Pudasjärven valtuusto äänesti torstaina illalla siitä, mitä mieltä kaupunki on Kollaja-hankkeen etenemisestä. Äänestyksen pohjana oli kaupunginhallituksen esitys, jonka mukaan kaupunki suhtautuu kielteisesti Kollaja-hankkeen etenemiseen.

Äänestyksen ja kipakan keskustelun jälkeen valtuusto äänesti hankkeen tulevaisuudesta. Valtuuston mielestä Kollaja-hanketta pitää ajaa eteenpäin.

Kaupunginhallituksen esitystä vastaan äänesti 18 valtuutettua. Puolesta äänesti 17. Eli Kollajan tulevaisuus ratkaistiin yhden äänen enemmistöllä.

Näin ollen Kollaja-hanke etenee todennäköisesti seuraavaksi hallitusneuvotteluihin keväällä.

Hanketta puuhaavan PVO Vesivoiman toimitusjohtaja Pertti Pietinen seurasi äänestystä paikan päällä. Hän oli luonnollisesti tyytyväinen äänestystulokseen.

–Toki vielä menee useita vuosia ennen kuin hanke käytönnössä toteutuu. Ensi hallitusneuvotteluissa täytyy puida muun muassa koskiensuojelulakia, Pietinen sanoo.

Keskustan valtuutettu Marja Lantto vastustaa allasta ja oli pettynyt päätökseen.

–Nyt ei auta muuta kuin odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Aion toki vastustaa jatkossakin hanketta, Lantto toteaa.

Kollajan altaasta on puhuttu jo 50-luvulta lähtien. Koskiensuojelulaki tuli voimaan 1987. Se estää altaan rakentamisen. Asia nousi esille jälleen 2000-luvulla. Altaan rakentamista on perusteltu vesivoimalan tuomalla lisäenergialla ja tulvahaittojen vähentämisellä. Arvostelijat vetoavat mahdollisen patoaltaan vaikuttavan muun muassa läheisiin Natura-alueisiin.

Pariisin viranomaiset ovat pyytäneet autoliikenteeseen hätärajoituksia perjantaiksi, koska pääkaupunki ja suuri osa Pohjois-Ranskaa kärsivät savusumusta.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo pyysi valtiolta määräystä, joka estää joka toisen henkilö- ja kuorma-auton pääsyn Pariisiin. Kimppakyytiläiset saavat helpotusta sääntöön, ja kaikki julkinen liikenne on ilmaista perjantain ajan. 

Samanlaisiin poikkeustoimiin turvauduttiin viimeksi lähes päivälleen vuosi sitten, kun saastelukemat nousivat poikkeuksellisen korkeiksi. Torstai oli kolmas perättäinen päivä, jolloin mitattiin jälleen pienhiukkaspitoisuuksia, jotka ylittävät asetetut turvarajat.

Pienhiukkasia, jotka kykenevät tunkeutumaan keuhkoihin ja jopa verenkiertoon, syntyy liikenteestä ja raskaasta teollisuudesta. Hiukkaset lisäävät syöpäriskiä.

Ylen meteorologin Anne Borgströmin mukaan perjantaista auringonpimennystä tuskin päästään näkemään aivan eteläisessä Suomessa.

– Pilvisyys on aika runsasta etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, mutta Porin ja Lappeenrannan pohjoispuolella ilmiön havaitsemiseen on hyvätkin mahdollisuudet. Etelämpänäkin on mahdollisuus, että pilvipeite rakoilisi, mutta tämänhetkisten ennusteiden mukaan pilvisyys pysyy runsaana.

Borgströmin mukaan parhaimmat paikat seurata auringonpimennystä ovat tämänhetkisten sääennusteiden mukaan Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa, maan keskiosissa ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa.

Pilvipeite ei ole kuitenkaan este auringonpimennyksen näkemiselle – ainakaan silloin, jos omistaa oikeat välineet.

Auringonpimennystä nimittäin seurataan Kirkkonummella radioteleskoopin läpi. Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla sijaitsee Suomen ainoa tähtitieteellisessä tutkimuksessa käytetty radioteleskooppi.

Vaikka taivaalla olisi pilvistä, niin radioteleskoopin radioaaltojen avulla auringonpimennyksen kuvaaminen on mahdollista. Päivän aikana pimennyksestä otetut kuvat päivittyvät reaaliajassa verkkoon.

Auringonpimennys alkaa kello 11 ja päättyy iltapäivällä yhden aikaan. Seuraavan kerran osittainen auringonpimennys on nähtävissä Suomessa vuonna 2018.

NSIDC:n mukaan pohjoisnavan merijää myös alkoi sulaa tavanomaista aikaisemmin. Tiedot perustuvat satelliittimittauksiin, joita on tehty vuodesta 1979 alkaen.

Tänä talvena lämpötilat ovat olleet poikkeuksellisen korkeita pohjoisella napa-alueella, etenkin Tyynen valtameren suunnalla. Sen sijaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa on ollut poikkeuksellisen ankara talvi.

Hämeen ely-keskus on pettynyt siihen, että soidensuojeluohjelman täydennysosa jäi torsoksi.

– Ainahan se harmittaa, kun jokin valmisteltu asia jää toteutumatta, sanoo ylitarkastaja Esa Pynnönen.

Viime kesänä suotutkijat löysivät Kanta-Hämeestä suojeltavaksi kaikkiaan 43 uutta suoaluetta tai suoryhmää. Kartoituksen tavoitteena oli etsiä maakunnasta sellaisia soita, jotka eivät vielä kuulu soidensuojeluohjelmaan.

Ohjelman päivittäminen ei kuitenkaan edennyt alkuperäisen suotyöryhmän suunnitelmien mukaisesti.

– Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen toiveesta ely-keskukset kartoittavat maanomistajien halukkuutta vapaaehtoiseen soidensuojeluun, kertoo Hämeen ely-keskuksen ylitarkastaja Esa Pynnönen.

Kysely maanomistajille lähtee parin viikon sisällä

Ely-keskus onkin nyt valmistelemassa maanomistajille kyselyä vapaaehtoisesta suojelusta. Kysely lähtee parin viikon päästä ja vastauksia pyydetään huhtikuun loppuun mennessä.

Suotyöryhmän tarkoituksena on selvittää maanomistajien suojeluhalukkuus kesäkuun loppuun mennessä. Ylitarkastaja Esa Pynnönen ei usko soiden vapaaehtoiseen suojeluun.

– Kanta-Hämeessä on joitakin metsäfirmojen ja valtion omistamia soita, että näiltä osin vapaaehtoinen suojelu on varmaan helpompaa, mutta sitten on paljon soita, missä on hyvin pirstoitunut kiinteistörakenne ja useita maanomistajia. En usko, että soidensuojelun täydennysosan suojeleminen vapaaehtoisesti onnistuu kokonaan.

Vaalien jälkeen selviää suojeluohjelman kohtalo

Suotyöryhmän toimiaikaa on jatkettu syksyyn asti. Ylitarkastaja Esa Pynnönen sanoo, että ely-keskuksessa on odotettu jo puoli vuotta sitä, miten soidensuojeluohjelman täydennysosan käy.

– Ainakaan tällä hetkellä ei ole vielä päätetty täydennysohjelman jatkosta. Varmaan eduskuntavaalien jälkeen selviää se, miten koko ohjelmalle käy, vai edetäänkö ihan puhtaasti vapaaehtoisuuden pohjalta.

Valtion epäjohdonmukainen tukipolitiikka haittaa Satakunnassa sijaitsevan Pyhäjärven kunnossapitoa, arvostelee Pyhäjärvi-instituutti.

Kalastajat ovat jo useiden vuosien ajan poistaneet Pyhäjärvestä vähäarvoisia kaloja, kuten kiiskiä, särkiä ja kuoreita. Vuosittain on parhaimmillaan poistettu yli 300 000 kiloa kalaa, joka muuten jäisi järveen ja lisäisi rehevöitymistä. Pyhäjärven kunto onkin parantunut viime vuosina merkittävästi.

Instituutti joutuu nyt turvautumaan tilapäislainaan Euran kunnalta pystyäkseen maksamaan korvauksia järveä puhdistaville kalastajille.

Päätöstä odotetaan

Instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala sanoo, että valtiolta saatiin vuoden 2014 tuista suullinen lupaus jo alkuvuonna 2014.

Virallista kirjallista tukipäätöstä ei kuitenkaan ole saatu useista kyselyistä huolimatta, ja instituutti on kalastajille velkaa kymmeniätuhansia euroja viime vuoden kalansaaliista.

Ongelmaksi on noussut myös tämän vuoden alussa ilmi tullut EU-tukipolitiikkaan liittyvä säädös, jonka mukaan yksittäiselle kalastajalle ei saisi myöntää tukea kolmen vuoden aikana enempää kuin 30 000 euroa.

Monet kalastajat ovat pyytäneet suuremman rahasumman arvosta kolmen vuoden kuluessa.

Velkaa kalastajille

Yhteensä instituutti on joutunut maksamaan kalastajille omasta pussistaan hoitokalastuksista 75 000 euroa. Kalastuksessa on mukana parikymmentä Pyhäjärven ammattikalastajaa, jotka saavat pääosan elannostaan arvokkaampien kalojen kuten muikun ja ahventen sekä rapujen pyynnistä.

– Kalastajat ovat tehneet tärkeätä työtä. Heidän pitää saada korvaus työstään kuten alunperin on luvattu, instituutin johtaja Kirkkala sanoo.

Euran kunnanvaltuusto käsittelee ensi viikolla Pyhäjärvi-instituutin anomusta 30 000 euron tilapäislainasta.

Kalastus tärkeää järven kunnolle

Kirkkala on harmissaan, että Pyhäjärven hyviä tuloksia tuottanut puhdistuskalastus on joutunut uhatuksi valtion ja EU:n tukipolitiikan kiemuroiden takia.

Hän korostaa, että Pyhäjärvellä hoitokalastuksella on saatu erittäin hyviä tuloksia: järven ravinnekuorma on pienentynyt ja veden laatu parantunut.

Jos talvella ei saada riittävästi kalaa järvestä pois, veden laatu voi heikentyä jo seuraavana kesänä muun muassa leväkukintoina.

– Toivottavasti niinsanotun vähäarvoisen kalan kalastaminen tulisi kannattavammaksi myös kaupallisesti. Suuntaus on se, että kalaa pyritään käyttämään esimerkiksi kalapihveinä. Pitkän tähtäimen tavoite on, että hoitokalastukseen ei tarvittaisi tukirahaa, Kirkkala sanoo.

13:11 täsmennetty, että instituutti on maksanut kalastajille omasta pussistaan.

Pahvilaatikosta saa tehtyä itse kotikonstein turvallisen apuvälineen auringonpimennyksen tarkkailuun. Tarvitset mielellään noin metrin mittaisen pahvilaatikon, sakset, teippiä, folion palasen, neulan ja valkoisen paperiarkin.

1) Leikkaa pahvilaatikon toiseen päähän aukko.

2) Peitä aukko foliolla.

3) Tee folioon neulalla noin 1mm halkaisijaltaan oleva reikä.

4) Teippaa valkoinen paperiarkki laatikon vastakkaiseen päähän.

5) Leikkaa laatikon keskivaiheille aukko, josta pääsi mahtuu sisään. Aukon pitää olla mahdollisimman pieni.

6) Sulje laatikon avonainen sivu tukevasti.

Laatikko päässä voi tarkkailla auringonpimennystä kun foliolla ja neulanreiällä varustettu laatikon pää ja oma selkä osoittavat aurinkoon. Valo siilautuu neulanrei'ästä laatikkon vastakkaiselle seinälle.

Ohjeet löytyvät myös Ursan sivuilta.

Täydellinen auringonpimennys on – sen mukaan mitä kertomuksia kuulee – sadunomainen tilanne, jossa luonto tuntuu ikään kuin pysähtyvän. Päivä pimenee pikkuhiljaa epätodellisen väriseksi ja linnut lopettavat laulamisen.

– Täydelliset auringonpimennykset ovat yksi vaikuttavimmista luonnonilmiöistä mitä maailmassa on. Harmi vaan kun niitä on harvoin ja kaukaisissa paikoissa, joten niitten perässä täytyy matkustaa, tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäsen Emma Herranen sanoo.

Hän on käynyt kokemuksen perässä useita kertoja jopa Kiinaa ja Australiaa myöten. Lista on kohtuullisen pitkä.

– Vuonna 1999 käytiin Itävallassa katsomassa täydellinen auringonpimennys. Se oli kaikkein paras Euroopassa pitkiin aikoihin ja onnistuttiin näkemään se. Tämän jälkeen tehtiin ystäväporukalla matka Australiaan, siellä oli 2002 täydellinen pimennys ja sen jälkeen poikettiin Turkissa 2006 katsomassa täydellinen pimennys.

Riskimatkailua

Auringonpimennysmatkailu on todellista luonnon armoilla menemistä siinä mielessä, että koskaan et tiedä mikä sää parhaassa katselukohteessa on.

Siksi Emma Herranenkaan ei käy Färsaarilla jossa auringonpimennys näkyy täydellisenä. Färsaarten sää on tähän aikaan vuodesta sellainen, että hyvä kirkas katselukeli on hyvinkin epätodennäköinen.

Kokemusta vetisestä pimennyksestä on jo olemassa.

– Kiinan reissu oli edessä vuonna 2009. Siellä oli täydellinen pimennys ja oli todella tiukalla että päästiin näkemään siitä yhtään mitään. Siellä tuli vettä kuin aisaa ja olosuhteet oli hyvin saunamaiset.

– Ja vielä vuonna 2012 mentiin uudelleen Australiaan katsomaan täydellinen auringonpimennys. Siinä vuosien välissä on ollut useita osittaisia auringonpimennyksiä Suomessa, Emma Herranen kertoo.

”Lähialueella” seuraava kunnon pimennys Espanjassa

Tällä hetkellä Suomea tallaavat ihmiset eivät pysty näkemään elinaikanaan kotimaassa täydellistä auringonpimennystä, sillä sellainen on luvassa vasta 16. lokakuuta 2126 linjalla Vaasa–Kouvola.

Mutta miksi ei mentäisi Espanjaan?

– Seuraava helposti saavutettava täydellinen pimennys on vuonna 2026 Espanjassa. Eli siihen on 11 vuotta aikaa vielä tehdä matkasuunnitelmia

Tai USA:han.

– Jos on valmis lähtemään vähän kauemmas, niin Yhdysvalloissa on vuonna 2017 melko laajalla alueella tulossa täydellinen pimennys, tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäsen Emma Herranen sanoo.

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri vaatii kannanhoidollisen sudenmetsästyksen keskeyttämistä.

Piirin antaman kannanoton mukaan susijahti epäonnistui maakunnassa, koska kaikki ammutut sudet olivat aikuisia. Lisäksi neljän suden joukossa oli yksi alfanaaras.

Luonnonsuojelupiiri muistuttaa, että tavoitteena oli ampua nuoria yksilöitä. Erityisesti piti välttää alfayksilöiden tappamista. 

Kaksivuotisen kokeilun tavoitteena oli myös kohdistaa tappamiset erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin. Tämäkin tavoite jäi piirin mukaan toteutumatta.    

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri lausuu, että kannanhoidollinen metsästys nykyisistä lähtökohdista vaarantaa suden suojelun ja se luo merkittäviä uusia uhkia susivahinkojen lisääntymiselle.

Riistakeskuksen pitämän kannanhoidollisen sudenmetsästyksen seurantataulukon mukaan Pohjois-Karjalassa ammutut sudet olivat aikuisia. Luonnonvarakeskus ei ole vielä vahvistanut Nurmeksessa 8. maaliskuuta ammutun uroksen tietoja.    

Orivedellä kaupunki on ilmoittanut kouluille ja päiväkodeille, että auringonpimennys huomioidaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Paikan päällä voidaan kuitenkin vapaasti päättää, miten pimennykseen käytännössä varaudutaan.

– Esimerkiksi ruokatauko voidaan halutessa pitää pimennyksen aikana, sanoo vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen.

Päiväkodinjohtaja Mari Valkeejärvi Orivedeltä kertoo, että heillä auringonpimennys ei muuta päiväohjelmaa.

– Olemme sanoneet lapsille, että ei saa katsoa suoraan auringoon, Valkeejärvi sanoo.

Tampereella Sammon koulussa turvatoimet ratkaistaan tarpeen mukaan. Rehtori Jouko Lindfors kuulutti päivänavauksen yhteydessä, että aurinkoon ei saa katsoa suoraan. Kuulutus uusitaan vielä aamupäivän aikana. Puolenpäivän välitunnit muutetaan tarvittaessa sisävälitunniksi.

Virroilla Rantatien koululla on sovittu, että opettajat kertovat luokissa lapsille auringonpimennyksestä ja varotoimenpiteistä.

Auringonpimennyksen katsominen paljain silmin voi vahingoittaa silmiä. Suojaksi ei riitä aurinkolasit. Auringonpimennystä katsottaessa pitäisi käyttää esimerkiksi hitsaajan suojalaseja tai muita juuri tähän tarkoitukseen tehtyjä suojia.

Tänään perjantaina koetaan lähes täydellinen auringonpimennys. Paikkakunnasta riippuen se alkaa Suomessa noin kello 11 ja päättyy noin kello 13.30.

Auringonpimennystä voi seurata turvallisesti Yle Areenasta,

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia alueellisissa tv-uutisissa sekä nettisivuilla.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Paikkakunnasta riippuen auringonpimennys alkoi Suomessa noin kello 11 ja päättyi noin kello 13.30. Jyväskylässä pimennys oli täydellisimmillään noin kello 12.07.

Yle näytti pimennyksestä useita suoratoistolähetyksiä Yle Areenassa.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo verkkosivuillaan, että keskiviikkoiltana taivaalla viilettäneestä kirkkaasta tulipallosta on saapunut yli 600 havaintoa Taivaanvahti-havaintopalveluun.

Havaintojen suurta määrää selittää se, että liikkeellä oli revontulien näkemisen toivossa runsaasti taivaantarkkailijoita ja -kuvaajia.

Maahan satoi pieniä siruja

Ursan sivuilla todetaan, että tulipallotyöryhmän Esko Lyytisen mallinnuksen mukaan kappale paloi lähes kokonaan loppuun ilmakehässä.

- Kohteen tulonopeus maapallon ilmakehään oli liki 30 kilometriä sekunnissa, minkä vuoksi maanpinnalle asti ei säästynyt paljoa, ehkä muutama alle satagrammainen sirpale, arvioi Lyytinen.

Ursan mukaan kappaleen putoamisalue on Pyhäjärven ja Kiuruveden alueella. Suurin osa siruista on päätynyt mallinnuksessa Niinimäentien suunnalle ja osa Pyhäjärven jäille.

Poikkeuksellinen näky

Koko ilmiön kesto oli tulipallolle poikkeuksellisen pitkä, peräti 13 sekuntia.

Kappaleen lento tallennettiin useilla Ursan tulipallotyöryhmän kamera-asemilla. Tulipallo ikuistui myös ennätyksellisen moniin järjestelmäkamerakuviin, sillä revontulia katselemassa olleet tähtiharrastajat kuvasivat yötaivasta sankoin joukoin.

Kuopiolainen Lauri Hallikainen oli 10-vuotias, kun hän eräänä pakkasiltana kuuli metsästä omituisen äänen. Hän oli kävelemässä kotiin kilometrin päässä sijaitsevasta naapuritalosta. Syrjäisellä seudulla Kaavin Sivakkavaarassa pakkanen oli kiristynyt 20 asteeseen.

Erikoinen ääni tuli järveltä päin ja se oli Hallikaisen mukaan jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan kuullut. Kirkaisua muistuttava, korkea ääni jäi roikkumaan kirkkaaseen iltaan. Pian ääni kuului uudestaan entistä voimakkaampana.

– Kuuntelin sitä pitkään, ääni oli lumoava ja vaikuttava. Se oli aivan haltioitumisen hetki. Ääni oli aivan uskomaton ja oli kirkas tähtitaivas ilman mitään valosaastetta. Kuuntelin sitä pitkään ja havahduin vasta siihen, kun varpaita nipisteli ja sormet oli kohmeessa pakkasessa, Hallikainen muistelee nyt, yli 40 vuotta myöhemmin.

"Kauneinta musiikkia mitä voi olla olemassa"

10-vuotiaana koettu hetki on jäänyt lähtemättömästi Hallikaisen mieleen. Armeijassa sokeutunut mies ei pysty enää näkemään jäätä, mutta kuulee sen äänet ja taajuudet sitäkin herkemmin. Mies on alkanut tallentaa jään musiikkia levylle.

– Syksyn ensimmäisinä pakkasöinä kuuluu järvistä korkeita kirkaisuja muistuttavia ääniä. Jos äänimatto on yhtenäinen, luonnonjää soi kuin sinfoniaorkesteri. Sen sijaan ohuesta jäästä tuleva ääni on korkeampi ja herkempi eikä siinä ole samalla tavalla voimaa, Hallikainen kuvailee.

Parhaiten ääni kuitenkin kuuluu lumettomalla kevätjäällä, sillä lumi ei ole vaimentamassa sitä. Lämpötilojen muutokset aiheuttavat ääniä jäässä, ja muutoksia voi syntyä kaikkina vuorokauden aikoina.

– Viime keväänä sain kaikkein eniten ääniä talteen. Siinä oli kaikkea kuviteltavissa olevaa, joikua ja kirkaisuja, jymähdyksiä ja repeämiä. Siinä on valtava voima. Sitten jos tuuli tulee siihen mukaan, siinä on koko luonnon elementti ja kauneinta musiikkia mitä voi olla olemassa.

Äänittäminen vaatii kärsivällisyyttä ja onnea

Levylle luonnonäänien tallentaminen on Hallikaisen mukaan erityisen vaikeaa, koska jään äänet tulevat usein yllättäen ja epätasaiseen tahtiin. Hallikainen on kerännyt jään ääniä nyt jo 15 vuoden ajan, ja aikoo levyttää niitä nyt ensimmäistä kertaa. Jään musiikkia ei yleisesti ole julkaistu levyillä vielä juuri ollenkaan.

– Täytyy olla valtavasti onnea mukana, että sattuu oikeaan aikaan ja paikkaan ja sääolosuhteetkin ovat hyvät. Äänitän kaiken kuulemani kuitenkin sellaisenaan, pidän ehdottoman tärkeänä sitä, että äänite on aito, sitä ei muokata ja miksata jälkikäteen.

Lauri Hallikainen on äänittänyt muitakin luontoääniä jo parinkymmenen vuoden ajan. Ajatus kauniiden luonnonäänien tallentamisesta syntyi noin viisi vuotta armeijavuosien jälkeen. Hallikainen tapasi sokean papin, joka nauhoitti luontoääniä pienellä mankalla.

– Sen jälkeen kaivoin kirjaston ylösalaisin ja löysin vanhoja C-kasetteja, joista kuulin ensimmäisen luontoäänen, jouhisorsan. Silloin tajusin, että tuota haluan tehdä. Rakkaus luonnonääniin syttyi lapsuudessa, mutta armeijan jälkeen kiinnostuin nauhoittamisesta.

Luontoäänistä apua veteraaneille ja kehitysvammaisille

Kymmeniä luontoäänilevyjä julkaissut Hallikainen pitää harrastustaan nyt jo elämäntapana ja elämän suolana. Hän saa luonnonäänistä valtavasti voimavaroja, ja toivoo samaa kokemusta myös muille.

– Yksi hienoimpia palautteita on tullut erään kehitysvammaisen lapsen äidiltä. Kun lapseen ei ole saanut kunnolla kontaktia, äiti keksi soittaa hänelle linnunääniä. Lapsi ikään kuin heräsi, ilme ja olemus muuttui. Lapsi oikein säteili ja siten äiti sai häneen paremmin kontaktia, Hallikainen muistelee.

Hallikainen on myynyt nauhoitettuja luontoääniä muun muassa hoitolaitoksille. Luonnonäänien on havaittu vaikuttavan erityisesti muistisairaisiin vanhuksiin.

– Hoitokodista on kerrottu, että kun veteraanien kanssa on kuunneltu äänitteitä, niin heiltä on putkahtanut esiin aivan uskomattomia muistoja elämän varrelta. He kertovat kalareissuista, kun kuikat lauloivat ja muistoista suomalaisessa luonnossa. Luonnonäänet ovat erittäin hyvä apuväline myös rentoutumiseen ja terapiatyöhön.

Hämeenlinnalainen Reetta Laaksonen on Liekkityttöjen lippukunnan johtaja ja monet vaellukset ja leirit kolunnut partiolainen. Reetta on yksi niistä konkareista, jotka opettavat partio- ja eränkävijätaitoja eteenpäin nuoremmille partiolaisille.

Tähän aikaan keväästä on ajankohtaista valmistautua toukukuiseen vaellukseen. Ja ennen kaikkea sen eväspuoleen.

– Me kuivaamme kaikkea mahdollista kuten kasviksia, jauhelihaa, kanansuikaleita, sinihomejuustoa, valkosipulia, tomaattimurskaa, luettelee Reetta Laaksonen. Periaatteessa kaikkea voi kuivata jopa hernekeittoa tai tomaattisosetta.

Reetta Laaksonen kertoo, että hänen kuivatut herkkunsa ovat sinihomejuusto ja valkosipuli.

– Niillä saa myös valmisruokiin lisämakua, hän vinkkaa. Monet tykkää imeskellä kuivattua juustonpalaa suussa, koska siitä saa vaeltaessa pientä välipalaa.

Kuivattaminen on helppoa

Eri ruoka-aineiden kuivatus poikkeaa hieman tosistaan, mutta kaiken a ja o on se, että niistä kuivataan kaikki neste pois. Esimerkiksi jauhelihan kuivatus alkaa siitä, että se paistetaan ilman ylimääräistä rasvaa.

– Tarkoituksena on saada jauhelihasta pois kaikki ylimääräinen rasva ja neste, Laaksonen sanoo.

Tosin jauhelihankin voi vahingossa saada liian kuivaksi niin, että se ei enää ime vettä takaisin itseensä. Reetta Laaksonen muistuttaakin, että ruoka-aineiden kuivattamisessa pitää tietää oikeat kuivatusajat.

– Kuivattaminen on helppoa ja se onnistuu ihan kotiuunillakin. Pilkotut tuotteet uunipellille, uuni viiteenkymmeneen asteeseen ja uuniluukku raolleen. Kannattaa kokeilla!

Eräeväät säästää luontoa

Ruoka-aineiden kuivaamisella on monia etuja. Yksi on se, että kuivatut ruoka-aineet keventyvät huomattavasti, kun niistä lähtee neste pois. Esimerkiksi tomaattimurskasta tulee punertavaa jauhetta.

– Me emme kanna roskia luontoon, Reetta Laaksonen muistuttaa. Vaeltajan ei tarvitse kantaa mukanaan painavia pakkauksia eikä tölkkejä, sillä kuivatut elintarvikkeet pakataan pusseihin.

Kuivatuista aineksista saa maittavaa ruokaa aikaiseksi.

– Kuivatut tuotteet vaativat yleensä muutaman tunnin liotusajan eli lounaalla laitetaan päivällistä varten tuotteet liotusastiaan likoamaan, jotta ne sitten imee vettä itseensä muutaman tunnin ajan.

Hedelmät maistuvat nuoremmille vaeltajille

Liekkityttöjen ja Kaskenkaatajien yhteisellä Eräeväät ja eräätkin taidot -erätaitokurssilla on mukana johtajien lisäksi myös nuoria leiriläisiä, joista osa on jo vaeltanut, mutta on mukana muutama keltanokkakin.

Erätaitoja ovat verestämässä muiden mukana Reeta Vaahtera ja Ellen Helminen Liekkitytöistä ja Konsta Palmanto Kaskenkaatajista. Heille eräeväiden kuivaaminen on tuttua touhua.

– Parasta kuivattuna on omena, sanovat Reeta, Ellen ja Konsta kuin yhdestä suusta. Ja päärynä, lisää Reeta.

Eräeväiden lisäksi viikonlopun erätaitokurssilla verestetään myös muun muassa retkikeittimien käyttöä. Kurssin aamupuurokin valmistettiin pikkupakkasesta huolimatta ulkona monipolttoainekeittimillä - ja hyvinhän sekin sujui, vaikka pyörteinen tuuli heitteli kuivia lehtiä yltympäriinsä.

Pohjanpystykorva oli viime vuonna noin 30 suosituimman koirarodun joukossa Suomessa.

Myös Jari Murron elämään ilmestyi noin kaksi vuotta sitten pohjanpystykorva, narttu nimeltään Liemu.

– Minulla oli silloin ajatuksena, että pitäisi saada haukkuva lintukoira. Koiria on ollut aikaisemmin.

– Haeskelin itse asiassa suomenpystykorvaa, mutta sattuman kautta osuin sitten pohjanpystykorvaan. En ole valintaani katunut, Jari Murto kertoo.

Liemu täyttää huhtikuussa kaksi vuotta. Liemu tuli toiseksi viimeisimmässä sanomalehti Karjalaisen koirakilpailun haukkuvien lintukoirien sarjassa. Sarjan on voittanut jo kolme kertaa peräkkäin pohjanpystykorva Puppy.

Puoli vuotta metsässä

Kun Jari Murrolta kysyy, mikä on Liemun ja pohjanpystykorvien menestyksen salaisuus, mies pistää onnistumiset vaatimattomasti paljolti tuurin piikkiin.

– Tähän liittyy paljon myös hyvää tuuria. Siinä on aina luonto mukana, on koira ja isäntä ja sitten on ne riistalinnut. Tämä on aina arpapeliä, mutta koira sen työn tekee.

Totuus kylläkin on se, että perimältään hyvästä koirasta ei tule välttämättä hyvää metsästyskoiraa, jos isäntä tai emäntä ei tee sen kanssa kovasti töitä.

Kun Liemu tuli taloon, oli Jari Murto vuorottelevapaalla. Käytännössä hän eli Liemun kanssa puoli vuotta metsässä.

– Liemu oli viisi kuukautta ja kahdeksan päivää vanha tai paremminkin nuori, kun ensimmäinen koppelo ammuttiin. Oikein nättiin haukkuun. Lintu tipahti suoraan hampaisiin, Jari Murto muistelee.  

Pystykorvaiset Joensuussa

Suomen Pystykorvajärjestö viettää Talvipäiviään Joensuussa viikonloppuna. Vuosikokoukseen osallistuu lauantaina noin 300 jäsentä.

Sunnuntaina on ohjelmassa järjestön rotuja esittelevä koiranäyttely Karelia-ammattikorkeakoulun piha-alueella Sirkkalassa. Päänäyttelyyn on ilmoitettu yhteensä noin 200 karjalankarhukoiraa, suomenpystykorvaa ja pohjanpystykorvaa.

Jaro Murto kertoo, että tapaaminen on tärkeä. Kokouksessa päätetään muun muassa jalustusohjelmista ja rotujen terveyteen liittyvistä asioista.

– Nämä ovat kuitenkin suhteellisen pieniä rotuja. On kiinnitettävä huomiota esimerkiksi terveyskysymyksiin ja perinnöllisiin sairauksiin, jottei ruveta tehtailemaan koiria aivan sokkona ja tehdään vahinkoa ja hallaa, niin kuin on joillakin suosituilla roduilla vuosien varrella käynyt.

"Erittäin hyvä käyttökoira"

Jari Murto haluaa, että pohjanpystykorvat saavat elää sitä elämää, joka niillä luontaisesti on verissä.

– Pohjanpystykorva on erittäin hyvä käyttökoira. Erittäin mukava, seurallinen ja ystävällinen kaveri, mutta ennen kaikkea pohjanpystykorva on käyttökoira.

– Suosittelen ihmisille, jotka harkitsevat pohjanpystykorvan hankkimista, että koiran pitää saada metsää. Sohvakin on hyvä välillä, mutta koiran pitää saada metsää, Jari Murto toistaa painokkaasti.

Riisitunturin kansallispuiston perinteisen tyylin latu sai viime vuonna noin neljä kilometriä lisää pituutta ja se muutettiin ympyräreitiksi. Samalla reitin latupohjaa ja siltoja on kunnostettu. Uusittu latu on ollut hiihtäjien käytössä viime kuun lopusta lähtien. Ladulla on mittaa 14,3 kilometriä.

Uusitulle ladulle etsittiin nimeä Posion matkailun sivuilla internetissä sekä Matka-messuilla. Sonja Kinnunen Posion matkailuyhdistyksestä sanoo, että kaikkiaan noin 3000 ihmistä lähetti ehdotuksensa ja heiltä tuli yhteensä noin 1500 eri nimeä.

– Lopulta valitsimme nimeksi Riisin rykäsyn, jota oli ehdottanut 56 henkilöä, Kinnunen kertoo.

Voittajanimeä ehdottaneiden joukosta arvottiin yhdelle lomapaketti Posiolla. Sen voitti Pekka Kantola Vantaalta.

Uusi nimi julkistettiin erämaaladun virallisissa avajaisissa Korpihillassa Posiolla lauantaina. Nimikilpailun järjesti Riisitunturin latupooli, johon kuuluvat Posion kunta, Posion Kehitysyhtiö Oy, Metshähallitus, Poision matkailyhdistys ja Korpihilla Ky.

Tornion suurpilkkien järjestäjiin kuuluva Kimmo Auno kertoo viikonvaihteen kestävän pilkkitapahtuman käynnistyvän perjantain iltapilkeillä. Auno arvelee kolmen päivänä kävijöitä olevan yli 10 000.

– Arvontaan osallistuvia pilkkikortteja on painettu kaikkiaan 10 500 kappaletta ja perjantaina niitä oli enää alle sata jäljellä. Toki pelkästään pilkkimiseen oikeuttavia, halvempia kortteja on lisäksi myynnissä.

Pilkkialueelle on vapaa pääsy ja moni paikkakuntalainen suuntaa ulkoilunsa jäälle, vaikkei tapahtumaan muuten osallistuisikaan.

Jää kantaa

Jokavuotinen ihmetyksen aihe on, kuinka kevätjää kantaa valtavan määrän pilkkijöitä. Auno ei epäile jään kantavuutta lainkaan.

– Paksuutta on 70 senttiä ja yöpakkasia on ollut, niin kyllä se kantaa. Nytkin on tuolla jäällä useampi pakettiauto, sanoo Auno perjantaina pilkkien valmistelujen keskeltä.

Aunon mukaan perjantain pilkeissä joka sintti lasketaan, sillä voittaja valitaan saaliin yhteispainon mukaan. Lauantaina ja sunnuntaina pilkkijän kannattaa toivoa todella kireitä siimoja, sillä jokaiselta kisailijalta punnitaan vain se suurin kala.

Haukiputaalta suurpilkkeihin saapunut Tuula Arolaakso kertoo saaneensa saaliiksi lähinnä pieniä särkiä. Naiselle pilkkiminen on mukavaa ajankulua ja hän sanookin osallistuvansa kilpailuun pilke silmäkulmassa.

Kun kokkolalaisen Rajalan perheen viimeinen mäyräkoira kuoli, tuntui koti edelleen kaipaavan lemmikkiä. Koiran sijaan hankittiin kuitenkin kissa - mahdollisimman koiramainen kissa, ragdoll. Nyt niitä on kolme, emo, kymmenkuinen pentu Blondi ja Pörri-setä. Koiramaisuutta rodussa edustaa muun muassa seurallisuus.

- Ne tulee luo, ne ei vain käy syömässä ja häivy jonnekin. Ne tykkää olla siellä missä mekin, kertoo Jyrki Rajala.

Kotona ei ole tarvinnut vahtia ovia vieraiden tullessa kissojen karkaamisen varalta. Rajalan mukaan kissojen luotto ihmisiin on niin kova, että ne voisivat lähteä vaikka naapurin mukaan, mutta ovat kuitenkin niin leimautuneita omaan perheeseen, ettei näin ole käynyt.

Uusi tulokas Singaporen viemäreistä

Singapura on taustaltaan singaporelainen viemärikissa, joka on tottunut isoihin kissa- ja väkijoukkoihin. Sitä kutsutaan myös rakkauskissaksi sosiaalisen luonteensa vuoksi. Singapura hyväksyttiin vähän aikaa sitten virallisesti rotuna FIFe:een, kansainväliseen kissajärjestöön, johon Suomen Kissaliitto kuuluu. Kissoja on Suomessa jo vähintään parikymmentä. Kasvattajia on muutama. Yksi heistä on vaasalainen Annika Hissa.

- Singapura on luonteeltaan hirveän rakastava ja ihmisläheinen. Rakkauskissa on ihan oikea nimitys sille. Kissa on jopa niin läheisriippuvainen, että ei pysty olemaan yksin ollenkaan. Todellisen kissaharrastajan lemmikki, myöntelee Hissa.

Rotu on yksi maailman pienimmistä kissaroduista. Sitä kuvaillaan myös leikkisäksi ja älykkääksi.

Näyttelystä kissalle myönteinen kokemus

Jos kissaa suunnitellaan käytettävän näyttelyissä, kannattaa Hissan mukaan koulutus aloittaa jo pienestä.

- Pennusta lähtien kannattaa kissaa pitää välillä näyttelyasennossa, niin kissa oppii pysymään paikallaan ja olemaan käsissä.

Näyttely-ympäristöön totuttamista voi tehdä hiljalleen kissan kasvaessa.

- Meillä on tapana näyttelyissä hemmotella niitä, antaa jotain hyvää ruokaa ja kauheasti silitellä, että ne yhdistää, että tää on jotain kivaa, kertoo Annika Hissa.

Suomessa on vielä säilyneitä jatulintarhoja Euroopan maista eniten, noin satakunta. Niistä useat kymmenet sijaitsevat Pohjanlahden rannikolla ja myös Merenkurkussa. Vaikka lähes kaikki vielä säilyneet kivikehät löytyvätkin saarilta, pääsee ainakin yhden luokse autollakin. Se löytyy Mustasaaren Raippaluodon Klobbskatasta.

– Perinteisimmillään tälläinen kivikehä on yleensä 7-kehäinen. Tyypillistä niille on muodon lisäksi myös sisääntuloaukko, joita on kehässä yleensä vain yksi ja kun labyrinttia lähtee kävelemään, päätyy aina sen keskelle josta ei sitten ole ulospääsytietä, kertoo luontopedagogi ja maailmanperintöopas Vesa Heinonen.

Monia nimiä ja juuret Kauko-Idässä

Jatulintarhoja kutsutaan esimerkiksi ruotsinkielessä nimillä jerusalem, jungfrudans sekä jättelabyrint eli jättiläisen labyrintti. Itse jatuli-sanan juuret ovat Perämerellä ja se tarkoittaa alunperin jättiläistä. Varsinkin Pohjoismaissa  siihen yhdistetään usein myös tytöt ja neidontanssi.

– Vanhimmat säilyneet kivilabyrintit ovat jopa 5000 vuoden ikäisiä ja tulevat Intiasta, ja niitä on löydetty samanmallisina ja kokoisina kuvioina myös temppelinen ja kirkkojen lattioista. Joskus on käynyt niinkin,  että kivien puuttuessa jatulintarhan labyrinttimuodostelma on tehty turpeesta, ainakin Englannissa, tietää Vesa Heinonen.

Yhä mysteeri

Vaikka jatulintarhoista on tehty useita arkeologian väitöskirjoja pitkin maailmaa, mistään ei tiettävästi ole löytynyt selitystä sille, miksi niitä tehtiin ja mikä niiden alkuperäinen tarkoitus oli. Arveluita ja teorioita on kyllä riittänyt. Ainoa yhdistävä tekijä tuntuu olevan sijainti, sillä jatulintarhat sijaitsevat aina rannoilla ja kalastuspaikkojen läheisyydessä.

– Itse kallistuisin tähän kalaonnea tuottavaan teoriaan, vaikka Keski-Euroopassa näihin on liitetty myös hedelmällisyysriittejä, tietää Vesa Heinonen kertoa.

Viimeisimmät aidot kivilabyrintit oavt syntyneet 1800-luvulla. Siitäkään huolimatta vanhimmatkaan ihmiset eivät Heinosen mukaan suostu puhumaan niiden alkuperistä tai tarkoituksista, vaikka varmasti joku joltain on niistä jotain kuullutkin.

Venematkan päässä

Lähes kaikki alueemme Jatulintarhat vaativat vesille pääsyä, sillä niitä löytyy muunmuassa Mikkelinsaarilta, Storskäretiltä sekä Valassaarilta. Muutaman poikkeuksen muodostavat ns. ei vanhat-Replikat joita on rakennettu ainakin Vaasan Bragen ulkoilmamuseon sekä Korsnäsin kotiseutuyhdistyksen pihaan.