Pohjanlepakkoyhdyskunta saattaa vaikeuttaa Turun Kirkkotien vanhan teollisuusalueen purkusuunnitelmia.

Kuuvuori-yhdistys on valittanut Turun hallinto-oikeuteen entisen polkupyörätehtaan läheisyydessä sijatsevan puutalon purkuluvasta  Perusteluna on epäily rakennuksessa majailevista rauhoitetuista pohjanlepakoista.

Yhdistyksen mielestä alueella pitäisi tehdä laajempi ympäristöarviointi.

Kaupungin omissa tutkimuksissa lepakoita ei ole havaittu. Luonnonsuojelutyöntekijä ja lepakkoasiantuntija Emma Kosonen tarkisti hiljattain alueen potentiaaliset rakennukset.

– Minkäänlaisia merkkejä lepakkoyhdyskunnan olemassaolosta ei löytynyt. Jos alueella on nähty lepakoita,  se ei vielä tarkoita, että ne majailisivat lähirakennuksissa. Pohjanlepakot liikkuvat laajalla alueella, kertoo Emma Kosonen.

Kuuvuori-yhdistys on lähestynyt asiassa myös korkeinta hallinto-oikeutta, joka jätti käsittelemättä Kirkkotien kaavamuutoksesta tehdyn valituksen. Nyt yhdistys pyytää päätöksen purkua lepakkotilanteeseen vedoten.

Viime kesänä lainvoiman saanut kaavamuutos mahdollistaa Kirkkotien alueelle kymmenen asuinkerrostalon rakentamisen.

Oululainen Ilkka Mikkonen on onnellinen mies. Vuosikausia kerrostalossa asunut Mikkonen muutti äskettäin rivitaloon ja sai samalla mahdollisuuden toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa: oman lintulaudan omassa pihassa.

– Tämä on merkittävä ja iloinen asia. Olen haaveellisena istunut ikkunan ääressä esimerkiksi vanhempieni luona ja katsonut lintulautaa miettien, että olisipa mukava kun itsellänikin olisi joku paikka, jossa sellainen voisi olla.

Kun tavarat oli kannettu sisään uuteen asuntoon, lintulaudan hankkiminen oli heti seuraavana listalla.

– Tavaroitakaan ei ole vielä purettu, Mikkonen huomauttaa.

Kansallisromantiikkaa ja välimerellisyyttä

Alun perin ajatuksissa oli perinteinen punavalkoinen, kansallisromanttinen lintulauta, mutta sellaista ei löytynyt. Tarjonnan perusteella valinta osui valkoiseen, ruskeakattoiseen lintulautaan.

– Tämähän on valkoinen hirsimökki, jossa on mukavan näköiseksi petsattu ruskea katto. Tässä on tarpeeksi kansallisromanttista ihannetta, mutta myös tuulahdus välimerellisyyttä valkoisen värityksen myötä. Tämä on tyylikäs, sopivan kokoinen ja käytännöllinen, Mikkonen kuvailee.

Lintuja laudan design on miellyttänyt, ja laudalla on käynyt kuhina.

– Siinä on ollut bailuja. Ensimmäiset kolme tuntia oli hyvin hiljaista, muutama varovainen talitiainen kävi pyrähtämässä tuossa edessä tunnustelemassa. Sitten joku rohkea uskalsi mennä sisälle ja kaikki muut tulivat perässä.

Matkalla lintuasiantuntijaksi

Suureksi lintuasiantuntijaksi Ilkka Mikkonen ei tunnustaudu, toistaiseksi bongattuna on muutama peruskoulun biologiantunneilta tuttu laji ja pitkä liuta lintuja, joiden laji on ”pikkulintu”. Pari lintukirjaa on kuitenkin jo hankittuna.

– Olen kehittymässä suureksi asiantuntijaksi.

Siivekkäät vieraat ovat toistaiseksi saaneet natusteltavakseen auringonkukansiemeniä ja talipalloja. Myös aamiaiselta ylimääräiseksi jäänyt pekoni katosi parempiin suihin, ja isältään Mikkonen saa pian lampaanrasvasta tehdyn talipötkylän. Hankintalistalla on myös kauraa.

Entä miten tulokas sijoittuu naapuruston lintulautahierarkiaan?

– Naapurissa on vähän isompi, mutta vanhan näköinen ja vähän kenollaan oleva lauta. Mielessäni siintää laajentaminen toiseen lautaan, mutta uskon jo näillä olevani pihapiirin kuningas.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimista kaloista vain Saimaan Yövedeltä pyydettyjen ahventen keskiarvopitoisuus ylitti Etelä-Savossa niukasti EU:n ympäristölaatunormin. Yöveden elohopeapitoisuudetkin ovat kaukana elintarvikelainsäädännön ahvenelle asettamasta enimmäismäärästä.

Eteläsavolaiset pilkkiahvenet ovatkin elohopeapitoisuuksien osalta turvallista syötävää.

–  Kyllä kun muistetaan, ettei monisataa grammaisia, likaantuneiksi tiedetyiltä vesiltä pyydettyjä ahvenia isommassa määrin syödä.

– Etelä-Savon järvissä on erittäin hyvä tilanne ainakin tämän pilkkiahven kokoluokan osalta. Ympäristölaatunormi, mikä on huomattavan tiukka, menee rikki ainoastaan yhdellä ainoalla järvialueella, kertoo hydrobiologi Antti Haapala Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Kaikkiaan Etelä-Savosta oli tutkittavana reilut 260, 15-21 senttistä ahventa. Tutkimuksessa oli mukana ahvenia 15:tä järvialueelta.

"Kyllä jossain määrin pahempaa odotettiin"

Etelä-Savon tulokset olivat positiivinen yllätys, sillä muutamissa tutkimuskohteissa kuten Puruvedellä, Puulalla ja Pihjalaveden eteläosissa ahvenet olivat jopa poikkeuksellisen puhtaita.

– Kyllä jossain määrin pahempaa odotettiin etenkin humusjärvien osalta. Elohopeahan on siinä määrin humukseen ja humuskuormitukseen liittyvä aine, että humuspitoisisa järvissä sitä on enemmän kuin kirkasvetisissä.

– Täytyy tietysti korostaa, että kyseessä oli tämä pilkkiahven kokoluokka. Isommilla ahvenilla tilanne voi olla toinen, toteaa Haapala.

Kaloihin päätyvän elohopean arvioidaan nykyisin olevan peräisin esimerkiksi metalli- ja kemianteollisuudesta sekä kivihiilen poltosta.

– Suoria päästöjä vesistöihin ei nykyisin ole. Ne on yli puolen vuosisadan takaisia juttuja, kertoo Haapala.

Elohopea on varsin pysyvä yhdiste, eikä pitoisuudet vuosien saatossa juuri järvissä vähene. Tutkimuksen mukaan ahventen elohopeapitoisuudet ovat Etelä-Savossa naapurimaakuntia alhaisemmat.

– Kaiken kaikkiaan meillä ne historialliset jutut sieltä puolen vuosisadan takaa on ehkä vähäisemmät kuin muualla eteläläisessä Suomessa, toteaa hydrobiologi Haapala.

Moni on ihaillut viime päivinä erikoisen kauniita maisemia. Etenkin Itä-Suomessa puut ovat saaneet hienon valkean kuorrutuksen, vaikkei lunta ole satanut päiviin. Meteorologi Toni Hellinen kertoo, ettei kuorrutukseen lunta välttämättä edes tarvita.

– Puissa ja muilla pinnoilla on nyt vahva kerros huurretta. Tämä huurre on syntynyt siitä, että iso vesialue Laatokka on edelleen osittain auki ja tuulensuunta on ollut otollinen. Sieltä on tullut kosteutta tänne seudulle ja kovassa pakkasessa kosteus on huurtunut puihin ja muihin pintoihin.

Vaikka Laatokka on kaukana, voi sieltä höyrystyvä sumupilvi kulkeutua jopa satoja kilometrejä. Tämän viikkoinen kostea pilvilautta yltää sopivien tuulten ansiosta Keski-Suomen ylle, ennen kuin kuivahtaa pois.

– Nyt on ollut huurteelle sen puolesta hyvä sää syntyä, että pakkanen on ollut sopivan napakkaa muttei liian kireää. Kun pakkanen on tarpeeksi kireää, silloin ilma on niin kuivaa ettei huurretta pysty muodostumaan. Huurre vaatii aina kosteutta.

Huurrepuut kannattaa kuvata nyt

Vaikka huurteiset kauniit maisemat ovat ihmisten mielenkiinnon herättäneet viime päivinä, ei meteorologi Toni Hellinen näe ilmiössä sinällään mitään epänormaalia.

– Laatokka tekee tämän tempun aina ennen jäätymistään. Nyt siitä on noin puolet jäätynyt ja pakkasten jatkuessa se jäätyy varmasti taas ihan umpeen.

Huurretta syntyy myös ilman Laatokkaa, kun säätyyppi muuttuu kireiden pakkasten jälkeen. Kun sää lauhtuu, Suomeen virtaa erilaista ilmamassaa ja samalla ilmaan tulee kosteutta.

– Jääkylmät rakennukset ja puut reagoivat sään muutokseen hitaammin. Kun kosteaa ilmaa virtaa Suomeen, niin kosteus kiteytyy jääkylmiin pintoihin komeasti ja syntyy huurretta.

Huurre on nimenomaan sydäntalven ilmiö, sillä maalis-huhtikuussa aurinko lämmittää jo niin, että huurre häviää pinnoilta.

Laatokasta noussut sumupilvi on nostanut suhteellisen ilmankosteuden Itä-Suomessa yli 80 prosenttiin.  Hellinen tietää kertoa, että ilmankosteus vaihtelee paljon, mutta normaalisti pakkaspäivinä suhteellinen kosteus on yli 50 prosenttia. Absoluuttinen kosteus on tätä lukemaa paljon pienempi.

- Huurre lähtee varmasti lähipäivinä pois, kun tuulta ja lumisadetta luvattu. Puut voivat ainakin aluksi pysyä kuitenkin valkoisena, kun lunta tulee. Mutta hentoinen huurrekerros katoaa lumen ja tuulen vaikutuksesta, Toni Hellinen kertoo. 

Pakkaseen liittyvä sanasto:

• Huurre syntyy, kun sumu- tai pilvipisarat tarttuvat puihin tai rakennuksiin ja jäätyvät saman tien
• Kuura syntyy olomuodon muutoksesta, jossa kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi aineeksi
• Absoluuttinen kosteus on esimerkiksi vesihöyryn massan suhde joko kuivan tai kostean ilman kokonaistilavuuteen
• Suhteellinen kosteus on todellisen vesihöyrynpaineen ja kyllästyshöyrynpaineen välinen suhde tietyssä lämpötilassa
• Lämmin ilma voi sisältää enemmän vesihöyryä kuin kylmä

Lähde: Ilmatieteen laitos

Alla olevaan kuvagalleriaan on kerätty lukijoiden lähettämiä huurrekuvia. Lähetä oma luontokuvasi osoitteeseen etelasavo@yle.fi

Suomessa vain Ahvenanmaalla tavattu kangaskäärme tekee saaliistaan selvää kuristamalla. Ihmiselle siitä ei kuitenkaan ole vaaraa.

Jopa 80-senttiseksi kasvava käärme nauttii ravinnokseen lähinnä linnunpoikia, pikkunisäkkäitä, sisiliskoja ja muita käärmeitä. Käärmeellä on myös toinen karmiva tapa.

– Se on kannibaali. Maailmassa on noin 3 000 käärmelajia ja niistä suunnilleen 20 on kannibaaleja, kertoo matelijoista kollegansa Jorma Latvalan kirjan kirjoittanut Lisse Tarnanen.

Kannibalismille on syynsä.

– Käärme säätelee kantaansa syömällä myös oman lajinsa poikasia. Se ei syö omiaan, mutta naapurin rouvan poikaset saattavat mennä.

Ahvenanmaa on kangaskäärmeen levinneisyysalueen pohjoisinta kolkkaa. Ruotsissa se on levinnyt Tukholman korkeudelle. Lisäksi käärmettä tavataan Etelä-Norjassa. Se elää myös Manner-Euroopassa ja Etelä-Englannissa. Käärme on joka puolella harvinainen.

– Ei ole aavistustakaan siitä, miten paljon niitä on. Niitä on niin vaikea havaita, koska ne piilottelevat. Läheskään kaikki ahvenanmaalaiset eivät ole ikinä nähneet kangaskäärmettä.

Tarnasen mukaan kangaskäärmeeseen kannattaa kuitenkin tutustua. Se ei ole myrkyllinen. Hidas käärme ei myöskään pelkää ihmistä. Se luottaa tummanharmaaseen tai ruskeaan ja täplikkääseen naamioväriinsä.

– Se on kaunis käärme. Jäntevä, solakka, hyvä kiipeämään ja peloton, käärmettä valokuvannut Tarnanen kuvailee.

Hietalisko jäi Karjalaan

Toinen Tarnasen suosikkimatelijoista on hietasisilisko. Niitä oli aikoinaan runsaasti Suomessa, mutta toisen maailmansodan jälkeen liskot katosivat lajistosta kertaheitolla.

– Kun rajat vedettiin uusiksi, ne jäivät Laatokan Karjalaan. Ihmiset lähtivät evakkoon, mutta liskot jäivät.

Liskojen paluumuuttoa on matelijaharrastajien piireissä odotettu pitkään ja turhaan.

Yllättäen ne kuitenkin palasivat.

– Vuosi sitten keväällä niitä löytyi Turun seudulta!

Sitä, kenen kyydissä lisko liftasi Varsinais-Suomeen, ei tiedetä, mutta arvailuja on.

– Kun niitä nyt on tutkittu, niitä on löydetty jo neljältä eri alueelta. Etäisyydet alueiden välillä voivat olla 40, jopa 60 kilometriä. Joka alueella on tavattu aikuisia koiraita, naaraita ja poikasia. Luultavasti ne ovat olleet siellä iät ja ajat. Se on tulkittu sisiliskoksi, koska koirasliskot ovat vähän vihertäviä ja naaraat ruskeita. Ei ole tiedetty, että ne ovat hietasisiliskoja.

Keväisin koirasliskon kuitenkin erottaa helposti tutummasta sisiliskosta. Se nimittäin muuttuu häkellyttävän neonvihreäksi.

– Sellaista ei voisi kuvitellakaan olevan Suomessa, mutta onpa vaan Turussa. Turku ja lähiseutu ovat hienoa matelija- ja sammakkoaluetta.

Luikertelijat herättävät turhaa kammoa

Luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva kiertävät Suomea kertomassa matelevista ja luikertavista luontokappaleista, jotta tieto niistä lisääntyisi. Tarnasen mukaan käärmeitä ahdistellaan ja listitään lähes paniikinomaisesti.

– Ihan vain sen takia, että ne ovat käärmeitä. Ihmiset pelkäävät niitä ja luulevat, että ne ovat kauhean paljon vaarallisempia kuin mitä ne ovat, Tarnanen sanoo.

Kaksikko vetää myös matelijailtoja tavoitteenaan poistaa turha pelko.

– Kaikkein kaunein kiitos tuli, kun olimme Helsingissä. Yksi nainen kysyi: "Miten näitä saa omalle pihalle?"

Lisse Tarnasen ja Jarmo Latvan kuvia voi ihastella Instagramissa. Kaksikko järjestää matelijaillan Turussa Uittamon seurakuntatalolla 22.1.2015 kello 17.30.

Yhtiö oli hakenut lupaa jo nelisen vuotta sitten, mutta sen lautakunta oli äänestyksen jälkeen hylännyt, koska alue rajoittui liito-oravan ja metson asuinalueisiin.

Yritys valitti hallinto-oikeuteen, joka palautti asian kaupungin käsittelyyn. Hakija rajasi louhinta-alueen liito-oravan ja metson ydinalueen ulkopuolelle.

Beetajuuri Oy aikoo louhia yli 4 hehtaarin alueelta puoli miljoonaa kuutiota kalliota kymmenen vuoden aikana.

Luonnonsuojelijat ovat osin pettyneitä Korkeimman hallinto-oikeuden Kalmu ratkaisuun Riihimäellä. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys aikoo silti jatkaa vaikuttamista edelleen Kalmun alueen suunnittelussa.

– Kyllä tässä ratkaisussa asuminen ja teollisuus voittivat ja luonnonsuojelu hävisi, muistuttaa Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Tarja Heikkonen.

Tarja Heikkonen toivookin, että Riihimäellä edettäisiin nyt harkiten ja luontoarvoja kunnioittaen Kalmun alueen käytännön suunnittelussa ja rakentamisessa.

Riihimäellä on kamppailtu seitsemän kahdeksan vuotta Kalmun alueen tulevaisuudesta. Vaikka valitustie on käyty nyt loppuun, tulostakin on syntynyt.

– Ilman muuta meidän kannatti valittaa. Me olemme jo saaneet muutoksia tähän kaavaluonnokseen. Siellä on supistettu jo hieman tontteja yhdistyksen toivomaan suuntaan, kertoo Tarja Heikkonen.

– Viheralueita ei tosin saatu säilymään niin laajoina kuin me toivoimme, harmittelee Heikkonen.

Riihimäen kaupunki on perustamassa Kalmuun moottoritien länsipuolelle uutta merkittävää pientaloaluetta. Tavoitteena on saada alueesta aikanaan kolmen neljän tuhannen asukkaan lähiö. Alueen tuntumassa sijaitsee suuri Valion Herajoen meijeri moottoritien kupeessa.

Luontoarvoina Kalmussa on vanhoja metsiä ja arvokkaita kallioalueita. Lisäksi Kalmussa elää liito-oravia, niin ikään metsissä pesii harvinaisiakin lintuja. Kalmun läheisyydessä on todettu olevan myös ilvesten levähdysalue. Osa Kalmusta säästyy vapaaehtoisen suojelun ansiosta.

Citykettujen yleistyminen on lisännyt lemmikkikoirien ja kettujen kohtaamisia. Lappeenrannassa kettujen on nähty oleskelevan ainakin Huhtiniemen ja Linnoituksen alueella. Koiranomistaja saattaakin tehdä kettuhavainnon tutun lenkkireitin varrella. Erikoistutkija Kaarina Kauhala Luonnonvarakeskuksesta arvioi, että lähtökohtaisesti kettu pakenee koiraa.

– Riippuu tietenkin yksilöistä. Koiria on monenlaisia ja tietenkin monenkokoisia. Ketuissakin on kesympiä ja säikympiä.

Tutkija Kaarina Kauhalan mukaan koiranomistajat voivat kuitenkin kulkea huoletta. Kettu ei normaalioloissa vahingoita koiraa. Kettu painaa keskimäärin vain noin viisi kiloa. Useimmat koirat ovat paljon painavampia.

– Jos kettu olisi todella rohkea ja koira hyvin pieni tai vasta pentu, voisi olla mahdollista, että koira saisi pureman. Tutkija Kaarina Kauhala kuitenkin muistuttaa, että kaupunkialueella koirat on pidettävä hihnassa, joten ketun ja koiran lähikontakti on harvinainen.

Kettu juoksee kovempaa kuin koira

Myös kettu selviää yleensä ehjin nahoin tapaamisestaan koiran kanssa. Kettu on luonteeltaan utelias ja saattaa seurata koiraa pitkäänkin mutta pääsee tarpeen vaatiessa karkuun. Kaupunkiseurakoira häviää kilpajuoksussa ketulle. Nopea ajokoira voisi ketun tavoittaakin mutta ne eivät pyri puremaan saalistaan vaan koulutetaan ajamaan se aseen eteen.

– Jos kettu ei pääse karkuun vaikka aidatulta pihalta, niin silloin koira voi ketun tappaakin, arvioi Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaarina Kauhala.

Koiraan voi tarttua ketusta syyhypunkki

On myös mahdollista, että kettu ja koira tekevät lähempää tuttavuutta mutta tutkija Kaarina Kauhalan mukaan se vaatisi ketulta jo poikkeuksellista rohkeutta. Lemmikin ja ketun lähempi tutustuminen kannattaa estää, koska koiraan saattaa tarttua ketusta kapi eli syyhypunkki. Kapi on lemmikille ikävä ja vaikeahoitoinen sairaus.

Syyhypunkki voi tarttua kotikoiraan myös ilman kohtaamista ketun kanssa vaikka metsäpolulta, jos kapinen eläin on kulkenut edellä ja tiputellut syyhypunkkeja maahan.

Viranomaiset pelastivat tyhjään vesikuoppaan pudonneen norsunpoikasen lähellä Myanmarin eli entisen Burman rajaa sijaitsevalla luonnonsuojelualueella Lounais-Kiinassa tiistaina.

Paikalliset kyläläiset löysivät kuoppaan pudonneen norsun. Se yritti kiivetä kuopasta omin voimin, mutta kaksi metriä syvän kuopan reunat olivat liian korkeat sille.

Paikallisen poliisiviranomaisen mukaan jäljistä päätellen poikanen oli pudonnut kuoppaan edellisenä päivänä. Edellisen päivän sateiden vuoksi kuopan reunat olivat liukkaat.

Poliisit kaivoivat maata kuopan reunalta niin että poikanen ylettyi kiipeämään ylös kuopasta.

Noin tunnin kestäneen pelastusoperaation jälkeen poikanen juoksi takaisin metsään.

Ivan Bobrovilla on jo parinkymmenen vuoden pilkkikokemus. Imatran keskustan Vuoksen ranta on miljoonakaupunki Pietarin kalamiehelle ihanteellinen paikka.

– Pietarista pitää matkustaa kauas kalaan ja siellä on paljon kalastajia. Pidän siitä, kun kalastajia on vähän, Bobrov kuvailee ihastustaan Suomessa pilkintään.

Bobrov on ostanut oman talonkin Imatralta. Matkaa kaupungin keskustan pilkkipaikalle kertyy vain noin 3 kilometriä.

– Tulen joskus tänne pyörälläkin, mies kertoo.

Tälläkin kertaa Bobrovilla kertyy kunnon kakku Vuoksen rannalla istuskelua ja nykyttämistä. Miehellä on viikon kalastusloma Imatralla.

– Käyn varmaan joka päivä täällä, Bobrov sanoo.

Kertaistunto on miehellä noin neljä tuntia. Tärkeintä ei ole kuitenkaan kalasaalis.

– Nautinnosta tässä on kysymys. Kalasaalis on toissijaista, Bobrov sanoo. 

Vuoksen ranta houkuttaa

Vuoksen ranta vetää venäläisiä pilkkimiehiä kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Ohi ajanut Sergei tulee käppäilemään jäälle ja kyselee pilkkimahdollisuuksia. Lopulta hän päättää lähettää perheen kylille ja tulla itse pilkille.

– Kyllä, he lähtevät nyt keskustaan ostoksille ja minä tulen tänne.

Intiaanitelttaa sään suojaksi Vuoksen rannalle levittelee myös Pjotr Tsudinov, pietarilainen eläkeläinen.

– Olen työni tehnyt ja nyt harrastan tällaista kulttuurilomailua, Tsudinov naureskelee.

Eniten kalaa joesta repii kuitenkin Svetogorskin mies. Imatran rajantakaisessa naapuripitäjässä on kuulema huonommat kalavededet.

– Svetogorskissa ei oikein saa kalaa. Pitää matkustaa kauemmaksi, mutta siellä on pienempää kalaa. Täällä on parempi tilanne. Kala oikein odottaa kalastajia, Nikolai Korovjakov sanoo.       

Etelä-Afrikassa salametsästäjät tappoivat viime vuonna ennätykselliset 1 215 sarvikuonoa, kertovat maan viranomaiset tänään torstaina. Vuonna 2013 salametsästäjät tappoivat 1 004 sarvikuonoa. Luku on siis kasvanut viidenneksellä vuodessa, kommentoi ympäristöministeri Edna Molewa.

Tänään Etelä-Afrikan viranomaiset kertoivat, että noin sata sarvikuonoa on siirretty Krugerin kansallispuistosta eri paikkoihin salametsästyksen takia. Tarkkoja tietoja ei ole kerrottu, mutta asiantuntijat pitävät yhtenä vaihtoehtona muun muassa Botswanaa.

Tänä vuonna Etelä-Afrikassa on tapettu jo noin 50 sarvikuonoa. Tänä vuonna tarkoitus on siirtää vielä 200 sarvikuonoa muualle Krugerista, jossa on noin 9 000 sarvikuonoa. 

– Laaja tappaminen osoittaa, että sarvikuonojen salametsästys on enenevästi osa järjestäytynyttä rikollisuutta, sanoo luonnonsuojelujärjestö WWF Suomen suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Hän painottaa, että laiton kauppa voidaan pysäyttää vain maailmanlaajuisin keinoin.

Sarvikuonojen sarvista maksetaan suuria summia esimerkiksi eri puolilla Aasiaa. Myynti on tiukasti kielletty, mutta sarvikuonon sarvista maksetaan jopa enemmän kuin samasta kilomäärästä kultaa.

Etelä-Afrikan viranomaisten tilastojen mukaan vuonna 2007 salametsästäjät tappoivat 13 sarvikuonoa. Vuonna 2010 luku oli jo 333. Viime vuonna Etelä-Afrikassa poliisi teki lähes 400 pidätystä liittyen sarvikuonojen metsästykseen.

Hämeenlinnalaisen Satu Suonperän ja hänen Onni-koiransa maanantai-ilta sai puoli yhdeksän aikaan mielenkiintoisen käänteen. Iltalenkillä parivaljakon ohitti kaksi isokokoista eläintä, jotka Satu tunnisti susiksi.

– Tulimme koiran kanssa metsästä tielle ja pääsimme parikymmentä metriä eteenpäin risteykseen, jossa nämä menivät meidän edestä ohi. Näin ne vain sivusta päin, Satu Suonperä kertaa tapahtumaa.

Välimatkaa Suonperällä ja ohi menneillä susilla oli noin 20 metriä. Sudet tulivat alamäkeen kovaa vauhtia.

– Kyllä niiden askellus oli hyvin määrätietoista. Eivät yhtään katselleet ympärilleen tai haistelleet mitään.

"Liitelivät pitkin tienpintaa"

Koiraihmisenä Suonperä tunnistaa koirarodut laidasta laitaan. Kooltaan nämä ohi menneet sudet olivat suurempia kuin isot koirarodut.

– Ne olivat vähän saksanpaimenkoiran mallisia, mutta paljon isompia, kookkaampia, korkeampia ja huomattavasti hoikempia. Väritykseltään ne olivat vaaleanharmaita. Jotkut ovat sanoneet, että sekoitin ne kettuihin, mutta kyllä nämä olivat kaukana ketun värityksestä, Satu Suonperä kertoo.

– Askelluksessa oli myös eroa koiran askellukseen. Kun koira menee eteenpäin, niin se menee aika jykevästi. Nämä puolestaan melkeinpä liitelivät pitkin tienpintaa. Tuli sellainen olo, että jos ne olisivat kääntyneet meihin päin, niin emme olisi päässeet paria metriä kauemmas.

Iltalenkki päättyi maanantaina tuohon kohtaamiseen.

– Käännyimme kannoillamme ja palasimme pikaisesti kotiin. Itse kävin paikalla seuraavana päivänä ottamassa kuvia jäljistä, mutta Onnia ei paikalle enää tapahtumapaikalle saanut. Se laittoi sellaiset jarrut päälle, ettei muu auttanut kuin kantaa se takaisin kotiin, Suonperä naurahtaa.

Hämeenlinnan Myllymäki on omakotitaloaluetta lähellä kaupungin keskustaa. Vaikka alueella on pieniä metsäalueita, niin susien liikkuminen alueella on hyvin harvinaista. Satu Suonperä arvioikin, että sudet olivat läpikulkumatkalla.

– Mielenkiintoinen kokemus, kun asutaan näin lähellä keskustaa.

Riistapäällikkö: Havaintoa varmistetaan vielä

Etelä-Hämeen riistapäällikkö Jyri Rauhala kertoo Yle Hämeelle saaneensa tiedon havainnosta keskiviikkona.

– Olen ollut yhteydessä alueen petoyhdyshenkilöihin ja havaintoa varmistetaan vielä. En ole nähnyt valokuvia, mutta jälkeen perustuva havainnointi, jos kyseessä on yksittäinen jälki, voi olla hiukan hankalaa. Nyt seurataan, aikovatko ne jäädä siihen vai ovatko kyseessä ohikulkijat.

Rauhala pitää susihavaintoa kuitenkin täysin mahdollisena ja arvioi, että maakunnassa liikkuu puolentusinaa sutta. Niitä havaitaan silti maakunnassa vain harvoin lähellä asutusta.

– Meillä tällaiset taajamahavainnot ovat aika harvinaista, koska susia ei ole paljon ollut. Nehän ovat laajalla alueella liikkuvia eläimiä, ja väistämättä joskus osuvat asutuksenkin lähelle. Erityistä syytä ne eivät siihen tarvitse, reitti vain tuo. Susien esiintyminen on maakunnassa ollut vakaampaa tuosta joulukuun puolivälin paikkeilta, Rauhala sanoo.

Luonnonvarakeskus arvioi Suomen nykyiseksi susikannaksi 220-245 sutta. Epäillyistä susihavainnoista kannattaa ottaa yhteyttä riistanhoitoyhdistykseen tai Suomen Riistakeskuksen Etelä-Hämeen aluetoimistoon havainnon varmistamiseksi.

– Susikannan arvioidaan olevan nousussa ja se saattaa täällä meilläkin näkyä. Ilmoituksia susihavainnoista on normaalisti tullut muutamia kymmeniä vuosittain ympäri koko toimialueen.

Hämeenlinnan Rengosta on tehty susihavaintoja asutuksen läheltä joulukuussa. Rauhalan mukaan on täysin mahdollista, että Hämeenlinnassa on havaittu samat eläimet.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Hämeen Sanomat.

Idea karhunmetsästyskurssista syntyi Sievin Joenkylän metsästysseurassa. Kimmokkeena olivat alueella tehdyt useat karhuhavainnot. Mieliä askarruttaa muun muassa toiminta loukkaantuneen karhun jäljittämisessä.

– Porukasta ei löytynyt tietotaitoa karhun kohtaamisesta SRVA-toiminnassa. Päätimme kurssittaa ihmiset karhun kohtaamiseen, ja muutenkin päivän aikana jaetaan tietoa karhun elintavoista ja liikkumisesta, kertoo Joenkylän metsästysyhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Myllyoja.

SRVA eli suurriistavirka-apu on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa.

Loukkaantuneen kohtaaminen on vaarallista touhua

Autoilijat törmäävät Suomessa vuosittain muutaman kerran karhuun. Loukkaantuneen kontion jäljitys on metsästäjälle vaarallista.

– Metsässä liikkuva karhu kiertää käytännössä sataprosenttisesti ihmisen, mutta jos siltä on jalka poikki, niin sitten se ei enää väistä. Kun karhu suuttuu, niin se kiihdyttää sekunnissa, puolessatoista 60 km/h, eikä sen alta ehdi pois, kuvailee Myllyoja.

Sievissä järjestettävälle kurssille odotetaan 100–250 osallistujaa maakunnan metsästysseuroista. Luennoitsijoina ovat muun muassa Markku Kejonen ja Alpo Turunen Pohjois-Karjalasta.

– Kurssilla nimenomaan painotetaan turvallisuusasioita ja luodaan oikea rutiini, miten sinne pitää mennä ja mitä pitää huomioida koiran käytöstä sekä aseista.

Sievin metsästäjillä on myös koiria, jotka suorittaneet taipumuskokeen karhun haukuntaan, niillä on myös käytännön kokemusta karhujahdista.

Kesällä tilhet popsivat pääasiassa hyönteisiä, mutta talvella lintu siirtyy kasvisruokavalioon. Ruuaksi kelpaavat niin lehtien silmut kuin marjatkin. Marjojen kypsyttyä evääksi kelpaavat niin metsämarjat kuin pihapiirienkin marjat. Talvella tilhiä tapaa erityisesti pihlajapuista, joiden pakkasen panemia marjaterttuja tilhet perkaavat isoina joukkoina kotipihoilla ja puistoissa.

Ensi viikonloppuna 24.–25.1. järjestetään kymmenes pihapongaus -tapahtuma, jossa tarkkaillaan pihapiirien talvilintuja. Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina.

Kaakkois-Suomessa kaadettiin viime vuonna 160 villisikaa. Kaakkois-Suomen villisikakannan arvioidaan olevan reilut 400 yksilöä.

Edes kahden kuukauden mittainen villisikojen ruokintakielto ei vähentänyt kaadettujen eläinten määrää. 

Maa- ja metsätalousministeriön ja Suomen riistakeskuksen mukaan villisikojen määrä pitäisi puolittaa. Tehometsästyksellä pyritään ehkäisemään vaarallisen afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomeen. Tautia tavataan Baltian maissa.

Suomen luonnossa elää 1 000 - 1 300 villisikaa. Niistä noin 400 elelee Kaakkois-Suomen riistapiirin alueella.

Metsähallitus kartoitti viime kesänä ensimmäistä kertaa Raahen edustan merialuetta videokuvaamalla ja sukeltamalla. Aineistoa on analysoitu talvella ja Raahen Konikarin eteläpuolella otetusta kuvasta löytyi sammaleläin, jota ei aiemmin tiedetä löytyneen Suomen merialueelta. Metsähallitus kuvaa löytöä "jännittäväksi".

Eläin on ikuistettu ainoastaan valokuvaan, eikä siitä ole näytettä, josta lajimäärityksen voisi varmistaa mikroskoopilla. Metsähallituksesta arvioidaan, että laji on sammaleläimistä joko Plumatella fungosa, P. repens tai Fredericella sultana. Laji esiintyy Suomessa ainoastaan makeissa vesissä, mutta nyt sitä on todennäköisesti siis löytynyt myös merestä.

Valokuvan otti meritiimin luontokartoittaja Niina Kurikka.

Pienet selkärangattomat sammaleläimet muodostavat yhteisön. Yhdellä eläimellä on suippo ruumis ja toisessa päässä viuhkat, joiden keskellä on suu. Sammaleläimet lisääntyvät sekä suvuttomasti jakautumalla että suvullisesti päästämällä veteen sukusoluja.

Tietoa tuulivoimaloita ja ruoppauksia varten

Raahen ja Kokkolan merialueet olivat viimeisiä kartoittamattomia alueita kymmenen vuoden hankkeessa.

– Raahe oli mielenkiintoinen alue. Olemme kartoittaneet aika paljon aiemmin Rahjaa Kalalajoen edustalla ja Hailuodon edustaa, Perämeren aluebiologi Essi Keskinen Metsähallitukselta kertoo.

Uusi sammaleläin löytyi osana kansallisia VELMU-kartoituksia.

Kartoitusten tarkoituksena on saada tietoa sekä lajistosta että luontotyypeistä Suomen rannikon vedenalaisilla alueilla. Tätä tietoa tarvitaan mahdollisen suojelun lisäksi myös esimerkiksi suunniteltaessa ruoppauksia ja tuulivoimarakentamista.

Elokuun alussa vuonna 2013 Kari Kinnunen ja Esko Anttinen olivat palaamassa veneellä sieniretkeltä. Päivä oli aurinkoinen ja järvi tyyni. Miehet kulkivat veneellä saaresta toiseen salaisten sienipaikkojen perässä ja vetelivät uistinta matkoilla. He tulivat rantaan ja suuntasivat laavulle valmistelemaan polttopuita nuotiota varten, kun Kinnunen havaitsi rannassa esineen.

– Sieniä löytyi hyvin ja sitten menimme laavulle makkaranpaistoon ja sieltä löytyi rantakaislikosta pullo, joka oli lähetetty Lappeenrannasta jo vuosia sitten, toteaa Kinnunen.

Yleensä miehet löytävät rannoilta vain tyhjiä pulloja ja roskia, jos ylipäätään mitään löytyy, mutta tässä pullossa oli  korkki tiukasti kiinni. Pullon sisälläkin vaikutti olevan jotain muuta kuin nestettä. Miehet avasivat löydön ja perehtyivät sen sisältöön. Pullo jäi aluksi veneeseen säilöön ja myöhemmin syksyllä he ottivat sen sisätiloihin talteen. Miehillä oli ajatuksena lähettää pullo uudelleen matkaan, mutta talven tullen se unohtui kirjahyllylle. Sieltä se löytyi uudelleen 1,5 vuoden jälkeen.

Pullon matka Lappeenrannasta Rantasalmelle

Pullopostin kirjeistä selviää, että pullo on lähetetty matkaan Lappeenrannasta. Ensimmäisen viestin lähettäjä on tiettävästi viidesluokkalainen tyttö, joka on etsinyt poikaystävää omaperäisellä tavalla. Hapertuneessa viestissä ei ole kuitenkaan mitään päivämäärätietoja, joten lähetysvuotta ei voi varmasti sanoa.

Myöhemmin pulloon on lisätty toinenkin kirje. Sen mukaan pullo on löytynyt kesäkuussa 2000 Kyläniemen pohjoispuolelta, Hietasaaren rannalta. Paikka on linnuntietä noin 20 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta. Hietasaaressa sijaitsee retkisatama ja virkistusalue.

Saimaan kulkurit -nimimerkillä kirjeen kirjoittanut seurue on ottanut pullon matkaansa ja se on veneen kyydissä lähtenyt venereissulle pohjoisemmas. Porukka on laskenut pullon uudelleen liikkeelle muutamaa päivää myöhemmin Haukiveden Louhisaaresta, joka ei ole kovin kaukana Rantasalmen taajaman keskustasta.

Samaiseen kirjeeseen on myöhemmin lisätty eri käsialalla merkintä, jonka mukaan pullo on löydetty toisen kerran Virkasaaren rannalta, joka sijaitsee aivan edellisen vesillelaskupaikan eteläpuolella. Merkintä on tehty kesäkuun alussa vuonna 2006. Tämäkin löytäjä on laittanut pullon uudelleen veteen kellumaan.

Ja tiettävästi kolmannen kerran pullon löysivät siis Kinnunen ja Anttinen, koska muita merkintöjä ei kirjeistä löydy. Jos alkuperäinen lähtöpaikka mitataan vaikkapa Lappeenrannan satamasta, niin matkaa Rantasalmelle kertyy useita kilometrejä.

– Kyllä sieltä linnuntietä tulee varmaan semmonen sata kilsaa. Vesistötietä semmonen sataviisikymmentä. Kummiskin joutuu Puumalan, Sulkavan ja Savonlinnan kautta tulemaan tänne, pohtii Anttinen pullon matkaa Lappeenrannasta Rantasalmelle.

Harvinainen löytö meinasi päätyä puruleluksi

Pullo ehti olla kuivilla jo puolentoistavuoden ajan nauttien kirjahyllyn korkeimmasta paikasta ylähyllyllä, kun se palasi jälleen Kinnusen ja Anttisen tietoisuuteen. Muovinen juoma-astia putosi hyllyltä alas ja Kinnusen Zico-koira ihastui välittömästi pulloon. Onneksi Kinnunen ehti väliin, sillä hän arvioi, että viidessä minuutissa pullosta ei olisi ollut enää mitään jäljellä Zicon hellässä käsittelyssä. Koira menetti potentiaalisen purulelun, mutta Kinnunen sai kokea uudelleen löytämisen iloa.

Koska järvi on nyt jäässä, eikä pulloa voi laskea välittömästi uudelleen matkaan, päätti Kinnunen lähettää pullon sisältöineen Yle Etelä-Savon toimitukseen. Kaksikolla on toiveena saada selville, josko alkuperäinen lähettäjä löytyisi jostain. Aikanaan he yrittivät soittaa lähettäjän kirjeessä olleeseen lankanumeroon, mutta sitä kautta miehet eivät tavoittaneet ketään.

Pullopostin lähettäjän mysteeri

Ensimmäisessä viestissä on puhelinnumeron lisäksi alaikäisen lähettäjän nimi. Jos tyttö on lähettänyt pullon 1990-luvulla ja hän on kirjeen tietojen mukaan ollut silloin viidennellä luokalla, niin nykyisin hän on jo aikuinen nainen.

Kinnunen ja Anttinen pitävät viestiä aitona ja uskovat, että se on taittanut oikeasti matkaa veneen kyydissä Rantasalmelle. Kaksikko ainakin uskoo, että lähetysajankohta voi hyvinkin olla edellisen vuosituhannen loppuvuosilta.

– Varmasti on ihan oikeesti, toi pullomalli on mun mielestä tosiaan yhdeksänkymmentäluvulta, Anttinen toteaa.

Viestistä ei voi kuitenkaan olla täysin varma, onko se nuoren tytön itsensä kirjoittama. Kyseessä voi olla myös jonkun samanikäisen tekemä pila, johon on vain laitettu toisen ihmisen tiedot. Yle Etelä-Savo selvittää, josko lähettäjä löytyisi kirjeen tietojen perusteella.

Olisiko onnistunut ilman venekyytiä?

Löytäjiltä on vielä pakko kysyä, että olisko pullo voinut tulla Lappeenrannasta Rantasalmelle asti ilman venekyytiä.

– Ilman venettä ei varmasti. Kyllä tuossa Savonlinnassa Kyrönsalmi on sen verran voimakas, että sen pitää tulla myrskyn mukana lentämällä, Anttinen naurahtaa.

– Ei oo tuosta Savonlinnan läpi tullut kuin veneen kyydissä, luulisin näin, komppaa Kinnunen.

Pohjois-Karjalassa voi Suomen Riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla kaataa kuusi sutta. Poikkeusluvat perustuvat vahvistettuun susikannan hoitosuunnitelmaan ja maa- ja metsätalousministeriön antamaan asetukseen.

Maakunnan poikkeusluvat on myönnetty kuudelle eri alueelle. Luvat kohdistuvat Tohmajärven, Tuupovaaran, Enon, Ilomantsin ja Nurmeksen alueella eläviin vahvoihin laumoihin. Lisäksi yksi poikkeuslupa tuli Juuka-Kontiolahti alueelle, jossa sudet ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon koiravahinkoja ja käyneet pihapiireissä.

Luvat ovat voimassa kolme viikkoa ja ne tulevat voimaan, kun kuukauden mittainen valitusaika on umpeutunut.  Poikkeusluvat ovat siten voimassa 23.2. - 15.3.2015.

Metsästykseen voi osallistua enintään 50 metsästäjää kerrallaan kullakin lupa-alueella. Lisäksi pyyntiin on nimettävä metsästyksenjohtaja ja apujohtajat, jotka vastaavat metsästystapahtuman turvallisuudesta ja pyyntiä koskevien säädösten noudattamisesta.

Edellisen kerran kannanhoidollisia poikkeuslupia myönnettiin vuonna 2007. Kannanhoidollinen metsästys on uuden sudenhoitosuunnitelman mukainen kaksivuotinen kokeilu.

Luonnonvarakeskus arvioi Pohjois-Karjalan susikannan kooksi tällä hetkellä 47-55 eläintä. Koko maassa susia arvioidaan olevan 220-245.

Aasianleijonakolmoset ehtivät telmiä melko tovin ilman kutsumanimiä. Ideana oli löytää viime keväänä eläintarhassa syntyneelle naaraspennuille G-kirjaimella alkavat nimet. Korkeasaari pyysikin yleisön apua nimeämisessä ja toivoi, että nimet viittaisivat leijonien ominaispiirteisiin tai niiden kotiseutuun Luoteis-Intiassa.

Ehdotuksia tulvi kaikkiaan reilut 7 500. Kissalaakson eläintenhoitajat poimivat pennuille nimiksi helpot ja ytimekkäät Gina, Gira ja Gita.

Gira on johdateltu intialaisen Girin kansallispuiston nimestä, missä erittäin uhanalaisia aasianleijonia elää. Gina merkitsee voimakasta naista ja Gita laulua.

Yleisö oli ehdottanut Gina-nimeä liki 200 kertaa. Myös Gira ja Gita sai kymmeniä puoltoääniä.

Pennut ovat kasvaneet vauhdilla ja pikkupallerot ovat lähes 40-kiloisia. Kolmikko ulkoilee päivittäin, tosin vielä vanhempiensa valvonnassa. Iso osa vuorokaudessa kuluu kuitenkin lämpimissä sisätiloissa.

Korkeasaaressa aasianleijonia on kasvatettu vuodesta 1992, jolloin Intian valtio lahjoitti yhdeksän leijonaa eurooppalaisille eläintarhoille lisääntymistä varten.

Eläintarhojen suojeluohjelmaan kuuluvia aasianleijonia on Euroopassa noin sata yksilöä, ja luonnossa niitä arvioidaan olevan vain 350.