Luontoharrastaja Johannes Lehkola on onnistunut voittamaan arkojen piisamien luottamuksen ja houkuttelemaan ne esiin piiloistaan.

Kaikki sai alkunsa talvella, kun Järvelän kosteikko Littoisissa oli lähes kokonaan jäässä.

– Täällä oli pieniä reikiä, joista piisamit tulivat jään päälle istuskelemaan ja syömään sitä ravintoa, mitä talvella löytää. Silloin ajattelin, että pahus kun ne on noin kaukana, haluaisin niistä lähikuvia, Lehkola kertoo. 

Mies alkoi keksiä piisameille tarjottavaa, jolla voisi houkutella ne lähemmäs. Ensin hän kokeili varsiselleriä, joka teki hyvin kauppansa. Lopulta parhaimmaksi herkuksi valikoitui porkkana.

Tavoitteena tallentaa piisamien vuosi

Vaikka piisamit ovat arkoja eläimiä, ne eivät enää pelkää Lehkolaa. Mies saa rauhassa istua omalla paikallaan veden rajassa, parin metrin päässä piisamien herkkukiveltä.

Kiven päälle on aseteltu porkkananpaloja, joita on pistelty myös keppien päähän kosteikon pohjaan.

Välillä Lehkola joutuu odottamaan kauemmin, välillä piisamit saapuvat nopeasti.

Lehkola arvioi, että on viettänyt piisameja seuraten yli 400 tuntia viimeisen kahden kuukauden aikana.

Eikä työ jää kosteikolle. Kotona Lehkola käy kuvat läpi, käsittelee ne ja kirjoittaa muistiinpanoja päivän tapahtumista. Vuoden lopulla kaikesta työstä syntyy toivottavasti kirja, joka käy läpi piisamien koko vuoden.

– Tämä on oma maailmani, elämäntapa, Lehkola sanoo.

Mennyt talvi oli kolmas peräkkäinen pesimäoloiltaan epävakaa talvi. Kahtena edellistalvena kanta ei Metsähallituksen arvion mukaan kasvanut.

Kevään laskennoista kiiri parempi tieto. Metsähallitus arvioi, että Saimaalle syntyi 70 kuuttia. Pesälaskennat jouduttiin tarpomaan heikoissa jäissä, joten niissä tavattiin vain 56 poikasta.

– Arviossa otetaan nyt huomioon myös edellistalvina tarkistamatta jääneet alueet, Metsähallituksen ylitarkastajaTero Sipilä kertoo.

Norppakannan kasvu on silti hidasta. Vuodesta 2012 kannan arvioidaan kasvaneen 10-15 yksilöllä.

Viime kevään poikasista osa syntyi luonnonkinoksiin ja osa apukinoksiin, joita Saimaalle kolattiin 68 kappaletta. Kuuteista yhdeksän löytyi pesistä kuolleina.

Eniteen kuutteja syntyi Savonlinnan alapuoliselle Pihlajavedelle (25) ja yläpuoliselle Haukivedelle (17).

Ahtaalle joutuneet afrikannorsut pakenevat levottomuuksia ja laittomuuksia neljään maahan, joita leimaavat poliittinen vakaus, suhteellisen pieni väestömäärä sekä hallinnon vähäinen korruptio, kertoo netin tiedesivusto newscientist.com.

Maat ovat Botswana, Gabon, Namibia ja Uganda.

Muualla Afrikassa norsujen määrä vähenee hälyttävästi: maapallon suurimpia maanisäkkäitä on enää alle puoli miljoonaa, arvioi International Union for the Conservation of Nature.  Vielä 1930- ja 1940-luvuilla Afrikassa arvioitiin elävän 3–5 miljoonaa norsua.

Esimerkiksi Tansaniassa salametsästäjät ovat viiden viime vuoden aikana surmanneet 60 prosenttia norsuista. Mosambikissa norsukanta on pienentynyt puoleen samana aikana.

Luvut ovat ennakkotietoja Great Elephant Census -projektin tekemistä tähän asti kattavimmista ilmalaskelmista. Projektin taustalla on useita eläinsuojelujärjestöjä ja Afrikan maita. Sitä rahoittaa Microsoft-miljardööri Paul Allen.

Laskelmat on saatu päätökseen Mosambikissa, Ugandassa ja Tansaniassa. 17 muuta maata koskevat tulokset saataneen valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Ugandan norsuilla menee hyvin

Suurin myönteinen yllätys koettiin Ugandassa, missä norsukanta on peräti kuusinkertaistunut 1990-luvulta. Noihin aikoihin asti jatkuneiden levottomuuksien aikana salametsästäjät pystyivät toimimaan rangaistuksia pelkäämättä.

Huono uutinen taas on se, että noin 40 prosenttia lisäyksestä johtuu siitä, että norsulaumat ovat paenneet Ugandaan Etelä-Sudanin ja Kongon demokraattisen tasavallan sekasortoa.

Wildlife Conservation Society -järjestön johtajan Paul Elkanin mukaan merkittävin syy Ugandan norsukannan elpymiseen on kuitenkin se, että eläinten suojelua ovat takaamassa sotilaspartiot ja asialleen omistautuneet puistovartijat. Paikalliset asukkaat tukevat suojelua, koska he hyötyvät turistien tuomasta rahavirrasta.

– Uganda on todiste siitä, eläintensuojelu voi turvata norsut, kun se tehdään oikein, sanoo Elkan.

Suojelussa on onnistuttu myös Botswanassa, missä afrikannorsuja elää enemmän kuin missään muuassa maassa. Sinne norsuja pakenee Angolasta ja Zimbabwesta.

– Botswanassa hallinto lukeutuu Afrikan kehittyneimpiin, väestötiheys on maanosan alhaisimpia ja maa tienaa hyvin luontoturismista, kertoo WCS:n edustaja Simon Hedges. Suurin merkitys sielläkin on luonnonpuistojen turvatoimilla.

Namibiassa uskotaan paikallisiin yhteisöihin

Norsujen määrä on maltillisessa kasvussa myös Namibiassa. Siellä luonnonsuojelualueista vastaavat paikalliset yhteisöt. Kun turismi tuo työpaikkoja ja tuloja, haluavat asukkaat  pitää salametsästäjät poissa omilta mailtaan, sanoo Hedges.

Gabonissa puolestaan on tullut Afrikan metsänorsujen turva-alue. Metsänorsut ovat oma lajinsa, ja niitä on selvästi vähemmän kuin kookkaampia savanninorsuja.

Keski-Afrikan tasavallassa metsänorsujen kanta romahti levottomuuksien takia yli 60 prosenttia vuosina 2002–2011, mikä korostaa Gabonin vahvistuvan kannan tärkeyttä.  

Nykyisin noin puolet metsänorsuista asuu Gabonissa. Savanninorsuista taas kolmannes asuu Botswanassa. Hedgesin mukaan on järkyttävää, kuinka suurelta osalta osin Afrikan norsujen tulevaisuus on näiden kahden maan harteilla.

Muista Afrikan maista odotetaan – Etelä-Afrikkaa lukuunottamatta – lähinnä huonoja uutisia, kun Great Elephant Census -projektin laskelmat julkaistaan lähikuukausina.

Lapin luonnonsuojelupiiri aikoo valittaa hallinto-oikeuden Natura-alueen malminetsintäpäätöksestä, jonka mukaan malminetsintäyhtiö Mawson saa jatkaa tutkimuksiaan Ylitornion Palokkaiden Natura-alueilla.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi luonnonsuojelupiirin valituksen Mawsonille myönnetystä luvasta. Piiri aikoo vedota esimerkiksi siihen, että yhtiö on piirin mielestä rikkonut lupamääräyksiä, jolloin jatkolupaa ei voitaisi myöntää.

– Kaivoslain mukaan jatkolupaa ei voi myöntää jos on rikkonut kaivoslakia tai lupamääräystä, sanoo Lapin luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Tarja Pasma.

Tukes myönsi Mawsonille tutkimusluvan viime kesänä, jolloin kaivosyhtiötä epäiltiin luonnonsuojelurikoksesta toisella tutkimusalueella. Pasman mukaan Tukes olisi voinut todeta lupamääräysten rikkomisen maastosta.

Luonto vastaan taloudelliset hyödyt

Mawson aikoo jatkaa kullanetsintää lintujen pesimärauhan jälkeen elokuussa, jos hallinto-oikeuden päätös saa lainvoiman. Mawsonin ympäristöpäällikkö Noora Raasakka sanoo, että uusi valituskierros olisi iso takaisku niin yhtiölle kuin paikallisille ihmisille.

Raasakka vakuuttaa, että tutkimuksia voidaan tehdä kestävällä tavalla, luontoarvot huomioiden. Luonnonsuojelupiiri ei tätä nielaise.

– Kiihkeä halu mennä alueelle kertoo, että esiintymä on varmasti hyvä ja tulee johtamaan kaivokseen. Toivoisimme, että kaivosyhtiöt kunnioittaisivat Suomen luonnonsuojelualueita, sanoo Lapin luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Tarja Pasma.

Muutaman malminetsintävuoden työllisyysvaikutukset eivät vakuuta luonnonsuojelupiiriä.

– Olemme Lapin luonnon edunvalvoja ja meidän mielestämme toimenpiteitä tulisi tehdä kestävästi, vähintään sadan vuoden perspektiivillä.

Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä yhteensä noin 3,7 miljoonaa kuutiometriä kalkkikäsiteltyjä jätevesiä vesistöihin. Kainuun ELY-keskuksen mukaan pohjoiseen Oulujoen vesistön suuntaan on johdettu yhteensä noin 2,3 miljoonaa kuutiometriä ja etelään Vuoksen vesistön suuntaan noin 1,3 miljoonaa kuutiometriä jätevettä.

Yksikön päällikkö Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskuksesta sanoo, ettei Talvivaaran kaivoksen alapuolisissa vesistöissä ole tapahtunut suuria muutoksia.

ELY-keskuksen katsauksesta selviää, että esimerkiksi pohjoisella purkureitillä Talvivaaran lähimmässä järvessä, Salmisessa, tilanne ei ole merkittävästi viime vuosina muuttunut. Järvi on vahvasti kerrostunut ja ainepitoisuudet kasvavat pohjaa kohti. Salmisessa on edelleen eliöstölle haitallisen suurina pitoisuuksina useita eri metalleja.

Sen sijaan Kalliojärvessä useat ainepitoisuudet ovat selkeästi pienentyneet vuoden takaisesta niin päällys- kuin alusvesikerroksissa. Järven alusvesi on kuitenkin edelleen hapetonta ja hapanta.

Eteläisen purkureitin vesistöt ovat melko pieniä ja laimenemisolosuhteet heikommat kuin pohjoisella purkureitillä.

Eteläisen purkureitin ensimmäisen järven eli Kivijärven alusvedessä mangaanin, raudan, rikin ja sulfaatin ainepitoisuudet ovat edelleen suuria. ELY-keskuksen mukaan useimpien aineiden määrät ovat kuitenkin selvästi pienentyneet ajan kuluessa.

Seurantaa jatketaan suunnitellusti

Kainuun ELY-keskuksen mukaan Talvivaaran kaivosalueella on varastoituna ylimääräisiä vesiä noin 9,6 miljoonaa kuutiometriä. Vesien varastointia varten rakennettua allastilavuutta kaivosalueella on yhteensä noin 14 miljoonaa kuutiometriä.

Kainuun ELY-keskus on jatkanut Talvivaaran toiminnan valvontaa valvontakäynneillä keskimäärin kerran viikossa. Vesistöjen tilaa tarkkaillaan voimassa olevan tarkkailuohjelman mukaisesti.

Kaivosta lähimpänä olevilta jokihavaintopaikoilta vesinäytteet otetaan kerran kuukaudessa ja järvihavaintopaikoilta pääsääntöisesti 4–6 kertaa vuodessa.

– Myös konkurssipesä ottaa näytteitä vesistöistä. Seuraavan kerran vesistöjen tilasta raportoidaan loppuvuoden aikana, Sari Myllyoja kertoo.

Kun ilmasto on lämmennyt, esimerkiksi punkeilla on yhä paremmat oltavat yhä pohjoisemmassa. Seuraavaksi arktisilla alueilla näyttävät leviävän erilaiset loisten levittämät taudit. Eläimet muuttavat yhä pohjoisemmaksi ja tuovat mukanaan uusia tauteja.

Näin sanoo yhdysvaltalainen tutkija Alan Parkinson, joka on tutkinut pitkään muun muassa tartuntatautien leviämistä pohjoisilla ja arktisilla alueilla.

Ilmasto lämpenee tutkijan mukaan arktisilla alueilla 2-3 kertaa nopeammin kuin muualla maapallolla.

– Alaskassa on esimerkiksi huomattu, että lämpenemisen myötä majava, joka kantaa (ripulitautia aiheuttavaa) giardia-alkueläintä, siirtyy yhä pohjoisemmaksi puulajien perässä. Majava on siis muuttanut pohjoisemmaksi ja tuonut loisen vesistöön, kertoo Parkinson.

Hän työskentelee Centers for Disease Control and Prevention (CDC) -tutkimuslaitoksessa. Keskus tutkii muun muassa, miten infektiotauteja voisi torjua arktisilla alueilla.

Tulvat levittävät tauteja myös pohjoisessa

Monet loiset leviävät eläimistä vesistöihin ja sitä kautta ihmisiin. Parkinson nostaa esiin muutama vuosi sitten Pohjois-Ruotsissa sattuneen tapauksen, missä tulvan ja voimakkaiden sateiden jäljiltä 50 000 ihmistä sairastui cryptosporidium-itiöeläimen päästyä ylikuormittuneeseen vedenpuhdistujärjestelmään. Tämä alkueläin saattaa levitä esimerkiksi karjan mukana.

Maailmanlaajuisesti ilmastonmuutoksen on arvioitu vaikuttavan erityisesti malarian leviämiseen. Jo muutama vuosi sitten raportoitiin, että malariatapaukset ovat kasvussa eteläisessä Euroopassa, erityisesti Kreikassa. Kun esimerkiksi rajut sateet yleistyvät ja ilma on aiempaa kosteampaa, malaria leviää helpommin.

Erikoinen loinen arktisilla alueilla

Arktisilla alueilla yksi tutkijoita nyt kiinnostava ilmiö on toksoplasmoosia levittävän loisen yleistyminen. Tätä infektiota saattaa levittää esimerkiksi tavallinen kotikissa ulosteissaan, ja erityisesti raskaana olevia naisia kehotetaankin välttämään kissan ulosteiden käsittelemistä. Tauti saattaa aiheuttaa keskenmenoja tai sikiön epämuodostumista.

Erikoista on, että arktisilla alueilla toksoplasmoosiin on sairastunut sellaisia ihmisiä, joilla ei ole esimerkiksi kissaa lemmikkinä.

– Emme tiedä, miten toksoplasmoosi on arktiselle alueelle tullut. Voi olla, että sitä on esimerkiksi alkuperäiskansojen ravinnnossa kuten hylkeissä, mursuissa tai valaissa. Esimerkiksi savustaminen tai jäädyttäminen ei tapa tätä alkueläintä, Parkinson kertoo.

Tutkija kannattaa punkkirokotuksia

Suomalaiset ovat jonottaneet tänäkin keväänä ja kesänä sankoin joukoin punkkirokotuksia. Parkinsonin mukaan rokottaminen kannattaa.

– Punkkien levittämiin tauteihin on syytä varautua ja rokotukset ovat hyvä keino. Toki kannattaa ehkäistä tartuntoja muutenkin käyttämällä suojaavia vaatteita ja tarkistamalla, että punkkeja ei ole tarttunut ihoon, Parkinson sanoo.

Alan Parkinson toivoo, että ilmastonmuutosta ja tartuntatauteja tutkittaisiin kokonaisvaltaisesti. Perinteisesti eläinääkärit ovat keskittyneet eläinten terveyteen ja ihmisten terveydenhuolto ihmisiin, mutta ilmastonmuutoksessa terveydestä pitäisi puhua yhtenä kokonaisuutena.

– Ihmisten terveys on sidoksissa eläinten terveyteen ja ympäristöön, joten meidän täytyy ratkaista sekä ihmisten että eläinten terveyteen liittyviä ongelmia, Parkinson toteaa.

Vaativa potpotus herättää turistien huomion aivan Lappeenrannan keskustan tuntumassa. Erikoinen ääni lähtee kukosta ja kuudesta kanasta, jotka köpöttelevät Linnoituksessa Jouko ja Seija Kolhosen pihamaalla.

Ukko-kukko ja kuusi kanaa liittyvät samaan laumaan Kolhosten koirien ja mehiläisten kanssa.

– Päivät suorastaan humahtavat ohi, kun juttelee ihmisille ja katsoo eläinten touhuja. Olen huomannut, että lapset ovat erkaantuneet siitä elämästä, jossa eläimet ovat osa arkea, Jouko Kolhonen kertoo.

Säpinää pihapiirissä riittää, sillä eläimiä ihastelevia vieraita käy paljon. 

– Tämä ei ole mikään bisnes, mutta eläimet elävöittävät linnoitusta ja meitä, Jouko Kolhonen sanoo.

Hy Line Brown -rotuiset kanat ovat Kolhosille haaveiden täyttymys, mutta toistaiseksi kananmunat kesäaamun omelettiin haetaan kaupasta.

– Joka päivä tarkistetaan, että onko munia tullut, mutta ei niitä vielä ole näkynyt, Seija Kolhonen kertoo.

Kevään "nuorikot" eivät Kolhosten laskelmien mukaan muni ennen juhannusta. Kukko puolestaan saavutti eräänlaisen virstanpylvään viime viikolla.

– Ukko-kukon murrosikä alkoi vihdoin helpottaa. Viikko sitten se oppi kiekumaan. Nyt sen kiekumista voi yllyttää kehuilla, Jouko Kolhonen nauraa.

Karitsat hellyyttä vailla

Kanojen lisäksi Linnoituksen pikkuruisessa kotieläintarhassa asustaa kolme hellyydenkipeää lammasta.

Petteri Ukkola halusi tapahtumakeskus Kehruuhuoneen pihamaalle hyvin ihmisrakkaita lampaita. Kanojen kavereiksi tuotu äiti-lammas ja sen kaksi karitsaa viihtyvätkin mielellään ihmisten siliteltävänä.

– Syksyllä meillä on elonkorjuujuhla ja jos lampaan villa on silloin sopivassa pituudessa, niin sitten ammattilainen tulee keritsemään ne, Ukkola lupailee.

Sekä kanojen että lampaiden omistajat huomauttavat, ettei linnoituksen kotieläimiä saa ruokkia.

Australialaiset tutkijat ovat löytäneet vierasperäisen, myös kuivalla maalla elämään pystyvän kalalajin nyt myös Australian mannermaalta. Kala on levinnyt maahan Papua-Uusi-Guineasta.

Tutkijat kuvasivat kiipeileväksi ahveneksi nimettyä kalalajia kuivalla maalla Australian koillisosissa sijaitsevan Townsvillen kaupungin lähistöllä.

Kala pystyy elämään kuivalla maalla jopa kuuden päivän ajan erikoisten elintensä vuoksi, joiden avulla kala voi hengittää myös ollessaan poissa vedestä. Se voi myös matkata vesilammikolta toiselle maata pitkin.

Tutkijat pitävät kalan leviämistä tarkasti silmällä, sillä se leviää aggressiivisesti ja syrjäyttää alkuperäiset lajit levitessään uusille alueille. Kala on jo levittäytynyt kahdelle Torresinsalmessa, Australian pohjoisrannikon ja Papua-Uusi-Guinean rannikon välissä, sijaitsevalle saarelle.

Tutkijat sanovat, että kalan hävittäminen saarilta olisi hyvin vaikeaa, vaikka laji havaittiin saarilla ensimmäisen kerran vasta vuonna 2005.

Tutkijat ovat erityisen huolissaan siitä, että makeanveden kala näyttää pystyvän elämään jonkin aikaa myös suolavedessä.

Kala voi turvota, jos petokala syö sen

Kala on muutenkin harvinaisen sinnikäs. Se voi horrostaa kuivuneiden purojen mudassa jopa puoli vuotta. Sen on myös nähty turpoavan, jos se joutuu petokalan nielaisemaksi, jolloin se tukkii sen syöneen petokalan kurkun ja peto joko tukehtuu tai nääntyy nälkään.

Australialaisen James Cookin yliopiston tutkija Nathan Waltham, joka on perehtynyt kalaan, sanoo, että se on saattanut päätyä Torresinsalmen saarille Papua-Uusi-Guinean joista peräisin olleen voimakkaan makeanveden aallon mukana.

Vaikka kala pystyisikin elämään myös suolavedessä, Waltham ei ole erityisen huolissaan siitä, että se pystyisi uimaan meren poikki Australiaan.

– Todennäköisemmin se voisi levitä esimerkiksi kalastusalusten mukana, hän sanoi.

Tutkijat pyrkivät silti selvittämään, miten nopeasti kala pystyy maalla liikkumaan, ja miten paljon se sietää suolaa ja lämmönvaihteluita.

– Voimme pitää kalan kannat kurissa yhteistyöllä viranomaisten ja paikallisten asukkaiden kanssa. Jos vain toimimme tarpeeksi nopeasti, Waltham sanoi.

Vanhusten ravitsemuspuutteista noussut häly sai geriatrian ylilääkärin viime keväänä ehdottamaan kasvimaiden perustamista laitosten pihoihin. Parista palvelukeskuksesta löytyvät viljelylaatikot ovat päässeet tai pääsemässä käyttöön.

Tervakartanossa kukkia ja yrttejä istutettiin jo viime vuonna, Honkaharjun toimintakeskuksessa tositoimiin on ruvettu tänä keväänä. Laatikkoon on istutettu ruohosipulia, tilliä, retiisiä, salaattia, porkkanaa ja reunoille kehäkukkaa.

– Onhan se iso laatikko, mutta on täällä paljon väkeäkin syömässä! nauraa virikeohjaaja Janette Kotanen.

Työ on myös tehty isolla porukalla:

– Kaikki ovat olleet mukana, jotka ovat olleet silloin ulkona, kertoo Kotanen.

Osa on ollut mukana hengessä ja neuvomassa. Laatikot on toki rakennettu niin, että istuttaminen ja hoitaminen onnistuu pyörätuolistakin.

Aunen herkku on porkkana, Toinin tilli

Aune Kallioinen, 84, ja Toini Parhiala, 92, ovat olleet nuorempana kovia touhuamaan kasvimaalla. Tässä urakassa Aune kuvaa itseään päällekatsojaksi. Erityisesti hänen mieleensä ovat kehäkukat:

– Kehäkukka on oikein minun kukkani. Sitä minulla oli kotonakin, ja kaikenlaista kukkaa. Ja kasvimaa oli. Olen aina ollut multapeukalo.

Aunen herkku on porkkana, Toini taas pitää tillistä.

– Mutta eikö ole niin, että meille riittää, kun nähdään, miten ne kasvavat! kiteyttää Toini.

Toinin tyttärestä tuli biologi, mistä äiti kiittää osaltaan kasvimaan perkaamisurakkaa. Myös Aunelle perkaaminen on tuttua:

– Kävi ihan hyvin laatuun, oli pakko perkata kun ei ollut muita, muistelee Aune.

Viljelylaatikot ovatkin myös yhteinen harrastus, joka vie menneisiin aikoihin:

– Muistot heräävät, siinä mennään nuoruuteen ja lapsuuteen ja ihan kotipihoille asti, hymyilee virikeohjaaja Satu Wikman.

Jouko Koivu Tunturikerho Kumpesta kokoaa Liperin Honkalammen äärellä tunneliteltan pystyyn kahdessa minuutissa.

Mies rullaa telttakäärön auki, levittää teltan, nakkaa kaaret paikalleen, nostaa asetelman pystyyn ja siinä se on.

Toki teltta on valmisteltu hyvin, esimerkiksi pohjamuovi on valmiina telttakäärön alla paikoillaan. Tunneliteltan pyrstön Jouko Koivu suuntaa vastatuuleen. Tämä takaa helpon kiinnityksen ja hyvän ilmastoinnin yöunien ajaksi.

Kerhon toisella jäsenellä, Sinikka Kukkosella on muisto vikuroivasta teltasta. Hetta-Pallaksella tuuli tempaisi yöpymispaikan hakuhetkellä harjateltan matkoihinsa, onneksi lento tyssäsi tunturikoivuihin.

– Ei sujunut ihan kuin Strömsössä, Sinikka Kukkonen naurahtaa.

Oli teltta millainen hyvänsä, maltti on valttia. Kokoamisohje on syytä lukaista kotona ennen metsään lähtöä, ja harjoittelu tekee mestarin.

Varusteet retken näköisiksi

Retkeilyvarusteet eivät ole oikea kohde nuukailla. Laadukkaat tuotteet kestävä ja ovat keveitä kantaa, esimerkiksi Jouko Koivun vahvasta kankaasta tehty, pakkasen kestävä ja tukevat metallikaaret sisäänsä kätkevä tuuliteltta on vain reilun kolmen kilon painoinen.

Pitkillä vaelluksilla kantamisen määrä vähenee oleellisesti, kun matkaan ei valita painavia säilykepurkkeja, vaan kuivattuja ruokia.

Vähemmälläkin pärjää. Yön yli valmiilla laavupaikalla käristyvät makkarat, ja tarpeilleen tällaisilla retkeilyalueilla pääsee yleensä oikeaan vessaan.

Muutenhan on turvauduttava "suo, kuokka ja Jussi" toimintaan. Tarpeet tehdään metsään, mutta muita kunnioittaen. Ei vesistön äärellä, ja jäljet tyylillä peittäen. Paras käyntikortti retkeilystä on puhdas käyntikortti.

– Kaikki mitä mukana tuo, niin kaikki tulee pois, painottaa Jouko Koivu.

Leikkokukkien varsien leikkaaminen saksilla lyhentää kukkaloiston kestoa maljakossa jopa useilla päivillä.

Saksien sijaan kukkavarsien imupinta kannattaa tehdä viistoksi terävällä, tasateräisellä veitsellä. Hommaan sopii hyvin esimerkiksi hedelmäveitsi. Kukan imupinta menee tukkoon, jos sen leikkaa saksilla.

– Kun sakset puristavat varren poikki, imupinta ihan murskaantuu ja sitten kukka ei enää ime vettä, kuvailee floristi ja puutarhuri Minna Savolainen.

Pelkkä huuhtelu ei poista maljakosta pöpöjä

Myös puhtaus on kukkien kannalta tärkeä juttu. Savolaisen mukaan jo floristikoulussa opetetaan, että maljakon täytyy olla kukkia varten niin puhdas, että siitä voisi itse ottaa vesihuikan.

Kukat ovat varsin bakteerialttiita ja jos maljakko on likainen, kasvi ei siinä kukoista kauan. Kukan elinkaari jää lyhyeksi, jos sitä pitää maljakossa pitkään vettä vaihtamatta tai putsaamatta astiaa välillä. Pelkkä maljakon huuhtelu käyttöjen välillä ei riitä, vaan astia on syytä pestä kunnolla.

– Sormessakin on jo niin paljon bakteereja, että en suosittele koskemaan vastaleikattuun kukan imupintaan. Leikkokukka on tietyllä tavalla verrattavissa pieneen lapseen. Et sinä likaisin käsin koske vastasyntynyttä vauvaakaan.

Kylmä vesi saattaa säikäyttää

Savolainen vinkkaa myös, että imupinnan leikkaamisen jälkeen kukan pitää päästä raikkaaseen veteen mahdollisimman pian.

Puumaisen tai kovan varren omaavat leikkokukat kaipaavat lämpimämmän maljakkoveden, hennompivartiset puolestaan kestävät viileämpää vettä.

– Kyllä kukkakaupasta ostetun tuoreen leikkokukan tai kimpun pitäisi kestää maljakossa viikon, jopa puolitoista. Kukat on käsitelty kaupassa kuluttajalle valmiiksi, mutta niitä pitää myös hieman hoitaa siellä kotona.

Leikkokukkavirkisteet ovat Savolaisen mukaan tutkitusti nekin kukille hyväksi. Virkiste pitää myös maljakkoveden kirkkaana, puhtaana ja hajuttomana.

– Ne on todettu hyviksi ja niitä tutkitaan ihan laboratorio-oloissa. Ei kannata itse lähteä sekoittelemaan mitään sooda-perunajauhoseoksia kukille ravinnoksi, vaan luottaa kukkakauppojen virkisteisiin. Virkiste edesauttaa kukkien kestävyyttä ja vähentää bakteereja.

Kesäinen luonto tarjoaa kukkien ystäville runsaasti kaunista katseltavaa ja moni haluaa tuoda luonnonkukkia sisätiloihinkin. Ne saa kestämään maljakossa, kunhan muistaa, että tähän aikaan vuodesta mökkirannasta nostettu jääkylmä vesi ei ole niille parasta mahdollista. Kylmä vesi säikäyttää luonnonkukan.

– Luonnonkukat voi repiä maasta ihan käsin tai saksin ja sen jälkeen tehdä niille terävät imupinnat. Kukat saa laittaa aika lämpöiseen veteen, siten ne saa parhaiten kestämään. Kun vaihdat vettä kukille, niin se voi sitten olla jo viileämpää, opastaa kukka-ammattilainen.

Rauman Biovoiman biovoimalaitos kärsii vakavista dioksiiniongelmista.

UPM:n tehdasalueella sijaitsevalta voimalaitokselta on päässyt useita kertoja lupaehtoja rikkova määrä supermyrkyksi luokiteltavia dioksiineja ja furaaneja ilmaan.

Laitosta valvovan viranomaisen, Ely-keskuksen ylitarkastajan Eljas Hietamäen mukaan päästö on ollut pahimmillaan kymmenkertainen lupaehtoihin verrattuna.

– Muutama ylitys on ollut. Ympäristöluvassa edellytettiin selvityksen tekemistä ja se on jätetty. Toiminnan harjoittaja tekee kesän aikana toimenpiteitä, joilla toivon mukaan näistä satunnaisista ylityksistä päästään eroon, Hietamäki kertoo.

Edessä voi olla kalliit investoinnit

Rauman Biovoima on lisännyt merkittävästi yhdyskuntajätteiden osuutta laitoksensa poltossa. Eljas Hietamäen mukaan on mahdollista, että laitoksen polttoaineen laatu on heikentynyt, jolloin sekajätteen mukana polttoon pääsee enemmän klooria, mistä dioksiinipäästö muodostuu.

– Se on tässä yhtenä toimenpiteenä selvittää, voiko polttoaineen laatua parantaa, Hietamäki sanoo.

Rauman Biovoima on jo investoinut laitoksella parempaan prosessin hallintaan. Dioksiinipäästön hallintaan keskittyneessä selvityksessä viimeisenä keinona esitetään aktiivihiilen syöttölaitteiston sekä letkusuodattimen rakentamista.

– Tämä investointi on verrattain kallis jo tehtyjen investointien lisäksi, selvityksessä todetaan.

Biovoima ei näe yhteyttä yhdyskuntajätepolttoon

Rauman Biovoiman mukaan yhdyskuntajätteen poltolla ei ole yhteyttä nyt kohonneisiin dioksiiniarvoihin. Yhtiö aikoo vaihtaa ainakin tukkeutuneita lämmönvaihdinyksiöitä, jotka saattavat sen mukaan olla päästöjen lähteenä. Myös polton laatuun kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

– Suhtaudumme tilanteeseen vakavasti. Toimenpiteitä tehdään jo kesän aikana, lupaa toimitusjohtaja Timo Pitkänen.

Pitkäsen mukaan suurempia investointeja harkitaan, jos kesällä tehtävät toimet eivät helpota tilannetta. Seuraavan kerran ongelmia tuottanut kattila käynnistetään syksyllä. Pitkänen ei osaa arvioida, mikä vaikutus noin 10 miljoonan euron suodatininvestoinnilla olisi yhtiön talouteen.

Rauman Biovoima Oy:n omistavat Pohjolan Voima ja Rauman Energia. Se toimittaa energiaa UPM:n paperitehtaalle ja Rauman Energialle.

10.6.2015 klo 9.10. Jutun otsikointia muutettu Pohjolan Voiman vaatimuksesta. Heidän mukaansa kyseessä ei ole jätteenpolttolaitos, vaan biovoimalaitos, jossa poltetaan myös yhdyskuntajätettä rinnakkaispolttoaineena.

Kaarina haluaa selvittää kaupungin alueella tavatun vihersammakon tarkan lajin, sanoo ympäristöpäällikkö Jouni Saario.

– Näitä mystisiä vihreitä sammakoita on on tavattu Kaarinassa ja muuallakin Turun seudulla, Saario sanoo.

Vaihtoehdot ovat mölysammakko, pikkuvihersammakko tai syötävä sammakko, jota nimensä mukaisesti käytetään ravinnoksi.

Sammakoita on havaittu mm. Rauhalinnan ja Järvelän alueilla. Jos kurnuttaja paljastuu uhanalaiseksi pikkuvihersammakoksi, sillä on vaikutusta kaavoitukseen.

– Esimerkiksi Rauhalinnan alueella on osayleiskaava, mutta ei asemakaavaa. Sammakko on otettava kaavoituksessa huomioon, Saario huomauttaa.

Turun seudulla on jo muutaman vuoden puhuttu mölysammakoiden leviämisestä, mutta lajin tunnistaminen on osoittautunut hankalaksi.

Keskuksen laskelmien mukaan Kalajokilaaksossa ja  lähialueilla liikkuu arviolta  40-50 ilvespentuetta, kun niitä vuosi sitten oli vajaa 30. Myös Lestijärvellä ja Toholammilla on havaintoja useista ilveksen pentueista. 

Vuonna 2014 arvioidaan syntyneen vähintään 487-541 pentuetta, suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna.

Pentueiden määrä kasvoi viime vuonna etenkin Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa sekä Pohjois-Karjalassa. Muualla maassa sekä pentuemäärät että ilveskanta pysyivät pääosin ennallaan.

Muutaman viime talven metsästyksen vaikutukset näkyvät Luonnonvarakeskusken arvion mukaan lähimmän 3-5 vuoden aikana.

Luken tutkimusmetsien koealoilta on laskettu jopa tuhat mustikankukkaa neliömetrin koeruudulta.

Luken (entisen Metlan) vanhempi tutkija Kauko Salo kertoo, että mustikka sai viime syksynä hyvät kukka-aiheet ja mennyt lumitalvikin oli mustikalle suotuisa. Lunta ei ollut liikaa eikä liian vähän.

Lapissa mustikan kukinta on 4 - 6 päivää myöhässä viileän kevään vuoksi.

Kukinta kestää kymmenisen päivää ja sadon kannalta on tärkeää, että kukkien pölyttyminen onnistuisi. Viileän sään vuoksi pölyttäjähyönteisiä ei ole vielä runsaasti.

Hortonomi Tiia Ritamäki Kokkolasta  ertoo, että orvokkeja ja perennoja on ostettu edellisvuosien tapaan, mutta nyt moni on siirtänyt amppeleiden ja kesäkukkien hankkimista.

Ritamäen mukaan tämä ja ensi viikko ovat ratkaisevia. Hän ei kuitenkaan usko, että myynnissä päästäisiin enää viime vuoden tasolle. Juhannuksen jälkeen ei kesäkukkia enää samalla tavalla hankita kuin keväällä.

Pedersöreläisellä taimistolla puhutaan ennätysmyynnistä. Taimistopuutarhuri Leif Blomqvistin mukaan ihmiset jaksavat paremmin tehdä puutarhatöitä viileämmällä, joten taimistolta on ostettu hedelmäpuita, havuja ja marjapensaita.  Perennoja on sen sijaan mennyt vähän aiempaa vähemmän.

Blomqvistin mukaan helle on heille pahin ilma, koska silloin ihmiset ovat rannalla.

Pyhä-Häkin Poika-ahossa Saarijärvellä on nyt toista kesää lampaita. Viisi uuhta ja viisi karitsaa laiduntaa viileähkössä säässä kesäpaimenien johdolla.

- Ne heiluttavat häntää ja ovat tyytyväisiä, erityisesti silloin, kun niitä rapsuttaa, lampaiden omistaja, biologi Kristiina Nyholm hymyilee.

Lampaat ovat yleensä kiinnostuneita ihmisistä.

- Jos niitä on pieni joukko, niin silloin ne lähtevät usein tutustumaan ihmisiin. Isommassa katraassa ne yleensä pysyttelevät keskenään ja ovat hieman arempia. Toki on myös sellaisia yksilöitä, jotka eivät koskaan tule rapsutettavaksi, Nyholm kertoo.

Lampaista suuri hyöty

Pelkästä silmän ja mielen ilosta ei lampaiden osalta Poika-ahossa ole kyse.

- Ne syövät täältä kasvillisuutta, jolloin myös taantuneemmat niittylajit saavat elintilaa. Aiemmin tätä on hoidettu niittämällä, nyt sama asia hoituu luonnonmukaisella tavalla, Nyholm sanoo.

Odotettavissa onkin, että lampaiden kesätyön myötä niityllä kasvaa hieman erikoisempiakin lajeja.

- Sen tiedän, että täällä on ainakin ketonoidanlukkoa. On myös ahonoidanlukkoa ja ruusuruohoa. Täysin uusiakin lajeja voi nyt tulla, Nyholm summaa.

Mitä kauemmin lampaat niityllä laiduntavat, sitä enemmän lajeja voi löytyä.

- Se voi olla, että siellä on vanhaa siemenpankkia ja piilossa pysytteleviä lajeja, jotka tulee sopivien olosuhteiden osuessa kohdalle. Lampaat rikkovat sorkillaan maan pintaa, se tekee siitä erilaisen kuin pelkästä niitosta.

Elämää pinnan alta voi löytyä hyvinkin pitkän ajan takaa.

Kesätöihin lammaspaimeneksi viikon mittaisiin pesteihin on voinut hakea Metsähallituksen kautta. Tämän kesän kaikki paikat on jo täynnä.

Kristiina Nyholmia haastatteli toimittaja Riikka Pennanen.

Sini Kulmalan parveke Turun Aurajokirannassa on jo monta vuotta peräkkäin toiminut sorsapoikueen kesäisenä ensiasuntona.

– Neljä vuotta sitten yhtenä päivänä havaitsin, että kukkapurkkiin parvekkeella oli ilmaantunut merkillinen kolo. Lattialla oli multaa ja mietin, että siihen varmaan joku tekee pesää, Sini Kulmala kertoo.

Pesäntekijä osoittautui heinäsorsaksi. Kulmala kertoo pian ymmärtäneensä, että pääsee itsekin osallistumaan uuden sulkasukupolven ensiaskeleiden turvaamiseen.

– Joka kevät poikiminen on onnistunut hyvin, mutta poikaset eivät pääse itse täältä parvekkeelta pois. Niinpä olemme poikani kanssa keränneet ne aina pahvilaatikkoon ja kantaneet tuonne Aurajokirantaan, kertoo viidennessä kerroksessa asuva Kulmala lastenhoitajahommistaan.

Lasitettu parveke on suojaisa paikka

Sini Kulmala ihmettelee, miksi sorsa on ylipäätään valinnut pesimispaikakseen viidennen kerroksen lasitetun parvekkeen.

– Ehkä tämä on sitten turvallinen paikka, hän pohtii.

Sorsa on vaihtanut pesän paikkaa parvekkeella ja käyttänyt pesänrakennuksessa hyväkseen ympäriltä löytyviä asioita.

– Esimerkiksi narsissit ovat tehneet kauppansa. Ensiksi niistä tehtiin pehmukkeet pesän pohjalle ja loput pisteltiin poskeen, Kulmala naurahtelee.

Muutoin lintu on siisti alkukesän asukas.

– Se ei ruokaile täällä, ei kaki eikä roskaa. Ne se hoitaa tuolla joella, Kulmala sanoo.

Yle Turku oli paikalla, kun Kulmala johdatti tämän kevään poikueen jokeen. Katso videolta, millainen meno oli!

Mustikan ja muiden marjojen satoennuste tehdään Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsien koeruuduissa. Tänä kesänä tutkijat ovat löytäneet keskimäärin 300 kukkaa neliömetrillä, mikä on poikkeuksellisen paljon.

– Marjasadon ennustaminen on rankkaa työtä. Tutkijat laskevat tarkasti koeruuduissa olevat kukat, raakileet ja marjat. Ilman tällaista käytännön tutkimustyötä ei marjaennusteita voi tehdä, Luken vanhempi tutkija Kauko Salo kertoo.

Syksy ja talvi ratkaisevat

Mustikan kukat alkavat kehittyä jo syksyllä. Säällä ja lumipeitteen paksuudella on ratkaiseva merkitys sadon onnistumisen kannalta. Lumipeite suojaa varpuja talvella ja alkukeväällä. Juuri kevään alku on ratkaisevin vaihe, sillä silloin mustikan lehdet alkavat kehittyä.

– Talvi 2013-2014 oli mustikan kannalta erittäin kohtalokas. Lunta ei ollut riittävästi, joten varvut paleltuivat. Lähtökohta oli heikko jo ennen kukinnan alkua, sillä 30 prosenttia varvuista oli tuhoutunut.

Viime syksy oli lämmin, jonka ansiosta muodostui runsaasti mustikan kukka-aiheita. Kukka-aihe on kukan esiaste ennen varsinaista kukkaa. Kaikista kukka-aiheista tuli tänä keväänä kukka, joten sadosta odotetaan runsasta.

Onnistuneen talvehtimisen lisäksi mustikan kukat tarvitsevat pölyttäjiä.

Onnistunut pölytys tärkeää

Mustikan kukinta kestää 6–10 päivää. Kukinnan aikana pölytyksen tulisi onnistua, mikä vaatii runsaasti hyönteisiä.

Hyönteisten aktiivisuus vaikuttaa myös pölyttymiseen. Ne eivät lennä, jos sää on tuulista, kylmää tai sateista.

Ilman pölyttymisen onnistumista sato voi jäädä pieneksi

Ministeriön esitys on, että karhuja saisi kaataa yhteensä 52, joista itäisellä poronhoitoalueella 37 ja läntisellä 15. Viime syksyyn verrattuna lisäystä olisi idässä seitsemän ja lännessä kolme lupaa.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi pitää karhukiintiön nostamista välttämättömänä. Sillä voidaan vähntää karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja, jotka olvat olleet viime vuosina nousussa.

Suurpetoneuvottelukunta näyttää vihreää valoa myös aloitteille karhun kevätmetsästyksestä poronhoitoalueella.

– Jatkossa kiintiö voisi jakaantua esimerkiksi siten, että syksyn jahdin osalta kiintiö olisi keväällä mahdollisesti käyttämättä jäänyt kiintiö, Lohi kertoo tiedotteessa.

Neuvottelukunta toivoo uusia luotettavia tutkimustuloksia karhukannasta. Yksi pohja tutkimuksille voisi olla DNA-näytteiden kerääminen.

Poronhoitoalueen suurpetoneuvottelukunta on perustettu vuonna 2013. Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liittojen lisäksi mukana on eri sidosryhmien edustajia.