Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Marjasato houkutteli tuhansien tilhien parvet Etelä-Suomeen

0
0
Tilhet vaeltavat pohjoisesta etelään ruuan perässä. Töyhtöpään erityisherkkua ovat pihlanmarjat.

UK-puistosta löytyi uusi sammallaji

0
0
Metsähallituksen sammalkartoituksissa on löytynyt harvinainen kuparikivisammal (Grimmia atrata). Suojelubiologi Riikka Juutinen keräsi ensimmäisen kuparikivisammalnäytteen Suomesta UK-puistosta puroon laskevalta kuparipitoiselta kalliolta.

Susien kannanhoitosuunnitelmat kulkevat pahasti jäljessä

0
0
Edellinen suunnitelma on melkein kymmenen vuotta vanha. Sitä tehdessä esimerkiksi Varsinais-Suomen susiruuhkista ei ollut vielä tietoakaan.

Helmipöllön kanta romahtanut

0
0
Turun yliopiston tutkijoiden mukaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kanta on vähentynyt nopeasti. Pahimmassa tapauksessa lajia uhkaa sukupuutto.

Hevosenlanta halutaan tuotteistaa Orimattilassa

0
0
Lantaa syntyy vuodessa liki 5 000 kuutiometriä, ja sen kuljettaminen muualle Suomeen tulee kalliiksi. Lantaa voisi hyödyntää esimerkiksi mädätysjärjestelmien avulla.

Siipeen ammuttu kotka matkusti hoitoon komeasti taksilla

0
0
Virroilta haavoittuneena löydetty maakotka on viikossa saanut tuntumaa ihmisen maailmaan niin siipeen osuneiden haulien kuin eläinlääkärin hoivankin muodossa. Torstaina siivekäs teki kotkamaailman historiaa ja matkusti taksilla.

Outo sairaus tappaa Ruotsin hirviä

0
0
Ruotsin itärannikon hirvissä leviää outo sairaus, joka heikentää eläimiä ja lopulta tappaa ne. Tutkijoilla on teoria siitä, mikä hirviä vaivaa.

Pullasorsat tulevat pullasta kipeiksi

0
0
Sorsien ruokinnassa tulee olla tarkkana, sillä väärä ravinto voi aiheuttaa linnuille jopa kehityshäiriöitä.

Tommy Vikars on vuoden luontokuvaaja Euroopassa

0
0
Närpiöläinen luontokuvaaja Tommy Vikars on palkittu yhteiseurooppalaisessa luontokuvakilpailussa. Saksalainen luontokuvaajajärjestö on myöntänyt Vikarsille tittelin Vuoden Luontokuvaaja Euroopassa.

Suomenlapinkoira Tepi - lempeä sankari

0
0
Tepi jäi odottamaan hankeen tuupertuneen vanhuksen viereen kunnes apu ehti paikalle. Kennelliitto palkitsee koiran joulukuussa mitalilla.

Talvilintulaskijoita tarvitaan Lapissa

0
0
Talvilintulaskennalla selvitetään lintukantojen kehitystä. Lapissa laskentaverkosto on harva. Tällä hetkellä luonnossa olisi paljon bongattavaa. Laskenta ajoittuu joulun tienoille.

Uusi DNA-tutkimus paljastaa aiemmin tuntemattomia sieniä

0
0
Suomessa saattaa piillä moninkertainen määrä lajeja kuin mitä tähän asti on löydetty.

Vantaanjoen meritaimen ui jo latvapuroihin asti

0
0
Meritaimenet nousevat nyt jo Vantaanjoen latvapuroihin saakka. Pari-kolmekiloisia kaloja on havaittu Riihimäen pohjoispuolella asti. Kalojen nousua yhä ylemmäs auttavat joessa tehdyt kunnostustyöt ja syksyn sateiden jäljiltä Vantaanjoen runsas vesimäärä.

Kolarikarhu vei jahtimiehiä 6-0

0
0
Juvalla kuorma-auton kanssa törmäillyt karhu ei päästänyt metsästäjiä tänäänkään jäljilleen. Karhu lipesi koirien vainun alta etenemällä yli kymmenen kilometrin matkan välillä jokea pitkin uiden.

Hiiri pujahtaa lämpimään vaikka kynän paksuisesta reiästä

0
0
Kylmä ilma ajaa hiiret etsimään suojaa sisätiloista. Ripinä ja rapina välikatossa voi tietää muun muassa hiirilauman kokoisia aukkoja talon lämmöneristyksessä.

Maakotka kalasumpussa ja muita siivekkäitä

0
0
Harva meistä on kyyditellyt joutsenia, haukkoja ja pöllöjä autollaan ja katsonut niitä silmästä silmään. Pirkko Hakala toimii loukkaantuneiden lintujen vapaaehtoisena taksina. Hän myös auttaa lintujen kiinniotossa. Monta siivekästä on naisen käsien kautta päässyt hoitoon ja myöhemmin vapautettu takaisin luontoon.

Seurantaryhmä: Norpparajoitukset ennallaan

0
0
Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalouspäällikkö Jorma Tiitinen näkee, että nykysiä rajoitussopimuksia ei kannata muuttaa kesken sopimuskauden. Luonnonsuojeluliitto haluaisi lisärajoituksia.

Kuvagalleria: Kärppä kävi kalavarkaissa

0
0
Marraskuu on loihtinut maisemaan talvisia sävyjä. Keskisuomalaiset ovat ikuistaneet kuluneen viikon sääkuviin muun muassa järven jäätä, lintujen ruokailuhetkiä ja kalavarkaissa käväisseen kärpän.

Tutkimus selvitti, miksi eteläinen napajäätikkö kasvaa vaikka ilmasto lämpenee

0
0
Eteläinen napajää laajenee, mutta tämäkin on seurausta ilmaston lämpenemisestä, toteavat brittitutkijat. Satelliittimittaukset ovat antaneet ratkaisun tutkijoita ihmetyttäneeseen ja ilmastonmuutoksen epäilijöitä ilahduttaneeseen ilmiöön.

Saimaannieriä on yhä uhanalainen

0
0
Erittäin uhanalainen saimaannieriä uhkaa pelastusyrityksistä huolimatta kadota Saimaan vesistöistä. Kanta on pienentynyt niin voimakkaasti, että sen elvyttäminen on pian mahdotonta.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live