– Täällähän se ensimmäinen tatti on, tuusniemeläinen Pirkko Hiltunen ilmoittaa noin viisi minuuttia metsään saapumisen jälkeen.

Hiltusella sienestystä on takana jo 16 vuotta, ja harjaantunut silmä löytää hyvät sienet äkkiä. Miehensä Pentin kanssa sienestävä Pirkko Hiltunen kertoo heidän keränneen tällä viikolla kolmena päivänä noin neljänkymmenen kilon tattisaaliin, satokauden alussa hieman enemmänkin.

– Nyt näyttää jo, että täällä päin alkaisi hiljentyä. Sieltä täältä sieniä löytyy vielä, mutta monet ovat menneet lämpimässä ilmassa jo pahaksi, Hiltunen tietää.

Pakastimet pullistelevat jo

Tällä viikolla tattia on tullut niiden ostopisteisiin lähes niin paljon kuin sitä pystytään ottamaan vastaan. Esimerkiksi Tuusniemen ja Rautavaaran pisteisiin herkkutattia on tuotu päivittäin jopa tuhat kiloa. Pakastintila on meinannut loppua jo kesken.

– Meidän pitää viedä sieniä joka päivä eteenpäin, kun tänne ei enää sovi, Kuopion Marjan ja Vihanneksen Tuusniemellä sijaitsevaa ostopistettä pyörittävä Eero Toivola huokaa.

Heti pakastimelle tultuaan sienet laitetaan kylmätunneliin, jossa lämpötila on -30 astetta. Nopean pakastamisen jälkeen ne siirretään normaalipakastimeen. Italiaan tatteja viedään sekä tuoreena että pakastettuna. Parhaat sienet viedään kokonaisina, huonolaatuisemmat palasiksi kuutioituna.

Vesisade tekisi tateille hyvää

Italian sienikauppaa Itä-Suomessa pyörittävän Dalla Vallen mukaan Suomen tämänvuotinen tattisato on ollut erittäin hyvä. Vuoden 2003 kaltaisesta ennätyssadosta ei voida vielä puhua, sen ratkaisevat lähipäivien säät.

– Jos nyt saataisiin hieman vettä, se tekisi sienille hyvää. Lämpötilakin saisi laskea sellaiseen 14–15 asteeseen, toimitusjohtaja Loreno Dalla Valle toivoo.

Kerääjille maksetaan sienistä päivän hinta, joka ykkösluokan tatista on tällä hetkellä 3,5 euroa kilolta. Hinta on laskenut sadon alkupäivistä useilla kymmenillä senteillä, mutta edelleen monien kerääjien päiväansiot nousevat useisiin satoihin euroihin.

– Parhaimmat kerääjät tuovat satakin kiloa kerralla. En usko että hinta tästä enää laskee. Mutta se riippuu tietysti aina italialaisista, miten paljon he haluavat ostaa. He määräävät hinnan, Eero Toivola muistuttaa.

Tatilla nopeasti sanko täyteen

Hiltusille raha ei ole tärkein motiivi metsään lähtemiseen, mutta se on mukava lisä raittiissa ilmassa vietetystä päivästä. Pariskunta kerää sienten lisäksi myyntiin muitakin metsän antimia, mutta ansaintamielessä tatti on ykkönen. 

– Sanotaanko, että se painaa vähän enemmän kuin vaikkapa puolukka, Pentti Hiltunen nauraa.

Hyvänä sienivuonna kannattaa takoa sekä sienituntemuksen, että pakastimen täyttämisen kanssa.

Eläkkeellä oleva professori, sieniasiantuntija Marja Härkönen sanoo, että muutaman asian kun muistaa, niin aloittelijakin pääsee helpolla.

– Kun sienen poimii maasta, se kannattaa heti siivota hyvin. Turha sitä on kotiin roskia kantaa.

– Itse olen tosi ronkeli: jos sieni on hiukankin huono, niin pois vaan!

Esimerkiksi tatit ovat hyviä poimittavia aloittelijoille. Niiden käsittely on helppoa, kun niitä ei tarvitse ryöpätä lainkaan.

– Tatit paloitellaan kuiviltansa pannulle ja odotetaan, että niiden oma liemi eli kudosneste irtoaa ja hiljalleen haihtuu. Sienet hiukan esikypsyvät siinä ja bakteerit kuolevat.

– Tatteja ei missään nimessä kannata keittää vedessä, niistä tulee limaisia löllöjä.

Esikypsennetyistä tateista voi valmistaa saman tien ruokaa tai ne voi viilentää ja pakastaa tiiviissä pussissa.

– Kuivaaminen on hyvä konsti, jos on kuivuri. Tateista leikataan tasapaksuja siivuja, jotta ne kuivuvat tasaisesti. Kun kuivatut sienet säilyttää ilmatiiviissä astiassa, ne kestävät vuosikausia hyvinä, Härkönen sanoo.

Marja Härkönen näyttää videolla, miten ykkösluokan herkkutatti poimitaan ja puhdistetaan myynti- ja syöntikuntoon.

Tamperelainen Merja Lento sai Ylöjärven metsiin suuntautuneelta parin tunnin lenkiltä kotiin vietäväksi kaksi koria sieniä.

– Täällä on näitä tatteja ja sitten on näitä karvarouskuja. Rouskuja oli nyt tosi paljon, aikaisemmilla reissuilla niitä ei olekaan ollut.

Sieniasiantuntija Marja Härkönen vahvistaa, että sienilajisto alkaa kallistua syksyisempään suuntaan.

– Nyt on aika jännä vaihe menossa. Nämä ovat oikeastaan varhaisia sieniä nämä tatit ja haperot. Haperot alkavat loppua, tatteja on, rouskut ovat juuri tulossa. Tuntuu, että kun kausi alkoi aika myöhään, se on jotenkin tiivistynyt: kyllä metsistä on löytynyt jo suppilovahveroitakin.

Tateilla on tänä vuonna menossa massaesiintyminen, mutta vuoden 2003 kaltaisesta ennätyssadosta ei vielä voida puhua.

Tattien satokausi on kiivas ja lyhyt, lopullisen tuloksen ratkaisee tietysti sää.

– Tällä hetkellä näyttää hyvältä, koska yöt ovat olleet kosteita. Mutta jos tulee oikein komea hellejakso, niin siihen se loppuu; sienet eivät kestä kuivuutta. Kaikilla kasveilla on pinnassaan kutikula, joka estää ettei ne heti kuihdu kuumassa, mutta sienet kuivuvat heti, Marja Härkönen sanoo.

Hyvinä vuosina todellisten sienestäjien kausi on pitkä. Merja Lento kuuluu niihin, jotka jatkavat lumen tuloon asti.

– Me ollaan kaverin kanssa naurettu,  että on jo ehkä tullu ensilumet ja me saatetaan vielä käydä sienessä. Se on niin mukava metsässä kulkea..

Eläinmaailma on pienentynyt internetin ansiosta. Matkoilla tai televisiodokumenteissa nähdään eksoottisia eläimiä, joita sitten hankitaan verkon kautta, vaikka niistä ei etukäteen tiedetä tarpeeksi. Esimerkiksi monet kalalajit voivat kasvaa sormenpään kokoisesta melkein käsivarren mittaiseksi möhkäleeksi. Tuolloin kirjahyllyyn hankittu kallis akvaario jää nopeasti liian pieneksi.

– Jos tällainen vahinko on sattunut, niin tietenkin haluamme auttaa asiakasta ja etsiä lemmikille uuden sijoituspaikan. Mitään vaihtoautokauppatoimintaa emme kuitenkaan aio järjestää, että hanki tällä viikolla marsu, tuo ensi viikolla takaisin ja ota hamsteri tilalle, Ville Ketonen mainitsee.

– Tärkeintä on löytää eläimelle oikeanlainen koti, missä se saa elää onnellisen elämän mahdollisimman hyvissä olosuhteissa.

Eksoottisten lajien rantautumisen myötä, myös erilaiset hyönteiset ja koppakuoriaiset valtaavat suomalaisia koteja. Helppohoitoisuuden vuoksi niitä hankitaan muun muassa kiireisiin perheisiin, joissa ei esimerkiksi ehditä ulkoiluttamaan koiraa.

– Hyönteisten ja koppakuoriaisten kehityksen seuraaminen on erittäin mielenkiintoista. Syntymän ja kuoleman välinen aika ei joillain lajeilla kestä kuin muutaman kuukauden, ja siinä ajassa ehtii nähdä lemmikin koko elinkaaren läheltä, Ville Ketonen kertoo.

Lemmikkieläinbisneksessä pyörii isot rahat

Lemmikkien ympärillä pyörii valtavan kokoinen bisnes. Eläinkauppoja löytyy miltei jokaiselta paikkakunnalta ja nettikauppa kasvaa vuosi vuodelta. Lemmikkeläimien inhimillistäminen on paisuttanut eläinkauppojen tuotevalikoimaa entisestään eli jokaiselle hännän tai siipien heiluttajalle löytyy jotain erikoista syötävää tai virikettä. Erikoistuminen onkin kauppiaaille tärkeä keino selviytyä markkinoilla.

– Siihen toiveeseen yritämme tarttua muun muassa siten, että olemme entistä aktiivisempia harrastajien kanssa, kertoo hämeenlinnalaisyrittäjä Ville Ketonen eläinkauppa Animal House:sta.

Ketosen mukaan Hämeenlinnassa on myös kaivattu palveluiden järjestämistä.

– Keskustelutilaisuuksia tai tapaamisia harrastajien kanssa, joissa voisi vaihtaa vinkkejä eläinten hoidosta ja esimerkiksi kasvattamisesta. Tällaista ei ole aiemmin täällä järjestetty.

Niin neitseellinen polku, että sitä ei ole.

Venäjällä, Vienan Karjalassa sijaitsevan Kalevalan kansallispuiston ensimmäisellä luontopolulla kävellään enemmän luonnossa kuin polulla, sillä reitin pystyy lukemaan vain puunrunkoihin painetuista merkeistä, jalat tallaavat pääosin koskematonta metsämaata.

Venäjällä on viime vuosina lähdetty satsaamaan luontomatkailuun. Vuonna 2011 lainsäädäntöä muutettiin niin, että esimerkiksi aiemmin tiukasti tieteelliseen tutkimukseen varatut luonnonsuojelualueet vapautettiin osittain luontomatkailutarkoituksiin. Myös kansallispuistot ovat saaneet rahoitusta kehittääkseen retkeilypalveluita. Hommaa on edistetty osin suomalaisopein.

– Kuhmon Vartiuksen rajanylitysaseman kautta on kulkenut viime vuosina kirjaimellisesti satoja venäläisiä luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden hoitajia, kertoo Kainuussa työskentelevä Metsähallituksen puistonjohtaja Kerttu Härkönen.

Venäläisiä on kierrätetty tutustumassa paitsi Kainuun luontopalveluihin myös ympäri Suomen, saaristopuistoista Lappiin. Itänaapurit ovat hakeneet tietoa siitä, kuinka luontopalveluita rakennetaan järkevästi, taloudellisesti ja ekologisesti.

– He ovat kiertäneet pitkin maailmaa, mutta olemme kuulleet usein lauseen, että paras esimerkkimaa heille on Suomi. Altain vuoristoa myöten, kuulemma, on meidän antaman mallin mukaisesti rakennettuja taukopaikkoja, nuotiopaikkoja, tupia, polkuopastuksia, Härkönen kuvailee Metsähallituksen antamaan konsultointiapua venäläiskollegoille.

Suomen ja Venäjän metsät lyövät paikka paikoin sisaruksellisesti kättä. Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Kuusamon alueilla sijaitseville neljälle luonnonpuistolle löytyy rajan takaa venäläiset puistoparit.

Yksi puistopareista on Kalevalapuistojen kokonaisuus. Suomen Kalevalapuisto sijaitsee Kainuussa, Suomussalmella. Puiston ydin, Hossan retkeilyalue vetää vuosittain noin 50 00 - 60 000 kävijää.

Linnuntietä muutamia kymmeniä kilometrejä itään on venäläisten Kalevalan kansallispuisto. Puisto on ollut olemassa jo seitsemän vuotta, mutta käytännössä sitä ei ole valjastettu millään tavoin retkeilytarkoituksiin. Venäläiset yrittävät nyt muuttaa tätä tilannetta.

– Suunniteilla on, että tänne tulisi tulevaisuudessa näköalatorni, portaat, kaiteita, niin että jopa pyörätuolilla pääsisi paikan päälle, maalailee Kalevalan kanssallispuiston johtaja Sergei Pozdyakov metsään reititetyn ensimmäisen luontopolun kehittämistä tulevina vuosina.

Vajaan puolentoista kilometrin luontopolku on kansallispuiston ensimmäinen.

– Seuraavien muutamien vuosien aikana saamme toivottavasti valmiiksi noin neljä uutta retkeilyreittiä. Reittien pituus on keskiarvoltaan noin 5 kilometriä. Myös vesireittejä on suunnitteilla noin 40 kilometrin verran, Sergei Pozdyakov kertoo.

Kansallispuistossa on määrä liikkua merkityillä reiteillä. Samoin telttaa ei pystytetä minne tahansa.

– Tällä hetkellä majoituspaikkoina on vanhoja metsämökkejä, jotka ovat siis olleet olemassa jo ennen puiston perustamista. Tänä vuonna aletaan rakentamaan teiden läheisyyteen majoitusalueita, jossa retkeilijä voisi telttailla. Samoille paikoille rakennetaan nuotiopaikkoja, vessoja, pöytiä.

Jotta retkeilyolosuhteiden kehittäminen olisi vielä hiukan työläämpää tulee eteen myös byrokratian retkeilijälle aiheuttamat haasteet.

– Meidän puistossamme retkeilijällä täytyy olla lupa liikkua rajavyöhykealueella. Tämä lupa on ilmainen, mutta sen hakuprosessiin menee 2 kuukautta. Teemme töitä sen eteen, että kun retkeilyreitistö valmistuu, luvan anomiseen menevää aikaa voisi typistää esimerkiksi viiteen päivään, Sergei Pozdyakov haaveilee.

Kulttuuri metsien veturiksi

Luonnon lisäksi tuodaan esille paikallista kulttuuria. Kansallispuiston ensimmäisen pikku luontopolun idea on johdattaa patikoija erilaisten kivien, kallioseinämien ja muiden luonnonpaikkojen luo, jotka ovat jollain tavoin liittyneet entisiin uskomuksiin ja tarinoihin.

– Täällä asuivat saamelaiset ennen karjalaisia ja näiden kulttuurien sekoituksista on syntynyt alueelle ainutlaatuinen kulttuurillinen tausta, jota nyt hyödynnetään kansallispuistossa, puistonjohtaja Pozdyakov myhäilee.
Kuulijan tulkittavaksi jää, kuinka paljon puistoväki on värittänyt metsäreittinsä varrella kerrottavia aikiaikaisia tarinoita ja uskomuksia.

– Me yritämme kehittää tarinoita, jotka olisivat ainutlaatuisia ja vetäisivät ihmisiä juuri tänne, napauttaa Pozdyakov epäilijöille vastauksen ja hymyilee kuin Mona Lisa.

Alueen vanhaa kulttuuria on vakavasti ottaenkin tarkoitus tuoda esille.

– Täällähän oli ennen asutusta. On suunnitteilla, että tänne uudelleen rakennetaan metsästäjienkylä, kalastajien kylä, tervanpolttokylä.

Ideoita on haettu Suomen puolelta.

– Suomi on siitä erinomainen maa, että kaikki on ajateltu ihmisen puolesta. Me haluamme ottaa sieltä kaiken positiivisen ja käyttää sitä täällä meidän puolella. Olemme ottaneet mallia muun muassa siitä, kuinka luontoon rakennetaan niin, että se uppoaa kauniisti luonnon keskelle, että se on luonnonmukaista. Se on loistavaa Suomen puolella, puistonjohtaja hehkuttaa.

Suomalainen mahdollisuus

Kalevalan kansallispuistossa käy tällä hetkellä käytännössä noin kourallinen ihmisiä. Erään arvion mukaan puisto kerää vuosittain noin tuhat kävijää.

– Täällä käy jo kävijöitä Suomesta, Moskovata, Pietarista. Emme ole pitäneet kiirettä, emme ole mainostaneet toimintaamme, koska olemme ihan alussa.

Kalevalan puistokokonaisuutta vastaava suomalais-venäläinen puistopari sijaitsee askeleen pohjoisempana. Oululanka-Paanajärvi -kaksikko on tehty kehitystyötä jo pidempään, ja kävijämäärät ovat ovat myös huomattaavasti kalevalan metsiä kovemmat.

– Esimerkiksi Paanajärvellä noin 30 prosenttia kävijöistä on ulkomaalaisia. Samaa voisi toivoa tännekin, että noin kolmasosa kävijöitä tulisi Suomesta tai muualta. Toki enemmänkin otetaan vastaan.

Pozdyakovin kainuulainen kollega, puistojohtaja Kerttu Härkönen on myös toiveikas tulevaisuuden suhteen.

– Me suomalaiset ja kainuulaiset voimme hyötyä tästä Venäjän metsien retkeilymahdollisuuksien kehittymisestä matkailun kautta. On tietysti monta asiaa, joiden on oltava kunnossa: kuinka matkanjärjestäjät kiinnostuvat, miten rajanylitys sujuu, ovatko tiet kunnossa ja reitit turvallisia, pelaako huolto, Härkönen luettelee.

– Olen itse sitä mieltä, että vetovoimasta se ei ole kiinni. Vanha vienankarjalainen kulttuuri ja isot suojelualueet ovat vetovoimaisia niin suomalaiselle kuin ulkomalaisille retkeilijöille. Käytännönongelmat ovat suuret, kuten tieongemat, mutta haluamme viedä yhteistyötä eteenpäin. Kainuulaisena ajatuksissani korostuu sekin, että meillä on raja auki ja mahdollisuus tehdä tätä yhteistyötä. Aina näin ei ole todellakaan ollut. Kaikista ongelmista huolimatta nykytilanne on mahdollisuus.

Monilla hämeenlinnalaisen hoitokodin asukkaalla on muistoja hevosista omasta nuoruudestaan.

– Minä luulen, että meillä oli hevonen vain huvimielessä. Ei isäni ollut mikään hevosmies, hän kävi muissa töissä. Mutta ennen vanhaan hevonen kuului asiaan sitä pidettiin, vaikkei sillä olisi ajettukaan, Päivärinteen asukas Päivi kertoo.

– Hevonen on sellainen eläin joka ymmärtää, sen kanssa täytyy elää. Se on vähän kuin ihminen, hevonen on melkein yhtä viisas kuin ihminen, pohtii Päivi.

Suomenhevosten vierailu Päivärinteen hoitokodissa liittyi syyskuiseen teemaviikkoon. Viikon tavoitteena oli tuoda esiin suomenhevosen merkitystä suomalaisten arjessa.

– Eläin ylipäätään puhuttaa ihmistä, oli kyse sitten aikuisesta tai lapsesta. Ne tuovat muistoja mieleen ja herättävät keskustelua, varmaan täältä ei löydy yhtäkään ihmistä joka ei olisi hevosen kanssa ollut tekemisissä, pohtii Katja Kannisto hattulalaiselta Välimäen tilalta. Hän osallistui mielellään suomenhevosteemaviikkoon tuomalla omat hevosensa vierailulle.

Kajaanissa noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta on tehty tänä kesänä havaintoja ilvesemosta jopa kolmen pennun kanssa. Kajaanin riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdysmies Ahti Kärkkäinen kertoo, että sama naaras on viihtynyt alueella jo useamman vuoden.

– Kyseinen naarasilves tekee vuosittain pentueen Heinisuo–Kuluntalahti–Jormua-alueelle, ja viime metsästyskauden päätteeksi se jäi alueelle yhden pennun kanssa.

Kärkkäinen kertoo, että viime talvena Kajaanin keskustassakin tehtiin ilveshavainto.

– Ilves on kaupungistunut, ja sen kanta on kehittynyt voimakkaasti. Kun eläin on päätynyt asuttamaan taajamametsiä, käy valitettavasti niinkin, että emon opettaessa pentujaan hankkimaan ruokaa, jää saaliiksi kotikissoja. Kajaanista ei ole tällaisia ilmoituksia tänä syksynä kuitenkaan tullut.

Ihmisen kimppuun ilves ei hyökkää.

– Hyvin huonolla todennäköisyydellä ilves hyökkää ihmisen päälle. Viime vuosina olen kuullut yhdestä tapauksesta Etelä-Suomessa, kun ilves hyökkäsi lenkkeilijän kimppuun puolustaessaan pentujaan, Ahti Kärkkäinen sanoo.

Ilmoita ilveksestä

Suurpetoyhdysmies Ahti Kärkkäinen kertoo, että pihapiiriin tulleesta ilveksestä ilmoittavat ovat yleensä ihmeissään.

– Ilves on komea eläin, ja sen läsnäoloa ihastellaan ja ihmetellään. Yhteyttä otetaan etenkin silloin, jos se aiheuttaa harmia. Onkin tärkeää ilmoittaa ilveshavainnoistaan alueensa suurpetoyhdysmiehelle, jotta Suomen riistakeskuksessa voidaan muodostaa todellinen kuva ilveskannasta.

Vaikka ilves ei ole harvinaisuus kotipihassakaan nähtynä, ei se Ahti Kärkkäisen kokemuksen mukaan aiheuta samanlaisia reaktioita kuin susi.

– Sillä on varmasti iso merkitys, että jos sotien jälkeen näki ilveksen jäljen, niin se oli harvinaista. Susi taas on poikkeuksellisesti aiheuttanut ihmisissä vuosisatojen aikana pelkoa, kun se aiheuttaa helposti ongelmia isompien hyötyeläinten, kuten lampaiden, nautaeläinten ja hevosten, osalta.

– Ihminen reagoi suteen aggressiivisesti, mutta ilves ei ainakaan näihin päiviin saakka ole aiheuttanut isoa harmia ihmiselle. Porotaloudelle tosin ilveskannan vahvistuminen on aiheuttanut merkittävää haittaa, Ahti Kärkkäinen sanoo.

Tuhkan levitystä metsiin on selvitelty koko itsenäisen Suomen ajan. Vasta 2000-luvulla metsäntutkimus antoi riittävät tiedot puutuhkan vaikutuksista ympäristöön ja turvepohjaisten metsien kasvulle.

Ojitetuilla soilla puut alkavat kasvaa, kun sinne levitetään fosforia, kaliumia ja hivenaineita sisältävää tuhkaa. Typpeä turvepohjaisissa metsissä on omasta takaa riittävästi.

–Puuston kasvu moninkertaistuu ja puiden ravinnepuutokset korjaantuvat, kertoo erikoistutkija Jyrki Hytönen Metlan Kannuksen toimipisteestä.

Tuhkasta noussut teollista toimintaa

Koko maassa tuhkalla lannoitetaan jo noin 15-tuhatta hehtaaria metsiä vuosittain. Viitasaarelainen FA Forest toimittaa pääosan lannoitetuhkasta. Sen puutuhka tulee kymmeniltä tuhkan toimittajilta.

Pohjanmaalla Metsäkeskuksesta irtautuva Otso Metsäpalvelut on ryhtynyt kauppaamaan metsänomistajille Kaskisten sellutehtaan jäljelle jäänyttä puutuhkaa.

Parin vuoden aikana noin 1200ha suometsää on lannoitettu Kaskisten tuhkalla. Tuhkaa riittää vielä reilun 5000ha lannoittamiseen. Lannoitettavia metsiä pohjalaismaakunnista  löytyy 300-tuhatta hehtaaria.

–Hyvin ovat metsänomistajat ottaneet vastaan. Pohjanmaalla on ollut vähän tuhkalannoitusta, vaikka soveltuvia metsiä on muuta maata enemmän, sanoo aluepäällikkö Jarmo Sinko Otso Metsäpalveluista.

Puutuhkan levitys maksaa metsänomistajalle maalevityksenä 230- 360e hehtaarilta. Helikopterilla tehtynä hintaa kertyy 400- 650e hehtaari riippuen levitettävän tuhkan määrästä.

Ympäristövaikutukset myönteisiä

Metlan tutkimuksissa tuhkan vaikutukset metsään on todennettu vuosikymmenien  aikana. Kasvun lisäksi tuhkalla on myönteinen vaikutus ympäristöön.

Raskasmetallien vapautuminen maapohjasta vähenee ja kasvilajisto monipuolistuu. Pelättyä fosforin liukenemista vesiin ei ole todettu.

Metsien turvepohjassa käynnistyy tuhkan vaikutuksesta uudistuminen ja  hiilidioksidipäästöt lisääntyvät hieman. Reippaasti kasvavat puut puolestaan sitovat hiiltä aiempaa enemmän ja hiilitase jää positiiviseksi.

Marjojen ja sienien poiminta tuhkalla lannoitetusta metsästä on turvallista.

Jämtlanninpystykorva joutui suden raatelemaksi hirvenhaukkukoulutuksen yhteydessä Nurmeksen Sotinpurolla. Tapahtuma sattui sunnuntaina aamupäivällä.

Koira vietiin eläinlääkäriin hoidettavaksi, mutta eläin menehtyi vammoihinsa.

– Kävin paikalla noin tunti tapahtuman jälkeen, ja vaikuttaa siltä että koiran kimpussa on ollut useampi susi, Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Markku Kejonen kertoo. 

Sudet ovat tappaneet kymmenkunta koiraa kuluvan syksyn aikana koko maassa. Riistapäällikkö Juha Kuittisen mukaan Pohjois-Karjalassa samaan aikaan suden suuhun on mennyt kaksi metsästyskoiraa.

– Karhunmetsästyksen aloituspäivänä Lieksan Nurmijärvellä sudet tappoivat jämtlanninpystykorvan ja nyt tämä sunnuntainen tapaus Sotinpurolta. Koiria kun pidetään vapaana, niin se mahdollisuus on aina olemassa, että siellä törmää susiin, Juha Kuittinen toteaa.

Maakunnan tulevan talven susikanta selviää vasta lumentulon aikoihin.

– Kanta on ollut 30-40 suden tienoilla. Havaintoja on siitä, että maakuntaan on syntynyt pentueita. Mutta vielä on ennenaikaista puhua luvuista, Kuittinen toteaa. 

KORJATTU 8.9.2014 klo 13:15 Kuittisen siteerausta koskien menetettyjä koiria

Yhteensä poronhoitoalueen kiintiömetsästyksessä on saatu saaliiksi 21 karhua eli puolet kiintiöstä.

Kontioista kahdeksan on kaadettu Lapissa.

Karhun metsästys poronhoitoalueella jatkuu ensi kuun loppuun saakka tai kunnes 42 karhua on kaadettu.

Suomen suurimman paliskunnan Kemin-Sompion poromiehet voivat vielä tulistella ja kuunnella luonnonääniä Soklin alueella Itä-Lapissa lähellä Venäjän rajaa. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen, sillä alueelle suunnitellaan Suomen suurimpana avolouhoksena toimivaa fosforikaivosta.

Suunniteltu Soklin kaivosalue sijaitsee kokonaisuudessaan Kemin-Sompion paliskunan alueella. Kaivoksen alle jäisi noin 60 neliökilometriä paliskunnan laidunalueita.

– Lisäksi paliskunnan laidunalueita menetettäisiin rautatien, voimalinjan sekä liikenne- ja vesistöjärjestelyiden vuoksi, kertoo Kemin-Sompion paliskunnan huolestunut poroisäntä Mika Kavakka. 

Kunta: Tärkeä hanke Savukoskelle, Itä-Lapille ja koko Suomelle

Soklin kaivosta on suunniteltu Savukoskelle jo vuosikymmeniä. Soklin malmiesiintymä sijaitsee noin 12 kilometrin etäisyydellä Venäjän rajasta. Malmion löysi Rautaruukki vuonna 1967. Tällä hetkellä kaivosoikeudet ovat Yara Suomi Oy:llä.

Savukoskella Soklin kaivoshankkeen etenemistä on jännitetty vähintään yhtä kauan. Savukosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reijo Kilpelä uskoo, että hanke nytkähtää jossakin vaiheessa eteenpäin.

– Itä-Lapissa ei ole muita yhtä suuria hankkeita vireillä. Ehkäpä meitä tässä vielä onnistaa.

Kilpelä uskoo Soklin kaivoshankkeen tuovan Savukosken ja Itä-Lapin alueelle vaurautta ja uusia työpaikkoja.

– Siinä tulee suoria työpaikkoja yli kolmesataa, plus päälle välilliset työpaikat eli rakentamisaikaiset työpaikat, joita olisi toista tuhatta. Sillä on todella suuri merkitys meille, Itä-Lapille ja koko Suomelle, Kilpelä sanoo.

Ruralia-instituutin vuonna 2010 julkaisema raportti Soklin kaivoksen vaikutuksista Savukosken kuntaan suhtautuu uusien työpaikkojen määrään maltillisemmin kuin Savukosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Raportin mukaan Savukosken henkilötyövuosien määrä kasvaisi investointivaiheessa runsaaseen 40 henkilötyövuoteen ja vakiintuisi tuotantovaiheen aikana noin 35 henkilötyövuoden tasolle.

Raportissa arvioidaan kuitenkin, että kaivoshanke lisäisi vaurautta alueella ja toisi kaikkiin Itä-Lapin kuntiin satoja uusia työpaikkoja.

Poroisäntä: Työpaikkojen määrää liioitellaan

Kemin-Sompion paliskunnan poroisäntä Mika Kavakka kritisoi Ruralia-intituutin Soklin raporttia. Kavakan mukaan raportti ei ota huomioon mahdollisen kaivoksen porotaloudelle aiheuttamia haittoja.

– Porotalous on työllistänyt  ja elättänyt ihmisiä Savukosken alueella nykyisessä muodossaan toistasataa vuotta. Ruralian-raportin mukaan kaivos toisi toistakymmentä suoraa työpaikkaa Savukoskelle. Raportti ei kuitenkaan ota huomioon, että poronhoidon olemassa olevia työpaikkoja menetetään saman verran, jos ei enemmänkin, huomauttaa Kavakka.

Poroisännän mukaan kaivostoiminnan ja poronhoidon rinnakkaiselo Savukoskella olisi lähes mahdotonta.

– Jos erämaa muuttuu teollisuusalueeksi, on muutos niin valtava, että se vaikeuttaa suuresti poronhoidon toimintaedellytyksiä.

Puolukka on kypsynyt ja sisäänostajat saapuneet katukuvaan. Poimijoiden mukaan marjaa on ainakin Etelä-Pohjanmaalla tänä syksynä niukasti. Ypäjältä marjoja ostamaan tullut Kärkäisen Puutarhan Isto Kärkäinen on jo huomannut heikon marjatilanteen.

– Aikaisempina vuosina pihassa on ollut pitkä jono. Nyt tuojia käy harvakseltaan, Kärkäinen toteaa.

Lauantaista lähtien marjaa ostanut Kärkäinen on tehnyt pohjalaisista myyjistä positiivisen huomion.

– Kun olen muualla Suomea marjaa ostanut, niin nuorempaa ja keski-ikäistä ei näe marjanpoimijoiden joukossa. Täällä Pohjanmaalla on aktiivista väkeä kaiken ikäisissä, Kärkäinen kertoo.

Marjapaikat poikkeavat edellisvuosista

Parissa päivässä marjaa on ostajalle kertynyt vasta parisensataa kiloa, kun parhaimpina vuosina ostettavaa olisi tässä ajassa kertynyt parikin lavallista. Myös kertamäärät ovat nyt selvästi pienempiä. Parhaimpina vuosina yksittäinen myyjä on tuonut kolmesta sadasta viiteen sataan kiloa marjaa.

– Nyt ostettavaksi tulee 50-60 kiloa kerralla ja pienempiäkin eriä, Kärkäinen kertoo.

Seinäjokelainen Heikki Huvila toi myytäväksi 15 kiloa puhdistamatonta puolukkaa. Aikaisempina vuosina päivän saalis on ollut monesti 50 kiloa. Miehet uskovat, että marjaa metsässä silti on, pitää vain tietää oikeat paikat.

– Marjaa on, mutta ei samoissa paikoissa kuin normaaleina vuosina. Metsäaukeat ovat tänä vuonna tyhjiä, mutta metsäisissä paikoissa ja mäen reunoilla kyllä löytyy, Kärkäinen toteaa.

Myös Huvila allekirjoittaa Kärkäisen sanoman. Myyntiin tulleet marjat löytyivät metsäisestä mäestä.

Pohjalaiset eivät ole sienestäjiä

Puhdistetusta puolukasta Kärkäinen maksaa tällä hetkellä puolitoista euroa kilolta. Puhdistettua ja puhdistamatonta marjaa tulee tänä päivänä yhtä paljon. Kun satomäärät kasvavat isoiksi, nousee puhdistamattoman marjan määrä. Marjat Kärkäinen myy suoraan itse pääkaupunkiseudun ja etelän toreilla.

Kärkäinen ostaa puolukoiden lisäksi mustikoita ja kanttarelleja. Sieniä ei kuitenkaan ostettavaksi kerry kovinkaan paljon.

– Sienikulttuuri ei ole täällä Pohjanmaalla niin vahva, Kärkäinen kertoo.

Rauhoitettujen lajien korvaussummat muuttuvat vielä tänä vuonna. Kesken olevien tarkistusten takia uusia hintoja ei vielä kerrota, mutta ainakin lepakoiden korvaussummat nousevat ja valkoposkihanhen, merimetson, merikotkan ja liito-oravan laskevat

– Liito-orava on esimerkki sellaisesta lajista, josta tiedetään paljon enemmän kuin silloin aikoinaan. Sen määrä on osoittautunut selvästi isommaksi kuin silloin oletettiin. Se näkyy myös ohjeellisessa arvossa, jossa kannan koko on yksi tekijöistä, kertoo ylitarkastaja Matti Osara ympäristöministeriöstä. 

Lajille määrättävä hinta riippuu muun muassa siitä, kuinka uhanalaiseksi se katsotaan. Esimerkiksi liito-oravien synnyttäviä naaraita on nykytiedon mukaan yli 140 000.

Liito-oravan uhanalaisuusluokitus ei kuitenkaan muutu. Se uhkaa edelleenkin hävitä luonnosta ja tarvitsee samanlaista suojelua kuin kymmenen vuotta sitten. Sama tilanne on merikotkan kohdalla

– Se ei enää ole äärimmäisen uhanalainen laji, mutta kumminkin erittäin uhanalaisten lajien juokossa, ylitarkastaja Osara jatkaa.

Luonto-Liitto: 500 euroa minimihinnaksi

Luonto-Liitto pitää jo vanhentuneen listan päivitystä hyvänä, mutta olisi valmis hilaamaan korvaushintoja selvästi ylöspäin.

– Monilla lajeilla hinnat ovat niin naurettavan pienet, että kyllä kannattaisi olla jonkinlainen minimitaso. Esimerkiksi 500 euroa vaikkapa joka ikiselle lajille, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius huomauttaa.

Ympäristöministeriö lupaa uudessa päivityksessä hintoihin ainakin rahan arvon muutoksen kuittaavan korotuksen.

Ministeriön mukaan korvaussummien päivittäminen on viivästynyt, koska eri lajien uhanalaistarkastelu tehdään vain kymmenen vuoden välein.

– Kymmenen vuotta on semmonen aika, jonka pitää kulua, jotta voidaan saada luotettavia arvioita siitä, mihin suuntaan ollaan menossa, ylitarkastaja Matti Osara selvittää taustoja.

Viivästymisestä huolimatta Osara lupaa, että uudet listat ovat julkaisuvalmiina vielä tämän vuoden puolella.

Itämeren pääaltaan etelä- ja keskiosan happitilanne on parantunut, huomasi tutkimusalus Aranda elokuussa. Havainnoista kertoo Suomen ympäristökeskus tiedotteessa. Sen sijaan Suomenlahden avomeren syvien pohjien happitilanne on heikentynyt alkukesästä.

Saksan Itämeritutkimuslaitos IOW kertoi elokuun alussa, että länsituulet olivat ajaneet Itämeren eteläosiin Pohjanmerestä paljon kohtalaisen suolaista ja hapekasta vettä ensimmäisen kerran vuoden 2003 jälkeen. Vaikutus ei kuitenkaan ole ulottunut Itämeren pääaltaan pohjoisosaan tai Suomenlahdelle. Aranda seuraa tilannetta syksyllä ja talvella.

Tutkimusalus Muikku puolestaan havaitsi Suomen merialueen itäosan levämäärien vähentyneen. Muikun havaintopaikoilla Suomenlahden ulko- ja sisäsaaristossa happitilanne oli pääasiassa hyvä, ja levien määrää kuvaavaa a-klorofylliä oli itäisellä Suomenlahdella elokuussa selvästi vähemmän kuin vuosi sitten.

Keskimäärin klorofyllipitoisuudet olivat Suomenlahden itäisimmissä havaintopaikoissa 2000-luvun alimmalla tasolla. Eniten levää oli kymmenen vuotta sitten, kun pohjien tila oli heikoin ja fosforikuormitus suurta.

Suomen ympäristökeskus arvioi, että kehitys ei välttämättä jatku suoraviivaisen hyvänä.

"Nimi ei miestä pahenna" -sanonta ei päde sieniin. Tästä paras esimerkki on kahden tähden maukas ruokasieni limanuljaska.

– Limanuljaskaa jää joka vuosi metsiin eniten ja sieni kärsii eniten nimestään. Jos joku on täysi nilkki, niin limanuljaskahan se aina on, keruutuotetarkastaja ja Etelä-Karjalan Sieniseuran puheenjohtaja Martti Hakala naurahtaa

Limanuljaska on harvahelttainen sieni, jonka lakin ympärillä on limakerros. Hakalan mukaan sen saa helposti pois, mutta putsaaminen kannattaa tehdä jo metsässä.

– Sieni käänetään lakki alaspäin kämmenelle ja halkaistaan jalasta kohti lakkia. Sen jälkeen puoliskot vedetään erilleen niin, että limakerros irtoaa sienestä, Hakala opastaa.

Puhdistaminen kannattaa tehdä ennen koriin laittamista, sillä limanuljaskan musta itiöpöly sotkee korissa muut sienet. Siinä on myös yksi syy sille, että sieni jää useimmiten keräämättä.

Mieto ruokasieni

Hakalan mukaan limanuljaska on puhdistamisen jälkeen mieto ja monikäyttöinen sieni. Liialla maustamisella sitä ei Hakalan mukaan kannata pilata.

– Liialla pippurilla sienen hieno makuu peittyy helposti. Esimerkiksi keitossa sieni toimii hyvin, Hakala kertoo.

Suppilovahveroa löytyy Hakalan mukaan tänä syksynä erittäin runsaasti. Hänen mukaansa sieni kasvaa parhaiten esimerkiksi polkujen läheisyydessä.

Hakalan mukaan toinen metsiemme aliarvostettu sieni on sikurirousku.

– Se on mantelilta tuoksuva ja erinomainen suoraan pannulle heitettävä sieni, joka kasvaa metsissämme juhannuksesta alkaen.

Savitaipaleelta on löytynyt Suomessa uusi sudenkorentolaji, idänjokikorento (Gomphus flavipes). Jouko Rantanen valokuvasi koirasyksilön viime lauantaina Savitaipaleen Tornion kylässä.

Lajia on aiemmin tavattu mm. Virossa, Latviassa ja Liettuassa, mutta tämä on ensimmäinen havainto Pohjoismaista. Suomessa on nyt tavattu neljä jokikorentolajia.

Idänjokikorento muistuttaa läheisesti Suomessa melko yleistä aitojokikorentoa, jota lentää alkukesästä. Ruumiin keltaiset kuvioinnit ja jalkojen väritys ovat lajeilla kuitenkin erilaiset.

Idänjokikorento lisääntyy isoissa, hitaasti virtaavissa joissa. Savitaipaleen yksilö lienee vaeltanut meille kaakosta.

Pietarsaaren turkistarha-alue on yksi Suomen suurimpia. Alueella on parhaimmillaan yli 100 000 kettua. Sieltä laskee lähellä olevaan Fäbodanlahteen puro. Jan-Erik Holmberg on mökkeillyt alueella vuodesta 1986 lähtien.

– Jossain täällä mättää! Täytyyhän viranomaistenkin myöntää, että vesi on paskasta ja liejua tulee. Täytyy kysyä, että toimiiko täällä valvonta ollenkaan? Holmberg hämmästelee.

Hän on ollut mukana jo vuonna 1997 selvittämässä tarha-alueen ympäristövaikutuksia. Vanhoissa rakennuksissa kettujen ulosteet ovat valuneet suoraan maahan. Niissä ei ole ollut vesieristystä.

– Uudet varjotalot rakennetaan nykyään tiiviillä alustoilla ja virtsat kerätään umpisäiliöön. Vanhoja varjotaloja saneerataan vähitellen ja niihin rakennetaan tiiviit alustat, Pietarsaaren ympäristötarkastaja Elinor Slotte sanoo.

Varjotalot ovat katoksia, joiden alla eläinten häkit ovat. Slotte kertoo, että ympäristöviranomaiset ovat keskittyneet pitkälti veden laatuun purossa. He ovat keskustelleet tarhaajien, terveysviranomaisten ja ely-keskuksen kanssa, mitä tarhaajat voivat asialle tehdä.

– Tässä on mennyt 16 vuotta! Nyt tehdään toimenpiteitä, kun puro ja lahti ovat tarpeeksi likaantuneet. Puron suussa pohjalla uppoaa polviin asti liejuun ja lahden pohjassa on 15–20 senttimetriä. Silti ruoppausta ei ole vieläkään tehty. Niissä oli ennen hiekkapohja, Holmberg harmittelee. 

Mökkeilijä: Toimiiko valvonta täällä ollenkaan?

Mökkiläisten tunnelmia on kiristänyt myös se, että lahdesta on löytynyt kahtena kesänä peräkkäin bakteereita. Kesällä 2013 vedessä oli salmonellaa, kampylobakteereita, e.kolia ja enterokokkibakteereita. Viime kesänä sieltä löytyi vielä e.kolia ja enterokokkibakteereita. Pietarsaaren kaupungin ympäristöviranomaisten näytteitä on otettu neljästä eri paikasta. Uimista ei ole suositeltu.

Alueen lokkikanta on kasvanut räjähdysmäisesti. Holmberg arvioi, että alueella on välillä yli tuhat pesivää lokkiparia. Ne ovat päässeet ruokailemaan tarha-alueelle.

Viranomaiset ovat sitä mieltä, että lahden vedestä löytyneet bakteerit johtuvat alueen suuresta lokkikannasta. Lahti on matala ja vesi vaihtuu hitaasti.

Sen verran ympäristöhaitat ovat hiertäneet ilmapiiriä, että alueen mökkiläisistä ja maanomistajista 607 allekirjoitti adressin, jolla vaaditaan viranomaisvalvonnan tehostamista ja lokkien määrän vähentämistä.  

Korkeita fosfori- ja typpipitoisuuksia vesistössä

Tarhojen valumavesistä löytyi 2012 ja 2013 liian korkeita fosfori- ja typpipitoisuuksia. Tarha-alueella on vanhoja rakennuksia, joissa ei ole vesitiivistä alustaa. Eläinten ulosteet valuvat suoraan maahan. Lisäksi Pohjanmaan ely-keskuksen viranomainen toteaa, ettei vedenpuhdistamon kapasiteetti ole ollut riittävä.

– Ongelma on ollut se, että on ollut erittäin sateisia syksyjä. Vettä on tullut liian nopeasti tänne ja lähtenyt liian nopeasti ulos tarha-alueelta. Kun on satanut vähemmän, niin se on riittänyt, rakennusmestari Martin Stenbacka Pohjanmaan ely-keskuksesta toteaa.

Tarhaajat tekivät turkistarha-alueelle ympäristöparannussuunnitelman viime vuonna.   

Se esiteltiin 2013 marraskuuta huvilan omistajille, maanomistajille sekä kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen edustajille.

– Eihän kaikki ole sataprosenttisesti kunnossa, mutta olemme oikeaan suuntaan menossa,  Svenska Österbottens Pälsdjursodlarföreningenin asiamies Steven Frostdahl myöntää.

Hän kertoo, että tarha-alueen varjotaloista 80–85 prosentille on asennettu lokkiverkot estämään lokkeja pääsemästä kettujen ruokien kimppuun. Lisäksi hän sanoo, että turkistarhaajat ovat puhdistaneet ojia ja kaivaneet uusia, että valumavedet saataisiin valumaan oikeaan suuntaan. Tarhojen vedenpuhdistusta on tehostettu myös rakentamalla isompi allas jätevesille.

Pietarsaaren kaupunki tarkkailee edelleen veden laatua ja ympäristövaikutuksia.

Aiheesta lisää illan A-studiossa TV1 klo 21

Seychelleillä on tehty poikkeuksellinen kotilohavainto: Rhachistia aldabrae oli nimittäin ehditty jo julistaa sukupuuttoon seitsemän vuotta sitten.

Violetti-pinkkiraitainen kotilolaji oli tuolloisen tiedon mukaan ensimmäisiä eläinkunnan edustajia, joka katosi maapallolta ilmastonmuutoksen vuoksi. Etana ilmestyi kuitenkin yllättäen takaisin Intian valtamerellä sijaitsevalle atollille 23. elokuuta.

Kotilon elinympäristönä on ollut Seychelleihin kuuluva Aldabran atolli. Sieltä löydettiin viime viikolla seitsemän Rhachistia aldabrae -kotiloa.

– Olin niin yllättynyt. Kukaan [tutkimusryhmästä] ei ollut koskaan nähnyt kotiloa aiemmin, sanoo ensihavainnon tehnyt Shane Brice.

– Selvästikin Aldabralla on edelleen paljon salaisuuksia, ja toivottavasti löydämme jatkossakin kiintoisia asioita, sanoo Seychellien saarten säätiön edustaja Catherina Onezia. Hän on ottanut kotilosta kuvan säätiön verkkosivuille.

Kotilon ahdinko oli liitetty huomattavasti vähentyneisiin sademääriin Aldabralla. Vuosikymmeniä sitten kotiloa esiintyi siellä tasaisesti, mutta populaatio kutistui rajusti vuosien 1970 ja 1990 välillä. Viimeinen nuori Rhachistia aldabraen edustaja oli tavattu 1976.

– Vain aika näyttää, voivatko ne selviytyä ilmastonmuutoksen uhista ja merenpinnan noususta, sanoo Seychellien luonnonsuojelusäätiön tutkimuskoordinaattori Justin Gerlach.

Vaikka syksy on jo hyvässä vauhdissa, eivät sienet ole vielä aiheuttaneet kovin runsasta kysymysten tulvaa Myrkytystietokeskukseen. Sieniin liittyviä myrkytyskyselyjä tulee vuositasolla vajaa 700, arvelee Myrkytystietokeskuksen erikoislääkäri Pirjo Tynjälä.

– Nyt on ollut tavallista hiljaisempaa eli vielä ei ole syksy päässyt vauhtiin. Ehkä viime aikojen kuivat säät vaikuttavat, tai sitten on niin paljon hyviä sieniä tarjolla, ettei tarvitse ottaa epäilyttäviä. Keskimäärin nyt ollaan saatu vähän vähemmän puheluita kuin aikaisemmin, Pirjo Tynjälä kertoo.

– Yhteyttä ottavat ihmiset, jotka epäilevät syöneensä epäilyttävää sientä. Aina sieni ei ole kuvailun perusteella tunnistettavissa. Huolenaiheet voivat vaihdella lapsen sienen syömisestä aterian jälkeiseen vatsakipuun. Myös oireiden vaikeusaste voi vaihdella, Tynjälä sanoo.

Sienen aiheuttamat oireet vaihtelevat lajikohtaisesti hyvinkin paljon.

– On olemassa sieniä, jotka ärsyttävät ruoansulatuskanavaa. Oireet, kuten kova vatsakipu, oksentelu tai ripuli voivat alkaa 30 minuutista kahteen tuntiin sienen syömisestä, ja yleensä ne helpottavat 3–4 tunnin kuluessa. Näitä ruoansulatuselinoireita aiheuttavia sieniä on paljon, Pirjo Tynjälä kertoo.

Opettele sekä turvalliset että vaaralliset

Pirjo Tynjälä neuvoo, että on tärkeätä oppia välttämään todella myrkyllisiä sieniä.

– Kevätkesällä korvasieni, ja valkokärpässieni sekä suippumyrkkyseitikki, Tynjälä luettelee.

– Ne ovat tappavan myrkyllisiä, mutta sanotaan, että vajaan kymmenen vuoden sisällä ei ole yksikään ihminen kuollut sienimyrkytykseen, sanoo Pirjo Tynjälä.

Hän muistaa artikkelin Suomen Lääkärilehdessä vuodelta 2008, jossa sienimyrkytyskuolemantapausten määrä on ollut vuosina 1969–2006 kahdeksan.

– Sienimetsällä otetaan varman päälle. Metsässä voi lukea vaikka sienikirjaa tai poimia vain kantarelleja. Ennen retkeä kannattaa myös katsoa sienikirjasta muutama vaarallinen sieni, niin tietää, mitä pitää välttää – eikä mene sitten niitä keräämään, Tynjälä muistuttaa.

Artikkelia on korjattu 9.9.2014 kello 11.20.

Oulujärven ympäristön kulttuuriperintöä tutkitaan Manamansalossa ja sen lähiympäristössä syyskuun toisella viikolla.

Etsintöjä tehdään niin maalla kuin vesilläkin.

– Kenttätyö jakautuu kahteen osaan: vedenalaisarkeologit käyvät läpi Oulujärven pohjaa. Toisekseen tarkoituksena on myös haravoida Manamansalon ja Oulujärven retkeilyalueeseen kuuluvien saarien rantoja ja keskiosia, kertoo kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija, arkeologi Tapani Tuovinen Metsähallitukselta.

Saarissa tiedetään olevan muun muassa tervanpolttoon ja metsästykseen liittyviä muinaismuistoja, kuten tervahautoja ja pyyntikuoppia.

– Sen sijaan Oulujärven vedenalaisia kulttuuriperintöjä ei tunneta oikeastaan lainkaan, ja siksi on vaikea ennustaa tuloksia. Parin päivän kuluttua olemme viisaampia siinä asiassa, Tuovinen tuumaa.

Merenpohja tutkittu, sisävedet vielä salaisuus

Suomessa tunnetaan hyvin merenalainen kulttuuriperintö. Rannikkoalueet on koluttu tarkkaan, ja siellä on tehty muun muassa tuhansia hylkylöytöjä.

– Mutta koko sisäviesien tilanne on aika paljon tuntemattomampi ja kartoittamatta. Kiinnostavaa on esimerkiksi se, että on järviä, joiden vedenpinta on noussut jääkauden jälkeisenä aikana. Se merkitsee sitä, että näistä järvistä olisi mahdollista löytää esihistoriallisia asuinpaikkoja, jotka ovat peittyneet veden alle, ja sen vuoksi säilyneet paremmin, Tapani Tuovinen kuvailee. 

Oulujärven tutkiminen on ensimmäisiä yrityksiä lähteä inventoimaan myös sisävesien kulttuuriaarteita. Aiemmin vedenalaista inventointia on tehty Hossassa, Suomussalmella. Vuosina 2010–2011 tehdyissä sukelluksissa löydettiin Hossan lampien ja järvien pohjista lukuisia kalastusrakenteita.

– Hossa on ensimmäisiä tapauksia tämän tyyppisistä tutkimuksista Suomessa, ja löydökset siellä olivat hyvin rohkaisevia, Tapani Tuovinen kuvailee.

Yhteistyöstä voimaa tulevaan

Oulujärven tutkimukset ovat myös Metsähallituksen ja Museoviraston yhteistyökokeilu. Tavoitteena on löytää tulevaisuudessa säästöjä yhteistyön voimalla.

– Nyt kokeillaan eräänlaista kolmikantayhteistyötä. Metsähallituksella on sukellusbiologeja sekä sukeltavia arkeologeja. Museovirastolla on omat sukellusarkeologinsa. Kokeilemme nyt kolmen sukeltavan ryhmän yhteistyötä ja sen kehittämistä. Pyrimme kehittämään työpareja, jotka voisivat yhtä aikaa tutkia vedenalaista pohjakasvistoa ja samalla tarkkailla, löytyykö biologisesti inventoiduilta alueilta jotain arkeologisesti kiinnostavaa, ynnää tavoitteita kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija, arkeologi Tapani Tuovinen Metsähallitukselta.

Oulujärvellä sukelletaan tiistaina ja keskiviikkona.

– Käytämme viistokaikututkaa. Katsotaan, mitä tavallisesta poikkeavia muotoja pohjasta löytyy. Jos jotain tavallisesta poikkeavaa havaitaan, paikalle sukelletaan.

Juuri Oulujärvelle suuntautuneiden tutkimusten taustalla on Oulujärven retkeilyalueelle tekeillä oleva uusi hoito- ja käyttösuunnitelma.