Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Espoo pestasi kolme liito-oravaa tutkimushommiin

0
0
Hannusmetsässä ja Matinkylässä liitävien oravien avulla kerätään tietoa liito-oravien liikkumisesta ja reviireistä rakennetussa ympäristössä. Päiväkotilapset nimesivät poikaoravat Jesseksi, Eerikiksi ja Roopeksi.

Espoon tutkimusliito-oravia onkin jo viisi!

0
0
Myöhään eilisiltana tutkijat pannoittivat kaksi matinkyläläistä liito-oravaa lisää. Uudetkin liito-oravat ovat poikia. Päiväkotilapset nimesivät päiväunilta herättyään uudet liito-oravat Villeksi ja Pörriksi.

Kuvagalleria: Haikara taivaalla ja tikka puussa

0
0
Keskisuomalaisten kuluneella viikolla ikuistamat sääkuvat kertovat, että maa on jo paikoin puhjennut kukkaan ja etelästä on lennetty kohti pohjoista.

Hammaslahdessa etsitään kuparia

0
0
Malminetsintäyhtiö FinnAust Mining tekee koekairauksia vanhan kuparikaivoksen tuntumassa Joensuun Pyhäselässä. Toiveissa on löytää louhittavaa vähintään kymmenen vuoden kaivostoiminnan tarpeiksi.

Suomalaismies juoksee Ugandan halki vuorigorillojen puolesta

0
0
Jyri Reinikka aikoo juosta Ugandan halki vuorigorillojen puolesta. Juoksumatkaa kertyy yhteensä 880 kilometriä, eli kilometri jokaista elossa olevaa vuorigorillaa kohden. Äärimmäisen uhanalaisia vuorigorilloja uhkaa Ugandassa, Kongossa ja Ruandassa salametsästys, poikasten myynti lemmikeiksi ja elinalueiden tuhoutuminen.

Näin pienellä saaliilla ei pilkkikisoissa retostella

0
0
Pitkään jatkuneet yöpakkaset ovat pitäneet pilkkimisolosuhteet loistavina. Pilkkiminen on kevättalvella suomalaisten kansanhuvia. Koululaisetkin virkistyvät viettämällä koulupäivän järven jäällä.

Inkoon tuulivoimalan ympäristölupa uuteen syyniin

0
0
Inkoon Barösundin viimeinen tuulivoimala saattaa joutua purku-uhan alle. Voimalan melu on ylittänyt jatkuvasti ympäristöluvan sallimat raja-arvot. Lähiasukkaat ovat vastustaneet Inkoon tuulivoimaloita niiden rakentamisesta lähtien.

Jorma-ohralla on hyvä jyvä

0
0
Suomalainen maatiaislajike, Jorma-ohra, sinnittelee edelleen suomalaisessa pellossa ja tekee tuloaan suomalaiseen ruoka- ja kahvipöytään. Pohjoiskarjalainen luomuviljelijä Kalervo Laitinen on vaalinut tätä harvinaista ohralajiketta jo yli 40 vuotta.

Liito-oravat eivät vaaranna käynnissä olevia rakennushankkeita Espoossa

0
0
Espoon maisema-arkkitehdin mukaan nyt löydetyt tutkimusliito-oravat tai niiden reviirit eivät vaaranna Länsimetroa tai muita suunniteltuja rakennusprojekteja.

Talviverkot vaihtuivat katiskapyyntiin Viinijärvellä

0
0
Talviverkoilta saadut kalansaaliit ovat tänä talvena olleet aikaisempaa kovemman työn takana. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Pyhäselän kuhasaaliit ovat jääneet kolmannekseen keskivertotalvesta. Samaan aikaan ahventa, haukea ja madetta on saatu hyvin.

Karhut heräilevät nyt talviunilta

0
0
Uroskarhut lähtevät yleensä liikkeelle huhtikuun aikana. Naaraat, joilla on pentuja, pysyttelevät pesässä pidempään.

Kalajoen vettä tummenetaan jään sulattamiseksi

0
0
Kalajoen vettä tummennetaan johtamalla jäälle tummaa humuspitoista vettä. Tumman veden avulla nopeutetaan jään sulamista.

Tarkka norppakartta julkaistu - tarkasta mökkivesiesi kalastusrajoitukset

0
0
Maailman luonnonsäätiö WWF on julkaissut verkkosivuillaan norppakartan, josta voi tarkastaa muun muassa maanantaina Saimaalla voimaan tulleen verkkokiellon rajat. Kielto tuli voimaan saimaannorpan keskeisillä elinalueilla.

Ilmastopaneelille tietoa Sodankylän lumesta

0
0
Sodankylästä kerättyä lunta on tutkittu ensimmäistä kertaa ja tulokset on lähetetty kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n käsiteltäväksi. Ilmatieteenlaitoksen tutkijan Outi Meinanderin mukaan mustan hiilen pitoisuuksia lumessa on aiemmin tutkittu muualta arktiselta alueelta, mutta ei Suomesta.

Ympäristöasiantuntija ja perussuomalainen napit vastakkain turvetuotannosta

0
0
Paleoekologian lehtori Heikki Simola pitää turvetuotantoa merkittävänä ympäristöuhkana. Kansanedustaja Osmo Kokko (ps.) sen sijaan jopa lisäisi turpeen käyttöä energiana.

Itämeren pyöriäiset harvinaisia

0
0
Yhteensä 300 havaintolaitetta on kartoittanut pyöriäisten kaikuluotausääniä eri puolilla Itämerta kahden vuoden ajan.

Perholaiset hakevat susilupaa

0
0
Perhon metsästysseurat ovat hakeneet sudenkaatolupaa kannanhoidollisin perustein. Lumien sulaminen rauhoittanee susikohua, mutta karhujen herääminen talviuniltaan jatkaa petokeskustelua.

Harvinainen kahlaaja havaittu Joutsassa

0
0
Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen mukaan Joutsassa havaittiin sunnuntaina harvinainen lampiviklo.

Susien tapporaha Venäjällä romahdutti Kaakkois-Suomen susikannan

0
0
Kaakkois-Suomen susilaumat elävät lähellä Suomen ja Venäjän rajaa. Tällä hetkellä Etelä-Karjalassa arvioidaan liikkuvan kuudesta kahdeksaan sutta.

Talven kalansaaliit säälittäviä - "pilkkikilpailuja voitetaan sinteillä"

0
0
Ammattikalastajienkin saaliit työn takana. Kuhasaaliit ovat harvinaisia. Pientä muikkua saadaan, mutta isot ahvenet puuttuvat.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live