Repoveden kansallispuiston pääkulkuväyläksi vakiintunut yksityistie halutaan valtion ylläpidettäväksi.

Tihvetniemen yksityistien tiekunta on kyllästynyt siihen, että kymmenet tuhannet kävijät vuosittain kulkevat riippusillalle Tihvetniementietä ja Riippusillantietä. Kävijät eivät kuitenkaan osallistu mitenkään tien ylläpitokustannuksiin.

– Tie on tällä hetkellä oikein hyväkuntoinen hiekkatie, jolla on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Ikävä kyllä kaikki kuljettajat eivät malta noudattaa rajoitusta, Tihvetniemen yksityistien hoitokunnan puheenjohtaja Juhani Kärkäs sanoo.

Vilkas liikenne rasittaa

Suuret liikennemäärät rasittavat hiekkatietä ja nostattavat pölyä, joka haittaa etenkin alueen mökkiläisiä.

– Tie kaipaisi kestopäällystettä ja jonkinlaisia hidasteita, jotta ajonopeudet pysyisivät hallinnassa, Juhani Kärkäs luettelee.

Yksityistiellä on huomattava liikenteellinen merkitys, koska se on pääväylä Repoveden kansallispuistoon. Metsähallitus on yksi tiekunnan osakkaista ja se on muutamia vuosia sitten korjannut tietä niin, että se tällä hetkellä täyttää ainakin osittain yleisen tien normit.

Juhani Kärkäs odottaa, että Kaakkois-Suomen ely-keskus tekee tien siirrosta valtiolle päätöksen tänä vuonna.

– Toivomme tietysti, että päätös olisi myönteinen ja kansallispuiston pääväylä tulisi yleiseksi tieksi, kuten useimmissa muissa kansallispuistoissakin.

"Kova savotta"

Tiekunnan pyrkimys siirtää yksityistie valtiolle on kova savotta, luonnehtii Kouvolan yksityistiekoordinaattori Markku Talvisto.

– Valtio pyrkii nykyään toimimaan päinvastoin eli luovuttamaan teitä yksityisten hoitoon, Talvisto sanoo.

Tilanteen haastavuutta lisää se, että Tihventniementie vaatii edelleen peruskorjausta.

– Tietä pitäisi oikoa ja levittää ja paikoin tielinjausta pitäisi vielä muuttaakin, Markku Talvisto kuvailee.

Kouvolan maaseutulautakunta on puoltanut tiekunnan hakemusta.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Esko Mielikäinen asuu Savonlinnan eteläpuolisella Pihlajavedellä Pietolansaaressa.

– Lähdin aamulla kaupungille, ja ainakin silloin meitä ympäröivät selät olivat umpijäässä. Rannoilla on hieman sulaa.

Saimaalla ovat jäät lähteneet kahtena edelliskeväänä harvinaisena aikaisin, huhtikuun puolella. Useimmiten jääpeite poistuu vasta toukokuussa.

– En lähde veikkaamaan, sillä yökylmät vaihtelevat. Saattaa tapahtua ensi viikolla, mutta voi viipyäkin, Mielikäinen tuumii.

Mielikäisen mukaan Pihlajavedeltä jäät lähtevät huhtikuun 15. ja toukokuun 20. päivän välillä.

Puikkoontunutta, paksua jäätä jäljellä

Keskisen Suomen korkeudella pienet vesistöt, rannat ja virtapaikat ovat pääosin sulia. Esimerkiksi Savonlinnan kaupungin lähiympäristön vedet ovat jo sulia, mutta ison Haukiveden selkä on vielä tukevasti jäässä.

- Mittasin tiistaina mökkirannasta 31 senttiä. En lähtisi jäälle enää millään konstilla, joutuu uimaan muuten. Mutta valkoiselta tuo keskiselkä näytti. Uskon, että tiistain maissa lähtevät viimeisetkin jäät, kalastaja Oke Herranen arvelee.

Myös Etelä-Savon ely-keskuksen vesienhoidon asiantuntija Juho Kotanen arvelee, että  Etelä-Savon korkeudella suuret selkävedet ovat vielä jäässä.

– Emme ole enää pariin viikkoon päässeet jäälle mittaamaan. Eikä sinne kannata enää kenenkään mennä, vaikka jäätä on paikoin jopa 30 senttiä. Se on niin puikkoontunutta, ettei sinne kannata yrittää, Juho Kotanen muistuttaa.

Baltiasta leviää matalapaine Suomeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ylen meteorologi Matti Huutonen sanoo, että se tuo mukaan sateita.

– Sademääriä on aika hankala arvioida. Enimmät kertymät ovat tuoreimmissa malleissa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan suunnalla, mahdollisesti yli 10 cm, Huutonen kertoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi lounaisessa Suomessa sademäärien vaihtelu on suurta, koska sateet voivat olla niin lunta, räntää kuin vettäkin.

– Mutta kyllä silläkin suunnalla useamman sentin kertymään kannattaa varautua.

Puutarhahommia turha laittaa jäihin

Moni haluaa viettää keväisen viikonlopun kotipuutarhassa pihahommissa. Talven jäljiltä puutarhoissa riittää esimerkiksi kukkapenkkien siistimistä ja haravointia. Vanhoja istutuksia siistitään ja uusia suunnitellaan.

Puutarhahanskoja ei kannata iskeä naulaan edes mahdollisen takatalven edellä. Kauppiaspuutarhuri Mika Lassila yllyttää ihmisiä pihalle vaikka pipo päässä.

– Ei pienestä räntäsateesta monivuotisille kasveille mitään haittaa ole. Päinvastoin se vain kostuttaa maata. Jos nyt räntää taivaalta ropsuttaa, niin mennään pihalle ja nautitaan. Antaa tulla vaan! hän nauraa.

Myöskään vanhan nurmikon paikkauksiin tai kokonaan uuden nurmikon kylvämiseen ei ole esteitä, vaikka lähipäiville lumisadetta ennustettaisiinkin.

– Ei se nurmikon siemen siellä miksikään mene eli siitä vaan! Siemen alkaa kyllä sitten aikanaan itää, kun ilmat lämpenevät.

Haittaa pihakasveille voisi syntyä vasta, jos pakkasta tulisi kymmenkunta astetta. Lassila muistuttaa toki kiikuttamaan herkät kukkijat suojaan.

– Jos on jotain keväistä kukkivaa jo laittanut ulos, niin onhan ne parempi siirtää turvaan.

Kauppiaspuutarhuri Lassila suhtautuu iloisen kepeästi annettuihin sääennusteisiin.

– Seuraan useampia ennusteita ja siellä näkyy tuleville päiville vähän kaikenlaista eli räntää, vettä ja ukkosia. Ei pidä panikoida pikkuasioiden takia, kun meillä on paljon muitakin murheita, hän nauraa.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on Suomen edustajana allekirjoittanut historiallisena pidetyn Pariisin ilmastosopimuksen. Kaikkiaan yli 165 maata allekirjoitti sopimuksen perjantaina YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin isännöimässä tilaisuudessa YK:n päämajassa New Yorkissa.

Näin monen maan edustajien nimiä ei koskaan ennen ole saatu mihinkään sopimukseen yhden päivän aikana. Allekirjoittajien joukossa oli niin valtionpäämiehiä kuin pääministereitä. 

– Olin joulukuussa mukana neuvottelemassa Pariisin sopimusta ja todistamassa käännettä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. New Yorkissa oli hienoa huomata, että Pariisin henki kantaa yhä ja näin monella maalla on vahva tahto sopimuksen toimeenpanemiseksi, Tiilikainen sanoo.

Pienet saarivaltiot ottivat jo seuraavan askeleen

Pariisin sopimus astuu voimaan, kun sen on ratifioinut eli saattanut osaksi omaa lainsäädäntöään vähintään 55 maata, joiden osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on vähintään 55 prosenttia. Klikkaa tästä jos twiitti ei näy

New Yorkin allekirjoitustilaisuuden yhteydessä 13 maata ratifioi sopimuksen saman tien ja korosti samalla sopimuksen toimeenpanon kiireellisyyttä. Ne olivat pääasiassa pieniä saarivaltioita.

– On tärkeää, että Yhdysvallat ja Kiina ratifioisivat sopimuksen etujoukoissa ja jo ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Myös EU:n kannattaa edetä ratifioinnissa ripeästi, Tiilikainen sanoo.

Hän korostaa, että se vaatii selvyyttä EU:n oman ilmastopaketin päälinjoista, jotta jäsenmaat tietävät, mitä ratifioivat. EU:n komission ehdotusta vuoteen 2030 ulottuvasta ilmastopaketista odotetaan kesällä.

Suomi odottaa markkinoita metsäosaamiselleen

Pariisin sopimus edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen ja hiilinielujen tasapainottamista vuosisadan loppupuoliskolla.

Niinpä metsien merkitys ilmastopolitiikan toimeenpanossa kasvaa, Tiilikainen sanoi ja ennakoi samalla vientimahdollisuuksia suomalaiselle metsäosaamiselle.

– Maailmalla tunnustetaan metsien merkitys ja myös Suomen erityisosaaminen metsäasioissa. New Yorkissa käymissäni kahdenvälisissä keskusteluissa Brasilian ja Kolumbian ministereiden kanssa molemmat nostivat metsät esille.

Suomelta toivottiin yhteistyötä muun muassa metsävarojen inventoinnissa ja metsänhoidossa, Tiilikainen kertoo.

Kuusamon taiteileva Juuso-karhu on herännyt. Lauantaiaamun avauksena Juuso antoi mojovan pusun isännälleen Sulo Karjalaiselle.

– Joka aamu me halailemme ja pussailemme, Kuusamon suurpetokeskuksen isäntä myhäilee.

Juuso niitti maailmanlaajuista mainetta viime kesänä ryhtymällä taiteilijaksi. Karhu teki useita maalauksia, jotka myytiin lähes 10 000 eurolla.

Tauluillaan Juuso tienasi Kuusamon suurpetokeskukseen uudet vesipumput.

– Vielä ei ole Juuso kertonut, että jatkaako hän taiteilijan uraansa. Se nähdään kesän mittaan, Sulo Karjalainen naurahtaa.

Talven uinunut jättikarhu painaa tällä hetkellä hieman alle 400 kiloa. Sulo Karjalaisen mukaan kesän aikana Juuso lihottaa itseään lähelle viittäsataa kiloa.

– Suurpetokeskus ei ole vielä avoinna yleisölle. Mutta ehkä jo ensi viikolla, Karjalainen muistuttaa.

Helsingissä, Turussa, Pietarissa ja Tallinnassa on siivottu lauantaina talkoilla rantoja. Helsingissä tempaus järjestettiin päivällä Munkkiniemen rannassa.

–  Helsinki, Turku, Pietari ja Tallinna ovat pitkään tehneet yhteistyötä Itämeren suojelussa ja nyt tuli tällainen rantatalkooidea. On alettu kiinnittää huomiota roskaantumiseen, Helsingin ympäristöjohtaja Esa Nikunen sanoo.

Rantojen ja meren roskaantuminen on maailmanlaajuinen ongelma ja se koskee myös Helsinkiä.

– Kyllä Helsingin merenpohjasta aika paljon roskaa löytyy. Muovi on yksi yleisimmistä roskamateriaaleista, Nikunen sanoo.

– Löytyy vaikka mitä, ihan autoista ja polkupyöristä pikkuroskiin. Kaikkein yleisimpiä ovat tyhjät pullot ja purkit, erilaiset pienet muoviroskat.

Erityisesti juuri muoviroskat ovat haitallisia, sillä muoviroska hajoaa vesistössä hitaasti. Luonnossa muovi jauhautuu hiljalleen pieneksi mikromuoviksi, joka kerää pinnalleen ympäristömyrkkyjä ja jota eliöt voivat luulla ravinnoksi.

– Tutkimusten mukaan 60–90 prosenttia merten roskista on muovia, Nikunen kertoo.

"Kielii ihmisten välinpitämättömyydestä"

Talkoisiin osallistunut Kaija Plit huomasi jo lyhyen putsauksen aikana, kuinka hienojakoista muovi on.

– Se on lähes läpinäkymätöntä ja tosi pieniksi hajonnut, vaikea kerätä. Luultavasti se ei ole edes kovin kauaa ollut maassa, hän sanoo.

– Ohut muovi on kietoutunut ihan kasvien ja juurien ympärille. Sitä on saanut kiskoa aika tavalla, että sen on saanut irti, Plitin kanssa talkoisiin osallistunut Pirkko Varis lisää.

Seija Kääriäisen mielestä roskaaminen kielii lähinnä ihmisten välinpitämättömyydestä.

– Kaikki roskaantuminen huolestuttaa. Muovi vedessä on iso haitta.

Roskaisimmat rannat kaupunkien läheisyydessä

Millaisia roskia Suomen rannoilta sitten löytyy? Pidä Saaristo Siistinä -yhdistys tekee vuosittain kolme niin sanottua monitorointisiivousta yli kymmenellä suomalaisella merenrannalla, joista pohjoisin on Kalajoella ja itäisin Kotkassa. Paljon monitorointirantoja on myös etelämpänä, muun muassa Helsingissä, Kaarinassa ja Turussa.

– Selvästi on havaittavissa, että roskaisimmat rannat ovat kaupunkien läheisyydessä, kertoo yhdistyksen projektipäällikkö Hanna Haaksi.

Monitorointisiivouksissa poimitaan kaikki roskat tietyltä alueelta ja lasketaan kappalemäärät. Samalla tuotetaan tietoa Suomen ympäristökeskukselle ja ympäristöministeriölle.

Haaksi kertoo, että yleisimpiin roskiin kuuluu tunnistamattomaksi muuttunut muovisilppu.

– Lisäksi pullonkorkit ja syömiseen ja juomiseen liittyvät muovit ylipäänsä ovat hyvin yleisiä, hän sanoo.

– Paljon on myös käärettä, esimerkiksi jonkin isomman lavan muovikäärettä tai elintarvikekäärettä kuten karkkimuovia. Itse löysin juuri vedestä karkkipussin, jossa parasta ennen -päivämäärä oli 1998. Se kuvaa sitä, miten kauan ne voivat säilyä vedessä tunnistettavassa muodossa.

Erikoisiakin ilmestyksiä voi tulla vastaan

Haaksin mukaan yleistä on myös vaahtomuovi eli styroksi.

– Siinä haasteena on, että isokin palanen voi hajota moneksi pieneksi palaksi ja sitä on täysin mahdoton siivota.

Hän kertoo, että erityisesti kaupunkirannoilta löytyy myös paljon tupakantumppeja, Suomessa enemmän kuin vaikkapa Ruotsissa.

Erikoisiakin ilmestyksiä voi tulla vastaan: Haaksille on jäänyt mieleen esimerkiksi rannalta löytynyt wc-istuimen muovirengas ja wc-harja.

Löydetyn roskan määrä ja laatu riippuvat sijainnista, käytöstä ja vuodenajasta, mutta leimaavinta on juuri muoviroska, hän sanoo.

Inga Nuojuan puutarhassa Siikajoen Ruukissa kasvaa valtava määrä erilaisia kasveja perennoista hyötykasveihin, puihin ja pähkinäpensaisiin. Yhteisenä nimittäjänä alueella on musta uv-suojattu aumamuovi, jolla Nuojua on verhoillut lähes koko hehtaarin kokoisen pihansa.

– Mietin pitkinä yön tunteina, miten selviän kitkemisestä. Myönnän auliisti, että muovi on todella ruma, mutta sillä saa monivuotiset rikkaruohot tukahdutettua. Se myös estää kuivalla törmällä haihtumista, Inga Nuojua kertoo mustan muovin eduista.

Vanhimmissa osissa puutarhaa muovia ei välttämättä edes huomaa, sillä muovi maastoutuu ajan myötä. Uudet kasvit Nuojua istuttaa muoviin tehtyyn ristiviiltoon.

– Moni kysyy, että millä näitä lannoitetaan ja minä vastaan aina, että ei yhtään millään. Minä olen laittanut istutettaessa jokaiselle eväät elämän loppukaarelle. Käytän hitaasti lahoavia lannoitteita, esimerkiksi sarvilastuja.

Ingan muovivinkki perunanviljelyyn

Inga Nuojuan perunamaakin aloittaa kasvunsa mustan muovin alla. Perunat istutetaan jo varhain, äitienpäivän aikaan.

– Se perinteisesti ainoa aika kun nuoriso käy enää kotona, Nuojua naurahtaa.

Musta muovi kerää lämpöä ja perunat kasvavat sen alla hyvin. Musta muovi otetaan pois, kun perunat nousevat pintaan.

– Muovi otetaan pois pilvisenä päivänä ilta-aikaan, jotta olminkalpeat varret  eivät kärvenny auringon säteilyssä. Muutamassa päivässä perunakasvusto on kirkkaanvihreä.

Nuojuan muovimetodissa hyvänä puolena myös rikkaruohottomuus.

– Jos sinne on jäänyt monivuotisia rikkaruohoja, ne kärsivät voimakkaasti muovin alla ja yksivuotiset rikkaruohot kuolevat kaikki, Nuojua summaa.

Katso lisää Inga Nuojuan vinkkejä muovin alla tapahtuvaan viljelyyn Pohjoisen puutarhoissa –sarjan viidennestä jaksosta.

Pohjoisen puutarhoissa -sarjan aiemmat jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa

Ulkomaalaiset "lintumiehet" nauravat suomalaiselle "kävelykepille", jota useat lintuharrastajat käyttävät. Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Kairamo pitää keppiä kuitenkin tarpeellisena, sillä se auttaa kiikarin heilumisessa eli ns. värinässä.

– Itse asiassa tämä on täysin suomalainen keksintö, jota kutsutaan staijauskepiksi tai seipiöksi. Joku on sanonut, että se olisi keksitty jatkosodan aikana tähystykseen, mutta en tiedä sen todenperää.

– Kun ollaan koko päivä intensiivisesti seuraamassa lintujen muuttoa, ja pidetään tauottomasti kiikareita silmillä, niin hartiat väsyy. Tämä keppi asetetaan kiikareiden alle ja sitten voidaan pitää kädet rennosti alhaalla, eikä väsymistä ja niskojen jumiutumista tapahdu.

Maailmalla keppimenetelmä on harvinainen näky.

– Englantilaiset jopa vähän nauravat meille, että toihan näyttää ihan tyhmältä. Sitä kutsutaankin Finn-stickiksi ulkomailla, Kairamo hymyilee.

Nopean laskutavan oppii

Myös Tornien taisto eri puolilla Suomea on ainutlaatuinen tapahtuma, jota ruotsalaiset ovat alkaneet matkia ja Tanskassa vuosi sitten kisa järjestettiin ensimmäisen kerran. Tänä vuonna sadat lintuharrastajat kiipeävät torneihin ympäri maata 7. toukokuuta.

Sisämaan torneissa ei voi pärjätä lajirunsaudessa rannikkoseudulle, mutta Kanta-Hämeen lukuisat tornit ja Sammalistonsuon kummun rakennelma täyttyvät lintujoukkueista (3-8 henkilöä).

Tornien taiston tarkoituksena on viettää mukava lintupäivä ja tehdä lintuharrastusta tunnetuksi. Osallistumismaksuilla kerätään varoja tänä vuonna heinäkurpan suojeluun. Yli sadan lajin havainnoilla ollaan kärjessä.

Lintumäärien nopea arviointi hämmästyttää aina harrastajauntuvikkoa. Juhani Kairamon mukaan laskentaa on hyvä harjoitella ensin pienessä parvessa.

– Kun on viisikymmentä kurkea tai hanhea, jotka pystyy laskemaan yksitellen ja siitä lähtee arvioimaan kymmenen kerrallaan, 20, 30, 40, 50 ja niin edelleen. Tämä sama pätee sitten, kun mennään isompiin mittaluokkiin.

– Kun muutossa lentää tuhansia hanhia, joudut nopeasti arvioimaan 100, 200, 300, 400 jne. Laskentaa on hyvä vertailla muutaman lintutarkkailijan kanssa yhdessä ja kuta enemmän sitä tekee, sitä tarkempiin lukuihin pääsee, Kairamo opastaa.

Havis on aina mukana

Riihimäen Sammalistonsuon jokapäiväinen tuttu on Kalle Lindeman. Kevään haaveena ovat harvinaiset rantakurvi ja ruostesorsa, joita on joskus suolla nähtykin.

Lintuharrastaja on kuin keräilijä, kohteena lintuhavainnot. Havaintovihko on Lindemannilla aina mukana. Tarkat lyijykynämerkinnät näyttävät ulkopuolisesta salatiedekoodeilta.

– Havaintovihko on tärkeä apuväline muistille. Ylös kirjataan kaikki lajit, joita näkee yhden päivän aikana, määrät ja havaintopaikat, sekä ovatko linnut muuttavia vai paikallisia. On hyvä vertailla eri vuosia jälkikäteen. Nykyisin nämä kirjataan myös sähköiseen välineeseen eli Tiiraan.

Lindemannin oma ennätys vuositasolla on 244 lajia.

– Nyt on ollut hyvä tahti ja olen lähellä Suomen kärkeä. Onhan se kiva kisailla kavereiden kanssa.

Vielä yksi lintuharrastajien erikoisempi keräystapa on ekopinna. Kalervo Viitasella tälle vuodelle niitä on kertynyt jo 70, ja päivän uusin saalispinna on heinätavi.

– Ekopinna tarkoittaa, että liikutaan kotoa takaisin kotiin, täysin ilman moottoreita, edes kerrostalossa ei saa käyttää hissiä, mutta ratsastaa ja soutaa saa, kuvailee Kalervo Viitanen, joka ajelee aina polkupyörällä.

Mutta millaisia unia lintumies sitten näkee?

– Yleensä painajaismaisia, ettei unessa tunnista lintulajia. Ja sitten herää ja miettii, että mikähän se oli, mutta en sentään ole mennyt lintukirjasta katsomaan. Tämän lajin haaste ja kiinnostavin asia on, että toivoo näkevänsä lajeja, joita ei heti tunnista, Kalle Lindeman nauraa.

Veneilykausi avattiin Joensuussa viikonloppuna. Nosturiauton avulla isoja veneitä nostettiin vesille. Moni veneilijä uskoi, että jäät lähtevät Pyhäselältä vappuun mennessä. Sitä ennen on seilattava sulalla alueella, jossa on runsaasti jäälauttoja.

Kaupunki havittelee satojatuhansia uusia asukkaita lähivuosikymmeniä ja heille sopivia asuntojen rakennuspaikkoja. Niitä on nyt löydetty mm. Keskuspuistosta.

Erityisen käärmeissään ollaan muun muassa Pirkkolassa. Kaupunki pitää Hämeenlinnan väylän vartta mainiona rakennusmaana, mutta se leikkaisi siivuja Keskuspuistosta.

Paine virkistyskäyttöön kasvaa

– Ennenkuulumatonta! Keskuspuisto täytti vasta pari vuotta sitten sata vuotta, puuskahtaa Maija Hakanen Pirkkolan omakotiyhdistyksestä. Hän ihmettelee kaupungin kaavailuja, kun Keskuspuisto on asemakaavoitettukin.

– Kaupunkisuunnittelulautakuntakin on sanonut, että Keskuspuiston arvoja ei saa uhata. Mutta jos sinne tulee 20 000 uutta asukasta, eivät ne säily. Pirkkolan puistoalue vain kapenee ja virkistyskäytön paine kasvaa niin suureksi.

Hakasen mukaan Keskuspuiston puolustajat eri järjestöistä ja yhdistyksistä ovat lyöttäytyneet yhteen epäviralliseksi Keskuspuisto-ryhmäksi. Sunnuntaina eri puolilla puistoa järjestettin tietoiskuja ja tapahtumia puiston säilyttämisen puolesta.

"Kun ei vaan tehtäisi tyhmyyksiä"

Myös haagalaiset olivat liikkeellä. Pohjois-Haaga-seuran väki kokoontui Kehä I:n ylikulkusillalle pitämään omaa tempaustaan.

– Me olemme yleensä rakentamisen puolesta mutta nyt sitä vastaan. Kun ei vaan nyt tehtäisi tyhmyyksiä, kertoi seuran puheenjohtaja Tarja Koskela.

Koskelan mukaan Helsingin nopea kasvu on sinänsä kannatettava asia ja juuri siksi tarvitaan viheralueita.

– Mutta pitääkö sitä rakentaa juuri arvokkaaseen Keskuspuistoon. No, siitä päättävät poliitikot ja me herätämme keskustelua.

Varoitus yli 100 vuoden takaa

Huolella puiston puolesta on kirjaimellisesti pitkät perinteet. Jo vuonna 1911 Keskuspuiston isäksi nimetty asemakaava-arkkitehti Bertel Jung varoitti:

Silloin kun kaupungin johonkin tarkoitukseen tarvitsemaan välttämätöntä tilaa ei voida tyydyttää rakennettavaksi tarkoitetuilla alueilla, on kiusaus katsella himoitsevin silmäyksin puistoja ja jo nyt osoittautunut suureksi (esim. Eläintarhan huvila-alue ja Kulkutautisairaala) ja varmasti se lisääntyy kaupungin kasvun mukana."

Meneillään on myös nimienkeruu adressiin. Siinä on tuhansia allekirjoituksia ja se luovutetaan kaupunkisuunnittelulautakunnalle vapun jälkeen juuri ennen lautakunnan kokousta.

Laboratorio-olosuhteissa lehtokotilo kuolee noin 20 asteen pakkasessa, kertoo Pohjois-Karjalan ympäristöterveyden terveystarkastaja Ari Laukkanen.

Esimerkiksi Juuassa lehtokotiloita on ollut poikkeuksellinen paljon. Ympäristöterveyden asiantuntijat olettivat, että kotilokanta olisi kuollut sillä 35 asteen pakkasen aikaan lunta oli vain 0,5–1 sentin verran, joten kotilot eivät saaneet suojaa kylmyydeltä.

– Lehtokotiloita on löytynyt viidestä kohteesta. Kuolleita on paljon, mutta eläviäkin on, Laukkanen harmittelee.

Laukkanen arvioi, että kotilot ovat päässeet esimerkiksi lehtikasojen ja karikkeiden alle turvaan pakkasen purevuutta. Terveystarkastajan mukaan on myös mahdollista, että kotilot ovat sopeutuneet kylmyyteen syksyn aikana.

Lehtokotilokanta lisääntyy nopeasti ja erittäin voimakkaasti.

Moni ihminen kokee eläimen rapsuttelun tai silittelyn rentouttavana. Mikäpäs sen mukavampaa kuin kehräävä kissa tai nukkuva koira sylissä. Ja oletettavasti myös eläin itse nauttii ihmisen läheisyydestä, mutta lemmikit eivät ole ainoita eläimiä, jotka hakeutuvat kosketusetäisyydelle ihmisestä.

– Jos esimerkiksi kyytölle on tullut kovettumia takalistoon ja niitä rapsuttelee irti, on se aivan haltioissaan, kun siistitään ja rapsutellaan. Kyytöt ovatkin sellaisia, että ne hakeutuvat ihmisen lähelle varsinkin poikimiskautena. Ne jotenkin tajuavat, että ihminen on hoitaja ja auttaa niitä. Maatiaiskanat sen sijaan eivät hirvittävästi välitä koskettelusta. Ne hyppäävät, jos koskettaa, Jouko Sormunen mainitsee.

Sormunen on Sormulan Luomutilan isäntä. Tilalla on alkuperäisrotuja, kuten kyyttöjä, maatiaiskanoja ja suomenlampaita sekä kainuunharmaksia. Tilalla eläimiä rapsutellaan ja silitellään päivittäin hoidon yhteydessä. Sormunen toteaakin, että silittely kuuluu eläintenhoitoon.

– Eläimet tykkäävät siitä ja tykkään itsekin. Kyllä silittelyllä on rauhoittava vaikutus minuun.

Tosin pelkästään tykkäämisen takia eläimiin ei kosketa. Rapsuttelu ja silittely helpottaa niiden käsittelyä.

– Jos lehmä poikii laitumella, ja vasikka on emänsä kanssa koko kesän, on vasikka syksyllä sisälle tultuaan tosi arka. Siinä menee oma aikansa, että saa eläimen luottamuksen.

Rapsuttelu aloitetaan heti eläimen syntymästä, jos vasikka vain saadaan kiinni.

– Nämä alkuperäisrodut ovat aika eläväisiä, virtaa on paljon heti alusta saakka, Sormunen naurahtaa.

Lehmäkin haluaa koskettaa

Sormulan Luomutilalla käy myös ulkopuolisia vieraita muun muassa tutustumassa alkuperäisrotuihin. Tilalla eläimiin saa koskea, toisin kuin monessa muussa paikassa.

– Usein pelätään tauteja, mutta minusta on häviävän pieni mahdollisuus, että vieraista tulisi tauteja. Eikä meillä ole enää lypsykarjaa, joten se ei ole niin tarkkaa.

Ihmiset tykkäävät koskea eläimiin todella paljon, mutta moni ei ole kokenut sellaista koskaan aiemmin.

– Toisille on yllätys, kuinka karkea lehmän kieli onkaan. Totta kai lehmäkin haluaa vuorostaan koskettaa ja milläpä muulla se sen tekisi kuin kielellä, Sormunen jatkaa.

Jokin aika sitten tilalla vieraili nuoria nuorisokodista. Sormunen kertoo tilanteen olleen mielenkiintoinen, sillä nuoret olivat aika eläväisiä ennen eläinten tapaamista.

– Kerroin heille pelisäännöt: eläinten läheisyydessä täytyy olla rauhallisesti. Menimme ensiksi kanalaan, ja oli jännä, kuinka nuoret rauhoittuivat heti kerralla. He olivat aivan kuin eri painos. Siellä he kököttivät polviillaan kanat sylissään. Oli hämmentävä kokemus minullekin, kuinka nuorten olemus muuttui kertaheitolla.

Töölönlahden puisto on viimeistä silausta vaille valmis. Avajaisjuhlat pidetään Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta. Osa nurmialueista on kuitenkin edelleen rajattu aidoilla, etteivät kaupunkilaiset astelisi nurmella.

– Istutimme nurmimaton suurelle alueelle viime elokuussa, mutta se ei ehtinyt juurtua kunnolla ennen talven tuloa. Yritämme suojella nurmea kevään ja alkukesän ajan, jotta saamme siitä kestävämmän, Helsingin kaupungin rakennusviraston projektijohtaja Kaija Laine kertoo Yle Huvudstadsregionenille.

Vaikka ihmiset pidetään poissa nurmelta aidoilla, valkoposkihanhia ne eivät pysäytä. Linnut päivystävät  nurmella ja ulostavat ankarasti niin nurmikolle kuin kävelytielle ja leikkipuistoon.

– Tällä hetkellä meillä ei ole ratkaisua tähän asiaan. Kakkaa on todella paljon. Olemme jo kerran puhdistaneet puiston väylät kakasta. Nurmialueet ovat ongelma, se on suuri työ saada ne puhtaaksi, Laine sanoo.

Hän toivoo, että linnut siirtyvät syrjemmälle, kun puisto saadaan valmiiksi ja ihmiset pääsevät kulkemaan nurmella.

– Tiedän kyllä, että Hesperian puistossa hanhet eivät juurikaan välitä, jos ihmiset menevät niiden lähelle.

Töölönlahden puisto on väliaikaisratkaisu. Aikanaan puiston suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen  pohjalta tehdyt rakennussuunnitelmat kävivät liian kalliiksi eikä niitä enää pystytty toteuttamaan. Voittajaehdotuksen hinta olisi ollut yli 60 miljoonaa euroa, tämänhetkisen puiston hinta on 5-6 miljoonaa.

Miltä näyttää vapun sää? Ylen meteorologi Anne Borgström huokaa, sillä säämallien eroavuudet estävät tarkat lupaukset. Näin käy usein, kun sateita saapuu eteläkaakosta.

– Tiistain jälkeen eteläkaakosta on nousemassa sekä sateita että lämpimämpää ilmaa. Niiden reitit vaihtelevat niin paljon, että ennustettavuus heikkenee vappua kohti.

Lauantaina, vappuaattona, jossain päin Suomea sataa. Sen Borgström on valmis ennustamaan. Yhteistä kaikille säämalleille on se, että sadekuuroja tulee jossain päin maata. Mutta tieto siitä, kenen niskaan kuurot päätyvät, vaihtuu sääennustemallista toiseen. 

Ennuste aaton lämpötiloistakin vaihtelee. Sateettomilla alueilla lämpötila nousee Borgströmin mukaan helposti yli 10 asteeseen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sima on vaarassa jäätyä: pakkasta on Lapissa, muuallakin alle viisi plusastetta.

Vappupäivänä kuuroherkkyyttä on aattoa laajemmalla alueella ja osassa maata nautittaneen jopa 15 lämpöasteesta.

Muistatko, veikö tuuli hatun vappuna?

Kun entisiä vappuja yrittää palauttaa mieleen, muistin sirpaleista jokunen voi liittyä säähän: hikiseen tai yleensä hyytävään.

Itä-Suomessa aattoaamu 2015 oli lumipyryinen, mutta jo iltapäivällä juhlakansa sai suuressa osassa maata poutaa. Mittari näytti etelässä ja lännessä 10 astetta, idässä ja pohjoisessa aaton lämpötila oli viiden asteen tienoilla. Vappupäivänä maassa liikkui hajanaisia sateita.

Aatto 2014 oli etelässä enimmäkseen poutainen, mutta maan keski- ja pohjoisosassa tuli vettä ja räntää. Vappuaamuna Lounais-Suomessa oli paikoitellen lunta maassa.

Ilmatieteen laitos on listannut useiden kaupunkien vappusäät vuosina 1961–2000. Esimerkiksi Jyväskylässä vapunpäivää juhlittiin 24 kertaa sateessa ja 16 kertaa poutasäällä. Oulussa tilanne oli miltei päinvastainen: poutaa 23 vappuna. Sateisin vappusää on vallinnut listan mukaan Ivalossa, jossa sadetta on tullut 29 kertaa vuoteen 2000 mennessä – tosin niistä 22 kertaa lumena.

Helsingin kantakaupungissa luvut ovat varsin tasan, poutaa 19 ja sadetta 21.

Mittaushistorian lämpimin vappusää Helsingin Kaisaniemessä on koettu keväällä 1998, jolloin aaton päivälämpötila 18,9 asteeseen ja vappupäivänä 19,3:een.

Perhoset eivät ota nokkiinsa takatalvesta, vakuuttaa biologi Pekka Käär Turun biologisesta museosta.

– Vaihtolämpöisinä eläiminä ne eivät ole moksiskaan pienestä, muutamankin päivän mittaisesta kylmästä jaksosta, Käär sanoo.

Kun on kylmää, perhoset ovat lepotilassa eivätkä juuri käytä energiaa. Siksi perhosille ei tule myöskään tarvetta lähteä ravinnonhakuun.

Kylmä kesä pahempi

Takatalvea suurempi haitta perhosille on kylmä ja sateinen kesä. Silloin perhoset eivät pääse lisääntymisaikanaan liikkeelle.

– Se saattaa heikentää ravinnon ottoa ja lisääntymistä ja näkyä seuraavina vuosina yksilömäärissä, Pekka Käär sanoo.

Keväällä liikkuvat päiväperhoset ja etenkin yökköset ovat sopeutuneet elämään varsin kylmissä olosuhteissa. Hyönteisillä on elimistössään sellaisia kemikaaleja, jotka estävät solujen jäätymisen ja sitä kautta solujen rikkoutumisen.

– Vaihtolämpöisillä eläimillä pitää olla monenlaista sopeumaa, jos ne ovat liikkeellä sekä plus- että miinuskeleillä, Käär sanoo.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 30 vuotta sitten, Fukushiman viisi vuotta sitten. Jyväskylän yliopiston tutkija Tapio Mappesia epäilyttää, onko kummastakaan onnettomuudesta opittu mitään. Jos uusi onnettomuus tapahtuisi, pystyttäisiinkö sitäkään hoitamaan yhtään näitä kahta paremmin?

– Se, miten alueita on pystytty puhdistamaan ja miten asiat on hoidettu poliittisesti, sitä kautta on usko mennyt. Esimerkiksi Tšernobylissa hyvinkin saastuneella alueella asuu edelleen ihmisiä. Vähän pelottaa, sillä suurempia onnettomuuksia näyttää tapahtuvan 20-30:n vuoden välein.

Tutkijana Mappes haluaa selvittää säteilyn vaikutuksia objektiivisesti. Samalla hän toivoo, että asia kiinnostaisi muitakin nykyistä enemmän, koska hänen mielestään olisi tärkeää hankkia tietoa esimerkiksi suojautumisesta, jos onnettomuuksia tapahtuu lisää.

– Sekä Tšernobylia että Fukushimaa on molempia tutkittu yllättävän vähän. Jostain syystä niihin ei ole halutu panostaa. Minun mielestäni tarvitsisimme mahdollisimman paljon tietoa vaikutuksista luontoon, ei pelkkiä laboratoriotuloksia.

Yksi suurimmista puutteista Mappesin mielestä on, ettei Tšernobylin onnettomuuden jälkeisissä puhdistustöissä olleiden ihmisten tietoja kerätty kunnolla.

Säteilyä Suomessa enää vähän

Mappes tehnyt tutkimusta kentällä molemmilla onnettomuusalueilla. Hänen mukaansa pahimmilla alueilla tuhon näkee jo silmillä, mutta mitä kauemmas onnettomuuden keskuksesta kuljetaan, sitä vaikeampaa se on. Ei ole mihin verrata: ei ole olemassa kontrollialuetta, josta ihmiset olisi viety pois, mutta säteilyä ei ole.

Tšernobylin onnettomuudesta tulee tänään tiistaina kuluneeksi 30 vuotta. Saman verran on puoliintumistaikaa radioaktiivisesti säteilevällä alkuaineella, cesium-137:llä, jota onnetomuudessa vapautui ilmakehään.

Esimerkiksi Keski-Suomessa onnettomuudesta seurannutta säteilyä on havaittavissa vähän. Ihmiseen se voi vaikuttaa ravinnon kautta, mutta huolestunut Mappes ei enää tilanteesta ole.

– Marjoissa sitä on ehkä vähemmän kuin sienisssä, varsinkin jotkut sienilajit, kuten kehnäsieni on sellainen, joka kerää säteilyä muita enemmän, sellaisissa voi olla ihan mittavia määriä.

Joidankin pienten järvien petokaloihin radioaktiivista ainetta voi kertyä. Pitoisuudet ovat niissäkin niin alhaisia, että haitallisen säteilymäärän saamiseksi kalaa pitäisi syödä usein, jopa päivittäin.

Säteily näkyy myyrissä edelleen

Ydinvoimalaonnettomuuden vaikutukset luontoon näkyvät edelleen Tšernobylissa, jossa monien eläinlajien populaatiotiheydet ja lisääntyminen ovat tutkijan mukaan häiriintyneet.

Ydinvoimalan alueella on kymmenien kilometrien suojavyöhyke, ja tutkija epäilee, ettei voimalan alueelle ole ihmisellä enää milloinkaan asiaa.

Ukrainassa luonnossa tutkimusta tehneen Mappesin mukaan pienikin säteilyn nousu vaikuttaa heti myyrien lisääntymiseen. Säteilylle altistuneiden myyrien turkista häviää punainen väri ja niille kehittyy säteilykaihi eli eläimet sokeutuvat.

– Samantyyppisiä tuloksia on saatu myös Fukushiman alueelta.

Suomessa vastaavia tutkimuksia on vaikea tehdä, sillä säteilyn vaikutus on suhteellisen pieni. Mappesin mukaan vaarana on myös, että se sekoittuu muihin tekijöihin.

Laboratoriossa Tšernobylin vaikutus näkyy juuri ja juuri

Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen väki tutkii myös jatkuvasti luonnosta kerättävien näytteiden radioaktiivisuutta laboratoriossa.

Lehtori Sakari Juutisen mukaan useimmiten näytteissä nähdään vain juuri ja juuri  Tšernobylin aiheuttamaa radioaktiivisuutta.

– Opiskelijoiden keräämät näytteet ovat yleensä sieniä tai kariketta, joissa on vielä mahdollista nähdä aktiivisuuksia. Järvivedessä tai muussakaan vedessä cesiumia ei näy.

Juutisen on itse nähnyt viimeksi 1980-luvulla kohonneita pitoisuuksia.

Tapio Mappesta ja Sakari Juutista haastatteli Matleena Ylikoski.

Yleisön kuvissa näkyy kevään vauhdikas eteneminen. Toimituksen sähköpostiin on lähetetty paljon kuvia linnuista.

Lähetä meille ottamasi valokuva, joka kertoo säästä. Julkaisemme yleisön lähettämiä kuvia Pirkanmaan alueellisissa televisiouutisissa ja nettisivuillamme.

Lähetä ottamasi sääkuva osoitteeseen tampere@yle.fi. Emme maksa korvausta sääkuvista.

Kirkonkylän liepeillä Liperissä on viime viikkoina ollut jopa tungosta. Rääkkylän suuntaan menevälle tielle on kertynyt autoja jonoksi asti.

Lintuharrastajat eri puolilta Suomea ovat tulleet katsomaan alueella viihtyvää kuningaskalastajaa. Laji on Suomessa harvinainen, vuosittain nähdään vain muutamia pesiviä pareja.

Liperiläinen Eija Petterberg on seurannut värikästä lintua.

– Se on Riihilammen ja Reilammen välisellä joella. Ensin tutustuin sen liikkumistapaan ja elinympäristöön.

Petterberg huomasi, että linnulla oli muutamat tietyt paikat, joissa se viihtyi. Pensaikoista kuningaskalastaja välillä syöksähti veteen.

– Kalastus on kuninkaallista. Hyvin sulavaliikkeistä, Petterberg kuvailee.

Kuningaskalastaja elää Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla.

– Kuningaskalastaja ei tahdo selvitä kovista talvista. Se ei välttämättä lähde muuttomatkalle vaan yrittää täällä selvitä sopivissa sulapaikoissa, BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved kertoo.

Kuningaskalastaja on noin kottaraisen kokoinen ja harvinaisen värikäs.

– Se on suorastaan häkellyttävä näky, Södersved maalailee.

Tämän vuoden aikana Suomessa on nähty kuningaskalastaja yhdeksällä paikkakunnalla. Pohjoisimmat havaintopaikat ovat Liperissä Riihilammella ja Joensuun Reijolassa.

Vuosikymmeniä mammutin luuksi luultu kivenmurikka on paljastunut Suomen vanhimmaksi löydöksi. Yli puoli vuosisataa sitten Salon Suomusjärveltä löytyneen kivenmurikan iäksi on Helsingin yliopiston juuri julkaiseman tutkimuksen mukaan vahvistunut 5–19 miljoonaa vuotta. Se on selvästi Suomen vanhin löytö.

Biologian ylioppilas Marja Simonsuuri löysi kivenmurikan perunapellon syysmuokkauksen yhteydessä vuonna 1960. Ison eläimen luuksi paljastunut kappale kulkeutui Salosta Espooseen, jossa se ehti pölyttyä autotallissa 40 vuotta, kunnes professori Marja Sorsa (ent. Simonsuuri) toimitti sen professorille Mikael Forteliukselle vuonna 2006.

Mammutin luun löytyminen ei ole harvinaista, mutta Suomusjärven luu herätti tutkijoissa mielenkiinnon painavuutensa vuoksi. Tutkijat selvittivät luunkappaleen iän sen muodon ja sen sisältämän maa-aineksen perusteella. Maa-aineksesta tutkijat havaitsivat muinaisia siitepölyjä ja leviä, jotka ovat esiintyneet tiettynä ajanjaksona.

Luun muoto taas viittaa ennen mammutteja eläneeseen sukupuuttoon kuolleeseen Deinotherium-suvun norsueläimeen.

– Luu on kappale isohkon norsueläimen olkaluun varren keskiosasta, luun kapeimmasta kohdasta, kertoo luun analysoinut tutkija Juha Saarinen Lontoon Luonnonhistoriallisesta museosta.

Nykynorsuille kaukaista sukua olleet Deinotherium-norsueläimet elivät Euraasiassa mioseeniaikana, eli noin 5–23 miljoonaa vuotta sitten. Tutkijat uskovat luun päätyneen Suomeen valtavan jäälohkareen sisälle silloisen Yoldia-meren aaltojen kuljettamana.

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseolle lahjoitettu luu tarjoaa tutkijoille silmäyksen miljoonien vuosien takaiseen Pohjois-Euroopan ympäristöön. Sen avulla tutkijat saavat lisätietoa mioseeniajan ympäristöstä ja norsueläinten levinneisyydestä ja evoluutiosta.

Tähän asti vanhin Suomen maaperästä kaivettu nisäkkään luu on ollut Vuosaaresta löydetty noin 120 000 vuotta vanha mammutin luu.