Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Itämeri maailman radioaktiivisin merialue

$
0
0
Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden takia merialueen radioaktiivisuuspitoisuudet ovat kohoneet huomattavan korkeiksi. Niiden uskotaan kuitenkin laimenevan nopeasti Tyyneen valtamereen. Sen sijaan Itämeressä radioaktiivisuus pysyy vielä pitkään korkeana 25 vuotta sitten sattuneen Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi.

Vesipula uhkaa tulevaisuudessa maailman kaupunkeja

$
0
0
Yli miljardi kaupungeissa asuvaa ihmistä kärsii vedenpuutteesta vuonna 2050, väitetään yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa. Ongelma johtuu ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen yhteisvaikutuksesta.

Eläintenkatselusta on tullut kannattavaa bisnestä

$
0
0
Eläintenkatselu- ja valokuvausyritysten toiminta on muuttunut yhä enemmän ympärivuotiseksi ja päätoimiseksi. Välittömän matkailutulon kasvu on keskimäärin ollut noin 48 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2010.

Ilman ajokorttia ympäristötalkoisiin

$
0
0
Ykkösaamun kolumnisti Kari Poppis Suomela on harjoitellut kuukauden verran elämää ilman ajokorttia.

Suomi kirii tuulivoiman rakentamisessa

$
0
0
Suomen tavoitteena on kasvattaa tuulivoiman tuotantoa yli kymmenkertaiseksi nykyisestä vuoteen 2020 mennessä. EU:n uusiutuvan energian paketti edellyttää Suomelta 2 500 megawatin tuulivoimakapasiteettia. VTT:n mukaan hankkeita on suunnitteilla tätäkin enemmän.

Otsonikerros ohentunut kolmanneksen Suomen yllä

$
0
0
Suomen yllä oleva otsonikerros on ohentunut kolmanneksen, kertoo Ilmatieteen laitos. Ohentuma pysyy alueella ainakin ensi viikonlopun yli. Otsonikerroksen heikkeneminen voimistaa uv-säteilyä ja Ilmatieteen laitos kehottaakin suojautumaan auringolta.

Tutkijat: Hiilidioksidia vapautuu meren railoista

$
0
0
Meren jää ei estä hiilidioksidin vaihtoa, toisin kuin tähän asti on ajateltu, paljastuu tutkimusalus Arandan tuoreen matkan tuloksista. Jääpeitteen merkityksestä hiilidioksidin vaihtoon on vasta vähän tutkimustietoa.

Itämeren jäätalvi on ankara

$
0
0
Tämän talven jäätalvi Itämerellä luokitellaan ankaraksi. Määritelmän perusteena on Itämeren maiden sopima uusi luokitus. Jäätalvella tarkoitetaan aikaa, jolloin Itämerellä esiintyy jäätä.

Vapaaehtoiset toimet jatkuvat norpansuojelussa

$
0
0
Ympäristöministeriö on julkaissut strategiansa saimaannorpan suojelemiseksi. Strategia nojaa edelleen vapaaehtoisiin toimiin.

Avainbiotoopit monipuolistavat metsäluontoa

$
0
0
Avainbiotoopit eli erityisen tärkeät elinympäristöt ovat tärkeitä talousmetsien monimuotoisuuden säilymiselle. Tähän tulokseen tuli Jonna Timonen ekologian ja evoluutiobiologian väitöstutkimuksessaan. Timosen mukaan Suomessa avainbiotoopit ovat usein kuitenkin liian pieniä pystyäkseen säilyttämään monimuotoisuutta.

Mukuloita kohdeltava hellyydellä

$
0
0
Perunamukulat vaativat hellää kohtelua. Kotitarveviljelijä voi kuitenkin upottaa hiukan kolhuja kärsineen yksilön pottumaahan. Kaupasta kotiin kuljetettavien perunoiden kanssa on myös syytä olla huolellinen.

Porissa varaudutaan kevättulviin

$
0
0
Porin kaupunki varautuu kevättulviin ja jokipengerten sortumiseen. Kylmä kevät ja sulamisen viivästyminen ovat nostaneet valmiustasoa. Porin tulvansuojeluhankkeen projektipäällikkö Pekka Vuolan mukaan tilanne ei kuitenkaan ole huolestuttava.

Susi on elinvoimainen, mutta uhanalainen

$
0
0
Suomen susikanta voi levitä uusille alueille nopeasti ja helposti. Kajaanilaissyntyisen Salla Kaartisen väitöskirjan mukaan susi tulee toimeen monenlaisessa ympäristössä, ja se on levinnyt kaikille pohjoisen pallonpuoliskon kasvillisuustyypeille. Susi on silti yhä uhanalainen, sanoo Kaartinen.

ELY-keskukset: Suomessa 21 merkittävää tulvariskialuetta

$
0
0
Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) ovat saaneet valmiiksi arvionsa pitkän aikavälin tulvariskeistä. Merkittävän riskin alueita on 21, pahin niistä Porissa.

Törkeä metsästysrikos rikoslakiin

$
0
0
Vakavista metsästysrikoksista voidaan määrätä aiempaa ankarampia rangaistuksia 1.4. alkaen. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomitaan, jos rikos on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.

Luvian merimetsojen ampumislupa laiton

$
0
0
Turun hallinto-oikeuden mukaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätös myöntää lupa merimetsojen ampumiselle Luvian edustalla oli lainvastainen. ELY-keskus oli päättänyt myöntää luvan 200 merimetson ampumiselle Luvian edustan merialueella viime vuoden elokuussa.

Järvien jääpeite poikkeuksellisen paksua

$
0
0
Virtapaikoilta ja kapeikoista jää on jo ohentunut niin, että niitä on syytä välttää. Pääsääntönä on, että niin kauan kuin jään päällä on vielä lumipeite, on jäälle muuten turvallista mennä.

Kevään ensimmäinen kuutti toimitettiin Korkeasaareen

$
0
0
Lauttasaaren rannalla eilen torstaina lepäillyt kuutti on toimitettu Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitolaan. Laihassa kunnossa ollut kuutti voi tällä hetkellä hyvin. Kevät tuo hylkeenpoikasia myös kaupungin rannoille. Kaikki kuutit eivät kuitenkaan tarvitse ihmisen apua.

Maaliskuu tavanomaista lämpimämpi - kevät silti myöhässä

$
0
0
Maaliskuu oli Suomessa keskimäärin hieman tavanomaista lämpimämpi. Ilmatieteen laitoksen mukaan kevät on silti myöhässä aikataulustaan.

Luvian merimetsojen tappoluvat lainvastaisia

$
0
0
Luvian edustan merialueelle viime kesäksi myönnetty merimetsojen ampumislupa oli lainvastainen. Tätä mieltä on Turun hallinto-oikeus.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live