Tornion Arpelassa asuvan Peltosen perheen pihapiirissä liikkuu suuri urosilves. Sylvi ja Antero Peltosta tupsukorvan pyöriminen nurkissa ei miellytä, sillä pedon jäljiltä on löytynyt muun muassa kissa, jolta se oli purrut pään irti.

Ilveksen säkäkorkeus on arvioitu 75 senttiieksi. Sen tassunjälki saatiin mitatuksikin ja se on 11-senttinen. Eläin on liikuskellut pihojen lähellä Peltosten tiluksilla Tornion Arpelassa ainakin talvesta lähtien.

– Ensimmäinen aika meni sitä ilveksen kokoa ihmetellessä. Tuli mieleen, että eiköhän silloin aikanaan Ruokolahdessakin ole se leijona ollut ilves, Antero Peltonen pohtii.

Hän kertoo, että kissan jäännösten lisäksi pedon jäljiltä on löytynyt muun muassa päätön jäniksenraato.

– Olemme asuneet tässä 30 vuotta. Ensimmäisinä kymmenenä vuotena ilveksiä ei näkynyt, mutta nyt näkee jälkiä jatkuvasti. Jänikset taas ovat käyneet vähiin, Antero Peltonen harmittelee.

Peltonen on yrittänyt kysellä riistanhoitoyhdistyksestä millä konstilla tupsukorvaa voisi hätistellä pihapiiristä loitommalle.

– On minulla tuollainen lasten muovikuulapyssy. Ehkä sillä pitäisi pamauttaa sitä, jospa se siitä vähän säikähtäisi.

Tornion Arpelassa pihapiiriin kissajahtiin tullut ilves ei hämmästytä Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkija Ilpo Kojolaa.

– Petoeläin on opportunisti ja oppivainen. Jos se arvioi, että pihapiirissä voisi olla saalista, se voi tulla asutuksen lähelle, Kojola sanoo.

Ilves liikkuu yöaikaan ja se ei välttämättä koe hiljaista, uneliasta pihapiiriä uhkaavana. Peto ei kuitenkaan kulje talojen lähellä ihmisten kiusaksi.

– Kyllä asutuksen lähelle menemiseen liittyy aina tietty kynnys. Se vaatii sen, että ilves tulkitsee pihapiirissä olevan jotain saalista.

Ilves hyökkää helposti juuri kissan kimppuun

Kissan ja ilveksen väkivaltaista kohtaamista Kojola ei pidä kummallisena. Suhde on samantapainen kuin esimerkiksi koiralla ja sudella.

– Ja jos joku peto ylipäätään käy kotikissan kimppuun, niin usein se on juuri ilves. Se kokee sen sukulaiseläimekseen ja hyökkää tästä syystä herkemmin kissan kuin esimerkiksi koiran kimppun.

Muutama vuosi sitten Keminmaan Hyypiössä sattunutta tapausta, jossa ilves kävi pihassa hevosen kimppuun, Kojola pitää hieman epätavallisena.

Arpelassa pihapiirissä liikkunut tupsukorva on Kojolan arvion mukaan jäljestä päätellen suurikokoinen uros.

– 11 sentin tassunjälki ei ole aivan tavaton. Kyseessä voisi olla noin 25 kiloinen urosilves.

Lapin ilveskanta vahvimmillaan lounaassa

Kemi-Tornio -alue on Lapissa vahvinta ilvesseutua. Kojolan mukaan syitä on monia: sopiva, rehevä luontotyyppi, hyvä saaliseläinkanta metsäkauriineen ja Norrbottenin läheisyys.

– Norrbottenissa ilveskanta on vahva. On arvioitu, että jopa puolet Ruotsin noin 1500 ilveksestä elää poronhoitoalueella.

Ruotsin ja Meri-Lapin ilveskanta poikkeaa geneettisesti muun Suomen kannasta. Muualle Suomeen ilves on levittäytynyt idästä, Kemi-Tornio -seudulle Ruotsista.

Skandinavian ilveskanta on geneettisesti pienemmästä poolista, sillä se pääsi 40-luvulla kuihtumaan noin sataan yksilöön. Venäjän kanta on ollut skandinaavista vahvempi, mutta molemmat ovat nyt laskusuunnassa.

Vaikka lopullista valtion tukipäätöstä vielä odotellaan, niin rakennustyöt Salmonfarmin tehdasalueella ovat jo alkaneet. Kaikkiaan 6,5 miljoonan euron investoinnilla alueelle nousee maan ensimmäinen kalajauhotehdas. Sen tarkoitus on jatkossa ottaa vastaan 30–40 miljoonaa kiloa silakkaa ja kilohailia. Tämä tarkoittaa noin neljännestä koko Suomen silakkakiintiöstä. Viime vuonna suomalaista silakkaa vietiin saman verran Tanskaan sikäläisille kalajauhotehtaille.

– Itämeri on suurin voittaja. Kalat sitovat itseensä ympäristömyrkkyjä, kuten dioksiinia, joka poistetaan ja lähetetään ongelmajätteeksi, kertoo Salmonfarmin varatoimitusjohtaja Wilhelm Liljeqvist Svenska Ylen haastattelussa.

Silakan dioksiini siis poistetaan uuden tekniikan avulla ja kalajauho käytetään rehuna kalanviljelylaitoksilla. Aiemmin rehua on tehty Atlantin valtameren kaloista, jolloin Itämeren ravinnekuorma on kasvanut. Nyt kuormitus tulee vähenemään, kun raaka-aineena käytetään Itämeren kalaa.

– Kun kalastetaan silakkaa ja kilohailia merestä, poistuu myös typpeä ja fosforia vedestä, kertoo Wilhelm Liljeqvist.

Aiemmin Kasnäsissä on pakastettu 5–15 000 kiloa silakkaa turkistarhojen rehuksi. Nyt odotetaan syntyvän myös kymmenkunta uutta työpaikkaa kalajauhotehtaan myötä.

Silakasta kirjoloheksi

Suomalaiset syövät silakkaa vuosi vuodelta vähemmän. Kun silakasta tehdään rehua, jolla kasvatetaan muun muassa kirjolohta, niin se päätyy helpommin suomalaisten ruokapöytään.

Samalla korvataan tyrehtynyttä vientiä Venäjälle. Itämeri-rehun uskotaan myös helpottavan kotimaista kalankasvatusta, jolle uusien tuotantolupien saaminen on pitkään ollut vaikeaa. Salmonfarmilla on yhdeksän omaa kalanviljely-yksikköä, mutta lisälupien saaminen ei ole varmaa.

– Saaristo on hieman erityisasemassa, joten emme tiedä, jos voimme itse hyötyä tästä, mutta toivomme, että muut muissa osissa maata näin voisi käydä, arvelee Liljeqvist.

Ahvenanmaalle myös tehdas?

Ahvenanmaan Kumlingeen on suunnitteilla myös oma kalajauhotehdas. Hanke on vielä alkutekijöissään, mutta Suomen ammattikalastajaliiton toimitusjohtaja Kim Jordas uskoo, että silakan markkinat muuttuvat lähivuosina. Viime vuonna silakkaa kalastettiin ennätysmäiset 131 miljoonaa kiloa. Jordas uskoo tehdashankkeiden luoman aivan uuden markkinatilanteen hyödyttävän kalastajia.

Kaksi koleaa alkukesää peräkkäin ovat saaneet aikaan sen, että pienet hyönteiset ovat hätää kärsimässä.

– Alkukesä on aikaa, jolloin on yleensä hyvin paljon lajeja lennossa. Viime vuonna kylmä sää aiheutti myös sen, että lintujen pesintä meni penkin alle. Jo lähtötilanne tähän vuoteen oli todella huono, sanoo hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg luonnontieteellisesta keskusmuseosta.

Kuluvan kesän alku on vienyt hyönteisten tilannetta huonompaan suuntaan. Puiden lehdet alkavat olla täydessä mitassa, mutta osa haavoista ja tammista on edelleen jäljessä normaalista aikataulusta.

– Lämpötilat eivät ole olleet toukokuussa kovin korkeita. Paitsi että on ollut viileää on myös satanut. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja ymmärtääkseen, ettei se ole hyönteisille hyvä juttu, Kullberg toteaa.

Hyönteisillä kova kohtalo kylmässä

Yle kertoi viime viikolla muuttolinnuista, joista valtaosa on jäänyt viettämään kesää lämpimämpiin maihin, koska ne tarvitsevat ravinnokseen lentäviä tai ilmavirtauksien mukana kulkevia pikkuhyönteisiä. Hyönteisetkään eivät lennä viileällä kelillä.

– Ne kestävät kyllä maastossa mutta kuolleisuus kasvaa, koska lintujen ja hyönteisiä syövien nisäkkäiden ravinnontarve on moninkertainen tällaisella kelillä. Ongelma kumuloituu.

Kullberg arvioi, että ensi vuonna asiat ovat vielä huonommin.

– Ei hyvältä näytä. Tulevaisuuden kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kaikkea on taas vähemmän ensi vuonna. Se alkaa näkyä myös pikkulintukannoissa.

Mehiläisillä menee hyvin

Yhdysvalloissa on kerrottu tänä keväänä mehiläisten joukkokuolemasta. Lähes puolet mehiläisistä on kuollut viimeisen vuoden aikana. Suomessa asiat ovat kuitenkin hyvin.

– Meillä on kuollut talven aikana reilut 11 prosenttia mehiläisistä, kun normaali talvikuolleisuus on 15 prosentin luokkaa, kertoo tiedottaja Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajien Liitosta.

Talvitappiot ovat olleet normaalia pienemmät jo parin vuoden ajan, mutta mehiläisvuodet ovat keskenään hyvin erilaisia.

– Se riippuu esimerkiksi punkeista. En kuitenkaan ole huolissani Suomen osalta, Lehtonen toteaa.

Suomessa turvalliset kylvökoneet

Yhdysvalloissa tutkijat ovat pohdiskelleet mm. rikkakasvien torjunta-aineiden osuutta mehiläiskatoon. Suomessa rikkakasveilla ei ole havaittu suuria vaikutuksia mehiläisiin.

– Meillä on mehiläisille edullisempi viljelykäytäntö kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Kylvökoneet ovat turvallisempia ja aine ei pääse leviämään niin, että se ajautuisi mehiläisten pesille.

Neonikotenoidien käyttö on kielletty EU:ssa, mutta Suomessa on poikkeuslupa niiden käyttöön.

– Niitä pitäisi käyttää käyttöohjeiden mukaan ja ruiskutukset on tehtävä yöaikaan. Kukkivia kasveja ei saisi ruiskuttaa koskaan, se on pölyttäjille huono juttu.

Hämeenlinnan luonnonsuojeluyhdistyksen mukaan vesipuisto- ja köysiratasuunnitelmat ovat vastoin luonnonsuojelualueen rauhoitussääntöjä.

Yhdistyksen mielestä Ahveniston luonnonsuojelualuetta ja Natura-2000 aluetta kehitetään vesipuisto- ja köysiratasuunnitelmilla väärään suuntaan ja myönnetyt toimenpideluvat ovat luonnonsuojelulain vastaisia.

– Maisemallinen asia on yksi. Ihmiset viettävät eniten aikaa Ahvenistolla kesäisin, eivätkä he silloin pääsisi katselemaan alkuperäistä luontoa, jos vesipuisto sinne tulee, sanoo Pekka Honkala Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksestä.

Lisäksi Ahveniston paikoitusalueena toimiva monttu on Pekka Honkalan mielestä liikenteellisesti hankala.

– Lisääntyvä liikenne alueelle on vaikea turvallisesti hoitaa. Luonnonsuojelualueella on otettava huomioon myös se, että jos ihmisiä on enemmän, luonto nuhraantuu, roskaantuu ja kuluu enemmän.

ELY: Vesipuisto olisi kokonaan uusi elementti

Hämeenlinnan kaupunki myönsi vesipuistolle määräaikaisen toimenpideluvan toukokuun lopussa.

Hämeen ELY-keskus vastusti rakennelmaa. Yksikön johtaja Tommi Muilu sanoo, että köysiradassa ei ole sinänsä ongelmaa, koska se on Natura- ja rauhoitusalueen ulkopuolella.

Sen sijaan vesipuisto on luonnonsuojelu- ja rauhoitusalueella.

– Aikanaan tehdyssä rauhoituspäätöksessä on lueteltu laitureista lähtien, mitä siellä alueella on ja saa olla. Jos sinne tulee jotain uutta, sillä pitää olla ELY:n puolto ja kaupungin tulee katsoa se erityisen tarpeelliseksi, sanoo Tommi Muilu.

Hämeenlinnan kaupunki on perustellut vesipuistoa väliaikaisuudella, mutta se peruste ei ole Muilun mukaan kestävä.

– Uusi toiminta eli vesipuisto ei liity olemassa oleviin rakennelmiin vaan on kokonaan uusi elementti. Tämä on ihan selvää rauhoituspäätöksessä ja meidän on sitä pakko noudattaa. Kaupungin tulisikin ajatella sellaista kehittämistä, joka ottaisi alueen reunaehdot huomioon.

Oikaisuvaatimukset laittavat suunnitelmat jäihin   

Toimenpideluvassa valitusoikeutettujen piiri on pieni: oikaisua voivat vaatia esimerkiksi naapurit, mutta luontoarvoista huolestuneet kaupunkilaiset eivät ole asiassa puhevaltaisia. Asia ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen, ja epäselvissä tapauksissa hallinto-oikeus ratkaisee, kuka oikaisua voi vaatia.

Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä uskotaan, että yhdistyksellä on oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen. Myös ELY-keskus näkee olevansa oikeutettu oikaisuvaatimukseen muuna asianosaisena. Ratkaisun saaminen siihen, tuleeko alueelle vesipuisto ja köysirata saattaa viedä joka tapauksessa kauan.

– Uskon, että asia menee lautakunnasta hallinto-oikeuteen. Siitä päätöksestä puolestaan voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja uskon, että kestää vuoden tai kaksi ennen kuin saadaan korkeimman oikeusasteen lausunto, sanoo Pekka Honkala Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksestä.

Luonnonsuojeluyhdistys jätti oikaisuvaatimuksensa kanssa Hämeenlinnan kaupungille vesipuistoa vastustavan adressin, jonka on allekirjoittanut lähes 1600 kaupunkilaista.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia seuraavan kerran ensi viikon tiistaina.

Norjassa hitaasti etenevät suorat lähetykset ovat nousseet katsojien suosioon. Viimeisimpänä seurattiin villapaidan kutomista 12 tunnin ajan. Suomessakin seurattiin Ylen lähetyksessä yhtä junamatkaa 13 tunnin verran.

Tänään pannaan paremmaksi, sillä suorassa nettilähetyksessä ei kukaan tee mitään, eikä mikään etene minnekään.

Yle Tampere näyttää suorana tunnin verran kuvaa Suomen luonnosta. Vain puut humisevat ja ehkä jopa laineet liplattavat, mutta kukaan ei puhu mitään.

Paikaksi valikoitui Kukkiajärven maisemat Luopioisissa Pälkäneellä. Maisemista tehdään myös radio-ohjelmaa, tosin puheella varustettuna.

Lähde hetkeksi lomalle ja katso suoraa nettilähetystä Suomen luonnosta klo 13 alkaen täällä.

Juttuja radiossa klo 8-10, 11-12 ja 17-18.

Viime syksy oli todella pitkään lämmin ja kukka-aiheet pääsivät kehittymään hyvin. Ehkäpä Mikkelin alueella on sen takia hyvin kukkivia puita, pohtii Hirvensalmen taimiston yrittäjä Teppo Kaarniemi.

–Moni omenapuu teki viime kesänä myös aika heikon sadon eli puu käytti kaiken voimansa näihin tämän vuoden kukkien tekemiseen.

Hyvän sadon saamiseksi toivotaan nyt lämmintä, tyyntä ja sateetonta säätä, jotta pölyttäjät saavat tehdä työnsä rauhassa. Jos sade ja tuuli pudottavat terälehdet kukista, eivät ne enää hyönteisiä kiinnosta ja jäävät pölyttämättä.

Harvenna raakileita

Kun pienet omenanalut ovat peukalonpään kokoisia, niitä pitäisi karsia. Tosin jos kyseessä on talon kokoinen puu, silloin ei ole mitään tehtävissä, voi toivoa vain parasta, lohkaisee Kaarniemi.

Mikäli kyseessä on pieni puu, sen yhdessä kukkatertussa voi olla 1-7 raakiletta. Harvennuksessa jäljelle jätetään 2-3. Osa puista karsii raakileita myös itse. Jos raakileita on paljon ja ne kasvavat kiinni toisissaan, kasvaa myös tautiriski. Kuoriin tulee vaurioita ja muumiotauti pääsee rikkonaisesta kuoresta sisään.  Lyhytkantainen omena saattaa pudota puusta, kun hedelmän kasvaessa sen kannan pituus ei enää riitä.

Muista kastella

Pieni kevätlannoitus on omenapuille aina paikallaan, mutta se tulee tehtyä monesti samalla, kun lannoitetaan nurmikkoa omenapuun alta. Elokuussa omenapuille annetaan syyslannoitus, joka auttaa talvehtimiseen ja kukkien muodostumiseen.

–Tärkeintä satoa tuottavalle puulle on kuitenkin kastelu. Jos tulee paljon satoa ja on hyvin kuivaa, omenat jäävät pieniksi, huomauttaa Kaarniemi.

Teppo Kaarniemen mukaan vanhat omenalajikkeet pitävät yhä pintansa osittain sen takia, että ihmiset tietävät niiden nimet.

–Sitten kun jonkin hyvän lajikkeen nimi jää enemmän ihmisten huulille, siitä tulee taas suositumpi.  Kyllä siellä ne vanhat valkeat kuulaat ja punakanelit vielä hyvin pitää pintansa. Tosin muitakin vaihtoehtoja löytyy noin kolmesataa kokeilunhaluisille, vinkaa Kaarniemi.

Suomesta viedään merkittäviä määriä luomumetsämarjoja, varsinkin mustikkaa, puolukkaa ja lakkaa. Kotimaassa luomumetsämarjoja myytiin vuonna 2014 parhaimmillaan yli puolet marjojen kokonaismyynnistä.

Vaikka poimija ei saa juurikaan parempaa hintaa luomumarjoista, luomu on hyvä markkinointivaltti, sanoo ylitarkastaja Sampsa Heinonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

– Luomumetsämarjoja viedään vuodesta riippuen 2-5 miljoonan euron arvosta. Pääosa viennistä on pakastettua puolukkaa ja mustikkaa. Jalostettujen tuotteiden osuus on luomumarjojen viennistä pieni.

Suurin osa mustikkaa ja hillaa

Vuonna 2014 luomumustikoita kerättiin myyntiin kolmisen miljoonaa kiloa, joka on noin puolet mustikan kokonaismyyntimäärästä.

Luomuhilla eli -lakkaa kerättiin myyntiin enemmän kuin aikaisempina vuosina eli noin 90 tonnia. Runsas puolet hillan kokonaismyynnistä on luomua.

Puolukkasato oli vuonna 2014 keskimääristä heikompi. Luomupuolukkaa kerättiin myyntiin lähes 76 tonnia, joka on neljäsosa puolukan kokonaismyynnistä.

Vuonna 2014 poimintatuloja saatiin eniten luomumustikasta, yli viisi miljoonaa euroa. Luomulakka tuotti poimintatuloja runsaan miljoona euroa ja luomupuolukka hieman yli 600 000 euroa.

Luonnonmarja ei aina ole luomua

Se, että marja kasvaa luonnossa, ei vielä tee siitä luomua. Keskeinen vaatimus on, etteipoiminta-alueilla ole käytetty kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita kolmena edellisenä vuonna.

Suomen luomuvalvottu keruuala on maailman suurin, yli yhdeksän miljoonaa hehtaaria. Valtaosa alasta on Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa.

Luomuvalvonta takaa luomumarjan jäljitettävyyden ja katkeamattoman valvontaketjun. Kaikki käsittelyvaiheita hoitavat tahot kuten poimijat, ostajat, kuljettajat, pakastajat, puhdistajat, pakkaajat ja viejät kuuluvat luomuvalvonnan piiriin.

Ely-keskuksen mukaan sinilevistä ei ole huolta, vesistöjen pinnalla saattaa kuitenkin olla havupuiden siiteopölyä. Se muodostaa vaalean kellertaviä, hitaasiti hajoavia kasaumia veteen.

Alkukesän kylmät säät ovat pitäneet myös pintavesien lämpötilat alhaisina. Esimerkiksi Ähtävänäjoen alaosalla Pedersöressä mittari näytti pintaveden lämpötilaksi keskiviikkona 13,3 astetta. Vuosi sitten samassa paikassa mitattiin  lämpötilaksi 18,8 astetta. Lappajärvellä veden lämpötila oli nyt 11,8 astetta ja Närpiön Hinjärvellä  12,9

Etelä Pohjanmaan Elykeskus seuraa levätilannetta alueellaan kahdeksassatoista havaintopaikassa. Esimerkiksi  Kokkolan ja Pietarsaaren seudun viralliset havaintopaikat ovat Luodonjärvellä, Pedersöressä Ähtävänjoella ja Pietarsaaren edustan merialueella.

Vesien tilaa voi seurata internertistä  Järviwiki - sivustolta .

Kangasniemen urheilukeskuksesta löytyy mm. jäähalli, yleisurheilukenttä, tenniskenttiä, kuntopolkuja sekä MOBO-kiintorastit. Kangasniemen urheilukeskuksen lisäksi älypuhelimen avulla suunnistettavia reittejä on Suomessa yhteensä kolmisenkymmentä.

– Tässä on kyse tällaisesta nykyaikaisesta kiintorastistosta. Käytännössä kartta ladataan älypuhelimeen ja rastit leimataan valokuvaamalla QR-koodi tai vaihtoehtoisesta NFC-etälukusysteemin avulla.

– Itse olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja kun olen tuohon suunnistukseenkin hurahtanut. Tällainen kun tuli eteen ja sitä kokeilin, niin totesin, että ihan kiva juttu, kertoo Kangasniemen MOBO-rastien takana oleva Pekka Valkonen.

Käytännössä sovellus toimii kaikissa nykyaikaisissa älypuhelimissa. Aktiivisuunnistajalle MOBO-kiintorasteilla ei kenties uutuuden viehätyksen jälkeen ole suuresti annettavaa mutta MOBO-rastien avulla pyritäänkin madaltamaan kynnystä suunnistuksen aloittamiseen.

– Kyllähän tämä suunnistajalle on varsin helppo reitti, kun tämä tukeutuu niin paljon näihin polkuihin mutta tämä onkin tarkoitettu aloittelijoille.

– On tässä muutama rasti joita saattaa joutua vähän etsimään mutta kyllä tästä selviää ilman kompassia, eikä tarvitse Pasi Ikosen taitoja, toteaa Valkonen.

Valkonen uskoo, että perinteinen paperikartta ja kompassi pysyvät vielä pitkään kilpasuunnistajien varusteina.

– Ellei siitä mobiililaitteen näytöstä sitten saa taiteltavaa ja vähintään A4 kokoista, mistä ikäihminenkin näkisi. Vielä jos voisi zoomata mittakaavaa, niin sellainenhan olisi hieno mutta siihen menee kyllä vielä aikaa, naurahtaa Pekka Valkonen.

Mitä olisi Forssa ilman betonielementtitaloja? Tehtiinhän kaupungissa Suomen rajun kaupungistumisen aikoihin urakalla elementtejä Etelä-Suomen kasvaviin lähiöihin.

Niinpä betoni kuuluu erottamattomana osana forssalaiseen rakennuskulttuuriin ja forssalaiseen maisemaan.

Kun Forssaan perustettiin tänä keväänä kansallinen kaupunkipuisto, sisällytettiin siihen luonnonkauniiden keitaiden ja rakennushistoriallisesti arvokkaiden rakennusten lisäksi myös betonikerrostaloja.

Korkeavahan kerrostalot sijaitsevat historiallisen Kalliomäen puutaloalueen kupeessa.

Lehtipuut reunustavat katuja ja pehmentävät talojen neliskanttista säännöllisyyttä.

– Täällä on tosi hienoa, kun täällä on niin upeat nämä puistoalueet, kehuu Korkeavahan alueella 1970-luvulta asti asunut Tuuli Wallenius.

– Aina kun on hieno ilma, me kierretään aamulenkillä tuota Kalliomäen asuntoaluetta, kertoo Wallenius ja pidättelee valkoista länsiylämaanterrieriään Emmaa.

Korkeavahan sisällyttäminen kansalliseen kaupunkipuistoon ilahduttaa Walleniusta erityisesti.

Hän uskoo, että uuden statuksen myötä alueesta pidetään entistä parempaa huolta.

–Tämä on tosi hienoa aluetta, rauhallista. Yleensä ei mikään muu häiritse, paitsi iltaisin moporalli.

Forssan kiinteistöbisnes luottaa arvonnousuun

–Toivottavasti kansallinen kaupunkipuisto -nimitys osataan ottaa huomioon myös kaupungin asuntojen markkinoinnissa, miettii Forssan Kiinteistökauppiaiden toimitusjohtaja Tuija Laakso.

Forssan asuntokauppamaailmassa on Laakson mukaan luultua vilkkaampi kevät.

Erityisesti kiinteistöillä on ollut kysyntää. Kansallinen kaupunkipuisto nostaa kaupungin arvoa ja tuo positiivista nostetta.

– Hyvät uutiset ovat aina tervetulleita,  Laakso tietää

Jättiputken torjunta ottaa tänä vuonna takapakkia, sillä Ystävyyden puiston tutkimuskeskus ei saanut torjuntatoiminnalle rahoitusta Kainuun ELY-keskukselta. Jättiputki on Suomen luontoon levinnyt haitallinen vieraslaji, joka aiheuttaa käsittelijälleen palovamman kaltaisia rakkuloita.

Apulaistutkija Mauri Heikkinen on tilanteesta harmissaan, sillä kasvia ollaan torjuttu jo kuutena vuotena ja suunta on ollut hyvä. Heikkisen mukaan työ on kuitenkin vielä pahasti kesken.

– Jos tänä kesänä ei jatketa, homma menee pieleen. Jättiputket kun pääsevät kukkimaan, siementä tulee niin paljon, että tehty työ menee aivan hukkaan.

Jättiputken siemenet säilyvät maaperässä itämiskelposina jopa kymmenen vuotta, joten työ on pitkäjänteistä. Viime kesänä torjunta ehdiittiin saada vanhimpien kasvien kanssa päätökseen, mutta uusia kohteita ilmoitetaan keskukseen jatkuvasti lisää. Tälle kesää käytäviä kohteita olisi ollut noin 160.

Aiempina vuosina Ystävyyden puiston tutkijat ovat kierrelleet koko Kainuun alueella ja käyneet myrkyttämässä jättiputkia.

– Monessa pihassa jättiputki on karannut niin pahasti tontin ulkopuolelle, että jopa naapuri on joutunut soittamaan ja olemme lähteneet avuksi tuhomaan, Heikkinen kertoo.

Suojaudu ja tartu lapioon – tai myrkkyyn

Apulaistutkija toivoo, että ihmiset olisivat aktiivisia nopeakasvuisen jättiputken torjunnassa heti alkukesästä. 

Pienimmällä vaivalla pääsee, kun kasvin kaivaa lapiolla juurineen pois maasta sen ollessa vielä pieni. Toinen vaihdoehto on käyttää torjunta-ainetta.

– Myrkky on paras systeemi, koska se tappaa kasvin juurineen. Torjunta-aineesta voi tehdä liuoksen ja kastella sillä kasvin ja sen lehdet kokonaan. Jättiputken tuhoaminen on hyvä tehdä nyt alkukesästä, kun pienet lähdöt on helpointa poistaa, Heikkinen kertoo.

– Jos jättiputki pääsee kasvamaan isoksi, pitää jo varoa ettei kasvin neste pääse iholle. Kasvin nesteellä on erityisen haitallinen vaikutus auringon valon kanssa.

Jättiputken kanssa taistellessa tuleekin käyttää suojavarusteita: hanskoja ja suojapukua, sekä suoja-ainetta käsitellessä lisäksi suojalaseja ja hengityssuojainta. Jos pihalla rehottaa jättiputkea, toimeen kannattaa käydä joutuin, sillä kesän edetessä urakka voi kasvaa yllättävän suureksi.

– Viime kesänä tuli soitto Kajaanista kaupunkialueelta. Menin paikalle ja keräsin neljä jätesäkillistä kukkia ja myrkytin jättiputkia kahden talon pihasta. Se oli päässyt niin valloilleen, että siinä meni koko päivä, Heikkinen muistelee.

Lupiini eli komealupiini tuotiin Eurooppaan Pohjois-Amerikasta koriste- ja rehukasviksi.

Lupiinia on levitetty Suomessakin mökeille ja puutarhoille, mutta helposti leviävä kasvi on lisääntynyt rähjähdysmäisesti ja vie nyt elintilaa harvinaisilta ja uhanalaisilta kasvilajeilta.

Kolin Vaaralanaholla lupiineja hävitetään talkoovoimin.

– Tarkoituksena on levittää tietoutta lupiinin hävittämisestä. Ja kun nämä ahot ja niityt ovat erityisen herkkiä lupiinin kaltaisille vieraslajeille niin ajattelimme nyt tämän yhden uhanalaisen ahon vapauttaa lupiineista, Anni Koskela Kolin luontokeskus Ukosta kertoo.

Juurineen kaivaminen on ainoa keino

Metsäbiologi Maaret Väänäsen mukaan ainoa keino päästä lupiinista lopullisesti eroon on kaivaa kasvi juurineen pois maasta.

– Jos lupiinin niittää, niin se kasvaa takaisin. Lupiini tuottaa niin paljon siemeniä, että maaperään muodostuu siemenpankki, josta nousee vuosien ajan uusia kasveja.

Tutkimusten mukaan lupiinin siemenet voivat elää maassa jopa 50-80 vuotta.

– Pohjois-Karjalassa lupiini ei ole vielä kovinkaan pahasti vaikuttanut uhanalaisiin kasveihin, mutta onhan se siinä mielessä haitallinen vieraslaji, että siitä ei pääse kovin helposti kokonaan eroon, Väänänen kertoo.

Haittakasvien hävittäjiä jopa Kajaanista saakka

Lupiinien hävitystalkoot, eivät ole vuoden ensimmäiset haittakasvien hävitystalkoot Kolilla.

– Meillä oli jättiputkitalkoot toukokuussa ja  sinne saapui yksi mies Kajaanista asti ihan vain talkoita varten. Sama herra osallistuu todennäköisesti myös lupiinitalkoisiin, Anni Koskela luontokeskus Ukosta kertoo.

– Tämä kajaanilainen herra oli todella kiinnostunut haittakasvien hävittämisestä. Hän kertoi, että aikoinaan lupiineja ja jättiputkia on istutettu omaan pihapiiriin koristeeksi ja nyt sitten näistä haittakasveista yritetään päästä eroon.

Lieksan Kolin lupiinitalkoot järjestetään luonnonkukkien päivän kunniaksi.

Luonnonkukkien päivää vietetään kaikissa Pohjoismaissa 14. kesäkuuta ja teemapäivän tavoitteena on lisätä kasvituntemusta ja -harrastusta.

– Kansallisen kaupunkipuiston kriteerit ovat tiukat, kertoo puistoidean isä, ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander.

Jokaisen uuden kansallisen kaupunkipuiston on tuotava puistojen verkostoon jotain uutta. Forssa toi ainutlaatuisen maiseman, jossa teollisuus ja maaseutu ovat tiiviisti yhdessä.

Esimerkiksi teollisuuskaupunki Tampereella ei näin ole, joten siellä on mietittävä jotain uutta, jotta kansallisen kaupunkipuiston status irtoaa ympäristöministeriöltä, kertoo Jukka-Pekka Flander.

Tampere pyrkii, Helsinki ei

Tällä hetkellä kahdeksasta kansallisesta kaupunkipuistosta kolme on Hämeessä ja loput viisi merenrantakaupungeissa. Pääkaupunkiseutu on tyhjä aukko, samoin Tampere ja koko Keski– ja Pohjois–Suomi Tampereen yläpuolella.

– Tampereella selvitellään mahdollisuuksia saada kansallinen kaupunkipuisto. Helsinki on tehnyt oman Helsinki –puistonsa. Ympäristöministeriö on todennut, ettei se täytä kansallisen kaupunkipuiston kriteereitä. Saa nähdä onnistuvatko kansalaisjärjestöt kääntämään Helsingin päättäjien päät, jotta Helsinki alkaisi edes selvittämään mahdollisuuksiaan kaupunkipuistoon.

Montaa puistoa ei enää perusteta

Kansallisten kaupunkipuistojen määrä rajattunee 10-12 välille.

– Seinäjoki on valmistellut asiaa pitkään samoin Rovaniemi. Kokkola on juuri päättänyt aloittaa selvitykset ja kuten sanottu Tampereellakin mietitään asiaa, kertoo Flander.

– Se, että nämä nykyiset kaupungit ovat saaneet kansallisen kaupunkipuistostatuksen johtuu paljolti tietysti niiden historiasta. Ne ovat historiallisesti kunnon kaupunkeja, jotka ovat myös ymmärtäneet kansallisen kaupunkipuiston merkityksen.

Forssan maineelle suuri merkitys

Forssa on viime aikoina niittänyt mainetta lähinnä kuihtuvana teollisuuskaupunkina. Kansallisen kaupunkipuiston tuoma vihreä maine on juuri Forssalle erittäin tärkeä.

– Tällä on erittäin suuri merkitys. Me olemme tehneet jo vuosia töitä vihreiden arvojen eteen ja tgämä on hieno palkinto siitä työstä, arvioi Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

– Uuden statuksen avulla voimme tietysti houkutella matkailijoita, mutta varmasti myös uusia asukkaita ja investointeja kaupunkiin, uskoo kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

Vaikka helteitä ei tänä kesänä ole Suomessa vielä näkynyt, ovat rohkeimmat jo uskaltautuneet uimarannoille. Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole aina tervetulleita veden ääreen, sillä koirilla ei ole asiaa kaupungin ylläpitämille uimarannoille.

Esimerkiksi Lappeenrannassa on viime vuonna lopetettu seitsemän uimarannan ylläpito kaupungin säästöjen takia.

Säästöjen takia yhä useampi ranta on nyt koiraystävällisempi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseiset rannat sopisivat joka tilanteessa koirien ulkoilutukseen. 

Hihna kaulassa myös pulikoidessa

Koiran uimiseen kesäkuumalla pätevät selkeät säännöt. Koiran saa viedä vain sellaiselle rannalle, jolla ei ole ylläpitoa ja lisäksi koira on pidettävä aina kytkettynä.

Lappeenrannan kaupungin kunnossapitotyönjohtaja Tommi Nakari muistuttaa, että paras ratkaisu on aina mennä koiran kanssa sellaiseen paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä.

– Kaikki eivät pidä koirista. Kun meillä täällä Lappeenrannassa on rantaa eräitä metrejä, niin järkevintä on etsiä paikka, missä saa rauhassa käydä uittamassa koiraansa, Nakari kommentoi.

Lappeenrantalainen Elina Moilanen käy suomenlapinkoiransa kanssa syrjäisemmillä rannoilla. Hän paheksuu koirien tuomista ihmisten sekaan yleiselle uimarannalle.

– Ihmiset eivät tykkää siitä, että heille käydään huomauttamassa asiasta. Koirien annetaan usein myös olla vapaana, mikä vähän ihmetyttää tuollaisella yleisellä paikalla, Moilanen kertoo.

Lappeenrannassa koirille on varattu oma, aidattu ranta Myllysaaren yleisen uimarannan läheisyydessä, Kirkkoherranlahden kentän vieressä.

Syötäviä sammakoita on paikoitellen hyvinkin runsaasti. Näin tietää konservaattori Ari Karhilahti Turun yliopiston eläinmuseosta.

– Esimerkiksi Turun seudulla laji on enemmän kuin elinvoimainen. On lammikoita, joissa syötäviä sammakoita on kymmenittäin tai jopa sadoittain. Ja niillä on vielä kova hinku levittäytyä, Karhilahti kertoo.

Hänen mukaansa on melkein käsittämätöntä, miten syötävät sammakot ovat levittäytyneet Turun seudulla. Voimakas esiintyvyysalue on laaja.

– Jos laittaa harpin kärjen vaikkapa Turun Ruissaloon, niin siitä voi piirtää ympyrän noin 60 kilometrin päähän, Karhilahti kuvailee ruokasammakon yleistä esiintymisaluetta.

Konstikas sukupuu

Ruokasammakko eli syötävä sammakko on mölysammakon ja pikkuvihersammakon lisääntymiskykyinen risteymä. Rakkaalla sammakkoeläimellä on monta nimeä: Ari Karhilahti kutsuu ruokasammakkoa usein sekosammakoksi.

Karhilahden arveluiden mukaan esimerkiksi Turun seudulla esiintyy siis runsaasti ruokasammakoita, vaikkei toisesta kantalajista eli mölysammakosta ole saatu varmaa havaintoa 1960-luvun jälkeen. Nyt luonnossa elelevillä sekosammakoilla onkin konstikas perimä.

– Se on siitä jännä sekamuoto, että ollessaan kolmikromosomisia ne pystyvät lisääntymään keskenään. Kumpaakaan kantalajia ei tarvita, Karhilahti kertoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi parhaillaan Kaarinassa meneillään olevassa sammakkolajien selvitystyössä haasteena on nimenomaan sammakoiden kyky lisääntyä monella tavalla.

– Sekalajeja on kromosomistoltaan kolmenlaisia ja ulkonäöltään kuudenlaisia kun ottaa sukupuolten erot huomioon. Ne voivat olla niin pikkuvihersammakon kuin mölysammakonkin näköisiä. Sekamuotojen erottamiseksi tarvitaan DNA-testejä, jotta saadaan varmistettua mitä ne oikeastaan ovat.

Harva himoitsee loikkijaa lautaselle

Syötävä sammakko ei runsaslukuisuudestaan huolimatta kuulu varsinaissuomalaisen pitopöydän yleisimpiin antimiin. Sammakonreidet maistuvat ihmisille paremmin muissa maissa.

– En tiedä syödäänkö sammakonreisiä enää Suomessa yhtään missään. Muistan kyllä, että 80-90-lukujen taitteessa porukka söi reisiä lounasruokaloissakin, kun niitä tuotiin tänne, vissiin jostain Ranskasta.

Karhilahti itse on maistanut sammakkoa yliopiston ruokalassa.

– Muistan hyvin, kun lähdettiin niitä maistamaan, kun kerrankin niitä oli tarjolla. Olisivatkohan olleet jossain kookoskastikkeessa. Se oli vähän kuin kehnoa kanaa ja tikkuistakin kuin mikä. Mieluummin syön kyllä kanaa - ja siitä saa sentään vatsansakin täyteen! Karhilahti naureskelee.

Ruokasammakko on lainsuojaton

Sammakot ovat Suomessa rauhoitettuja, mutta ruokasammakon lautaselleen pyydystävä ei lakia riko.

– Laki laahaa meillä perässä eli suojelussa on mainittu vain tietyt lajit, joihin sekosammakot eivät kuulu, Karhilahti kertoo.

Mutta miten tavis voi olla varma, että nappaa lautaselleen lainsuojattoman sekosammakon, jos kerran asiantuntijoidenkin pitää lajinmäärityksessä turvautua jopa DNA-testeihin? Karhilahden mielestä on vain yksi tapa välttyä syömästä suojeltuja sammakoita.

– Sillä tavalla siltä välttyy, ettei syö ollenkaan sammakoita. On sitä ruokaa muuallakin!

Kuuntele ruokasammakon ääntelyä tästä linkistä.

Koski TL:n ja yhteistyökumppaneiden haikarakameran mukaan kattohaikaraparin haudonta on hyvässä vauhdissa. Pari hautoo ahkerasti, mutta munien määrää ei vielä tiedetä.

Ensimmäisen poikasen odotetaan kuoriutuvan päivänä minä hyvänsä. Siitä, kun naaras aloitti ensimmäisen munan hautomisen, on kulunut 31 päivää. Yhden munan haudonta kestää noin 33 tai 34 päivää.

Haikara munii tyypillisesti useamman kuin yhden munan.

Suomen esimmäisetn pesivien kattoaikaroiden perheonnea voi seurata piilokamerasta, mutta pesä on syytä jättää rauhaan, etteivät haikarat hylkää pesää. Esimerkiksi pesälle kiipeäminen tai pesän valokuvaaminen läheltä häiritsisi haikaroiden pesintää pahasti.

Hämeenlinnan Aulangon Joutsenlammen Aino ja Janne -kyhmyjoutsenten yhteiselo on päättynyt.

Metsähallitus tiedotti perjantaina, että laulujoutsenten hyökkäyksessä vaikeasti loukkaantunut Janne-joutsen on jouduttu perjantaina lopettamaan.

Janne loukkaantui pahasti jo kesällä 2014 laulujoutsenten ensimmäisessä hyökkäyksessä. Se toipui osittain talven aikana.

Tänä kesänä runsas viikko sitten laulujoutsenet yrittivät uudelleen vallata Aulangon Joutsenlampea omaksi reviirikseen.

Janne puolusti nytkin sitkeästi omaa lampeaan. Aino-joutsen väisti taistelua ja lensi paikalta päiväksi pois.

Tämän kertainen puolustustaistelu johti uudelleen Janne-joutsenen erittäin vaikeaan loukkaantumiseen.

Hoitoyrityksistä huolimatta joutsenta ei pystytty pelastamaan, vaan se on jouduttu lopettamaan tänään perjantaina 12.6.

– Tämä voi olla surullista kuultavaa monelle, mutta joutsenen kivut olivat kovat ja eläinlääkäreiden mukaan tulevaisuus olisi ollut erittäin vaikea. Joutsenparin tarina on tullut nyt päätökseensä kuuden vuoden jälkeen. Aino on nyt kesän Aulangon Joutsenlammella ja syksyllä mietitään seuraavia vaiheita, viestittää kenttäpäällikkö Jere Rauhala Metsähallituksesta.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Kevät ja alkukesä ovat olleet poikkeuksellisen koleita. Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg arvioi, että kaksi peräkkäistä kylmää alkukesää haittaavat jo Suomen hyönteiskantaa.

– Toki viileät kelit vaikuttavat esimerkiksi perhosten elämään paljonkin, mutta useimmat hyönteiset eivät tarvitse montaakaan lämpöastetta lentääkseen, ne ovat sopeutuneet pohjolan oloihin, sanoo Jyväskylän yliopiston hyönteisiin erikoistunut dosentti Jari Haimi.

Joitakin hyönteislajeja sää tuntuu suorastaan suosineen. Esimerkiksi hyttysen toukkavaihe elää pienvesissä, ja kevään ja alkukesän säät ovat olleet paitsi kylmiä myös kosteita.

– Hyttysiä on maastossa varsin runsaasti. Tänä aamuna kävin metsässä kun lämpöä oli 7-8 astetta, ja hyttyset lentelivät varsin vilkkaasti. Samoin kimalaiset olivat lennossa, ja ne pystyvät pölyttämään muutamalla lämpöasteella, Haimi kertoo.

Hyönteisiä riittää linnuille

Hyönteiset ovat linnuille merkittävä ravinnonlähde. Haimin mukaan niitä riittää popsittavaksi.

– Kyllä varmasti. Kun katsoo lehvästöä vasten, niin liikettä näkyy. Haavilla saisi hyvän otannan tyypillisimmistä suomalaisista hyönteisistä, Haimi arvelee.

Ja vaikka sää jatkuisi koleana, Haimi vakuuttaa, että hyönteiset pärjäävät.

– Tiedän, että hyönteiset kestävät tuuliset ja vilpoiset säät. Päiväperhosia näkyy vähemmän, mutta niitäkin on sen verran liikkeellä, että kyllä ne sukuaan jatkavat, hän sanoo.

Haimi muistelee 80-luvulla sattunutta kylmää kesää, jolloin lämpötila kohosi kesäkuussa kolme kertaa yli 20 asteen.

– Silloin kyseltiin missä ovat heinäsirkat, kun siritystä ei kuulunut koko kesänä. Seuraavana kesänä niitä oli aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Jossain ne olivat riittävästi sirahdelleet, että olivat toisensa löytäneet.