toimien ansiosta villien taimenten määrä koskialueella on moninkertaistunut.

Nyt perhokalastajien suosima urheilukalastuskohde kuhisee villejä taimenia, jotka uuden lain myötä on rauhoitettu. Kalastus joella onkin Huitilan mukaan muuttunut lain hengen vastaiseksi, sillä rauhoitettua kalaa ei saisi tarkoituksellisesti kalastaa.

– Joudumme tilanteeseen, missä johdatamme kalastajat rikkomaan lakia. Myymme lupia kalastukseen, ja kohdekalana on väistämättä luonnonvarainen, rauhoitettu taimen.

Läsäkosken kalastusyrittäjät kertovat koettaneensa selvittää ELY-keskukselta ennen uuden kalastuslain voimaantuloa vastauksia siihen, miten taimenen täysrauhoituspykälää pitäisi soveltaa Läsäkoskella. ELY-keskuksen asiantuntijoilla ei kuitenkaan ollut antaa yksiselitteistä vastausta asiaan.

Nyt Pohjois-Savon ELY-keskukselle on tehty valitus kalastustoiminnasta Läsäkoskella. ELY-keskus on siirtänyt asian eteenpäin hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Uudelle kalastuslaille myös kiitosta

Läsäkoskella on tällä hetkellä voimassa poikkeuslupa, mikä mahdollistaa kalastuksen joella. Lakimuutos kuitenkin herättää yrittäjällä epäilyjä jatkosta.

– Tulevaisuus näyttää, mitä sitten tuleekaan tapahtumaan, miten viranomaiset lain kirjainta tulkitsevat jatkossa.

Huitilan mukaan uusi kalastuslaki kaipaisi hienosäätöä, jotta yritystoimintaa kalastuksen ympärillä pystyttäisiin turvaamaan ja elvyttämään.

– Turismiin suhtaudutaan Suomessa vähän diibadaaba-juttuna, mutta se raha, mitä turismin muodossa kannetaan tänne, on puhdasta rahaa. Se ei edes kuluta meiltä mitään. Luontomme pitäisi vain olla erittäin hyvässä kunnossa, että pystytään tarjoamaan sellaisia elämyksiä, mitkä lisäävät matkailijoita Suomessa.

Huitila on iloinen siitä, että uhanalaisia kalakantoja pyritään parantamaan Suomessa. Erityisen tyytyväinen hän on kalastuslain kokonaisuudistuksessa asetettuihin uusiin verkkokalastusrajoituksiin. Verkkokalastusta tosin pitäisi yrittäjän mukaan rajoittaa entistäkin rajummin.

– Toivoisin, että lain vaikutukset tähtäisivät sinne, missä taimenen kuolleisuus on suurin, eli järvialtaille. Verkkokalastus on yhä vielä se suurin ongelma kalakantojen huonoon tilaan Suomessa, ei tällainen vapavälineillä tapahtuva valikoiva urheilukalastus.

Kukko ja kaksi kanaa tepastelevat tyytyväisenä Timo ja Katriina Pylkkäsen pihamaalla Maaningalla. Alkujaan kesäkanoiksi hankitut siivekkäät saivat Pylkkäsiltä uuden kodin ja talven jälkeen helttapäille maistuvat tuoreet voikukanlehdet.

Perheen tytär Emma on jo kokenut kananhoitaja ja tietää miten kanat pysyvät tyytyväisinä.

– Jokapäivä hoidan niitä. Niille pitää antaa ruokaa, vettä ja siivota kanala, Emma luettelee.

Katriina Pylkkänen kertoo, että kana on varsin vähään tyytyväinen.

– Pitää olla hyvää teollista rehua, mistä se saa kivennäiset ja vitamiinit. Lsäksi kanankalkkia ja vettä päivittäin, Pylkkänen kertoo.

Rehua ja kanankalkkia löytyy perheen pihasta 40 kilon säkeistä, jotka riittävät useiksi kuukausiksi.

Oikeat puitteet

Katriina Pylkkänen työskentelee Iisalmessa Savonia ammattikorkeakoululla kotieläin- ja hevostuotannon opettajana. Ammatistaan huolimatta kanat olivat vielä pari vuotta sitten hänelle uusi tuttavuus.

Pylkkänen kertoo, että mikäli kanoja mielii pihaansa ottaa, täytyy niille järjestää oikeanlaiset puitteet. Kanoilla tulee olla riittävä aitaus, jossa ne voivat liikkua vapaasti ja pysyvät turvassa petoeläimiltä. Mikäli kanat ottaa keväällä, tulee ne lintujen muuttoaikaan pitää sisällä ja kesällä erossa vesilinnuista.

Kanoilla tulee olla myös suojaa, johon Pylkkäsen mukaan käy esimerkiksi vaja, leikkimökki tai vanha koirankoppi. Suojasta tulee löytyä munintapesä ja yöpymisorsi. Mikäli lämpötila laskee alhaiseksi, olisi suojassa hyvä olla myös lisälämmitys.

Oma-, kesä- vai leasingkana?

Kanoja voi hankkia monella tapaa. Kanan voi ostaa haudottavina siitosmunina tai ostaa kanan itselleen suoraan kanalasta. Yksivaihtoehto on myös vuokrakana, jossa lintu palautetaan kesän jälkeen kasvattamokanalaan.

Lintujen hinnat vaihtelevat noin 10 eurosta ylöspäin, riippuen rodusta ja kanan iästä. Rotukanat ja nuoret munintansa aloittaneet kanat ovat kalliimpia.

Kana munii iästään riippuen munan päivää kohden, joten perheen munan tarve saadaan täytettyä jo parilla linnulla. Mikäli kanoja haluaa enemmän, on mahdollista ottaa myös kukko, jolloin munatuotanto muuttuu äkkiä tiputuotannoksi.  Kukko myös turvaa ja ohjeistaa kanaparveaan, vaikka taajama-alueilla kiekumisesta voi olla riesaa.

Jos kanan ottaa vain kesälinnuksi, on se syksyn tullen mahdollista myydä eteenpäin. Vaihtoehtona on myös linnun lopettaminen.

– Lopettamisessa pitää huolehtia, että sen tekee ammattitaitoinen henkilö. Näin lopettaminen on nopea ja kivuton, Pylkkänen muistuttaa.

Ilmoita kanastasi

Kanan ottajan on hyvä muistaa, että vaikka ottaisi vain muutaman yksilön, tulee tästä tehdä ilmoitus oman kunnan maaseututoimeen. Kaava-alueilla tulee ottaa yhteyttä terveydensuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaiseen.

Mikäli kanan vointi huolestuttaa, voi asiassa kääntyä eläinlääkärin puoleen. Oireet tunnistaa helposti.

– Heltan väri muuttuu tai kana kyhjöttää, Pylkkänen kertoo.

Elintarviketurvallisuuskeskuksen verkkosivuilta löytyy kattava paketti kesäkananottajalle. Katriina Pylkkänen kuitenkin muistuttaa, että maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

– Suosittelen, Katriina Pylkkänen kiteyttää.

Norppakamera on onnistunut aivan täydellisesti, luontokuvaaja, dokumentaristi Juha "Norppa" Taskinen riemuitsee.

Hän on itse vienyt kameran tarkkailupaikalle ja ollut muutenkin aktiivisesti mukana ympäristöjärjestö WWF:n tempauksessa. WWF aloitti toukokuun alkupuolella saimaannorpan pötköttelyä esittelevän livelähetyksen. Norppaliveä on kohta katsottu jo miljoona kertaa.

Kuvassa näkyneet naaras ja uros ovat Taskiselle tuttuja entuudestaan. Etenkin naaras, nimeltään Siiri, on hyvinkin tuttu ja sen elämästä tiedetään paljon. Siiri on paikallinen rouva. Uroksesta tulee Sulo, Severi, Saimo, Aarre tai Pullervo. WWF:n järjestämä nimikilpailu on nimittäin vielä kesken.

Taskinen on kokenut luontokuvaaja, ja hän näki ensimmäisen norpan jo 37 vuotta sitten ja nimesi sen Saimaksi.

– Eläimen inhimillistäminen ei ole kovin viisasta mutta se osoittaa kuitenkin, että ihmiset sympatiseeraa. Lemmikeillekin annetaan nimiä ja ihmisten nimiäkin. Norpat ovat fiksuja ja varsin viisaita eläimiä. Parempi se nimi on kuitenkin kuin joku numerosarja. 

Kovin iso joukko suomalaisista ei ole nähnyt saimaannorppaa. Kameran avulla uhanalainen norppa on nyt kaikkien nähtävissä. 

– Varmasti se tuo mielihyvää, hyvää tahtoa ja ihastusta ja sitä kauttahan suojelutahto syntyy. Tämä ei ole pelkkää kameran katsomista vaan informaatiota ja jokainen voi miettiä tarinoita norppia kahtoessa, että mitä ne puuhaa. Siinä on salaperäinen satutarina koko ajan nähtävissä.

Norpilla on löyhä parisuhde

Livekuvassa esiintyneet Siiri ja vielä nimetön uros vaikuttavat Taskisen mukaan vanhoilta tutuilta. Pariskunnasta ei kuitenkaan voi puhua.

– Norpille löyhä parisuhde on se oikea eli uros kerää haaremin ja mitä suurempi haaremi sen parempi.

Taskinen muistaa hyvin hetken vuosien takaa, kun hän ensimmäisen kerran saapui alueelle, jota norppakamera nyt kuvaa.

– Kävelin rannalla ja kivien onkaloista alako kuulumaan sellaista korsketta ja puhinaa. Siellä kaksi saimaannorppaa sitten pörpöttivät keskenään kivien uumenissa kesähelteen aikana.

Taskisen mukaan kamera on alueella, joka on norppien oma vakituinen asuinpaikka. Päivällä norpat makoilevat kivilla ja rapsuttelevat vaihtuvaa karvaa.

– Helteellä ne painuu sinne kivien onkaloihin veden alle johonkin ilimataskuihin viilentämään oloansa.

 Taskinen on huomannut, että saimaannorppa ei häiriinny kamerasta eikä itse asiassa kiinnitä siihen juurikaan huomiota.

– Saimannorpassa on monta upeaa puolta. Tutkimusnorppina niitä joudutaan ottamaan kiinni, kun laitetaan radiolähetin. Ne eivät pure, eivät riehu, ne vain kahteloo suurilla ruskeilla silmillään. Saimaannorppa elää lähempänä ihmistä kuin mikään muu hylje maailmassa, ja se on tottunut ihmisiin ja kaikenlaisiin rannalla oleviin outoihin asioihin kuten laitureihin.

Hajuaisti vahvin aisti

Taskinen kuvailee saimaannorpaa luottavaiseksi, vaikka ne eivät kesyjä olekaan ja saattavat ihmistä pelätä.     

– Veneellä kun liikkuu ja näkee norpan kivellä, se on sellainen 250–300 metriä usein pakoetäisyys. Kannattaa hiljalleen kulkea veneellä ohi ja jatkaa samaan suuntaan.

Norpan vahvin aisti on hajuaisti. Jos ihminen on tuulen päällä ja norppa haistaa sen, silloin norppa usein lähtee livohkaan jo ennen näköetäisyyttä.

Jotkut yksilöt ovat Taskisen mukaan tottuneet ihmiseen paremmin ja etenkin nuoret kuutit saattavat tulla aivan veneen viereen puhisemaan ja uteliaina tutkimaan.

– Vanhemmat yksilöt, kuten nämä filmitähdet, ovat elämänsä parhaassa vedossa ja usein silloin myös arimmillaan.

Saimaannorpan kannan koko on nyt noin 320 yksilöä. Lisääntymiskykyisiä yksilöitä on 135–190. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen.

Sitä uhkaavat etenkin kalanpyydykset, joihin varsinkin kuutit jäävät helposti kiinni ja hukkuvat Saimaannorpan elinalueella on kalastusrajoituksia, jotka ovat helpottaneet tilannetta.

Uudempi uhka on ilmastonmuutos, joka sulattaa pesäkoloja. Norppa rakentaa lumesta pesän ja synnyttää sinne.

Norppa on muutenkin pesimäaikana erityisen herkkä häiriöille. Suojelun tavoitteena on, että hylkeitä olisi 400 vuonna 2025.

Norppa on lumoava

Taskinen kertoo, että eräs norppaliven seuraajista on ehdottanut kameroita eläintarhojen tilalle. Ajatus saa Taskiselta vahvan ja innostuneen kannatuksen.

– Se on hieno ajatus, tämä on huippu, se varmaan jonakin päivänä tapahtuu. 

WWF:n Norppaliveä on katsottu noin 750 000 kertaa. Livelähetyksen tavoitteena on tehdä saimaannorppaa tutummaksi ihmisille ja valistaa lajia uhkaavista vaaroista.

Idea livekamerasta lähti siitä, kun Itä-Suomen yliopiston tutkijat kertoivat haluavansa tunnistaa kaikki saimaannorpat. Norpat tunnistaa niiden kylkikuvioista, joita edes karvan vaihtuminen ei muuta.

– Siinä on se lumoavaisuus, kun norppa on kuitenkin 80 prosenttia elämästään veden alla ja näkymättömissä. Se yleensä vain puhkoo päällään järven pintoo. Kivellä köllöttelevä norppa on vähän vieraassa elementissä, koska se ei ole painottomassa vedessä. Kun se siinä koko pituudeltaan rötköttää ja kuitenkin vähän liikehtii, nukkuu, hengittää, puuskuttaa ja jopa sydämenlyönnit näkyy, niin eihän semmoista pääse näkemään, Taskinen kuvailee.

Pitkällä urallaan Taskinenkin on päässyt vain harvoin näkemään norppaa niin läheltä kuin livekamera sitä nyt kuvaa.

– Siinähän on ihminen kahden metrin piässä kahtelemassa kiveltä aitiopaikalta. Se on semmoinen lumoava tunnelma. Kärsivällisyyttä vaaditaan kuitenkin, koska norpat tulloo silloin, kun ne haluaa ja lähtöö pois silloin, kun haluaa. Se on mukavoo myötäelämistä norpan kanssa samalla kivellä.

Linnansaaren kansallispuisto on yksi parhaimmista norppa-alueista. Muita merkittäviä norppa-alueita ovat Koloveden kansallispuisto sekä Pihlajavesi.

Kupittaan siirtolapuutarhassa on kesäkausi jo täydessä vauhdissa. Palstan pitäjien lisäksi puutarhan kasvien parissa ovat myös tutkijat.

Turun yliopiston museologian oppiaine on kartoittanut palstakohtaisesti vanhoja sipulikasveja ja omenapuita siirtolapuutarhassa nyt kaksi viikkoa. Osa puutarhoista on ehditty jo käydä läpi.

Luonnonvarakeskus määrittelee alueen vanhojen kasvien merkityksen kansallisella tasolla.

– Tämä siirtolapuutarha on todellinen vanhojen kasvien aarreaitta. Täällä näkee jo silmämääräisesti näistä omenapuista, että nämä ovat paksurunkoisia, vanhoja omenapuita, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Maarit Heinonen.

– Monet palstat ovat olleet samanlaisia vuosikymmeniä. Täällä ei ole myllätty kaikkea uusiksi, joten onhan tämä mielenkiintoinen paikka vanhojen kasvien kannalta, sanoo Heinonen.

Kupittaan siirtolapuutarha on perustettu vuonna 1935. Vuonna 2020 siirtolapuutarhan maanvuokrasopimus on päättymässä ja puutarhalla voi olla edessä sen jälkeen muutto toisaalle.

Harvinaisen metsätulppaanin suosima alue

Kevätkukkijoiden osalta Kupittaan siirtolapuutarhasta on löytynyt harvinainen metsätulppaani.

– Kollegani Sirkka Juhanoja on tehnyt sipulikukkakuulutuksia muutaman vuoden ajan ja hän on saanut vain muutaman ilmoituksen metsätulppaanista. Eli kyllä tämä on aika harvinainen kasvi. Ja täällä se näyttää erittäin hyvin viihtyvän, kun se on levinnyt niin monelle palstalle, sanoo Maarit Heinonen.

Siirtolapuutarhasta toivotaan löytyvän metsätulppaanin lisäksi myös vanhoja pioneja, daalioita ja omenapuita.

– Omenapuiden osalta voi löytyä sellaisia tietoja, jotka hyödyttävät kansallista omenakokoelmaa. Täältä pitäisi löytyä vanha kantvikin omena, jota vanhasta kirjallisuudesta löytyy, mutta me emme ole sitä lajiketta koskaan tavanneet, sanoo Heinonen.

Kuvitellaanpa fiktiivinen hahmo Matti, joka on metsuri. Hän on juuri kuullut, että voi joutua jättämään työnsä kesällä sikseen, koska hänen työmaansa jäi byrokratian ja sattumusten jalkoihin. Matilla on 1 500 kohtalotoveria – puolet kaikista Suomen vakituisessa työsuhteessa olevista metsureista.

Matin ajatukset voi arvata – myrkyllisiähän ne ovat. Pirun EU! Mitä herrat oikein ajattelevat, koko vuoden paras työaika menee lomautettuna, ja minkä takia? Töitä olisi vaikka kuinka paljon, mutta ei saa tehdä, koska ministeri kielsi. Taimikonhoito on arvokasta työtä, se jos jätetään tekemättä, ei kunnian kukko laula kenellekään. Metsästä tulee riukua, eikä puunmyyntituloja saa sen enempää nykyinen kuin seuraavakaan sukupolvi. Suomi menettää miljoonia ja miljardeja. Risukkoa saavat, ja läpipääsemätöntä ryteikköä, ajattelee Matti.

Miten Matti joutui kannonnokkaan joutomieheksi?

Tarina on pitkä ja täynnä hyvää tahtoa sekä onnettomia sattumuksia päällekkäin. Kyse on Kemera-tuesta. Se on vuosikymmeniä voimassa ollut laki, kestävän metsätalouden rahoituslaki. Suomessa tuetaan valtion varoin metsänkasvatuksen alkuvaihetta, pienten taimikoiden matkaa tukkipuuksi. Valtion on kannattanut tukea sitä – metsä kasvaa Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Pari vuotta sitten uudistettiin valtiontukijärjestelmää, koska EU vaati. Kemera oli ollut suoraviivainen ja vähäbyrokraattinen – metsässä tehtiin tarpeellinen työ, siitä tehtiin ilmoitus Metsäkeskukseen ja haettiin tuki, jos ehdot täyttyivät.

Mutta EU:n neuvottelijoiden suusta sanottiin, että ei tuollainen kannusta. Vain sellainen on kannustavaa, jota joudutaan ennalta hakemaan. Niinpä simppeliksi ja virtaviivaiseksi vuosien mukana muotoutunut Kemera uudistettiin. Nyt on ensin haettava päätös, että saisiko tällaiseen työhön tukea, ja kun työ on tehty, haetaan maksatus erikseen. Lakiin tehtiin myös muita muutoksia.

Tästä alkavat vaikeudet, osa 1

Uudistus kaksinkertaisti Metsäkeskuksen työmäärän, sillä hakupapereiden määrä tuplaantui. Kirjaimellisesti papereiden, ensin tukipäätös ja sitten maksatuspäätös.

Sähköistä hakujärjestelmää ei saatu heti kuntoon, joten kaikki hakemukset oli toimitettava paperilla, skannattava ja kirjattava järjestelmään käsin. Metsäkeskus kolminkertaisti hakuja käsittelevän väen määrän sisäisillä toimilla, mutta ruuhka vain jatkui. Aiemmin kahden viikon käsittelyaika venyi kuukausien mittaiseksi.

Viivästykset siirsivät vuoden 2015 maksatuksia tälle vuodelle toistakymmentä miljoonaa euroa. Se söi heti alkuun tämän vuoden 58 miljoonan euron myöntövaltuutta. Lakiin alettiin tehdä muutoksia, viilattiin korvauksia. Se näkyi lisääntyvinä hakemusmäärinä. Vappuun mennessä tämän vuoden myöntövaltuudet oli ylitetty jo 13 miljoonalla eurolla. Ministeriö teki 3. toukokuuta päätöksen lopettaa hakemusten vastaanotto keskiyöllä 6. toukokuuta.

Loppuryntäys oli valtava, sanoo Metsäkeskuksen rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka.

– Niitä tuli siis ovista ja ikkunoista, suurin osa paperisina.

Hakemuksia tuli muutamassa päivässä noin 3 000 kappaletta. Näistä tuli viikkoa aiemmin kuntoon saadun sähköisen järjestelmän kautta noin 700 kappaletta. Sähköisen järjestelmän kautta tulleet hakemukset odottavat kiltisti bitteinä vuoroaan.

– Käsittely pitää tehdä saapumisjärjestyksessä, eli ennen kuin päästään jossain vaiheessa näihin sähköisiin, ensin täytyy nämä jo saapuneet paperiset ensin saada tallennettua ja käsiteltyä.

Käytännössä hakemuksia on niin paljon, että viime tingassa tulleiden käsittely jää ensi vuoden puolelle. Onni onnettomuudessa on se, että osassa Kemeran työlajeja työt voi aloittaa jo siinä vaiheessa, kun hakemus on jätetty. Tukirahat tulevat sitten joskus ensi vuoden loppupuolella.

Tästä alkavat vaikeudet, osa 2

Samaan aikaan ruuhkan kanssa lakiin tehtyjen muutosten vaikutukset alkoivat näkyä tukilajien rakenteen muuttumisena. Suomi oli neuvotellut EU:n kanssa energiapuulle maksettavasta tuesta, eikä komissio ymmärtänyt ollenkaan suomalaisten kantaa. Energiapuutuki ei ollut siinä muodossaan mitenkään hyväksyttävä – siitä oli joko luovuttava tai sääntöjä muutettava.

Sääntöjä muutettiin ja otettiin käyttöön tuki, joka ei rajoita pienpuun jalostuskäyttöä. Se voidaan käyttää energiaksi tai kuitupuuksi.

– Minun mielestäni se on ongelmien lähde. Haluttiin tukea energiapuuta, mutta kysyntää olikin paljon muullekin pienpuulle ja sen käytölle, sanoo metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Käytännössä muutos siirsi tuen painopistettä taimikon varhaishoidosta kuitupuukohteisiin. Kemera-töistä taimikon varhaishoito on juuri se työlaji, jota ei voida helposti koneellistaa eli se tehdään miestyönä.

Eli Metsuri-Matin kannalta laajennus oli huono juttu.

Ja tästä ne vaikeudet vasta alkavatkin

Kemera-tuki on haettava kerralla kohteeseen ja myös kuitattava kerralla tehdyksi. Mutta koska metsänkäyttöilmoitus on voimassa kolme vuotta, on käynyt niin, että osa tämän vuoden myöntövaltuudesta on mennyt kohteisiin, joita ei ole tarkoituskaan saada valmiiksi tänä vuonna. Ne voidaan tehdä ensi vuonna tai jopa sitä seuraavana vuonna.

Silti ne kuluttavat tämän vuoden rahoitusta – sitä myöntövaltuutta.

Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen esittääkin toiveen.

– Nyt on varattu yli 100 000 hehtaarin edestä töitä, joita valtio on sitoutunut rahoittamaan. Toivon, että ne työt todella käynnistyisivät mahdollisimman nopeasti, jolloin myös maksut pyörisivät nopeasti.

Kuitenkaan mikään ei tukipäätöksen saajaa velvoita toivetta kuuntelemaan.

– Totta kai ymmärrän, että jos on energia- tai kuitupuuleimikko, niin eihän sitä hakata, jos sille ei ole ottajaa. Koska tämä tuki on niin lähellä puukauppaa, niin se aiheuttaa tavallaan tämän ongelman, sanoo Hilska-Aaltonen.

Metsuri-Matti pyörittelee ihmeissään päätään, eikä saa vieläkään selvää, miksi hänet pitää lomauttaa.

MTK vaatii tekemään jotain

Metsänhoitoyhdistysten pomojen pomo, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen ei ole millään lailla tyytyväinen tilanteeseen. Hän näkee suurimmaksi ongelmaksi juuri tuon myöntövaltuutus-käsitteen.

– Ongelma ei juuri tällä hetkellä ole rahanpuute, vaan ongelma on hallinnollinen myöntövaltuus ja sen puute. Eli kun rahojen maksatus ja myöntövaltuus menevät aivan eri tahtia, siitä tulee ongelma, sanoo Hakkarainen.

Hakkarainen mukaan tämän vuoden myöntövaltuutuksia on käytetty runsaasti tulevien vuosien hankkeisiin. 

– Varsin suurella todennäköisyydellä tänä vuonna ei tulla tekemään ja maksamaan läheskään niitä kaikkia, vaan siellä on sisällä valtavasti vuodelle 2017 ja 2018 suunniteltuja töitä.

Metsuri-Matille alkaa selviä, mistä kenkä puristaa

Kun Kemera-hakemusten vastaanotto on keskeytetty, se tarkoittaa käytännössä sitä, että uusia työmaita ei voida aloittaa.

Jos on käynyt niin, että ennen keskeytystä on huolehdittu metsänhoitoyhdistyksissä enemmän koneella tehtävistä töistä ja niiden tukihakemuksista, voi nimenomaan metsurille käydä huonosti.

Aivan tarkkaa kuvaa ei vielä ole kenelläkään, miten metsureille on käymässä, mutta ministeriön suunnalla on hajua.

– Kun moni on tajunnut, että tukea voi hakea myös kuitupuukohteille, sitä on myös haettu useamman vuoden töille etukäteen. Olen pyytänyt selvitystä siitä, mistä hakemukset ovat tulleet. Alustavasti näyttää, että suurin osa hakemuksista on juuri metsänhoitoyhdistysten tekemiä, sanoo Hilska-Aaltonen.

Mikäli metsänhoitoyhdistys ei ole huolehtinut siitä, että työreserviä olisi myös miestyövaltaisille kohteille, lomautusuhka on todellinen.

Esimerkiksi Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Huttunen pahoittelee jo valmiiksi metsureiden kohtaloa.

– Meillä on palkkalistoilla 5-6 henkilöä, tällä menolla he jäävät työttömiksi tuossa puolen kesän jälkeen. Se on hirveän huono asia, koska he jo muutenkin joutuvat olemaan sen puoli vuotta normaalina vuotena työttömänä, paksun lumen aikana. Nyt sitten näyttää, että paras työjakso syksylläkin jää tämän homman takia pois.

Metsuri-Matin kohtalotovereiden tarkempi määrä selviää hyvinkin pian, kun MTK saa selvitettyä valtakunnallisesti, kuinka paljon lomautusuhan alla on väkeä. Siihen asti eletään arvailujen varassa.

– Vaihteluväli on iso yhdistyksittäin, osailla on jo sisällä olevia jo hyväksyttyjä Kemera-hankkeita pitkälle syksyyn. Mutta on metsänhoitoyhdistyksiä, joissa on edetty aika lyhyellä syklillä. Saattaa olla, että metsureille ei ole töitä kuin muutamiksi viikoiksi istutuskauden jälkeen, sanoo MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

Suomessa on viime aikona keskusteltu paljon byrokratian purkamisesta. Hakkaraisella on varsin lakoninen kommentti näistä talkoista tänän palaan.

– Ei tämä järjestelmä nyt mikään varsinainen helmi ole sillä saralla.

Päätä pakottaa jo ministeriön päässäkin

Ministeriö on miettimässä järjestelmään muutoksia työryhmässä, jälleen kerran.

Ellei järjestelmään tehdä muutoksia, se tulee tukkeutumaan tulevana vuotena yhä pahemmin. Ylivuotiset hakemukset syövät jo nyt puolet seuraavan vuoden myöntövaltuuksista.

Työryhmä on aloittanut työnsä torstaina, mutta ennakkoon ei ajatuksista tipu tietoja.

– Olen tehnyt pohjamuistion, siitä keskustelaan ja kehitetään asiaa eteenpäin. Kaikki hyvät ideat on tervetulleita, sanoo metsäneuvos Hilska-Aaltonen.

Metsäkeskuksessa tilanne nähdään selkeänä. Matematiikka on yksinkertaista. Tuki per hehtaari kertaa hehtaarit on yhtä kuin kokonaiskulu. 

– Tässä on selkeä epäsuhta siinä, mitkä ovat rahoitusehdot ja tukitasot ja toisaalta sillä kuinka paljon on myöntämisvaroja ja valtuutta käytössä. Hakemuksia tulee liikaa siihen nähden, mitä on ajateltu tätä työtä tukea, sanoo Metsäkeskuksen Ari Hostikka.

Kemeran kautta tuleva tuki on laskenut yleisen taloustilanteen mukana.

Metsuri-Mattia ei paljon matematiikka lämmitä. Nyt joutomies istuskelee kannon nokassa ja miettii, miten hulluksi maailma voi mennä. Että rysselin herrain takia annetaan taimikon ränsistyä.

Suomeen muuttaa parhaillaan harvinaisen sankoin joukoin hyönteisiä etelästä. Hyönteisten massamuutto näkyy poikkeuksellisen selvästi Ilmatieteen laitoksen tutkakuvassa.

Meteorologi Jarmo Koistinen lähetti Ylelle kuvakaappauksen tutkakuvasta sunnuntaiaamulta. Hyönteiset näkyvät kuvassa sinisenä alueena aina Suomenlahdelta Pielisen pohjoispäähän saakka.

Hyönteisiä on ilmassa valtava määrä. Suurin osa niistä on todennäköisesti kirvoja.

– Niitä on varmaan miljardeittain. Eivät ne muuten näkyisi, Koistinen sanoo.

Suomen ylitse kulkee sunnuntaina myös yhtenäinen saderintama, joka on tutkakuvassa keltapunainen alue hyönteisten länsipuolella. Lisäksi kuvassa näkyy Helsingistä Lahden seudulle ulottuvia sadekuuroja.

Mukana myös perhosia ja kaalikoita

Koistinen on huomannut hyönteisten tulon myös viikonloppuna maastossa liikkuessaan.

– Vaatteille tuli kirvoja. Osa on varmasti koivukirvoja, jotka muuttavat Baltiasta ja Valko-Venäjältä Suomeen, kun on tällainen lämmin virtaus etelästä ja kaakosta, Koistinen sanoo.

Kirvojen lisäksi Suomeen tulee nyt muun muassa ampiaisia ja erilaisia isokokoisia perhosia.

– Se voi olla aikamoinen cocktail. Esimerkiksi kaalikoita tulee. Sehän on paha tuholainen, Koistinen sanoo.

Koistisen mukaan sään kannalta sunnuntai on paras päivä hyönteisten muutolle. Alkuviikolla Suomeen saapuu lounaasta kylmä rintama, mikä voi hillitä hyönteisten lentoa.

Kirvat etsivät lisää koivuja

Suomeen saapuvat kirvat ovat kehittyneet lentokykyisiksi aiemmin keväällä. Koistinen kertoo, että sopivan ilmavirtauksen aikana ne ikään kuin heittäytyvät tuulen armoille, eivät niinkään tietoisesti pyri esimerkiksi Suomeen.

– Ne toivovat, että löytäisivät lisää koivuja, joihin voisivat laskea seuraavan sukupolven munat, Koistinen sanoo.

Otollisinta aikaa hyönteisten muutolle on touko-kesäkuu. Joka vuosi niitä ei kuitenkaan tutkassa näy. Esimerkiksi viime vuonna sää oli alkukesästä sen verran kolea, että muutto jäi vaisuksi.

On toukokuinen päivä, yksi niistä päivistä, jolloin lämpötilan odotetaan nousevaan 20 asteeseen ja ylikin.

Mies kävelee – niin kuin tuhannesti aiemminkin – laiturin päähän. Laituri on kotirannassa Hattulassa, Vanajaveden rannalla. Mies alkaa nostaa laiturin päähän kiinnitettyä sumppua. Sumpun sisältö sätkii.

– Tässä on kaksi vallan mainiota ankeriasta, kehuu Juhani Honka laskiessaan sumpun laiturille.

Entinen maakuntajohtaja, nykyinen professori ja senior advisor Honka on ikänsä ollut innokas kalamies. Eläkkeellä rakkaalle harrastukselle, kalastukselle, on jäänyt entistä enemmän aikaa.

– Toinen ankeriaista näyttäisi olevan peräti kaksikiloinen ja toinen puolitoistakiloinen, kokeneen kalamiehen silmä arvioi.

Honka paljastaa, että ankerias on perheen kalapöydän herkku.

Naapurisumpussakin sätkii

Laiturinnokkaan on kiinnitetty toinenkin sumppu. Kun Juhani Honka nostaa rautalankasumpun Vanajan uumenista päivänpaisteeseen, paljastuu kaksi vilkasta haukea.

– Toinen on toista metriä ja painoa on 10–11 kiloa. Toinen on 2,5-kiloinen.

Sumppu saa molskahtaa vielä toviksi järveen ennen kalojen perkaamista. Kaksi verkkoa, kolmiaitainen potkurysä ja kaksi katiskaa pitävät Hongan tällä hetkellä kiireisenä.

Vanajassa riittää kalaa. Hongan ennätys on 14 eri kalalajia samassa rysässä. Ahventa, särkeä, lahnaa, haukea, kuhaa, ankeriasta, madetta, jopa karppia, hopearuutanaa ja toutainta, alkaa kalamies luetella kaloja, joita Vanajasta voi saada.

Äskettäin Hongan pyydykseen jäi kahdeksan kilon toutain.

– No, siinä oli vähän kalajuttua. Tarkka luku oli 7,6 kiloa, Honka nauraa.

Puhtaiden vesien puolesta

Juhani Hongan sydämenasia on, että vesistöt ovat puhtaat, jotta niistä voivat nauttia uimarit, kalastajat, mökkeilijät – ihan kaikki. Hänellä olikin vahvasti sormensa pelissä siinä, että Hämeenlinnaan perustettiin Vanajavesikeskus takomaan rumpua Hämeen vesien ja kulttuurimaiseman puolesta.

Vuonna 2010 toimintansa aloittaneen Vanajavesikeskuksen tavoitteena on saattaa alueen järvet ja joet kuntoon.

Honka uskoo, että työ on jo kantanut hedelmää, vaikka aikaa se vaatii. Hänen oman kokemuksensa mukaan roskakalan määrä Vanajavedessä on vähentynyt.

– Ja arvokala kulkee paremmin.

– Tämän järven ongelma on sulkava, joka ei juuri kelpaa mihinkään. Paitsi Tammelan torilla. Jotkut ulkomaalaiset ostavat euron kappale, jos menet sinne myymään.

Honka nauraa, ettei ole tehnyt sellaista myyntikeikkaa itse.

– Sulkava on sellaista kämmenenkokoista kalaa, ja kun on 20 astetta pakkasta talvella ja 120 sulkavaa verkossa, niin tiedät verkoilla käyneesi. Siltikin voin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Maine kalastajana ja eläkeläisenä on levinnyt

Juhani Hongalla riittää tarinoita, mutta myös kalaa.

– Kun maineeni kalastajana ja eläkeläisenä on levinnyt, niin aika usein tulee soitto, että meillä olisi sellaiset juhlat, löytyisikö sitä ja sitä kalaa.

Honka sanoo, että ei ole pyytänyt kalaa myyntiin, mutta jos soitto ja saalis ovat osuneet kohdalleen, silloin kala on voinut vaihtaa omistajaa.

– Kerran oli eräässä marketissa kalapäivä. Sain aamulla soiton, että nyt ammattikalastaja ei saanutkaan kalaa, olisiko Jussilla tuoda kalaa meidän kalapäivään?

Jos suutarin lapsilla ei olekaan kenkiä, Hongan pöydästä kyllä löytyy kalaruokia syötäväksi joka päivä.

Kysyimme Ylen lukijoilta vinkkejä roskaamisen suitsimiseksi. Keskustelu poiki runsaasti kommentteja ja konkreettisia parannusehdotuksia.

Moni aloittaisi roskiksista: niitä on saatava kaduille ja ulkoilualueille lisää ja entistä tiuhempaan.

– Kunnollisia roskiksia vaikka 30 metrin välein. Kaikissa pitäisi olla kannet tai umpinainen, jossa luukku, etteivät roskat lennä tuulen mukana, En ole koskaan roskastanut -nimimerkki sanoo.

– Useimmat roskikset ovat vihreänharmaita, tuskin havaittavia, ruttuisia, likaisia, vanhoja. Uusia värikkäitä, kivoja, näkyviä tilalle! Ankea ja epäsiisti kaupungin yleisilme tekee myös ihmisistä välinpitämättömiä: kaatuneet piha-aidat, röttelötalot, autonromut, hoitamattomat pihat ja puutarhat pitää siistiä tuntuvien sakkojen uhalla. Siisti ympäristö luo siisteyttä! Koiran kanssa kävelyllä -nimimerkki ehdottaa.

Osa lukijoista ehdottaa, että jos roskaaja jäisi kiinni itse teossa, häntä pitäisi sakottaa.

– Roskaamisesta voisi räpsäyttää tuntuvan sakon, Johan sanoo.

Autoilijat puolestaan voitaisiin lukijoiden mielestä velvoittaa pitämään autossa mukanaan roskapussia.

– Kahvimukeja maantien ojat täynnä. Pantti pahvimukeihin, nimimerkki Ritari tässä sanoo.

Onko pantilliset tölkit pakko rytistää ennen niiden viskaamista maahan?

Koiranulkoiluttaja kertoo keräävänsä ulkoillessaan teiden varsilta säännöllisesti roskia pois.

– Mukanani on aina sopivia pusseja siltä varalta että reitiltä löytyy (taas) roskia. Yleisimmät roskat ovat tupakka-askit, karkkipussit ja -paperit, ThrowAway -kahvikupit, McRoska-ruokapakkaukset ja jopa pantilliset pullot ja tölkit. Onpa joskus löytynyt lääkkeitä ja jopa rahaakin, molempia tosin harvoin ja pieniä määriä. Ihmetyttää ihmisten halu elää kaatopaikalla.

Moni muukin kertoo myös poimivansa kulkureiteiltään pikkuroskia pois aina sellaisia nähdessään. Nimimerkki Kehkonen kerää maasta pullot ja tölkit talteen koiralenkeillään Pohjois-Espoossa.

– Käsittämättömiä määriä roskaa on pitkin tienpientareita. Jos viittisitte roskaajat edes jättää tölkit rytistämättä, niin useampi ehkä jaksaisi siivota jälkiänne.

Autoilijat sikailevat eniten?

Lukijat pitävät pahimpina roskaajina autoilijoilta.

– Metsäteiden varsilla on suuria läjiä kaatopaikkatavaraa – tuotu autolla. Teiden varsien roskat tiputetaan auton ikkunasta ja levähdyspaikoille heivataan roskapussit. Toivoisin autoilijoilta ryhdistäytymistä. Tässä olisi selvä tilaus uudelle verolle – autoilijan roskaverolle. Kuuleeko Berner, nimimerkki Pyöräilijä myös sanoo.

– Ei pysty ymmärtämään, mitä liikkuu ihmisen päässä, joka peräkärryyn lastaa vanhat jääkaapit ja kuvaputkitelevisiot, ajelee kilometritolkulla keskelle metsää huonokuntoisia kärrypolkuja pitkin ja lemppaa kuormansa sinne. Yhtä paljon, jopa vähemmän, vaivaa tarvitsisi saman ihmisen nähdä, kun veisi jätekuormansa kaatopaikalle! Mörrimöykky kirjoittaa ja jatkaa:

– Mielestäni jätemaksuista valittaminen on saivartelua ja pikkusieluista periaatteesta nillittämistä. Eivät kaatismaksut päätä huimaa, ja kotitaloudet saavat viedä monia erilaisia jätejakeita maksutta jäteasemalle. Asennekasvatusta roskaajat vaatisivat, ja sanktioita niille, jotka moisesta moukkamaisuudesta kiinni jäävät.

"En ihmettele, että jätteet jäävät tien varteen"

Myös nimimerkki Minä ihmettelen sanoo, ettei ymmärrä tien varsien roskavuoria.

– Joskus mietin, kun näen jossain keskellä korpea levehdyspaikalle dumpattuja patjoja, televisioita, maalipurkkeja tai ruokajätepusseja, mikä oli tekijän logiikka?

– Koska jätteet ovat syrjässä, syynä ei voi olla autottomuus ja ettei ole varaa maksaa bensaa. Tuskin tekijä on kävellyt kymmeniä kilometrejä patja kainalossa. Ei kukaan vajoa köyhyysloukkuun siihen, että kuljettaa patjan jäteasemalle ja maksaa pienen maksun.

Tarkkailija kertoo ajavansa sukuloimaan Lapista etelään halki Suomen. Matkalla hän pysähtelee levähdyspaikoille.

– Selvästi on nähtävänä roskista, että nuorisojoukko on ollut lomailemassa ja paluumatkalla autosta P-paikoille heitetään kaikki tarpeeton: hotellista mukaan otetut roskat, ruuantähteet, kuivat leivät ja kahvimukit, likaantuneet pyyhkeet, halvat aurinkolasit ja sitten ne omat jätökset tietysti myös, oksennuksetkin.

– Kun tullaan etelämmäs, alkavat tienviereen ilmastyä telkkarit ja sohvat, väliin ihan hyvää tavaraa, vaatteitakin. Jos on mahdollisuus kuljettaa sohvaa kauas asutuksesta jollekin P-paikalle, miksikähän sitä ei voi kuljettaa kaatopaikalle? Syy: Kaatopaikat on "piilotettu", niihin on vaikea päästä ja maksut ovat jo aikamoisia! Oikeastaan en ihmettele, että jätteet jäävät tien varteen!

Lisää jätteenkeräystä sinne, missä ihmisetkin ovat

Monen mielestä jätteiden keräyspisteitä on liian harvassa. He ehdottavat, että tavallisten roskisten lisäksi muitakin kierrätyspalveluita on lisättävä siellä, missä ihmiset muutenkin asuvat ja oleskelevat.

– Nyt kyllä löytyy paperi, lasi ja metallijätteelle kierrätystä, mutta minne hiivattiin voi muut jätteet, energia jne. jättää... Lisäksi autottomien on hiivatin hankala toimittaa tiettyjä jätteitä (elektroniikkaa, hajonneita huonekaluja jne.) minnekään. Kuntien olisi järjellistä järjestää vaikka kotiin "tilattavaa" kierrätyspalvelua työllistämällä moiseen vaikka työttömiä 9€/pv systeemillä kuten muuhunkin työllistävät, nimimerkki Prkls sanoo.

Lukijat ehdottavat myös esimerkiksi jätteenkeräysautomaatteja jokaiseen asuinkortteliin.

– Jätehuollon pitäisi hyväksyä ajatus, etteivät ihmiset halua säilyttää roskia eivätkä vie niitä kauas, vaan heittävät ne lähimpään mahdolliseen paikkaan. Eli jätehuollon tehtävä on järjestää asia riittävän helpoksi ihmisille, ei vaivalloiseksi niin kuin nykyisin Suomessa on tapana, Kalle sanoo.

– Kampanjamaisesti maksuista vapauttaminen vaikkapa kerran keväällä ja syyslomalla kaatopaikalla voisi kannustaa myös. Silloin saisi vielä vaikkapa peräkärryllisen ilmaiseksi kaatopaikalle. Vähän sama kuin poliisille saa viedä laittomia aseita ilman sanktioita, ehdottaa Krookus.

Suuri osa lukijoista uskoo, että roskaamista ei saadaan kuriin millään keinolla.

– Luonnosta löytyy kaikkea, mitä kaupasta saa ostettua. Suojelualueelle kuskattuja mikroaaltouuneja jne. Tämä on kodin kasvatuksen puutetta, kun pöljät ihmiset roskaavat luontoa, nimimerkki Juu ei sanoo.