Norjalaisella villillä tunturipeuralla on todettu hirvieläinten näivetystautia CWD:tä. Eläin löytyi kuolleena Bergenin koillispuolelta Länsi-Norjasta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tautia tavataan poroeläimissä ja ensimmäinen tapaus millään hirvieläimellä Euroopassa. Tautia on aiemmin tavattu vain Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Koreassa. Etelä-Korean sairastuneet hirvet oli tuotu tarhattavaksi Kanadasta.

CWD on hitaasti etenevä aivoja rapauttava prionitauti. Se kuuluu samaan ryhmään kuin hullun lehmän tauti ja lampaiden scrapie. Tauti johtaa tiettävästi aina kuolemaan.

Tautien ei tiedetä tarttuvan ihmiseen, mutta ihmisillä tavatun Creutzfeldt–Jakobin taudin uskotaan olevan yhteydessä hullun lehmän tautiin.

CWD on saattanut jo levitä

Vaikka CWD tavattiin vain yhdellä yksilöllä, antaa sekin aihetta huoleen, sanoo Norjan eläinlääketieteellisen instituutin tutkija Sylvie Benestad.

Benestad kertoo Nature.com-sivustolla CWD:n tulleen ilmi, kun eläimen epätavallisella tavalla laskostuneita proteiineja testattiin prionien varalta. Testi toistettiin kolme kertaa, ja tulos oli aina positiivinen.

Vielä ei tiedetä, kuinka tauti kulkeutui Norjaan. Benestad arvelee sen voineen kehittyä spontaanisti. Eräs vaihtoehto on, että lampaiden scrapie-tauti muuntui ja ylitti lajien välisen raja-aidan.  

Tutkijat pyrkivät nyt selvittämään, jääkö tapaus ainoaksi Euroopassa vai onko tauti kenties yleinen, mutta jäänyt aiemmin havaitsematta. Yhdysvaltalaistutkija Glenn Tellingin mukaan CWD:stä on tyypillisesti vaikea päästä eroon, kun sitä tavataan uusilla alueilla.

Tauti tarttuu herkästi eläimestä toiseen syljen, virtsan tai ulosteen välityksellä.

Suomessa CWD on kuulunut runsaan kymmenen vuoden ajan elintarviketurvallisuusvirasto Eviran eläintautien seurantaohjelmaan. Tähän vuoteen mennessä Evira oli tutkinut yli 2 000 eläintä taudin varalta.

Nykyiset haaskakäytännöt ovat liian leväperäisiä, kritisoi Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan riistapäällikkö Mikael Luoma. Hän on mukana hankkeessa, jossa susien pihavierailuja yritetään vähentää.

Eläinkouluttaja Tuire Kaimion mukaan haaskoilla käyvät sudet oppivat yhdistämään ihmisen hajun ravinnon saantiin. Se voi houkutella susia etsimään ruokaa asutuksen läheltä. Luoma on Kaimion kanssa samoilla linjoille. Hänestä haaskanpitoa pitäisi ohjata nykyistä tarkemmin lainsäädännöllä.

– Nykykäytäntö on ihan liian villiä ja leväperäistä. Suuret, kaupalliset toimijat eivät ole ongelma. Näitä kaupallisia eläintenkatselupaikkoja on muutamia, kun yksittäisten ihmisten haaskat ovat ihan eri mittakaavassa, Luoma sanoo.

Haaskoilla houkutellaan eläimiä, joita on tarkoitus valokuvata, katsella tai metsästää. Luoman mukaan yksityishenkilöiden ylläpitämille suurpetohaaskoille ei ole perusteita ja ne tulisi kieltää.

– Olisi kaikkien toimijoiden etu, jos haaskatoimintaa hillittäisiin, Luoma toteaa.

Ongelma tiedossa ministeriössä

Maa- ja metsätalousministeriössä on valmisteilla osittainen metsästyslain muutos, joka on tarkoitus saada lausuntokierrokselle ennen kesälomia. Ministeriön neuvottelevan virkamiehen Sami Niemen mukaan vielä ei ole varmaa, ovatko haaskat mukana lainmuutoksessa.

– Voi olla, että se vaatii laajempaa selvitystä eikä siis välttämättä ehdi vielä tähän mukaan. Yritämme kuitenkin. Vielä pohditaan pykäliä, jolla haaskoihin puututaan. Jos ne eivät ehdi tähän lakimuutokseen, niin sitten ne otetaan käsittelyyn seuraavassa vaiheessa, Niemi sanoo.

Nykyisellään tuotantoeläinten käyttö haaskana vaatii aina vähintään ilmoituksen kunnaneläinlääkärille. Luonnonvaraisten eläinten teurasjätteiden käytöstä ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Haaskanpitoon on saatava aina lupa maanomistajalta eikä haaskoja saa sijoittaa lähelle asutusta.

Eviran ylläpitämän haaskapaikkarekisterin mukaan haaskapaikkojen määrä on kasvanut viime vuosina. Alkuvuonna rekisterissä oli 420 haaskaa, kun samoihin aikoihin viime vuonna niitä oli noin 350. Suurin osa haaskapaikoista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa. Valtaosa haaskoista on yksityishenkilöiden ylläpitämiä.

Lisätietoa haaskanpidosta Eviran sivuilla.

Ilpo-sääksi menetti viime vuonna Helenaksi nimetyn puolisonsa ja etsii parhaillaan uutta kumppania. Sääksi-säätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu kertoo, että vapailla markkinoilla oleva Ilpo on nyt tiukasti kotipesällään.

– Se koettaa ennen kaikkea katsella ylöspäin, jos siellä olisi ohikulkevia, vapaita, nuoria ja kauniita sääksinaaraita menossa. Jos näin on, niin Ilpo koettaa houkutella niitä.

Koivu arvelee, että Ilpolla on noin 60-70 prosentin todennäköisyys löytää heti ensimmäisenä vuonna uusi puoliso. Hyvät mahdollisuudet puolison löytämiseen on loppukesästä, jolloin nuoria lintuja lentää ympäri Hämettä.

– Nyt keväällä puolison löytäminen ei ole mikään kirkossa kuulutettu juttu.

Hämeen ainoa sateliittisääksi Ilpo käy saalistamassa ennen kaikkea Janakkalan Haapajärvellä.

Ilpon Rengossa pesinyt puoliso Helena menehtyi viime vuonna Ukrainassa jäätyään kiinni kalanviljelylaitoksen verkkoon. Ilpon ja Helenan poikanen Birgit taas menehtyi tuntemattomasta syystä edellisvuonna Senegal-joen suiston talvehtimisalueella ensimmäisellä muuttomatkallaan.

Myyräkuumetapaukset ovat vähentyneet metsämyyräkannan pienentymisen seurauksena. Koko maassa myyräkuumetapauksia oli 1 500 vuonna 2015. Huippuvuonna 2008 tapauksia oli liki 3 300.

Myyräkuumetta todetaan eniten loppusyksystä. Virus tarttuu metsämyyrien jätöksistä, jotka pääsevät pölähtämään hengitysilmaan. Myyräkuumeeseeen ei ole rokotetta.

– Tauti tarttuu helpoimmin yli 40-vuotiaisiin. Tupakointi kolminkertaistaa riskin sairastumiseen, paljastaa zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.

Myyräkuumeessa ja metsämyyräkannoissa on alueellisia eroja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa todettiin vuonna 2015 55 myyräkuumetapausta, kun määrä oli vuonna 2014 keskimääräistä korkeammalla eli liki 130. Huippuvuosi oli maakunnassa vuonna 2002, jolloin todettiin liki 160 tapausta.

Myyräkuume aiheuttaa munuaisten toiminnan tilapäistä heikkenemistä.

KORJATTU 20.4.2016 10:33 tekstin peltomyyrät metsämyyriksi. Vain metsämyyrä levittää myyräkuumetta.

Linnuilla voi olla hyvin erilaisia kiinnostuksen kohteita. Toissa syksynä Suomussalmella metso havitteli baarin terassilta munkkikahveja ja seurasi ihmisiä kotiin asti. Eläkkeelle jäävä Mauri Korhonen taas joutui fasaanin silmätikuksi. Hän oli raivaamassa omia metsiään Konnevedellä lähellä Äänekoskea kaikessa rauhassa, kunnes urosfasaani aloitti vainonsa.

Jo viime syksynä Eeva ja Mauri Korhosen pihalla tepasteli kolme fasaania, mutta tänä keväänä tiluksille pölähti fasaanipariskunta. Naarasta ei ole viime aikoina näkynyt, mutta uros on ehtinyt nokkaista Mauri Korhosta muutamankin kerran.

– Ajattelin, onkohan kyse punaisesta väristä. Minulla on metsurin housut ja kengät, ja sahavehkeet ovat oranssinpunaisia. Jotenkin fasaani tuntuu hyökkäävän siihen, ja se tulee aina mukanani, sanoo Korhonen.

Lintu-ukko jää jopa odottamaan Korhosta traktorin viereen ja seuraa Korhosta sitten metsään. Korhonen vei kerran fasaanin naapurin tontille, jotta se ei olisi haitoilla metsätöitä tehdessä.

– Se jäi sinne. Kun tulin pellon kautta takaisin, se oli rapun edessä. Ihan omituinen otus, Korhonen sanoo.

Korhonen nimesi linnun Vaakuksi, koska fasaani on mieltynyt Korhoselle huutelemiseen ja rääkymiseen. Fasaaniherra ei kuitenkaan ole selvästikään pitkävihainen, sillä Korhonen kertoo, että sen voi ottaa syliinkin. Silloin fasaani käyttäytyy varsin kiltisti eikä pistä yhtään hanttiin, vaikka sitä rapsuttaa leuan alta.

– Se kurnuttaa hiljakseen, kun sitä silittelee, sanoo Korhonen.

Kanalintu piilossa pesimässä?

Kainuun kanakoirakerho ry:n varapuheenjohtaja Jukka Hannus on törmännyt vastaavaan käyttäytymiseen fasaanien kohdalla. Hänen mukaansa Kainuun ilmasto on liian karua fasaaneille, mutta niitä istutetaan joka vuosi jonkin verran kanakoirien kanssa harjoitteluun. Luontaisesti lisääntyvää kantaa ei Kainuussa ole.

Hannus arvelee, että Vaakku-lintu puolustaa reviiriään.

– Keväällä kukoilla on kiima-aika. Helposti käy niin, että metsämies on sen reviirillä, sanoo Hannus.

Vaakkua ei paljoa kiinnosta, vaikka raivaussahat kävisivät vieressä. Lintu pyörii terän ja sahan välissä äänestä piittaamatta. Tosin moottorisahan ketjua se saattaa nokkaista, Korhonen kertoo.

– Ajattelin, että naaraskana pesii jossain tässä lähellä. Silloinhan lintu puolustaisi sitä, mutta toisaalta uros tulee aika pitkälle matkassani.

Välillä Vaakku tyytyy huutelemaan kauempaa, mutta metsänraivaus on linnulle jostain syystä ärsyke.

– Sitä se ei oikein hyväksy. Kun kävelen sahan kanssa, se nokkii saappaanvarsia koko ajan takaapäin eikä pelkää, Korhonen sanoo.

Vaakku jahtaa myös Korhosen traktoria ja seuraa miestä siten. Se myös kulkee Korhosten beagle-koirien vierestä, vaikka koirat tarhasta haukkuisivat.

– Koirat haukkuivat ja katsoivat minua, että tee ukko jotain, tuo tulloo kohta meidän tarhaan. Se on aika rohkea yksilö, toteaa Korhonen.

Metsänraivausta ei Vaakku ole onnistunut kuitenkaan estämään. Korhonen siirtää lintua jalallaan tai ottamalla syliin ja kuljettamalla sitä tarvittessa kauemmaksi. Vaakku kyllä juoksee saman tien takaisin. Korhosta hieman hirvittää, ettei sitkeä lintu jäisi vahingossa jonkin metsätyökalun uhriksi, koska se hyörii jaloissa niin innokkasti.

Vaakku saa kuitenkin jatkossakin kulkea Korhosen matkassa, eikä sitä haluta häätää pois. Niin pieni lintu ei aiheuta haittaa, Korhonen toteaa.

– En minä sille mitään tee. Se saa minun puolestani olla ihan rauhassa, kunhan haukka tai muu ei sitä sitten vie. Sitä on vain varottava tuolla metsässä.

Hämeenlinnan Kantolanniemen rantakaislikosta on löytynyt valkoiseen muovipussiin sullottu kuollut joutsen. Linnulla oli löydettäessä naru kaulassaan. Suurella todennäköisyydellä tapettu lintu on laulujoutsen.

– Tapaus on kirjattu eläinsuojelurikoksena, kertoo rikoskomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisilaitokselta. Hämeessä tulee Vihtilän mukaan äärimmäisen harvoin esimerkiksi lintuihin kohdistuneita eläinsuojelurikoksia ilmi.

Vanajavedellä Kantolanniemen rantamilla on viihtynyt maalis-huhtikuun vaihteesta lähtien neljä joutsenta. Nyt niitä on enää kolme.

Kaikki Suomessa elävät joutsenlajit eli laulu- ja kyhmyjoutsenet ovat rauhoitettuja. Ympäristöministeriön määrittelemän asetuksen mukaan laulujoutsenen tappamisesta joutuu maksamaan 2 018 ja kyhmyjoutsenen 589 euroa.

Laulujoutsenella menee hyvin

BirdLife Suomen hankekoordinaattori Timo Metsänen kertoo, että laulujoutsenella menee nykyään tosi hyvin.

– Elinympäristön kantokyky on jo kohta saavutettu laulujoutsenen osalta. Vuonna 2014 laulujoutsenen pesimäkannaksi arvioitiin 10 000 paria eli Yrjö Kokon ajoista on tultu pitkälle.

– Sen sijaan kyhmyjoutsenen pesimäkanta on lajien välisen kilpailun takia taantumassa sisämaassa. 2000-luvun lopun tieto on, että Suomen pesimäkanta on 6 000-10 000 kyhmyjoutsen paria.

Suomessa voi muuttoaikaan tavata myös pikkujoutsenia, jotka muuttavat maamme halki arktiselle Venäjälle. Metsänen kertoo, että laulujoutsenten syyskanta voi nousta läpimuuttajien takia jopa kuusinkertaiseksi pesimäkantaan verrattuna.

Voimalinjat joutsenten surma

Hankekoordinaattori Timo Metsänen arvioi, että joutsenten suurin kuolinsyy löytyy Suomessa voimalinjoista.

– Voimalinjat ovat yhä selvästi suurempi syy joutsenkuolemiin kuin ihminen.

BirdLife Suomi saa vuosittain joitakin yksittäisiä tietoja kuolleista joutsenista. Metsänen muistuttaa, että ihmisten olisi hyvä ilmoittaa kaikista luonnonsuojelurikoksista poliisille.

Harvardin yliopiston tutkimuksessa työntekijöillä, joiden toimistojen sisäilman saasteet ja hiilidioksidi olivat alle keskiarvojen, oli paljon parempi suorituskyky kuin niillä, jotka työskentelivät tyypillisissä toimistoissa melko kehnossa hengitysilmassa. Kuuden päivän ajan työntekijät tekivät normaaleja töitään, mutta ilman laatua vaihdeltiin esimerkiksi hiilidioksidimäärän ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden osalta.

Aivotoimintaa mitattiin yhdeksällä eri tehtävällä. Eniten ilmanlaatu vaikutti kriisitilanteissa, strategisessa ajattelussa ja informaation käyttämisessä. Tutkimukseen osallistui muun muassa arkkitehtejä, ohjelmoijia, insinöörejä ja markkinoinnin ammattilaisia.

Konttoreihin viherseiniä tekevä suomalaisyritys, Forbesin mukaan yksi lupaavimmista start-upeista, tutkii samaa nyt isojen suomalaisyritysten kanssa.

– Meillä on tutkimukset kesken vielä, mutta kuukauden päästä tiedetään, voidaanko älykkäillä viherseinillä tehdä myös ihmistä älykkäämmäksi, sanoo NaturVentionin toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Aki Soudunsaari.

Juurien mikrobit puhdistavat ilmaa

Me "syömme" 14 kiloa sisäilmaa päivässä ja vietämme 90 prosenttia ajasta sisätiloissa. Hengittämämme ilma on täynnä epäpuhtauksia lattiamateriaaleista, kalusteista ja maaleista, mutta myös vahvoista puhdistusaineista. Viherseinä imee näitä epäpuhtauksia kasvien juurien läpi, ja juurien mikrobit hajottavat ilmassa olevat haitalliset yhdisteet ravinnoksi kasveille.

Naturventionin mukaan yksi viherseinä vastaa puhdistusteholtaan 8 000 tavallista kasvia. Kasvit kasvavat NASAn avaruustutkimukseen perustuvassa kasvuseoksessa, joka aktivoi juuristoa puhdistamaan ilmaa.

– Hyödynnämme mikrobeja kasvien juuristossa ilmanpuhdistukseen niin kuin jätevedenpuhdistamoissa luonnollistetaan vettä. Ilmaa imetään kasvien juuriston läpi ja työnnetään tiloihin tuulettimien avulla. Eli kyseessä on biologinen ilmanpuhdistuslaite, Soudunsaari sanoo.

Viherseinä myös valvoo ilmanlaatua ja lähettää ilmanlaadun muutokset pilvipalveluun langattomasti. Datan avulla seinien toimintaa voidaan ohjata etänä, vaikkapa lisätä kosteudentuotantoa.

Opiskelijat: Sisäilma on parantunut Hankenilla

Hankenin kauppakorkeakoululla viherseinät ovat olleet käytössä reilun vuoden.

– Halusimme parantaa opiskelijoiden edellytyksiä tehdä opiskeluja. Tiedämme, että monet opiskelijat istuu täällä pitkiä päiviä ja lukevat paljon tentteihin. Tiedämme, että hyvä sisäilma auttaa jaksamaan, sanoo Hankenin yhteys- ja viestintäjohtaja Niina Olin.

Yli kolmasosa opiskelijoista sanoo, että sisäilma on selkeästi parantunut. Myös päänsäryistä valitetaan vähemmän. Saman allekirjoittaa myös rahoituksen opiskelija Emma Villeneuve, joka opiskelee mielellään viherseinien vierellä Hankenilla.

– Nämä ovat tosi kivat. Ehkä olen herkistynyt katupölylle ja siitepölylle, ja tässä saa paremmin henkeä. Semmoinen fiilis mulla ainakin on. Ehkä myös se, että kun Suomessa ei paljon näe vihreää, kun talvi on pitkä ja kesä lyhyt, niin tällainen tuo lisää elinvoimaa, Villeneuve sanoo.

Hämeenlinnassa Aulangon luonnonsuojelualueella sijaitseva joutsenlampi jää tänä vuonna ilman kyhmyjoutsenpariskuntaa. Joutsenia ei lammelle tuoda, sillä parina viime vuotena kyhmyjoutsenet ovat joutuneet laulujoutsenten hyökkäyksen kohteeksi.

Viime kesän reviiritaistelun seurauksena Janne jouduttiin lopettamaan. Aino uiskenteli lammessa loppukesän yksinään, kunnes se siirrettiin syksyllä yksityiseen hoitopaikkaan talven ajaksi.

Aulangon viimeinen kyhmyjoutsen Aino on laskettu vastikään vapauteen Loviisan ydinvoimalan lähistölle. Samaan aikaan vapautettiin myös kaksi Pyhtään lintuhoitolan kyhmyjoutsenta.

Metsähallituksen mukaan Aulangon Joutsenlammessa nähdään jatkossa joutsenia vain, jos ne itse päättävät tulla sinne.

Lapissa ahmojen määrä arvioidaan keväisin jälkihavaintojen perusteella Metsähallituksen ja poromiesten yhteistyöllä. Silti vuosittain vaihtelevat ahmojen tappamat poromäärät tuovat epävarmuuden ahmojen oikeasta määrästä.

Tämän lisäksi poronhoitoalueen ulkopuolella vuosittain tehdyt tuhannet havainnot ovat lisänneet epävarmuutta ahmakannan oikeasta koosta.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan mukaan tulevaisuudessa on pyrittävä saamaan parempi varmuus ahmojen määrästä.

– Kyllä se kertoo ahmojen määrän kasvusta, että 15 vuotta sitten ahmahavaintoja oli 400-500 vuosittain ja nyt niitä on koko vuoden osalta yli 3000. Kyllä tähän tarvitaan nyt vähän tiiviimpää otetta, että voidaan saada perusteltu otanta tästä ahmojen runsaudesta. Siksi tässä on nyt pikkuhiljaa käynnistelty genetiikkaan pohjautuvaa tutkimusta, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Kuuntele tutkimusprofessori Ilpo Kojolan haastattelu.

Parin viikon kuluttua, toukokuun toisella viikolla, Helsingin kauppatorilta pääsee Vallisaareen laivalla 20 minuutissa.

– Luontokohteena tämä on aivan ainutlaatuinen. Kaikista Helsingin saarista tämä on ylivoimaisesti monimuotoisin ja rikkain luonnoltaan. Tämä on kuin kansallispuisto pienoiskoossa aivan Helsingin ytimessä, kehuu Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Minttu Perttula.

Aiemmin yleisöltä kielletylle Vallisaarelle ja sen tuntumassa olevalle Kuninkaansaarelle odotetaankin nyt satoja tuhansia vieraita vuosittain. Se on todella suuri määrä ihmisiä saariparille, joista pienemmän halkaisija on puolisen kilometriä ja suuremman kilometri – ja siitäkin reilu kolmasosa pysyy edelleen yleisön tavoittamattomissa. Kestääkö saari ihmistulvan?

– Se on hyvä kysymys. Kaikkemme teemme sen eteen. Reitit, ohjaaminen, valistus ja opastus ovat kaikki osa sitä. Mutta paljon on ihmisistä itsestä kiinni. Pyrimme tuomaan kohteen arvot niin selkeästi esille, että ihmisille heräisi oma vietti suojella tätä paikkaa, sanoo Perttula.

Tulevana kesänä Vallisaaressa voi syödä eväitä taukopaikalla, tankata vesipisteellä tai kahvilassa ja helpottaa oloa kuivakäymälässä. Jatkossa palveluita olisi tarkoitus saada lisää.

Kilpailijat ratkovat vesihuoltoa

Palveluiden takia saaren valtasi keskiviikkona nuori ja kansainvälinen kilpailijajuokko. He osallistuvat Puhdas Vallisaari -kilpailuun ja olivat kilpailua isännöivien Metsähallituksen ja Helsingin kaupungin järjestämällä tutustumisretkellä saareen.

Kilpailijoilta odotetaan ehdotuksia siitä, kuinka kävijämassoille voidaan tarjota lisää palveluja mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Kilpailun virallisia teemoja ovat esimerkiksi vesihuolto, energiajärjestelmä ja materiaalitehokkuus.

Teemoista tärkein on vesi.

– Vesihuolto ja jätevesien käsittely on varmasti meidän suurin kysymys. Jos haluat tarjota ruokaa ja majoituspalveluita ihmisille, vesi on todella tärkeässä asemassa ja sitä meillä Vallisaaressa ei ole. Kysymyksen ratkaiseminen on ehdottomasti kaikkein tärkein siinä, miten Vallisaari kehittyy aidoksi luontomatkailukohteeksi tähän Helsingin edustalle, arvioi erikoissuunnittelija Perttula.

Vihreällä ja paikallisella energiantuotannolla ja roskien käsittelyllä ei ole yhtä suuri hätä, sillä saarella on jo sähköt. Jätehuoltokin toimii.

Kilpailuaika päättyy 23.5. Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin johtama asiantuntijaraati arvoi ehdotukset elokuussa.

Sää Grönlannin länsirannikolla on nyt leuto, lämpötila nollan tienoolla tai pikkupakkasella. Samaa on odotettavissa muutamalle seuraavalle viikolle. Paitsi jos sää kirkastuu, silloin pakkanen kiristyy.

– Uskoisin, että lämpötila liikkuu nollan ja -30 välillä, sanoo Tomi Löfman.

Löfman on lähdössä hiihtämään halki Grönlannin jäätiköiden: viisi viikkoa, 600 kilometriä. Retkeily on Löfmanin harrastus, ja Grönlannin retki sen tähänastinen huipentuma. Aiemmin Löfman on vaeltanut muun muassa Huippuvuorilla.

– Siellä oli kylmä, ajankohta oli kuukautta tätä aikaisempi. Mutta kylmäänkin tottuu, hän sanoo.

80 kiloa tavaraa

Viime ajat ovat menneet valmistautuessa. Syksyllä Löfman otti normaalin lenkkeilyn ja hiihdon oheen renkaanvedon. Ajan mukana hän on hankkinut myös lisää varusteita vuosien varrella kertyneiden lisäksi.

Tavaran pitää olla kevyttä, tarkoituksenmukaista – ja sellaista, että sillä pärjää mahdollisesti ankariksikin yltyvissä olosuhteissa. Viiden hengen tavaroiden kuljetusvälineinä on kaksi 80 kilon pulkkaa.

– Kyllä se paino siitä puoliintuu matkan edetessä. Eväänä on muun muassa kymmenen kiloa kuivattua jauhelihaa, perunamuussia ja kasviksia, Löfman kertoo.

15 suklaalevyä

Hiihdon aikana tarvitaan energiaa. Sitä saa energiapatukoista, pähkinöistä ja suklaasta. Suklaata on mukana 15 levyä, puoli levyä joka päivälle.

– 8-10 kilometriä päivässä hiihdetään, joten energiaa tarvitaan. En ole ronkeli, mutta sanoisin, että tumma suklaa maistuu vielä kylmänäkin. Miedommista vähän maku häviää, toteaa Löfman.

Erityisen tärkeitä varusteita ovat kestävä teltta, satelliittipuhelin ja hätälähetin, mutta varusteissa ei ole varaa tehdä virheitä eikä kompromisseja.

– Etenkin teltta on tärkeä. Jos se tuollaisella matkalla hajoaa, silloin ollaan pulassa. Riskejä emme ota, vaan jätämme kesken, jos huonolta näyttää. Luonnolle jää kakkoseksi noissa paikoissa, Löfman sanoo.

Jääkarhujen varalta mukana on myös ase. Vastikään suomalaisretkikunta joutui ampumaan jääkarhun Huippuvuorilla.

600 kilometriä lomaa

Oma osansa on henkisellä valmistautumisella. Matka on pitkä ja yksitoikkoinen, ja jokaiselle tulee huonot hetkensä.

– Väsyttää ja on nälkä ja kylmä, siitä ne huonot hetket koostuvat. Niitä ei saa kuitenkaan kavereihin purkaa. Pitää vain syödä ja levätä, ja koettaa seuraavana päivänä paremmalla meiningillä.

Löfmanille 600 kilometriä jäätiköllä on lomaa. Etukäteisvalmistautuminen tähtää siihen, että reissu ei vie äärirajoille.

– Elämän yksikertaisuus kiehtoo. Riittää kun syö hyvin, nukkuu hyvin ja etenee.

Löfmania haastatteli Heli Kaski.

Turun yliopisto kylvää ensi kesänä Ruissaloon kokeeksi sellaista villiä ruokonataa, jonka sienikumppani tuottaa selkärankaisille haitallista sienimyrkkyä.

Kokeilulla halutaan seurata, alkavatko valkoposkihanhet vältellä tämän villin ruokonatan syömistä. Tavoitteena on selvittää, onko mahdollista pitää valkoposkihanhet syömäkelvottoman heinän avulla poissa esimerkiksi piknikalueilta.

– Olemme ajatelleet että tämä olisi pehmeä tapa hoitaa tätä ongelmaa, sanoo Turun yliopiston biologian laitoksen dosentti ja tutkija Marjo Helander.

Uudessa-Seelannissa lentokoneisiin lentävien lintujen ongelmaan on pystytty vaikuttamaan samantyylisen heinän avulla. Uuden-Seelannin tulokset herättivät idean saman keinon kokeilemiseen myös Turussa.

– Uudessa-Seelannissa on lanseerattu heinänsiemen, jossa on tällainen hyvin samanlainen endofyyttinen sieni mukana. Siellä on pystytty pitämään lentokenttien ympäriltä alueet lintuvapaina, kertoo Helander.

Meetvurstipakkaus, lääkeliuska, koiranruokapurkkeja, pakkausjätettä, pitsalaatikoita, pahvimukeja ja tupakka-askeja. Siinä katsaus bussipysäkin viereisestä ojasta löytyviin jätteisiin Lahden ja Orimattilan välimaastossa.

Tienvarsilta on paljastuu lumien sulamisen jälkeen talvella hankeen heitettyjä roskia. Osa roskista on selvästi tuotu vastikään.

– Tyypillistä jätettä, tyypillisessä paikassa, bussipysäkillä vilkkaan tien varrella. Ainoastaan metallijäte ja huonekalut loistavat poissaolollaan, niiden määrä kasvaa keväisin. Myös autonraadoista ja öljyjätteestä tulee ilmoituksia, toteaa Orimattilan kaupungin ympäristönsuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen.

Ongelma on kuntien ja kaupunkien yhteinen. Esimerkiksi Lahdesta ei löydy erityisiä roskaajien suosimia paikkoja, mutta eniten laitonta jätettä kertyy metsäisille alueille, joissa ei ole rakennuksia lähellä.

– Sinne viedään, koska silminnäkijöitä ei ole lähellä. Keväisin ilmoituksia tulee eniten, kun lumet sulavat. Mitään poikkeuksellista ei ole tässäkään keväässä, sanoo ympäristönsuojelusihteeri Sanna Ukkolan Lahden kaupungin ympäristöpalveluista.

Jätemaksut houkuttavat roskaamiseen?

Koituupa siivoaminen sitten tiehallinnon, kaupungin tai yksityisen kiinteistöomistajan kontolle, se maksaa. Kansalaiselle jätteiden rahtaaminen jäteasemille maksaa myös, ja se voi osaltaan lisää houkutusta roskaamiseen.

– Varsinkin, jos on eläkeläinen tai työtön, jolla on rahat on vähissä, on selvä, että miettii, onko jätemaksuihin varaa. Yhteiskunnan pitäisi tulla vähävaraisia vastaan. Maksaahan sekin, kun jälkiä siivotaan ja tapauksia selvitetään viranomaisten voimin, toteaa Orimattilan kaupungin ympäristönsuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen.

Ympäristönsuojelusihteeri Sanna Ukkola on selvästi tympääntynyt aiheeseen, joka työllistää viranomaisia vuodesta toiseen.

– Mieluummin tekisin jotain ihan muuta kuin selvittäisin, kuka on roskannut ja kenen vastuulla siivoaminen on. Syyllistähän saadaan harvoin kiinni, joten useimmiten maksaja on maanomistaja.

Koiranpennut jätesäkissä

Jätekasoista niin tienvarsilla, julkisilla paikoilla kuin yksityisillä kiinteistöilläkin tulee keväisin ilmoituksia lähes päivittäin. Ympäristönsuojelusihteeri kehottaakin tekemään ilmoituksen, ja jättämään siivouksen niille, kenen vastuulla se on.

– Jätteissä voi olla teräviä esineitä, vaikka huumeneuloja, ja tautiriski on aina olemassa.

Liukkonen-Hämäläinen on tehnyt vuosien varrella paljastunut monia hätkähdyttäviä löytöjä jätekasoista.

– Puoliksi tapetut koiranpennut oli kammottavin löytö. Ne oli sullottu jätesäkkiin ja heitetty levähdysalueen roskalaatikkoon. Niitä oli yritetty tappaa hakkaamalla päähän, mutta osa oli vielä elossa. Se oli näky, jota en ikinä unohda.

Pakkausjätettä, ruokakääreitä, rikottuja pulloja, maalipurkkeja, mitä tahansa. Sinne, missä ei ole silminnäkijöitä, on helppo hylätä laittomasti jätettä.

Jääpä siivoaminen sitten tiehallinnon, kaupungin tai yksityisen kiinteistöomistajan kontolle, se maksaa. Kansalaiselle jätteiden rahtaaminen jäteasemille maksaa myös, mikä voi lisätä houkutusta roskaamiseen.

Miten roskaaminen saataisiin kuriin? Pitäisikö esimerkiksi jätemaksuja keventää, jotta houkutus viskata roskat luontoon pienenisi?

Millaista jätettä olet bongannut lähiympäristöstäsi? Millaisia ajatuksia roskaaminen herättää?

Kuolleet kalat ovat Tornion Näränperässä, golfkentän tulva- ja sulamisvesiä kaupunginlahteen laskevassa kanavassa. Erään arvion mukaan syksyllä kanavaan jäätyneet kalat olisivat tukehtuneen hapettomassa vedessä.

Haaparannan kunnasta on tehty kaloista ilmoitus Norrbottenin lääninhallituksen ympäristöosastolle.

Lapin ELY-keskus ei osaa sanoa tapauksesta. Tornion kaupungin ympäristönsuojelusihteeri Kai Virtanen sanoo, että tilanne ei ole tavanomainen mutta ei yllätyksellinenkään.

– Kaupunginlahden happitilanne on huono. Viime talvena se jäätyi enemmän ja vesitilavuus on aiempaa vähäisempi. Uskon, että kalat ovat kuolleet hapenpuutteeseen.

Kaupunginlahden hapettomuuteen ja ravinneongelmiin ollaan suunniteltu parannuksia.

– Ihan halvoilla ja pienillä toimenpiteillä tätä ei saada korjattua. Kaupunginlahti tarvitsisi isoja määriä puhdasta vettä ja lahden vanhaa kuormitusta pitäisi saada pois, Virtanen arvioi.

Kuusamo järjestää perhokalastuksen maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2020. Alustavan suunnitelman mukaan kisapaikkakuntia ovat Kuusamon lisäksi Taivalkoski ja Salla.

Kuusamossa kisakohteita ovat muun muassa Oulanka- ja Kitkajoet ja Taivalkoskella Kostonjoki. Maailmanmestaruuksista kisaillaan myös Koillismaan järvialueilla.

Italia himoitsi myös kisoja

Kisaisännyys ei irronnut Koillismaalle helposti, sanoo Suomen Vapaa-ajan kalastajien Keskusjärjestön perhokalastusjaoksen puheenjohtaja Ilkka Pirinen.

– Italia järjesti pari vuotta sitten Euroopan mestaruuskisat. Heillä oli valtava hinku saada myös MM-kisat järjestettäväkseen. Me kuitenkin ajoimme heidän edelle omalla esityksellämme, Pirinen toteaa.

Pirisen mukaan kisaisännyyden takasi osin se, että MM-kisat järjestettiin Kuusamossa vuonna 1989.

– Nyt isännyyttä oli valitsemassa henkilöitä, jotka olivat tuolloin itse kisailemassa Kuusamossa. Heille jäi hyvät muistot kisoista ja nyt he halusivat uudet kisat Kuusamoon.

Kisailijoita yli 30 maasta

Vuosien saatossa osallistuvien maiden määrä on kasvanut kaksinkertaiseksi. Vuoden 2020 kilpailuun odotetaan joukkueita yli kolmestakymmenestä maasta, yhteensä yli 250 henkeä.

– Tulevina vuosina järjestämme MM-kisavesillä Koillismaalla muun muassa SM-kisoja. Testikisoja pitää järjestää, jotta löydämme alueelta tasapuoliset olosuhteet MM-kisoissa kalastaville, Ilkka Pirinen kertoo.

MM-kisajärviksi valitaan kaksi soveltuvinta kohdetta. Ehdolla ovat ainakin Porontima, Petäjälampi, Säkkilänjärvi ja Ajakka.

Lopulliset kilpailuvedet valikoituvat kansallisista kilpailuista saatavien kokemusten perusteella tulevien vuosien aikana.

MM-perhokalastuskisat järjestetään elokuun puolivälissä ja ne kestävät reilun viikon. Kilpailukeskus on Rukalla.

Kotikisasta tavoitteena kultaa

Suomen joukkueen jäsenet valitaan neljän vuoden näyttöjen perusteella. Tavoitteena on kirkastaa vuoden 1989 pronssi kullaksi.

Tämän vuoden MM-perhokalastusjoukkue matkustaa syyskuussa Coloradon Vailiin.

Perhokalastuksen Euroopan mestaruuskisat ovat Puolassa. Siellä Suomea edustaa kaksi joukkuetta; miehet ja ensimmäistä kertaa kokonaan naisista koostuva joukkue.

Viime vuonna tehtyjen mittausten mukaan Kernaalanjärven kalojen PCB-pitoisuudet ovat vähentyneet Janakkalassa.

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys hankki kalanäytteet Kernaalanjärven lisäksi alapuolisilta Miemalan- ja Hattulanseliltä. Hauista, kuhista sekä pienistä ja isoista ahvenista tutkittiin dioksiinien, dioksiinien kaltaisten ja PCB-yhdisteiden määrää sekä kalojen käyttökelpoisuutta.

Tulosten mukaan EU:n asetuksen määrittelemä yhdisteiden enimmäispitoisuus ei ylittynyt minkään tutkitun kalalajin kohdalla.

Tosin kaloista löytyy edelleen pieniä määriä terveydelle haitallisia yhdisteitä. Ympäristömyrkkypitoisuudet ovat kuitenkin laskeneet niin paljon, että kalojen syöntirajoituksista voidaan luopua.

Kernaalanjärveä tutkittu jo 30 vuotta

Kernaalanjärven kaloista mitattiin ensimmäisen kerran kohonneita PCB-pitoisuuksia 1980-luvulla. Säännöllisesti pitoisuuksia on seurattu vuodesta 1986 lähtien.

PCB on peräisin Tervakoskella sijaitsevasta silloisen Enso-Gutzeit Oy:n erikoispaperitehtaasta. Tehtaalla oli vuosina 1956–1984 käytetty noin 5 000 litraa PCB-valmisteita, joista yli 900 litraa oli joutunut vesistöön.

Pitoisuudet ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, koska ympäristömyrkkynä tunnettu PCB on hautautunut Kernaalanjärven pohjasedimenttiin. Esimerkiksi hauen PCB-pitoisuus on laskenut kymmenesosaan tarkkailujakson aikana.

Vaikka suuressa osassa maata on jo saatu nauttia keväisistä säistä, ensi maanantaina koko Suomeen sataa todennäköisesti lunta.

– Lunta voi tulla muutama sentti, jopa viiden sentin verran, Ylen meteorologi Elina Lopperi kertoo.

Suomen ylle nousee sunnuntain ja maanantain välisenä yönä etelästä matalapaine. Kun lämpötila painuu yöllä nopeasti pakkasen puolelle, vesisateena alkava sade muuttuu märäksi lumeksi tai rännäksi.

– Lumisadealue pyyhkäisee maanantaipäivän aikana koko Suomen yli.

Aamuyöllä lunta tulee eteläisestä Suomesta Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Maanantaiaamuna lumisadealue ehtii Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen asti.

Autoilija, tarkkaile keliä

Luminen keli kannattaa huomioida myös maanantain aamuliikenteessä. Eteläisimmässä Suomessa lumisade on todennäköisesti jo aamuseitsemän aikaan ohi, mutta tiet ovat etelässäkin lumikerroksen peitossa.

Sää ei pysy talvisena pitkään. Lumi sulaa nopeasti pois lämpötilan kohotessa.

– Lämpötila nousee maanantaipäivän mittaan maan etelä- ja keskiosissa noin viiteen plusasteeseeen, Ylen meteorologi Elina Lopperi sanoo.

Maanantain sääennuste voi vielä muuttua. Tässä vaiheessa lumentulo näyttää kuitenkin todennäköiseltä.

Lohijokitiimi arvostelee Lapin liiton ja Kemijoen vesivoimayhtiöiden toimintaa Kemi-Ounasjoen vaelluskalan elvytyshankkeessa. Toiminnanohjaaja Jukka Viitalan mielestä myös lohijokitiimin olisi pitänyt päästä mukaan toimintamallin ohjausryhmään.

– Tietenkin kun puhutaan lohijokitiimin ja yhtiöiden avoimesta yhteistyöstä, niin kyllä meidän pitäisi olla mukana ohjausryhmässä. Muuten se avoin sana on vähän ylimääräinen. Tietenkin se häiritsee ja luo uhkakuvia.

– Kun yhtiöllä on ollut epäluottamuksen viitta selässä, niin olisi järkevää, että toiminta olisi mahdollisimman avointa eikä tällaisia Lapin liiton tempauksia pääsisi syntymään. Sitä kautta rakennetaan sitä avoimuutta ja yhteistyötä, Viitala sanoo.

Toimintamallilla tavoitellaan hallituksen kärkihankerahoitusta. Vetovastuu on Lapin liitolla, Kemijoki Oy ja PVO-Vesivoima Oy vastaavat suunnittelun rahoituksesta.

Lohijokitiimissä ovat mukana Kemi, Keminmaa, Tervola, Rovaniemi, Kittilä, Enontekiö sekä Keski-Kemijoen, Ounasjoen, Ala-Kemijoen kalastusalueet ja metsähallitus.

Tiimille tarjotaan asiantuntijan roolia

Maakuntajohtaja Mika Riipin mukaan Lohijokitiimi pääsee ohjausryhmään mukaan asiantuntijajäsenenä.

– Lisäksi lohijokitiimi voi jatkossakin vastata vaelluskalan palautuksen toimenpiteistä, jos siitä yhteisesti sovitaan, Riipi lisää.

Ohjausryhmän varsinaiset jäsenet ovat kalastusalueet, viranomaiset ja vesivoimayhtiöt.

– Heillä on joen käyttöön liittyvää selkeää päätäntävaltaa, Riipi perustelee.

KOUVOLA Taidemuseo Poikilon narikka on täynnä pieniä värikkäitä takkeja. Näyttelytilasta kuuluu iloista kikatusta, innostuneita huudahduksia ja pienten kenkien kopinaa. Tila vilisee esikoululaisia, mutta kukaan ei ole uskaltautunut pimeään huoneeseen. ”Sieltä kuuluu pelottavia ääniä”, toteaa poika. ”Ei me uskalleta mennä sinne”, täydentää tyttö.

Muusikko-äänitaiteilija Esa Kotilainen johdattaa pimeään huoneeseen. Istahdamme keskellä huonetta sijaitseville penkeille. Esikoululaiset rohkaistuvat ja tulevat perässä. Huoneen etunurkista kajastuvat siniset valot vetävät puoleensa.

Kaiuttimista kuuluu matala ääni, joka elää rasahduksin, romahduksin ja kaiuin. Kuuluu kova romahdus ja lapset pelästyvät. Hetken he uiskentelevat tilassa kuin kalat konsanaan, kunnes lähtevät valoisampiin tiloihin. Lapset eivät sitä ehkä tiedä, mutta hetken he olivat kaloina jäänalaisessa maailmassa.

Inspiraatio koeäänityksistä

Alussa oli vain puolen tunnin mittainen raakaäänite Kouvolasta, Karijärven jäältä – tai oikeammin sen alta. Äänite oli täynnä rasahduksia ja naksahduksia, jotkut äänistä muistuttivat ukkosen jyrähdyksiä. Esa Kotilainen aloitti projektinsa kevättalvella 2014, kun hän sai käyttöönsä vedenalaiset mikrofonit, eli hydrofonit. Tarkoituksena oli vain kokeilla hydrofoneja, mutta lopputulos pysäytti taiteilijan.

– Siitä tuli hieno äänitys. Juuri sopivasti taukoja, pieniä napsuja ja isoja romahduksia kevätjäillä. En uskaltanut enää mennä keskellä, vaan äänittelin näitä lahdenpoukamassa. Äänitys oli niin hyvä, että se jatkuu edelleen. Ja tulee jatkumaan vielä syksylläkin, Kotilainen kertoo samalla kun kaiuttimista kuuluu niitä ”isoja romahduksia”.

– Äänitykset on tehty noin puolitoista metriä suoraan jään alta. Laitoin kuulokkeet päähän ja kuuntelin siinä jään päällä kuinka hienolta jäänalainen maailma kuulostaakaan. Wautsi! Se on toiminut minulle inspiraationlähteenä.

Musiikki reagoi jään ääniin

Jäänalainen maailma on koukuttava. Samalla kun se on täynnä rauhoittavaa lämpöä, mystiikkaa ja kiehtovia, selittämättömiä ääniä, on se paikoitellen myös jopa pelottava – tai ainakin säikäyttävä. Teoksen viimeisessä päivityksessä ottaa musiikki suurempaa roolia jään äänistä.

– Siinä on quadrofoninen miksaus, jossa on myös äänen ympäri liikettä. Korkeammat äänet menevät ympäri tätä tilaa. Studiossa se toimi hyvin, mutta on mielenkiintoista kuulla, miten se toimii täällä, Esa Kotilainen pohtii muutamia tunteja ennen viimeistä päivitystä.

Kotilainen on tehnyt musiikkia niin, että jään ääniin on reagoitu. Kun raakaäänitteessä kuuluu jokin rasahdus tai naksahdus, musiikki vastaa ääniin. Aivan kuten kalat reagoisivat johonkin pamahdukseen.

– Ne saattavat säikähtää – tai ainoastaan havainnoida. Eivät äänet ole vaarallisia, vaan kuuluvat tähän juttuun. Samalla tavalla olen ajatellut tätä tehdessäni, että olen kalana. Suomut alkavat kuivua jo, Kotilainen naurahtaa.

Kuin kylmä rauta, johon kielen laittaa

Esa Kotilainen tuntee teoksensa, hän tauottaa puheensa ennen isoja jyrähdyksiä – antaa puheenvuoron teokselleen. Kevään aikana Jäänalainen maailma on täydentynyt koeäänityksen luonnollisista äänistä sähkön värittämäksi musiikiksi.

– Pohjaäänet on ensin kaiutettu taakse ja tein niille oman sähköisen akustiikkansa, tavallaan sinne järvenjään alle. Sen jälkeen olen täyttänyt sähköistä tilaa musikaalisilla elementeillä. Mennään A-mollissa, joka minulle on sininen sävellaji. Sitä varten täällä on siniset led-valot kulmissa.

Kino-Poikilon pimeässä huoneessa voi kuvitellakin olevansa jään alla. Katto ja seinät ovat valkoisia, siniset valot tuovat talvisen avannon mieleen ja äänet kuuluvat ympäri huonetta. Ajoittain tulee jopa avaruusmainen tunnelma, Kino-Poikilon pienehkö huone tuntuu yhtäkkiä äärettömältä. Kotilainen allekirjoittaa teoksen koukuttavuuden.

– Se on niin outo maailma. Ne, ketkä ovat kuulleet tämän maailman, eivät ole tulleet kertomaan siitä. Nyt se on kuultavissa. Tämä koukuttaa samalla tavalla kuin kylmä rauta, johon kielen laittaa, Kotilainen nauraa.

Jäänalainen kolmonen

Poikilossa kevään aikana kuultu Jäänalainen maailma on Esa Kotilaiselle toinen versio. Miehen edellisen sooloalbumin, Ulappa, pohjana toimi sama raakaäänite Karijärven jään alta.

– Ulappa on live-levy, jossa on ääniä neljästä konsertista. Jälkeenpäin olen laittanut jää-äänen sinne. Siellä on vaan pari reaktiota. Kakkosversio menee toisinpäin: tässä musiikki reagoi jään ääneen. Luulen, että teen vielä jäänalaisen kolmosen, Kotilainen vinkkaa.

Jäänalainen kolmonen tulee Kotilaisen sanojen mukaan olemaan tiukkaa pakkasosastoa. Mies haluaa äänittää vielä jäisiä narinoita, vonkumisia ja vinkumisia. Poikilossa raikunut Jäänalainen maailma on kevätromahdusjää, jossa jää alkaa luovuttaa. Yleensä Kotilaisella on ollut hyvä tuuri äänitysten suhteen: luonto on täynnä tapahtumia.

– On niitä tapahtumia ollut tässäkin. Yhdessä kohtaa nähtävästi kalan pyrstö osuu mikrofoniin, kuuluu vaan humahdus. On tässä muutamia sellaisia elementtejäkin, joista en tiedä mitä niissä tapahtuu. Pienet piksaukset voisivat olla särkien mikrofoniin tutustumisia: onko tämä syötävää vai ei? Vai poksahteleeko jään alla ilmakuplia? En tiedä.

Kotistereot testiin

Samalla kun Esa Kotilainen on täydentänyt ääniteostaan, on hän kokeillut miten Jäänalainen maailma toimisi stereona. Teoksessa olisi miehen mukaan hyvä ambient-maailma ihan soololevyksi.

– Sitä paitsi, tällaista levyä en ole ikinä kuullut missään päin maapalloa. Luulen että Amerikan pojat ovat kiinnostuneita jo nykyään siitä, mitä minä teen. Tämä voisi olla seuraava juttu.

Visio on selvä: Seuraava soololevy on jatkoa Poikilon jäänalaiselle maailmalle ja kolmosversio on arktinen. ”Tiukka pakkasosasto” pitää sisällään ainakin arktista kävelyä ja kairausta. Poikilon versio on väreillä maalaamista, mutta soololevyyn voisi miehen mukaan laittaa enemmän ultraa ja sinistä. Samaan aikaan Kino-Poikilossa jyrähtää.

– Hyvin rymähtää! Tällä hifistit voivat testata omia laitteitaan, että kuinka ne kestävät. Täällä on korkeita sekä tosi matalia ääniä.

– Tämä vajaa 40-minuuttinen on selvä oma kokonaisuutensa, johon teen varmaan jonkun jutun, toisen biisin lisää. Yleensä soololevylläni on viime aikoina ollut vaan yksi kappale. Edellisellä oli 43-minuuttinen intro ja sitten vasta lähti sävellys. Kun on eläkkeellä, on vapaus tehdä kaikkea, Kotilainen vinkkaa.

Luonto mukana konserteissa, Kotilaisen tyyliin

Esa Kotilainen on käyttänyt luontoäänitteitä taustana omissa soolokonserteissaan, taustana. Siten Kotilainen soittaa luonnon kanssa, mutta lisää sähköisiä värejä ja reagoi itse siihen, mitä taustalla tapahtuu.

– Kun joku ”titityy” tulee viereen, pitää sille antaa tilaa, ja reaktiona jälkimaininkeja.

Omanlaisensa titityyt ovat raikuneet huhtikuun puolivälistä Tampereella. Reilu vuosi sitten Kouvolassa ilahduttaneet kuplahaikara, huhuilulintu ja tirpunen laulavat monen muun sähkölinnun tavoin nyt Tampereen Kirjastopuistossa, osana Tampere Biennale-tapahtumaa. Kotilainen haluaisi jalostaa Sähkölintupuisto-ideaa omalaatuiseen suuntaan.

– Minulla on tällainen hämärä mielikuva, että jossain vaiheessa voisin laittaa sammakoita puihin. Ja ne pitää laittaa korkealle. Linnut tulevat varmaan maahan sitten, mutta katsotaan nyt. Edelleen minulla on myös haaveena saada soittaa joku konsertti puussa. En ole vielä päässyt siihen, mutta nyt minulla on tiedossa hyvä puu.

Puussa soittaminen on ollut Kotilaisen haave jo vuosia. Seinäjoella järjestettiin 1980-luvulla Womad-maailmanmusiikin festivaali. Siellä olisi ollut sopivia puita, mutta ne olivat Museoviraston suojelussa. Tampereella teatterin ja vanhan kirkon välissä olevassa puistossa, jossa sähkölinnut nyt majailevat, olisi Kotilaisen tarpeisiin sopiva puu.

– Siellä on todella jämäkkä, iso lehtikuusi, josta on aikoinaan mennyt latva poikki. Siinä on varmaan puolen metrin runko ja oksat ovat aivan vaaka-asennossa. Katsotaan mitä kahden vuoden kuluttua Tampere Biennalessa tapahtuu, Kotilainen nauraa.

– Puu on hieno juttu, vesi on hieno juttu. Ilmakin on hieno juttu. Ja tuli. Nämä peruselementit. Hiiltähän tässä ollaan varmaankin.

Kuuntele koko haastattelu ja jäänalainen maailma täältä.